Toimintakertomus 2014
Kansi: Piispa Tapio Luoma, kirkkoherra Salla-Maria Viitapohja sekä kappalaiset Johanna Hirsto ja Antti Kruus siunasivat luottamushenkilöt ja uudet työntekijät tehtäviinsä Olarin kirkon messussa loppiaisena 2015. Toimintakertomuksen kuvat: Åke Jauhiainen.
1 Rippikoulujen suosio on säilynyt Olarissa vahvana. Olarin seurakunnan alueella asuvien 15-vuotiaiden ikäluokasta rippikoulun kävi toimintavuonna n. 88 %. Konfirmaatiomessuihin Olarin kirkossa osallistui n. 2600 kirkkovierasta. Olarin seurakunnassa konfirmaation merkitystä on korostettu ja niiden valmisteluihin on panostettu.
2 Marraskuisissa seurakuntavaaleissa valittiin Olarin seurakunnan 16-jäseninen seurakuntaneuvosto sekä 10 edustajaa yhteiseen kirkkovaltuustoon. Vaalien äänestysprosentti oli Olarissa 12,6 %. Olarin seurakuntaneuvoston jäsenten keski-ikä on 56 vuotta. Valituista naisia on 9 ja miehiä 7. Luottamushenkilöt ja uudet työntekijät siunattiin tehtäviinsä loppiaisen messun yhteydessä.
3 Olarin seurakunta iloitsee uuden elämän ihmeestä lähettämällä pienen paketin niihin koteihin, joihin syntyy vauva. Paketissa on vapaaehtoisten neulomat junasukat ja enkelin kuvalla koristettuja rukouskortteja. Sukkia neulotaan kaikille avoimissa Hyvän tekemisen kahviloissa Omenan Olohuoneessa. Espoon seurakuntien yhteisen Kirkkomusiikkiviikon teemana oli Kohtaamisia Möten. Kuvassa Salaisuuksien arkki -lastenkonsertti marraskuussa Olarin kirkossa. Lastenkuorojen 150 laulajaa, solistit sekä Espoon musiikkiopiston Crescendo -orkesteri kertoivat tarinaa Nooasta runsaslukuiselle yleisölle.
4 Olarin seurakunnan lastenohjaajat pakkasivat 1800 pussillista pipareita, jotka he jakoivat jouluisena tervehdyksenä espoolaisille seurakunnan alueen bussipysäkeillä joulukuun alussa. Rakenna joulupuu -keräys toteutettiin jo kolmatta kertaa. Lahjoituksena saatiin 400 joululahjapakettia ja 130 lahjakorttia apua tarvitseville espoolaisille jaettavaksi.
Johdanto 5 1. Jäsentietoja Olarin seurakunnan läsnä olevien jäsenten määrä oli toimintavuoden lopussa 27 561 (v. 2013 27 605). Läsnä olevien jäsenten määrä väheni ainoastaan 47 hengellä. Olarin seurakunnan läsnä olevan jäsenmäärän lasku on ollut ilahduttavan vähäistä muihin seurakuntiin verrattuna. Poissaoleva jäsenmäärä (1 470 jäsentä) mukaan lukien seurakunnan kokonaisjäsenmäärä oli vuoden 2014 lopussa 29 031 henkeä. (Vuonna 2013 29 017 henkeä). Seurakunnassamme kirjataan vuosittain edelleen runsaasti muuttoja. Muutoista noin puolet on kuntarajan ylittäviä. Seurakuntaan muutti 2 742 jäsentä ja seurakunnasta muutti pois 2 445 jäsentä. Muuttovoitto oli siis 297 henkilöä. Väestön vaihtuminen tuo oman haasteensa seurakunnan toimintaan. Lapsia kastettiin 309. Hautaan siunattiin 154 seurakunnan jäsentä ja monia kirkkoon kuulumattomia. Kirkollisen avioliiton solmi 96 paria, avioliiton kirkollisia siunaamisia oli 6. Maistraatissa toimitettuja siviilivihkimisiä (joissa toinen tai molemmat puolisoista oli seurakunnan jäseniä) oli 79. Kirkosta erosi 602 jäsentä (v. 2013 522). Kirkkoon liittyi 163 jäsentä (v. 2013 164). 2. Seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston puheenjohtajana on kertomusvuonna toiminut kirkkoherra Salla- Maria Viitapohja, varapuheenjohtajana Riikka Tapanainen ja sihteerinä hallintoassistentti Mari Nurmi. Seurakuntaneuvosto on kertomusvuonna kokoontunut 9 kertaa kokoukseen ja 4 kertaa vastuuryhmien kokoontumisiin. Seurakuntaneuvoston jäsenet: Viitapohja Salla-Maria, puheenjohtaja Tapanainen Riikka, varapuheenjohtaja Nurmi Mari, sihteeri Aromaa Kirsi (2.9.2014 asti) Finskas Matti Grönholm Bo Hiltunen Leo Järvenpää Pertti Kotiranta Pirjo Kuokka Anneli Lankinen Timo Luukkonen Elsa Mäki Anneli Paimela Helena Palosaari Heikki Ruuskanen Jali (2.9.2014 alkaen) Saloheimo Raisa Suntio Hannu
Tallqvist Tarja 6 Yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Finskas Matti Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet: Aho Tuomas Aromaa Kirsi (10.12.2014 asti) Finskas Matti Grönholm Bo Hiltunen Leo Järvenpää Kaarina Meriläinen Raija Mäki Anneli Rostamo Kirsi Ruuskanen Jali (10.12.2014 alkaen) Tallqvist Tarja Yhteisen kirkkoneuvoston jäsenet Meriläinen Raija (varajäsen Kuokka Anneli) Hiltunen Leo (varajäsen Grönholm Bo) Olarin seurakunnan edustajat toimikunnissa Essen toimitusneuvosto Rostamo Kirsi Olarin seurakunnan edustajat johtokunnissa: Henkilöstöjohtokunta Mäki Anneli Kiinteistöjohtokunta Järvenpää Pertti Oppilaitostyön johtokunta Palosaari Heikki Perheneuvontatyön johtokunta Järvenpää Kaarina Yhteisen palvelutoiminnan johtokunta Tallqvist Tarja Seurakuntaneuvosto käsitteli toimintavuonna mm. seuraavat asiat: nimesi Suurpellon toimitilan sekä nuorten ja nuorten aikuisten toimitilan tarveselvitysryhmät hyväksyi Suurpellon toimitilan tarveselvityksen palautti nuorten ja nuorten aikuisten toimitilan tarveselvityksen uudelleen valmisteltavaksi esitti Korsi-projektihankkeiden seurakuntakohtaisia hankkeita Yhteiselle kirkkoneuvostolle hyväksyi Olarin seurakunnan uuden graafisen ilmeen hyväksyi päivitetyn version Olarin seurakunnan toimitilojen tarveselvityksestä
päätti suomalais-saksalaisen rippikouluyhteistyön jatkamisesta vuosina 2016-2017 hyväksyi testamenttilahjoitusvarojen käytön periaatteet päätti käyttää 10 000 testamenttilahjoitusvaroja vuosina 2015 ja 2016 sairaala- ja hoivalaitosmusiikkityöhön teki esityksen yhteiselle kirkkovaltuustolle perhetyöntekijän viran ja projektityöntekijän (yhteisötyöntekijän) viran perustamisesta teki esityksen yhteiselle kirkkovaltuustolle kastettujen puun toteuttamisesta Olarin kirkkoon teki muistutuksen Riihitontun alueen kaavasta hyväksyi uudistetun rippikoulun ohjesäännön ja alisti sen Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistettavaksi teki päätöksen Aapelinkadun kerhotilasta luopumisesta 7 3. Henkilöstö Seurakunnan henkilöstön kehittämisessä on kiinnitetty huomiota seurakuntaneuvoston hyväksymän henkilöstösuunnitelman eri osa-alueisiin, jotka ovat johtaminen, osaaminen ja hyvinvointi. Johtamiskäytäntöjä kehitetään jatkuvasti, osaamista pyritään lisäämään suunnitelmallisella kouluttautumisella ja kunnollisella perehdyttämisellä ja henkilöstön hyvinvoinnista pyritään huolehtimaan toisaalta yhteisöllisin keinoin ja toisaalta korostamalla henkilön omaa vastuuta. Organisaatiorakenteen vakiinnuttaminen on selkiinnyttänyt tilannetta työntekijöiden kannalta: jokaisella on nyt oma tiimi ja yksi lähiesimies. Johtoryhmän työskentely on toiminut lähiesimiesten ja kirkkoherran työn tukena ja siellä on haettu muotoja yhteiselle johtajuudelle ja linjattu yhteisiä toimintaperiaatteita henkilöstön tasapuolisen kohtelun turvaamiseksi. Tiimien väliset kokoontumiset ovat lisänneet yhteistyötä. Vapaamuotoinen keskiviikkokahvi ennen tiimikokousten alkua on tarjonnut mahdollisuuden tavata eri työpisteissä työskenteleviä työntekijöitä. Työelämän kiireinen tahti, vähenevät resurssit ja yhä uudet toiminnalliset haasteet luovat työntekijöille vuosi vuodelta enemmän paineita. Suuressa työyhteisössä tapahtuu myös runsaasti henkilöstövaihdoksia erilaisten virkavapauksien seurauksena. Monet henkilöstömuutokset lisäävät toisten taakkaa, kun koko ajan on perehdytettävä uusia työntekijöitä tehtäviä hoitamaan. Toisaalta työntekijät ovat valmiita ottamaan seurakuntaan harjoittelijoita. Tämä on arvokasta työtä kirkon tulevaisuuden hyväksi. Syksyllä 2014 toteutetun Parempi Työyhteisö (ParTy) -hyvinvointikyselyn tuloksissa oli nähtävissä stressin ja kuormituksen lisääntyminen. Myös muilla työhyvinvoinnin alueilla oli nähtävissä kehittämishaasteita, vaikka kyselyn tulokset ovat edelleen korkealla tasolla Espoon seurakuntayhtymässä. Johtamisen selkiytyminen on myös lisännyt kriittisyyttä työyhteisössä, kun enää ei ole mahdollisuutta toteuttaa vapaasti omaa työnäkyään, vaan yhteistyöhön ohjataan aktiivisesti ja työn tekemistä ja tavoitteellisuutta seurataan aiempaa tarkemmin. Myös jo toteutetut kulujen karsimistoimenpiteet lisäävät työpaineita. Erilaisista haasteista huolimatta työyhteisössä vallitsi toimintavuonna pääsääntöisesti hyvä, toinen toistaan kunnioittava ja arvostava ilmapiiri ja työn ilo pysyi korkealla tasolla. Ongelmatilanteisiin puututtiin aktiivisesti. Työntekijöiden on mahdollista saada ryhmätyönohjausta tai henkilökohtaista työnohjausta tai hengellistä ohjausta.
