Puheenomaisten piirteiden ilmeneminen erityyppisissä suomalaisissa kirjoitetuissa teksteissä

Puheenomaisten piirteiden ilmeneminen erityyppisissä suomalaisissa kirjoitetuissa teksteissä Rijksuniversiteit Groningen Finoegrische talen en culturen Scriptie Finse taal augustus 2007 L. M. Määttänen 1096974 Begeleider: prof. dr. C.T. Hasselblatt

Tiivistelmä Nykysuomen normien mukainen yleiskieli ja toisaalta murteiden sekä yleiskielen pohjalta muotoutuneet aluepuhekielet eroavat toisistaan sanastoltaan, syntaksiltaan, morfologialtaan ja fonologialtaan. Kielenkäyttäjät ovat perinteisesti tottuneet käyttämään kirjoitetuissa teksteissä yleiskieltä eli kirjakieltä ja tavallisessa arkipuheessa puhekieltä. Viime vuosikymmeninä kuitenkin kaunokirjallisuudessa ja epämuodollisessa kirjallisessa viestinnässä, etenkin sähköisessä, on alettu toisinaan käyttää puhekielenomaista suomea. Tätä yleiskielen ja puhekielen välimuotoa ei ole aikaisemmin juurikaan tutkittu. Tässä tutkielmassa on tarkasteltu erityyppisiä kirjoitettuja suomenkielisiä tekstejä, joissa esiintyy leimallisesti puhekielenomaisia piirteitä. Tavoitteena on ollut kartoittaa alustavasti keinoja, joilla kirjailijat synnyttävät teksteihinsä voimakkaasti puhekielisen vaikutelman, ja toisaalta tutkia, missä määrin arkipuheen piirteet jäävät näkyviin elokuvien ja tv-ohjelmien tekstityksissä. Tutkimusaineisto käsitti suomeksi kirjoitettuja kaunokirjallisia teoksia, epämuodollista nettikeskustelua, supisuomalaisten ja vieraskielisten tv-ohjelmien suomenkielisiä tekstityksiä sekä suomenkielisten elokuvien suomenkielisiä tekstityksiä. Tutkimuksessa analysoitiin erilaisten arkipuhekielelle tyypillisten ominaisuuksien esiintymistä näissä teksteissä ja vertailtiin esiintymiä keskenään. Kaikissa tutkituissa teksteissä selkein puheenomainen piirre olivat arkiset sanat ja slangisanat. Yleisiä piirteitä olivat myös se-pronominin käyttö ihmisistä, verbin passiivimuodon käyttö monikon 1. persoonassa (me mennään), subjektin ja verbin inkongruenssi monikon 3. persoonassa (ne menee), possessiivisuffiksin korvaaminen persoonapronominin genetiivillä (mun kirja), 1. ja 2. persoonan pronominin esillepano subjektina (mä menen), sävypartikkeli -s sekä erilaiset pikapuhemuodot (mä, oon, sit, eka), Tutkituissa teksteissä esiintyi runsaasti myös monia puhekielelle ominaisia äännemuutoksia: loppu-t:n kato 2. partisiipin liittomuodoissa (menny), i:n kato tietyissä yhteyksissä (tulis, punanen, antoi > anto), ts-yhtymän muutos (itte) sekä ea-vokaaliyhtymän assimilaatio (kauhee). Äännemuutokset puuttuivat kuitenkin kokonaan käännöstekstityksistä. Satunnaisesti teksteissä oli käytetty mm. seuraavia puhekielisyyksiä: 2. infinitiivin illatiivin lyhyt muoto (miettimään > miettiin), vokaaliyhtymien ia, OA ja UA assimilaatio (kukkia > kukkii), A:n loppuheitto (missä > mis), sananloppuisen n:n kato (ottamaa), d:n kato tietyissä yhteyksissä (lähen, meiän), sä-passiivi, kieltoverbin poisjättö sekä yleiskieltä runsaampi demonstratiivipronominien käyttö. Vapaassa puheessa usein esiintyviä toistoja, epätäydellisiä ja virheellisiä lauserakenteita ei tutkituissa teksteissä ollut ollenkaan. 1

Kiitokset Professori Cornelius Hasselblatt on toiminut tämän tutkielman ohjaajana. Hän on osoittanut suurta kärsivällisyyttä, ymmärtäväisyyttä ja joustavuutta poukkoilevien ja pitkäksi venähtäneiden opintojeni aikana, mistä kiitän häntä lämpimästi. Fil.maist. Lili Ahonen kannusti minua gradutyössäni ja antoi hyviä kommentteja, mistä parhaat kiitokseni. Monet suomalaiset kääntäjäkollegani ovat usein tietämättään antaneet vinkkejä ja virikkeitä tähän tutkielmaan sähköisellä Translat-postituslistalla. Etenkin listakeskustelut, joita on käyty puhekielen käyttämisestä av-tekstityksessä, ovat selvittäneet minulle alalla noudatettavia käytäntöjä. Lisäksi kiitän kääntäjä Christel Nymania, jonka laajasta videoarkistosta sain aineistoa tutkimukseeni. Kotiväkeni, Jan ja Maija, ovat olleet vankkumattomana tukena. Dank jullie wel, kiitos! Utrechtissa elokuun lopulla 2007 Leena Määttänen 2

Sisällys Tiivistelmä... 1 Kiitokset... 2 1 Johdanto... 4 1.1 "Puhekielestä" ja "kirjakielestä"... 4 1.2 Eri kielimuodoista... 5 1.3 Puhesuomen kehityksestä... 6 1.4 Miten puhekieli eroaa yleiskielestä... 6 1.4.1 Puheen häiriöt... 7 1.4.2 Syntaktisia ja morfologisia eroja... 7 1.4.3 Sanastollisia ja fonologisia eroja... 8 1.5 Puheen kirjoittamisesta... 9 1.6 Puheenomaisten tekstien lajeja... 10 1.6.1 Kaunokirjallisuus... 10 1.6.2 Lehtitekstit... 10 1.6.3 Epämuodollinen sähköinen viestintä... 11 1.6.4 Av-tekstit... 11 2 Tutkimus... 12 2.1 Tavoite... 12 2.2 Aineisto... 12 2.2.1 Näytteitä aineistosta... 14 2.3 Aineiston käsittely... 16 2.3.1 Indikaattorit... 16 2.3.2 Puhekielisten piirteiden frekvenssien arviointimenetelmät... 17 2.3.3 Esiintymisfrekvenssien havainnollistaminen... 18 2.4 Tulokset... 19 2.4.1 Sanasto... 19 2.4.2 Syntaktiset ja morfologiset keinot... 24 2.4.3 Puheen häiriöt... 29 2.4.4 Äänteiden muutokset... 30 2.4.5 Piirteitä, joita ei koskaan merkitä tekstiin... 33 2.4.6 Ortografia ja graafiset keinot... 33 3 Eri tekstityyppien luonnehdintaa... 34 3.1 Puhekielisyydet supisuomalaisessa kaunokirjallisuudessa... 34 3.2 Puhekielisyydet nettikeskustelussa... 35 3.3 Puhekielisyydet supisuomen av-tekstityksissä... 35 3.4 Puhekielisyydet käännösteksteissä... 36 4 Yleistä kirjoitetun puhekielen piirteistä... 37 5 Puhekielisen kirjoittamisen strategioista... 38 Kirjallisuus... 40 Tutkimusaineisto... 43 3

