KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista. Selvänä huononnuksena esim. Kangasalalla, Kuohenmaan kylällä on se, että posti ja myös päivän lehti jaetaan vasta klo 15 aikaan. Tuohon aikaan lehden luku- ja uutisarvo on jo pienentynyt, joten tapahtumia tai vaikkapa kaupan tarjouksia koskevat tiedot on saatava muualta. Liian myöhäinen jakeluajankohta ei ole hyvää palvelua eikä tasa-arvoista kohtelua. Olisi perusteltua vaatia, että päivän posti jaetaan tiettyyn, kohtuulliseen aikaan mennessä. Myöhäinen iltapäivä ei ole kohtuullinen aika. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin aiotaan ryhtyä Kangasalan Kuohenmaan kylän postinjakelun aikaistamiseksi asianmukaiseksi ja voidaanko postitoimipisteelle asettaa vaatimus aikarajasta, johon mennessä jakelu on päivittäin suoritettava? Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2001 Jaana Ylä-Mononen /kesk Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Jaana Ylä-Monosen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 767/2001 vp: Mihin toimiin aiotaan ryhtyä Kangasalan Kuohenmaan kylän postinjakelun aikaistamiseksi asianmukaiseksi ja voidaanko postitoimipisteelle asettaa vaatimus aikarajasta, johon mennessä jakelu on päivittäin suoritettava? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Postitoimintaa säännellään nykyisin postitoimintalailla ja vuoden 2002 alusta uudella postipalvelulailla. Lainsäädännössä ei puututa postinjakelun ajankohtaan. Suomen Posti Oy:n toimitusehtojen mukaan perusjakelussa eli päiväjakelussa jaetaan kaikki postitoimintalain soveltamisalaan kuuluvat ilman kuittausta jaettavat lähetykset ja lehdet jokaisena työpäivänä viimeistään kello 16.00. Käytännössä lähes kaikki taloudet saavat postinsa tunteja ennen tavoiteaikaa, usein jo aamupäivällä. Jakelua ei voida taata haja-asutusalueiden jakelureittien viimeisille talouksille aiemmin kuin kello 16:een mennessä pitkien matkojen vuoksi. Sanomalehtien jakelusta päättää lehtien julkaisija. Yleensä sanomalehdet jaetaan aikaisin aamulla joko lehtien omissa varhaisjakeluissa tai Suomen Posti Oy:ltä ostetuissa varhaisjakeluissa. Haja-asutusalueiden sanomalehtien jakelusta lehtitalot ohjaavat kustannussyistä suurehkon osan Postin päiväjakeluun. Kuohenmaa sijaitsee Kangasalan kunnan ja Valkeakosken kaupungin rajaseudulla ja on hajaasutusaluetta. Kuohenmaa on Kangasalalta lähtevän jakelureitin viimeinen jakoalue. Alueen perusjakelua aikoinaan järjestettäessä Valkeakosken kautta postinsa saavilta Kuohenmaan asukkailta tiedusteltiin, haluavatko he jakelun Kangasalan vai Valkeakosken kautta. Saatujen vastausten perusteella päädyttiin nykyiseen postinumeroratkaisuun ja jakelujärjestelyyn. Suomen Posti Oy:n jakelutoimipaikassa on seurattu jakelun jättöaikoja. Esimerkiksi huhtikuussa ja toukokuussa Kuohenmaan postit oli jaettu viimeistään kello 13.30 lukuun ottamatta kolmea päivää, jolloin jakelu oli suoritettu kello 14:ään mennessä. Aamulehti on yleisin alueelle tulevista sanomalehdistä. Aamulehden jakeluyhtiö Aamujakelut Oy on järjestänyt alueelle oman varhaisjakelun, jossa sanomalehdet jaetaan Kuohenmaalle jo aikaisin aamulla. Postin perusjakelun mukana jaetaan Kuohenmaalle vain ne lehdet, jotka on jätetty Aamulehden oman jakelun ulkopuolelle. Kangasalan Kuohenmaan kylässä posti jaetaan Suomen Posti Oy:n toimitusehtoihin sisältyvän aikarajan mukaisesti. Toimitusehdot on toimitettava kuluttaja-asiamiehen hyväksyttäviksi ennen niiden käyttöönottoa. Jos jakelu viivästyy kyseisestä aikarajasta, Telehallintokeskus voi edellyttää Suomen Posti Oy:ltä toimia asian korjaamiseksi. Telehallintokeskuksen tehtävänä on valvoa postitoimintalain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Eduskunta on keväällä hyväksynyt uuden postipalvelulain, jonka mukaan kirjelähetykset on jaettava vähintään jokaisena työpäivänä. Postipalvelulaki ei koske sanomalehtiä. Hallitus pitää näitä jakelua koskevia säännöksiä riittävinä. 2
