KIRJALLINEN KYSYMYS 364/2007 vp Miesten huoltajuusoikeuksien parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Avioeron tai avoeron kokee vuosittain tilastojen mukaan Suomessa noin 25 000 lasta. Lasten huoltajuus eron jälkeen ratkaistaan käräjillä joka kymmenennessä tapauksessa. Peräti yhdeksän eroa kymmenestä päättyy siihen, että huoltaja ratkaistaan muulla tavalla yleensä sosiaalitoimessa tehdyllä sopimuksella. Noin 85 prosentissa tapauksista lapset määrätään äitinsä lähihuoltoon ja isästä tulee tapaajavanhempi. Äitejä suosivat huoltoratkaisut sekä tapaamisjärjestelyt ovat ero- ja sosiaalipolitiikkamme heikot lenkit. Suomessa on niin sanottu yhden kodin periaate saanut vahvan jalansijan. Oikeuksien ratkaisut huoltajuuskiistoissa ovat usein yksipuolisesti äitejä suosivia huolimatta siitä, että äiti on voinut käytännössä osoittautua hyvinkin sopimattomaksi lasten pääasialliseksi huoltajaksi mm. mielenterveysongelmien tai alkoholismin takia. Tapaajavanhemman suppea tapaamisjärjestely on useimmissa tapauksissa lapsen edun vastainen, koska siihen liittyy riski: yhteys tapaajavanhempaan uhkaa katketa. Selvitysten mukaan joka kolmas lapsi ei tapaa eron jälkeen toista vanhempaansa juuri lainkaan, yksi kolmannes tapaa sattumanvaraisesti ja vain kolmannes lapsista pystyy säilyttämään kiinteät suhteet eron jälkeen toiseen vanhempaansa. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) mukaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia on ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti. Vaikka laki ei anna etusijaa äidille isään nähden lapsen huoltajuudesta päätettäessä, on voimassa kirjoittamaton naisia suosiva sukupuolisopimus. Isien asemaa lasten huolto-oikeudenkäynneissä on parannettava. On velvoitettava oikeusistuimet käyttämään nykyistä enemmän asiantuntijoita huoltajuuskiistoja ratkaistaessa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus tietoinen, että etävanhemman tapaamisoikeudet ovat riittämättömiä ja että nykyiset tapaamisoikeuden laiminlyöntien sanktiot ovat tehottomia ja mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä perusteluissa mainittujen huoltajuusoikeudenkäyntien käytäntöjen muuttamiseksi ja tapaamisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi? Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2007 Matti Kauppila /vas Matti Kangas /vas Pentti Tiusanen /vas Paavo Arhinmäki /vas Erkki Virtanen /vas Minna Sirnö /vas Merja Kyllönen /vas Jyrki Yrttiaho /vas Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Matti Kauppilan /vas ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 364/2007 vp: 2 Onko hallitus tietoinen, että etävanhemman tapaamisoikeudet ovat riittämättömiä ja että nykyiset tapaamisoikeuden laiminlyöntien sanktiot ovat tehottomia ja mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä perusteluissa mainittujen huoltajuusoikeudenkäyntien käytäntöjen muuttamiseksi ja tapaamisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) mukaan lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Huollon tulee myös turvata lapselle läheiset ja myönteiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Lapsen tapaamisoikeuden tarkoituksena on puolestaan turvata lapselle oikeus pitää yhteyttä ja tavata sitä vanhempaa, jonka luona lapsi ei asu. Ratkaisu lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa on lain mukaan tehtävä ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen, miten huolto ja tapaamisoikeus parhaiten toteutuvat vastaisuudessa. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevat asiat pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti vanhempien välisin sopimuksin. Tilastojen ja tutkimusten perusteella on tiedossa, että noin 90 prosenttia lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevista oikeudellisista järjestelyistä hoidetaan käytännössä sosiaalilautakuntien vahvistamilla sopimuksilla. Äidin asema lapsen lähihuoltajana perustuu useimmiten vanhempien väliseen sopimukseen ja heidän omaan valintaansa. Jos vanhemmat ovat lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta erimielisiä, asian ratkaisee tuomioistuin. Tuomioistuintiehen turvaudutaan harvoin, ja tuomioistuinten päätöksistäkin merkittävä osuus perustuu vanhempien väliseen sopimukseen. Lain lähtökohtana on vanhempien tasaarvoisuus, eikä äidillä ole etusijaa isään nähden päätettäessä siitä, kummalle vanhemmalle lapsen huolto uskotaan tai kumman vanhemman luona yhteishuoltoon jäävä lapsi määrätään asumaan. Tuomioistuin joutuu luonnollisesti ratkaisemaan kunkin yksittäisen asian erikseen pitäen silmällä lapsen edun toteutumista, eikä tuomioistuinten voida edellyttää ratkaisevan lapsen huoltoa ja asumista koskevia asioita esimerkiksi isätai äitikiintiöperiaatteen mukaisesti. Julkisissa puheenvuoroissa on esitetty, että lain sukupuolineutraalisuudesta huolimatta suuri osa lapsista jäisi erotilanteissa joko yksin äitinsä huoltoon tai vanhempien yhteishuoltotapauksissa asumaan äitinsä luo. Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa on valmistunut vuoden 2006 marraskuussa tutkimus lapsen huoltoriidoista käräjäoikeuksissa. Tutkimuksessa selvitettiin lapsen huoltoa koskevaa tuomioistuinkäytäntöä ja muun muassa kysymystä siitä, miten huoltoa ja asumista koskevat järjestelyt jakautuvat vanhempien kesken. Tutkimuksessa todettiin, että 65 prosentissa huoltoriitatapauksia tuomioistuin oli päättänyt, että lapsen tulee asua äidin luona. Joka kolmannessa tapauksessa oli tehty päätös lapsen asumisesta isän luona. Vähäisessä määrässä tapauksia oli päätetty lapsen asumisesta vuorovii-
Ministerin vastaus KK 364/2007 vp Matti Kauppila /vas ym. koin kummankin vanhemman luona tai lasten asuminen oli jaettu siten, että osa lapsista asui äidin luona ja osa isän luona. Vaikka prosenttilukujen perusteella voidaan todeta, että suurimmassa osassa tapauksista lapset jäävät asumaan äitinsä luokse, ei näiden tilastotietojen perusteella kuitenkaan voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että tuomioistuimet suosisivat äitejä tehdessään ratkaisua lapsen huollosta ja asumisesta. Kysymyksessä viitataan siihen, että tuomioistuimet olisi velvoitettava käyttämään nykyistä enemmän asiantuntijoita huoltajuuskiistoja ratkaistaessa. Jos asia ratkaistaan tuomioistuimessa, tuomioistuimen velvollisuutena on jo nyt oma-aloitteisesti hankkia kaikki ratkaisun kannalta tarpeellinen tieto. Tuomioistuimella on melko tiukka velvollisuus hankkia sosiaalilautakunnalta selvitys huoltoriidassa. Selvityksessä tulee antaa perheen ja lapsen olosuhteista niin kattavat ja luotettavat tiedot, että tuomioistuin voi tehdä ratkaisunsa itsenäisesti. Lapsen huoltoa ja asumista koskevat riidat ovat hankalia, ja tehtävät ratkaisut ovat sisällöllisesti vaativia. Tehtävä ratkaisu tähtää tulevaisuuteen ja vaikuttaa vanhempien ja lasten elämään usein monien vuosien ajan. Lapsen oikeuden turvaaminen edellyttää tuomareilta asiantuntevaa toimintaa. Oikeusministeriö järjestääkin säännöllisesti tuomareille seminaareja, joissa annetaan koulutusta lapsioikeudellisten asioiden käsittelystä. Lisäksi oikeusministeriössä parhaillaan valmisteltavana oleva käräjäoikeusverkoston uudistus mahdollistaa sen, että tuomarit voivat erikoistua lapsioikeudellisten asioiden käsittelyyn. Kysymyksessä pidetään lapsen ja vanhemman tapaamisoikeuksia riittämättöminä. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain säännökset mahdollistavat jo nyt hyvin joustavan ja tapauskohtaisen harkinnan tapaamisoikeudesta sovittaessa tai päätettäessä. Tapaamisoikeuden laajuus ja muut ehdot voidaan määritellä yksilöllisesti sen mukaan, mitä kussakin yksittäistapauksessa pidetään lapsen edun mukaisena. Myös edellä mainitussa tutkimuksessa on todettu, että tapaamiskäytännöt ovat tuomioistuimissa muuttuneet aikaisempaa joustavammiksi. Kysymyksessä kiinnitetään huomiota myös tapaamisoikeuden laiminlyönneistä annettavien sanktioiden tehottomuuteen. Pakkokeinoista lapsen tapaamisoikeuden toteuttamiseksi säädetään lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetussa laissa (619/1996). Lain mukaan pakkokeinona tulee kysymykseen uhkasakko, joka voidaan asettaa joko kiinteänä tai juoksevana. Lisäksi tapaamisoikeuden täytäntöönpanossa voidaan käyttää myös lapsen noutamista, jos tapaaminen todennäköisesti jäisi muuten toteutumatta ja tähän on lapsen edun kannalta erittäin painavia syitä. Käytännössä lapsen noutamiseen on tiettävästi jouduttu turvautumaan vain harvoin. Asian luonteen vuoksi kaikkia käytännössä syntyviä ongelmia ei voida lainsäätäjän toimenpitein estää. Säädeltäessä täytäntöönpanoa on valvottava myös sitä, ettei käyttöön oteta sellaisia keinoja, jotka ehkä olisivat tehokkaita, mutta voisivat käytännössä olla lasta järkyttäviä tai muutoin vastoin lapsen etua. Täytäntöönpanosta vastaavien viranomaisten vaativana tehtävänä on löytää yksittäistapauksessa oikea tasapaino täytäntöönpanon tehokkuuden ja lapsen edun suojaamisen välillä. Helsingissä 29 päivänä lokakuuta 2007 Oikeusministeri Tuija Brax 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 364/2007 rd undertecknat av riksdagsledamot Matti Kauppila /vänst m.fl.: Är regeringen medveten om att den frånvarande förälderns umgängesrätt är otillräcklig och att sanktionerna för underlåtelser i fråga om umgängesrätten för närvarande är ineffektiva och till vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att ändra den praxis vid vårdnadsrätte-gångar som nämns i motiveringen och för att säkerställa att umgängesrätten förverkligas? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt lagen angående vårdnad om barn och umgängesrätt (361/1983) är syftet med vårdnaden om barn är att trygga en balanserad utveckling och välfärd för barnet enligt dess individuella behov och önskemål. Vårdnaden bör också trygga positiva och nära människokontakter i synnerhet mellan barnet och föräldrarna. Syftet med umgängesrätten är igen att trygga barnets rätt att hålla kontakt med och träffa den förälder hos vilken barnet inte bor. Avgörandet i ett ärende om vårdnad om barn och umgängesrätt skall beakta framför allt barnets bästa. Man skall särskilt fästa uppmärksamhet vid omständigheten hur vårdnaden och umgängesrätten bäst skall förverkligas framöver. Man eftersträvar att ärenden om vårdnad om barn och umgängesrätt i första hand skall avgöras genom avtal mellan föräldrarna. På basis av statistik och forskning känner man till att ca 90 procent av de juridiska regleringarna angående vårdnaden om barn, boendet och umgängesrätten i praktiken sköts genom avtal som fastställs av socialnämnderna. Moderns ställning som vårdnadshavarförälder grundar sig oftast på ett avtal mellan föräldrarna och deras eget val. Om föräldrarna är av olika åsikt om vårdnaden om barnet och umgängesrätten, avgörs ärendet av en domstol. Man går sällan via domstol, och en betydande del av också domstolsbesluten grundar sig på ett avtal mellan föräldrarna. Lagens utgångspunkt är jämställdhet mellan föräldrarna och modern har inte företrädesrätt i förhållande till fadern vid beslut om vilken förälder vårdnaden skall anförtros eller hos vilken förälder ett barn vars vårdnad anförtrotts föräldrarna gemensamt skall bo. Domstolen måste naturligtvis särskilt avgöra var och en fråga med barnets bästa för ögonen, och man kan inte förutsätta att domstolen avgör ärenden om vårdnaden om barn och barnets boende t.ex. i enlighet med principen om en faders- eller en moderskvot. I offentliga uttalanden har det anförts att vårdnaden om en stor del av barnen trots att lagen är könsneutral vid separationer anförtros modern ensam eller att barnen vid fall av gemensam vårdnad förblir och bo hos modern. Vid Rättspolitiska forskningsinstitutet har i november 2006 färdigställts en undersökning om tvister om vårdnaden av barn vid tingsrätterna. I undersökningen utreddes frågan om hur arrangemanget om vårdnaden och boendet fördelar sig mellan föräldrarna. I undersökningen konstaterades att domstolen i 65 procent av vårdnadstvisterna vid domstol har beslutat att barnet skall bo hos modern. I en tredjedel av fallen hade man beslutat att barnet skall bo hos fadern. I en liten del av fallen har man beslutat att barnet skall bo varannan 4
