Suora linja Vladimir Putinin kanssa. (otteita, ulkopoliittiset aiheet)

Suora linja Vladimir Putinin kanssa (otteita, ulkopoliittiset aiheet) Televisiokanavat Pervyi, Rossija 1 ja Rossija 24 sekä radiokanavat Majak, Vesti FM ja Radio Rossii lähettivät 16. huhtikuuta 2015 suorana lähetyksenä vuotuisen erikoisohjelman Suora linja Vladimir Putinin kanssa. K. Kleimjonov: Vladimir Vladimirovitš, mitä vakavin aihe, jota emme voi välttää tänään se on tietenkin Ukraina. Ja aloittaessamme keskustelua Venäjän ja Ukrainan suhteista ja siitä, mitä Ukrainan kaakkoisosassa nyt tapahtuu, haluaisin palata artikkeliin, jonka mainitsimme Suoran linjan alussa, siinä samassa julkaisussa, siinä oli vielä yksi vuoto. Julkaisun mukaan tuossa tapaamisessa yrittäjien kanssa Te sanoitte, että Minskissä, niiden Porošenkon, Merkelin ja Hollanden kanssa käytyjen pitkien yöllisten neuvottelujen aikana, Porošenko sanoi heille jonain hetkenä kirjaimellisesti seuraavasti: Ota Donbass, en tarvitse sitä. Tapahtuiko näin? V. Putin: Ei, mitään sellaista ei tapahtunut. Keskustelimme kysymyksistä, jotka liittyvät Donbassin talouden ja sosiaalialan elvyttämiseen, siellä on paljon ongelmia. Emmekä näe Kiovan nykyisissä johtajissa halua jälleenrakentaa enempää sosiaalipuolta kuin talouttakaan Donbassissa. Se on totuus, olemme puhuneet tästä paljon. Se kaikki on selostettu Minskin sopimuksissa, ukrainalaisen osapuolen virallisten edustajien allekirjoittamissa papereissa, ja se täytyy toteuttaa. Ikävä kyllä mitään ei tehdä. Kuten tiedämme, Donbass on nyt täysin saarrettu. Saarto koskee finanssialaa (pankkijärjestelmä on suljettu), ja se koskee sosiaaliavustusten ja eläkkeiden maksua (mitään ei makseta). Olemme puhuneet asiasta paljon, muun muassa Pjotr Aleksejevitšin kanssa. Olenhan minäkin jo sanonut mielipiteeni julkisesti, puhunut siitä, että no, hyvä on, siellä on ihmisiä, jotka puolustavat oikeuksiaan ase kädessä. Tekevätkö he oikein vai väärin, se on toinen kysymys, en halua nyt edes antaa arvioita, vaikka minulla tietenkin on asiasta oma mielipiteeni, voin antaa sellaisen arvion ja olen puhunut siitä monesti. Mutta siellä on myös ihmisiä, jotka eivät ole asiaan ylipäätään mitenkään osallisia, jotka ovat ansainneet esimerkiksi eläkkeen, muun

muassa työskentelemällä 20 vuotta jo itsenäisessä Ukrainassa, heillä on oikeus. He eivät liity mitenkään enempää taistelutoimiin kuin noiden aseistautuneiden ihmisten kamppailuun oikeuksiensa puolesta. Miten he tähän kuuluvat? Miksi ette maksa heille? Se on teidän lain mukainen velvollisuutenne. Ei, eivät maksa. Voi sanoa, että sillä lailla Ukrainan nykyiset vallanpitäjät he irrottavat itse omin käsin Donbassia itsestään, tämä on se onnettomuus ja tragedia, tästä me olemme puhuneet. M. Sittel: Vladimir Vladimirovitš, jatkan tästä. Jos omin käsin, ja jos Kiova on jo mitätöinyt Minskin sopimukset, ja jos se tosiasiassa pyrkii sotaan, miten hänen, Porošenkon, kanssa ylipäätään voi jatkaa dialogia? Hän sanoo Teille yhtä, kotimaassaan hän sanoo omille kansalaisilleen toista, läntisille kumppaneille hän sanoo kolmatta miten tällaisessa tilanteessa voi käydä dialogia? V. Putin: Tiedättekö, me emme valitse