Edessä oleviin haasteisiin pystytään vastaamaan työnkuvia muuttamalla ja vapaaehtoisten seurakuntalaisten panosta lisäämällä. Toiminnassa on myös entistä enemmän keskityttävä seurakunnan perustehtävän hyvään hoitamiseen. Uusien haasteiden ja niukkenevien resurssien puristuksessa on jatkossa kiinnitettävä entistä enemmän huomiota hyvään johtamiseen, henkilöstön hyvinvointiin, toimitilojen sopivuuteen ja sisäisen viestinnän kehittämiseen. Työntekijöiden ja luottamushenkilöiden sitoutuminen edessä oleviin raskaisiinkin päätöksiin on ensiarvoisen tärkeää. Työyhteisön säännöllisiä yhteisiä kokoontumisia ovat viikoittainen tiimien keskiviikkokahvi, toukokuussa pidettävät työntekijöiden virkistyspäivät, elokuussa pidettävät työn suunnittelu- ja kehittämispäivät, adventtilounas sekä lukukausien aikana kaksi- kolme kertaa pidettävä iso työneuvottelu. Henkilöstön osalta on toimintavuonna tapahtunut seuraavat muutokset: Diakonia Helin Maria diakoni, lähiesimies palkattomalla virkavapaalla 1.-28.2.2014, irtisanoutunut 1.3.2014 alkaen Huotari Kristiina diakoni 1.1.-31.12.2014 (80 % työaika) Hyvärinen Emma diakoni palkattomalla virkavapaalla 1.1.-10.8.2014, irtisanoutunut 11.8.2014 alkaen Kohonen Tytti diakoni, lähiesimies vs diakonian viranhaltija 1.-30.4.2014, diakonian viranhaltija 1.5.2014 alkaen Kuokkanen Anu vs. diakoni vs diakonian viranhaltija 1.5.-31.5.2014 (80 %) Kurki Veikko vs. diakoni, vt. diakoni Kyrölä Ulla-Maija diakonissa 60 % työaika 1.1.-31.5.2014 Nurmi Martta vs diakoni vs diakonian viranhaltija 1.6.-11.8.2014, vt diakonian viranhaltija 12.8.- 31.12.2014 vs diakonian viranhaltija 30.4.2014 asti (80 % työaika), irtisanoutunut 1.5.2014 alkaen Sivén Karoliina diakoni palkattomalla virkavapaalla 1.1.-12.1.2014 Vilja Maria vs. diakoni vs diakonian viranhaltija (40%) 1.-20.4.2014, 21.4.-11.5.2014 (60%), 12.- 31.5.2014 (80 %) Kirkonpalveluskunta Salomaa Martti ylivahtimestari, lähiesimies vuorotteluvapaalla 1.1.-24.9.2014 8 Heino Jonna kerhosiivooja osa-aikainen ma siivooja 31.5.2014 asti Lappalainen Markku vahtimestari työaika 20 h/vko 12.8.-31.12.2014 Laukkanen Sanni vahtimestari aloittanut 1.10.2014 alkaen Lindell Antti vahtimestari ylivahtimestarin vuorotteluvapaasijainen 1.1.-24.9.2014 Salonen Kaarina vahtimestari irtisanoutunut 1.9.2014 alkaen Talvitie Matias vahtimestari vahtimestarin sijaisuus 1.-24.9.2014 Valkonen Anne emäntä 78 % työaika 1.1.-30.9.2014 Lastenohjaajat Asikainen Marja- Leena lastenohjaaja työaika 50 %, osatyökyvyttömyyseläke Heipmann Päivi lastenohjaaja Hukkanen Hanna lastenohjaaja ma, kausityöntekijä perhevapaalla 21.9.2014 asti, 22.9.-31.12.2014 (52 % työaika) 7.1.-1.6.2014, 1.8.-31.12.2014 lastenohjaaja ma, kausityöntekijä 2.6.- 31.7.2014, perhevapaalla 23.10.-31.12.2014 Kosonen Maria lastenohjaaja jäi eläkkeelle 1.5.2014 alkaen
9 Panula Paula lastenohjaaja jäi eläkkeelle 1.2.2014 alkaen Ylä-Mäihäniemi Laura lastenohjaaja 1.8.2014 alkaen 100 % työaika Aikuistyö ja nuoret aikuiset Bruce-Haatainen Paula perhetyöntekijä työaika 80 % 1.1.-31.12.2014 Kiiski Auroora ma nuorisomuusikko (40 %) 1.1.-7.12.2014, (100 %) 8.-31.12.2014 Kansainvälinen työ Caceres del Castillo David ma nuorisotyönohjaaja 1.1.-28.2.2014, 1.6.-31.12.2014 Westling Suvi ma diakonian viranhaltija kansainväliseen työhön työaika 60 % 1.2.-31.5.2014 Nuorisotyö Hytönen Taru Nuorisotyönohjaaja tytöt ja pojat työaika 80 % 1.3.-31.5.2014 Kaikkonen Suvi erityisnuorisotyönohjaaja palkattomalla virkavapaalla 1.1.-31.12.2014, 28.7.-25.8.2014 nuorisotyönohjaajan vuosilomasijainen Kakko Ulla nuorisotyönohjaaja ma ma nuorisotyönohjaaja (50 %) 1.1.-31.8.2014 Kekkonen Timo vs nuorisotyönohjaaja 1.1.-31.12.2014 Mertala Ilkka vs erityisnuorisotyönohjaaja 1.1.-31.12.2014 Mustonen Juha nuorisotyönohjaaja palkattomalla virkavapaalla 1.1.-31.12.2014 Palosaari Aletta nuorisotyönohjaaja perhevapaalla 15.9.-31.12.2014 Säteri Julius vs. nuorisotyönohjaaja vs nuorisotyönohjaaja 1.1.-23.3.2014, irtisanoutunut 24.3.2014 alkaen Viksten Heli nuorisotyönohjaaja työaika 60 % 1.1.-31.12.2014 Westman Mikael nuorisotyönohjaaja palkattomalla opintovapaalla 1.1.-12.5.2014 Papit Haapalainen Hirsto Minttu Johanna vs. seurakuntapastori (II) vs seurakuntapastori (II) 1.1.-30.6.2014, papiston vuosilomasijainen 1.7.- 28.8.2014, vs. seurakuntapastori (II) 1.9.-31.12.2014 kappalainen (I), lähiesimies perhevapaalla 1.8.-30.9.2014 Jussila Jarmo kappalainen (IV) vuorotteluvapaalla 1.9.- 31.12.2014 Kruus Luoma Antti Antti kappalainen (II), lähiesimies palkattomalla virkavapaalla 1.-31.5.2014 seurakuntapastori (VIII) ma kausityöntekijä 1.-7.6.2104, ma seurakuntapastori (VII) 8.6.-31.12.2104 Malinen Antti seurakuntapastori (II), kappalainen (I) vs., kappalainen (IV) vs. vs. kappalainen (I) 1.8.-31.8.2014, vs. kappalainen (IV) 1.9.-31.12.2014
4. Seurakuntavaalit 2014 10 Olarin seurakunnassa 9.11.2014 toimitetuissa seurakuntavaaleissa seurakuntaneuvostoon valittiin: Ervamaa Katariina Finskas Matti Grönholm Bo Hiltunen Leo Janhunen Panu Järvenpää Pertti Järves Kira Luukkonen Elsa Meriläinen Raija Peltokorpi Mikko Repo Simo Rostamo Kirsi Salli Päivi Saloheimo Raisa Snygg Maija Tallqvist Tarja Yhteiseen kirkkovaltuustoon valittiin: Finskas Matti Grönholm Bo Järvenpää Kaarina Järves Kira Meriläinen Raija Peltokorpi Mikko Repo Simo Rostamo Kirsi Salli Päivi Tallqvist Tarja Vaalien äänestysprosentti oli 12,6 %. Ennakkoon äänesti 8,4 % äänioikeutetuista. 16-17 vuotiaista naisista äänioikeuttaan käytti 6,2 % ja miehistä 5,7 %. Seurakuntavaalien yhteydessä järjestettiin Ison Omenan äänestyspaikalla Hyvän tekemisen toreja, jossa kahvitarjoilun ohessa äänestäjät mm. pääsivät tekemään Äiti Teresa -tilkkupeittoja, maistelemaan Reilun Kaupan tuotteita sekä tutustumaan seurakuntayhtymän perheneuvonnan ja eri lähetysjärjestöjen toimintaan. Ison Omenan Hyvän tekemisen toreilla vieraili 500 äänestäjää ennakkoäänestysviikon aikana. 5. Toteutuneet Korsi-hankkeet Vuonna 2014 toteutettiin seuraavat Korsi-hankkeet: Musiikkia hoivalaitoksissa 2014/yhteyshenkilö kanttori Sari Rautio Sotalapsesta digivanhukseksi/yhteyshenkilö diakoni Kristiina Huotari Voimavalokuvani pienryhmät/yhteyshenkilö vs. erityisnuorisotyönohjaaja Ilkka Mertala Hiljaisten tyttöjen ryhmä/yhteyshenkilö nuorisotyönohjaaja/tytöt ja pojat Taru Hytönen
