vuosijäseniä ainaisjäseniä kunniajäseniä yhteensä 2015 68 83 11 162 2014 68 84 9 161 2013 71 84 9 164 2012 70 83 9 162



Samankaltaiset tiedostot
vuosijäseniä ainaisjäseniä kunniajäseniä yhteensä

Pihtipudas-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2016

Pihtipudas-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2018

Tilintarkastaja on HTM Päivi Karhala ja varalla tilintarkastusyhteisö Deloitte. Toiminnantarkastajana on Vesa Kumpulainen ja varalla Salme Korhonen.

Kokouksen esityslista

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

Oikaristen sukuseura ry:n

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

Sääntömääräinen syyskokous

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

TOIMINTAKERTOMUS 2012

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

JÄSENTIEDOTE 1/2015

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie Vieremä. Hyväksytty

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous VANHEMPAINYHDISTYS

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

vuosijäseniä ainaisjäseniä kunniajäseniä yhteensä

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

TOIMINTAKERTOMUS 2005

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu Sivistyslautakunta Nro 11/2009. Kunnanvirasto, valtuustosali

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Myrskylän seurakunta/ kirkkoneuvosto PÖYTÄKIRJA kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja talouspäällikkö, esittelijä, sihteeri

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

Tarkastustarkastuslautakunta

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

TOIMINTAKERTOMUS Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Toimintakertomus vuodelta 2011

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: Muut yhteystiedot:

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (8) Kirkkovaltuusto Kokous Maanantai klo

Kuntavaalit 2017: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten asettaminen / valintojen täydentäminen

(x) (x) (x) (x) (x) (x) (x) Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Keravan Reserviläiset ry

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus. vuodelta 2015

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Merimasku-Seura ry Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi

Toimintasuunnitelma 2016

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS Sivu 2

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS SIVU 2

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

TOIMINTAKERTOMUS v. 2013

Keravan Reserviläiset ry

Pauli Salonpää * Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Henrik Kiviniemi Juha Urpilainen

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

Transkriptio:

Pihtipudas-Seura ry Pihtipudas 1 Pihtipudas-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Päättynyt vuosi oli Pihtipudas-Seura ry:n 58. toimintavuosi. Seuran tärkeimpiä tehtäviä on kotiseutuaatteen esille tuominen sekä Pihtiputaan ja Kinnulan paikallislehden Kotiseudun Sanomien julkaisu. Pihtipudas-Seura on perustettu 5. huhtikuuta 1958. Jäseniä seuralla on seuraavasti: vuosijäseniä ainaisjäseniä kunniajäseniä yhteensä 2015 68 83 11 162 2014 68 84 9 161 2013 71 84 9 164 2012 70 83 9 162 Seura kutsui syyskokouksessaan uusiksi kunniajäseniksi Anneli Sadinmaan ja Juhani Krookin. Anneli on lukenut Kotiseudun Sanomien äänilehteä näkövammaisille yli 10 vuoden ajan ja Juhani on toiminut pitkäaikaisesti Pihtiputaan kotiseututyön hyväksi. Hallituksen puheenjohtajana toimi Virpi Pihlaja ja varapuheenjohtajana Juha Siekkinen. Seuran sihteerin ja rahastonhoitajan tehtäviä kuluneena vuonna hoiti Pia Urpi. Muut jäsenet hallituksessa olivat Jukka Kananen, Juhani Krook, Kirsti Pulkkinen, Simo Puranen, Raili Urpi ja Pirkko Vartiainen. Hallitus kokoontui vuoden 2015 aikana kuusi kertaa ja kokouksissa käsiteltiin 83 pykälää. Kotiseudun Sanomien julkaisutoimikunnan jäseninä hallituksesta olivat istuva puheenjohtaja ja Juhani Krook. Kinnula-Seuran edustajana julkaisutoimikunnassa jatkoi Hellin Urpilainen (varapuheenjohtaja). Joululehtitoimikunnassa olivat Kirsti Pulkkinen, Simo Puranen, Pirkko Vartiainen, Virpi Pihlaja ja Pia Urpi. Joululehtitoimikunta kokoontui vuoden 2015 aikana neljä kertaa. Museotoimikuntaan ei valittu jäseniä. Asioiden hoidosta vastasi hallitus puheenjohtajan johdolla. Rakennustoimikunnassa olivat Ari Kahilainen, Virpi Pihlaja, Simo Puranen, Juha Siekkinen ja Pia Urpi. Rakennustoimikunta kokoontui kuusi kertaa minkä lisäksi pidettiin ns. puhelinkokouksia asioiden hoitamiseksi. Sihteeri postitti edellisen vuoden tapaan Pihtipudas-Seuran jäsenkirjeen jäsenistölle kesällä 2015. Tilintarkastaja on HTM Päivi Karhala ja varalla tilintarkastusyhteisö DHS Oy Audit Partners. Toiminnantarkastajina olivat Hanna-Leena Pennala ja varalla Minna Salminen.

