PÖYTÄKIRJA Nro 27 2(5)



Samankaltaiset tiedostot
1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen. 6 Ilmoitus- ja vahvistusasiat Ei ollut.

12 Hallituksen päätökset Hallituksen päätöksiä ei ollut.

Edustajan nimeäminen Suomen Metsäyhdistyksen kevätkokoukseen. Työvaliokunta nimesi liiton edustajaksi Sirpa Saven. LIITE F

2155 Työntekijät/Pikakuljetus Miettinen OY/työajanlyhennyskorvaukset

11 Kansainväliset asiat 11.1 NBTF:n vuosikokous Tampereella aloitteet Mahdolliset aloitteet käsitellään työvaliokunnassa 28.1.

7.2 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut.

7.3 Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut.

Selvitys valtuustolle liittokokous päätösten toteutuksesta Päätettiin, että selvitykset tehdään normaalin osastojaon mukaan

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

Enso Oyj:n varatoimitusjohtaja Juhani Pohjolaisen eläkkeelle jääminen

PÖYTÄKIRJA Nro 3 4(4)

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

14 Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat. Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt

Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen

8 Edunvalvonta-asiat 8.1 Oikeusapuhakemus Työrauhavelvoitteen rikkominen Stora Enso Timber Oy Ltd:n Kotkan

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

3 Kokousvirkailijat 3.1 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Heikki Peltonen.

Aika: Tiistaina klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Kokouksen puheenjohtaja Kalevi Vanhala avasi kokouksen.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja.

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

Työvaliokunta nimesi liiton edustajaksi Suomen Viestintärahoitus Oy:n yhtiökokoukseen Petteri Raidon. LIITE H

UUSI JYVÄSKYLÄ KOKOUSKUTSU 3/08 Työvaliokunta

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

POYTAKIRJA Nro 42 4(5)

Työttömyyskassan asiat Työttömyyskassan asioita ei ollut. Muut esitettävät asiat Valtuuston kannanottojen valmistelu

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/ Finlands Kommunförbund rf

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 05/2018 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA 1. Paasitorni, Helsingin Työväentalon juhlasali Paasivuorenkatu 5 A, Helsinki

Nuorisotutkimusseuran hallituksen kokous 2/2017

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Työväen arkisto. Rulla: 1186

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

pt- l-i----i- S2ilS ytetutj_

7.1.1 Liikunnallinen iltapäivä. Päätettiin järjestää liikunnallinen iltapäivä elo-syyskuun vaihtees sa.

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5)

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Maanantai klo Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta.

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 3/2017 Kirkkovaltuusto 1 (6) Anu Johansson varajäsen

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 2/09 PÖYTÄKIRJA. vararehtori Johanna Björkroth johtaja Dan-Olof Riska hallintopäällikkö Mikko Sainio

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNTANEUVOSTO

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2010. KOKOUSAIKA maanantaina 12. päivänä heinäkuuta 2010 kello Kyrönniemen kappeli/opetustila.

Aika: Vuosikokous tiistaina klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, Helsinki

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2019

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo

PIRAATTIPUOLUE (5)

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n ylimääräinen yhdistyskokous

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Muut esille tulevat talous-, hallinto-ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto-ja henkilöstöasioita ei ollut.

UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 01/2008 Työvaliokunta

SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry PÖYTÄKIRJA 3/11 1 (5)

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/10 PÖYTÄKIRJA

1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 10 jäsentä. 2 Päätösvaltaisuus Todettiin, ettei kokous ollut päätösvaltainen.

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

KOKOUSKUTSU

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009

PÖYTÄKIRJA

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 9 ) KIRKKONEUVOSTO 4/

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

LEMIN KUNTA 1/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

HÄMEENLINNA-VANAJAN Pöytäkirja SEURAKUNTA Nro 6/2017

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä Maritta Niska, Haapajärveltä Jaana Salo, Kärsämäeltä Riikka Manninen, Kärsämäeltä

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL ry PÖYTÄKIRJA 4/11 1 (5)

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Thorleif Johansson. Maarit Kuikka GS sihteeri

Etelä- Suomen judo PÖYTÄKIRJA 1(5) Hakunilan koulu, Hiirakkotie 9

Toimintasuunnitelma 2014

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkoneuvosto KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 1/2010. Aika Torstai , klo

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Transkriptio:

PÖYTÄKIRJA Nro 27 2(5) päätti esittää hallitukselle, että liiton uudet tilien käyttöoikeudet tulevat puheenjohtaja Kalevi Vanhalalle, sihteeri Kalevi Väisäselle, talouspäällikkö Kalevi Höltälle ja taloussihteeri Olli Peltolalle kaksi yhdessä sekä pääkassanhoitaja Raija Saarenkedolle ja kassanhoitaja Birgitta Sundmanille yhdessä jonkun edellä mainitun kanssa. Tarkempi erittely LIITTEEN B mukaan eri tilein käyttöoikeuksista. 7.2. Uudet nimenkirjoittajat päätti peruttaa kaikki vanhat nimenkirjoitusoikeudet. päätti esittää hallitukselle uusiksi nimenkirjoittajiksi Kalevi Vanhalaa ja Kalevi Väisästä. päätti esittää hallitukselle, että hallitus esittäisi lisäksi nimenkirjoittajiksi Kalevi Höltän ja Olli Peltolan. 7.3. 7.4 7.5. Uusi nimike ja palkkaluokka päätti, että Heikki Peltosen palkkaluokka on 1.8 lukien 40/M toimitsija nimikkeellä. Uusi talousjaosto päätti esittää hallitukselle uudeksi talousjaoston kokoonpanoksi, Kalevi Hölttä, Olli Peltola, Hannu Saimanen ja Raija Saaren keto. Viedään työvaliokunnan esityksenä hallitukselle. Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8. Edunvalvonta-asiat 8.1 Tes-tavoiteasettelu päätti, että edunvalvontaosasto valmistelee varajärjestelmän sen varalle, jos liitto ei mene mukaan mahdolliseen tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun. Alakohtaiset jaostot tekevät pohjasuunnitelman testavoitteista. Tavoiteasettelusta käydään keskustelu marraskuun hallituksen kokouksessa. i 8.2 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulvia edunvalvonta-asioita ei ollut.

PÖYTÄKIRJA Nro 27 3(5) 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Uusien sääntöjen rekisteröintiin liittyvät asiat Merkittiin tiedoksi, että liittokokouksen hyväksymät säännöt lähetetään yhdistysrekisteriin rekisteröitäväksi. Merkittiin tiedoksi, että liittokokouksen hyväksymät ammattiosastojen säännöt lähetetään ammattiosastoille muutosilmoitusta varten. Merkittiin tiedoksi, että liittokokouksen hyväksymät piirijärjestöjen säännöt lähetään piireihin muutosilmoitus varten. päätti, että liitto maksaa muutoksista johtuvat kulut yhdistysrekisteriin. Kustannusten kokonaismäärään palataan seuraavassa työvaliokunnan kokouksessa. 9.2 Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut 10. Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. n. Kansainväliset asiat 11.1. Ennakkoilmoitus ja kutsu. Saksan Puu- ja keinokuitutyöntekijäin 15. sääntömääräiseen liittokokoukseen 3.-6.10.1997 päätti, että puheenjohtaja Kalevi Vanhala edustaa liittoa 3.-6.10. 1997 pidettävässä Saksan Puu- ja keinokuitutyöntekijäin 15. sääntömääräisessä I i ittokokouksessa. LIITE C 12. Jaostot ym toimielimet Muita kansainvälisiä asioita ei ollut. 12.1 12.2 12.3 Tasa-arvojaosto Vahvistettiin LIITTEEN D mukaan. Maatalousalojen työehtosopimusjaosto Vahvistettiin LIITTEEN E mukaan. Metsäkonealan työehtosopimusjaosto Vahvistettiin LIITTEEN F mukaan.

