Nordean e-laskua koskevat yleiset ehdot 1 (5) 1 Yleistä ja soveltamisala E-lasku on Nordean asiakkailleen tarjoama palvelu, jolla asiakkaat voivat lähettää ja vastaanottaa e-laskuja ja muita Finvoicesanomia sovitun sähköisen asiointikanavan kuten verkkopankin tai eräsiirtopalvelun kautta. Näitä ehtoja sovelletaan sopimukseen, jonka Asiakas ja Nordea Pankki Suomi Oyj ovat tehneet e-laskupalvelusta. Nordea Pankki Suomi Oyj toimii Asiakkaan valitsemasta Palvelusta riippuen joko Lähettäjän Pankkina tai Vastaanottajan Pankkina tai molempina. Palveluun sovelletaan lisäksi kulloinkin voimassa olevaa Palvelukuvausta. Palvelun käyttö edellyttää, että Asiakas on tehnyt Pankin kanssa Sähköistä asiointia koskevan sopimuksen. Palvelua voivat käyttää Asiakkaat, joiden kotipaikka on Tanskassa, Suomessa, Norjassa tai Ruotsissa tai muussa, kulloinkin voimassa olevassa Palvelukuvauksessa määritellyssä maassa, ja jotka käyttävät Palvelua näissä maissa. Palvelu on tarkoitettu yritysten, yhteisöjen ja elinkeinonharjoittajien käyttöön. E-laskuja voidaan välittää myös kuluttajan vastaanotettavaksi. Kuluttajien e-laskujen vastaanottoon sovelletaan kuluttajille tarkoitettuja palveluehtoja. Mitä näissä ehdoissa puhutaan pankista, soveltuu myös niihin pankkeihin ja maksulaitoksiin, joilla on voimassa oleva Finvoicevälityspalvelua koskeva Finanssialan keskusliiton hallinnoima sopimus. Pankki varaa toimitusajan Palvelun käyttöönottoa varten. 2 Määritelmät Aineistonhoitaja on joko Lähettäjän tai Vastaanottajan valtuuttama osapuoli, jonka asiakkaalla on e-laskujen välitystä koskeva sopimus pankin kanssa. Aineistonhoitaja voi olla esim. tilitoimisto tai muu Asiakkaan lukuun toimiva taho. Asiakas on e-laskua koskevan palvelusopimuksen Pankin kanssa tehnyt yritys- tai muu yhteisöasiakas, asiayhteyden mukaan Lähettäjä ja/tai Vastaanottaja. e-lasku on sähköisessä muodossa välitetty lasku. e-lasku eräsiirtona on Pankin tarjoama palvelu, jossa Lähettäjä lähettää Pankille tai Vastaanottaja vastaanottaa Pankista eräsiirtopalvelun kautta sähköistä laskuaineistoa. e -lasku Verkkopankissa on palvelu, jossa Lähettäjä muodostaa ja vahvistaa Verkkopankissa e-laskun tai Vastaanottaja vastaanottaa e-laskun Verkkopankkiin. e-laskuosoite sisältää Vastaanottajan tai Lähettäjän yksilöivän osoitteen ja pankin tunnuksen. Pankin tunnuksena käytetään kansainvälistä pankkitunnusta (BIC). Finvoice-sanoma on Finanssialan Keskusliiton Finvoice soveltamisohjeessa määritellyssä muodossa oleva sanoma, kuten esimerkiksi e-lasku. Laskuttajailmoitus on Finanssialan Keskusliiton Finvoice soveltamisohjeen mukainen sanoma, jolla Lähettäjä ilmoittaa valmiudestaan lähettää kuluttajan e-laskuja ja pyytää kuluttajia ilmoittamaan Vastaanotto-osoitteita. Lähettäjä on se, joka lähettää e-laskun pankkinsa edelleen välitettäväksi. Lähettäjän sijasta e-laskun voi lähettää Lähettäjän valtuuttama Aineistonhoitaja. Lähettäjänä voi olla vain yritys- tai muu yhteisöasiakas. Lähettäjän Pankki on se pankki, jolle Lähettäjä toimittaa e-laskun välitettäväksi. Lähetysosoite on se Lähettäjän e-laskuosoite, josta laskut lähetetään ja johon osoitetaan Välittämättä jääneet aineisto. Nordea -konserni on Nordea Bank AB (publ) ja siihen kulloinkin suoraan tai välillisesti konsernisuhteessa olevat yhtiöt tai muut yhteisöt. Nordea yhtiö on Nordea -konserniin kuuluva yhtiö. Operaattori on se taho, jolle Nordea Pankki Suomi Oyj toimittaa tai jolta vastaanottaa e-laskun välitettäväksi e-laskulla olevien vastaanottotietojen perusteella. Palvelu on e-lasku Verkkopankissa tai e-lasku eräsiirtona. Palvelukuvaus on kulloinkin voimassa oleva kuvaus e-laskusta Verkkopankissa tai e-laskusta eräsiirtona. Sähköistä asiointia koskeva sopimus on sopimus, jossa sovitaan Asiakkaan ja Pankin välisestä tietoliikenneyhteydestä ja joka Asiakkaan tulee allekirjoittaa ennen Palvelun käyttöönottoa. Vastaanottaja on yritys tai yksityishenkilö, joka on sopinut lähettäjän ja pankkinsa kanssa e-laskujen vastaanotosta, ja jonka Vastaanotto-osoite on e-laskussa. Vastaanottajan Pankki on se pankki, jolle Lähettäjän Pankki toimittaa e-laskun Vastaanottajan saataville. Vastaanottoilmoitus on Finvoice-sanoman muodossa oleva ilmoitus, jolla Vastaanottaja ilmoittaa haluavansa vastaanottaa laskuja sanomassa olevaan Vastaanotto-osoitteeseen tai haluavansa lopettaa laskujen vastaanoton Lähettäjältä Vastaanottoosoitteeseen. Vastaanotto-osoite on se Vastaanottajan e-laskuosoite, jonka perusteella e-lasku asetetaan Vastaanottajan saataville. Vastaanotto-osoitteiden ilmoittamispalvelu on Palvelun lisäpalvelu, jolla Pankki välittää Laskuttajailmoituksia Vastaanottajien saataville ja Vastaanottajien ilmoittamia Vastaanotto-osoitteita Lähettäjille laskuttamista varten. Verkkopankki on pankin palvelusopimuksen perusteella asiakkaalleen tarjoama palvelukokonaisuus, jonka kautta asiakas voi internet-verkkoon tai muuhun tiedonsiirtoverkkoon perustuvan etäviestintämenetelmän avulla käyttää pankkipalveluja tai niihin liittyviä muiden palveluntarjoajien palveluita.
Nordean e-laskua koskevat yleiset ehdot 2 (5) Välittämättä jääneet aineisto sisältää tiedon niistä Finvoicesanomista, joita ei voitu toimittaa laskun Vastaanottajan saataville esimerkiksi virheellisen Vastaanotto-osoitteen vuoksi. 3 Aineiston toimitus ja lähetys Asiakas ja Pankki sopivat Sähköistä asiointia koskevassa sopimuksessaan siitä, miten Asiakas lähettää tai vastaanottaa e-laskuja. Lähettäjä ja Pankki sopivat erikseen muiden Finvoice-sanomien kuin e-laskun välittämisestä. E-laskua koskevia ehtokohtia sovelletaan soveltuvin osin näiden sanomien käsittelyyn. Pankki ei ole velvollinen välittämään Finvoice-sanomia, joiden välittämisestä ei ole sovittu Pankin kanssa. Asiakas voi käyttää Aineistonhoitajaa tai muuta alihankkijaa e-laskujen välityksessä. Asiakkaan tulee nimetä käyttämänsä Aineistonhoitaja tai muu alihankkija. 4 Pankin keskeiset velvollisuudet 4.1 Yleistä Pankki tunnistaa Palvelua käyttävän Asiakkaan Sähköistä asiointia koskevassa sopimuksessa määritellyllä tavalla. Pankki käsittelee ja välittää e-laskut Palvelukuvauksessa kuvatulla tavalla, luottamuksellisena ja luottolaitoslain mukaista salassapitovelvollisuutta noudattaen sen sisältöisenä kuin se on Pankille toimitettu. Pankki ei tutki vastaanottamansa e-laskuaineiston sisältöä, ellei se ole palvelun toiminnan tai muun vastaavan syyn takia välttämätöntä. Pankki välittää e-laskun yksinomaan e-laskussa olevan Vastaanotto-osoitteen perusteella. Pankki välittää e-laskuja ja Finvoice-sanomia myös muille Finvoice-välitysjärjestelmään liittyneille pankeille ja vastaanottaa niiltä näiltä pankeilta kuitenkin niin, että muita kuin