2 Toiminta Seuran toiminta oli vilkasta ja omien toimintojen lisäksi seura osallistui moniin erilaisiin tapahtumiin kuluneen vuoden aikana. Pihtipudas-Seura osti Pihtiputaan seurakunnalta 4,4 hehtaarin määräalan Wanhan Pappilan ympäriltä. Kauppakirja allekirjoitettiin Pihtiputaan Osuuspankissa 24. maaliskuuta 2015. Seuran puolesta kauppakirjan allekirjoittivat puheenjohtaja Virpi Pihlaja ja varapuheenjohtaja Juha Siekkinen. Seuraa edusti myös Pihtipudas-seuran sihteeri Pia Urpi. Pihtipudas-Seura osallistui alkuvuodesta Suomen Kotiseutuliiton kilpailuun Vuoden kotiseutuyhdistys. Kilpailuhakemuksena toimi vuosikertomus vuodelta 2014. Suomen Kotiseutuliitto valitsee vuosittain Vuoden kotiseututeoksen. Valinnalla halutaan kannustaa kotiseutukirjojen tekijöitä. Pihtipudas-Seura ehdotti vuoden kotiseututeokseksi Elämäjärven kyläseuran julkaisemaan kyläkirjaa Kolmesataa savua. Kirja ilmestyi 27.4.2014. Pihtipudas-Seuran sääntömääräinen kevätkokous pidettiin tiistaina 28.4.2015 Elämäjärvellä Rajalan riihessä. Sääntömääräinen syyskokous pidettiin Alvajärven maamiesseuran talolla keskiviikkona 18.11.2015. Talo on entinen Lottala, joka rakennettiin Lottien toimesta sotien jälkeen Alvajärven kylälle. Syyskokouksessa hallitukseen valittiin paikkakunnalta muuttaneen Pirkko Vartiaisen tilalle Riitta Höykinpuro Muurasjärveltä. Pihtipudas-Seura jakaa vuosittain stipendin peruskoulun ja lukion päättäneelle oppilaalle. Tänä vuonna yläkoulun stipendin sai Riikka Jämsén ja lukion stipendin sai Arttu Nikkilä. Stipendinä jaetaan Pihtiputaan kirja II ja 50 euron lahjashekki. Stipendien perustana on muu kuin koulu- tai urheilumenestys. Männikön kiinteistö Päädyn liikehuoneistossa on kokoontunut Mannerheimin lastensuojeluliiton perhekahvila. He huolehtivat huoneiston siivouksesta. Muuten seura ei peri heiltä vuokraa. Mikäli liikehuoneistoon saadaan maksullinen vuokralainen väistyy perhekahvila heidän tieltä pois. Liikehuoneisto on Witaksen tyhjien liikehuoneistojen listalla. Syksyllä liikehuoneistossa aloitti kerran viikossa 4H:n lapsille tarkoitettu lemmikkieläinkerho. Männikön kiinteistön asunto nro 1: isommassa asunnossa asuvat Marja-Liisa ja Timo Kinnunen. Männikön kiinteistön asunto nro 2: kaksiossa asuu Pia Urpi. Männikön kiinteistön asunto nro 4: yksiössä asuu Anne Pasanen. Männikön kiinteistöön laitettiin valokuituyhteydet syksyn aikana ja päätelaite asennettiin joulukuussa. Männikön kiinteistössä ei muuta korjaustyötä tehty vuoden 2015 aikana, ainoastaan yhteen asuntoon vaihdettiin rikki menneen hellan tilalle uusi. Pihtiputaan kotiseutumuseo Museo oli avoinna ensimmäisen kerran kesämarkkinoiden aikaan lauantaina 6.6.2015. Muutoin museo oli avoinna 9.6.-8.8.2015 välisenä aikana viitenä päivänä viikossa ja tarvittaessa muutoinkin.

