MaitoManagement 2020 VASIKOIDEN ALKUKASVATUS KANADALAISILLA KÄRKITILOILLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MaitoManagement 2020 VASIKOIDEN ALKUKASVATUS KANADALAISILLA KÄRKITILOILLA"

Transkriptio

1 MaitoManagement 2020 VASIKOIDEN ALKUKASVATUS KANADALAISILLA KÄRKITILOILLA Opintomatkani Kanadaan marraskuussa 2008 suuntautui Ontarion alueelle. Kiersimme kaikkiaan 12 maitotilalla hakemassa oppia, kuinka maailman huippukarjoja hoidetaan. Hyvin yleinen näky navetoiden lähistöllä oli igluyhteisö. Niissä ei asustanut eskimoita, vaan pikkuvasikoita. Suomalaiseen perusajattelutapaan oppineena päivittelin ensin, kuinka ihmeessä ne ressukat kylmästä selviävät. Uutta näkökulmaa antoi viljelijöiden päällimmäinen huoli igluvasikoiden selviämisestä kesän hellekausina. Moni vasikan hoidosta vastaava muistutti, että kesäkuumina vasikalla pitää olla mahdollisuus tulla iglusta ulos raittiiseen ja viileään ilmaan. Suomi ja Kanada sijaitsevat samalla ilmastovyöhykkeellä, joten sääolosuhteet ja vuodenajat ovat meillä molemmilla samat. Kenties meillä olisi heiltä jotain opittavaa? Koska reissumme oli jalostuspainotteinen, eivät resurssit antaneet paljoakaan myöten keskustella syvällisesti eläinten hoidosta ja ruokinnasta. Niinpä laitoin aiheesta jälkeenpäin sähköpostikyselyn tiloille, johon vastasi kolme tilaa. Seuraavassa heidän kokemuksiaan. Gilletten tilalla vasikoiden iglukasvatus on aloitettu v 1987, koska he ovat vahvasti sitä mieltä, että se on paras tapa kasvattaa vasikoita. Aikaisemmin vasikoita on kasvatettu sisällä navetassa, mutta hengitystieongelmia oli usein ja se aiheutti liikaa kustannuksia. Lehmät poikivat sisällä navetassa ja vastasyntynyt saa 4 litraa ternimaitoa ensimmäisen tunnin sisällä. Napa käsitellään dippaamalla se 4% jodiliuokseen. Vasikka pidetään sisätiloissa kunnes se imee hyvin tuttipullosta. Tila käyttää 20%rasvaa -20% proteiinia sisältävää maitokorviketta (vrt Startti Instant 16,5% 23%). Juoman lämpötila on 40 C ja sitä annetaan 3 litraa kahdesti päivässä tuttipullosta 4 viikon ikään saakka. Sen jälkeen siirrytään sankojuottoon aina 8 viikon ikään saakka. Silloin vasikka on yleensä valmis viikon verran kestävään vieroitukseen. Vasikat siirretään igluihin, kun ne syövät hyvin tuttipullosta. Näin niiden hoito on helppoa vasikanhoitajille. Aamulämpötilat voivat matalimmillaan olla jopa -50 C, joten sellaisissa olosuhteissa ei voi enää huonosti pullosta juovaa vasikkaa opettaa. Maidon lämpötila nostetaan 5 yli juomalämpötilan koska siinä ajassa, jossa noin 30 täytettyä tuttipulloa on saatu vasikoille, on juoman lämpötila laskenut jo 40 asteeseen. Maidon oikea lämpötila on äärettömän tärkeä asia. Puhtaat pullot ja tutit ratkaisevat menestyksen.

2 Joulukuun alusta alkaen vasikoille laitetaan pienet loimet kun ne siirtyvät igluihin. Loimet pidetään vasikoiden päällä, kunnes ne syövät vähintään kilon päivässä väkirehua. Vasta silloin tilalla katsotaan niiden elimistön kestävän todella ankaria ilmasto-olosuhteita. Vasikat juotetaan kahdesti päivässä 12 tunnin välein. Vettä on aina vapaasti saatavilla. Vasikat ryhmitellään ensin kolmen ja sen jälkeen kuuden vasikan ryhmiin ja ne siirretään pois igluista 8 viikon iässä. Claynookin tilalla vasikat kasvatetaan yksittäiskarsinoissa lämmitetyssä navetassa. Navetan lämpötila on 12 C ja sitä lämmitetään talvisin käyttämällä lämmintä vettä tuloilman lämmitykseen. Tätä systeemiä on tilalla käytetty kahden vuoden ajan ja tila on erittäin tyytyväinen vasikoiden terveyteen ja kasvuun. Systeemi on myös erittäin hyvä työskentely-ympäristö ihmisille. Aikaisemmin tilalla on käytetty iglukasvatusta. Systeemi muutettiin, koska suuren karjan suuri vasikkamäärä vei runsaasti työaikaa eikä sää ulkona ollut aina se kaikkein miellyttävin. Talven tuiskuissa vasikat usein peittyivät lumeen. Kun lumi suli ja vasikat kastuivat, ne kylmettyivät ja sairastuivat. Sairaat vasikat johtivat luonnollisesti korkeaan vasikkakuolleisuuteen. Tila katsoi vasikkakuolleisuuden nousseen liian suureksi, joten he päätyivät vaihtamaan vasikkakasvatuksen lämpimiin sisätiloihin. Vasikoiden sisäkasvatus yksilökarsinoissa on kallis kasvatustapa, mutta tila on ollut erittäin tyytyväinen vasikoiden parempiin terveys- ja kasvutuloksiin. Siitä huolimatta tila tietää monien yltäneen hienoihin tuloksiin myös iglukasvatuksella. Karonan tilalla vasikoiden ulkokasvatuksesta on peräti 28 vuoden kokemus. Siihen siirryttiin aikanaan, kun haluttiin saada hengitystiesairaudet hallintaan. Näin pystytään estämään vasikoiden kontaktit ja altistuminen. Ennen kaikkea tämä kasvatusmuoto on heidän mukaansa taloudellista. Vasikat siirtyvät ulkokasvatukseen tunnin kuluttua syntymästään, kun ne täyttävät kolme ehtoa. Vasikan tulee olla kuiva ja sen tulee olla elintoiminnoiltaan normaali sekä sään ulkona hyväksyttävä. Esimerkiksi, jos sataa, odotetaan sen loppumista. Samoin, jos on tuulista, odotetaan että tyyntyy. Jos ulkona on hyvin kylmä tai jos lunta sataa paljon, odotetaan parempaa hetkeä. Näin varmistetaan, ettei vasikka koe liian suurta stressiä siirtovaiheessa. Joka tapauksessa talvisin lasketaan hyvin paljon vasikan biologisen lämmönsäätelyn varaan. Vasikan luonnollinen sopeutuminen tapahtuu ensimmäisten 3-4 elinpäivän aikana. Tämän kriittisen ajanjakson jälkeen vasikan on huomattavasti vaikeampaa sopeutua ja selviytyä vaativista kylmän talven olosuhteista. Heti syntymän jälkeen vasikka rokotetaan (corona virus + koli) ja se saa ternimaitoannoksensa ensimmäisen kahden elintunnin aikana. Ternimaitoannos koostuu 50%-50% suhteessa ternimaitokorvikkeesta ja oikeasta ternimaidosta. Ternimaitoa pakastetaan vanhemmilta vastapoikineilta lehmiltä, jotka viimeisimpänä on testattu puhtaiksi monista sairauksista, kuten mycoplasma, leukoosi, neosporoosi, stafylokokki- ja streptokokki-tartunnat. Näin siksi, koska niiden lehmien ternimaito sisältää enemmän vastaaineita, kun ne on rokotettu useampaan kertaan elämänsä aikana ja myös koska niiden maito on rasvaisempaa. Aivan pienet vasikat tarvitsevat alkuvaiheessa runsaasti rasvaa. Vasikka pidetään sisällä tilavassa ja kuivassa karsinassa muutaman tunnin ajan totuttelemassa kaulapantaan, koska iglussa se elää kaulastaan kiinnipidettynä. Tämä ei olisi tarpeen, jos vasikan karsinan edessä olisi aidattu alue. HUOM Suomen eläinsuojelulaki kieltää alle 6 kuukauden ikäisen vasikan kaulasta kiinnittämisen!

