KIRJALLINEN KYSYMYS 918/2008 vp Elatusmaksujen suorittamisen edistäminen Eduskunnan puhemiehelle Elatusturvalain mukaan kunta maksaa lapselle elatustukea, jos elatusvelvollinen on laiminlyönyt elatusavun suorittamisen. Elatustuki on yleensä pienempi kuin elatusvelvollisen maksettavaksi määrätty summa, ja lapsella on oikeus saada elatusavun määrä kokonaisuudessaan. Mikäli elatusvelvollinen on laiminlyönyt maksun ja kunta joutunut maksamaan lapselle elatustukea, voi lapsi saada koko elatusavun suuruisen summan vain, jos kunta saa perittyä sen tai osan siitä elatusvelvolliselta ja maksaa lapsen jo saaman elatustuen ja elatusmaksun erotuksen lapselle. Kunnan takautumissaatava on perittävä elatusvelvolliselta viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona elatustuki on maksettu, muutoin oikeus maksun saamiseen on menetetty. Elatusvelvollinen siis käytännössä vapautuu lapsensa elatuksen laiminlyönnistä johtuvasta velastaan viidessä vuodessa, kun esimerkiksi kuluttajan velka yritykselle vanhenee vasta 15 vuodessa, mikäli velan vanhentuminen välillä katkaistaan muistuttamalla. Ulosottokaari turvaa siis merkittävästi vahvemmin yrityksen saatavat kuin elatusturvalaki turvaa alaikäisen lapsen saatavat. Tämä epäkohta olisi ehdottomasti korjattava siten, että lapsen saatavat turvattaisiin vähintään yhtä vahvasti kuin yritysten. Elatusmaksut jäävät maksamatta hyvin monenlaisista syistä. Erot ovat toisinaan riitaisia, ja etävanhemmaksi joutuminen on monelle kipeä asia. Toisinaan elatusmaksut on määritetty maksajan elatuskykyyn nähden liian korkeiksi ja maksaminen tuottaa todellisia taloudellisia vaikeuksia. Lisäksi oikeusministeriön ohjeistus ei toimi, kun etävanhemmalla on laajat tapaamisoikeudet tai lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhemman luona. Näissä vaihtoehdoissa lapsella on kaksi tasavertaista kotia, joissa molemmissa syntyy samanlaiset kiinteät kustannukset esimerkiksi asumisesta, ravinnosta, vaatetarpeista ja perushygieniasta. Elatus kuitenkin lasketaan ns. yhden kodin periaatteella myös näissä tapauksissa, jolloin asumisesta ja vaatteista maksetaan sille vanhemmalle, jonka luona lapsi on kirjoilla. Elatusmaksun suuruus muotoutuu tällöin aivan vääräksi. Eripuran lisäksi tämä voi aiheuttaa jopa sen, ettei kahden kodin mahdollisuus toteudu pienituloisempien vanhempien lapsille. Oikeusministeriö on antanut ohjeet elatusmaksujen määrittämiseen. Näitä ohjeita kuitenkin käytetään vaihtelevasti eri kuntien sosiaalitoimissa ja käräjäoikeuksissa. Ohjeistuksesta huolimatta Suomessa siis vallitsee edelleen tilanne, jossa elatusmaksun määrittämisen periaatteet voivat vaihdella suuresti riippuen lapsen asuinpaikasta. Elatusmaksujen suorittamista motivoisi varmasti tilanne, jossa maksun määräytymisen periaatteet olisivat selkeät, oikeudenmukaiset ja yhdenmukaiset. Elatusmaksun muuttaminen, kun vanhempien elatuskyky tai lapsen elatustarve muuttuu, on nykyjärjestelmässä liian raskas prosessi. Muutosta hakeva joutuu lähtemään oikeuteen, jos vanhemmat eivät pääse yhteisymmärrykseen. Tämä on kallista kullekin osalliselle sekä yhteiskunnalle. Selkeissä tapauksissa elatusmaksua tulisi voida muuttaa nimetyn virkamiehen toimesta, jos elatukseen vaikuttavien tekijöiden muutos on sel- Versio 2.0
keästi todistettavissa, kuten on esimerkiksi silloin, jos jompikumpi vanhempi on mennyt töihin tai lapsi on lopettanut kalliin harrastuksen. Voimassa oleva epäoikeudenmukainen elatussopimus voi aiheuttaa maksuhaluttomuutta tai jopa maksukyvyttömyyttä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus aikoo turvata lapsen elatukseen tarvittavien elatusvelvollisen suoritettaviksi määrättyjen maksujen oikeudenmukaisen määräytymisen ja suorittamisen kokonaisuudessaan? Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 2008 Sanna Lauslahti /kok 2
