Nais- ja sukupuolentutkimus Oulun yliopistossa Nais- ja sukupuolentutkimus on tieteidenvälinen, moni- ja poikkitieteellinen ja perinteisiä paradigmoja haastava opetus- ja tutkimusala, jota Oulun yliopistossa voi opiskella perus- ja aineopintojen laajuisesti (yhteensä 60 op). Oppiaineen teemoista voi tehdä myös sekä perus- että jatko-opintotasoista tutkimusta ja saada siihen ohjauksen. Oppiaine on hallinnollisesti sijoitettu kasvatustieteiden tiedekuntaan, mutta se tarjoaa opetusta yliopiston kaikkien tiedekuntien opiskelijoille ja opettajia on eri tieteenaloilta ja tiedekunnista. Opetustarjontaan sisältyy myös sukupuolentutkimuksen valtakunnallisen HILMA-verkoston järjestämiä kursseja. Lisäksi opiskelija voi hyödyntää opinnoissaan sukupuolentutkimuksen kansainvälistä ja ulkomaista opetustarjontaa oppiaineen erinomaisten kansainvälisten verkostojen ansiosta. Nais- ja sukupuolentutkimuksessa suoritettuja opintoja voi sisällyttää eri koulutusohjelmiin ja tutkintoihin opintokokonaisuuksina tai sivuaineena. Oppiaineen lähtökohtana on ollut naisten historiallisen, kulttuurisen ja yhteiskunnallisen aseman tutkiminen ja opiskelu, mutta vähitellen kysymyksenasettelut ovat laajentuneet, mikä näkyy myös oppiaineen nimessä: Naistutkimus -nimestä on siirrytty nimeen Nais- ja sukupuolentutkimus. Asioiden tarkastelussa pyritään intersektionaalisuuteen, eli ottamaan huomioon esimerkiksi sukupuolen, seksuaalisuuden, etnisyyden, luokan, iän, vammaisuuden ja muiden tekijöiden moninainen saman- ja eriaikainen merkityksellistyminen ihmisten arjessa. Oppiaineena Nais- ja sukupuolentutkimus koostuu Oulun yliopistossa perus- ja aineopintokokonaisuuksista sekä kolmesta erillisestä opintokokonaisuudesta, joista yksi on oppiaineeseen johdatteleva kokonaisuus; toinen suuntautuu Oulun yliopiston sukupuolentutkimuksen yhdelle vahvuusalueelle, eli väkivallan, väkivallattomuuden ja tasa-arvoisuuden kysymyksiin; ja kolmas on rakennettu palvelemaan tutkimusopintoja. (Viimeksi mainittu kokonaisuus on räätälöitävissä myös jatko-opintojen tasolle). Perusopintojen (A212901) laajuus on 25 op ja aineopintojen (A212902) 35 op. Perusopinnoissa on tarjolla 6 viiden opintopisteen laajuista opintojaksoa, joista yksi, Nais- ja sukupuolentutkimuksen peruskurssi on kaikille pakollinen. Aineopinnoissa on kolme pakollista opintojaksoa sekä seuraavat 4 suuntautumisalaa: 1. Sukupuolentutkimuksen teoreettinen suuntautumisala (5 15 op) 2. Väkivalta ja väkivallattoman myötäelämisen ehdot (5 20 op) 3. Sukupuoli historian ja kulttuurintutkimuksessa (5 15 op) ja 4. Globalisaatio ja sosiaalinen kestävyys pohjoisen perspektiivistä (5 10 op). Nais- ja suopuolentutkimuksen erilliset opintokokonaisuudet jotka ovat laajuudeltaan 10 25 op. ovat seuraavat: 1. Johdatus nais- ja sukupuolentutkimukseen (10 op), joka rakentuu nais- ja sukupuolentutkimuksen perusopintojaksoasta (417113P 4 op) sekä opiskelijan valinnan mukaan 5 opintopisteestä muita oppiaineen perusopintoja. 2. Tutkimusta tukeva nais- ja sukupuolentutkimuksen opintokokonaisuus (10 20 op) rakentuu opiskelijan valinnan mukaan seuraavista perus- ja aineopintojen kursseista: 417113P, 417114P, 417207A, 417208A, 417209A. 2
3. Väkivalta ja välittävän myötäelämisen ehdot / Violence and the Frames for Compassion and Nonviolence (25 op/ects) opintokokonaisuuteen sisältyvät perusopintojen opintojakso 417131P, sekä aineopintojen opintojaksott 417215A, 417216A, 417217A, ja 417218A. Tänä lukuvuonna koko opintokokonaisuus tarjotaan englannin kielellä ja lisäksi kaksi opintojaksoa venäjän kielellä. Opiskelija voi halutessaan suorittaa koko opintokokonaisuuden aineopintotasoisena. Tällöin opiskelija täydentää perusopintoihin sijoitettua opintojaksoa lisätehtävällä. Aineopintotason valinnasta tulee ilmoittaa tutorille etukäteen. Käytä hyväksesi nais- ja sukupuolentutkimuksen opintoihin rakennettuja itsenäisten valintojen mahdollisuuksia sekä opintokokonaisuuksien että opintojakso- ja kirjatarjonnan osalta, ja rakenna opintosi mahdollisimman hyvin omia tarpeitasi ja kiinnostuksenkohteitasi vastaaviksi. Seuraa nais- ja sukupuolentutkimuksen ilmoitustaulua ja kotisivuja, jotka sijaitsevat osoitteessa www.oulu.fi/naistutkimus/. Ilmoitustaulu puolestaan sijaitsee kasvatustieteiden tiedekunnan 1. kerroksessa, Sara Wacklinin aulassa, luentosalin KTK 117 lähellä. Opettajien/ tentaattoreiden yhteystiedot löytyvät lukujärjestyksen lopussa olevasta Yhteystiedot -osiosta. Kirjallisuuden opiskelun osalta haluamme sinun muistavan seuraavaa: Kirjatentit suoritetaan kasvatustieteen tenttipäivinä. Tentteihin ilmoittaudutaan viimeistään tenttiperjantaita edeltävän viikon torstaina osoitteessa weboodi.oulu.fi/oodi. Mikäli haluat suorittaa opintojakson muuten kuin tenttimällä perinteiseen tapaan (ks. seuraavana oleva informaatio tenttikirjallisuuden vaihtoehtoisesta suorittamisesta), sovi siitä erikseen tentaattorin kanssa. Ne teokset, jotka on sijoitettu useampaan kohtaan, voidaan tenttiä vain kerran. Luentojen ja niihin kuuluvan kirjallisuuden kuulusteluista sovitaan erikseen luennoilla. Tentittävän kirjallisuuden määrää koskeva sääntö: 1 opintopistettä vastaa vaikeustasoltaan keskinkertainen noin 200 -sivuinen äidinkielinen teos ja noin 150 -sivuinen vieraskielinen. Tenttikirjallisuuden vaihtoehtoisesta suorittamisesta: Tenttikirjallisuutta voi suorittaa paitsi yleisinä tenttipäivinä tenttitilaisuuksissa, myös esseinä, katsauksina jne. Vaihtoehtoisista suoritustavoista tulee kuitenkin aina neuvotella erikseen kunkin opintojakson vastuuhenkilön kanssa, sillä heillä on toisistaan poikkeavia ehtoja. Ko. suoritukset kannattaa jättää tentaattorille/opettajalle kirjatenttipäivien aikoihin, jotta tulokset voidaan julkaista muiden tenttitulosten yhteydessä. Seuraavassa on vinkkejä vaihtoehtoisista suoritustavoista. Esseelle on luontaista pohtivuus ja se antaa perinteistä tenttivastausta enemmän tilaa persoonallisille äänenpainoille. Keskeinen, kirjoitusta suuntaava ongelma tai tehtävä ilmaistaan selvästi ja sen valinta perustellaan tentittävänä olevan kirjallisuuden sisällöistä käsin. Useita vaihtoehtoisiakin ajatuskulkuja voi kehitellä eteenpäin rinta rinnan ja nivoa ne lopulta yhteen tai jättää perustellusti avoimiksi. Lähdekirjallisuuden ja muun materiaalin käyttäminen on onnistumisen kannalta välttämätöntä. Lähteet merkitään tekstiin. 3
