KOKKOLAN KAUPUNKI KIEPPI. Veikko Salkion luontokokoelma Kieppi Viljo Nissisen mineraalikokoelma Armas Järvelän perhoskokoelma

KOKKOLAN KAUPUNKI KIEPPI Veikko Salkion luontokokoelma Kieppi Viljo Nissisen mineraalikokoelma Armas Järvelän perhoskokoelma TOIMINTAKERTOMUS 2010

1 HENKILÖSTÖ Paula Hyttinen, amanuenssi / kokoelmanhoitaja 1.1. 31.12.2010 Anna Lisa Lindgren, vahtimestari 1.1. 31.12.2010 Helena Hannila, kokoelma assistentti 1.1. 31.12.2010 Misha Hyttinen, kesätyöntekijä, aukipitäjä 13.7. 15.8.2010 Työharjoittelu: Marja Tuoreniemi, sarvikokoelma 15.3. 19.3.2010 Helena Rimal, mineraalikokoelma 16.2. 17.4.2010 Misha Hyttinen, kokoelma avustaja 12.4. 12.5.2010 Mari Mäenpää, Step up, räätälöity koulutus 25.1. 30.4.2010 Mari Mäenpää, kokoelma assistentti 1.11. 31.12.2010 Tomi Puumala, työharjoittelija 9.1. 31.1.2010 Ari Rantala, työharjoittelija 1.1. 1.4.2010 Luontotyöryhmä: Harri Hongell, puheenjohtaja ja Juhani Hannila, jäsen Matkat: 24. 25.3.2010 amanuenssi Paula Hyttinen. Mineraalikokoelman kehittäminen. Apurahan myöntämistilaisuus. (Renlundin säätiö) Helsinki. Perhoskokoelmiin tutustuminen, Luonnontieteellinen keskusmuseo. Helsinki. 29.6.2010 amanuenssi Paula Hyttinen, Ylikonservaattori Ari Puolakosen tapaaminen, Dioraamojen valmistus. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki 8. 9.12.2010 kokoelma assistentti Mari Mäenpää, Museokokoelmat sähköiseen muotoon, koulutusta digitoijille. Tutustuminen Luonnontieteelliseen keskusmuseoon. Helsinki Kävijämäärät: noin 5.800 kävijää aikuisryhmiä 16 joissa yht. 223 kävijää eläkeläisryhmiä 4 joissa yht. 117 " opiskelijaryhmiä 19 joissa yht. 214 " koululaisryhmiä 111 joissa yht. 1725 " päiväkotiryhmiä 16 joissa yht. 208 " muita ryhmiä 1 joissa yht. 7 kävijää opettajia/huoltajia ryhmien mukana 300 ulkomaisia kävijöitä n. 230

8.5.2010 Kulttuuri ja nuorisotoimen lautakunta vieraili ja piti kokouksen Kiepissä. Lautakuntaa informoitiin Kiepin toiminnasta ja tuotiin esille pedagogin toimen perustamisen tärkeys. 4.10.2010 Kaupunginhallitus vieraili ja piti kokouksen Kiepissä. Kaupunginhallitusta informoitiin Kiepin toiminnasta ja tuotiin esille pedagogin toimen perustamisen tärkeys. 19.10.2010 Kokkolan kaupungin tarkastuslautakunta tutustui Kiepin toimintaan. 2 HALLINTO Luontokokoelma Kiepin kokoelmaohjesääntö hyväksyttiin 7.4.2009. Luontokokoelma Kieppi on kulttuuri ja nuorisotoimen lautakunnan alainen tulosyksikkö. (Päätös kulttuuri ja nuorisotoimenlautakunta 9.11.2004 159) Kokoelmanhoitaja vastaa luontokokoelma Kiepin toiminnasta ja kehittämisestä. Kokoelmanhoitajana toimii amanuenssi Paula Hyttinen. Hänen esimiehensä on sivistysjohtaja. Kokoelmanhoitajan tehtävänä on sivistysjohtajan päätöksen mukaan: seurata Kiepin toimialaan kuuluvan luonnontieteellisen museo ja näyttelytoiminnan kehitystä ja tehdä toimintaa koskevia kehittämisehdotuksia yhdessä luontotyöryhmän kanssa osallistua talousarvion valmisteluun Kiepin osalta sekä seurata ja arvioida talousarvion toteutumista vastata Kiepin näyttely ja tutkimustoiminnasta vastata Kiepin kokoelmien hoidosta vastata Kiepin julkaisuista ja tiedotustoiminnasta vastata ympäristökasvatuksesta ja asiakaspalvelusta sekä yhteistyöstä toimia Kieppiä koskevien asioiden valmistelijana hoitaa muut Kiepin toimintaa koskevat sivistysjohtajan määräämät tehtävät raportoida Kiepin toiminnasta sivistysjohtajalle lautakunnalle tehtävän raportoinnin yhteydessä Kokoelmanhoitaja hyväksyy Kiepin laskut. Hänen estyneenä ollessaan laskut hyväksyy sivistysjohtaja. Luontotyöryhmä: Kokoelman hoitajalla on apunaan asiantuntijatyöryhmä, luontotyöryhmä, jonka jäsenet nimeää kulttuuri ja nuorisotoimen lautakunta kokoelmanhoitajaa (aik. Veikko Salkiota) ja luontotyöryhmää kuultuaan. Työryhmä on kokoelmanhoitajan apuna luontokokoelman hoitoa, ylläpitoa ja kehittämistä koskevissa asioissa.

