Arvonlisäverotuksen perusteet. Kevät 2014

Arvonlisäverotuksen perusteet Kevät 2014 1

(ARVONLISÄ)VEROTUKSEN OSA-ALUEET Verotus ja verotusta koskeva tutkimus voidaan jaotella (ainakin) kolmeen osaan: 1) VERO-OIKEUS - Verojuridiikkaa. Käsittelee verotuksen tekniikkaa pyrkien yhteen sovittamaan eri tavoitteita. Käytännön läheistä. Verosäännösten tulkintaa. 2) VEROPOHJA - Määrittelee verotuksen kohteen. Hahmottaa sitä, mihin verotus kohdistuu. 3) VEROPOLITIIKKA - Määrittää lähinnä sitä, mikä on verotuksen käyttäytymisvaikutus. Kiinnostunut siitä, kuka tosiasiassa kantaa verorasituksen. 2

KULUTUSVERON LUONNE Yleinen vai erityinen? Arvo vai yksikköperusteinen? Yritystason vai luonnollisen henkilön vero? Mikä on veropohja (hyödyke/henk.koht.kulutus)? Tasavero vai progressiivinen? Verotuksen tavoitteet (poikkeussäännöt)? Kulutusverotuksen yhteensovittaminen muuhun verotukseen? 3

TULOVERO/KULUTUSVERO Kulutus- ja tulovero monessa suhteessa toistensa peilikuvia: Y = C + Δ S eli C = Y Δ S Yhtälöstä voi havaita, että kulutusvero käsitteellisesti ei kohdistu säästämiseen (pääomatuloihin). 4

PALKKAVERO JA KULUTUSVERO Palkkavero ja kulutusvero ovat teoriassa yhtäläisiä, koska ne vaikuttavat henkilön kulutusvalmiuteen. Tulovero ja kulutusvero vastaavat toisiaan myös mitattaessa henkilön elinajan verotusta eli: 1. periodin säästöt ovat palkka miinus kulutus: W 1 C 1 2. Periodin kulutuksen määrä on 2. periodin palkka + 1. periodin säästöt korkoineen: C 2 = W 2 + (1+r)(W 1 C 1 ) eli C 1 (1+r) + C 2 = (1+r)W 1 + W 2 eli C 1 + C 2 /1+r = W 1 + W 2 /1+r eli teoriassa verottamalla palkkoja verotetaan kuluttamista ja päinvastoin. 5

TULOVEROTUS JA ARVONLISÄVEROTUS Tulo = kulutus + säästäminen eli kulutus = tulo - säästäminen KANSANTALOUDEN (suljettu) TASOLLA YLLÄ MAINITTU tulo = meno (suljetussa taloudessa) eli ansiotulot + pääomatulot + pääoman kuluminen (= gross national product) = yksityinen kulutus + julkinen kulutus + bruttoinvestoinnit (nettoinvestoinnit + kuluminen) = GDP (gross domestic product) ELI W + R + D = C + G + I N + D Hox! GNP D = net national product = W + R = national income Tuloverotuksen pohja W + R = C + G + I N Kulutusverotuksen pohja C + G = W + R - I N Yllä olevista veropohjista voi havaita eron kulutus- ja tuloveron välillä; kulutusverotus poistaa nettoinvestoinnit veropohjasta toisin kuin tuloverotus. 6

TÄHÖN ASTI SELVITETTYÄ Palkat ja yritystulot tulevat verotetuiksi arvonlisäverotuksen kautta. Tulo- ja kulutusverotus voidaan yhdistää; poistetaan esim. palkat arvonlisäveropohjasta ja verotetaan palkkoja erikseen. Myös arvonlisäverotuksessa pääomatulot tulevat verotetuksi, mutta vain kertaalleen, koska kuten edellä todettiin, investoinnit vähennetään veropohjasta. Kulutusveron kriteerinä on, että säästämistä ei veroteta. 7

NELJÄ ERI TAPAA KULUTUSVEROTTAA 1) Epäsuora kulutusveromalli. Eli koska kulutus = tulo säästäminen, saadaan kulutusveropohja epäsuorasti selville tulon ja säästämisen mittaamisen kautta. 2) Arvonlisäveromalli (Suomessa voimassa oleva vero). 3) Tulovero, jossa investoinnit kokonaisuudessaan välittömästi vähennettävissä verotuksessa. 4) Tulovero, jossa pääoman tuotto on verovapaa. Yllä mainittuja menetelmiä voidaan yhdistää, mutta lopputulos on sama: säästämistä ei veroteta. Kohdan 1) mukainen kulutusveromalli mahdollistaa progressiivisen verottamisen, koska malli mahdollistaa yksilöllisen kuluttamisen selville saamisen (henkilökohtainen kulutusvero). 8

ESIMERKKI SÄÄSTÄMISEN JÄTTÄMISESTÄ VEROPOHJAN ULKOPUOLELLE Kohdat 2, 3 ja 4 (dia 8) Oletuksena on, että veroprosentti 20 ja tuottoprosentti 10. Henkilö säästää viidenneksen tuloistaan. Tulovero Menovero Tulovero, jossa 100% investointien väh.oik. Tuloverosta vapaa tuotto 1.Vuoden ansiot 100 000 100 000 100 000 100 000 2. Kulutetut ansiot (vuonna 1) 80 000 80 000 80 000 80 000 3.Välitön vero kulutettavista ansioista 16 000 ----------- 16 000 16 000 4. Kulutusvaiheen vero kulutettavista ansioista ---------- 16 000 ----------- ----------- 5.Verojen jälkeinen kulutus 64 000 64 000 64 000 64 000 Säästämisen verotus 6. Säästöt 20 000 20 000 20 000 20 000 7.Vero säästöistä 4 000 ---------- ---------- 4 000 8. Säästöt veron jälkeen 16 000 20 000 20 000 16 000 9. Tuotto säästöille 1 600 2 000 2 000 1 600 10. Vero tuotoista 320 ----------- 400 ------------- 11. Vero säästöistä kulutusvuonna --------- ----------- 4 000 ------------- 12. Säästöjen kulutusvero --------- 4 400 ----------- ------------- 13. Kulutus vuonna 2 veron jälkeen 17 280 17 600 17 600 17 600 Menoverossa sekä tuloveroissa, joissa on 100 % säästöjen vähenysoikeus/säästöjen tuotot verovapaita, siirretylle kulutukselle tuleva tuotto on 10 %, koska säästöpääomaa verotetaan vain kerran. Esimerkiksi menoverossa säästöt 20 000 euroa tuottavat 2000 euroa, joka on 10 % säästetystä määrästä. Jos tuotot ovat vapaita tuloverotuksesta (viimeinen kolumni), on tuotto siirretylle kulutukselle myös 10 % (1600 euroa/16 000 euroa) x 100% = 10 %. Sen sijaan normaalissa tuloverossa tuotto säästetylle pääomalle on 8 %, koska säästöille maksettua tuottoa verotetaan: [(1600 euroa 320 euroa)/16 000 euroa]100 % = 8 %. 9

Kassaperusteisen kulutusveron pohja yksityishenkilölle Varsinkin 1970-luvulla hahmoteltiin henkilökohtaisen kulutusveron mahdollisuutta perustuen henkilöiden rahavirtoihin: verotetaan ihmistä hänen rahaliikenteen perusteella. Veropohja henkilökohtaisessa kulutusverossa voisi olla seuraavanlainen: Veropohjaan lisätään henkilölle tuleva raha: 1) tulot: palkat, osingot, korot, yritystulot, rojaltit, sosiaaliturvaetuudet jne. 2) Pääomavirrat: omaisuuden realisointi, lainan nosto, lainaksi annettujen varojen takaisinmaksu 3) Lahjat ja perinnöt Veropohjasta vähennetään 4) Kaikki ei-kulutusmenot: lainan myöntäminen, sijoitusomaisuuden hankintamenot, omien lainojen takaisinmaksut, lahjojen antaminen, luonnolliset vähennykset jne. 10