PÖYTÄKIRJA Nro 27 4(5) 12.4 Metsäalan työehtosopimusjaosto Vahvistettiin LIITTEEN G mukaan. 12.5 Mekaanisen alan työehtosopimusjaosto Vahvistettiin LIITTEEN H mukaan. 12.6 Puusepänteoll isuuden työehtosopimusjaosto Vahvistettiin LIITTEEN I mukaan. 12.7 Työympäristö- ja sosiaalijaosto Vahvistettiin LIITTEEN J mukaan. 12.8 Järjestöjaosto Vahvistettiin LIITTEEN K mukaan. * i 12.9 Koulutus- ja nuorisojaosto Vahvistettiin LIITTEEN L mukaan. 12.10 Tiedotusjaosto Päätettiin, että tiedotusjaoston kokoonpanoon palataan seuraavassa työvaliokunnan kokouksessa. 12.11 12.12 Toimitusneuvosto päätti, ettei erillistä toimitusneuvostoa perusteta. päätti esittää hallitukselle työvaliokunnan kokoonpanoksi puheenjohtaja Kalevi Vanhala, sihteeri Kalevi Väisänen, osastopäälliköt Kalevi Hölttä, Sakari Lepola ja Antero Väinölä.. } 13. Muut esitettävät asiat 13.1 Edustajien nimeäminen Tapion ja metsäkeskuksien järjestämään tilaisuuteen päätti, että liiton edustajina ko. tilaisuuteen 11.8.1997 menevät Kalevi Vanhala, Kalevi Väisänen ja Sakari Lepola. 13.2 27.6.1997 pidettävän hallituksen kokoukseen liittyvät asiat Päätettiin, että 27.6. pidettävässä hallituksen kokouksessa käydään keskustelua ensivuoden toimintasuunnitelmasta ja liittokokouksen päätöksistä.

PÖYTÄKIRJA Nro 27 5(5) 13.3 Muut kohdassa 13 käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13 käsiteltäviä asioita ei ollut. \ > 14. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. p 1 15. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 23.6.1997 klo 9.30 Puheenjohtaja Vanhala päätti kokouksen. Vakuude anhala puheenjohtaja Ritva-Liisa Tuominen sihteeri

uu JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 28 1(6) yövaliokunta Aika: Paikka: Läsnä: Sihteeri: 23.6.1997 kello 8.30 Kalevi Väisäsen työhuone Kalevi Vanhala Kalevi Väisänen Antero Väinölä Sakari Lepola Kalevi Hölttä Onni Kuutsa Ritva-Liisa Tuominen 1. Kokouksen avaus Kalevi Vanhala avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1 Todeuiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala I 3.2 Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista 8.1 Keskusjärjestösopimus, 9.2 sääntöjen painatus ja 11.2 matkaraportti, LIITE A. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 16.6.1997 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. I 6. Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Merkittiin tiedoksi, että liittokokouksen aikana hotelli Rivolissa olleiden majoitussotkujen hyvityksenä hotelli maksaa liitolle 5 000 markkaa. Merkittiin tiedoksi, että Bonare Oy maksaa liitolle 2 000 markkaa hyvitystä somistuksen puutteellisuuden vuoksi. Muita ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. i

UU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 28 2(6) "yövaliokunta 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Toimistonhoitajan nimittäminen päätti nimittää toimistonhoitajaksi Pirkko Wahlbergin 1.9.1997 lukien. päätti, että palkkaluokka on teknisten sihteereiden III/11 -I- 900 markan henkilökohtainen lisä. Työnkuva valmistellaan uudelleen ja tehtävien jakoa tarkennetaan. Pirkko Wahl berg siirretään liiton palkkalistalle. LIITE B 7.2 Kalevi Höltän kehittämisvapaan sijaisuudet vahvisti Kalevin Höltän sijaisuudet LIITTEEN C mukaan. Sijaisuudesta johtuvista palkkauskysymyksistä Onni Kuutsa ja Kalevi Hölttä käyvät neuvottelut Olli Peltolan ja Hannu Saimasen kanssa. 7.3 Tositetarkastajien nimeäminen Vasemmistoliitto nimesi tositetarkastajaksi Matti Kankaan ja sos. dem ryhmä nimeää toisen tositetarkastajan hallituksen kokouksessa Lieksas sa 27.6.1997. I r 7.4 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8. Edunvalvonta-asiat 8.1. Keskusjärjestösopimukset päätti, että Sakari Lepola antaa 27.6 pidettävässä hallituksen kokouksessa selvityksen keskusjärjestösopimuksista /Puu- ja erityisalojen liiton sopimukset. 8.2 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut. 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Sääntömuutosten kustannukset päätti, että liitto maksaa sääntömuutoksista johtuvat kustannukset yhteensä 27.360 markkaa. Antero Väinölä selvittää Yhdis tysrekisterin kanssa miten maksu suoritetaan. 9.2 Sääntöjen painatus päätti, että sääntöjä painatetaan SOOO kappaletta halvimman tarjouksen mukaan. Säännöt lähetetään uusille jäsenille ja ammattiosastoille.

UU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 28 3(6) y övaliokunta päätti, että työttömyyskassa painattaa omat sääntönsä ja valmistelevat työvaliokunnalle esityksen mahdollisesta vihkosesta jossa olisivat säännöt ja keskeiset asiat työttömyysturvasta. 9.3 10. Tiedotusasiat 10.1 Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. Ay-lehtien jutuntekomatka Viroon päätti, että Annakati Mattila osallistuu ay-lehtien jutunte komatkalle Viroon 1.-3.9.1997. LIITE D 10.2 Muut esille tulevat tiedotusasiat Muita esille tulevia tiedotusasioita ei ollut. 11. Kansainväliset asiat 11.1 Kutsu Saksan rakennus- maatalous- ympäristöalojen liittokokoukseen 4.-10.10.1997 Hampuriin päätti, että lähetetään onnittelusähke. LIITE E 11.2 Matkaraportit luf/iul/kemu XXIII kongressista 15.-18.4.1997, Maatalousalojen konferenssista 11.-12.4.1997 ja Naisten konferenssista 12.-13.4.1997 Merkittiin raportti tiedoksi. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE F Il k Muita esille tulevia kansainvälisiä asioita ei ollut. 12. Jaostot 12.1 Tasa-arvojaosto Vahvistettiin LIITTEEN G mukaan muutoksella, että kolmas varajäsen Merja Häkkinen siirretään ensimmäiseksi varajäseneksi. 12.2 Maatalousalojen työehtosopimusjaosto Vahvistettiin LIITTEEN H mukaan.

Utl-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 28 4(6) tvövaliokunta i 12.3 Metsäkonealan työehtosopimusjaosto Vahvistettiin LIITTEEN I mukaan. I f > 1 I, > 12.4 Metsäalan työehtosopimusjaosto Vahvistettiin LIITTEEN J mukaan muutoksella, että uudeksi varajäseneksi nimetään Kalevi Tallus Olavi Turusen tilalle.. 12.5 Mekaanisen alan työehtosopimusjaosto Vahvistettiin LIITTEEN K mukaan. 12.6 Puusepänteol 1 isuuden työehtosopimusjaosto Vahvistettiin LIITTEEN L mukaan. 12.7 Työympäristö- ja sosiaalijaosto Vahvistettiin LIITTEEN M mukaan. 12.8 Järjestöjaosto Vahvistettiin LIITTEEN N mukaan muutokselle, että uudeksi varajäseneksi nimitetään Olavi Turunen Kalevi Talluksen tilalle. 12.9 Koulutus- ja nuorisojaosto Vahvistettiin LIITTEEN O mukaan. 12.10 Tiedotusjaosto Vahvistettiin LIITTEEN P mukaan. Sos.dem. ryhmä nimeää yhden varaedustajan 27.6. hallituksen kokouksessa. Jaoston puheenjohtajaksi nimettiin Lasse Vertanen. Päätoimittaja Annakati Mattila vastaa jaoston vetämisestä. vahvisti LIITTEEN Q mukaisesti tiedotusjaoston tehtävät.