3 TILAT JA NIMI Kiepillä on omat toimitilat museokorttelissa: piha alue, puuosa ja uudisrakennuksen näyttelytila, jossa kokoelmilla on omat erilliset näyttelytilansa. Luontomuseon nimi muutettiin 31.8.2000 seuraavasti: Kieppi, Veikko Salkion luonnonhistorialliset kokoelmat (Luontomuseon työryhmä 2/2000). Kun mineraalikokoelma ja perhoskokoelma on nyt (v. 2008) liitetty yhdeksi tulosyksiköksi yhdessä luontokokoelma Kiepin kanssa, käytetään yksiköstä nimitystä Kieppi tai selvennykseksi Luontokokoelma Kieppi. Kiepissä on kolme erillistä kokoelmaa: Veikko Salkion luontokokoelma Kieppi, Viljo Nissisen mineraalikokoelma ja Armas Järvelän perhoskokoelma. 4 KOKOELMAT 4.1 VEIKKO SALKION LUONTOKOKOELMA KIEPPI Luontokokoelma Kieppi on valtakunnallisesti arvokas luonnonhistoriallinen kokoelma ja sillä on huomattava merkitys niin luonto ja ympäristökasvatuksessa kuin matkailullisestikin. Kokoelma on Veikko Salkion elämäntyönä syntynyt yhtenäinen kokonaisuus. Veikko Salkion tavoitteena oli herättää kiinnostus luontoon ja luonnonsuojeluun tuomalla palan luontoa esille kokoelmassaan, se olisi myös tulevien sukupolvien nähtävänä. Kiepin tehtävänä on tallentaa näytteitä ja havaintoja luonnosta, seurata alansa tutkimustoimintaa ja tiedottaa siitä sekä järjestää näyttelyitä. Kieppi tekee yhteistyötä eri toimialojen, koulujen, laitosten sekä alan harrastajien ja tutkijoiden kanssa. Toiminnan painopisteenä on kokoelman hallinnoiminen ja hoito sekä luonto ja ympäristökasvatus. Lautakunnan päätöksen mukaan Kokkolan kaupungin omistama Veikko Salkion luontokokoelma Kieppi säilytetään yhtenäisenä siten, ettei siihen yhdistetä muiden täyttäjien töitä. (Kulttuuri ja vapaa ajan lautakunta 17.9.1997 31). Kaikki näytteet ja alustat ovat pääosin Veikko Salkion tekemiä. Kokoelma koostuu Veikko Salkion Kokkolan kaupungille lahjoittamasta luonnonhistoriallisesta kokoelmasta sekä hänen siihen tekemistään täydennyksistä. Lisäksi Luontokokoelmaan lahjoitetuista erillisistä luonnontieteellisistä kokoelmista ja näytteistä, jotka Veikko Salkio on siihen liittänyt. (Lahjakirja. 1555/1980). Kaupunki osti Veikko Salkiolta sarvi ja kallokokoelman sekä pyyntivälinekokoelman 7.11. 2000. ( KH 21.6.1999 414). Veikko Salkion kokoelmat ovat jakaantuneet kolmeen osaan, Kokkolan kaupungin omistama Veikko Salkion luontokokoelma Kieppi, Veikko Salkion kokoelma sekä Rovaniemen kaupungin omistama kokoelma. Kiepissä sijaitseva Kokkolan kaupungin omistama kokoelma, joka jakaantuu seuraaviin osaalueisiin:

Perinteinen metsästyskulttuuri Riistalinnut Sarvikokoelma Pyyntivälineet Suomalaiset nisäkkäät ja linnut Kallot ja luut, sarvet Täytetyt asetelmat linnuista ja nisäkkäistä Fossiilit ja erikoiset luonnonmuodostumat ja epäsäännöllisyydet Ulkomaiset näytteet (voivat olla mitä hyvänsä edellä mainittuja ryhmiä) Tieteellinen kokoelma Arkistomateriaali, kirjallisuus Linnunmunat Veikko Salkion kokoelma Kokoelma liitettiin 6.11.08 talletussopimuksella osaksi Luontokokoelma Kieppiä. Kokoelmaan kuuluu huomattavia fossiilinäytteitä sekä muita luontonäytteitä, luontokirjallisuutta ja arkistomateriaalia sekä pyyntivälineitä. Näytteet on pääosin luetteloitu ja kuvattu. Rovaniemen kaupungin omistama kokoelma Neuvottelut Rovaniemen kanssa ovat olleet keskeytyneinä vuoden 2009 ja 2010 aikana. 4.1.1 NÄYTTELYT JA TAPAHTUMAT Ari Valkola, Kotimetsä, valokuvia, 18.2. 18.4.2010 Luento: Poutahaukkoja ja leppäterttuja. Suomalaisen linnunnimistön rakenne ja kehitys. Joni Virtanen: Ihmisen tekemä luonto Manmade nature 21.4. 22.8.2010 Joni Virtanen, Hengessä video 22.6. 22.8.2010 Veikko Salkion Luontokokoelmassa oli syksyn teemana suo ja sen eläimet Jyrki Portin, Metsänväkeä, valokuvia 9.9.2010 9.1.2011 Veikko Salkion elämäntyötä kuvaava perusnäyttely ja työhuone Lintujen ja nisäkkäiden tunnistaminen Kiepissä Ari Valkola, Kotimetsä, valokuvia, 18.2. 18.4.2010 Ari Valkola on mustasaarelainen Merenkurkun luonnon kuvaaja, joka on kertonut lähimetsien ja ulkosaariston elämästä eri tavoin vuodesta 1971 lähtien. Hänen vuonna 2007 valmistunut näyttelynsä kertoo kotimetsästä. Näyttelyn yhteydessä tietoisku liito oravien uhanalaisuudesta. Kotimetsäni on alue kodin lähellä. Sinne kulkeminen ei vaadi suuria ponnistuksia. Alue rajoittuu Kyrönjokeen etelä ja itäpuolella. Lännessä on vastassa asvaltoitu maantie,

