Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo"

Transkriptio

1 - 1 - Aika Perjantai klo Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Mikko Kaunisto jäsen Ilona Kojo jäsen Timo Mäenpää jäsen Heikki Mäkelä jäsen Reima Puukki kirkkoneuvoston jäsen Jyrki Smolander toiminnasta vastaava kappalainen 18. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus KV : Kappelineuvoston jäseniksi valittiin (varajäsenet suluissa): Aarne Heinonen (Eija Sampolahti), Mikko Kaunisto (Maarit Säilä), Ilona Kojo (Anne Ojaniittu), Timo Mäenpää (Helinä Ylikännö), Heikki Mäkelä (Heikki Koivula) ja Anne Palonen (Aino Tammi). OS 5 OS 7 Kappelineuvostoon kuuluu virkansa puolesta kappeliseurakunnan toiminnasta vastaava pappi. KJ 12;2 2. mom. Seurakunnan kirkkoherralla ja kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston keskuudestaan valitsemalla jäsenellä on oikeus olla saapuvilla kappelineuvoston kokouksessa ja ottaa osaa keskusteluun mutta ei päätöksen tekoon. Kutsu lähetetään jäsenille ja kokoukseen oikeutetuille viimeistään viisi päivää ennen kokousta. Kutsuun on liitettävä luettelo käsiteltävistä

2 - 2 - asioista. Kutsu jäsenille, kirkkoneuvoston edustajalle ja kirkkoherralle on postitettu Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 20. Pöytäkirjan tarkastajien valinta OS 10 Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksen valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa tai, jos kokous niin päättää, kappelineuvosto kokouksessaan. Aakkosjärjestyksessä pöytäkirjan tarkastajina vuorossa ovat aarne Heinonen ja Mikko Kaunisto Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan Aarne Heinonen ja Mikko Kaunisto. Pöytäkirja tarkastetaan heti kokouksen jälkeen. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittin Aarne Heinonen ja Heikki Mäkelä. Pöytäkirja tarkastetaan heti kokouksen jälkeen. 21. Kokouksen työjärjestys Lähetetty kokouskutsu/esityslista hyväksytään kokouksen työjärjestykseksi lisäten pyydetyt asiat. Esityslista hyväksyttiin lisäten kohtaan muut asiat neljä asiaa.

3 Jumalanpalvelus- ja kolehtisuunnitelma kesä-syyskuulle 2019 Kesän jumalanpalvelus- ja kolehtisuunnitelma jaetaan kokouksessa. Hyväksytään jumalanpalvelus- ja kolehtisuunnitelma. Hyväksyttiin jumalanpalvelus- ja kolehtisuunnitelma 23. Vampula-viikon ohjelma Vampulaviikon ohjelma jaetaan kokouksessa. Kappelineuvosto merkitsee Vampula-viikon ohjelman tiedoksi. Vampula-viikon ohjelma merkittiin tiedoksi. 24. Käyttötarkoituksen muutos Vampulan kappelineuvoston toimintasuunnitelmassa ja budjetissa oli merkitty 500 euroa käytettäväksi Pääsiäisen tulet -tapahtumaan. Tapahtuma ei toteutunut, koska samoihin aikoihin Huittisissa järjestettiin suuren luokan pääsiäiskonsertti. Kappelineuvosto päättää muuttaa em. määrärahan käyttötarkoitusta siten, että käyttämättömät määrärahat (500 euroa) lisätään Vampula-viikon konserttiin. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 25. Kaitaliinat Vampulan srk-talolle Tarja Lehtiö on tehnyt talkootyönä kaitaliinoja Vampulan srk-talolle. Hän on vamis tekemään lisää kaitaliinoja sillä edellytyksellä, että