kumppaneita, mutta emme saa työssämme toimia sympatioidemme tai antipatioidemme mukaan meidän täytyy toimia maan etujen mukaan, se on meidän lähtökohtamme.. Mielestäni Ukrainan nykyinen johto tekee paljon virheitä, ja tulokset tulevat olemaan kielteisiä, mutta se on sekä presidentin että hallituksen valinta. Suostuttelin aikanaan kauan olemaan aloittamatta taistelutoimia uudestaan. Aluksihan taistelutoimet Donbassissa käynnisti herra Turtšinov. Sitten Pjotr Aleksejevitš Porošenko valittiin, hänellä oli mahdollisuus yrittää ratkaista asiat rauhanomaisesti donbassilaisten kanssa, sopia heidän kanssaan. Ja me suostuttelimme häntä. Sanon me, kun se oli keskustelu niin sanotussa Normandian formaatissa. Minä ainakin suostuttelin olemaan aloittamatta taistelutoimia, edes yrittämään sopia. Ei, aloittivat taistelutoimet. Ensimmäisellä kerralla päättyi murheellisesti, toisella kerralla päättyi murheellisesti. Aloitettiin kolmannen kerran taas se päättyi tragediaan ukrainalaisille, ennen muuta Ukrainan armeijalle. Mielestäni se on valtava virhe! Ja tilannetta ajetaan umpikujaan, sellaiset toimet ajavat tilannetta umpikujaan. Mutta ulospääsy on mahdollinen. On vain yksi ulospääsy: Minskin sopimusten toteuttaminen, perustuslakiuudistus, koko maan ja muun muassa Donbassin sosiaalisten ja taloudellisten ongelmien ratkaiseminen. Me emme tietenkään aio puuttua asiaan, ei ole meidän asiamme tyrkyttää Ukrainalle sitä tai tätä käyttäytymismallia. Mutta meillä on oikeus sanoa

mielipiteemme. Varsinkin meillä on oikeus kiinnittää huomiota siihen, että Minskin sopimukset on täytettävä. Tahdomme, että ne täytetään, ja odotamme sitä kaikilta kumppaneiltamme, Ukrainan johto mukaan luettuna. K. Kleimjonov: Tämän tapaisia tiukkoja kysymyksiä on hyvin paljon. Ihmiset kysyvät, miksi Venäjä antaa Ukrainalle alennusta kaasusta, miksi toimittaa halpaa sähkövoimaa, miksi toimittaa halpaa hiiltä, antaa luottoja ja saa vastaukseksi aivan toisenlaisen reaktion. Mitä Te vastaatte? V. Putin: Tiedättekö, poliittinen tilanne jossain maassa muuttuu ajoittain mutta kansa pysyy kansa, joka, kuten olen jo sanonut, on meille hyvin läheinen. En ylipäätään tee eroa ukrainalaisten ja venäläisten välille, mielestäni kyse on ylipäätään yhdestä kansasta. Mutta joku on toista mieltä, me voimme keskustella nyt ei varmaan ole paikallaan puhua siitä. Mutta me autamme ihmisiä, ennen muuta me autamme Ukrainan kansaa. Tämä ensiksi. Toiseksi. On meidän etumme mukaista, että Ukrainan talous pääsisi kriisistä, sillä he ovat meidän naapureitamme, kumppaneitamme, ja on meidän etumme, että rajoillamme vallitsisi rauha ja järjestys ja meillä olisi mahdollisuus järjestää ja kehittää taloussuhteita menestyvän kumppanin kanssa. Oletetaan, että annamme alennusta vaikkapa kaasusta. Jos tiedämme, että talous ei tällä hetkellä kestä hintoja, joita sopimus edellyttää, niin periaatteessa meidän ei tarvitse tehdä niin, mutta me pidämme sitä tarkoituksenmukaisena ja tulemme vastaan. Sama koskee sähkövoimaa ja muita komponentteja, hiiltä ja niin edelleen. Muuten, nähkääs, me sovimme marras joulukuussa 2013 Ukrainan johdon kanssa lainan antamisesta Ukrainalle. No, tosiasiallisesti lainan, ostimme sieltä arvopapereita, obligaatioita, aioimme antaa 15 miljardia dollaria vuodessa. 