JÄTEHUOLLON TUOTTAJAVASTUUN JÄTEVIRRAT

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu JÄTEHUOLLON TUOTTAJAVASTUUN JÄTEVIRRAT Esimerkkinä Sähkö- ja elektroniikkalaitteet sekä kannettavat paristot ja akut Yritysten ympäristöjohtaminen Pro gradu-tutkielma Syyskuu 2011 Laatija: Anu Toppila Ohjaajat: Professori Hanna-Leena Pesonen Ylitarkastaja Teemu Virtanen

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU Tekijä Anu Toppila Työn nimi Jätehuollon tuottajavastuun jätevirrat: Esimerkkinä sähkö- ja elektroniikkalaitteet sekä kannettavat paristot ja akut Oppiaine Yritysten ympäristöjohtaminen Aika Syyskuu 2011 Työn laji Pro gradu -tutkielma Sivumäärä 91 + 3 liitesivua Tiivistelmä Täm än tutkim uksen tavoitteena on tarkastella jätehuollon tuottajavastuun alaisten sä h- kö- ja elektroniikkalaitteid en sekä kannettavien paristojen ja akkujen jätevirtojen kulke u- tum ista virallisen keräysjärjestelm än ulkopu olella. Tutkim ustehtävänä on selvittää y h- täältä, kuinka paljon ja m inkälaista sähkö- ja elektroniikkarom ua sekä kannettavia paristoja ja akkuja kulkeutuu virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelle ja toisaalta, mitkä m ekanism it ohjaavat näid en jätevirtojen kulkeutum ista. Tehtävään vastataan kirjallisuuskatsauksen ja empiirisen tutkimuksen perusteella, joista jälkimmäinen pohjautuu teemahaastatteluihin sekä valmiiden aineistojen analysointiin. Tutkim ustulokset osoittivat, että jopa puolet vuosittain syntyvästä sähkö - ja elektroniikkaromusta kulkeutuu virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelle. Näiden sivuvirtojen pääasialliseksi aiheuttajam ekanism iksi tunnistettiin sähkö- ja elektroniikkarom un taloud ellisesti positiivinen arvo, jonka vuoksi virallisen keräysjärjestelm än ulkopuoliset to i- m ijat keräävät rom ua laajalti kilpaillen sam alla tuottajavastuun alaisen keräysjärjeste l- män kanssa romun saannista. Nämä toimijat aiheuttavat pääosan vuosittaisista sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirroista. Vuosittaisesta paristo- ja akkujätteestä myös yli puolet päätyy sivuvirtoina virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelle. Nämä sivuvirrat ovat voimakkaasti sidoksissa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sivuvirtoihin, mutta niiden aiheuttajam ekanism it ovat erilaiset. Toisin kuin sähkö- ja elektroniikkarom un, kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirrat aiheutuvat miltei kokonaisuudessaan kulutt ajien puutteellisesta kierrätyskäyttäytym isestä. Tutkim ustulosten perusteella yksittäisen k u- luttajan voitiin tod eta olevan keskeisessä roolissa tuottajavastuun alaisen keräysjärje s- telmän toimivuudessa. He pystyvät vaikuttamaan yhtäältä siihen, että tuottajavastuun alaiset jätteet päätyvät kotitalouksista kierrätykseen ja toisaalta siihen, että jätteet lopulta päätyvät epävirallisen keräysjärjestelmän sijasta lailliseen järjestelmään. Asiasanat Tuottajavastuu, sähkö- ja elektroniikkalaitteet, kannettavat akut ja paristot, virallinen keräysjärjestelmä, sivuvirrat Säilytyspaikka Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

KUVAT KUVA 1 Tutkimuksen rakenne... 12 KUVA 2 Sähkö- ja elektroniikkaromun keskimääräinen koostumus (p-%)... 15 KUVA 3 Sähkö- ja elektroniikkalaiteromun prosentuaalinen jakautuminen laiteluokittain EU:n alueella... 21 KUVA 4 Markkinoille laskettujen irtoparistojen ja akkujen prosentuaalinen jakauma Suomessa... 24 KUVA 5 Tuottajayhteisöjen toimintakenttä... 34 KUVA 6 Tuottajien jakautuminen tuottajayhteisöihin ja tuottajiin markkinaosuuksien perusteella vuonna 2009... 35 KUVA 7 SE-romun käsittelyyn osallistuvat tahot ja rahavirrat esimerkkinä Elker Oy... 37 KUVA 8 Sähkö- ja elektroniikkaromun mahdollisia sivuvirtoja virallisen keräysjärjestelmän ohi... 43 KUVA 9 Sähkö- ja elektroniikkaromun pääasialliset kulkeutumisreitit Kaukoidässä... 45 KUVA 10 Sähkö- ja elektroniikkaromun pääasialliset sivuvirrat Suomessa... 61 KUVA 11 Kannettavien paristojen ja akkujen pääasialliset sivuvirrat Suomessa... 63 KUVA 12 Kannettavien paristojen ja akkujen kulkeutumisreitit jätehuoltooperaattoreiden, tuottajayhteisöjen ja käsittelylaitosten välillä... 65 TAULUKOT TAULUKKO 1 Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden laiteluokat... 14 TAULUKKO 2 Markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrät Norjassa vuonna 2009... 17 TAULUKKO 3 Aiempia tutkimuksia ja niissä käytettyjä tutkimusmenetelmiä sähkö- ja elektroniikkalaiteromun kertymän arvioinnissa... 19 TAULUKKO 4 Sähkö- ja elektroniikkaromun keräysmäärät Ruotsissa vuosina 2008 ja 2009... 20 TAULUKKO 5 Arvio sähkö- ja elektroniikkalaitteiden laitejakaumasta kuluttaja- ja yritystuotteiden välillä... 22 TAULUKKO 6 Myytyjen ja kerättyjen kannettavien paristojen ja akkujen määrät Ruotsissa vuonna 2009... 25 TAULUKKO 7 Sähkö- ja elektroniikkalaiteluokille asetetut vähimmäishyödyntämis- sekä uudelleenkäyttö- ja kierrätystavoitteet... 33 TAULUKKO 8 Saatavilla olevat aineistot, niiden sisältö ja aineiston keruumenetelmä sekä aineistoissa esiintyvät puutteet kokonaisjätemäärien arvioinnissa... 52 TAULUKKO 9 Tämän hetkiset tietotarpeet ja tiedon saannin esteet jätevirtojen arvioinnissa... 55