3 Lämpimien kuukausien aikana vasikat siirrettään aina 48 tunnin sisällä syntymästään igluihin. Kylminä kuukausina siirtoa täytyy joskus kelien vuoksi muuttaa siirtostressin välttämiseksi. Tarkan ohjelman mukaan vasikat ruokitaan kolmesti päivässä. Ensimmäisten kolmen päivän aikana käytetään tuttipulloa, jotta varmistetaan juoton maksimaalinen onnistuminen ja ettei vasikka ime juomisen yhteydessä ilmaa sisäänsä. Tämän lyhyen jakson aikana käytetään ternimaitokorvikkeen ja ternimaidon 50%-50% seosta. Seuraavien 2,5 päivän aikana käytetään luonnollista ternimaitoa. Sitä saadaan navetan suuresta pakastimesta, jossa säilytetään ternimaitovarastona. Tämän jakson jälkeen siirrytään pikkuhiljaa maitojauhepohjaisen juottoon. Vasikat eivät Karonan tilalla koskaan saa luonnollista maitoa, jotta vältytään tarttuvien tautien tuomilta ongelmilta. Vasikat juotetaan kolmesti päivässä klo 5.30, klo 11 ja klo Ei ainoastaan siksi, että se on parasta vasikoille mutta myös siksi, että kolmesti päivässä tarkistetaan vasikoiden terveys ja yleiskunto. Kolme kertaa on tilan mukaan 50% enemmän kuin kaksi kertaa. Erittäin tärkeänä pidetään, että maidon lämpötila on 42 C. Kesäaikana, juottotyön alkaessa maitojuomat lämmitetään 43-asteisiksi, koska kuljetuksen aikana lämpötila laskee asteen verran. Talvella maito lämmitetään 45 asteeseen, koska sen lämpötila laskee työvaiheessa kolme astetta. Vasikoilla sen pitää aina olla siis 42 asteista, koska vain siinä lämpötilassa se toimii parhaiten vasikan ruoansulatusjärjestelmässä. Juotto aloitetaan 4,5 litran päiväannosmäärällä (1,5 litraa aamulla, 1 litra päivällä ja 1,5 litraa illalla). Sen jälkeen noudatetaan omaa erityistä taulukkoa, jonka mukaan maitomäärää nostetaan (2-1-2), (2,5-1-2,5), (3-1-3), (3-2-3) aina maksimiin (4-2-4) 3,5 viikon iässä. Vasikoilla on myös vapaa väkirehutarjoilu kolmen päivän iästä lähtien sekä hyvää heinää tarjolla viikon iästä lähtien. Vasikat pidetään kuivalla olkikuivikealustalla, ne nupoutetaan neljännen elinviikon aikana ja vieroitetaan 9-10 viikon iässä. Joskus se tehdään myöhemmin, jos vasikka tuntuu tarvitsevan enemmän aikaa kehittyäkseen. Tiina Karlström kotieläinagrologi ProAgria Oulu

4

5

Kokemuksia nuorkarjan ruokinnasta, osa 1 vasikat

Kokemuksia nuorkarjan ruokinnasta, osa 1 vasikat Kokemuksia nuorkarjan ruokinnasta, osa 1 vasikat Kanada, Ontario Minna Norismaa Valtakunnallinen huippuosaaja lehmien ruokinta, hyvinvointi ja terveys ProAgria Pohjois-Karjala, Joensuu minna.norismaa(at)proagria.fi,

Lisätiedot

Terveillä vasikoilla on terveet mahat

Terveillä vasikoilla on terveet mahat Terveillä vasikoilla on terveet mahat Benfital Plus koska maitojuotto on tärkeää Vetmedica Etusijalla eläinten hyvinvointi Miksi vasikoille tulee ripuli? Miksi on tärkeää ennaltaehkäistä vasikoiden ripulia?

Lisätiedot

VASIKKAHUOLTOTILA PARSINAVETASSA

VASIKKAHUOLTOTILA PARSINAVETASSA VASIKKAHUOLTOTILA PARSINAVETASSA Tiina ja Jyrki Heinonen Tilavierailu 03/2012 Anne-Mari Malvisto ja Mika Turunen 10.5.2012 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Kilpailukykyä maidontuotantoon Hyvien käytänteiden

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Vasikoita (<6kk) Lypsylehmiä Emolehmiä Muita yht. kpl. nautoja Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA JA NAUTA YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

Maitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa

Maitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Maitoa mahan täydeltä Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Imetys Vasikkapiilo Vieroitus Imetys Emänsä alla vasikat imevät n. 4-6 kertaa vuorokaudessa, yht. 10-12 l / vrk Ensimmäisten viikkojen

Lisätiedot

ProAgria Keskusten Liitto, Sanna Nokka ja Tuija Huhtamäki

ProAgria Keskusten Liitto, Sanna Nokka ja Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto, Sanna Nokka ja Tuija Huhtamäki Yhteistä työsarkaa Maitomäärän pysyminen ja tasaisuus Navettainvestointien onnistuminen Uudiseläimet, ruokinta, kokonaisuuden johtaminen Nurmiviljelyn

Lisätiedot

Vasikoiden aloitusohjelma

Vasikoiden aloitusohjelma Aloitusohjelma lyhyesti Syntymä 8 vrk ikäinen Ripuliin Colofeed vasta-aineet + energia Vigofeed Hydrafeed Gel Enerfeed rauta + vitamiinit Tuottaa energiaa ja parantaa suolistobakteerien toimintaa ympäristö

Lisätiedot

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK)

TARKASTUSOSA VASIKAT (NAUTA ALLE 6 KK) Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKAT JA NAUDAT YLI 6 KK Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys vasikoiden suojelua

Lisätiedot

LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS

LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS V a s i k a s t a p i h v i k s i LIHAKARJAN RUOKINTAOPAS TEHOKKAAT REHUT, TERVEET ELÄIMET. Rehuraisio Tehokas ruokinta parantaa kannattavuutta Tehokas ruokinta lyhentää lihanaudan kasvatusaikaa ja eläimet

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Työkaverina lehmä miten nauta toimii?

