LUONNONKÄYTTÖMUOTOJEN MERKITYS YLÄ-LAPIN KOTITALOUKSISSA

LUONNONKÄYTTÖMUOTOJEN MERKITYS YLÄ-LAPIN KOTITALOUKSISSA Helsingin Yliopisto Metsäekonomian laitos Kansantaloudellisen metsäekonomian Pro Gradu-tutkielma Paula Morri Maaliskuu 2005

HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Laitos Institution Department Metsäekonomian laitos Tekijä Författare Author Paula Riitta Morri Työn nimi Arbetets titel Title Luonnonkäyttömuotojen merkitys Ylä-Lapin kotitalouksissa Oppiaine Läroämne Subject Kansantaloudellinen metsäekonomia Työn laji Arbetets art Level Aika Datum Month and year Sivumäärä Sidoantal Number of pages Pro Gradu Tiivistelmä Referat Abstract Maaliskuu 2005 80 + 27 Tutkimuksen tavoitteet Tutkimus on osa Metsäntutkimuslaitoksen toteuttamaa Ylä-Lapin metsien kestävä käyttö -hanketta. Tässä osatutkimuksessa tarkastellaan luonnon hyödyntämisen yleisyyttä, arvoa ja merkitystä Ylä-Lapin kuntien kotitalouksille. Lisäksi selvitetään, millainen merkitys metsää hyödyntävillä elinkeinoilla (metsätalous, porotalous ja matkailu) on kotitalouksien tulonmuodostuksessa. Lopuksi tarkastellaan kotitalouksien luonnonkäyttöön liittyviä arvoja ja asenteita ja niiden yhteyttä sosioekonomisiin tekijöihin ja luonnon käyttöön. Lähdeaineisto Eri luonnonkäyttömuotojen merkitystä selvitettiin kyselytutkimuksella, jonka avulla kerättiin tietoa ylälappilaisten kotitalouksien tulonmuodostuksesta, luontaiselinkeinojen ja eri luonnonkäyttömuotojen merkityksestä ja yleisyydestä, sekä niihin liittyvistä asenteista. Postikysely lähetettiin 2200 kotitalouteen syyslokakuussa 2004. Vastausprosentti oli 36 % (789 vastausta). Kotitalouskyselyn lisäksi tutkimuksen aineistona käytettiin mm. Tilastokeskuksen, Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskuksen, Metsäntutkimuslaitoksen ja Lapin Liiton tilastoja. Aineiston käsittely Aineisto analysoitiin tilastollisia menetelmiä apuna käyttäen. Kotitaloudet jaettiin faktori- ja ryhmittelyanalyysin avulla asenneryhmiin. Asenneryhmiin kuuluvien kotitalouksien taustatekijöitä tarkasteltiin korrelaatiokertoimien, ristiintaulukoinnin ja keskiarvotestien avulla. Tulokset Ylälappilaisten kotitalouksien luonnonkäytön arvo (kalastus, keräily, metsästys ja polttopuun käyttö) on keskimäärin 805 euroa kotitaloutta kohti. Koko Ylä-Lapin alueella luonnonkäytön arvo nousee yli kolmeen ja puoleen miljoonaan euroon vuodessa. Kaikilla metsää hyödyntävillä elinkeinoilla (matkailu, metsätalous ja porotalous) on merkitystä kotitalouksien tulonmuodostuksessa. Tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää löytää toimintamalli, jossa kaikki toiminnot voisivat toimia rinnakkain Ylä-Lapin alueella. Eri käyttömuotoja yhteensovitettaessa olisi muistettava myös monikäytön arvo paikallisille. Kotitaloudet jaettiin kolmeen asenneryhmään faktori- ja ryhmittelyanalyysin avulla: Paikallisautonomia (49 % vastaajista), Metsätaloutta arvostavat (20 % vastaajista) ja Luonnonsuojelua arvostavat (19 % vastaajista). Suurin osa ylälappilaisista haluaisi, että paikallisilla tahoilla olisi eniten päätösvaltaa Ylä-Lapin luonnonkäytöstä päätettäessä. Eri ammattiryhmillä tai eri kuntien asukkailla ei ole yhtenevää mielipidettä Ylä- Lapin luonnonkäytöstä. Avainsanat Nyckelord Keywords Metsän monikäyttö, käyttömuotojen yhteensovittaminen, luonnonkäyttö, luontaiselinkeinot, Ylä-Lappi, luonnonvarasuunnittelu, faktorianalyysi, ryhmittelyanalyysi Säilytyspaikka Förvaringsställe Where deposited Muita tietoja Övriga uppgifter Further information

1 JOHDANTO... 2 1.1 Tausta... 2 1.2 Ylä-Lapin metsien kestävä käyttö -tutkimushanke... 3 1.3 Tutkimuksen tavoitteet... 4 1.4 Aikaisemmat tutkimukset... 5 2 YLÄ-LAPPI JA LUONNONKÄYTTÖMUODOT... 6 2.1 Ylä-Lapin alue... 6 2.1.1 Maankäyttö... 6 2.1.2 Väestö... 8 2.2 Luonnonkäyttömuodot Ylä-Lapissa... 9 2.2.1 Luontaiselinkeinon määritelmä... 9 2.2.2 Keräily... 10 2.2.3 Kalastus... 11 2.2.4 Metsästys... 12 2.2.5 Poronhoito ja porotalous... 14 2.2.6 Metsätalous... 15 2.2.7 Matkailu... 16 2.3 Sotavuosien jälkeinen rakennemuutos... 17 2.4 Ristiriidat eri luonnonkäyttömuotojen välillä... 18 2.5 Yhteenveto tutkimuksen taustasta ja tarkoituksesta... 19 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 22 3.1 Aineiston kokoaminen... 22 3.2 Otanta ja kyselytutkimuksen perusjoukko... 23 3.3 Menetelmät... 24 3.3.1 Tilastolliset testit... 24 3.3.2 Faktorianalyysi... 25 3.3.3 Ryhmittelyanalyysi... 29 4 TULOKSET... 31 4.1 Vastaajien perustiedot... 31 4.1.1 Asuinkunta, sukupuoli, ikä ja syntyperä... 31 4.1.2 Vastaajan koulutus ja elämäntilanne... 33 4.1.3 Ruokakunnan koko ja kotitalouden tulot... 34 4.1.4 Työelämässä toimiminen ja perheenjäsenten ammatit... 35

4.2 Luonnonkäyttömuotojen ja metsää hyödyntävien elinkeinojen yleisyys ja asema kotitalouksissa... 36 4.2.1 Keräily... 36 4.2.2 Kalastus... 37 4.2.3 Metsästys... 38 4.2.4 Poronhoito ja porotalous... 40 4.2.5 Metsätalous... 42 4.2.6 Matkailu... 44 4.2.7 Yhteenveto luonnonkäytön arvosta kotitalouksille... 46 4.3 Ylälappilaisen luonnonkäytön piirteitä... 47 4.3.1 Luonnonkäyttömuotojen yhteys toisiinsa... 47 4.3.2 Kuntien väliset erot luonnonkäytössä... 47 4.3.3 Erot syntyperän välillä... 48 4.3.5 Erot tuloryhmien välillä... 50 4.4 Elinkeinojen jatkuvuus... 50 4.5 Elinkeinojen ja luonnonkäyttömuotojen merkitys kotitalouksille... 52 4.5.1 Luonnonkäyttömuotoihin liittyvien mielipiteiden perusteella muodostetut faktorit... 52 4.5.2 Kotitalouksien ryhmittely luonnonkäyttömuotoihin liittyvien asenteiden mukaan... 56 4.5.3 Ryhmä 1: Paikallisautonomia... 57 4.5.4 Ryhmä 2: Metsätaloutta arvostavat... 58 4.5.5 Ryhmä 3: Luonnonsuojelua arvostavat... 59 4.5.6 Asenneryhmiin kuuluvien kotitalouksien taustatekijöitä... 60 4.7 Tulosten tarkastelu... 61 4.7.1 Luonnon hyödyntäminen ja luonnonkäyttömuotojen merkitys Ylä-Lapin kotitalouksissa... 61 4.7.2 Ylälappilaisen luonnonkäytön laajuus verrattuna koko Suomen keskiarvoon... 63 4.7.3 Luontaiselinkeinojen periytyvyys... 64 4.7.4 Luonnonkäytön erot kuntien ja syntyperän välillä... 65 4.7.5 Luonnonkäyttöön liittyvien asenteiden yhteys tuloihin ja kotitalouden omaan luonnonkäyttöön... 65 5 YHTEENVETO JA PÄÄTELMÄT... 68 LÄHTEET... 75 LIITTEET 1