TAULUKKO 10 Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelijät Suomessa, joille kysely toimitettiin... 56 TAULUKKO 11 Viralliseen keräysjärjestelmän keräämän ja sen ulkopuolelta tulleen B2B-romun jakauma... 64 TAULUKKO 12 Arvio metalliromun keräykseen päätyneen sähkö- ja elektroniikkaromun määrästä vuosina 2008 ja 2009... 68 TAULUKKO 13 Sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirrat, niiden määrät ja aiheuttajamekanismit vuonna 2008 ja 2009.... 77 TAULUKKO 14 Kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirrat, niiden aiheuttajamekanismit sekä sivuvirtojen suuruudet vuonna 2009... 80

5 SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ KUVAT JA TAULUKOT SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 7 1.1 Tutkimuksen tausta... 7 1.2 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusongelmat... 9 1.3 Tutkimuksen rakenne... 10 2 SÄHKÖ- JA ELEKTRONIIKKALAITTEIDEN SEKÄ KANNETTAVIEN PARISTOJEN JA AKKUJEN JÄTEVIRRAT... 13 2.1 Sähkö- ja elektroniikkaromun ominaisuudet... 13 2.1.1 Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määritelmä ja koostumus... 13 2.1.2 Sähkö- ja elektroniikkaromun kertymän arviointi... 16 2.2 Kannettavien paristojen ja akkujen ominaisuudet... 22 2.2.1 Kannettavien paristojen ja akkujen määritelmä ja koostumus. 22 2.2.2 Käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen kertymät... 23 3 TUOTTAJAVASTUU JÄTEHUOLLOSSA... 27 3.1 Tuottajavastuu käsitteenä... 27 3.2 Tuottajavastuu sähkö- ja elektroniikkalaitteissa... 31 3.2.1 Tuottajayhteisöt ja tuottajat... 33 3.2.2 Keräysjärjestelmät... 36 3.2.3 Käsittelyjärjestelmät... 38 3.3 Tuottajavastuu kannettavissa paristoissa ja akuissa... 39 3.3.1 Tuottajat ja tuottajayhteisöt... 39 3.3.2 Keräys- ja käsittelyjärjestelmät... 40 3.4 Tuottajavastuujärjestelmän toimivuutta vaikeuttavat tekijät... 41 3.4.1 Virallisen keräysjärjestelmän ulkopuoliset toimijat... 42 3.4.2 Kuluttajakäyttäytyminen... 46 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 49 4.1 Tutkimusmenetelmä ja aineiston hankinta... 49 4.1.1 Teemahaastattelut... 50 4.1.2 Valmiiden aineistojen hankinta... 51 4.2 Tutkimuksen luotettavuuden arviointi... 57 4.2.1 Tilastojen luotettavuuden arviointi... 58 4.2.2 Teemahaastattelujen luotettavuuden arviointi... 59 5 TUTKIMUSTULOKSET... 61

5.1 Sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirrat, niiden suuruudet ja sivuvirtoihin vaikuttavat mekanismit... 61 5.1.1 Jätehuolto-operaattoreiden asiakkailta keräämä jäte... 63 5.1.2 Metalliromun kerääjien ja käsittelijöiden keräämä romu... 66 5.1.3 Kierrätyspalveluita tarjoavat muut yksityiset yritykset... 70 5.1.4 Keräyspisteistä varastettu tai myyty jäte sekä ulkomaille viety jäte... 71 5.1.5 Sekajätteen joukossa kaatopaikalle päätyvä jäte... 74 5.1.6 Kuluttajien hamstraus ja varastointi... 75 5.2 Yhteenveto tutkimustuloksista... 76 5.2.1 Sähkö- ja elektroniikkaromun kokonaismäärä vuosina 2008 ja 2009... 76 5.2.2 Kannettavien paristojen ja akkujen kokonaismäärä vuonna 2009... 79 6 JOHTOPÄÄTÖKSET... 81 6.1 Tutkimuksen tarkoitus ja päätulokset... 81 6.2 Mahdollisia jatkotutkimusaiheita... 84 LÄHTEET... 86 LIITTEET... 92 6

7 1 JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen tausta Elektroniikka-ala on maailman suurin ja nopeimmin kasvava tuotantoteollisuuden ala. Euroopan talousalueen markkinat ovat saturoituneet sähkö- ja elektroniikkalaitteista jo vuosikymmenten ajan, mutta tästä huolimatta sähköja elektroniikkaromun määrän on todettu kasvavan Euroopan unionin alueella jopa 3-5 %:n vuosivauhdilla (Savage ym. 2006). Savagen ym. (2006) mukaan tämä kasvuvauhti on jopa kolme kertaa nopeampaa kuin muiden vastaavien jätevirtojen kasvu. Jätevirrat jatkavat kasvuaan EU:n alueella pääasiassa teknologian kehittymisen vuoksi, mutta samalla myös sähkö- ja elektroniikkalaitteiden käyttöikä on merkittävästi lyhentynyt kasvattaen entisestään vuosittaisen sähkö- ja elektroniikkaromun määrää (Darby & Obara 2004). Jätevirran nopea kasvuvauhti yhdistettynä laiteromun vaarallisiin ja haitallisiin materiaaliyhdistelmiin on nostanut jätevirran jätehuollon järjestämisen yhdeksi tärkeimmistä sääntelyn aloista EU:ssa. (European Commission 2011 & Pongrácz 2002). Sähkö- ja elektroniikkaromun määrän eskaloituessa myös jätteeksi muodostuvien kannettavien paristojen ja akkujen määrä on kasvussa EU:n alueella (Commission of the European Communities 2003). Tämä johtuu siitä, että useat sähkö- ja elektroniikkalaitteet vaativat toimiakseen kannettavia paristoja tai akkuja. Tutkimusten mukaan noin 30 % kaikista markkinoille lasketuista kannettavista paristoista ja akuista on valmiiksi asennettuina sähkö- ja elektroniikkalaitteisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa noin 90 prosenttia kaikista markkinoille lasketuista kannettavista akuista ja noin 10 prosenttia kaikista markkinoille lasketuista kannettavista paristoista. (European Commission 2003). Erilliskeräykseen päätyvän jätemateriaalin määrä kasvaa vuosittain, mutta kannettavia paristoja ja akkuja päätyy edelleen merkittäviä määriä kaatopaikoille ja polttolaitoksiin, joissa ne lisäävät raskasmetalli- ja muita päästöjä ilmaan, veteen ja maaperään (Commission of the European Communities 2003). Edellä mainitusta johtuen sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannattavien paristojen ja akkujen jätevirtojen asianmukaista käsittelyä on pyritty tehostamaan lainsäädännöllisin keinoin niin yhteisö- kuin kansallisella tasolla. Yksi uusimmista sääntelyn keinoista on jätehuollon tuottajavastuun käyttöönotto, joka tarjoaa tehokkaan keinon kyseisten jätevirtojen hallintaan. Kun aiemmin ympäristölainsäädännössä on keskitytty julkisen vallan roolin korostamiseen, on tuottajavastuuta koskevan lainsäädännön tavoitteiden saavuttamisen päävastuu annettu julkisen vallan sijasta tuotteiden tuottajille, jotka edustavat yksityisen sektorin toimijoita. (Aaltonen 2007 & Rissanen 2006).