4 - 4 - kappelineuvosto varaa määrärahan pellavalangan ostamiseksi. Liitteenä Lehtiön kirje kappelineuvostolle. Kappelinevosto ottaa vastaan valmiit kaitaliinat ja päättää varata määrärahat (n. 80 euroa) lisämateriaalille. Lisäksi kappelineuvosto päättää ostaa suojasuihkeen kahvion liinoille. 26. Lähetystyön työryhmän puheenjohtajan valinta Kappelineuvosto päätti kokouksessaan ( 8) valita lähetystyöryhmän puheenjohtajaksi Elisa Kisamaan. Elisa Kisamaa ilmoitti myöhemmin, että hän ei haluaisikaan toimia tässä vaiheessa ryhmän puheenjohtajana. Valittu työryhmä kokoontui käsittelemään asiaa. He päättivät ehdottaa keskuudestaan puheenjohtajaksi Teija Kostamon. Päätösehdotus (JS) Kappelineuvosto valitsee lähetystyöryhmän uudelleen: Teija Kostamo, pj. Elisa Kisamaa Anne Ojaniittu Pirkko Rihko Maarit Säilä Matti V. Virtanen Varalla: Aila Korvenpää, Timo Mäenpää, Aarne Heinonen 27. Asunto Oy Turun Eerikinkatu 29:n tilanne Anne Palonen kertoi asunnon remontin tämän hetkistä tilanteesta. Viikolla 21 on alkanut vesikaton uusiminen. Putkiremontti alkaa lokakuussa Asuntojen kohdalta putkiremontti alkaa loppiaisesti Remontti kestää asuntoa kohden n. 5 viikkoa. Sen aikana

5 - 5 - asukkaiden käytössä yhteiset saunatilat. Talouspäällikkö ehdottaa, että asunto laitetaan vuokralle mahdollisimman pian. Vuokrailmoituksessa kerrotaan putkiremonttitilanteesta ja remontin aikana annetaan helpotusta vuokralle. Päätösehdotus (AP): Kappelineuvosto valtuuttaa Huittisten seurakunnan taloustoimiston hakemaan asunnolle vuokralaisen, valitsemaan vuokralaisen sekä vuokraamaan asunnon mahdollisimman pian. 28. Kesäillan hartauden järjestäminen Huittisten srk-keskuksessa Vampulan kappelineuvoston vuoro järjestää kesäillan hartaus on keskiviikkona klo 18. Kappelineuvosto valitsee hartauden toteuttajat Ilona Kojo, Aarne Heinonen ja Mikko Kaunisto vastaavat tilaisuudesta. Muut asiat a) Iris Ericsson on tarjonnut kappeliseurakunnalle ryijyä. Kappelineuvsto päätti ottaa vastaan tarjotun ryijyn ja päättää sijoituspaikan myöhemmin. b) Körrin kirkkoon tarvitaan tekstinlukija kappeliseurakunnan edustajana. Anne Palonen toimii tekstinlukijana. c) Ilona Kojo, Mikko Kaunisto, Aarne Heinonen ja Reima Puukki saavat jatkossa kappelineuvoston kokouskutsut sähköpostilla. d) Vampulan kirkon siivous. Anne Palonen valtuutettiin ottamaan yhteyttä taloustoimistoon Vampulan kirkon siivoamisen selvittämiseksi. Siivous pitäisi tehdä ennen kuin kirkko on tiekirkkona tänä kesänä. 30. Pöytäkirjan nähtävillä olo Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä Huittisten kirkkoherranvirastossa ja kopio siitä vastaavan ajan seurakuntatoimistossa.

6 Oikaisuvaatimus OS 14 Kappelineuvoston päätöksiin haetaan muutosta kirkkoneuvostolle tehtävällä oikaisuvaatimuksella (KL 24) Oikaisuvaatimus annettiin. 32. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Kokouksen puolesta: Anne Palonen puheenjohtaja Jyrki Smolander sihteeri Pöytäkirja on tarkastettu ja havaittu kokouksen kulun mukaiseksi. Huittinen Aarne Heinonen Heikki Mäkelä Varapuheenjohtaja päätti kokouksen klo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo 1 Aika Perjantai 11.5.2018 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Liisa Hosike varapuheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Heikki Koivula jäsen Jarmo Tuominen jäsen Hannele Isaksson kirkkoneuvoston

Lisätiedot

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo - 1 - Aika Perjantai 16.2.2018 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Jussi Heikkilä Aarne Heinosen varajäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen

Lisätiedot

16. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo

16. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo 1 Aika Perjantai 12.5.2017 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Helinä Ylikännö Anni Rantalan varajäsen

Lisätiedot

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo

29. Kokouksen avaus Alkuvirren jälkeen puheenjohtaja avasi kokouksen klo - 1 - Aika Perjantai 16.9.2016 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen Jarmo Tuominen jäsen

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi alkuhartauden jälkeen kokouksen klo

Puheenjohtaja avasi alkuhartauden jälkeen kokouksen klo 1 Aika Perjantai 10.2.2017 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Jarmo Tuominen jäsen Helinä Ylikännö Anni

Lisätiedot

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo - 1 - Aika Perjantai 22.2.2019 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Aarne Heinonen jäsen Mikko Kaunisto jäsen, saapui klo 17.57 Ilona Kojo jäsen Timo Mäenpää jäsen Heikki Mäkelä jäsen Anne Palonen

Lisätiedot

28. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo

28. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen alkuhartauden jälkeen klo 1 1 Aika Perjantai 22.9.2017 klo 18.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Anne Ojaniittu Liisa Hosikkeen varajäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen

Lisätiedot

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo

Aika Perjantai klo Vampulan seurakuntatalo - 1 - Aika Perjantai.9.2.2016 klo 17.00 Paikka Vampulan seurakuntatalo Läsnä Anne Palonen puheenjohtaja Aarne Heinonen jäsen Liisa Hosike jäsen Heikki Koivula jäsen Anni Rantala jäsen, poistui klo 17.45

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 sivu Enonkosken kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 sivu Enonkosken kappelineuvosto Enonkosken kappelineuvosto 30.01.2017 1 Kokousaika 30.01.2017 klo 17.30 19.02 Paikka Enonkosken seurakuntatoimisto Läsnä X puheenjohtaja Pekka Auvinen X aluekappalainen Touko Ahokas X jäsen Heikki Kylliäinen

Lisätiedot

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019 Aika: torstai 7.2.2019 klo 18.23-19.33 Paikka: seurakuntakeskus kirjasto, 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Antti

Lisätiedot

6SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 sivu Enonkosken kappelineuvosto

6SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 sivu Enonkosken kappelineuvosto Enonkosken kappelineuvosto 14.11.2016 1 Kokousaika 14.11.2016 klo 17.30 19.15 Paikka Enonkosken seurakuntatoimisto Läsnä x puheenjohtaja Pekka Auvinen x aluekappalainen Touko Ahokas x jäsen Heikki Kylliäinen

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 05/2018 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 05/2018 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 05/2018 Kokousaika tiistai 15.5.2018 klo 16.30 Kokouspaikka Maijan kammari, Rusthollintie 4 Läsnä Breilin, Oskar varapj., Anttila, Raimo varajäsen, Koivunen Timo Kuituniemi, Riitta,

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 sivu Enonkosken kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 sivu Enonkosken kappelineuvosto Kokousaika maanantai 22.1. klo 18.00 19.25 Paikka Enonkosken seurakuntatalo Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven - puheenjohtaja Pekka Auvinen x aluekappalainen, puheenjohtajana kokouksessa Touko Ahokas x jäsen

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen. Maj-Britt Varpe Helle Vahtera

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen. Maj-Britt Varpe Helle Vahtera Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 Aika: tiistai 25.8.2015 klo 17.30 19.17 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät

Lisätiedot

HUITTISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA SIVU KIRKKONEUVOSTO 8/

HUITTISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA SIVU KIRKKONEUVOSTO 8/ KIRKKONEUVOSTO 8/28.9.2017 1 Aika Torstai 28.9.2017 klo 18.00-19.05 Paikka Huittisten seurakuntakeskus Aurora Sali Jäsenet, paikalla Rauno Herranen, khra, puheenjohtaja Liisa Hosike Päivi Huhtanen Hannele

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 14.9.2017 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika: Torstai 14.9.2017 klo 18.00 19.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko 22.5.2019 klo 19.00 20.57 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 OSALLISTUJAT: VARSINAISET JÄSENET läsnä/poissa Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x )