1 JOHDANTO 1.1 Tausta Ylä-Lapin alue käsittää Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat (kuva 1). Alueella on erotettavissa kolme luonnonvarojen käyttömuotoa: perinteiset luontaiselinkeinot (porotalous, kalastus, metsästys ja keräily), metsätalous ja matkailu (Sandström 2000). Yhteistä näille elinkeinoille on luonnonkäyttö. Viime vuosina edellä mainittujen luonnonkäyttömuotojen ja niihin liittyvien elinkeinojen välillä on ollut oikeudenkäynteihin johtaneita ristiriitoja Ylä-Lapin saamelaispaliskuntien alueella. Hakkuiden sanotaan heikentävän ja vähentävän porojen talvilaitumia. Toisaalta hakkuiden vähentäminen heikentäisi alueen työllisyyttä ja vähentäisi verotuloja (Hyppönen ym. 2004). Eri tahot, mm. Metsähallitus ja Maa- ja metsätalousministeriö, ovat yrittäneet ratkaista ristiriitoja erilaisten metsästrategioitten, selvitysmiehen ja osallistavan luonnonvarasuunnittelun avulla. Ongelman ratkaisun on kuitenkin todettu edellyttävän lisää tutkimustietoa (Maa- ja metsätalousministeriö 2003). Eri luonnonkäyttömuotojen vaikutusten arviointia on vaikeuttanut se, että Ylä-Lapin elinkeinojen aluetaloudellisista ja työllisyysvaikutuksista on saatavilla vähän tutkittua tietoa. Arviointia hankaloittaa myös se, että alueella asuvilla ihmisillä, erityisesti luontaiselinkeinonharjoittajilla, on todennäköisesti useita eri tulonlähteitä (Hyppönen ym. 2004). Kun myös ruokakuntien tulot muodostuvat monesti eri lähteistä, on tärkeää selvittää eri elinkeinojen merkitys ja yleisyys kotitalouksissa. 2

Kuva 1. Ylä-Lappi (Metsähallitus 2004, Karttapaikka 2004). 1.2 Ylä-Lapin metsien kestävä käyttö -tutkimushanke Tämä tutkimus on osa Metsäntutkimuslaitoksen toteuttamaa Ylä-Lapin metsien kestävä käyttö -hanketta (Hyppönen ym. 2004). Hankkeen tavoitteena on selvittää, voidaanko eri luonnonkäyttömuotoja harjoittaa oikeudenmukaisesti, kestävästi ja rinnakkain Ylä-Lapin alueella. Samalla pyritään tuottamaan metsien eri käyttömuotojen yhteensovittamiseen välineitä, jotka olisivat sovellettavissa myös laajemmin. Tavoitteeseen pyritään monitieteisellä lähestymistavalla. Koko hanke on jaettu viiteen osahankkeeseen, joista ensimmäinen osa, elinkeinojen ja luonnonkäyttömuotojen taloudellinen merkitys ja ristiriidat, alkoi helmikuussa 2004 (liite 1). Tämän pilottivaiheen tavoitteena on selvittää eri elinkeinojen ja luonnonkäyttömuotojen työllistävyyttä, taloudellista merkitystä ja keskinäisiä suhteita, sekä kotitalouksien tulonmuodostusta Ylä-Lapin alueella. Lisäksi selvitetään paikallisten asukkaiden mielipiteitä eri luonnonkäyttömuodoista ja niiden suhteista toisiinsa (Hyppönen ym. 2004). 3

1.3 Tutkimuksen tavoitteet Eri luonnonkäyttömuotojen merkitystä selvitetään kyselytutkimuksella, jonka avulla tarkastellaan kotitalouksien tulonmuodostusta, sekä luontaiselinkeinojen ja eri luonnonkäyttömuotojen merkitystä ja yleisyyttä ja niihin liittyviä mielipiteitä Ylä- Lapin alueella. Kyselytutkimuksen tuloksia käytetään hyväksi eri elinkeinojen ja metsänkäyttömuotojen työllisyys- ja tulovaikutusten arvioinnissa ja Ylä-Lapin metsien kestävä käyttö hankkeen myöhemmissä vaiheissa. Metsähallitus käyttää tutkimustuloksia apunaan aloittaessaan Ylä-Lapin luonnonvarasuunnitelman päivityksen vuonna 2005. Tässä Ylä-Lapin metsien kestävä käyttö -hankkeen osatutkimuksessa selvitetään miten yleisiä eri luonnonkäyttömuodot ovat Ylä-Lapin alueen kotitalouksien keskuudessa ja millainen on luontoa hyödyntävien elinkeinojen merkitys tulonmuodostuksessa. Lisäksi selvitetään, miten ylälappilaisten luonnonkäyttöön liittyvät mielipiteet ovat yhteydessä siihen, mistä elinkeinoista kotitaloudet itse saavat tuloja ja miten kotitaloudet käyttävät luontoa. Oletuksena on, että luontoa hyödynnetään monipuolisesti ja että osalle Ylä-Lapin kuntien kotitalouksista luonnon hyödyntäminen on merkittävä tulonlähde. Tutkimuksessa ei voida selvittää luonnon hyödyntämisen muutoksia yksiselitteisesti aikasarjojen avulla, koska aikaisempia vertailukelpoisia tutkimustuloksia ei ole olemassa. Selvitys tuottaa tietoa nykyhetkestä ja on lähtökohta tulevaisuuksien muutoksien ennakoimiselle. Tutkimus keskittyy luontaiselinkeinoihin ja Ylä-Lapin alueella yleisimpiin luontoa hyödyntäviin elinkeinoihin: Luontaiselinkeinoja ovat porotalous, keräily, kalastus ja metsästys. Edellisten lisäksi luontoa hyödyntäviä muita elinkeinoja ovat myös metsätalous ja matkailu. 4

1.4 Aikaisemmat tutkimukset Luontaiselinkeinoista, mm. keräilystä, porotaloudesta ja riekonpyynnistä on tehty erillisiä tutkimuksia. Joitakin näistä selvityksistä ja tilastoista tarkastellaan eri elinkeinojen osalta kappaleessa 2.2 (Luonnonkäyttömuodot Ylä-Lapissa). Osa selvityksistä on vanhoja, esimerkkinä Matti Kujalan (1989) toimittama Pohjois-Lapin marja- ja sienitutkimus. Riekonpyynnistä on olemassa tuore tutkimus vuodelta 2003, jossa tarkastellaan myös riekonpyytäjien tulonmuodostusta ja muita elinkeinolähteitä (Laakso & Sippola 2003). Riistan- ja kalantutkimuslaitos julkaisee vuosittain koko maan kattavat tilastot porotaloudesta, riistasta, metsästyksestä ja kalastuksesta. Näistä tilastoista käy ilmi mm. saalismäärät, sekä metsästäjien ja kalastajien määrä. Metsä- ja porotalouden vaikutusta toisiinsa on tutkittu laajasti sekä Suomessa, että ulkomailla (esim. Farnell ym. 2000). Suomessa Timo Helle (mm.1980, 1998, 2002) on tutkinut mm. intensiivisen poronlaidunnuksen pitkäaikaisvaikutuksia maaperän lämpötiloihin, maaperäeliöstöön sekä puiden kasvuolosuhteisiin, laiduntilanteen muutoksia, laidunten kulumista ja poron laidunnuksen vaikutusta tunturikoivikoiden rakenteeseen. Matkailua ja käsityksiä maankäytöstä ovat viime vuosina tutkineet Kauppila (2004) ja Länsman (2004). Kauppila (2004) tarkasteli matkailukeskusten kehitysprosessia ja roolia aluekehityksessä paikallistasolla. Hän käytti esimerkkeinä Levin, Rukan, Saariselän ja Ylläksen matkailukeskuksia. Länsman (2004) taas käsitteli suomalaisten matkailijoiden ja saamelaisten kohtaamista Suomen Lapissa sotien jälkeisenä aikana. Tutkimuksen mukaan erilaiset oikeuskäsitykset ja niihin liittyvä 5

erilainen käsitys maankäytöstä aiheuttavat ristiriitoja suomalaisten matkailijoiden ja saamelaisten välille. Metsien monikäyttöä on Suomessa tutkittu laajasti vuosina 1997 2000 tehdyssä Luonnon virkistyskäytön inventointi -tutkimuksessa (Sievänen 2001). Ruotsissa on ollut vuodesta 1998 lähtien käynnissä monitieteinen Fjällmistra-tutkimushanke, jonka tavoitteena on tarkastella metsän monikäytön mahdollisuuksia Ruotsin tunturialueella (Fjällmistra 2004). Fjällmistra-hankkeessa selvitetään myös eri toimenpiteiden ja säädösten, kuten metsiensuojelun vaikutuksia tunturialueen kunnille ja paikallisten ihmisten mahdollisuuksiin käyttää luontoa. Hankkeessa sovelletaan alueellista tilinpitomatriisia (Social Accounting Matrix, SAM) jota Suomessa on soveltanut mm. Vatanen (2001). SAM:ia hyödynnetään myös Ylä- Lapin metsien kestävä käyttö-hankkeen yhdessä osatutkimuksessa. 2 YLÄ-LAPPI JA LUONNONKÄYTTÖMUODOT 2.1 Ylä-Lapin alue 2.1.1 Maankäyttö Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien yhteenlaskettu pinta-ala on runsaat 31 000 neliökilometriä. Tästä Inarin kunnan osuus on yli puolet. Kaikissa Ylä-Lapin kunnissa yli 80 prosenttia maasta ja vesistöistä on Metsähallituksen hallinnassa. Metsähallituksen hallinnoiman Ylä-Lapin luonnonhoitoalueen pinta-ala vuonna 2000 oli 2,80 miljoonaa hehtaaria, josta maata on 2,53 miljoonaa hehtaaria ja vettä 252 000 hehtaaria (Sandström 2000). 6

