Yhteenveto alueen yrittäjien ja heidän etujärjestöjensä sekä jäteyhtiön (liitetään myöhemmin) ja heidän etujärjestöjensä lausunnoista ja mahdollisista vastineista. Eri lausunnoissa esitetyt perusteet jätelain edellytysten ja laatuvaatimusten täyttymiseksi on esitetty pykäläkohtaisesti yhteenvedon lopussa. Yhteenvetoon ei ole liitetty mahdollisia lausunnoissa mainittuja tutkimustuloksia. Nämä tiedot näkyvät liitteenä olevissa lausunnoissa. 1. Jätelaitosyhdistys JLY ry Jätelaitosyhdistys ry (JLY) on jättänyt 11.3 päivätyn lausunnon. Lausunto koskee koko Euran, Säkylän ja Huittisten alueita. JLY on tuonut Iausunnossaan esille seikkoja, joiden huomioiminen on asian valmistelussa JLY:n mukaan voimassa olevan lainsäädännön ja oikeuskäytännön valossa välttämätöntä. JLY muistuttaa, että jätelain mukaan kunnan järjestämä ja kilpailuttama jätteenkuljetus on lain tasolla säädetty pääsääntö, josta voi poiketa vain jätelaissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Kunta voi aina päättää siirtymisestä kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen, vaikka jätelain 37 :ssä säädetyt edellytykset täyttyisivätkin. JLY:n mukaan päätöksenteon on perustuttava riittäviin selvityksiin joiden on osoitettava hallintolain 31 :ssä tarkoitetulla tavalla, että jätelain 37 :ssä säädetyt edellytykset täyttyvät. Lausunnossa muistutetaan, että korkein hallinto-oikeus on päätöksessään todennut, että kunnan velvollisuus varmistua jätteenkuljetuspalveluiden saatavuudesta, laadukkuudesta ja toimivuudesta liittyy kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa kunnan oman järjestämisvelvollisuuden toteamiseen, kun se sijaan kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen osalta kuljetusjärjestelmälle asetetuista vaatimuksista tulee varmistua jo järjestelmää valittaessa (KHO:2016:20). JLY toteaa, että jätelautakunnan on syytä huomioida korkeimman hallinto-oikeuden kanta siitä, että päätöksen lainmukaisuudesta ei voida varmistua pelkästään sillä perusteella, miten käytössä oleva sopimusperusteinen jätteenkuljetusjärjestelmä on kunnan arvion mukaan toiminut (KHO:2016:19). JLY muistuttaa että kuntien lausunnot eivät sido jätelautakuntaa vaan jätehuoltoviranomainen ratkaisee asian itsenäisesti hallintolain 31 :ssä säädetyn selvittämisvelvollisuuden huomioiden. JLY muistuttaa, että korkeimman hallinto-oikeuden mukaan selvityksessä tulee kuvata päätöksen kohteena olevia alueita riittävän yksityiskohtaisesti ja niin, että kysymyksessä oleviin jätelajeihin mahdollisesti liittyvät erityispiirteet otetaan huomioon. Selvityksessä on kiinnitettävä erityisesti huomiota niihin alueiden ominaisuuksiin, joilla on merkitystä jätteenkuljetuksen ja sen kustannusten tai toimivuuden kannalta. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan huomiota tulee kiinnittää esimerkiksi asuinkiinteistöjen määrään ja tiheyteen, kuljetusmatkoihin tai muihin alueen kuljetusoloihin sekä kuljetuspalveluista perittäviin maksuihin. (KHO:2016:19) JLY:n näkemyksen mukaan kunnan järjestämä jätteenkuljetus toimii yleisesti hyvin ympäristön- ja terveydensuojelun, valvonnan sekä asiakkaiden näkökulmista katsottuna. Kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa kuljetuksesta aiheutuvat kustannukset, päästöt ja kuljetusten laatu huomioidaan kokonaisuutena. 1
2. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry ja Autoliikenteen työnantajaliitto ry, ALT. AKT:n ja ALT:n lausunnon mukaan kiiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuijetusjärjestelmä toimii hyvin, edistää investointeja ja lisää työllisyyttä. Järjestelmä myös turvaa pitkäaikaiset, pysyvät työsuhteet, toisin kuin hankintalain mukainen määräaikainen kilpailuttaminen. Yrittäjille järjestelmä takaa turvalliset investoinnit ja tehokkaan toiminnan sekä kannustaa pitkäaikaiseen jätehuollon kehittämiseen. Lausunnon mukaan myös asiakkaan kannalta järjestelmä on suositeltavin, sillä siinä säilytetään maksavan asiakkaan mahdollisuus vaikuttaa palvelun laatuun, hintaan ja siihen, keneltä palvelu ostetaan. Asukkaat eli jätehuollon maksajat voivat vapaasti ja aidosti kilpailuttaa jätehuoltonsa ja tehdä sopimuksen haluamansa kuljetusfirman kanssa, jolloin markkinat pysyvät avoimina eri yrityksille ja yksityisille ratkaisuille. Lausunnon mukaan hinnat pysyvät tutkitusti kohtuullisina ja palvelu on monipuolista ja joustavaa järjestelmä on luotu toimimaan myös muutospaineen alla. Lausunnossa muistutetaan, että jotta jätteiden kierrätys- ja hyötykäyttölaitoksiin voidaan investoida, tulee kaikkien jätteiden olla vapaasti hyödynnettävissä. Lausunnon mukaan jätteen kuljetusten siirtäminen kunnan järjestämäksi johtaa kilpailun vääristymiseen ja synnyttää alueelle täydellisen monopoliaseman kunnallisille jäteyhtiöille, jotka hallitsevat samanaikaisesti jätteenkuljetusta, käsittelyä sekä hyödyntämistä. Lausunnon mukaan lukuisissa tutkimuksissa on todettu, että kuljetusjärjestelmien välillä ei ole merkittäviä eroja kustannuksissa eikä ympäristövaikutuksissa eikä muun muassa autokanta vähene, vaikka siirryttäisiin kunnan järjestämän jätehuoltoon. AKT:n ja ALT:n mielestä henkilöstön kannalta kunnan järjestämän jätteenkuljetusjärjestelmän edellyttämä kilpailutus johtaisi työpaikkojen menetyksiin ja loisi suurta epävarmuutta alalle. Lausunnossa muistutetaan, että kokemuksen mukaan kilpailutuksessa hintaetu tulee useimmiten työntekijöiden työehtojen heikentymisellä. Lausunnon mukaan kilpailutuksen seurauksena on myös todennäköistä, että henkilöstön vaihtuvuus lisääntyy merkittävästi samalla, kun koulutustaso kärsii ja tätä kautta ammattitaito heikkenee. Tämän seurauksena on todellisena vaarana myös työtapaturmien lisääntyminen. Kilpailutuksen seuraukset ovat tuhoisia myös yrittäjien yleiseen halukkuuteen ja kykyyn investoida. AKT:n ja ALT:n antaman lausunnon mukaan muutos leikkaisi merkittävästi toimivien jätteenkuljetusyritysten elinmahdollisuuksia. Samalla yritysten kiinnostus ja taloudelliset edellytykset myös jätehuollon teknologian kehittämiseen loppuvat Edellä mainittuihin seikkoihin viitaten AKT ja ALT pitää kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusjärjestelmää kokonaisvaikutuksiltaan kaikkien osapuolien kannalta parhaimpana. AKT ja ALT suosittelevat sitä kunnille 3. Maataloustuottajien Säkylän yhdistys ry, MTK-Säkylä ry Maataloustuottajien yhdistys ry MTK-Säkylä ry esittää lausunnossaan, että se kannattaa, että Säkylän, Euran ja Huittisten alueella olisi jatkossakin kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä. Se turvaa monipuolisen ja tehokkaan palvelutarjonnan säilymisen alueella, vapaan kilpailun ja joustavan palvelun. 2