Työkaverina lehmä miten nauta toimii? Työkaverina lehmä miten nauta toimii? Tiina Karlström Kotieläinagrologi AMK ProAgria Huippuosaaja lypsykarjan ruokinta, terveys ja hyvinvointi Certified CowSignals Master (CowSignals, RobotMilking, YoungStock,

Lisätiedot

Maitoa mahan täydeltä. Vasikan ruokinta juottokaudella ja vieroituksen jälkeen

Maitoa mahan täydeltä. Vasikan ruokinta juottokaudella ja vieroituksen jälkeen Maitoa mahan täydeltä Vasikan ruokinta juottokaudella ja vieroituksen jälkeen Mahojen toiminta ja kehittyminen Juotto Juottomenetelmät Juottovirheet Imemisongelmat Juoksutusmahaongelmat juottokaudella

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Pulttipistooli + verenlasku Muu, mikä Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VASIKKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I. Jeanne Wormuth

Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I. Jeanne Wormuth Vinkkejä laadukkaaseen hiehonkasvatukseen I Jeanne Wormuth CY Heifer Farm Yleistä Jeannen taustaa Agway aloitti hiehojen kasvatustoiminnan joulukuussa 1998 Tilat 4000 hiehon sopimuskasvatukseen CY Farms

Lisätiedot

Arvovirtakuvauksessa hiehot

Arvovirtakuvauksessa hiehot Arvovirtakuvauksessa hiehot Kuva: HolsteinWorld Tiina Karlström AgrologiAMK ProAgria Huippuosaaja, eläinten terveys ja hyvinvointi Certified CowSignals-master www.cowsignals.com (CowSignals, RobotMilking,

Lisätiedot

Vasikkaripulit ja näytteenotto

Vasikkaripulit ja näytteenotto Vasikkaripulit ja näytteenotto Valvontaeläinlääkäri Päivi Pyykönen, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, ympäristöterveydenhuolto - Vasikkaripuli on pikkuvasikoiden yleisimpiä sairauksia - NÄYTTEENOTTO TÄRKEÄÄ!

Lisätiedot

ESITIEDOT: LYPSYKARJA- JA EMOLEHMÄTILAT

ESITIEDOT: LYPSYKARJA- JA EMOLEHMÄTILAT ETU-Nautatautiryhmä 2.9.2011 Laatija ELL Mira J. Tenhunen Laadukas Tuotantoketju-hanke ESITIEDOT: LYPSYKARJA- JA EMOLEHMÄTILAT 1. TIETOJA TILASTA 1.1. TILAN TUOTANTOMUOTO/MUODOT 1.2. ELÄINMÄÄRÄT, RYHMÄT

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus

Eläinten hyvinvointikorvaus Eläinten hyvinvointikorvaus 2017 19.1.2017 1 Ei perusehtoja tai lisäehtoja, toimenpiteet samanarvoisia 1-vuotinen sitoumus Noudatettava kaikissa rakennuksissa (myös eri tiloilla) Korvaus maksetaan eläinryhmäkohtaisesti

Lisätiedot

VASIKASTA KESTÄVÄKSI LYPSYLEHMÄKSI HIEHOJEN RUOKINTAOPAS TAVOITTEENA KORKEA ELINIKÄIS- TUOTOS

VASIKASTA KESTÄVÄKSI LYPSYLEHMÄKSI HIEHOJEN RUOKINTAOPAS TAVOITTEENA KORKEA ELINIKÄIS- TUOTOS 2012 VASIKASTA KESTÄVÄKSI LYPSYLEHMÄKSI HIEHOJEN RUOKINTAOPAS TAVOITTEENA KORKEA ELINIKÄIS- TUOTOS 2 Hiehojen ruokintaopas 2012 Vasikan ruokinta tähtää KESTÄVYYTEEN JA HYVÄÄN TUOTOKSEEN Karjakoon kasvaessa

Lisätiedot

Vasikan lempeä vieroitus onko sitä?

Vasikan lempeä vieroitus onko sitä? Vasikan lempeä vieroitus onko sitä? Laura Hänninen, dosentti, ELT laura.hanninen @ helsinki.fi Eläinten hyvinvoinnin ja eläinsuojelun kliininen opettaja Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin Yliopisto

Lisätiedot

Ternimaidon laatu. Ann-Helena Hokkanen (1,2) Marja Viitala (2) Arja Korhonen (2) Suvi Taponen (1)

Ternimaidon laatu. Ann-Helena Hokkanen (1,2) Marja Viitala (2) Arja Korhonen (2) Suvi Taponen (1) Ternimaidon laatu Ann-Helena Hokkanen (1,2) Marja Viitala (2) Arja Korhonen (2) Suvi Taponen (1) (1) Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto (2) Savonia Ammattikorkeakoulu Ternimaito Ternimaito

Lisätiedot

HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi

HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi Vasikka alle 3 kk Kolmena ensimmäisenä kuukautena lehmävasikkaa voidaan ruokkia täysin

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS VUOHI Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Vasikkalan ilmanvaihto Mustiala Jouni Pitkäranta, Arkkitehti SAFA

Vasikkalan ilmanvaihto Mustiala Jouni Pitkäranta, Arkkitehti SAFA Vasikkalan ilmanvaihto Mustiala 14.10.2014 Jouni Pitkäranta, Arkkitehti SAFA Vasikkaosaston sijoituksesta yleensä: Ei samaan tilaan lehmien kanssa Navetan tautipaine, kosteus ja lämpötilaolosuhteet Ei

Lisätiedot

Pikkuvasikoiden iglukasvatus

Pikkuvasikoiden iglukasvatus Pikkuvasikoiden iglukasvatus Leppävirta 21.2.2012 Leena Tuomisto MTT Kotieläintuotannon tutkimus, InnoNauta -hankkeet Miksi vasikoita kasvatetaan igluissa? Sisäkasvatustiloissa olosuhteet usein ongelmallisia

Lisätiedot

ESITIEDOT: VASIKKAKASVATTAMOT

ESITIEDOT: VASIKKAKASVATTAMOT ETU-Nautatautiryhmä 2.9.2011 Laatija ELL Mira J. Tenhunen Laadukas Tuotantoketju-hanke ESITIEDOT: VASIKKAKASVATTAMOT 1. TIETOJA TILASTA 1.1. TILAN TUOTANTOMUOTO/-MUODOT 1.2. ELÄINMÄÄRÄT JA RYHMÄT 1.3.

