MAAPALLO POTILAANA Maapallon väestönäkymät ja kantokyky Miksi loit niin paljon ihmisiä? Voisit tehdä vaikka yhden maapallon lisää ja panna kaikki ylimääräiset sinne. J.P. Lasten kirjeitä Jumalalle, s. 41 V aivaako maapalloa parantumaton väestötauti? Asiantuntijat ovat erimielisiä: eräiden mielestä nykyinen väkimäärä (lähes kuusi miljardia) ylittää kantokyvyn rajat, kun taas jotkut eivät pidä väestönkasvun hillitsemistä edes tarpeellisena. Suurinta väestönkasvu on ollut oman sukupolvemme aikana. Vuotuiset väenlisäykset ovat alkaneet hieman supistua vasta 1990-luvulla. Tuoreet väestölaskelmat ennakoivat maltillisempaa väestönkasvua kuin aiemmat ennusteet. Tietty väestönkasvu on väistämätöntä ainakin parin sukupolven ajan, koska kehitysmaiden nuoret ikäluokat ovat suuria. Sodanjälkeinen väestönkasvu on paljolti nykylääketieteen ansiota: kuolevuus on pienentynyt kehitysmaissa, vaikka niiden talous ei ole kohentunut. Väestönäkymät riippuvat ratkaisevasti syntyvyydestä, joka Afrikassa on yhä runsasta mutta on Itä-Aasiassa vähentynyt lähes eurooppalaiselle tasolle. Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää kaikki maa. Tätä Jumalan Nooalle ja hänen pojilleen antamaa kehoitusta ihmiskunta ei ole milloinkaan noudattanut niin tuloksellisesti kuin oman sukupolveni aikana. Syntymäni (1932) jälkeen maapallon väkiluku on miltei kolminkertaistunut kahdesta miljardista lähes kuuteen miljardiin. Ihmiskunta on monitahoisen muutosprosessin kourissa. Väestönkehitys, ympäristön laatu, ravinnontuotanto ja energiansaanti ovat maailmanlaajuisia ongelmia, jotka myös Duodecim 113: 2367 2373, 1997 2367
kytkeytyvät toisiinsa. Niinpä ympäristön heikkeneminen pakottaa kysymään, miltä osin se johtuu väestönkasvusta. Milloin maapallo sitten on täynnä ihmisiä? Minkä verran väkeä planeettamme pystyy ruokkimaan? Olisiko ihmiskunnan lopulta pienennyttävä, jos ympäristö uhkaa pilaantua asumiskelvottomaksi? Kyetäänkö väestönkasvu tyrehdyttämään tehokkaalla perhesuunnittelulla, vai onko edessä kuolevuuden uusi kasvu? Johtaako eri maanosien välinen elintason ja väestönkehityksen kuilu kansainvälisten muuttovirtojen kiihtymiseen? Missä vaiheessa väestönkasvun on pakko pysähtyä ja mistä syistä? Mitä on pääteltävissä maapallon väestöennusteista ja kantokykyä koskevista arvioista? Maapallollamme elää tätä nykyä arviolta 5.85 miljardia ihmistä. Tänä vuonna maailmaan syntyy noin 140 miljoonaa lasta ja lähes 60 miljoonaa ihmistä kuolee. Ihmiskunnan luonnollinen lisäys on siten runsaat 80 miljoonaa henkilöä eli 1.4 % vuodessa. Väkimäärän vuotuiset lisäykset ovat alkaneet pienentyä vasta 1990-luvulla, vaikka väestönkasvun vauhti on laantunut 1970-luvun alusta lähtien. Väestönkasvun historiaa Maailman väestönkasvun osatekijät ovat syntyvyys ja kuolevuus. Kumpikin niistä riippuu lukuisista tekijöistä, jotka siis on otettava väestönkasvua ennakoitaessa huomioon. Sitä paitsi syntyvyys ja kuolevuus vaikuttavat toisiinsakin. Alueellinen väestönkehitys riippuu lisäksi muuttoliikkeestä. Varsinkin