1 Johdanto 1.1 "Puhekielestä" ja "kirjakielestä" YLEn Aamu-tv:n Jälkiviisaat-osiossa 21.7.2006 keskusteltiin Lähi-idän tilanteesta ja toimittaja Ville Blåfield käytti muun muassa seuraavan, karkeasti litteroimani puheenvuoron: (1) Ja sillon se vaatii myös sitä että pystytään et että ei voida sulkea ei voida ilmoittaa että jotkut järjestöt on äh ilmottaa semmonen järjestö kun Hizbollah esimerkiks joka on siellä niinku kannattajiensa keskuudessa se ei oo pelkästään niinku terroristijärjestö tai niinku tai yhden asian ääriliike vaan siellä kannattajiensa keskuudessa se on todellinen poliittinen niinku vallankäyttäjä ja ja niinku todellinen niinku [toinen keskustelija: se on poliittinen puolue] poliittinen puolue niin niin ei voida niin täst ei päästä tavallaan eteenpäin ennen ku jos jos ajatellaan niin että et joidenkin tahojen kanssa ei voida neuvotella koska he on terroristijärjestöjä että jos [toinen keskustelija: emmä sanonu, mä sanoin sissijärjestö ] niin niin no joo mutta että et jotta tästä päästäs jotenki eteenpäin niin täytyy sitä pitää kattoa avoimesti sitä pöytää sillä tavalla että ketkä siel todellisuudessa on niitä vallankäyttäjiä ja ketkä voi tehdä sopimuksia ihmisten puolesta jos jos surullisesti on niin että esimerkiks että et valtiot ei oo yksin edustajia. Televisiossa puheenvuoro kuulosti asialliselta ja melko selvältä, mutta esimerkiksi sanomalehteen painettaessa sitä pitäisi muokata huomattavasti: suomea ei kirjoiteta niin kuin sitä puhutaan. Toisaalta nyky-suomessa ei myöskään sovi puhua niin kuin kirjoitetaan. Sosiologi Klaus Mäkelä kertoo kokeilleensa kerran viikon ajan kirjakielen puhumista normaaleissa arkitilanteissa. Vaikka hän yritti käyttää kieltä mahdollisimman luontevasti, hänen puheensa loi yleensä jäätävää sosiaalista etäisyyttä, ja muutaman kerran hän joutui luopumaan kirjakielen käytöstä ollakseen vaikuttamatta liian nokkavalta. (Mäkelä 1986) Arkisessa kielenkäytössä tavataan puhua puhekielestä ja kirjakielestä. Puhekielellä tarkoitetaan sentapaista arkista, tuttavallista puheenpartta, josta edellä oleva tv-keskustelun ote (1) on esimerkki, ja kirjakielellä puolestaan ymmärretään kielenhuollon normien mukaista puhuttua tai kirjoitettua kieltä, jollaista käytetään esimerkiksi sanomalehdissä tai tv-uutisissa. Nämä kaksi kielimuotoa ovat nykysuomessa melko selvästi erillisiä. Spontaani puhe noudattaa puhekielelle tyypillisiä syntaktisia, morfologisia ja sanastollisia käytänteitä heijastaen samalla luonnollisesti puhujan murretaustaa, ikää, sosiaalista asemaa ym. Kirjoitetuissa teksteissä pyritään yleensä noudattamaan yleiskielen normeja ja sitä harjaannutaan käyttämään jo varhaisista kouluvuosista lähtien. Oletettavasti suurin osa jopa pelkästään kirjoittajan omaan käyttöön tarkoitetuista päiväkirjoista kirjoitetaan ns. kirjakielellä. Perinteisiä poikkeuksia tekstien kirjakielisyydestä ovat dialogit kaunokirjallisissa teksteissä, kuten Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa, sekä murrekirjallisuus, kuten Hj. Nortamon murrepakinat. Näiden kahden kielimuodon välimaastoon on ilmestynyt uudenmuotoista välikieltä : kirjoitettua arkiselta vaikuttavaa suomea, jossa saatetaan esimerkiksi käyttää puhekielelle tyypillisiä, yleiskielessä virheelliseksi katsottavia muotoja, kuten me mennään tai ne vastaa. Epämuodollisessa sähköisessä viestinnässä, kuten sähköposti- ja tekstiviesteissä, joita perinteisen kirjeviestinnän vakiintuneet normit eivät sido, tällainen puheenomainen kieli on melko yleistä. Satunnaisesti puheenomaisia kirjoitettuja tekstejä tapaa myös painetuissa teksteissä, etenkin nuorelle lukijakunnalle suunnatuissa lehdissä ja joskus kaunokirjallisuudessa. 4

Tätä uudentyyppistä yleiskielen ja puhekielen kirjoitettua välimuotoa ei ole juurikaan vielä tutkittu. Yksittäisissä slangisanatutkimuksissa saatetaan viitata myös kirjalliseen aineistoon, mutta muuten yleiskielestä poikkeavaa kirjoitettua kieltä ei ole kartoitettu systemaattisesti, eikä tiedossani ole julkaisuja, joissa käsiteltäisiin sen yleisiä syntaktista tai morfologisia ominaisuuksia. Sinänsä nykypuhekielen tutkimuskin on Suomessa melko nuorta. Paikallismurteiden tutkimuksella on pitkät perinteet, mutta muuttoliike, koululaitos ja yleinen viestintä ovat johtaneet siihen, että yhä harvemmat ihmiset puhuvat enää sellaista kieltä, jota voisi kutsua murteeksi. Tämän uuden puhekielen laajempi kartoitus alkoi vasta 1970-luvulla, kun suuri Nykysuomalaisen puhekielen murros -hanke toteutettiin Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Helsingissä. Tarkastelen tässä tutkielmassa erityyppisiä kirjoitettuja puheenomaisia tekstejä analysoiden keinoja, joilla kirjoittajat luovat teksteihinsä puhekielisen vaikutelman. Pyrin selvittämään, mitkä puhekielelle tyypilliset, mutta yleiskielelle vieraat piirteet siirtyvät tähän välikieleen ja missä määrin. Lisäksi vertailen erityyppisiä puhekielenomaisia tekstejä ja tutkin, ilmeneekö puhekielisyys esimerkiksi kaunokirjallisuudessa samalla tavalla kuin sähköisessä viestinnässä. Jätän tarkastelun ulkopuolelle murrekirjallisuuden, joka on kokenut kuluneen vuosikymmenen aikana ns. murrebuumin ja jota edustavat esimerkiksi eri murteille käännetyt jouluevankeliumit ja Aku Ankka -sarjakuvat, Rosa Liksomin lappilaistekstit, Heli Laukkasen varsinaissuomalaisella murteella kirjoitettu runotuotanto sekä paikallislehtien murrepakinat. Tutkimuksen kohteena oleva kirjoitettu kieli on Suomessa laajasti käytettyä nykypuhekieltä, joka pohjautuu Helsingin puhekieleen. Tässä kielimuodossa ilmenee luonnollisesti alueellisia eroja, mutta monet sen piirteet ovat niin laajalle levinneitä, ettei voida puhua tarkkarajaisista murteista. Aineistoni käsittää erityyppisiä suomenkielisiä tekstejä: kaunokirjallisia teoksia, tv-ohjelmien ja elokuvien tekstityksiä sekä internetin keskustelupalstalla käytyä epämuodollista sähköistä viestintää. Teksteistä analysoidaan erilaisten puhekielisten indikaattoreiden suhteellista esiintymistä. Koska puhekielenomaisia tekstejä ei ole aikaisemmin juurikaan tutkittu, tutkielmani on pilottitutkimuksen luonteinen ja pyrin etupäässä kartoittamaan tämän kielimuodon yleisiä piirteitä. 1.2 Eri kielimuodoista Aluksi on syytä selvittää aiheeseen liittyviä perustermejä ja määritellä ne tarkemmin. Kirjakieli on Lehikoisen (1995) mukaan kirjoitettua, kirjallisen tradition varassa elävää kieltä, jota säätelevät kieliyhteisön yhteiset normit. Kirjakieli-termiä käytetään etenkin eitieteellisessä kielessä myös yleiskielen (ks. seur.) synonyyminä. Yleiskieli l. standardikieli on kieliyhteisön, tässä tapauksessa suomalaisten, yhteinen kielimuoto, joka noudattaa yleisesti hyväksyttyjä normeja (Hiidenmaa 2005, Lehikoinen 1995). Sen alalajeja ovat kirjoitettu yleiskieli (asiaproosa ja suurin osa kaunokirjallisuuden kielestä) sekä yleispuhekieli eli huoliteltu puhekieli eli julkisuuden puhekieli. Yleispuhekieltä käytetään yleisesti esimerkiksi tiedostusvälineissä, mutta vapaassa puheessa sitä kuulee nykyään tuskin koskaan. Arkinen puhekieli eli arkipuhe on yleispuhekieltä vapaampi, normittamaton puhekielen muoto, josta käy esimerkiksi edellä siteerattu tv-keskustelu. Siitä voi käyttää myös nimitystä 5