Kuva 2. Ylä-Lapissa sijaitsevat erämaat (Metsähallitus 2004). Ylä-Lapin luonnonhoitoalueen maa-alasta alle viidesosa on metsätalousaluetta, puolet erämaata ja viidesosa suojelualueita (taulukko 1, Maa- ja Metsätalousministeriö 2003). Suomen lakisääteisistä erämaista Ylä-Lapissa sijaitsee kymmenen (kuva 2, Sandström 2000). Nämä erämaat kattavat puolet alueella sijaitsevien valtionmaiden maa-alasta. Ylä-Lapissa sijaitsee myös Suomen suurin kansallispuisto Lemmenjoki ja suurin luonnonpuisto Kevo. Alueella sijaitsevista valtion metsätalousalueisiin kuuluvista maista suurin osa (96 %) on Inarissa. Utsjoella ja Enontekiöllä valtio harjoittaa metsätaloutta hyvin vähän. Koko Ylä- Lapin alue on myös porolaidunta, joka jakautuu 12 paliskunnaksi. Suhteellisesti eniten talousmetsiä on Inarin kunnassa sijaitsevien Ivalon ja Hammastunturin paliskuntien alueella. Taulukko 1. Eri käyttömuotojen osuudet (%) Metsähallituksen hallitsemasta maaalasta kunnittain ja Ylä-Lapissa keskimäärin (Sandström ym. 2000). Käyttömuoto Muut sisältää kaava-alueet, metsänjalostus- ja havaintometsät sekä metsätalousalueen pohjoispuolella olevat suojelualueisiin tai erämaihin kuulumattomat alueet. Inari Utsjoki Enontekiö Ylä-Lappi Metsätalousalue 25 0 11 17 Erämaat 38 67 63 50 Suojelu 25 17 11 20 Virkistysmetsät 5 < 0,5 1 3 Muut 7 15 14 10 7

2.1.2 Väestö Ylä-Lappi on muuhun maahan suhteutettuna hyvin harvaan asuttua seutua (taulukko 2). Ylä-Lapin kuntien asukastiheys vaihtelee 0,3 ja 0,5 välillä, kun koko Suomen asukastiheys on noin 17 asukasta neliökilometrillä. Ylä-Lapin kolmesta kunnasta väestöltään suurin on Inari. Utsjoen kunnassa saamelaiset ovat enemmistönä, mutta määrällisesti heitä asuu eniten Inarin kunnan alueella (Lapin Liitto 2004). Taulukko 2. Asukaskuvut, asukastiheydet ja saamelaisten osuus väestöstä vuonna 2003 Ylä-Lapin kunnissa (Lapin Liitto 2004). Asukkaat Asukastiheys (hlo / km 2 ) (hlö/maakm 2 ) Väestöstä saamelaisia (%) Inari 7 153 0,5 30 Utsjoki 1 385 0,3 70 Enontekiö 2 022 0,3 19 Saamelaiset ovat Euroopan Unionin (EU) ainoa alkuperäiskansa (Lapin Liitto 2002). Vuonna 2002 Suomessa asui noin 7500 saamelaista, joista noin 4000 asuu Ylä-Lapin alueella. Saamelaiset muodostavat nykyään kolmanneksen Ylä-Lapin alueen väestöstä, kun vielä ennen toista maailmansotaa heitä oli noin puolet. Saamelaiskulttuuri perustuu oman alueen ja sen luonnon tuoton monipuoliseen käyttöön. Poronhoito, kalastus ja metsästys sekä luonnontuotteiden keräily ja käsityöt ovat saamelaisten perinteisiä elinkeinoja, joiden harjoittaminen on heille elämäntapa. Niitä harjoitetaan usein yhdistelmänä, toisinaan myös pienimuotoisen maatalouden tai uudenaikaisten elinkeinojen, kuten matkailun tai muiden palveluelinkeinojen ohella. Inarissa ja Enontekiöllä vallitsi vuonna 2003 hyvin korkea työttömyys (Lapin Liitto 2004). Kun työttömyysaste vuonna 2003 oli koko maassa keskimäärin 11 prosenttia 8

ja Lapin läänissä 18 prosenttia, Inarin kunnassa työttömyysaste oli noin 19 prosenttia. Enontekiöllä työttömiä oli vuonna 2003 24 prosenttia työvoimasta. Utsjoen kunnassa työttömyysprosentti oli Ylä-Lapin alhaisin, noin 12 prosenttia. Kunnat ovat edelleen hyvin alkutuotantovaltaisia (taulukko 3). Palvelujen suuri merkitys työllistäjänä johtuu vahvasta matkailuelinkeinosta. Teollisuus työllistää Ylä-Lapissa huomattavasti Suomen keskiarvoja pienemmän osuuden työvoimasta. Taulukko 3. Työpaikat ja työpaikkojen jakaantuminen Ylä-Lapissa (Lapin Liitto 2004). Työpaikat ja työpaikkojen jakautuminen Ylä-Lapin kunnissa Työpaikat Alkutuotanto Jalostus Palvelut Tuntematon Kunta 2002 (%) (%) (%) (% ) Enontekiö 673 13 6 74 7,6 Inari 2795 10 9 78 3 Utsjoki 483 10 6 78,5 5 2.2 Luonnonkäyttömuodot Ylä-Lapissa 2.2.1 Luontaiselinkeinon määritelmä Luontaiselinkeinoilla tarkoitetaan Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain (2000) mukaan poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä. Myös marjastus, sienestys ja muiden luonnon jatkuvaan tuottokykyyn perustuvien luonnonvarojen keräily ja käyttö kuuluu luontaiselinkeinoihin. Luontaiselinkeinoksi luetaan myös luontaiselinkeinon ohella harjoitettava kalanviljely, käsityö tai muu kotiteollisesti tapahtuva luontaiselinkeinosta saatujen tuotteiden kunnostaminen ja jatkojalostaminen. Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslaissa luontaiselinkeinoksi luetaan myös tarvittavien välineiden valmistus ja kunnostus, 9

matkamuistojen valmistus sekä luontaiselinkeinon harjoittamisen ohessa tapahtuva matkailijoiden majoittaminen ja opastus sekä muu palvelutoiminta. 2.2.2 Keräily Keräilyllä tarkoitetaan jokamiehen oikeudella kerättäviä luonnontuotteita, joita ovat marjat ja sienet, sekä eräät muut kasvit ja niiden osat (Sandström 2000). Luontaistalouden osana marjojen ja muiden luonnonvaraisten tuotteiden keräilyllä on huomattava merkitys Ylä-Lapin kuntien väestölle (Erämaakomitean mietintö 1988). Etenkin hilla on arvokas marja ja sen tuotto voi hyvinä satovuosina nousta suureksi, antaen huomattavan toimeentulon lisän Ylä-Lapin kuntien asukkaille. Keräilytuotteille ominaista on, että kokonaisvaranto on suuri ja siitä hyödynnetään vain pieni osa. Ylä-Lapissa keräilyyn vaikuttavat sieni- ja marjasatojen voimakkaat vaihtelut ja pitkät välimatkat. Kaupallisen hyödyntämisen järjestämistä vaikeuttavat myös jatkojalostuksen puute ja poimijahintojen alhaisuus. Taulukko 4. Luonnonmarjojen ja sienten kotitalouskohtaiset poimintamäärät Ylä- Lapin kunnissa vuosina 1987 ja 1988 (kg/kotitalous) (Kujala ym. 1989). Enontekiö Utsjoki Inari 1987 1988 1987 1988 1987 1988 Kg /kotitalous Hilla 5,2 106,0 1,2 54,3 8,8 25,1 Mustikka 1,7 16,6 0,7 4,6 2,1 7,9 Puolukka 3,6 13,0 1,2 12,3 6,5 20,7 Korvasieni 0,0 0,3 0,0 0,1 1,6 1,6 Muut sienet 0,0 11,6 0,0 3,8 0,1 7,0 Ylä-Lapin marja- ja sienisatoja ja poimintamääriä on tutkittu laajasti viimeksi vuonna 1989 julkaistussa Pohjois-Lapin kuntien metsämarja- ja sienitutkimuksessa (Kujala ym. 1989). Tutkimuksessa selvitettiin marjasadon määrää, keräilyn laajuutta 10

