Luonnollisesti terveet vasikat
Milk Bar yrityksenä: perustettu Uudessa Seelannissa 25 vuotta sitten perheyritys; Ross and Diane McInnes edelleen johtavat yritystä tehdas ja pääkonttori Uudessa Seelannissa, uusi, Eurooppaa ja Pohjois Afrikkaa palveleva tehdas, Puolassa keskittynyt y vasikoiden, kilien ja karitsoiden ruokintavälineisiin Historia: McInnesseillä lypsykarjatila maatalouden heikko taloudellinen tilanne johti tuotteiden kehittelyyn tavoitteena kasvattaa terveitä ja hyvinvoivia vasikoita edullisin keinoin Ross havaitsi, että perinteinen venttiilitutti antaa nestettä liian nopeaan, joka on vasikan kannalta huono asia vuonna 1992 syntyi ensimmäinen tutti, jonka ympärille kaikki muu kasvoi
The first ever Milk Bar calves! Milk Barin perusajatus: Ruokitaan vasikoita samalla tahdilla ja tavalla kuin luonnossa parantaen vasikkaterveyttä Ensimmäiset täysin Milk Barilla kasvatetut vasikat!
Vasikan ruuansulatusjärjestelmä: märekouru pötsi juoksutusmaha verkkomaha
Juoksutusmaha: kun vasikka juo emästään, se kurottaa niskaansa ja tuottaa samalla paljon sylkeä tällöin märekouru sulkeutuu ja maito ohittaa pötsin ja päätyy juoksutusmahaan hidas imeminen muodostaa sylkeä, joka tasapainottaa juoksutusmahan ph:ta ja mahdollistaa maidon juoksettumisen renniinin¹ ja muiden entsyymien avulla hera työntyy juoksutusmahasta ohutsuoleen ruuansulatusta varten tämän jälkeen entsyymit pilkkovat juoksettuneen maidon juoksutusmahassa ennen kuin se siirtyy imeytymään ohutsuoleen ¹)Renniini eli kymosiini on imeväisikäisten nisäkkäiden mahalaukun pohjukkaosan erittämä entsyymi, joka katalysoi maidon kaseiiniproteiiniin pilkkoutumista. Kaseiinin pilkkoutuminen aiheuttaa maidon proteiinien koaguloitumisen, jonka seurauksena maito jää pidemmäksi aikaa mahalaukkuun, jotta proteiineja pilkkovalla pepsiinillä on enemmän aikaa toimia.
Märekouru: märekouru on vasikan kurkussa sijaitseva kaareva lihas, joka ohjaa maidon juoksutusmahaan ja veden sekä kuivan aineen pötsiin kun vasikka imee maitoa märekourun lihas sulkeutuu ja muodostaa tunnelin, joka ohjaa maidon juoksutusmahaan. Tämä tunneli on pieni, eikä se pysty käsittelemään nopean juoton mukanaan tuomia suuria nestemääriä kun vasikka juo vettä tai syö kuivaa rehua, märekouru pysyy auki ja ruoka ohjautuu pötsiin sulatusta varten Tässä märekouru on auki ja lihas rento. Vesi ja rehu ohjautuu pötsiin. Tässä märekouru on kiinni vasikan imiessä vedintä. Lihaksetsupistuvatjamuodostavat supistuvat tunnelin, joka ohjaa maidon suoraan juoksutusmahaan. Nopeasti juodessa nestettä tulee tunneliin liikaa ja se tulvii, jolloin maitoa pääsee pötsiin.