Finanssialan Keskusliiton laatiman Finvoice palvelukuvauksen mukaisesti käsiteltäviä e-laskuja ei välitetä pankkien kesken eikä kuluttajille. Kukin Finvoice-välitysjärjestelmään liittynyt pankki tekee omat asiakassopimuksensa itsenäisesti. E-lasku on Vastaanottajan saatavilla viimeistään pankkiin saapumista seuraavana toisena pankkipäivänä. Mikäli Lähettäjän ja Vastaanottajan Pankki on Nordea Pankki Suomi Oyj, e-lasku on Vastaanottajan saatavilla Pankkiin saapumista seuraavana pankkipäivänä. Pankki tarjoaa e-laskua koskevia selvittelyjä varten tavanomaisen asiakastuen Palvelukuvauksessa tai kotisivuillaan määriteltyinä aikoina. 4.2 Pankin keskeiset velvollisuudet Lähettäjään nähden Lähettäjän Pankin vastuu e-laskun käsittelystä alkaa silloin, kun e-lasku on toimitettu Lähettäjän Pankille ja päättyy, kun se on ollut Vastaanottajan saatavilla Palvelukuvauksessa määritellyn, kuitenkin vähintään kahden kuukauden ajan tai se on välitetty edelleen Vastaanottajan Pankille tai asetettu Operaattorin noudettavaksi. Pankki säilyttää sille toimitettua laskuaineistoa yhden kuukauden laskuaineiston vastaanottamisesta. Lähettäjän Pankki tai Vastaanottajan Pankki vastaavat kumpikin omalta osaltaan siitä, ettei e-laskun sisältö muutu silloin, kun se on pankin hallussa. Pankki palauttaa e-laskun Lähettäjälle, mikäli pankki ei tunnista Vastaanottajaa Lähettäjän ilmoittaman e-laskuosoitteen perusteella tai e-laskun osoitetiedot ovat väärin. Tieto e-laskuista, joita ei voitu välittää esim. puutteellisen Vastaanotto-osoitteen vuoksi, on Lähettäjän noudettavissa viimeistään e-laskun lähetyspäivää seuraavana neljäntenä pankkipäivänä. Lähettäjän Pankki asettaa kahden kuukauden ajaksi Lähettäjän saataville tiedon niistä e-laskuista, joita ei voitu välittää. 4.2.1 E-lasku Verkkopankissa Pankki tarjoaa Asiakkaan käyttöön verkkopankkikäyttöliittymän e-laskujen tekemiseksi ja vastaanottamiseksi Verkkopankissa. 4.2.2 E-lasku eräsiirtona Pankki sitoutuu vastaanottamaan Lähettäjän lähettämän laskuaineiston Lähettäjän kanssa sovitussa muodossa ja sovitulla tavalla ja pitämään aineiston Vastaanottajan saatavilla tietojärjestelmässään tai välittämään sen edelleen Vastaanottajan Pankille. 4.3 Pankin keskeiset velvollisuudet Vastaanottajaan nähden Pankki vastaanottaa ja pitää e-laskun Vastaanottajan saatavilla (esim. noudettavana tai Verkkopankissa käsiteltävänä) Pankin ilmoittaman ajan, kuitenkin vähintään kahden kuukauden ajan siitä, kun e-lasku on toimitettu Vastaanottajan Pankille. Vastaanottaja vastaa e-laskun käsittelystä. Säilytysajan jälkeen Vastaanottajan Pankki ei ole velvollinen säilyttämään pankille toimitettua e-laskua tai toimittamaan e-laskua Vastaanottajalle muussa muodossa. Pankki ei ole velvollinen ilmoittamaan Vastaanottajalle, milloin e-lasku on saatavilla Pankki ei vastaa e-laskujen sisällöstä, oikeellisuudesta tai aiheellisuudesta. 5 Lähettäjän keskeiset velvollisuudet ja vastuut 5.1. Yleistä Lähettäjä vastaa e-laskun toimittamisesta Lähettäjän Pankkiin. Lähettäjän on sovittava Vastaanottajan kanssa Vastaanottoosoitteesta, johon lasku toimitetaan. Lähettäjä ei saa lähettää e-laskuja Vastaanottajalle tai muulle taholle, joka ei ole ilmoittanut ottavansa niitä vastaan tai joka kieltää niitä lähettämästä. Suoraveloitettavaa laskua tai suoraveloitusilmoitusta ei saa lähettää e-laskuna. Lähettäjä vastaa toimitetun e-laskun sisällöstä, oikeellisuudesta ja aiheellisuudesta sekä siitä, että e-lasku noudattaa voimassa olevaa lainsäädäntöä ja hyvää tapaa. Huomautuslaskut Lähettäjän tulee toimittaa paperitulosteena. Pankilla on oikeus julkistaa tieto muille palvelun käyttäjille, mikäli Pankilla on perusteltu syy epäillä, että Lähettäjä käyttää Palvelua vilpilliseen, epäeettiseen tai lain tai palvelua koskevan sopimuksen vastaiseen toimintaan.