ja marjastuksen taloudellista merkitystä Inarin, Enontekiön ja Utsjoen kunnissa (taulukko 4). Tutkimustulosten perusteella hilla oli taloudellisesti kaikkein arvokkain marja, sienistä taas korvasieni toi eniten keräilytuloja. Myös puolukkaa, mustikkaa, rouskua, keltavahveroa ja tatteja kerättiin myyntiin. Määrällisesti eniten myyntiin kerättiin puolukkaa ja rouskuja. Kolmen kunnan asukkaat poimivat kotitarvekäyttöön myös monia muita luonnonmarjoja, esimerkiksi variksen- ja pihlajanmarjaa. Taulukosta 4 käy ilmi marjasadon vaihtelu: hyvinä hillavuosina marjasato on moninkertainen verrattuna huonoihin marjavuosiin. Kotitalouskyselyssä vastaajia pyydetään arvioimaan keskimääräistä marjasatoa vuodessa kolmen vuoden ajalta (2000 2002), jotta huonojen ja hyvien marjavuosien väliltä löydettäisiin jonkinlainen keskiarvo. 2.2.3 Kalastus Kalastus ja metsästys kuuluvat tärkeänä osana ylälappilaiseen elämänmuotoon. Vaikka metsästyksen ja kalastuksen merkitys toimeentulon lähteenä on vuosien aikana pienentynyt, ovat kotitarve- ja vapaa-ajan kalastus sekä metsästys edelleen keskeisiä vapaa-ajan viettotapoja kuntien asukkaille (Heikkuri ym. 2000). Maksuton kalastus-oikeus valtion hallinnoimilla vesialueilla on paikkakuntalaisten perinteinen oikeus, joka koetaan tärkeänä ja halutaan säilyttää. Kalastus- ja varsinkin metsästyslupien myynti ulkopaikkakuntalaisille on herättänyt keskustelua paikkakuntalaisten keskuudessa. Suurin osa Ylä-Lapin virkistyskalastusluvista myydään vuosittain Inarin erämaaalueelle sekä Inarinjärvelle (taulukko 5, Riistan- ja kalantutkimuslaitos 2003a). Paikkakuntalaiset kalastavat koko Ivalon alueen vesistöissä, mutta suurin osa 11

heidänkin kalastuksestaan keskittyy Inarinjärvelle ja Ivalojoelle (Heikkuri ym. 2000). Vuonna 2003 Inarinjärven kokonaissaalis oli noin 170 tonnia. Kotitarvekalastajat saivat yli puolet järven kokonaissaaliista. Työvoima- ja elinkeinokeskuksen (TEkeskus) ammattikalastajarekisterissä olevia ja edelleen myös EU-tukikelpoisia ammattikalastajia Inarinjärvellä oli kuusi henkeä (kalastustulojen osuus kokonaistuloista vähintään 30 prosenttia). Myös Tenojoki on suosittua kalastusseutua. Kokonaislohisaalis Tenojoen Suomen puolella oli noin 93 tonnia, josta paikkakuntalaisten osuus oli noin 50 tonnia ja kalastusmatkailijoiden osuus noin 40 tonnia (Riistan- ja kalantutkimuslaitos 2003b). Taulukko 5. Maksuttomien kalastuslupien määrä kunnittain vuonna 2002 (Riistan- ja kalantutkimuslaitos 2003a). Maksuttomien kalastuslupien määrät kunnittain. Inari Utsjoki Enontekiö Ammattikalastus 42 3 Luontaiselinkeinon harjoittaminen 64 10 50 Kotitarvekalastus 1853 194 475 Yhteensä 1959 204 528 2.2.4 Metsästys Metsästyslain mukaan henkilöllä, jonka kotipaikka on Lapin lääniin kuuluvassa kunnassa, on oikeus metsästää kotikunnassaan valtion omistamilla alueilla (Sandström 2000). Metsästysoikeus ei koske Kevon luonnonpuistoa, jossa sallittua on ainoastaan paikallisten asukkaiden riekon ansapyynti. Rajavyöhykkeellä metsästys on muutoin kiellettyä, mutta elinkeinoperusteista riekon ansapyyntiä varten rajavartiolaitos myöntää kulkulupia. Kiilopään metsästysrauhoitusalueella metsästys on kielletty myös paikkakuntalaisilta. 12

Ylä-Lapin alueella toimii kolme riistanhoitoyhdistystä; Enontekiön, Inarin ja Utsjoen riistanhoitoyhdistykset (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, 2004b). Vuonna 2003 koko alueella oli kaikkiaan noin 2000 metsästäjää. Metsästäjäkohtaisia metsästyspäiviä oli eniten Enontekiön riistanhoitoyhdistyksen alueella. Tämä johtuu todennäköisesti riekon pyynnistä, joka on Enontekiöllä yleisempää kuin muilla Ylä- Lapin riistanhoitoalueilla (taulukko 6). Myös kettuja ja jäniksiä pyydettiin Enontekiöllä enemmän kuin muualla Ylä-Lapissa (Riistaweb 2004). Metsoja, pyitä ja teeriä pyydettiin eniten Inarin riistanhoitoyhdistyksen alueella. Hirviä Ylä-Lapin alueella kaadettiin yhteensä 297 kappaletta. Taulukko 6. Riistasaalis ja metsästäjien määrä kunnittain vuonna 2003. (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, 2004b) Saalis Riistanhoitoyhdistys Metsästäjiä Hirvi Metso Teeri Riekko Enontekiö 540 88 458 22 30841 Inari 1279 152 2115 112 15208 Utsjoki 282 75 0 0 6125 Saalis Riistanhoitoyhdistys Metsästäjiä Jänis Kettu Metsähanhi Pyy Enontekiö 540 759 619 199 11 Inari 1279 487 171 191 964 Utsjoki 282 125 151 11 17 Riekkoja metsästi metsästyskausina 1989 1990 ja 1991 1992 Ylä-Lapin alueella ansiotarkoituksessa noin 50 100 henkilöä, joista noin 30 % oli Utsjoelta, 60 % Enontekiöltä ja 10 % Inarista (Niemi, 1992). Riekon pyytäjillä oli keskimäärin neljä eri tulonlähdettä, jotka jakautuivat marjastukseen, kalastukseen, porotalouteen, maatalouteen, matkailuun, kotiteollisuuteen, ansiotyöhön, eläkkeeseen, työttömyyskorvaukseen tai muuhun yrittämiseen. Vakituisessa ansiotyössä riekonpyytäjistä ei ollut kukaan. 13

