PARISUHDE ENSIMMÄISEN LAPSEN JÄLKEEN Marianna Roine Opinnäytetyö Kevät 2001 Diakonia - ammattikorkeakoulu Järvenpään yksikkö
OPINNÄYTETYÖN TIIISTELMÄ DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULU/JÄRVENPÄÄN YKSIKKÖ Marianna Roine PARISUHDE ENSIMMÄISEN LAPSEN JÄLKEEN DIAK/Järvenpää kevät 2001 Sivumäärä: 62 Liitteet: 2 Opinnäytetyöni tarkoituksena oli tutkia miten kahden eri sukupuolta olevien parisuhde muodostuu ja kehittyy tämän päivän yhteiskunnassa ja sitä, mitä parisuhteelle tapahtuu, kun ensimmäinen lapsi syntyy. Olen haastatellut työhöni neljää pariskuntaa, joista kaksi odotti ensimmäistä lastaan ja kaksi oli ensimmäisen lapsen vanhempia. Kaikki perheet pitivät lasta parisuhdetta yhdistävänä tekijänä, mutta kaikki haastateltavani kokivat suuria muutoksia oman minän kehityksessä. Haluankin tuoda esille työssäni mitä nykyään naiset, miehet, äidit ja isät ajattelevat parisuhteesta ja ensimmäisen lapsen vaikutuksesta yksilöön ja parisuhteeseen. Keskeisenä tuloksena oli, että lapsen tulo parisuhteeseen muuttaa täysin aikaisemman elämänrytmin ja ajankäytön. Tämä ei aluksi ole helppoa kummallekaan vanhemmalle ja asettaa usein myös parisuhteen koetukselle. Uusiin rooleihin, jotka tulevat vanhojen rinnalle, ei välttämättä ole helppoa asettua. Tähän tarvitaankin usein oman tukiverkoston tai ammatti-ihmisen tukea. Haastatteluissa käytin teemahaastattelu-menetelmää. Työssäni tarkastelen aihetta yhteiskunnallisesta näkökulmasta yksilöä, parisuhdetta ja perhettä. Aineistoa työhöni olen kerännyt haastattelemalla pariskuntia, lukemalla kirjallisuutta ja seuraamalla mediassa käytyä keskustelua aiheen tiimoilta. Perhetyössä on paljon työsarkaa, sillä monet perheet kokivat, ettei apua ole aina helppoa saada, esimerkiksi juuri käytännön asioihin. Opinnäytetyöni koostuu lehtiartikkelista ja diakoni tutkintoa varten tehdystä päättötyöstä Parisuhde ensimmäisen lapsen jälkeen, syksy 1999. Asiasanat: Parisuhde, perheet, lapset ja sosiologia Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu/Järvenpään yksikkö/kirjasto
1. JOHDANTO: Viimeiset neljä vuosikymmentä ovat merkinneet Suomessa suuria muutoksia seurustelulle, avo- ja avioliitolle, avioeroille ja perheelle. Yhtä merkittävänä perhettä koskevana muutoksena voidaan pitää sitä, että naisen asema on muuttunut tasa-arvoisemmaksi ja heidän työssä käyntinsä on lisääntynyt. Yhteiskunnassamme myös perhekoko on pienentynyt, avioerot lisääntyneet, avoliitosta on tullut uusi asumisen muoto sekä perinteisen perhemallin rinnalle on muodostunut uusia perhemalleja. Lopputyön aiheen valitsin sen mielenkiintoisuuden ja haastavuuden takia. Aiheen valinta oli pitkän kypsyttelyn tulos ja syntyi vähitellen tekemäni järjestötyön kautta, sillä olen mukana Mannerheimin lastensuojeluliiton ja Ensija turvakotienliiton toiminnassa. Itse olenkin erittäin kiinnostunut perhetyöstä ja siitä, miten kahden eri sukupuolta olevan parisuhde muodostuu ja kehittyy tämän päivän yhteiskunnassa. Halusin tutkia ja selvittää sitä, mitä tapahtuu parisuhteessa ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen? Tutkimusongelmani on yksilön kehitys naisena ja miehenä parisuhteessa - ensimmäisen lapsen jälkeen ja perheen muodostus tämän päivän yhteiskunnassa. Materiaalia työhöni olen kerännyt seuraamalla mediassa käytyjä keskusteluita ja lukenut erilaista kirjallisuutta aiheen tiimoilta. Tutkimuksen toteutin teemahaastatteluna, jonka suoritin neljälle pariskunnalle. Tutkimusmenetelmäksi valitsin teemahaastattelun, koska katsoin siten saavani aiheesta mahdollisimman syvällistä ja omakohtaista tietoa. Halusin perehtyä aiheeseen yksilön tasolla. Teemahaastattelua pidin tarpeellisena myös sen takia, että tutkimukseni kysymykset käsittelevät hyvin yksilökohtaisia asioita. Tarkastelen työtäni yhteiskunnallisesta näkökulmasta yksilöä ja perhettä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Oma työni voidaan liittää Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen tekemään tutkimukseen Perhebarometria 1998, Vastuu perheen arjessa, yksilön kannalta katsottuna.