Työntekijöiden tehtäviin kuuluu myös Jukolan pihalla olevan sotaan lähtevien muistomerkin kukkien kastelu. Museotyöntekijöinä olivat kesällä 2015 Sampo Kokkonen, Aatos Kinnunen ja Mari Puurunen. Museotyöntekijöiden palkkaukseen ei saatu tänä vuonna Pihtiputaan kunnalta nuorten kesätyöllistämistukea, koska tuen maksun edellytyksenä olisi ollut vähintään kuukauden työsopimus/nuori. Museoon ei peritä pääsymaksua. Kuluneena vuonna museon tiedot ilmoitettiin myös Pihtiputaan Palveluhakemistoon. Kotiseutumuseon kävijämäärä oli vieraskirjan mukaan jakautunut seuraavasti: v. 2015 267 hloä v. 2014 270 hlöä v. 2013 316 hlöä v. 2012 295 hlöä Museon mainos oli Keihäskarnevaalien käsiohjelmassa. 3 Myllyahon Wanha Pappila Päähuomio on kuluneen vuoden aikana ollut Wanhassa Pappilassa, jonne hankittiin vuoden 2015 aikana maalämpöjärjestelmä öljylämmityksen tilalle. Myös valokuituverkko ja väentuvan remontti ovat työllistäneet rakennustoimikuntaa. Pappilaan hankittiin uusia sisalmattoja. Pappilan kevätsiivouksen tekivät LC Pihtipudas Emmit. Wanhan Pappilan käyttö vuosina 2015 25 2014 42 2013 37 2012 22 Paula Kinnunen veti Wanhassa Pappilassa perjantaina 22.5.2015 varhaiskasvatuksen perinnepäivän yhdessä Pihtipudas-Seuran kanssa. Tapahtumaan osallistui noin 70 lasta ja 20 aikuista kunnallisesta päivähoidosta. Perinnepäivä kuului osana Wiitaunionin varhaiskasvatuksen kulttuurin teemavuotta 2014-2015. Pappilaan vedettiin valokuituliittymä kesällä 2015. Sopimus tehtiin Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n kanssa. Valokuituyhteys on kummassakin asunnossa sekä juhlatiloissa, jossa langaton yhteys on kaikkien vierailijoiden käytössä pappilan tilaisuuksissa. Wanhan Pappilan yksiössä asuu Tuomo Mäkelä. Isommassa asunnossa, Katariinan kammarissa, asuvat Kinnuset ja Aatos Kinnunen toimii talonmiehenä. Wanhan Pappilan öljylämmitys muutettiin maalämpöön poraamalla pappilan takapihalle kolme porakaivoa. Tarjousten jättäneistä valittiin tekijäksi LVI J. Paananen Muurasjärveltä. Kaivot porattiin kesäkuun lopulla ja muut työt tehtiin heinäkuulla. Vanha öljylämmityskattila vietiin pois. Pappilan aita kaipasi korjausta ja piiput saivat uudet piipunhatut alkukesän aikana. Syksyllä lisättiin valaistusta pappilan pihapiiriin. Uudet valaisimet laitettiin grillikodan lähelle ja väentuvan takana olevalle parkkipaikalle. Myös grillikatokseen ja jätekatokseen laitettiin valaistus. Loppukesästä väentuvassa paljastui lahovaurio, jonka korjaus alkoi syksyllä. Työ valmistuu keväällä 2016. Korjauksen tekee Rakennusliike Eetu Ihalainen Oy.

4 Muu toiminta Seuran sihteeri Pia Urpi on tehnyt palkat ja kokouspalkkiot seuran omalla palkkaohjelmalla vuoden 2012 alusta alkaen. Kirjanpito hoidettiin vielä vuoden 2014 Sydän-Suomen Taloushallinta Oy:ssä Terttu Paanasen toimesta. Vuoden 2015 alusta alkaen kirjanpito siirtyi uudelleen seuran omaksi työksi, jolloin kirjanpidon hoitaa seuran sihteeri. Pihtipudas-Seuran jäsenrekisteri hoidetaan sähköisesti Klaani-ohjelmalla. Ohjelmalla laskutetaan seuran jäsenmaksut. Sihteeri osallistui lokakuussa Kirjanpitolaki uudistuu 2015 koulutukseen Ylivieskassa. Koulutuksen järjesti Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto. Pihtipudas-Seura muisti pappilan talonmiestä Aatos Kinnusta (18 v.) ja hänen äitiään Paula Kinnusta (50 v.) heidän yhteisen merkkipäivän johdosta lauantaina 25.4.2015. Luonnonkukkapäivää vietettiin sunnuntaina 14. kesäkuuta Heinäjoen pitkospuilla. Retken veti Juhani Krook. Lunnonkukkapäivän tapahtuma keräsi paljon osallistujia. Luontokirkko oli sunnuntaina 26. heinäkuuta Muurasjärvellä Salmelan talon vanhassa pihapiirissa. Sateen takia tilaisuus jouduttiin pitämään päärakennuksessa. Seura järjesti kuljetuksen ja matkan varrelta pääsi kyytiin. Kirkkoherrana toimi Arja Huuskonen. Yhteislaulutilaisuus pidettiin torstaina 30. heinäkuuta Wanhassa Pappilassa. Laulattajana oli Marika Laitinen yhdessä tyttäriensä kanssa. Säestäjänä toimi Hannu Viitala. Marika Laitinen sekä tyttäret Ada ja Adeliina (kuva Virpi Pihlaja) Sukututkimuspäivä pidettiin Wanhassa Pappilassa lauantaina 19. syyskuuta. Paikalla oli sukututkijoita, sukuseurojen edustajia ja muita asiasta kiinnostuneita. Tilaisuus kesti koko päivän.