2.2.5 Poronhoito ja porotalous Lähes koko Ylä-Lappi on vesiä, louhikoita ja rakennettuja alueita lukuun ottamatta porolaidunta (Maa- ja metsätalousministeriö, 2003). Porot ovat yksityisomaisuutta, mutta laitumet ovat yhteisiä. Poronomistajilla on paliskuntien sisällä yhtäläinen oikeus laitumiin, ovatpa ne sitten yksityisiä tai valtion maita. Tämä porotalouden erityispiirre erottaa elinkeinon kaikista muista talousmuodoista. Porotalous on työllisyyden ja liikevaihdon perusteella ylivoimaisesti suurin luontaiselinkeino Ylä-Lapissa. Ylä-Lapin alueella toimii 12 paliskuntaa joiden suurin sallittu eloporoluku on 85100 eli 38,5 prosenttia koko Suomen poronhoitoalueen luvusta (Maa- ja metsätalousministeriö 2003). Saamelaisperheissä on tapana, että kaikki perheenjäsenet ovat poronomistajia, eli jokaisella perheenjäsenellä on oma poromerkkinsä. Poronomistajien määrä on huomattavasti suurempi kuin ammatissa aktiivisesti toimivien määrä (taulukko 7). Taulukko 7. Poronomistus kunnittain (Maa- ja metsätalousministeriö 2003). Kunta Enontekiö Inari Utsjoki Yhteensä Poronomistus kunnittain Ylä-Lapissa poronhoitovuonna 2001-2002 Poronomistajia (hlö) Osuus väestöstä (%) 288 14 598 8 212 15 1098 10 Saamelaisalueella (Ylä-Lappi ja Lapin paliskunta) valtaosa omistajista kuuluu alle 55 poroa omistavien ryhmään (Riistan- ja kalantutkimuslaitos 2004a). Yli 80 poroa omistavien ryhmään kuuluva neljäsosa omistaa 74 prosenttia eloporojen määrästä. Päätoimisia poronhoitajia (omistus 80 180 lukuporoa) arvioidaan olevan 14

saamelaisten kotiseutualueella noin 500 henkeä, joista noin 150 henkeä Inarin kunnassa. Porotilojen kannattavuuskirjanpidon mukaan pohjoisen poronhoitoalueen kirjanpitotiloilla oli kautena 2002 2003 keskimäärin 168 poroa (Riistan- ja kalantutkimuslaitos 2004a). Eloporokohtaista tukea maksettiin 20 euroa poroa kohti, sekä lisäksi seitsemän euroa poroa kohti markkinahäiriön vuoksi. (Markkinahäiriöstä puhuttaessa tarkoitetaan poronlihan tuottajahinnan laskua lähes 30 prosentilla viimeisten kahden vuoden aikana.) Eloporotukea saavat tilat, joilla on vähintään 70 poroa. Porotalouden kokonaistuotto kirjanpitovuonna 2002 2003 oli pohjoisella poronhoitoalueella noin 130,10 euroa poroa kohti. Poromiesperheen omalle työlle ja pääomalle korvaukseksi jäävä porotalouden yrittäjätulo oli 7 700 euroa tilaa kohti, pohjoisella alueella 53,8 euroa eloporoa kohti. Tulojen riittävyys yrittäjäperheen toimeentuloon on ongelma varsinkin pienimmillä porotiloilla ja erityisesti pohjoisella alueella, jossa ei ole porotalouden tulojen lisäksi juuri muitakaan tuloja. 2.2.6 Metsätalous Metsätalous työllistää suoraan ja välillisesti koko Ylä-Lapin alueella noin 200 työntekijää (Erkkilä ym. 2002). Ylä-Lapissa Metsähallituksen metsätaloutta harjoitetaan lähinnä Inarissa ja vähäisessä määrin myös Enontekiöllä, joten erityisesti Inarin kunnassa metsätalouden työllisyysvaikutuksilla on merkitystä. Metsätalouden liikevaihto Inarissa on noin 7,9 miljoonaa euroa. Metsähallituksen toiminta on yhteydessä erityisesti puutuoteteollisuuden, metsätalouden ja kuljetusalan yrityksiin. Metsähallituksen omissa laskelmissa on arvioitu, että tuhannen kuutiometrin korjuumäärä Ylä-Lapissa työllistää noin 1,2 henkilöä (Ylä-Lapin vuotuinen 15

hakkuusuunnite on 150 000 m 3 /vuodessa). On myös arvioitu, että yksi työpaikka metsässä tuo noin kolme työpaikkaa palveluihin ja jatkojalostukseen. Ylä-Lapin luonnonhoitoalueella luontaistalouden edellytysten turvaaminen on Metsähallitukselle metsien käsittelyn peruslähtökohta (Heinonen ym. 2004). Alueen metsänkäsittelymenetelmät poikkeavat muualla käytetyistä. Metsänkäsittelyn lähtökohtana on aina luontainen uudistaminen. Kasvupaikkojen ja metsien rakenteen mukaan käytetään erirakenteisen metsän hakkuuta, uudistusikäisten metsien väljennyshakkuuta ja pienaukkohakkuita. Metsähallitus ei tee laajoja avo- tai siemenpuuhakkuita jäkälämailla. 2.2.7 Matkailu Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset ovat Lapissa huomattavia ja alan suhteellinen merkitys on Suomen muita maakuntia suurempi. Pelkästään majoitus- ja ravitsemustoimialan osuus Lapin kaikkien toimialojen liikevaihdosta on yli seitsemän prosenttia (Lapin Liitto 2002). Ylä-Lapin matkailun vilkkaimpia kohteita on Saariselkä, joka on erityisesti maastohiihtäjien ja retkeilijöiden suosiossa, mutta myös suosittu kokous- ja kongressipaikka (Lapin Liitto 2003a). UKK-puisto ja Pallas-Ounastunturin kansallispuisto ovat Suomen käytetyimpiä kansallispuistoja. Vuonna 2003 puistoissa rekisteröitiin yhteensä noin 300 000 kävijää. Inarinjärvi, Teno ja tunturijärvet houkuttelevat erityisesti kalastusmatkailijoita. Käsivarren alueella matkailu ja retkeily sivuavat toisiaan. Vetovoima perustuu pitkään hiihtokauteen, ruskaan ja luontokohteisiin, sekä keskeiseen sijaintiin Pohjoiskalotin alueella. 16

Lapin Liiton kokoamissa matkailutilastoissa tiedot jakaantuvat Tunturi-Lapin ja Pohjois-Lapin alueille (Lapin Liitto 2003b). Tunturi-Lappi sisältää Enontekiön lisäksi myös Muonion, Kittilän ja Kolarin kunnat. Pohjois- Lappi taas Inarin ja Utsjoen lisäksi myös Sodankylän. Vuonna 2000 Pohjois-Lapin seutukunnassa rekisteröitiin noin 400 000 yöpymistä. Tunturi-lapin alueella rekisteröityjä yöpymisiä oli yli 500 000. Kauppa-, majoitus- ja ravitsemustoimialalla työssäkäyviä henkilöitä oli Ylä-Lapin kuntien alueella vuonna 2001 yhteensä 805 henkeä (Tilastokeskus 2004). Luku kertoo huonosti matkailun työllistämisvaikutuksesta, sillä siitä puuttuvat mm. Metsähallituksen huolto- ja luontopalveluissa työskentelevät henkilöt, erilaiset ohjelmapalvelut, kuljetus sekä porotalouden harjoittajat, joilla saattaa olla myös matkailutuloja. Näitä tuloja tiedustellaan kotitalouksilta kyselytutkimuksessa. 2.3 Sotavuosien jälkeinen rakennemuutos Ylä-Lapin ihmisten elämä on kokenut voimakkaan rakennemuutoksen 1950-luvun jälkeisenä aikana. Lähtölaukauksena rakennemuutokselle oli tiestön rakentaminen, sähkön yleistyminen ja ensimmäisten moottorikelkkojen tulo markkinoille 1960- luvun puolivälissä (Laakso & Sippola 2003). Myös monitoimikoneen yleistymisellä on ollut suuri vaikutus paitsi metsätyöntekijöiden, myös luontaiselinkeinojen toimintaympäristöön. Muutokset näkyvät elinkeinorakenteessa, jossa työpaikat ovat pikkuhiljaa siirtyneet alkutuotannosta palveluihin. Perinteisten elinkeinojen merkitys on muuttunut voimakkaasti omavaraistaloudesta oman kulttuurin ja elämäntavan säilymisen suuntaan (Laakso & Sippola 2003, Jokinen 2001). Moderni yhteiskunta on lyönyt itsensä läpi yhden sukupolven aikana. Tämä sukupolvi on kokenut murroksen, jossa esihistorialliset menetelmät ja ratkaisut 17

ovat osin vaihtuneet uuteen teknologiaan. Muutokset tapahtuivat nopeasti ja muutosten myötä Ylä-Lapin asukkaiden tapa elää ja asua muuttui. Itsenäisesti toimeentulevat pienten kylien asukkaat olivat tottuneet valmistamaan rekensä, porolänkensä ja muut kulkemiseen tarvittavat välineet itse. Yhtäkkiä asukkaat huomasivat olevansa riippuvaisia moottorikelkasta ja sen osista, polttoaineista ja näitä tarvikkeita myyvistä kauppiaista. Ylä-Lappi siirtyi rahatalouteen ja omavaraistalous alkoi leimautua köyhyydeksi. Ylä-Lappiin kulkeutui myös ajatus siitä, että ihmisellä pitäisi olla vain yksi työpaikka, ei useita toimeentulolähteitä, kuten luontaistaloudessa. 2.4 Ristiriidat eri luonnonkäyttömuotojen välillä Edellä kuvattujen luonnonkäyttömuotojen välillä on 1990-luvulta lähtien ilmennyt vakavia ristiriitoja. Inarin paliskunnat alkoivat 1990-luvun alussa tuoda julki kannanottojaan hakkuiden haitallisista vaikutuksista poronhoitoon (Inarin Paliskunnat 2004). Vuonna 1993 Muotkatunturin paliskunta haastoi Metsähallituksen oikeuteen talvilaidunalueen hakkuista. Asian käsittely jatkuu edelleen YK:n ihmisoikeuskomiteassa. Keväällä 2002 Hammastunturin, Muddusjärven, Muotkatunturin ja Paatsjoen paliskunnat sekä Nellimin tokkakunta Ivalon paliskunnasta vei maa- ja metsätalousministerille, ympäristöministeriölle, oikeusministerille ja valtiovarainministerille muistion, jossa esitetään, että tulevat valtion hakkuut kohdennettaisiin jo aiemmin käsiteltyihin metsiin ja Metsähallituksen tulostavoitetta ja hakkuusuunnitetta Ylä-Lapissa laskettaisiin. Suomen luonnonsuojeluliitto ja Suomen Greenpeace kokosivat paliskunnista tiedot, joiden perusteella paliskuntien ministeriöille lähettämässä muistiossa mainitsemat, 18