MTK-Säkylä ry:n mielestä jätehuollon järjestäminen kiinteistönhaltijan toimesta on toimiva ja kilpailukyinen jätteenhuollon ratkaisu eikä MTK Säkylä ry:n mielestä ole tarkoituksenmukaista lisätä kunnan tehtäviä vielä jätehuollon järjestämisellä. Lausunnon mukaan kunnallinen kilpailutus on varsin tuhoisa jätteenkuljetusalan yritystoiminnalle ja esimerkiksi kuljettajia uhkaa työpaikkojen menettäminen, jos urakan voittaa jokin alueen ulkopuolinen yritys. Lausunnon mukaan kunnallisen kilpailutuksen seurauksena paljon kuljetusyrityksiä on joutunut lopettamaan toimintansa. Seuraavalla tarjouskierroksella tarjoajia on ollut vähemmän ja hinnat ovat lähteneet nousuun. Lausunnon mukaan kuljetusjärjestelyjen muutokset hankaloituvat kunnallisessa kilpailutuksessa ja asiakas ei voi enää valita toista kuljetusyritystä, jos palvelu ei toisella pelaa. Tutkimuksen mukaan jätteenkuljetuksen kunnittainen kilpailutus ei ole vaikuttanut alentavasti asiakkaiden hintaan. Päätösesityksen mukaan jätehuoltoyhtiön kilpailutus koskee myös sako- ja umpikaivolietteitä. Lausunnon mukaan sako- ja umpikaivo-lietteiden tyhjennystä on kokeiltu vain muutaman kunnan alueella huonolla menestyksellä. Asiakkaan kustannukset tyhjennyksestä ovat vain nousseet. Maatilat sijaitsevat pääosin haja-asutusalueella, eivätkä ole viemäriverkoston piirissä. MTK- Säkylä ry:n mukana kiinteistönhaltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa kuljetusyritykset ovat suunnitelleet tehokkaat ja toimivat reitit, jolloin syntyy mahdollisimman vähän turhaa ajoa. Tehokas ja toimiva järjestelmä vähentää merkittävästi ajokilometrejä, joka taas vähentää päästöjä ja turhaa polttoaineen kulutusta. Lausunnon mukaan kiinteistönhaltija eli asiakas haluaa hyvää, tehokasta ja laadukasta palvelua kilpailukykyisellä hinnalla. Asiakas haluaa valita mieleisensä yrityksen, josta hän saa haluamansa palvelun hänelle sopivalla hinnalla. Maataloustuottajien Säkylän yhdistys MTK- Säkylä ry:n mielestä jätteenkuljetus tulisi saada järjestää kiinteistönhaltijan toimesta jatkossakin. 4. Ympäristöteollisuus ja palvelut YTP ry Ympäristöteollisuus ja palvelut ry (YTP) edustaa noin kuuttakymmentä jätehuollon osaamista ja palveluita tarjoavaayritystä, joiden toimintaan viranomaisten kuljetusjärjestelmäpäätökset vaikuttavat. Osa YTP:n jäsenyrityksistä toimii Forssan kaupungin jätelautakunnan alueella. YTP esittää, että Forssan kaupungin jätelautakunnan tulisi säilyttää kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus kaikissa kunnan vastuulla olevissa yhdyskuntajätteissä Euran ja Säkylän kuntien sekä Huittisten kaupungin alueella koska jätelain vaatimukset täyttyvät. Jätelain 41 mukaan kunnan vastuulla olevat jätteet on luovutettava alueella järjestettyyn kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tai kunnan järjestämään alueelliseen vastaanottopaikkaan. YTP:n mukaan alueella toimivat yritykset tarjoavat alueen kotitalouksille kiinteistöittäistä jätehuoltoa jätehuoltomääräysten mukaisesti. Käytettävissä olevat jätehuoltopalvelut ovat jätelain 34 vaatimustenmukaisesti monipuolisia ja käytettävissä on etusijajärjestyksen mukainen mahdollisuus jätteen erilliskeräykseen. Lausunnon mukaan yksityisessä toiminnassa jätteen keräys mitoitetaan mahdollisimman hyvin syntyvän jätteen määrälle ja mahdollisiin ongelmiin keräysastiakoossa puututaan ottamalla asiakkaaseen suoraan yhteyttä. Reittitehokkuutta seurataan aktiivisesti, ja kuljetus on tehokasta. 3
YTP ry:n antaman lausunnon mukaan suora asiakkaan ja yrittäjän välinen sopimus mahdollistaa parhaiten pitkäaikaiset asiakassuhteet ja luo parhaat edellytykset tehokkaalle jätehuoltojärjestelmälle. Kunnan tehtävä on mahdollistaa asukkaille hyvin toimivat ja laadukkaat jätehuoltopalvelut sekä taata hyvät toimintaedellytykset alueen yrityksille. YTP katsoo, että Euran ja Säkylän kuntien sekä Huittisten kaupungin alueella jätelain 35 ja 37 :n edellyttämät perustelut kiinteistön haltijan järjestämälle jätteenkuljetukselle täyttyvät. 5. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry:n (SKAL) mukaan eri tahojen lausunnoilla tulee olla päätöksenteossa tärkeä merkitys. SKAL ry edustaa yksityisiä alueellisia jätehuoltoyrityksiä ja sen mielipide tulee ottaa huomioon. Hallintolain 41 :n mukaan esillä olevassa asiassa tulee antaa vaikuttamismahdollisuus, jos asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asianosaisten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin. SKAL korostaa, että kuljetusjärjestelmää koskevassa päätöksessä tulee yksilöidysti tarkastella kaikkia lain mukaisia vaatimuksia. SKAL ry on lausunnossaan perustellut eritellysti myös jätelain 37 mukaisten vaatimusten täyttymistä (kohdassa arvio 37 vaatimusten täyttymisestä ). SKAL:in mukaan kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus on paras vaihtoehto. SKAL:n saamien tietojen mukaan kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus on paras ja toimivin vaihtoehto alueella. Se toimii hyvin, ja asiakkaat ovat palveluun tyytyväisiä. SKAL:in mukaan: Jäteyhtiön järjestämä kilpailutus ei alenna asukkaiden kustannuksia Laajojen tutkimusten mukaan jätteenkuljetuksen kilpailutus keskitetysti ei johda asukkaiden maksamien vuotuisten jätehuoltokustannusten laskuun. Kiinteistön haltijan järjestämässä kuljetuksessa kuljetusyritykset perivät laskut ja vastaavat logistiikasta sekä asiakaspalvelusta omana työnään. Näin kunnallisen jätehuoltoyhtiön hallintokulut voidaan pitää pienenä. Useilla paikkakunnilla