KIRJALLINEN KYSYMYS 792/2006 vp Viisipäiväinen vuosilomaviikko Eduskunnan puhemiehelle Vuosilomalaki on vanhentunut joiltakin osin. Laissa vanhaa perinnettä on se, että ansaittu vuosiloma-aika kuluu myös lauantaina. Tämä lienee lakiin jäänyt siltä ajalta, kun tehtiin kuusipäiväistä työviikkoa. Monet aktiivityöelämässä olevat ihmiset ovatkin ihmetelleet, eikö vuosilomalakiin pidä tehdä muutos siten, että vuosilomaa pidetään viisi päivää viikossa. Kunnallisilla aloilla tämä muutos on sopimuspohjaisesti tehty ja vain viisi päivää viikossa katsotaan lomapäiviksi, kun yksityisillä aloilla edelleen eletään lain mukaan, joka tarkoittaa, että viikossa kuluu kuusi vuosilomapäivää. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Aikooko hallitus ryhtyä toimiin vuosilomalain muuttamiseksi siten, että vuosilomaa kuluu viisi päivää viikossa nykyisen kuuden päivän sijaan? Helsingissä 11 päivänä lokakuuta 2006 Esa Lahtela /sd Markus Mustajärvi /vas Matti Kangas /vas Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Esa Lahtelan /sd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 792/2006 vp: Aikooko hallitus ryhtyä toimiin vuosilomalain muuttamiseksi siten, että vuosilomaa kuluu viisi päivää viikossa nykyisen kuuden päivän sijaan? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Kysymykseen vastattaessa on aluksi tuotava esiin muutama näkökohta vuosilomalain historiaan. Niin sanottua lauantaisääntöä tarkasteltaessa on todettava, että jo laissa työntekijäin vuosilomasta (199/1960) säädettiin työntekijän vuosilomaoikeuksista ja siitä, että vuosilomaa annettaessa luetaan työpäiviksi kaikki muut päivät, paitsi sunnuntait, kirkolliset juhlapäivät, itsenäisyyspäivä, juhannusaatto ja vapunpäivä. Tämän sääntelytavan valinta oli tuolloin luonnollinen, koska käytössä oli kuusipäiväinen työviikko. Lain mukaan arkipäiväksi katsottiin myös lauantai, joka normaalisti oli työpäivä ja siten myös luonnollisesti lomapäivä vuosilomaa pidettäessä. Vuonna 1965 SAK ja STK solmivat työaikasopimuksen, jolloin Suomessa alkoi siirtyminen 40-tuntiseen ja viisipäiväiseen työviikkoon eli lauantaista tuli yleisesti vapaapäivä. Samaisessa työaikasopimuksessa sovittiin kuitenkin, että jos viikolle sattuu arkipyhä, on sen viikon lauantai työpäivä. Kun viisipäiväiseen työviikkoon siirryttiin, oli viikko- tai kuukausipalkkaisella työntekijällä oikeus saada viikko- tai kuukausipalkkansa vuosiloman ajalta. Tuntipalkkaiselle työntekijälle puolestaan laskettiin vuosilomapalkka ns. keskipäiväpalkan mukaan, joka määräytyi vuosilomapäivien lukumäärän ja laissa säädettyjen kertoimien perusteella. Keskusjärjestöjen vuonna 1967 tekemän lomapalkkasopimuksen perusteella kertoimien määräytymisessä otettiin huomioon viisipäiväiseen työviikkoon siirtyminen. Peruskerroin on 5/6 työntekijän palkasta (kuuden lomapäivän on vastattava viiden työpäivän palkkaa). Vuosilomalakia uudistettaessa vuonna 1972 jatkettiin käytäntöä siitä, että lomapäivät lasketaan arkipäivinä eli lomapäivinä pidetään myös lauantaita tai muuta vastaavaa arkipäivää, joka saattaa olla työntekijän vapaapäivä työssäoloaikana. Tämä seikka ei kuitenkaan sinänsä vähennä työntekijän vuosilomaoikeuksia. Kyse on ainoastaan valitusta tekniikasta loman pituuden määrittämisessä. Näin on todettu vuoden 1972 vuosilomalakia valmistellun hallituksen esityksen perusteluissa. Perusteluissa todettiin lähtökohtana olleen, että kahdeltatoista täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta tulee saada neljän viikon loma. Jollei työntekijän normaalia vapaapäivää laskettaisi lomapäiväksi, johtaisi tämä siihen lakitekniseen muutokseen, että annettavien lomapäivien lukumäärä olisi vastaavasti vähennettävä. Valittua järjestelmää pidettiin tuolloin parempana. Uusi vuosilomalaki (162/2005) tuli voimaan huhtikuun alussa 2005. Vuosilomalakikomitean esitys vuosiloman pituudesta oli yksimielinen. Palvelussuhteen kestosta riippuen lomaa ansaitaan edelleen joko 2 tai 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Uuden vuosilomalain keskeiset muutokset paransivat erityisesti epätyypillisissä työsuhteissa olevien vuosilomaoikeuksia. Komitea ei katsonut aiheelliseksi muuttaa käytäntöä loman antamisesta 2