luu-ja ERITYISALOJEN LIITTO iövaliokunta PÖYTÄKIRJA Nro 28 5(6) 13. Tes-neuvottelukunnat a 13.1 Mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimusneuvottelukunta Vahvistettiin LIITTEEN R mukaan. h 13.2 Puusepänteollisuuden työehtosopimusneuvottelukunta Vahvistettiin LIITTEEN S mukaan. 13.3 Venealan työehtosopimusneuvottelukunta Vahvistettiin LIITTEEN T mukaan. 13.4 Ryhmän puualojen työehtosopimusneuvottelukunta Vahvistettiin LIITTEEN U mukaan. Tarvittaessa kutsutaan kentän edustajia neuvotteluihin mukaan. 13.5 Metsäalan työehtosopimusneuvottelukunta Vahvistettiin LIITTEEN V mukaan. 13.6 Metsäkonealan työehtosopimusneuvottelukunta Vahvistettiin LIITTEEN X mukaan. 13.7 Maatalousalojen työehtosopimusneuvottelukunta Vahvistettiin LIITTEEN Y mukaan. 13.8 Turveteollisuuden työehtosopimusneuvottelukunta Vahvistettiin LIITTEEN Z mukaan. 13.9 Taimitarha-alan työehtosopimusneuvottelukunta Vahvistettiin LIITTEEN A mukaan.

luu-ja ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 28 6(6) fövaliokunta i 14. Muut esitettävät asiat 14.1 Esitys Suomen Metsäyhdistyksen ansioplaketin saajaksi työvaliokunta päätti esittään ansioplaketin saajaksi esityksen mukaan Antero Karjalaista Ivalosta. LIITE Ä fr» -3 TI, t r N" 14.2 Jätkän Kulttuuripäivien matkustamiseen liittyvät asiat päätti, että liitto maksaa hallituksen kokoukseen osallis tuville laivalippujen hinnan ja yleislipun. (ei puolisoille) 14.3 SAK:n ja hallituksen neuvottelut työttömyyttä alentavasta kokonaisratkaisusta päätti, että SAK:n puheenjohtajalle Lauri Ihalaiselle luovutetaan 25.6.1997 Lappeenrannassa liiton esitykset työttömyyttä alentavaan kokonaisratkaisuun ja liittokokouksen asiaan liittyvät päätösasiakirjat. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE Ö I. I fi 14.4 Maaseututyöväen liiton historia, valvojan nimeäminen nimesi hallinnon edustajaksi valvomaan historian kirjoi tusta Raimo Järvisen. LIITE AA 14.5 Muut kohdassa 14. käsiteltävät asiat Muita kohdassa 14. käsiteltäviä asioita ei ollut. 15. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 16. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 11.8.1997 klo 8.30 15 kerroksen kokoushuoneessa. Puheenjohtaja Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi Kalevi Vanhala puheenjohtaja Ritva-Liisa Tuominen sihteeri

PÖYTÄKIRJA Nro 29 1(5) Aika: Paikka: Läsnä: Sihteeri: 11.8. 1997 kello 8.30 Kalevi Vanhalan työhuone Kalevi Vanhala Kalevi Väisänen Antero Väinölä Sakari Lepola Ritva-Liisa Tuominen 1. Kokouksen avaus Kalevi Vanhala avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala. 3.2 Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista lisäyksellä kohtaan 10.2 Särmän nro 9 sisältö, 11.2 EFA:n koulutus ja 12.8 LEL-maa-, metsä- ja satamajaoston jäsenvaihdos LIITE A. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 23.6.1997 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6. Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Päätettiin, että Esa Lahtelan eduskunta-avustaja Auli Turunen 1.9. 1997 lukien saa käyttöönsä toimistotilan Joensuun aluetoimistosta. Toimistotilan käytöstä ei saa tulla lisäkustannuksia liitolle. 6.2 Merkittiin tiedoksi, että SAK:n aluetoimitsija Seppo Jokelan hautajaisis sa liiton edustajina olivat Irja Häyrynen ja Sakari Lepola.

PÖYTÄKIRJA Nro 29 2(5) 6.3 Merkittiin tiedoksi, että annetaan Vakuutusyhtiö Turvalle lupa tehdä tarjous liiton vakuutustarpeista. 6.4 Merkittiin tiedoksi, että Pöylinniemen veteraanileiriltä on tullut negatii vista palautetta alueen kunnosta. 6.5 Muita ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Sijaisen palkkaaminen Anita Kostamon vuorotteluvapaan ajaksi Päätettiin palkata Anita Kostamon vuorotteluvapaan ajaksi 12.8-7.U. 1997 Jaana Hakola toimistopalveluun. Hänellä noudatetaan toimis totyöntekijöiden palkkaluokkaa IV/1-vuotena ja kolmen kuukauden koeaikaa. I 7.2 EMF:n ylimääräinen jäsen- eli- tukimaksu Päätettiin maksaa EMF:n (EFA) ylimääräinen tukimaksu (5551 BFF) 8060.10 markkaa. LIITE B 7.3 Liiton ilmoituksen laittaminen SAK 90 vuotta juhlajulkaisuun Päätettiin, että liitto laittaa 'A sivun ilmoituksen a 7 000 markkaa SAK:n juhlajulkaisuun. Tiedotusyksikkö laatii tekstin. LIITE C 7.4 Unto Palokkaan Kevätniemen sahan toiminnasta kertovan kirjan tukeminen Päätettiin, että liitto toimii kirjan kustantajana. LIITE D 7.5 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Päätettiin, että liiton uusi organisaatiomuutos tulee voimaan 1.10.1997 lukien. Merkittiin tiedoksi, että toimistolla on seuraavan kahden viikon aikana n. 15 hengen vajaus toimistotyöntekijöissä. 8. Edunvalvonta-asiat 8. l SAK:n tulos- ja voittopalkkiot työryhmän muistio Päätettiin esittää hallitukselle yhdeksi sopimustavoitteeksi ja hallituksen kautta tes-jaostoille valmisteltavaksi. Viedään hallituksen seuraavaan kokoukseen. LIITE E

PÖYTÄKIRJA Nro 29 3(5) i; 8.2 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut. 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Osastojen purut Vahvistettiin Launosten Maaseututyöväen ammattiosasto n:o 322 purku. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE F 9.2 Jäsentilastot sopimusaloittain 11/97 Merkittiin jäsentilastot tiedoksi. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE G 9.3 Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10. Tiedotusasiat 10.1 Merkittiin tiedoksi Särmän nro 9 sisältö tiedoksi. Lehti ilmestyi 17.7.1997. LIITE H Muita tiedotusasioita ei ollut. H. Kansainväliset asiat 11.1 Edustajien nimeäminen EFA:n XIV sääntömääräiseen kongressiin, 19. 23.11.1997 Itävallassa Päätettiin, että liiton edustajina kongressiin menevät Sirpa Save ja Ulf Forsman. LIITE I 11.2 11.3 EFA:n koulutus Päätettiin nimetä EFA järjestämälle koulutusjaksolle 27.9-3.10.1997 liiton edustajaksi Tarja Kurki. LIITE J Muut esille tulevat kansainväliset asiat Muita kansainvälisiä asioita ei ollut.

PÖYTÄKIRJA Nro 29 4(5) 12. Muut esitettävät asiat 12.1 Suomen Metsäyhdistyksen 120-vuotis matka 23.9-28.9. 97 Brysseliin ja Saksaan Päätettiin, että Viljo Heinonen menee ko matkalle jos hänen aikatauluunsa sopii. LIITE K 12.2 Edustajan nimeäminen maa- ja metsätalousministeriön asettamaan Puun Aika-kampanjaryhmään Päätettiin, että liitto ehdottaa ko kampanjaryhmään Kalevi Vanhalaa. LIITE L 12.3 Juhani Heinon (Postiliitto) 50-vuotispäivät 26.8.1997 Päätettiin, että Onni Kuutsa edustaa liittoa Juhani Heinon syntymäpäivillä. LIITE M 12.4 SAK:n, STTK:N, ja AKAVAN yhteinen laajentumisseminaari 8.10.1997 Hanasaaressa Päätettiin, että liiton edustajina seminaariin menevät Ulf Forsman ja Timo Rautarinta. LIITE N 12.5 Edustajien nimeäminen Metsäteollisuuden valmiudet EMU:un ja Euroon, 1.9.1997 Hanasaaressa pidettävään seminaariin Päätettiin ettei seminaariin mene liiton edustajia. LIITE O 12.6 Suomen Teollisuustoimihenkilöiden 80 vuotta juhlakirja, ilmoituksen / tervehdyksen laittaminen Päätettiin ettei liitto laita ilmoitusta juhlakirjaan. LIITE P 12.7 Ehdokkaiden nimeäminen "Talouspolitiikan johtamiskoulutus" kurssille Päätettiin nimetä ehdokkaiksi "Talouspolitiikan johtamiskoulutus" kurssille Kalevi Vanhalaa ja Kalevi Väisästä. LIITE Q 12.8 LEL-maa-, metsä- ja satamajaoston jäsenvaihdos Päätettiin, että eläkkeelle jäävän Onni Kuutsan tilalle varsinaiseksi jäseneksi ehdotetaan Sirpa Savea ja Sirpa Saven tilalle yleisvarajäsenek si Pirkko Heikuraa. 12.9 Muut kohdassa 12. käsiteltävät asiat Muita kohdassa 12. käsiteltäviä asioita ei ollut. f f i szj