Tuottajavastuun perusperiaatteiden mukaan tuotteen tuottajan (eli tuotteen valmistajan tai maahantuojan) on huolehdittava markkinoille laskemiensa tuotteiden jätehuollon järjestämisestä ja sen aiheuttamista kustannuksista (Ympäristöhallinto 2011a). Jätehuollon tuottajavastuu on yksi kolmesta jätehuollon taloudellisen ohjausjärjestelmän instrumenteista, jonka käyttöönotolla on pyritty lisäämään sen piiriin kuuluvien jätteiden erilliskeräystä sekä parantamaan ja tehostamaan kierrätystä ja jätteiden hyödyntämistä (Rissanen 2006). Tuottajavastuuta koskevalla sääntelyllä on pyritty myös vaikuttamaan yritysten tuotesuunnitteluun sekä tuotannon ja kulutuksen materiaalitehokkuuden parantamiseen kannustamalla tuottajia elinkaariajatteluun. Lisäksi tuottajavastuun alaisen, kattavan ja maksuttoman keräysjärjestelmän on katsottu tehostavan tuottajavastuun alaisten jätevirtojen päätymistä asianmukaiseen käsittelyyn, jonka avulla jätehuollon aiheuttamia terveys- ja ympäristövaikutuksia voidaan merkittävästi ehkäistä (Ympäristöhallinto 2011a). Jotta tuottajavastuujärjestelmä toimisi tehokkaasti, järjestelmän operatiivisena lähtökohtana on, että tuottajavastuun alaiset jätemateriaalit palautuisivat käytön jälkeen joko tuottajien tai tuottajayhteisöjen hallintaan (eli ns. viralliseen keräysjärjestelmään) (Poikela & Lehtinen 2006). Tästä huolimatta tuottajien ja tuottajayhteisöjen jätevirtoja koskevien seurantatietojen perusteella joistakin tuottajavastuun alaisuuteen kuuluvista jätemateriaaleista vain murto-osa on päätynyt virallisen keräysjärjestelmän piiriin. Esimerkiksi verrattaessa vuosittain markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrää kyseisenä vuonna virallisen keräysjärjestelmän keräämän sähkö- ja elektroniikkaromun määrään, olisi virallisen keräysjärjestelmän keräysaste ollut vain noin 34 % vuosien 2008 ja 2009 aikana (Pirkanmaan ympäristökeskus 2009 & Pirkanmaan ELY-keskus 2010). Samaan arviointimenetelmään perustuen kannettavia paristoja ja akkuja olisi päätynyt viralliseen keräysjärjestelmään arvioita noin 40 % vuonna 2009 (Pirkanmaan ELY-keskus 2010). Sähkö- ja elektroniikkaromun sekä käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen päätymistä viralliseen keräysjärjestelmään ovat hankaloittaneet useat tekijät. Tuottajien ohella esimerkiksi myös muut toimijat ovat keränneet edellä mainittuja jätteitä ja toimittaneet niitä sekä korvauksetta että korvausta vastaan käsiteltäväksi (Kautto ym. 2009, Aaltonen 2007, Poikela & Lehtinen 2006). Tämä johtuu erityisesti siitä, että sähkö- ja elektroniikkaromun sekä käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen tiettyjen jätejakeiden taloudellisesti positiivinen arvo on houkutellut alalle paljon virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolisia toimijoita. Nämä kilpailevat tuottajien ja tuottajayhteisöjen kanssa jätemateriaalin saannista. (Poikela & Lehtinen 2006). Lisäksi osa jätteestä päätyy kuluttajien puutteellisen kierrätyskäyttäytymisen johdosta loppusijoitettavaksi (YTV 2007, Darby & Obara 2005). Virallisen keräysjärjestelmän ongelmana ovat myös jätehuoltoalan harmaat toimijat, jotka kuljettavat erityisesti sähkö- ja elektroniikkaromua laittomasti EU:n ja OECD:n maiden ulkopuolelle (Saarinen 2011). 8

9 1.2 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusongelmat Euroopan komissio edellyttää valtakunnallisena tuottajavastuun valvontaviranomaisena toimivan Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskus) raportoivan sille vuosittain jäsenmaassa markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalatteiden sekä kannettavien paristojen ja akkujen määrät. Lisäksi Euroopan komissiolle on raportoitava kerätyn sähkö- ja elektroniikkaromun sekä käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen määrät ja näiden jätehuoltoa koskevat tiedot. (VNA 422/2008, VNA 852/2004). Tällä hetkellä Pirkanmaan ELY-keskuksen raportoimat tiedot ovat pitäneet sisällään ainoastaan tuottajayhteisöjen ja yksittäisten tuottajien keräysjärjestelmien kautta kulkevien jätteiden määrät. Tämä johtuu siitä, että tuottajavastuujärjestelmän ulkopuolelle päätyvien jätejakeiden jätehuoltoa koskevia tietoja ei saada osaksi säädösten mukaista raportointia. Lisäksi kaikki tuottajat eivät ole vielä huolehtineet tuottajavastuuta koskevista lakisääteisistä velvoitteistaan (ns. vapaamatkustajat), jonka johdosta myöskään näitä tietoja ei saada sisällytettyä Pirkanmaan ELY-keskuksen tilastoihin. Euroopan komissio kuitenkin olettaa sille raportoitujen tilastojen edustavan koko Suomea. Aiemmin on toteutettu kansainvälisiä tutkimuksia, joissa on pyritty yhtäältä selvittämään sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirtoja virallisen keräysjärjestelmän ohi, ja toisaalta arvioimaan vuosittain syntyvän sähkö- ja elektroniikkaromun kokonaiskertymää (esim. Ongondo ym. 2011, Zoeteman ym. 2009, Huisman ym. 2007). Nämä tutkimukset ovat kuitenkin pyrkineet tuottamaan tietoa ainoastaan EU15-maiden tai EU27-maiden tasolla. Ainoastaan Huismanin ym. (2007) tutkimuksessa on esitetty maakohtaisia arvioita sähkö- ja elektroniikkaromun vuosittaisesta kokonaiskertymästä ja tuloksissa on myös esitetty arvio Suomen tilanteesta vuonna 2005. Suomessa ei ole aiemmin julkaistu selvityksiä sähkö- ja elektroniikkaromun sivuvirroista tai arvioita romun vuosittaisista kokonaiskertymistä. Kannettavista paristoista ja akuista on tällä hetkellä hyvin vähän tutkimustietoa saatavilla. Esimerkiksi hallituksen esityksen perustelumuistiossa laiksi jätelain muuttamisesta todetaan, että kannettavien paristojen ja akkujen myynnistä Suomessa ei ole kattavia selvityksiä tai tilastotietoja. Lisäksi vuosittaisen jätekertymän arvioinnin todetaan olevan vaikeaa, koska tuotteiden käyttöikä vaihtelee merkittävästi tuotteiden laadun ja käyttötarkoituksen mukaan. (HE 176/2007). Tämän vuoksi mistään ei tällä hetkellä ole saatavilla tietoa siitä, mihin virallisen keräysjärjestelmän ohi kulkeutuvat sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sekä kannettavien paristojen ja akkujen sivuvirrat todellisuudessa päätyvät. Myöskään edellä mainittujen jätteiden vuosittaisista kokonaiskertymistä Suomessa ei ole tarkkaa tietoa. Erinäisistä virallisista jätetilastoista (esim. Pirkanmaan ELY-keskuksen tuottajatiedoston tilastot, Tullin tilastot, Suomen ympäristökeskuksen jätteiden kansainvälisiä siirtoja koskevat Basel-tilastot, Tilastokeskuksen jätetilastot, VAHTI-ympäristönsuojelun tietojärjestelmän tilastot jne.) on