paikallisesti muuttoliike voi vaikuttaa kehitykseen paljon enemmän kuin syntyvyys tai kuolevuus. Väestönkasvu oli teolliseen vallankumoukseen eli 1700-luvulle saakka äärimmäisen hidasta. Toistuneet tautiepidemiat, nälänhädät ja sodat vähensivät ajoittain rajustikin väkilukuja, jotka olivat kasvaneet suotuisina kausina. Vielä 1800-luvulla ihmiskunta lisääntyi vain vajaalla kymmenellä miljoonalla vuodessa. Ajanlaskumme alussa ihmisiä oli arviolta 250 300 miljoonaa. Maailman väkiluku ylitti miljardin rajan vuoden 1830 tienoilla. Kaksi miljardia tuli täyteen satakunta vuotta myöhemmin (1930). Toisen maailmansodan jälkeen väestönkasvu kiihtyi ennen kokemattomalla tavalla. Kolmas miljardi täyttyi jo noin v. 1960 ja neljäs miljardi vuoden 1975 paikkeilla. Viiden miljardin raja rikkoutui v. 1987. Todelliset ajankohdat voivat poiketa näistä arvioista, koska kaikkialta ei ole ollut tarkkoja väestötilastoja käytettävänä. Maailman väestön kasvuvauhti oli huipussaan vuoden 1970 tienoilla, lähes 2.1 % vuodessa. Sitten vauhti alkoi hiljetä ja oli 1980-luvulla 1.7 % vuodessa. Viime vuosina kasvuvauhti on laantunut nykyiseen 1.4 %:iin vuodessa. Tämä ei ole johtunut pelkästään syntyvyyden vähenemisestä: eräin paikoin (lähinnä itäisessä Afrikassa ja eräissä entisen Neuvostoliiton osissa) myös kuolevuus on alkanut kasvaa. Kasvuvauhdin hidastumisesta huolimatta vuotuiset väenlisäykset kasvoivat jatkuvasti 1990-luvun alkuvuosiin asti. Suurimmillaan ne olivat jopa 90 miljoonaa vuodessa. Vuonna 1996 kasvu oli YK:n tietojen mukaan 81 miljoonaa. YK:n arvioiden mukaan vuosittaiset kasvuluvut eivät näytä oleellisesti supistuvan ainakaan vuoteen 2015 mennessä. Väestöennusteet Maailman väkiluvun tulevaa kehitystä on pyritty arvioimaan monella taholla ja vaihtelevin menetelmin. Koska väestöolot ja niiden kehityssuunnat vaihtelevat tuntuvasti 2368
Maailman väkiluku (miljardeja) 16 14 12 10 8 6 4 2 1994 1996 1994 1996 1994 1996 Pieni kuolevuus, suuri syntyvyys Todennäköisin (keski)vaihtoehto Suuri kuolevuus, pieni syntyvyys Väistämätön väestönkasvu 1950 2000 2050 K u v a 1. Maailman väkiluku 1995 2000: väistämätön ja vältettävissä oleva väestönkasvu IIASA:n kahden väestöennusteen (1994, 1996) kolmen vaihtoehdon mukaan (Lutz 1994, 1996). maapallon eri osissa, ne on pyrittävä ottamaan huomioon myös koko maapallon väestöennusteita laadittaessa. Maanosa- ja maakohtaiset väestöselvitykset ovatkin lähtökohtana niissä ennusteissa, joita mm. Yhdistyneet kansakunnat ja Wienissä toimiva kansainvälinen tutkimuslaitos IIASA (International Institute for Applied Systems Analysis) ovat laatineet. Väestöennusteet heijastelevat useimmiten lähtökohtatilanteessa vallitsevia syntyvyyden ja kuolevuuden (maakohtaisissa ennusteissa myös muuttoliikkeen) kehityssuuntia. Koska syntyvyys pieneni kehitysmaissa 1980-luvulla verkkaisesti, tämä kuvastui myös YK:n väestöennusteisiin: toisiaan parin vuoden välein seuranneet ennusteet päätyivät yhä suurempiin arvioihin esimerkiksi vuoden 2025 väkiluvusta. Väestönkasvun