Kielen avulla osallisuuteen (yhdessä Espoonlahden seurakunnan kanssa toteutettu projekti)/yhteyshenkilö kansainvälisen työn sihteeri Markus Silvola Tukitekstari-palvelun (tupu) mainostaminen koululaisille mainosviivoittimien avulla (yhdessä muiden Espoon seurakuntien kanssa toteutettu projekti)/yhteyshenkilö nuorisotyönohjaaja/tytöt ja pojat Taru Hytönen Kannustusta kouluun ja työelämään (Kipinä), yhdessä Espoon kaupungin aikuissosiaalityön kanssa /yhteyshenkilö vs. erityisnuorisotyönohjaaja Ilkka Mertala Kehitysvammaisten nuorten tukitoiminta (yhdessä Leppävaaran seurakunnan kanssa toteutettu projekti)/yhteyshenkilö vs. erityisnuorisotyönohjaaja Ilkka Mertala Kahvilamopohankkeen käynnistäminen yhteyshenkilö vs. erityisnuorisotyönohjaaja Ilkka Mertala 11 6. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 6.1. Aiempaa useamman seurakunnan jäsenen lapset kastetaan Avattiin pyhän kasteen sisältöä syvemmin ja laajemmalle joukolle seurakuntalaisia ja työntekijöitä. Vuoden aikana suunniteltiin kastettujen puuta Olarin kirkkoon. Kastettujen puun avulla korostetaan kasteen merkitystä. Kastettavat saavat henkilökohtaisen nimilaatan kastettujen puuhun. Hanke sai hyväksynnän seurakunnan ja seurakuntayhtymän päättävissä elimissä. Toteutus vuoden 2015 aikana. Kasteen esillä pitäminen varhaiskasvatuksen kerhotoiminnassa on toteutunut suunnitellusti. Kaste on ollut aiheena Esikko-ryhmässä, perhekerhoissa ja kahviloissa, päiväkerhoissa, perheleirillä. Kaste on ollut myös yhden perhemessun aiheena ja messun lounaalla jatkettiin keskustelua kasteesta. Yhdessä kirjepyhäkoulussa on myös ollut kaste aiheena. Kummikirkko toteutui mutta kummi-illat siirrettiin seuraavaan vuoteen. Kasteen, kastetilaisuuden ja kummiuden aseman vahvistaminen näkyi nuorten aikuisten toiminnassa erityisesti aikuistyön tiimin yhteistyössä toteuttamassa Hyvän tekemisen kahvilassa. Kahviloissa neulottiin vauvan sukkia ja koottiin paketteja niihin perheisiin, joihin syntyy vauva vuonna 2015. Olarin seurakunnan 40-vuotisjuhlavuoteen liittyvä projekti sai paljon myönteistä huomiota ja nosti omalta osaltaan kastetta esille. Kasteesta ja kummeista on puhuttu edelleen ensisynnyttäjävanhemmille järjestettävissä Parista perheeksi -illoissa. Kasteen ja kummien merkityksen lisäksi paino on ollut kastejuhlan järjestämisessä. Olemme halunneet painottaa, ettei kastejuhlasta otettaisi liikaa paineita, vaan jokainen perhe saa järjestää oman näköisensä juhlan. Juhlia voi koko suvun voimin tai pienen porukan kesken. Kasteen merkitystä pidettiin esillä kaikessa tyttöjen ja poikien toiminnassa teemalla Nimeltä kutsuttu. Pyrittiin tavoittamaan kokonaisia perheitä ja tukemaan koteja kristillisessä kasvatuksessa sekä vahvistamaan kummin ja kummilapsen yhteyttä seurakuntaan ja toisiinsa. Vahvistettiin lasten uskoa rakastavaan ja armolliseen Taivaan Isään. Toimintakauden aikana järjestettiin useita tapahtumia, joissa kastetta ja kasteeseen liittyviä teemoja käsiteltiin. Teema oli esillä tyttöjen ja poikien leireillä, päivänavauksissa ja kerhotyössä. Kummina toimimisen mahdollisuutta on rippikoulussa pidetty esillä, koska se on yksi selkeä syy käydä rippikoulu ja osallistua konfirmaatioon. Konfirmaatiossa kummit ovat
olleet mukana rippikoululaisten siunaamisessa, jotta linkki kasteen ja konfirmaation välillä pysyy selkeänä. Kertomusvuonna nuorisotyössä kaste oli esillä hyvin monipuolisesti ja laajasti. 12 6.2. Maahanmuuttajien aktiivinen kutsuminen seurakuntayhteyteen Yhä useampi ulkomaalaistaustainen löysi itselleen yhteisön ja ystäviä seurakunnasta ja sitä kautta auttoi häntä integroitumaan yhteiskuntaan ja saamaan tukea jokapäiväiseen elämään. Pidimme esillä vastuutamme maailmasta, lähimmäisten auttamisesta Suomessa ja maailmalla. Useat yllä olevista tavoitteista toteutuivat erityisesti Matinmessun ja Matinkappelin diakonisen jumalanpalvelusyhteisön toiminnan kautta. Molempiin saimme mukaan uusia monikulttuuristaustaisia ihmisiä. Yhteisvastuukeräyksessä saavutettiin edellistä vuotta parempi tulos. 6.3. Jumalanpalvelusyhteisöjen kehittäminen Toimintavuoden aikana paneuduttiin modernin jumalanpalvelusyhteisön kehittämiseen Olarin kappelin ollessa sen tukikohtana. Nuorille aikuisille suunnattu viikoittainen arkiillan Risteys-messu on koonnut paljon nuoria aikuisia yhteen sekä messuun että vapaaehtoistehtäviin. Modernin jumalanpalvelusyhteisön kehittämisessä otetaan erityisesti huomioon Jäsen 360-aineistosta nousevat toiminnalliset haasteet ns. irrallisten seurakuntalaisten kohtaamisessa. Modernia toimintaa on pyritty kehittämään Risteysmessun lisäksi mm. järjestämällä brunsseja, Ompun Olkkari-iltoja, Vanha Kulma-iltoja ja muita nuorille aikuisille suunnattuja tapahtumia. Matinkylässä on jatkettu diakonisen messuyhteisön kehittämistä Matinkappelin toimiessa sen tukikohtana. Monikansalliset, kaksikieliset Colourful Matinmessu messut ovat vakiintuneet osaksi seurakunnan jumalanpalveluselämää. Niitä toteuttamassa on ollut pieni mutta innokas monikulttuuristen ihmisten joukko yhdessä jo pidempään vastuuta kantaneiden kanssa. Matinkappelilla on myös jatkettu diakonisten Tankkauspaikkamessujen toteuttamista. Tankkauspaikka-messua on ollut toteuttamassa joukko vapaaehtoisia ja siihen on osallistunut runsaasti seurakunnan diakonia-asiakkaita. Se on toiminut matalan kynnyksen paikkana, jossa palvelutehtävään on voinut tulla mukaan ilman pitkäaikaista sitoutumista. Toimintavuoden aikana on myös suunniteltu uudenlaisen yhteisötyön käynnistämistä Matinkylässä seurakunnan saaman testamenttilahjoituksen turvin. Olarin kirkon perinteistä messuyhteisöä on kehitetty edelleen ottamalla Olarin kirkko ja kirkonmäki toiminnallisesti monipuoliseen käyttöön. Työntekijöille on järjestetty jumalanpalveluselämään liittyvää koulutusta yhteisten kokoontumisien yhteydessä. Messuun tulijoiden tervetulleeksi toivottaminen on tullut tavaksi. Messuavustajien koulutusta on jatkettu ja kehitetty. Messujen musiikillista puolta ovat elävöittäneet omien kuorojen lisäksi lukuisat vierailevat kuorot ja musiikkiryhmät sekä monipuolinen avustajajoukko. Kirkkokahvikulttuuria on kehitetty järjestämällä temaattisia kirkkokahvitilaisuuksia.