Progressiivisen/välittömän kulutusveron toteuttaminen - Käytännössä vaikea toteuttaa, koska verovelvollisen varallisuuden muutosten mittaaminen tarkasti käytännössä mahdotonta. - Ongelmien ratkaisemiseksi esitetty verotilejä, joina voisi toimia esim. normaali pankkitili. - Tileillä oleva raha olisi kulutusverotuksen piirissä eli verottaja kontrolloisi tilien avulla kulutuksen laajuutta. - Käytännössä olisi rekisteröidyt varat ja ei-rekisteröidyt varat: verovelvollisen siirtäessä varoja tilille, siirrettyjä varoja verotetaan vasta kulutusvaiheessa (välitön menovähennys). Lopettaisi mm. eläkevakuutusyhtiöiden verovapausmonopolin. Verovapaalle säästämiselle ei olisi myöskään maksimimäärää eikä rajoitteita kulutuksen ajoittamiselle kuten eläkejärjestelmissä. - Toisaalta järjestelmä mahdollistaisi säästämisen verokontrollin ulkopuolella; ansaitut tulot verotetaan välittömästi, mutta myöhempää kulutusta ei veroteta uudestaan (tuoton verovapaus). - Jaolla rekisteröityihin ja ei-rekisteröityihin varoihin mahdollistetaan verontasausjärjestelmä; mikäli verovelvollinen tietää tulevista suurista menoista ja verotus on progressiivista, maksamalla verot heti tulojen ansaintahetkellä, ei tulevaa kulutusta verotettaisi myöhemmin. - Ongelmana järjestelmässä olisi myös rekisteröityjen varojen pakollisuus; mikäli rekisteröintivelvollisuus suppea, jäävät huomattavan suuret pääomatulot alhaisen verotuksen alaiseksi (onnen (ja taidon) merkitys kasvaa verorasituksen määräytymisessä). 11

Progressiivisen kulutusveron toteuttaminen Esimerkki omaisuuksien verokohtelusta Henkilö A saa tuloa 10 000 euroa ja sijoittaa koko tulon verottajan hyväksymälle tilille merkkinä säästämisestä. Henkilö B lainaa rahaa rekisteröidyistä varoista 10 000 euroa ostaakseen taulun. Lainan ehtona on, että B maksaa seuraavana vuonna 11 000 euroa. Vero on suhteellinen vero 20 %. Verotus menoverossa: 1. A ei maksa veroa saaduista tuloista, koska tuloa vastaa säästäminen: 10 000 10 000. 2. B ottaa lainan vastaan ja maksaa veron 10 000 x 20 % = 2000, koska lainaa ei vastaa säästäminen (taulun ostamista ei katsota investoinniksi). 3. Maksaessaan lainan takaisin korkoineen B vähentää tuloistaan 11 000, koska laina on tehty rekisteröidyistä varoista. Jos ja kun A ottaa rahat tililtä omaan kulutukseen, maksaa A veroa koko summasta 11 000 euroa eli vero on 2 200 euroa. Oletetaan, että rahat tauluun lainataan ei-rekisteröidyltä tililtä. Eli. 1. A maksaa veron tuloista 10 000 euroa x 20 % = 2 000 euroa. 2. B ottaa lainaksi 8000 euroa, mutta ei maksa veroa, koska lainan osalta verot jo maksettu (eirekisteröity tili). 3. B maksaa lainan takaisin A:lle ei-rekisteröidylle tilille. A ei maksa veroa, mutta toisaalta B ei saa vähentää lainapääomaa eikä korkoa (yhteensä 8800 euroa), joka siis tulee verotetuksi B:n lainan maksuun käyttämien tulojen kautta (jotta voi maksaa 8800 euroa, on tienattava 20 % verolla 11 000 euroa). 12

Progressiivisen kulutusveron toteuttaminen Esimerkki omaisuuksien verokohtelusta Muuten sama esimerkki kuin edellä, mutta taulun osto tapahtuu jo verotetuilla säästöillä. Eli taulu maksaa esimerkiksi 8000 euroa. Ostaja B ostaa taulun ei-rekisteröidyillä varoilla, joista on maksettu jo vero (10 000 2000). Taulun myyjä C ostanut taulun itse 2000 eurolla jo verotetuilla ansioilla (bruttotulot 2500 euroa). C:n myydessä taulun 8000 eurolla, lopputuloksena on, että ei veroseuraamuksia oston yhteydessä. Oletetaan, että lainsäätäjä katsoo taulun oston säästämiseksi. C:n ostaessa taulun 2000 eurolla, tapahtuu osto verovapailla tuloilla. C:n myydessä taulun 8000 eurolla, joutuu C maksamaan menoveroa 8000 euroa x 20 % = 1600 euroa, mikäli myyntihintaa ei vastaa vastaavan suuruinen säästötalletus. B:n ostaessa taulun B voi vähentää taulun hinnan verotettavista tuloista, koska lainsäätäjän mukaan taulu on säästämistä. Menoverojärjestelmä voi siis mahdollistaa verovelvolliselle valinnan heti verottamisen tai myöhemmän verottamisen väliltä. Lainsäätäjä joutuisi kuitenkin määrittelemään ne varallisuudet, joita ei voi rekisteröidä eli käytännössä kulutushyödykkeet. Esim. taulu yllä olevassa esimerkissä voisi teoriassa olla varallisuutta, jonka voisi rekisteröidä. 13

Lisäaskel kohti henkilökohtaista kulutusveroa vai yksi uusi verotuki? Tuloverolain muutos 29.12.2009/1741 Tuloverolain muutos, joka tullut voimaan vuoden 2010 alusta. Muutoksen taustalla se, että vapaaehtoisia eläkevakuutuksia on tiettyyn rajaan asti verotettu kulutusveroina (yhteen kertaan). Po. tuloverolain uudistuksella yhdenkertainen verotus ulotettiin myös mm. pankkien ja sijoitusrahastojen kautta tapahtuvaan pitkäaikaissäästämiseen. Asiasta säännellään ensi sijassa tuloverolaissa ja sidotusta pitkäaikaissäästämisestä annetussa laissa (PS laki tullut voimaan 1.1.2010). PS- lain mukaiset säästöpääomat ovat vähennyskelpoisia pääomatuloista (nostoja verotetaan luonnollisesti pääomatuloina) 5000 euroon asti per vuosi. Edellytyksenä on, että palvelun tarjoaja Suomeen sijoittautunut (EU???). Huom! Kertamaksullisen eläkevakuutuksen vakuutusmaksut eivät ole vähennyskelpoisia, koska kertamaksullisia eläkkeitä verotetaan TVL 81 :n mukaisesti ansiotuloina. Muut kuin vähennyskelpoiset (eläkevakuutukset) vakuutussuoritukset ovat vakuutuksen ottajan lähiomaisille ja kuolinpesälle verottomia vakuutuksen ottajan kuoltua, mikä tarkoittaa kulutusverotusta käytännössä (vakuutusmaksut eivät vähennyskelpoisia, mutta tuotto toisaalta verovapaa = säästöjen yhdenkertainen verotus = kulutusvero). Yhdenkertaisen verotuksen veroedun/verotuen saavat lakiterminologialla ns. pitkäaikaissäästämissopimuksen mukaiset säästöt, joiden ehdot vastaavat verotuen saavia eläkevakuutuksia (ehdoista säännellään PS laissa). Veron lykkäyksen piirissä ovat säästäjä, säästäjän puoliso sekä ylenevässä ja alenevassa polvessa olevat perilliset. Jos säästöjä maksetaan muille tahoille, vero tulee maksuun 20 prosentilla korotettuna (TVL34a.2 ) ellei saaja näytä, että säästöjä ei ole aikoinaan vähennetty verotuksessa (TVL 34 a.3 ). Säästäjän kuollessa säästöpääoma tuottoineen katsotaan kuolinpesän tuloksi. Maksettu tulovero vähennetään perintöverotuksessa pesän varallisuuden arvosta. Pitkäaikaissäästämisen kytkentä eläkkeisiin varmistetaan siten, että vero tulee 50 prosentilla korotetuksi, mikäli säästöpääoma tuottoineen nostetaan ennen työeläkelain mukaista eläkeikää (63 vuotta) tai säästöt maksetaan takaisin lyhyemmässä kuin 10 vuoden ajassa. Kumpikin ehto tulee täyttyä, jotta välttyy veron korotukselta. 14