hakkuiden ulkopuolelle jätettäväksi esittämät alueet yksilöitiin ja merkittiin kartalle. Keväällä 2002 maa- ja metsätalousministeri asetti selvitysmiehen selvittämään poroja metsätalouden yhteensovittamista. Selvitys valmistui vuoden 2003 lopulla (Maaja metsätalousministeriö 2003). Muistiota varten kerättyjen lausuntojen perusteella maa- ja metsätalousministeri laaditutti vuoden 2004 alussa käynnistetyn Ylä-Lapin metsä- ja porotalouden yhteensovittamista koskevan toimenpideohjelman, jonka piiriin myös Pohjois-Lapin metsien kestävä käyttö -tutkimushankkeen pilottivaihe kuuluu (Maa- ja metsätalousministeriö 2003). 2.5 Yhteenveto tutkimuksen taustasta ja tarkoituksesta Tämä tutkimus on kuvaileva, sillä vastaavaa selvitystä ei ole Ylä-Lapissa tehty. Ylä- Lapin maankäyttö- ja elinkeino-olosuhteet ovat poikkeukselliset, joten erilaisissa olosuhteissa tehtyjen aiempien tutkimuksien lähestymistapaa ei voida suoraan soveltaa ylälappilaiseen ympäristöön. Kyselytutkimuksen tuloksia verrataan kuitenkin olemassa oleviin tilastoihin ja aiempiin tutkimuksiin ja selvityksiin niiltä osin kun se on tarpeen ja mahdollista. Tämän kyselytutkimuksen tuloksia analysoitaessa tavoitteena on luoda pohjaa ja vertailukohtia tuleville tutkimuksille selvittämällä luonnon hyödyntämisen ja luontaiselinkeinojen harjoittamisen nykyinen laajuus ja merkitys paikalliselle väestölle. Kysymykset, joihin tämä tutkimus vastaa, ovat seuraavat: 1. Miten yleisiä eri luonnonkäyttömuodot ovat Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien kotitalouksissa? Miten paljon luontoa hyödynnetään ja mikä on luonnonkäyttömuotojen merkitys kotitalouden tulonmuodostuksessa? Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti seuraavia luontaiselinkeinoja ja luontoa 19

hyödyntäviä elinkeinoja: luonnontuotteiden keräily, kalastus, riekonpyynti, metsästys, porotalous, metsätalous ja matkailu. 2. Miten kotitalouksien sosioekonomiset tekijät vaikuttavat luontaiselinkeinojen harjoittamiseen: onko luonnonkäytössä eroja esim. eri kuntien tai saamelaisten ja suomalaisten välillä? 3. Miten kotitaloudet itse kokevat eri elinkeinojen merkityksen? Onko mahdollista ryhmitellä kotitaloudet Ylä-Lapin luonnonkäyttöön liittyvien asenteiden perusteella? Miten nämä asenteet ovat yhteydessä kotitalouden harjoittamiin luonnonkäyttömuotoihin? 4. Periytyykö eri elinkeinojen ja erityisesti luontaiselinkeinojen harjoittaminen vanhemmilta lapsille? Kuvassa 3 on esitetty tutkimuksen teoreettinen viitekehys. Kotitalouksien sosioekonomiset tekijät, luonnonkäyttö ja edeltävän sukupolven luonnonkäyttö kartoitetaan kotitalouskyselyn avulla. Saman kyselyn yhteydessä selvitetään myös kotitalouksien Ylä-Lapin luonnonkäyttöön liittyviä arvoja ja asenteita. Aineiston perusteella pyritään laskemaan kotitalouksien luonnonkäytön arvo. Kotitaloudet jaetaan asenneryhmiin luonnonkäyttöön liittyvien asenteiden perusteella. Lopuksi tarkastellaan asenneryhmiin kuuluvien kotitalouksien taustatekijöitä, erityisesti luonnonkäytön ja tulojen yhteyttä asenteisiin. 20

KOTITALOUKSIEN OMINAISUUDET Sosioekonomiset tekijät Luonnonkäyttö Vanhempien luonnonkäyttö ASENNERYHMÄT KOTITALOUKSEN LUONNONKÄYTÖN ARVO KOTITALOUKSIEN YLÄ-LAPIN LUONNONKÄYTTÖÖN LIITTYVÄT ARVOT JA ASENTEET Kuva 3. Teoreettinen viitekehys. 21

3 AINEISTO JA MENETELMÄT 3.1 Aineiston kokoaminen Tässä tutkimuksessa käytetään sekä julkisia tilastoja, että postikyselyllä kerättyä tietoa kotitalouksien tulonmuodostuksesta. Postikysely tehtiin syys-lokakuussa 2004 yhteistyössä osahankkeen kaksi kanssa (liite 1). Osahankkeessa kaksi tutkitaan paikallisten asukkaiden näkemyksiä eri luonnonkäyttömuodoista ja tarpeista. Kyselylomakkeen laadinta aloitettiin huhti-toukokuussa 2004 (liite 2). Lomakkeessa on kolme osaa. Ensimmäisessä osassa (A) tiedustellaan perustietoja vastaajasta ja kotitaloudesta. Toinen osa (B) käsittelee kotitalouden tulonmuodostusta ja käyttöä. Kolmannessa osassa (C) tiedustellaan vastaajan henkilökohtaisia mielipiteitä eri elinkeinoista ja niiden merkityksestä Ylä-Lapissa. Lomaketta testattiin kesä-elokuussa 2004 noin kolmellakymmenellä Inarin kunnan asukkaalla ja pilottihankkeen ohjausryhmällä, johon kuului eri alojen edustajia Inarin kunnasta (mm. kunnanjohtaja, Metsähallituksen ja Paliskuntain yhdistyksen edustaja, poronomistajia ja luonnonsuojelujärjestön edustaja), sekä Metsäntutkimuslaitoksen, Maa- ja metsätalousministeriön ja Ympäristöministeriön edustajia. Testauksen jälkeen palaute käytiin läpi, kyselylomaketta yksinkertaistettiin ja kysymyksiä karsittiin. 22

3.2 Otanta ja kyselytutkimuksen perusjoukko Kyselyn perusjoukkona olivat Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien kotitaloudet. Vaikka kyselylomake oli pitkä ja raskas täyttää, päätettiin lomake lähettää postikyselynä. Samaan aikaan postikyselyn lähettämisen kanssa paikallislehdille ja radioasemille lähetettiin lehdistötiedote, jossa kerrottiin Ylä-Lapin metsien kestävä käyttö -tutkimushankkeesta, sen tarkoituksesta sekä itse kyselystä. Kyselyyn mukaan tulevat kotitaloudet valittiin satunnaisotannalla maistraatin osoiterekisteristä. Kyselyjä postitettiin ensimmäisellä kierroksella yhteensä 2200 eri henkilölle. Kuntien väliset postitusmäärät jakaantuivat kunnittain seuraavasti: - Inarin kunta: 1500 henkilöä (21 % Inarin kunnan 7 153 asukkaasta) - Utsjoen kunta: 300 henkilöä (20 % Utsjoen kunnan 1 385 asukkaasta) - Enontekiön kunta: 400 henkilöä (20 % Enontekiön kunnan 2 022 asukkaasta) Vastaajien joukossa oli myös joitakin samassa osoitteessa asuvia henkilöitä. Sama ruokakunta saattaa kuitenkin koostua esim. kahdesta sukupolvesta tai useammasta täysikäisestä henkilöstä, joten päällekkäisiä osoitteita ei karsittu pois satunnaisotoksesta. Tavoitteena oli saada vastausprosentti nousemaan kolmeenkymmeneen, jolloin vastauksia saataisiin noin 670 kappaletta. Ensimmäisellä postituskierroksella vastauksia saatiin 562 henkilöltä ja vastausprosentti oli kaikkien kuntien osalta 25,5. (Inari 25 %, Utsjoki 35 %, Enontekiö 22 %). Syyskuun lopulla kaikille vastaamatta jättäneille lähetettiin karhukirje. Karhukirjeen avulla vastausprosentti saatiin nostettua 36 prosenttiin. Vastanneita kotitalouksia oli kaikkien kuntien osalta 796. Näistä seitsemän lomaketta oli täytetty vajaasti, joten lopulliseen analyysiin otettiin mukaan 789 lomaketta. 23