saatavilla tietoja kyseisten jätejakeiden määristä, mutta nämä tilastot käsittävät osin päällekkäistä ja osin puutteellista tietoa. Tästä johtuen tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää sähkö- ja elektroniikkaromun sekä kannettavien paristojen ja akkujen virallisen tuottajavastuujärjestelmän ulkopuolelle kulkeutuvien sivuvirtojen suuruutta ja niiden tarkempaa koostumusta. Lisäksi tutkimuksessa pyritään tunnistamaan edellä mainittujen jätejakeiden sivuvirtojen syntyyn vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen taustalla vaikuttava tutkimustehtävä voidaan jakaa kahteen pääkysymykseen, jotka ovat: 1) Kuinka paljon ja minkälaista sähkö- ja elektroniikkalaiteromua sekä kannettavia paristoja ja akkuja kulkeutuu virallisen keräysjärjestelmän ulkopuolelle? 2) Mitkä mekanismit ohjaavat näiden jätevirtojen kulkeutumista? Sähkö- ja elektroniikkalaiteromun kohdalla tutkimus rajataan koskemaan vuosia 2008 ja 2009, jotka edustavat tutkimuksen aloittamisajankohtana viimeisimpiä vuosia, joista on tuottajien ja tuottajayhteisöjen raportoimia tietoja saatavilla. Kannettavien paristojen ja akkujen tuottajien ja tuottajayhteisöjen raportointivelvollisuus alkoi vasta vuonna 2009, jonka vuoksi tutkimus kohdistetaan tämän jätevirran osalta kyseiseen vuoteen. Tutkimuksessa tuottajavastuun käsite rajataan tarkoittamaan ainoastaan tuottajien vastuuta tuotteidensa jätehuollon järjestämisestä, eikä sillä tässä tutkimuksessa tarkoiteta tuottajavastuun muita ulottuvuuksia, kuten esimerkiksi sen mahdollisia vaikutuksia laitteiden tuotesuunnitteluun. Tutkimus tehdään toimeksiannosta jätehuollon tuottajavastuun valtakunnallisena valvontaviranomaisena toimivalle Pirkanmaan ELY-keskukselle, joka toimii valtionhallinnon alueellisena viranomaisena Pirkanmaan maakunnan alueella. Tutkimuksen rahoittajina ovat toimineet Pirkanmaan ELY-keskuksen ohella Suomen Kaupan Liitto, Suomen Teknologiateollisuus ry sekä sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajayhteisöt SELT ry, ICT Tuottajayhteisö-ty ja FLIP ry sekä kannettavien paristojen ja akkujen tuottajayhteisö Recser Oy. 10 1.3 Tutkimuksen rakenne Tämä tutkimus rakentuu kahdesta osasta: teoreettisesta viitekehyksestä sekä empiirisestä osasta. Teoreettisessa viitekehyksessä keskitytään aluksi sähkö- ja elektroniikkaromun sekä käytettyjen kannettavien paristojen ja akkujen jätevirtojen analysointiin, jonka avulla pyritään tarjoamaan käsitys näiden jätevirtojen koostumuksesta sekä arvioita jätevirtojen vuosittaisista kertymistä aikaisempien tutkimusten perusteella. Teoreettisen viitekehyksen toinen osa puolestaan

koostuu jätehuollon tuottajavastuuta koskevasta katsauksesta. Tuottajavastuun käsitettä tarkastellaan ensin teoreettisella tasolla, jonka jälkeen keskitytään käytännönläheisesti tuottajavastuun toimeenpanoon sähkö- ja elektroniikkalaitteissa sekä kannettavissa paristoissa ja akuissa. Tämän ohella teoreettisen viitekehyksen toisessa osassa tarkastellaan sekundääriin dataan perustuen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sekä kannettavien paristojen ja akkujen tuottajavastuun toimeenpanoa vaikeuttavia tekijöitä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys esitellään luvuissa 2 ja 3. Empiirinen osa alkaa luvusta 4, jossa esitellään tutkimuksessa käytetty tutkimusmetodi sekä valitun metodin soveltuvuus ja sen tuomat hyödyt tähän tutkimukseen. Lisäksi tutkimustulosten luotettavuutta rajoittavista tekijöistä keskustellaan tässä luvussa. Tämän jälkeen luvussa 5 esitellään ja analysoidaan tutkimuksen tulokset, joita verrataan myös tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä esitettyihin näkemyksiin. Lopuksi tutkimus päätetään johtopäätösten tarkasteluun luvussa 6 sekä ehdotuksiin mahdollisista jatkotutkimuskohteista tämän aihepiirin saralta. Tutkimuksen rakenne kokonaisuudessaan on esitelty kuvassa 1 seuraavalla sivulla. 11

12 1. JOHDANTO Johdanto - Tutkimuksen tausta - Tutkimuksen tavoitteet - Tutkimusongelmat - Tutkimuksen rakenne 2. ja 3. KIRJALLISUUSKATSAUS Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sekä kannettavien paristojen ja akkujen jätevirrat - Määritelmät - Jätevirtojen koostumus - Jätevirtojen kertymien arviot Tuottajavastuu - Tuottajavastuu käsitteenä - Tuottajavastuun toimeenpano käytännössä - Tuottajavastuun toimeenpanoa vaikeuttavat tekijät 4. TUTKIMUSMETODOLOGIA Tutkimusmetodologia - Tutkimusmenetelmä - Aineistonhankinta - Tutkimustulosten luotettavuus 5. TUTKIMUSTULOKSET Tutkimustulosten analysointi 6. JOHTOPÄÄTÖKSET Yhteenveto, jatkotutkimusehdotukset KUVA 1 Tutkimuksen rakenne