13 6.4. Uusien vapaaehtoistoiminnan muotojen kehittäminen Vapaaehtoistoiminnan teemapäivät ovat vakiinnuttaneet asemansa seurakunnan vapaaehtoisten yhteisenä koulutustapahtumana ja kohtaamispaikkana sekä myös uusien vapaaehtoisten rekrytointitilaisuuksina. Toimintavuoden aikana perustettiin seuraavat uudet vapaaehtoisryhmät: Kummipankki, riparimummot ja -papat, kerhomummot ja -papat, leipäjakelun vapaaehtoiset, messulounasemännät ja postitusavustajat. Uudet vapaaehtoiset saivat tehtävänmukaisen perehdytyksen neulekahvila toteuttamaan kasteperheisiin lähetettäviä lahjapaketteja. Toimintavuoden aikana pyrittiin aktivoimaan seurakunnan partiotyöntekijän (Sepon) osallistumista lippukuntien toimintaan sekä tarjottiin työntekijäresursseja lippukuntien käyttöön. Olarin kirkon messuavustajien joukko on ollut erityisen runsaslukuinen. Matinkappelilla avustivat nuoret soittajat ja laulajat rukouslaulumessuissa ja joulunajan tilaisuuksissa. Kirkkomusiikkitiimi on pyrkinyt mahdollisimman kattavasti hyödyntämään seurakuntalaisten musiikillisia taitoja, ja antamaan esiintymistilaisuuksia taidoissaan edistyneimmille musiikin harrastajille. Nuoria aikuisia kannustettiin ottamaan itse enemmän vastuuta toiminnan toteuttamisessa ja uuden suunnittelussa ja heille luotiin puitteet sen onnistuneeseen toteuttamiseen. Osittain tavoite toteutui hyvin ja nuoret aikuiset toimivat aiempaa aktiivisemmin vapaaehtoistehtävissä. Tavoitteena oli luoda työyhteisöön toimintakulttuuria, jossa olisi mahdollista melko nopeastikin reagoida alueella tapahtuviin muuttuviin olosuhteisiin ja tarpeisiin. Tämä edellyttää joustavaa työnsuunnittelua. 6.5. Ympäristötavoitteen toteutuminen Eri toimintamuodoissa on toimittu voimassa olevan ympäristökasvatussuunnitelman mukaisesti. 7. Talousarvion toteutuminen Toimintatuotot 102 % arvioidusta, ylitys 3 101. Toimintakulut 96 % arvioidusta, jäi 165 720. Toimintakate (henkilöstökulut ja toimintamäärärahat) 95 %, jäi 168 821. Henkilöstökulut toteutuivat 95 %: sti, kuluja karsimalla säästöön jäi 152 550. Olarin seurakunnassa jatkettiin talousarviovuonna 2014 määrätietoisesti kulujen karsimista kiinnittämällä huomiota erityisesti henkilöstökuluihin. Tämä tehtiin esimerkiksi lyhyiden sijaisuuksien täyttämättä jättämisellä ja toteuttamalla eri henkilöstöryhmien lomien suunnittelu niin, että lomasijaisia ei tarvittu. Tämän lisäksi säästöä henkilöstökuluissa saatiin pitämällä rippikouluryhmät maksimikoossa, supistamalla toimitilojen aukioloaikoja, keskittämällä kesäajan messuelämä ja mahdollisimman monet kirkolliset toimitukset kesällä Olarin kirkkoon. Lisäksi kuluja karsittiin keskittämällä ulkopuolisten ryhmien ja omien ryhmien kokoontumiset samoihin aikoihin samoissa kappeleissa. Uusi tekniikka mahdollisti sen, että esimerkiksi Olarin kirkossa harjoittelevat musiikkiryhmät
toimivat itsenäisesti ja vastaavat ovien sulkemisesta ja tilojen asiallisesta käytöstä. Kaikkien ulkopuolisten tilankäyttäjien kanssa tehtiin kirjallinen sopimus, jossa vastuut on selkeästi määritelty. 14 8. Yhteistyö ja yhteydet Ekumeenista yhteistyötä seurakunnallamme oli Helsingin Ortodoksiseurakunnan (Tapiolan ortodoksinen kirkko), Helsingin Pyhän Marian katolisen seurakunnan ja Espoon helluntaiseurakunnan, Espoon vapaaseurakunnan sekä Majakkaseurakunnan kanssa. Kirkollisista ja muista järjestöistä ja yhdistyksistä tärkeimpiä yhteistyökumppaneita olivat: Espoon Diakoniasäätiö, Herättäjä-Yhdistys, Kansanlähetys, Suomen Lähetysseura, Espoon rauhanyhdistys, Suomen Raamattuopisto, Hyvä Arki ry, Lähimmäisapu ry, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Lions-järjestö, Suomen Gideonit ja eräät paikalliset urheiluseurat sekä asukasyhdistykset, mm. Olari-seura, Matinkylä-seura sekä Friisilän omakotiyhdistys. Valtion ja kunnan viranomaisista pysyviä yhteyksiä ja yhteistoimintaa seurakunnalla oli Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimeen, poliisiin, pelastuslaitokseen, sosiaali- ja kriisipäivystykseen, mielenterveys- ja päihdehuoltoon, kotisairaanhoitoon, kotipalveluun, nuorisotoimeen, alueemme kouluihin ja alueemme päiväkoteihin. Seurakunnalla on edustajansa Matinkylä-Olarin hyvinvointityöryhmässä. Yrityksistä yhteistyökumppaneina kuluneena vuonna ovat olleet Kauppakeskus Iso Omena, Orion Oy, Outokumpu Oy ja kaikki alueen kauppakeskukset, monet päivittäistavarakaupat, kukkakaupat ja painotalot. Liite 1: Seurakunnan henkilöstö 31.12.2014 Liite 2: Vastuuryhmät ja tiimit 2014 Liite 3: Kirkkohallituksen tilastolomakkeet A1-A6 Liite 4: Talouden toteutuminen 2014
15 Sukunimi Etunimi Virka/toimi Huom Liite 1. Kirkkoherra Viitapohja Diakonia Salla- Maria kirkkoherra Helin Maria diakoni, lähiesimies palkattomalla virkavapaalla 1.-28.2.2014, irtisanoutunut 1.3.2014 alkaen Huotari Kristiina diakoni 1.1.-31.12.2014 (80 % työaika) Hyvärinen Emma diakoni palkattomalla virkavapaalla 1.1.-10.8.2014, irtisanoutunut 11.8.2014 alkaen Kohonen Tytti diakoni, lähiesimies vs diakonian viranhaltija 1.-30.4.2014, diakonian viranhaltija 1.5.2014 alkaen Kuokkanen Anu vs. diakoni vs diakonian viranhaltija 1.5.-31.5.2014 (80 %) Kurki Veikko vs. diakoni, vt. diakoni vs diakonian viranhaltija 1.6.-11.8.2014, vt diakonian viranhaltija 12.8.-31.12.2014 Kyrölä Ulla-Maija diakonissa 60 % työaika 1.1.-31.5.2014 Nurmi Martta vs diakoni vs diakonian viranhaltija 30.4.2014 asti (80 % työaika), irtisanoutunut 1.5.2014 alkaen Puhakka Tanja diakoni diakonian viranhaltija Sivén Karoliina diakoni palkattomalla virkavapaalla 1.1.-12.1.2014 Vilja Maria vs. diakoni Emännät Valkonen Anne emäntä 78 % työaika 1.1.-30.9.2014 Kanttorit Rautio Sari kanttori, lähiesimies Franssila Sanna kanttori Hakomäki Päivi kanttori Niinikoski Mikko kanttori Palvelutiimi Salo Jussi Jauhiainen Åke tiedottaja toimistoesimies, lähiesimies Korppi Päivi seurakuntasihteeri Nurmi Mari hallintoassistentti vs diakonian viranhaltija (40%) 1.-20.4.2014, 21.4.-11.5.2014 (60%), 12.-31.5.2014 (80 %) Laitoshuoltajat Heino Jonna siivooja, kerhot osa-aikainen ma siivooja 31.5.2014 asti Tikkanen Sirkka siivooja, kerhot osa-aikainen Valtter Katri laitoshuoltaja Lastenohjaajat Jauhiainen Marja lapsityönohjaaja, lähiesimies Asikainen Marja- Leena lastenohjaaja työaika 50 % Heipmann Päivi lastenohjaaja perhevapaalla 21.9.2014 asti, 22.9.-31.12.2014 (52 % työaika) lastenohjaaja ma, 7.1.-1.6.2014, 1.8.-31.12.2014 lastenohjaaja ma, kausityöntekijä 2.6.-31.7.2014, Hukkanen Hanna kausityöntekijä perhevapaalla 23.10.-31.12.2014 Jokela-Liias Tarja lastenohjaaja 100 % työaika Kosonen Maria lastenohjaaja 100 % työaika, jäi eläkkeelle 1.5.2014 alkaen Panula Paula lastenohjaaja jäi eläkkeelle 1.2.2014 alkaen Ruoholinna Tarja lastenohjaaja työaika 71 % Saarela Leila lastenohjaaja työaika 100 % Sadonkorpi Henna lastenohjaaja työaika 100 %