kuljetusjärjestelmää muutettaessa on asukkaille kerrottu jopa 40 %:n säästöjä jätehuoltokustannuksissa siirryttäessä kunnan kilpailuttamaan järjestelmään. Tätä ei ole voitu osoittaa toteutuneen millään paikkakunnalla. Syynä tähän ovat mm. kuntayhtiön raskas hallinto, väljä organisaatio, julkisista hankinnoista tulevat hallinnolliset kustannukset sekä kilpailuttamisesta aiheutuva työ. Asukkailla on oltava valinnanmahdollisuus. Tämä turvaa myös palveluiden laadukkuuden Kuljetusjärjestelmän muutos ja urakoitsijoiden vaihdokset kilpailutusten välillä ovat saaneet aikaan suuria ongelmia jätehuollon toimivuudessa, kun uudet kuljetusyritykset eivät ole löytäneet ja tyhjentäneet kaikkia kohteita, ja toisia jäteastioita on saatettu tyhjentää tarpeettoman usein. Keskitetty kilpailuttaminen (julkisena hankintana) estää kotitalouksia hankkimasta haluamansa laadun mukaista jätteenkuljetusta. Keskitetyssä kilpailutuksessa asukkaat tai muutkaan kunnan vastuulla olevat toimijat eivät voi enää valita toista kuljetusyritystä, jos palveluun ei olla tyytyväisiä. Hyvin toimiva asiakkuussuhde kuljetusyrityksen kanssa saattaa päättyä kilpailuttamisen vuoksi vaikka kuntalaiset haluaisivat sitä jatkaa. Asukas on siis pakotettu tyytymään jätehuoltoyhtiön hänelle valitsemaan palvelun laatuun. Julkiset hankinnat eivät tässä tapauksessa edistä kilpailua, vaan ne lamauttavat jo toimivien markkinoiden toiminnan. Kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen malli antaa pysyvyyden sopimusympäristöön ja mahdollistaa aidon asiakas-yritys - suhteen. Keskitetty kilpailutus ei johda ympäristöpäästöjen vähentymiseen Kahden jätteenkuljetus-järjestelmän välillä aiheutuvien päästöjen erot ovat erittäin pienet. Näiden lukujen perusteella ei siis voi valita jätteenkuljetusjärjestelmää. 4
Kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa kuljetusyritykset ovat suunnitelleet tehokkaat kuljetusreitit. Järkevää ja kannattavaa liiketoimintaa harjoittavat yritykset eivät tee hukka-ajoja. Kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen avulla voidaan myös tehostaa kuljetuksia. Useilla yrityksillä on käytössään morıílokeropakkaajía, joilla voidaan kerätä useampaa jätejaetta samalla ajokerralla. Keskitetyssä kilpailutuksessa urakat tehdään lähes poikkeuksetta jätejakeittain, jolloin jokainen jätejae joudutaan ajamaan erikseen, mikä lisää ajosuoritetta. SKAL:in mukana Sako-ja umpikaivojen tyhjennystä keskitettynä kilpailutuksena on kokeiltu Suomessa vain muutamassa kunnassa huonolla menestyksellä. Sako- ja umpikaivolietteiden kunnallisessa kilpailutuksessa on käyty imemässä puolityhjiä kalvoja. Toisilla asiakkailta kalvot ovat olleet liian täynnä, koska kaivoja on alettu tyhjentää kalenterin mukaan eikä täyttöasteen ja tilausten perusteella. Kustannukset asiakkaille ovat nousseet, ja asiakkaat ovat joutuneet maksamaan hukkanoutomaksuja, kun eivät ole esitettynä aikana voineet ottaa kaivon tyhjentäjää vastaan. Keskitetyllä kilpailutuksella on erittäin kielteiset yritysvaikutukset. Kunnallinen kilpailutus voi olla erittäin haitallista jätteenkuljetusalan yritystoiminnalle. Jos jokin yritys häviää kilpailutuksessa, se menettää mahdollisuuden yritystoiminnan harjoittamiseen. Mikään yritys ei voi odottaa 3-5 vuotta toimettomana kunnes seuraava kilpailutus tehdään. Jos paikallinen yritys häviää kilpailun, myös paikkakunnan Kuljettajat voivat menettää työpaikkansa. Kunta menettää verotuloina sekä paikallisen yrityksen verot että työntekijöiden verot. SKAL:in mukaan kokemuksemme perusteella voidaan osoittaa, että kunnan kilpailutus johtaa kilpailun keskittymiseen ja tarjonnan pienenemiseen. Kilpailu kilpailulta yhä pienempi määrä yrityksiä on tarjoamassa palveluita. SKAL:in mukaan kilpailuttaminen johtaa yritystoiminnan epävarmuuteen ja heijastuu suoraan yritysten työntekijöiden työsuhdeturvaan. Yrityksen toiminnan kehittäminen myös estyy. Hävittyään kilpailutuksessa yritys joutuu pahimmassa tapauksessa lopettamaan toimintansa ja sanomaan irti pitkäaikaisissa työsuhteissa olleen henkilöstönsä. Julkisista hankinnoista seuraava sopimusten määräaikaisuus tuo epävarmuuden myös henkilöstöön ja lisää laajasti taloudellista epävarmuutta. SKAL:In mukana ympäristövaatimukset ja Iupavelvoitteet ovat yhteneväiset molemmissa järjestelmissä. Jätteenkuljetusrekisterin hoitaminen ja ylläpito ovat tärkeitä jätehuoltojaoston viranomaistehtäviä. Jätelautakunnan tehtävänä on valvoa jätteenkuljetusrekisterin avulla kiinteistöjen mukanaoloa jätehuollossa. Jätteenkuljetus-rekisteriä koskevat tiedot tulee antaa viranomaiselle myös kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa. Kuljetusyritykset ilmoittavat jätteenkuljetusrekisteriin jätehuollon piirissä olevat kiinteistöt, jäteastioiden koon ja tyhjennysvälin jätejakeittain. Tämä koskee myös lietteiden kuljetusta. Jätelain mukaan jätteenkuljetusyritysten tulee hakea toiminnalleen lupaa ELY-keskukselta jätehuoltorekisteriin liittymisellä. Tähän liittyvät suunnitellut vakuusmaksuvelvoitteet. Uudet velvoitteet koskevat molempia kuljetusjärjestelmiä. Myös ympäristöluvat ja ympäristövalvonnan velvoitteet koskevat samalla tavalla molempia kuljetusjärjestelmiä. SKAL ry katsoo, että Euran, Huittisten ja Säkylän alueella ei ole esitetty sellaisia jätelain 37 :n edellyttämiä perusteluja, jotka estäisivät kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetusjärjestelmän valintaa. Alueella on tarjolla yksityisiä jätteen kuljetuspalveluja kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin. SKAL:n mielestä suora asiakkaan ja yrittäjän välinen sopimus mahdollistaa parhaiten pitkäaikaiset asiakassuhteet ja luo parhaat edellytykset tehokkaalle jätehuoltojärjestelmälle. Kunnan, ja tässä tapauksessa myös jätelauta-kunnan tehtävänä, on mahdollistaa asukkaille hyvin toimivat ja laadukkaat jätehuoltopalvelut sekä taata hyvät toimintaedellytykset alueen yrityksille. 6. Satakunnan yrittäjät ry 5
