Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen

Samankaltaiset tiedostot
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys. Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatio- ja rahoitusmalliksi

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere

Henkilöstön asema sote-uudistuksessa. Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Suolahti Keski-Suomen Sote hanke

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnissa ja alueilla

Paikkatietoinfrastruktuuri Kauppalehden Tietopalveluiden taustalla

Sote uudistus ja sen toimeenpano. Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari Johtaja Sirkka Jakonen

Etelä-Suomen aluehallintoviraston Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualueen lausunto

Lausuntopyyntö STM 2015

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän ja Keski- Uudenmaan toimijoiden tapaaminen. Keravan lukio ja aikuislukio

Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan.

Aluehallinto uudistuu Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Uusi aluehallinto Satakunnassa -seminaari

Ylitarkastaja Heli Heimala ESAVI. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat - vastuualue, ESAVI, Heli Heimala

Kuntien haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä - valvonnan näkökulma

Asukkaiden ääni Siun sotessa. Kuntalaiset keskiöön- seminaari /Heli Aalto

KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön

KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

KUNTIEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS JOENSUU

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Tietyömaiden turvallisuus Maanrakennuskuljetus 2010 seminaari

Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina Helsinki, Eduskunnan pikkuparlamentin auditorio Tarja Kauppila, johtaja, ISO

Lausuntopyyntö STM 2015

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

SOTE-UUDISTUS SOSIAALIHUOLLON TUTKIMUKSEN JA KOULUTUKSEN NÄKÖKULMA

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma lastensuojelun näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Mietteitä vanhusneuvoston jäsenyyden päättyessä. Vanhusneuvosto Seurakuntien talo, III linja Yrjö Mattila

Tavoitteena terveyttä ja hyvinvointia

Ikäystävällinen Hervannan palvelualue -projekti

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset ELY-keskuksissa Paula Lohikoski Pohjois-Pohjanmaan ELY

Toimialan ja yritysten uudistuminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus. Hallitusneuvos Päivi Salo Lääkintöneuvos Jukka Mattila

Lausuntopyyntö STM 2015

Sote- integraatio. pj. Nimi: Jarmo Ruohonen siht. Nimi: Pilvi Moberg

Kommenttipuheenvuoro. Sosiaalihuolto ja sen kehittäminen Lahti

Lapset puheeksi työtapa Porin perusturvan perussosiaalityössä

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN PALVELUJA UUDISTETAAN

Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan.

Valviran strategiset linjaukset

Muutos on mahdollisuus

Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Kieltenopetus ja Erasmus+ -ohjelma. NELLIP-hankkeen workshop , Omnia Hannele Nevalampi CIMO

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma. Osaamisala SAIRAANHOITO JA HUOLENPITO. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston puheenvuoro Aira A. Uusimäki aluehallintoylilääkäri

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014

Tervetuloa hyvinvointiklinikkaan hyödyntämään hyvinvointitietoa!

Terveydenhuoltoa on uudistettava, jotta hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus voidaan taata

Lähipalveluiden määrittely ja palveluverkon optimointi, Kunta -Sote yhteistyö ja asukkaiden osallisuus. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

SOTE-UUDISTUS: MISSÄ MENNÄÄN JA MITÄ UUDISTUS TARKOITTAA JÄRJESTÖJEN KANNALTA?

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja

SOSIAALIASIAMIES- TOIMINTA. Huhtikuu 2014 / ms

Aluehallintovirastot ovat monialaisia valtion asiantuntijavirastoja alueillaan.

KUNTA - JA PALVELURAKENNEUUDISTUSHANKKEEN ALUEVAIHEEN II VASTAUKSET

Muutos on pysyvää LSSAVIn uusi strategia: Yhteistyöllä yhteiseen tulkintaan hyvästä käytännöstä. Ylijohtaja Jorma Pitkämäki,

5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä

Lasten ja nuorten koulutuksellinen tasa-arvo ja hyvinvoinnin edistäminen

Paikkatietoanalyysien hyödyntäminen sivistys- ja hyvinvointisektoreilla Kokemuksia ja ajatuksia Turun kaupungissa

Tunnistetaanko työttömän palvelutarpeet? Miten työtön ohjautuu terveydenhuoltoon?

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

Vuoksi-Kruununpuisto hanke

Toimijaverkostot. Anne Kuvaja Kehittämispäällikkö Työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkayksikkö Itä-Suomen aluehallintovirasto

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.