kylätie ja laajat peltoaukeat, joilla kulkemista en ole koskaan kokenut mielekkääksi. Pohjoispuolella aukeaa sisäsaaristo lukuisine kesämökkeineen ja saarten takana näkyy aava ulappa, joka aina magneetin lailla on vetänyt minua puoleensa. Näiden rajojen sisäpuolella on kotimetsäni, jos sitä nykypäivänä enää voi metsäksi kutsua. Metsä oli vielä 35 vuotta sitten miltei koskematon ja saatoin retkeillä siellä näkemättä ainoatakaan sahalla kaadettua puuta, kaivurilla kaivettua ojaa. Ei myöskään ollut metsäautoteitä pirstomassa maisemaa. Rannoilla tuskin montakaan kesämökkiä. Oli pelkästään koskematonta neitseellistä metsää. Niin monimuotoista eri kokoisine lampineen, soineen ja rämeineen. Ne elävöittivät metsäalueen. Parinkymmenen viime vuoden aikana on alue saanut kokea kovia. Ennen niin suuri yhtenäinen metsä on pirstottu. Miltei kaikki vanhat puut on kaadettu, myyty ja kuljetettu tehtaille. Tänä päivänä on kotimetsästäni jäljellä pelkästään rippeitä. Eri ikäisiä taimikoita toistensa vieressä. Kilometrien pituiset metsäautotiet ovat mahdollistaneet metsien järjestelmälliset hakkuut. Lammet ovat saaneet laskea kirkkaat vetensä kaivureilla kaivettuja syviä ojia pitkin valtaojiin ja happamat vedet ovat lopuksi päätyneet mereen. Kaikki on tehty metsätalouden nimissä. Suomessahan saa muuttaa metsät kulku kelvottomiksi alueiksi täysin laillisesti. Lintujen ja nisäkkäiden on silti pystyttävä sopeutumaan ja ahtautumaan pieniin jäljellä oleviin metsäalueisiin. Muutettava toisaalle tai opittava asumaan entistä lähempänä toisiaan ja lopuksi tyydyttävä pelkkiin taimikoihin. En tuo kuvissani esille luonnolle tehtyä vääryyttä, hakkuita, ojia tai metsäautoteitä, enkä tylsiä tehokasvatukseen istutettuja mäntytaimikoita. Olen pyrkinyt löytämään jotain mitä ei ole vielä kokonaan menetetty. Lajeja joita tänä päivänä on enää harvakseltaan, kuten salaperäiset petolinnut. Niitä löysin pesimästä melkein kotipihastani, niin kuin rastaita ja sammakoitakin. Pienillä ehjillä metsäalueilla tapasin korppeja, liito oravia ja kurkia. Näin myös syntymää ja sairautta. Luento: Poutahaukkoja ja leppäterttuja. Suomalaisen linnunnimistön rakenne ja kehitys. Kaisa Häkkinen: Poutahaukkoja ja leppäterttuja. Suomalaisen linnunnimistön rakenne ja kehitys. Esitelmä Luontokokoelma Kiepissä, Pitkänsillankatu 26, Kokkola, keskiviikkona 5.5.2010 klo 18.00. Tervetuloa. Luontokokoelma Kiepissä on keskiviikkona 5.5.2010 mielenkiintoinen esitelmä, jonka aiheena on suomalaisten linnunnimien kehitys. Professori Kaisa Häkkinen Turun yliopistosta kertoo, miten suomenkieliset lintujen nimet ovat syntyneet ja kehittyneet aikojen kuluessa. Kirjassaan Linnun nimi (Teos 2004) FT Kaisa Häkkinen valottaa suomalaisten linnunnimien syntyvaiheita ja kehitystä muinaisesta kantasuomesta tämän päivän eriytyneisiin lajinimiin. Varhaisimmat nimet olivat pitkälti onomatopoeettisia, toisin sanoen jäljittelivät lintujen omaa ääntelyä. Tällaisia ovat esim. lakla (hanhi),

kuikka ja hyypiä (huuhkaja). Entisajan ihminen tarvitsi nimiä vain niille linnuille, joilla oli merkitystä riistana (esim. metso) tai olivat muuten jokapäiväisiä tuttuja (esim. kaarne = korppi tai kärki = tikka). Vasta lintutieteen kehitys loi tarvetta entistä eriytyneemmille ja tarkemmille nimille. 1800 luvulla luotiin perusta suomalaiselle lintutieteelle ja nimistölle. Tätä ennen suomalaisia nimiä olivat keränneet sanakirjoja varten papit ja muut virkamiehet. Lintujen nimissä on runsaasti vaihtelua murteittain sekä paikallisia erikoisuuksia. Huumoriakaan ei nimistöstä puutu (esim. ryystäjäpeipponen, pohjasenpappi = järripeippo). Myös monet vakiintumattomat nimiehdotukset saavat hymyilyttämään (jätkyttäjä = papukaija). Joillakin lajeilla nimi ja murrevariaatioita on aikojen kuluessa ollut kymmeniä. Lisäksi sama nimi on saattanut tarkoittaa useampaa lintulajia. Esitys kestää noin 45 minuuttia ja sen jälkeen on aikaa keskustelulle ja kysymyksille. Lopuksi kierretään katsomassa Veikko Salkion kokoelmaa samalla keskustellen. Tilaisuus on kaikille avoin ja sinne on vapaa pääsy. FT Kaisa Häkkinen on Turun yliopiston suomen kielen professori sekä Helsingin yliopiston ja Åbo Akademin dosentti. Hänen erikoisalojaan ovat suomen kielen historia, erityisesti sanahistoria, etymologia ja suomen kirjakielen kehitys, sekä suomen ja sen sukukielten tutkimuksen historia. Tällä hetkellä keskeisin tutkimuskohde on Mikael Agricolan kieli ja suomen kirjakielen syntyvaiheet. Joni Virtanen: Ihmisen tekemä luonto Manmade nature 21.4. 