Lahjan ja perinnön kulutusverotus - Henkilökohtaisen kulutusveron yhteydessä lahjojen ja perintöjen verotuskysymyksessä useita vaihtoehtoja 1) Nykymuotoisen erityisveron säilyttäminen joko lahjanantajan vähennysoikeuksin tai ilman. 2) Poistamalla erityinen perintö- ja lahjavero ja sisällyttämällä lahja (ja perintö) kulutuskäsitteen alle. Eli lahjoittajalla lahjan antaminen katsotaan kuluttamiseksi ja lahjansaajalla lahja kassaperiaatteen mukaisesti myös kuluttamiseksi, ellei lahjan määrää vastaa vastaavan suuruinen säästäminen. 3) Poistetaan lahja lahjoittajan veropohjasta ja lisätään lahjansaajan veropohjaan. Kulutusveron lisänä voi olla nykyinen perintö- ja lahjavero, mikäli halutaan painottaa veronmaksukykyä. Kulutusverokohtelu mainitussa muodossa painottaa henkilöiden kokonaiselintasoa (kuinka paljon lahjoittaja ja lahjansaaja yhteensä voivat kuluttaa). Kohdan 2 mukainen verotustekniikka on usein sisällytetty henkilökohtaisen kulutusveron malleihin. Lahjoittamalla esim. osakkeita (rekisteröity omaisuus) katsottaisiin lahja lahjanantajan kulutukseksi (näkyisi rekisteröidyn omaisuuden vähentymisenä), ja toisaalta sijoitukseksi saajalle. Saajalle ei tällöin tulisi veroa maksettavaksi, koska lahjaa vastaava määrä vähennettäisiin sijoitusten määrän kasvua vastaavalla verovähennyksellä. Vero tulisi lahjansaajalle maksettavaksi vasta lahjansaajan realisoidessa sijoitukset. Lahjanantajan veropohja: 5 000 euroa tulo 5 000 euroa osakkeiden ostaminen + 5 000 euroa säästöjen väheneminen. Lahjansaajan veropohja: 5 000 euroa saadut lahjat 5 000 euroa säästöjen lisäys. Yhteensä veropohja siis 5 000 euroa. Jos lahjoitettavat sijoitukset olisivat ei-rekisteröityä varallisuutta (esim. auto), ei lahjoittajalle tulisi veroa maksettavaksi, koska lahjanantaja olisi maksanut autosta jo verot (lahja ei näy rekisteröityjen varojen vähentymisenä). Lahjansaajan tulisi maksaa autosta vero, koska lahjansaaja ilmoittaisi auton arvon veroilmoituksessaan saatuna lahjana, eikä autoa voisi rekisteröidä säästöksi. Lahjanantajan veropohja: 5 000 euroa tulo 0 euroa säästöt (auton ostamista ei katsota säästämiseksi) Lahjansaajan veropohja: 5 000 euroa tulo 0 euroa säästöt (auton saamista ei katsota säästämiseksi) Yhteensä veropohja siis 10 000 euroa. 15

Yritystason kassavirtoihin perustuva kulutusverotus Veropohjana: 1) Tavaroiden ja palvelusten myynnit (rahan sisäänvirtaus) miinus 2) Työvoimakulut, tarvikeostot jne. (rahan ulosvirtaus) Miinus 3) Investoinnit rakennuksiin, koneisiin ja laitteisiin (rahan ulosvirtaus) Plus 4) Käyttöomaisuuden myynnit (rahan sisäänvirtaus) 5) Rahoitustoimet + lainanotto, saadut korot ja osingot (rahan sisäänvirtaus) - lainojen takaisinmaksu, maksetut korot ja osingot (rahan ulosvirtaus) 16

Kassavirtoihin perustuvasta yritysten kulutusverotuksesta - Voidaan verottaa pelkästään reaaliliiketoimia (R-pohja), joka kattaa siis edellä olevista eristä kohdat 1-3. - Voidaan verottaa sekä reaali- että rahoitusliiketoimia (R+F-pohja), eli kohdat 1-5. - Voidaan verottaa kassavirtaa omistajille: S-pohja (nettomaksut omistajille). Nykyinen verojärjestelmä on sekoitus tulo- ja menoverojärjestelmää. Kulutusverotuksen piirteitä on mm. eläkkeiden vähennyskelpoisuus, luovutusvoittoverotus osaksi (laskennallista tuottoa ei veroteta, oman asunnon luovutusvoittoverovapaus), degressiivinen poistojärjestelmä (poistot tapahtuvat taloudellista kulumista nopeammin), sijoitusrahastojen oikeus tehdä veroton säästökohteen vaihdos. 17

R-VEROPOHJA, F-VEROPOHJA, S-VEROPOHJA Yritysten veropohjaksi ja samalla arvonlisäveropohjaksi voidaan valita periaatteessa kolme kohdetta: 1) R-vero verottaa reaalisten hyödykevirtojen (tavarat ja palvelut) perusteella. Tämä hetkinen arvonlisäverotus on R-pohjainen yritysten kulutusvero. 2) F-vero verottaa yritysten rahoitus- ja sijoitusomaisuuden rahavirtoja. F-pohjassa mm. pankit maksavat veroa saadessaan talletuksia (rahan sisään virtaus), mutta saavat vähennyksen myöntäessään lainoja. Voimassa oleva arvonlisävero ei verota mm. pankkeja, koska veropohja on R-perusteinen. 3) S-pohja tarkoittaa yritysten omistajien rahavirtoja yrityksestä ja yritykseen. Veropohjavaihtoehtoja voi havainnoida yllä mainituilla käsitteillä. Yritysten rahan sisään virtaukset johtuvat hyödykkeiden myynnistä, rahoitus- ja sijoitustoimista sekä oman pääoman ehtoisista toimista eli: R + F + S. Yritykseen sisään tullut raha voidaan käyttää reaalihyödykeostoihin, sijoittamiseen tai voitonjakoon omistajille eli R + F + S. Yrityksessä käsitteellisesti jollakin aikavälillä R + F + S = R + F + S. Jos verotetaan hyödykkeiden (työ mukaan lukien ) myynnin ja oston erotusta, on veropohja R R = (F F) + (S S) eli verottamalla reaalihyödykkeiden nettomyyntiä verotetaan vieraan ja oman pääoman haltijoiden saamia nettosuorituksia. Jos verotetaan omistajien saamaa nettotuloa, on veropohja: S S = (R R) + (F F) eli verottamalla reaalihyödykkeiden nettomyyntiä ja sijoitusomaisuuden nettotuottoa verotetaan omistajien tuloa. 18

R-VEROPOHJA, F-VEROPOHJA, S-VEROPOHJA Arvonlisäverotuksen veropohja on R-perusteinen, koska arvonlisäverotuksessa rahoituspalvelut on vapautettu arvonlisäverotuksesta. Arvonlisäverotuksen veropohja verovelvollisen tasolla on siis: R R = (F F) + (S S) Mikäli rahoitusliiketoimet olisivat arvonlisäverotuksen veropohjassa veropohja olisi: (R R) + (F F) = (S S) Yllä olevasta voi havaita, että rahoitussektorin saamaa tuloa (F) ei veroteta voimassa olevassa arvonlisäverotuksessa rahoitusyrityksen tasolla. Esimerkki. Niko Svensk harjoittaa rahoitustoimintaa (lainaa rahaa rahoitusta kaipaaville yrityksille). Tavaroiden ja palvelujen (reaalihyödykkeiden) myynti R on 0 euroa. Tavaroiden ja palvelujen ostot R on 0 euroa. Myönnetyt lainat ovat 1 000 000 euroa. Takaisin maksetut lainat + korot ovat yhteensä 2 000 000 euroa. Niko Svenskin nettona saama 1 000 000 euroa ei kuulu arvonlisäverotuksen veropohjaan. Niko Svensk harjoittaa asianajotoimintaa. Reaalihyödykkeiden (palvelut) myynti on 1 000 000 euroa. Reaalihyödykkeiden ostot on 0 euroa. Myynti 1 000 000 euroa on voimassa olevassa arvonlisäverotuksessa veropohjassa. Niko Svenskin saamaa 1 000 000 euroa verotetaan siis arvonlisäverotuksessa. 19