Ministerin vastaus KK 918/2008 vp Sanna Lauslahti /kok Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Sanna Lauslahden /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 918/2008 vp: Miten hallitus aikoo turvata lapsen elatukseen tarvittavien elatusvelvollisen suoritettaviksi määrättyjen maksujen oikeudenmukaisen määräytymisen ja suorittamisen kokonaisuudessaan? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Lapsen elatuksesta annetun lain (704/1975) 1 :n mukaan elatusavun suuruus määrittyy lapsen elatuksen tarpeen mukaan. Lain 2 :n mukaan vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. Vanhempien välinen elatusvelvollisuus ei näin ollen määräydy suoraviivaisesti esimerkiksi sen ajan perusteella, jonka lapsi kummankin vanhemman luona viettää. Ns. kahden kodin mallissa eli tilanteissa, joissa lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhempansa luona, vanhempien toisistaan poikkeavat elatuskyvyt voivat johtaa siihen tulokseen, että toinen vanhempi maksaa lapselle elatusapua siitä huolimatta, että lapsi asuu puolet ajasta hänen luonaan. Oikeusministeriö on pitänyt tärkeänä, että lapsen elatuksesta annettua lakia sovellettaisiin yhdenmukaisesti. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi oikeusministeriö on julkaissut kunnan sosiaaliviranomaisten käyttöön tarkoitetun ohjeen lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi (oikeusministeriön julkaisuja 2007:2). Oikeusministeriö seuraa muodostuvia käytäntöjä ja tulee arvioimaan ohjeen toimivuutta. Suomessa vallitsevan periaatteen mukaan kansalaisten väliset riitakysymykset ratkaistaan tuomioistuimessa. Elatusapuriitojen ratkaisemista koskevan toimivallan myöntäminen tuomioistuimen ulkopuoliselle virkamiehelle johtaisi rinnakkaisen oikeusturvajärjestelmän luomiseen, mikä ei olisi perusteltua. Virkavastuulla toimivilla tuomareilla on parhaat edellytykset arvioida riitaisissa jutuissa huomioitavia moninaisia tekijöitä ja näyttökysymyksiä. Elatusavun perintäjärjestelmä muodostuu lapsen elatuksesta annetun lain, elatusturvalain (671/1998), elatusturva-asetuksen (672/1998), ulosottokaaren (705/2007), korkolain (633/1982) ja velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain (1578/1992) säännöksistä. Elatusavun perintää koskevat säännökset poikkeavat kulutusluottojen ja muiden tavanomaisten saatavien perinnästä siksi, että elatusapu on luonteeltaan kuukausittain toistuva suoritus, joka kasaantuu helposti maksuvaikeustilanteissa. Säännöksillä on pyritty siihen, ettei elatusvelvollisen asema muodostu kohtuuttomaksi tilanteissa, joissa vahvistetun elatusavun määrä ylittää hänen elatuskykynsä. Kohtuuttomuutta on pyritty estämään säätämällä lapsen elatuksesta annetun lain 16 c :ssä, että erääntyneet elatusavut vanhenevat viiden vuoden määräajassa ja että tätä vanhentumisaikaa ei voi katkaista. Kerrallaan perinnässä voi siis olla enintään viittä vuotta vastaava elatusapurästi. On kuitenkin huomattava, että lapsella on oikeus elatusapuun aina siihen saakka, kun hän täyttää 18 vuotta. Kaikkiaan maksamattomien elatusapujen perintä voi siis kestää jopa 23 vuotta eli siihen saakka, kun viimeisetkin elatusrästit ovat vanhentuneet. Lyhyemmän vanhentumisajan vastapainoksi elatusavun perintää on tehostettu. Velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain 4 :n 3
Ministerin vastaus mukaan elatusapuun perustuvilla saatavilla on konkurssissa ja ulosmittauksessa etuoikeus maksunsaantiin ja siten parempi asema kuin tavallisilla etuoikeudettomilla veloilla. Ulosottokaaren 4 luvun 54 :n mukaan elatusapusaatavan perimiseksi saadaan palkasta ulosmitata normaalia suurempi määrä. Lainkohdan mukaan ulosmittausta ei voida velallisen pyynnöstä keskeyttää eikä velalliselle voida myöntää vapaakuukausia muuten kuin painavasta syystä. Elatusavun perintäjärjestelmä on siis varsin ankara, minkä vuoksi sitä ei ole aiheellista tiukentaa entisestään. Elatusapusaatavien etuoikeus maksunsaannissa ja elatusvelvollisuuden pitkä kesto johtavat käytännössä usein siihen, että vain elatusvelvollisuuteen perustuvat saatavat saadaan perityksi velalliselta. Oikeusministeriö katsoo, että nykyiset elatusapuriitojen ratkaisujärjestelmä ja elatusapurästien perintäjärjestelmä toimivat hyvin, eikä lainsäädäntömuutoksia ole suunnitteilla. Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2008 Oikeusministeri Tuija Brax 4