15 miljardia dollaria tosiasiallista luottoa plus vielä 5 teiden rakentamiseen edullista lainaa liikepankkien kautta. Mitä Ukraina on nyt saanut tingityksi kumppaneiltaan 17,5 miljardia neljäksi vuodeksi. Tarjosimme kaasun hintojen alentamista ja aloimme jo alentaa, ehtona säännölliset maksut ja aikaisempien velkojen kuolettaminen. Kaasun hintaa alennettiin moninkertaisesti, ja nyt he ovat korottaneet yli 300 prosentilla. Yhteistoimintasuhteet, jotka olisivat säilyneet, on kaikki katkaistu. Meilläkin [Venäjällä] tilanne on hankala, mutta siellähän se on äärimmäisen kehno. Suurten yritysten toiminta on käytännössä pysähtymässä, osaamista menetetään huipputeknologian aloilla: raketti-, lentokone- ja laivateollisuudessa,

ydinvoimataloudessa. Mielestäni nämä ovat hyvin raskaita seurauksia. On käsittämätöntä, miksi tämä kaikki on tehty. Mutta elämä nyt on sellaista kuin on. Me tulemme pyrkimään siihen, että palautamme suhteet Ukrainaan, se meidän etumme. S. Šargunov: Vladimir Vladimirovitš, hyvää päivää! Minulla on kysymys. Ukraina on sitä mieltä, että me, Venäjä, olemme julma vihollinen, ja vaatii yhtä itsepintaisesti kaiken aikaa etuja ja alennuksia kaasusta. Millä ehdoilla, jos asioita katsotaan realistisesti, Moskovan ja Kiovan suhteiden normaalistuminen siis olisi mahdollista? V. Putin: Kysymys ei ole helppo, vaikka tuntuisi siltä, että voidaan puhua niin abstraktista aiheesta, Venäjän ja Ukrainan kansojen yhtenäisyydestä ja veljeydestä. Minä teen niin usein, joudun tekemään. Ehdot ovat yksinkertaiset: Venäjä ei tällä hetkellä odota Kiovan vallanpitäjiltä muuta kuin yhtä asiaa että meihin suhtaudutaan tasavertaisina kumppaneina kaikilla yhteistoiminnan suunnilla. Tärkeä osa-alue meille on tietenkin Ukrainassa asuvien venäläisten ja itseään venäläisinä pitävien ihmisten laillisten oikeuksien ja etujen kunnioittaminen, riippumatta siitä, mitä heidän passiinsa on kirjoitettu. Ihmisten, jotka pitävät venäjää äidinkielenään ja venäläistä kulttuuria omana kulttuurinaan ja jotka tuntevat olevansa erottamattomassa yhteydessä Venäjään. Mikä tahansa maa osoittaa tietenkin kiinnostusta ihmisiin, jotka suhtautuvat siihen sillä lailla (tässä tapauksessa tarkoitan Venäjää). Siksi tässä ei ole mitään liiallista. Mutta, toistan vielä kerran, pidämme etunamme Ukrainan-suhteiden täydellistä normaalistumista ja tulemme omasta puolestamme tekemään kaikkemme sen hyväksi. Kysymys Donbassista on tietenkin hyvin voimakkaasti esillä asialistalla. Sanoin jo, että odotamme Ukrainan vallanpitäjiltä kaikkien Minskin sopimusten täyttämistä. Ennen muuta pitää tietenkin, siitä itse asiassa puhutaan jo, perustaa työryhmiä Minskin prosessin puitteissa ja aloittaa työ useilla suunnilla. Kyse on poliittisesta uudistuksesta, sen perustuslaillisesta osasta, kyse on taloudesta, kyse on rajasta ja niin edelleen. Juuri kaikkea tätä pitää alkaa tehdä, ei puhua siitä, vaan alkaa tehdä käytännössä. Valitettavasti näemme toistaiseksi vain jatkuvia yrityksiä, painostuksen elementtejä, mutta todellista halua ratkaista [kysymys] poliittisin keinoin ei toistaiseksi ole.