Lisätiedot

Elämän ensi hetket. Vastasyntynyt vasikka emolehmätilalla

Elämän ensi hetket. Vastasyntynyt vasikka emolehmätilalla Elämän ensi hetket Vastasyntynyt vasikka emolehmätilalla Vasikan alkuhoito ja elvytys Ternimaito Vastasyntyneen olosuhteet Vasikan ensimmäinen elinpäivä = Elämän tärkein päivä Jos emo poikinut omin voimin

Lisätiedot

Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja

Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja Tulosseminaari 24.4.2013 Minna Norismaa Cow Signals adviser ProAgria huippuosaaja- Lypsylehmien ruokinta, hyvinvointi ja terveys ProAgria Pohjois-Karjala

Lisätiedot

Vasikan kasvatusolosuhteet

Vasikan kasvatusolosuhteet Vasikan kasvatusolosuhteet Kuva: Mikko Hakanen 26.1.2011 Valio Oy, Heikki Kemppi 1 Mitä tarkoittavat minun mielestäni hyvät vasikkatilat? Vasikat ovat terveitä ja niistä kasvaa tuottavia pitoeläimiä Vasikat

Lisätiedot

Tarttuvista taudeista

Tarttuvista taudeista OHJELMA Hippos kiittää tuesta seuraavia yhteistyökumppaneita: Intervet Oy Pharmaxim AB Scanvet Eläinlääkkeet Oy Vermon Ravirata Vetcare Oy 18.00 18.30 Tarttuvien tautien ennaltaehkäisy / ell. Katja Hautala

Lisätiedot

Eläinten hyvinvointikorvaus. Naudat 2015 9.4.2015 1

Eläinten hyvinvointikorvaus. Naudat 2015 9.4.2015 1 Eläinten hyvinvointikorvaus Naudat 2015 9.4.2015 1 Yleistä sitoumuksesta Sitoumus tehdään 1.5.2015 31.12.2016 väliseksi ajaksi Seuraava mahdollisuus hakea sitoumusta 11/2016, koskien vuotta 2017 (vuonna

Lisätiedot

Vasikkakuolleisuuden hallinta. Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta

Vasikkakuolleisuuden hallinta. Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta Vasikkakuolleisuuden hallinta Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta Vasikan merkitys Kotimaisen naudanlihantuotannon pullonkaula: vasikka ratkaisuina - emolehmätuotannon lisääminen - teuraspainon nosto

Lisätiedot

MaitoManagement 2020

MaitoManagement 2020 MaitoManagement 2020 Hiehoprosessin tehostaminen Tavoitteena on tuottaa maitoa taloudellisesti ja tehokkaasti tilakokonaisuus huomioiden. Maidontuotannon tehokkuutta seurataan mm. seuraavilla mittareilla:

Lisätiedot

Hengitystiesairaudet ja niiden torjunta

Hengitystiesairaudet ja niiden torjunta Hengitystiesairaudet ja niiden torjunta Rakennetaan hyvinvointia navetassa, Laukaa 20.1.2011 Maitoa ja naudanlihaa Keski-Suomesta Terveydenhuoltoeläinlääkäri Heidi Härtel HK Agri Oy Vasikan ja nuorten

Lisätiedot

Poikiminen. Emolehmien kevät-seminaari 26.01.2011 Laukaa. Eläinlääkäri Teppo Heinola

Poikiminen. Emolehmien kevät-seminaari 26.01.2011 Laukaa. Eläinlääkäri Teppo Heinola Poikiminen Emolehmien kevät-seminaari 26.01.2011 Laukaa Eläinlääkäri Teppo Heinola Poikiminen Naudan synnytysteiden anatomiaa Normaali synnytys Vaikeutunut synnytys Synnytysapu Vastasyntyneen ja emän hoito

Lisätiedot

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi

Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava. Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis hiljainen ja tappava Eläinlääkäri Taina Haarahiltunen Yksityispraktikko, Nurmijärvi Mycoplasma bovis Soluseinätön bakteeri Beetalaktaamiantibiootit (mm. penisilliini) eivät tehoa Herkkiä

Lisätiedot

EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet. EU-avustajat, Rauno Tammi

EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet. EU-avustajat, Rauno Tammi EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet EU-avustajat, 21.3.2016 Rauno Tammi Eläinpalkkioiden rekisteriilmoitukset Rekisteröintisäädökset osana tukiehtoja Ilmoitusajat EIVÄT ole muuttuneet Nauta,

Lisätiedot

Oivalluksia eri maiden karjamanagementista tavoiteltavat huiput ja varottavat sudenkuopat Maitovalmennus

Oivalluksia eri maiden karjamanagementista tavoiteltavat huiput ja varottavat sudenkuopat Maitovalmennus Oivalluksia eri maiden karjamanagementista tavoiteltavat huiput ja varottavat sudenkuopat Maitovalmennus 6.9.2018 Petri Koivisto projektipäällikkö MaitoLiideri-hanke ProAgria Oulu ASKELMERKKEJÄ, MaitoLiideri

Lisätiedot

Vasikkakasvatuksen tautiongelmat ja tautihallinta. Heidi Härtel, nautaterveydenhuoltoeläinlääkäri Vasikkapäivät Tampere ja Iisalmi 5.10.

Vasikkakasvatuksen tautiongelmat ja tautihallinta. Heidi Härtel, nautaterveydenhuoltoeläinlääkäri Vasikkapäivät Tampere ja Iisalmi 5.10. Vasikkakasvatuksen tautiongelmat ja tautihallinta Heidi Härtel, nautaterveydenhuoltoeläinlääkäri Vasikkapäivät Tampere 26.9. ja Iisalmi 5.10.2017 2 Vasikkakasvatuksen tautiongelmat 1) Ripulit (Rota, Corona,

Lisätiedot

Kuinka pidämme vasikat terveinä?