2 2. KÄSITTEIDEN MÄÄRITTELYÄ Haluan määritellä muutamia käsitteitä tarkemmin, jotka tulevat esiintymään työssäni. Jokaiselle sanalle löytyy monia määritelmiä, mutta tässä niistä yleisimpinä pidettyjä. Avoliitto Avoliiton katsotaan olevan juridisesti vahvistamaton miehen ja naisen avioliittomainen yhteiselämä. Nykyään avoliitto voidaan määritellä siten, että se on kahden eri sukupuolta olevien, avioliitonomainen suhde, jonka osapuolet eivät ole keskenään vihityt. Näitä voidaan pitää avoliiton tunnusmerkkeinä, mutta kattavaa määritelmää avoliitolle on vaikea löytää. (Mahkonen -84,1) Avoliitossa ei ole samoja juridisia oikeuksia, mitä avioliitossa on, esimerkiksi perintäoikeutta. Avioliitto Suomen avioliittolain mukaan avioliitto solmitaan vihkimisellä, jota ennen on selvitettävä, ettei avioliitolle ole esteitä. Näitä voivat olla mm. alaikäisyys tai entisen avioliiton voimassa olo. Avioliitossa puolisot ovat keskenään yhdenvertaiset ja heidän tulee osoittaa toisilleen keskinäistä luottamusta sekä yhteisesti toimia perheen hyväksi. Kummallakin puolisolla on oikeus itse päättää osallistuuko ansiotyöhön sekä yhteiskunnalliseen ja muuhun toimintaan perheen ulkopuolella. (Suomen laki 1998, 117.) 2
3 Instituutio Instituutio on sosiaaliseen elämään liittyvä, yleensä normeilla ja rooleilla säädetty käytäntö. Instituutioilla on yleensä tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä. Tällaisia yhteiskunnallisesti tärkeitä instituutioita ovat esimerkiksi avioliitto, perhe, sairaala- ja koululaitos. Instituutiona voidaan pitää kaikkia tiettyihin tapoihin ja perinteisiin perustuvia vakiintuneita sosiaalisia elämän muotoja.(virtaranta-huuhka Koivisto Polvinen Tunkelo - Wiio 1990,181.) Institutionaalistuminen Institutionaalistumisella tarkoitetaan sosiaalisten tapojen vakiintumista ja säännönmukaistumista sekä tiettyjen roolien ja normien sisäistäminen ja yhteistä hyväksymistä.(virtanen jne. 1990,181.) Perhe Varhaiskantaisempia instituutioita on perhe, joka on yhteiskunnan perusyksikkö. Se on jossakin muodossa esiintynyt kaikissa tunnetuissa yhteiskunnissa lasten synnyttämistä, hoivaamista ja kasvattamista varten, mutta sille kuuluu myös lukuisia muita tehtäviä. Se toimii mm. kulutusyksikkönä, säätelee sukupolvien välisiä suhteita sekä tarjoaa ympäristön ihmisen uusiutumiselle. (Allart 1983, 221; Juola & Malila 1996,3.) Perhe on sekä psykologinen että sosiaalinen yksikkö, jonka jäsenet liittyvät toisiinsa avioliiton, avoliiton tai syntymän kautta ja nykyisin myös adoption tai keinohedelmöityksen kautta. Perheenjäsenten välillä on tunteenomaisia, sosiaalisia ja juridisia siteitä sekä erilaisia rooleja toisiinsa nähden, kuten puolison, vanhemman, lapsen, sisaruksen ja sukupuoliroolit. (Juola & Malila 1996,3.) Nykyään kutsutaan perheeksi myös kahden ihmisen, pariskunnan, luomaa taloutta. 3
4 3. aineistoni TOTEUTUS JA MENETELMÄT Aineistoni aihepiirin ja asioiden henkilökohtaisuuden huomioon ottaen valitsin tutkimusmenetelmäksi teemahaastattelun. Oman aineistoni tavoitteena ei ole yleistysten tekeminen. Tarkoituksena on ensimmäistä lastaan odottavien ja ensimmäisen lapsen vanhempien omien ajatusten esille tuominen parisuhteesta ja vanhemmuudesta. Kaikki haastateltavat tulevat hyvin erilaisista taustoista ja käsittelivät kysymyksiäni (liite 1.) omasta viitekehyksestään käsin, joten vastauksia oli vaikea verrata keskenään. Yleisenä huomiona haastateltavistani oli, että miehet eivät olleet kovinkaan avoimia puhumaan omasta parisuhteestaan ja vastasivat yleensä hyvin lyhyesti esittämääni kysymykseen. Naisilla vastaukset olivat rönsyileviä ja he puhuivat avoimemmin myös parisuhteensa epäkohdista. Haastattelut kestivät ajallisesti paljon kauemmin naisilla kuin miehillä. 3.1Teemahaastattelu Teemahaastattelu on puolistrukturoitu haastattelumenetelmä. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi silloin, kun tutkimuksen kohteena ovat emotionaaliset arat aiheet ja haastateltavat eivät ole tottuneet keskustelemaan aiheesta päivittäin. Teemahaastattelussa on tyypillistä se, että se kohdennetaan tiettyihin teemoihin, joita tutkimuksen edetessä syvennetään. (Hirsjärvi & Hurme 1988, 35-36.) Itse olin tehnyt valmiin listan kysymyksistä, jotka olin jaotellut tosikysymyksiin ja mielipidekysymyksiin, jotka esitin kaikille haastateltavilleni. Kysymyksen muodot ja järjestys vaihtelivat itse haastattelutilanteessa jonkin verran, sen mukaan miten haastateltavat puhuivat asioista. Itse pidin teemahaastattelua hyvänä ratkaisuna, sillä halusin aiheesta syvempää tietoa yksilön tasolla. Teemahaastattelua pidin tarpeellisena myös sen takia, että aineistoni aihepiirit käsittelevät arkoja ja henkilökohtaisia aiheita. 4