yksityiskieli tai lähikieli (Ikola 1986). Arkipuhe vaihtelee hyvin paljon puhujan taustan ja puhetilanteen mukaan, ja sen sekä yleispuhekielen välillä on pitkä jatkumo. Murre on kielimuoto, jota puhuu tietyn paikkakunnan paikallaan pysynyt väestö. Muuttoliike tasoittaa murteita aluepuhekieliksi joissa on säilynyt laaja-alaisia murrepiirteitä, mutta joista ei enää pysty määrittämään puhujan synnyin- tai asuinpaikkaa tarkemmin. Slangi on tietyn ryhmän, esimerkiksi ikä-, ammatti- tai harrastusryhmän, puhemuoto. Se on varsinkin sanastoainekseltaan nopeasti muuttuvaa ja tietoisesti yleiskielestä poikkeavaa (Hakulinen, Ojanen 1976). 1.3 Puhesuomen kehityksestä Vanhastaan Suomessa kansan valtaosan puhekieli oli murretta sivistyneistön puhuessa etupäässä ruotsia. Tilanne muuttui vasta 1800-luvun jälkipuoliskon kansallisessa myllerryksessä. Vuonna 1863 annetussa kieliasetuksessa määrättiin, että suomen kieli oli saatettava 20 vuodessa tasaveroiseksi virkakieleksi ruotsin rinnalle, mikä johti kirjakielen voimakkaaseen kehittämiseen ja yhtenäistämiseen. Yleispuhekielen synty ajoitetaan 1800- luvun loppukymmenille (Ikola 1986, Paunonen 1989). Oletettavasti se oli hyvin lähellä kirjakieltä. Pyrkiessään vahvistamaan suomen kielen asemaa nuori suomalainen sivistyneistö tavoitteli puheessaan huoliteltua, lähellä kirjakieltä olevaa suomea. Murteiden katsottiin yleisesti olevan kielen turmeltuneita muotoja, ja vain kirjakieltä pidettiin puhtaana kielenä (Paunonen 1989). Tässä vaiheessa siis kirjoitettu ja puhuttu suomen kieli ovat ilmeisesti olleet lähellä toisiaan, ainakin sivistyneistön parissa. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa alkoivat kehittyä kaupunkipuhekielet, jotka saivat aineksia sekä murteista että kirjakielestä. Alkuvaiheessa nämä puhekielet ilmensivät hyvin selvästi sääty- ja luokkaeroja (Paunonen 1989). Myöhemmin eri sosiaaliluokkien väliset puhekielierot ovat huomattavasti vähentyneet. Varsinaiset murteet ovat muuttoliikkeen myötä kadonneet ja muuttuneet aluepuhekieliksi, jotka ovat saaneet aineksia sekä paikallisista murteista että yleiskielestä. Niistä ei enää tunnista puhujan syntymä- tai kotipaikkakuntaa, mutta niiden perusteella pystyy erottamaan esimerkiksi varsinaissuomalaisen savolaisesta. Nykypuhekielessä ovat säilyneet ja yleistyneet erityisesti laajalevikkiset murrevariantit. Nämä ovat useimmiten länsimurteisia, koska suurin osa väestöstä asuu lännessä. Laaja levikkialue tekee murrevariantista leimattoman ja neutraalin. Yleiskielistymisen ja murrevaikutuksen vähentymisen rinnalla tärkeä muutos on ollut antinormatiivisen puhekielen synty (Paunonen 1989) nuorten keskuudessa. Vaikka nuoriso on aina kapinoinut myös käyttämällä vanhempien ikäluokkien normeista poikkeavaa kieltä, kuten Helsingissä stadin slangia, uutta on Paunosen mukaan se, että puhekieltä käytetään myös oman piirin ulkopuolella. Tässä tutkielmassani käsittelen juuri tämän uuden puhekielen ilmentymistä kirjoitetuissa teksteissä. Vaikka se on lähtöisin nuorten parista kielen katsotaankin usein muuttuvan juuri hyppäyksittäin sukupolvien vaihtuessa monet uuden puhesuomen piirteet ovat yleistyneet niin laajalti, että ne eivät enää erottele ikäryhmiä (Lappalainen 2001). 1.4 Miten puhekieli eroaa yleiskielestä Puhuttu ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan, koska viestintätilanne on erityyppinen ja viestinnän strategiat sen mukaisesti erilaiset. Puhetilanteessa informaation välittäjinä toimivat sanallisen sisällön lisäksi myös intonaatio ja muut äänen käyttöön liittyvät seikat, eiverbaaliset viestintätavat ja kielenulkoinen konteksti. Litteroidussa puheessa nämä piirteet karsiutuvat pois, mikä tekee tekstistä vaikealukuista. Tiittulan (1992) sanoin litteraatio on 6

hyvin karkea pelkistys siitä, mitä todellisessa tilanteessa tapahtuu. Litteroidun puheen piirteillä, jotka kirjoitetun kielen näkökulmasta vaikuttavat virheiltä, saattaa viestintätilanteessa olla merkityksellinen tehtävä. Suomen puhekieli eroaa normitetusta yleiskielestä syntaksiltaan, morfologialtaan, fonologialtaan ja sanastoltaan. Esitetyistä eroista useat ovat tyypillisiä nimenomaan laajalevikkiselle nykypuhesuomelle, tässä tutkielmassa käsiteltävän kielen puhutulle muodolle. Monet piirteet ovat yleisiä kaikelle puhutulle suomelle, myös murteille ja muodollisemmalle, yleiskieltä lähempänä olevalle kielenkäytölle. Jotkut puheen ominaisuudet ovat kielestä riippumattomia, kaikenkieliselle puheelle tyypillisiä. Yhteenvetoja puhe- ja yleiskielen eroista on mm. artikkeleissa Saukkonen (1970) ja Lappalainen (2001) sekä kirjoissa Berg ja Silfverberg (1997), Lehikoinen (1995) ja Tiittula (1992). 1.4.1 Puheen häiriöt Kirjoitetun kielen näkökulmasta katsottuna spontaanissa puheessa esiintyy runsaasti häiriöitä, jotka liittyvät sen tuottamisprosessiin. Puheessa on usein katkoja, jotka puhuja saattaa täyttää toistolla tai semanttisesti tyhjillä lisäkkeillä (tota, niinku) pitääkseen puheenvuoron varattuna itselleen. Puhuja saattaa korjata sanomaansa tai jättää rakenteen kesken ja aloittaa sanottavansa uudelleen. Lopullinen ilmaus saattaa sisältää rakenteellisesti yhteensopimattomia aineksia (ns. anakoluutti). Tämän tutkielman alussa siteerattu puheenvuoro sisältää runsaasti esimerkkejä tällaisista häiriöistä. 1.4.2 Syntaktisia ja morfologisia eroja Kirjoitettu kieli jäsentyy selvärajaisiksi lauseiksi ja virkkeiksi, kun taas puheessa perusyksikkönä on puheenvuoro. Puheenvuorosta voi olla vaikea erottaa yksittäisiä virkkeitä, sillä lauseet kytkeytyvät usein pitkiksi, rinnasteisten, esimerkiksi ja-sanalla yhdistettyjen lauseiden ketjuksi, ja myös lauserajat voivat olla vaikeasti hahmotettavissa. Toisaalta puheessa esiintyy myös lyhyitä, jopa yksisanaisia puheenvuoroja (Joo), joita ei voi tulkita lauseiksi. Myös lauseenjäsenten välinen rinnastus on puheessa usein monisiteistä, niin että jokaisen yhdistettävän sanan edessä on sidesana: Anu ja Jan ja Astrid ja Sari. Puheessa lauseet ovat keskimäärin 4-sanaisia, kirjoitetuissa teksteissä 6-sanaisia. Yli 10 sanan lauseita, jotka kirjoituksessa ovat yleisiä, ei puheessa esiinny ollenkaan. (Tiittula 1992) Päälauseen edelle sijoittuvat sivulauseet ovat puheessa harvinaisia, samoin toisen lauseen sisään upotetut kiilalauseet. Useimmat lauseenvastiketyypit ovat puheessa harvinaisia, ja samoin kirjoitetussa kielessä yleiset partisiippirakenteet korvataan puheessa yleensä sivulauseilla. Puhekielen sanajärjestys poikkeaa joskus yleiskielestä: lauseessa verbi, etenkin kieltoverbi, saattaa sijoittua subjektin edelle: ei me mennä. Tiiviit, monijäseniset attribuuttirakenteet korvautuvat puheessa yleensä väljemmillä sivulauseilla tai usealla rinnasteisella lauseella. Puhekieli karttaa myös verbeistä muodostettuja nominaali-ilmaisuja, jotka kirjoitetussa viestinnässä voivat pahimmillaan johtaa ns. kapulakieleen. Puhekieli suosii nominaalimuotojen sijasta verbien persoonamuotoja ja erillisiä lauseita. Puheelle ovat tyypillisiä lohkorakenteet, joissa lauseen substantiivi siirretään lauseen eteen tai jälkeen, ja lauseessa sitä edustaa pelkkä pronomini tai adverbi. 7