Nordean e-laskua koskevat yleiset ehdot 3 (5) Lähettäjän tulee taltioida e-laskuaineisto mahdollista uudelleen lähetystä varten Palvelukuvauksessa määritellyn ajan. Lähettäjän tulee säilyttää e-laskuaineisto kirjanpitosäännösten mukaisesti. Mahdollisten keskeytysten tai häiriöiden varalta Lähettäjällä on oltava valmius toimittaa e-lasku uudelleen sekä varajärjestelmä laskujen toimittamiseen. Lähettäjä sitoutuu käsittelemään Vastaanotto-osoitteita huolellisesti. Lähettäjä ei saa luovuttaa Vastaanotto-osoitteita koskevia ja muita pankin luovuttamia tietoja kolmansille osapuolille eikä käyttää niitä muuhun kuin palvelua koskevassa sopimuksessa kuvattuun tarkoitukseen. Lähettäjä sitoutuu säilyttämään e-laskujen Vastaanottajaa koskevat tiedot hyvän tietojenkäsittelytavan mukaisesti ja siten, ettei ulkopuolisella ole niihin pääsyä. Lähettäjän tulee huolehtia siitä, että sillä on riittävä asiakastuki e-laskuja koskevien reklamaatioiden ja palautteen käsittelemiseksi ja huolehtia siitä, että asiakastuen yhteystiedot ovat Vastaanottajien saatavilla. 5.2 E-lasku Verkkopankissa Lähettäjä syöttää e-laskun tiedot ja vahvistaa sen. Lähettäjän vahvistettua tiedot Pankki välittää e-laskun Palvelukuvauksen mukaisesti. 5.3 E-lasku eräsiirtona Lähettäjä toimittaa laskuaineiston Pankille Palvelukuvauksen mukaisesti. 5.4 E-laskun muutokset ja peruutus Lähettäjä ei voi peruuttaa tai tehdä muutoksia e-laskuun sen jälkeen, kun Lähettäjän Pankki on vastaanottanut sen. E-lasku korjataan lähettämällä hyvityslasku. 5.5 Linkin käyttäminen e-laskussa Lähettäjä voi sisällyttää e-laskuun linkkejä laskun tai sen perusteena olevia tuotteitaan koskevien tietojen antamiseksi Palvelukuvauksen mukaisesti. Linkin kautta ei saa välittää luottamuksellisia asiakastietoja, kuten henkilötunnusta, tili-numeroa tai kortin numeroa. Lähettäjä vastaa linkeistä, niiden toiminnasta sekä siitä, että Pankin, sen asiakkaan tai kolmannen tietoturva ei vaarannu linkkien käyttämisen johdosta. Linkeissä on käytettävä Pankin hyväksymää salausta ja niiden kautta välitettävien asiakaskohtaisten tietojen on oltava asianmukaisesti suojattuja. Pankilla on oikeus estää linkkien käyttäminen, jos ne vaarantavat asiointiturvallisuutta tai niiden kautta näytettyjen tietojen sisältö ei vastaa palvelua koskevaa sopimusta, lakia tai hyvää tapaa. 6 Vastaanottajan keskeiset velvollisuudet ja vastuut Lähettäjä ja Vastaanottaja sopivat keskenään e-laskujen käyttämisestä. E-laskujen vastaanottamista varten Vastaanottaja ilmoittaa Lähettäjälle Vastaanotto-osoitteensa. Vastaanottajan tulee ilmoittaa Lähettäjälle, mikäli Vastaanotto-osoite muuttuu tai Vastaanottaja haluaa keskeyttää e-laskujen vastaanoton. Palvelun käyttöönotto tai Vastaanotto-osoitteen ilmoittaminen ei lakkauta Vastaanottajan maksuliikennesopimuksia, esim. suoraveloitusvaltuutusta. Vastaanottajan on lakkautettava