hidastuminen 1990-luvulla on sitä vastoin pienentänyt arvioita väkilukujen kehityksestä. Vuonna 1996 laaditun YK:n väestöennusteen (keskivaihtoehdon) mukaan maailman väkiluku ylittää kuuden miljardin rajan vuonna 1999. Vuonna 2025 maapallon asukasluku lienee hieman yli kahdeksan miljardia (vuoden 1994 ennusteen arvio oli 8.3 miljardia). Näin voi käydä, jos syntyvyys vähenee selvästi nykyisestään eikä kuolevuus ala suureta. IIASA on tuottanut viime vuosina kaksikin sarjaa maailman väestöennusteita, joita voidaan pitää alansa perusteellisimmin valmisteltuina (Lutz 1994, 1996). Näissä ennustejulkaisuissa on yksityiskohtaisesti arvioitu väestönkehityksen eri osatekijöitä ja niihin vaikuttavia muuttujia maanosittain osin jopa vuoteen 2100 asti. Kuvassa 1 on otettu tarkasteltaviksi IIASA:n kummankin ennusteen viidestä vaihtoehdosta kolme eli nopeimman, todennäköisimmän ja hitaimman kasvun vaihtoehdot. Kasvu olisi nopeaa, jos kehitysmaiden syntyvyys ei oleellisesti pienenisi mutta kuolevuus vähenisi silti. Syntyvyyden ripeä pieneneminen samalla kun kuolevuus pysyisi lähes ennallaan puolestaan johtaisi väestönkasvun selvään hidastumiseen. Todennäköisin kehitysura asettuu näiden vaihtoehtojen väliin. Maapallon väestönäkymät ja kantokyky 2369
Vuoden 1994 laskelmat perustuivat niihin tietoihin, joita oli käytettävänä 1990- luvun alussa eri maiden väestötilanteesta ja sen kehitysnäkymistä. Sittemmin saadut uudet tiedot antoivat IIASA:lle aiheen tarkistaa laskelmiaan myös kehittyneempien ennustemenetelmien pohjalta. Kuten kuvasta 1 ilmenee, tuoreet laskelmat viittaavat väestönkehityksen maltillistumiseen. Uuden ennusteen jokaisessa vaihtoehdossa vuoden 2050 ihmiskunta olisi vähintään miljardin pienempi kuin aiemmassa ennusteessa. Hitaimman kasvun vaihtoehto merkitsisi jopa sitä, että maapallon väkiluku alkaisi vähetä 2030-luvulta lähtien. Kuvassa 1 on kenties huomionarvoisinta se, että tietty väestönkasvu (rasteroidut kentät) on väistämätöntä. Väestönkasvun pysähtyminen vaatii nimittäin pitkän ajan siitä yksinkertaisesta syystä, että nuoret ikäryhmät muodostavat suuren osan kehitysmaiden väestöstä (ääriesimerkkinä Kenia, jonka väestöstä vuonna 1985 peräti 52 % oli alle 15-vuotiaita). Lukuisissa kehitysmaissa lasten osuus väestöstä on yhä yli 40 %. Vaikka tästedes kutakin alle 15-vuotiasta kohden syntyisi hänen elinaikanaan ainoastaan yksi lapsi, maailman väestönkasvu jatkuisi pari sukupolvea eteenpäin. Parin sukupolven päähän (vuoteen 2050) ulottuvat väestöennusteet eivät ole vailla realistista pohjaa, sillä kaikki ne, jotka tuolloin ovat yli 55-vuotiaita, ovat jo syntyneet. Silti eri ennustevaihtoehtojen erot voivat levetä tuntuviksi. Mutta onko kauemmaksi luotaavissa ennusteissa mitään mieltä, vai ovatko ne pikemminkin arvauksia? Voisiko nopeimman kasvun vaihtoehto, joka 2100-luvulle jatkettuna johtaisi jopa 30 miljardin ihmispaljouteen, koskaan toteutuakaan? Joka tapauksessa maailman väestönkasvu hidastuisi sitä varmemmin, mitä useammat kehitysmaidenkin asukkaat