/Entä sitten ilma, onko se yhtä puhdasta/ (Sunnuntaivekkari 1 ) /Kyllä ne rohkasee tämmöset kokemukset/ (Tositarina) Sijamuodoista ainakin abessiivi, komitatiivi ja instruktiivi eivät ole enää produktiivisessa käytössä puheessa. Verbimuodoista potentiaali ja monikon imperatiivin 1. persoona korvataan puhekielessä muilla, pitemmillä ilmaisuilla. Kaikki mainitut muodot ovat yleiskielessäkin tosin harvinaistuneet. Nykypuhekielelle on tyypillistä, että 1. ja 2. persoonan subjektipronomini tuodaan eksplisiittisesti ilmi: mä tulen, te tulette. Yleiskielessä nämä pronominit pannaan esiin vain jos niitä erityisesti painotetaan. Monikon 1. persoonassa puhekielessä käytetään yleisesti rakennetta me + verbin passiivimuoto: me mennään. Objektin sija vaihtelee tällöin samoin kuin passiivilauseissa. Monikon 3. persoonassa verbi on puhekielessä usein yksikkömuotoinen: koirat haukkuu. Verbien 3. infinitiivin (ns. MA-infinitiivin) illatiivin maan-pääte saattaa puhekielessä muuttua niin, että se muistuttaa indikatiivin yksikön 3. persoonan muotoa. Loppuun liittyy yleensä n- pääte, tai jos muoto yhdistyy seuraavaan sanaan, loppuun voi tulla seuraavan sanan alkukonsonantti: oppia lukeen, lähtee lukeel_lakia. Omistusmuotojen ilmaisemiseen puhekielessä käytetään usein persoonapronominin genetiiviä possessiivisuffiksin sijasta (mun kissa). Käytännössä on syytä erotella refleksiivinen ja ei-refleksiivinen käyttö. Edellisessä omistusmuoto viittaa lauseen kieliopilliseen tai ajatukselliseen subjektiin: syöt puurosi, minulla on syyni tehdä näin, kun taas ei-refleksiivisessä käytössä viittaussuhdetta subjektiin ei ole: kahvini jäähtyy, tuuli vei ilmapalloni. Helsingin puhekieltä 1990-luvulla käsitelleessä tutkimuksessa (Paunonen 1995a) ilmeni, että nuoret puhujat käyttivät ei-refleksiivisessä yhteydessä lähes yksinomaan possessiivisuffiksitonta omistusmuotoa (mun kahvi jäähtyy) ja refleksiivisessäkin yhteydessä suffiksiton muoto (sä syöt sun puuron) oli nuorilla enemmistönä. 1.4.3 Sanastollisia ja fonologisia eroja Yleisesti puhekielessä kartetaan pitkiä sanoja. Moniosaisten yhdyssanojen sijasta käytetään mieluummin sanaliittoja. Tiiviit johdokset korvataan usein väljemmillä monisanaisilla ilmauksilla. Puhekieli sisältää suhteellisesti enemmän pronomineja, konjunktioita ja adverbeja. Puheessa esiintyy tyypillisesti paljon diskurssipartikkeleita: semanttisesti vähämerkityksisiä pikkusanoja, joilla on kuitenkin tärkeä rooli keskustelun ohjauksessa: no, joo, kuule, aha, tota. Puhe sisältää kirjoitettua tekstiä enemmän lieventäviä ilmauksia: vähän vaikea, ja toisaalta myös enemmän vahvistussanoja: kamalan kylmä, sikahyvä. Ensimmäisen persoonan pronomini esiintyy puhekielessä muodossa mä, mut jne., toisen persoonan pronomini on vastaavasti sä, sut jne. Ihmisistä puhuttaessa 3. persoonassa käytetään hyvin yleisesti pronomineja se ja ne. Demonstratiivipronomineista saatetaan käyttää lyhyempiä tai muuntuneita muotoja: tämä > tää, tuo > toi. Puhekielessä voidaan käyttää yleiskielen joka-relatiivipronominin sijasta sanoja mikä, kuka/ketä ja ku(n): se kirja, mistä sä puhut; se nainen, ketä soitti eilen; se kirje, ku äsken tuli. Puhekielen sanasto saattaa sisältää puhujasta ja tilanteesta riippuen runsaasti slangi- ja voimasanoja. Arkipuheelle on tyypillistä sanojen lyhentyminen tai lyhyempien muotojen 1 Sunnuntaivekkari ja Tositarina ovat tutkimusaineistoon kuuluneita tv-ohjelmia. Esimerkit ovat ohjelmien puheenvuoroista. 8

johtaminen esimerkiksi is- tai ri-johtimella : alennusmyynti > ale, korvakoru > korvis, olohuone > olkkari. (Puhekielen sananmuodostuksesta katso Nahkola 1999). Puhekielessä esiintyy monenlaista äänteiden katoa ja muuttumista, josta seuraavassa eräitä esimerkkejä. Tarkempi selostus mahdollisista muutoksista ja niiden rajoituksista on Bergin Silfverbergin kirjassa Kato hei (1997). Vokaaleista a voi kadota sanan lopusta tietyissä sijamuodoissa: takista > takist. i-vokaali voi kadota sanan lopusta tietyissä verbien imperfekti- ja konditionaalimuodoissa ja nominien translatiivissa: lähtisi > lähtis, opettajaksi > opettajaks, sekä si-possessiivisuffiksissa: koirasi > koiras. Samoin i voi hävitä adjektiivin toisen tavun diftongin jälkiosasta: punainen > punanen. Vokaaliyhtymissä voi tapahtua oikenemista l. assimilaatiota: ea > ee (kauhea > kauhee), OA > OO (säilöä > säilöö), ia > ii (uusia > uusii), UA > UU (väsyä > väsyy). Diftongit voivat myös avartua: UO > UA (luonto > luanto), ie > ia (mies > miäs). Konsonanteista n voi kadota sanan lopusta: kotiin > kotii, sininen > sinine, ja t voi kadota 2. partisiipissa: mennyt > menny. d:llä on murteissa useita variantteja, mutta nykypuhekielessä ainoastaan kato on näistä yleinen: lähdet > lähet. Konsonanttiyhtymä ts muuttuu puhekielessä joissakin sanoissa tt-muotoon: katsoa > kattoo. Monista verbeistä kuten mennä, olla, panna, tarvita, tulla käytetään puhekielessä pikamuotoja: ei oo, mä meen, sä tuut, se tarvii. Samoin lukusanat esiintyvät puheessa usein pikamuotoisina: viis, kasi, ysi, kakskytkuus. Myös konjunktiot lyhenevät puhekielessä usein: kuin/kun > ku, mutta > mut, että > et, niin >ni, vaikka > vaik. 1.5 Puheen kirjoittamisesta Voisi kuvitella, että suomenkielisen puheen siirtäminen kirjoitettuun muotoon on periaatteessa yksinkertaista: onhan suomen oikeinkirjoitus pitkälti fonemaattista. Yleiskielisessä suomessa on vain muutamia foneettisia piirteitä, joita ei erikseen merkitä kirjoitukseen: äng-äänne, n:n assimilaatio, loppukahdennus ja tavurajojen siirtymä-äänteet. Yleiskielisten sanojen kirjoitusasu on vuosikausien lukemisen ja kirjoittamisen myötä juurtunut kirjoittajien mieliin niin voimakkaasti, että korrektit kirjoitusmuodot syntyvät automaattisesti. Puhekielisiä muotoja sen sijaan ei ole totuttu kirjoittamaan, ja ne saattavat näyttää paperilla oudoilta. Kirjoittaja, joka haluaa imitoida puhekieltä, joutuu kuulostelemaan puhetta tarkkaan ja miettimään, pitäisikö kirjoittaa en mä vai emmä, keltainen vai keltanen vai keltane jne. Lisäksi jokainen todellista puhetta litteroinut on varmaan alussa hämmästynyt puheen syntaktisesta sekavuudesta: toistojen määrästä, virheellisistä aloituksista, kesken jääneistä tai muuten virheellisistä rakenteista ym. Kirjoitettuna tällainen teksti on raskasta lukea, kuten ilmenee litterointiesimerkistä (1) tämän tutkielman alussa. Tarja Heinonen (1997) erottaa puheen siirtämisessä kirjoitettuun muotoon kolme strategiaa: litteroinnin, editoinnin ja simuloinnin. Litterointi on kielentutkijoiden, etenkin murteen- ja keskusteluntutkijoiden, menetelmä. Edelliset pyrkivät yleensä kuvaamaan ennen kaikkea äänteet mahdollisimman täsmällisesti 9