Kulutusverosta tasaveroon 1) Jokainen yksityishenkilö maksaa itse ostoksistaan veron. 2) Arvonlisävero, jossa kaikki myynti on verollista, mutta rekisteröidyillä verovelvollisilla on vähennysoikeus ja vero tilitetään kerran kuukaudessa. Erona edelliseen on siis se, että tuottajat maksavat veron kuluttajien puolesta. 3) Muuten sama kuin kohdassa 2, mutta veron tilitys ainoastaan kerran vuodessa (tilitettävä vero on vero omista myynneistä miinus kertyneet verot omista ostoista). Veropohjana myynti miinus välituotteet, koneet, laitteet (kaikki arvonlisäverollisena ostetut). Verottomia tuotantopanoksia ei vähennetä (palkat, korot). Tästä mallista käytetty toisinaan nimitystä tuloveropohjainen arvonlisävero 4) Muuten sama kuin kohta 3), mutta verotetaan erikseen kaikkia tuotantopanoksia (palkat, toisten yrittäjien yritystuloja, korot, vuokrat), jotka voidaan vähentää omista tuloista = suhteellinen tulovero = tasavero. 20

YLEINEN TULOVERO YLEINEN KULUTUSVERO Käyttäytymisvaikutukset Kumpikin vero vääristää valintaa itse ja toisilla tehdyn työn välillä (ostot toisilta suhteellisesti epäedullisempia verotuksesta johtuen). Kulutusvero ei kuitenkaan vääristä kulutusajankohdan valintaa, koska kulutusvero vapauttaa säästämisen veropohjasta = kannustaa säästämiseen = lisää investointeja = parantaa tulevaa elintasoa (kaikki olettamia). 21

ARVONLISÄ VOIDAAN YMMÄRTÄÄ ERI TAVOIN VEROTUKSESSA Ainakin kolme mahdollisuutta: 1) kulutusmalli, 2) tulomalli ja 3) GNP perusteinen Kaikki mallit tähtäävät arvonlisän löytämiseen erona ainoastaan arvonlisän määrittäminen. Kaikki mallit tähtäävät verotuksen tapahtumiseen yrityksen tasolla. Kulutusmalli: - Veropohja muodostuu myynnistä (lopputuote, välituote, käyttöomaisuus) vähennettynä ostoilla (välituotteet, käyttöomaisuus). - Mm. voimassa oleva arvonlisäverojärjestelmä perustuu kulutusmallin mukaiselle veropohjalle. Tulomalli: - Veropohja muodostuu myynneistä (sama kuin kulutusmallissa) vähennettynä välituotteiden ostoilla ja poistoilla. - Erona kulutusmalliin käyttöomaisuuden kulumisen huomioiminen (investointeja ei vähennetä kerralla niin kuin kulutusmallissa). GNP veropohja: - Kuten edellä on jo tullut ilmi, veropohjana tulopuoli lisättynä käyttöomaisuuden poistoilla eli veropohjana palkat, yritystulot, korot (pääomatulot) huomioimatta poistoja. 22

Kulutusmalli, tulomalli ja GNP malli arvonlisäverotuksessa Yhtiö A Yhtiö B Yhtiö C 1.Myynnit (lopputuotteet, välituotteet, käyttöomaisuus) 100 200 300 2.Kustannukset 3.Palkat, korot, oma voitto 70 100 100 4.Välituotteet --- 50 50 5.Poistot 30 50 150 6.Pääomasijoitukset --- --- 200 7.GNP mallin veropohja (3. + 5./1.- 4.) 100 150 250 8.Tulomallin veropohja (1. 4. - 5.)) 70 100 100 9.Kulutusmalliveropohja (1. 4. 6) 100 150 50 GNP mallissa arvonlisä otetaan yrityksen tasolla esille vähentämällä yrityksen ostamat välituotteet. Tulomallissa yrityksen arvonlisäksi määritellään myynti miinus välituoteostot toisilta yrityksiltä ja poistot. Malli vastaa suhteellista tuloverotusta toteutettuna yrityksen tasolla (palkkoja ei veroteta erikseen). Kulutusmallissa kuten ALV:ssa arvonlisä yrityksen tasolla tarkoittaa myyntiä vähennettynä välituoteostoilla ja investoinneilla. Erona tulomalliin on siis se, että investoinnit vähennetään välittömästi. Mm. palkat tulevat verotetuksi yritysten tasolla. 23

TEKNIIKAT YRITYSKULUTUSVEROLLE Vähittäisportaan verotus (GST) - Kannetaan ainoastaan vähittäismyyntiportaassa eli siirrettäessä hyödyke kulutukseen - Käytössä mm. Kanada ja Uusi-Seelanti - Hyvät ja huonot puolet? Marginaaliverojärjestelmä - käytössä tälläkin hetkellä (matkatoimistot, käytetyt tavarat) - Hyvät ja huonot puolet? Vähennysjärjestelmä - verovelvollisilla vähennysoikeus tuotantopanoksiin sisältyvien verojen osalta - Hyvät ja huonot puolet? 24

Esimerkki vähittäisportaan kulutusverosta Apteekkimaksu Verovelvollisena apteekki. Veropohjana apteekin arvonlisäveroton lääkkeistä koituva liikevaihto, josta vähennetään sopimusvalmistus (toiselle apteekille tapahtuva lääkevalmistus), sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksille tapahtuva myynti, nikotiinivalmisteet (käsikauppavalmisteet), kolmasosa sivuapteekin liikevaihdosta (vähintään 50 500 euroa). Verokanta: progressiivinen verotus. Verovapaudet: veroa eivät suorita sotilasapteekit, sairaala-apteekit ja lääkekeskukset, kulttuurihistoriallisesti arvokkaat apteekit. Apteekkimaksu suoritetaan Lääkelaitoksen (Fimea) määräämällä tavalla yhdessä tai useammassa erässä veron määräytymisvuotta seuraavana vuotena. 25

Vähennysjärjestelmän idea (verokanta 24) veroton hinta vero veron tilitys Raaka-aineen toimittaja 100 24 24 Tehdas 200 48 48-24=24 Tukku 400 96 96-48=48 Vähittäiskauppa 1000 240 240-96= 144 Eli lopullinen myyntihinta 1 240, josta veroa 240 (144+48+24+24=240=24%). Vähittäisportaan verojärjestelmässä veron tilittäisi yksinomaan vähittäiskauppa myyntihinnasta. Marginaaliverojärjestelmässä kukin porras laskisi tilitettävän veron verottoman myynnin ja verottomien ostojen erotuksesta. Raaka-aineen toimittaja (100 0) x 24 % = 24. Tehdas (200 100) x 24 % = 24. Tukku (400 200) x 24 % = 48. Vähittäiskauppa (1000 400) x 24 % = 144. 26

MARGINAALIVEROJÄRJESTELMÄ AVOIN ARVONLISÄVERO VAI HINTAAN SISÄLTYVÄ? Voimassa oleva arvonlisäverojärjestelmä sisältää sekä vähennysjärjestelmän että marginaaliverotusjärjestelmän. Marginaaliverojärjestelmä soveltuu tilanteisiin, joissa veroa ei ole mahdollista saada avoimesti nähtäville (käytetyt tavarat). Marginaaliverojärjestelmä vastaa tuloverojärjestelmää, jossa hyödykkeiden hinnat sisältävät veron. Teoriassa ei ole merkitystä, onko vero avoimesti näkyvillä vai ei. Esimerkki: Juristi myy juridisen palvelun tarkoituksena saada itselleen nettona 1 000 euroa. Palveluun ei sisälly ostoja. Vähennysjärjestelmässä vero on näkyvästi esillä eli veron sisältävä myyntihinta on 1000 euroa + alv 24 % = 1 240 euroa. Marginaaliverojärjestelmässä (24 %:n verokannalla) palvelun hinta on 1 240 euroa. Laskuun tulee voimassa olevassa järjestelmässä maininta, että hinta sisältää alvin. Laskussa ei mainita alvin määrää. Marginaaliverojärjestelmässä arvonlisäveron peruste on voittomarginaali ilman veron osuutta eli esimerkissä voittomarginaali on 1 000 euroa 0 euroa = 1 000 euroa, josta vero on 240 euroa. Yllä mainittuun lopputulokseen päästään verottamalla juristin bruttotuloa (24/124) x 100 % = 19,3548387 %:n verokannalla, jolloin juristille jää nettotuloa 1000 euroa. 27