Satakunnan Yrittäjät ry ovat katsoneet alueen yrityksiä edustavana organisaationa velvollisuudekseen esittää huomionsa asiasta, jotta kunnissa ja jätelautakunnassa toimivat päättäjät saisivat riittävää selvitystä voimassa olevan lainsäädännön sisällöstä ja muista asiaan liittyvistä seikoista. Lausunnon mukana kuljetusjärjestelmän valinnan on perustuttava oikeaan ja riittävään tietoon. Satakunnan yrittäjät ry korostaa, että jätelautakunnan päätösasian valmistelussa tulee selvittää päätöksentekoa varten tarvittavat tosiasiat. Viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset. Kuntalaiset sekä kunnan alueen muut toimijat voivat korostetusti edellyttää, että sekä päätösasian valmistelija että päättäjät toimivat tasapuolisesti, harkintavaltaa oikein käyttäen sekä objektiivisesti. Lausunnossa muistutetaan että hallinnolliset päätökset on aina perusteltava, ja päätöksessä ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun. Viime kädessä päättäjien ratkaisun on perustuttava kattavasti ja puolueettomasti eri selvityksiin. Myös asukkaiden mielipide tulisi ottaa huomioon. Lausunnon mukana lakia tulee noudattaa kuljetusjärjestelmästä riippumatta. Asukkaiden ja kuntalaisten on luovutettava jätelain 32 :n mukaisesti kunnan vastuulle kuuluva jäte alueella järjestettyyn kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tai kunnan järjestämään alueelliseen vastaanottopaikkaan kuljetusjärjestelmästä riippumatta. Jos kiinteistö ei tee lain mukaista sopimusta jätteen kuljettamisesta, jätehuoltoviranomainen saa asiasta tiedon asianmukaisen valvonnan kautta ja voi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Viranomaisvalvontaa helpottaa jätteenkuljettajille laissa asetettu tiedonantovelvollisuus: jätehuoltoviranomaiselle tulee antaa kuljetustavasta riippumatta tietoja muun muassa kiinteistöistä, joilta jätettä on noudettu, jäteastioiden tyhjennyskerroista, kiinteistöiltä kerätyn jätteen määrästä ja toimituspaikasta (jätelaki 39 S). Lauaunnossa muistutetaan että myöskään viranomaisvalvonta ei saa olla riippuvainen valittavasta kuljetusjärjestelmästä vaan kuljetusyritysten tulee toimia lain ja jätehuoltomääräysten edellyttämällä tavalla riippumatta siitä, kumpaa kuljetusjärjestelmää alueella noudatetaan (jätelaki 39 ). Jos kuljetusyritys toimii jätehuoltomääräysten vastaisesti, on viranomaisen puututtava asiaan lain edellyttämällä tavalla. Sartakunna yrittäjien lausunnon mukaan kunnan järjestämä jätteenkuljetus ei ole jätelain nojalla ensisijainen tapa järjestää kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden kuljetusta. Jätelain 35 :n mukaan kunnan tulee järjestää jätteen kuljetus vaihtoehtoisesti joko kunnan tai kiinteistön haltijan järjestämänä. Molempia vaihtoehtoja tulisi siten punnita tasavertaisesti, eikä kunnan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä ole ensisijainen. Myös eduskunta korosti mallien samanarvoisuutta säätäessään nykyistä jätelakia (Ympäristövaliokunnan mietintö 23/2010 vp). Lausunnossaan Satakunnan yrittäjät korostavat, että kuljetusjärjestelmää koskevassa päätöksessä tulee yksilöidysti ja tasapuolisesti tarkastella kaikkia jätelain vaatimuksia. Eduskunta on jätelain hyväksyessään painottanut jätteenkuljetusjärjestelmien lähtökohtaista samanarvoisuutta, edellytysten yhtäläisyyttä ja siten kilpailu-neutraliteettia (Ympäristövaliokunnan mietintö 23/2010 vp). Satakunnan yrittäjät ovat lausunnossaan perustelleet eritellysti myös jätelain 37 mukaisten vaatimusten täyttymistä (kohdassa arvio 37 vaatimusten täyttymisestä ). Satakunan yrittäjien käsityksen mukaan Euran, Huittisten ja Säkylän alueilla käytössä oleva kiinteistön haltijan järjestämään jätteenkuljetukseen perustuva nykyjärjestelmä täyttää jätelain mukaiset reunaehdot ja jätelain 37 :n mukaiset edellytykset. Nykyjärjestelmä on toimiva, asiakaslähtöinen ja joustava sekä jätelain mukaisesti toteutettu. Se lisää pk-yritysten kilpailua, elinvoimaisuutta ja markkinaehtoisuutta sekä edistää investointeja ja innovaatioita. Se myös tukee 6
kokonaispalveluiden tarjontaa jätelautakunnan alueella, erityisesti haja-asutusalueiden tarpeet huomioon ottaen. 9. ja 10. Jätehuolto T. Askonen ja Pyhäjärviseudun ympäristöhuolto Oy Pyhäjärviseudun Ympäristöhuolto Oy ja Jätehuolto T.Askonen esittävät, että alueella säilytetään edelleen kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä. Perusteluina on esitetty, että kaikki jätelain edellyttämät vaatimukset täyttyvät. Yritykset ovat lausunnossaan perustelleet eritellysti myös jätelain 37 mukaisten vaatimusten täyttymistä (kohdassa arvio 37 vaatimusten täyttymisestä ). Pyhäjärviseudun Ympäristöhuolto ja Jätehuolto T. Askonen katsoo, että alueellisen jätelautakunnan alueella ei ole esitetty sellaisia jätelain 37 :n edellyttämiä perusteluja, jotka estäisivät kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetusjärjestelmän valintaa. Alueella on tarjolla yksityisiä jätteenkuljetuspalveluja kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin. 7. Lassila ja Tikanoja Lassila & Tikanoja Oyj (L&T) on antanut 16.2.2016 päivätyn lausunnon. L&T:n mukaan Säkylän kuntien alueella pitäisi jatkaa kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusta. Lassila & Tikanoja Oyj on lausunnossaan perustellut myös jätelain 37 mukaisten vaatimusten täyttymistä (kohdassa arvio 37 vaatimusten täyttymisestä ). Lisäksi L&T on todennut, että jätelain 41 vaatimusten mukaan Kunnan vastuulla olevat jätteet on luovutettava alueella järjestettyyn kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tai kunnan järjestämään alueelliseen vastaanottopaikkaan. L&T:n mukaan että Euran, Huittisten ja Säkylän kuntien alueella on kiinteistöittäinen jätteenkuljetus ja näissä toimitaan kuntien antamien jätehuoltomääräysten mukaisesti. Mahdollinen kuljetusjärjestelmän muutos ei vaikuta tähän kohtaan. Kunta voi edelleen kiinteistön haltijan kuljetusjärjestelmässä määrätä, minne jätteet toimitetaan. L&T muistuttaa, että Jätelaki (143 ) velvoittaa jätehuoltoviranomaisen pitämään jätekuljetusrekisteriä yhteistyössä kuljetusyritysten kanssa helpottamaan viranomaisvalvontaa molemmissa kuljetusjärjestelmissä. L&T pyrkii palvelemaan ja auttamaan Forssan lautakuntaa jätteenkuljetusrekisterin laadinnassa siten, että kustannukset rekisterin muodostamisessa olisivat kohtuulliset ja työtaakka mahdollisimman vähäinen. L&T esittää, että Forssan jätelautakunta tekee päätöksen jatkaa kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusta mukaan lukien sako- ja umpikaivolietteet Euran, Säkylän ja Huittisten kuntien alueella. Jätelain 37 :n vaatimukset täyttyvät kiinteistön haltijan jätteenkuljetusjärjestelmässä ja lisäksi varmuus kiinteistön haltijan oikeudesta päättää jätteenkeräyksestä antaa keräysliikkeille mahdollisuuden lisätä kierrätystoimintaa ja kehittää keräyskalustoa alueella teknisesti ja ympäristöystävällisesti. 