Lisätiedot

Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Petri Puukki Maj-Britt Varpe. Poissa Tytti Hyytiä Timo Räsänen

Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Petri Puukki Maj-Britt Varpe. Poissa Tytti Hyytiä Timo Räsänen Sivu 1 / 6 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika: perjantai 13.5.2016 klo 17.00 18.40 Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 22.1.2015 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 Aika: To 22.1.2015 klo 18.30 20.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: kappalainen

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /6

Kalannin kappelineuvosto /6 Kalannin kappelineuvosto 31.1.2018 1/6 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika: Keskiviikko 31.1.2018 klo 18 19.30 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 20.35 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Karvonen Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja (-) Hanski Liisa kappelineuvoston

Lisätiedot

Enonkosken PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 1 kappelineuvosto

Enonkosken PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 1 kappelineuvosto Enonkosken PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 1 Kokousaika 14.03.2016 klo 18.00-20.05 Paikka Enonkosken seurakuntatoimisto Läsnä x puheenjohtaja Pekka Auvinen x aluekappalainen Touko Ahokas x jäsen Heikki Kylliäinen

Lisätiedot

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6

Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: tiistai 17.2.2015 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 19.25 Paikka Virojoen seurakuntatalo, 2. krs, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Hanski Liisa kappelineuvoston varapj. (x) Niemelä Teuvo kappelineuvoston

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto 2018

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto 2018 1 PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2018 2018 Kokousaika: 06.02.2018 klo 17.10-18.35 Kokouspaikka: Jalasjärven Seurakuntatalo, kokoushuone Osanottajat Jani Latva-Nikkola puheenjohtaja Jarmo Alajoki varapuheenjohtaja poissa

Lisätiedot

Lokalahden kappelineuvosto /6

Lokalahden kappelineuvosto /6 Lokalahden kappelineuvosto 15.2.2019 1/6 LOKALAHDEN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1 / 2019 Aika: Perjantaina 15.2.2019 klo 18.00 19.30 Paikka: Paanula OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 2/2017 Sivu 1 / 5 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 2/2017 Sivu 1 / 5 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 2/2017 Sivu 1 / 5 AIKA Ti 14.2.2017 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali Ranuan seurakunta Pöytäkirja KV 1/2019 nettiversio 1 Pappilantie 11 D 1 97700 Ranua 22.1.2019 KIRKKOVALTUUSTO Aika maanantai 21.1.2019 klo 18 Paikka Läsnä Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1 sali

Lisätiedot

Lokalahden kappelineuvosto /6

Lokalahden kappelineuvosto /6 Lokalahden kappelineuvosto 2.9.2015 1/6 LOKALAHDEN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2 / 2015 Aika: Keskiviikkona 2.9.2015 klo 19.00-20.25 Paikka: Paanula OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:

Lisätiedot

Paikka: takkahuone, seurakuntakeskus, Koulukatu 6

Paikka: takkahuone, seurakuntakeskus, Koulukatu 6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2016 Aika: torstai 1.9.2016 klo 17.38-19.06 Paikka: takkahuone, seurakuntakeskus, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Minna Bergström

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/ 2017 Jalasjärven kappelineuvosto 2017

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/ 2017 Jalasjärven kappelineuvosto 2017 1 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 6/ 2017 2017 Kokousaika: 14.12.2017 klo 17.08-18.20 Kokouspaikka: Jalasjärven Seurakuntatalon pieni sali Osanottajat Jani Latva-Nikkola puheenjohtaja Jarmo Alajoki varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 3.10.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 88 - Kokouksen avaus 89 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 90 - Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2016. Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2016. Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru Kurun kappelineuvosto 30.9.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Perjantai 30.9.2016 klo 18.00 22.27 Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi

Lisätiedot

HUITTISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 sivu KIRKKOVALTUUSTO /9

HUITTISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 sivu KIRKKOVALTUUSTO /9 KIRKKOVALTUUSTO 26.01.2017 1/9 Kokousaika Torstai 26.01.2017 klo 19.00-19.25 Kokouspaikka Huittisten seurakuntakeskus, Toivon sali Jäsenet, paikalla Tuula Ala-Haavisto Tuula Hannunen Liisa Hosike Päivi