Cash Flow -metodi Neljäs tapa toteuttaa arvonlisäverotus on kassavirtametodi. Lähtökohta on, että pitkällä aikavälillä yritykseen tulevien rahavirtojen tulee olla yhtä suuret kuin yrityksestä lähtevät rahavirrat eli S (myynti) + K + (pääomasijoitus + otetut lainat) = L (palkat) + M (välituotteet) + K - (pääoman palautus kuten esim. osinko, lainan takaisin maksu ja korot) eli S M = L +K - - K + on yhtä kuin arvonlisä. Yhtälö näyttää sen, että verotus kohdistuu palkkoihin ja vanhaan pääomaan, mutta ei uuteen pääomaan (K + ). 28

Esimerkki (arvonlisä)veroista (verokanta 10 %) kirjailijan työ paperi kustantaja väh.myyjä yht. Myynti 100 50 250 500 900 Työ 100 35 50 200 385 Välituote 0 0 150 250 400 Tuotto pääomalle 0 15 50 50 115 Arvonlisä 100 50 100 250 500 Brutto ALV (vähennysjärj.) 10 5 25 50 90 ALV-vähennys 0 0 15 25 40 Nettovero (tilitys) 10 5 10 25 50 Marginaaliverojärj. (myynti verot. välituote) 10 5 10 25 50 Hox! Marginaaliverojärjestelmässä vero sisältyisi loppuhintaan. Esim. kustantajan ostaessa paperin ja kirjoituksen, olisi verollinen hinta yhteensä 165 (veroton hinta 150+ vero 15), jolloin kustantajan maksama veroton hinta on 165/1,1 = 150. 29

Vähennysjärjestelmä mahdollistaa eri verotusvariaatioita kirjailija paperi kustantaja vähittäismyyjä yht. 0-vero kustantajalla 10 5-15 50 tilitys yht. 50 0-vero vähittäisporras 10 5 10-25 0 Veroton vähittäisporras 10 5 10 0 25 Veroton kustannusporras 10 5 0 50 65 Yllä olevasta voi havaita, että vähittäisportaan 0-verollisuus tarkoittaa lopputuotteen verottomuutta. Väliportaan 0-verollisuus ei puolestaan vaikuta verotuloihin. Verottomuus vähittäisportaassa vähentää verotuloja, kun taas verottomuus väliportaassa lisää verotuloja. 30

Miksi vähennysjärjestelmä on käytännössä yleisin arvonlisäverotuksessa? Edellä ollut esimerkki, jossa kustantaja/vähittäismyyjä on vapautettu maksamasta veroa (veroton myynti) tai kustannustoimintaa verotetaan alhaisemmalla verokannalla (5 %). Vähennysjärjestelmä: kirjailija paperi kustantaja vähittäiskauppias verotulot yht. Vähittäisporras veroton 10 5 10 0 25 Marginaaliverojärjestelmä: Vähittäisporras veroton 10 5 10 0 25 Vähennysjärjestelmä: Kustantaja ei-verovel. 10 5 0 50 65 Marginaaliverojärjestelmä: Kustantaja ei-verovel. 10 5 0 25,90 40,90 Mikäli vähittäisporras on veroton, ei kahdella eri verotustekniikalla ole merkitystä, koska veropohja on sama. Ainoastaan vähittäisportaan tuottama arvonlisä jää verottamatta. 31

Jatkoa esimerkkiin kirjailija paperi kustantaja vähittäismyyjä verotulot yhteensä Vähennysjärjestelmä: Kustantaja ei-verovelv. 10 5 0 50 65 Marginaaliverojärjestelmä: Kustantaja ei-verovelv. 10 5 0 25,90 40,90 Mikäli kustannusporras on veroton, ovat vaikutukset verotustekniikoiden välillä erilaisia. Vähennysjärjestelmässä vähittäisporras ei saa kustantajalta verollista laskua, jolloin vähittäisporras ei myöskään voi vähentää ostohintaan sisältyvää veroa. Seurauksena verolle veroa tilanne, koska kustannusportaan myyntihintaan sisältyy vero 15. Eli kokonaiskustannukset kustantajalla ovat välituotteiden veroton ostohinta (100+50) + ostojen verot 15 + oman työn arvo 50 = 215. Oletetaan, että kustannusporras kykenee pitämään katteensa samana kuin aikaisemmin. Lopullinen hankintahinta vähittäiskauppiaalle on tällöin 215 + 50 (kustantajan kate) = 265. Oletetaan, että vähittäisporras ei voi muuttaa kuluttajahintoja aikaisemmasta eli verollinen hinta on 500 + 50 = 550. Kate vähittäiskauppiaalle on tällöin 550 265 (kirjan hankintahinta) 200 (palkat) 50 (tilitettävä vero) = 35. Verotulot veronsaajalle ovat 10 + 5 + 50 = 65. Marginaaliverotusmenettelyssä kustannusporras ei myöskään tilitä veroa, mutta ei voi myöskään vähentää välituotteiden ostohintoja. Kustantaja haluaa saman katteen kirjalle kuin aikaisemmin, jolloin hankintahinta on edelleen 265. Mikäli marginaaliverotusmenettelyssä ei vaadita erittelemään verollisia ostoja verottomista, mikä on hyvin todennäköistä hallinnollisten kustannusten takia, on lopputulos seuraava. Vähittäiskauppias laskee verottoman hinnan hankinnasta 265 jakamalla sen 1,1, jolloin hinnaksi tulee 240,90 eli pyöreästi 241. Oletetaan jälleen kerran, että vähittäiskauppias ei muuta verottomia kuluttajahintoja, jolloin veropohja on 500 241 = 259 ja vero 0,1x259 = 25,9. Veronsaajalle maksettavat kokonaisverot ovat 15 + 25,9 = 40,9. 32

Jatkoa esimerkkiin Esimerkki, jossa kustannustoiminta/-palvelu on alennetun verokannan (5 %) alainen. Vähennysjärjestelmä. kirjailija paperi kustantaja vähittäismyyjä verotulot yht. Kustantaja (vero 5 %) 10 5-2,5 37,5 50 Marginaaliverotusjärj. Kustantaja (vero 5 %) 10 5 5 25,45 45,45 Vähennysjärjestelmässä joidenkin toimintojen eriävät verokannat eivät aiheuta teknisesti suuria ongelmia eivätkä muuta kokonaisverorasitusta. Kustantaja saa vähentää normaaliin tapaan verollisiin hankintoihin sisältyvät verot 15, jolloin vähittäismyyntihinta ei muutu. Eli jos kustantaja haluaa yhä edelleen katteen 50, koostuu lopullinen myyntihinta seuraavista eristä: palkat 50 + veroton välituotteiden hinta 150 + kate 50 = 250, josta vero 5 % on 12,5. Tilitettävä vero on 12,5 15 = - 2,5 = veron palautus. Vähittäismyyjä saa kustantajalta laskun, josta ilmenee veroton hankintahinta 250 + vero 12,5 = 262,5. Vähittäismyyntiportaan veropohja on palkat 200 + veron välituotteen hinta 250 + kate 50 = 500, josta vero on 50. Tilitettävä vero on 50 12,5 = 37,5. Veronsaajan verotulot ovat 10 + 5 2,5 + 37,5 = 50 = 10 % verottomasta kuluttajahinnasta. 33

Jatkoa esimerkkiin Esimerkki, jossa kustannustoiminta/-palvelu on alennetun verokannan (5 %) alainen. Vähennysjärjestelmä. kirjailija paperi kustantaja vähittäismyyjä verotulot yht. Kustantaja (vero 5 %) 10 5-2,5 37,5 50 Marginaaliverotusjärj. Kustantaja (vero 5 %) 10 5 5 25,45 45,45 Marginaaliverotusjärjestelmässä kustantajan alennettu verokanta aiheuttaa verotusteknisiä ongelmia. Kustantajan tilittämän veron veropohja on verottomat myynnit ostot eli 250 150 = 100, josta vero (5 %) on 5. Vähittäismyyjä saa kustantajalta laskun, jossa näkyy ainoastaan veron sis. myyntihinta 270. Mikäli vähittäismyyjää ei velvoiteta erottelemaan eri verokannan alaisia hankintoja, sekoittuvat alennetun verokannan ostot normaalin (10 %) verokannan alaisiin ostoihin (mikä on osin koko järjestelmän tarkoitus), jolloin vähittäismyyjä jakaa myös alennetun verokannan ostot yleisen veroprosentin mukaan. Kustantaja haluaa saman katteen kuin aikaisemmin, joten veron sisältävä myyntihinta on siis 50 (palkat) + 165 (verolliset omat ostot) + 50 (profit) + 5 (oma tilitettävä vero) = 270, joka siis on vähittäiskauppiaan hankintahinta. Hankinnan sekoittuessa muihin ostoihin ottaa kauppias verottoman 10 % verokannan mukaisesti 270/1,1 = 245,45. Jos kirja myydään 500 verottomalla hinnalla tulee veroksi (500 245,45) x 0,1 = 25,45. 34