3.3 Menetelmät 3.3.1 Tilastolliset testit Ristiintaulukointi Ristiintaulukoinnilla selvitetään kahden muuttujan välistä yhteyttä (Heikkilä 1998). Ristiintaulukoinnin yhteydessä voidaan myös selvittää, onko muuttujien välillä tilastollisesti merkitsevää riippuvuutta. Tätä testataan χ 2 riippumattomuustestillä (Ranta ym. 1997). Tutkimuksessa ristiintaulukointia ja χ 2 riippumattomuustestiä käytettiin kuvaamaan kotitalouksien taustatekijöiden ja elinkeinojen välistä yhteyttä, sekä luonnonkäyttömuotojen yhteyksiä toisiinsa ja muihin elinkeinoihin (liite 2, A- ja B-osat). Korrelaatiokerroin Useimmin käytetty korrelaatiokerroin on ns. Pearsonin korrelaatiokerroin, joka osoittaa vain lineaarisen riippuvuuden suuruutta ja vaatii vähintään välimatkaasteikolliset muuttujat. Jos muuttujat ovat järjestysasteikollisia, voidaan käyttää Spearmanin tai Kendallin järjestyskorrelaatiokertoimia, joissa kertoimet on normitettu 1 ja +1 välille (Heikkilä 1998). Tutkimuksessa korrelaatiokertoimia käytettiin mm. kuvaamaan luonnonkäyttömuotojen taustatekijöitä ja yhteyksiä toisiinsa. Kolmorov-Smirnov-testi Kolmorov-Smirnov-testin avulla tutkitaan, onko muuttuja normaalisti jakautunut. Nollahypoteesina on, että muuttuja on normaalisti jakautunut (Heikkilä 1998). Testin 24

avulla tarkasteltiin kotitalouksien mielipidemuuttujien normaalijakautuneisuutta. Muuttujien normaalijakautuneisuus vaikutti faktorianalyysimenetelmän valintaan. Bartlettin testi Bartlettin testillä (Bartlett's test of sphericity) voidaan tutkia useamman kuin kahden normaalijakautuneen populaation varianssien homogeenisuutta koskevan nollahypoteesin H 0... 2 2 2 : σ 1 = σ 2 = = σ k totuudellisuutta (Ranta ym. 1997). Testiä käytettiin faktorianalyysin yhteydessä testaamaan hypoteesia, että alkuperäisten muuttujien keskinäiset korrelaatiokertoimet ovat nollia. Jos alkuperäiset muuttujat korreloivat vahvasti keskenään, faktorianalyysi ei sovellu muuttujien tarkasteluun. KMO (Kaiser-Olkin-Meyer) -mitta KMO-mitassa verrataan osittaiskorrelaatioiden summaa tavallisten korrelaatiokertoimien summaan (Metsämuuronen 2003). Ihanne-tilanteessa osittaiskorrelaatiot ovat (suhteessa tavallisiin korrelaatioihin) pieniä, jolloin KMO on lähellä ykköstä. KMO-mittaa käytetään apuna faktorianalyysissä. 3.3.2 Faktorianalyysi Tässä tutkimuksessa käytettiin eksploratiivista faktorianalyysia, sillä teoriaa kotitalouksien ryhmittelystä eri luonnonkäyttömuotoja koskevien mielipiteiden suhteen ei ole. Eksploratiivinen faktorianalyysi soveltuu tilanteisiin, jossa tutkijalla on ajatus siitä, miten tutkittavat muuttujat olisivat yhteydessä toisiinsa, mutta aiempaa teorian pohjalta muodostettua käsitystä ei ole (Metsämuuronen 2003). Tutkijalla ei ole myöskään vahvoja odotuksia löydettävien faktoreiden määrästä tai niiden tulkinnasta. Tässä tutkimuksessa oletuksena oli, että kotitalouksien mielipiteet 25

luonnonkäytöstä jakautuvat erityisesti luonnonsuojelun, metsätalouden tai porotalouden mukaan, sillä nämä ovat toimintoja, joiden välillä Ylä-Lapissa on ollut ristiriitaa. Eksploratiivisen faktorianalyysin vastakohta on konfirmatorinen faktorianalyysi, jossa tutkijalla on teorian pohjalta muodostettu käsitys aineiston faktorirakenteesta ja analyysin tehtävänä on joko varmistaa tai kumota tämä käsitys empiirisen aineiston pohjalta (Yhteiskunnallinen tietoarkisto 2004). Faktorianalyysissa eri faktorit muodostetaan ryhmittämällä muuttujat siten, että niiden välinen korrelaatio on faktorin sisällä mahdollisimman korkea (ks. esim. Ranta ym. 1997). Perusajatuksena on pyrkiä kuvaamaan muuttujien x 1, x 2,... x n kokonaisvaihtelu pienemmällä mahdollisella määrällä uusia, alkuperäisistä muuttujista muodostettuja lineaarikombinaatioita eli faktoreita. Analyysissä on viisi vaihetta (Metsämuuronen 2001): mukaan tulevien muuttujien välisen korrelaatiomatriisin laskeminen, faktoreiden latauksien estimointi, latauksien rotatointi ja faktoripisteiden laskeminen. Faktorianalyysissa oletetaan, että muuttujien välillä on aitoja korrelaatioita. Ellei yksikään muuttujien välisistä korrelaatioista ylitä arvoa 0,30, ei faktorianalyysiä suositella käytettäväksi. Faktorianalyysissä etsitään havaittujen muuttujien avulla taustalla olevia tekijöitä, ns. piilomuuttujia. Muuttujista x 1, x 2,... x n suoritettavan faktorianalyysin perusmalli on seuraava: 26

x x x x 1 2 3 p = a = a = a 11 = a 21 31 F + a p1 1 F + a 1 F + a 1 F + a 1 12 22 32 F F F p2 2 2 2 F +... + a +... + a 2 1m +... + a 2m 3m +... + a F pm m F F m m F + ε + ε m 1 + ε 2 3 + ε p (1) Mallin (1) muuttujat x 1, x 2,..., x p ovat tavallisesti normitettu (keskiarvo 0, varianssi 1). Kertoimet a i1, a i2,..., a im ovat faktorilatauksia ja muuttujat F 1, F 2,..., F m ovat keskenään korreloimattomia faktoreita, joista jokaisen keskiarvo on 0 ja varianssi 1. Muuttujat ε 1, ε 2,..., ε p ovat se osa muuttujien x 1, x 2,..., x p vaihtelua, joka ei aiheudu faktorista, eli ominaisvaihtelu. Faktorianalyysissä termit ε i oletetaan toisistaan riippumattomiksi. (Ranta ym. 1997) Mallissa (2) alkuperäisen muuttujan varianssin faktoreiden välillä vallitsee suhde: 2 ( D ( ) = 1) X i faktorilatausten ja D 2 2 2 2 2 2 2 2 ( X ) = α D ( F ) + α D ( F ) +... + α D ( F ) + D ( ε ) i i1 1 i2 2 im m i (2) Koska termi D 2 2 2 i1 + α i2 +... ( ) = 1 X i 2 im ( ) 2 1 = α + α + D ε voidaan (3) esittää myös muodossa i (3) Mallissa (3) summaa ( h = α + α + + ) kutsutaan muuttujan X i 2 i 2 i1 2 i2 2... α im kommunaliteetiksi (Ranta ym. 1997). Kommunaliteeteille on aina voimassa 0 h 2 1. Kommunaliteetti kertoo, kuinka suuren osan faktorit selittävät muuttujan 27