PÖYTÄKIRJA Nro 29 5(5) 13. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat...., Hallituksen «^okou^^jj.^^j^^^ esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 14. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 25.8.1997 klo 8.30 Puheenjohtaja Vanhala päätti kokouksen. VakuudeksU Kalevi puheenjohtaja Ritva-Liisa Tuominen sihteeri

PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 30 1(5) Aika: Paikka: Läsnä: Sihteeri: 25.8.1997 kello 8.30 Kalevi Vanhalan työhuone Kalevi Vanhala Kalevi Väisänen Antero Väinölä Sakari Lepola Kalevi Hölttä Onni Kuutsa Ritva-Liisa Tuominen 1. Kokouksen avaus Kalevi Vanhala avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala. 3.2 Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista lisäyksellä kohtaan 6.2 Metsät kuntoon-projekti, 7.3 työnkuvien tarkistus, 7.4 jaostojen tehtävät, 7.5 metsäkoneenkäytön kansainväliset kilpailut 22.-24.8.1997 Lutzernissa, Sveitsissä, 12.1 valtuuston kokouksen esityslistalle tulevia asioita, 12.2 valtuuston koulutus ja 13.3. kalvosarja toimitsijoille LIITE A. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 11.8.1997 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6. Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Suosituspuitesopimus, maatalousalan palkkatyön kehittämiseksi Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Merkittiin tiedoksi suosituspuitesopimus maatalousalojen palkkatyön kehittämiseksi Euroopan unionin jäsenvaltioissa.

PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 30 2(5) Päätettiin, että EVO:n vastaava tes-sihteeri ottaa sopimuksen työehtosopimusjaostossa esille ja EVO käy tarvittavat keskustelut työnantajaliiton kanssa sopimuksesta. LIITE B 6.2 6.3 Metsät kuntoon-projekti Merkittiin tiedoksi, että "Metsät kuntoon-projekti" on käynnistetty ja siinä ovat mukana Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto, Metsäte ollisuus ja Puu- ja erityisalojen liitto. Puu- ja erityisalojen liittoa projektissa edustaa Sakari Lepola. Muut esille tulevat ilmoitus- ja vahvistusasiat Muita ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Kalevi Hännisen hakemus tutustumisvierailulle 27.9-1.10 Euroopan parlamenttiin Brysseliin. Päätettiin, että liitto maksaa Kalevi Hännisen matkan ja matkustusohjesäännön mukaan muut kulut. Päätettiin, että jos Euroopan parlamenttiin liittyvät vierailumatkat liitty vät työhön, niistä maksetaan matkakorvaukset normaalin matkustusohjesäännön mukaan ja matka. LIITE C 7.2 Talousarviovertailu 1997 Merkittiin tiedoksi talousarvio vertailu 1997. Viedään hallitukselle. LIITE D 7.3 7.4 Työnkuvien tarkistus Päätettiin, että Onni Kuutsa valmistelee muuttuvista työnkuvista luonnokset syyskuun työvaliokuntaa. Jaostojen tehtävät Päätettiin, että jaostojen tehtäväkuvat tarkastetaan osastoittain. 7.5 Metsäkoneenkäytön kansainväliset kilpailut 22.-24.8.1997 Lutzernissa, Sveitsissä. Päätettiin, että liitto avustaa 1 500 markalla koneenkuljettaja Hannu Vauhkosen matkaa ko kilpailuihin. LIITE E 7.6 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut.

PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 30 4(5) hyväksyi muut myönnetyt oikeusavut LIITTEEN K mukaisesti. 8.9 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut. 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Kurssiapurahat 1998 Vahvistettiin vuodelle 1998 samat kurssiapurahat kuin vuoden 1997 voimassa olevat. LIITE L 9.2 Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10. Tiedotusasiat 10.1 Särmän nro 10 sisältö Vahvistettiin Särmän nro 10 sisältö. LIITE M 10.2 Muut esille tulevat tiedotusasiat Muita esille tulevia tiedotusasioita. H. Kansainväliset asiat Kansainvälisiä asioita ei ollut. 12. Valtuuston kokous 26.11-27.11.1997 12.1 Valtuuston kokouksen esityslistalle tulevia asioita Luottamusmiesvaaliohjeiden vahvistus Li ittokokouspäätökset Piirirajojen vahvistus 12.2 Valtuuston koulutus Päätettiin, että valtuuston kokouksen ensimmäinen päivä 26.11. on valtuuston jäsenten koulutusta. Valtuuston varsinainen kokous alkaa 26.11. klo 15.00. LIITE N

PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 30 3(5) 8. Edunvalvonta-asiat 8.1 Maatalousalojen tes-jaosto 26.8. Kiljava Merkittiin tiedoksi jaoston kokous. LIITE F 8.2 Mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimusjaosto 28.-29.8. Helsinki Merkittiin tiedoksi jaoston kokous. LIITE G 8.3 8.4 Turvealan tes-neuvottelukunta 2.9. Helsinki Merkittiin tiedoksi jaoston kokous. Puusepänteollisuuden työehtosopimusjaosto 3.-4.9. Lahti Merkittiin tiedoksi jaoston kokous. LIITE H 8.5 Tasa-arvojaosto 25.9. Helsinki Merkittiin tiedoksi jaoston kokous. 8.6 Työympäristö- ja sosiaalijaosto 3.10. Helsinki Merkittiin tiedoksi jaoston kokous. LIITE I Päätettiin, että jaostoissa käydään läpi liittokokouspäätökset ja valmistellaan esitykset päätösten toimeenpanemisesta. Päätettiin, että jaoston kokouksissa annetaan informaatio jaoston tehtävistä. 8.7 Yhteistyösopimus Lakiasiaintoimisto Pirkko Eerola Ky: n Merkittiin tiedoksi Lakiasiaintoimisto Pirkko Eerola Ky: n kanssa tehty sopimus. LIITE J 8.8 Oikeusapuhakemukset Päätettiin ettei lähetetä Rauno Mustoselle (1846) laskua turhasta työstä. Evo lähettää hänelle moitekirjeen siitä, että hän on vetänyt haastehakemuksen pois itse käräjäoikeudesta eikä ole ottanut sitä ennen yhteyttä liittoon. Päätettiin, että EVO lähettää kirjeen Maarit Jyrkälle (1871) jossa informoi häntä siitä miten hänen pitäisi toimia hylätyn palkkaturvahakemuksen suhteen, liitto ei voi tehdä asialle mitään.

PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 30 5(5) 13. Muut esitettävät asiat 13.1 Edustajan nimeäminen Työtehoseuran valtuuskuntaan Päätettiin EVO:n esityksen pohjalta nimetä liiton edustajaksi Työtehoseuran valtuuskuntaan Veijo Kervinen. LIITE O 13.2 SAKKI ry:n 10-vuotisjuhla 11.9.1997 Päätettiin lahjoittaa Ammatillisen koulutuksen arvostus-rahastoon 1 000 markkaa. Päätettiin, että Kari Asikainen edustaa liittoa ko tilaisuudessa jos hänen aikatauluunsa sopii. LIITE P 13.3 Kalvosarja toimitsijoille Päätettiin, että valmistetaan kalvosarja toimitsijoille liittokokouksen neljästä asiakirjasta ja neljä liiton esittelykalvoa. Kalvopaketteja lähete tään yksi per aluetoimisto ja kolme keskustoimistolle. 13.4 Muut kohdassa 13. käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13. käsiteltäviä asioita ei ollut. 14. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 9.9.1997 klo 9.15 Puheenjohtaja Vanhala päätti kokouksen. Vakuudek&H^ Kalevi V puheenjohtaja Ritva-Liisa Tuominen sihteeri

PÖYTÄKIRJA Nro 31 1(5) Aika: Paikka: Läsnä: Sihteeri: 9.9.1997 kello 9.15 Kalevi Vanhalan työhuone Kalevi Vanhala Kalevi Väisänen Antero Väinölä Sakari Lepola Kalevi Hölttä Onni Kuutsa Ritva-Liisa Tuominen 1. Kokouksen avaus Kalevi Vanhala avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala. 3.2 Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista lisäyksellä kohtaan 8.5 Oikeusapuha kemukset, 8.6 Lausunnon antaminen maa- ja metsätalousvaliokunnalle valtioneuvoston energiapoliittiseen selontekoon, 10.3 Särmän vuoden 1998 tilaus- ja ilmoitushinnat LIITE A. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 25.8.1997 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta, 6. Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut.

PÖYTÄKIRJA Nro 31 2(5) 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Ulf Forsmanin maanpuolustuskurssi 12.14.2.1998 Merkittiin tiedoksi Ulf Forsmanin maanpuolustuskurssi, kurssiin liittyvät kulut maksetaan matkustusohjesäännön mukaan. LIITE B 7.2 Internetin käyttömahdollisuudet ja tarpeet, selvitystyöryhmän perustaminen Päätettiin perustaa työryhmä jonka tehtävänä on selvittää Internetin käyttömahdollisuudet liiton tarpeiden pohjalta ja arvio kustannuksista marraskuun loppuun mennessä. Työryhmään nimettiin Olli Peltola, Timo Rautarinta ja Sakari Lepola. 7.3 7.4 Toimisto-organisaatio ja työnkuvat Jätettiin pöydälle, käsitellään lokakuun aikana työvaliokunnassa ja viedään marraskuussa pidettävään hallitukseen. Paula Salomaan ja Anita Kostamon kehittämis- ja vuorotteluvapaa-ajan sijaisuudet Päätettiin, että Paula Salomaan kehittämisvapaa-ajan sijaisena 1.10-31.12.1997 toimii Ulla Suomalainen ja hänelle maksetaan työehtosopimuksen mukainen palkka. Päätettiin, että Anita Kostamon tehtäviä 1.9-31.10.1997 välisenä aikana hoitaa Milja Hyvärinen, hänelle maksetaan 750 markkaa per kuukausi palkanerotusta sijaisuusajalta. LIITE C 7.5 Muuttomiehet ja ylimääräinen siivooja Merkittiin tiedoksi, että muuttomiehet Mikko Ilmonen, Oskari Peltola ja Timo Jääsärö olivat remontin aiheuttamissa muuttotöissä 25.- 26.6.1997 yhteensä 14 tuntia. Heille maksettiin 81,38 markkaa tunti työstä joka tapahtui yöllä. Merkittiin tiedoksi, että Anne Lehto on palkattu siivoojan tehtäviin ajalle 18.8.-26.9.1997, palkkaluokka 3/1. 7.6 Talousarvioaikataulu Merkittiin talousarvioaikataulu tiedoksi. 7.7 Rantakaavan laatiminen LIITE D Päätettiin talousjaoston esityksen mukaisesti aloittaa rantakaavan valmistelu. Viedään hallituksen vahvistettavaksi. LIITTEET E-F

PÖYTÄKIRJA Nro 31 3(5) Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8. Edunvalvonta-asiat 8.1 Euroopan komission "Vihreä kirja" Päätettiin, että EVO valmistelee lausunnon SAK: Ile. Viedään seuraavaan hallituksen kokoukseen. LIITE G 8.2 Puusepänteollisuuden työehtosopimuksen palkkausjärjestelmän uudistaminen Viedään seuraavaan hallituksen kokoukseen. LIITE H 8.3 Mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksen palkkausjärjestelmän uudistaminen Viedään seuraavaan hallitukseen kokoukseen. LIITE I 8.4 Turveteollisuuden työehtosopimuksen palkkausjärjestelmän uudistaminen Viedään seuraavaan hallituksen kokoukseen. LIITE J 8.5 Oikeusapuhakemukset hyväksyi myönnetyt oikeusavut LIITTEEN K mukaises ti. 8.6 8.7 Lausunnon antaminen maa- ja metsätalousvaliokunnalle valtioneuvoston energiapoliittiseen selontekoon Päätettiin, että Kalevi Väisänen menee 12.9. klo 9.00 eduskuntaan antamaan liiton lausunnon valtioneuvoston energiapoliittiseen selontekoon maa- ja metsätalousvaliokunnalle. Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut.

PÖYTÄKIRJA Nro 31 4(5) 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Jäsenyyden oikaisupyyntö Päätettiin palauttaa Erkki Hautamäen jäsenyys ja sen seurauksena vapaa-jäsenyys. LIITE L Muita järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10. Tiedotusasiat 10.1 Tiedotusjaoston kokous 23.9.1997 Helsingissä Merkittiin tiedoksi tiedotusjaoston kokouksen ajankohta. LIITE M 10.2 Särmän nro ll:n sisältö Hyväksyttiin Särmän nro ll:n sisältö esitetyssä muodossa. LIITE N 10.3 Särmän vuoden 1998 tilaus- ja ilmoitushinnat Vahvistettiin Särmän vuoden 1998 tilaus- ja ilmoitushinnat LIITTEEN O mukaan. Muita tiedotusasioita ei ollut. 11. Kansainväliset asiat Kansainvälisiä asioita ei ollut. 12. Muut esitettävät asiat 12.1 SAK: n valtuustoaloitteet Päätettiin esittää työvaliokunnan esityksenä hallitukselle päätettäväksi luonnoksen mukaiset aloitteet jotka koskevat työehtosopimuksen yleissitovuutta ja yrittäjyydellä keinottelua. LIITE P 12.2 SAK:n Ay-arkiston johtokunnan varsinaisen ja varajäsenen eroilmoitus Merkittiin tiedoksi, että Onni Kuutsa eroaa varsinaisen jäsenen paikalta 1.10.1997 lukien ja varajäsenen paikalta Viljo Heinonen eroaa 1.2.1998 lukien. Päätetiin palata nimiesityksiin SAK:lle seuraavassa työvaliokunnan kokouksessa.

PÖYTÄKIRJA Nro 31 5(5) 12.3 Metsämuseosäätiön valtuuskunnan varsinaisen jäsenen nimeäminen Merkittiin tiedoksi, että Onni Kuutsa eroaa varsinaisen jäsenen paikalta 1.10.1997. Päätettiin nimetä Metsämuseosäätiön varsinaiseksi jäseneksi Sakari Lepola. 12.4 Työvaliokunnan kokouksen siirto (29.9) Päätettiin siirtää 29.9 pidettäväksi merkitty työvaliokunnan kokous 30.9.1997 klo 8.30 pidettäväksi. 12.5 Vuoden 1998 kokousaikataulu Vahvistettiin LIITTEEN Q mukaisesti vuoden 1998 kokousaikataulu 12.6 Muut kohdassa 12. käsiteltävät asiat Muita kohdassa 12. käsiteltäviä asioita ei ollut. 13. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 14. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 15.9.1997 klo 8.30 Puheenjohtaja Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeksi Kalevi Vanhala puheenjohtaja O Ritva-Liisa Tuominen sihteeri

PÖYTÄKIRJA Nro 32 1(4) Aika: Paikka: Läsnä: Sihteeri: 15.9.1997 kello 8.45 Kalevi Vanhalan työhuone Kalevi Vanhala Kalevi Väisänen Antero Väinölä Sakari Lepola Kalevi Hölttä Onni Kuutsa Ritva-Liisa Tuominen I. Kokouksen avaus Kalevi Vanhala avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala. 3.2 Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista lisäyksellä kohtaan 6.1 FFG Asko Oy:n kirje ja 11.3 EFA:n nuorten koulutusviikko, LIITE A. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 9.9.1997 pidetyn kokouksen pöytäkirja lisäyksellä kohtaan 7.7. Pöylinniemen rantakaavan vahvistaminen. 6. Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Merkittiin tiedoksi, että Asko Julkiskaluste ja EFG (European Furniture Group) yhdistyvät ja uudeksi nimeksi tulee EFG Asko Oy. LIITE B Muita ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut.