tarkekirjoituksella, jälkimmäiset puolestaan keskittyvät puheen viestintätehtävään ja kirjaavat myös mm. keskustelun tauot ja päällepuhumiset sekä äänen voimakkuuden ja puheen nopeuden vaihtelut. Editoinnissa puhe siistitään enemmän tai vähemmän yleiskieliseen muotoon. Näin tehdään esimerkiksi rutiininomaisesti lehtihaastatteluissa, kun haastatellun vastauksista poistetaan takeltelut, turhat toistot, kielivirheet ja monet semanttisesti merkityksettömät sanat. Haastattelujen suoratkin lainaukset, jotka esitetään lehdessä sananmukaisina sitaatteina, ovat todellisuudessa yleensä toimittajan yleiskielisiksi muokkaamia (Lahdenmäki 2001). Simulointi on puolestaan keino, jolla esimerkiksi kirjailija pyrkii luomaan tekstiinsä luontevan puheen tunnun käyttäen valintansa mukaan tiettyjä puhekielen piirteitä. Yleensä leimallisesti puhekielistä ainesta käytetään vain repliikeissä, mutta toisinaan koko kerronta on yleiskielen normeista poikkeavaa. Pisimmälle simuloinnissa menevät murrekirjailijat, joiden kerronnassa murrepiirteitä esiintyy usein taajempaan kuin murteenpuhujien normaalissa puheessa. Puhekielen simulointia voidaan käyttää myös mm. elokuvien ja tv-ohjelmien tekstityksessä pyrittäessä välittämään puhekielenomainen vaikutelma. Tässä tutkielmassa tarkasteltavat puhekielenomaiset tekstit ovat editoituja tai simuloituja alussa siteerattua paneelikeskustelun puheenvuoroa lukuun ottamatta. 1.6 Puheenomaisten tekstien lajeja 1.6.1 Kaunokirjallisuus Puhekielen kirjoittaminen ei ole pelkkä nykyajan ilmiö. Jo 1800-luvun alkupuolella ensimmäisten suomenkielisten näytelmien repliikeissä käytettiin runsaasti puhekieltä ja näytelmien henkilöitä saatettiin erottaa toisistaan kielellisin keinoin. Yhtenäistä suomen puhekieltä ei tuolloin ollutkaan, ja yhtenäinen kirjakielikin oli vasta kehittymässä eivätkä sen vaatimukset vielä sitoneet kirjoittajia niin voimakkaasti kuin 1800-luvun lopulla. (Kiuru 2001) Suomalaisen puhekielisen kaunokirjallisuuden virstanpylväitä ovat olleet Väinö Linnan vuonna 1954 ilmestynyt Tuntematon sotilas, joka sisältää runsaasti murteisia dialogeja, sekä Pentti Saarikosken vuonna 1961 ilmestynyt kokonaan puhekielinen käännös Sieppari ruispellossa J. D. Salingerin englanninkielisestä romaanista. Käännöskirjallisuudessa Saarikoski ei näytä saaneen seuraajia. Etsiessäni materiaalia tähän tutkielmaan haaviini ei osunut yhtään suhteellisen tuoretta vieraasta kielestä suomennettua kaunokirjallista teosta, jossa kerronta olisi ollut puhekielistä. Sampo Nevalaisen suomennettua kaunokirjallisuutta käsitelleen korpustutkimuksen valossa näyttääkin siltä, että käännöskirjallisuuden kielenkäyttö on konservatiivisempaa kuin supisuomalaisen kirjallisuuden (Nevalainen 2003). Supisuomalaisessakin kaunokirjallisuudessa kokonaan puhekieliset teokset ovat jääneet poikkeuksiksi, ja tutkimukseeni sisältyvät teokset ovat juuri näitä poikkeuksia. Mitään yleistä puhekielistymistrendiä ei ole havaittavissa. Huomattakoon kuitenkin, että lasten- ja erityisesti nuortenkirjallisuuden suhteen tilanne saattaa olla toinen; nämä kirjallisuuden osa-alueet olen jättänyt tyystin tutkimukseni ulkopuolelle. Tietokirjallisuudessa puhekielisyys jää tehosteena käytettyjen yksittäisten arki- ja slangisanojen varaan. 1.6.2 Lehtitekstit Vaikka käsitys suomen kielen rappeutumisesta ja puhekielisten muotojen yleisyydestä julkisessa kielenkäytössä elää maallikkojen keskuudessa voimakkaana, yleiskielen normien 10

vastaiset puhekieliset muodot ovat painetussa mediassa harvinaisia poikkeuksia. Esimerkiksi valtamedia Helsingin Sanomissa vain haastateltujen suorista lainauksista tai sävyltään keveistä pakinanomaisista jutuista löytyy satunnaisia puhekielisyyksiä, jotka yleensä ovat sanastollisia, kuten seuraavan esimerkin keskustelupartikkelit: Jaahas, mikäs kasvi se tässä? (artikkeli luomuviljelystä HS 31.7.2006) Nuorille suunnatuissa lehdissä puhekielisyyttä esiintyy enemmän, kuten voikin odottaa. Niissäkin kuitenkin esimerkiksi mä meinaan- ja me mentiin -tyyppiset puhekielisyydet näyttävät rajoittuvan haastateltujen suoriin sitaatteihin ja lukijakirjeisiin. Toimituksen omissa teksteissä puhekielistä vaikutelmaa luodaan yleensä vain sanastollisin keinoin. 1.6.3 Epämuodollinen sähköinen viestintä Uudet sähköiset viestintämuodot, kuten sähköposti, verkkojuttelu (nettikeskustelu, chattailu ) ja tekstiviestit, ovat lisänneet puhekielisten kirjoitettujen tekstien määrää valtavasti. Tällaisissa viesteissä kielenkäyttö on epämuodollista: perinteiseen kirjalliseen viestintään olennaisesti kuuluvista kohteliaisuusfraaseista luovutaan, teksti ei välttämättä rakennu täydellisistä virkkeistä, erilaisia syntaktisia ja morfologisia puhekielisyyksiä esiintyy runsaasti, sanasto on tuttavallisen arkista, pilkutus ei vastaa yleiskielen normeja ja oikeinkirjoituskin saattaa horjua (ks. esimerkiksi Luukka 2000, Kukko 2003). Etenkin nuoret käyttävät viesteissään runsaasti pikapuhemuotoja, uusia sähköpostilyhenteitä, kuten evvk = ei vois vähempää kiinnostaa, sekä hymiöitä. Uudet sähköiset viestintätavat ovat lisänneet myös ylipäätään kirjoitettujen viestien määrää. Monet asiat, jotka aikaisemmin selvitettiin kasvokkain puhuen tai puhelimitse, hoidetaan nyt sähköpostitse. Internetin keskustelufoorumit ovat varmaan houkutelleet mukaan runsaasti osallistujia, joille muunlainen kirjoitettu viestintä, kuten kirjeiden kirjoittaminen, on vierasta. 1.6.4 Av-tekstit Tv-ohjelmien ja elokuvien tekstitykset ovat kirjaimellisesti puheenomaista tekstiä, sillä nehän ovat nimenomaan kirjoitettua puhetta. Tekstittäjän työ ei kuitenkaan ole pelkkää mekaanista ylöskirjoittamista, vaan sanottua joudutaan yleensä tiivistämään, koska lukunopeus on huomattavasti pienempi kuin puheen nopeus. Ruututekstin pituus rajoittuu kahteen n. 30 32 merkkipaikan riviin, ja yksi ruutu näkyy yleensä enintään 10 sekunnin ajan. Tekstitystilan rajallisuuden vuoksi spontaanille puheelle tyypilliset monisanaiset rakenteet eivät kerta kaikkiaan mahdu ruutuun, ja tekstittäjä suosii yleensä tiiviimpiä ilmaisuja. Vieraskieliset tv-ohjelmat ja elokuvat Suomessa vieraskielisiin tv-ohjelmiin ja elokuviin liitetään käännökset ruututeksteinä, jolloin puhe muunnetaan tekstiksi suomennettuna ja tiivistettynä. Kääntäessään ja tiivistäessään sanottua tekstittäjän on otettava huomioon myös muita rajoituksia: Slangi ja murre voivat olla ainoastaan viitteellisiä, jotta tekstin luettavuus ei kärsi. Puhekieliseen tekstiin sisältyvien slangisanojen on auettava eri-ikäisille ja eri puolilla maata asuville katsojille, ja lisäksi mahdollisten vuosien perästä seuraavien uusintojen varalta tekstit eivät saa sisältää päivänkohtaisia muotisanoja. Toisaalta slangi- ja murreilmauksia on käytettävä johdonmukaisesti koko ohjelman ajan. (Vertanen 2004 ja Translat-listan av-tekstittäjät) Tekstitys kuulovammaisille Mielenkiintoisen esimerkin puheen siirtämisestä kirjoitettuun muotoon tarjoavat suomenkielisten tv-ohjelmien ja dvd-elokuvien suomenkieliset tekstitykset. Näistä käytetään yleensä nimitystä tekstitys kuulovammaisille, tekstitys henkilöille joilla on heikentynyt 11

kuulo tai tekstitys huonokuuloisille. Kuulovammaisten ja heikkokuuloisten lisäksi tekstitystä käyttävät ymmärtämisen tukena myös suomea puutteellisesti hallitsevat vieraskieliset henkilöt sekä muutkin katsojat tilanteissa, joissa television ääntä ei voida säätää riittävän kovalle. Suomalaisista televisiokanavista YLE on ainoa, joka tarjoaa tämän palvelun: se tekstittää noin viidesosan suomenkielisistä ohjelmistaan. Tekstitys välitetään teksti-tv:n kautta. Palvelusta on yleisesittely YLEn teksti-tv:n sivulla 332, joka on luettavissa myös verkkoosoitteessa www.yle.fi/tekstitv/html/p332_01.html. Useimmat suomenkieliset dvd-elokuvat on nykyisin varustettu vieraskielisten tekstitysten lisäksi myös suomenkielisellä tekstityksellä. 2 Tutkimus 2.1 Tavoite Tässä tutkielmassa olen kartoittanut keinoja, joita kirjoitetuissa teksteissä käytetään puhekielenomaisen vaikutelman synnyttämiseen. Indikaattoreiksi valitsin selvästi eroteltavissa olevia piirteitä, kuten verbien monikon 1. persoonan muotovariantit menimme / me mennään, joiden välinen jakauma voitiin määrittää tarkasti. Pyrin myös tekemään havaintoja vaikeammin kvantifioitavista piirteistä, kuten erityyppisten lauserakenteiden käytöstä ja slangisanojen yleisyydestä. Aineistoon valitsin erityyppisiä tekstejä. Kaunokirjallinen aineisto käsitti neljä suomalaista romaania ja yhden novellin, joissa kerronta on puhekielenomaista. Spontaanimpaa kirjoittamista edusti näyte suomalaisen internet-keskustelufoorumin viesteistä, joista suurin osa oli melko puhekielisiä. Lisäksi tutkiskelin kolmenlaista puheen av-tekstitystä: suomenkielisten tv-haastattelujen, suomenkielisten elokuvien sekä ulkomaalaisten tvsarjojen suomenkielisiä tekstityksiä. Näistä ensimmäisessä on kyse vapaan puheen siirtämisestä kirjoitettuun muotoon, toisessa stilisoidun (eli käsikirjoittajan harkitummin muotoileman) arkipuheen siirtämisestä kirjoitettuun muotoon ja kolmannessa stilisoidun vieraskielisen arkipuheen muuntamisesta kirjoitettuun suomenkieliseen muotoon. 2.2 Aineisto Kaunokirjallisuus Kaunokirjallinen aineisto käsitti seuraavat teokset: ANNA-LEENA HÄRKÖNEN, 1984: Häräntappoase JYRKI KALLIOKOSKI, 1991: Meren pohjalle (novellikokoelmasta Peili ja parta) ANJA KAURANEN, 1985: Kultasuu HANNU RAITTILA, 2005: Pamisoksen purkaus TUMPPI VARONEN, 2005, Syökö kuningas makkaraa? Kaikissa näissä minäkertojan kerronta on puhekielistä. Analyyseihin otettiin pelkkä kerronta; dialogit jätettiin sen ulkopuolelle. Pamisoksen purkaus -romaanista tehtiin kaksi erillistä analyysia erilaisia sosiolekteja käyttävien kertojien, lähes puhdasta yleiskieltä käyttävän uratietoisen toimittaja Lauran ja umpistadilaisen äänittäjä Penan, kerronnasta. 12

Spontaani kirjoitus: nettikeskustelu Spontaanin epämuodollisen kirjoittamisen aineistona oli nettikeskustelu (verkkojuttelu), joka käytiin 20.9.2006 internetissä Suomi24-foorumin Yleistä Big Brotherista -keskusteluryhmässä. Keskustelu käsitteli suosittua Big Brother -tosi-tv-ohjelmaa, ja viestejä kertyi päivän aikana lähes 400. Eri kirjoittajien lukumäärää ei ole tiedossa, koska viesteissä ei näy lähettäjänimiä. Aineisto tallennettiin internetin keskustelusivulta. Nettikeskustelussa osa viesteistä oli yleiskielisiä, osa vaihtelevassa määrin puhekielisiä. Aineistosta poistettiin yleiskielisiksi katsottavat viestit, jolloin jäljelle jäi 181 viestiä, joissa esiintyi ainakin yksi tutkittujen indikaattoreiden puhekielinen muoto. Spontaanin suomenkielisen puheen tekstitys Spontaanin supisuomen tekstitysaineistoon sisältyi kolme kesällä 2006 esitettyä YLEn lähettämää tv-ohjelmaa, joissa haastateltiin suomea puhuvia henkilöitä ja jotka oli varustettu tekstityksellä heikkokuuloisille: INHIMILLINEN TEKIJÄ - Lastenkodissa kasvaneiden nuorten haastattelu SUNNUNTAIVEKKARI - Suomalais-kanadalaisen avioparin haastattelu TOSITARINA - Kehitysmaassa työskentelevän lääkärin kerrontaa (haastattelijan ääni oli ohjelmassa leikattu pois) Tutkimusaineisto perustui ohjelmien katselun aikana tehtyihin muistiinpanoihin, koska saatavilla ei ollut laitteistoa, jolla olisi voinut tallentaa itse ohjelman lisäksi myös teksti-tv:n kautta välittyvä tekstitys. Stilisoidun suomenkielisen puheen tekstitys Suomenkielisen puheen filmitekstitystä tarkasteltiin kolmesta vuosina 2003 2005 ilmestyneestä suomalaisesta kokoillan elokuvasta: HELMIÄ JA SIKOJA 2003 ONNEN VARJOT 2005 PAHAT POJAT 2003 Kaikissa elokuvissa puhuttiin normaalilta kuulostavaa arkipuhekieltä. Helmiä ja sikoja -elokuvan tapahtumat sijoittuivat Pohjois-Karjalaan, ja paikallinen puheenparsi heijastui jonkin verran puheessa. Elokuvat olivat kaupallisessa levityksessä olevia dvd-versioita. Suomenkielisten tv-ohjelmien ja elokuvien tekstityksestä käytän jäljempänä yhteistä nimeä supisuomen tekstitys. Kaunokirjallisuuden, nettikeskustelun ja supisuomen tekstityksen aineistosta käytän yleisnimeä supisuomen aineisto. Käännöstekstitys Vieraskielisten tv-ohjelmien suomenkielisiä tekstityksiä tarkasteltiin kahdesta yhdysvaltalaisesta, yhdestä brittiläisestä ja yhdestä ruotsalaisesta ohjelmasta tai ohjelmasarjasta: HUONEKALUKAUPPIAAN TYTÄR, ruotsalainen draamasarja, 2006 KOVA LAKI, yhdysvaltalainen rikossarja, 2004-2006 TEHDAS, brittiläinen draamasarja, 2004 2006 13