Lähden kuitenkin sen ymmärtämisestä, että muuta tietä kuin ongelmien ratkaiseminen politiikan keinoin ei ole, ja se täytyy kaikkien oppia ymmärtämään. Me tulemme pyrkimään siihen. E. Mironova: Seuraava vieraamme ei kaipaa erityistä esittelyä, hän on Irina Hakamada, tunnettu henkilö. Hänelläkin on kysymyksiä, myös Ukrainan tilanteesta. Irina, olkaa hyvä. I. Hakamada: Vladimir Vladimirovitš, minulle on luvattu kaksi kysymystä. Ensimmäinen kysymys on tietenkin kysymys Boris Nemtsovin traagisesta surmasta, joka järkytti minua muutenkin kuin kansalaisena. Te ymmärrätte minua, tein hänen kanssaan yhteistyötä, ja se on edelleen, kaikkiaan, hirveä tuska. Siksi minulla on kysymys: miten suhtaudutte tutkinnan etenemiseen, ja onko mahdollista, että me saamme sittenkin tietää, kuka tilasi tuon kauhean murhan, joka muistuttaa pikemminkin terroritekoa? Ja oletteko valmis, ymmärtäen, että hänen aatetoverinsa ovat oppositiossa, muun muassa henkilökohtaisesti Teitä vastaan, myötävaikuttamaan siihen, että he voisivat tasavertaisilla ehdoilla taistella paikoistaan tulevassa parlamentissa, mukaan lukien myös Navalnyi ja Hodorkovski? Sillä arvosteleminen on helppoa, mutta valtiollisen oppositiotyön tekeminen parlamentissa on vastuullisempaa. Ehkä se vakaannuttaa tilannetta ja antaa virikettä yksityiselle liiketoiminnalle, yksityisille investoinneille. Toinen kysymys: Boris Jefimovitšin hautajaisissa luokseni tuli läntisiä toimittajia esittämään tämän kysymyksen, ja internetissäkin on tietoja, joiden mukaan Boris Nemtsov sai joitakin tietoja venäläisten joukkojen läsnäolosta Ukrainan kaakkoisosan tapahtumien aikaan. Ja hautajaisissa samoin läntiset toimittajat kysyvät tätä koko ajan. Voitteko lopulta paljastaa, vastata jo yksityiskohtaisemmin, oliko siellä sittenkin meidän joukkojamme vai eikö ollut? V. Putin: Aloitetaan oppositiosta, jolla on oikeus ja mahdollisuus osallistua virallisesti ja laillisesti poliittiseen elämään: a) tietenkin voi ja täytyy; b) jos he pääsevät parlamenttiin tulevissa vaaleissa, siis saavat kansan tuen, silloin heidän toimintansa saa tietyn virallisen aseman, ja silloin he tietenkin ovat tietyssä määrin vastuussa siitä, mitä ehdottavat. Tehän olette kokenut ihminen, työskennellyt valtion elimissä, ja tiedätte: on yksi asia olla duuman edustaja oppositiossa ja arvostella mitä tahansa. Vastuukaan ei ole siinä suuri, mutta se antaa silti jonkinlaisen esiintymisfoorumin, tuo ihmiset esiin varjosta. Mielestäni se on myönteinen asia.