Katsauksessa opiskelija suhteuttaa referoitavan/analysoitavan tekstin valitsemaansa kontekstiin, esimerkiksi kirjoittamisajankohdan keskusteluihin tai tekstistä esitettyyn kritiikkiin. Katsauksen tekeminen tulee kysymykseen parhaiten silloin, kun kohteena on useita vertailtavia tekstejä. Arvio tarkoittaa tässä yhteydessä kirja-arvostelun tyyppistä tekstiä. Kirjoittaja esittää arviossa näkemyksensä kohteena olevasta tekstistä, sen kiinnostavuudesta, pätevyydestä, merkittävyydestä jne. suhteessa laatimiinsa tai tentaattorin kanssa yhdessä laadittuihin tai muulla tavalla määrättyihin kriteereihin. Lukupiiri voi koostua kahdesta tai useammasta opiskelijasta, jotka kokoontuvat keskustelemaan lukemastaan tenttikirjallisuudesta ja raportoivat kirjallisesti opintojakson tentaattorille. Lukupiirien perustamisesta vastaavat opiskelijat itse. Lukupiirin muodostamisessa voi käyttää apuna nais- ja sukupuolentutkimuksen ilmoitustaulua tms. Nais- ja sukupuolentutkimuksen YLEISET TENTTIPÄIVÄT LUKUVUONNA 2013 2014 Perjantaisin klo 14 17 Syyslukukausi 2013 Kevätlukukausi 2014 20.9. 24.1. 18.10. 21.2. 15.11. 21.3. 13.12. 25.4. 23.5. Oppiaineen vastuuhenkilö on Vappu Sunnari Vapun vastaanottoaika on tiistaisin klo 14.00 15.30 alkaen 10.9. 4
A212901 Nais- ja sukupuolentutkimuksen perusopinnot 25 op Opiskelijat perehtyvät Nais- ja sukupuolentutkimuksen perusopinnoissa tieteenalan teorioihin ja käsitteellistyksiin sekä tieteenalalla käytäviin keskusteluihin sukupuolentutkimuksen, naistutkimuksen, mies- ja maskuliinisuustutkimuksen sekä queer -tutkimuksen teorioita ja käsitteellistyksiä hyödyntäen. Tarkastelun kohteina ovat myös sekä tieteenalakohtaiset että ajankohtaiset yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja vuorovaikutukselliset ilmiöt, joiden kuvaaminen ja kriittinen tarkastelu haastavat problematisoimaan sukupuolen. Perusopintokokonaisuuden suorittanut henkilö osaa tunnistaa ja eritellä erilaisia nais- ja sukupuolentutkimuksen teoreettisia lähtökohtia sekä niiden historiallisia, kulttuurisia ja metodologisia taustaolettamuksia analysoida erilaisia tapahtumankulkuja, vuorovaikutusta jne. nais- ja sukupuolentutkimuksen teorioita ja käsitteitä käyttäen sisällyttää tarkasteluunsa myös intersektionaalisuuden reflektoida ja kehittää sensitiivisyyttä nais- ja sukupuolikysymyksille omassa toiminnassaan ja vuorovaikutuksessa. Toteutustavat: Perusopinnot koostuvat yhdestä pakollisesta opintojaksosta (5 op), sekä 4 muusta opintojaksosta. Pakollisesta opintojaksosta järjestetään kontaktiopetusta, samoin osasta muita perusopintojen kursseja. 5
Kaikille pakollinen perusopintojen opintojakso: 417113P Nais- ja sukupuolentutkimuksen peruskurssi, 5 op Ajankohta: syyslukukausi, 1 periodi Osaamistavoite: Opintojakson suorittanut henkilö osaa eritellä nais- ja sukupuolentutkimuksen historiaa ja muotoutumista, nimetä ja määritellä alustavasti nais- ja sukupuolentutkimuksen keskeiset peruskäsitteet sekä tunnistaa erilaisia nais- ja sukupuolentutkimuksen teoreettisia suuntauksia ja niihin liittyviä peruskysymyksenasetteluja Katsaus naisliikkeestä sukupuolen tutkimukseen Nais- ja sukupuolentutkimuksen keskeiset käsitteet, kysymyksenasettelut Nais- ja sukupuolentutkimuksen keskeiset teoriat Intersektionaalisuus Toteuttamistapa: luentoja 24 h, esseeseminaari 8 h Oppimateriaali: Artikkeleita seuraavista teoksista: Saresma, T. Rossi, LM, Juvonen, T (2010) Käsikirja sukupuoleen (osin) Koivunen, A. & Liljeström, M (1996) Avainsanat. 10 askelta feministiseen tietämiseen (osin) Rachel Alsop, Annette Fitzsimons & Kathleen Lennon (2002) Theorizing gender Barbara Christian, et al 2007. New Black feminist criticism (1985 2000) Lisämateriaali: Koivunen, A. & Liljeström, M (1996) Avainsanat. 10 askelta feministiseen tietämiseen Arviointi: 5 1/hylätty Peruskurssin kontaktiopetuspäivät, ajat ja paikat: 16.9. 14.30 16 KTK213 18.9. 14.30 16 KK223 23.9. 25.9. 30.9. 2.10. 12.30 14 KK224 7.10. 14.30 18 9.10. 14.30 18 KK223 14.10. 14.30 16 16.10. 14.30 16 Seminaariajat ja paikat valitsemme seminaariesitysten kokonaismäärän perusteella seuraavista ajoista: 30.10. 13.15 16 KTK213 1.11. 13.15 16 KK224 6.11. 8.11. Ilmoittautuminen opintojaksolle tapahtuu WebOodin kautta. Vastuuhenkilö: Vappu Sunnari 6
Peruskurssin korvaava opintojakso Introduction to Finnish Gender Studies (5 ECTS, WNA110, WGS110) HILMA-verkoston kautta (Yliopistojen välinen sukupuolentutkimuksen verkosto) Time: 7.10-29.11.2013 Teacher: Annamari Vänskä Web course Course description: Introduction to Finnish Gender Studies is divided into seven themes: nationality, normativity, emotions, home and domesticity, consumption and gender, sex and public space, and intersectionality, through which the students will gain an insight into Finnish society, Finnish research on gender and gendered power, normativity, and intersectionality in Finnish context. For each theme the students will read academic texts and other material available in the internet and discuss them in groups in the Moodle learning environment. Organizers and teachers: The course is organized by the Universities of Helsinki and Hilma Network of Gender Studies. Teacher of the course is Ph.D. Annamari Vänskä. Target group: The course is aimed at the exchange students of gender studies in Universities of Helsinki, Eastern Finland, Jyväskylä, Lappi, Oulu,Turku, Tampere and Åbo Akademi. During the course, the students will learn some important themes of Women s and Gender Studies with a specific Finnish perspective. Applying to course: Apply to course 2.9-20.9.2013 More information: hilmaverkosto.fi, and Mervi Heikkinen (Univ.of Oulu) 7
Muu perusopintojen opintojaksontarjonta 417114P Valta, normittaminen ja sosiaaliset suhteet, 5 op Ajankohta: Kevätlukukausi niinä lukuvuosina, jolloin opintojaksoon sisältyy kontaktiopetusta. Muina lukuvuosina suoritusajankohdan suhteen ei ole rajoituksia. Osaamistavoite Opintojakson suorittanut henkilö osaa käsitteellistää ja analysoida vuorovaikutusta sukupuolen, vallankäytön, sosiaalisten hierarkioiden ja normittamisen sekä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, turvallisuuden ja välittämisen näkökulmista. Valta käsitteenä; teoreettisia lähestymistapoja valtaan ja sukupuoleen Normatiiviset, institutionaaliset ja diskursiiviset valtarakenteet ja niiden ylläpito Sukupuolen historiallisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti merkitsemät valtarakenteet ja dynamiikat Vuorovaikutuksen ja välittävän vuorovaikutuksen keskeiset käsitteet Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus sosiaalisten suhteiden laadun, vallankäytön ja normittamisen näkökulmista tarkasteltuna Oman toiminnan reflektoimistaitojen oppiminen em. näkökulmista. Toteuttamistapa: Joko itsenäisesti opiskellen tai korvaavalla opintojaksolla Turvallinen ja välittävä vuorovaikutus, joka pidetään 2. periodilla ja joka sisältää 12 h luentoja, omatoimisen ryhmä- tai parityöskentelyn, sekä 8 h seminaarityöskentelyä. Korvaava opintojakso suoritetaan reflektiopäiväkirjan ja tutkimusorientoituneen ryhmä- tai parityön avulla. Oppimateriaali: Feminist perspectives on power. Julkaisusta: Stanford Encyclopedia of Philosophy. Grace Clement (1996) Care, Autonomy and Justice. (Valituin osin) Jussi Aaltonen (2012) Turvataitoja nuorille. Opas sukupuolisen häirinnän ja seksuaalisen väkivallan ehkäisyyn. Tuija Saresma, Rossi, LM & Juvonen, T (2010) Käsikirja sukupuoleen teoksesta Johanna Kantolan artikkeli (s. 78-87) ja Juulia Jyrängin artikkeli (s. 307-314) Muita julkaisuja sopimuksen mukaan Arviointi: hyväksytty / hylätty / erinomainen Vastuuhenkilö: Vappu Sunnari 8