ALV:N OMINAISUUDET Arvonlisävero on yritysvero, jossa veron tilittävät ainoastaan liiketoiminnan harjoittajat. Arvonlisävero on kulutusvero, koska liiketoiminnan harjoittajat voivat vähentää lähtökohtaisesti kaikki liiketoiminnan menot, niin vuosimenot kuin pitkävaikutteiset menot, kertavähennyksenä. Tuloverotuksessa pitkävaikutteiset menot vähennetään poistoin tulevien vuosien tuloista, jolloin investointia eli säästämistä rasittaa vero (investoinnin hintaan sisältyy tulovero). Asianajaja esimerkiksi ostaa uudet kalusteet yrityksellensä (10 000 euroa + alv 2 400 euroa). Tuloverotuksessa kalusteiden hankintamenosta saa vähentää vuosittain 25 % eli ensimmäisenä vuonna asianajaja saa vähentää myyntituloistaan 2 500 euroa. Loput hankintamenosta asianajaja saa vähentää vasta tulevina vuosina huolimatta siitä, että kalusteet ovat elinkeinotoiminnan käytössä. Arvonlisäverotuksessa asianajaja saa vähentää koko kaluston hankintamenon käyttöönottovuonna eli asianajaja saa vähentää 2 400 euroa kertavähennyksenä. Arvonlisävero on avoin vero, koska veron määrä on havaittavissa lähtökohtaisesti myös muille kuin verovelvollisille (yritysten asiakkaat). Avoin vero on tärkeä ominaisuus arvonlisäveron kulutusveroominaisuuden takia, koska yritykselle on mahdollista palauttaa ostoihin sisältyvät verot myös niissä tapauksissa, joissa yrityksellä ei ole myyntiä. Esimerkiksi tuloverotuksessa, jossa vero ei ole avoimesti havaittavissa, menon vähennys vaatii, että yrityksellä on myyntituloja, koska menot vähennetään myynneistä. Asianajaja esimerkiksi ostaa 10 000 euroa + alv 2 400 euroa maksavan kaluston ennen kuin on saanut yhtään asiakasta. Asianajajalle on helppoa maksaa takaisin ostohintaan sisältyvä arvonlisävero veronpalautuksena, koska arvonlisävero on eroteltu kaluston ostohinnassa. Veronpalautus palvelee myös arvonlisäveron kulutusvero-ominaisuutta, koska kalusto ei ole kulutuskäytössä huolimatta siitä, että asianajajalla ei ole lainkaan vielä asiakkaita ja myyntiä/liikevaihtoa. 35

ALV:N OMINAISUUDET Arvonlisävero on hyödykevero. Arvonlisäverotuksessa veroprosentti määräytyy ensi sijassa hyödykekohtaisesti, ei sen perusteella, paljonko verovelvollisten myyntitulot ovat. Asianajopalveluiden veroprosentti 24 % esimerkiksi määräytyy sen perusteella, luokitellaanko hyödyke asianajopalveluksi. Veroprosentti ei vaihtele sen perusteella, kuka harjoittaa asianajotoimintaa tai kuinka menestynyt asianajaja on työssään. Arvonlisävero on työn verottamista. Esimerkiksi yrittäjänä olevan asianajajan asianajajapalvelun myyntitulo 100 000 euroa saattaa olla puhtaasti asianajajan tekemän työn arvo. Asianajaja joutuu maksamaan arvonlisäveroa 24 000 euroa tekemästään työstä. Arvonlisävero on tasaverotusta. Hyödykeveroluonteesta johtuen voimassa olevassa arvonlisäverojärjestelmässä ei ole mahdollista huomioida verovelvollisten veronmaksukykyä. Esimerkiksi 100 000 euroa verottomaan hintaan asianajopalveluja myyvä asianajaja maksaa verottomasta hinnasta laskettuna 24 % arvonlisäveroa samoin kuin 1 000 000 euroa asianajopalveluja myyvä asianajaja. Arvonlisävero on kulutusvero, jossa säästämisen verottamatta jättäminen vaatii investoinnin. Tuloveron ja kulutusveron eron voi tiivistää identiteettiin, jonka mukaan tulo voidaan käyttää kuluttamiseen ja/tai säästämiseen eli tulo = kulutus + säästäminen, jolloin kulutus = tulo säästäminen. Arvonlisäveron kulutusverona tulee edellä mainittu huomioiden vapauttaa verorasituksen piiristä säästäminen. Arvonlisäverotuksessa säästämisen verovapauden saaminen edellyttää kuitenkin investointia. Yritys ei saa verovähennystä pelkästään sillä, että makuuttaa rahoja pankkitilillä. Asianajaja esimerkiksi saa arvonlisäverovähennyksen ostamalla kaluston liiketoiminnan käyttöön. Asianajaja ei saa verovähennystä ilmoittamalla verottajalle, että on sijoittanut asianajotoiminnasta tulleet varat pankin määräaikaistalletustilille. 36

Verovelvollisuus arvonlisäverotuksessa Arvonlisävero on tekniikka kulutuksen verottamiselle ollen samalla yritysvero. Arvonlisäveron kulutusvero-ominaisuus tulee siitä, että kaikki yritysten tekemät ostot vähennetään kerralla. Kertaluonteiset menonvähennykset lähtökohtaisesti koskevat myös pitkävaikutteisia menoja. Koska arvonlisävero on yritysportaan tasolla kannettava vero, on määriteltävä lainsäädännöllä mikä/kuka on verovelvollinen. Määrittelemällä verovelvollinen, saadaan määriteltyä myös ei-kulutus, koska yritys ei kuluta, vaan säästää = investoi. Muodollisesta verovelvollisesta on erotettava vielä verovelvollisen toiminta, koska kaikki muodollisesti rekisteröidyn verovelvollisen toiminta ei ole automaattisesti tosiasiallisesti säästämistä = investointia, vaan kuluttamista. Eli arvonlisäverotuksessa lähtökohtana on määritellä ensin 1) verovelvollisuus (kuka on velvollinen tilittämään veron) ja 2) toiminnan luonne (onko toiminta kuluttamista vai säästämistä). 37