nämä erikseen. Vastaanottaja hyväksyy e-laskun toimitetuksi itselleen, kun Vastaanottajan Pankki on asettanut e-laskun Vastaanottajan saataville. Lähettäjä tai Pankki ei ole velvollinen toimittamaan e-laskua Vastaanottajalle muussa muodossa. Vastaanottaja vastaa siitä, että se noutaa e-laskuaineiston Pankista tai käsittelee sen Verkkopankissa Palvelukuvauksessa määritellyn ajanjakson kuluessa. Vastaanottaja vastaa e-laskuaineiston säilyttämisestä kirjanpitosäännösten mukaisesti. Vastaanottajan Pankki ei ilman erillistä maksutoimeksiantoa ole velvollinen huolehtimaan e-laskun maksamisesta tai käsittelystä muutoin. Maksaminen edellyttää, että Vastaanottaja nimenomaisesti antaa laskuun liittyvän toimeksiannon. Pankki välittää e-laskuihin perustuvat maksut tilisiirtoina. Niihin sovelletaan kulloinkin voimassa olevia Nordean maksujenvälityksen yleisiä ehtoja (Nordean euromaksualueella välitettävien euromaksujen yleiset ehdot sekä Nordean lähtevien ja saapuvien valuuttamaksujen yleiset ehdot). E-laskun sisältöä koskevat huomautukset Vastaanottajan tulee tehdä suoraan Lähettäjälle. Vastaanottajalla tulee olla mahdollisia häiriötilanteita varten varajärjestelynä mahdollisuus käsitellä Lähettäjän Vastaanottajalle kirjallisesti tai muulla tavoin toimittamia laskuja. 7 Palvelun saatavuus Pankki ilmoittaa Palvelun käyttöajat Palvelukuvauksessa. Pankki ei takaa sitä, että Palvelu on saatavilla keskeytyksettä. Pankilla on oikeus keskeyttää Palvelun tarjoaminen tiedossa olevan teknisen häiriön, ohjelmistopäivityksen, huoltotöiden, muutostöiden tai muiden vastaavien syiden vuoksi. Jos Pankki tietää keskeytyksestä etukäteen, Pankin tulee ilmoittaa siitä Asiakkaalle kohtuullisessa ajassa ennen keskeytyksen alkamista. Pankki ilmoittaa Asiakkaalle ennalta arvaamattomista keskeytyksistä mahdollisimman pian. Pankki ei ole velvollinen ilmoittamaan keskeytyksistä, joiden merkitystä voidaan pitää vähäisenä. Ilmoitus voidaan toimittaa sähköiseen aineistoon liitettynä viestinä. 8 E-lasku postitse Lähettäjän pyynnöstä Pankki voi tulostaa ja postittaa e-laskun Vastaanottajalle paperitulosteena Palvelukuvauksessa kuvatulla tavalla, mikäli Pankki tällaista palvelua tarjoaa. Pankki ei vastaa e-laskun toimittamisesta sen jälkeen, kun se on tulostanut e-laskun ja toimittanut sen postin välitettäväksi. 9 Vastaanotto-osoitteiden ilmoittamispalvelu Lähettäjä lähettää Laskuttajailmoituksen pankilleen. Lähettäjä vastaa toimittamiensa tietojen oikeellisuudesta. Lähettäjän Pankki välittää Laskuttajailmoituksen vastaanottaja-asiakkaidensa saataville ja Vastaanotto-osoitteiden ilmoittamispalvelua tarjoavaan pankkiin Lähettäjän antaman ko. pankin Ilmoittamispalveluosoitteen perusteella.
Nordean e-laskua koskevat yleiset ehdot 4 (5) Vastaanottajan Pankki asettaa Laskuttajailmoituksen Vastaanottajien saataville Verkkopankkiin. Vastaanottajan Pankki pitää Lähettäjän ilmoittamia tietoja Vastaanottajan saatavilla siihen saakka, kunnes Lähettäjä tai Lähettäjän Pankki on ilmoittanut tietojen muutoksesta tai poistosta. Vastaanottajan Pankilla on kuitenkin oikeus poistaa Laskuttajailmoitus, mikäli pankilla on perusteltu syy epäillä, että Lähettäjän toiminta on lain, hyvän tavan tai palvelua koskevan sopimuksen vastaista tai Palvelun käyttäminen lakkaa. Lähettäjän Pankki asettaa Vastaanottajien toimittamat