Opintojakson Valta, normittaminen ja sosiaaliset suhteet korvaava opintojakso Turvallinen ja välittävä vuorovaikutus (4 5 op) (Opintojakso on pakollinen myös osalle opettajankoulutuksen opiskelijoita) Osaamistavoite: Opintojakson suorittanut opiskelija: osaa analysoida vuorovaikutuksen eri ilmenemismuotoja turvallisuuden ja välittämisen näkökulmista sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäen, osaa reflektoida myös omaa toimintaansa em. näkökulmista, osaa määritellä ja eritellä turvattoman vuorovaikutuksen ja väkivallan eri ilmenemismuotoja, kiusaamista ja kuritusväkivaltaa erilaisissa toimintaympäristöissä ja analysoida väkivaltaa sukupuolisensitiivisesti erilaiset toisarvostamisen ulottuvuudet huomioiden ja osaa soveltaa em. asioita käytännössä. Opintojakson aikana opiskelija perehtyy toimintaympäristöissä tapahtuvaan vuorovaikutukseen yksilöllisen ja yhteisöllisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden näkökulmista. Opiskelija oppii turvallisiin ja välittäviin vuorovaikutusmuotoihin liittyviä käsitteellistyksiä; erilaisia keinoja tukea ihmisten sukupuolisensitiivistä, väkivallatonta ja ei-toisarvostavaa kanssakäymistä sekä soveltamaan oppimaansa käytännössä. Opiskelija oppii reflektoimaan omaa toimintaansa ja vuorovaikutustaan erilaisissa toimintaympäristöissä turvallisuuden sekä välittämisen näkökulmista. Opintojakso perehdyttää opiskelijaa myös väkivaltaan, kiusaamiseen ja kuritusväkivaltaan kasvatusympäristöjen haasteina. Opintojakso antaa teoreettisia ja käytännöllisiä välineitä tunnistaa ja puuttua väkivaltaan, tukea ei-toisarvostavien ja välittävien vuorovaikutustaitojen kehittämistä sekä edistää sukupuolten tasa-arvoa. Toteuttamistapa: luentoja 12 h, omatoiminen parityöskentely, seminaarityöskentely 8 h Luennot: Ti 5.11 klo 10-12 L10; Ke 6.11 klo 8-10 KTK112; Ma 11.11 klo 10-12 KTK122; Ke 13.11. klo 10-12 PR104; Pe 15.11 klo 12-14 KTK122; Ma 18.11. klo 10-12 KTK112. Ilmoitamme seminaariajat ja paikat, kunhan saamme tiedot niistä, Ennakkotietojen mukaisesti seminaariajat (8 tuntia / ryhmä) pyritään sijoittamaan joulukuun ensimmäiselle puoliskolla. Oppimateriaali ilmoitetaan luennoilla Suoritustapa: osallistuminen luennoille, käytännön työskentely parin/ryhmän kanssa sisältäen toiminnan raportoinnin, aktiivinen osallistuminen seminaariin Arviointi: hyväksytty / hylätty / erinomainen Ilmoittautuminen opintojaksolle WebOodissa. Vastuuhenkilöt: Vappu Sunnari ja Anu Kangas 9
417116P Seksuaalisuus ja ruumiillisuus, 5 op Ajankohta: Suoritusajankohdan suhteen ei ole rajoituksia siinä tapauksessa, jos opintojakson suorittaa tenttimällä. Korvaava opintojakso järjestetään kevätlukukaudella. Osaamistavoite: Opintojakson suorittanut henkilö osaa tarkastella ja analysoida seksuaalisuutta ja ruumiillisuutta, niiden merkityksellistämiskäytäntöjä sekä seksuaalisuuden ja ruumiillisuuden tutkimuksen keskeisiä kysymyksenasetteluja. Seksuaalisuus ja ruumiillisuus teoreettisina ja kulttuurisesti tuotettuina käsitteinä, identiteetteinä ja elettyinä kokemuksina. Representaatioiden ja käytäntöjen merkityksellistäminen sukupuoleksi ja seksuaalisuudeksi. Ruumiillisuuden sosiaaliset ja materiaaliset merkitykset ja merkityksen muodostamistavat Toteuttamistapa: Itsenäisenä opiskeluna tai korvaavalla opintojaksolla Ruumis, liike teoria, joka pidetään kevätlukukaudella 2014. Kannattaa myös seurata nais- ja sukupuolentutkimuksen kotisivuja, sillä lukuvuoden mittaan voidaan järjestää luentoja tms. joilla voi korvata osia opintojaksosta. Oppimateriaali: Kinnunen, T. & Puuronen, A. (toim.) (2006) Seksuaalinen ruumis. Kulttuuritieteelliset lähestymistavat. Lisäksi kaksi valinnaista kirjaa joko lisämateriaalilistalta tai sopimuksen mukaan. Lisämateriaali: Taina Kinnunen (2008): Lihaan leikattu kauneus Harri Kalha (toim.) (2007): Pornoakatemia! Susanna Paasonen et al. (toim.) (2005): Jokapäiväinen pornomme. Media, seksuaalisuus ja populaarikulttuuri Sanna Karkulehto (2011): Seksin mediamarkkinat Anna Kontula (2008): Punainen eksodus. Tutkimus seksityöstä Suomessa Beemyn, B. & Eliason, M. (1996) Queer studies: a lesbian, gay, bisexual, and transgender anthology Bristow, J. (1997) Sexuality Suoritustapa: Itsenäisesti opiskellen TAI korvaavalla opintojaksolla. Arviointi: hyväksytty / hylätty / erinomainen Vastuuhenkilö: Jenny Kangasvuo Opintojakson Seksuaalisuus ja ruumiillisuus korvaava opintojakso Ruumis, liike, teoria (Yhteistyössä Elokuvatutkimus -oppiaineen kanssa) Opintojakso alkaa ti 4.2. klo 8-10 salissa HU 205 ja päättyy torstaina 24.4. Luentoja on joka toinen viikko kaksi kertaa viikossa (tiistaina ja torstaina, molempina klo 8 10). Tiistaina salissa HU 205 ja torstaina salissa HU 206. Verkkokeskustelut luentojen väliviikoilla Tarkemmat tiedot opintojaksosta myöhemmin. Opintojaksolle ilmoittaudutaan WebOodissa. Vastuuhenkilöt: Ilmari Leppihalme ja Vappu Sunnari 10
