/Jaana Halonen 29.8.2012 DEMOGRAFINEN ELI VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE Demografinen huoltosuhde on suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. Vuoden 2011 lopussa koko maan demografisen huoltosuhteen arvo oli 0,53 eli yhtä työikäistä kohden oli 0,53 ei-työikäistä huollettavaa. Toisin sanoen sataa työikäistä kohden on 53 ei-työikäistä. Työikäiseksi huoltosuhteen laskukaavassa lasketaan kaikki 15-64 -vuotiaat. Ei-työikäisiä ovat puolestaan kaikki muut eli 0-14 -vuotiaat ja yli 64 -vuotiaat. 0-14 -vuotiaat + yli 64 -vuotiaat 15-64 -vuotiaat Huoltosuhdetta on käytetty alueellisissa väestövertailussa jo vuosikymmeniä. Tiettävästi suhdeluku oli käytössä jo 1940-luvulla. Tosin tuolloin käytettiin termiä elatusrasitus. Huoltosuhde -termi esiintyy väestöennustejulkaisuissa ainakin jo 1980-luvulta lähtien. Huomioita suhdeluvusta Huoltosuhde on vakiinnuttanut asemansa yhtenä alueellisen kehityksen mittarina ja sen avulla voidaan arvioida alueen ikärakenteen heikkouksia ja vahvuuksia. Määritelmä ei kuitenkaan ole täydellinen. Laskentakaavaan sisältyvä työikäisten laskennallinen rajaus (15-64 -vuotiaat) ei kuvaa todellista työvoiman määrää alueella, sillä harva 15-18 -vuotias on Suomessa nykyisin vielä työelämässä, keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmän mukaan vuonna 2011 oli 60,5 vuotta eli huomattavasti alhaisempi kuin demografisen huoltosuhteen laskentakaavassa käytetty 64-vuoden raja. läheskään kaikki työikäiset (15-64 -vuotiaat) eivät ole työssäkäyvää väestöä vaan joukkoon kuuluu työttömiä, opiskelijoita/koululaisia, eläkeläisiä ja muita työvoiman ulkopuolisia. Demografisen huoltosuhteen osatekijänä työikäiset voivat todellisuudessa olla työssäkäyviä, työttömiä, opiskelijoita, koululaisia, työkyvyttömyys- tai vanhuuseläkeläisiä, kotiäitejä tai varusmiehiä. Ei-työikäiset eli lapset ja/tai yli 64 -vuotiaat voivat olla puolestaan lapsia, eläkeläisiä tai edelleen työssäkäyviä, jopa opiskelijoita. Demografinen huoltosuhde ei siis kuvaa väestön rakennetta, vaan eri ikäluokkien välisiä suhteellisia osuuksia vaikkakin eri ikäluokkien määrät ja osuudet alueella kertovat osaltaan myös alueen elinvoimaisuudesta ja työvoimapotentiaalista. Lapsi- ja vanhushuoltosuhde Alueen ikärakennetta voidaan tarkastella myös lapsihuoltosuhteen tai vanhushuoltosuhteen avulla. Lapsihuoltosuhde on suhdeluku, joka ilmoittaa lasten määrän suhteen työikäisiin (0-14 -vuotiaat/15-64 -vuotiaat). Vanhushuoltosuhde on puolestaan suhdeluku, joka ilmoittaa vanhusten määrän suhteen työikäisiin (yli 64 -vuotiaat/15-64 -vuotiaat).