Pötsi: pötsi on eläimen tulevaisuuden kannalta tärkeä ja sen suojeleminen sen vielä kehittyessä on erityisen tärkeää pötsissä on entsyymejä, jotka sulattavat karkearehua ja vettä. Siellä ei ole entsyymejä, jotka sulattaisivat maitoa jos maitoa pääsee pötsiin liian nopean juoton, letkujuoton tai sankojuoton seurauksena, se ei sula vaan pilaantuu pötsissä ja aiheuttaa vatsavaivoja tämä voi johtaa pötsin seinämän arpeutumiseen, jolla puolestaan on pitkäkestoiset vaikutukset tuotantoeläimen elämässä Pilaantunutta maitoa vasikan pötsissä
Syljen tuotanto: riittävä syljen tuotanto on elintärkeä osa tervettä ruuansulatusta sylkeä muodostuu, kun vasikka imee hitaasti ja se tasapainottaa juoksutusmahan ph:ta siten, että maito juoksettuu sylki sisältää iältäätarpeellisia i entsyymejä, kuten lipaasiai rasvansulatukseen ltk sen sisältämät luonnolliset antibioottiset ominaisuudet ovat vasikan ensimmäinen keino estää infektioita Terveellistä syljen muodostumista Milk Bar 6:lla juotetuilla vasikoilla
Nopean juoton ja sankojuoton vaikutukset terveyteen nopea juominen voi johtaa maidon ylivirtaukseen märekourusta, jolloin maito pääsee pötsiin, jossa se entsyymien puuttuessa happamoituu ja fermentoituu nopea juominen ja riittämätön syljen muodostuminen ei juokseta maitoa, jolloin täysmaito pääsee ohutsuoleen. Tämä aikaansaa bakteerifermentaation ja ruuansulatuskanavanhaavat atus a a a aa at kun vasikka juo liian nopeasti, se ei tuota sylkeä, jota se tarvitsee maidon sulattamiseen. Tämä johtaa siihen, että vasikat imevät toistensa korvia, napaa, utaretta ja sen ympäristöä tuottaakseen sylkeä, jonka se muuten tuottaisi imiessä Varoittavat merkit: Ristiinimeminen toisen vasikan korvien imeminen ryhmäkasvatuksessa on merkki siitä, että vasikka juo liian nopeasti. Tämä ei siten ole vasikan normaalia käyttäytymistä! Ristiinimemisen on todettu altistavan aikuisen lehmän utaretulehdukselle ensimmäisessä laktaatiossaan voi aiheuttaa napa ja korvatulehduksia ja vaurioittaa kehittyvää utaretta, kun kehittyvää kudosta tökitään voi aiheuttaa keratiinitulpan i irtoamisen, i jolloinutaretulehduksen lhdk riski ikiaikuisena i on suuri ja voi johtaa umpeutuneeseen neljännekseen aiheuttaa nopeasti haavaumia ruuansulatuskanavaan
Yskiminen juodessa Jos vasikka astuu taaksepäin ja yskii tai yskii välittömästi juomisen jälkeen; juomatahti on liian nopea ja maitoa pääsee henkitorveen. Tämä voi johtaa keuhkokuumeeseen Milk Barin tekemiä havaintoja: TUTKIMUS 1 # 1 Milk Barilla juotetuilla vasikoilla ei esiinny ristiinimemistä eikä vaurioituneita utareita Vasikat ovat juoton jälkeen rauhallisia Vahingoittumaton vedin, jossa keratiinitulp pa paikallaan
Ristiinimentää liian nopean juoton seurauksena Vahingoittu nut vedin, josta keratiinitulp pa puuttuu # 2 juoksettuminen Milk Barilla juotetuilla vasikoilla juoksutusmahan sisältö oli tasaista ja paksua, lähes puuromaista Normaalilla venttiilitutilla juotetuilla vasikoilla juoksutusmahan sisältö oli kokkareista ja kovia koaguloituneita maitopalasia i klli kellui ohuessa ja vetisessä nesteessä
# 3 laktoosin imeytyminen laktoosi on sokeri jaoivallinen bakteerien kasvun edistäjä korkeat laktoosipitoisuudet elimistössä altistavat sairauksille nopeasti juotetuilla vasikoilla juoksutusmahassa oli 254% enemmän laktoosia ja suolistoon oli päässyt 150% enemmän laktoosia Milk Barilla juotetuilla vasikoilla paremmat luvut ovat seurausta oikeanlaisesta juoksettumisesta ja siten laktoosi on imeytynyt verenkiertoon #4 Painonnousu Milk Barilla juotetut vasikat kasvoivat 0,736 kg/päivä tavallisella venttiilitutilla päiväkasvu oli 0,665 kg/päivä = 42 päivässä painoero oli jo 2,98 kg TUTKIMUS 2 mitattiin hoitotoimenpiteisiin käytettyä aikaa (sairaiden vasikoiden hoito, koneiden kalibrointi, välineiden puhdistus ja kuivitus) mitattiin päiväkasvua Menetelmä Hoito (sek/pvä) Painonnousu (kg/pvä) Milk Bar 64 0,77 Automaattiruokkija 71 0,68 Sankojuotto 83 N/A
TUTKIMUS 3 5 vasikkaa, 5 ryhmää 23 vasikkaa yksilökarsinoissa jokaiselle ryhmälle 1400g maidonkorviketta/9,5l vettä juotettuna Milk Barista jokaiselle yksilökarsinavasikalle 280g maidonkorviketta/1,9l vettä sangosta Painonnousu, ryhmäkasvatus, MB Painonnousu, yksilökarsinat, sanko Juotu määrä, ryhmäkasvatus, MB Juotu määrä, yksilökarsinat, sanko
Milk Bar tutti ainutlaatuinen muoto ja toimintaperiaate sisäänrakennettu verkko kontrolloi virtausta, estää vasikoitahotkimastaja ohjaa oikeaan imemistapaan aikaansaa riittävän syljen muodostumisen, joka pitää vasikat terveempinä, maito juoksettuu, päiväkasvu on parempi, ei ristiinimemistä Milk Bar tutin toimintaperiaate on sama kuin käsinlypsyssä Jos puristaa lehmän vedintä, ei tapahdu mitään. Jotta maitoa tulee, täytyy hitaasti vetää alaspäin. Milk Bar tutti toimii samalla tavalla; jos vain puristaatuttia tuttia, mitäänei tapahdu. Vasikan täytyy kiertää kieli tutin ympärille ja imeä voimakkaasti, aivan kuten lehmän vetimestä. Jos puristaa venttiilituttia, maito tulee välittömästi ulos. Viljelijän mielestä tämä on hieno juttu! Vasikka oppii nopeasti pumppaamaan tuttia leuoillaan, jolloin maitoa tulee liian nopeasti.