13 2 SÄHKÖ- JA ELEKTRONIIKKALAITTEIDEN SEKÄ KANNETTAVIEN PARISTOJEN JA AKKUJEN JÄTEVIRRAT 2.1 Sähkö- ja elektroniikkaromun ominaisuudet Sähkö- ja elektroniikkaromun jätevirta eroaa muista vastaavista usealla tavalla. Jätevirtaan vaikuttaa erityisesti laitevalikoiman monipuolisuus, jonka vuoksi sähkö- ja elektroniikkaromu sisältää jopa kymmeniätuhansia erilaisia jätekomponentteja eli yksittäisiä laitteita. Nämä jätekomponentit koostuvat hyvin erilaisista materiaali- ja ainesisällöistä, joista osa on ympäristölle ja terveydelle vaarallisia ja osa taloudellisesti erittäin arvokkaita materiaaleja. (Chancerel 2010, Huisman ym. 2007, Widmer ym. 2005). Lisäksi sähkö- ja elektroniikkaromun jätevirtoihin vaikuttaa olennaisesti niiden kasvumallit, jotka ovat riippuvaisia uusien laitteiden kysynnän ohella jatkuvista muutoksista laitteiden teknologiassa, tuotesuunnittelussa ja laitteiden markkinoinnissa (Huisman ym. 2007). 2.1.1 Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määritelmä ja koostumus Sähkö- ja elektroniikkaromu koostuu jopa kymmenistä tuhansista erilaisista laitteista, joiden määrittämistä helpottamaan Euroopan yhteisö on direktiivissään sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta (jäljempänä WEEE-direktiivi) antanut yleisen määritelmän sähkö- ja elektroniikkalaitteille. Direktiivin mukaan sähköja elektroniikkalaitteiksi katsotaan kaikki laitteet, "jotka asianmukaisesti toimiakseen tarvitsevat sähkövirtaa tai sähkömagneettista kenttää, tai jotka ovat tarkoitettu tällaisen virran tai kentän synnyttämiseen, siirtämiseen tai mittaamiseen, ja jotka ovat suunniteltu käytettäväksi enintään 1 000 voltin vaihtojännitteellä tai enintään 1 500 voltin tasajännitteellä" (2002/96/EY). Tuottajavastuun alaisuuteen kuuluvat sähkö- ja elektroniikkalaitteet ovat kuitenkin edellä mainittua yleistä määritelmää suppeampi ryhmä, eikä tuottajavastuu koske kaikkia mahdollisia sähkö- ja elektroniikkalaitteita. Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden yleistä määritelmää selventämään on sekä WEEE-direktiivin että valtioneuvoston asetuksen sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta liitteissä mainittu kymmenen laiteluokkaa, joihin kuuluvat laitteet luokitellaan tuottajavastuun alaisuuteen kuuluviksi sähkö- ja elektroniikkalaitteiksi (2002/96/EY, VNA 852/2004). Nämä laiteluokat on esitetty taulukossa 1 seuraavalla sivulla.

TAULUKKO 1 Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden laiteluokat (2002/96/EY, VNA 852/2004) Luokka Kategoria Esimerkkejä luokan laitteista 1 Suuret kodinkoneet kylmälaitteet, pesukoneet, sähköuunit ja liedet, mikroaaltouunit 2 Pienet kodinkoneet 3 Tieto- ja teletekniset laitteet 4 Kuluttajaelektroniikka 5 Valaistuslaitteet 6 Sähkö- ja elektroniikkatyökalut 7 Lelut, vapaa-ajan ja urheiluvälineet pölynimurit, silitysraudat, leivänpaahtimet, kahvinkeittimet, hiustenkuivaimet tietokoneet, tulostimet, laskimet, puhelimet, matkapuhelimet 14 radiot, televisiot, kamerat, digiboksit, videonauhurit loisteputkivalaisimet, loisteputket, pienloistelamput porat, sahat, hitsauslaitteet, ruohonleikkurit videopelit, kilpa-autoradat, sähköjunat 8 Lääkinnälliset laitteet 9 Tarkkailu- ja valvontalaitteet sädehoitolaitteet, kardiologiset laitteet paloilmaisimet, termostaatit, mittaus-, punnitus- ja säätölaitteet 10 Automaatit juoma-automaatit, raha-automaatit Lisäksi EU:n WEEE-direktiivi jaottelee tuottajavastuun alaiset sähkö- ja elektroniikkalaitteet kuluttaja- ja yritystuotteisiin (2002/96/EY). Kuluttajatuotteiksi (B2C) luokitellaan kaikki ne laitteet, joita käytetään tai voidaan käyttää kotitalouksissa, kun taas loput laitteista luokitellaan yritystuotteiksi (B2B). Laitteiden jaottelu ei ole riippuvainen niiden myyntikanavasta; toisin sanoen laitteiden luokittelu B2C- ja B2B-tuotteisiin ei riipu siitä, onko laite myyty kotitaloudelle vai yritykselle. Mikäli laitetta on mahdollista käyttää kotitaloudessa, se luokitellaan tällöin kuluttajatuotteeksi. (Ignatius ym. 2009). Sähkö- ja elektroniikkaromulla puolestaan tarkoitetaan edellä mainittuja "laitteita, niiden komponentteja, osakokoonpanoja ja kuluvia materiaaleja, jotka ovat osa tuotetta silloin, kun se poistetaan käytöstä" (2002/96/EY). Euroopan yhteisöjen jätedirektiivin (2008/98/EY) mukaisesti jätteellä tarkoitetaan "ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut käytöstä tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä." (2008/98/EY). Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden materiaalikoostumus vaihtelee suuresti, jonka vuoksi laitteet sisältävät hyvin erilaisia materiaali- ja komponenttiyhdistelmiä (Pongrácz 2002). Koska laitteiden käyttötarkoitukset ovat erittäin moninaisia, sekä laiteluokkien että yksittäisten, samankaltaisten laitteiden koostumusten välillä on merkittäviä eroja. (Ignatius ym. 2009). Widmer ym. (2005) ovat tutkineet sähkö- ja elektroniikkaromun tarkempaa koostumusta, jonka perusteella he ovat tunnistaneet jätevirrasta sekä arvokkaita että ympäristölle ja terveydelle vaarallisia aineita. Sähkö- ja elektroniikkaromun on todettu sisältävän yli 1 000 erilaista ainetta, joista monet ovat myrkyllisiä. Esimerkkejä näistä