Mutta viime kädessä kuitenkin ihmiset päättävät, äänestävät, pääseekö joku parlamenttiin vai ei. Minusta se olisi myönteistä. Nyt Boris Jefimovitš Nemtsovin murhasta. Te olitte ystäviä, piditte yhteyttä häneen. Hän vastusti jyrkästi sekä minua että vallanpitäjiä yleensä. Vaikka meillä oli keskenämme melko hyvät suhteet silloin, kun olimme yhteydessä toisiimme. Olen jo esittänyt näkemykseni tästä asiasta. Mielestäni se on ehdottoman häpeällinen ilmiö, traaginen ja häpeällinen sen tapainen murha. Miten tutkinta edistyy? Voin sanoa teille, että kirjaimellisesti päivän, ehkä enintään puolentoista kuluttua sekä turvallisuuspalvelun että sisäministeriön tutkijat tiesivät jo tekijöiden nimet. Kyse oli vain siitä, missä ja miten heidät pidätettäisiin. Pitää antaa erityiselimillemme niille kuuluva arvo, ne ovat ehdottoman objektiivisia tietoja, jotka eivät perustu vain valvontakameroihin vaan suureen määrään mahdollisuuksia, joita ne ovat saaneet viime aikoina. En tiedä, pelkään sanoa liikaa, etten paljastaisi tässä erityiselimiemme nykyaikaisia työvälineitä ja -menetelmiä, mutta kokonaisuutena, toistan, kysymys ratkaistiin muutamassa tunnissa. Ja tässä mielessä he työskentelivät hyvin ja nopeasti, sitä paitsi samanaikaisesti usealla kanavalla, ja eri laitokset tulivat samaan tulokseen. Kysymys, onnistutaanko jäljittämään tilaajat ja onko tilaajia. Toistaiseksi en tiedä. Se tietenkin selviää nyt käynnissä olevan työn mittaan. Ja lopuksi kysymys, onko meidän joukkojamme Ukrainassa vai ei. Sanon teille suoraan ja selvästi: Venäjän joukkoja ei Ukrainassa ole. Muuten, viimeisestä selkkauksesta kaakkoisosassa, Donbassissa, siitä sanoi parhaiten Ukrainan armeijan pääesikunnan päällikkö, joka ulkomaisia kollegojaan tavatessaan sanoi julkisesti suoraan: Emme sodi Venäjän armeijaa vastaan. Mitä siihen voi vielä lisätä? K. Kleimjonov: Jatkan tätä aihetta kysymyksellä, joka tuli ohjelmamme sivuille. Miksi Venäjän politiikka Ukrainassa epäonnistui, kun ottaa huomioon, että ensinnäkin Venäjällä oli sellaisena etunaan historiallinen sukulaisuussuhde Ukrainaan, ja toiseksi Venäjä sijoitti tuohon maahan noin 32 33 miljardia dollaria, jos arvioidaan kokonaissumma, ja USA vain 5, kuten Victoria Nuland tunnusti. Miksi me epäonnistuimme siellä? V. Putin: Tiedättekö, se ei ole meidän epäonnistumisemme, se on itse Ukrainan sisäpolitiikan epäonnistuminen, juuri siinä on koko ongelma. Kyllä, me autoimme Ukrainaa jopa meille hyvin vaikeana aikana. Millä tavalla? Toimittamalla hiilivetyraaka-aineita, ennen muuta kaasua ja öljyä maailmanmarkkinahintoja paljon alemmilla hinnoilla, toimittamalla pitkän aikaa, vuosikausia. Ja tuon avun,

tuon todellisen taloudellisen tuen arvo on tosiaan kymmeniä miljardeja dollareita, kymmeniä, yhtään liioittelematta. Meillä oli joka tapauksessa valtavasti yhteistoimintaa. Toivon, että se on jossain vielä säilynyt ja voidaan elvyttää. Yhteistoiminnan lisäksi ovat kauppa- ja taloussuhteet hyvin laajat ja monipuoliset. Mitä tapahtui? Tapahtui se, että ihmiset väsyivät kurjuuteen, varasteluun, vallanpitäjien röyhkeyteen, heidän kyltymättömään ahneuteensa, korruptioon, valtaan kivunneisiin oligarkkeihin. Ihmiset väsyivät siihen kaikkeen. Ja kun yhteiskunta ja maa luisuvat sellaiseen tilaan, ihmiset alkavat etsiä ulospääsyä tilanteesta, osaksi valitettavasti kääntyen niiden puoleen, jotka nykyhetken vaikeuksilla keinotellen tarjoavat joitakin yksinkertaisia ratkaisuja. Heidän joukossaan nationalistit. Ja eikö meillä muka ollut samoin, 90-luvulla? Eikö ollut sitä suvereniteettien paraatia, eikö ollut nationalismia, joka puhkesi silloin räikeään kukkaan? Olihan se kaikki, me kävimme kaiken sen läpi! Ja niin tapahtuu tosiasiallisesti kaikkialla. Juuri se tapahtui Ukrainassa. Nationalistiset ainekset käyttivät sitä hyväksi, saattoivat kaiken siihen tilaan, jossa sen nyt näemme. Siksi se ei ole meidän epäonnistumisemme, se on itse