Ministerin vastaus KK 767/2001 vp Jaana Ylä-Mononen /kesk Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2001 Liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Jaana Ylä-Mononen /cent undertecknade skriftliga spörsmål SS 767/2001 rd: Vilka åtgärder ämnar man vidta för att tidigarelägga postutdelningen i Kuohenmaa by i Kangasala så att den blir ändamålsenlig och kan man ställa krav på postkontoren om en tidsgräns inom vilken utdelningen dagligen bör ske? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Postverksamheten regleras för närvarande genom postlagen och från ingången av 2002 genom den nya lagen om posttjänster. I lagstiftningen ingår inga bestämmelser om tidpunkten för postutdelningen. Enligt Posten Finland Ab:s leveransvillkor utdelas i grundutdelningen, dvs. dagsutdelning, alla försändelser som hör till tillämpningsområdet för postlagen och som lämnas ut utan kvittering samt alla tidningar varje arbetsdag senast klockan 16.00. I praktiken får nästan alla hushåll sin post flera timmar före den utsatta tiden, ofta redan på förmiddagen. Utdelning kan på grund av de långa avstånden inte garanteras tidigare än klockan 16 för de sista hushållen på utdelningsrutten i glesbygder. Om utdelningen av dagstidningar beslutar utgivaren. I allmänhet delas dagstidningar ut tidigt på morgonen antingen i tidningarnas egen tidiga utdelning eller i den tidiga utdelning som köpts av Posten Finland Ab. Av tidningsutdelningen i glesbygder styr tidningshusen av kostnadsskäl en stor del till Postens dagsutdelning. Kuohenmaa befinner sig i gränsområdet mellan Kangasala kommun och Valkeakoski stad och är glesbygd. Kuohenmaa är det sista utdelningsområdet på den rutt som startar i Kangasala. Då grundutdelningen i området ordnades i tiderna frågade man invånarna i Kangasala som fick sin post via Valkeakoski om de vill att utdelningen skall ske via Kangasala eller Valkeakoski. Utgående från de svar man fick stannade man för det nuvarande systemet med postnummer och utdelning. Posten Finland Ab:s utdelningspostkontor har följt upp utdelningstiderna. Till exempel i april och maj hade posten till Kuohenmaa delats ut senast klockan 13.30, med undantag av tre dagar, då posten delats ut före klockan 14. Aamulehti är den vanligaste av de tidningar som kommer till området. Aamulehtis distributionsbolag Aamujakelut Oy har ordnat sin egen tidiga utdelning till området och tidningarna delas ut redan tidigt på morgonen i Kuohenmaa. I Postens grundutdelning delas i Kuohenmaa endast ut de tidningar som inte omfattas av Aamulehtis egen utdelning. Posten i Kuohenmaa by i Kangasala delas ut inom de tidsgränser som ingår i Posten Finland Ab:s leveransvillkor. Leveransvillkoren skall tillställas konsumentombudsmannen som skall godkänna dem innan de tas i bruk. Om utdelningen fördröjs och tidsgränserna överskrids, kan Teleförvaltningscentralen förutsätta att Posten Finland Ab vidtar åtgärder för att korrigera läget. Teleförvaltningscentralen har till uppgift att övervaka iakttagandet av postlagen samt iakttagandet av bestämmelser och föreskrifter som utfärdats med stöd av lagen. 4
Ministerns svar KK 767/2001 vp Jaana Ylä-Mononen /kesk Riksdagen har på våren godkänt en ny lag om posttjänster enligt vilken brevförsändelser skall delas ut åtminstone varje arbetsdag. Lagen om posttjänster gäller inte dagstidningar. Regeringen anser att dessa bestämmelser om utdelningen är tillräckliga. Helsingfors den 29 juni 2001 Kommunikationsminister Olli-Pekka Heinonen 5