Aasia. SPR UM hankeluettelo 2014. Järjestö SUOMEN PUNAINEN RISTI Tuki 2014 8 352 941, UM rahoitusosuus 7 100 000 1. Afganistan.



Samankaltaiset tiedostot
Kansainvälinen avustustoiminta 2015

Sisäisen turvallisuuden alueellinen yhteistyömalli

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Kansan valta. Citizen Voice and Action. World Visionin kansalaisvaikuttamisen ja yhteiskuntavastuun lähestymistapa

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Yksi elämä -terveystalkoot

Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto

Kansallisen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelman toimeenpanon vahvistaminen paikallisesti ja alueellisesti

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn ( )

LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Näin Nenäpäivä tukee järjestöjen työtä

Terveyden edistämisen laatusuositus

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

PUNAISEN RISTIN HAASTEET. Kristiina Kumpula pääsihteeri. Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla.

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen TURVAA JA SUOJAA

HELSINGIN ILMASTONMUUTOKSEEN SOPEUTUMISEN LINJAUKSET. Sopeutumisryhmä

Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ

Kansalaisyhteiskunta järjestöt mukaan. Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille

Erasmus+ liikunnalle ja urheilulle. Terhi Liintola Ohjelma-asiantuntija

Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

NUORTEN TIETO- JA NEUVONTAPALVELU TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia

Finnish Water Forum Vettä ja kestävää kehitystä. Markus Tuukkanen Vesipäivän seminaari

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO

Näin Nenäpäivä tukee järjestöjen työtä

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Veli-Matti Ahtiainen järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri. Lapissa

YK: vuosituhattavoitteet

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Keski-Suomen maakunnallisen järjestökartoituksen keskeiset tulokset. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt hanke

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma vuosille

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA Hallinnonalan rakennerahastopäivät Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE

EUROOPAN PARLAMENTTI

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri

Täyttä elämää eläkkeellä

Keskiyön Savotta Vaattunkiköngäs. Ylijohtaja Timo E. Korva. Lapin aluehallintovirasto, ylijohtaja Timo E. Korva

Ikäihminen toimijana hanke

Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa?

Punainen Risti viranomaisten tukena

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

Turvallisempi huominen

Evakuointivalmiuksien kehittäminen ja arktisen valmiuden nykytilaselvitys

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman ( ) valmistelu

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

kehitä johtamista Iso-Syöte Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

PELASTAKAA LAPSET RY - Kansainvälinen kansalaisjärjestö

Arjen turvaa kunnissa

Transkriptio:

Järjestö SUOMEN PUNAINEN RISTI Tuki 2014 8 352 941, UM rahoitusosuus 7 100 000 1 Aasia Afganistan Afganistanin terveys ja hyvinvointi yhteisöissä Afganistan Kumppani Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto Toimiala Yhteisöperustainen terveys Tavoitteet Parantaa yhteisöjen valmiuksia ennaltaehkäistä sairauksia lisäämällä terveystietoutta sekä edistämällä terveyskäyttäytymisen positiivisia muutoksia. Toiminnot Koulutetut ensiapu- ja terveysvapaaehtoiset tekevät säännöllistä ennaltaehkäisevää terveystyötä yhteisöissä, edistävät äitiysterveyttä tukemalla ja avustamalla raskaana olevia naisia sekä auttavat onnettomuus- ja epidemiatilanteissa. Punaisen Puolikuun vapaaehtoisten tekemä ennaltaehkäisevä terveystyö yhteisötasolla tapahtuu yhteistyössä terveysministeriön paikallisten terveyspalvelujen kanssa. Vuonna 2014 koulutetaan mm. 720 Afganistanin Punaisen Puolikuun vapaaehtoista epidemiatyössä sekä 800 vapaaehtoista psykososiaalisessa tuessa. Budjetti 2014 220 000 Nepal Katastrofivalmiuksien kehittäminen Nepal Kumppani Nepalin Punainen Risti Toimiala Katastrofivalmius Tavoitteet Lievittää katastrofien vaikutusta haavoittuvissa yhteisöissä kouluttamalla ja osallistamalla koululaisia, nuoria ja kylätason vapaaehtoisia riskeihin varautumisessa sekä kehittää yhteisöperustaisia katastrofiapujärjestelmiä, lieventää riskejä ja parantaa edellytyksiä toipua katastrofeista. Toiminnot SPR on vuodesta 2007 alkaen tukenut kouluissa tapahtuvaa riskien lieventämis- ja valmiushanketta. Vuonna 2013 aloitettiin uusi kolmivuotinen hanke viidentoista yhteisön ja niiden koulujen kanssa kolmen piirin alueella (Dhankuta, Terhathum ja Udayapur) itäisessä Nepalissa. syventää yhteisöjen jäsenten, Punaisen Ristin vapaaehtoisten ja viranomaisten tuntemusta katastrofiriskeistä, syistä, seurauksista ja niiden ehkäisemisestä. Yhteisöjen ja koulujen katastrofiriskienhallintaryhmien perustamista tuetaan. Nämä toteuttavat yhdessä muiden yhteisön jäsenten ja paikallisviranomaisten kanssa haavoittuvuus- ja voimavarakartoituksen paikallisten vaaratekijöiden tunnistamiseksi mukaan lukien terveysriskit, tukien yhteisökehitystä laaja-alaisesti. Huomiota kiinnitetään kaikkien yhteisöjen sisäisten ryhmien mobilisaatioon ja osallistamiseen, erityisesti niiden, jotka ovat alttiita katastrofeille ja haavoittuvia. edistää hyvää turvallisuuskulttuuria kouluissa ja oppilaiden kautta myös muualla yhteisöissä, jolloin tietoisuus riskeistä kasvaa. Yhteisöjen omaa kykyä vastata katastrofeihin ja onnettomuuksiin kehitetään ensimmäisenä vuonna muun muassa ensiapukoulutuksilla. 1 Huom! luettelossa esitetyt budjetit ovat kokonaisbudjetteja, jolloin ne sisältävät 10% hallintokulua. 1

Hankkeen avulla yhteisöjen riskienhallintatoimintaa vahvistetaan samalla tukien omistajuuden ja kestävyyden rakentumista projektiyhteistyön alusta lähtien. Koordinaatiota ja yhteistyötä kylä- ja paikallistason viranomaisten kanssa kehitetään. Ilmastonmuutosriskien huomioimista suunnittelussa ja toimenpiteissä edistetään koulutuksen ja uusien yhteisöperustaisten työkalujen käyttöönoton avulla. Samalla pyritään hyödyntämään SPR:n aikaisemmin Nepalissa tukeman naisten ja vähemmistöjen aseman parantamiseen keskittyneen hankkeen tuloksia, jotta marginalisoidut ryhmät saadaan kattavasti mukaan hankkeen piiriin. Budjetti 2014 280 000 Yhteisökehitysohjelma Nepal Kumppani Nepalin Punainen Risti Kesto 2013 2014 Toimiala Terveys, hygienia ja elinkeinot Tavoitteet Vähentää sosioekonomista haavoittuvuutta ja kehittää yhteisöjen omavaraisuutta. Toiminnot Yhteisötasolla jatketaan hankesuunnitelman mukaisia toimia, joilla tähdätään yllä mainittuihin tavoitteisiin. Laajapohjaista koulutusta järjestetään mm. terveyteen ja ravintotietouteen liittyen. Hygieniakoulutusta jatketaan sekä käymäläjärjestelmiä parannetaan. Lisäksi jatketaan erityisesti naisten paikallisen elinkeinonharjoittamisen tukemista. SPR:n vuosina 2010 2012 tukeman Gender ja social inclusion -ohjelman toimintoja integroidaan kohdealueella tapahtuviin aktiviteetteihin. Nykyisen hankesyklin viimeisenä vuonna panostetaan erityisesti hankkeen tulosten ja aktiviteettien kestävyyden takaamiseen hanketuen loputtua tässä Punaisen Ristin yhteisöjen vapaaehtoisten rooli on keskeinen. Vuonna 2014 toteutetaan myös nykyisen ohjelmasyklin arviointi ja seuraavan yhteisökehitysohjelman suunnittelu. Budjetti 2014 130 000 Mongolia Integroitu terveys- ja katastrofivalmius Mongolia Kumppani Mongolian Punainen Risti Toimiala Terveys ja katastrofivalmius Tavoitteet Soveltaa yhteisöperustaisen terveys- ja ensiapulähestymistavan (CBHFA) ennaltaehkäiseviä menetelmiä terveysohjelmaan ja luoda maanlaajuinen malli, jossa yhdistetään voimavaroja yhteisökartoitusten toteutuksessa ja koulutusten järjestämisessä. Toiminnot Hankkeesta tuetaan vuonna 2012 aloitetun CBHFA-pilottihankkeen kolmea piiriä pääkaupunki Ulaanbaatarin alueella. tta toteuttavien piiritoimistojen kapasiteettia ja toimintavalmiuksia pyritään vahvistamaan mm. varmistamalla tilat toiminnoille sekä tarvittavat resurssit vapaaehtoistoiminnan ja kotikäyntien jatkamiseen erilaisin paikallisin sopimuksin. Erityistä huomiota kiinnitetään hankkeen integraatioon muihin relevantteihin Mongolian Punaisen Ristin toimintoihin (katastrofivalmius, vesi- ja sanitaatio, sosiaalityö sekä järjestökehitys). Lisäksi kehitetään Mongolian Punaisen Ristin valmiuksia kaupallisessa ensiaputoiminnassa. Tuesta varataan osa Mongolian Punaisen Ristin järjestökehitystyöhön, joka toteutetaan yhteistyössä IFRC:n kanssa erillisen suunnitelman mukaisesti. Hankkeen osalta tärkeä toiminto on Mongolian Punaisen Ristin terveysosaston henkilöstön kapasiteetin kehittäminen sekä hankehallinnossa että terveystyössä. Budjetti 2014 230 000 2