TERVEYDENHUOLLON LAITTEET OSANA OMAVALVONTAA. ohjauksella saatuja kokemuksia. Riitta Husso, LM, Valvira

Vanhusneuvostoseminaari SOTE uudistus. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

Uuden sukupolven organisaatio

Suomi toisena kielenä -ylioppilaskoe. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö OPETUSHALLITUS

Tervetuloa Oppilaiden hyvinvointia ja terveyttä tukevaa osaamista koulutukseen

Me-säätiö. Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen. Ulla Nord me. säätiö Me-säätiö

Mikkeli Sirkka Koponen Sosiaalihuollon ylitarkastaja

Opiskeluterveydenhuollon valvonta

KEHITYSVAMMAHUOLLON OHJAUS JA VALVONTA

Alueiden vahvuuksilla kestävää kasvua ja hyvinvointia. Itä-Suomen aluehallintovirasto

-seminaari Helsinki

JÄRJESTÖT JA KASTE. Järjestöjen liittymäpintoja Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan

HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A7-0214/129. Tarkistus. Fiona Hall ALDE-ryhmän puolesta

Terveyskeskuksen innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden loppuraportti

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatutyö - laadukas toiminta terveydenhuollossa

Sote-uudistus järjestöjen näkökulmasta. Marjo Riitta Tervonen, SOSTE

Valvonnasta muuttuvissa rakenteissa

VALINNANVAPAUS. sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi?

Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari , Joensuu

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan ajankohtaiset kysymykset

Hyvinvoinnin edistäminen kouluissa ja oppilaitoksissa -seminaariin

Rakennuspalikoita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja johtamiseen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Yksityiset sosiaalipalvelut ja ennakollinen valvonta

Ovet auki, tulokset ulos! LAITURI-projektin näkökulmasta. Opin ovi klinikka LAITURI-projekti Mervi Sirviö

Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne

Valvonnassa ilmenneitä asioita

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen

Transkriptio:

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen Yrittäjyysosaamista kasvualoille SOTE-palvelut kartalla Paikkatiedon hyödyntäminen terveydenhuollossa 27.11.2015 Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 4.12.2015 1

ESAVIn lausunnon valmistelua Hämeen elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus pyysi lausuntoa Euroopan sosiaalirahaston hankehakemukseen Yrittäjyysosaamista kasvualoille SOTE-palvelut kartalla Lausunnossa pyydettiin arvioimaan onko yksityisillä tai julkisilla terveyspalveluiden tuottajilla tarvetta paikkatieto-osaamiselle ja hyödynnetäänkö tällaista tietoa jo ennestään. Hankkeen toimenpiteinä ovat sote-alan yritysten sekä sote-alaa tukevien rakennetun ympäristön toimijoiden kontaktointi ja tarpeen kartoitus Lausunnon pohjaksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyysi toimialueen suurimpien yksityisten ja julkisen terveydenhuollon johtajien kommentteja seuraaviin kysymyksiin. Onko terveydenhuollossa tarvetta kartta- ja paikkatieto-osaamiselle? Hyödynnetäänkö tietoa jo ennestään terveydenhuollon palveluissa? Vastauksia saatiin 7 kunnasta ja 1 yksityiseltä toimijalta. Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 4.12.2015 2

Lausunnon päätelmät Saatujen vastausten perusteella voidaan todeta, että terveydenhuollossa on jo käytössä erilaisia palveluratkaisuja. Vastausten mukaan on myös tarpeita kartta- ja paikkatieto-osaamisen kehittämiselle. Etelä-Suomen aluehallintovirasto ehdottaa, että koulutuksen suunnittelussa keskityttäisiin tekijöihin, jotka yhdistävät yritystoiminnan, kartta- ja paikkatieto-ohjelmoinnin ja sosiaali- ja terveydenhuollon osaamisen kehittämisen. Tämä tukisi hankesuunnitelmassa mainittua eri asiantuntijoiden yhteistyön kehittämistä, joka nousi esille myös saaduissa vastauksissa. Tärkeää on huomioida kartta- ja paikkatieto-osaamisen ja sosiaali- ja terveydenhuollon osaamisen yhdistävät tekijät niin koulutuksessa kuin toimintojen suunnittelussa. Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 4.12.2015 3