ovat muun muassa lyijy, elohopea, arseeni, kadmium, seleeni sekä bromatut palonestoaineet. Vaarallisten aineiden ohella sähkö- ja elektroniikkaromu sisältää myös huomattavia määriä taloudellisesti arvokkaita materiaaleja, muun muassa arvometalleja kuten kultaa, palladiumia ja alumiinia. (Chancerel 2010, Widmer ym. 2005). Romun heterogeenisyydestä huolimatta tutkijat ovat kyenneet tunnistamaan viisi pääasiallista materiaaliryhmää, jotka löytyvät pääosasta sähkö- ja elektroniikkaromua (ETC/SCP 2009, Widmer ym. 2005). Nämä ryhmät ovat rautametallit, ei-rautametallit, lasi, muovi ja muut materiaalit (ETC/SCP 2009). Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden yksityiskohtaisempaa materiaalikoostumusta on esitelty kuvassa 2. Sähkö- ja elektroniikkaromu sisältää painon perusteella arvioituna eniten erilaisia metalleja, kuten rautaa, terästä, alumiinia ja kuparia (miltei 60 % kokonaispainosta) ja toiseksi eniten muovia (noin 21 % kokonaispainosta) (ETC/SCP 2009). Sähkö- ja elektroniikkaromun muovipitoisuus vaihtelee kuitenkin merkittävästi eri jätekomponenttien välillä, vaihdellen muutamasta prosentista valaistus- ja lääkinnällisissä laitteissa (luokat 5 ja 8) jopa 70 prosenttiin leluissa, vapaa-ajan ja urheiluvälineissä (luokka 7). On kuitenkin huomioitava, että sähkö- ja elektroniikkaromun koostumus muuttuu jatkuvasti teknologian kehittymisen vuoksi. Tämän vuoksi samaan käyttötarkoitukseen tarkoitetut laitteet voivat olla materiaalikoostumukseltaan hyvinkin erilaisia. (Ignatius ym. 2009). 15 KUVA 2 Sähkö- ja elektroniikkaromun keskimääräinen koostumus (p-%) (ETC/SCP 2009)

16 2.1.2 Sähkö- ja elektroniikkaromun kertymän arviointi EU:n alueella vuosittain markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määriä on selvitetty hyvin vähän. Lisäksi ne tutkimukset, jotka aihetta ovat pyrkineet selvittämään, ovat havainneet luotettavien tilastojen saannin haastavuuden. Esimerkiksi Huisman ym. (2007) ovat toteuttaneet WEEE-direktiivin toimeenpanoa koskevan EU:n laajuisen tutkimuksen, jonka yhteydessä pyrittiin selvittämään markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sekä jätteeksi muodostuneiden laitteiden määriä. Tutkimuksen johtopäätöksenä esitettiin, että EU:n markkinoille olisi laskettu yhteensä 9,3 miljoonaa tonnia sähkö- ja elektroniikkalaitteita vuonna 2005. Tulosten luotettavuutta heikentää kuitenkin se, että tutkijat joutuivat turvautumaan useaan eri tilastolähteeseen, jotka olivat keskenään ristiriidassa. Huisman ym. (2007) toteavatkin, että koska yksikään instanssi ei kerää tilastoja markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrästä EU:n alueella, on tutkimuksessa jouduttu käyttämään sekä saatavilla olevia tilastoja laitteiden vuosittaisesta myynnistä että kansallisiin rekistereihin (muun muassa Pirkanmaan ELY-keskuksen tuottajatiedostoon) tallennettua tietoa. Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden vuosittaisten myyntitilastojen perusteella tehdyt arviot markkinoille laskettujen laitteiden määristä ovat kuitenkin olleet huomattavasti pienempiä kuin kansallisten rekisterien tiedot. Esimerkiksi WEEE-laiteluokasta 1 Huisman ym. (2005) ovat esittäneet, että isojen kodinkoneiden myyntimäärien perusteella Suomen markkinoille olisi laskettu yhteensä 44 600 tonnia laitteita. Vastaavasti Pirkanmaan ELY-keskuksen tuottajatiedoston mukaan kyseinen määrä olisi ollut 58 000 tonnia. Lisäksi sähkö- ja elektroniikkalaitteiden myyntitilastoja on ollut käytettävissä vain WEEE-laiteluokista 1, 3 ja 4 ja niistäkin vain osasta luokkaan kuuluvista laitteista. Tutkijat toteavatkin, että myytyjen laitteiden osuus edustaa todennäköisesti vain noin puolta markkinoille laskettujen laitteiden osuudesta. (Huisman ym. 2007). Muiden luokkien kohdalla tutkijat ovat arvioissaan joutuneet turvautumaan kansallisista rekistereistä saatuihin tietoihin. Nämä tilastot eivät myöskään edusta koko markkinoiden tilannetta, vaan pelkästään tuottajavastuuvelvoitteensa hoitaneiden yritysten markkinoille laskettujen tuotteiden määriä. Tämän johdosta EU:n markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrä on erittäin todennäköisesti suurempi kuin Huismanin ym. (2007) esittämä 9,1 miljoonaa tonnia. Kattavien yksityiskohtaisten ja luotettavien tilastojen saaminen on tällä hetkellä Suomessa erittäin hankalaa maan EU-jäsenyydestä johtuen. EU:n eräs tärkeimmistä sisämarkkinoiden perusperiaatteista on tavaroiden vapaa liikkuvuus, jonka vuoksi esimerkiksi Euroopan yhteisön alueelta tulevilta sähkö- ja elektroniikkalaitteilta ei aina vaadita tulliselvitystä. Viime vuosien aikana on myös lisääntynyt merkittävästi internetin välityksellä tapahtuva myynti suoraan kuluttajille. Edellä mainitun johdosta sähkö- ja elektroniikkalaitteet päätyvät Suomen markkinoille suhteellisen helposti ilman yksityiskohtaista tilastointia, jonka vuoksi Suomen markkinoille päätyvien sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrästä ei ole tietoja saatavilla.