Korean Demokraattinen Tasavalta Terveysohjelma Korean Demokraattinen Tasavalta Kumppani Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto Toimiala Yhteisöterveys/terveys Tavoitteet Parantaa erityisesti yhteisöperustaisen terveys- ja ensiapulähestymistavan (CBHFA) kautta yhteisöjen mahdollisuuksia kohentaa itse terveystilannettaan ja vähentää haavoittuvuutta yleisimpien sairauksien ja uhkien osalta. Entistä paremmin maan kontekstiin sopivan terveysohjelman toteutus. Toiminnot Vuosien 2014 ja 2015 ohjelmassa otetaan huomioon vuoden 2013 loppupuolella maassa suoritetun CBHFA-ohjelman suositukset terveysohjelman sisällöstä; vuoden 2014 alussa käydään uudelleenarviointi yhteisöperustaisen terveysmallin toiminnasta Pohjois-Korean maakontekstissa. Vaikka CBHFA-lähestymistavan toimeenpanoa ja omaksumista osaksi Pohjois-Korean Punaisen Ristin toimintaa pyritään jatkamaan, mietitään myös muita mahdollisuuksia terveysohjelman uudelleen suuntaamisesta ja linkittämisestä perinteisempiin terveystoimintoihin, esim. terveyteen katastrofitilanteissa. Mikäli CBHFA-toimintaa jatketaan, jatketaan myös Punaisen Ristin henkilökunnan ja vapaaehtoisten koulutusta CBHFA-työkaluissa. Erityistä painoarvoa laitetaan CBHFA-toimintojen integroimiseen muiden relevanttien Pohjois-Korean Punaisen Ristin ohjelmien kanssa, erityisesti katastrofivalmiustoiminnan kanssa. Budjetti 2014 260 000 Myanmar Terveys ja hyvinvointi yhteisössä Myanmar Kumppani Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto Toimiala Terveys Tavoitteet Vahvistaa yhteisöjen jäsenten ja erityisesti niiden haavoittuvimpien ihmisryhmien terveyttä, jotta yhteisöt pystyvät paremmin selviytymään niitä kohtaavista terveysuhista, katastrofeista ja ympäristön muutoksista sekä vähentämään niihin liittyviä riskejä. Toiminnot Hankkeen tuella annetaan terveyskasvatusta, joka keskittyy mm. hengitystietulehdusten, malarian, dengue-kuumeen, tuberkuloosin, hiv-tartuntojen ja käärmeiden puremien ehkäisyyn. Hankkeen avulla pyritään vaikuttamaan puhtaan veden käyttöön sekä sanitaatio-olojen parantamiseen. Myös äiti-lapsiterveyden parantaminen on keskeistä. Kayahin kohdealueella toimivat Punaisen Ristin vapaaehtoiset ja ryhmien johtajat koulutetaan terveyskasvatuksen pääteemoista ja vapaaehtoistyöstä. Lisäksi heitä ohjataan tunnistamaan ongelmatilanteita ja toimimaan niiden ratkaisemiseksi. Hankkeen tuella kyliin perustetaan terveyskomiteoita, joiden vastuualueella ovat mm. kyläkomiteoiden säännölliset tapaamiset ja koulutukset, kyläkokoukset ja kylän siivouskampanjat sekä rokotuskampanjoihin osallistuminen. Haavoittuvimmille perheille jaetaan moskiittoverkkoja ja kumisaappaita käärmeenpuremien ehkäisemiseksi. Lisäksi koulut varustetaan hygieniapakkauksilla. Yhteisöissä toteutetaan myös pienhankkeita, kuten vesilähteiden puhdistamista ja käymälöiden rakentamista. Budjetti 2014 160 000 3

Filippiinit Filippiinien katastrofivalmiusohjelma Filippiinit Kumppani Filippiinien Punainen Risti Toimiala Katastrofivalmius Tavoitteet Vahvistaa yhteisöjen kykyä sopeutua ja selviytyä toistuvista katastrofeista ja kriiseistä sekä laajemmista sosioekonomisista muutoksista sekä kehittää Filippiinien Punaisen Ristin toimintavalmiuksia. Toiminnot Suomen Punainen Risti aloitti keväällä 2011 kahdenvälisen hankkeen Filippiinien Punaisen Ristin kanssa, jonka tavoitteena on vahvistaa yhteisöjen katastrofivalmiutta yhteisöperustaisen valmiustyön avulla. lisää yhteisöjen jäsenten tuntemusta katastrofien syistä ja riskeistä sekä katastrofien seurauksista ja niiden ehkäisemisestä. Hankkeen avulla tuetaan paikallisyhteisön ja koulujen katastrofivalmiutta sekä kykyä toimia katastrofitilanteissa yhteistyössä viranomaisten ja Punaisen Ristin vapaaehtoisten kanssa. Vuosina 2013 2015 hanke laajennetaan viiteen uuteen paikallisyhteisöön Aklanissa sekä suur-manilan alueella sijaitsevan Caloocanin kaupungin viiteen urbaanislummiyhteisöön sekä edellä mainittujen alueiden kouluihin. Katastrofivalmiutta vahvistetaan yhteisötasolla perustamalla kyliin valmiustiimejä, jotka toteuttavat yhdessä muiden yhteisön jäsenten ja paikallisten viranomaisten kanssa haavoittuvuuskartoituksen paikallisten vaaratekijöiden tunnistamiseksi. Kartoituksen pohjalta yhteisöissä tehdään varautumis- ja valmiussuunnitelmat katastrofitilanteiden varalle. Katastrofivalmiustyötä tuetaan myös kouluissa, joissa 9 12 -vuotiaita oppilaita koulutetaan ilmastonmuutoksesta sekä riskien tunnistamisesta ja katastrofeihin vastaamisesta. Lisäksi Punainen Risti edistää koululaisten yleistä terveyttä, esimerkiksi opettamalla oikeaoppista käsienpesua. Budjetti 2014 270 000 Kambodža Kambodžan katastrofivalmiusohjelma Kambodža Kumppani Kambodžan Punainen Risti Toimiala Katastrofivalmius Tavoitteet Vahvistetaan yhteisöjen kykyä sopeutua ja selviytyä toistuvista katastrofeista ja kriiseistä sekä laajemmista sosioekonomisista muutoksista. Kehitetään Kambodžan Punaisen Ristin toimintavalmiuksia. Toiminnot Hankkeen avulla tuetaan Kambodžan Punaisen Ristin katastrofivalmiuden kehittämistä ja vahvistetaan yhteisöjen katastrofivalmiutta yhteisöperustaisen valmiustyön avulla. lisää yhteisöjen jäsenten tuntemusta katastrofien syistä ja riskeistä sekä katastrofien seurauksista ja niiden ehkäisemisestä kohdealueella. Hankkeen avulla tuetaan paikallisyhteisön katastrofivalmiutta ja kykyä toimia katastrofitilanteissa yhteistyössä viranomaisten ja Punaisen Ristin vapaaehtoisten kanssa. Katastrofivalmius- ja yhteisöperustaisen riskienvähentämishankkeen tukema työ jatkuu vuonna 2014 yhteensä 9 yhteisössä Kampong Thomin maakunnassa. Osassa yhteisöistä keskitytään toimintojen kestävyyden lisäämiseen ja/tai poistumisstrategian jalkauttamiseen. Punaisen Ristin piiritoimisto ja paikallisosasto tukevat yhdessä kolmea yhteisöä valittujen minimitoimintojen kautta. Kuudessa kylässä vahvistetaan vuonna 2013 alkaneita toimintoja. Kyläyhteisöjen ja paikallisyhteisöjen riskienvähentämissuunnitelmat ja kuukausittaiset 4