417118P Mies- ja maskuliinisuustutkimus, 5 op Ajankohta: Suoritusajankohdan suhteen ei ole rajoituksia. Osaamistavoite: Opintojakson suorittanut henkilö kykenee tunnistamaan, erittelemään ja käyttämään Mies- ja maskuliinisuustutkimuksen keskeisiä käsitteitä ja teorioita; analysoimaan kysymyksenasetteluja, niiden historiaa, muotoutumista ja näköaloja sekä tuntee mies- ja maskuliinisuustutkimuksen alueelta tehtyä paikallista, kansallista ja kansainvälistä tutkimusta ja tutkimustuloksia. Mies- ja maskuliinisuustutkimuksen historia Mies- ja maskuliinisuustutkimuksen keskeiset teoriat ja käsitteellistykset sekä niiden metodologiset perustelut Mies- ja maskuliinisuustutkimuksen käytäntöjä ja tutkimustuloksia Toteuttamistapa: Itsenäisenä opiskeluna. Seuraa kuitenkin nais- ja sukupuolentutkimuksen kotisivuja, sillä vuoden mittaan voidaan järjestää luentoja tms. joilla voi korvata osia opintojaksosta. Oppimateriaali: Rachel Alsop, Annette Fitzsimons & Kathleen Lennon (2002) Theorizing gender s. (130 164) Theorizing Men and masculinities. Jokinen Arto (toim.)2012. Mieskysymys. Miesliike, -työ, -tutkimus ja tasa-arvopolitiikka. TANE (artikkeleita valinnan mukaan) Manninen, S. (2010) Iso, vahva, rohkee kaikenlaista Maskuliinisuudet, poikien valtahierarkiat ja väkivalta koulussa. Acta Universitatis Ouluensis E112. KTK, Oulun yliopisto (s. 13 18 sekä 79 117) Huuki, T. (2010) Koulupoikien statustyö väkivallan ja välittämisen valokiilassa. Acta Universitatis Ouluensis E113. KTK, Oulun yliopisto (s. 15 19 sekä 69 92) Muita julkaisuja sopimuksen mukaan. Lisämateriaali: Connell, R.W. (1995) Masculinities. Haywood, C. & Mac an Ghaill, M. (2003) A Sociology of Men and Masculinities. Kimmel M., ym., (2004) The Handbook of Studies on Men and Masculinities. Segal, L. (1990) Slow Motion. Suoritustapa: Itsenäisesti opiskellen. Arviointi: hyväksytty / hylätty / erinomainen Vastuuhenkilö: Tuija Huuki 11
417121P Populaarikulttuuri ja media, 5 op Kurssilla tutustutaan median eri lajityyppien kautta feministisen mediatutkimuksen keskeisiin käsitteisiin ja tutkimussuuntiin. Tavoitteena on oppia erittelemään kriittisesti sukupuolen ja seksuaalisuuden rakentumista mediassa. Osaamistavoitteet: Opintojakson suorittanut henkilö tuntee ja osaa eritellä sukupuolta, seksuaalisuutta ja ruumiillisuutta tarkastelevaa kulttuuritieteellistä perustutkimusta sekä kulttuurien ja median tutkimuksen keskeisiä kysymyksenasetteluja sukupuolten merkityksiä ja määrittymisiä esille nostaen. Kulttuurin ja median tutkimus sukupuolen ja seksuaalisuuden näkökulmista Sukupuolten ja seksuaalisuuksien representaatiot mediassa ja kirjallisuudessa Sukupuolen ja seksuaalisuuden teoriat Oppimateriaali: Ilmoitetaan vuosittain erikseen. Vastuuhenkilö: lukuvuonna 2013 14 Vappu Sunnari Populaarikulttuuri ja media -kurssin korvaava opintojakso Genre ja gender mediassa, 5 op (Yhteistyössä Elokuvatutkimus -oppiaineen kanssa) Kurssilla tutustutaan ennen kaikkea elokuvan ja television mutta myös muun median eri lajityyppien kautta feministisen elokuva- ja mediatutkimuksen keskeisiin käsitteisiin ja tutkimussuuntiin. Teorioita lähestytään esimerkiksi romanttisen viihteen, toimintaelokuvan ja slash-fanifiktion avulla. Tavoitteena on oppia erittelemään kriittisesti sukupuolen ja seksuaalisuuden rakentumista audiovisuaalisessa mediassa. Kurssin järjestävät yhteistyössä kirjallisuus, nais- ja sukupuolentutkimustutkimus ja elokuvatutkimus. Ajankohta: Syyslukukausi 2013. Suoritustapa: 1) luennot, 2) oheislukemisto (artikkelit) ja 3) keskustelut verkossa Optiman keskusteluryhmissä. Opintojakson suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista sekä luennoille että Optimassa noin 10 hengen pienryhmissä käytäviin keskusteluihin. Keskustelujen pohjana toimivat edellisen viikon luennot ja luentojen aiheisiin liittyvät artikkelit, jotka kaikkien tulee lukea. Poikkeuksellisesta suoritustavasta johtuen luennoilla on 80 % läsnäolopakko (opintojaksosta ei siis järjestetä luentokuulustelua vaan suoritustapana on osallistuminen luennoille ja verkkokeskusteluihin). Arviointi: hyväksytty / hylätty Kontaktiopetuksen ajat ja paikat: 17.9. ti 12 14 Sali L9; 19.9. to 8-10 Sali HU205; SEURAAVANA KESKUSTELUVIIKKO 1.10. ti 12 14 Sali L9; 3.10. to 8-10 Sali HU205; 15.10. ti 12 14 Sali L9; 17.10. to 8-10 Sali HU205; 29.10. ti 12 14 Sali L9; 31.10. to 8-10 Sali HU205; 12.11. ti 12 14 Sali L9; 14.11. to 8-10 Sali HU205; 26.11. ti 12 14 Sali L9 28.11. to 8-10 Sali HU205 Huom: Opintojaksolle ilmoittaudutaan WebOodin kautta, missä luennon koodi on 687513A. Kyseinen koodi on opintojakson yhteinen WebOodin koodi. Nais- ja sukupuolentutkimuksen oppiaineessa opintojakson suoritus menee kohtaan 417121P. Vastuuhenkilöt: Ilmari Leppihalme ja Vappu Sunnari 12
417133P Väkivalta ja välittävän myötäelämisen lähtökohtia 5 op Ajankohta: syyslukukausi Osaamistavoitteet: Opintojakson suorittanut henkilö osaa määritellä monitieteisen väkivallan tutkimuksen peruskäsitteet ja tarkastella väkivaltaa sukupuolen ja muut erilaiset toisarvostamisen ulottuvuudet huomioiden. Hän tunnistaa väkivallan eri ilmenemismuotoja elämänkulussa ja eri vaiheissa väkivallalle altistavia tekijöitä. Hän osaa analysoida väkivallan yksilöllisiä ja yhteisöllisiä vaikutuksia ihmisen terveyteen, hyvinvointiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Hän osaa reflektoida omaa toimintaansa väkivallattomuuden ja välittävän myötäelämisen näkökulmasta. Opintojaksolla perehdytään sukupuolisensitiivisesti ja erilaiset toisarvostamisen ulottuvuudet huomioiden monitieteiseen ja eri tieteenaloilla tehtyyn väkivallan tutkimukseen. Opintojaksolla perehdytään väkivallan peruskäsitteisiin, ilmiön yleisyyteen, sen eri ilmenemismuotoihin ja kumuloitumiseen ihmisen elämänkulussa eri elämänalueilla. Opintojakson tarkastellaan lisäksi välineitä havaita ja ehkäistä väkivaltaa eri ympäristöissä, sekä tukea moniammatillisen näkemyksen kehittymistä väkivaltailmiön tarkastelussa. Opintojaksolla opiskelija saa myös valmiudet reflektoida omaa toimintaansa väkivallattomuuden näkökulmasta. Toteuttamistapa: Verkko-opinnot. Verkkotyöskentely, materiaaleihin perehtyminen ja reflektiopäiväkirja Oppimateriaali: Oppimatertiaali ilmoitetaan verkko-oppimisympäristössä opintojakson aikana. Suuoritustapa: Optima -ympäristöinen, vuorovaikutteinen, tehtävittäin vaihteleva suoritustapa. Arviointi: hyväksytty / hylätty / erinomainen Lisätiedot: Opintojakso on osa Väkivalta ja väkivallattoman myötäelämisen ehdot opintokokonaisuutta. Mikäli opiskelija haluaa suorittaa Väkivalta ja väkivallattoman myötäelämisen ehdot -opintokokonaisuuden ja haluaa opinnot kokonaisuudessaan aineopintotasoisina, tulee tämän opintojakson suorittamistavasta sopia vastuuhenkilön kanssa erikseen. Vastuuhenkilö: Minna Viinikka Compensating course Violence, Compassion and Practices for Prevention: The Barents perspective ( as a part of an ongoing project CYAR Children and youth at Risk in the Barents region Language: Russian Time: 23.9.2013-15.11.2013. More information and inquiries about participation: Anna Studentcova. (Violence, Compassion and Practices for Prevention: The Barents perspective korvaava opintojakso järjestetään venäjän kielellä 23.9.2013 15.11.2013. Lisätietoja opintojaksosta ja osallistumismahdollisuuksista Anna Studentcova. Opintojakso on osa käynnissä olevaa projektia CYAR Children and Youth at Risk in the Barents Region. 13