Koska esimerkiksi Norja ei kuulu Euroopan unioniin, maalla on tällä hetkellä erittäin tarkat lukemat Norjassa markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määristä (EE-Registeret 2009a & 2009b). Tämä johtuu muun muassa siitä, että kaikki maahantuodut sekä maasta viedyt sähkö- ja elektroniikkalaitteet kulkevat maan oman tullin ja satamien kautta, jonka vuoksi laitteet päätyvät maahan tullessaan tai maasta lähtiessään tilastoihin. Norjan sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuun toimeenpanoa valvova elin, EE- Registeret, kokoaa vuosittain tiedot sähkö- ja elektroniikkalaitteiden valmistuksesta, tuonnista sekä viennistä ja näiden perusteella laskee markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrän. EE-registeret saa apua myös tullilta, joka toimittaa EE-Registeretille tiedot sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajista ja maahantuojista. (Kautto ym. 2009). Esimerkiksi vuonna 2009 Norjan markkinoille on laskettu sähkö- ja elektroniikkalaitteita taulukon 2 mukaiset määrät. Koska sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuun soveltamisala on Norjassa huomattavasti EU:ta, ja siten myös Suomea, laajempi (EE- Registeret 2009 a & 2009b), tämä on otettu huomioon taulukon 2 määrissä. Taulukossa on kuvattu ainoastaan niiden markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaiteluokkien määrät, jotka kuuluvat Suomessa kansallisen tuottajavastuulainsäädännön soveltamisalaan. Koska markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrä on sidoksissa muun muassa maan asukaslukuun ja bruttokansantuotteeseen (Huisman ym. 2007), tarkempien tilastojen puuttuessa Suomen markkinoille laskettujen laitteiden määrän voidaan arvioida olevan samankaltaisia Norjan kanssa. 17 TAULUKKO 2 Markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden määrät Norjassa vuonna 2009 (EE-Registeret 2009a ja 2009b) Kategoria Markkinoille laskettu (t) 1. Suuret kodinkoneet 64 184,65 2. Pienet kodinkoneet 12 449,67 3. Tieto- ja teletekniset laitteet 21 826,20 4. Kuluttajaelektroniikka 24 340,34 5. Valaistuslaitteet (mukaan lukien lamput) 30 065,99 6. Sähkö- ja elektroniikkatyökalut 13 611,76 7. Lelut, vapaa-ajan ja urheiluvälineet 3 354,52 8. Lääkinnälliset laitteet 920,44 9. Tarkkailu- ja valvontalaitteet 6 245,26 10. Automaatit 5 170,26 Yht. 157 828,75 Useat tutkimukset ovat markkinoille laskettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sijaan pyrkineet selvittämään sähkö- ja elektroniikkaromun vuosittaisia kertymiä kansainvälisellä ja kansallisella tasolla (esim. Ongondo ym. 2011,

Schluep ym. 2009, Zoeteman ym. 2009, Huisman ym. 2007). Esimerkiksi Schluep ym. (2009) ovat arvioineet, että sähkö- ja elektroniikkaromua syntyy maailmanlaajuisesti vuosittain 20-50 miljoonaa tonnia, määrän kasvaessa 3-5 %:n vuosivauhdilla (ETC/SCP 2009). Aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin todettu vuosittaisen jätekertymän arvioinnin olevan erittäin hankalaa puutteellisen datan vuoksi. Tämän johdosta aikaisemmissa tutkimuksissa on jouduttu tekemään vertailuja eri maiden välillä ja käyttämään hyväksi erilaisia indikaattoriarvoja. Indikaattoriarvojen avulla eri maissa syntyvän sähkö- ja elektroniikkaromun määrät on jaoteltu maakohtaisesti muun muassa maiden bruttokansantuotteiden perusteella (esim. Huisman ym. 2007). Tämän vuoksi myös suomalaisten vuosittain tuottaman sähkö- ja elektroniikkaromun määrästä on tehty hyvin vaihtelevia arvioita. Esimerkiksi Huismanin ym. (2007) tutkimuksen mukaan EU15-maiden asukkaat olisivat vuonna 2005 tuottaneet 17-20 kg sähkö- ja elektroniikkaromua henkeä kohden, kun taas Zoeteman ym. (2009) ovat omassa tutkimuksessaan esittäneet arvion 15 kilosta/asukas/vuosi. Tästä määrästä noin 50 % eli 7,5 kg on suuria kodinkoneita, 10 % eli 1,5 kg pieniä kodinkoneita, 20 % eli 3 kg tieto- ja teleteknisiä laitteita ja loput 20 % eli 3 kg kuluttajaelektroniikkaa. On kuitenkin huomioitava, että Zoetemanin ym. (2009) tutkimus on pitänyt sisällään ainoastaan kotitalouksista peräisin olevan romun määrän arvioinnin, eikä siinä ole lainkaan huomioitu yritystuoteromun osuutta. Tämän vuoksi sähkö- ja elektroniikkaromun kokonaiskertymän voidaan arvioida olevan ainakin esitettyä 15 kg:a suurempi. Esimerkkejä aiemmista tutkimuksista, niissä käytetyistä arviointimenetelmistä ja tutkimustuloksista on esitelty taulukossa 3 seuraavalla sivulla. Vaikka vuosittain henkeä kohden syntyvän sähkö- ja elektroniikkaromun määrän arviot vaihtelevat jopa 15 kg:n ja 24 kg:n välillä, nämä arviot ovat kuitenkin merkittävästi suurempia kuin Suomessa tuottajien ja tuottajayhteisöjen ylläpitämään viralliseen keräysjärjestelmään tulleet romumäärät. Esimerkiksi vuonna 2008 viralliseen keräysjärjestelmään päätyneen sähkö- ja elektroniikkaromun määrä oli 10,3 kg ja vastaavasti vuonna 2009 noin 9,9 kg suomalaista kohden (Pirkanmaan ELYkeskus 2010 & Pirkanmaan ympäristökeskus 2009). Yksityiskohtaisemmat luvut tilastoista löytyvät liitteistä 1 ja 2. Vaikka vuosittaisesta sähkö- ja elektroniikkaromun kokonaiskertymästä ei ole täydellistä varmuutta, virallisen keräysjärjestelmän keräämän romun vähyyden perusteella osan vuosittaisesta romukertymästä voidaan epäillä kulkeutuvan virallisen järjestelmän ohi. Tätä havaintoa vahvistaa myös Euroopan laajuisen sähkö- ja elektroniikkaromufoorumin (WEEE Forum) havainto siitä, että tuottajavastuun alaisten keräysjärjestelmien on tällä hetkellä mahdotonta päästä 100 %:n keräysasteeseen (Ongondo ym. 2011). 18