toimintasuunnitelmat, jotka pohjaavat tarve- ja riskianalyyseihin, ohjaavat hankeen toteutusta paikallistasolla 2014. Yhteisöperustaisten varhaisenvaroituksenjärjestelmien kehittäminen jatkuu ja kyläläisten tietämystä muuttuvista riskeistä ja luonnonuhkien vähentämisestä vahvistetaan yhteisövapaaehtoisten toimien avulla. Tulvien ja myrskyjen aiheuttamien tuhojen ennaltaehkäisyn ja katastrofivalmiustoimien näkökulmasta läheinen yhteistyö sekä kyläjohtajien että paikallisviranomaisten kanssa kommuunitasolla on oleellista. Parempaa valmiutta ilmaston vaihtelevuuteen, joka edistää ilmastonmuutokseen sopeutumista pitkällä tähtäyksellä, tavoitellaan sekä jatkamalla yhteistyötä paikallisen ilmatieteenlaitoksen kanssa että aloittamalla läheisempi yhteistyö pienmaanviljelyyn erikoistuneen teknisen viraston kanssa. Budjetti 2014 150 000 Kambodžan yhteisöperustainen terveysohjelma Kambodža Kumppani Kambodžan Punainen Risti Toimiala Terveys Tavoitteet Vahvistaa yhteisöjen jäsenten ja erityisesti niiden haavoittuvimpien ihmisryhmien terveyttä, jotta yhteisöt pystyvät paremmin selviytymään niitä kohtaavista terveysuhista, katastrofeista ja ympäristön muutoksista sekä vähentämään näihin liittyviä riskejä. Toiminnot Hankkeen tuella annetaan terveyskasvatusta, joka keskittyy sairauksien ennaltaehkäisyyn, perusterveydenhuollon ja ensiaputaitojen parantamiseen. Lisäksi terveyskasvatuksen tavoitteena on parantaa tietoutta ravinnon, hygienian, puhtaan veden ja hyvien sanitaatioolojen sekä äiti-lapsiterveyden merkityksestä. Yhteisöperustaisen terveyshankkeen tukema työ jatkuu vuonna 2014 yhteensä 40 yhteisössä Kratien alueella. Osassa yhteisöistä keskitytään toimintojen kestävyyden lisäämiseen ja/tai poistumisstrategian jalkauttamiseen. 24 kylässä vahvistetaan vuonna 2013 alkaneita toimintoja, ml. katastrofivalmiuden integrointia yhteisöperustaiseen terveyshankkeeseen. Hankkeen tuella kyliin perustettujen terveyskomiteoiden vastuualueella ovat mm. kyläkomiteoiden säännölliset tapaamiset ja koulutukset, kyläkokoukset ja kylän siivouskampanjat sekä rokotuskampanjoihin osallistuminen. Hankkeen avulla vahvistetaan yhteisöjen katastrofivalmiutta perustuen tehtyihin tarve- ja riskianalyyseihin. lisää yhteisövapaaehtoisten ja yhteisöjen jäsenten tuntemusta katastrofien syistä ja riskeistä sekä katastrofien seurauksista, niiden ehkäisemisestä ja vähentämisestä kohdealueella. Punaisen Ristin nuorisotyötä vahvistetaan edelleen paikallisen yliopiston kanssa terveyskasvatuksen ja liikuntaklubin avulla. Kaiken kaikkiaan sekä viranomaisyhteistyötä ja vaikuttamista paikallistasolla että Punaisen Ristin paikallisosastojen kapasiteettia vahvistetaan hankkeen toimintojen kestävyyden lisäämiseksi. Budjetti 2014 210 000 Alueelliset hankkeet Alueellinen ohjelmatuki ja järjestökehitys Aasia, maittain erittelemätön Kumppani useita Tavoitteet Tukea kansallisia yhdistyksiä kehittämään omaa kapasiteettiaan, jotta Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun ohjelmat vastaavat paikalliseen haavoittuvuuteen kestävästi. Toiminnot Alueellisessa järjestökehityshankkeessa tuetaan alueella syntyviä järjestökehitykseen ja kapasiteetin vahvistamiseen liittyviä aloitteita kumppanien prioriteettien mukaisesti ja muiden 5

kumppanien kanssa koordinoiden. Hankkeessa tuetaan osallistumista hanketyötä kehittäviin koulutuksiin ja kokouksiin sekä vahvistetaan kumppanuutta ja hanketoimintaa edistävää dialogia. Järjestökehitys tukee kestävää Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun toimintaa alueella ja vahvistaa SPR:n hankeyhteistyötä etenkin Afganistanin, Nepalin, Mongolian, Pohjois-Korean, Itä-Timorin, Myanmarin, Filippiinien ja Kambodžan kansallisten yhdistysten kanssa. Budjetti 2014 90 000 Keski-Aasia Tadžikistan Tadžikistanin katastrofi- ja toimintavalmiuksien kehittäminen Tadžikistan Kumppani Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto Toimiala Katastrofivalmius Tavoitteet Parantaa Punaisen Puolikuun katastrofivalmiutta ja vähentää katastrofien vaikutuksia paikalliseen väestöön. Toiminnot Rakennetaan maan kattava katastrofiapujärjestelmä luomalla Punaisen Puolikuun järjestön kaikille tasoille täsmälliset valmiussuunnitelmat, joissa määritellään keskeisten toimijoiden roolit ja vastuunjako. Koulutetaan Tadžikistanin Punaisen Puolikuun työntekijöitä sekä alueja yhteisötason vapaaehtoisia. Huolehditaan alueellisista valmiusvarastoista. Parannetaan yhteisön tietoisuutta katastrofeista tiedotuskampanjoiden, koulutuksen ja ensiaputaitojen opetuksen avulla ja kehitetään uusiin yhteisöihin katastrofivalmiusryhmiä. Lievennetään katastrofien vaikutuksia toteuttamalla ennaltaehkäiseviä pienhankkeita kuten puiden istutusta, mutavyörykanavien puhdistusta ja jokien suojavallien vahvistamista vapaaehtoistyönä. Budjetti 2014 100 000 Yhteisöperustainen terveyshanke Tadžikistan Kumppani Tadžikistanin Punainen Puolikuu Toimiala Terveystietouden edistäminen Tavoitteet Parantaa alueen yhteisöjen ensiaputaitoja, lisätä tietoutta yleisimmistä tartuntataudeista ja niiden ehkäisystä. Toiminnot Ohjelmassa keskitytään erityisesti lasten ja naisten terveyden parantamiseen. Vapaaehtoiset välittävät terveys- ja ensiaputietoutta kohdealueella tekemällä kotivierailuja ja järjestämällä keskustelutilaisuuksia kyläläisille. Vapaaehtoisten järjestämien tapahtumien lisäksi eri teemapäivät tarjoavat luontevia mahdollisuuksia jakaa terveystietoutta yhteisöissä ja luovat mahdollisuuksia tuoda esille tärkeitä terveysteemoja myös ylemmällä tasolla. Hankkeessa toteutetaan myös pienprojekteja kohdealueen vesi- ja sanitaatio-olojen kohentamiseksi. tekee läheistä yhteistyötä toiminta-alueella sijaitsevien Terveet elämäntavat -keskusten kanssa (Healthy lifestyle centers). Budjetti 2014 220 000 Kirgisia Kumppani Katastrofi- ja toimintavalmiuksien kehittäminen Kirgisia Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto 6

Toimiala Katastrofivalmius Tavoitteet Lisätä paikallisten yhteisöjen ja Punaisen Puolikuun kykyä varautua ja vastata entistä paremmin maata kohtaaviin katastrofeihin. Vähentää katastrofien vaikutuksia paikalliseen väestöön ja katastrofeissa kuolleiden ja loukkaantuneiden määrää. Toiminnot Rakennetaan maankattava katastrofiapujärjestelmä luomalla Punaisen Puolikuun järjestön kaikille tasoille täsmälliset valmiussuunnitelmat, joissa määritellään keskeisten toimijoiden roolit ja vastuunjako. Rekrytoidaan vapaaehtoisverkosto. Annetaan jatkokoulutusta kokeneemmille vapaaehtoisille ja Punaisen Puolikuun henkilökunnalle sekä vastaperustetuille alueellisille katastrofivalmiusjoukoille. Huolehditaan alueellisten valmiusvarastojen ylläpidosta. Järjestetään työryhmiä, joissa käsitellään mm. ilmastonmuutosta ja hyviä käytäntöjä. Toteutetaan ennaltaehkäiseviä pienhankkeita. Budjetti 2014 95 000 Kirgisian terveysohjelma Kirgisia Kumppani Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto Toimiala Terveys Tavoitteet Ennaltaehkäistä tuberkuloositartuntoja ja tukea tuberkuloosia sairastavia ihmisiä sekä turvata hoidon jatkuminen. Toiminnot Tuberkuloosia sairastavat ihmiset saavat tukea hoidon jatkamiseen ja loppuunsaattamiseen. Yhteisöperustaisen työn avulla lisätään väestön ja erityisesti riskiryhmiin kuuluvien ihmisten tietoisuutta tuberkuloosista sekä pyritään vähentämään tautiin liittyvää leimaantumista ja näin parantamaan hoitoon hakeutumisen astetta. Budjetti 2014 95 000 Alueelliset hankkeet Alueellinen ohjelmatuki ja järjestökehitys Keski-Aasia, maittain erittelemätön Kumppani useita Tavoitteet Tukea kansallisia yhdistyksiä kehittämään omaa kapasiteettiaan, jotta Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun ohjelmat vastaavat paikalliseen haavoittuvuuteen kestävästi. Toiminnot Alueellisessa järjestökehityshankkeessa tuetaan alueella syntyviä järjestökehitykseen ja kapasiteetin vahvistamiseen liittyviä aloitteita kumppanien prioriteettien mukaisesti ja muiden kumppanien kanssa koordinoiden. Hankkeessa tuetaan osallistumista hanketyötä kehittäviin koulutuksiin ja kokouksiin sekä vahvistetaan kumppanuutta ja hanketoimintaa edistävää dialogia. Järjestökehitys tukee kestävää Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun toimintaa alueella ja vahvistaa SPR:n hankeyhteistyötä etenkin Tadzhikistanin ja Kirgisian Punaisten Puolikuiden kanssa. Budjetti 2014 40 000 7