Salomaa Katri lastenohjaaja työaika 100 % Ylä- Mäihäniemi Laura lastenohjaaja 1.8.2014 alkaen 100 % työaika Musiikkileikkikoulun opettaja musiikkileikkikoulun Pietilä Anne opettaja osa-aikainen Aikuistyö ja nuoret aikuiset Bruce- Haatainen Paula perhetyöntekijä työaika 80 % 1.1.-31.12.2014 Kiiski Auroora ma nuorisomuusikko ma nuorisomuusikko (40 %) 1.1.-7.12.2014, (100 %) 8.-31.12.2014 Lenkkeri Leena vapaaehtoistyönohjaaja Kansainvälinen työ Silvola Markus kansainvälisen työn sihteeri, lähiesimies Caceres del Castillo David ma nuorisotyönohjaaja ma nuorisotyönohjaaja 1.1.-28.2.2014, 1.6.-31.12.2014 16 Westling Nuorisotyö Suvi ma diakonian viranhaltija kansainväliseen työhön työaika 60 % 1.2.-31.5.2014 Hytönen Taru Kaikkonen Suvi erityisnuorisotyönohjaaja varhaisnuorisotyönohjaaja työaika 80 % 1.3.-31.5.2014 palkattomalla virkavapaalla 1.1.-31.12.2014, 28.7.-25.8.2014 nuorisotyönohjaajan vuosilomasijainen Kakko Ulla nuorisotyönohjaaja ma ma nuorisotyönohjaaja (50 %) 1.1.-31.8.2014 Kekkonen Timo vs nuorisotyönohjaaja vs nuorisotyönohjaaja 1.1.-31.12.2014 vs erityisnuorisotyönohjaaja Mertala Ilkka vs erityisnuorisotyönohjaaja 1.1.-31.12.2014 Mustonen Juha nuorisotyönohjaaja palkattomalla virkavapaalla 1.1.-31.12.2014 Palosaari Aletta nuorisotyönohjaaja perhevapaalla 15.9.-31.12.2014 Sarasmaa Anne nuorisotyönohjaaja Säteri Julius vs. nuorisotyönohjaaja vs nuorisotyönohjaaja 1.1.-23.3.2014, irtisanoutunut 24.3.2014 alkaen Viksten Heli nuorisotyönohjaaja työaika 60 % 1.1.-31.12.2014 Westman Mikael nuorisotyönohjaaja palkattomalla opintovapaalla 1.1.-12.5.2014 Papit Ansamaa Kimmo kappalainen (III), lähiesimies Haapalainen Minttu vs. seurakuntapastori (II) Hartikainen Maritta kappalainen (V) kappalainen I, lähiesimies Hirsto Johanna perhevapaalla 1.8.-30.9.2014 vs seurakuntapastori (II) 1.1.-30.6.2014, papiston vuosilomasijainen 1.7.-28.2.2014, vs seurakuntapastori (II) 1.9.-31.12.2014 Jussila Jarmo kappalainen (IV) vuorotteluvapaalla 1.9.-31.12.2014 Kruus Antti kappalainen (II), lähiesimies palkattomalla virkavapaalla 1.-31.5.2014 Luoma Antti seurakuntapastori (VIII) ma kausityöntekijä 1.-7.6.2104, ma seurakuntapastori (VII) 8.6.-31.12.2104 Malinen Antti Poutiainen Anna seurakuntapastori (III) Varimo Inari seurakuntapastori (V) Virta Juha seurakuntapastori (IV) Wrang Mia seurakuntapastori (VI) seurakuntapastori (II), kappalainen (I) vs., kappalainen (IV) vs. vs. kappalainen (I) 1.8.-31.8.2014, vs. kappalainen (IV) 1.9.-31.12.2014
17 Vahtimestarit Salomaa Martti ylivahtimestari, lähiesimies vuorotteluvapaalla 1.1.-24.9.2014 Lappalainen Markku vahtimestari työaika 20 h/vko 12.8.-31.12.2014 Laukkanen Sanni vahtimestari 1.10.2014 alkaen Leppävuori Juhani vahtimestari Lindell Antti vahtimestari ylivahtimestarin vuorotteluvapaasijainen 1.1.-24.9.2014 Paunu Kaarina vahtimestari Salonen Kaarina vahtimestari irtisanoutunut 1.9.2014 alkaen Talvitie Matias vahtimestari vahtimestarin sijaisuus 1.-24.9.2014 Väisänen Helena vahtimestari
OLARIN SEURAKUNTA Liite 2. 18 VASTUURYHMÄT JA TIIMIT 2014 JULISTUKSEN VASTUURYHMÄ Kimmo Ansamaa, puheenjohtaja Antti Kruus Ulla-Maija Kyrölä, tilalla tarvittaessa Martta Nurmi Aletta Palosaari Leena Lenkkeri Sari Rautio Mia Silvola Pekka Virkki Seurakuntaneuvostosta: Matti Finskas Leo Hiltunen Pertti Järvenpää Elsa Luukkonen Bo Grönholm Jumalanpalveluselämän tiimi Antti Kruus (lähiesimies, Matinkylä-Haukilahden alueen kappalainen) Mia Wrang (varhaiskasvatuksen pappi) Jarmo Jussila (Olarin alueen kappalainen, vuorotteluvapaalla 1.9.-31.12.2014 Maritta Hartikainen (diakoniakappalainen) Anna Poutiainen (kansainvälisen vastuun pappi) Antti Luoma (ma seurakuntapastori 8.6.2014 alkaen, kausityöntekijä 1.-7.6.2014) Aikuistyö ja nuoret aikuiset -tiimi Kimmo Ansamaa (lähiesimies, verkkopappi) Paula Bruce-Haatainen (perhetyö, 80 %) Minttu Haapalainen (vs. aikuistyön pappi) Leena Lenkkeri (vapaaehtoistyön ohjaaja) Inari Varimo (nuorten aikuisten pappi) Juha Virta (kauppakeskuspappi) Kirkkomusiikkitiimi Sari Rautio (A-kanttori, lähiesimies) Sanna Franssila (kanttori) Päivi Hakomäki (kanttori) Mikko Niinikoski (kanttori)
KASVATUKSEN VASTUURYHMÄ 19 Marja Jauhiainen, puheenjohtaja Päivi Hakomäki Johanna Hirsto Timo Kekkonen Antti Malinen Ilkka Mertala Tarja Ruoholinna Tanja Puhakka Seurakuntaneuvostosta: Kirsi Aromaa (2.9.2014 asti) Riikka Tapanainen Heikki Palosaari Jali Ruuskanen (2.9.2014 alkaen) Hannu Suntio Timo Lankinen Varhaiskasvatuksen tiimi Marja Jauhiainen (lähiesimies, lapsityönohjaaja) Marja-Leena Asikainen (50 %, lastenohjaaja) Hukkanen Hanna (lastenohjaaja 7.1.-1.6.2014, 1.8.-31.12.2014, kausityöntekijä perhetyössä 2.6.-31.7.2014) Tarja Jokela-Liias (lastenohjaaja) Maria Kosonen (lastenohjaaja, jäi eläkkeelle 1.5.2014) Paula Panula (58,5 %, lastenohjaaja, jäi eläkkeelle 1.2.2014) Tarja Ruoholinna (71 %, lastenohjaaja) Leila Saarela (lastenohjaaja) Henna Sadonkorpi (lastenohjaaja) Katri Salomaa (lastenohjaaja) Mia Silvola (lastenohjaaja, 1.8.2014-31.5.2015 ma perhetyöntekijä) Ylä-Mäihäniemi Laura (ma lastenohjaaja 1.8.2014-31.5.2014) Anne Pietilä (musiikkileikkikoulun opettaja) Mia Wrang (varhaiskasvatuksen pappi) Kasvatuksen tiimi Johanna Hirsto (lähiesimies, kasvatuksen kappalainen, perhevapaalla 1.8.-30.9.2014) Antti Malinen (vs. (I) kappalainen 1.-31.8.2014 ja vs. (IV) kappalainen 1.9.2014-25.8.2015 Ilkka Mertala (vs. erityisnuorisotyönohjaaja 31.8.2015 asti) Ulla Kakko (50 %, vs. nuorisotyönohjaaja 31.8.2014 asti) Jussi Koski (seurakuntapastori) Taru Hytönen (erityisnuorisotyönohjaaja, 80 % työaika 1.3.-31.5.2014) Timo Kekkonen (vs. nuorisotyönohjaaja 1.8.2015 asti) Aletta Palosaari (nuorisotyönohjaaja, perhevapaalla 15.9.2014 alkaen) Julius Säteri (vs. nuorisotyönohjaaja 23.3.2014 asti) Anne Sarasmaa (nuorisotyönohjaaja) Heli Vikstén (60 %, nuorisotyönohjaaja) Pekka Virkki (vs. nuorisotyönohjaaja 1.9.2014-31.7.2015)