Kuinka pidämme vasikat terveinä? Kuinka pidämme vasikat terveinä? Laatupäällikkö, eläinlääkäri, ELT Tuomas Herva, AtriaNauta 2016-04-07 1 Järkevä poikimakierto Oma sonni tuntematon poikimisaika ei ummessa: ternimaidon laatu kärsii puutteellinen

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS LAMMAS Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Maha löysällä. Vasikkaripuli ternikasvattamoissa

Maha löysällä. Vasikkaripuli ternikasvattamoissa Maha löysällä Vasikkaripuli ternikasvattamoissa Ripulivasikan hoito Ripulin syyt Ripulin ennaltaehkäisy Näytteenotto Kuinka huomaat ripulivasikan Ei nouse ylös Ei tule syömään, kun muut tulevat Likainen

Lisätiedot

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta

Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Vasikoiden hyvinvointi Keski-Suomessa eläinsuojelusta ja vasikan elosta ja kuolosta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Läänineläinlääkäri Taina Kingelin Jyväskylä 29.11.2011 Lihavasikka teemapäivä

Lisätiedot

Lähtökohtana työtehokkuus Navettarastit , Kunnonpaikka 4dBarn Oy Marjo Posio

Lähtökohtana työtehokkuus Navettarastit , Kunnonpaikka 4dBarn Oy Marjo Posio Lähtökohtana työtehokkuus Navettarastit 3.3.2017, Kunnonpaikka 4dBarn Oy Marjo Posio Esityksen sisältö: Testaa nopeutesi! Esittely Marjo Posio Robottinavettatutkimuksen taustaa Pihatossa tehdyt havainnot

Lisätiedot

Hienokiteinen ja pehmeä hunaja

Hienokiteinen ja pehmeä hunaja 1 Hienokiteinen ja pehmeä hunaja Hunajan kiteytyminen Hunaja on kemiallisesti ajateltuna sokerien ylikylläinen vesiliuos Hunajassa olevaan veteen on liuennut enemmän sokeria kuin siihen mahtuu. Ylimääräinen

Lisätiedot

Älä työnnä rehua SEKOITA SE UUDELLEEN

Älä työnnä rehua SEKOITA SE UUDELLEEN Älä työnnä rehua SEKOITA SE UUDELLEEN DeLaval OptiDuo ÄLÄ PELKÄSTÄÄN TYÖNNÄ REHUA Kun rehua siirretään säännöllisesti takaisin ruokintapöydälle, lehmät pääsevät rehuun paremmin käsiksi, mutta se ei merkitse

Lisätiedot

Hiehoterveiset Wisconsinista. Antti Juntunen Faba Palvelu

Hiehoterveiset Wisconsinista. Antti Juntunen Faba Palvelu Hiehoterveiset Wisconsinista Antti Juntunen Faba Palvelu Hiehologistiikka tilojen välillä Lypsykarjatilat pääosin ulkoistaneet uudistushiehojen kasvatuksen -sopimuskasvatusta -yksikkökoot suuria tilakoko

Lisätiedot

Aperehuruokinnan periaatteet

Aperehuruokinnan periaatteet Aperehuruokinnan periaatteet Lehmien kaikki rehut sekoitetaan keskenään Seosta annetaan vapaasti Lehmä säätelee itse syöntiään tuotostasoaan vastaavaksi Ummessa olevien ja hiehojen ruokintaa pitää rajoittaa

Lisätiedot

KILIEN KASVATUSOHJE. Lähde:

KILIEN KASVATUSOHJE. Lähde: Vuohitalous elinkeinoksi hanke www.proagria.fi/vuohitalouselinkeinoksi KILIEN KASVATUSOHJE Aikainen siirto pois kutun luota Kilit siirretään pois emiltä 2 14 päivän kuluessa syntymästä. Luomutuotannossa

Lisätiedot

Perhon yksikkö/ Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto

Perhon yksikkö/ Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto 1 VASIKKA, NUORKARJA SISÄLTÖ 1.a Vastasyntynyt vasikka poikimisen apu... 2 1.b Vastapoikinut lehmä... 3 2. Ensimmäinen juotto ternimaidon antaminen... 5 3. Vastasyntyneet vasikat navan puhdistus... 7 4.

Lisätiedot

Vasikoiden ruokinnan optimointi - tuloksia KESTO-hankkeen tutkimuksista

Vasikoiden ruokinnan optimointi - tuloksia KESTO-hankkeen tutkimuksista Vasikoiden ruokinnan optimointi - tuloksia KESTO-hankkeen tutkimuksista Arto Huuskonen MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, Ruukki ProAgria Maito -valmennus. Nuorkarja eturiviin! 5.9.2014 02.09.2014 Tässä

Lisätiedot

Suunnittele poikima-, vasikka- ja eläinten lastaustilat oikein Vaavi-hankkeen koulutus

Suunnittele poikima-, vasikka- ja eläinten lastaustilat oikein Vaavi-hankkeen koulutus Suunnittele poikima-, vasikka- ja eläinten lastaustilat oikein Vaavi-hankkeen koulutus Klo 8.30 Kahvi (hanke tarjoaa) Klo 9.00 Päivän avaus ja terveiset Vaavi-hankkeen Saksan opintomatkalta, Katriina Pylkkänen

Lisätiedot

Ryhmäkoon vaikutukset hengitystietulehduksiin, eläinlääkäri, Tuomas Herva, Atria

Ryhmäkoon vaikutukset hengitystietulehduksiin, eläinlääkäri, Tuomas Herva, Atria Ryhmäkoon vaikutukset hengitystietulehduksiin, eläinlääkäri, Tuomas Herva, Atria 2014-09-02 1 Koejärjestely Purupohja L3 L6 Iso karsina 7 * 11 m 40 vasikkaa Purupohja L2 L5 L1 L4 välivarasto Pesu yms.3*3

Lisätiedot

Uudet nautarakennusmallit parhaat käytännöt

Uudet nautarakennusmallit parhaat käytännöt Uudet nautarakennusmallit parhaat käytännöt Tuottavat, hyvinvoivat eläimet kustannustehokkaasti Lämmin, tilava juottamo toimii miellyttävänä kasvuympäristönä ja takaa tuottavat, hyvinvoivat eläimet., rakennussuunnittelija

Lisätiedot

Erilaisia nuorkarja- ja umpilehmätiloja

Erilaisia nuorkarja- ja umpilehmätiloja Erilaisia nuorkarja- ja umpilehmätiloja Valion navettaseminaari 9.2.2017 Arto Karila talouden ja johtamisen erityisasiantuntija ProAgria Etelä-Savo VOIT KIRJOITTAA TÄHN TÄRKEÄN ASIAN HANKKEESTA Valion

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS LAMMAS Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

Vasikoille omat tilat Valio navettaseminaari Jouni Pitkäranta, Arkkitehti SAFA

Vasikoille omat tilat Valio navettaseminaari Jouni Pitkäranta, Arkkitehti SAFA Vasikoille omat tilat Valio navettaseminaari 4.2.2015 Jouni Pitkäranta, Arkkitehti SAFA Vasikkalan vaatimukset - hoitaja? Toimiva ja helppohoitoinen Miellyttävä työympäristö Kustannustehokas Terveet ja

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Emakoita Karjuja Porsaita > 8 viikkoa Kasvatus-/lihasikoja Muita yht. kpl.