X i vaihtelusta. Jos muuttujan kommunaliteetti on lähellä yhtä, pystyvät faktorit selittämään X i :n vaihtelun lähes kokonaan. Mitä pienempiä arvo kommunaliteetti saa, sitä huonommin faktorit muuttujaa selittävät. Vaihtelu, joka jää faktoreilta selittämättä, on ominaisvaihtelua (Ranta ym. 1997). Faktorin ominaisarvo saadaan laskemalla yhteen faktorilatausten neliöt. Ominaisarvo ilmaisee, kuinka suuri merkitys faktorilla F j on selitettäessä muuttujien x 1, x 2,... x p vaihtelua. Mitä suurempi faktorin ominaisarvo on, sitä paremmin se selittää muuttujien hajontaa ja päinvastoin. Faktoreiden ominaisarvojen summa jaettuna muuttujien lukumäärällä ilmaisee, kuinka paljon faktorit selittävät muuttujien kokonaisvaihtelusta. Kun muuttujista x 1, x 2,... x p on estimoitu faktorit F 1, F 2,..., F m, ne pyritään tulkitsemaan. Faktorit tulkitaan faktorilatausten avulla. 2 ( α α α ) i1, i2,... im suuruuden Analyysin lopputulokseen voidaan vaikuttaa faktoreiden rotatoinnilla (Ranta ym. 1997). Rotatoinnilla pyritään helpottamaan faktoreiden tulkintaa siten, että muuttujien faktorilataukset kullakin faktorilla olisivat joko suuria tai selvästi pieniä (Alkula ym. 1994). Käytetyin rotatointi-menetelmä on ns. Varimax-menetelmä. Tässä ortogonaalisessa rotatointimenetelmässä akselien kulmat säilyvät ja rotaation tuloksena saadaan faktorit, jotka eivät korreloi keskenään. Menetelmä pyrkii maksimoimaan muuttujien eri faktoreilla saamien latausten vaihtelua tuottaen silti toisistaan selvästi poikkeavia faktoreita, jotka on helppo tulkita. 28

3.3.3 Ryhmittelyanalyysi Ryhmittelyanalyysilla (cluster analysis) avulla pyrittiin tässä tutkimuksessa selvittämään voidaanko vastanneista kotitalouksista muodostaa ryhmiä, joiden mielipiteet Ylä-Lapin luonnonkäytöstä eroavat toisistaan (liite 2, C-osa). Pohjana käytettiin faktorianalyysilla jokaiselle kotitaloudelle laskettuja faktorikohtaisia pistemääriä. Tarkoitus oli löytää ryhmiä, jotka erottuisivat toisistaan ja joiden sisällä kotitaloudet olisivat mahdollisimman samanlaisia (Hair ym. 1995). Tavoitteena oli selvittää miten eri ryhmiin kuuluvat kotitaloudet suhtautuvat eri luonnonkäyttömuotoihin, millaisia nämä ryhmät ovat ja mitä luonnonkäyttömuotoja ryhmien kotitaloudet harjoittavat. Lisäksi selvitettiin, eroavatko ryhmien väliset arvostukset toisistaan. Ryhmittelyanalyysimenetelmien avulla pyritään minimoimaan ryhmien sisäinen vaihtelu ja maksimoimaan niiden välinen vaihtelu (Hair ym. 1995). Menetelmät voidaan jakaa kahteen ryhmään: hierarkiset ja ei-hierarkiset menetelmät (k-means clustering analysis). Hierarkisten menetelmien käyttöä ei pidetä käytännöllisenä suuria otoskokoja analysoitaessa, joten tässä tutkimuksessa sovellettiin ei-hierarkista k-means clustering-menetelmää Ei-hierarkisissa menetelmissä yksittäiset, huomattavasti havaintojen yleisestä trendistä poikkeavat havainnot (outliers) eivät saa yhtä suurta painoa kuin hierarkisissa menetelmissä (Hair ym. 1995). Valittu etäisyysmitta tai mukaan valitut ei-relevantit muuttujat eivät myöskään vaikuta yhtä paljon lopputulokseen kuin hierarkisissa menetelmissä. Ei-hierarkisissa menetelmissä (k-means clustering) analyysi alkaa ryhmien määrän määrittelyllä. Kun määrä on valittu, jokaiselle ryhmälle määräytyy keskusta, jonka 29

ympäriltä ryhmään kerätään ne havainnot, jotka ovat ennalta määritellyn välimatkan päässä ryhmäkeskustasta. Ryhmäkeskus määritellään ensin niiden havaintojen avulla, joilla muuttujien arvot ovat kaikkein kauimpana toisistaan (Everitt ym. 2001). Tämän jälkeen muut havainnot jaetaan niihin ryhmiin, jonka ryhmäkeskusta ne ovat lähimpänä. Etäisyyttä ryhmäkeskuksesta mitataan Euclidien-etäisyysmitalla d ij p = k = 1 ( x x ) ik jk 2 1 2, jossa x ja x ovat muuttuja k:n arvot kotitalouksille i ja ik jk j. Ryhmän keskipiste määritellään uudelleen jokaisen uuden muuttujan lisäyksen jälkeen. Näin edetään, kunnes uusien havaintojen myötä ei enää tapahdu muutosta keskuksissa (Metsämuuronen 2001). Analyysia kokeillaan eri ryhmämäärillä. Lopulliseksi ryhmien määräksi valitaan se, joka on tutkimuksen kannalta mielenkiintoisin ja käytännöllisin (Hair ym. 1995). Ryhmien tulkinnassa ja nimeämisesssä käytetään apuna ryhmäkeskuksia, luokitteluperusteita sekä ryhmää kuvaavia mielipiteitä ja arvostuksia. Ryhmien tulee myös olla kooltaan riittävän suuria, sillä jatkoanalyysit vaikeutuvat, jos ryhmään kuuluu liian vähän havaintoja. 30

4 TULOKSET 4.1 Vastaajien perustiedot 4.1.1 Asuinkunta, sukupuoli, ikä ja syntyperä Kyselyyn vastasi 789 henkilöä, joista suurin osa oli kotoisin Inarista (taulukko 8). Viisi vastaajaa asui Ylä-Lapin ulkopuolella. Vastaajat edustavat 7,5 prosenttia Ylä- Lapin asukkaista. Yli puolet kyselyyn vastanneista (56 %) ja vastaajien puolisoista (52 %) olivat asuneet myös lapsuusvuosinaan Ylä-Lapin alueella. Taulukko 8. Vastaajien sukupuoli ja asuinkunta. Vastaajien sukupuoli ja asuinkunta Sukupuoli Frekvenssi Prosenttiosuus Naiset 338 43 Miehet 450 57 Tuntematon 1 0,1 Yhteensä 789 100 Osuus kunnan Asuinkunta Frekvenssi Prosenttiosuus väkiluvusta (%) Enontekiö 145 18 7 Inari 527 67 7 Utsjoki 112 14 8 Muu 5 1 Ylä-Lappi yhteensä 789 100 7,5 Vastaajien keski-ikä oli 53 vuotta, keskihajonnan ollessa 15 vuotta. Nuorin vastaaja oli 18-vuotias ja vanhin 94-vuotias. Noin puolet vastaajista oli 40 59-vuotiaita (47 prosenttia). 20 39-vuotiaita ja 60 89-vuotiaita oli kumpiakin noin viidesosa vastaajista. Kuntakohtaiset ikäjakaumat noudattivat likimain koko Ylä-Lapin ikäjakaumaa. 31

Taulukko 9. Vastaajien syntyperä. Vastaajien syntyperä, osuus vastanneista (%) Enontekiö Inari Utsjoki Ylä-Lappi Saamelainen 18 17 43 21 Suomalainen 79 82 54 77 Muu 3 1 3 2 Yhteensä 100 100 100 100 Suurin osa vastaajista oli suomalaisia (taulukko 9). Syntyperältään saamelaisia oli noin kymmenen prosenttia enemmän kuin äidinkielekseen saamenkielen ilmoittaneita. Vastaajista 86,5 prosenttia puhui äidinkielenään suomea ja 12,5 prosenttia saamea. Yksi prosentti vastanneista ilmoitti äidinkielekseen jonkin muun kielen (mm. ruotsi, venäjä, saksa ja espanja). Utsjokelaisista vastaajista jopa 39 prosenttia puhui äidinkielenään saamea. Kuten saamenkielisiäkin, myös syntyperältään saamelaisia oli eniten Utsjoella, jossa saamelaisia oli 43 prosenttia vastanneista. Inarissa ja Enontekiöllä vastanneiden syntyperä vastaa likimain kunnan todellista jakaumaa. Utsjoella saamelaisten osuus väkiluvusta on noin 70 prosenttia, joten saamelaisten edustavuus kyselyyn vastanneiden joukossa on alempi kuin todellinen osuus kunnan väkiluvusta. Tämä saattaa johtua satunnaisotoksesta tai utsjokelaisten saamelaisten vastaajien aktiivisuudesta. 32