PALVELUN VASTUURYHMÄ 20 Markus Silvola, puheenjohtaja Maritta Hartikainen Anna Poutiainen Tytti Kohonen Karoliina Sivén Anne Sarasmaa Seurakuntaneuvostosta: Pirjo Kotiranta Anneli Kuokka Anneli Mäki Helena Paimela Raisa Saloheimo Tarja Tallqvist Diakoniatiimi Tytti Kohonen (lähiesimies, vs. diakonian viranhaltija) Kristiina Huotari (80 %, diakonian viranhaltija) Martta Nurmi (vs.diakonian viranhaltija, 80 % 1.1.-30.4.2014 asti) Ulla-Maija Kyrölä (diakonissa) Tanja Puhakka (diakonian viranhaltija) Karoliina Sivén (diakonian viranhaltija) Maritta Hartikainen (diakoniakappalainen) Kansainvälisen työn tiimi Markus Silvola (lähiesimies, kansainvälisen työn sihteeri) David Caceres del Castillo (ma kv-työntekijä 28.2.2014 asti ja 1.6.-31.12.2014) Anna Poutiainen (kansainvälisen työn pappi)
TUKIPALVELUJEN VASTUURYHMÄ 21 Jussi Salo, puheenjohtaja Åke Jauhiainen Päivi Korppi Helena Väisänen Antti Lindell Juhani Leppävuori Martti Salomaa Palvelutiimi Jussi Salo (lähiesimies, toimistoesimies) Åke Jauhiainen (tiedottaja) Päivi Korppi (seurakuntasihteeri) Mari Nurmi (hallintoassistentti) Kirkonpalveluskunnan tiimi Martti Salomaa (lähiesimies, ylivahtimestari, vuorotteluvapaalla 24.9.2104 asti) Antti Lindell (lähiesimies, ylivahtimestari Martti Salomaan sijainen 24.9.2014 asti) Sanni Laukkanen (vahtimestari 1.10.2014 alkaen) Juhani Leppävuori (vahtimestari) Kaarina Paunu (vahtimestari) Kaarina Salonen (vahtimestari, irtisanoutunut 1.9.2014 alkaen) Matias Talvitie (vahtimestari 24.9.2014 asti) Anne Valkonen (emäntä) Katri Valtter (laitoshuoltaja) Helena Väisänen (vahtimestari)
22 Liite 3 000572 Olarin seurakunta 000801 Espoon evankelisluterilainen seurakuntayhtymä R00079 Tapiolan rovastikunta H00009 Espoon hiippakunta Tallennus valmis Muutettu: 30.01.2015 / KIRJURI A1 Väestömuutokset / 2014 10. Kastetut lapset ja seurakunnan läsnäolevasta väestöstä kuolleet 155 Kastetut lapset 309 Kuolleet 154 11. ja 12. Kirkon muuttoliike 11. Aluejärjestelyn johdosta Tulleet Poistuneet 12. Muutot seurakuntaan ja seurakunnasta 2 742 2 445 297 13. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyneet ja siitä eronneet - 439 Miehet Naiset Yhteensä Liittyneet 83 80 163 Eronneet 315 287 602 Kaikista liittyneistä ja eronneista 131. alle 1 -vuotiaat 26 Liittyneet 18 8 26 1311. joista kasteen kautta kirkkoon liittyneet 18 7 25 Eronneet 132. 1-11 -vuotiaat 8 Liittyneet 7 6 13 1321. joista kasteen kautta kirkkoon liittyneet 7 4 11 Eronneet 1 4 5 133. 12-14 -vuotiaat 2 Liittyneet 2 3 5 1331. joista kasteen kautta kirkkoon liittyneet 1 1 2 Eronneet 1 2 3 134. 15-17 -vuotiaat Liittyneet 1 4 5 1341. joista kasteen kautta kirkkoon liittyneet 1 1 Eronneet 5 5 135. 18-vuotiaat ja sitä vanhemmat - 475 Liittyneet 55 59 114
. 23 1351. joista kasteen kautta kirkkoon liittyneet 1 3 4 Eronneet 313 276 589 14. Siirrot -60 Poissaolevista läsnäoleviin 63 Läsnäolevista poissaoleviin 123 15. Yhteensä tulleet ja poistuneet -47 Läsnäoleviin tulleet 3 277 Läsnäolevista poistuneet 3 324 16. Väkiluku vuoden alussa 27 605 17. Korjaukset edellisen vuoden väkilukuun 3 27 608 18. Tulleet - poistuneet -47 Miehet Naiset Yhteensä 19. Väkiluku vuoden lopussa 12 346 15 215 27 561 20. Kielellinen vähemmistö yhteensä 368 201. Suomenkielisiä 202. Ruotsinkielisiä 367 203. Saamenkielisiä 1 21. Ulkomaiden kansalaiset 81 30. Poissaoleva väestö vuoden lopussa 1 470 31. Jäsenmäärä 29 031 32. Keskiväkiluku 27 583 40. Lisätietoja
24. 000572 Olarin seurakunta 000801 Espoon evankelisluterilainen seurakuntayhtymä R00079 Tapiolan rovastikunta H00009 Espoon hiippakunta Tallennus valmis Muutettu: 30.01.2015 / KIRJURI A2 Avioliitot / 2014 10. Solmitut avioliitot Lukumäärä 11. Kirkollisia vihkimisiä yhteensä 96 12. Siviilivihkimisiä yhteensä 79 13.(11-12) Solmittuja avioliittoja yhteensä 175 14. Avioliittojen kirkollisia siunauksia 6 20. Avioerot 74 30. Lisätietoja
. 25 000572 Olarin seurakunta 000801 Espoon evankelisluterilainen seurakuntayhtymä R00079 Tapiolan rovastikunta H00009 Espoon hiippakunta Tallennus valmis - KKH:n käsittely puuttuu Muutettu: 29.01.2015 / SRT0572 A3 Yleinen seurakuntatyö / 2014 10. Jumalanpalvelukset ja ehtoollinen 11. Pääjumalanpalvelukset Tilaisuuksia Osallistuneita yhteensä 111. Messut 120 11 385 112. Sanajumalanpalvelukset 8 1 767 Yhteensä (111-112) 128 13 152 Osallistuneita yhteensä 12. Ehtoollisvieraita yhteensä 8 424 13. Muut jumalanpalvelukset Tilaisuuksia Osallistuneita yhteensä 131. Viikkomessut ja muut viikolla pidettävät jumalanpalvelukset 85 4 935 132. Lasten-, nuorten- ja perheiden jumalanpalvelukset 17 1 412 133. Konfirmaatiomessut 11 2 586 134. Koulu- ja oppilaitosjumalanpalvelukset 28 5 846 135. Erityisjumalanpalvelukset 28 401 136. Rukoushetket 269 2 237 Yhteensä (131-136) 438 17 417 14. Ehtoollinen muiden jumalanpalvelusten ja hartaustilaisuuksien yhteydessä 20. Kirkolliset toimitukset ja ehtoollinen Tilaisuuksia 137 6 212 Osallistuneita yhteensä 21. Kasteet 276 6 554 22. Avioliittoon vihkimiset 25 930 23. Avioliiton siunaamiset 5 140 24. Hautaan siunaamiset 148 4 417 25. Kodin siunaamiset 3 37 Yhteensä (21-25) 457 12 078 Tilaisuuksia Osallistuneita yhteensä 26. Ehtoollinen kirkollisten toimitusten yhteydessä 27. Yksityinen ehtoollisenvietto 13 40 30. Muut seurakuntatilaisuudet Tilaisuuksia Osallistuneita yhteensä 31. Raamattuopetustilaisuudet 5 66