Eteläinen Afrikka Malawi Malawin yhteisöperustainen terveysohjelma Malawi Kumppani Malawin Punainen Risti Toimiala Yhteisöperustainen terveys Tavoitteet Lisätä kohdeyhteisöjen terveyttä ja hyvinvointia sekä vahvistaa Malawin Punaisen Ristin kapasiteettia ohjelmatyössä, erityisesti piiritasolla. Toiminnot Vuonna 2013 sata peruskoulutettua kylätason vapaaehtoista aloittaa aktiivisen toiminnan läheisessä yhteistyössä paikallisten terveysasemien kanssa; kotikäynnit ja draamaesitykset keskittyvät hygieniaan, tarttuvien tautien ehkäisyyn ja äitilapsiterveyden edistämiseen. Paremman terveyden tavoitetta tuetaan kunnostamalla ja/tai rakentamalla porakaivoja sekä tukemalla terveysviranomaisia äitiys- ja ehkäisyneuvolapalvelujen järjestämisessä. Piirikunnassa Punaisen Ristin toimintoja tuetaan vahvistamalla sen perustoimintoja ja kasvattamalla osastoverkostoa erityisesti hankealueella. Edellisen ohjelmakauden kohdealueella toteutetaan tulosten arviointi, jonka tuloksia hyödynnetään sekä hankeohjauksessa että kansallisen yhdistyksen muissa perusterveysohjelmissa meneillään oleva eri rahoittajien tukemien hankkeiden seurannan ja raportoinnin harmonisaatio tukee osaltaan ohjelmien hallinnon kehitystä. Alueelliset ja maassa toimivat delegaatit tukevat yhteistyökumppanin projekti- ja taloushallinnon taitojen vahvistumista. Budjetti 2014 146 700 Malawin integroitu ruokaturva-, toimeentulo-, ravitsemushanke Malawi Kumppani Malawin Punainen Risti Toimiala Ruokaturva, toimeentulo ja ravitsemus Tavoitteet Parantaa haavoittuvimpien kotitalouksien toimeentuloa ja ravitsemusta sekä vahvistaa yhteisöjen tietämystä ja selviytymiskeinoja kuivuuden ja ruokaturvatilanteen heikkenemisen varalta. Toiminnot Hankkeessa keskitytään aikaisemman toiminnan (sieniviljely, kalankasvatus, viljelmien kastelujärjestelmät sekä mehiläisten hoito) tuloksellisuuden ja kestävyyden varmistamiseen työskentelemällä tiivisti avunsaajayhteisöjen ja avunsaajien kanssa; uutena piirteenä vahvistetaan ja seurataan ruokaturvan vaikutusta perheiden ravitsemukseen ja erityisesti lasten terveyteen tehostamalla yhteisöperustaista toimintamallia ja siihen liittyviä kotikäyntejä ja neuvontaa. Samanaikaisesti aloitetaan suunnitelmallinen vetäytyminen hankkeesta ohjelmakauden 2015 loppuun mennessä. Jatkuvuuden ja tulosten kestävyyden varmistamiseksi Punaisen Ristin paikallistason toimintoja tuetaan vahvistamalla vapaaehtoisverkostoa ja piirin perustoimintoja ja siirretään hankkeen teknistä osaamista kansallisen yhdistyksen toimintaan muualla sekä myös alueellisesti. Alueelliset ja maassa toimivat delegaatit tukevat yhteistyökumppanin projekti- ja taloushallinnon taitojen vahvistumista. Budjetti 2014 133 300 8

Malawin Järjestökehitys Malawi Kumppani Malawin Punainen Risti (MRCS) Tavoitteet Tukea kansallista yhdistystä kehittämään kapasiteettiaan, jotta Punaisen Ristin ohjelmat vastaavat paikalliseen haavoittuvuuteen kestävästi. Toiminnot MRCS toteuttaa toimintasuunnitelmaansa, jolla se selkeyttää luottamushenkilö- ja palkatun johdon vastuita sekä parantaa taloushallinto-, suunnittelu- ja korruption ehkäisyjärjestelmiään. SPR tukee hankkeen taloushallintoa ja ohjelmien johtamista vahvistavia toimia mm. osallistumalla talous- ja ohjelmajohtajien piirikierrosten ja koulutusten kustannuksiin. Malawia asemapaikkanaan pitävä alueellinen ohjelmatukidelegaatti, alueellinen taloushallintodelegaatti sekä logistisia tukitoimintoja kehittämään noin puolen vuoden komennukselle lähetettävä logistiikkadelegaatti tukevat teknisesti järjestökehitystavoitteita. Budjetti 2014 37 800 Swazimaa Swasimaan integroitu ruokaturva-, toimeentulo-, ravitsemushanke (8201) Swazimaa Kumppani Swazimaan Punainen Risti Toimiala Ruokaturva, toimeentulo ja ravitsemus Tavoitteet Parantaa kaikkein haavoittuvimpien kotitalouksien ruokaturvatilannetta ja ravitsemusta, mikä lisää tuottavuutta. Vahvistaa yhteisöjen tietämystä ja selviytymiskeinoja ruokaturvatilanteen heikkenemisen varalta; esim. kuivuudelta. Vahvistaa Swasimaan Punaisen Ristin toimintakykyä, erityisesti Piggs Peakin piirissä. Toiminnot Vuonna 2014 kehitetään kansallisen yhdistyksen hanketoteuttamisen osaaminen, erityisesti monitorointi ja raportointi. Kohderyhmän valintakriteerejä tarkennetaan ja kaikkien avunsaajaperheiden alkukartoitus antaa hyvän pohjan hankkeen saavutusten mittaamiseen. Vapaaehtoisille annetaan koulutusta kestävistä maanviljelymenetelmistä ja ravitsemuksesta. Uusien monitorointi- ja raportointimenetelmien avulla saadaan tietoa hankkeen vaikuttavuudesta ja tehostetaan verkostoitumista muiden toimijoiden kanssa. Swazimaan Punaisen Ristin Piggs Peakin piiriä kehitetään tavoitteena parempi omatoimisuus. Kansallisella tasolla SPR:n delegaatti sekä sen alueelliset asiantuntijat tukevat yhdistyksen projekti- ja taloushallinnon taitojen vahvistumista Budjetti 2014 116 100 Swazimaan Järjestökehitys (8202) Swazimaa Kumppani Swazimaan Punainen Risti Tavoitteet Tukea kansallista yhdistystä kehittämään kapasiteettiaan, jotta Punaisen Ristin ohjelmat vastaavat paikalliseen haavoittuvuuteen kestävästi. Parantaa kansallisen yhdistyksen omavaraisuutta ja varainhankintaa. Toiminnot Vuonna 2014 tuetaan Swazimaan Punaisen Ristin henkilökunnan täydennyskoulutusta sekä taloushallinnon ja hallinnon omarahoitusosuuden vahvistamista. Taloushallinnon kehittäminen tukee sekä SPR:n hanketta että kumppaniyhdistyksen toimintaa. Omavaraisuutta lisätään kaupallista ensiaputoimintaa kehittämällä. Swazimaan Punainen Risti nimittää uuden pääsihteerin vuoden 2013 syyskuussa, joka on organisaation kehityksen ja toiminnan kannalta 9