22.8.2010 Turun taideakatemiasta v. 2001 valmistunut kokkolalainen valokuvataiteilija Joni Virtanen (s.1974) on kuvannut teoksissaan luonnon mysteeriä. Yön salaperäistä valoa ja liikettä näyttelyssä Yö (2001). Taakse jääneiden hiljaista elämää näyttelyssä Jättö (2003). Veikko Vionojan taiteen yhteyttä keskipohjalaiseen luontoon näyttelyssä Hengessä (2009). Näkemiin, kuolema! (2009), kuoleman läsnäolo arkipäivässä. Luontokokoelma Kiepissä on esillä Ihmisen tekemä luonto (2010), joka on saanut innoitteensa luonnon ja taiteen yhteyden pohdinnasta. Joni Virtasen ajatuksia: Veikko Salkion luontokokoelmassa näkyy mestarin kädenjälki. Kiireiselle katsojalle se on vain kokoelma, mutta tuntijalle ja hiljentyjälle paljastuu hienovarainen maailma, jossa Salkion elämäntyö puhuttelee. Lintujen ja nisäkkäiden asennot, ilmeet ja pysähtyneet tilanteet heräävät eloon. Vertaisin itse kokoelmaa veistotaiteen helmiin. Voima ja jännite herättävät katsojassa illuusion tunteen, sivusilmällä näkee jonkin liikahtavan, hengähtävän alkuperäisen olemuksensa henkeä. Salkion työt ovat tallenteita, kuin valokuvia, pysäytettyjä todisteita muodoista, väreistä ja kauneudesta, meille jälkipolville. Kokoelma herättää minussa myös tunneyhtymiä suomalaiseen luonnonkuvauksen historiaan, Von Wrightin veljeksiin ja suomalaisen luontovalokuvauksen osaajiin, joissa kaikissa olennaisena elementtinä on luonnon kauneus ja yksityiskohtien taika, kaikki pienessä hetkessä.

Ihmisen tekemä luonto Manmade nature, on syntynyt oman kokemukseni kautta, suomalaisen luontosuhteen ja kauneuden pohdinnasta, sekä taiteen roolista siinä. Täydellisyyden tavoittelu ja tavoittamattomuus, hengen ja hengettömyyden läpinäkyvä raja, uusien ja vanhojen tekniikoiden yhdistäminen ovat olleet innoittajana. Töiden pohjana ovat kuvat maisemista, yksityiskohdat ja luontoaiheiset taustat. Kuvissa esiintyvät eläimet ovat Veikko Salkion luontokokoelmasta. Kuvankäsittelyllä on luotu usean kuvan yhdistelmiä, joista lopullinen "digimaalaus" on syntynyt. Yhden kuvan syntyminen edellyttää monia vaiheita. Tietyn mielikuvan pohjalta kuvataan kuvassa esiintyvä eläin. Kuvatessa käytetään studiovaloja halutun valon luomiseksi. Tämän jälkeen kuvataan kohteelle taustaksi maisema tai jokin yksityiskohta niin, että valo täsmäisi mahdollisimman hyvin kohteensa kanssa. Kuvankäsittelyohjelmalla kuvat yhdistetään ja lopullinen maalauksellinen vaikutelma syntyy "maalaamalla pikseleillä". Kuvan jokainen "siveltimenveto" on tehty käsityönä käyttäen alkuperäisen kuvan väripalettia. Kuvat on vedostettu kankaalle ja pohjustettu levylle. Kuvan pinta on sen jälkeen lakattu. Ihmisellä on tarve kauneuteen. Meillä on erityinen suhde oman alueemme luontoon ja käytämme sitä mielemme ja kehomme hyvinvointiin, hiljentymiseen ja voimamme palauttamiseen. Alkuperäinen, aito luontokokemus on syvä ja sille emme kykene luomaan korviketta. Voimme sitä vastoin luoda välikappaleita ja työkaluja oman muistikuva ja kokemusvarastomme tueksi. Onnistunut ärsyke voi herättää mielemme tuottamaan lähes samaa mielihyvää, jonka koimme luonnon keskellä. Tämä myös ylläpitää mielenkiintoa ja kaipuuta luontoa kohtaan. Taide, oli sitten kyseessä Salkion, Von Wrightin tai kenen tahansa luomus on ylistystä ja kunnioitusta tätä voimaa kohtaan. Mestarillisissa töissä taiteilija ei astu esiin, vaan toimii egottomasti eräänlaisena esittelijänä. Vaikka kuvissani on ihmisen tekemä keinotekoinen luonto, täytetyt eläimet, moderni digitaalitekniikka ja tietyn aitouden ja perinteen kyseenalaistaminen, tunnen että luonto palvelee näin meitä ja me myös vastaavasti luontoa, kerryttämällä kokemusvarastoamme. Joni Virtanen, Hengessä video 22.6. 