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 02/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 02/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Maanantai 27.03.2017 kello 17.00 19.20 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Eronen Juha Härmälä Irja Julkunen Pia Hynninen

Lisätiedot

3 / 74 Korpilahden alueneuvoston kokousaikataulu kevätkaudelle 2016

3 / 74 Korpilahden alueneuvoston kokousaikataulu kevätkaudelle 2016 Sivu 1 / 5 AIKA Pe 11.12.2015 klo 17 (joulupuuro klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 69 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 / 70 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen tai aluesihteerille p

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen tai aluesihteerille p JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3 / 2018 1 AIKA 30.8.2018 klo 17.00- PAIKKA Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 27

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA keskiviikko klo 18.30 19.40 PAIKKA Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa OSALLISTUJAT Karvonen, Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja (x) Hanski, Liisa

Lisätiedot

3/27 Korpilahden alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle /28 Korpilahden alueseurakunnan kolehtisuunnitelma kesä-joulukuu 2016

3/27 Korpilahden alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle /28 Korpilahden alueseurakunnan kolehtisuunnitelma kesä-joulukuu 2016 Sivu 1 / 5 AIKA To 26.5.2016 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3/24 Työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 20.11.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen Järvenpää

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA maanantai 21.11.2016 klo 18.00 20.00 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x ) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA Keskiviikko 17.10.2018 klo 19.00 21.00 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja ( x ) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu 1 / 6 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu 1 / 6 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu 1 / 6 AIKA Ke 7.6.2017 klo 17 (ruokailu klo 16.30) PAIKKA Mutasen leirikeskus Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 39 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /6

Kalannin kappelineuvosto /6 Kalannin kappelineuvosto 13.2.2014 1/6 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA 1/2014 Aika: torstaina 13.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Olli Laivo

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Sunnuntai klo 19.00-19.50 Paikka: Seurakuntakeskuksen kahvio Läsnä: Kalle Peltokangas, pj Pirkko Ahola Ulla Akonniemi Hannu Hautoniemi Sanni-Maiju

Lisätiedot

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: keskiviikko 11.11.2015 klo 17.58-19.03 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät

Lisätiedot

Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Maj-Britt Varpe. Timo Räsänen Minna Bergström Hermanni Eskoli

Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Maj-Britt Varpe. Timo Räsänen Minna Bergström Hermanni Eskoli Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika: torstai 9.2.2017 klo 17:00-18.09 Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: pj jäsenet: kappalainen,

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1.

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Kokouskutsu ja Esityslista 1/2015 Sivu 1 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Kokouspäivä 12.1. Sivu 1 Seurakuntaneuvoston kokous pidetään 12.1.2014 Lapinlahden seurakuntatalossa. Ennen kokousta klo 18-19 on uuden seurakuntaneuvoston perehdytystilaisuus, jossa kirkkoherran johdolla käsitellään seurakuntaneuvoston

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 1/2017

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 1/2017 Kurun kappelineuvosto 10.1.2017-1- Kokousaika Kokouspaikka Tiistai 10.1.2017 klo 17.44 18.54 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja, läsnä

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 01/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 Kokousaika Tiistai 24.01.2017 kello 16.00-17.35 Kokouspaikka Rantasalmen seurakuntatalo Kirkkorinne Läsnä Härmälä Irja Julkunen Pia Korhonen Suvi Lankinen

Lisätiedot

jäsenet: pj Petri Puukki Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Eila Polojärvi kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen

jäsenet: pj Petri Puukki Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala Eila Polojärvi kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen Sivu 1 / 6 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3 / 2014 Aika: keskiviikko 19.3.2014 klo 17.34-19.22 Paikka: Lähetyskoti, Alinenkatu 11 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri Puukki Minna

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 1/2018. Keskiviikko klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 1/2018. Keskiviikko klo Kurun kappelineuvosto 11.4.2018-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 11.4.2018 klo 17.30 18.55 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

HUITTISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 sivu KIRKKOVALTUUSTO /9

HUITTISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 sivu KIRKKOVALTUUSTO /9 KIRKKOVALTUUSTO 29.1.2019 1/9 Kokousaika Kokouspaikka Jäsenet Tiistai 29.1.2019 klo 19.00, kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, ennen kokousta klo 18.00 alkaen koulutus seurakunnan hallinnosta Huittisten seurakuntakeskus,

Lisätiedot

Temisevä Liisa jäsen Vilander AnnaMarja jäsen Vilkman Pirkko jäsen

Temisevä Liisa jäsen Vilander AnnaMarja jäsen Vilkman Pirkko jäsen PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika 3.1.2019 klo 17.22 18.45 Paikka Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42 (kirkkosali) Läsnä Leppämäki Tuula puheenjohtaja Jaakkola Teuvo varapuheenjohtaja Eskelinen

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN08 /2018 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Leirikeskus Kinismaja, Venäjänniementie 341 B

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN08 /2018 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Leirikeskus Kinismaja, Venäjänniementie 341 B ASIKKALAN SEURAKUNTA KN8 /218 Kokousaika keskiviikko 19.9. 218 klo 19.3 Kokouspaikka Leirikeskus Kinismaja, Venäjänniementie 341 B Läsnä Muut osallistujat Poissa Ala-Hemmilä, Arto, jäsen Anttila Raimo,

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Kappelineuvosto

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika tiistai klo 18.30 20.45 Paikka Virojoen seurakuntatalo, Riihitie 2, Virojoki läsnä/poissa Osallistujat Karvonen Taina vt. kappalainen, puheenjohtaja (x) Hanski Liisa kappelineuvoston

Lisätiedot

Pöytäkirja nähtävillä: Pöytäkirja on nähtävillä Orimattilan seurakunnan kirkkoherranvirastolla

Pöytäkirja nähtävillä: Pöytäkirja on nähtävillä Orimattilan seurakunnan kirkkoherranvirastolla ARTJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Kirkkotie 23 16200 Artjärvi PÖYTÄKIRJA4/2018 ARTJÄRVEN KAPPELINEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 6.6.2018 klo 17.00 Paikka Artjärven seurakuntakoti, Kirkkotie 23, 16200 Artjärvi

Lisätiedot

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto Marja-Leena Ala-Karvia jäsen Keijo Haanpää jäsen

KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2018 Jalasjärven kappelineuvosto Marja-Leena Ala-Karvia jäsen Keijo Haanpää jäsen 1 KURIKAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4/ 2018 2018 Kokousaika: 26.09.2018 klo 18.02-19.33 Kokouspaikka: Jalasjärven seurakuntatalo, kokoushuone Osanottajat Tapani Virkkala puheenjohtaja Jarmo Alajoki varapuheenjohtaja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ /

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ / JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2018 1 / 5 AIKA ke klo 17 (joulupuuro klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 46 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo Kurun kappelineuvosto 8.5.2018-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 8.5.2018 klo 18.00 19.00 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja, läsnä

Lisätiedot

3 / 37 Korpilahden alueseurakunnan syyskauden toiminnan esittely

3 / 37 Korpilahden alueseurakunnan syyskauden toiminnan esittely Sivu 1 / 6 AIKA To 6.10.2016 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 / 34 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Kokousaika: Torstaina klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl

Kokousaika: Torstaina klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl MARTINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Kokousaika: Torstaina 6.6.2019 klo 18 Kokouspaikka: Seurakuntatalon kahvihuone, Maijankuja 6, Koski Tl Läsnä Hacklin Outi x puheenjohtaja Harstinen Pirjo - varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 1 AIKA 14.4.2016 klo 16.30 alkavan iltakoulun päätyttyä. PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 28 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi.