. 26 32. Seurat 6 220 33. Hartaushetket 130 1 308 34. Alueelliset, rovastikunnalliset ja valtakunnalliset tilaisuudet 35. Muut seurakuntatilaisuudet 39 1 956 Yhteensä (31-35) 180 3 550 40. Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät Ryhmiä Vapaaehtoisia ohjaajia Jäseniä yhteensä 41. Raamattu- ja rukousryhmät 6 6 48 42. Keskusteluryhmät 9 6 115 43. Parisuhteeseen liittyvät pienryhmät 3 4 20 44. Muut aikuistyön ryhmät 5 4 183 Yhteensä (41-44) 23 20 366 50. Musiikkiryhmät ja -tilaisuudet Kuoroja Ryhmiä Jäseniä Esiintymisiä 51. Lasten kuorot 2 35 9 52. Nuorten kuorot 53. Aikuisten kuorot 4 110 23 Yhteensä (51-53) 6 145 32 Soitinyhtyeitä Ryhmiä Jäseniä Esiintymisiä 54. Lasten soitinyhtyeet (ml. musiikkileikkikoulut ) 15 145 30 55. Nuorten soitinyhtyeet 56. Muut soitinyhtyeet Yhteensä (54-56) 15 145 30 Tilaisuuksia Osallistuneita yhteensä 57. Musiikkitilaisuudet 43 5 895 60. Työntekijöiden käynnit Kodeissa Seurakunnan tiloissa Kouluissa Päivä- hoidossa Laitoksissa Muualla 61. Papit ja lehtorit 354 240 160 7 7 150 62. Kanttorit 2 32 5 25 Yhteensä (61-62) 356 272 74 12 32 150 70. Retket/matkat, leirit ja retriitit Retkiä/seurakuntamatkoja Osallistuneita yhteensä 71. Retket/matkat 8 241 Leirejä Vuorokausien määrä yht. Osallistuneita yhteensä 72. Leirit yhteensä 4 13 137
. 27 721. Näistä perheleirit 4 13 137 Tilaisuuksia Osallistuneita 73. Retriitit 2 40 80. Selvitys huomattavista tilastointiin vaikuttaneista muutoksista edelliseen vuoteen verrattuna 35. Seurakuntavaalien yhteydessä järjestetyt Hyvän tekemisen torit. 44. Messuavustajien ryhmä iso. 57. Kirkkomusiikkiviikko. 61. Pappi päivystää kauppakeskuksessa 2,5 päivänä viikossa. 81. Kertomusvuonna seurakunnassa/ seurakuntayhtymässä käynnistettyjä uusia toimintamuotoja 35. Hyvän tekemisen kahvila. 82. Seurakunnan yhteistyönä muiden seurakuntien/kuntien kanssa järjestetty toiminta Ekumeeninen vaellus. 83. Lisätietoja antaa (nimi, puhelinnumero, sähköposti): Toimistoesimies Jussi Salo, jussi.m.salo@evl.fi
. 28 000572 Olarin seurakunta 000801 Espoon evankelisluterilainen seurakuntayhtymä R00079 Tapiolan rovastikunta H00009 Espoon hiippakunta Tallennus valmis Muutettu: 06.02.2015 / zb074225 A4 Varhaiskasvatus-, nuoriso- ja rippikoulutyö / 2014 10. Säännöllinen toiminta Kokoontumiskerrat yhteensä (koko vuosi) Osallistuneita yhteensä (koko vuosi) Aikuisia Lapsia Yhteensä 11. Perhekerhot 545 7 200 8 898 16 098 Ryhmiä Jäseniä ryhmissä 12. Päiväkerhot 20 206 Päiväkerhotoimintaan osallistuneista lapsista (lapsen tausta): Lukumäärä 121. Kotihoidosta tulleet lapset 200 122. Perhepäivähoidosta tulleet lapset 3 123. Muualta (esim. päiväkoti) tulleet lapset 3 124. Ei tiedossa Yhteensä (121-124) 206 13. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Ryhmiä Vapaaehtoisi a ohjaajia Jäseniä ryhmissä 131. Aamupäiväryhmät 132. Iltapäiväryhmät 1 16 14. Lasten kesäkerhot (3-9 -vuotiaita) 5 53 15. Pyhäkoulut 2 6 117 16. Varhaisnuorten ryhmät (7-14 -vuotiaita) 27 41 246 17. Partioryhmät 33 72 575 18. Nuorten ryhmät (15-18 -vuotiaita) 2 24 19. Nuorten aikuisten ryhmät (19-30 -vuotiaita) 2 6 30 Yhteensä (131,132, 14-19) 72 125 1 061 Tilaisuuksia yhteensä Osallistuneita yhteensä 20. Nuorten illat ja vastaavat 120 2 641 30. Lapsille ja nuorille suunnatut erityistilaisuudet ja tapahtumat Tilaisuuksia yhteensä Osallistuneita yhteensä 31. Varhaiskasvatus 93 4 094 32. Varhaisnuorisotyö 30 2 156 33. Nuorisotyö 10 302 34. Partiotyö 55 620 35. Rippikoulutyö 36. Muu lapsi- ja nuorisotyö 90 2 134 Yhteensä (31-36) 278 9 306
. 29 Tilaisuuksia yhteensä Osallistuneita yhteensä 40. Perhetapahtumat 5 386 50. Vanhempain tilaisuudet Tilaisuuksia yhteensä Osallistuneita yhteensä 51. Varhaiskasvatus 24 93 52. Varhaisnuorisotyö 4 91 53. Rippikoulu ja isostoiminta 13 377 Yhteensä (51-53) 41 561 60. Rippikoulu ja isostoiminta Opetusryhmiä Poikia Tyttöjä Yhteensä 611. Leiririppikoulut 11 110 99 209 621. Iltarippikoulut 631. Päivärippikoulut 1 5 6 11 641. Aikuisrippikoulut 1 1 1 651. Yksityistä opetusta saaneet 2 4 6 Yhteensä (611-651) 13 118 109 227 661. Muualla kuin oman seurakunnan rippikouluissa käyneet 42 56 98 671. Rippikoulut ja rippikoulun Olarissa käyneet oman 13 112 105 217 seurakunnan jäsenet (lisäksi muualla käyneitä 94) yht. 311 Rippikoulun käyneistä: Poikia Tyttöjä Yhteensä 672. 14-15 -vuotiaat 116 104 220 673. 16-17 -vuotiaat 1 1 674. 18-vuotiaat ja sitä vanhemmat 2 4 6 Yhteensä (672-674) 118 109 227 675. Rippikoulun yhteydessä seurakunnan jäseniksi liittyneet 6 10 16 676. Heistä kastettuja 3 7 10 Isostoiminta Poikia Tyttöjä Yhteensä 61. Kertomusvuonna isoskoulutukseen osallistuneet 30 67 97 62. Isosina toimineet 25 24 49 70. Työntekijöiden käynnit Kodeissa Kouluissa Päivähoidoss a Muualla Yhteensä 71. Varhaiskasvatus 3 3 72. Varhaisnuorisotyö 236 236 73. Rippikoulutyö 37 4 41 74. Nuorisotyö 12 46 48 75. Partiotyö 6 6 76. Muu varhaiskasvatus- ja nuorisotyö 14 15 53 82 Yhteensä (71-76) 63 291 3 59 416 80. Retki- ja leiritoiminta Retkiä/seurakuntamatkoja Osallistuneita yhteensä Leirejä Vuorokausien määrä yht. Osallistuneita yhteensä 81. Varhaiskasvatus 4 244 82. Varhaisnuorisotyö 8 454 12 26 350 83. Nuorisotyö 1 39 3 5 55
. 30 84. Partiotyö 8 210 22 58 850 85. Muu varhaiskasvatus- ja nuorisotyö 12 186 4 11 89 Yhteensä (81-85) 33 1 133 41 100 1 344 90. Kunnan tai muun tahon kanssa yhteistyössä järjestetty toiminta Ryhmien lukumäärä Jäseniä ryhmissä 911. Säännöllinen toiminta 10 90 Tilaisuuksia Osallistujia 912. Muut tapahtumat 8 132 91. Toiminta yhdessä muiden seurakuntien/seurakuntayhtymien kanssa Erityisnuorisotyöllä Espoon seurakuntien kanssa perheiden suruleiri, Saapas, NettiSaapas, Tupu, Tupa, SMAK-ryhmä, Omaryhmä ja Snellun kanssa nettisaapasyö. Nuorisotyöllä itsenäisyyspäivän juhla Espoonlahden srk:n kanssa, isostapahtuma (kaikki Espoon srk:t), ystävänpäivän tapahtuma ja Megazone-retki Tapiolan srk:n kanssa ja kesävaellus Tapiolan ja Espoonlanden srk:n kanssa. 92. Selvitys huomattavista tilastointiin vaikuttaneista muutoksista edelliseen vuoteen verrattuna 11. Toinen Esikko-ryhmä vain kevätkauden. Kaksi uutta taaperoryhmää. 14. Koululaisten kesäkerhoja ei ollut. 15. Kirjepyhäkoulu 50 lasta, parkkipyhäkoulu 67 lasta. 16. Varhaisnuorten kerhoja vähemmän. 18. Projektiluonteiset Korsi-ryhmät päättyneet. Ei vapaaehtoisia ohjaajia. 20. Luku oikein. 32. Koulun kanssa toteutettu musikaali, eri kouluja yleisönä 34. Yhteistyö partiolippukuntien kanssa tiivistynyt. 36. Risteysmessun yhteydessä erilliset Etkot ja Jatkot viikoittain. Nuorten aikuisten toiminnan yhteistyö muiden seurakuntien kanssa päättyi perjantai-iltojen osalta. 51. Vanhempainvartteja vähemmän varhaiskasvatuksessa. 72. Päivänavaukset, koulupäivystys, ym. Alueella 13 koulua. 85. Luku oikein.132. Ip-toimintaa vain kevätkaudella. 93. Kertomusvuonna seurakunnassa/ seurakuntayhtymässä käynnistettyjä uusia toimintamuotoja Erityisnuorisotyön Kipinä-ryhmä Espoon eteläisen aikuissosiaalityön kanssa. 94. Lisätietoja antaa (nimi, puhelinnumero, sähköposti): Toimistoesimies Jussi Salo, jussi.m.salo@evl.fi