22.8.2010 HENGESSÄ käsittää 83 valokuvaa, jotka on kuvattu kahden vuoden aikana Keski Pohjanmaalla, pääosin Kokkolassa, Vetelissä, Ullavassa ja Kaustisella. Kuvat on otettu ullavalaisen Veikko Vionojan mittavaa työtä kunnioittaen ja Vionojan 100 vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Näyttelyn pääasiallinen aihepiiri on keskipohjalainen maalaismaisema, vuodenajat, valon, symmetrian ja hiljaisuuden liitto. Ihmisiä ei juuri ole kuvattu, vaan ihmisen jättämiä jälkiä ja merkkejä omassa ympäristössään. Vionojan maisemaa on tulkittu tässä ajassa ja valokuvaajan silmin pienet luonnon yksityiskohdat, valon herkät muutokset, säätilat ja yksinäisyyden kokeminen ovat läsnä. Avarat maisemat ja matemaattisen tarkat sommitelmat antavat tilaa hengittää ja hiljentyä. Valot ja värit vaihtuvat tummanpuhuvista, lähes valottomista kuvista, kirkkaisiin, auringon värittämiin näkymiin. Kuvissa on minulle rakkaita seutuja ja niillä koettuja hienoja hetkiä, säätilojen ja vuodenaikojen havainnointia, taivaan ja avaruuden ilmiöitä sekä kunnioitusta keskipohjalaista maaseutua kohtaan. Luontokokoelma Kiepissä on samaan aikaan myös näyttelyni Ihmisen tekemä luonto. Molemmilla näyttelyilläni haluan osoittaa kunnioitusta kahden Veikon,

Vionojan ja Salkion elämäntöille. Oman kotiseudun, sen luonnon, valojen ja muotojen merkitys on ollut minulle suuri. Sekä Vionojan että Salkion töissä heijastuu vahva näkemys, kyky välittää luonnon moninaista kauneutta sekä hiljentää ja herättää kokemuksia. Kaikki kuvastaa kuitenkin vain pintaa. Syvimmän tunteen ja vision toteuttaminen on lähes mahdotonta. Olemisen ja tiedostamisen ympärillä on suuri tyhjyyden kuori, jonka läpi voimme kurkistaa pieneen osaan äärettömän rikasta rakennetta, josta kokonaisuus muodostuu. Suoran ja puhtaan tunnetilan luominen tai välittäminen on haaste. HENGESSÄ videolla on osa kokonaisuuden kuvista sekä tekemäni musiikki. Videon kesto on 13 minuuttia. (JoniVirtanen) Veikko Salkion Luontokokoelmassa oli syksyn teemana suo ja sen eläimet Kieppiin on valmistunut suodioraama, jossa on esillä Veikko Salkion täyttämät eläimet: kurkipari ja hirvenvasat. Taustana valokuvataiteilija Jyrki Portinin näkymä nevalle. Suomen suoluonnon tilaa käsittelevä luento Luontokokoelma Kiepissä torstaina 9.9.2010 klo 18. Puhujana luonnonsuojelupäällikkö Eero Kaakinen Oulusta. Mikä on maamme suoluonnon nykytila uusimpien selvitysten (mm. valtakunnallinen luontotyyppien uhanalaisarvioiti, uudet paikkatietoaineistot) mukaan? Mitkä ovat suoluonnon uhkatekijät? Mitä tulevia suunnitelmia on suoluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi? Lisäksi käsitellään maakunnallisia suo ohjelmia ja valtakunnallisen suo ja turvemaiden strategian alustavia linjauksia. Pohjanmaan suoluonnon tilanteeseen puututaan luonnollisesti muita alueita enemmän. FL Eero Kaakinen on Pohjois Pohjanmaan ELY keskuksen luonnonsuojeluyksikön päällikkö. Aiemmin hän on toiminut Pohjois Pohjanmaan ympäristökeskuksessa luonnonsuojelupäällikkönä. Hän on toiminut myös ympäristöministeriön luonnosuojelun tuottavuushankkeessa määräaikaisena selvitysmiehenä. Jyrki Portin, Metsänväkeä, valokuvia 9.9.2010 9.1.2011 Näyttelyseinällä on esillä Jyrki Portinin Metsänväkeä. Hän kertoo itse näyttelyn taustoistta: Luontokokoelma Kiepin näyttelytilaan olen syksyn ajaksi koonnut valokuvasarjan takavuosina näkemääni metsänväkeä, lintukansaa. Metsissä ja soilla liikkuminen on kuulunut ohjelmaani ihan pikkupojasta alkaen. Kuntoa kohottavan keräilykulttuurin vaalimisen ohella pidän nykyään marjastuksen ja sienestyksen lisäksi, erikoisesti kalastuksesta ja varsinkin lintujen ja muiden elävien tarkkailusta. Tärkeintä on kuitenkin metsässä oleminen itsessään. Metsän sisin, jokin toinen, ei koskaan paljastu. En ole vuosikausiin enää valokuvannut lintuja muiden aiheiden vietyä ajan valokuvataiteen tekemisessä. Jossain vaiheessa kurkikojussa kyyhöttäessäni koin myös voimakkaan tunteen, että olen ihan väärässä paikassa toisen kodissa. Tämä