5 3.2 Teemahaastattelun luotettavuus Teemahaastattelun luotettavuutta punnittaessa on pohdittava, mitkä seikat tutkimuksen eri vaiheissa vaikuttavat luotettavuuteen eli reliabiliteettiin ja validiteettiin. Tutkimuksen käsitevaliditeetillä tarkoitetaan sitä, että pystytäänkö tutkittavasta ilmiössä tavoittamaan olennaiset piirteet ja tai pystytäänkö teoriasta johtamaan keskeiset käsitteet. Sisältövaliditeetilla tarkoitetaan sitä, että tavoittavatko teemat ja kysymykset haluttuja merkityksiä. Haastattelijat voivat myös epäonnistua haastateltavien valinnassa ja tutkimuksen luotettavuus voi kärsiä tekstiä litteroidessa. Siirtymätarkkuus vaihtelee sen mukaan, kuka tekstiä kirjoittaa, koska eri ihmiset kiinnittävät huomiota eri seikkoihin. Haastatteluista tehdyt tulkinnat voivat näin ollen olla virheellisiä. Aiheen käsittelijä saattaa esimerkiksi jättää huomiotta jonkin pienen, mutta aineiston kannalta tärkeän seikan. (Hirsjärvi & Hurme 1988, 128-130.) Omassa aineistossani en pyrkinyt saamaan yleistettävää tietoa, koska haastateltavia oli vain neljä pariskuntaa (kaksi ensimmäistä lasta odottavaa pariskuntaa ja kaksi ensimmäisen lapsen vanhempaa). Halusinkin perehtyä heidän odotuksiinsa ja käsityksiinsä parisuhteen ja perheen muutoksista. Haastattelujoukon ollessa näin pieni, ei yleistettävän tiedon saanti olekaan tarkoituksenmukaista tai edes mahdollista. Teemahaastattelun kuluessa esitin haastateltaville lisäkysymyksiä tai tarkentavia kysymyksiä vain silloin, kun haastateltava poikkesi aiheesta. Muuten pyrin siihen, että haastateltava kertoisi aiheesta mahdollisimman avoimesti ja vapaasti. Pidin erittäin tärkeänä sitä, että haastateltava kertoisi itselleen merkityksellisistä asioista. Litteroinnin pyrin suorittamaan tarkasti, jotta tutkimuksen luotettavuus säilyisi mahdollisemman hyvänä. Litteroitua tekstiä tuli kaiken kaikkiaan 53 sivua. 3.3 Haastatteluiden toteutus Kohderyhmänäni haastateltavat pariskunnat ovat iältään 23-34 -vuotiaita. Tavoitteenani oli tutkia erityisesti nuoria perheitä. Halusin tutustua heidän tuntemuksiinsa ja kokemuksiinsa parisuhteesta odotusaikana ja lapsen 5
6 syntymän jälkeen. Haastateltavia pariskuntia oli neljä: kaksi ensimmäistä lastaan odottavaa pariskuntaa ja kaksi ensimmäisen lapsen vanhempaa. Milla (27v.) ja Mikko (29v.) ovat puolitoista vuotiaan Miran vanhempia ja äiti on palaamassa äitiyslomalta takaisin työelämään. Kirsi (34v.) ja Jussi (31v.) ovat seitsemän vuotiaan Simon vanhempia ja ovat halunneet jo pitkään toista lasta. Sari (23v.) ja Tuukka (27v.) odottavat ensimmäistä lastaan, heillä lapsi oli ilmoittanut tulostaan ennen kuin mies oli omasta mielestään valmis isäksi. Sirpa (24v.) ja Aku (34v.) odottavat ensimmäistä lastaan, jota oli odotettu jo useita vuosia. Kaikki pariskunnat ovat asuneet avoliitossa lapsen syntyessä maailmaan. Haastateltavia oli yllättävän vaikea löytää, sillä monikin pelkäsi, että tarkoituksenani olisi tulkita henkilökohtaisesti kunkin parin suhdetta. Eräskin pariskunta kysyi minulta, että Ollaanko me vielä naimisissa sen haastattelun jälkeen, vai tuleeko iso perheriita? ja usein miehet sanoivat, etteivät he osaisi vastata kysymyksiini. Haastatteluista tein osan omassa kodissani ja osan haastateltavien kotona. Ympäristön valintaan vaikutti se, että haastateltavan olisi mahdollisimman helppo vastata avoimesti kysymyksiini. Pariskunnat valitsivat itse haastattelutavan, joten osa haastatteluista on tehty haastattelemalla pariskuntia erikseen ja kahta pariskuntaa haastattelin yhdessä. Haastattelut kestivät puolesta tunnista kolmeen tuntiin, jotka nauhoitin kokonaisuudessaan. Haastatteluistani naisten haastattelut kestivät keskimäärin kauemmin kuin miesten haastattelut. 4. YKSILÖN IDENTITEETTI Identiteetti käsitettä voidaan lähestyä hyvin eri tavoin. Identiteettiä pidetään yksilön minän ytimenä, joka paljastuisi vasta sosiaalisten roolien ja rooliidentiteettien alta. Identiteetillä tarkoitettaisiin tällöin ihmisen oman pysyvyyden tunnetta.(niemelä 1979,156) Minäkuvan kehitys alkaa kuitenkin jo vauvan purressa omia varpaitaan ja havaitessaan, että se sattuu. Sen jälkeen vauva 6