Vasikan ruuansulatus ei ole valmis nopeaan pumppaamiseen ja sen tuomaan suureen määrään maitoa kovalla nopeudella. Tämä johtaa riittämättömään syljen muodostumiseen yskimiseen juodessa, jokavoijohtaa keuhkokuumeeseen ristiinimemiseen ii i i ruuansulatuskanavan haavautumiseen ryhmäruokituilla vasikoilla on kaikilla oma juomatahtinsa ja siksi se vasikka joka pumppaa nopeiten, saa suurimman osan maidosta Milk Bar tutti matkii luontoa. Se antaa mahdollisuuden vasikalle kasvaa terveeksi ja ruuansulatuskanavan kehittyä sen mukaisesti Tuttien puhdistus pesu 2 x viikossa emäspesuaineella emäspesuaine poistaa rasvajäämät ja valkuaisaineet tutin pinnalta ja ylläpitää siten tutin muotoa ja jäykkyyttä pesun tekemättä jättäminen johtaa tutin veltostumiseen japehmenemiseen jaennen pitkää tutti alkaa vuotamaan > se johtaa liian nopeaan virtaukseen ja vasikan terveyden heikkenemiseen
Milk Bar tutti 5838800108 Luonnonkumia Pesu 2x viikossa emäspesuaineella PCT Patentti #95/00011 Milk Bar ternimaitotutti juottopulloon 5838800109 Pehmeämpää kumia Helpottaa vastasyntyneiden vasikoiden opettamista Käytetään ensimmäiset 5 6 juottokertaa, sitten siirrytään MB tuttiin PCT Patentti #95/00011 Varmista, että tutitovat 60cm etäisyyydellä maasta. Tällöinruokatorvi toimiioikein.
Milk Barin avainominaisuudet: #1 Juottoastiat voi pinota päällekkäin tuttien ollessa paikoillaan Patentti# NZ PAT 247112 #2 Juottoastiat asettuvat tiukasti karsinarakenteisiin eivätkä kippaa #3 Helppo puhdistaa. Niissä ei ole kierteitä tai rakoja, jossa bakteerit kasvaisivat. Tutit puhdistetaan kevyesti taittamalla harjalla tuttia, jolloin ylimääräinen maito pääsee ulos. #4 Ezi Lock koukut ovat täysin säädettävissä aina 75mm asti. Astioita voidaan säilyttää ylösalaisin, kun niitä ei käytetä Patentti# NZ PAT 518590
Milk Bar Tilavuus 3L vasikanjuottopullo Hyvä kantokahva Ideaali muotoilu vasikan opettamiseen 5838800103 Varusteltu ternimaitotutilla Milk Bar 1 tuttiastia Tilavuus 3L vasikalle Koukut sopivat 25mm rakenteisiin Kätevä kahva 5838800104 Itselukittuva salpa Milk Bar 3 juottoastia Yksittäisen säiliön tilavuus 2.5L kolmelle vasikalle Ezi Lock koukut 5838800105 Voidaan pinota päällekkäin tuttien ollessa paikallaan Milk Bar 5 juottoastia viidelle vasikalle 5838800106 Yksittäisen säiliön tilavuus 2.5L Ezi Lock koukut Voidaan pinota päällekkäin tuttien ollessa paikallaan Milk Bar 10 juottoastia Yksittäisen säiliön tilavuus 2.5L 10 vasikalle EiL Ezi Lock kkoukutk Voidaan pinota päällekkäin tuttien ollessa 5838800107 paikallaan
Milk Bar Milk Kart 125L Deluxe kapea, mutta isojen pyöriensä ansiosta vakaa kaikilla alustoilla kaksikerrosrakenne, jossa kerrosten välissä eristävä vaahto helppo kuljetuskahva ja jarru, joka kytkeytyy päälle kun irrottaa kahvasta 12V akku takapyörien välissä. Latauspistoke helposti saavutettavissa vaunun edessä 12 V maitopumppu, joka pitää virtauksen sopivana (liian nopea vauhti voi erotella rasvan maidosta) kurkistusluuku asteikolla tyhjennyshana alhaalla kapasiteetti 125L pituus 1m, korkeus 1,175m, leveys 70cm 2,4m letku pistoolilla
Puhdistus huuhtele vaunu vedellä juoksuta vettä letkun ja pistoolin läpi ja tyhjennä ylijäämä alaosan hanan kautta emäspesu kuumalla vedellä 1 tai 2 x viikossa.