siitä huolimatta, että kurjet eivät pesällään tienneet minusta mitään. Maisemaaiheet saivat korvata täysin lintuteeman. Sarjan vanhin kuva on vuodelta 1977, jolloin lukiopoikana konttailin isäni kanssa valtaojan pohjaa hiiviskellen, valtavaa kurkiparvea lähestyen. Päätä ei voinut kertaakaan kohottaa, koska oli tiedossa kurkien uskomaton näkökyky. Ehdin ottaa muutaman kuvan pellolla ruokailevista linnuista ennen kuin parvi kohosi siivet viuhtoen vastatuuleen. Kurkiin kohdistui upea sivuvalo ja yritin pitää juuri hankkimani 500 millisen vakaana, peukalon toimiessa filminsiirto vivulla mahdollisimman nopeasti. Olen myöhemminkin huomannut että jo 60 70 luvuilla otettiin edelleen ylittämättömät lintujen lentokuvatkin ilman mitään moottoreita ja automaattitarkennuksia. Salkion Veikko herätti minussa heti ensitapaamisessa aivan erikoislaatuisen kunnioituksen. Vaatimattomaan, metsämiehen hienostuneeseen olemukseen kätkeytyi sellainen tietomäärä luonnosta ja yleensä asioista, että se hämmästytti joka kerta. Erikoisen hienoa oli Veikon vekkuli huumori, joka ilmeni yllättävissäkin tilanteissa. Veikon hienoja taideteoksia tutkiessani huomasin, että hänellä oli samantyylinen tapa hahmottaa näkemäänsä kuin minulla lintuvalokuvia tehdessäni. Nimittäin Veikon töissä esiintyvän jonkin tietyn eläin tai lintulajin ohella, yhtä tärkeää tai oikeastaan tärkeämpää, on kuitenkin kokonaisvaikutelman luominen. Yhtä aikaa teoksen ollessa paitsi valtavan informatiivinen se toimii samalla visuaalisesti monella tasolla. Tunnelma ja metsän olemus voidaan luoda pienilläkin asioilla. Osittain Metsänväkeä on myös historiankirjoitusta metsästä itsestään. Jotkin valokuvien kuvauspaikat ovat nimittäin kokeneet täydellisen muodonmuutoksen. Kun on kulkenut koko ikänsä 'mettäs' on nähnyt sen valtavan muutoksen mihin sen väki on joutunut taipumaan. Eniten on kouraissut ihanien korpipurojen ja soiden kohtelu. On ainakin oppinut sen ettei mihinkään paikkaan kannata kiintyä liikaa. Jyrki Portin 2010 Veikko Salkion elämäntyötä kuvaava perusnäyttely ja työhuone Luontokokoelma Kiepissä avattiin 5.3.2008 lähtien kokoelman perustajan Veikko Salkion muistonäyttely ja tapahtuma Veikon retket. Istahda hetkeksi erätulille, kuuntele hiljaisuutta. Veikko Salkion työ luonnonsuojelun hyväksi kesti läpi hänen elämänsä. Samoja arvoja halusimme kunnioittaa myös hänen muistonäyttelyssään, joka jatkuu nyt pysyvänä perusnäyttelyn osana. Veikko Salkion työhuoneessa voi tutustua mm. luontonäytteiden tekemiseen. Perusmuodosta rakentuu lintujen ja nisäkkäiden preparaatteja taiteilijan herkkyydellä ja luonnontuntijan näkemyksellä. Lintujen ja nisäkkäiden tunnistaminen Kiepissä Veikko Salkion luontokokoelmassa ovat edustettuina lähes kaikki Suomessa tavatut linnut ja nisäkkäät. Lapsille, koululaisille ja ikääntyneille on järjestetty opastettu mahdollisuus tunnistaa lintuja ulkonäön perusteella sekä ääntelystä ja laulusta. Tapahtumassa on ollut käytössä Suomen linnut cd, josta näkyvät myös muuttolintujen muuttoreitit ja ajat sekä

pesintä ja esiintymisalueet. Kevät talvella tutustuimme paikkalintuihin, myöhemmin keväällä muuttolintuihin. Syksyllä jatkoimme isoilla muuttajilla. Ryhmät ovat varanneet opastuksia myös nisäkkäiden elämästä sekä luunäytteistä. Ryhmän koko n. 10 henkeä. 4.1.2 KOKOELMAN HOITO JA LUETTELOINTI Veikko Salkion kouluttama eläintentäyttäjä Seija Jakobson on puhdistanut esillä olevia näytteitä. Kiepin kokoelmat on pääosin diaarioitu ja luetteloitu ja tiedot on saatettu digitaaliseen muotoon. Tiedot on luetteloitu Luonnontieteellisen keskusmuseon ohjeiden mukaan. Luetteloinnin tarkistus jatkuu. Veikko Salkion fossiilikokoelman esillä olevat näytteet on tunnistettu ja luetteloitu.nimilaput on uusittu. Kokoelman kehittämistä on jatkettu. Asiantuntijana ovat toimineet Luonnontieteellisen keskusmuseon paleontologit. Värimuunnosten ja erikoisuuksien vitriinin nimilaput on uusittu, samalla nimien tiedot on saatettu ajan tasalle. Pyyntivälinekokoelma on asetettu esille ja näytteet on luetteloitu ja kuvattu. Suodioraaman on valmistunut yhteistyössä valokuvataiteilija Jyrki Portinin kanssa. Kiepissä toimii tiistai iltaisin Nuorten lintukerho Viklo, jonka vetäjänä toimii Keski Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys. Mukana toiminnassa on myös Kokkolan luontokoulu. 4.1.3 TIEDOTTAMINEN JA MARKKINOINTI Luontokokoelma tiedottaa tapahtumistaan tiedotustilaisuuksissa, tiedottein ja netissä. Kiepin nettisivuja on täydennetty vuoden aikana. Kieppi on mukana VistKokkola esitteessä ja Infomedian ulkomainoksessa. 4.2 VILJO NISSISEN MINERAALIKOKOELMA Mineraalikokoelma ja luontokokoelma Kieppi yhdistettiin yhdeksi tulosyksiköksi suoraan kulttuuri ja nuorisotoimenlautakunnan alaisuuteen kulttuuri ja nuorisotoimenlautakunnan päätöksellä 15.4.2008 50. Päätöksen mukaan amanuenssi Paula Hyttinen toimii kokoelmien yhteisenä vastaavana kokoelmanhoitajana ja kokoelmien vahtimestarina toimii Anna Lisa Lindgren. 4.2.1 NÄYTTELYT Perusnäyttelyn kehittämiseksi on laadittu 3 vuotinen projekti yhteistyössä GTK:n kanssa. Renlundin säätiön myöntämä apuraha vuodelle 2010 on 15 000. 4.2.2. Mineraalikokoelman kehittäminen