7 oppii kosketuksen, kivun ja mielihyvän välityksellä oman kehon rajat. Hän kuulee oman äänensä itkiessään ja saa visuaalista palautetta seuratessaan raajojensa liikkeitä. Vähitellen hän saa itsestään yhä tarkemman kuvan peilien ja perheestä otettujen valokuvien avulla. Näin kehittyy fyysinen minäkuva: käsitys omasta koosta, muodosta, sukupuolesta, ihonväristä ja ulkonäöstä. (Elämisen taito 2, 1991, 142-143.) Ihminen rakentaa minäkuvaansa myös ihmispeilien kautta eli ihmisten joiden kanssa olemme vuorovaikutuksessa. He antavat meille huomautuksillaan, mielipiteillään ja muilla reaktioillaan palautetta kuvasta, jonka annamme itsestämme julkisesti. Useimmilla meistä minäkuva rakentuukin muiden osoittaman huomion ja arvonannon varaan. Minäkuvan rakennusaineita eivät siis ole ainoastaan muiden mielipiteet, vaan myös heidän reaktionsa. Merkittävä tekijä on oman käyttäytymisen seuraaminen ja päätelmien tekeminen siitä. Luonnollisesti jokainen kykeneekin tarkkailemaan omaa itseään paljon moninaisemmin tilanteissa kuin muita ihmisiä. Yleensä ihmisillä itsellään on persoonallisuudestaan mutkikkaampi ja epäjohdonmukaisempi kuva kuin kellään toisella. Sanotaankin, että jokaisen ihmisen persoonallisuus on tietyssä mielessä jakautunut. Kaikki ihmiset ja tilanteet eivät saa meitä käyttäytymään samoin. Elämässämme on erilaisia lokeroita eli meillä saattaa olla esimerkiksi koti-minä, työ-minä ja ystävien kanssa taas erilainen minä. Joskus tämä saattaa muodostua raskaaksi, sillä joudumme taiteilemaan yhtäaikaa erilaisissa rooleissa. Toisaalta tuskin haluamme edes olla tai käyttäytyä kaikille ja kaikkialla samalla tavalla. (Elämisen taito 2, 1991,141-147.) Ihmisen minäkuvaan vaikuttaa siis (kuva 1.) ensisijaisesti perimä, persoonakohtaiset fyysiset ja psyykkiset resurssit - sisäsyntyiset voimavarat ja heikkoudet sekä yhteiskunnallinen asema (perheen) jne. Ihmisen identiteettiin vaikuttavat hyvin monet tekijät, joilla on joko tukevia tai vääristäviä vaikutuksia persoonamme kehitykseen. Jokainen ihminen on erilainen ja omaksumme perheestämme ja ympäristöstämme erilailla asioita, johon vaikuttaa juuri psyykkiset voimavarat. 7
8 Kuva 1. Persoonaan vaikuttavat tekijät Millainen on sosiaalinen rooli? Millainen ulkonäkö? Millaisia ovat luonteet piirteet? MINÄKUVA Millaisia ovat elämän vaiheet? (Elämisen taito 2 1991,142) Ihmisen minäkuvaan antaa aineksia myös mm. se kulttuuri, jonka vaikutuspiirissä ihminen elää. Kulttuuri tuottaakin yleensä sellaisia myyttejä ja kertomuksia, jotka toistavat ja vahvistavat tätä peruskokemusta. Ihmisen elämäntapahtumat eivät itse asiassa ole johdonmukaisesti etenevä, eikä ihmisen itsensä ennalta määräämä tapahtumasarja. Elämä koostuu yksittäisistä hetkistä, irrallisista silmänräpäyksistä ja aistihavainnoista. Juonen tähän kertomukseen me ihmiset sommittelemme itse edeltäkäsin ja jälkeenpäin. Me kerromme itsellemme koko elämämme ajan tajunnassamme sellaisia kertomuksia itsestämme ja elämästämme, jonka avulla voimme perustella tekomme ja olemassaolomme. Meidän kertomuksemme luo meidän kokemuksemme elämästä; se luo meidän minäkuvaamme. Tämä peruskertomuksemme on riippuvainen kulttuurimme perusmyyteistä, jotka heijastuvat minäkuvaamme. (Koivunen 1995,12-13.) Tällä hetkellä ihmisille oman identiteetin rakentaminen on ehkä vaikeampaa kuin aikaisemmin, sillä elämme lukemattomien eri vaihtoehtojen keskellä ja joudumme alituiseen tekemään valintoja omassa elämässämme. Sosiologi Zygmunt Bauman pitääkin tämän ajan ihmisiä ikään kuin palloilijoina, kulkureina, pelureina ja turisteina, joille yhteisiä piirteitä ovat levottomuus, lyhytjännitteisyys ja sitoutumattomuus. Baumanin mukaan kehitys on ollut pitkäaikaista, sillä yhteiskuntamme muuttuu koko ajan ja vaihtoehtojen määrä jatkaa kasvamistaan. Ihminen rakentaa itseään juuri tekemällä alituiseen valintoja eri vaihtoehtojen välillä. Ne eivät kuitenkaan yleensä johda koskaan 8
9 mihinkään valmiiseen, jonka jälkeen voisi rauhoittua. Tehdään pätkätöitä ja eletään pätkäelämää. Saman kehityksen Bauman näkee tapahtuvan parisidosten suhteen; elinikäinen avioliitto on kenties vaihtumassa elinikäisten kumppaneiden ketjuun.(www.uta.fi/tyt/avoin/verkkoopinnot/sospsyka/sobauman.htm). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki tämän ajan ihmiset tuntisivat itseään turvattomiksi palloilijoiksi, jotka eivät osaisi takertua mihinkään, eivätkä osaisi tehdä pysyviä ratkaisuja. Jokainen ihminen onkin yksilö, joka tekee omia ratkaisuja oman elämänsä suhteen. Ihminen pystyy myös halutessaan muuttamaan minäkuvaansa, joskus jopa ilman pahoja ristiriitoja. Jos hän esimerkiksi uskoo pystyvänsä hallitsemaan omia elämäntapahtumiaan, hän ei tunne itseään olosuhteiden uhriksi. Minäkuvan kehittäminen voi vaatia roolien uudelleentarkastelua; on arvioitava, mistä rooleista ei olisi järkevää luopua ja mistä taas olisi. Tyydytystä tuottavat, omaan tahtoon perustuvat roolit vahvistavat minäkuvaa ja selkeyttää identiteettiä. Kaikilla ihmisillä on myös tarve tuntea, että heillä on paikkansa yhteiskunnassa ja että heitä tarvitaan. (Elämisen taito 2 1991,149.) Miten ihminen voi vaikuttaa oman identiteettinsä kehitykseen? 4.1 Naiskuvia Naiselle äidiksi tuleminen vaikuttaa voimakkaasti hänen käsitykseen omasta itsestään. Kun nainen tulee äidiksi, hänen täytyy voida hyväksyä itselleen tämä uusi osaidentiteetti. Hänen täytyy myös voida ratkaista jotenkin ne ristiriidat, jotka usein liittyvät äitiyden ja muiden rooli-identiteettien yhteensovittamiseen. Meidän yhteiskunnassamme naisen pääasialliset rooli-identiteetit ovat äidin, vaimon ja työntekijän roolit. Äitiyteen siirtyminen sisältää usein ainakin osittain ansiotyöidentiteetin vähenemisen. Äitiysloman ajaksi ansiotyö ainakin jää syrjään, ja myöhemmin useimmat naiset joutuvat jakamaan äitiyden ja ansiotyön välillä. (Niemelä 1979,156.) 9
10 Nainen, joka on kasvanut ansiotyöidentiteettiin ja kumppanin rooliin, on roolien suhteen tasapainossa. Kun hän saa tietää, että hän on raskaana, järkkyy hänen aikaisempien identiteettiensä muodostama tasapaino, kun hän alkaa sisällyttää elämänsä äitiyttään. Hänen kehitystehtävänään on nyt saavuttaa uusi identiteettien tasapaino, integraatio, samalla on kun hän sisällyttää äitiidentiteetin osaidentiteettiinsä. (Niemelä 1979, 160-161.) Kulttuurissamme elävät myytit hyvästä ja ei-hyvästä äidistä ja ne ovat läsnä siinä prosessissa, jossa nainen luo oman minäkuvansa yhteisönsä arvostusten ja normien pohjalta. Viihdeteollisuus elää näiden vanhojen myyttien toistuvasta käsittelystä. Sarjafilmeissä ja elokuvissa niistä muotoillaan yhä uudelleen ja uudelleen uusia versioita. Samalla viihdeteollisuus vaivihkaa vahvistaa näiden myyttien kautta yhteisön rakenteita tai muotoilee niitä uudella tavalla. Länsimaisen yhteiskunnan kulttuurin pohjana ja naiseuden arkkityyppinä on juutalaiskristillinen naiskuva, joka jakaa naisen jyrkästi kahtia madonnaan ja huoraan: hyvään ja hirveään äitiin. Tämän naiskuvan pohjalta yhteisö suhtautuu naiseuteen ja on luonut naiseutta, sukupuolisuutta ja seksuaalista käyttäytymistä koskevia normeja. Jokainen nainen joutuu kehityksensä aikana selvittämään suhteensa siihen ristiriitaan, joka muodostuu tämän naiskuvan ja hänen oman seksuaalisen identiteettinsä välille. Oman eheän naisen minuuden luominen on tätä taustaa vasten äärimmäisen vaikeaa, varsinkin kun sekä ympäröivän yhteiskunnan antamat signaalit että sen rakenteet ja normit pohjautuvat jakautuneeseen naiseuteen. Ainoa tie uuden naiskuvan luomiseen on vanhojen myyttien perusteellinen analysointi. Käytännössä muutoksien läpilyöminen merkitsisi todella pitkää aikaa, ennen kuin uusi naiskuva hyväksyttäisiin vanhoillisimmissakin piireissä. (Koivunen 1995, 39-40) Naisen sosiaalinen asema ja naiseuden torjunta eivät riitä selittämään naisen seksuaalista olemusta. Nainen on muutakin kuin asemansa sisäistys. Naistutkimuksessa puhutaan kaksinkertaisesta tietoisuudesta : nainen omaksuu miehen hallitseman kulttuurin, hyväksyy miesten kulttuurin odotukset, 10
11 mutta samalla hänellä on myös oma kokemuksensa itsestään. Tämä kaksinaisuus rikkoo persoonallisuuden eheyttä. (Koivunen 1995, 39-42.) Onko diakonialla haastetta naiskuvan suhteen? Miten auttaa ihmistä eheyttämään omaa minäkuvaansa?...onko se edes mahdollista? 4.2 Mieskuvia Mikä on miespuolisen ihmisen olemus? Monesti miehisyydestä on tapana puhua eräänlaisena miesten tavoitteena ja velvoitteena. Usein kuuleekin sanottavan Ole mies!, Käyttäydy kuin mies!. Vastaavanlaisia käskyjä harvoin kuulee sanottavan naisille. Monet pojat määrittelevätkin miehisyyden yksinkertaisesti joksikin ei-naisellisuudeksi. Sanotaan, että tulevan miehen on jouduttava syntymästään asti taistelemaan, että ei olisi nainen. Naisesta syntynyt ja naisen vatsassa uinunut poikavauva on tyttövauvasta poiketen ikään kuin tuomittu elämään suuren osan elämästään eroamisen ja erottautumisen merkeissä. (Badinter 1993, 15,57.) Tässä kohtaa lapsen isällä