VIRITETYT VEHKEET, yhdysvaltalainen sarja autojen tuunauksesta, 2006 Näissä ohjelmissa puhe vaikutti normaalilta puhekieliseltä ruotsilta tai englannilta. Aineisto oli tallennettu televisiosta videonauhalle. Jäljempänä tekstitysesimerkeissä repliikkien puheasu on sijoitettu vinoviivojen / / väliin ja vastaava tekstitys on esitetty ilman näitä viivoja, esimerkiksi: /Taajuutsä/ [puhuttu repliikki] > Tajuatko? [tekstitys] 2.2.1 Näytteitä aineistosta Seuraavassa esitetään yleiskuvan luomiseksi lyhyet näytteet aineiston eri teksteistä. Suomenkielisten tv- ja elokuvatekstien näytteet ovat ruututekstityksestä, joka saattoi poiketa jonkin verran puheesta. Kaunokirjallisuus 1. HÄRÄNTAPPOASE: Mä huokasin ja funtsin jonku aikaa. Pitihän mun sitä osata viihdyttää tai olis kaikki toivo mennyttä. 2. MEREN POHJALLE: Mä ehdin jo ajatella et tätäkö tästä tulee, tavanomasta valitusta kurjista asuin- ja opiskelupaikoista ja aloin keräileen uimahousuja, pyyhettä ja muuta uimakamaa. 3. KULTASUU: Jotaki pullistelijaa mä oon joskus valistanu ettei millään pahalla mut mä oon sentään polttanu yhen kartanonki. 4. PAMISOKSEN PURKAUS, LAURA: Jaska oli kai käyttänyt Schoepsin mikkejä. Se oli myös äänittänyt laivan täkiltä pelkkää ulkoakustiikkaa, ilmeisesti välikkeitä ja pohjia varten. 5. PAMISOKSEN PURKAUS, PENA: Ei tartte katsoa kun tota puistoa ja koivun lehtiä, niin näkee mihin kaikki kasvaminen johtaa: tulee vittu talvi ja lähtee lehdet. 6. SYÖKÖ KUNINGAS MAKKARAA?: Aamulla kiehautin kahvit omalla notskillani ja söin tonnikalaa purkista, vedin jälkiruuaks kookosta. Lähdin kattelee saartani, kävin muilla bungaloweilla, ne oli tyhjiä edelleen. Nettikeskustelu 7. SUOMI24: Tatun perhe tarttee ne 50 tonnia! Niinku Mika sano niin vähänkö niiden faija on kuningas kun se menee ja VOITTAA koko BB:n! Spontaanin suomenkielisen puheen tv-tekstitys 8. INHIMILLINEN TEKIJÄ: Mut ne jotka ties, ei ne leimannu. Että tää mitä me tehdään on tärkeetä. 9. SUNNUNTAIVEKKARI: Oliko sulla ammattihaaveita? Haaveet on toteutuneet 10. TOSITARINA: Kyllä tämmöset kokemukset rohkaisevat 14

Suomenkielisen elokuvan tekstitys 11. HELMIÄ JA SIKOJA: Jos siulla on jotain asiaa tu tänne ni katellaa vähä. 12. ONNEN VARJOT: Oletatko, että ne rupee osottamaan väsymisen merkkejä? 13. PAHAT POJAT: Haastat sä riitaa mun kanssa? Emmä tiiä, mikä siinä on. Tv:n käännöstekstitys 14. HUONEKALUKAUPPIAAN TYTÄR: Sehän on sairaan jännää. Korisharjoitukset jäävät väliin. 15. KOVA LAKI: Koskas sinusta tuli asiantuntija? En voi uskoa että se on kuollut. 16. TEHDAS: Me vaan oltiin liian nuoria silloin. Pussaa morsianta! 17. VIRITETYT VEHKEET: Rakennamme kotelon 15-tuumaisille subeille ja räkin Precision Powerin vahvareille. Nämä vehkeet potkivat. 15

2.3 Aineiston käsittely 2.3.1 Indikaattorit Aineiston analysoinnissa keskityin tutkimaan erityisesti seuraavassa lueteltuja piirteitä, joiden katsoin kuvaavan arkista, alueellisesti leimautumatonta nykypuhesuomea. Jako sanastollisiin, syntaktis-morfologisiin, äänteellis-kirjaimellisiin ja puheentuottoon liittyviin piirteisiin on osittain mielivaltainen. Esimerkiksi monien sanastollisiin ominaisuuksiin luettujen pikapuhemuotojen voidaan myös tulkita syntyneen äänteiden katoamisen ja muuntumisen tuloksena. Sanastoindikaattorit Se/ne-pronomini ihmisistä käytettynä: se sanoi, ne voittavat Verbien, pronominien, lukusanojen ja adverbien pikamuodot: mä oon, sen tarvii, kakskytviis, sit, mut jne. Relatiivipronominin puhekieliset muodot: joka > ku, mikä, kuka, ketä Puheenomaiset partikkelit: no, ai jaa, kato jne. Arkiset sanat, slangisanat, voimasanat: systeri sisko, järkätä järjestää, kakara lapsi, katiska auto Syntaktiset ja morfologiset indikaattorit Lauseiden ketjuuntuminen ja lauseenjäsenten sidesanainen rinnastaminen: Tarja ja Martti ja Mauno Lohkolauseet 1. ja 2. persoonassa olevan painottoman subjektin esiinpano: minä tulen, tuletko sä Verbin passiivimuodon käyttö monikon 1. persoonassa: me tullaan Monikon 3. persoonan inkongruenssi: ihmiset kävelee Possessiivisuffiksin korvaaminen persoonapronominin genetiivillä: mun kirja 3. infinitiivin illatiivin lyhyt muoto: miettimään > miettiin (se rupes miettiin) Verbien monikon 3. persoonan liittomuotojen vaihtelu: ne oli joutuneet / ne oli joutunu(t) Vaihtelu den/tten monikon genetiivissä: niiden/niitten, kuulijoiden/kuulijoitten. Kumpikin muoto on yleiskielessä käypä, mutta niiden esiintymisfrekvenssit yleis- ja puhekielessä ovat erilaiset. Eroa käsitellään tarkemmin jäljempänä. Kysymyspartikkelin ko muutokset: tuletko > tuuksä/tuletsä/tuutsä Äänteiden/kirjaimien katoon tai muuntumiseen liittyvät indikaattorit Loppu-t:n kato aktiivin 2. partisiipissa: mennyt > menny Diftongin i:n kato inen-nomineissa: keltanen i:n loppuheitto si-yhtymässä i.n loppuheitto 2-tavuisten verbien imperfektin diftongeissa: antoi > anto n:n loppuheitto: sitte, paljo d:n kato: meiän hd-yhtymän astevaihtelu ht : h: lähden > lähen ts-yhtymä > tt, jossa astevaihtelu tt : t: itse > itte Vokaaliyhtymien ea, ia, OA ja UA assimilaatio: kauhea > kauhee, kukkia > kukkii, luontoa > luontoo, venyä > venyy Diftongien UO ja ie avartuminen: tuoli > tuali, pieni > piäni 16

Puheen tuottamiseen liittyvät indikaattorit Toistot, korjaukset, anakoluutit, tyhjät lisäkkeet, kuten tota, niinku Ortografiset indikaattorit Yleiskielen normien vastaiset kirjoitusmuodot Muu yleiskielestä poikkeava ortografia, kuten hymiöt, poikkeava isojen ja pienten kirjaimien käyttö 2.3.2 Puhekielisten piirteiden frekvenssien arviointimenetelmät Kvantitatiivisesti määrättävissä olevat indikaattorit Indikaattoreille, joiden kohdalla selvinä vaihtoehtoina olivat piirteen puhekielinen ja yleiskielinen variantti (esimerkiksi sitten : sitte tai ne menivät : ne meni) laskettiin kaunokirjallisesta aineistosta puhekielisten varianttien todennäköisyys P: N (puhekieliset esiintymät) P = ----------------------------------- N (kaikki esiintymät) Esiintymiä laskettiin tasavälein valituilta sivuilta niin paljon, että esiintymien kokonaismääräksi tuli 100 kappaletta, mikäli tämä oli mahdollista. Jos jokin piirre esiintyi samassa virkkeessä useaan kertaan, mukaan laskettiin vain yksi esiintymä: esimerkiksi lauseen Se alko hyppiin ja reuhtoon siel petissä (Meren pohjalle) kahdesta 3. infinitiivin illatiivin lyhyestä muodosta laskettiin mukaan vain yksi. Nettikeskustelun aineistosta laskettiin puhekielisten varianttien yleisyys edellä esitetyn kaavan mukaan. Kaikista indikaattoreista ei saatu näytteitä. Suomenkielisten tv-ohjelmien ja elokuvien suomenkielisissä tekstityksissä (supisuomen tekstityksissä) tarkkailtiin, mitkä puheen piirteet siirtyivät tekstitykseen ja mitkä tekstittäjä oli karsinut. Puheenomaisten piirteiden säilyminen tekstityksessä arvioitiin ilman tarkkaa laskentaa karkeasti asteikolla: yleensä jätetty puhekieliseksi joskus muutettu yleiskieliseksi yleensä muutettu yleiskieliseksi. Supisuomen tekstitystä koskevat tulokset kuvaavat siten puheessa esiintyneiden puhekielisten muotojen siirtämistä tekstitykseen, eivät itse puhetta. Repliikit, joissa puhuja käytti yleiskieltä, on jätetty kokonaan aineiston ulkopuolelle. Tv:n käännöstekstityksissä indikaattoreiden puhekielipiirteet osoittautuivat yleisesti ottaen erittäin harvinaisiksi. Indikaattorien jakaumat arvioitiin karkeasti asteikolla: esiintyy melko usein puhekielisenä esiintyy satunnaisesti puhekielisenä esiintyy aina yleiskielisenä. 17

Muut indikaattorit Monien indikaattoreiden kohdalla ei aineiston sisäinen vertaileva tilastollinen tarkastelu ole mielekästä. Tällaisia ovat esimerkiksi slangisanojen tai lohkolauseiden esiintyminen. Näissä tapauksissa tyydyttiin tarkastelemaan, esiintyykö puhekielisiä variantteja teksteissä ollenkaan. 2.3.3 Esiintymisfrekvenssien havainnollistaminen Puhekielisyyksien esiintymisfrekvenssit on ilmoitettu taulukoissa todennäköisyyksinä tai merkeillä xx, x ja o, ja niitä on havainnollisesti seuraavin värein: Kaunokirjallisuus: puhekielisen muodon todennäköisyys Nettikeskustelu: puhekielisen muodon todennäköisyys Supisuomen tekstitys: puhekielisen piirteen tekstiversio Käännöstekstitys: puhekielisenmuodon esiintyminen P > 75 % 25 % < P < 75 % P < 25 % Muoto aina kirjakielinen P > 75 % 25 % < P < 75 % P < 25 % Muoto aina kirjakielinen xx x o puhekielinen joskus muutettu yleiskieliseksi yleiskielinen xx x o hyvin usein satunnaisesti ei käytetty - ei esiintymiä - ei esiintymiä - ei esiintymiä - ei esiintymiä Punainen väri kuvaa voimakkaasti puhekielistä tekstiä: Kaunokirjallisessa ja nettikeskusteluaineistossa tällainen puhekielinen variantti, esimerkiksi ne menee, on huomattavasti yleisempi kuin vastaava yleiskielinen muoto ne menevät. Supisuomen tekstitysaineistossa väri kertoo, että jos puhuja käyttää tätä muotoa, muoto myös kirjoitetaan sellaisenaan tekstitykseen. Käännöstekstityksen aineistossa punainen väri viittaa piirteisiin, joita käytetään runsaasti suomennostekstityksissä. Violetti väri viittaa yleiskielen normien mukaiseen kielenkäyttöön. Supisuomen tekstityksessä tämä tarkoittaa sitä, että jos puhuja on käyttänyt piirteen puhekielistä muotoa, se on tekstityksessä korjattu yleiskieliseksi. Vihreä ja sininen ovat välitapauksia, joissa yleis- ja puhekieliset muodot esiintyvät rinnakkain. Sulkeet merkkien ympärillä (xx) ja (o) tarkoittavat, että kyseisen piirteen esiintymiä oli aineistossa vain yksi kappale. 18

2.4 Tulokset 2.4.1 Sanasto Sanastollisia puhekielistämiskeinoja löytyi kaikista aineistolähteistä, kuten olikin odotettavissa. Taulukossa 1 on esitetty eräiden yleisten indikaattoreiden frekvenssejä. hän>se minä>mä olen>oon toinen>toka mutta>mut Kaunokirjallisuus Häräntappoase 0,98 0,98 0,98 0,88 0,79 Meren pohjalla 1,00 1,00 1,00 0,88 0,77 Kultasuu 1,00 1,00 0,98 1,00 0,94 Pamisoksen purkaus, Laura 0,63 0,00 0,00 0,00 0,00 Pamisoksen purkaus, Pena 0,99 1,00 0,33 0,62 0,19 Syökö kuningas makkaraa? 0,91 0,94-0,64 0,39 Nettikeskustelu Suomi24 0,82 0,86 0,48 - - Supisuomen tekstitys Inhimillinen tekijä xx - o - - Sunnuntaivekkari - xx xx xx xx Tositarina xx xx - - - Helmiä ja sikoja xx xx xx - xx Onnen varjot xx x x - - Pahat pojat xx xx xx - xx Käännöstekstitys Huonekalukauppiaan tytär o o o o o Kova laki x o o x o Tehdas xx o - - o Viritetyt vehkeet - o - - - Taulukko 1. Sanastollisten puhekielipiirteiden todennäköisyyksiä tutkimusaineistossa Se-pronomini ihmisistä Taulukon ensimmäisessä sarakkeessa hän>se on esitetty, miten usein ihmisistä on käytetty se-pronominia kirjakielisen hän-sanan sijasta. Tämä piirre on erittäin yleinen kautta aineiston. Se-pronomini esiintyy yleisenä myös muuten hyvin yleiskielisen Lauran kerronnassa, ja sitä käytetään jossain määrin myös käännöstekstityksissä. Pikapuhemuodot Taulukon toinen sarake minä > mä esittää puhekielisten pronominien pikapuhemuotojen mä, mää, sä, sää todennäköisyyden. Kyseiset pikapuhemuodot ovat Mielikäisen (1991) mukaan olleet vanhastaan laajasti käytössä sekä länsi- että itämurteissa pidempien muotojen painottomina variantteina. Tutkielmassani olen ottanut mukaan vain tapaukset, joissa kyseinen pronomini oli painoton ja se esiintyi muuna lauseenjäsenenä kuin subjektina. 19

(Yleiskielessä painotonta minä- tai sinä-subjektia ei panna lainkaan esiin.) Pikamuotoihin on luettu mukaan myös Helmiä ja sikoja -elokuvan itämurteinen sie. Mä- ja sä-muodot ovat puhekielisessä supisuomen aineistossa erittäin yleisiä. Pamisoksen purkauksen Lauran kerronnassa näitä muotoja ei esiinny. Tv:n käännöstekstityksissä ne puuttuivat myös tyystin. Taulukon kolmannessa sarakkeessa näkyvät olla-verbin pikapuhemuotojen (mä oon, ootsä, ei oo jne.) frekvenssit. Nämä muodot ovat Mielikäisen (1991) mukaan levinneet lähes kaikkiin murteisiin. Tämän tutkimuksen supisuomen aineiston monissa lähteissä pikapuhemuodot ovat lähes yksinomaisia, mutta käännöstekstityksistä ne puuttuvat kokonaan. Supisuomen tekstityksissä puhekieliset muodot oli toisinaan muutettu yleiskielisiksi. (Esiintymäprosentin puuttuminen Syökö kuningas makkaraa? -romaanin kohdalta selittyy sillä, että kirja on kirjoitettu imperfektissä, jossa olla-verbillä ei ole pikamuotoja.) Lähes kaikissa kaunokirjallisuuden lähteissä käytettiin pihapuhemuotoja myös eräistä muista verbeistä: mennä (meen), tulla (tuut), tarvita (tarvii). Neljäs sarake kuvaa lukusanojen pikapuhemuotoja yks, kakskytviis, eka, toka jne., joihin on tässä tutkielmassa laskettu mukaan semanttisesti lähisukuinen viimeinen > vika. Kova laki -sarjan tekstityksessä satunnaisesti esiintyneet muodot kolmekasi ym. liittyivät patruunakokoihin, ja ne ovat siten pikemmin alan slangia kuin varsinaisia pikamuotoja. Viimeiseen sarakkeeseen on yhdistetty erilaisten adverbien ja konjunktioiden yleiset pikapuhemuodot: mutta > mut, että > et, sitten > sit, kuin, kun > ku. Nämäkin pikapuhemuodot osoittautuivat hyvin yleisiksi supisuomen aineistossa, mutta puuttuivat lähestulkoon kokonaan käännösaineistosta. Demonstratiivipronominien pikapuhemuodot tää, nää, toi, noi kuuluvat vanhastaan lounais- ja hämäläismurteisiin ja elävät vahvoina nykypuhekielessä. Näitä muotoja esiintyi kaikissa kaunokirjallisuuden lähteissä (paitsi Pamisoksen purkauksen Lauralla) ja nettikeskustelussa. Tv-ohjelmien puheessa satunnaisesti esiintyneet pikapuhemuodot oli tekstityksessä toisinaan jätetty silleen ja toisinaan muutettu yleiskielisiksi. Myös supisuomalaisissa elokuvatekstityksissä käytäntö vaihteli: Onnen varjoissa puheen pikamuodot oli tekstitetty yleiskielisinä, muissa elokuvissa jätetty puhekielisiksi. Käännöstekstitysnäytteissä näitä demonstratiivipronomeja ei esiintynyt ollenkaan. 20