ensiarvoisen tärkeää. SPR tukee muiden Swazimaan Punaisen Ristin kumppaniyhdistysten kanssa osaa pääsihteerin palkkakustannuksista. Etenkin alueellinen ohjelmatukidelegaatti ja alueellinen taloushallintodelegaatti tukevat teknisesti järjestökehitystavoitteita. Budjetti 2014 27 200 Zimbabwe Yhteisöperustainen terveysohjelma (8203) Zimbabwe Kumppani Zimbabwen Punainen Risti Toimiala Yhteisöperustainen terveys ja varautuminen luonnononnettomuuksiin Tavoitteet Vaikuttaa kohdeyhteisöjen hyvinvoinnin lisääntymiseen sekä vahvistaa Zimbabwen Punaisen Ristin kapasiteettia ohjelmatyössä. Toiminnot Hankkeen kohdeyhteisöt elävät monien hyvinvointia uhkaavien haasteiden keskellä, joista toistuviin tulviin ja/tai kuivuuteen varautuminen on prioriteetti; yhdessä laajan viranomais- ja kumppaniverkoston kanssa kehitetään varoitusjärjestelmiä sekä kunta- että paikallistason valmiusryhmiä ja tuetaan yhteisöjen tärkeimpien tarpeiden toteuttamista, joita ovat kestävä jalankulkusilta joen ylitykseen tulvien aikana sekä puhtaan juomaveden saatavuuden parantaminen vanhoja porakaivoja kunnostamalla. Kohdealuetta laajennetaan kattamaan kaikki kohdealueen kylät ja sen vuoksi koulutetaan 34 uutta vapaaehtoista, jotka tekevät jo mukana olevien 54 vapaaehtoisen kanssa kotikäyntejä ja edistävät tietoutta hygieniasta, malarian ja hivin ja aidsin ehkäisystä sekä osallistuvat terveysasemien ohjauksessa rokotuskampanjoihin. Ensiaputaitoja ja ensiapua edistetään koulujen Punaisen Ristin kerhoissa ja valmiusryhmien toiminnassa. Osallistumista tuetaan kehittämällä paikallistason Punaisen Ristin toimintaa huomioimaan erilaisten ihmisten tarpeet, esim. vammaiset. Piirin ja osastojen toimintaa tuetaan jatkuvuuden ja tulosten kestävyyden varmistamiseksi sekä henkilöstön että vapaaehtoisten koulutuksella ja paikallista varainhankintaa tukemalla. Kansallisella tasolla SPR:n delegaatti sekä sen alueelliset asiantuntijat tukevat yhdistyksen tervehtymis- ja uudistumisprosessia sekä projekti- ja taloushallinnon taitojen vahvistumista. Budjetti 2014 173 900 Alueelliset hankkeet Alueellinen ohjelmatuki ja järjestökehitys (8204) Eteläinen Afrikka, maittain erittelemätön Kumppani Useita Tavoitteet Tukea kansallisia yhdistyksiä kehittämään omaa kapasiteettiaan, jotta Punaisen Ristin ohjelmat vastaavat paikalliseen haavoittuvuuteen kestävästi. Toiminnot Alueellisessa järjestökehityshankkeessa tuetaan alueella syntyviä järjestökehitykseen ja kapasiteetin vahvistamiseen liittyviä aloitteita kumppanien prioriteettien mukaisesti ja muiden kumppanien kanssa koordinoiden. Hankkeessa tuetaan osallistumista hanketyötä kehittäviin koulutuksiin ja kokouksiin. Lisäksi tuetaan aloitteita, jotka lisäävät yhteistyömahdollisuuksia ja oppimista eteläisen Afrikan sisarjärjestöjen kesken. Järjestökehitys tukee kestävää Punaisen Ristin toimintaa alueella ja vahvistaa SPR:n yhteistyötä Malawin, Swazimaan ja Zimbabwen Punaisten Ristien kanssa. Hankkeen kautta tuetaan myös alueellisten ohjelmatukidelegaattien ja alueellisen taloushallintodelegaatin osallistumista kokouksiin ja tapahtumiin. 10

Budjetti 2014 65 000 Länsi- ja Keski-Afrikka Ghana Yhteisöperustainen terveyshanke Ghana Kumppani Ghanan Punainen Risti Toimiala Yhteisöperustainen terveys Tavoitteet Lisääntyneen tietämyksen kautta edistää terveyttä ja vähentää sairauksia sekä kehittää katastrofiriskeihin valmistautumista ja vastaamista. Toiminnot jatkaa vuosina 2010 2012 toteutetun CBHFA-lähestymistapaa jalkauttaneen pilotin pohjalta yhteisöperustaista terveystyötä uudella alueella. Koulutetut Punaisen Ristin vapaaehtoiset kertovat ihmisille tartuntatautien ehkäisystä, hygieniasta, rokotuskampanjoista, äiti- lapsiterveydestä yhteisöissä kotikäynneillä, kyläkokouksissa ja erilaisissa tapahtumissa. Terveysongelmien lisäksi hanke pyrkii vastaamaan yhteisöjen tärkeiksi kokemiin katastrofiriskeihin, parantaen näin yhteisön vahvuutta ja selviytymiskykyä laajemmin. Vuonna 2014 keskitytään erityisesti ohjelman vapaaehtoisten työn ja ohjelman seurannan tukemiseen. Budjetti 2014 180 000 Järjestökehitys Ghana Kumppani Ghanan Punainen Risti Tavoitteet Tukea kansallista yhdistystä kehittämään kapasiteettiaan, jotta Punaisen Ristin ohjelmat vastaavat paikalliseen haavoittuvuuteen kestävästi. Toiminnot Ghanan Punaista Ristiä tuetaan organisaation yleisen kapasiteetin vahvistamisessa. SPR:n tuki keskittyy etenkin omavaraisuuden ja taloushallinnon kehittämiseen. Omavaraisuutta edistetään kaupallisen ensiaputoiminnan tuen kautta. Taloushallinnon puolella tuetaan sähköisen kirjanpitojärjestelmän käyttöä ja taloushallinnon osaamisen kehittämistä. Järjestökehitys tukee kestävää Punaisen Ristin toimintaa maassa ja vahvistaa kahdenvälistä yhteistyötä. Budjetti 2014 50 000 Keski-Afrikan tasavalta Hiv/Aids-ohjelma Keski-Afrikan tasavalta Kumppani Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto, Keski-Afrikan tasavallan Punainen Risti Kesto 2009 2014 (2013 2014) Toimiala Terveys ja terveystietouden edistäminen Tavoitteet Pyritään vähentämään hivin aiheuttamaa haavoittuvuutta ehkäisemällä uusia tartuntoja lisääntyneen terveystietämyksen kautta, parantaa tartunnan saaneiden elämänlaatua kotihoidon ja omaisten neuvonannon avulla sekä vastusta tartunnan saaneiden syrjintää ja leimautumista. Toiminnot Hankkeessa annetaan valistusta riskiryhmille, kehotetaan yhteisön jäseniä hyödyntämään vapaaehtoisia neuvonta- ja testauspalveluja, koulutetaan vapaaehtoisia hiv-tartunnan 11

saaneiden kotihoidossa ja tartunnan saaneiden tuen järjestämisessä sekä tuetaan hivpositiivisten yhteisöjen omia tukiryhmiä ja verkostoja. Hankkeen viimeisenä vuonna toteutetaan hallittuun hankkeen loppumiseen liittyviä toimintoja, joilla tuetaan tulosten kestävyyttä ja kansallisen yhdistyksen kapasiteettia jatkaa toimintaa hanketuen päättymisen jälkeen. Budjetti 2014 80 000 Norsunluurannikko Yhteisöperustainen terveyshanke Norsunluurannikko Kumppani Norsunluurannikon Punainen Risti Toimiala Yhteisöperustainen terveys Tavoitteet Lisääntyneen tietämyksen kautta edistää terveyttä ja vähentää sairauksia sekä kehittää katastrofiriskeihin valmistautumista ja vastaamista. Toiminnot jatkaa vuosina 2010 2012 toteutetun CBHFA-lähestymistapaa jalkauttaneen pilotin pohjalta yhteisöperustaista terveystyötä uudella alueella. Koulutetut Punaisen Ristin vapaaehtoiset kertovat paikallisille ihmisille tartuntatautien ehkäisystä, hygieniasta, rokotuskampanjoista, äiti- lapsiterveydestä yhteisöissä kotikäynneillä, kyläkokouksissa ja erilaisissa tapahtumissa. Terveysongelmien lisäksi hanke pyrkii vastaamaan yhteisöjen tärkeiksi kokemiin katastrofiriskeihin, parantaen näin yhteisön vahvuutta ja selviytymiskykyä laajemmin. Vuonna 2014 keskitytään erityisesti ohjelman vapaaehtoisten työn ja ohjelman seurannan tukemiseen. Budjetti 2014 180 000 Järjestökehitys Norsunluurannikko Kumppani Norsunluurannikon Punainen Risti Tavoitteet Tukea kansallista yhdistystä kehittämään omaa kapasiteettiaan, jotta Punaisen Ristin ohjelmat vastaavat paikalliseen haavoittuvuuteen kestävästi. Toiminnot Järjestökehitystuki kohdistuu organisaation yleisen kapasiteetin vahvistamiseen. Omavaraisuutta edistetään kaupallisen ensiaputoiminnan teknisen ja taloudellisen tuen kautta koordinoidusti muiden kumppanien kanssa. Järjestökehitys tukee kestävää Punaisen Ristin toimintaa maassa ja edistää myös kahdenvälistä yhteistyötä. Budjetti 2014 40 000 Sierra Leone Yhteisöperustainen terveysohjelma Sierra Leone Kumppani Sierra Leonen Punainen Risti Kesto 2010 2015 (2013 2015) Toimiala Terveystietouden edistäminen Tavoitteet Lisääntyneen tietämyksen ja parempien hygieniakäytäntöjen kautta edistää terveyttä ja vähentää sairastuneisuutta ja kuolleisuutta erityisesti alle 5-vuotiaiden lasten ja raskaana olevien naisten keskuudessa. Toiminnot nlaajuinen ohjelma toimii kaikissa Sierra Leonen 13 piirissä, joista SPR tukee ohjelmaa 12