5 Päivän luennoitsijoina olivat Heikki Rantatupa ja Osmo Rinta-Tassi kertomassa kartoista. He ovat myös julkaisseet Keski-Suomen vanhoista kartoista kirjan. Ruotusotilaista ja edustamastaan Suomen Sukututkimusseurasta ja Genos-lehdestä kertoi Heikki Vuorimies. Mielityisen ja Jämsénin sukuseuran edustajat kertoivat omista suvuistaan ja sukuseuroistaan. Sukututkimuspäivä oli nyt kolmas ja asiaan on ollut paljon kiinnostusta. Päivän aikana toivottiin vastaavaa päivää myös vuodelle 2016. Heikki Vuorimies ja ruotusotilaat (kuva Virpi Pihlaja) Kotiseudun Sanomilla on kaksi kausikorttia LiigaPlokin kotipeleihin aikaisempien vuosien tapaan kaudelle 2014-2015. Nämä kausikortit olivat myös seuran käytössä. Seuran pitkäaikainen aktiivi ja hallituksen jäsen Jukka Kananen täytti 60 vuotta helmikuussa ja rakennus- ja julkaisutoimikunnan jäsen Ari Kahilainen täytti 60 vuotta elokuussa. Pihtipudas-Seuralla on oma ryhmä facebookissa. Sivuille on laitettu kuvia mm. Pihtipudas-Seuran julkaisemista Kotiseutulehti Pihtiputaan Joulu lehdistä sekä Pihtiputaaseen liittyvistä kirjoista. Sivulla on ollut myös ilmoituksia seuran tapahtumista. Pihtipudas-Seuran uudet kotisivut ovat osoitteessa www.pihtipudas-seura.fi. Sivuja ylläpitää seuran sihteeri. Pihtipudas-Seura ry on ollut jäsenenä vuodesta 2014 alkaen Suomen Vuokranantajat ry:ssä. Yhdistys antaa lakineuvontaa jäsenille ja jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen. Pihtipudas-Seuran julkaisema Kotiseutulehti Pihtiputaan Joulu lehti ilmestyi loppuvuodesta. Painosmäärä oli 1000 kappaletta. Lehti saatiin myyntiin marraskuun aikana ja lehteä myytiin 758 kappaletta. Vanhoja joululehtiä myydään halvemmalla. Joululehtitoimikuntaan kuuluivat puheenjohtajan lisäksi Pia Urpi, Kirsti Pulkkinen, Simo Puranen ja Pirkko Vartiainen. Joululehteä myytiin paikallisissa kauppaliikkeissä ja joululehden pystyi ostamaan myös netistä näköislehtenä. Pikkujoulujen järjestäminen kuului tänä vuonna lehden julkaisutoimikunnalle. Pikkujoulut pidettiin lauantaina 21.11.2015 Rajalan riihessä Elämäjärvellä. Sitä ennen oli Pihtiputaan kirkossa Joulun hengessä konsertti, jossa esiintyi Pentti Hietanen ja hänen perheensä.

6 Tulevaa Seuran julkaisema Pihtiputaan ja Kinnulan paikallislehti Kotiseudun Sanomat tuo kotiseutuyhdistykselle sen tarvitsemat tulot kotiseututyötä varten. Lehtien levikit ovat monin paikoin lähteneet laskuun Suomessa. Toivottavaa on, että lehdellä on jatkossakin lukijoita ja ilmoittajia. Sosiaalinen media ja sen käyttö tuo lisää näkyvyyttä seuralle ja lehdelle. Pappilan käyttöä pyritään lisäämään mainostamalla ja järjestämällä seuran puolesta tapahtumia pappilassa. Pappilan päätyjen asuntojen vuokratuloilla pyritään kattamaan kiinteistön kustannukset jatkossakin. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu myös tonttikaupan myötä siistiä pappilan ympäristöä. Seuralla on arkistossa paljon vanhoja valokuvia ja äänitteitä. Aineiston digitoiminen on tärkeä työ, joka pyritään saamaan alulle mahdollisemman pian. Haastetta seuralle tuo Suomen 100-vuotisjuhlavuosi jota vietetään vuonna 2017. Suomen Kotiseutuliitto ja Jyväskylän kaupunki järjestävät Kotiseutupäivät Jyväskylässä elokuussa 2017. Molemmat tapahtumat tuovat työtä jo vuodelle 2016. Tärkein tavoite on kuitenkin saada nuoria mukaan Pihtipudas-Seuran toimintaan. Pihtiputaalla 29.2.2016 Virpi Pihlaja puheenjohtaja Luonnonkukkapäivän retki Heinäjoen pitkospuilla (kuva Virpi Pihlaja)