(Kokkolalainen keräilijä Viljo Nissinen on luonut Kokkolassa Kiepissä sijaitsevan mineraalikokoelman. Hän on järjestänyt näytteet mineraalien koostumukseen perustuvan luokittelun mukaan. Hänelle on myös ollut tärkeää näytteiden kauneus, virheettömyys ja mineraalin erilaisuus löytöpaikasta johtuen. Hänen tavoitteenaan oli kerätä kaikki maailman mineraalit, kokoelmassa on tällä hetkellä n. 1400 mineraalia näytteillä, lajeja n. 1100. Nissinen toivoi, jotta kokoelma pysyisi korkeatasoisena ja arvokkaana, että kaupunki vastaisuudessa kartuttaisi kokoelmaa. ) Kyseessä on 3 vuotinen projekti, jossa 2. vuonna (2010) GTK:n asiantuntijat Risto Vartiainen ja Jukka Konnunaho ovat toteuttaneet vuoden 2009 suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet kohdan 1 mukaisesti: Viljo Nissisen mineraalikokoelman esillepanon kehittäminen sisältäen asettelun muutostyöt sekä näytetietojen oikeellisuuden tarkistukset ja korjaukset. Liite 1 Vitriineissä olevat näytteet on käyty yksitellen läpi ja poistettu alakaappeihin (varasto) ne näytteet, jotka oli ehdotettu poistettavaksi. Alakaapeissa olevat näytteet on myös käyty yksitellen läpi. Näistä näytteistä osa on siirretty vitriineihin arviointivaiheen ehdotusten mukaisesti, pienin muutoksin. Näytteet on aseteltu vitriineihin kahdeksaan ryhmään käyttäen Danan luokitusta, jota myös V. Nissinen käytti kokoelmansa luokittelussa. Mineraalikokoelman näytteet on taulukoitu ryhmittäin (alkuaineet, sulfidit jne.) samaan Excel taulukkoon. Hankittuihin kolmeen vitriiniin on sijoitettu erikoisuuksia: säteilevät uraaninäytteet sekä muita erikoisuuksia. Inventoinnissa vapaaksi jääneeseen suureen vitriinin on koottu suomalaisia mineraalinäytteitä. Vitriiniä esitetään täydennettäväksi vuonna 2011. Yhdessä GTK:n asiantuntijoiden kanssa on laadittu suunnitelma vuoden 2010 toimenpiteiden pohjalta vuodelle 2011. Mineraalikokoelman 3. vuoden (2011) suunnitellut (suoritteet) toimenpiteet GTK:n kehittämisraportin ja vuoden 2010 raportin pohjalta Liite1: 1a) Monivuotinen suunnitelma kokoelman täydentämiseksi suomalaisilla mineraaleilla vuoden 2010 raportin pohjalta tehdyn listan mukaan. Vuoden 2011 hankinnat. Kohdan 1 suunnitelmassa vuodelle 2011 ehdotettujen hankintojen rahoitus (2500 ). 1b) Noin kymmenen kivilajinäytteen hankinta ja esillepanon suunnittelu (myös jo kokoelmassa olevat kivilajinäytteet huomioidaan). Näytteet tulevat esille pöydällä oleviin laatikoihin ja ovat asiakkaiden kosketeltavissa. Kivilajit täydentävät mineraalinäyttelyä. 2) Kookkaan pallokartan hankinta. Kokoelman näytteiden löytöpaikkojen ja laattatektonisten rajapintojen merkkaus pallokarttaan(törmäyssaumat, repeämissaumat, hiertosaumat). 3) Mineraalinäyttelyä ja Viljo Nissisen mineraalikokoelmaa tukevan opetusmateriaalin tuottaminen. Materiaali tarjotaan käyttäjille myös Kiepin verkkosivujen kautta. (Aineisto koostuu 20 25 tasosta, jotka voivat olla karttoja, valokuvia tai piirroksia. Materiaali laaditaan

niin, että sitä voidaan hyödyntää vuonna 2012 mahdollisesti laadittavan maakunnallisen kivioppaan grafiikkana. Asiantuntijapalvelut (suunnittelu ja sisällön tuottaminen) ostetaan GTK:lta. Rahoitus haetaan vuosittain tehtävän suunnitelman mukaan. Toteutus jakaantuu vuosille 2009 2011. 4.2.2 4.2.3. MINERAALIKOKOELMAN TIEDOTTAMINEN JA MARKKINOINTI Mineraalikokoelman näyttelyistä ja tapahtumista järjestetään tiedotustilaisuudet ja lähetetään tiedotteet. Internet sivut Kiepin sivujen alla, samoin tiedotteet VisitKokkolassa ja Infomedian ulkomainoksessa. 