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro. Tilalla Emakoita Karjuja Porsaita > 8 viikkoa Kasvatus-/lihasikoja Muita yht. kpl. Laiminlyönnit kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama selvitys direktiivin 2008/120/EY sisältämien, sikojen

Lisätiedot

Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010

Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010 Tuhat sikaa ja sata nautaa- Tuotantoeläinten hyvinvointi Suomessa Hollola 30.09.2010 30.9.2010 Mitä lihayritykset tekevät sikojen ja nautojen hyvinvoinnin varmistamiseksi? Matti Perälä Suomen lihateollisuusyhdistys,

Lisätiedot

Hyvä alku tulevaisuuden korkeatuottoisille lehmille

Hyvä alku tulevaisuuden korkeatuottoisille lehmille Hyvä alku tulevaisuuden korkeatuottoisille lehmille Tämän päivän vasikat on huomisen korkeatuottoisia lehmiä Terveet korkeatuottoiset lehmät ovat kannattavan tuotannon perusta. Koska tiedämme että tämän

Lisätiedot

Ruokinnan talous, hyvä säilörehu kaiken pohjana, pellolta pöytään!

Ruokinnan talous, hyvä säilörehu kaiken pohjana, pellolta pöytään! Ruokinnan talous, hyvä säilörehu kaiken pohjana, pellolta pöytään! Huippuosaaja Sari Jussila ProAgria Etelä-Suomi Ikuinen unelma, paljon maitoa, edullisesti ja kestävät lehmät? Säilörehulla menetettyä

Lisätiedot

Vahvasta vasikasta tuottavaksi naudaksi. Vasikoiden kasvatus. jbs portfolio. jbs:n kanssa

Vahvasta vasikasta tuottavaksi naudaksi. Vasikoiden kasvatus. jbs portfolio. jbs:n kanssa Vahvasta vasikasta tuottavaksi naudaksi Vasikoiden kasvatus jbs portfolio jbs:n kanssa jbs kälberpaste - vasikkatahna Lyhyesti taattu korkea taso immunoglobuliinia (johdettu IBR-vapaasta maidosta) sisältää

Lisätiedot

Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta

Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta Kokemuksia ja hyviä käytäntöjä neuvonnasta Tiina Soisalo, ProAgria Etelä-Pohjanmaa Täydennyskoulutus neuvojille eläinten hyvinvoinnista 2.5.2016 Laki, asetus, täydentävät ehdot, EHK, tuettu rakentaminen,

Lisätiedot

NAUDAN KASVUN SÄÄTELY

NAUDAN KASVUN SÄÄTELY NAUDAN KASVUN SÄÄTELY Sole Raittila Jyväskylä 18.11.2010 23.11.2010 1 Naudan kasvuun vaikuttavat tekijät Perimä Sukupuoli Rotu Yksilölliset ominaisuudet Ruokinta Olosuhteet Terveys 23.11.2010 2 Naudan

Lisätiedot

Babi Nusciencen uusi, erinomainen rehuohjelma pikkuporsaille

Babi Nusciencen uusi, erinomainen rehuohjelma pikkuporsaille 1 (5) 29.05.2018 Babi Nusciencen uusi, erinomainen rehuohjelma pikkuporsaille Porsaat tulee kasvattaa kannattavasti. Samalla on minimoitava antibioottien tarve. Kasvavien pahnuekokojen myötä vastasyntyneet

Lisätiedot

Suunnitelmallinen naudanlihantuotanto -hanke Versio 1.3 23.04.2004. Lypsykarjatilan

Suunnitelmallinen naudanlihantuotanto -hanke Versio 1.3 23.04.2004. Lypsykarjatilan Versio 1.3 23.04.2004 Lypsykarjatilan Vasikkaosasto Vasikoiden olosuhteet ja hyvinvointi ovat niin maidon- kuin lihantuotannonkin kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Eläinvirtojen järkevä suunnittelu, oikeat

Lisätiedot

Työmäärän vaihtelu automaattilypsy- navetoissa 4Dbarn projekti Maitoyrittäjät ry vuosikokousseminaari Jouni Pitkäranta, Arkkitehti SAFA

Työmäärän vaihtelu automaattilypsy- navetoissa 4Dbarn projekti Maitoyrittäjät ry vuosikokousseminaari Jouni Pitkäranta, Arkkitehti SAFA Työmäärän vaihtelu automaattilypsy- navetoissa 4Dbarn projekti 11.3 2015 Maitoyrittäjät ry vuosikokousseminaari Jouni Pitkäranta, Arkkitehti SAFA Robottinavettatutkimus V. 2014 aikana 33 robottinavettaa

Lisätiedot

MAITOTILAN LAATUARVIOINTILOMAKE

MAITOTILAN LAATUARVIOINTILOMAKE Versio 15.3.2007 1/5 MAITOTILAN LAATUARVIOINTILOMAKE Tuottajan nimi/nimet Tuottajanumero Arvioinnin tarkoitus Laatusopimusarviointi Valio-maitotilaopastearviointi (Huom. kohdat 1-18 koskevat tilakohtaista

Lisätiedot

Hyvä alkukasvu tuottava ja kestävä lehmä. Kasvupotentiaalin mukaisella ruokinnalla menestykseen

Hyvä alkukasvu tuottava ja kestävä lehmä. Kasvupotentiaalin mukaisella ruokinnalla menestykseen Hyvä alkukasvu tuottava ja kestävä lehmä Kasvupotentiaalin mukaisella ruokinnalla menestykseen -juomarehut Starter ja Mysli -starttirehut I ja Hieho -kasvatusrehut Stabiliser, Electrolyte ja Fiber -vasikoiden

Lisätiedot

EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet

EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet EU-eläinpalkkiot ja kansalliset kotieläintuet Eläinpalkkioiden rekisteriilmoitukset Rekisteröintisäädökset osana tukiehtoja Ilmoitusajat EIVÄT ole muuttuneet Nauta, lammas, vuohi -> 7 vrk tapahtumasta

Lisätiedot

Ternimaito ja rokotukset - vastustuskykyyn vaikuttamien. ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja, Savonia AMK VAAVI-hanke vaavi.savonia.