. 31 000572 Olarin seurakunta 000801 Espoon evankelisluterilainen seurakuntayhtymä R00079 Tapiolan rovastikunta H00009 Espoon hiippakunta Tallennus valmis Muutettu: 29.01.2015 / SRT0572 A5 Diakoniatyö / 2014 10. Yksilökohtaiset asiakaskontaktit 11. Asiakaskontaktit Lukumäärä 111. Vastaanotolla 902 112. Kodeissa 87 113. Muualla 79 Yhteensä (111-113) 1 068 Naisia Miehiä Yhteensä 114. Asiakaskontaktit yht. sukupuolen mukaan 700 368 1 068 12. Asiakaskontaktit ikäryhmittäin Lukumäärä 121. alle 18 -vuotiaita 122. 18-29 -vuotiaita 108 123. 30-64-vuotiaita 772 124. 65-74 -vuotiaita 97 125. yli 74 -vuotiaita 91 Yhteensä (121-125) 1 068 13. Asiakkaan perherakenne Lukumäärä 131. Yksin asuva 517 132. Parisuhde ilman huollettavia lapsia 118 133. Kahden huoltajan lapsiperhe 127 134. Yksinhuoltajaperhe 171 135. Muut 135 Yhteensä (131-135) 1 068 14. Asiakkaan tilanne Lukumäärä 141. Opiskelemassa 39 142. Työssä 148 143. Työelämän ulkopuolella 564 144. Eläkkeellä 317 Yhteensä (141-144) 1 068 15. Asiakaskontaktien aiheet Lukumäärä 151. Hengelliset asiat 117 152. Ihmissuhteet 476 153. Asuminen 284 154. Talousasiat 794
. 32 155. Terveys ja sairaus 327 156. Työelämä 230 157. Päihteet tai riippuvuudet 99 158. Väkivalta tai rikos 27 159. Muut kriisit 124 160. Muut aiheet 105 Yhteensä (151-160) 2 583 16. Asiakkaiden lukumäärä Lukumäärä 161. Asiakkaiden lukumäärä (jokainen asiakas tilastoidaan vain kerran vuoden aikana) 608 162. Asiakkaiden määrä % keskiväkiluvusta 17. Puhelin- ja sähköpostikontaktit Lukumäärä 171. Puhelin- ja sähköpostikontaktit yhteensä 557 18. Työntekijöiden käynnit Lukumäärä 181. Kodeissa (hoidolliset käynnit ja onnittelukäynnit) 83 182. Kouluissa 183. Laitoksissa (hoidolliset käynnit ja onnittelukäynnit) 10 184. Muualla 79 Yhteensä (181-184) 172 19. Taloudellinen avustaminen ja ruokapalvelut Taloudelliset avustukset yhteensä Lukumäärä Euromäärä 191. Yksin asuva 394 13 981,00 192. Parisuhde ilman huollettavia lapsia 83 3 309,00 193. Kahden huoltajan lapsiperhe 103 6 757,00 194. Yksinhuoltajaperhe 186 16 591,00 195. Muut 141 5 965,00 Yhteensä (191-195) 907 46 603,00 Lukumäärä Osallistuneita yhteensä 196. Ruokailut 67 2 384 197. Ruokakassien lukumäärä 473 20. Tilaisuudet Tilaisuuksia Osallistuneita yhteensä 21. Diakoniatyön tilaisuudet 88 895 22. Avoimien ovien toiminta 81 852 30. Vapaaehtoistyöntekijät Lukumäärä 31. Diakoniatyön vapaaehtoistyöntekijöiden lukumäärä 198 40. Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät Ryhmiä Vapaaehtoisia ohjaajia Jäseniä yhteensä 41. Toiminnalliset diakoniaryhmät 1 14 42. Eläkeläisten ryhmät 6 5 59 43. Vammaisten ryhmät 44. Ihmissuhde- ja mielenterveysryhmät 3 2 15
. 33 45. Päihde- ja kriminaalityön ryhmät 3 14 46. Suru- ja kriisityön ryhmät 2 1 16 47. Omaishoitajaryhmät 48. Muut diakoniatyön ryhmät 4 25 50. Retket/matkat ja leirit 51. Retket/matkat Retkiä/seurakuntamatkoja Osallistuneita yhteensä 6 225 52. Leirit Leirejä Vuorokausien määrä yht. Osallistuneita yhteensä 6 19 87 60. Selvitys huomattavista tilastointiin vaikuttaneista muutoksista edelliseen vuoteen verrattuna 21. Hiljaisen rukouksen paikka -hartaudet siirretty A3-tilastosta diakonian tilastoon. 22. Kesäkahvilat siirretty ryhmistä avoimien ovien toimintaan.183. Käyntejä siirretty kohtaan 21. 197. Leipäjakelu aloitettu. 40. Projektiluonteisia syrjäytymistä ehkäiseviä ryhmiä. 61. Kertomusvuonna seurakunnassa/ seurakuntayhtymässä käynnistettyjä uusia toimintamuotoja Leipäjakelu. 62. Seurakunnan järjestämä toiminta yhdessä muiden seurakuntien/kuntien kanssa Asunnottomien yö. Diakonian retkipäivät. Mielenterveysleiri. Lähimmäispalvelun peruskurssi. 63. Lisätietoja antaa (nimi, puhelinnumero, sähköposti): Toimistoesimies Jussi Salo, jussi.m.salo@evl.fi
. 34 000572 Olarin seurakunta 000801 Espoon evankelisluterilainen seurakuntayhtymä R00079 Tapiolan rovastikunta H00009 Espoon hiippakunta Tallennus valmis - KKH:n käsittely puuttuu Muutettu: 29.01.2015 / SRT0572 A6 Lähetystyö / 2014 10. Tapahtumat Tilaisuuksia Osallistuneita yhteensä 11. Lähetystyön kertaluonteiset tapahtumat 16 1 185 20. Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät Ryhmiä Vapaaehtoisia ohjaajia Jäseniä yhteensä 21. Lähetystyön ryhmät ja verkostot (esim. lähetysrenkaat) 4 9 47 30. Vapaaehtoistyö Lukumäärä 31. Lähetystyön vapaaehtoistyön- tekijöiden lukumäärä 38 Aukiolopäivät yht. 32. Pysyväisluonteiset kirpputorit, kahvilat (aukiolopäivät yhteensä) 40. Työntekijöiden käynnit 41. Lähetyssihteeri/nimikk olähetti Kodeissa Kouluissa Muualla 2 1 18 50. Sopimukset Lukumäärä Euroa yhteensä 51. Lähetysjärjestöjen kanssa solmitut sopimukset 52. Seurakunnassa vuoden aikana vierailleiden ulkomaalaisten lukumäärä 10 142 500,00 1 60. Retket/matkat ja leirit 61. Retket/matkat Retkiä/seura- kuntamatkoja Osallistuneita yhteensä 3 71 62. Leirit Leirejä Vuorokausien määrä yht. Osallistuneita yhteensä 2 6 68 70. Selvitys huomattavista tilastointiin vaikuttaneista muutoksista edelliseen vuoteen verrattuna 11. Srk:ssa on laajaa monikulttuurista toimintaa, jonka toivoisi tulevaisuudessa tulevan tilastoissa esiin omana työnään.51. luvut tarkistettu. 71. Kertomusvuonna seurakunnassa/ seurakuntayhtymässä käynnistettyjä uusia toimintamuotoja 72. Seurakunnan järjestämä toiminta yhdessä muiden seurakuntien/kuntien kanssa