onkin suuri merkitys pojan identiteetin kasvussa ja mies-mallin antajana. Yleisenä havaintona on, että miehet kokevat tällä hetkellä isäksi tulemisen pääasiassa myönteisenä asiana ja lapsi herättää heissä voittopuolisesti myönteisiä tunteita. Isyyteen siirtymisellä ominaista on myös se, että naiseen verrattuna miehen emotionaalinen vanhemmuuteen herääminen näyttää tapahtuvan verrattain myöhään, vasta lapsen syntymän jälkeen. Lapsen kanssa oleminen merkittävimmäksi anniksi isät ilmoittavat yleensä sen, että syntyy läheinen suhde lapseen ja sen, kuinka paljon tuo suhde voi antaa miehelle ja oman identiteetin kasvulle. (Huttunen 1994, 47.) Miehelle on luotu yhteiskunnassamme joitakin perinteisiä valmiita sabluunoita, joiden varassa miehen tulisi tai odotetaan liikkuvan. Miehen ollaan odotettu olevan vahva, perheelleen elannon tuova ja miehinen mies. Nykyään ollaan 11
12 kuitenkin pystytty tietoisesti rikkomaan miehelle asetettuja normeja. Yhä useampi mies nähdäänkin jo erilaisissa hoiva-ammateissa esim. perhepäivähoitajina. Mediassa on tuotu erilaisissa keskusteluohjelmissa esille miehen muuttuvaa roolia yhteiskunnassamme. Miehet ovat yhtä oikeutettuja näyttämään tunteensa kuin naiset. Aina ei tarvitse olla luja ja vahva, vaan tärkeintä olisikin olla oma itsensä tuntevana ja kokevana ihmisenä. Valitettavasti myytit mieskuvasta istuvat joskus liiankin lujasti yhteiskunnassamme. Yksi syy siihen voi olla se, että halutaan yksinkertaisesti pitää kiinni vanhoista perinteistä ja ne tuntuvat luonnollisilta ratkaisuilta, esimerkiksi lastenhoidollisissa kysymyksissä. Mitä miehet todella haluavat olla? Onko yhteiskunta käytännössä valmis ottamaan vastaan roolien radikaalin muutoksen, yksilön kannalta? Oman identiteetin rakentaminen ja itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on, vaatii työtä ja ponnisteluita. Onko suomalaisen miehen vieläkin vaikea puhua tunteistaan? Perinteisenä pidetyn suomalaisen miehen elämäntarinaa on yritetty selvittää monissa kappaleissa, joista yksi hyvä esimerkki on Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maa, jossa poika pyrkii muuttamaan omaa elämäänsä ja toimimaan aikuisena toisin kuin oma isänsä. Vanhetessaan laulun poika huomaa kuitenkin malli-oppimisen olleen vahvemman ja tarttuu sen myötä pulloon ja väkivaltaan. On kuitenkin muistettava, että emme ole menneisyyden vankeja ja jokaisella ihmisellä on mahdollisuus luoda aivan omanlaisensa tulevaisuus. Onko todella näin? 12
13 Isyyttä ja isiä koskeva tutkimustraditio on vielä nuori ja hajanainen. Tutkimusten ongelmanasettelu on ennen noudatellut varsin uskollisesti kulloisiakin miehisyyskäsitteitä. Tällöin tutkimukset ovat paljolti toistaneet isyydestä kliseitä, jotka tunnetaan jo muutenkin. Parhaillaan tutkijat ovat löytämässä uusia, virkistäviä näkökulmia, jotka varmasti siirtyvät lähitulevaisuudessa heidän puheistaan nuorten isien arkeen. Uudelle miehelle isyys ei ole vain rooli, vaan se on olennainen osa identiteettiä, johon kuuluu myös miehenä oleminen ja oman maskuliinisuutensa löytäminen. Siksi isyys ja miehisyys tulevat jatkossakin kulkemaan käsi kädessä ja määrittelemään toinen toistaan. Lasten kanssa eläminen ei voi olla jättämättä jälkiään myös miehen arvomaailmaan. Niinpä jotkin ns. miestutkijat pitävät uudenlaista isyyttä ratkaiseva väylänä uudenlaiseen miehisyyteen: miesten kova maailma voi muuttua siten että yhä useampi mies sitoutuu isyyteensä ja huomaa kotityön arvon. Niinpä monet miehet kokevat isyytensä ansioksi sen, että he ovat alkaneet tuntea itsensä vastuullisiksi miehiksi. Tällainen kehitys on oletettavasti mahdollista erityisesti jaetussa vanhemmuudessa, jossa jakamisen ajatellaan ulottuvan myös niihin hoitokokemusten antamiin positiivisiin elämyksiin, joista vain naiset ovat tähän asti päässeet nauttimaan. On hyvin todennäköistä, että pienen, avuttoman vauvan hoitamisella on merkittäviä vaikutuksia miehen omaa identiteettiä ajatellen, mutta tätä puolta ei tarkemmin vielä tutkimuksellisesti tunneta. (Huttunen 1994, 46-48, 62-63.) Miten laajasti jaettu vanhemmuus toteutuu arki todellisuudessa? Koti-isiin kohdistuneet tutkimukset ovat osoittaneet, että miesten keskuudessa on ilmeisesti paljon tukahdutettua halua olla enemmän isä, saada olla kotona omissa oloissaan pienten lasten kanssa ja nauttia pienistä asioista. Jatkuva 13