Ternimaito ja rokotukset - vastustuskykyyn vaikuttamien. ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja, Savonia AMK VAAVI-hanke vaavi.savonia. Ternimaito ja rokotukset - vastustuskykyyn vaikuttamien ELT Vesa Rainio, Dip.ECBHM Opettaja, Savonia AMK VAAVI-hanke vaavi.savonia.fi Tällä luennolla Vastustuskyky on muutakin kuin vasta-aineita: rakenne,

Lisätiedot

Tasaista kasvua hyvällä rehuhyötysuhteella

Tasaista kasvua hyvällä rehuhyötysuhteella Tasaisempi kasvu paremmat tulokset Tasaista kasvua hyvällä rehuhyötysuhteella Primo-juomarehut Primo Starter -starttitäysrehu Primo I, Primo II, Primo III -kasvatustäysrehut Panostus alkukasvatukseen kannattaa

Lisätiedot

9. Utareterveysongelmat isoilla tiloilla Laura Kulkas Valio Oy Ongelmien luonne Ison karjan hallinta vaatii hyvin suunnitellun ja toimivan systematiikan! Pienemmissä karjoissa voi selvitä vähäläisellä

Lisätiedot

OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry

OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI www.ett.fi ETT ry VIRUSRIPULIT, HENGITYSTIETULEHDUKSET Ajoittain esiintyviä, erittäin helposti leviäviä V. 2012 tarttuvaa, voimakasoireista koronavirusripulia (?)

Lisätiedot

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset

HYVINKIN Kiertoajelu Riikassa Latvian maataloustuotannon esittely Seminaarin osallistujien esittäytyminen ja odotukset Hyvät maitotilayrittäjät Tervetuloa Perinteisen LaatuKlubin 10-vuotisjuhlaseminaariin Riikaan Aika Tiistai torstai 29.11. - 1.12.2011 Paikka Riika, Latvia, Kylpylähotelli Radisson Blu Hotel Latvija Seminaarissa

Lisätiedot

Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta

Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta Hevosten ruokinta: Kantavan tamman ruokinta Tiineyden loppuvaiheen ruokinta Imetyskauden ruokinta Vieroitetun varsan ruokinta Agriristeily 8.2.2013 Heikki Kankainen

Lisätiedot

FARMI 2020-opintomatka 2.-4.4.2014 Nokia Edeniin

FARMI 2020-opintomatka 2.-4.4.2014 Nokia Edeniin FARMI 2020-opintomatka 2.-4.4.2014 Nokia Edeniin 2.4.2014 Opintomatkalle startattiin Kannuksesta Koivukartanosta M. Rauman linja-autolla klo 9.00. Seinäjoella Agrimarket tarjosi ruuan ja sen jälkeen kuultiin

Lisätiedot

Lehmän pelot ja paineet - robottikarjan lehmäliikenteen oikaisu eläinten ja ihmisten oppimisen kautta Tiina Karlström, ProAgria

Lehmän pelot ja paineet - robottikarjan lehmäliikenteen oikaisu eläinten ja ihmisten oppimisen kautta Tiina Karlström, ProAgria Lehmän pelot ja paineet - robottikarjan lehmäliikenteen oikaisu eläinten ja ihmisten oppimisen kautta Tiina Karlström, ProAgria Tiina Karlström Kotieläinagrologi AMK ProAgria Huippuosaaja eläinten terveys

Lisätiedot

KOTIELÄIN Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat. Uudenmaan Ely

KOTIELÄIN Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat. Uudenmaan Ely KOTIELÄIN 2018 Valvonnan näkökulma ja sudenkuopat Valvonta: Tehdään Mavin ja Eviran otantaperusteilla ELY-keskusten tarkastajien tekemää Toisinaan ELY:n valvojien mukana läänineläinlääkäri tekemässä omia

Lisätiedot

Emakoiden uudistaminen ja ensikoiden kasvatus HUITTISISSA , AKI ALITUPA, PIG CONSULTING OY

Emakoiden uudistaminen ja ensikoiden kasvatus HUITTISISSA , AKI ALITUPA, PIG CONSULTING OY Emakoiden uudistaminen ja ensikoiden kasvatus HUITTISISSA 22.11.2017, AKI ALITUPA, PIG CONSULTING OY Ensikoiden kasvatus Eläinvirran hallinta Kun ensikkoporsas syntyy, mitä toimenpiteitä Ensikoiden valinta

Lisätiedot

Terveyden rahasyöpöt ProAgria Maitovalmennus Virpi Seppänen, Kalle Leino

Terveyden rahasyöpöt ProAgria Maitovalmennus Virpi Seppänen, Kalle Leino Terveyden rahasyöpöt ProAgria Maitovalmennus 5.9.2019 Virpi Seppänen, Kalle Leino Miksi eläinten terveyttä /hedelmällisyyttä hoidetaan? Eläin ei saa kärsiä. Ihmisiin ei saa tarttua tauteja. Maidon laatu

Lisätiedot

S.aureus - ongelman saneeraus. Laura Kulkas Valio Oy

S.aureus - ongelman saneeraus. Laura Kulkas Valio Oy S.aureus - ongelman saneeraus Laura Kulkas Valio Oy Staphylococcus aureus Nykytiedon avulla S.aureusutaretulehdukset ovat pääosin estettävissä tai pois saneerattavissa Keinot saattavat vaatia uusia ajatusmalleja/toimintamalleja

Lisätiedot

RUOKINTA VOI PELASTAA PALJON. Vasikkakuolleisuus kuriin kurssi ELT Vesa Rainio Dip.ECBHM Savonia-amk, VAAVI-hanke

RUOKINTA VOI PELASTAA PALJON. Vasikkakuolleisuus kuriin kurssi ELT Vesa Rainio Dip.ECBHM Savonia-amk, VAAVI-hanke RUOKINTA VOI PELASTAA PALJON Vasikkakuolleisuus kuriin kurssi ELT Vesa Rainio Dip.ECBHM Savonia-amk, VAAVI-hanke Luennon ydinasiat Vasikan kasvutaipumus on suuri aina 1 v ikään. Tasapainoisella ravinnolla

Lisätiedot

Käytännön sovelluksia Suomessa Iris Kaimio. Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaudenhoidon erikoiseläinlääkäri

Käytännön sovelluksia Suomessa Iris Kaimio. Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaudenhoidon erikoiseläinlääkäri Käytännön sovelluksia Suomessa Iris Kaimio Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaudenhoidon erikoiseläinlääkäri Kustannusten alentaminen Eläinten uudistus Hedelmällisyys Ruokinnan tehokkuus Ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

Rakennusinvestointi: -tuottavat lehmät vai susi jo syntyissään?

Rakennusinvestointi: -tuottavat lehmät vai susi jo syntyissään? Rakennusinvestointi: -tuottavat lehmät vai susi jo syntyissään? Terveydenhuoltoeläinlääkäri Virpi Kurkela ProAgria Oulu Navettainvestoinnin Tavoite Toimiva, tuottava tila Vähemmän työtä/eläin Enemmän laadukasta

Lisätiedot

Eläinten Hyvinvointi 1.3.2016

Eläinten Hyvinvointi 1.3.2016 Eläinten Hyvinvointi 1.3.2016 Muutokset 2016 Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvointia koskevat vaatimukset kattavat kaikki maataloustoiminnassa pidettävät tuotantoeläimet Naudat Siat Lampaat ja vuohet

Lisätiedot

MaitoManagement 2020 K1 SOP työohjepilotointi Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012/2013 Kysely tiloille kokeilun jälkeen:

MaitoManagement 2020 K1 SOP työohjepilotointi Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012/2013 Kysely tiloille kokeilun jälkeen: MaitoManagement 2020 K1 SOP työohjepilotointi Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012/2013 Kysely tiloille kokeilun jälkeen: A Hedelmällisyys-SOP, tilalla töissä 4 kpl omaa väkeä B Lypsy-SOP, tilalla töissä

Lisätiedot

Osa II. Hyvinvointi- ja hoitotilat. Kuinka suunnitella ja käyttää niitä? Mitä voi saavuttaa?