Kartta- ja paikkatiedon hyödyntäminen kunnissa (1/2) Terveydenhuollossa kartta- ja paikkatieto-osaaminen koskee mm. kotipalveluita, terveydenhuollon toimipisteitä ja laitteiden sijaintia. Paikkatietoa hyödynnetään tällä hetkellä ajanvarauksessa. Monien sairauksien esiintyminen on alueellista ja sidoksissa väestön sosioekonomisiin terveyseroihin sekä erilaisiin ympäristö- ja perintötekijöihin. Väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä paikkatiedon merkitys on keskeinen. Nykyisiä terveydenhuollon asiakasjärjestelmiä hyödyntämällä on mahdollista ohjata terveyttä lisääviä panostuksia sinne missä niitä eniten tarvitaan. Digitaalista paikkatietoa voidaan hyödyntää myös neuvonnassa ja ohjauksessa, esimerkiksi potilas voidaan ohjata lähimpään toimipisteeseen tai toisessa tapauksessa ohjata liikuntapalveluun. Terveysalan ammattilaisten paikkatiedon hyödyntäminen nähtiin kuitenkin vielä vähäisenä Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 4.12.2015 4

Kartta- ja paikkatiedon hyödyntäminen kunnissa (2/2) SOTE-alueen suunnitteluun olisi tarpeellista saada enemmän paikkaan liittyvää tietoa siitä, miten kuntalaiset hakeutuvat julkisiin ja yksityisiin palveluihin ja miten etäisyys niihin vaikuttaa. Tarpeena on palvelujen laadun ja paikkatiedon yhdistäminen: missä koetaan saatavan hyvää hoitoa ja missä se on. Paikkatietojen hyödyntämisessä nostettiin esille eri koulutusalojen tietämyksen ja osaamisen yhdistäminen (insinöörit, maantieteilijät ja sosiaalija terveydenhuolto) Tiedon tulee olla helposti luettavaa ja ymmärrettävää Tarvetta on mm. WEB-paikantamisessa ja osoitetietojen löytämisessä ja päivittämisessä. Google mapsia hyödynnetään vaihtelevasti Helsingin kaupunki yhdessä pääkaupunkiseudun kaupunkien kanssa kehittänyt palvelukartan, joka sisältää sosiaali- ja terveyspalveluita sekä muita julkisia ja yksityisiä palveluja. Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 4.12.2015 5

Paikkatietopalveluiden hyödyntäminen aluehallintovirastossa Patio on analysoidun ja hyvin visualisoidun tiedon paikka - ensimmäisen kerran käytössä aluehallintovirastojen peruspalveluiden arvioinnissa vuonna 2015 Teemakartta-toiminnon avulla voi tehdä tilastollisiin indikaattoreihin perustuvia teemakarttoja Analyysi-toiminnon avulla voi tehdä tilastollisia paikkatietoanalyysejä Aineistona voi käyttää Paikkatietoikkunasta löytyviä paikkatietotuotteita Etelä-Suomen aluehallintoviraston sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköt ovat jatkossa kiinnostuneita saamaan tietoa paikkatietopalveluiden kehityksestä. Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 4.12.2015 6

Aluehallintovirasto toteuttaa alueellista yhdenvertaisuutta edistämällä oikeusturvaa, hyvinvointia ja turvallisuutta yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Aluehallintovirastojen keskeiset tehtävät liittyvät lupahallintoon, toimintojen lainmukaisuuden valvontaan ja ohjaukseen. Etelä-Suomi Itä-Suomi Lounais-Suomi Länsi- ja Sisä-Suomi Pohjois-Suomi Lappi Seuraamme, arvioimme ja valvomme peruspalvelujen saatavuutta ja laatua. Tarve karttaesittämiselle Viralliset ja toiminnalliset aluejaot. Palvelupisteiden ja valvontakohteiden sijainti ja ominaisuustieto. Palvelujen saavutettavuustarkastelu. Toimintaympäristöanalyysi. Lainsäädännön toimeenpanon vaikutusarviointi. Peruspalvelujen arviointi. Tilannekuvien tuottaminen- Seppo Suorsa, Aluehallintovirastojen Hallinto- ja kehittämispalvelut/tietoyksikkö

Seppo Suorsa, Aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut

Seppo Suorsa, Aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut

Kiitoksia mielenkiinnosta ja hyvää viikonloppua! 4.12.2015 10