LÄNSI UUDENMAAN KALASTUSALUE SIVU 1/6 VUOSIKERTOMUS 2015 PERUSTIEDOT Bromarf-Tenholan kalastusalue ja Hangon kalastusalueet päättivät vuosikokouksissaan keväällä 2014 kalastusalueiden liittämisestä yhteen. Uudenmaan Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristökeskus vahvisti Länsi Uudenmaan kalastusalueen rajat 10.10.2014 ja perustamiskokous pidettiin 8.12.2014. Kalastusalue aloitti toimintaansa 1.1.2015 ja Hangon kaupunki on sen hallintokotipaikka. Idässä Länsi Uudenmaan kalastusalueen rajanaapurina on Tammisaari-Pohjan kalastusalue, etelässä yleisvesialue, lännessä Dragsfjärd-Västanfjärdin kalastusalue ja pohjoisessa Särkisalo-Finbyn kalastusalue. Vesipinta-ala on n. 38 680 hehtaaria. Kalastusalueen säännöt on Varsinais Suomen ELY-keskuksen, kalatalouspalveluryhmän Uudenmaan aluekonttorin Helsingissä vahvistamat 10.3.2015. Kalastusalueen pöytäkirjakieli on ruotsi. HALLINTO Vuosikokous ja Hallitus Järjestäytymiskokouksessa joulukuussa 2014, päätettiin miten Bromarf-Tenholan kalastusalueen ja Hangon kalastusalueen toiminnat siirtyvät Länsi Uudenmaan kalastusalueelle, valittiin hallitus ja hyväksyttiin säännöt. Kokoukseen osallistui 19 äänioikeutettua jäsentä tai heidän valtuuttamia edustajia sekä 4 muuta henkilöä. Bromarf-Tenholan ja Hangon kalastusalueet pitivät 15.4.2015 lopetusvuosikokouksensa, joissa m.m. myönnettiin hallituksille vastuuvapaudet ja päätettiin kalastusalueiden lakkauttamista hallinnollisina yksikköinä sekä kalastusalueiden varoista. Länsi Uudenmaan kalastusalueen varsinainen vuosikokous pidettiin 21.4 Novialla Tammisaaressa, jossa käsiteltiin sääntöjenmukaiset asiat. Kokoukseen osallistui 15 äänioikeutettua jäsentä tai heidän valtuuttamia edustajia sekä 5 muuta henkilöä. Kokouksen jälkeen Kalatalouden Keskusliiton juristi, Jenny Fredrikson esitti 1.1.2016 voimaan astunutta kalastuslakia. Järjestäytymisvuosikokous valitsi hallituksen yhteenliittymissopimuksen mukaisesti. Vaalien jälkeen arvottiin erovuorot. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valittiin vuoden 2016 vuosikokoukseen asti, hallitusjäsenten keskuudesta. Haalitukseen kuuluu 10 jäsentä ja 2 varajäsentä. Normaali toimikausi on kolme vuotta. Länsi Uudenmaan kalastusalueen hallitus vuonna 2015 Nimi Tehtävä Edustaa Osallistunut Eroaa kokouksiin vuosikokouksessa Paavo Paju puheenjohtaja Hanko 2 2017 Karl-Johan Lindqvist Varapuh.johtaja Paikalliset ammattikalastajajärjestöt 2 2016 Mikael Aminoff jäsen Bromarf-Tenhola 2 2017 Jarmo Järvinen jäsen Paikalliset vapaaaikakalastajat 2 2016 Juha Kuittinen jäsen Hanko 1 2018 Anders Malén jäsen Hanko 2 2018 Marko Reinikainen jäsen Hanko 1 2018 Ole Törnroos jäsen Bromarf-Tenhola 2 2018 Guy Sundell jäsen Bromarf-Tenhola 2 2017 Gustav Örnmark jäsen Bromarf-Tenhola, järviedustaja 1 2016 Peter Simberg Varajäsen Bromarf-Tenhola 2 2018 Kurt Wennerqvist Varajäsen Hanko 1 2018 Hallitus on kokoontunut 1 kerran vuonna 2014 ja 2 kertaa vuonna 2015. Kokoukset on pidetty