Nais- ja sukupuolentutkimuksen aineopinnot 35 op Tavoite: Nais- ja sukupuolentutkimuksen aineopinnoissa opiskelijat syventävät asiantuntemustaan Nais- ja sukupuolentutkimuksen teorioista ja metodologioista sekä oppiaineen monitieteisestä ja tieteidenvälisestä tutkimusotteesta. Aineopintokokonaisuuden suorittanut henkilö tuntee keskeiseen nais- ja sukupuolentutkimuksessa käytävän tieteen kritiikin ja osaa soveltaa sitä käytännössä arvioidessaan tieteellistä tietoa, metodologioita, metodeja ja tutkimuksen eettisyyttä osaa eritellä nais- ja sukupuolentutkimuksessa käytyä metodologista ja metodista keskustelua ja osaa soveltaa niitä oman tutkimuksensa puitteissa SEKÄ osaa analysoida/tulkita tapahtumankulkuja, vuorovaikutusta tms. jotakin nais- ja sukupuolentutkimuksen sekä intersektionaalisuuden teoriaa, metodologiaa, metodia sekä käsitteitä kriittisesti käyttäen sekä raportoida siitä esimerkiksi artikkelin muodossa TAI suunnitella ja organisoida käytännön toimintaa sukupuolten segregaation purkamiseksi ja raportoida siitä TAI suunnitella ja organisoida tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeihin perustuvaa tasa-arvotyötä ja raportoida siitä TAI suunnitella ja toteuttaa käytännön toimintaa väkivaltaan puuttumiseksi sekä ei-toisarvoistavien toimintatapojen ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi TAI suunnitella ja organisoida uutta informaatioteknologiaa hyödyntävää sukupuolisensitiivistä opetusta ja raportoida siitä. Toteutustapa: Pääosin aineopinnot toteutetaan perehtymällä kirjallisuuteen. Kontaktiopetusta järjestetään mahdollisuuksien mukaan 1-2 opintojaksoa vuosittain. Yhteydet muihin opintojaksoihin: Opiskelija voi valita vapaasti laatien itselleen 35 opintopisteen laajuisen aineopintokokonaisuuden. Arviointi: Hyväksytty / hylätty / erinomainen Vastuuhenkilöt: kunkin opintojaksojen yhteydessä erikseen nimetty vastuuhenkilöt 14
Pakolliset opintojaksot 1. 417209A Nais- ja sukupuolentutkimuksen metodologiat / metodit 5 op Ajankohta: Opintojakso suoritetaan pääasiassa itsenäisenä työskentelynä eikä suoritusajankohdan suhteen ole rajoituksia. Osaamistavoite: Opintojakson suorittanut henkilö osaa nais- ja sukupuolentutkimuksen keskeiset metodologiset erityisesti tietoteoreettiset - ja menetelmälliset lähtökohdat, kysymyksenasettelut ja ratkaisut ja osaa analysoida niitä kriittisesti. Hän osaa arvioida kriittisesti tietoa. Sukupuolivastuullisuus tutkimusmetodologisena ja tietoteoreettisena sekä tutkimusmetodisena haasteena Sukupuolivastuullisuus tutkimusmetodin tapauskohtaisen käytön rakentamisessa ja käytössä Tutkimusprosessi eettisestä ja valtanäkökulmasta tarkasteltuna Toteuttamistapa: Opintojakso suoritetaan pääasiassa itsenäisenä työskentelynä eikä suoritusajankohdan suhteen ole rajoituksia. Oppiaineen kotisivuilla ilmoitetaan mahdollisesta korvaavasta opetuksesta. Oppimateriaali: Ramazanoglu C & Holland J. (2002) Feminist Methodology. Challenges and Choices. Liljeström M (2004) (toim) Feministinen tietäminen. Bagele Chilisa (2012) Indigenous Research methodologies. Researching gender (Volumes I IV). Artikkeleita valinnan mukaan. Sharlene Nagy Hesse-Biber 82012) ed.) The handbook of feminist research. Muuta kirjallisuutta perustuen sopimukseen vastuuhenkilön kanssa. Suoritustapa: Pääasiassa itsenäisenä opiskeluna. Lukuvuosittain aihealueelta voidaan järjestää korvaavaa opetusta, mistä ilmoitetaan erikseen. Arviointi: hyväksytty / hylätty / erinomainen Vastuuhenkilö: Vappu Sunnari 15
2. 417214A Sukupuolten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus 5 op Ajankohta: Ei rajoituksia. Osaamistavoite: Opintojakson suorittanut henkilö osaa tunnistaa, eritellä ja analysoida tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kysymyksiä arjen eri ulottuvuuksilla kuten *koulutuksessa, *työelämässä, *perheessä ja * vapaa-aikaan liittyvissä asioissa TAI keskittyneesti yhdellä neljästä edellä luetellusta osa-alueesta, sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspolitiikassa. Hän ymmärtää sukupuolten tasa-arvon, tasa-arvotyön ja tutkimuksen historiaa ja sen keskeiset kehitysjuonteet; sekä tasa-arvon keskeiset käsitteet ja teoriat. Hän osaa analysoida koulutuksen, työelämän ja arjen muiden ulottuvuuksien käytäntöjä sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmista sekä soveltaa opintojaksolla oppimiaan tietoja tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden keskeiset käsitteet ja teoriat Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus koulutuksessa Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työelämässä Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus muilla arjen ulottuvuuksilla ja päätöksenteossa Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspolitiikka Valtavirtaistaminen Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön, muiden säädösten ja toimintaohjeiden näkökulmasta tarkasteltuna Toteuttamistapa: Lähiopetus / Monimuoto-opetus / Etäopetus. Oppimateriaali: Johanna Kantola, Kevät Nousiainen & Milja Saari (2012) (toim) Tasa-arvo toisin nähtynä. Oikeuden ja politiikan näkökulmia tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Raija Julkunen (2010) Sukupuolen järjestykset ja tasa-arvon paradoksit. Eva Magnusson, Malin Rönnblom & Harriet Silius (2008) (toim.) Critical studies of gender equality. Nordic dislocations, Dilemmas and Contradictions. Emanuela Lombardo, Petra Meier & Mieke Verloo (2009) The discursive politics of gender equality. Stretching, Bending and Policymaking. Muuta kirjallisuutta tentaattorin kanssa sopien. Suoritustapa: Itsenäisenä opiskeluna tai korvaavia suoritustapoja hyödyntäen. Arviointi: hyväksytty / hylätty / erinomainen Vastuuhenkilö: Mervi Heikkinen 16