Bon, Moyamban, Pujehunin ja Bonthen piireissä. Ohjelman tuella koulutetut vapaaehtoiset jakavat terveystietämystä mm. äiti-lapsiterveyteen, tartuntatauteihin (ml. malaria) ja hygieniaan liittyen kotikäynneillä yhteisöissä sekä tiedotuskampanjoilla. Vapaaehtoisten työhön kuuluu myös hyttysverkkojen jakeluihin osallistuminen ja tietoisuuden edistäminen esimerkiksi kouluissa pidettävien tietokilpailujen avulla. Ohjelmassa tehdään vertaiskoulutusta hiv-tartunnan saaneiden keskuudessa ja parannetaan heidän ravintotilannettaan. Lisäksi yhteisöissä pyritään turvaamaan puhtaan veden saanti. Yhteisöjä mobilisoidaan terveyden edistämiseen ja vessojen rakentamiseen sekä kaivojen kunnostamiseen/rakentamiseen. Vuosi 2014 on maanlaajuisen ohjelman viimeinen vuosi, jolloin toteutetaan koko ohjelman arviointi ja suunnitellaan vuoden 2014 jälkeistä terveysohjelmaa. Budjetti 2014 250 000 Järjestökehitys Sierra Leone Kumppani Sierra Leonen Punainen Risti Tavoitteet Tukea kansallista yhdistystä kehittämään kapasiteettiaan, jotta Punaisen Ristin ohjelmat vastaavat paikalliseen haavoittuvuuteen kestävästi. Toiminnot työtä vahvistetaan organisaation yleistä kapasiteettia tukemalla erityisesti omavaraisuuden ja taloushallinnon kehittämistä sekä muita järjestökehityksen tarpeita teknisen ja rahallisen avustuksen kautta. Omavaraisuutta edistetään kaupallisen ensiaputoiminnan tuen kautta, mikä koordinoidaan läheisesti muiden kumppaniyhdistysten kanssa. Lisäksi tuetaan taloushallinnon osaamisen kehittämistä, jotta rahoittajien raportointivaatimuksiin sekä kansallisen yhdistyksen omiin vaatimuksiin voitaisiin vastata paremmin. Järjestökehitys tukee kestävää Punaisen Ristin toimintaa maassa ja vahvistaa kahdenvälistä yhteistyötä. Budjetti 2014 70 000 Alueelliset hankkeet Alueellinen ohjelmatuki ja järjestökehitys Länsi- (ja Keski-)Afrikka, maittain erittelemätön Kumppani Useita Tavoitteet Tukea kansallisia yhdistyksiä kehittämään omaa kapasiteettiaan, jotta Punaisen Ristin ohjelmat vastaavat paikalliseen haavoittuvuuteen kestävästi. Toiminnot Alueellisessa järjestökehityshankkeessa tuetaan alueella syntyviä järjestökehitykseen ja kapasiteetin vahvistamiseen liittyviä aloitteita kumppanien prioriteettien mukaisesti ja muiden kumppanien kanssa koordinoiden. Hankkeessa tuetaan osallistumista hanketyötä kehittäviin koulutuksiin ja kokouksiin sekä vahvistetaan kumppanuutta ja hanketoimintaa edistävää dialogia. Järjestökehitys tukee kestävää Punaisen Ristin toimintaa alueella ja vahvistaa SPR:n kahdenvälistä yhteistyötä etenkin Ghanan, Sierra Leonen ja Norsunluurannikon Punaisten Ristien kanssa. Budjetti 2014 40 000 13

Itä-Afrikka Burundi Integroitu terveyshanke Burundi Kumppani Burundin Punainen Risti Toimiala Yhteisöperustainen terveys Tavoitteet Edistää yhteisötasolla laaja-alaisesti terveystilanteen parantamista Ngozin alueella Toiminnot SPR tukee yhteisöperustaista terveystyötä vuoden 2013 alussa alkaneessa hankkeessa Burundin pohjoisosassa Ngozissa, joka valittiin alueen korkean köyhyysasteen ja haavoittuvaisuuden perusteella. Vuonna 2014 toiminnot keskittyvät yhteisöissä toimivien vapaaehtoisten työn tukemiseen ja ohjelman laatuun seurantatyökalujen käyttöä edistämällä. Yhteisöperustainen lähestymistapa tukee Burundin Punaisen Ristin linjausta, jossa paikallistason yksiköt ovat keskeisessä asemassa. Budjetti 2014 253 000 Etiopia Järjestökehitys Etiopia Kumppani Etiopian Punainen Risti Kesto 2014 Tavoitteet Tukea Etiopian Punaista Ristiä kehittämään omaa kapasiteettiaan, jotta toiminta vastaa paikalliseen haavoittuvuuteen kestävästi ja toiminnot toteutetaan tehokkaasti ja laadukkaasti. Toiminnot Vuonna 2014 Etiopian Punaisen Ristin kanssa keskitytään yhteistyön arviointiin ja suunnitteluun sekä kumppanin kapasiteetin vahvistamiseen. SPR on toiminut vuosikymmeniä Etiopiassa, ja ennen ohjelmatyön jatkamista, Etiopian Punaisen Ristin kanssa arvioidaan kumppanuuden toimivuus ja sen tulokset sekä tulevien vuosien yhteistyön toimintamahdollisuudet ja alueet. Vuoden aikana pyritään toteuttamaan kumppanuusarviointi yhdessä. Lisäksi tuetaan kumppanin taloushallinnon kehittämistä järjestökehityssuunnitelmien mukaisesti. Budjetti 2014 100 000 Kenia Magarini integroitu ruokaturva, toimeentulo, ravitsemus sekä vesi-ja sanitaatiohanke Kenia Kumppani Kenian Punainen Risti Toimiala Ruokaturva, toimeentulo, vesihuolto ja sanitaatio (pienet järjestelmät) Tavoitteet Vahvistaa yhteisöjen katastrofikestävyyttä kuivuudesta kärsivillä alueilla Magarinin maakunnassa Toiminnot Hankkeen toteutus alkaa vuonna 2014 Magarinin maakunnassa. toiminnat keskittyvät Bungaleen, Gandinin, Barichon ja Singwayan alueille. Toimintoihin sisältyvät vesijärjestelmien rakentaminen, maanviljelijöiden tukeminen nykyaikaiseen ja tuottavampaan viljelyyn, esim. jakamalla kuivuutta kestäviä siemeniä. Yhteisöjä tuetaan myös laajentamaan viljelykasvien monipuolisuutta. Yhteisöissä seurataan ravitsemustilannetta ja lisätään tietoisuutta ravitsemuksesta ruokaturvan vahvistamiseksi. Yhteisöissä jaetaan hygienia- ja 14

sanitaatio-tietoa. Vapaaehtoistoimintaa vahvistetaan ja toiminnan kautta pyritään osallistamaan etenkin nuoria. Hankkeen kautta vahvistetaan Punaisen Ristin paikallisen osaston ja yhteisöjen ennakoivaa tiedonsaannin järjestelmää katastrofeista ja valmiutta katastrofiapuun. Budjetti 2014 330 000 Ruanda Tuki haavoittuneimmassa asemassa oleville lapsille Ruanda Kumppani Ruandan Punainen Risti Toimiala Sosiaali ja koulutus Tavoitteet Tukea haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten oppimismahdollisuuksia. Toiminnot Bugeseran OVC (Orphans and Vulnerable Children) -hanke toteutettiin 2010-2012. Hankkeessa on vuosien mittaan tuettu alakoululaisten koulumateriaaleja ja yläkoululaisten koulumaksuja, joiden puute on ollut monille koulunkäynnin este. Jotta hankkeen koulutukseen liittyvät tulokset säilyvät ja koulukäynti ei keskeydy, SPR jatkaa yläkoulun oppilaiden koulumaksujen tukemista valmistumiseen saakka. Koulumaksuihin varataan tukea oppilaille, jotka ovat vielä hankkeen tuen piirissä. Budjetti 2014 30 000 Somalia Integroitu terveysohjelma Somalia Kumppani Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto (IFRC) Toimiala Perusterveydenhuolto Tavoitteet Vahvistaa kohdeyhteisöjen terveydentilaa ja vahvistaa Somalian Punaisen Puolikuun terveyspalveluiden laatua sekä kehittää järjestön toimintavalmiutta Toiminnot Somalian Punaisen Puolikuun (SRCS) terveysstrategian tavoitteena on osallistua perusterveydenhuollon sekä rehabilitoivan, ennakoivan ja sairaalahoidon saatavuuden ja laadun parantamiseen. Toiminnassa pyritään lisäämään tietoisuutta terveydestä, sairauksien ennaltaehkäisystä ja vähentämään perinteisiä haitallisia käytäntöjä (harmful traditional practices) yhteisöjen osallistumisen ja vapaaehtoisten kautta. SPR jatkaa terveysohjelman tukemista IFRC:n kautta. Ohjelman tukemana ylläpidetään 31 terveysasemaa Somalimaassa ja Puntmaassa. Terveysasemilla keskitytetään erityisesti äiti-lapsiterveyteen, avustetaan synnytyksiä ja annetaan neuvolapalvelua, edistetään terveys- ja hygieniakoulutusta, ja yhteisöperustaista terveyttä. Vuonna 2014 alussa viimeistellään ohjelman alkukartoitus (baseline) joka tulevina vuosina parantaa ohjelman laadun seuraamista ja mahdollistaa vaikutuksen mittaamista. Budjetti 2014 330 000 Etelä-Sudan Kumppani Yhteisöperustainen terveyshanke ja järjestökehitys Etelä-Sudan Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto 15