Väestön ikääntyminen nostaa huoltosuhdetta Demografisen huoltosuhteen arvo muuttuu alueen ikärakenteen muuttuessa. Alueen työikäisen väestön määrään vaikuttaa maan sisäinen muuttoliike ja maahanmuutto. Mikäli pelkästään työikäisten määrä kasvaa, huoltosuhteen arvo pienenee. Vaikka työikäiset ovatkin aktiivisimpia muuttajia, muuttoliike vaikuttaa yleensä myös alueen lasten määrään, sillä työikäisen väestön mukana muuttavat myös perheen lapset. Lasten määrään vaikuttaa lisäksi syntyvyys. Syntyvyyden kasvu kohottaa demografisen huoltosuhteen arvoa lyhyellä (maks. 14 vuoden) tähtäimellä. Luonnollinen poistuma vanhimmissa ikäluokissa puolestaan laskee demografisen huoltosuhteen arvoa, mikäli kuolleisuus on voimakkaampaa kuin siirtymä työikäisistä eläkeikäisiin. Väestömuutoksia tapahtuu kaiken aikaa kaikissa ikäryhmissä mutta merkittävin demografiseen huoltosuhteeseen vaikuttava tekijä Suomessa ja koko Euroopassa tulee olemaan väestörakenteen vanheneminen. Väestöennusteen mukaan yli 64 -vuotiaiden määrä Suomessa kasvaa aikavälillä 2011-2020 yhteensä yli 300 000:lla. Samaan aikaan työikäisen väestön määrä vähenee yli 120 000:lla. Demografisen huoltosuhteen kehityksestä voidaan laatia ennusteita väestöennusteiden pohjalta. Tilastokeskuksen vuoden 2009 väestöennusteeseen perustuen koko maan demografisen huoltosuhteen arvo kasvaa vuoteen 2020 mennessä 65:een ja vuoteen 2030 mennessä jo 73:een. Millainen on hyvä huoltosuhde? Pääsääntöisesti demografinen huoltosuhde on sitä parempi mitä pienempi sen arvo on. Tällöin alueella on todennäköisesti runsaasti työikäistä väestöä ja huollettavien määrä on pienempi. Tämä puolestaan merkitsee lasten ja vanhusten tarvitsemien palveluiden vähäisempää tarvetta, jolloin palveluiden järjestämisestä selvitään kunnassa mahdollisesti pienemmin kustannuksin. Työikäisen väestön määrä alueella on tärkeää myös elinkeinoelämän tarpeita ajatellen, sillä työvoiman saatavuus on toimivan yritystoiminnan edellytys. Toisaalta alhainen huoltosuhteen arvo ja työikäisen väestön enemmyys alueella voidaan nähdä myös heijasteena hyvästä työllisyystilanteesta. Työikäinen väestö hakeutuu alueelle, mikäli alueella on työpaikkoja tarjolla. Tämä merkitsee puolestaan verotuloja alueelle. Näin siis teoriassa mutta todellisuudessa tilanteet vaihtelevat kunnittain. On vaikea yksiselitteisesti arvioida mikä on hyvä huoltosuhteen arvo. Arvio riippuu näkökulmasta. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla on monissa kunnissa korkeita demografisen huoltosuhteen arvoja alueen poikkeuksellisen voimakkaan syntyvyyden ja siitä seuranneen lasten ja nuorten suuren osuuden vuoksi. Alueen nuorta ikärakennetta ei kuitenkaan voitane pitää huonona asiana. Toisaalta maassamme on kuntia, joissa huoltosuhde on hyvin korkea vanhusväestön suuren osuuden vuoksi. Alueelliset erot suuria Väestöllisen huoltosuhteen alueittaiset ja kunnittaiset erot ovat suuria. Maakunnittain huoltosuhteet vaihtelevat tällä hetkellä Uudenmaan 45:stä Etelä-Savon 60:een. Erot yksittäisten kuntien välillä ovat tätäkin suurempia. Asukasmäärältään suurissa kunnissa huoltosuhteet ovat pääosin parempia kuin pienissä kunnissa. Helsingissä on maan pienin huoltosuhde (41) ja suurin Luhangalla (91). Vuoden 2012 kuntajaon mukaan kaikkien Suomen kuntien demografisen huoltosuhteen mediaaniarvo oli 63 mikä tarkoittaa sitä, että puolella kunnista huoltosuhteen arvo oli pienempi kuin 63 ja puolella kunnista suurempi kuin 63. Kuntaliitokset tasaavat huoltosuhteiden alueellisia eroja. Tyypillisesti pienemmissä kunnissa on heikompia huoltosuhteen arvoja ja suuremmissa keskuskunnissa parempia arvoja. Kun pienet kunnat yhdistyvät näihin suurempiin keskuskuntiin, kasvaa huoltosuhteen arvo keskuskunnassa. Esimerkiksi vuonna 2012 Oulun väestöllisen huoltosuhteen arvo oli 43 mutta kun vuoden 2013 alussa Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo ja Yli-Ii yhdistyvät Oulun kaupunkiin, nousee uuden Oulun huoltosuhteen arvo 47:ään. Samalla kartalta poistuu neljä kuntaa, joissa huoltosuhteen arvot vaihtelivat välillä 60-78.
80 70 60 50 58 61 60 54 51 48 48 47 49 50 49 50 52 53 59 65 70 73 74 73 74 76 40 30 20 10 0 1950 1955 1960 1965 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 2011 2015 2020 2025 2030 2035 2040 2045 2050 Kuvio 1. Väestöllisen huoltosuhteen kehitys Suomessa. Demografinen huoltosuhde 2011 0,80 - (5) 0,70-0,80 (48) 0,60-0,70 (183) 0,50-0,60 (86) - 0,50 (14) Rovaniemi Oulu Kokkola Kajaani Vaasa Seinäjoki Kuopio Jyväskylä Joensuu Pori Tampere Mikkeli Lahti Lappeenranta Turku Kotka Maarianhamina Helsinki Aluerajat Tilastokeskus Kuvio 2. Demografinen huoltosuhde kunnittain 2011.