harjoittavat perhesuunnittelua. Monissa teollisuusmaissa sitä vastoin väkiluvut saattavat alkaa pienentyä vähäisen syntyvyyden takia. Kehitysmaiden syntyvyysnäkymät Maapallon väestönkehitykseen olennaisimmin vaikuttava tekijä on kehitysmaiden syntyvyys. Syntyvyyttä on tapana kuvata kokonaishedelmällisyydellä, kullekin naiselle hänen elinaikanaan keskimäärin syntyvien lasten määrällä. Vielä 1960-luvulla kehitysmaat olivat tässä suhteessa melko samanlaisia: kokonaishedelmällisyys oli useimmissa niistä 6 7 lasta. Kuten kuvasta 2 käy ilmi, kolmannen maailman kokonaishedelmällisyys on vähentynyt runsaaseen kolmeen lapseen. Samalla eri maanosien ja varsinkin eri maiden väliset erot ovat laajentuneet merkittävästi. Syntyvyysluvut ovat edelleen hyvin suuria Afrikassa, Lähi-idässä sekä mm. Pakistanissa ja Bangladeshissa. Syntyvyys on vähentynyt tuntuvasti Latinalaisessa Amerikassa ja varsinkin Itä-Aasiassa, jonka kokonaishedelmällisyys alkaa olla Kiinan tehokkaan perhesuunnittelupolitiikan ansiosta eurooppalaista tasoa. Kiinan ohella syntyvyyden aleneminen on ollut tuntuvinta Etelä-Koreassa, Thaimaassa, Taiwanissa, Indonesiassa, Singaporessa, Mauritiuksessa, Kuubassa ja Barbadosissa. Syntyvyyden kehityksessä ilmeneviä eroja ei pystytä selittämään. Taloudellinen kehitys tuntuu vaikuttaneen siihen jossain määrin. Afrikan taloudelliset olot eivät juuri ole muuttuneet, eivätkä yleensä suotuisampaan suuntaan. Latinalaisessa Amerikassa ja suuressa osassa Aasiaa perinteinen maatalous on joutunut antamaan tilaa kaupallisten kasvien (mm. kahvin ja teen) viljelylle. Lisäksi kaupungistuminen on kummassakin maanosassa ollut sangen voimakasta. Tällaisiin muutoksiin liittynyt perinteisten elintapojen murros, jota lasten koulutus näyttää osaltaan jouduttaneen, on puolestaan muokannut asenteita perhesuunnittelua suosivaan suuntaan. 2370
Lapsia/ nainen 7 6 5 4 3 2 1 1960 1965 1995 2000 Maanosan keskiarvo 1995 2000 Kaikki kehitysmaat Afrikka Aasia Amerikka Pohj. Itä Keski Länsi Etelä Itä Kaakk. Etelä Länsi Karib. Väli Etelä K u v a 2. Kokonaishedelmällisyyden väheneminen kolmannessa maailmassa maanosittain 1960-luvulta 1990-luvulle (Sadik 1991, 1997). Maailman väestönkehitystä koskevat ennusteet nojautuvat ainakin peitetysti olettamukseen, että väestöllinen muuntuminen toteutuu myös kolmannessa maailmassa. Vaikka tämänsuuntaista kehitystä on havaittavissa joissakin kehitysmaissa, sen syyt saattavat olla toisenlaisia kuin aikanaan Euroopassa. Mitään vakuuttavaa näyttöä ei ole siitä, että kehitys seuraisi samantapaista polkua runsaan syntyvyyden maissa, eikä siitäkään, että syntyvyyden väheneminen jatkuisi kaikkialla siellä, missä perheiden koko on alkanut pienentyä. Kehitysmaiden kuolevuusnäkymät Väestönkasvun sodanjälkeinen nopeutuminen johtui kuolevuuden ripeästä vähenemisestä kehitysmaissa. Siihen oli pääsyynä lääketieteen tulosten soveltaminen moniin ikiaikaisiin vitsauksiin; toisin kuin Euroopassa aikoinaan talouskehityksellä on ollut vähäinen vaikutus eliniän pitenemiseen. Kuolevuus