Kesto 2003 2015 Toimiala Yhteisöperustainen terveys, järjestökehitys Tavoitteet Vahvistaa kohdeyhteisöjen terveydentilaa ja Etelä-Sudanin Punaisen Ristin toimintavalmiutta. Toiminnot Osana Etelä-Sudanin Punaisen Ristin kansallista terveysohjelmaa toteutetaan yhteisöperustainen hanke Borissa, Jonglein maakunnassa. vahvistaa paikallista kykyä vastata yleisimpiin terveysriskeihin. Hankkeessa lisätään ensiapuosaamista, seurataan ja ehkäistään sairauksien esiintyvyyttä, kehitetään katastrofivalmiutta, ja lisätään hygienia- ja sanitaatiotietoisuutta. Ohjelman erityiseksi kohderyhmäksi on määritelty haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmisryhmät, kuten lapset ja raskaana olevat naiset. Toiminta toteutetaan hyödyntäen Punaisen Ristin CBHFA -toimintamallia naisryhmien sekä koulujen kautta Borin kaupungissa. Vuonna 2014 hankkeessa tehdään alkukartoitus (baseline) jonka perusteella voidaan seurata ja mitata hankkeen tuloksia ja vaikuttavuutta. Ohjelmatoiminnan lisäksi SPR tukee uuden kansallisen yhdistyksen toimintavalmiuden ja kapasiteetin lisäämistä yhteistyössä muiden kumppanien kanssa. Budjetti 2014 217 000 (Terveyshanke 167 000, järjestökehitys 50 000 ) Uganda Yhteisöperustainen terveys- ja nuorisohanke Uganda Kumppani Ugandan Punainen Risti Toimiala Terveystietouden edistäminen Tavoitteet Parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia Pohjois-Ugandan jälkikonfliktialueella yhteisöperustaisen terveystyön avulla keskittyen nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveyskysymyksiin sekä äiti-lapsiterveyteen. Toiminnot SPR tukee Ugandan Punaista Ristin terveystyötä Pohjois-Ugandan Gulun, Aleptongin ja Adjumanin alueilla. Yhteisöperustainen terveyshanke keskittyy erityisesti nuorten seksuaalija lisääntymisterveyskysymyksiin sekä äiti-lapsiterveyteen. Ohjelman avulla koulutetut vapaaehtoiset tukevat nuorten, äitien ja lasten terveyttä yhteisötasolla tehtävällä työllä. Vuonna 2014 keskitytään erityisesti vapaaehtoisten työn tukemiseen ja ohjelman laatuun seurantatyökalujen käyttöä edistämällä. Budjetti 2014 190 000 Alueelliset hankkeet Alueellinen ohjelmatuki ja järjestökehitys Itä-Afrikka, maittain erittelemätön Kumppani Useita Tavoitteet Tukea kansallisia yhdistyksiä kehittämään omaa kapasiteettiaan, jotta Punaisen Ristin/Puolikuun ohjelmat vastaavat paikalliseen haavoittuvuuteen kestävästi. Toiminnot Alueellisessa järjestökehityshankkeessa tuetaan alueella syntyviä järjestökehitykseen ja kapasiteetin vahvistamiseen liittyviä aloitteita kumppanien prioriteettien mukaisesti ja muiden kumppanien kanssa koordinoiden. Hankkeessa tuetaan osallistumista hanketyötä kehittäviin koulutuksiin ja kokouksiin. Hankkeiden toimeenpanon ja raportoinnin laatua parannetaan yhteisillä alueellisilla koulutuksilla, jotka myös lisäävät yhteistyömahdollisuuksia ja oppimista Itä-Afrikan sisarjärjestöjen kesken. Nuorisotoiminnan kehittämistä ja nuorison osallistumista Punaisen Ristin toimintaan tuetaan. Järjestökehitys tukee kestävää Punaisen Ristin toimintaa alueella ja vahvistaa SPR:n yhteistyötä Burundin, Etiopian, Etelä-Sudanin, Kenian ja Ugandan 16

Punaisten Ristien ja Somalian Puolikuun kanssa. Budjetti 2014 75 000 Latinalainen Amerikka Alueelliset hankkeet Amerikan valmiusverkosto Latinalainen Amerikka ja Karibia Kumppani Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto Toimiala Katastrofivalmius Tavoitteet Tukea alueen kansallisia yhdistyksiä toteuttamaan tehokkaita ja hyvin kohdentuvia integroituja ohjelmia, jotka parantavat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien elämää, vähentävät katastrofien uhkaa ja parantavat yhteisöjen katastrofikestävyyttä. Toiminnot Tuetaan kansallisia yhdistyksiä kehittämään yhteisöperustaista valmiustyötä. Edistetään ymmärrystä temaattisista kokonaisuuksista (urbaanit riskit, muuttoliikkeet, ilmastonmuutos, väkivallan ehkäisy). Lisäksi tuetaan temaattisten kokonaisuuksien integrointia kansallisten yhdistysten toimintaan, koulutuksien järjestämistä ja materiaalin tuotantoa. Kehitetään riskienkartoitusta ja tuetaan aikaisten varoitusjärjestelmien käyttöönottoa hyödyntämällä innovatiivisia ratkaisuja. edistää myös alueellista valmiusjärjestelmää ja koordinaatiota. Budjetti 2014 80 000 Punaisen Ristin nuorisotoiminnan vahvistaminen Latinalainen Amerikka ja Karibia Kumppani Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto Kesto 2013 2014 Tavoitteet Vahvistaa alueen kansallisten yhdistysten nuorisotyötä Toiminnot Koulutetaan Latinalaisen Amerikan ja Karibian nuoria varainhankinnassa ja tuetaan nuorten integroimista kansallisten yhdistysten eri alojen temaattiseen toimintaan. edistää alueen nuorten keskinäistä verkostoitumista ja jatkaa vuosien 2010 2012 nuoriso-ohjelman työtä vahvistaen hankehallinnossa koulutettujen kansallisten yhdistysten nuorten kykyä löytää rahoitusta omalle yhteisöperustaiselle työlleen. Koulutetut nuoret suunnittelevat varainhankintaa oman toimintansa ylläpitämiseksi, mikä tukee nuorisotoiminnan kestävyyttä. Hankkeen päätösvuosi. Budjetti 2014 40 000 Honduras Hondurasin integroitu terveyshanke Honduras Kumppani Hondurasin Punainen Risti Toimiala Terveys Tavoitteet Parantaa haavoittuvassa asemassa olevien yhteisöjen terveyttä integroidun ohjelman avulla mm. edistämällä äiti-lapsiterveyttä, ehkäisemällä hiv-tartuntoja sekä parantamalla hivtartunnan saaneiden hoitoon pääsyä. Toiminnot Jatketaan vuonna 2010 aloitettua hiv-tartuntojen ehkäisytyötä riskialttiiden ryhmien, kuten 17

rekka- ja taksinkuljettajien, prostituoitujen, miesten välistä seksiä harrastavien sekä nuorten parissa. Tarjotaan mahdollisuuksia hiv-testaukseen ja henkiseen tukeen tartunnan saaneille ja heidän perheenjäsenilleen. Lisäksi pyritään parantamaan hiv-tartunnan saaneiden hoitoon pääsyä ja syrjinnän ehkäisyä. Hiv ja aids -työ tavoittaa noin 4900 avunsaajaa. Kehitetään alle 5-vuotiaiden lasten ravinnonsaannin laatua ja perusterveydenhoitoa yhteisöissä osallistavin menetelmin. Odottaville äideille laaditaan raskausajan seurantasuunnitelma (Plan de Parto). Työtä hiv-tartuntojen estämiseksi jatketaan raskaana oleville naisille suunnatulla äitilapsikampanjalla, jossa tehdään vapaaehtoisia testauksia ja tartunnan saaneet ohjataan hoitoon. Lisäksi koulutetaan kätilöitä raskausaikana ilmenevien riskien tunnistamisessa ja synnytykseen liittyvien komplikaatioiden hoitamisessa. Äiti-lapsiterveystyö tavoittaa noin 2400 avunsaajaa. Budjetti 2014 174 500 Bolivia Yhteisöperustainen terveys- ja katastrofivalmiushanke Bolivia Kumppani Bolivian Punainen Risti Toimiala Katastrofivalmius ja terveys Tavoitteet Vahvistaa haavoittuvassa asemassa olevien yhteisöjen kykyä tunnistaa elinpiirinsä keskeisimmät riskit ja edistää niihin varautumista parantamalla ihmisten terveyttä ja turvallisuutta. Toiminnot yhdistää yhteisöperustaista terveyttä ja katastrofivalmiutta kaupunkialueiden slummiyhteisöissä Chuquisacan, Potosin ja Tarijan alueella. Keskeisimpiä riskejä ovat perusterveydenhuollon, vesi- ja sanitaatiojärjestelmien sekä jätehuollon puute, myös maanvyörymät ja tulvat sekä urbaaniyhteisölle tyypilliset tulipalot ovat yleisiä. Hankkeessa Punaisen Ristin vapaaehtoiset kouluttavat slummiyhteisöiden avainhenkilöitä, joiden välityksellä tieto terveellisemmästä ja turvallisemmasta elämästä saavuttaa yhteisön jäsenet. Hankkeessa kiinnitetään erityistä huomiota yhteisön haavoittuvimpiin ryhmiin, kuten vammaisiin nuoriin ja lapsiin. Budjetti 2014 111 000 El Salvador El Salvadorin integroitu valmiushanke El Salvador Kumppani El Salvadorin Punainen Risti Toimiala Katastrofivalmius Tavoitteet Tehostaa yhteisöjen varautumista katastrofitilanteisiin ja syventää väestön tuntemusta katastrofien ja tartuntatautien syistä, riskeistä, seurauksista ja niiden ehkäisemisestä. Toiminnot Koulutetaan Punaisen Ristin vapaaehtoisia tekemään yhteisöperustaista valmiustyötä Usulutanin departamentissa. Yhteisöjä koulutetaan seuraavissa katastrofivalmiuden osaalueissa: haavoittuvuuden tunnistaminen, valmiussuunnittelu, yhteisöperustainen valmiustyö, varhaisen varoituksen järjestelmät, evakuointien järjestäminen, hätämajoituksen rakentaminen ja ensiapu. Yhteisöissä analysoidaan katastrofiriskit, laaditaan valmiussuunnitelmat, perustetaan valmiusryhmät ja järjestetään osaamista kehittäviä ja testaavia harjoituksia. Lisäksi hanke parantaa alueen yhteisöjen kykyä toimia tehokkaasti ja koordinoidusti katastrofitilanteissa. Tärkeä osa hanketta on kouluissa tehtävä työ: opettajat ja koululaiset saavat koulutusta katastrofiriskien tunnistamisessa ja niiden ehkäisemisessä. Koulut laativat 18