2 KOKOUKSEN AVAUS JA NIMENHUUTO Harri Kaukinen avasi kokouksen ja suoritti nimenhuudon, jossa todettiin yllämainitut läsnä oleviksi. PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2015 AIKA keskiviikkona 14.1.2015 klo 19 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Auranen Harri Hutko Sinikka Järvelä Jari Kallio Reino

Lisätiedot

3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30

3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30 3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1 Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30 Jäsenet Posti Timo pj Elonsalo Raimo Erkkilä Pentti Harinen Ari poissa Hickey Hanna-Leena Kaurila

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 21.1.2015 klo 17-18.20 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KOKOUSAIKA 10.1.2017 klo 17-17.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2016 1 AIKA 14.4.2016 klo 16.30 alkavan iltakoulun päätyttyä. PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 28 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/ ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 16.11.2011 klo 17.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Lindström Sari, puheenjohtaja Ahlfors Sirpa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 1 (5) AIKA keskiviikko klo 17.00-18.30 PAIKKA Aseman Pysäkki, kokoontumistila, Hannikaisenkatu 29 Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Työjärjestyksen hyväksyminen 90 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokousaika Maanantaina 13.02.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Säkylän seurakuntatalo Läsnä Aalto-Setälä Päivi Huhtinen Sari Huitu Pertti Karilainen Leena Kivineva Tiina Kytövuori Tuula Lahti Sirpa Laine Pentti

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen.

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 6/2017 1 / 6 AIKA to klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO

SYSMÄN SEURAKUNTA 1/ ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO SYSMÄN SEURAKUNTA 1/2012 1 ( 7 ) KIRKKOVALTUUSTO 9.1.2013 Aika Keskiviikko 9.1.2012 klo 19.00 19.24 Paikka Olavin toimintakeskus, seurakuntasali Nuotta Läsnä Lauri Kirves puheenjohtaja Jarmo Heinonen Ritva

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2015 1 AIKA 17.12.2015 klo 16.30-17.08 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 90 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017. Kirkkoneuvosto OSALLISTUJAT Esa Löytömäki kirkkoherra, puheenjohtaja

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017. Kirkkoneuvosto OSALLISTUJAT Esa Löytömäki kirkkoherra, puheenjohtaja Kirkkoneuvosto 26.4.2017 1 KOKOUSAIKA 26.4.2017 kello 17.00 17.40 KOKOUSPAIKKA Forssan seurakuntatalo, musiikkihuone OSALLISTUJAT Esa Löytömäki kirkkoherra, puheenjohtaja Timo Heikkilä varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen.

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1 / 5 AIKA To klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Työjärjestyksen

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017. AIKA keskiviikkona PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2017 AIKA keskiviikkona 25.1.2017 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Ali-Rontti Ilkka Arvola Lassi Auranen Harri Hutko Sinikka Kallio Reino Kanervo

Lisätiedot

Punkaharjun kappeliseurakunta kappelineuvoston kokous 6 /

Punkaharjun kappeliseurakunta kappelineuvoston kokous 6 / PUNKAHARJUN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 6/2017 KAPPELINEUVOSTO KOKOUSAIKA Keskiviikko 4.10.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Punkaharjun seurakuntatalo KOKOUKSEN OSALLISTUJAT Jäsenet Läsnä (Varajäsenet)

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 14.9.2017 klo 16.30-18.52. PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1

LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 LIEDON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Paikka Tarvasjoen kappelitoimisto Kokousaika 29.8.2017 klo 18.00 18.40 Pykälät 27-37 Osanottajat Kokoukseen kutsuttu/läsnä Kappelineuvoston jäsenet: vs. kappalainen

Lisätiedot

Eskelinen Sakari. Långström Sirkka jäsen. Muut osallistujat Jaakkola Teuvo kirkkovaltuuston puheenjohtaja kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja

Eskelinen Sakari. Långström Sirkka jäsen. Muut osallistujat Jaakkola Teuvo kirkkovaltuuston puheenjohtaja kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja PÖYTÄKIRJA 5/2019 57 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika 29.3.2019 klo 18.16 19.50 Paikka Joutsan seurakuntakoti, Jousitie 42 Läsnä Leppämäki Tuula puheenjohtaja Kuitunen Teuvo varapuheenjohtaja Eskelinen Sakari

Lisätiedot

HUITTISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 sivu KIRKKOVALTUUSTO /6. Torstai klo 19.00, kahvit klo 18.

HUITTISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 sivu KIRKKOVALTUUSTO /6. Torstai klo 19.00, kahvit klo 18. KIRKKOVALTUUSTO 14.09.2017 1/6 Kokousaika Kokouspaikka Jäsenet Torstai 14.09.2017 klo 19.00, kahvit klo 18.30 Toivon salissa, Huittisten seurakuntakeskus, Toivon sali Tuula Ala-Haavisto Tuula Hannunen

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA torstai 26.5.2016 klo 18.00 20.03 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja (x) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2016 1 TIKKAKOSKEN AENEUVOSTO AIKA klo 18.58 20.25 PAIKKA Tikkakosken kirkko, seurakuntasali, Kirkkokatu 18 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 81 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 9/2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA

ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 9/2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA ASIKKALAN SEURAKUNTA KN 9/2017 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 18.10.2017 Kokousaika Keskiviikko 18.10.2017 klo 15 16.50 Kokouspaikka Asikkalan hautausmaa, Kappelitie 20 Läsnä Muut osallistujat Ala-Hemmilä,

Lisätiedot

Lokalahden kappelineuvosto /6

Lokalahden kappelineuvosto /6 Lokalahden kappelineuvosto 12.2.2014 1/6 LOKALAHDEN KAPPELINEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1 / 2014 Aika: keskiviikkona 12.2.2014 klo 18.00 19.25 Paikka: Paanulan kokoustila OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA/ 2013-03 PÖYTÄKIRJA

Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA/ 2013-03 PÖYTÄKIRJA Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantaina klo 17.00 18.20. Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuoneessa läsnä / poissa Osanottajat Ylikangas Kimmo, kirkkoherra Grönlund Reino, jäsen Hartikainen

Lisätiedot

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019. AIKA keskiviikkona klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo

PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019. AIKA keskiviikkona klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo PÖYTYÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 1/2019 AIKA keskiviikkona 23.1.2019 klo 18 PAIKKA Pöytyän seurakuntatalo LÄSNÄ jäsenet Timo Aaltonen Enni Alakoski Ilkka Ali-Rontti Soile Anttila Ville Arkkila

Lisätiedot

Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Timo Räsänen Maj-Britt Varpe. Tytti Hyytiä

Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Timo Räsänen Maj-Britt Varpe. Tytti Hyytiä Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika: tiistai 20.2.2018 klo 17.00-18.16 Paikka: yläsali, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: pj jäsenet: vpj

Lisätiedot

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kappelineuvosto

MIEHIKKÄLÄN KAPPELISEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kappelineuvosto 1 KAPPELINEUVOSTON KOKOUS AIKA maanantai 30.1.2017 klo 18.30 20.30 PAIKKA Seurakuntakoti, Pappilankuja 3 läsnä/poissa OSALLISTUJAT Astola, Matti kappalainen, puheenjohtaja (x) Kaitainen, Markku kappelineuvoston

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2017. Keskiviikko klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2017. Keskiviikko klo Kurun kappelineuvosto 13.9.2017-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.9.2017 klo 17.30 19.10 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2016 1 AIKA 7.9.2016 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 39

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 AIKA klo 17.00 alueneuvoston varsinaisten- ja varajäsenten sekä alueseurakunnan työntekijöiden yhteinen jouluruokailu, jonka jälkeen alueneuvoston kokous. PAIKKA

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Säynätsalon alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 1.6.2017 klo 18.00 PAIKKA Sivu / Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 27

Lisätiedot

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus

VIROLAHDEN KAPPELISEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2018 Kappelineuvosto/hautausmaakatselmus 1 /hautausmaakatselmus KAPPELINEUVOSTON KOKOUS/HAUTAUSMAAKATSELMUS Aika maanantai klo 17.00 19:30 Paikka Virolahden hautausmaa ja Pitäjäntupa läsnä/poissa Osallistujat Koivunen Anne kappalainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /5

Kalannin kappelineuvosto /5 Kalannin kappelineuvosto 5.3.2018 1/5 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2018 Aika: Maanantai 5.3.2018 klo 19.30 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo Lipponen

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 2.12.2015 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Keskiviikko 2.12.2015 klo 18-19 Paikka: Männäisten Tupa OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Jukka Korpi Katriina

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 AIKA To 27.4.2017 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3/26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot