ULKOASIAINMINISTERIÖ

AFRIKKA SUOMEN KEHITYSPOLITIIKASSA Kehityspoliittinen puiteohjelma ULKOASIAINMINISTERIÖ

SISÄLTÖ ESIPUHE 3 JOHDANTO 4 1. KOHTI KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ AFRIKASSA; AJANKOHTAISET MAHDOLLISUUDET JA HAASTEET 6 1.1 Taloudellisesti kestävä kehitys 6 1.2 Yhteiskunnallisesti kestävä kehitys 8 1.3 Luonnontaloudellisesti kestävä kehitys 10 2. KEHITYSPOLIITTINEN AFRIKKA-PUITEOHJELMA 12 2.1 Puiteohjelman päälinjauksia 12 2.2 Puiteohjelman rakenne 13 2.3 Puiteohjelman toimeenpanoa ohjaavat periaatteet: johdonmukaisuus, täydentävyys ja tuloksellisuus 15 3. KEHITYSPOLIITTISEN AFRIKKA-PUITEOHJELMAN TOIMEENPANO 16 3.1 EU-Afrikka-yhteistyökumppanuudet 16 3.1.1 Afrikka-EU-yhteisstrategia 16 3.1.2 Cotonoun sopimus EU-yhteistyön viitekehyksenä Afrikassa 16 3.1.3 Suomen EU-yhteistyökumppanuudet Afrikassa 17 3.2 Afrikan unioni 18 3.2.1 Suomen AU-yhteistyökumppanuudet 18 3.3 YK:n Afrikan talouskomissio (UN Economic Commission for Africa, UNECA) 20 3.4 Rajat ylittävä alueellinen yhteistyö 20 3.4.1 Eteläinen Afrikka 20 3.4.2 Itäinen Afrikka ja Afrikan sarvi 20 3.4.3 Länsi- ja Keski-Afrikka 23 3.4.4 Pohjois-Afrikka ja Välimeren alue 27 3.5 Kahdenvälinen yhteistyö 28 3.5.1 Pitkäaikaiset yhteistyömaat 28 3.5.2 Väkivaltaisista kriiseistä toipuvat maat 31 3.5.3 Muut kahdenvälisen yhteistyön maat 31 3.6 Monenkeskinen yhteistyö 32 3.7 Humanitaarinen apu 36 3.8 Kansalaisjärjestöyhteistyö 36 4. AFRIKKA-PUITEOHJELMAN TOIMEENPANON KEINOT 37 5. AFRIKKA-PUITEOHJELMAN TOIMEENPANON SEURANTA 38 LIITE 1. ALUSTAVAT MAKSATUSSUUNNITELMAT VUOSIKSI 2009 2012; PITKÄAIKAISET YHTEISTYÖMAAT 39 LIITE 2. KÄYTETYT LYHENTEET 41 Kansikuva: Etelä-afrikkalaisen Fannie Malan-koulun oppilaat opettelevat tietokonetaitoja. Kuva: Rauli Virtanen.

Esipuhe Suomen kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön painopiste on perinteisesti ollut Afrikassa. Köyhyyden poistaminen ja kestävän kehityksen edistäminen YK:n vuosituhattavoitteiden mukaisesti edellyttävät laaja-alaisen kumppanuuden ja yhteistyön syventämistä Afrikan kanssa. Tiivistyvä kumppanuus vahvistaa myös Afrikan tasavertaista osallistumista kansainväliseen vuorovaikutukseen ja globaaliin kehitykseen. Afrikan maat kantavat jo osansa maailmanlaajuisesta yhteisvastuusta, sillä valtaosa maanosan pakolaisista saa turvapaikan toisessa alueen maassa. Työvoiman liikkuvuus Afrikan maiden välillä on luonut vaurautta sekä työntekijöiden lähtö- että vastaanottajamaissa. Jotkut maanosan maista osallistuvat myös rahoittajina kansainväliseen kehitysyhteistyöhön. Afrikka Suomen kehityspolitiikassa-puiteohjelman tavoitteena on luoda strateginen viitekehys Suomen ja Afrikan välisen kumppanuuden vahvistamiseksi kehityspolitiikan keinoin. Afrikka-puiteohjelma perustuu valtioneuvoston kehityspoliittiseen ohjelmaan ja ohjaa sen toiminnallistamista. Puiteohjelman lähtökohtana ovat Afrikan maiden kehitysmahdollisuudet ja -haasteet sekä Suomen mahdollisuudet tuoda lisäarvoa kansallisiin ja kansainvälisiin kehitysponnisteluihin. Se luo suuntaviivat Suomen kasvavalle tuelle Afrikan omiin kehityspyrkimyksiin ja ohjaa Suomen osallistumista kansainvälisillä foorumeilla käytävään keskusteluun. Puiteohjelma tukee Suomen pyrkimyksiä vastata nopeasti muuttuvan globaalin toimintaympäristön Afrikalle tuomiin uusiin haasteisiin, ennen muuta globaalin talous- ja finanssikriisin, ilmastonmuutoksen ja ruokakriisin aiheuttamiin ongelmiin. Puiteohjelma tarkastelee Afrikkaa kokonaisvaltaisesti, jolloin johdonmukaisuus, täydentävyys ja vaikuttavuus ovat keskeisimmät toimeenpanoa ohjaavat periaatteet. Ministeri Paavo Väyrynen vieraili Tansaniassa vuonna 2007. Paavo Väyrynen Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA 3

Johdanto Ei ole olemassa yhtä Afrikkaa. Afrikan 53 valtiota eroavat suuresti toisistaan luonnonvaroiltaan, väestöllisesti, poliittisesti, maantieteellisesti, etnisesti ja kulttuurisesti. Maanosan maiden kehityshistoria ei ole yhdenmukainen eivätkä niiden tämänhetkiset kehityshaasteet ole yhtenevät. Valtaosassa Afrikan maita taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana ollut merkittävää. Myönteisestä kehityssuunnasta huolimatta Afrikka on kehittyvistä maanosista se, jossa YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttaminen on eri arvioiden mukaan vaikeinta. YK:n vuonna 2008 julkaiseman seurantaraportin mukaan yhdenkään Afrikan maan ei uskota saavuttavan kaikkia vuosituhattavoitteita määräaikaan mennessä. Globaali talousja rahoituskriisi vaikeuttaa entisestään Afrikan kehityspyrkimyksiä ja jopa uhkaa jo saavutettuja edistysaskeleita. Afrikkaa leimaavat monet koko maanosalle tyypilliset kehitysongelmat. Näitä ovat muun muassa eri syistä johtuva köyhyys, epätasaisesti jakautuneet tulot, hallinnon heikkoudet, sekä luonnonvarojen kestämätön käyttö. Saharan eteläpuolinen Afrikka on erityisen haavoittuva ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Maatalouden tuottavuus on alhainen eikä tuotanto riitä turvaamaan kasvavan väestön ravinnontarpeita. Väestön koulutustaso ja terveydentila ovat heikkoja verrattuna valtaosaan Aasian ja Latinalaisen Amerikan maita. Useassa maassa demokratiakehitys on edennyt hitaasti, korruptio on yleistä ja vähemmistöjen asema on haavoittuva. Orastavaa talouskehitystä heikentää puutteellinen infrastruktuuri. Laajoilla alueilla kärsitään aseellisista konflikteista ja niiden seurannaisvaikutuksista kuten hallitsemattomasta muuttoliikkeestä ja pakolaisvirroista. Konfliktien taustalla on usein myös luonnonvarojen riittävyyteen ja niiden hallintaan liittyviä ongelmia. Alueellista kehitystä ja integraatiota tukevien organisaatioiden ja instituutioiden päällekkäisyys sekä niiden toimintakyvyn rajallisuus heikentää valtioiden välisen yhteistyön kehitystä. Kehityspoliitisessa Afrikka-puiteohjelmassa Afrikan maat jaotellaan kuuteen alueelliseen ryhmään. Tämä jako kuvastaa Suomen kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön toimeenpanossa sovellettavaa ryhmittelyä. Pohjois-Afrikka ja Välimeren alue: Egypti, Libya, Tunisia, Algeria, Marokko, Länsi-Saharan alue Länsi-Afrikan alue: Mauritania, Mali, Niger, Nigeria, Benin, Togo, Ghana, Burkina Faso, Norsunluurannikko, Liberia, Sierra Leone, Guinea, Guinea-Bissau, Senegal, Gambia, Kap Verde Keski-Afrikan alue: Tsad, Keski-Afrikan tasavalta, Kongon tasavalta, Gabon, Kamerun, Kongon demokraattinen tasavalta, Angola, Sao Tome ja Principe, Päiväntasaajan Guinea Itä-Afrikan alue: Uganda, Kenia, Tansania, Malawi, Madagaskar, Seychellit, Komorit, Mauritius, Burundi, Ruanda Afrikan sarvi: Eritrea, Etiopia Somalia, Sudan, Djibouti Eteläinen Afrikan alue: Namibia, Etelä-Afrikka, Botswana, Lesotho, Zimbabwe, Sambia, Swazimaa, Mosambik. 4 KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA

KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA 5

1. Kohti kestävää kehitystä Afrikassa; ajankohtaiset mahdollisuudet ja haasteet 1.1 Taloudellisesti kestävä kehitys Tasapainoinen, myös köyhiä ja haavoittuvia väestöryhmiä hyödyttävä talouskasvu on perusedellytys laajamittaisen köyhyyden vähentämiselle Afrikassa. Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana taloudellinen kehitys on useissa Afrikan maissa ollut merkittävää. Vuonna 2007 talouskasvu Afrikassa oli Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n arvioiden mukaan lähes 6 prosenttia. Sitä on vauhdittanut Afrikan laajeneva osallistuminen kansainväliseen kauppaan ja integroituminen kansainväliseen talouteen sekä uuden teknologian hyödyntäminen. Merkittävä osa kasvusta on seurausta öljyä vievien maiden vientitulojen kasvusta. Taustalla on myös muiden raaka-aineiden globaalin kysynnän voimistuminen, mikä johtuu suurelta osin Kiinan ja muun Aasian vahvasta talouskasvusta. Kehitystä ovat edesauttaneet Afrikan valtioiden makrotalouden reformit ml. julkisen hallinnon kehittyminen. Positiivinen kehityssuunta on tukenut köyhyyden vähentymistä ja sosiaalista kehitystä. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus väestöstä on 2000-luvulla pienentynyt. Lasten koulunkäynti on monissa Afrikan maissa lisääntynyt ja lapsikuolleisuus vähentynyt. Globaalin talous- ja finanssikriisin seurauksena talouden kasvuvauhti on kuitenkin nopeasti heikentynyt. Ilmastonmuutos uhkaa taloudellista kehitystä entisestään. IMF:n tuoreen (huhtikuu 2009) ennusteen mukaan talouskasvu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa laskee 1,7 prosenttiin vuonna 2009 jääden alle väestönkasvun edellyttämän vähimmäistason sekä kauaksi siitä mitä YK:n vuo- Maailmantalouden taantuma heijastuu Afrikkaan Afrikan kehityspankki ennustaa Saharan eteläpuolisen Afrikan viennin arvosta katoavan jopa 65 prosenttia vuonna 2009. Mineraalien maailmanmarkkinahintojen laskun myötä kaivannaissektorin vientitulojen ja investointien arvioidaan heikentyvän mm. seuraavissa Afrikan maissa: Kongon demokraattinen tasavalta, Sambia, Etelä-Afrikka, Keski-Afrikan tasavalta, Kamerun, Gabon, Senegal, Mauritania, Niger, ja Guinea. Tekstiiliteollisuus on vaikeuksissa mm. Madagaskarilla ja Lesothossa, ja turismitulojen laskua on havaittu mm. Keniassa, Egyptissä ja Seychelleillä. Talouskriisi on vaikuttanut nopeimmin siirtotyöläisten rahalähetyksiin. Afrikkaan suunnattujen siirtolaisten lähettämien rahavirtojen arvioidaan olevan vuosittain yli USD 38 miljardia. Maailmanpankki arvioi, että siirtolaisten rahalähetykset vähenevät keskimäärin 5 9 prosenttia eli Afrikassa pahimmillaan yli USD 3,4 miljardia pelkästään vuonna 2009. Tämä on erityisen merkittävää maille, joissa siirtolaisten rahalähetysten kansantaloudellinen merkitys on suuri. Afrikassa näitä maita ovat mm. Lesotho, Sierra Leone, Kap Verde, Senegal, Togo, Guinea-Bissau, Uganda, Gambia, Nigeria, Kenia ja Benin. Useissa maissa rahalähetysten arvo on moninkertainen niiden saamaan kehitysapuun verrattuna. Rahalähetysten pieneneminen heijastuu välittömästi myös kotitalouksien hyvinvoinnissa, koska perheet käyttävät saamansa tulot usein ruokaan, koulutukseen ja terveydenhoitoon. Lisäksi talouskriisi vaikuttaa suoriin ulkomaisiin investointeihin, ja sen arvioidaan vaikuttavan myös kehitysrahoituksen määrään. Kehitysapurahoituksen määrä laskee, mikäli sen taso määräytyy suhteessa avunantajien bruttokansantuloon (BKTL), koska BKTL:n ennustetaan laskevan kaikissa teollistuneissa maissa. Apuvolyymien säilyminen entisellään edellyttääkin, että avun määrää suhteessa BKTL:oon kasvatetaan. 6 KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA

Shutterstock situhattavoitteiden saavuttaminen edellyttäisi. Maailmantalouden taantuman vaikutusten arvioidaan olevan Afrikassa suuremmat kuin muissa kehittyvissä maanosissa. Viime vuosikymmenen myönteisestä kehityssuuntauksesta huolimatta Afrikka on edelleen köyhin maanosa, jonka väestöstä 40 prosenttia elää äärimmäisessä köyhyydessä. Afrikassa asuu 12 prosenttia maailman väestöstä, mutta maanosa tuottaa noin yhden prosentin maailman yhteenlasketusta BKT:stä. Maatalouden merkitys köyhyyden poistamiselle Afrikassa on ratkaisevan tärkeä. Maatalous työllistää 70 prosenttia työvoimasta. Se muodostaa 35 prosenttia Afrikan mantereen BKT:stä ja 40 prosenttia viennistä. Noin 80 prosenttia Afrikan viljelijöistä kuuluu pienviljelijöihin, joista suuri osa on naisia. Metsät ovat olennainen osa maaseudun elinkeinoja ja monien metsäntuotteiden merkitys paikallistaloudessa on suuri. Kestävällä ja oikeudenmukaisella metsävarojen käytöllä on tärkeä merkitys köyhyyden vähentämisessä myös maailmanlaajuisesti, sillä metsät ja metsän tuotteet vaikuttavat 1,2 miljardin ihmisen elämään, erityisesti köyhimmissä väestöryhmissä. Metsillä on suuri merkitys Afrikan naisten ja vähemmistöjen päivittäisessä toimeentulossa. Metsien ja maatalouden painoarvo on suuri myös ilmastonmuutoksen torjunnassa, koska ne ylläpitävät ekosysteemin toimintaa ja luonnon monimuotoisuutta sekä suojaavat maaperää ja valuma-alueita eroosiolta. KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA 7

Toimiva yksityissektori on Afrikan maiden taloudellisen kehityksen moottori ja perusedellytys kestävälle köyhyyden vähentämiselle. Yksityissektorin merkitys työllisyydelle on ratkaisevan tärkeä, erityisesti ottaen huomioon nopea väestönkasvu ja tarve luoda uusia työpaikkoja. Yksityissektorin kehittäminen on välttämätöntä myös maatalouden kehitysmahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Vähäiset investoinnit maatalouteen, toimimattomat markkinat ml. tuotanto- ja jakeluketjujen puutteellisuus ovat osaltaan syynä maatalouden alhaiseen tuottavuuteen ja ruokaturvattomuuteen. Talouden ja kaupan integraatio lisää ja tasoittaa ruoan kysyntää ja tarjontaa, ja tuottajien markkinatilanteen parantuessa myös heidän saamansa tulot kasvavat. Afrikan maat tarvitsevat tukea alueellisesti ja maakohtaisesti yksityissektorin toimintaedellytysten, yrittäjyyden ja osaamisen, hyvän hallinnon, infrastruktuurin ja tuotannollisten valmiuksien vahvistamiseksi. Tieto- ja informaatioteknologian kehittäminen ja laajamittaisen käyttöönoton tukeminen sekä kestävän energiantuotannon kehittäminen ovat keskeinen osa pyrkimyksiä vahvistaa taloudellisen infrastruktuurin ja yksityissektorin toimintaedellytyksiä. Afrikan maiden kaupankäyntikyvyn vahvistaminen on toinen maanosan vakaan talouskasvun perusedellytyksiä. Kaupan näkökulmasta toimintaympäristö Afrikassa on heikompi kuin muissa kehittyvissä maanosissa. Avoimia markkinoita ja avointa kilpailua ei laajamittaisesti ole. Kauppakumppanina Afrikka kuitenkin tarjoaa kasvavia mahdollisuuksia. Monet maailman johtavat teollisuusvaltiot ja kehittyvät taloudet kuten USA, Japani, Kiina ja Intia ovat vahvistaneet kauppa- ja investointisuhteitaan Afrikan maiden kanssa. Maanosan suurin kauppakumppani on EU. Afrikan integroituminen kansainväliseen talouteen ja globalisaation tuomien mahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii kuitenkin sekä vahvaa kansallista sitoutumista että kansainvälisen yhteisön johdonmukaisia tukitoimia. Tuotannollisen kapasiteetin ja infrastruktuurin kehittämisen ohella tukea tarvitaan maiden omaan kauppapolitiikkaan sekä ulkomaan kauppaan liittyvissä kysymyksissä. Kaupankäyntivalmiuksien kehittäminen on välttämätöntä, jotta maat voivat hyödyntää olemassa olevia sopimusjärjestelyitä, saamaan tuotteitaan vientimarkkinoille ja laajentamaan markkina-alueitaan. 1.2 Yhteiskunnallisesti kestävä kehitys Hallituksen kehityspoliittinen ohjelma korostaa yhteiskunnallisten olojen vakautta ja laajaa turvallisuutta kaiken kehityksen perusedellytyksenä. Tasapainoinen ihmisoikeusperustainen kehitys, taloudellinen vaurastuminen ja perusoikeuksien toteutuminen ei ole mahdollista ilman yhteiskunnallisesti kestävää kehitystä. Kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön keinoin tätä kehitystä voidaan vahvistaa tukemalla demokraattista hallintoa, oikeusvaltiokehitystä, ihmisoikeuksien toteutumista sekä edistämällä sukupuolten välistä tasa-arvoa ja vahvaa kansalaisyhteiskuntaa. Myös koulutus ja terveys ovat keskeisiä yhteiskunnallisesti kestävän kehityksen elementtejä. Monipuoluedemokratia ja siviilihallinto ovat vahvistuneet viime vuosina Afrikassa. Kansalaisyhteiskunnalla on kasvava rooli yhteiskunnallisten uudistusten ajajana. Demokratian vakiinnuttamisen haasteet ovat kuitenkin edelleen suuret. Merkittävä ongelma on vaalien jälkeinen väkivalta, josta on nähty esimerkkejä mm. Keniassa ja Zimbabwessa. Parlamenttien asema on usein heikko eikä demokraattinen valvonta toimi. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Afrikassa on myös tapahtunut useita sotilasvallankaappauksia. Mantereenlaajuinen poliittinen sitoutuminen ihmisoikeuksien, oikeusvaltiojärjestelmän, korruption vastaisen toiminnan ja demokratian edistämiseen on Afrikan unionin (AU) kehittymisen myötä vahvistumassa. Afrikan ihmisoikeussopimus (African Charter on Peoples and Human Rights) tuli voimaan jo vuonna 1986, mutta afrikkalainen ihmisoikeuksien valvonta ja toimeenpanojärjestelmä on edelleen suhteellisen heikko. Afrikan maiden valmiudesta hyvän hallintotavan kehittämiseen kertovat monissa maissa toteutetut julkisen hallinnon uudistukset, korruption vastaiset toimintaohjelmat sekä Afrikan maiden vertaisarviointijärjestelmän (African Peer Review Mechanism, APRM) asteittain laajeneva toimeenpano. Kehitys ja turvallisuus ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Aseellisten konfliktien lukumäärä Afrikassa on viime vuosina vähentynyt, mikä on edesauttanut talouskasvua, vakautta ja yhteiskunnallista kehitystä esimerkiksi Mosambikissa, Ruandassa ja Ugandassa. Kriisien ja konflik tien 8 KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA

Miehiä tankkaamassa Mobilin bensa-asemalla Senegalissa. Kuva: Matti Remes. lukumäärä Afrikassa on silti edelleen suurempi kuin missään muussa maanosassa. Samalla köyhyys, eriarvoisuus ja ihmisoikeusloukkaukset luovat jatkuvasti pohjaa uusien konfliktien synnylle. Elinajanodote useissa Afrikan maissa on edelleen hyvin alhainen. HIV/Aidsia sairastavista ihmisistä koko maailmassa 75 prosenttia on Afrikassa. Vuosittaisista malariakuolemista 90 prosenttia tapahtuu Afrikassa, ja suurin osa malariaan kuolleista on lapsia. Kilpailu luonnonvaroista ja ilmastonmuutoksen seuraukset lisäävät osaltaan konfliktien uhkaa. Useat konflikteista ovat pitkittyneitä ja erittäin monisyisiä. Esimerkkinä voidaan mainita Sudan, jossa on 2000-luvulla ollut käynnissä kolme eri sotaa. Muuttoliike ja pakolaisuus ovat erittäin mittavia kehityskysymyksiä Afrikassa, ja niiden merkitys on viime vuosina entisestään korostunut. Ilmastonmuutoksen arvioidaan kiihdyttävän muuttovirtoja. Afrikan valtioiden sisäinen, niiden välinen sekä Afrikasta teollisuusmaihin suuntautuva siirtolaisuus on nähtävä sekä mahdollisuutena että haasteena mantereen kehitykselle. Afrikassa elää edelleen noin neljännes maailman UNHCR:n mandaattiin kuuluvista pakolaisista, eli noin 2.3 miljoonaa. Noin puolet maailman maan sisäisistä pakolaisista, noin 12.7 miljoonaa ihmistä, asuu Afrikassa. Esimerkiksi vuoden 2008 lopussa Kenian pakolaisleireillä oli yhteensä yli 300 000 pakolaista. Maanosassa on kuitenkin nähtävissä myös myönteistä kehitystä satojen tuhansien pakolaisten kyettyä palaamaan koteihinsa. Vuosina 2002 2008 yli 400 000 burundilaista pakolaista palasi Tansaniasta kotimaahansa. KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA 9

Suomi on tukenut Nigerissä hanketta, jonka tarkoitus on vihertää Sahelin aluetta hyötykasvien avulla. Kuva: Matti Nummelin. 1.3 Luonnontaloudellisesti kestävä kehitys Luonnonvarojen kestävä käyttö ja hyödyntäminen luovat perustan köyhyyden poistamiselle ja pitkän aikavälin kehitykselle Afrikassa. Maatalouden tuottavuus Afrikassa ei ole kyennyt vastaamaan maanosan väestönkasvun mukanaan tuomaan kysynnän kasvuun. Maataloustuotantoa heikentävät mm. luonnonkatastrofit, liikalaiduntaminen ja ilmastonmuutoksen vaikutukset. Kaikesta maailman elintarvikeavusta 60 prosenttia suuntautuu Afrikkaan. Tästä avusta 70 prosenttia puolestaan kohdistuu Afrikan sarven alueelle. Elintarvikeavusta on tullut eräissä maissa lähes pysyvää. YK:n maatalousjärjestön FAO:n mukaan aliravittujen prosentuaalinen osuus oli vuonna 2008 suurin seuraavissa Afrikan maissa: Eritrea (75 %), Burundi (66 %), Sierra Leone (51 %), Liberia (50 %) ja Zimbabwe (47 %). Kaikki nämä maat luetaan ns. hauraisiin valtioihin. Syyt heikkoon ruokaturvaan vaihtelevat maittain ja maiden sisällä. Vuosina 2007 2008 kärjistynyt kansainvälinen ruokakriisi on koetellut voimakkaasti Afrikan ruoan tuojamaita ja maanosan köyhiä, jotka käyttävät suurimman osan tuloistaan ruokaan. Vaikka elintarvikkeiden hintojen nousu taittui syksyllä 2008 maailmanlaajuisen talouskriisin voimistuessa, hinnannousun rakenteelliset syyt ovat edelleen olemassa. Afrikan metsäpinta-ala on noin 650 miljoonaa hehtaaria, mutta metsät ovat jakautuneet mantereella epätasaisesti. Keski-Afrikka on alueista metsäisin (n. 37 % Afrikan metsistä), Pohjois- ja Länsi-Afrikassa metsiä on taas vähän pääosin ilmaston kuivuudesta johtuen. Vain pieni osa luonnontilaisista metsistä on kestävästi hoidettuja. Kansainvälisesti kilpailukykyistä metsätaloutta ja -teollisuutta on mantereella vain Etelä-Afrikassa. Polttopuu on edelleen useimmissa Afrikan maissa tärkein metsistä saatava tuote. Afrikan metsien suurimpia ongelmia on nopeasti etenevä metsäkato: vuosien 1990 ja 2000 välisenä aikana mantereen metsistä on hävitetty jopa 53 miljoonaa hehtaaria. Tämä vastaa yli puolta (56 %) maailman metsäkadosta, eikä metsien väheneminen ole vieläkään pysähtynyt. Metsäkadon tärkeimpiä syitä ovat väestön kasvuun liittyvä maankäyttöpaine, (usein laittomat) hakkuut, toistuvat metsäpalot, polttopuun 10 KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA

korjuu ja puuhiilen valmistus. Taustalla vaikuttavia tekijöitä ovat mm. köyhyys, heikko hallinto ja epäselvät maanomistus- ja hallintaolot. Maankäytöllä ja maanhallinnalla on keskeinen rooli Afrikan taloudelliselle ja yhteiskunnalliselle kehitykselle sekä maanosan luonnonvarojen kestävälle käytölle. Maankäytön epäselvät menettelytavat ja maanomistusolojen puutteelliset säädökset ovat johtaneet maanomistuksen epätasaiseen jakaantumiseen ja epävarmuuteen maan hankinnassa, mikä on lisännyt etenkin köyhien aseman haavoittuvuutta. Epäselvät maanomistusoikeudet ovat osaltaan johtaneet luonnonvarojen kestämättömään käyttöön, vähäisempiin investointeihin, heikompaan maatalouden tuottavuuteen ja kaupunkialueiden hitaaseen kehittymiseen. Epäselvät maanomistusolot ja epäsuotuisa maankäyttö vaikuttavat välillisesti myös ruokaturvaan, taloudelliseen kehitykseen sekä köyhyyteen yleensä. Afrikka on malmi- ja mineraalivaroiltaan rikas maanosa. Maailmanlaajuisesti Afrikka on tärkeä kullan, timanttien, uraanin, mangaanin, kromin, nikkelin, bauksiitin sekä koboltin tuottaja. Afrikan malmija mineraalivarat ovat kuitenkin edelleen suurelta osin hyödyntämättä. Arvioiden mukaan maailman mineraalivaroista noin 30 prosenttia on Afrikan mantereella. Esimerkiksi noin 40 prosenttia maailman kultavarannoista on arvioiden mukaan Afrikassa, 60 prosenttia kobolttiiesiintymistä ja 90 prosenttia platinaryhmään kuuluvista esiintymistä. Afrikan osuus maailman kuparin, lyijyn ja sinkin tuotannosta on noin 7 prosenttia. Nigeria on yksi maailman johtavia öljyntuottajia. Myös Sudanissa, Angolassa, Gabonissa, Algeriassa ja Libyassa on huomattavia öljyesiintymiä. Maakaasun ja hiilen tuotannossa merkittäviä maita ovat mm. Nigeria ja Etelä-Afrikka. Uraanin tuotannon kannalta keskeisiä maita ovat Niger, Etelä-Afrikka ja Namibia. Ghana ja Guinea puolestaan ovat merkittäviä bauksiitin tuottajia. Botswanassa, Etelä-Afrikassa, Kongon tasavallassa sekä Gabonissa on Afrikan suurimmat timanttiesiintymät. Sambia tunnetaan erityisesti kuparin tuotannostaan. Fosfattia tuotetaan mm. Marokossa ja Tunisiassa. Afrikan rooli maailman teollisuustuotannon kannalta strategisten mineraalien tuottajana on tärkeä. Afrikan mantereelta löytyy myös laajasti ja monipuolisesti sekä uusiutuvia että uusiutumattomia energiavaroja, mutta niitä on toistaiseksi hyödynnetty suhteellisen vähän. Lisäksi ne ovat jakaantuneet hyvin epätasaisesti. Mantereelta puuttuu alueen kattava sähköverkko, ja vain noin 24 % Saharan eteläpuolisen alueen väestöstä on sähkönjakelun piirissä. Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa nykyaikaisten energiamuotojen käyttö on keskimäärin alhaisimmalla tasolla maailmassa, jopa 80 90 % energiasta perustuu perinteiseen biomassaan. Erityisesti Saharan eteläpuoleisella alueella energian puute ehkäisee talouksien kasvua ja kehittymistä. Afrikka on erittäin haavoittuvainen ilmastonmuutoksen seurauksille, koska mantereen elinkeinorakenne on voimakkaan maatalousvaltainen. Ilmastonmuutos vaikuttaa mm. viljelymaan vähenemiseen, elintarvikkeiden hintojen nousuun ja luonnonkatastrofien esiintymistiheyteen. Afrikan maiden edellytykset sopeutua ilmastonmuutoksen seurauksiin ovat heikot: köyhyys, voimakas riippuvuus luonnonvaroista ja huono hallintotapa vaikeuttavat sopeutumista. Afrikan osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on kuitenkin marginaalinen, arviolta vain 3,6 % maailman kokonaispäästöistä. Ilmastonmuutoksen seuraukset, kuten kuivuudesta ja merenpinnan noususta aiheutuva viljelymaan väheneminen, lisäävät konfliktien uhkaa. Esimerkiksi Darfurin, Liberian ja Kongon konfliktien taustalla on myös ilmastonmuutokseen, ympäristön tilan heikkenemiseen ja luonnonvarojen hallintaan liittyviä tekijöitä. Metsien ja ilmastonmuutoksen välinen yhteys on kiinteä: kasvavat metsät sitovat tehokkaasti hiiltä, metsäkato taas vaikuttaa olennaiselta osin hiilidioksidipitoisuuden nousuun ilmakehässä. Metsien hoidolla ja käytöllä on siten keskeinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumisessa. Metsäkadon ja metsien rappeutumisen torjuntaan liittyvä päästökauppa noussee merkittäväksi tekijäksi Afrikan maiden osallistuessa kansainväliseen ilmastopolitiikkaan ja tulevan ilmastosopimuksen toimeenpanoon. Veden kytkös ilmastonmuutokseen on monitahoinen. Ilmastonmuutoksen vaikutukset, kuten kuivuudet, tulvat ja ilmastolliset ääri-ilmiöt, välittyvät yhteiskunnan toimintoihin ennen kaikkea veden kiertokulussa tapahtuvien muutosten kautta. Kasvava kilpailu ehtyvistä vesivaroista lisää entisestään alueellista epävakautta. KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA 11

2. Kehityspoliittinen Afrikka-puiteohjelma 2.1 Puiteohjelman päälinjauksia Suomen kehityspolitiikan tärkein tavoite Afrikassa on köyhyyden poistaminen ja kestävän kehityksen edistäminen vuonna 2000 asetettujen YK:n vuosituhattavoitteiden mukaisesti. Kehityspoliittisen ohjelman mukaisesti Afrikka-puiteohjelmassa korostuu ilmasto- ja ympäristökysymysten merkitys sekä kriisien ennaltaehkäisy ja niiden hallinta ja tuki rauhanprosesseille. Yksityissektorin ja kaupan merkitykseen taloudellisen kehityksen moottorina kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Suomi korostaa, että naisten ja tyttöjen aseman parantaminen, sukupuolten välisen sekä ihmisten yhteiskunnallisen tasa-arvon edistäminen, helposti syrjäytyvien ja haavoittuvien ryhmien kuten lasten, vammaisten ihmisten, alkuperäiskansojen ja etnisten vähemmistöjen oikeuksien parantaminen ovat keskeisiä edellytyksiä kestävälle kehitykselle Afrikassa. Taistelu HIV/Aidsia vastaan sekä terveydellisenä että yhteiskunnallisena ongelmana on erittäin tärkeä kehityshaaste useissa Afrikan valtioissa. Suomi edistää näiden tavoitteiden toteutumista läpileikkaavasti kaikessa kehityspolitiikassaan. EU:n jäsenmaana Suomi on sitoutunut Eurooppa-neuvoston vuonna 2005 tekemään päätökseen saavuttaa kehitysyhteistyörahoituksen minimitavoite, 0,51 prosenttia bruttokansantulosta (BKTL), vuoteen 2010 mennessä ja 0,7 prosentin tavoite vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteena on kohdentaa määrärahojen kasvusta vähintään 50 prosenttia Afrikkaan. Lisäksi Suomi on sitoutunut kaikkein köyhimpien maiden saaman tuen osuuden kasvattamiseen 0,15 prosenttiin rahoituksen noustessa kohti 0,7 prosentin tavoitetta. Sitoumukset antavat suuntaa Suomen yhteistyölle ja vaikuttamiselle EU:n kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön toiminnallistamiseksi Afrikassa. Suomi osallistuu aktiivisesti Afrikkaan suuntautuvia kansainvälisiä kehitysponnisteluja koskevaan päätöksentekoon ja yhteistyöhön mm. YK:ssa, Maailmanpankissa ja Afrikan kehityspankissa, Afrikan alueellisissa organisaatioissa, Maailmanlaajuisessa ympäristörahastossa (GEF), OECD:ssä sekä EU:ssa. Suomi korostaa YK:n asemaa kansainvälisen kehityspolitiikan tärkeimpänä normatiivisen viitekehyksen luojana sekä merkittävänä maatason toimijana Afrikassa. Maailmanpankki ja Afrikan kehityspankki, jotka ovat maanosan merkittävimpiä kehitysrahoittajia, ovat Suomen monenkeskisen yhteistyön keskeisiä yhteistyökumppaneita Afrikassa. EU:lla on vahva asema Afrikan maiden kumppanina, sillä EU jäsenvaltioineen on Afrikan suurin kehitysyhteistyön rahoittaja ja Afrikan maiden tärkein kauppakumppani. Myös Euroopan Investointipankki on merkittävä rahoittaja. Suomi tukee EU:n kehityspoliittisen roolin vahvistamista Afrikassa pyrkien vaikuttamaan siihen kansainvälisten ja EU:ssa yhteisesti sovittujen periaatteiden pohjalta. EU:ssa Suomi on myös toiminut aloitteentekijänä transatlanttisen kestävän kehityksen kumppanuuden vahvistamiseksi. Aloitteen tavoitteena on tiivistää laaja-alaista vuoropuhelua, koordinaatiota ja yhteistyötä EU:n ja USA:n välillä sekä kehityspolitiikan että käytännön kehitysyhteistyön tasolla. Transatlanttisen kumppanuuden merkitys korostuu erityisesti Afrikassa, koska kumppanuuden alustaviksi yhteistyöteemoiksi on valittu Afrikan alueellinen integraatio sekä ruokaturva ja ilmastonmuutos. Alueellinen integraatio Afrikassa on voimistumassa. Vuonna 2002 perustetun AU:n merkitys Afrikan valtioiden yhteistyön tiivistymiselle on merkittävä, sillä kaikki Afrikan valtiot Marokkoa lukuun ottamatta ovat AU:n jäseniä. Yksi järjestön keskeisiä haasteita on sen afrikkalaisten jäsenvaltioiden sitouttaminen mantereen integraatioon. 12 KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA

Afrikkalaisia rauhanturvaajia Kongon demokraattisessa tasavallassa. Kuva: Martti Lintunen. Suomi pitää tärkeänä Afrikan alueellisen integraation kehittymistä osana Afrikan kehityspyrkimyksiä ja edistää mantereen alueellisten ja ala-alueellisten järjestöjen ja organisaatioiden toimintaa. Suomen painopisteenä on edistää Afrikan Unionin kehittymistä legitiimiksi, mantereenlaajuiseksi toimijaksi ja vahvistaa sen toimintakykyä. Vuonna 2007 hyväksytty Afrikka-EU-yhteisstrategia toimii osaltaan viitekehyksenä Suomen pyrkimyksille edistää maanosan kestävää kehitystä Afrikassa niin mantereenlaajuisesti kuin alueellisesti. Suomi on kehityspolitiikassaan sitoutunut laajan turvallisuuden edistämiseen. Aseellisia kriisejä ja konflikteja pidetään Afrikan kehitystä eniten vaikeuttavana tekijänä. Turvallisuus on kuitenkin muutakin kuin sotilaallisten uhkien puuttumista. Laaja-mittainen köyhyys, ihmisoikeusloukkaukset, oikeusvaltioperiaatteiden ja demokratian heikkous, ilmastonmuutos ja luonnonkatastrofit, luonnonvarojen hallintaan liittyvät kiistat sekä eri syistä johtuvat hallitsemattomat muuttoliikkeet heikentävät yhteiskunnallista vakautta ja turvallisuutta. Suomi pyrkii vastaamaan myös näihin haasteisiin kehityspolitiikan keinoin. Suomi korostaa, että rauhan saavuttaminen ja sen vakiinnuttaminen Afrikassa edellyttää koko kansainvälisen yhteisön ponnisteluja, mutta päävastuu on Afrikalla itsellään. 2.2 Puiteohjelman rakenne Afrikan moninaisuus muodostaa haasteellisen lähtökohdan Suomen kehityspolitiikalle ja kehitysyhteistyölle. Kehityspoliittisen ohjelman mukaisesti Suomen kehityspolitiikkaa toteutetaan kahdenvälisesti, KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA 13

Universal Corporationin lääketehdas Keniassa. Kuva: Matti Remes. monenkeskisesti, EU-tasolla, yhteistyössä kansalaisjärjestöjen ja yksityissektorin kanssa sekä humanitaarisena apuna. Kaikki nämä kanavat muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden, johon Suomen kehityspolitiikan vaikuttavuus perustuu. Suomi suuntaa kehitysyhteistyönsä aloille, joilla mahdollisuus suomalaisen lisäarvon tuomiseen sekä asiantuntemuksen ja kokemusten hyödyntämiseen kumppanimaiden kehitysohjelmien tukemisessa on vahva. Yhteistyö suunnitellaan yhdessä kumppanimaiden ja alueellisten yhteistyötahojen kanssa, niiden kehityssuunnitelmiin soveltuvaksi ja niiden omistajuutta painottaen. Kehityspoliittisessa Afrikka-puiteohjelmassa Suomen ja Afrikan välistä yhteistyötä tarkastellaan mantereenlaajuisesti, alueellisesti sekä maakohtaisesti. Mantereenlaajuinen ja alueellinen näkökulma korostuvat, koska useat Afrikan kehitysmahdollisuuksista samoin kuin kehityksen haasteista ovat rajat ylittäviä ympäristöön, luonnonvarojen käyttöön, kaupankäyntiin tai esimerkiksi konflikteihin ja siirtolaisuuteen liittyviä kokonaisuuksia. Suomen pitkäaikaisten kumppanimaiden kanssa käytävä yhteistyö käsitellään vain yhteenvedonomaisesti 1. Kehityspolitiikkaa toteutetaan Afrikassa tiiviissä vuorovaikutuksessa AU:n, muiden alueellisten järjestöjen ja toimijoiden kanssa. Monet afrikkalaiset organisaatiot, erityisesti alueellista integraatiota ja kauppaa edistävät järjestöt ovat ala-alueellisesti keskittyneitä. Näihin kuuluvat mm. SADC, SACU, ECOWAS, EAC ja COMESA. Afrikan alueelliset organisaatiot ovat usein päällekkäisiä toimien toistensa kanssa samoilla alueilla tai sektoreilla, esimerkiksi monet SADC-maista ovat samanaikaisesti myös SACU:n, COMESA:n ja EAC:n jäseniä. Vain AU ja YK:n alainen UNECA aloitteineen edustavat koko mannerta. Suomi toimii koko Afrikan tasolla AU:n kautta, erityisesti turvallisuuteen ja yhteiskuntakehitykseen liittyvissä kysymyksissä. Muilla alueilla, esimer- 1 Kattavat kuvaukset pitkäaikaisten yhteistyömaiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä sisältyvät maakohtaisiin yhteistyöohjelmiin, jotka hyväksytään kumppanimaiden kanssa käytävien yhteistyöneuvottelujen tuloksena. 14 KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA

kiksi tuki NEPAD-aloitteiden (New Partnership with Africa, NEPAD) toimeenpanolle tapahtuu alueellisten hallitustenvälisten järjestöjen kautta, jotka myös AU näkee tavoitteidensa ensisijaisina toimeenpanijoina. Kolmas toimijaryhmä ovat alueelliset ja alueella toimivat kansalaisjärjestöt. Yhteistyökumppaneina voivat joissakin tapauksissa olla kansainväliset järjestöt, joiden kautta on tarkoituksenmukaista toimia varsinkin eräissä ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Suomen yhteistyökumppaneita valittaessa kiinnitetään erityistä huomiota niiden tuloksellisuuteen, omistajuuteen sekä voimavaroihin. Suomi tekee laaja-alaista yhteistyötä Afrikan maiden kanssa myös EU:n jäsenmaana. EU:n vuonna 2005 hyväksymä yhteinen EU:n kehityspoliittinen julkilausuma Kehityspolitiikkaa koskeva eurooppalainen konsensus, Afrikka-EU-yhteisstrategia sekä EU:n ja AKT-maiden välinen Cotonoun kumppanuussopimus, jotka sisältyvät EU:n kehityskomissaarin toimivaltaan, muodostavat viitekehyksen myös Suomen kehityspoliittiselle yhteistyölle Afrikassa. 2.3 Puiteohjelman toimeenpanoa ohjaavat periaatteet: johdonmukaisuus, täydentävyys ja tuloksellisuus Afrikka-puiteohjelman toimeenpanossa noudatetaan Suomen kaikkea kehityspolitiikkaa ja kehitysyhteistyötä ohjaavia periaatteita: pyrkimystä johdonmukaiseen, eri toimijoiden ja yhteistyökeinojen toisiaan täydentävään luonteeseen sekä tulokselliseen toimintaan kestävän kehityksen edistämiseksi. Afrikan valtioiden erot, maanosan yhteiset kehityshaasteet, kasvava kiinnostus Afrikan kehitysmahdollisuuksiin sekä kansainvälisen toimijakentän laajeneminen ja pirstaloituminen korostavat entisestään tarvetta kokonaisvaltaiseen ja johdonmukaiseen yhteistyöhön. Suomi on sitoutunut edistämään kehityspolitiikan johdonmukaisuutta kansallisesti sekä kansainvälisesti YK:ssa, muissa kansainvälisissä ja alueellisissa yhteistyöorganisaatioissa sekä EU:ssa. Myös Afrikan osalta keskeisiä painopisteitä johdonmukaisuuden edistämisessä ovat kauppa ja kehitys, maaseutu ja kehitys sekä köyhyyden ja ympäristön välinen suhde. Afrikka-puiteohjelman toimeenpanossa kiinnitetään erityistä huomiota Suomen kahdenvälisen ja monenkeskisen yhteistyön sekä EU:n puitteissa tehtävän yhteistyön toisiaan täydentävään luonteeseen. YK:n, Maailmanpankin ja Afrikan kehityspankin, Maailmanlaajuisen ympäristörahaston, Afrikan alueellisten organisaatioiden sekä EU:n kautta Suomen tuki laajenee myös niihin Afrikan valtioihin ja alueille, joilla Suomi ei toimi kahdenvälisesti. Afrikka-puiteohjelma muodostaa kokonaisuuden, joka rakentuu Suomen eri yhteistyötahojen ja -kanavien muodostamasta verkostosta. Kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön tuloksellisuus ovat avainkysymyksiä sekä Afrikan valtioille että koko kansainväliselle yhteisölle. Kestävä kehitys ja vuosituhattavoitteiden saavuttaminen edellyttää sekä kasvavaa rahoitusta että toiminnan tulosten parantamista. Suomi on sitoutunut Pariisin julistuksen sekä Accran toimintaohjelman toimeenpanoon tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden lisäämiseksi. Suomen kahdenvälinen ja alueellinen kehitysyhteistyö pohjautuu kumppanimaiden ja alueellisten yhteistyöorganisaatioiden kehityssuunnitelmiin. Suomi tukee avunantajien välisen työnjaon kehittämistä ja pyrkii yhdessä kumppanimaiden ja muiden avunantajien kanssa löytämään ne yhteistyön alueet, joilla Suomi voi tuoda omaan kehityshistoriaansa ja osaamiseensa perustuvaa lisäarvoa yhteisiin kehityspyrkimyksiin. Yhteistyötä pyritään keskittämään suurempiin ohjelmakokonaisuuksiin tuloksellisuuden parantamiseksi. Suomi korostaa tarvetta tuloksellisuuden parantamiseen myös yhteistyössään monenkeskisten organisaatioiden sekä EU:n kanssa. Suomi pitää tärkeänä, että niiden strategiat, linjaukset ja ohjelmat rakentuvat yhteistyömaiden kehityssuunnitelmiin sekä tukevat yhteisesti sovittuja politiikkatavoitteita. Suomi vaikuttaa monenkeskisten organisaatioiden ja EU:n toimintaan osallistumalla aktiivisesti niiden eri toimielimien työskentelyyn sekä päämaja- että kenttätasolla. Edustustot ovat avainasemassa kehityspolitiikan toimeenpanossa maatasolla ja niiden rooli on keskeinen pyrittäessä varmistamaan toimeenpanoa ohjaavien periaatteiden toteutuminen myös käytännössä. Edustustot vastaavat maatason kehityspolitiikkaa koskevasta dialogista ja kehitysyhteistyön koordinaatiosta sekä seuraavat ja raportoivat eri avunantajien toiminnasta. Edustustot vaikuttavat myös monenkeskisten organisaatioiden ja EU:n päätöksentekoon osallistumalla Suomen kannanmuodostuksen valmisteluun. KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA 15

3. Kehityspoliittisen Afrikka-puiteohjelman toimeenpano 3.1 EU-Afrikka-yhteistyökumppanuudet 3.1.1 Afrikka-EU-yhteisstrategia Lissabonin EU-Afrikka-huippukokouksessa 2007 hyväksytyn Afrikka-EU-yhteisstrategian myötä EU:n ja Afrikan suhteet ovat nousseet aiempaa strategisemmalle tasolle. Yhteisstrategiassa on määritelty neljä painopistealuetta, jotka ovat rauha ja turvallisuus, hyvä hallinto ja ihmisoikeudet, kauppa ja alueellinen integraatio sekä keskeiset kehityskysymykset. Strategian toimintasuunnitelma vuosiksi 2009 2010 rakentuu kahdeksan kumppanuuden ympärille. Ne ovat: 1) rauha ja turvallisuus 2) demokraattinen hallinto ja ihmisoikeudet 3) kauppa, alueellinen integraatio ja infrastruktuuri 4) vuosituhattavoitteet 5) energia 6) ilmastonmuutos 7) muuttoliike, liikkuvuus ja työllisyys sekä 8) tiede, tietoyhteiskunta ja avaruus. Suomi on EU:n jäsenmaana sitoutunut tukemaan Afrikka-EU-yhteisstrategian toimeenpanoa määrätietoisesti. Yhteisstrategian toiminnallistamiseksi Suomi osallistuu ensisijaisesti neljään kumppanuuteen, jotka ovat rauha ja turvallisuus, demokraattinen hallinto ja ihmisoikeudet, ilmastonmuutos sekä tiede, tietoyhteiskunta ja avaruus. 3.1.2 Cotonoun Sopimus EU-yhteistyön viitekehyksenä Afrikassa Vuonna 2000 allekirjoitettu EU:n ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden (AKT-maat) välinen Cotonoun kumppanuussopimus (EU-ACP Cotonou Partnership Agreement) on juridisesti sitova perusta EU:n ja Afrikan valtioiden väliselle yhteistyölle. Sopimuksen tavoitteena on kaikkien AKT-maiden kestävä kehitys, joustava ja asteittainen integroituminen maailmantalouteen sekä köyhyyden vähentäminen. Cotonou-sopimuksen toimeenpanoa rahoitetaan EU:n budjetin ulkopuolisen Euroopan kehitysrahaston EKR:n kautta. 2 Suomen näkemyksen mukaan Cotonoun sopimukseen perustuva yhteistyö EU:n ja AKT-maiden välisen laaja-alaisen kumppanuuden vahvistamiseksi sekä AKT-valtioiden kestävän kehityksen ml. rauhan, turvallisuuden, vakauden ja demokratian edistämiseksi on erittäin tärkeää. Suomi osallistuu EKR:n rahoitukseen korostaen samalla, että se tulisi sisällyttää osaksi EU:n talousarviota. Neuvottelut EU:n ja AKT-alueiden välisistä talouskumppanuussopimuksista (Economic Partnership Agreements, EPA) ovat yksi keskeinen Cotonoun sopimuksen toimeenpanoon liittyvä osa-alue. EPA-sopimukset on tarkoitus solmia EU:n ja seitsemän AKT-alueen 3 kanssa. Niiden tavoitteena on vahvistaa AKT-maiden talouskasvua ja tuotantokapasiteettia sekä edistää rakenneuudistuksia laajentamalla maiden markkinoita, parantamalla investointiedellytyksiä ja yksityisen sektorin toimintaympäristöä. EPA-sopimukset vahvistavat alueellista integraatiota ja AKT-maiden markkinoillepääsyä. Sopimuksissa EU on valmis AKT-maita suurempaan joustavuuteen AKT-maiden sopeutumisen tukemiseksi. AKT-maiden EPA-neuvotteluvalmiutta ja sopimusten toimeenpanoa tuetaan kauppaa tukevan kehitysyhteistyön (Aid for Trade, AfT) keinoin kehitysyhteistyövaroista. EPA-AfT on merkittävässä roolissa 10. EKR:n ohjelmoinnissa. AKT-maat saavat tukea jäsenmailta myös kahdenvälisesti. 2 Joulukuussa 2005 perustettu, järjestyksessä kymmenes Euroopan kehitysrahasto (10. EKR), kattaa vuodet 2008 2013. 3 Karibian alue, Tyynenmeren alue, Länsi Afrikka, Keskinen Afrikka, Itäinen ja Eteläinen Afrikka, Itäinen Afrikka sekä SADC-alue. 16 KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA

Kännykkäkauppaa Banjulissa, Gambiassa. Kuva: Matti Remes. EU:n talousarvioon sisältyy erillinen kehitysyhteistyörahoitusinstrumentti (Development Cooperation Instrument, DCI) 4, jonka kautta tuetaan laajaalaisesti kehitysyhteistyötä myös Afrikan maissa. DCI:n temaattiset painopisteet ovat: investointi ihmisiin; ympäristö ja luonnonvarojen kestävä hoito, ml energia; ruokaturva; muuttoliike ja turvapaikkakysymykset; valtioista riippumattomien toimijoiden ja paikallisviranomaisten rooli kehityksessä. DCI:stä tuetaan myös Afrikan maita sopeutumisessa sokerialan uudistusten aiheuttamiin vaikutuksiin sokerimarkkinoilla ja edistetään sokerista riippuvaisten alueiden elinkeinoelämän monipuolistamista. Suomi kattaa osan DCI:n rahoituksesta EU:n talousarvion taakanjaon mukaisesti. 4 Voimassa oleva EU:n rahoituskehitys, johon myös DCI sisältyy, kattaa vuodet 2007 2013. 3.1.3 Suomen EU-yhteistyökumppanuudet Afrikassa Suomen ja Afrikan infrastruktuurikumppanuus Osana Afrikka-EU-yhteisstrategian toimeenpanoa Suomi tukee Afrikan infrastruktuurikumppanuuden teknisen avun rahastoa (EU-Africa Infrastructure Trust Fund). Infrastruktuuri on avaintekijä Afrikan kestävälle taloudelliselle kehitykselle ja infrastruktuurin kehittämiseen suunnataan aikaisempaa enemmän varoja. EU:n ja Afrikan välinen infrastruktuurikumppanuutta varten perustettu erillinen EU-Afrikka infrastruktuurirahasto on yksi esimerkki kasvavasta tuesta. Sen tarkoituksena on tukea EU-alueen investointeja Afrikan alueellisen infrastruktuurin kehittämiseksi. Rahoituskohteiden valintaa ohjaavat Afrikan unionin ja NEPADin investointisuunnitelmat ja sektoripainotukset. KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA 17

Infrastruktuurikumppanuuteen kuuluu neljän miljardin euron investointirahasto ja teknisen avun rahasto. Teknisen avun rahasto tukee investointirahastosta rahoitettavien hankkeiden valmistelua ja toteuttamista. Suomi kohdentaa teknisen avun rahastoon 5 milj. euroa. Osallistumalla aktiivisesti EU:n ja Afrikan infrastruktuurikumppanuuden teknisen avun rahaston toimintaan Suomi voi vaikuttaa rahaston linjauksiin, infrastruktuurikumppanuuden toimeenpanoon Suomelle tärkeillä sektoreilla sekä tukea Afrikan alueellista integraatiota. Suomen tuki EU:n talouskumppanuussopimuksille Suomi tukee EU:n ja AKT-alueiden välisten talouskumppanuussopimusten (EPA-sopimukset) solmimista ja suunnittelee EPA-tuen kohdistamista AKTmaille osallistumalla esimerkiksi valmisteilla oleviin EPA-tukirahastoihin. Suomi korostaa alueellista integraatiota sopimusten keskeisenä tavoitteena ja katsoo, että sopimuksissa tulee pyrkiä maantieteellisesti laajaan ja johdonmukaiseen kattavuuteen. Suomi kiinnittää huomiota erityisesti eteläisen Afrikan tilanteeseen ulkoasiainministeriön Kauppaa tukeva kehitysyhteistyö-toimintasuunnitelman mukaisesti. Suomella on itäisessä ja eteläisessä Afrikassa suunnitteilla infrastruktuuri- ja yksityissektorin tukihankkeita, jotka ovat liitettävissä EPA-prosessiin. EPA-AfT on nousemassa Suomen uudeksi yhteistyömahdollisuudeksi myös Länsi-Afrikassa, ja aloite yhteistyöhön on sisällytetty Länsi-Afrikan alueelliseen suunnitelmaan. Avun tuloksellisuuden lisäämiseksi Suomi korostaa myös EPA-AfT-yhteistyössä alueellista omistajuutta sekä eri toimijoiden ja yhteistyöinstrumenttien täydentävyyttä. Suomen ja Afrikan maiden välisen yhteistyön kannalta tärkeitä EU:n puitteissa toteutettavia ohjelmia ovat lisäksi ns. Kimberley-prosessi sekä FLEGT-ohjelma. Niiden tavoitteena on ensisijaisesti edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä. Kimberley-prosessi tähtää laittoman timanttikaupan hillitsemiseen ja vastaavasti FLEGT-ohjelman tavoitteena on estää metsien laittomat hakkuut. Molemmat yhteistyöaloitteet tarjoavat Suomelle mahdollisuuden osallistua monien Afrikan valtioiden taloudellisen, yhteiskunnallisen sekä luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen kannalta avainsektoreiden kehittämiseen. 3.2 Afrikan unioni Afrikan unioni on 53 afrikkalaisen valtion yhteenliittymä, joka aloitti toimintansa vuonna 2002 edeltäjänsä Afrikan yhtenäisyysjärjestö OAU:n perinnölle. Afrikan valtioista vain Marokko on unionin ulkopuolella. AU:n poliittinen esikuva on Euroopan unioni, jonka mallille AU:n päätöksentekorakenteet suurelta osin perustuvat. AU:n ensimmäinen strategia oli voimassa vuosina 2004 2007. Uusi strategia vuosille 2009 2012 on valmistunut, mutta AU:n jäsenvaltiot eivät ole sitä vielä hyväksyneet. Tavoitteena on saada strategia AU:n kesäkokouksessa 2009. Strategia rakentuu neljän pilarin varaan, jotka ovat: 1) rauha ja turvallisuus 2) integraatio, kehitys ja yhteistyö 3) yhteiset arvot sekä 4) instituutioiden ja kapasiteetin vahvistaminen. Strategialuonnoksen mukaan AU:n visiona on vauras, rauhanomainen ja tasavertainen Afrikan Yhdysvallat, jota afrikkalaiset itse ohjaavat ja hallitsevat 5. Strategia on tärkeä instrumentti, joka heijastaa AU:n kokonaisvaltaista agendaa ja suuntaa tärkeällä tavalla myös avunantajien toimintaa. 3.2.1 Suomen AU-yhteistyökumppanuudet Suomi teki tammikuussa 2009 aloitteen kestävän kehityksen kumppanuuden (Finnish Partnership with Africa for Sustainable Development) käynnistämiseksi AU:n kanssa. Aloitteen tavoitteena on tiivistää Suomen ja AU:n välistä dialogia ja yhteistyötä, joka perustuu taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja luonnontaloudellisesti kestävään kehitykseen. Omaan kehityshistoriaansa nojaten Suomi voi tuoda lisäarvoa AU:n pyrkimyksiin edistää kokonaisvaltaista ja tasapainoista kehitystä Afrikassa. Yhteistyössä Tansanian kanssa Suomi on perustamassa Dar-es-Salaamiin kestävän kehityksen instituuttia (Dar-es-Salaam Institute for Sustainable Development), joka tähtää Afrikan maiden kapasiteetin vahvistamiseen. Instituutin toiminnan on tar- 5 AU:n visio: "An integrated, prosperous, equitable, well governed and peaceful United States of Africa, driven and effectively managed by its own citizens and representing a creative and dynamic force in the international arena" (Lähde: African Union Commission: Draft Strategic Plan 2009 2012) 18 KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA

Cashew-pähkinän jalostus on suuri naisten työllistäjä Tansaniassa. Kuva: Satu Santala. koitus kattaa itäisen Afrikan lisäksi laajemminkin Afrikan maita. Instituutin päätavoitteita ovat: Afrikan valtioiden kapasiteetin vahvistaminen kansainvälisten kehityspäämäärien ja tavoitteiden saavuttamiseksi Afrikan valtioiden kapasiteetin vahvistaminen kansainvälisiin kauppa-, ympäristö- ja ilmastoneuvotteluihin osallistumiseksi. Instituutin perustamista ja toiminnan käynnistämistä koskevat neuvottelut ovat parhaillaan käynnissä Suomen ja Tansanian edustajien kesken. Muita Suomen ja AU:n kestävän kehityksen kumppanuuden pääelementtejä tulevina vuosina ovat alustavien suunnitelmien mukaan ainakin seuraavat teemat: AU:n komission tietoteknologisen kapasiteetin vahvistaminen, AU:n jäsenmaiden tieto- ja osaamisyhteiskuntakehityksen vahvistaminen sekä AU:n rauhanrakennustoiminnan tukeminen. Tietoyhteiskuntayhteistyön osalta AU:n komissio on ilmaissut kiinnostuksensa hyödyntää suomalaista osaamista ja asiantuntemusta erityisesti uusien kumppanuuksien avulla. Afrikka-EU-yhteisstrategia on keskeinen viitekehys yhteistyössä. Tuki Afrikan unionin tietoyhteiskunta-agendalle vastaa Suomen kehityspolitiikan taloudellisesti kestävän kehityksen painotuksia. AU:n alueellisen osaamisyhteiskunta-toimintasuunnitelman sekä yhteisen tiede ja teknologia-toimintasuunnitelman valittujen majakka-hankkeiden tukeminen on perusteltua, koska se vahvistaa Afrikka-EU- yhteisstrategian toimeenpanoa muodostaen osan Suomen panostuksesta strategian toteuttamiseen. Esitettyjen majakka-hankkeiden alalla on myös vankkaa suomalaista tietotaitoa. Osana tietoyhteiskuntasektorin yhteistyön lisäämistä Suomi tukee AU:n tammikuussa 2010 järjestettävää huippukokousta, jonka keskeinen teema on tieto- ja viestintäteknologia Afrikan kehityksessä. Lisäksi Suomi suunnittelee AU:n jäsenmaiden ministeriöiden tietoteknologia-/osaamisyhteiskuntastrategioiden vertaisarvioinnin ja kapasiteetin kehittämisen tukemista. AU:n rauhanrakentamistyön tukemiseksi Suomi on myöntänyt 2,9 miljoonaa euroa kolmivuotiselle yhteistyöohjelmalle, jonka tavoitteena on AU:n rauhanvälityskyvyn kehittäminen. Suomen yhteistyökumppani ohjelman toteutuksessa on eteläafrikkalainen ACCORD-järjestö, jota tukee suomalainen Crisis Management Initiative-organisaatio. KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA 19

3.3 YK:n Afrikka-talouskomissio (UN Economic Comission for Africa, UNECA) Suomi on tukenut YK:n Afrikan talouskomission (UNECA) kautta Afrikan tieto- ja viestintäteknologiasektoria vuodesta 2006. Suomen tuki on kohdistunut erityisesti kansallisten tietoyhteiskuntastrategioiden laatimiseen, tietoyhteiskunta-valmiuksien kartoittamiseen, tietoliikennesäännösten vapauttamiseen sekä innovaation ja tutkimuksen tukemiseen. Tavoitteena on edistää sellaisen toimintaympäristön kehitystä, jossa tietoja viestintäteknologioiden hyödyt voidaan valjastaa taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen mm. tukemalla oikeudenmukaisen ja myös köyhiä väestöryhmiä hyödyttävän tietoyhteiskunnan kehittymistä Afrikassa. Suomen kokonaistuki Afrikan tietoyhteiskunnan kehittämiselle UNECA:n kautta on 3,75 milj. euroa vuosina 2008 2010. 3.4 Rajat ylittävä alueellinen yhteistyö 3.4.1 Eteläinen Afrikka Eteläinen Afrikka 6 on Zimbabwea lukuun ottamatta viime vuosina ollut suhteellisen rauhallinen ja vakaa alue, jonka talous on kasvu-uralla. Runsaista luonnonvaroista ja viime vuosien vahvasta talouskasvusta huolimatta alue on yksi maailman köyhimmistä. Eteläisen Afrikan tärkein alueellinen yhteistyöorganisaatio on SADC (Southern African Development Community). Alueen suurin talous on Etelä-Afrikan tasavalta, jonka bruttokansantuote (BKT) on 75 prosenttia koko SADC-alueen BKT:stä. Yli 80 prosenttia alueen kaupasta käydään Etelä-Afrikan kanssa. Suomi on tehnyt SADC:n kanssa yhteistyötä mm. rahoittamalla SADC:n sihteeristön tietoteknologiakapasiteetin kehittämistä sekä yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa SADC:n kasvigeenipankkia Lusakassa. Lisäksi Suomi on tukenut mm. Kuntaliiton Pohjoisen ja Etelän kuntien välistä yhteistyöhanket- ta. Tulevaisuudessa yhteistyötä on tarkoitus tiivistää ympäristösektorilla. Suomi seuraa ja osallistuu SADC:n ja avunantajien väliseen dialogiin aktiivisesti myös EU:n kautta. Eteläisessä Afrikassa Suomi tukee rajat ylittävää yhteistyötä kolmen teeman puitteissa. Teemat ovat: ympäristön kestävyys, osaamis- ja tietoyhteiskuntakehitys, sekä Kaupan ja investointien edistäminen ja alueellinen integraatio. Ympäristön kestävyyden kannalta tärkeä aloite on meteorologiayhteistyö eteläisen Afrikan maiden kesken. Hyvin toimivan järjestelmän avulla voidaan varautua kuivuuteen, tulviin ja myrskyihin, joiden ennustaminen on tärkeää säävaihteluille alttiilla aloilla kuten maatalous, vesihuolto, energian tuotanto ja lentoliikenne. Osaamis- ja tietoyhteiskunnan kärkialoite on etäopetusyhteistyö SADC:n kanssa. Sen tavoitteena on SADC-maiden ammatillisen koulutuksen tukeminen tieto- ja viestintäteknologiaa hyväksi käyt täen. Samalla tuetaan etäopetuskeskusten kapasiteettia koulutusohjelmien toteuttamiseksi. Kaupan ja investointien sekä alueellisen integraation edistäminen sisältyy kaikkien uusien yhteistyöaloitteiden tavoitteenasetteluun. Teeman puitteissa Suomi tukee OECD:n hanketta SADC-EPA -ryhmän maiden investointi-ilmapiirin kehittämiseksi sekä Afrikan PK-sektorin yritysten kapasiteetin kehittämistä yhteistyössä IFC:n ja AMSCO:n kanssa. Suunnitteilla on myös North-South -kuljetuskäytävän tukeminen. Kärkihankkeeksi on identifioitu ns. eteläisen ja itäisen Afrikan energiakumppanuusohjelma, jossa on mukana kahdeksan alueen valtiota. Energiakumppanuusyhteistyö pyrkii tukemaan luonnonvarojen entistä kestävämpää käyttöä eteläisessä Afrikassa sekä lisäämään energiantuotantoa. 3.4.2 Itäinen Afrikka ja Afrikan sarvi Itäisen Afrikan 7 alueen maiden viime vuosien hyvästä talouskasvusta huolimatta noin puolet maiden väes- 6 Eteläinen Afrikka on tässä yhteydessä Eteläisen Afrikan yhteistyöjärjestö SADCin jäsenmaiden kattama alue tai pienempi joukko maita tämän alueen sisällä. SADC-maiden asukasluku on noin 250 milj. 7 Itä-Afrikan yhteenlaskettu pinta-ala on noin 1,8 miljoonaa neliökilometriä ja alueen yhteenlaskettu väestö noin 110 miljoonaa asukasta. 20 KEHITYSPOLIITTINEN PUITEOHJELMA AFRIKKA