PÖYTÄKIRJA Nro 32 2(4) 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Väliraportti kirjanpidon ja hallinnon tarkastuksesta Merkittiin raportti tiedoksi. LIITE C 7.2 7.3 Liiton ja kassan välinen sopimus Puu- ja erityisalojen liiton ja työttömyyskassan välinen sopimus jätettiin pöydälle käsiteltäväksi seuraavassa työvaliokunnan kokouksessa. Eläkeläiset Päätettiin, että 1.10.1997 eläkkeelle jääville talousjaoston ehdotuksen pohjalta annetaan 5000 markan esinelahja, matkasekki tai vastaava. Päätös koskee vain ko henkilöitä muista tapauksista päätetään erikseen. 7.4 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut. 8. Edunvalvonta-asiat 8.1 Maatalousalojen turvallisuustyön työalatoimikunnan jäsenvaihdos Päätettiin nimetä Vilho Tiaisen tilalle maatalousalojen turvallisuustyön työalatoimikuntaan Aarno Jalonen Hyvinkäältä. 8.2 8.3 8.4 8.5 Metsäalan työehtosopimusjaoston kokous 19.9.1997 Merkittiin tiedoksi, että metsäalan työehtosopimusjaoston kokous pidetään 19.9.1997 Merihotellissa, Helsingissä. LIITE D SAK-TT yleissopimus Päätettiin, että Puu- ja erityisalojen liitto yhtyy SAK:n -TT:n väliseen sopimukseen mekaanisen metsäteollisuuden ja puusepänteollisuuden sopimuksen osalta sekä aikaisemmin hallituksessa päätettyjen veneteollisuuden ja ryhmän puualojen osalta. Aloitteet SAK: n valtuustolle Päätettiin, että SAK:n valtuustolle valmistellaan aloitteet työehtosopimusten yleissitovuudesta ja yrittäjyydellä keinottelusta. Tekstien sisältöön palataan seuraavassa työvaliokunnan kokouksessa. Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut.

PÖYTÄKIRJA Nro 32 3(4) 9. Järjestö- ja koulutusasiat Järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10. Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11. Kansainväliset asiat 11.1 Valtuuskuntavierailut 1998-2001 Kuluvalla liittokokouskaudella Puu- ja erityisalojen liiton vuoro on kutsua valtuuskunnat Slovakiasta, Ruotsista, Norjasta, Saksasta ja Venäjältä. Päätettiin, että kutsutaan Slovakiasta valtuuskunta vierailulle vuoden 1998 aikana. Päätettiin, että valtuuskunnat Ruotsista, Norjasta, Saksasta ja Venäjältä kutsutaan vuonna 1999 pidettäviin liiton 100-vuotisjuhliin. 11.2 Matkaraportti Kansainvälisestä Rakennus- ja Puutyöväen Unionin kongressista Zimbabwen Hararessa 3-5.9.1997 Merkittiin raportti tiedoksi. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE E 11.3 EFA:n nuorten koulutusviikko 4.10.-9.10.1997 Päätettiin, ettei EFA:n nuorten koulutusviikolle 4.10.-9.10.1997 Götzissä. Saksassa lähetä osallistujaa. Todettiin ettei kurssista saatu hyöty vastaa kustannuksia. LIITE F Merkittiin tiedoksi, että 11.8.1997 työvaliokunnassa EFA:n naisten koulutusjaksolle 27.9-3.10.1997 nimettiin liiton edustajaksi Tarja Kur ki. Ko koulutusjakso peruuntui vähäisen osanoton vuoksi. Muita esille tulevia kansainvälisiä asioita ei ollut. 12. Muut esitettävät asiat 12.1 SAK:n Ay-arkiston johtokunnan varsinaisen ja varajäsenen nimeäminen Päätettiin esittää SAK:lle varsinaiseksi jäseneksi SAK:n ay-arkistoon Annakati Mattilaa. Päätettiin ettei varajäsenen paikalle esitetä liiton edustajaa.

y t PUU-JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 32 4(4) 12.2 Lausunto maa- ja metsätalousvaliokunnalle Merkittiin tiedoksi maa- ja metsätalousvaliokunnalle mennyt lausunto. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE G 12.3 Alue-ekologista tietoa metsäsuunnitteluun, tutkimuspäivä 15.10.1997 Rovaniemellä Päätettiin, että Kimmo Voutilainen, Eino Vaattovaara, Erkki Hast ja Harri Häkkinen osallistuvat ko koulutukseen jos heidän työtehtävänsä sen sallivat. LIITE H 12.4 Liittokokousaloitteista tehtyjen päätösten toteutustoimenpiteet Jätettiin pöydälle käsiteltäväsi seuraavassa työvaliokunnan kokoukses sa. 12.5 Liittokokouksessa tehtyjen esitysten/päätösten toteutustoimenpiteet Jätettiin pöydälle käsiteltäväksi seuraavassa työvaliokunnan kokoukses sa. 12.6 Muut kohdassa 12. käsiteltävät asiat Muita kohdassa 12. käsiteltäviä asioita ei ollut. 13. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 14. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 22.9.1997 klo 8.30 Puheenjohtaja Vanhala päätti kokouksen. Vakuude Kalevi Vanhala puheenjohtaja Ritva-Liisa Tuominen sihteeri

PÖYTÄKIRJA Nro 33 1(5) Aika: Paikka: I *«^na: 22.9.1997 kello 8.30 Kalevi Vanhalan työhuone Kalevi Vanhala Kalevi Väisänen Antero Väinölä Onni Kuutsa Olli Peltola Sihteeri: Ritva-Liisa Tuominen 1. Kokouksen avaus Kalevi Vanhala avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala. 3.2 Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista lisäyksellä kohtaan 7.9 vuoden 1998 kokousaikataulut ja 13.8 työsuojelutoimikunnan kokous, LIITE A. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 15.9.1997 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6. Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Liiton ja kassan välinen sopimus Jätettiin sopimus pöydälle

PÖYTÄKIRJA Nro 33 2(5) 7.2 7.3 Uhtietu vuodelle 1998 Todettiin SAK:n esitys lehtieduksi kuulluksi. Puu- ja erityisalojen liiton lehtietu on aikaisemmin päätetty 80 markkaa vuonna 1998. LIITE B Sylvi Holmbergin paikan täyttäminen Päätettiin, että Antero Väinölä laati ilmoituksen avoimesta paikasta henkilökunnalle sisäistä hakua varten. 7.4 Kassanhoitajien työnkuvat Jätettiin työnkuvat pöydälle käsiteltäväksi samaan aikaan muiden työnkuvien kanssa. 7.5 7.6 7.7 7.8 Toimistotilojen järjestelyt Jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten. Toimistokalusteiden hankinta Päätettiin, että remontin aikana ei hankita uusia huonekaluja toimistolle, jo tilatut huonekalut toimitetaan sopimuksen mukaan. Tarvittavien huonekalujen täydennyshankinta tehdään keskitetysti liiton sekä työttömyyskassan osalta remontin jälkeen kun kaikki talossa olevat huonekalut on käyty lävitse. Kopiointi 13 kerroksen remontin aikana Todettiin, että käytössä olevien kopiokoneiden kapasiteettiin pitäisi riittää tarvittavaan kopiointiin remontin aikana. Koneiden huoltoon ja käyttövalmiuteen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Maaseututyöväen arkistoaineiston järjestäminen Päätettiin järjestään Maaseututyöväen arkistoaineisto LIITTEEN C mukaisesti Työväen Arkistoon missä se on tulevaisuudessa tutkimuksen I t* käytössä. Merkittiin tiedoksi, että Puu- ja erityisalojen liiton arkisto on järjestetty Työväen Arkistoon LIITTEEN D mukaisesti. 7.9 Vuoden 1998 kokousaikataulu Päätettiin uusista hallituksen ja valtuuston kokouspäivistä vuodelle 1998 LIITTEEN E mukaan. Aikaisemmassa kokousaikataulussa Särmän ilmestymisajat menivät hallituksen ja valtuuston kokousten kanssa päällekkäin. Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut.