8. Huitisten kuljetus Oy (Eura, Huittinen ja Säkylä) Huittisten Kuljetus Oy esittää, että Huittisten alueella jatkettaisiin kiinteistön haltijan järjestämää jätekuljetusta. Huittisten kuljetus Oy:n mielestä järjestelmä toimii hyvin ja asiakkaat ovat tyytyväisiä. 7
Huittisten kuljetus Oy tarjoaa jäteastioiden tyhjennyksiä Huittisten taajamassa ja haja-asutusalueella samaan hintaan. Sako- ja umpikaivolietteet yritys tyhjentää asiakkaiden tilausten mukaan. Yritys laskuttaa suoraan asiakkaitaan, joten kaupunki säästyy tältä kululta. Lausunnon mukaan toiminta on joustavaa ja yrityksellä on hyviä ja pitkäaikaisia asiakassuhteita. Huittisten kuljetus Oy on paikallinen yritys, joten yrityksen ja työntekijöiden verotulot jäävät kuntaan. Huittisten kuljetus oy on valmis kaikin keinoin kehittämään alueen jätekuljetuksia vieläkin toimivammaksi yhdessä jätelautakunnan kanssa. Lausunnoissa eritellyt arviot jätelain 37 vaatimusten täyttymisestä Jätelaki (646/2011) 37 1 mom Kiinteistöittäinen jätteenkuljetus on järjestämistavasta riippumatta järjestettävä niin, että tarjolla on jätteen kuljetuspalveluja kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin. (jätelaki 35 1 mom). Ympäristöteollisuus ja palvelut YTP ry :n mukaan Euran, Säkylän ja Huittisten alueella toimii useita kiinteän yhdyskuntajätteen palveluja tarjoavia yrityksiä. Myös sako- ja umpikaivolietteen palveluissa palvelutarjonta on runsasta Lausunnon mukana yritysten tarjonta on valtakunnallisestikin arvioituna kattavaa ja tarjonta sisältää myös erllliskerättäviä jätteitä kuten biojäte, pahvi ja kartonki, keräyspaperi, lasi, metalli ja energiajae. YTP:n mukaan kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa on kyse kiinteistön haltijan ja kuljetusyrityksen välisestä yksityisoikeudellisesta sopimuksesta. Ympäristöministeriön Jätelakioppaassa yhdyskuntajätehuoltoa ohjaavista säännöksistä painotetaankin erityisesti että yrityksiltä ei edellytetä eikä voi edellyttää yhtäläisiä asiakashintoja. Lausunnon mukana Kaikissa jätelautakunnan toimialueen kunnissa toimii enemmän kuin yksi palveluja tuottava yritys, jolloin voidaan katsoa, että kilpailu pitää asiakkaiden hinnat kohtuullisina. YTP muistuttaa että kuluttaja- ja kilpailuvirasto on myös ottanut kantaa, että edes vain yhden yrityksen toiminta alueella ei ole ongelmallista kohtuullisuuden kannalta, kunhan yritys ei käytä määräävää markkinaasemaa väärin. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n mukaan Euran, Huittisten ja Säkylän alueella toimii ainakin yhdeksän polttokelpoisia jätteitä ja biojätteitä sekä Sako- ja umpikaivolietteitä kuljettavaa kuljetusyritystä (yritykset on yksilöity lausunnossa). Näiden lisäksi sako-ja umpikaivolietteiden tyhjennyksissä toimii alueella pienempiä toimijoita. SKAL:in mukaan yritysten tarjonta on alueella runsasta ja niiden välillä on aitoa kilpailua, mikä pitää asiakkaiden hinnat kohtuullisina. Lausunnon mukaan tarjonta on tällä hetkellä kattavaa ja luotettavaa ja jätteen kuljetuspalveluita on tarjolla kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin. SKAL:in mukaan Jätehuoltoyhtiön mahdollinen kilpailutus supistaisi tarjontaa alueella, jolloin kattavuus ja luotettavuus kärsivät. Lausunnon mukaan kilpailun katoaminen alueelta voi myös nostaa hintoja. Satakunnan yrittäjien näkemyksen mukaan kuljetuspalveluja on päätöksenteon kohteena olevien kuntien alueella kattavasti ja luotettavasti saatavilla. Satakunnan yrittäjien saamien tietojen mukaan Euran ja Säkylän alueella polttokelpoista jätettä sekä biojätteen kuljetuspalveluja tarjoaa ainakin kaksi yrittäjää ja. Näiden lisäksi sako- ja umpikaivolietteiden tyhjennyksiä tekee alueella myös pienemmät toimijat. Satakunnan yrittäjien mukaan usealle kuljetusyritykselle on muodostunut pitkäaikaisia asiakassuhteita. Näin kuljetusyritykset pystyvät reagoimaan asiakkaiden esittämiin tilauksiin nopeasti ja haluavat palvella asiakasta mahdollisimman hyvin. Palvelua ja päivystystä on lausunnon mukaan saatavilla lähes vuorokauden ympäri. Myös yritysten runsas määrä ja keskenäinen kova kilpailu pitää tehokkaasti asiakkaiden hinnat kohtuullisina. Tarjonta on tällä hetkellä kattavaa ja luotettavaa. Satakunnan yrittäjien näkemyksen mukaan siirtyminen kunnan kilpailuttamaan malliin lopettaisi kuljetusyritysten välisen kilpailun ja tällä olisi negatiivinen vaikutus niin hintatasoon kuin palvelun laatuun ja saatavuuteen. 8
Satakunna yrittäjät huomauttavat, että jätelaki ei edellytä jätteenkuljetusyrityksiltä yhtäläisiä asiakashintoja mutta kilpailulainsäädäntö edellyttää, että jokainen yritys tekee toimintaansa koskevat päätökset itsenäisesti. Lausunnon mukaan yritys voi siis hinnoitella palvelunsa eri asiakkaille, asiakasryhmille tai eri alueille toisistaan poikkeavasti, jos siihen on perusteltu syy. Lausunnon mukaan näihin hintaratkaisuihin liittyy oleellisesti objektiivinen arvio palvelun laajuudesta, käyntikerroista sekä kuljetusmatkoista. Myös jätelain 79 :n mukaan jätemaksun perusteina voi olla mm. jätteen keräys- ja kuljetusolot kiinteistöllä ja noutoalueella sekä kuljetusmatka. Satakunnan yrittäjien antaman lausunnon mukaan kiinteistön haltijan valintaan perustuva malli mahdollistaa sen, että asukkaat voivat tilata jäteastian tyhjennyksen ja kuljetuksen sopivimmaksi katsomaltaan palveluntarjoajalta toisin kuin kunnan järjestämässä kuljetusmallissa. Lausunnossa muistutetaan että