Ministerns svar KK 364/2007 vp Matti Kauppila /vas ym. vecka hos vardera föräldern eller så hade barnens boende delats upp så att en del av barnen bodde hos modern och en del hos fadern. Fastän det på basis av procenttalen kan konstateras att barnen i största delen av fallen förblir och bo hos modern, kan man inte på grundval av dessa statiska uppgifter sluta sig till att domstolarna gynnar modern vid avgöranden om vårdnaden om barn och boende. I spörsmålet hänvisas det till att domstolarna borde förpliktas att i högre grad än för närvarande använda sakkunniga då de avgör vårdnadstvister. Om ärendet avgörs av en domstol är den redan nu skyldig att på eget initiativ skaffa all relevant utredning med hänsyn till ärendet. Domstolen har en tämligen sträng skyldighet att skaffa en utredning av socialnämnden. Utredningen bör innehålla så heltäckande och tillförlitliga uppgifter om familjens och barnets förhållanden att domstolen självständigt kan fatta sitt beslut. Tvister om vårdnaden om barn och barns boende är besvärliga och de beslut som måste fattas är innehållsmässigt krävande. Det beslut som fattas riktar sig mot framtiden och inverkar på föräldrarnas och barnens liv under ofta många års tid. Att trygga ett barns rättigheter förutsätter sakkunnig verksamhet från domarnas sida. Justitieministeriet arrangerar därför regelbundet seminarier för domarna där det ges utbildning i behandlingen av barnrättsliga ärenden. Dessutom möjliggör den reform av tingsrätterna som för närvarande bereds inom justitieministeriet att domarna kan specialisera sig på behandlingen av barnrättsliga ärenden. I spörsmålet anses barnets och förälderns umgängesrätt vara otillräcklig. Bestämmelserna i lagen om vårdnad om barn och umgängesrätt möjliggör dock redan för närvarande en smidig prövning från fall till fall vid avtal eller beslut om umgängesrätten. Omfattningen av umgängesrätten och övriga villkor kan definieras individuellt i enlighet med vad som i varje enskilt fall anses beakta barnets bästa. Också i den ovan nämnda undersökningen har det konstaterats att umgängespraxis har utvecklats i en smidigare riktning vid domstolarna. I spörsmålet fästs också uppmärksamhet vid att sanktionerna för underlåtelser i samband med umgängesrätten är ineffektiva. Bestämmelser om tvångsmedel i syfte att förverkliga umgängesrätten ingår i lagen om verkställighet av beslut beträffande vårdnad om barn och umgängesrätt (619/1996). Enligt lagen kommer som tvångsmedel i fråga vite som kan föreläggas antingen till visst belopp eller löpande. Dessutom kan vid verkställigheten användas också hämtning om det kan anses sannolikt att sammanträffandet inte annars kommer till stånd, och om det finns synnerligen vägande skäl till detta med tanke på barnets bästa. Veterligen har man ytterst sällan i praktiken blivit tvungen att tillgripa hämtning. På grund av sakens natur kan inte alla problem som uppstår i praktiken förebyggas genom lagstiftningsåtgärder. Då verkställigheten regleras måste man också se till att det inte tas i bruk sådana medel som kanske är effektiva men i praktiken kan uppröra barnet eller annars strida mot barnets bästa. Den krävande uppgiften för de myndigheter som ansvarar för verkställigheten är att i det enskilda fallet finna den rätta jämvikten mellan en effektiv verkställighet och skyddet av barnets bästa. Helsingfors den 29 oktober 2007 Justitieminister Tuija Brax 5