Opintojakson Sukupuolten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus korvaava opintojakso Aika:16.9.-22.11.2013 Tasa-arvon edistäminen työnä -opintojakso, (5 op ) HILMA-verkoston kautta (Yliopistojen välinen sukupuolentutkimuksen verkosto) Opintojakso yhdistää sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen liittyvän käytännön työn ja tutkimuksen näkökulmia. Opintojaksolla selviää muun muassa se, mitä tasa-arvopolitiikka, tasaarvolaki, hallituksen tasa-arvo-ohjelma ja selonteko naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta pitävät sisällään sekä mitä sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen, suvaus ja tasaarvosuunnitelma käytännössä tarkoittavat. Opintojaksolla parannetaan oman osaamisen ja työelämävahvuuksien tunnistamista ja pohditaan, miten sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen voi tulla työksi. Opintojakso opetetaan syyslukukaudella 2013 valtakunnallisena verkko-opetuksena, johon sisältyy yksi lähitapaaminen. Lähitapaamisen ajankohta on 3.-4. 10. 2013 Helsingissä. Lähitapaamisen aikana vieraillaan STM:n Tasa-arvo-yksilössä (Tasy) ja kuullaan eri alojen asiantuntijoiden kokemuksia työstään tasa-arvon parissa. Lähitapaamiseen osallistuminen on erittäin toivottavaa. Mikäli osallistut vain verkko-osioon tehtävineen, opintojakson opintopistemäärä on 3 op. Opintojakso on tarkoitettu ensisijaisesti nais- ja sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmassa opiskeleville ja perustutkintovaiheen sivuaineopiskelijoille. Opintojaksolle voivat hakea Helsingin, Itä-Suomen, Lapin, Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistojen sekä Åbo Akademin opiskelijat. Haku opintojaksolle 12 30.8.2013 Lisätietoja: hilmaverkosto.fi, tai Mervi Heikkinen Oulun yliopistossa --- Muista opintojakson mahdollisista korvaavista suoritustavoista ilmoitetaan Nais- ja sukupuolentutkimuksen kotisivuilla, mikäli sellaisia ilmaantuu. 17
3. 417211A Itsenäiset tutkimusopinnot TAI vaihtoehtoisesti itsenäiset käytännön kehittämistoiminnan opinnot (5 10op) Ajankohta: Ei rajoituksia ajoituksen suhteen Osaamistavoite: Opintojakson suorittanut henkilö osaa suunnitella, toteuttaa, raportoida ja arvioida pienimuotoisen tutkimus- TAI käytäntöön orientoituvan projektin. Sukupuolitietoisen ja -vastuullisen projektin rakentaminen, toteuttaminen, raportoiminen ja arvioiminen TAI Pienimuotoisen tutkielman tekeminen ja raportoiminen TAI Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen Toteuttamistapa: Neuvotellaan opintojakson vastuuhenkilön kanssa. Oppimateriaali: Neuvotellaan vastuuhenkilön kanssa Suoritustapa: Sukupuolitietoisen ja -vastuullisen projektin rakentaminen, toteuttaminen, raportoiminen ja arvioiminen TAI pienimuotoisen tutkielman tekeminen ja raportoiminen TAI tieteellisen artikkelin kirjoittaminen. Arviointi: hyväksytty / hylätty / erinomainen Vastuuhenkilö: Vappu Sunnari 18
Suuntautumisalat: 5-25 op Opiskelija valitsee 1-2 opintosuuntausta, joita opiskelee pääasiassa tenttimällä kirjallisuutta. Kirjallisuustenteistä vastaa kullakin opintojaksolla erikseen nimetty henkilö. Perusteokset on ilmoitettu kunkin opintojakson kohdalla. Luettelo lisämateriaalista ja vaihtoehtoisista teoksista on naistutkimuksen kotisivuilla ja naistutkimuksen kirjastossa (ks. lisäkirjallisuus). Mahdollisuuksien mukaan järjestettävästä kontaktiopetusta ilmoitetaan lukukausittain. Osaamistavoite: Opintokokonaisuuden suorittanut henkilö osaa eritellä kriittis-reflektoivasti ja sukupuolisensitiivisesti valitsemansa opintosuunnan teoreettista ja metodologista keskustelua. Suoritustavat: Kirjallisuuden tenttiminen ja/tai luennoille osallistuminen. Tentittävän kirjallisuuden määrä lasketaan seuraavasti: 1 opintopisteen suoritusta vastaa n. 200 sivun laajuinen opiskelijan äidinkielinen +teos tai n. 150 sivun laajuinen vieraskielinen teos. Vastuuhenkilöt: Vappu Sunnari sekä opintosuuntien yhteydessä erikseen nimetyt vastuuhenkilöt. 19
OPINTOSUUNTA 1 Sukupuolentutkimuksen teoreettinen suuntautumisala (5 15 op) 1.1. 417207A Feminismin klassikot, 5 op Osaamistavoite: Opintojakson suorittanut henkilö osaa eritellä, analysoida ja arvioida kriittisesti valitsemansa feministisen ajattelun klassikkoteorian kehityslinjoja. Feministisen ajattelun historialliset, poliittiset ja tieteelliset kehityslinjat tarkasteltuna yhden teoreettisen suuntauksen tai teoreetikon tuotannon avulla Toteuttamistapa: Pääasiassa itsenäisenä työskentelynä virallisina tenttipäivinä tenttien tai vastuuhenkilön kanssa sopien esseesuorituksena. Oppimateriaali: Allen, P.G. (1986) The Sacred Hoop: Recovering the Feminine in American Indian Traditions. Brant, B. (1988). A Gathering of Spirit: a Collection by North American Indian Women. (erit. C.L. Sanches: Sex, Class and Race Intersections, Visions of Women of Color, S. 163-167) Trinh, T. (1989) Minh-ha. Woman, Native, Other. Kristeva, J. (2000) Crisis of the European subject Cixous, H. (1998) Stigmata, escaping texts. Irigaray, L. (1993) je, tu, nous, Toward a culture of difference. Irigaray, L. (2002) To speak is never neutral. Butler J (1990) gender Trouble: Feminism and the subversion of identity. Butler J(1993) Bodies that matter: On discursive limits of sex. Butler J (2004) Undoing gender. Braidotti R (2002) Metamorphoses. Towards a materialist theory of becoming. Braidotti (2006) Transpositions Braidotti R (2011) Nomadic theory. Braidotti R (2013) The posthuman. Suoritustapa: Pääasiassa itsenäisenä työskentelynä. Arviointi: hyväksytty / hylätty / erinomainen Vastuuhenkilö: Vappu Sunnari 20
Aika: 14.10-13.12.2013 Opintojakson Feminismin klassikot korvaava opintojakso Feministisen ajattelun historia ja klassikot ( 5 op ) HILMA-verkoston kautta (Yliopistojen välinen sukupuolentutkimuksen verkosto) Verkkokurssilla tutustutaan feministisen ajattelun historiaan klassikon asemaan nousseiden avaintekstien välityksellä ja sen tavoitteena on feministisen ajattelun historian ja klassikkotekstien perustuntemus. Opintojakso kattaa tekstejä ja ajattelijoita 1790-luvulta 1970-luvulle. Opintojakso perehdyttää eri aikakausien feministisiin teemoihin, käsitteisiin ja kysymyksiin ja asettaa ne yhteiskunnalliseen ja aatehistorialliseen kontekstiinsa. Opintojakso auttaa ymmärtämään feministisen ajattelun kehittymiseen liittyviä jatkumoita ja katkoksia sekä katsomaan nykyfeminismiä uusin silmin. Opintojakson oppimateriaalina toimivat katkelmat opintojaksolla käsiteltävistä klassikkoteksteistä sekä lyhyet opettajan kirjoittamat luennot, jotka sijoittavat käsiteltävät tekstit kontekstiinsa. Opintojakso toteutetaan verkkotyöskentelynä Moodle-alustalla. Opintojakso suoritetaan lukemalla ennalta sovitut tekstit (saatavana PDF tiedostoina tai linkkeinä), pienillä kirjoitustehtävillä, sekä osallistumalla aktiivisesti verkkokeskusteluun. Lisätietoja: hilmaverkosto.fi, tai Mervi Heikkinen Oulun yliopistossa; opintojakson opettaja FT Anna Elomäki (anna.elomaki@helsinki.fi) tai Hilman suunnittelija Aino-Maija Hiltunen (aino-maija.hiltunen@helsinki.fi) Haku opintojaksolle 9.-27.9.13 21