myös jätelain esitöissä todetaan, että Sopimusperusteisen jätteenkuljetuksen etuna voidaan pitää keskitettyä järjestelmää parempaa mahdollisuutta asiakaslähtöisten kuljetuspalvelujen tuottamiseen. (HE 199/2010 vp, s. 40). Satakunnan yrittäjien käsityksen mukaan jätelautakunnan alueella on oltu nykyiseen kiinteistön haltijan malliin perustuvaan kuljetusjärjestelmään pääosin erittäin tyytyväisiä. Lausunnon mukaan alueen kuljetusyritykset tarjoavat asukkaille jätteiden kuljetuspalveluiden ohella useita muitakin erilaisia palveluita. Jätehuolto T. Askosen ja Pyhäjärviseudun ympäristöhuolto Oy:n antamien lausuntojen mukaan palveluja on tarjottu aina kaikille toiminta-alueen asukkaille. Lauaunnon mukaan alueella on kilpailua koska siellä toimii myös useita kuljetusyrityksiä. Jätehuolto T. Askosen ja pyhäjärviseudun jätehuolto Oy:n perimä tyhjennyshinta on kaikille sama. Lassila & Tikanoja Oyj toimii ja tarjoaa kuljetuspalveluita Euran, Huittisten ja Säkylän kuntien alueilla kattavasti biojätteelle, polttokelpoiselle jätteelle sekä sako- ja umpikaivolietteelle, usean muun kuljetuspalveluita tarjoavan yrityksen kanssa kilpaillen. Lausunnon mukaan jätteenkuljetusliikkeet ovat toimittaneet materiaalit kuntien määräämiin vastaanottopisteisiin. Jätteenkuljetusliikkeitä ja sako- ja umpikaivon huoltoliikkeitä on L&T:n näkemyksen mukaan riittävästi, jotta palvelut saadaan katettua koko kunnan alueella tasavertaisesti ja kohtuullisesti, reilusti kilpaillen. L&T katsoo, että kunnallinen kilpailutus lisäisi vain yhden väliportaan ja kustannustason palveluketjuun, mikä vähentäisi aitoa kilpailua ja nostaisi tätä kautta kotitalouksien kustannuksia. Jätelaki (646/2011) 37 2 mom Jätteenkuljetus edistää jätehuollon yleistä toimivuutta kunnassa, tukee jätehuollon alueellista kehittämistä eikä aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Ympäristöteollisuus ja palvelut YTP ry:n antaman lausunnon mukaan kiinteistön haltijan järjestelmässä jätteenkuljetuksessa noudatetaan jätehuoltomääräyksiä. Samalla järjestetään palvelut ja reitit kannattavalla tavalla. Jos asiakassuhteet katkaistaan siirtämällä kuljetukset kunnan järjestämäksi, alkuvaiheessa uudelleenreititykset ja myöhemmin palveluntuottajien vaihdokset kilpailutuksissa voivat aiheuttaa katkoksia palvelun toimivuuteen, todetaan lausunnossa. Lausunnon mukaan kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen siirtyminen hävittää pahimmillaan kuljetuskapasiteettia alueelta, mikä voi aiheuttaa ongelmia kriisitilanteiden hoidossa, kuten jätevedenpuhdistamon ja jätevesiputkiston 9
ongelmatilanteissa, tulvissa sekä suurten tapahtumien yhteydessä. Myös välillinen vaikutus vaihtolavakuljetuksiin ja yrityksille tarjottaviin palveluihin voi olla merkittävä. YTP:n mukaan jätteiden kuljettaminen hoituu vaatimukset täyttävästi molemmissa kuljetusjärjestelmissä, koska lakisääteiset ympäristövaatimukset eri toiminnoille ovat samat kuljetusjärjestelmästä riippumatta. Ympäristövaikutuksia arvioitaessa tulee myös huomioida, että keskitetty kilpailutus ei johda merkittäviin ympäristöpäästöjen vähentymiseen. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n mukaan kiinteistönhaltijan järjestämää jätteenkuljetusta tukevat seuraavat seikat: Kiinteistön haltijan järjestelmässä jätteenkuljetuksessa ei tule kerralla isoja asiakkaiden vaihdoksia kuljetusyritykselle, joista aina seuraa suuri ongelma kuljetusten toiminnan kannalta. Kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa samaan kuormaan yhdyskuntajätteen kanssa voidaan ottaa myös yritysten ja teollisuuden jätettä, mikä tehostaa kuljetuksia. Monilokeroautojen käyttö on mahdollista. Kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen kilpailutuksissa kilpailutetaan yleensä vain yksi jätejae kerrallaan. SKAL:In mukaan sako- ja umpikaivoja tyhjennetään kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa tilausten ja täyttöasteen mukaan kun taas jätehuoltoyhtiön kilpailutuksessa ne tyhjennetään kalenterin mukaan tietyllä viikolla, jolloin käydään imemässä puolityhjiä kalvoja ja toisilla kiinteistöillä kalvot ovat liian täynnä. Lausunnon mukana sako- ja umpikaivojen tyhjennys saattaa jäteyhtiön kilpailutuksessa tulla epäsopivana aikana, esimerkiksi talvella, kun tie ei ole auki. On tarpeen tunnistaa, että pakkasilla tyhjätty säiliö jäätyy ja se menettää toimintakuntonsa. Jäteyhtiön kilpailutus hävittää ylimääräisen kuljetuskapasiteetin alueelta. Se tuottaa ongelmia kriisitilanteiden hoidossa, kuten esimerkiksi jätevedenpuhdistamon ja jätevesiputkiston ongelmatilanteissa. tulvissa sekä suurten tapahtumien yhteydessä. Jätteiden kuljettaminen hoituu vaatimukset täyttävästi molemmissa kuljetusjärjestelmissä. Kiinteistön haltijan järjestämästä mallista ei aiheudu enempää haittaa ja vaaraa ympäristölle ja terveydelle kuin kunnan kilpailuttamasta kuljetuksesta, koska lakisääteiset ympäristövaatimukset eri toiminnoille täytyy olla samat kuljetusjärjestelmästä riippumatta. Satakunnan yrittäjien antaman lausunnon mukaan puutteet viranomaisvalvonnassa ja jätehuollon lakisääteisessä seurannassa eivät saa olla riippuvaisia valittavasta kuljetusjärjestelmästä vaan kuljetusyritysten on aina noudatettava lakisääteisiä velvoitteitaan. Myös lakisääteiset ympäristövaatimukset ovat eri toimijoille samat kuljetusjärjestelmästä riippumatta. Satakunnan yrittäjien mukaan reittien mahdollisimman tehokasta suunnittelua voidaan jo yritysten toiminnan kannalta pitää itsestäänselvyytenä ja kiinteistön haltijan omaan valintaa perustuva malli mahdollistaa tyhjennysvälien määrittäminen tosiasiallisen tarpeen mukaan. Lausunnon mukaan kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen avulla voidaan myös tehostaa kuljetuksia, esimerkiksi ottamalla samaan kuormaan yhdyskuntajätteen kanssa myös yritysten jätettä. Useilla yrityksillä on käytössään monilokeropakkaajia, joilla voidaan kerätä useampaa jätejaetta samalla ajokerralla. 10