Ministerin vastaus KK 792/2006 vp Esa Lahtela /sd ym. arkipäivinä eikä myöskään päätynyt esittämään aikaisempaa pidempiä vuosilomaoikeuksia. Uuden vuosilomalain mukaan on mahdollisuus työ- ja virkaehtosopimuksissa sopia vuosiloman antamisesta toisin. Tätä mahdollisuutta sekä kuntasektori että seurakunnat ovat käyttäneet hyväkseen tekemissään työ- ja virkaehtosopimuksissa. Siten laskennallisesti viisipäiväinen vuosilomaviikko on jo nykyisellään käytössä vuosiloman laskentatekniikkana. Tämän vuoksi välittömiä muutostarpeita vuosilomasääntelyyn tältä osin ei näyttäisi olevan. Tätä näkemystä tukee myös se, että työaikajärjestelyt ovat nykyisin monimuotoisia. Läheskään kaikki työntekijät eivät tee viiden päivän työviikkoa maanantaista perjantaihin. Helsingissä 7 päivänä marraskuuta 2006 Työministeri Tarja Filatov 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 792/2006 rd undertecknat av riksdagsledamot Esa Lahtela /sd m.fl.: Ämnar regeringen vidta åtgärder för att ändra semesterlagen så att det går åt fem semesterdagar för en veckas semester istället för nuvarande sex dagar? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: För att besvara frågan måste man till en början lyfta fram vissa perspektiv på semesterlagens historia. När den så kallade lördagsregeln granskas, måste man konstatera att det redan i lagen om arbetstagares semester (199/1960) föreskrevs om arbetstagarnas semesterrättigheter och om att man när semester ges som arbetsdagar räknar alla andra dagar än söndagar, kyrkliga högtidsdagar, självständighetsdagen, midsommarafton och första maj. Valet av denna regleringssätt föll sig då naturligt, eftersom arbetsveckan då var sex dagar lång. Enligt lagen ansågs också lördagar vara vardagar, eftersom lördagar var normala arbetsdagar och således naturligtvis semesterdagar när man höll semester. År 1965 ingick FFC och AFC ett avtal om arbetstid och då började man i Finland övergå till en arbetsvecka på 40 timmar och fem dagar, m.a.o. blev lördagen allmänt en ledig dag. I samma arbetstidsavtal överenskoms det dock att om en söckenhelg infaller under veckan är lördagen samma vecka en arbetsdag. När man övergick till en femdagars arbetsvecka, hade en arbetstagare med vecko- eller månadslön rätt att få sin veckoeller månadslön under semestern. För timanställda arbetstagare beräknades semesterlönen enligt den så kallade medeldagslönen, som beräknas utgående från antalet semesterdagar och de koefficienter som lagen föreskriver. På basis av det avtal om semesterlön som centralorganisationerna ingick 1967 beaktades vid bestämningen av koefficienterna övergången till en femdagars arbetsvecka. Baskoefficienten är 5/6 av arbetstagarens lön (sex semesterdagar skall motsvara lönen för fem arbetsdagar). När semesterlagen reviderades år 1972, fortsatte man med praxisen att semesterdagarna beräknas i vardagar, dvs. att även lördagar eller andra motsvarande vardagar, som kan vara lediga dagar för arbetstagaren när han eller hon är i arbete, betraktas som semesterdagar. Detta faktum inskränker inte i och för sig på arbetstagarens semesterrättigheter. Det är endast fråga om att man har valt en teknik för att fastställa semesterns längd. Detta konstaterades i motiveringen till regeringens proposition med förslag till semesterlagen av 1972. I motiveringen konstaterades att utgångspunkten var att man för tolv fulla kvalifikationsmånader skall få fyra veckors semester. Om arbetstagarens normalt lediga dag inte räknades som semesterdag, skulle detta leda till den lagtekniska ändringen att man på motsvarande sätt blev tvungen att minska på antalet semesterdagar. Det valda systemet ansågs då vara bättre. Den nya semesterlagen (162/2005) trädde i kraft vid ingången av april 2005. Semesterlagkommitténs förslag om semesterns längd var enhälligt. Beroende på anställningsförhållandets längd intjänar man fortfarande antingen 2 eller 2,5 vardagar för varje full kvalifikationsmånad. De viktigaste ändringarna i den nya semesterlagen förbättrade semesterrättigheterna speciellt för dem som står i atypiska anställningsförhållanden. Kommittén ansåg det inte vara befogat att 4
Ministerns svar KK 792/2006 vp Esa Lahtela /sd ym. ändra praxisen om hur semester ges räknat i vardagar och gick inte heller in för att föreslå längre rätt till semester än tidigare. Enligt den nya semesterlagen är det möjligt att i arbets- och tjänstekollektivavtal överenskomma om andra sätt att ge semester. Denna möjlighet har både kommunsektorn och församlingarna utnyttjat i sina arbets- och tjänstekollektivavtal. Således används semesterveckan på fem dagar kalkylmässigt sett redan nu som beräkningsteknik för semester. Därför verkar det till denna del inte finnas omedelbara ändringsbehov med avseende på de bestämmelser som gäller semester. Detta betraktelsesätt stöds också av att det nuförtiden finns mångformiga arbetstidsarrangemang. Långt ifrån alla arbetstagare har en arbetsvecka på fem dagar från måndag till fredag. Helsingfors den 7 november 2006 Arbetsminister Tarja Filatov 5