4.2.3 4.2.4. MUU TOIMINTA Kieppiin on perustettu Kokkolan kivikerho 2.9.2010 yhteistyössä kokkolalaisten kiviharrastajien kanssa. Yhdessä GTK:n kanssa järjestettiin Kiepissä 17.5.2010 malmikivien tunnistuspäivä. Kivikerhon tavoitteena on tutustuttaa kerholaiset Suomen ja erityisesti Keski Pohjanmaan kiviin, kivilajeihin, mineralogiaan ja geologiaan. Samalla kiviharrastajat ja asiasta kiinnostuneet tutustuvat toisiinsa. Malmien etsintä, koru ja jalokivien työstö, kivien käyttökohteet, kivikokoelmat, kiviretket kuuluvat myös tulevaan ohjelmaan. Kivikerho tulee kokoontumaan jokaisen kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 18.00 Luontokokoelma Kiepissä. Ensimmäisen kerhoillan aiheena 6.10. oli Viljo Nissisen mineraalikokoelma Kiepissä. Marraskuun kerhoillassa malminetsijä Aaro Paananen Toholammilta kertoi malmienetsinnästä ja löydöksistään. Joulukuussa tutustuimme jalokiviin Tauno Heinon opastuksella. 4.3 ARMAS JÄRVELÄN PERHOSKOKOELMA Kokkolan kaupunki päätti ottaa vastaan Armas Järvelän perhoskokoelman 28.4.2003 242. Museotoimenjohtajan päätöksellä 8.8.2008 perhoskokoelma siirrettiin K.H.Renlundin museosta luontokokoelma Kieppiin, jossa se säilyy erillisenä, yhtenäisenä kokoelmana. (Kaarlo Armas Järvelä (1918 2002) oli syntyisin Kivikankhalta, Kaustisen Varilan kylästä. Hänen mieluisimpia harrastuksiaan oli Suomen perhosten keräily ja tutkimus, joka alkoi systemaattisesti vuonna 1960. Järvelä liittyi Suomen Perhostutkijain seuraan (SPS). Järvelän löytämiin perhosiin kuuluu muutamia harvinaisuuksia, joita on Suomessa tavattu vain pari kertaa.) 4.3.1 PERHOSKOKOELMAN HOITO, LUETTELOINTI JA ESITTELY Kokoelmaan kuuluu n. 30 000 näytettä. Perhosista on olemassa tiedot, tieteellinen nimi, löytöpaikka, päiväys, löytäjä. Varsinaista luetteloa ei ole. Perhoskokoelman kehittämiseksi on neuvoteltu perhosharrastaja Juhani Kaurasen kanssa. Kokoelmaa varten on hankittu 4 vitriiniä, joissa perhosia tullaan pitämään esillä teemoittain. Yökköset on valmisteltu esille

pantavaksi tietoineen, mittareiden tietojen kirjoittaminen on vielä kesken. Kieppiin on ostettu perhoskirjallisuutta. Ensimmäiseksi esiteltiin 14.4.2009 lähtien Suomen päiväperhoset. Seuraavaksi esille on asetettu Suomen kiitäjät ja kehrääjät. Kiitäjät ja kehrääjät esillä Luontokokoelma Kiepissä 18.8.2010 alkaen Ns. kiitäjiin ja kehrääjiin kuuluu Suomessa (v.1996) 109 lajia. Luontokokoelma Kiepissä sijaitsevassa Armas Järvelän perhoskokoelmassa lajeja on esillä 106. Puuttuvat lajit ovat: taarnavillakas, kiiltosiilikäs, idänsiilikäs. Kokoelma on arvokas tieteellisen tutkimuksen aineistona ja luontotietouden välittäjänä, näin se toimii osana luonnonsuojelua. Useimmat kiitäjät ja kehrääjät ovat yöaktiivisia. Yöperhosille on tunnusomaista kuuloelin, jolla perhonen voi aistia lepakon tuottamia ultraääniä. Mm. isosiilikkäällä on tymbaalielin, jolla se päästää ratisevan varoitusäänen kyljistään ja lepakko väistää. Siilikkäiden heimossa on myös paljon varoitusvärisiä lajeja ja toukat ovat usein myrkkykarvaisia. Riikinkukkokehrääjä on hyvä esimerkki kehrääjien (ja kiitäjien) feromonien käytöstä: hedelmöittymätön naaras voi houkutella paikalle koiraita pikien matkojen, jopa kilometrien päästä. Feromonit ovat perhosyksilöiden välisen viestinnän kemiallisia aineita. Useilla kehrääjien, nirkkojen ja villakkaiden koirailla on isot kaksoiskampahampaiset tuntosarvet, joiden hajuaisti on erittäin tehokas. Villakkaisiin kuuluvien tupsukkaiden pulleat naaraat ovat lentokyvyttömiä, eivätkä niiden siivet kehity tynkiä suuremmiksi. Täplätupsukkaat houkuttelevat koiraat paikalle kuoriuduttuaan, parittelevat, munivat kotelokoppansa päälle ja kuolevat. Kaikki tämä parin päivän sisällä. Tupsukkaiden toukat ovat nimensä mukaisesti hyvin karvaisia ja niissä on yleensä karvatupsuja. Karvat toimivat puolustuskeinona, sillä ne irtoavat helposti ja ärsyttävät ihoa. Karvat ovat tallella vielä aikuismuodossakin ja perhonen käyttää niitä munien suojaamiseen. Kehrääjien toukka koteloituu kehräämänsä kotelokopan sisään. Kopan toukka valmistaa erittämästään silkkirihmasta oksanhankaan, lehtien sekaan tai usein maahan. Kun suoja on valmis toukka voi alkaa koteloitua sen sisään. Kotelokoppia on vaikea löytää, koska ne ovat hyvin naamioituja. Villakkaiden ryhmään kuuluu suuria tuholaisia kuten esim. havununna ja lehtonunna. Suomen kiitäjät ja kehrääjät ja Perhosten lumo teokset antavat arvokasta tietoa perhosista ja niiden elinympäristöistä.