Milk Bar tutinvaihtorutiini: KULTAINEN SÄÄNTÖ : YKSI TUTTI, YKSI VASIKKA Opetteluvaihe. Päivät 1 3 Käytä joko Milk Bar 1 tuttiastiaa vasikalle tai Milk Bar vasikanjuottopulloa ternimaitotutilla helppoon opetteluun Kehitysvaihe. Päivät 4 14 Siirrä vasikka uudelle MB tutille valitsemasi juottoastian kanssa. Tämä tutti pysyy vasikanmukanaainavieroitukseenasti. Kasvuvaihe. Päivät 15 vieroitus Kun vasikka on tarpeeksi vanha siirrettäväksi ryhmään, siirrä MB tutit seuraavaan isompaan ryhmäjuottoastiaan. Jos vasikoita on vähemmän kuin juottoastiassa paikkoja, tulppaa tarvittaessa ylimääräiset paikat. Jos vasikoita onenemmän, voi ne siirtää ryhmiin jo varhaisemmassa vaiheessa
Yleisimmät kysymykset: 1. Mistä tiedän juoko vasikkani liian nopeasti? 1) Vasikka yskii juomisen aikana > maito pääsee ruokatorveen ja voi johtaa keuhkokuumeeseen k 2) Vasikat ristiinimee ruokinnan jälkeen. Tuttien vaihto MB tutteihin ratkaiseen ongelman 2. Sankojuotto on helppoa, miksi vaihtaisin Milk Bariin? MB tuteilla juotettaessa märekouru sulkeutuu ja maito kulkeutuu juoksutusmahaan, jossa se juoksettuu ja kulkeutuu suolistoon sulatettavaksi Sankojuotossaneste neste (vesi) kulkeutuu pötsiin. Myösmaito kulkeutuu pötsiin, jossa se happamoituu ja fermentoituu entsyymien puuttuessa, ja johtaa esim. Ripuliin 3. Jos MB:lla juominen kestää kauemmin, tarkoittaako se, että vieroitus kestää myös kauemmin? Ei! MB:lla juotetut vasikat ovat paljon terveempiä eikä niitä tarvitse vahtia niin paljon. Tämä vähentää vieroitukseen käytettävää aikaa, kuten myös lääkekustannuksia 4. Kuinka korkealla tuttien tulisi olla? Maksimikorkeus on 60cm tai noin polvenkorkeudella. Tällöin märekouru sulkeutuu kunnolla eikä maitoa pääsee ruokatorveen
5. Kuinka kauan tuttien tulisi kestää? MB tutit valmistetaan luonnonkumista. Tuttien ikää voi pidentää pesemällä ne 2x viikossa emäspesuaineella. Emäs poistaa maitorasvan ja valkuaisen tuteista ja estää niiden pehmenemisen ja vuotamisen. MB tutin tulisikin kestää koko vasikan kasvun ajan syntymästä vieroitukseen 6. Vasikoilla kestää kauan juoda MB tuteista. Onko se normaalia? Jos vasikkasi ovat aiemmin juoneet venttiilituteista, menee muutama ruokintakerta ennen kuin ne oppivat juomaan oikein. Venttiilituteilla vasikka pumppaa tuttia imemisen sijaan. Terve imemisnopeus on 2.5 3L minuutissa. Nopeampi tahti johtaa ristiinimemiseen ja ruuansulatuskanavan haavaumiin. 7. Minua huolestuttaa vasikoiden laittaminen ryhmiin Ryhmäkasvatus on hyväksi vasikan sosiaalisille taidoille eivätkä ne pelkää toisia vasikoita. Myös kasvu pysyy tasaisempana kuin kasvatettaessa vasikoita yksin.