Satakunnan yrittäjät muistuttavat että tämä ei ole mahdollista kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksen kilpailutuksessa, mikäli kilpailutus koskee kerrallaan vain yhtä jätejaetta. Kokonaisuutena tarkastellen kuljetusjärjestelmien väliset erot ovat ympäristövaikutusten osalta suhteellisen pienet. Lauaunnon mukaan jätelain esitöissä todetaan, että kasvihuonekaasujen kokonaispäästöihin nähden jätteen kuljetusjärjestelmien muutoksista aiheutuvat ilmastovaikutukset ovat vähäisiä (HE 199/2010 vp, s. 40). Jätehuolto T. Askosen ja Pyhäjärviseudun ympäristöhuolto Oy:n antamien lausuntojen mukaan autoissa oleviin reittiohjelmiin on etukäteen merkitty jokainen asiakas ja näin ajoreitit on saatu tehokkaiksi. Lausuntojen mukaan nykyisessä järjestelmässä voidaan samaan kuormaan kerätä kotitalouksien ja yritysten jätteet, kun taas kunnan järjestämässä järjestelmässä ei näin voida tehdä. Annettujen lausuntojen mukaan tämä lisää ajosuoritteita Lassila & Tikanoja Oyj:n lausunnon mukaan alueelliset jätehuoltomääräykset koskevat yhtälailla molempia kuljetusjärjestelmiä, eikä tätä kautta eroa siinä, missä laajuudessa jätteen Iajittelu- ja kierrätys kiinteistöllä tulee järjestää, kahden eri kuljetusjärjestelmän välille synny. L&T esittää, että nykyinen kiinteistön haltijan järjestämä kuljetusjärjestelmä kuitenkin tukee ja edistää jätehuollon kehitystä kunnan kilpailuttamaa järjestelmää paremmin. Esimerkkinä tästä on pienkiinteistöille tarjottava hyötykäytön lisäämiseen tähtäävä nelilokeropalvelu. Lausunnon mukaan kunnan kilpailuttamassa järjestelmässä on yleisesti kilpailutettu yksi jätejae kerrallaan, jolloin monilokeroauton tuomat Iogistiset ja ympäristölliset edut menetetään. L&T näkee, että kunnan jätehuoltoa voidaan edelleen kehittää nykyisen jätteenkuljetuksen puitteissa. Tämä kuitenkin edellyttää, että kuljetusjärjestelmä pysyy kiinteistön haltijan määräysvallassa ja yksityisillä yrityksillä on mahdollisuus tarjota uusia palvelumuotoja. Lausunnon mukaan vaaraa tai haittaa ympäristölle tai terveydelle ei aiheudu kummastakaan. L&T:Ilä on ISO 14001 sertifioitu ympäristöjärjestelmä, L&T toimii ympäristöluvan varaisesti ja toimintaa valvotaan säännöllisin viranomaistarkastuksin. Kalustona L&T käyttää biohajoavia öljyjä. Yrityksessä tutkitaan parhaillaan myös kaasulla toimivien autojen käyttömahdollisuuksia. Lassila & Tikanoja Oyj:n antaman Lausunnon mukaan Euran, Huittisten ja Säkylän kuntien alueilla on riittävästi kalustoa ja kilpailua, jotta kysyntä ja tulevaisuuden vaatimukset tulee täytettyä. Lausunnon mukaan kuljetusliikkeet parantavat jatkuvasti myös työntekijöidensä työturvallisuus olosuhteita, kuten L&T on tehnyt systemaattisesti useiden vuosien ajan. Jätelaki (646/2011) 37 2 mom. Päätöksen vaikutukset arvioidaan kokonaisuutena myönteisiksi ottaen erityisesti huomioon vaikutukset kotitalouksien asemaan sekä yritysten ja viranomaisten toimintaan. Ympäristöteollisuus ja palvelut YTP ry:n mukaan Kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa kotitalouksilla on mahdollisuus valita mieleisensä kuljetusyritys. Useissa tutkimuksissa on todettu, että hinta ei ole ainoa valintaperuste palveluntuottajan valinnalle. Kotitaloudet arvostavat myös mm. valinnanvapautta, ammattitaitoista ja laadukasta toimintaa sekä palvelun toimivuutta. YTP:n mukaan 11
kuljetusjärjestelmän vaihdos voi myös vähentää alueen omien kuljettajien työpaikkoja, jos urakan voittaa jokin alueen ulkopuolinen yritys. YTP:n lausunnon mukaan kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa kuljettajien työsuhteet ovat vakinaisia, helpottavat ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta ja luovat työntekijöille varmuuden tulevaisuudesta. Yritysten ja työntekijöiden verotulot vahvistavat alueen taloutta. Jätelain 143 :n mukainen jätteenkuljetusrekisteri turvaa viranomaisille tasavertaisen valvonnan molemmissa kuljetusjärjestelmissä. Mikäli tietojen keräämisessä tai muissa valvontaan liittyvissä asioissa ilmenee ongelmia, tulee YTP:n mukaan yrityksiä kohdennetusti tiedottaa heille kuuluvista velvoitteista. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n mukaan kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusta tukevat seuraavat seikat: Kotitalouksilla on mahdollisuus valita mieleisensä kuljetusyritys ja jos palvelu ei yrityksessä toimi halutulla tavalla, asiakas voi vaihtaa toiseen yritykseen. Päivystys toimii 24 tuntia vrk. Tämä on tärkeä asia erityisesti lietteiden kuljetuksessa. Jätehuoltoyhtiön kilpailuttamassa kuljetuksessa toimii vain normaali asiakaspalvelu, yleensä ma-pe klo 8-15.30. Lietteiden tyhjennyksessä maksetaan vain todellisesta tilauksesta. Jos asiakas ei jäteyhtiön kilpailuttamassa kuljetuksessa voi ottaa vastaan tyhjennystä esitettynä aikana, asiakas joutuu maksamaan hukkanoutomaksun (esim. Lakeuden Etapin alueella puolet tyhjennyshinnasta). Kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus kehittää alueen elinkeinotoimintaa ja mahdollistaa paremmin uudet innovaatiot alalle. Jätehuoltoyhtiön kilpailutuksessa markkinat keskittyvät. Tämän seurauksena on kuljetusyrityksiä, jotka ovat joutuneet lopettamaan toimintansa. Urakka-alueiden pilkkominen pieniksi ei estä tätä kehitystä. Jätehuoltoyhtiön kilpailutuksessa kuljettajien työsuhdetunra vaarantuu. Kilpailutus voi viedä yritykseltä liiketoiminnan, josta pahimmassa tapauksessa seuraa työpaikkojenkin lakkaaminen. Kuljettajien työsuhteet muuttuvat jätehuoltoyhtiön kilpailutuksessa pätkätöíksi, epävarmuus lisääntyy ja yrityksen on vaikea saada ammattitaitoista työvoimaa. Työntekijöiden ja yritysten verotulot vahvistavat alueen taloutta. Uuden jätelain mukainen jätteenkuljetusrekisteri turvaa viranomaisille tasavertaisen valvonnan molemmissa kuljetusjärjestelmissä. Uuden jätelain mukaan jätteenkuljetusyritysten tulee hakea toiminnalleen lupaa ELY-keskukselta jätehuoltorekisteriin liittymisellä. Tähän liittyvät suunnitellut vakuusmaksuvelvoitteet. Uudet velvoitteet koskevat molempia kuljetusjärjestelmiä. Myös ympäristöluvat ja ympäristövalvonnan velvoitteet koskevat samalla tavalla molempia kuljetusjärjestelmiä. Satakunnan yrittäjät muistuttavat lausunnossaan että kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen malli johtaa markkinoiden sulkeutumiseen jopa useiksi vuosiksi kilpailutuksen jälkeen. Lausunnon mukaan Kunnan malli tarkoittaa yrityksille sitä, että kilpailutuksen voittanut (tavallisesti iso yritys) taho saa toimia alueella yksinoikeudella koko sopimuskauden ajan. Sen sijaan asukkaiden valintaan perustuvassa mallissa kaikilla lain mukaisesti toimivilla yrityksillä on mahdollisuus tarjota palveluitaan alueen asukkaille, mikä on omiaan edistämään myös markkinoiden tervettä toimintaa ja pienyritysten pääsyä markkinoille. 12