Verovelvollisuus arvonlisäverotuksessa Verovelvollinen on liiketoiminnan muodossa tavaroita ja palveluita myyvä yksikkö (myyjä). Tuloverotuksen ja arvonlisäverotuksen verovelvolliset eivät aina samoja (esim. avoin yhtiö, työyhteenliittymä). Verosta voi olla kuitenkin vastuussa muu kuin oikeushenkilö; mm. avoimen yhtiön yhtiömies vastaa veron maksamisesta yhteisvastuullisesti. Osakeyhtiön omistaja ei vastaa verosta sen jälkeen, kun yhtiö on rekisteröity (perustuu lähinnä ratkaisuun KHO 2003/1625). Hallinnollisista syistä vähäinen toiminta (myynti enintään 8500 euroa) on arvonlisäverotuksen ulkopuolella. YLEISHYÖDYLLISET YHTEISÖT Yleishyödylliset yhteisöt arvonlisäverovelvollisia, jos toiminta EVL:n alaista. Eli arvonlisäverovelvollisuuden toteamiseksi arvioidaan yhteisön yleishyödyllisyys (TVL 22 ), liiketoiminnan luonne (AVL) ja viimeisenä liiketoiminnan EVL:n alaisuus (ks. TVL 23 ). Yleishyödyllinen yhteisö voi hakeutua arvonlisäverovelvolliseksi, mikäli yhteisön toiminta on liiketoimintaa (ei kuluttamista). Vero tilitetään hakeutumisen jälkeen kaikesta liiketoiminnan muodossa harjoitetusta myynnistä (KHO 1999 T 430; teatteritoimintaa ylläpitävä säätiö oli oikeutettu hakeutumaan verovelvolliseksi teatteritoiminnasta huolimatta siitä, että tulot kattoivat ainoastaan käyttökustannukset (teatteri sai julkista tukea). Hakeutuminen saattaa aiheuttaa rajanveto-ongelmia muun toiminnan verollisuuden suhteen (KHO 2005/539; keskusliitto, joka oli aikaisemmin hakeutunut verovelvolliseksi, oli verovelvollinen myös alkaessaan suorittaa omakustannushinnalla palveluita jäsenilleen). Seurakunnat ovat arvonlisäverovelvollisia samalla tavalla kuin yleishyödylliset yhteisöt. Yleishyödylliset yhteisöt eivät voi (todennäköisesti) hakeutua verovelvollisiksi niistä toiminnoista, joissa hyödykkeiden hinnat sisältyvät jäsenmaksuihin sen sijasta, että hyödykkeistä maksettaisiin hyödykekohtainen hinta (yhteisö tekee esimerkiksi jäsenille palveluita jäsenmaksua vastaan); ks. KHO 2014:38 ja KHO 2014: 39, joissa yhteisöt eivät voineet hakeutua verovelvollisiksi siten, että osasta jäsenmaksua veloitettaisiin arvonlisävero. 38

Verovelvollisuus arvonlisäverotuksessa VALTIO Valtio on verovelvollinen liiketoiminnan osalta. Viranomaistoiminta ei siis luonnollisesti verollista. Valtio on yksi yhtenäinen yksikkö arvonlisäverotuksessa. Valtion laitosten tekemät suoritteet toisille valtion laitoksille ovat siis yksikön sisäisiä suoritteita (KHO 1996/3120; kansanterveyslaitoksen tarjoamat hyödykkeet muille valtion laitoksille olivat valtion sisäisiä suoritteita). Myös omakustannushintaan tapahtuva myynti on arvonlisäveron alaan kuuluvaa, jos toiminta katsotaan liiketoiminnaksi. Liiketoiminnan määrittely luo rajanvetotilanteita (KHO 1996/531; yliopiston kirjaston itsepalveluperiaatteella tapahtuva maksullinen valokopiointi oli verollista liiketoimintaa, KHO 1997/3350; yliopiston ei ollut suoritettava veroa maksuista, jotka otettiin kirjaston tuottamista palveluista kuten tietopalvelut, kaukolainat, mikrokuvauspalvelut yms.). Viranomaistoiminta on määritelty valtion maksuperustelaissa. Viranomaistoiminta on käytännössä toimintaa, joka perustuu lakiin eikä toiminnalle ole markkinoilta löydettävissä vaihtoehtoa (esim. kiinteistön omistusoikeuden kirjaaminen). Myöskään viranomaistoiminta ei ole aina ollut helposti määriteltävissä (KHO 2004/2960; oikeusaputoimisto ei ollut arvonlisäverovelvollinen osittaista korvausta vastaan annetuista palveluista). 39

Verovelvollisuus arvonlisäverotuksessa VALTIO/YLIOPISTOT Yliopistojen muodollinen asema arvonlisäverotuksessa muuttui uuden yliopistolain myötä: AVL 5a : Yliopistolain 1 :ssä tarkoitetut yliopistot, Helsingin yliopisto mukaan lukien, ovat verovelvollisia 1 :ssä tarkoitetusta toiminnasta. (tullut voimaan vuoden 2010 alusta) 40

Verovelvollisuus arvonlisäverotuksessa KUNTA JA KUNTAYHTYMÄ AVL 6 ja 8 :n mukaisesti myös kunnat ja kuntayhtymät ovat verovelvollisia liiketoiminnan osalta. Viranomaistoiminta ei luonnollisesti myöskään kunnan suorittamana ole liiketoimintaa. Monet kuntien harjoittamat suoritteet on katsottu verolliseksi liiketoiminnaksi huolimatta siitä, että hyödykkeiden hinnat eivät ole vastanneet edes kustannuksia (KHO 1994/6704; kaupungin perimät vesimaksut oli sisällytettävä arvonlisäveropohjaan, vaikka maksut eivät kattaneet edes kaikkia kustannuksia, toisaalta taas esim. KHO 1995/3975; kunnan omistaman osakeyhtiön toiminta (liikuntapalvelut) oli verollista huolimatta siitä, että yhtiön toiminta oli selvästi tappiollista vaatien kunnan tukea). Valtion tavoin myös kunta/kuntayhtymä on yksi yksikkö, joten kuntien laitosten väliset suoritteet ovat verottomia (suoritteiden arvo ei sisälly veropohjaan). Kuntien/kuntayhtymien suoritteet toisiin kuntiin/kuntayhtymiin ovat lähtökohtaisesti verollisia, jollei erityisiä säännöksiä ole olemassa. Edunvalvonnan alaisiksi määrättyjen henkilöiden maksut voivat olla arvonlisäveron alaisia; ks. KHO 2013:67, jossa oikeusaputoimisto osti yhtiöltä edunvalvontapalveluja siten, että yhtiön saamasta palkkiosta osan maksoi oikeusaputoimisto ja osan edunvalvonnan alainen henkilö. KHO:n mukaan palkkiot eivät olleet viranomaistoiminnasta johtuvia, joten palkkioiden perusteella tuli maksaa arvonlisävero. ULKOMAALAISET Ulkomaalaisten elinkeinonharjoittajien arvonlisäverovelvollisuus on tärkeä poikkeus siihen pääsääntöön, että myyjä on verovelvollinen. AVL 10 :n mukaan ulkomaalainen on elinkeinonharjoittaja, jonka kotipaikka on ulkomailla. Luonnollisen henkilön kotipaikka on ulkomailla, jos hän asuu muualla kuin Suomessa eikä oleskele Suomessa jatkuvasti. Oikeushenkilön kotipaikka on yleensä siinä maassa, jossa yhtiö on rekisteröity tai toissijaisesti toimintaa tosiasiallisesti harjoitetaan/johdetaan. Luonnollista henkilöä koskee 6 kuukauden oleskelusääntö eli ulkomaalainen, joka ei asu Suomessa eikä oleskele Suomessa kuutta kuukautta = ei kotipaikka Suomessa. 41

Verovelvollisuus arvonlisäverotuksessa ULKOMAALAISET Ulkomaalainen myyjä on normaalisti verovelvollinen (velvollinen rekisteröitymään verovelvolliseksi), jos myyjällä on kiinteä toimipaikka Suomessa. Kiinteän toimipaikan käsite on lavea; mm. varaston, yrityksen johtohenkilöstön tai urakointikohteen sijainti Suomessa saattaa riittää muodostamaan kiinteän toimipaikan Suomeen. Normaalin verovelvollisuuden lisäksi ulkomaalainen on AINA verovelvollinen (vaikka ei olisi kiinteää toimipaikkaa Suomessa), kun - ostajana on ulkomaalainen, jota ei ole merkitty verovelvolliseksi - ostajana on yksityishenkilö (kuluttaja) - kyse on tietyn kokoluokan ylittävästä postimyynnistä (kaukomyynti) - kyse on henkilökuljetuspalvelusta - kyse on opetuksesta, tieteellisestä palvelusta yms. AVL 67.1 :ssä mainituista palveluista. Yllä olevan luettelon (AVL 9.2 ) tarkoituksena on varmistaa se, että Suomessa tapahtuva kulutus tulee Suomessa verotettavaksi. 42