Ukrainan sisäinen epäonnistuminen. K. Kleimjonov: Mutta eikö meiltä jäänyt huomaamatta, miten Ukrainan irrottaminen Venäjästä alkoi? Kysyn tästä siksi, että nyt on vaarana sellaisten prosessien toistuminen: Kirgisiassa, Armeniassa, entisen Neuvostoliiton alueella, missä toimivat tavattoman aktiivisesti, kuten Te sanotte, meidän läntiset kumppanimme. Jos katsotaan, paljonko Kirgisiassa on nyt amerikkalaisten rahoittamia kansalaisjärjestöjä, jotka harjoittavat pelkästään poliittista toimintaa, niitä on siellä yli tuhat, 1200. Entä paljonko Venäjä käyttää rahaa näihin tarkoituksiin? Monta kertaa vähemmän. V. Putin: Teiltä pääsi nyt, kuten sanotaan, freudilainen lipsahdus. Te sanoitte: meiltä jäi huomaamatta Ukrainan irrottaminen Venäjästä. Eihän mitään irrottamista tapahtunut. Ukraina on itsenäinen, riippumaton valtio, ja tähän pitää suhtautua kunnioittavasti. Me irrotimme sen kaiken itse aikoinaan, 90-luvun alussa, kun teimme päätöksen Venäjän federaation suvereniteetista. Millaisen askeleen me siis otimme? Me vapautimme ne itsestämme. Mutta me teimme sen itse, se oli meidän päätöksemme. Ja jos me kerran teimme sen, pitää suhtautua kunnioittavasti myös niiden itsenäisyyteen. On Ukrainan kansan valinta, miten rakentaa suhteita. Katsokaas, kun Ukrainassa oli edellinen kriisi, sekin melko akuutti, silloin valtaan tulivat herra Juštšenko ja Timošenko. Minkä tuloksena? Kolmannen kierroksen

presidentinvaaleissa, jotka eivät olleet perustuslain mukaiset. Se on jo lähes vallankaappaus. Mutta silloin se edes tehtiin ilman aseita, ilman verenvuodatusta. Kokonaisuutena me kuitenkin hyväksyimme sen ja työskentelimme kaikkien kanssa, teimme yhteistyötä. Mutta nyt on päädytty vallankaappaukseen. Sitä me emme enää voi hyväksyä. On päädytty sellaiseen äärinationalismin kasvuun se ei ole hyväksyttävää. Siksi meidän on suhtauduttava kunnioittavasti muihin maihin, rakennettava suhteita niihin. Muu onkin sitten meidän vaikutuspiirimme ulkopuolella, tarkoitan, että nehän ovat sentään itsenäisiä valtioita emmekä me voi upota sinne kokonaan, emme voi sekaantua sinne, se olisi väärin. Me kehitämme suhteita, vaikkapa nyt Euraasian talousunionimme puitteissa Kazakstanin ja Valko-Venäjän kanssa. Mikä sitten on kaikkien näiden yhteenliittymien tarkoitus? Ei se, että vedetään lähemmäs itseään, ei. Tarkoitus on, että kaikkien maissamme elävien ihmisten elämä muuttuisi paremmaksi, että rajat olisivat avoimet. Mitä me välitämme siitä, asuuko venäläinen tällä vai naapurialueella, valtionrajan takana, jos hänellä on mahdollisuus matkustaa vapaasti sukulaisten luo, jos hänen elintasonsa nousee, jos hän tuntee olevansa täysiarvoinen ihminen, hänen oikeuksiaan ei kavenneta, häntä ei kielletä puhumasta äidinkieltään ja niin edelleen. Jos kaikkea tätä noudatetaan, mitä me välitämme? Me näemme, että ihmiset elävät siellä ihmisarvoisesti ja heihin suhtaudutaan ihmisarvoisella tavalla. Sillä lailla meillä kehittyvät suhteet sekä Kazakstanin että Valko-Venäjän kanssa ja jo Armeniankin kanssa ja Kirgisian kanssa. Haluaisimme kovasti tuon prosessin kehittyvän. Se on pääasia, tärkein asia, eikä [naapurien] pitäminen jossain omassa vaikutuspiirissä. Emme aio herättää imperiumia henkiin, meillä ei ole sellaisia tavoitteita, mistä meitä yritetään jatkuvasti syyttää. Se on normaalia, luonnollista yhdentymisprosessia. Koko maailma kulkee yhdentymisen tietä: koko Latinalainen Amerikka, Pohjois-Amerikka Kanada, USA, Meksiko koko Eurooppa, Aasiassa tapahtuu samaa, mutta meitä osoitetaan koko ajan sormella, että me aiomme herättää imperiumin henkiin. Käsittämätöntä, miksi? Miksi se kielletään meiltä? Haluan korostaa tätä: tavoitteemme ei ole herättää imperiumia henkiin. Meillä ei ole imperiumipyrkimyksiä. Mutta kehittämällä vuorovaikutusta ja yhteistyötä me voimme turvata ihmisarvoisen elämän, myös niille venäläisille, jotka asuvat nyt ulkomailla, meille läheisissä IVY-maissa.

