Pitkää ään n suunniteltu! Tarkasti tähdt hdätty! Apulaispoliisipäällikkö Mika Heikkonen
Ankkurin perusidea Tarkoituksena on auttaa nuoria pois syrjäytymiseen johtavilta urilta. Estää lasten ja nuorten rikoskierre sekä edistää kiinnittymistä yhteiskuntaan. Kiinnitetään huomiota myös perhe ja lähisuhdeväkivaltatapauksiin, joiden määrä on nousussa. Kehitetyt toimenpidemallit ovat omiaan edistämään sisäistä turvallisuutta.
Historia Käynnistetty hankkeena Hämeenlinnan seudulla 2004. Yhteistyö Viron Raplan kaupungin kanssa. Laajennettu Riihimäen ja Forssan alueille 2009 2012. Laajentunut mm. Päijät Hämeeseen ja mallina mm. Helsinkiin. Kiinnostusta laajalti koko Suomessa.
Sisäisen turvallisuuden 3. ohjelma 14.6.2012 Alle 18 vuotiaiden rikoksentekijöiden rikoskierteen ehkäisemiseksi otetaan käyttöön Ankkuri malli, jota sovelletaan ottaen huomioon paikalliset ja alueelliset olosuhteet ja jo olemassa olevat käytännöt. Malli otetaan käyttöön koko maassa 2014 mennessä osana tulossuunnittelua ja sisäisen turvallisuuden ohjelman alueellista toimeenpanoa. Käyttöönottoa seurataan laatimalla raportti vuonna 2015.
Kustannusvaikuttavuus Syrjäytymisen elinikäisiksi kokonaiskustannuksiksi arvioidaan 1 1,4 miljoonaa euroa. Laskelmissa on tällöin huomioitu syrjäytymisestä aiheutuvat menot, korvaukset, etuudet ja tuet sekä yhteiskunnan menettämät verotulot ihmisen elinkaaren eli ikävuosien 18 68 aikana. Yksi syrjäytynyt aiheuttaa 40 vuodessa 700 000 euron kansantulon menetyksen ja noin 400 000 euron julkisen talouden menetyksen. Lähde: Sosiaalikehitys oy
Kustannusvaikutukset Luvut antavat suuntaa arvioille ankkuritoiminnan säästöpotentiaalista. Ankkuritoiminnan laskennalliset kustannukset vuonna 2011 olivat Hämeenlinnan seudulla poliisin osalta 70 000 euroa ja kuntien osalta 120 000 euroa, yhteensä 190 000 euroa. Kun ankkuritoiminnan ensisijainen tavoite on ehkäistä nuoren joutuminen rikoskierteeseen ja ajautuminen rikolliseen elämäntapaan, voidaan toiminnan kustannuksia verrata suhteessa rikollisuudesta ja syrjäytymisestä aiheutuviin kustannuksiin.
Kustannusvaikuttavuus Ennaltaehkäisevä työ ja varhaisen tuen tarjoaminen on yhteiskunnalle taloudellisempaa kuin nuoren auttaminen vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on riistäytynyt käsistä ja syrjäytymiskehitys on edennyt pitkälle. Esimerkiksi nuorisopsykiatrian vuodeosastohoidossa kuukauden ajan ollut, lastensuojelun ammatillisessa perhehoidossa oleva nuori aiheuttaa vuoden aikana 76 000 euron kustannukset yhteiskunnalle. Yhden vankivuoden hinta on 73 000 euroa.
Kustannusvaikuttavuus Interventio = väliintulo,sekaantuminen Ankkuria voidaan pitää kustannustehokkaana interventiona, jos sen avulla onnistutaan esim. ehkäisemään vähintään 3 vankivuotta.
Lähisuhdeväkivalta Ankkuri on laajentanut toimintaansa lähisuhdeväkivallan (perheväkivalta) paljastamiseen, ennalta ehkäisyyn ja lopettamiseen. Tarjotaan perheväkivallan uhreiksi joutuneille mahdollisuus tukeen ja ottaa tilanne esille ja saada asia käsittelyyn (rikosprosessi t.ex). Perheväkivaltaan kohdistettava välitön puuttuminen on valtakunnallisesti uraa uurtava toimintamalli, joka on tuotteistettu. Tuotekuvaukset Ankkuritoiminnasta. Ne voivat toimia apuna toiminnan käynnistämiseksi uusilla seuduilla. Ne ovat myös kansainvälisesti hyödynnettäviä.
Jatkot Ankkurimalli kehittyy ja laajenee. Uusia ideoita ja käytänteitä syntyy. Yhteistoiminta viranomaisten, 3. sektorin ym. kanssa kehittyy. Perusmalli on yksinkertainen yksinkertaisuus on hyve!
Ankkuri kiittää Kiitokset kaikille niille lukuisille ihmisille, jotka ovat olleet mukana Ankkurimallin kehittämisessä ja työssä! Kehitetään yhdessä entistä turvallisempaa suomalaista yhteiskuntaa, missä kaikilla olisi mahdollisuus hyvään elämään!