1.2. 417208A Syventävät teoreettiset opinnot, 5-10 op Osaamistavoite: Opintojakson suorittanut henkilö osaa eritellä, reflektoida ja analysoida kriittisesti valitsemansa teoreettisen alueen kehityslinjoja ja käsitteellistämisen tapoja. Opiskelija paneutuu 1-2 seuraavista vaihtoehdoista: nais- ja sukupuolentutkimus mies- ja maskuliinisuustutkimus queer-tutkimus intersektionaalisuus Toteuttamistapa: Pääasiassa itsenäisenä työskentelynä. Oppimateriaali: Nais- ja sukupuolentutkimus Raewyn Connell (2009) Gender: World perspective Narayan, U. & Harding, S. (2002) Decentering the center: Philosophy for a multicultural, postcolonial, and feminist world. Kriemild Saunders (2004) (ed)feminist post-development thought. Rethinking modernity, post-colonialism and representation. The Feminist Standpoint Theory Reader: Intellectual and political controversies. ed. by Sandra Harding 2004 Hennessy, R. & Ingraham, C. (1997) Materialist feminism. Mies- ja maskuliinisuustutkimus bell hooks 2004. Web real cool: Black men and masculinities. Michael Flood et al. 2011. International encyclopedia of men and masculinities. Queer- tutkimus Sullivan, N. (2003) A critical introduction to Queer theory. Judith Butler (2004) Undoing gender. TAI muita opintojakson vastuuhenkilön kanssa sovittuja julkaisuja Intersektionaalisuus Nira Yuval-Davis 2011. The politics of belonging. Intersectional contestations. Nina Lykke 2010. A Guide to Intersectional Theory, Methodology and Writing. bell hooks 1981. Ain t I a Woman: Black women and Feminism Angela Davis 1982. Women, Race and Class. Lisämateriaali Sullivan, N. (2003) A critical introduction to Queer theory. Butler, J. (2006) Hankala sukupuoli. Butler J.(2004) Undoing gender. Alsop R, Fitzsimons, A. & Lennon, K. (2002) Theorizing gender. Hennessy, R. & Ingraham, C. (1997) Materialist feminism. Braidottti, R. (2002) Metamorphoses towards a materialist theory of becoming Narayan, U. & Harding, S. (2002) Decentering the center: Philosophy for a multicultural, postcolonial, and feminist world. Suoritustapa: Pääasiassa itsenäisenä työskentelynä virallisina tenttipäivinä tenttien tai vastuuhenkilön kanssa erikseen sopien esseesuorituksena. Arviointi: hyväksytty / hylätty / erinomainen Vastuuhenkilö: Vappu Sunnari 22
OPINTOSUUNTA 2. Väkivalta ja väkivallattoman myötäelämisen ehdot (5 20 op) Väkivallasta välittämiseen tarjoaa mahdollisuuden sisällyttää tutkintoon tai täydentää tutkintoa väkivaltaa käsittelevällä 25 opintopisteen laajuisella opintokokonaisuudella. Väkivaltaa, sen eri ilmenemismuotoja sekä väkivallattomuutta tarkastellaan sukupuolisensitiivisesti erilaiset toisarvostamisen ulottuvuudet huomioiden. Sukupuolisensitiivinen väkivallan tutkimus on opintokokonaisuuden keskeinen teoreettiskäytännöllinen ja kriittinen tarkastelunäkökulma. Väkivalta eri muodoissaan on yleinen ilmiö ja jollakin tavalla läsnä jokapäiväisessä elämässämme esimerkiksi median kautta. Useat eri alojen ammattilaiset kohtaavat työssään väkivallan uhreja, väkivallan tekijöitä tai voivat itse joutua väkivallan kohteeksi. Lisäksi jokaisella on vastuu toimia tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja väkivallatonta toimintaa edistävästi, sekä olla mukana luomassa väkivallattomia rakenteita suunnitelmallisesti omassa ympäristössään. Opintokokonaisuudessa tähän annetaan välineitä perehtymällä väkivaltaa käsittelevään monitieteiseen tutkimukseen, sekä tutkimukseen, joka paneutuu väkivallattoman ja välittävän toimintakulttuurin rakentamisen ehtojen ja käytäntöjen tarkasteluun. Opintokokonaisuuden tavoitteena on lisätä tietoisuutta väkivallasta, sekä antaa välineitä väkivallan tunnistamiseen ja kohtaamiseen, väkivaltaisissa ympäristöissä toimimiseen, väkivallan uhrien auttamiseen ja väkivallattomien toimintaympäristöjen rakentamiseen. Väkivallasta välittämiseen -opintokokonaisuus on suunnattu eri alojen opiskelijoille sekä jo työssä toimiville ammattilaisille. Osana Nais- ja sukupuolentutkimuksen projektia CYAR Children and Youth at Risk in the Barents Region toteutetaan venäjänkielinen opintojakso The Basis for Professional and Communal Development for Violence Prevention, Compassion and Non-Violence 18.11.2013-28.2.2014. Lisätietoja opintojaksosta ja sille osallistumisesta Anna Studentcova, korvaavuuksista sovitaan Vappu Sunnarin kanssa erikseen. As part of an ongoing project CYAR Children and Youth at Risk in the Barents Region an additional course will be implemented in Russian language: The Basis for Professional and Communal Development for Violence Prevention, Compassion and Non-Violence 18.11.2013-28.2.2014. More information about the course and possibilities to participate: Anna Studentcova, compensations should be agreed on with Vappu Sunnari. Opintokokonaisuuden suorittanut henkilö osaa määritellä ja analysoida väkivallan eri ilmenemismuotoja elämänkulussa erilaisissa paikallisissa ja globaaleissa konteksteissa soveltaa sukupuolen ja intersektionaalisuuden teorioita väkivallan analysoimisessa, tunnistamisessa, väkivallan ehkäisemisen ja siihen puuttumisen toimenpiteiden suunnittelussa sekä uhrien auttamisessa suunnitella käytännön toimintaa väkivaltaan puuttumiseksi sekä ei-toisarvostavien toimintatapojen ja tasa-arvon (tasavertaisuuden) toimenpiteiden kehittämiseksi reflektoida ja kehittää väkivallattomuutta ja välittämistä omassa toiminnassaan ja vuorovaikutuksessa toimia ryhmässä ja reflektoida ryhmän toimintaa väkivallattomuuden ja tasavertaisuuden näkökulmista 23
2.1 417215A Väkivallan monet muodot globaaleissa konteksteissa, 5 op Ajankohta: syksy Osaamistavoitteet: Opintojakson suorittanut opiskelija osaa: eritellä väkivallan globaaleja erityisiä ilmenemismuotoja, haasteita niihin puuttumiseksi, keskeiset toimijatahot, sekä merkittävät meneillään olevat ennaltaehkäisytoimet analysoida väkivaltaa laajempana yhteiskunnallisena ja globaalina ilmiönä sukupuolivastuullisesti arvioida keskeisiä kansainvälisiä ja kansallisia sopimuksia väkivallan ehkäisemiseksi kriittisesti etuja ja puutteita eritellen. Väkivallan tarkastelu laajempana yhteiskunnallisena ja kansainvälisenä ilmiönä globaaleissa konteksteissa sukupuolivastuullisesti Väkivallan eri ilmenemismuodot, mm. vahingolliset perinteiset käytänteet, väkivallan ilmenemismuodot kriisiytyneissä konflikteissa, uskontoihin ja maailmankatsomuksiin liittyvänä kysymyksenä ja mediassa kansainväliset sopimukset ja moniammatilliset toimet väkivallan poistamiseksi Toteuttamistapa: Itsenäinen työskentely verkossa, ryhmätehtävät, reflektiopäiväkirja Oppimateriaali: Oppimateriaali ilmoitetaan kurssin verkko-oppimisympäristössä Suoritustapa: Osallistuminen verkkotyöskentelyyn, materiaaleihin perehtyminen ja reflektiopäiväkirja. Arviointi: Hyväksytty/hylätty/erinomainen Lisätietoja: Kuuluu opintosuuntaan 2. (5 25 op). VÄKIVALTA JA VÄKIVALLATTOMAN MYÖTÄELÄMISEN EHDOT. Suoritettavissa myös erillisenä opintokokonaisuutena. Suorituskieli englanti. Opintokokonaisuuteen on erillinen haku. Vastuuhenkilö: Minna Viinikka 24