V. Korabljova: Studiovieraidemme joukossa on Nezavisimaja gazetan päätoimittaja Konstantin Remtšukov. Konstantin Vadimovitš, kysymyksenne. K. Remtšukov: Vladimir Vladimirovitš, minä kuulun niihin venäläisiin, joiden mielestä normaalit suhteet länteen ovat hyödyksi Venäjälle. Viimeisen vuoden aikana nuo suhteet ovat ikävä kyllä nopeasti huonontuneet, rapautuneet. Te olette useita kertoja lausunut, että länsi on vuosisatojen ajan harjoittanut Venäjän hillitsemisen politiikkaa, ja siten tavallaan sijoittanut vuosisataisen historiallisen vastakkainolon kontekstiin myös nykyisen vastakkainasettelun. Mitä enemmän vastakkainasettelua, sitä enemmän kannatusta, isänmaallisuutta ja valitettavasti radikaalia nationalismia. Joskus tuntuu, että mitä voimakkaammin rakastaa synnyinmaata, sitä voimakkaammin vihaa jotain. Nimitän sitä ksenofobiseksi patriotismiksi. Kysymykseni Teille ovat tällaiset. Olkaa hyvä ja mainitkaa ehdot, joilla suhteet länteen kokonaisuutena ja Yhdysvaltoihin erityisesti voidaan sittenkin normaalistaa. Toinen: mitä valtion politiikan toimia radikaalin nationalismin vastustamiseksi Te pidätte tehokkaina? Ja kolmas: onko ksenofobisen patriotismin ongelma mielestänne olemassa meidän maassamme? Kiitos. V. Putin: Aloitetaan lopusta. Te panitte samaan nippuun patriotismin ja ksenofobian. Minun ymmärrykseni mukaan ne ovat aivan eri asioita. Patriotismi on rakkautta synnyinmaahan ja ksenofobia vihaa muita kansakuntia ja kansoja kohtaan. Täysin eri asioita. En sekoittaisi jumalan lahjaa munakkaaseen. Mitä tulee radikaaliin nationalismiin, olemme aina taistelleet ja tulemme taistelemaan sitä vastaan. Olen monesti puhunut siitä, että nationalismi on ilmiö, joka on hyvin vahingollinen ja tuhoisa Venäjän valtion eheydelle, valtion, joka on alun perin syntynyt monikansalliseksi ja monen uskontokunnan maaksi. Ja lopuksi ehdot, joilla voisimme normaalistaa suhteet länteen. Emme niitä me ole pilanneet, ja me kannatamme aina normaaleja suhteita kaikkien valtioiden kanssa: niin idässä kuin lännessä. Tärkein ehto normaalien suhteiden palauttamiselle on Venäjän kunnioittaminen ja sen etujen kunnioittaminen. Yhdessä Suorassa linjassa olen jo sanonut myös, että eräät suurvallat, supervallat, jotka vaativat itselleen erikoisasemaa ja pitävät itseään maailman ainoana voimakeskuksena, eivät tarvitse liittolaisia ne tarvitsevat vasalleja, tarkoitan USA:ta. Venäjää ei sellaisessa suhteiden järjestelmässä voi olla olemassa. Ei vain niin, että se ei voi ylläpitää sellaisia suhteita, sitä ei voi edes olla olemassa. Ja tämä