Osa II. Hyvinvointi- ja hoitotilat. Kuinka suunnitella ja käyttää niitä? Mitä voi saavuttaa? Osa II Hyvinvointi- ja hoitotilat Kuinka suunnitella ja käyttää niitä? Mitä voi saavuttaa? Hyvinvointi- ja hoitotilat Ennen poikimista Poikimisen aikana Poikimisen jälkeen Hyvinvointi Hyvinvointi- ja hoitotilat

Lisätiedot

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro

Tarkastuksen tekijä Virka-asema Ell. nro Puh. nro Laiminlyönnit muissa kuin kursiivilla merkityissä kohdissa voivat johtaa tukiseuraamuksiin. Tarkastuspäivämäärä Asiakirjan numero ELÄINSUOJELUTARKASTUS SIKA Eläinsuojelulain (247/1996) 48 :n tarkoittama

Lisätiedot

OPI PARHAILTA HAASTATTELUN TULOKSET TANSKAN 20:LTÄ PARHAALTA TILALTA

OPI PARHAILTA HAASTATTELUN TULOKSET TANSKAN 20:LTÄ PARHAALTA TILALTA OPI PARHAILTA HAASTATTELUN TULOKSET TANSKAN 20:LTÄ PARHAALTA TILALTA 29. oktober 1... 2018 PÄIVÄN AIHEENA Miksi tarkastella top 10 viljelijöitä? Mitä haluamme tietää? Keitä he ovat? Mitä he tekevät? Mitä

Lisätiedot

Lypsykarjan terveyden ja hyvinvoinnin haasteet investointivaiheessa, Eläinlääkäri Tuomas Herva, Atria

Lypsykarjan terveyden ja hyvinvoinnin haasteet investointivaiheessa, Eläinlääkäri Tuomas Herva, Atria Lypsykarjan terveyden ja hyvinvoinnin haasteet investointivaiheessa, Eläinlääkäri Tuomas Herva, Atria Sisältö Turvallinen toimintatapa Eläinten hankinta Terveystodistukset Terveysriskit ja niiden hallinta

Lisätiedot

Varmennettu poikiminen - 20x 45 opintotunnin synnytysapukurssi osa 1.

Varmennettu poikiminen - 20x 45 opintotunnin synnytysapukurssi osa 1. Varmennettu poikiminen - 20x 45 opintotunnin synnytysapukurssi osa 1. Vesa Rainio, ELT, Dip.ECBHM Lisääntymistieteen erikoiseläinlääkäri Opettaja, Savonia amk, VAAVI-hanke Tällä kurssilla Emän hoidosta

Lisätiedot

Tarttuvat sorkkasairaudet. Ennaltaehkäisy ja saneeraus ELT, Minna Kujala

Tarttuvat sorkkasairaudet. Ennaltaehkäisy ja saneeraus ELT, Minna Kujala Tarttuvat sorkkasairaudet Ennaltaehkäisy ja saneeraus ELT, Minna Kujala .. Yleisiä Altistavia tekijöitä: likaisuus, kosteus, korkea ammoniakkipitoisuus, palkkien tai lattian märkyys, Huono ilmanvaihto

Lisätiedot

Hyvinvoiva vasikka tuotannon tekijänä

Hyvinvoiva vasikka tuotannon tekijänä Hyvinvoiva vasikka tuotannon tekijänä Maarit Kärki MTT Ruukki Vasikan ensimmäisiin kuukausiin kannattaa panostaa, sillä sen vaikutukset näkyvät eläimen koko elinkaaren ajan. Olosuhteet ja hyvinvointi Rehut

Lisätiedot

Primo-ruokintaohjelma

Primo-ruokintaohjelma -ruokintaohjelma vasikasta satatonnariksi 1 Tavoitteena kestävä ja tuottava lehmä Tilastojen valossa on jo pitkään tiedetty, että 24 25 kk iässä poikivat hiehot ovat lehmänä kestäviä. Niiden ensikkotuotos

Lisätiedot

Pysytään terveinä! Sairauksien ennaltaehkäisy ja terveydenhuolto lypsykarjan vasikoilla

Pysytään terveinä! Sairauksien ennaltaehkäisy ja terveydenhuolto lypsykarjan vasikoilla Pysytään terveinä! Sairauksien ennaltaehkäisy ja terveydenhuolto lypsykarjan vasikoilla Sairauksien ennaltaehkäisy Vastustuskyky Olosuhteiden merkitys Terveyden seuranta Sairaan vasikan eristäminen Lääkitseminen

Lisätiedot

Riittävästi vettä, enemmän maitoa

Riittävästi vettä, enemmän maitoa Riittävästi vettä, enemmän maitoa DeLaval juomakupit ja -altaat Maidosta noin 90 % on vettä, joten ei ole kovin yllättävää, että veden saannilla on merkittävä vaikutus maidontuotantoon. Yhtälö on yksinkertainen:

Lisätiedot

LIITE I VALMISTEYHTEENVETO

LIITE I VALMISTEYHTEENVETO LIITE I VALMISTEYHTEENVETO 1 1. ELÄINLÄÄKEEN NIMI Locatim oraaliliuos alle 12 tunnin ikäisille vastasyntyneille vasikoille. 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Vaikuttava(t) aine(et) Konsentroitu lehmän

Lisätiedot

Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset koottuna Taina Mikkosen 25.2.2016(Evira) esityksestä 18.3.2016 EM

Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset koottuna Taina Mikkosen 25.2.2016(Evira) esityksestä 18.3.2016 EM Täydentävien ehtojen eläinten hyvinvoinnin uudet vaatimukset koottuna Taina Mikkosen 25.2.2016(Evira) esityksestä 18.3.2016 EM Eviran ohjaukseen kuuluvat täydentävät ehdot Evira ohjeistaa sekä kirjoittaa

Lisätiedot

ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET

ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET ELÄINSUOJELUTARKASTUS HEVOSET Tarkastuspäivämäärä Virkatoimitunnus Tarkastuksen tekijä Virka-asema Puhelinnumero Kunta Aluehallintovirasto Eläinten omistaja/ haltija Osoite Puhelinnumero Tarkastuksessa

Lisätiedot