19 TAULUKKO 3 Aiempia tutkimuksia ja niissä käytettyjä tutkimusmenetelmiä sähkö- ja elektroniikkalaiteromun kertymän arvioinnissa Tutkimus Arviointimenetelmä Tutkimustulos Huisman, J., Magalini, F., Kuehr, R., Maurer, C. (2007) - Metodi 1: Zoeteman, B.C.J., Krikke, H.R., Venselaar, J. (2009) AEA, viitattu Enviros (2002) Tutkimuksessa käytettiin kahta eri metodia. - Metodi 1: Pääasiassa sekundääriin dataan perustuva, jossa aineistona käytettiin useita lähteitä: mm. Bio Intelligence Servicen kattavaa raporttia WEEE-direktiivin toimivuudesta sekä kansallisten rekisterien tilastoja. Näiden perusteella jokaiselle EU15-maalle määritettiin maakohtaiset arviot vuosittain henkeä kohden syntyvästä SE-romusta. Maakohtaisten arvioiden perusteella laskettiin puolestaan keskiarvot EU15-maille sekä uusille EU-maille. - Metodi 2: Perustuu Beigln matemaattiseen kaavaan, joka on alun perin muodostettu yhdyskuntajätteen määrän arvioimiseen. Kaavassa huomioidaan muun muassa maan bruttokansantuote, 15-59- vuotiaitten osuus maan väestöstä, keskimääräinen talouden koko maassa sekä eliniänodote. Lisäksi Beigln kaavaa varten jäsenvaltiot luokiteltiin kolmeen eri luokkaan (erittäin korkea, korkea, keskisuuri ja alhainen) niiden bruttokansantuotteen perusteella. Tutkimuksessa käytettiin useita eri metodeja SEromun määrän arvioinnissa, joita olivat: - arviointi laitteiden käytön ja kulutuksen perusteella perustuen keskimääräiseen laitteiden määrään keskivertotaloudessa. - arviointi laitteiden valmistus- ja markkinoille laskemistietojen perusteella. Tämän metodin käyttö perustuu oletukseen markkinoiden saturaatiosta, jonka vuoksi aina kun uusi laite ostetaan, vanha samankaltainen laite poistetaan käytöstä. - arviointi yleisten indikaattorien, kuten tietoteknisten hankintojen tai käytöstä poistuvien tietoteknisten laitteiden määrän avulla. Tarkempaa tutkimusmenetelmää ei ole saatavilla. Yhteensä 8.3 9.1 miljoonaa tonnia EU27-maissa, josta 91 978 tonnia on Suomen osuus. Tämä vastaisi 17,5 kg/as/a. - Metodi 2: Samansuuruinen arvio EU27-maille kuin metodilla 1. Suomen osuudeksi tällä metodilla saatu 106 752 tonnia, joka olisi 20,3 kg/as/a. Tutkimuksessa on selvitetty pelkästään B2C-tuotteita, joita on arvioitu syntyvän vuosittain noin 7,0 miljoonaa tonnia. Tämä vastaisi noin 15 kg/as/a. Tutkimuksen tulos 14-20 kg/as/a. Vastaavasti Ruotsin ja Norjan virallisiin keräysjärjestelmiin päätyneen sähkö- ja elektroniikkaromun määrät ovat henkeä kohden olleet merkittävästi suurempia; Ruotsissa noin 16 kg/as/a (El-Kretsen 2010) ja Norjassa jopa 31

kg/as/a (Kautto ym. 2009). Tosin Norjan tilastoita tarkasteltaessa on huomioitava se, että tuottajavastuun soveltamisala on maassa EU:n direktiivin vaatimuksia laajempi. Kauton ym. (2009) mukaan tuottajavastuun laajemmalla toimeenpanolla ei kuitenkaan ole kovinkaan suurta vaikutusta Norjan kokonaiskeräysmääriin (arviolta noin 8-9 %), jonka johdosta tuottajavastuuta Norjassa voidaan pitää erittäin hyvin toimivana. Kautto ym. (2009) toteavat Norjan tilanteen eroavan esimerkiksi Suomesta tai Ruotsista siinä suhteessa, että maa ei ole EU:n jäsen, jonka johdosta tuottajavastuujärjestelmä on ollut siellä helpompi rakentaa maan olosuhteisiin toimivaksi. Taulukossa 4 on esitetty vuosina 2008 ja 2009 Ruotsissa kerätyn sähkö- ja elektroniikkaromun määrät sekä kerätyn romun jakautuminen WEEElaiteluokkiin. Tuloksia verrattaessa on kuitenkin huomioitava, että Ruotsin väkiluku on miltei kaksinkertainen (9,2 miljoonaa) Suomen väkilukuun (5,3 miljoonaa) verrattuna (Tilastokeskus 2011). Koska tutkimuksissa on todettu vuosittain syntyvän sähkö- ja elektroniikkaromun määrän olevan sidoksissa bruttokansantuotteen ohella maan väkilukuun (Huisman ym. 2007), on selvää, että Suomen vuosittaisten sähkö- ja elektroniikkalaiteromun keräysmäärien pitäisikin olla vähäisempiä kuin Ruotsissa. Tosin nykyiseen 53 000 tonniin verrattuna Suomen keräysmäärän pitäisi olla noin 85 000 tonnia vuodessa, jotta keräysmäärät Suomessa olisivat asukasta kohden keskimäärin samaa tasoa Ruotsin kanssa. Tällöin myös Suomen keräysmäärä asukasta kohden olisi noin 16 kg/asukas/a kuten Ruotsissa. 20 TAULUKKO 4 Sähkö- ja elektroniikkaromun keräysmäärät Ruotsissa vuosina 2008 ja 2009 (El-Kretsen 2010) Kategoria Kerätty 2008 (t) Kerätty 2009 (t) Vrt. Suomi 2009 (t) 1. Suuret kodinkoneet 71 992 66 5656 25 805,1 2. Pienet kodinkoneet 7 734 6 161 2 009,7 3. Tieto- ja teletekniset laitteet 27 873 26 846 11 021,4 4. Kuluttajaelektroniikka 33 151 30 626 11 917,2 5. Valaistuslaitteet 6 258 6 897 1 315,8 6. Sähkö- ja elektroniikkatyökalut 1 370 1 014 586,6 7. Lelut, vapaa-ajan ja urheiluvälineet 240 280 11,4 8. Lääkinnälliset laitteet 99 111 25,9 9. Tarkkailu- ja valvontalaitteet 12 85 100,2 10. Muut sähkö- ja elektroniikkalaitteet 2 915 8 031 632,9 Yht. 151 645 146 617 53 426,20 Widmer ym. (2005) ovat arvioineet syntyvän sähkö- ja elektroniikkaromun jakautumista laiteluokittain. Kuten kuvasta 3 voidaan havaita, miltei 95 p-% kaikesta sähkö- ja elektroniikkaromusta EU:n alueella koostuu luokkiin 1-4 kuuluvista laitteista. Myös Huisman ym. (2007) ovat päätyneet samankaltaisiin arvioihin omassa tutkimuksessaan. Tosin Widmerin ym. (2005) esittämistä luvuista poiketen Huismanin ym. (2007) mukaan jopa 56 p-% koostuisi suurista