14 työelämässä mukana olo ei ole monellekaan pitkän päälle herkkua, ja sitä taustaa vasten tilapäinen kotiin jääminen on hyvin ymmärrettävää. Ehkä myytti menevästä miehestä, joka ei ymmärrä isyyttään, ei sittenkään sovi kovin hyvin esimerkiksi suomalaiseen perusmieheen. Eivätkä suinkaan kaikki miehet sairasta työnarkomaniaa tai kotityöallergiaa. (Huttunen 1994, 46-48,62-63). 5. PARISUHDE Parisuhde vaikuttaa merkittävällä tavalla perheeseen. Eurobarometer vuodelta 1993 julisti silloin Euroopan yhteisön kansalaisille suunnatussa kyselytutkimuksessa, että perheen perusyksikkö on nykyään pariskunta. Selityksenä esitetään, että nykyään ihmiset vaativat oikeutta onneen kaikilla sosiaalisen elämän alueilla ja että voittoisa yksilöllisyys on saanut heidät tavoittelemaan tätä. Tutkimuksen tekijät vakuuttavat, että tämän takia jokainen nainen ja mies pyrkii toteuttamaan itseään myös parisuhteessa. (Jallinoja, 2000, 19). Parisuhteen vahvistunut merkitys näkyy selkeästi myös mediassa ja kulttuurituotteissa (mm. lauluissa, tv-sarjoissa, elokuvissa jne.): parisuhde on niissä huomattavasti suositumpi aihe kuin perhe. Onkin välttämätöntä tarkastella parisuhdetta, jotta voimme ymmärtää nykyajan perhettä. Rakastumisen merkitys on vahvistunut ja se ohjailee ratkaisevalla tavalla puolisoiden valintaa. Parisuhde alkaa yleensä romanssilla, jossa on romanttisen rakkauden aineksia. Rakastuminen ratkaisee puolison valinnan. Suunnilleen tähän asti rakkauden kaikkivoipainen voima kannattelee parisuhdetta, mutta sen jälkeen rakastavaisten on otettava vastuu parisuhteestaan omille hartioilleen. Yksi tapa varmistaa sen onnistuminen on huolehtia etukäteen siitä, että kumppanit sopivat yhteen. Vasta sen jälkeen tulee perheen aika. (Jallinoja, 2000,19-20). 14
15 6. Parisuhteen muodostus Parisuhteita muodostetaan hyvinkin erilaisista syistä. Satukirjojen luomat romanttiset kuvat siitä, että parisuhteet muodostuisivat aina tosi rakkaudelle - eivät aina pidä paikkaansa arkipäivässä. Alati muuttuva yhteiskuntamme muuttoliikkeineen on tehnyt ihmisistä yhä yksinäisempiä ja lokeroituneempia. Niin kuin eräässä Radio-Novan mainoksessa osuvasti sanottiin: Antakaa yksilölle yksiö. Tämän päivän yhteiskunnassa valitettavan moni suhde perustuu yksinäisyyden poistamiselle, turvallisuuden tuomiselle (isä-malli) tai lapsen syntymisen jälkeen on aloitettu yhteiselämä 1. Tärkein syy suhteen aloittamiseen tulisi kuitenkin olla aito rakkaus toista ihmistä kohtaan. Rakkaussuhteessa kumpikin hyväksyy toisensa sellaisena kuin on, ei sellaisena kuin haluaisi toisen olevan. Parisuhteelle on yleensä tyypillistä, että se alkaa aluksi voimakkaana takertumisena toiseen ihmiseen. Rakastuneet ihmiset ovat riippuvaisia toisistaan (kuva 2.) ja elävät tunteitaan voimakkaasti toistensa kautta (parisuhteen symbioottista vaihetta). Usein oma minä jää piiloon, jolla voi olla myöhemmässä vaiheessa pahojakin seurauksia. Parisuhteen roolit ovat tässä vaiheessa selkeät ja pariskunnalla on runsaasti aikaa suhteen hoitamiseen. Romanttisen rakkauden huumassa ei välttämättä huomata itsessä eikä toisessa negatiivisia tuntemuksia ja omat persoonallisuudet saattavat jäädä kokonaan varjoon. Elämän arkipäiväistyessä suhteesta luotu kuva alkaa muuttua. Parisuhteessa seuraavana vaiheena pidetäänkin irtaantumista ja itsenäistymistä. Kumpikin alkaa haluamaan tilaa oman persoonallisuuden kasvulle. Joskus tämä suhteen vaihe tulee eri aikaan kumppaneille ja silloin toisen voi olla erittäin vaikea ymmärtää toisen tuntemuksia. Tavallista on myös, että kumppanille voi tulla tässä vaiheessa tunne, että suhde rakoilee. Tämä saattaakin luoda suhteeseen myös epäluottamusta. Elämän arkipäiväistyessä salatut toiveet tulevat esille ja, 1 Parisuhdetyöntekijä Eino Karvosen kanssa käytyjen keskustelujenpohjalta 15
16 jos itselleen luotu kuva eroaakin paljon toisen todellisesta luonteesta ja persoonallisuudesta, tulee suhteelle paljon töitä toimiakseen. Parisuhteen me-hengen luo lopulta liittoutuma, jossa sekä yksilöllisyys että aviopuolisoiden välinen yhteys tasapainottuvat. Parisuhteessa tarvitaan tilaa, jotta kumppanit voivat elää itsenäisinä ihmisinä, mutta samalla myös yhdessä. Itsenäistyneet, selkeän oman minäkuvan omaavat ja toisiaan kunnioittavat puolisot voivat elää tasavertaisessa suhteessa. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että molempien pitäisi hyväksyä toisensa sellaisina kuin ovat, luottaa toisiinsa ja haluta elää yhdessä juuri siinä parisuhteessa. (Esko 1990, 64-65.) Itse pidän erittäin tärkeänä tasavertaisen suhteen tavoittelua kaikissa parisuhteissa. Tämä antaa mahdollisuuden kehittää ja hoitaa omaa parisuhdettaan ajan saatossa. Kuva 2. Yhteenkuuluvuuden Yksilöllisyyden selkiintyminen Yksilöllisyys ja tunne vahva Halu saada tilaa yhteys Odotuksiin pohjautuva tasapainottuvat suhde Ilmenee aggressioita Oma panos Persoonien (minän) yhteiseen rajat heikot Yhteys rakoillee rakentamiseen 16