on silti runsaampaa kuin teollisuusmaissa: esimerkiksi äitiyteen menehtyy yli puoli miljoonaa kehitysmaiden naista joka vuosi, ja imeväiskuolevuus on vähintään kymmenkertaista Suomeen verrattuna. Mikäli elintila käy riittämättömäksi eikä väestönkasvua kyetä pysähdyttämään syntyvyyttä vähentämällä, edessä saattaisi olla kuolevuuden kasvu. Se tuskin olisi maailmanlaajuinen ilmiö (mikäli ydinsodalta vältytään), vaan se saattaisi toteutua eri syistä tapahtuvien paikallisten tai alueellisten väestökatastrofien muodossa. Merkkejä siitä on jo saatu mm. itäisessä Afrikassa, jossa niin toistuneet kuivuuskaudet kuin sisällissodatkin ovat aiheuttaneet laajaa nälänhätää. Kuolevuus saattaa kasvaa uudelleen myös tähän asti tuntemattomista syistä. Eräs mahdollisuus on uudenlaisten tautien ilmaantuminen, mistä AIDS jo on kouriintuntuvaa todellisuutta. Lisäksi tunnetutkin taudit voivat muuntua kohtalokkaammiksi. Miten lääketiede ja terveyspalvelut pystyisivät vastaamaan tällaisiin haasteisiin? Maapallon väestönäkymät ja kantokyky 2371
Kantokykyarviot Useat tutkijat ovat eri aikoina arvioineet, minkä verran ihmisiä maapallo kykenisi elättämään. Nämä arviot vaihtelevat erittäin suuresti: vajaasta miljardista jopa tuhanteen miljardiin, ja useimmat asettuvat neljän ja 16 miljardin väliin (Cohen 1995). Monipuolisessa selvityksessään Cohen havaitsi, että päinvastoin kuin tieteessä yleensä arvioiden hajonta on ajan myötä ollut laajenemaan päin. Heiligin (1996) mukaan maapallon kantokyky ei ole mikään luonnonlain määrittämä suure, vaan se on ihmisten toiminnasta riippuva dynaaminen tasapainotila. Niinpä se riippuu mm. yhtäältä maanviljelijöiden käyttämästä tekniikasta ja toisaalta siitä, missä määrin ihmiset sietävät ympäristön saastumista. Luonto saattaisi sallia ruoan tuottamisen jopa 30 45 miljardille ihmiselle, mutta alusrakenteen puute, suunnitteluongelmat yms. rajoitteet supistaisivat kantokykyä tuntuvasti. Sitä pienentävät ehkä vieläkin jyrkemmin investointipääoman niukkuus, velka- ja hintaongelmat ym. taloudelliset tekijät, puhumattakaan sellaisista ympäristötekijöistä kuin ilman ja veden saastuminen, eroosio ja aavikoituminen. Lopulta kantokyky supistuu niihin puitteisiin, joita määrittävät monenlaiset yhteiskunnalliset ja kulttuuritekijät, mukaan luettuina olojen vakaus, väestön koulutustaso, yrittäjyysilmapiiri, maatalouspolitiikka jne. Maapallon todellinen kantokyky on siten murto-osa sen teoreettisesta enimmäismäärästä (Heilig 1996). Ovatko uhkakuvat todellisia? Uhkaako planeettaamme liikakansoittuminen, vai onko uhkakuva jo toteutunut? Asiantuntijoiden käsitykset ovat ristiriitaisia. Yhdysvaltalaiset tutkijat Paul ja Anne Ehrlich ovat v. 1990 ilmestyneessä kirjassaan The Population Explosion sitä mieltä, että maapallon ekosysteemien ylläpitoa ja yhteiskuntien tasapainoista kehitystä järkyttävä väestöräjähdys on jo tapahtunut. Tasapaino ympäristön kanssa voitaisiin tosin palauttaa pienentämällä nopeasti syntyvyyttä. Sekin tie olisi kehitysmaiden nuoren