Vastaanottoilmoitukset ja niiden muutokset Lähettäjän saataville. Lähettäjän Pankki välittää Vastaanottoilmoituksen Lähettäjän saataville siinä muodossa, kun se on Lähettäjän Pankkiin toimitettu. Lähettäjän Pankki ei tarkasta Vastaanottoilmoitusta. Vastaanottoilmoitus katsotaan toimitetuksi Lähettäjälle, kun Lähettäjän Pankki on asettanut Vastaanottoilmoituksen Lähettäjän saataville. Lähettäjän Pankki säilyttää Vastaanottoilmoitukset Lähettäjän saatavilla Lähettäjän Pankin ilmoittaman ajan, kuitenkin vähintään kaksi kuukautta. Lähettäjä huolehtii siitä, että Vastaanottoilmoitukset ja niiden muutokset käsitellään viipymättä sen jälkeen, kun Lähettäjän Pankki on asettanut ne Lähettäjän saataville. Vastaanottajan suorittama e-laskujen välityspalvelun käyttöönotto tai e-laskuosoitteen ilmoittaminen ei kuitenkaan lakkauta annettua suoraveloitusvaltuutusta. Jos Lähettäjän ja Lähettäjän Pankin välinen palvelua koskeva sopimus päättyy, Lähettäjän Pankilla on oikeus Lähettäjän puolesta poistaa tehdyt Laskuttajailmoitukset. 10 Maksut ja palkkiot Asiakas suorittaa käyttämästään Palvelusta Pankille Pankin kulloinkin voimassa olevassa palveluhinnastossa määritellyt palkkiot, jollei kirjallisesti sovita muusta hinnoittelutavasta. Pankilla on oikeus veloittaa palveluhinnat Asiakkaan pankkitililtä. Pankilla on oikeus muuttaa palveluhinnastossa mainittuja maksuja ja palkkioita sekä lisätä uusia maksuja ja palkkioita ilmoittamalla niistä vähintään yhtä (1) kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa. 11 Asiakkaan nimen julkaiseminen Pankilla, kaikilla muilla Nordea yhtiöillä ja muilla sähköisen laskutuksen osapuolilla on oikeus julkaista tieto siitä, että Asiakas käyttää Palvelua tai tieto siitä, että palvelua koskeva sopimus on päättynyt. Tieto voidaan julkistaa internetissä tai muulla tavalla. 12 Aineistonhoitaja ja muut alihankkijat Pankilla on oikeus käyttää alihankkijoita. Pankki vastaa alihankkijoidensa toiminnasta. Toista rahoituslaitosta tai toisen rahoituslaitoksen lukuun toimivaa osapuolta ei pidetä Pankin alihankkijana eikä Pankki vastaa sen toiminnasta. Asiakas vastaa Aineistonhoitajan tai muun alihankkijansa toiminnasta. Aineistonhoitaja ei ole Asiakkaan pankin alihankkija. 13 Pankkisalaisuus Asiakas antaa Pankille ja kaikille muille Nordea yhtiöille luvan luovuttaa ja käsitellä Asiakasta koskevia tietoja Nordea- konsernin sisällä ja luovuttaa tietoja kolmannelle osapuolelle, jos se on välttämätöntä palvelua koskevan sopimuksen ehtojen täyttämiseksi. Lähettäjä hyväksyy, että yksittäisen laskun osalta Lähettäjän Pankilla ja Vastaanottajan Pankilla on oikeus luovuttaa Lähettäjän sekä Lähettäjän Aineistonhoitajan yhteystiedot (esim. Y-tunnus, nimi ja osoite) Vastaanottajalle. Vastaanottaja hyväksyy, että Vastaanottajan Pankilla on oikeus luovuttaa Vastaanottajan ja/tai Vastaanottajan Aineistonhoitajan Vastaanotto-osoite ja yhteystiedot Lähettäjän Pankille ja Lähettäjälle pankkisalaisuuden estämättä. 14 Muutokset Pankilla on oikeus muuttaa näitä ehtoja sekä Palvelukuvausta. Pankki ilmoittaa kirjallisesti tai pankin tarjoaman sähköisen kanavan, kuten verkkopankin kautta sellaisen yleisten ehtojen muutoksen, joka olennaisesti lisää maksajan velvollisuuksia tai vähentää hänen oikeuksiaan ja joka ei johdu lain muutoksesta, viranomaisen määräyksestä taikka pankkien maksujenvälitysjärjestelmän muutoksista. Pankki ilmoittaa muutoksesta vähintään kuukautta ennen muutoksen ehdotettua voimaantulopäivää. Muun ehtojen muutoksen pankki ilmoittaa julkaisemalla sen pankin toimipaikassa tai verkkosivuilla. 