Satakunnan yrittäjien mukaan kunnan mallin mukaiset kilpailutukset suosivat suuria yrityksiä, mikä useassa tapauksessa johtaa yritysten lukumäärän vähenemiseen, pitkällä aikavälillä kilpailun loppumiseen ja sitä kautta kunnille aiheutuvien kustannusten nousuun. On selvää, etteivät kilpailutuksen hävinneet pienet paikalliset kuljetusyritykset kykene odottelemaan useita vuosia uuden kilpailutuksen järjestämistä, vaan voivat joutua luopumaan yritystoiminnastaan korvaavan toiminnan puuttuessa. Mikään yritys ei voi odottaa useita vuosia seuraavaa kilpailutusta jäteautot toimettomana. Jäteautoja ei myöskään voi ilman mittavia investointeja muuttaa muuhun käyttöön soveltuviksi. Kun tarjontaa on vähän, voivat jäljelle jääneet yritykset nostaa hintojaan. Nimenomaan tällainen kehitys vaikuttaa kielteisesti ja epäterveellä tavalla kilpailuun. Satakunnan yrittäjien mukaan kiinteistön haltijan malliin perustuvaa jätteiden kuljetusta on harjoitettu Euran, Säkylän ja Huittisten alueilla jo vuosikymmeniä. Kuljetusyritykset tarjoavat haja-asutusalueilla jätteiden kuljetuspalveluiden ohella myös useita muita palveluita. Kiinteistön haltijan malliin perustuvan kuljetusjärjestelmän säilyminen takaisi myös näiden palveluiden tarjonnan erityisesti haja-asutusalueiden tukena parantaen ja pitäen yllä asukkaiden mukavuus- ja turvallisuustasoa sekä kehittäisi alueen elinkeinotoimintaa ja edesauttaisi uusien yritysten ja innovaatioiden syntyä. Lausunnon mukana pienet, paikallisesti toimivat yritykset ovat myös yleensä isoja valtakunnallisesti toimivia yrityksiä kiinnostuneempia oman kotiseutunsa kehittämiseen. Kotitalouksien aseman kannalta on tärkeä huomata, että kunnan järjestämässä jätteenkuljetuksessa palveluntarjoajaa ei lähtökohtaisesti voi vaihtaa. Kunnan järjestämä jätteenkuljetus perustuu kilpailutuksiin, joiden pohjalta sopimukset tehdään useiksi vuosiksi. Sopimuksen purkaminen edellyttänee usein huomattavan vakavia kuljetusyrityksen taholta tapahtuvia sopimusrikkomuksia. Sopimuksen purkaminen, esimerkiksi yksittäisen jätteenhaltijan kohdalla tapahtuneen sopimusrikkomuksen takia ei liene todennäköistä. Satakunnan yrittäjät muistuttavat että kiinteistön haltijan malliin perustuvassa järjestelmässä jätteenhaltija voi itsenäisesti valita kuljetusyrityksen eikä mikään taho pakota kiinteistön haltijaa jatkamaan sopimusta sellaisen kuljetusyrityksen kanssa, jonka hinnoitteluun tai palveluun tämä ei ole tyytyväinen. Lisäksi kiinteistön haltijan järjestämään jätteenkuljetukseen perustuvassa mallissa yksityisen kuljetusyrityksen tarjoama kuljetuspalvelu kuuluu kuluttajansuojalainsäädännön piiriin, toisin kuin kunnan järjestämä jätteenkuljetus. Kiinteistön haltijan malliin perustuvassa kuljetusjärjestelmässä jätteenhaltijalla on oikeus kuluttajansuojalain mukaisiin oikeuskeinoihin, joista tärkeimpänä mahdollisuus purkaa sopimus ja vaihtaa kuljetusyritystä tilanteessa, missä jätehuollon palvelu ei vastaa sitä, mitä siltä säädösten perusteella edellytetään. Tätä mahdollisuutta jätteenhaltijalla ei ole kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen perustuvassa mallissa. Jätelain vaatimukset koskevat kaikkia yrityksiä riippumatta siitä, mitä kuljetusjärjestelmää kunnassa käytetään, ja myös viranomaisen valvontavelvollisuus on kuljetusjärjestelmästä riippumaton. Jätehuolto T. Askosen ja Pyhäjärviseudun ympäristöhuolto Oy:n antamien lausuntojen mukaan kotitalouksille on etua siitä, että he voivat valita haluamansa kuljetusyrittäjän. Yritysten lausunnossa muistutetaan, että viranomaisilla on velvollisuus ylläpitää jäterekisteriä kuljetusjärjestelmästä huolimatta ja kuljetusyrityksillä on velvollisuus luovuttaa tiedot kuljetuksista ja asiakkaista jätehuoltoviranomaisille. Lisäksi jätehuoltomääräyksissä voidaan määrätä, missä muodossa tiedot toimitetaan. Lausunnon mukaan näin valvonta on mahdollista normaalein keinoin. Lassila & Tikanoja Oyj näkee, että jätelain 37 3. momentin vaatimukset täyttyvät parhaiten kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetusjärjestelmässä. Lausunnon mukaan asukkaiden itsemääräämisoikeus omasta jätteenkuljetuksestaan voi toteutua vain kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa. Jos 13
asukas on tyytymätön palveluun, hän voi kilpailuttaa sen uudelleen ja halutessaan vaihtaa kuljetusyritystä, mikä ei kunnan kilpailuttamassa järjestelmässä ole mahdollista. L&T :n mukaan tehtyjen mielipidemittausten mukaan yleensä kuntien alueella valtaosa ihmisistä haluaa itse päättää, mikä kuljetusyritys kerää heidän jätteensä. Tämäkin tieto puoltaa nykyisen toimivan kuljetusjärjestelmän jatkamista. Koska sekä tuotanto että asiakaspalvelu ja laskutus hoidetaan yksityisten yritysten omia resursseja käyttäen, ei jätteen kuljetuksen järjestämisestä koidu kunnalle enää lisäkuluja. Yksityisillä kuljetusliikkeillä on halua ja myös tarvetta tarkkailla ja jatkuvasti parantaa palveluntasoa ja asiakkaiden tiedottamista muun muassa seuraamalla reklamaatioiden määrää ja kehittämällä asiakaspalvelua ja laskutusta asiakasystävällisempään suuntaan. Korkea ja laadukas palvelutaso on myös L&T:n kilpailuvaltti. Lausunnon mukaan panostamalla tuotannon lisäämiseen yritykset myös tarjoavat uusia työpaikkoja, mikä taas osaltaan saattaa houkuttaa kuntaan uusia asukkaita. Työpaikkojen lisääminen on varmasti jokaisen kunnan tavoitteena nykyään. Yritykset luovat työpaikkoja sekä suoraan että alihankinnan kautta, kunhan niillä on varmuus toiminnan jatkuvuudesta myös tulevaisuudessa. 14