täytyy kaikkien käsittää. Me puolestamme olemme aina avoimia yhteistyölle. Me emme myöskään koskaan katkaise sitä. Eikö ole tosiasia, että me avauduimme 90- luvulla täysin ja odotimme, että meihinkin suhtaudutaan samalla lailla? Mutta heti kun me ilmoitimme itsestämme, eduistamme ja vaikkapa näkemyksestämme, kohtasimme oitis aika jyrkän reaktion. Muistakaa, mitä tapahtui 1990-luvun alussa ja miten länsi osoitti suosiota Boris Nikolajevitš Jeltsinille. Heti kun hän esitti Venäjän näkemyksen Jugoslaviasta, päästettiin kaikki koirat hänen kimppuunsa, en rupea nyt edes toistamaan kaikkia ruokottomuuksia, joita hänestä silloin lauottiin. Tarvitsi vain puhua meidän eduistamme, tarvitsee vain ilmoittaa oma riippumaton näkemys, niin saman tien kaikki mönkii esiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että meidän pitää mutristaa suuta, vihoitella jollekin, vetäytyä syrjään, eristäytyä. Olen aina toistanut tätä ja sanon vielä kerran: me haluamme tehdä yhteistyötä, olemme valmiit siihen ja, sivumennen sanottuna, tulemme tekemään sitä riippumatta eräiden yksittäisten maiden johtajien asenteesta. Mutta jos niin ei käy, tulemme tekemään yhteistyötä niiden kanssa, jotka haluavat työskennellä kanssamme: niiden liikeyritysten kanssa, jotka eivät pelkää poliittisia ärjähdyksiä, niiden ihmisten kanssa, jotka työskentelevät humanitaarisilla aloilla, taiteen ja koulutuksen alalla eihän mikään lakkaa. Ja ne yritykset vahingoittaa meitä pakotteilla niitä tehdään, mutta ne eivät ole kovin tehokkaita. Mitä nimittäin on tapahtunut? Puhuimme äsken kurssiongelmasta. Katsokaahan, meidän täytyi maksaa viime vuonna 130 miljardia dollaria lainoja, jotka oli otettu emme me, ei valtio ollut ottanut, vaan meidän pankkimme ja yrityksemme, 130 miljardia. Meiltäpä suljettiin jälleenrahoitus läntisillä rahoitusmarkkinoilla luullakseni siinä toivossa, että rahoituslaitoksemme ja reaalisektorin yrityksemme joutuvat ylipääsemättömiin vaikeuksiin. Niin ei käynyt, ne selvisivät. Eivät ilman meidän tukeamme, mutta ilman sellaista suoraa tukea, jota annoimme vuosina 2008 ja 2009, jolloin otimme pelkästään lisätakuuvaatimusten takia maksuja suoritettaviksi, pannen ne saamisiin, ja saamiset palautettiin myöhemmin, tuoton kera sivumennen sanottuna. Tässä tapauksessa meidän ei edes tarvinnut ottaa käyttöön sellaisia instrumentteja ne ylittivät sen huipun. Tänä vuonna täytyy maksaa vielä 60 miljardia, ja valtaosa on 1. vuosineljänneksellä jo tehty. Venäjää on hyödytöntä ja mieletöntä painostaa sellaisilla toimilla. Luulen, että tämä asiain tila vielä valkenee kumppaneillemme.

Ja heidän pitää sentään edes yrittää etsiä kompromisseja meidän kanssamme eikä syöttää kliseitä, joita pitävät oikeina. Ja lopuksi se, mistä aloititte: mitä enemmän vastakkainasettelua, sitä enemmän kannatusta en ole tästä samaa mieltä. Meillä on hyvin herkkävaistoisia ihmisiä, jotka tuntevat, mitä tapahtuu. En tarkoita edes sellaisia asiantuntijoita kuin kansainvälisten suhteiden instituutin rehtori, vaan he ymmärtävät sydämellä, sielulla ja myös järjellä, mitä tapahtuu. Ja nähdessään epäoikeudenmukaisuutta ihmiset aina reagoivat. Epäoikeudenmukaisuutta he näkevät myös sekä meidän maassamme että sen ulkopuolella. Kun näkevät, että meitä yritetään kohdella epäoikeudenmukaisesti, syntyy heti reaktio. Ja jos näkyy, että me puolustamme etujamme, se saa väestössä tukea. Kiitos kansalaisille siitä tuesta.