2.2. 417216A Seksuaalinen hyväksikäyttö, ihmiskauppa ja prostituutio, 5 op Ajankohta: kevät Osaamistavoitteet: Opintojakson suorittanut opiskelija osaa määritellä seksuaaliseen hyväksikäytön, prostituution ja ihmiskauppaan liittyviä osa-alueita ja analysoida niitä seksuaalisena ja sukupuolistuneena väkivaltana arvioida seksuaaliseen hyväksikäyttöön, prostituutioon ja ihmiskauppaan puuttuvia toimenpiteitä, toimintaohjelmia ja auttamisjärjestelmiä, sekä omaa toimintaansa ja valmiutta tunnistaa ja kohdata seksuaalisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan uhreja ja tarjota heille asiantuntijatahon apua. prostituutio, ihmiskauppa ja seksuaalinen hyväksikäyttö sukupuolistuneena seksuaalisena väkivaltana määrittelyt, lainsäädäntö ja olemassa olevat tilastot. uhrien auttamisjärjestelmät ja niiden haasteet moniammatillisesta näkökulmasta; paikalliset toimijat Toteuttamistapa: Itsenäinen työskentely verkossa, ryhmätehtävät, reflektiopäiväkirja Oppimateriaali: Oppimateriaali ilmoitetaan kurssin verkko-oppimisympäristössä. Suoritustapa: Osallistuminen verkkotyöskentelyyn, materiaaleihin perehtyminen ja reflektiopäiväkirja. Arviointi: hyväksytty/hylätty/erinomainen Lisätietoja: Kuuluu opintosuuntaan 2. (5 25 op). VÄKIVALTA JA VÄKIVALLATTOMAN MYÖTÄELÄMISEN EHDOT. Suoritettavissa myös erillisenä opintokokonaisuutena. Suorituskieli englanti. Opintokokonaisuuteen on erillinen haku Vastuuhenkilö: Minna Viinikka 2.3. 417217A Väkivallan ehkäisemisen, väkivaltaan puuttumisen ja välittävän ilmapiirin rakentamisen käytänteet 5 op Ajankohta: Kevät Osaamistavoitteet: Opintojakson suorittanut opiskelija osaa: analysoida väkivallan nimeämisen, tunnistamisen ja väkivaltatyön taustalla olevia teoreettisia ja ideologisia lähtökohtia sekä sukupuolen merkitystä väkivallan tarkastelussa kuvata väkivallan uhrin tunnistamisen, puuttumisen ja auttamisen menetelmiä ja ammattilaisen väkivaltatyötä tukevia menetelmiä sekä oman alansa väkivaltatyön ammatillisia toimijoita ammattilaisten hyväksi käytännöksi kokemat menetelmät väkivallan uhrien tunnistamisessa, heidän auttamisessa, mutta myös väkivallan uhreja työkseen auttavien tukemisessa ja väkivallan ehkäisemisessä. Opintojaksoen sisällöissä voidaan huomioida ajankohtaisia ja/tai alueellisia erityiskysymyksiä (mm. kuritusväkivalta, kouluväkivalta) ja niihin liittyviä käytänteitä. Toteuttamistapa: Itsenäinen työskentely verkossa, ryhmätehtävät, reflektiopäiväkirja Oppimateriaali: Optimassa oleva oppimateriaali Suoritustapa: Osallistuminen verkkotyöskentelyyn, materiaaleihin perehtyminen ja reflektiopäiväkirja. Arviointi: Hyväksytty/hylätty/erinomainen Lisätietoja: Kuuluu opintosuuntaan 2. (5 25 op). VÄKIVALTA JA VÄKIVALLATTOMAN MYÖTÄELÄMISEN EHDOT. Suoritettavissa myös erillisenä opintokokonaisuutena. Suorituskieli englanti. Opintokokonaisuuteen on erillinen haku. Vastuuhenkilö: Minna Viinikka 25
2.4. 417218A Tasa-arvon sekä myötätuntemisen ja -elämisen puitteet, 5op Ajankohta: kevät Osaamistavoitteet: Opintojakson suorittanut opiskelija osaa: kuvata keskeisiä Ihmisoikeusasiakirjoja ja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakeja kuvata käytännön lähestymistapoja turvallisuuden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tukemiseksi ja väkivallattomuuden edistämiseksi suunnitella konkreettisia toimenpiteitä suunnitelmissa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi käytännössä arvioida omaa toimintaansa konfliktitilanteissa saattamalla väkivallattomuuden teoreettista tietoa käytäntöön tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden peruskäsitteet, lähtökohdat, lainsäädäntö ja toimenpiteet erityisesti väkivallattomuuden näkökulmasta. monitieteinen tutkimus ja työ väkivallan ennaltaehkäisemiseksi ja välittävien toimintaympäristöjen rakentamiseksi sekä myötätuntemisen ja -elämisen tukemiseksi omassa ajattelussa ja toiminnassa Toteuttamistapa: Itsenäinen työskentely verkossa, ryhmätehtävät, reflektiopäiväkirja Oppimateriaali: Oppimateriaali ilmoitetaan opintojakson verkko-oppimisympäristössä Suoritustapa: Osallistuminen verkkotyöskentelyyn, materiaaleihin perehtyminen ja reflektiopäiväkirja. Arviointi: hyväksytty/hylätty/erinomainen Lisätietoja: Kuuluu opintosuuntaan 2. (5 25 op). VÄKIVALTA JA VÄKIVALLATTOMAN MYÖTÄELÄMISEN EHDOT. Suoritettavissa myös erillisenä opintokokonaisuutena. Suorituskieli englanti. Opintokokonaisuuteen on erillinen haku. Vastuuhenkilö: Minna Viinikka 26
OPINTOSUUNTA 3. Sukupuoli historian ja kulttuurintutkimuksessa (5 15 op) 3.1. 417219A Sukupuolihistoria (5 op) Ajankohta: Opintojakso suoritetaan pääasiassa itsenäisenä työskentelynä eikä suoritusajankohdan suhteen ole rajoituksia. Mikäli opintojaksosta järjestetään kontaktiopetusta, siitä ilmoitetaan nais- ja sukupuolentutkimus -oppiaineen kotisivuilla. Osaamistavoite: Opiskelija on osoittanut tuntevansa sukupuolen käsitteellistämisen ja tutkimuksen traditiot sekä nykykeskusteluja historiantutkimuksessa. Hän osaa soveltaa sukupuolinäkökulmaa ja siihen liittyviä käsitteitä tutkimuksellisiin kysymyksenasetteluihin sekä erilaisten aineistoja analysointiin. Naishistoriasta sukupuolihistoriaan: Tutkimusalan kehitys Sukupuoli tutkimuskohteena ja käsitteellisenä työkaluna Toteuttamistapa: Opintojakso tentitään yleisinä nais- ja sukupuolentutkimuksen tenttipäivinä tai esseellä, josta on sovittava tentaattorin kanssa erikseen. Mikäli opintojaksosta järjestetään kontaktiopetusta, siitä ilmoitetaan oppiaineen kotisivuilla. Oppimateriaali: Joan Wallach Scott, Gender: A Useful Category of Historical Analysis, in Joan Wallach Scott (ed.), Feminism and History. Oxford Readings in Feminism. Oxford University Press, Oxford 1996, s. 152 180. Kathleen Canning, Gender History in Practice. Historical Perspectives on Bodies, Class and Citizenship. Cornell University Press, Ithaca 2006, s. xi 120. Lisäksi valinnan mukaan joltakin historian osa-alueelta (esim. työ, perhe, uskonto, sota, tai jokin kulttuuripiiri) kirjallisuutta, joka sovitaan vastuuhenkilön kanssa. Suoritustapa: Pääsääntöisesti essee / esseitä tai tentti. Arviointi: hyväksytty/hylätty/erinomainen Vastuuhenkilö: Seija Jalagin 27