PÖYTÄKIRJA Nro 33 3(5) 8. Edunvalvonta-asiat 8.1 Aloitteet SAK:n valtuustolle Päätettiin lähettää SAK:n valtuustolle LIITTEIDEN F-G mukaiset aloitteet. 8.2 8.3 8.4 8.5 Metsäkonealan työntekijöiden valtakunnallisen kokouksen kannanotto Merkittiin tiedoksi metsäkonealan työntekijöiden kannanotto. LIITE H Oikeusapuhakemukset hyväksyi myönnetyt oikeusavut LIITTEEN I mukaisesti. RANK-SAK-TT rationalisointineuvottelukunnan jäsenvaihdos Päätettiin nimetä eläkkeelle jäävän Vilho Tiaisen tilalle RANK-SAK- TT rationalisointineuvottelukuntaan Matti Kauppila. Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut. 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Järjestöjaoston kokous 20.10.1997 Helsingissä Merkittiin tiedoksi, että järjestöjaoston kokous pidetään 20.10.1997 Työväentalolla Helsingissä. LIITE J 9.2 Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10. Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11. Kansainväliset asiat 11. l Raportti yhteispohjoismaisesta maatalousalojen ammattiliittojen seminaarista 24.-27.8.1997 Kiljavan Opistolla Merkittiin raportti tiedoksi. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE K 12. Vuoden 1998 toimintasuunnitelma Jätettiin toimintasuunnitelma pöydälle käsiteltäväksi 30.9.1997 pidettä vään työvaliokunnan kokoukseen.

PÖYTÄKIRJA Nro 33 4(5) 13. Muut esitettävät asiat 13.1 Liittokokousaloitteista tehtyjen päätösten toteutustoimenpiteet hyväksyi liittokokousaloitteista tehtyjen päätösten toteu tustoimenpidelistan. Viedään hallituksella päätettäväksi. LIITE L 13.2 Liittokokouksessa tehtyjen esitysten/päätösten toteutustoimenpiteet hyväksyi liittokokouksessa tehtyjen esitysten/päätösten toteutustoimenpidelistan. Viedään hallitukselle päätettäväksi. LIITE M 13.3 Suomen Metsäyhdistys 120 vuotta 8.10.1997 Päätettiin, että liiton edustajina Suomen Metsäyhdistyksen 120-vuotisjuhiissa ovat puheenjohtaja Kalevi Vanhala ja sihteeri Kalevi Väisänen. Päätettiin, että liitto lahjoittaa Suomen Metsäyhdistyksen juhlatilille 1 500 markkaa. Tilin tuotto käytetään esikoululaisten ja päiväkotien luontokasvatuksen suunnitteluun ja kehittämiseen. LIITE N 13.4 13.5 Liittokokouspöytäkirja Päätettiin, että liittokokouspöytäkirjaan aloitteet laitetaan hallituksen esityksen mukaisina. Päätettiin, että vuoden 1993 liittokokousohjelmien toteutumista ei mainita liittokokouspöytäkirjassa. Informaatio henkilöstölle v.l998 toimintasuunnitelmasta Päätettiin, että järjestetään keskustoimiston henkilökunnalle informaatio vuoden 1998 toimintasuunnitelmasta 23.10.1997 klo 8.30- liiton toimitalon 10 kerroksen kokoushuoneessa. 13.6 Ennakkoilmoitus valtuuston sääntömääräisestä kokouksesta Päätettiin lähettää ennakkoilmoitus valtuuston sääntömääräisestä kokouksesta joka pidetään 26.-27.11.1997 Helsingissä. LIITE O 13.7 SAK:n aluetoiminta, raportti ja ehdotukset Jätettiin raportti pöydälle käsiteltäväksi 30.9.1997 pidettävässä työvaliokunnan kokouksessa. Lähetetään hallitukselle tutustumista varten. 13.8 Työsuojelutoimikunnan kokous Päätettiin, että vuoden 1997 loppuun työnantajan edustajana työsuojelutoimikunnassa toimii Olli Peltola ja hän toimii seuraavan työsuojelutoimikunnan kokouksen koollekutsujana. LIITE P

PÖYTÄKIRJA Nro 33 5(5) 13.9 Muut kohdassa 13. käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13. käsiteltäviä asioita ei ollut. 14. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15. Kokouksen päättäminen «.«N-,, O AA Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 30.9.1997 klo 8.00 Puheenjohtaja Vanhala päätti kokouksen. a Vakuud Kalevi Vanhala puheenjohtaja Ritva-Liisa Tuominen sihteeri

PÖYTÄKIRJA Nro 34 1(4) Aika: Paikka: Läsnä: 30.9.1997 kello 8.00 Kalevi Väisäsen työhuone Kalevi Vanhala Kalevi Väisänen Antero Väinölä Sakari Lepola Olli Peltola H j Sihteeri: Ritva-Liisa Tuominen 1. Kokouksen avaus Kalevi Vanhala avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala. 3.2 Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista lisäyksellä kohtaan 7.3 taloudenhoidon ohjesääntö, 8.3 lausunto "Vihreästä kirjasta, 8.4 työehtosopimusten irtisanominen, 9.3 vapaajäsenhakemus ja 11.2 matkaraportti Suomen Metsäyhdistyksen järjestämältä tutustumismatkalta Saksan metsätalouteen 23.-28.9.1998. LIITE A. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 22.9.1997 pidetyn kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6. Ilmoitus- ja vahvistusasiat Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut.

PÖYTÄKIRJA Nro 34 2(4) 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Keskustelu vuoden 1998 talousarviosta Päätettiin, että laskennan perusteena käytetään 23 prosentin työttömyys astetta. Talousarvio esitellään hallitukselle 8.10. pidettävässä kokouksessa. 7.2 Aila Raatikaisen matkakulujen korvausanomus 8.9.97-31.1.1998 väliseltä ajalta Päätettiin, ettei Aila Raatikaiselle makseta matkakuluja 8.9.1997-31.1.1998 välisenä aikana olevalta kurssilta. LIITE B 7.3 Taloudenhoidon ohjesääntö Jätettiin taloudenhoidon ohjesääntö pöydälle korjattavaksi sääntöjen mukaiseksi. Taloudenhoidon ohjesääntö viedään marraskuussa pidettävään hallituksen kokoukseen vahvistettavaksi. 7.4 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Päätettiin painattaa lisää 5000 kappaletta liiton sääntöjä. 8. Edunvalvonta-asiat 8.1 Toimitsijakokoukset vuonna 1998 Merkittiin kokousaikataulu tiedoksi LIITE C 8.2 8.3 8.4 EVO:n ja tes- ja lakijaoston kokoukset vuonna 1998 Merkittiin kokousaikataulu tiedoksi. LIITE D Lausunto Vihreästä kirjasta Päätettiin, että Sakari Lepola valmistelee luonnoksen pohjalta lausunnon Vihreästä kirjasta; Yhteistyössä työn uudelleen organisointiin. Lausunto lähetetään SAK:Ile, Euroopan komissiolle ja työministeriölle. LIITE E Työehtosopimusten irtisanominen Päätettiin sanoa työehtosopimukset irti allekirjoituspöytäkirjojen mukaisesti. Viedään hallituksen seuraavaan kokoukseen työvaliokunnan esityksenä. LIITE F Muita esille tulevia edunvalvonta-asioita ei ollut