omat valmiussuunnitelmansa ja parantavat valmiutta mm. merkitsemällä evakuointireitit ja turvalliset alueet. Budjetti 2014 104 500 Alueellinen ohjelmatuki ja järjestökehitys Latinalainen Amerikka ja Karibia (ei eritelty maittain) Kumppani useita Tavoitteet Tukea kansallisia yhdistyksiä kehittämään omaa kapasiteettiaan, jotta Punaisen Ristin/Puolikuun ohjelmat vastaavat paikalliseen haavoittuvuuteen kestävästi. Toiminnot Alueellisessa järjestökehityshankkeessa tuetaan alueella syntyviä järjestökehitykseen ja kapasiteetin vahvistamiseen liittyviä aloitteita kumppanien prioriteettien mukaisesti ja muiden kumppanien kanssa koordinoiden. Hankkeessa tuetaan osallistumista hanketyötä kehittäviin koulutuksiin ja kokouksiin. Hankkeiden toimeenpanon ja raportoinnin laatua parannetaan yhteisillä alueellisilla koulutuksilla, jotka myös lisäävät yhteistyömahdollisuuksia ja oppimista amerikkalaisten sisarjärjestöjen kesken. Järjestökehitys tukee kestävää Punaisen Ristin toimintaa alueella ja vahvistaa SPR:n yhteistyötä Bolivian, El Salvadorin ja Hondurasin Punaisen Ristin kanssa. Budjetti 2014 20 000 Maittain erittelemättömät (globaalit) hankkeet ilmanlaajuinen terveysohjelma Kehitysmaat, maittain erittelemätön Kumppani Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto Toimiala Terveystietouden edistäminen Tavoitteet Parantaa ihmisten elämää vähentämällä sairastuvuutta sekä edistämällä huolenpitoa yhteisöissä. Toiminnot Kehitetään työkaluja joiden avulla kansalliset yhdistykset voivat toteuttaa tehokkaasti terveysohjelmia. Työkalujen avulla ohjelmien laatua standardoidaan niin, että ne vastaavat tämän päivän tutkimustietoa terveyden ja sairauden alalla. Työkalujen koulutusta ja käyttöönottoa tuetaan, jotta kansalliset yhdistykset saisivat niistä mahdollisimman hyvän hyödyn. SPR:n tuki suunnataan erityisesti yhteisöperustaiseen terveysohjelmaan (verkkokurssien kehittäminen, vaikuttavuuden mittaaminen, ohjelmista oppiminen). Uusia työkaluja jalkautetaan Aasian ja Afrikan alueellisissa työpajoissa. Vuoden 2014 aikana kiinnitetään erityishuomioita ohjelmien näkyvyyteen eri tapahtumissa esim WHO:n yleiskokouksessa. Budjetti 2014 250 000 ilmanlaajuinen katastrofiriskien vähentäminen Kehitysmaat, maittain erittelemätön Kumppani Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto (IFRC) Toimiala Katastrofiriskien vähentäminen Tavoitteet Vahvistaa kansallisten yhdistysten työtä erityisesti yhteisö- ja paikallistasolla, jotta yhteisöt ovat paremmin varautuneita ja organisoituneita vähentämään riskejä, vastaamaan katastrofeihin ja toipumaan katastrofien vaikutuksista. Toiminnot Yhteisöjen omaa kykyä varautua, ennakoida ja vastata katastrofeihin vahvistetaan kehittämällä 19

yhteisöperustaisia työkaluja, jotka yhteisön jäsenet ottavat käyttöön Punaisen Ristin/Punaisen Puolikuun vapaaehtoisten ja paikallisviranomaisten avulla. Vuoden 2013 aikana saatiin valmiiksi yhteisöperustaisen varhaisen varoituksen järjestelmän työkalut, joiden käyttöönottoa tuetaan vuonna 2014. Vuoden alussa koostetaan osallistuvia menetelmiä käyttäen niin sanottuja participatory videos, joihin kootaan eri kansallisyhdistyksien katastrofivalmiusryhmien kokemuksia kylä-, piiri- ja kansalliselta tasolta. IFRC jatkaa SPR:n tuella vuonna 2014 Community safety and resilience frameworkin valmistelutyötä, IFRC:n Sydneyssä vuonna 2013 pidetyn yleiskokouksen toimeksiannon perusteella. Tietoisuutta ilmastonmuutokseen liittyvistä riskeistä/vaikutuksista ja kykyä huomioida nämä yhteisötason riskejä ja haavoittuvuutta lieventävien toimenpiteiden ja sopeutumistoimenpiteiden suunnittelussa vahvistetaan tukemalla IFRC:n järjestämää koulutusta. Budjetti 2014 130 000 Järjestökehitys Kehitysmaat, maittain erittelemätön Kumppani Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto (IFRC) ja kumppaniyhdistykset Toimiala Järjestökehitys Tavoitteet Tukea kansallisia yhdistyksiä kehittämään omaa kapasiteettiaan kestävästi, jotta Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun ohjelmat vastaavat paikalliseen haavoittuvuuteen ja keskittyvät tehtäväaloihin, joilla voidaan vaikuttaa eniten. Toiminnot Tuetaan IFRC:n tutkimusta sekä ohjeistuksen ja työkalujen tuottamista kansallisten yhdistysten järjestötoiminnan kehittämiseksi. IFRC tuottaa vuoden 2014 toimintamalleja organisaation vahvistamisesta vuoden 2013 yleiskokouksessa hyväksytyn kansallisten yhdistysten kehittämislinjauksen (National Society Development Framework) mukaisesti. Yhteistoiminnassa IFRC:n organisaatiokehityksen osaston kanssa tuotetaan aineistoa kumppaniyhdistysten osastotoiminnan kehittämiseksi. SPR tukee kansallisten yhdistysten kapasiteetin arviointiprosesseja, korruptionvastaisen toiminnan koulutuspaketin valmistamista, vapaaehtoistoiminnan kehittämistä ja IFRC:n psykososiaalisen toimintakeskuksen toimintaa. Budjetti 2014 130 000 Tuki globaalille tasa-arvoisuustyölle Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun Liiton jäsenmaissa Kehitysmaat, maittain erittelemätön Kumppani Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto (IFRC) Kesto 2014 / läpileikkaavat teemat Tavoitteet Vahvistaa tyttöjen, poikien, naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä vähentää muista syistä kuin sukupuolesta (seksuaalinen suuntautuminen, etninen tausta, ikä jne.) johtuvaa epätasaarvoa läpileikkaavana tavoitteena Punaisen Ristin työssä ja IFRC:n jäsenorganisaatiossa. Toiminnot Vuonna 2014 SPR tukee uuden, kaikkia IFRC:n jäsenyhdistyksiä sitovan gender-strategian toimeenpanoa. SPR:n tuella Punaisen Ristin eettistä säännöstöä (Code of Conduct) koskeva online-kurssin suorittaminen tulee pakolliseksi kaikille järjestön työntekijöille. SPR tukee myös olemassa olevien Gender and Development työkalujen, ohjeiden, koulutusten ja toimenpiteiden kartoittamista jonka perusteella luodaan tai koostetaan IFRC:lle uudet tasaarvoa ja diversiteettiä edistävät työkalut. Erityispainotuksena tuetaan tasa-arvotyön valtavirtaistamista nykyiseen yhteisöperustaiseen terveyslähestymistapaan ja sen toimintamalleihin ja ohjeistuksiin. Budjetti 2014 90 000 20