17 6.1 Rakastuminen Parisuhteen alussa rakkaus koetaan usein huumaavana tunteena, joka sekoittaa arkisen elämän ja tuo siihen aivan uudenlaista sisältöä. Huumaavassa rakkauden tunteessa toinen ihminen voidaan nähdä lähes täydellisenä, eikä pystytä tekemään järjellisiä ratkaisuja. Rakkauden huuma kestää ajallisesti hyvin erilailla eri suhteissa. Ruumiillisuuden ja samalla tietysti seksuaalisuuden korostaminen saa rakastavaiset arvostamaan yhdessä olemista. Kun rakastavaiset ovat toistensa seurassa, heidän suhteensa tuntuu jollakin tapaa todellisemmalta. Sen vuoksi he haluavat tehdä monia asioita yhdessä ja olla mahdollisimman paljon lähekkäin. Se on niin tärkeää, että ruumiillinen kosketusten harveneminen tulee kovin herkästi merkki siitä, että rakkauskin on loppunut. Tähän havahtuminen saattaa monelle olla järkytys. Ruumiillinen läheisyyden merkitys näkyy myös siinä vaiheessa, kun rakastumisen tunne ei ole enää entisellään ja kun jompikumpi puolisoista alkaa toivoa parisuhteen hoitamista. Silloin hän yleensä uskoo, että parisuhde paranee, mikäli puolisot viettävät enemmän aikaa yhdessä, mieluiten kahden kesken keskittyen vain toisiinsa. (Jallinoja, 2000, 41). Rakastuneilla on usein tunne, että mitä lähemmäksi he pääsevät toisiaan, sitä voimakkaammin he tuntevat olevansa yhtä. Samalla he unohtavat yksilöllisyytensä ja erilaisuutensa; heistä tulee hetkeksi samankaltaisia. Rakastunut näkee rakastettunsa kauniimpana ja parempana kuin kaikki muut. Rakastumisen taianomaisen toisinnäkemisen kumppanina on moraali, joka sekin saa ihmiset käyttäytymään toisin kuin he tavallisesti käyttäytyvät. Rakastumisessa syntyvä moraali toimii täysin laskelmoimatta ja pyyteettömästi ja saa heidät tekemään hyvää toisilleen, Tuona hetkenä kaikki, mikä muuten erottaa heidät toisistaan, häipyy taka-alalle tai suorastaan jäljettömiin. Myöhemmin nuo erot kyllä palaavat mieleen ja voivat erottaa ihmiset toisistaan, mutta tuona yhteensulautumisen tunteen kyllästämällä hetkellä noita eroja ei ole. (Jallinoja, 2000, 42, 44, 45). 17
18 Jos tässä huumassa tunteessa solmitaan esimerkiksi avioliitto, voi arkeen tulo tuottaa suuriakin yllätyksiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hyvässä parisuhteessa kumppaneiden välinen rakkaus pitäisi säilyä ikuisesti samanlaisena kuin se oli suhteen alussa, vaan se voi muuttua. Sitä kuvataankin usein intohimoisen palavuuden sijaan ystävyytenä, hellyytenä, elämäntoveruutena ja toisen ymmärtämisenä, kuten Jallinoja (1985, 76) osoittaa. Eräässä vanhassa kotimaisessa elokuvassa Tauno Palo sanoo, että Rakkaudelle riittää vain rakkaus. Parisuhteessa rakkauden vaaliminen ja säilyttäminen vaatii suhteen hoitamista, eikä sitä voida pitää itsestään selvyytenä. Hyvässä rakkaussuhteessa kumppanit saavat toisistaan esille puolia, jotka eivät välttämättä muuten tulisi esille. Perheen onnellisuuden ja toimivuuden pohjana on vanhempien hyvä suhde toisiinsa, sanotaankin, että parhaiten vanhempi rakastaa lastaan, rakastamalla lapsen toista vanhempaa. 4.3 Rakkauden pyörä-teoria Yhdysvaltalainen sosiologi Ira Reiss on kehittänyt rakkauden pyörä-teorian, jonka mukaan rakkaus kehittyy neljässä vaiheessa tai neljänä prosessina. Rakkaussuhteen syntymisen ensimmäinen vaihe on läheisyyden tunne, jota leimaa helppous puhua toiselle ja ymmärtää häntä. Läheisyys johtaa rentoutumiseen, joka tekee mahdolliseksi prosessin toisen vaiheen eli sitoutumisen, itsensä paljastamisen, avautumisen. Uskouduttaessa läheiseksi koetulle henkilölle rakentuu tapajärjestelmiä, totutaan tekemään asioita yhdessä. Reiss on antanut rakkauden kolmannelle prosessille nimen keskinäinen riippuvuus. Toista ihmistä tarvitaan jokapäiväiseen elämään niin psyykkisen kuin fyysisen elämän täydentäjäksi ja tyydyttämiskumppaniksi jne. Näin kehittyy tapoja, joita ei voi noudattaa yksin ja tullaan riippuvaiseksi toisesta henkilöstä. (Haavio-Mannila, Jallinoja, Strandell 1984, 152.) Neljäs ja rakkauden lopullinen vaihe on Reissin mukaan persoonallisuustarpeiden tyydyttäminen. Reiss viittaa Anselm Straussin vuonna 18