Verovelvollisuus arvonlisäverotuksessa ULKOMAALAISET Ulkomaalaiset liiketoiminnan harjoittajat voivat myös hakeutua vapaaehtoisesti verovelvollisiksi Suomeen: AVL 12.2 : Ulkomaalainen voi sen estämättä, mitä 9 :ssä säädetään, tulla 173 a :ssä säädetyin edellytyksin hakemuksesta verovelvolliseksi Suomessa harjoittamastaan myynnistä. Ulkomaalaisen vapaaehtoiselle verovelvollisuudelle on tiettyjä kriteereitä: AVL 173a : Jos ulkomaalaisella ei ole kotipaikkaa eikä kiinteää toimipaikkaa toisessa jäsenvaltiossa eikä valtiossa, jonka kanssa Suomella on sellainen viranomaisten keskinäistä avunantoa koskeva oikeudellinen järjestely, joka vastaa soveltamisalaltaan keskinäisestä avunannosta veroihin, maksuihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä annettua neuvoston direktiiviä 2010/24/EU sekä hallinnollisesta yhteistyöstä ja petosten torjunnasta arvonlisäverotuksen alalla annettua neuvoston asetusta (EU) N:o 904/2010, 12 :n 2 momentissa tarkoitetun hakemuksen hyväksymisen edellytyksenä on sellaisen Verohallinnon hyväksymän edustajan nimeäminen, jolla on Suomessa kotipaikka. Verohallinto voi lisäksi vaatia asetettavaksi vakuuden veron suorittamisesta. Veroedustajaa ei siis tarvita, kun yrityksellä on kiinteä toimipaikka jossakin toisessa EU-maassa. Tämä koskee myös siis yrityksiä, joiden kotipaikka on EU:n ulkopuolella. Jos venäläisellä yrityksellä on toimipiste esimerkiksi Virossa, ei yritys tarvitse Suomessa veroedustajaa hakeutuessaan verovelvolliseksi Suomeen. Veroedustaja on vastuussa arvonlisäveroon liittyvistä hallinnollisista velvollisuuksista, mutta veroedustaja ei vastaa veron maksamisesta. Laki mahdollistaa vakuuden pyytämisen veron suorittamisen takaamiseksi, mutta käytännössä vakuuksia ei ole pyydetty. 43

Verovelvollisuus arvonlisäverotuksessa OSTAJAN VEROVELVOLLISUUS (käännetty verovelvollisuus) Pääsääntö on, että myyjä on verovelvollinen. Joissakin tilanteissa ostaja on kuitenkin verovelvollinen. Näitä tilanteita ovat: 1) myyjä on ulkomaalainen ja ei-verovelvollinen Suomessa, 2) sijoituskullan myynti, 3) päästöoikeuskauppa sekä 4) tietyt rakennuspalveluihin liittyvät liiketoimet (1.4.2011 alkaen). Ostajan verovelvollisuus arvonlisäverotuksessa liittyy veropetosten torjuntaa: jos ostajaa on helpompi vahtia kuin myyjää, on rationaalista saattaa ostaja velvolliseksi maksamaan arvonlisävero liiketoimen perusteella. ULKOMAALAINEN MYYJÄ EI VEROVELVOLLINEN SUOMESSA AVL 9 : Jos ulkomaalaisella ei ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa eikä hän ole 12 :n 2 momentin nojalla hakeutunut verovelvolliseksi, verovelvollinen ulkomaalaisen Suomessa myymistä tavaroista ja palveluista on ostaja. Veroa ei ole suoritettava, jos ostajana on valtio. Mikäli ulkomaalaisella myyjällä ei siis ole kiinteää toimipaikka Suomessa eikä myyjä ole vapaaehtoisesti hakeutunut verovelvolliseksi on ostaja velvollinen suorittamaan veron. Ostajan velvollisuus maksaa vero ei riipu siitä, onko ostaja itse verovelvollinen. Yksityishenkilö ja valtio ei kuitenkaan ole verovelvollinen. Esimerkki käännetystä verovelvollisuudesta on mm. rakennuspalvelun osto ulkomaalaiselta yritykseltä silloin, kun urakan kesto (alle 9 kk) ei tee rakennuspalvelun myyjästä verovelvollista. 44

Verovelvollisuus arvonlisäverotuksessa OSTAJAN VEROVELVOLLISUUS (käännetty verovelvollisuus) SIJOITUSKULLAN MYYNTI AVL 8a : Verovelvollinen 43 b :n 1 momentissa mainitun sijoituskullan 43 c :n 1 momentissa tarkoitetusta verollisesta myynnistä sekä vähintään 325 tuhannesosan pitoisen kulta-aineksen ja kultapuolivalmisteen myynnistä on ostaja, jos ostaja on merkitty 172 :ssä tarkoitettuun arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Veroa ei ole suoritettava, jos ostajana on valtio. Sijoituskullan myynti on lähtökohtaisesti arvonlisäverotonta myyntiä. Kuitenkin jos myyjä hakeutuu myynnistä verovelvolliseksi, on ostaja velvollinen tilittämään myyjän puolesta veron. Kuten AVL 8a :stä voi havaita, ostaja on verovelvollinen sijoituskullan kaupassa vain, jos ostaja itse on merkittynä arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Arvonlisäverolain 8a :n tausta on se, että niissä tilanteissa, joissa sijoituskullan ostaja on itse toiminnastaan arvonlisäverovelvollinen, on verotuksellisesti järkevää, että sijoituskullan ostohintaan sisältyy avoin arvonlisävero, koska tällöin sijoituskullan ostaja kykenee vähentämään veron. Veropetosten torjumiseksi ostaja on kuitenkin saatettu sijoituskullan myyntitilanteissa velvolliseksi ilmoittamaan veron. Tällä estetään se, että ostaja ei voi vähentää veroa, minkä myyjä on jättänyt tilittämättä. 45

Verovelvollisuus arvonlisäverotuksessa OSTAJAN VEROVELVOLLISUUS (käännetty verovelvollisuus) PÄÄSTÖKAUPPA AVL 8a.1 : Verovelvollinen päästöoikeuden myynnistä on ostaja, jos ostaja on merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta ei siis päästöoikeuskaupan yhteydessä sovelleta kuin silloin, kun ostaja on merkittynä verovelvollisten rekisteriin. AVL 8a otettiin käyttöön Suomessa lähinnä siksi, että Euroopassa oli havaittu arvonlisäveropetoksia päästökaupan yhteydessä. RAKENNUSALA AVL 8c.1 : Verovelvollinen 31 :n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen rakentamispalvelujen myynnistä sekä työvoiman vuokrauksesta kyseisiä palveluja varten on ostaja, jos: 1) ostaja on elinkeinonharjoittaja, joka muutoin kuin satunnaisesti myy kyseisiä palveluja tai suorittaa 31 :n 1 momentin 1 kohdassa tai 33 :ssä tarkoitettuja kiinteistön luovutuksia; tai 2) ostaja on sellainen elinkeinonharjoittaja, joka myy kyseisen palvelun 1 kohdassa mainitulle elinkeinonharjoittajalle. Rakentamispalveluiden ostajan verovelvollisuus on tarkoitettu käytettäväksi rakennusalan yritysten välisissä liiketoimissa (aliurakointi tai aliurakoinnin edelleen myynti = kohdat 1 ja 2 yllä). Säännöksessä mainittu 31.3 :n kohta 1 määrittelee rakennuspalvelun. Ongelmia tullee siitä, kuka on vakituinen alan toimija (kumpi tilittää veron, ostaja vai myyjä). 46

Verovelvollisuus arvonlisäverotuksessa ALKUTUOTTAJAT Alkutuotanto on poikkeus verovelvollisuuden sitomisesta liiketoiminnan käsitteeseen; ts. veron tilittäjinä toimivat ne, joiden katsotaan harjoittavan alkutuotantoa toiminnan luonteesta riippumatta. Alkutuotantoa on mm.: - maatalous - metsätalous - metsästyksen harjoittaminen - kalankasvatus - ravunkasvatus - poronhoito Alkutuotanto oli alun perin arvonlisäverotuksessa verotonta toimintaa. Alkutuotteiden ostajat, jotka olivat itse verovelvollisia, saivat hyväkseen laskennallisen vähennyksen ostamistaan alkutuotteista (alkutuotevähennys). Alkutuotevähennyksellä poistettiin laskennallinen piilevä vero alkutuotehankinnoista. Alkutuotevähennysjärjestelmä korvattiin alentamalla elintarvikkeiden arvonlisäverokantaa. Itse poimittujen marjojen ja sienten myynti on kuitenkin verotonta, jos myyjillä ei ole erityistä myyntipaikkaa (ulkona oleva myyntipaikka ei aiheuta verovelvollisuutta). Maataloustuotteiden myynti tiloilla on verovelvollisuuden aiheuttavaa toimintaa. 47