ikärakenteen takia hyvin hidas. Toista mieltä on mm. yhdysvaltalainen tutkija Julian Simon, joka kirjoituksissaan (mm. The Ultimate Resource 1981) on kannattanut jatkuvaa väestönkasvua. Hänen mielestään maapallo voi elättää nykyistä tuntuvastikin suuremman ihmiskunnan ja turvata sille paremmat elinehdot. Suurempi väestö merkitsee suurempaa lahjakkuuksien määrää, ja näitä kykyjä voidaan käyttää mm. ravinnon tuotannon lisäämiseen ja ympäristöongelmien ratkaisemiseen. Jossain liikakansoituksen raja kuitenkin tulee vastaan, mitä Simonkaan ei kiistä. Eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta väestönkasvu on voimakkainta maapallon köyhimmissä maissa, joissa elää yhteensä noin 600 miljoonaa aliravittua ihmistä eli kymmenesosa ihmiskunnasta. Lisäksi arviolta miljardi ihmistä on niukan ja yksipuolisen ravinnon varassa. Nopea väestönkasvu vaatii yhä enemmän varoja ns. väestöperusteisiin investointeihin (kouluihin, asuntoihin, ravinnon tuotantoon jne.), mikä vähentää mahdollisuuksia talouskasvua ja hyvinvointia lisääviin hankkeisiin. Elinolojen parantaminen on siis erittäin vaikeaa, vaikka kehitysponnistelut olisivat mittaviakin. Kehitysavun antamista on joskus arvosteltu siitä, että apu vain ylläpitää tai kiihdyttääkin väestönkasvua. Toisaalta moititaan kehitysyhteistyövarojen leikkauksia ja kehitysmaille myönnettyjen lainojen takaisinperintää sosiaalisen kehityksen mm. perhesuunnitteluohjelmien vaarantamisesta. Nykytiedoilla ei ole selvitettävissä, minkä verran väestöä maapallolla voi elää tyydyt- 2372
tävissä elin- ja ympäristöolosuhteissa. Selvää kuitenkin on, että hitaampi väestönkasvu parantaisi kehitysmaiden mahdollisuuksia edistää asukkaittensa hyvinvointia. Taloudellisesta kasvusta voitaisiin tällöin ohjata suurempi osa muihinkin tarkoituksiin kuin uusien suiden ruokkimiseen. Kirjallisuutta Brown L R, Starke L, ym.: Maailman tila 1997. Worldwatch-instituutin State of the World -ympäristöraportti. Gaudeamus, Helsinki 1997 (myös vastaavat raportit vuosilta 1991 96) Cohen J E: How many people can the earth support? W.W. Norton & Company, New York 1995 Ehrlich, P R, Ehrlich A H: The population explosion. Simon & Schuster, New York 1990 Heilig G K: How many people can be fed on earth? Kirjassa: The future population of the world. Revised and updated edition, s. 196 249. Toim. W Lutz. IIASA & Earthscan Publications Ltd., London 1996 Lutz W (toim.): The future population of the world. What can we assume today? Revised and updated edition. IIASA & Earthscan Publications Ltd., London 1996 (myös I laitos, 1994) Marshall E, Hample S (toim.): Lasten kirjeitä Jumalalle. Toinen painos. Oy Edes, Vaasa 1986 Sadik N: The state of world population 1997, The right to choose: reproductive rights and reproductive health. United Nations (UNFPA), New York 1997 (myös vastaavat raportit vuosilta 1990 96) Simon J L: The ultimate resource. Princeton University Press, Princeton NJ, 1981 ALTTI MAJAVA, FL Ratakatu 29 A 7 00120 Helsinki Maapallon väestönäkymät ja kantokyky 2373