TALOUDELLINEN HUOLTOSUHDE Taloudellinen huoltosuhde Taloudellinen huoltosuhde on suhdeluku, joka kuvaa työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien määrää suhteessa työllisten määrään. Työvoiman ulkopuolella oleviin lasketaan 0 14 vuotiaat, opiskelijat, varusmiehet, eläkeläiset sekä muut työvoiman ulkopuolella olevat, esim. hoitovapaalla olevat. Työllisiä ovat puolestaan kaikki 18-74 -vuotiaat henkilöt, jotka vuoden viimeisellä viikolla olivat ansiotyössä eivätkä olleet työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa tai suorittamassa varusmies- tai siviilipalvelua. työttömät + 0-14 -v. + opiskelijat + varusmiehet + eläkeläiset + muut työvoiman ulkopuolella olevat työlliset Vuoden 2010 lopussa koko maan taloudellisen huoltosuhteen arvo oli 1,31 eli yhtä työllistä kohden oli 1,31 ei-työssä käyvää eli huollettavaa. Taloudellisen huoltosuhteen arvoon vaikuttaa ratkaisevasti talouden suhdannekehitys, joten sen kehitystä on vaikeampi ennakoida kuin väestöllisen huoltosuhteen kehitystä eikä taloudellisesta huoltosuhteesta yleensä esitetä ennusteita. Suhdanteet vaikuttavat taloudelliseen huoltosuhteeseen Taloudellisen huoltosuhteen ajatuksena kuitenkin on suhteuttaa ei-tuotannollisessa toiminnassa olevan väestön määrä tuotannollisessa toiminnassa olevan väestön määrään. Kulloinkin työssä olevat tuottavat ne tavarat ja palvelut eli sen arvonlisän, joka bruttokansantuotteena on jaettavissa koko väestölle. Taloudellisen huoltosuhteen arvoon vaikuttaa alueen väestörakenne, mutta lisäksi siihen vaikuttavat taloustilanne ja paikallisesti myös alueen työllisyystilanne. Jos jokin yritys lopettaa toimintansa tai siirtää tuotannon toiseen kuntaan, maakuntaan tai jopa ulkomaille, heijastuu se välittömästi taloudelliseen huoltosuhteeseen. Useinkaan korvaavia työpaikkoja ei heti ole tarjolla, jolloin työttömien osuus kasvaa. Väestöllisessä huoltosuhteessa tällainen suhdannevaihtelu ei näy. Työssäkäyvien määrä heijastuu kunnan maksukykyyn. Mitä vähemmän on työssäkäyvää väestöä, sitä pienempi on kunnan tuloverokertymä. Millainen on hyvä taloudellinen huoltosuhde? Mitä suurempi osa alueen väestöstä on työssä, sitä parempi on taloudellinen huoltosuhde. Huoltosuhteeltaan parhaimmissa kunnissa suhdeluku on lähellä yhtä eli työssäkäyviä on yhtä paljon kuin työttömiä ja työvoiman ulkopuolella olevia. Huoltosuhteeltaan Suomen heikoimmissa kunnissa korkeintaan kolmasosa väestöstä on työelämässä, jolloin huoltosuhteen arvo nousee yli kahden. Vuoden 2010 lopussa tällaisia kuntia oli 22. Taloudellisen huoltosuhteen alueelliset erot Suomessa Taloudellisen huoltosuhteen arvot ovat pääsääntöisesti parempia suurimmilla kaupunkiseuduilla, joilla myös työllisyys ja väestörakenne ovat muita alueita parempia. Heikoimpia arvoja löytyy sen sijaan väestöltään vähenevistä syrjäisistä kunnista. Maan paras taloudellisen huoltosuhteen arvo oli Jomalassa (0,95) ja heikoin puolestaan Kivijärvellä (2,5). Kaikkien kuntien taloudellisen huoltosuhteen mediaani vuoden 2012 kuntajaon mukaan oli 1,5 mikä tarkoittaa, että puolessa maamme kunnista arvo on pienempi kuin 1,5 ja puolessa kunnista suurempi kuin 1,5.
180 160 Taloudellinen huoltosuhde 1990-2010 140 120 100 80 60 40 20 0 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010 Työttömät Opiskelijat, koululaiset Muut työvoiman ulkopuolella olevat 0-14 -vuotiaat Eläkeläiset Kuvio 4. Taloudellisen huoltosuhteen kehitys Suomessa 1990-2010.
Taloudellinen huoltosuhde 2010 2,00 - (22) 1,75-2,00 (57) 1,50-1,75 (94) 1,25-1,50 (104) 1,00-1,25 (58) - 1,00 (2) Rovaniemi Oulu Kajaani Kokkola Vaasa Seinäjoki Kuopio Joensuu Jyväskylä Pori Tampere Mikkeli Hämeenlinna Lahti Kouvola Lappeenranta Turku Maarianhamina Helsinki Aluerajat Tilastokeskus Kuvio 5. Taloudellinen huoltosuhde kunnittain 2010.