Ministerns svar KK 918/2008 vp Sanna Lauslahti /kok Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 918/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Sanna Lauslahti /saml: Hur tänker regeringen säkerställa att de underhållsbidrag till barn som de underhållsskyldiga ska betala fastställs på ett rättvist sätt och betalas i sin helhet? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt 1 i lagen om underhåll för barn (704/1975) ska ett underhålls storlek bestämmas enligt barnets behov av försörjning. Enligt 2 svarar föräldrarna för barnets underhåll efter sin förmåga. Föräldrarnas underhållsskyldighet fastställs således inte lineärt i förhållande till t.ex. den tid som barnet tillbringar hos föräldrarna. I modellen med två hem, dvs. där ett barn bor växelvis hos sina föräldrar, kan föräldrarnas olika underhållsförmåga leda till att den ena föräldern betalar underhållsbidrag till barnet trots att barnet bor halva tiden hos den föräldern. Justitieministeriet har ansett det viktigt att lagen om underhåll för barn har en enhetlig tilllämpning. I detta syfte publicerade justitieministeriet en anvisning för bedömning av storleken på underhållsbidrag till barn (justitieministeriets publikationer 2007:3) som är avsedd för socialmyndigheterna i kommunerna. Justitieministeriet följer praxisbildningen och kommer att evaluera hur anvisningen fungerar. I Finland är principen den att tvister mellan medborgarna avgörs i domstol. Om behörighet att avgöra underhållstvister gavs till en tjänsteman utanför domstolsväsendet, skulle detta leda till ett parallellt rättssäkerhetssystem, vilket inte är motiverat. Domarna som arbetar under tjänsteansvar har de bästa förutsättningarna för en bedömning av de komplexa omständigheter och bevisningsfrågor som måste beaktas i tvistiga mål. Lagen om underhåll för barn, lagen om underhållstrygghet (671/1998), förordningen om underhållstrygghet (672/1998), utsökningsbalken (705/2007), räntelagen (633/1982) och lagen om den ordning i vilken borgenärer skall få betalning (1578/1992) utgör regelverket för indrivningen av underhållsbidrag. Bestämmelserna avviker från indrivningen av konsumentkrediter och andra vanliga fordringar eftersom underhållet är en varje månad återkommande betalning som lätt ackumuleras vid betalningsstörningar. Avsikten med bestämmelserna är att den underhållsskyldigas ställning inte ska bli orimlig i sådana lägen där det fastställda underhållsbidraget överstiger hans eller hennes underhållsförmåga. Man har försökt förhindra orimligheter genom bestämmelserna i 16 c i lagen om underhåll för barn, dvs. underhållsbidrag som förfallit till betalning preskriberas efter fem år och denna preskriptionstid kan inte avbrytas. För indrivning kan sålunda per gång finnas obetalda underhållsbidrag för högst fem år. Det bör dock påpekas att ett barn alltid har rätt till underhåll till dess att han eller hon fyller 18 år. Indrivningen av obetalda underhållsbidrag kan sålunda ske under 23 år, dvs. fram till dess att även de sista obetalda underhållsbidragen har preskriberats. Som motvikt till den kortare preskriptionstiden har indrivningen av underhållsbidrag effektiviserats. Enligt 4 i lagen om den ordning i vilken borgenärer skall få betalning har fordringar som gäller underhållsbidrag förtursrätt vid konkurs och utmätning och sålunda en bättre ställning än vanliga skulder utan förtursrätt. Enligt 4 5
Ministerns svar kap. 54 i utsökningsbalken får ett större belopp än det regelmässiga beloppet utmätas av lönen. Enligt lagrummet får utmätningen inte avbrytas på begäran av gäldenären och gäldenären kan ges fria månader endast av vägande skäl. Systemet för indrivning av underhållsbidrag är sålunda mycket strängt och därför finns det inte skäl för ytterligare skärpning. Att underhållsbidrag har förtursrätt när fordringar ska betalas och den långa tid som underhållsskyldigheten gäller, leder i praktiken ofta till att endast fordringar som uppkommit till följd av underhållsskyldighet kan indrivas hos gäldenären. Justitieministeriet anser att det nuvarande systemet för att avgöra tvister om underhållsbidrag och systemet för indrivning av obetalda underhållsbidrag fungerar väl och ministeriet planerar inte några ändringar av lagstiftningen. Helsingfors den 18 december 2008 Justitieminister Tuija Brax 6