15 Immateriaalioikeudet Palvelun toteuttamiseen liittyvät tekijänoikeudet ja muut immateriaalioikeudet kuuluvat Pankille tai muulle Pankin ilmoittamalle taholle. 16 Ilmoitukset Pankin lähettämän kirjallisen ilmoituksen katsotaan tulleen Asiakkaan tietoon viimeistään seitsemäntenä (7.) päivänä ilmoituksen lähettämisestä, jos ilmoitus on lähetetty Asiakkaan Pankille ilmoittamaan osoitteeseen tai kaupparekisteriin merkittyyn osoitteeseen. Mikäli Pankin ilmoitus tehdään Asiakkaan saataville toimitettuun laskuaineistoon tai vuorovaikutteiseen palveluun sisältyvänä viestinä, katsotaan ilmoituksen tulleen Asiakkaalle viimeistään kolmantena (3.) päivänä siitä, kun ilmoitus on asetettu Asiakkaan saataville Palveluun tai Pankin tietojärjestelmään. Asiakkaan tulee viivytyksettä ilmoittaa Pankille kirjallisesti muuttuneet nimi- tai osoitetiedot sekä muut Palvelun kannalta oleelliset tiedot. 17 Palvelua koskevat huomautukset Asiakkaan tulee viipymättä ilmoittaa pankilleen palvelua koskevan sopimuksen mukaiseen toimintaan liittyvästä pankin virheestä ja siihen liittyvästä mahdollisesta vaatimuksestaan kirjallisesti kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun aineisto on toimitettu pankkiin välitettäväksi.
Nordean e-laskua koskevat yleiset ehdot 5 (5) 18 Pankin oikeus keskeyttää palvelun tarjoaminen Pankilla on oikeus keskeyttää Palvelun tarjoaminen, mikäli Pankilla on perusteltu syy epäillä, että Palvelua käytetään vilpilliseen, epäeettiseen tai lain tai palvelua koskevan sopimuksen vastaiseen toimintaan tai tavalla, joka saattaa aiheuttaa vahinkoa Pankin, sen asiakkaiden tai sivullisten tietoturvalle tai liiketoiminnalle tai joka muuten vaarantaa näiden oikeudet. 19 Pankin vastuun rajoitukset Mikäli e-laskun välittäminen estyy Lähettäjän Pankista tai Vastaanottajan Pankista johtuvasta syystä, edellä mainittu Pankki on velvollinen korvaamaan vain lain mukaisen viivästyskoron ja kohtuulliset selvittelykulut. Lähettäjän Pankki tai Vastaanottajan Pankki ei vastaa Lähettäjälle, Vastaanottajalle tai kolmannelle aiheutuneesta välillisestä tai epäsuorasta vahingosta, kuten esim. saamatta jääneestä voitosta tai tuotosta, tulonmenetyksestä, veroseuraamuksesta, korkomenetyksestä tai muusta näihin rinnastettavasta vahingosta, jota Pankki ei voi kohtuudella ennakoida. Pankki ei vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat lähettäjän, vastaanottajan tai kolmannen osapuolen toiminnasta. Kolmansia osapuolia ovat Aineistonhoitaja, tietoliikenne- tai teleoperaattori, ITpalvelukeskus, muu pankki tai muut laskuaineiston käsittelyyn liittyvät osapuolet. Pankki ei vastaa siitä, että osa e-laskuun sisältyvästä tiedosta saattaa jäädä käsittelemättä, jos Vastaanottaja vastaanottaa e-laskua koskevan aineiston eri muodossa kuin se on lähetetty Pankille. Pankki ei muuta laskun tietosisältöä. Pankki ei vastaa Vastaanottajalle aiheutuvista viivästysseuraamuksista, jotka johtuvat siitä, ettei Vastaanottaja hyväksy laskua, antaa sitä koskevan maksutoimeksiannon myöhässä tai muutetuin maksutiedoin. 