PÖYTÄKIRJA Nro 34 3(4) 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Vaalipiirirajat 9.9.1997 Vahvistettiin, että vanhat vaalipiirirajat säilyvät. Viedään hallitukselle vahvistettavaksi työvaliokunnan esityksenä. LIITE G 9.2 Liiton järjestämille kursseille osallistuvien matkakulujen korvausohje Päätettiin LIITTEEN H mukaisesti liiton järjestämille kursseille osallis tuvien matkakulujen korvaamisesta. Viedään hallitukselle työvaliokunnan esityksenä päätettäväksi. 9.3 Vapaajäsenyyshakemus Päätettiin, että työvaliokunta hylkää Raili Kempin vapaajäsenyyshakemuksen, joka ei ole tullut liiton toimistoon ajallaan. LIITE I Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10. Tiedotusasiat 10.1 Särmän nro 12 sisältö Vahvistettiin Särmän nro 12 sisältö esitetyssä muodossa. LIITE J 10.2 Muut esille tulevat tiedotusasiat Muita esille tulevia tiedotusasioita ei ollut, 11. Kansainväliset asiat 11.1 Matkaraportti LEL työeläkekassan ja Puu- ja erityisalojen liiton matkal ta Venäjälle 16.-18.9.1997 Merkittiin matkaraportti tiedoksi. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE K 11.2 Matkaraportti Suomen Metsäyhdistyksen järjestämältä tutustumismatkalta Saksan metsätalouteen 23.-28.9.1998 Merkittiin matkaraportti tiedoksi. Viedään hallitukselle tiedoksi. LIITE L Muita esille tulevia kansainvälisiä asioita ei ollut.

PÖYTÄKIRJA Nro 34 4(4) 12. Vuoden 1998 toimintasuunnitelma Päätettiin viedä toimintasuunnitelmaluonnos keskusteltavaksi työvaliokunnan esityksenä seuraavaan hallituksen kokoukseen. 13. Muut esitettävät asiat 13.1 SAK:n aluetoiminta, raportti ja ehdotukset Jätettiin raportti pöydälle. LIITE M 13.2 NOBIA NORDISKA INTERIOR AB: n Eurooppalaisen Yritysneuvos ton NEWC:n perustamissopimus Merkittiin sopimus tiedoksi. LIITE N 13.3 13.4 Työvaliokunnan ylimääräinen kokous Päätettiin ettei ylimääräistä kokousta pidetä. Seuraava kokous 7.10. aloitetaan klo 8.00 ja 28.10. klo 8.30. Muut kohdassa 13. käsiteltävät asiat Muita kohdassa 13. käsiteltäviä asioita ei ollut. 14. Hallituksen kokouksen esityslistalle tulevat asiat Hallituksen kokouksen esityslistalle otetaan edellä hallitukselle esitetyt asiat. 15. Kokouksen päättäminen Työvaliokunnan seuraava kokous pidetään 7.10.1997 klo 8.00 Puheenjohtaja Vanhala päätti kokouksen. Vakuudeks puheenjohtaja Ritva-Liisa Tuominen sihteeri

CB 34 Puu- ja erityisalojen ammattiliitto Työvaliokunnan pöytäkirjat 35-46 1997 - ei sisällä liitteitä

PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 35 1(4) l Aika: Paikka: Läsnä: 7.10.1997 kello 8.00 Kalevi Vanhalan työhuone Kalevi Vanhala Kalevi Väisänen Antero Väinölä Sakari Lepola Olli Peltola Sihteeri: Ritva-Liisa Tuominen 1. Kokouksen avaus Kalevi Vanhala avasi kokouksen. 2. Kokouksen päätösvaltaisuus Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. 3. Kokousvirkailijat 3.1 Todettiin, että puheenjohtajana toimii Kalevi Vanhala, 3.2 Todettiin, että sihteerinä toimii Ritva-Liisa Tuominen 4. Esityslistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouksen esityslista lisäyksellä kohtaan 7.8 hallituksen kokouksen pikatiedote, LIITE A. 5. Edellisen kokouksen pöytäkirja Vahvistettiin 30.9.1997 kokouksen pöytäkirja muutoksitta. 6. Ilmoitus- ja vahvistusasiat 6.1 Ilmoitus- ja vahvistusasioita ei ollut. 7. Talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat 7.1 Sotavetaraaniliiton 40-vuotis onnittelut 4.11. ilmestyvässä Sotaveteraani-lehdessä päätti, ettei Sotaveteraani lehteen laiteta liiton onnitteluja. LIITE B

PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 35 2(4) 7.2 Euroopan kulttuurikaupungit 2000 kannatusjäsenyys Päätettiin, että Puu- ja erityisalojen liitto liittyy Euroopan kulttuurikaupungit 2000 kannatusjäseneksi. Nimettiin yhteyshenkilöksi Antero Väinölä. LIITE C 7.3 Taloudenhoidon ohjesääntö vahvisti Puu- ja erityisalojen liiton taloudenhoidon ohjesäännön korjauksilla kohtiin 1.2.1, 1.2.2 ja 1.2.3 joista poistetaan sana työttömyyskassa. Työttömyyskassalle tulee oma taloudenhoidon ohjesääntö. Taloudenhoidon ohjesääntö viedään marraskuussa olevaan hallituksen kokoukseen vahvistettavaksi. LIITE D 7.4 Osmo Keinäsen matkakustannusten korvaus tutustumisvierailulta Euroo pan parlamenttiin 27.9-1.10.97 Päätettiin, että maksetaan Osmo Keinäsen tutustumisvierailun matkakorvaus Euroopan parlamenttiin 27.9-1.10.1997 toimitsijoiden matkustusohjesäännön mukaan. LIITE E 7.5 Kassanhoitajan paikan täyttäminen Päätettiin, että 15.10.1997 lukien Nina Klinga siirtyy kassanhoitajaksi. Palkkaus toimistotyöntekijöiden työehtosopimuksen mukaan palkkaryhmä 6/11. LIITE F 7.6 Kalevi Hännisen selvitys kehittämis vapaan käytöstä Merkittiin selvitys tiedoksi. LIITE G 7.7 Palkansaajien tutkimuslaitoksen kannatusyhdistyksen jäsenyys Päätettiin, että liitto jatkaa Palkansaajien tutkimuslaitoksen kannatusyh distyksen jäsenyyttä. LIITE H 7.8 Hallituksen kokouksen pikatiedote Päätettiin, että Annakati Mattila tekee 8.10 kokouksen tiedotteen. 7.9 Muut esille tulevat talous-, hallinto- ja henkilöstöasiat Muita esille tulevia talous-, hallinto- ja henkilöstöasioita ei ollut.

PUU- JA ERITYISALOJEN LIITTO PÖYTÄKIRJA Nro 35 3(4) 8. Edunvalvonta-asiat 8.1 Oikeusapuhakemukset vahvisti oikeusapuhakemukset esityksen mukaisesti. LIITE I 8.2 Muut esille tulevat edunvalvonta-asiat Merkittiin tiedoksi lausunto Euroopan komission Vihreään kirjaan; Yhteistyössä työn uudelleenorganisointiin. Viedään hallitukselle tiedoksi. Lausunto lähetetään Euroopan komissioon, SAKihon ja työministeri öön. LIITE J 9. Järjestö- ja koulutusasiat 9.1 Kysely piirijärjestöille jäsentapahtumista Merkittiin tiedoksi, että neljä piiriä vastasi kyselyyn. Viedään hallituk sen seuraavaan kokoukseen päätettäväksi. LIITE K 9.2 Muut esille tulevat järjestö- ja koulutusasiat Muita esille tulevia järjestö- ja koulutusasioita ei ollut. 10. Tiedotusasiat Tiedotusasioita ei ollut. 11. Vuoden 1998 talousarvio Viedään laadittu talousarvio työvaliokunnan esityksenä hallitukselle. LIITE L 12. Kansainväliset asiat 12.1 Raportti opintomatkasta Saksassa 1.-11.6.1997 Merkittiin tiedoksi matkaraportti "Saksan Liittotasavallan koulutus". Viedään raportti hallitukselle tiedoksi. LIITE M 13. Muut esitettävät asiat 13.1 SAK:n aluetoiminta, raportti ja ehdotukset totesi, että liitto suhtautuu myönteisesti alepalvelukes kusten perustamiseen.