20 Ylivoimainen este Lähettäjän Pankki tai Vastaanottajan Pankki ei vastaa vahingosta, joka aiheutuu siitä, että e-laskujen välitys estyy, viivästyy tai häiriintyy ylivoimaisesta esteestä tai muusta siihen verrattavaan syyhyn perustuvasta pankin toiminnan kohtuuttomasta vaikeutumisesta. Tällainen vastuusta vapauttava este voi olla esimerkiksi: viranomaisen toimenpide sota tai sen uhka, kapina tai mellakka pankista riippumaton häiriö postinkulussa, automaattisessa tietojenkäsittelyssä, tiedonsiirrossa, muussa sähköisessä viestinnässä tai sähkön saannissa tulipalon tai muun turman aiheuttama keskeytys tai viivästys pankin toiminnassa työtaistelutoimi, kuten lakko, sulku, boikotti tai saarto, vaikkei pankki itse olisi siinä osallisena. Jos Pankki joutuu epätavalliseen ja ennalta arvaamattomaan tilanteeseen, joka estää e-laskuja koskevan aineiston välittämisen, Vastaanottaja ei vastaa tällaisen Pankkiin kohdistuvan tilanteen Lähettäjälle aiheuttamasta vahingosta, kuten viivästyskorosta. 21 Sopimuksen siirtäminen Asiakas ei saa siirtää palvelua koskevan sopimuksen mukaisia oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan kolmannelle osapuolelle ilman Pankin kirjallista suostumusta. Pankilla on oikeus siirtää palvelua koskevan sopimuksen mukaiset oikeutensa ja velvollisuutensa Nordea-konserniin kuuluvalle yhtiölle. 22 Voimassaolo ja irtisanominen Palvelua koskeva sopimus on voimassa toistaiseksi. Kummallakin osapuolella on oikeus kirjallisesti irtisanoa palvelua koskeva sopimus yhden (1) kuukauden irtisanomisajalla. Pankilla on oikeus irtisanoa palvelua koskeva sopimus välittömästi ilmoittamalla siitä Asiakkaalle, mikäli Asiakas on rikkonut palvelua koskevan sopimuksen ehtoja olennaisesti Pankilla on hyvä syy otaksua, että Asiakas ei pysty täyttämään palvelua koskevan sopimuksen tai jonkin muun sopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan Pankkia tai muuta Nordea yhtiötä kohtaan, ja tilanteen odotetaan kestävän yli kaksi (2) viikkoa, tai Pankilla on perusteltu syy epäillä, että Palvelua käytetään lainvastaisessa toiminnassa. Palvelua koskeva sopimus päättyy ilman eri ilmoitusta, jos Asiakkaan ja Pankin välillä ei ole voimassa olevaa Sähköistä asiointia koskevaa sopimusta. Irtisanomisesta huolimatta palvelua koskeva sopimus on voimassa, kunnes Pankilla on ollut kohtuullinen aika Palvelun sulkemiseen. Jos palvelua koskeva sopimus irtisanotaan ajanjaksona, jolta Asiakas on jo maksanut palkkion, Asiakkaalla ei ole oikeutta saada korvausta maksetusta palkkiosta. 23 Sovellettava laki ja oikeuspaikka Palvelua koskevaan sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Palvelua koskevasta sopimuksesta mahdollisesti aiheutuvat riitaisuudet käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa. Pankilla on kuitenkin aina oikeus saattaa palvelua koskevasta sopimuksesta johtuvat riitaisuudet muun toimivaltaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Pankkia tai Pankin käyttämää alihankkijaa kohtaava ylivoimainen este tai muu edellä mainittu olosuhde oikeuttaa Pankin keskeyttämään palvelujen tarjoamisen ja toimeksiantojen toteuttamisen toistaiseksi. Pankki voi lykätä toimintansa tai velvollisuutensa suorittamisen myöhemmäksi ehtojen kohdassa 20 tarkoitetussa tilanteessa, joka estää Pankkia toimimasta tai suorittamasta velvollisuuksiaan palvelua koskevan sopimuksen mukaisesti.