LÄNSI UUDENMAAN KALASTUSALUE SIVU 2/6 Tammisaaressa. Lakkautettujen kalastusalueiden hallitukset kokoontuivat molemmat kerran valmistelemaan vuosikokouksiaan. Toimihenkilöt ja tilintarkastaja Länsi Uudenmaan kalastusalueella on isännöintisopimus T:mi Gabi Lindholm kanssa, joka myös hoitaa rahastonhoitoa ja kirjanpitoa. Kalastusalue on valtuuttanut seuraavia kalastuksenvalvojia; Johan Danielsson, Risto Ihatsu, Jarmo Järvinen, Björn Lindholm, Paavo Paju, Kurt Westberg sekä Kurt Åkerfelt. Kalastusalueen tilintarkastaja vuonna 2015 toimi Jarl-Olof Wikström, GRM ja varatilintarkastajana toimi Audiator Yhtiötarkastus Ab. Ilmoituselimet Kalastusalueen kuulutukset ovat nähtävillä Hangon ja Raaseporin kaupunkien virallisilla ilmoitustauluilla. Kuulutuksia ja tiedoksi antoja voidaan julkaista sanomalehdissä Hangötidningen, Västra Nyland ja Etelä Uusimaa. Tarvittaessa käytetään myös Virallista lehteä. Vuosikokouksen asiapaperit ovat esillä Hangon kirjastossa ja kalastusalueen kotisivulla. Jäsenyys Kalastusalue on alueellisten neuvontajärjestöjen Nylands Fiskarförbund r.f:n ja Uudenmaan Kalatalousyhteisöjen liitto r.y:n jäsen. TALOUS Toimintavuoden tulos Länsi Uudenmaan kalastusalue rahoitti toimintaansa Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen myöntämällä 9 990,43 toiminta-avustuksella, vedenomistajien sopimuksin luovuttamilla varoilla 5 301,37, korvauksilla jotka 30 :n säännön mukaan jää kalastusalueelle 4 845,07, ELY-keskuksen yhteenliittymiskustannuksia varten myöntämillä edistämismäärärahoilla 2 000, muilla tuotoilla 30,45 sekä korko- ja osinkotuloilla 4,79. Varsinaisen toiminnan kulut, kuten kalavesienhoito ja valvonta, oli 4 301,53 ja hallinnon kulut; vuosikokous-, hallitus- ja isännöitsijäkustannukset, oli 17 046,64. Toimintavuoden ylijäämä oli 823,94. Hallitus esittää, että ylijäämä viedään voitto- ja tappio-tilille. Kalastusalueella oli 31.12.2015 omaa pääomaa 488,58. Kalastuskorvauksia vedenomistajille Kalastusalue on saanut edelleen vedenomistajille jaettavaksi: 4 481,36 kalastuskorttivaroja ja 18 685,17 viehekalastuskorvauksia. ELY-keskus on 14.12.2015 tehnyt päätöksensä vuoden 2014 viehekalastusmaksuista. Varat maksettiin kalastusalueen tilille 5.2.2016, mutta jako on tehty tilinpäätökseen ja summa on tilinpäätöksessä saatavana. Kalastusalue on toimintavuoden aikana vedenomistajille maksanut 2 177,25. Maksut koskevat vuoden 2015 (1 790,10 ) kalastuskorttivaroja ja vuoden 2013 (387,15 ) viehekalastuskorvauksia. Kalastuslain mukaan ne korvaukset, jotka yltävät korkeintaan 30 :oon, jäävät kalastusalueen käyttöön. Kalastusalue on Etelä Suomen Aluehallintovirastoon tallettanut varoja alla olevan taulukon mukaisesti. Kyse on vedenomistajille kuuluvista varoista, joihin kalastusalue ei ole saanut yhteyttä. Ottamalla kalastusalueeseen yhteyttä, vedenomistaja voi 10 vuoden aikana talletuspäivästä, nostaa korvauksiaan Etelä Suomen Aluehallintovirastosta. Tämän jälkeen kalastusalue voi vuoden sisällä anoa varoja palautettavaksi kalastusalueen käyttöön vuosikokouksen päättämällä tavalla. Talletukset Aluehallintovirastossa Talletuspäivämäärä Kalastusalue Nostot vuoden aikana Saldo 31.12.2015 19.6.2006 Bromarf-Tenhola 0 25 363,27 9.6.2006 Hanko 0 15 546,66
LÄNSI UUDENMAAN KALASTUSALUE SIVU 3/6 Talletukset Aluehallintovirastossa Talletuspäivämäärä Kalastusalue Nostot vuoden aikana Saldo 31.12.2015 31.12.2008 Bromarf-Tenhola 0 29 504,61 31.12.2008 Hanko 0 5 855,25 31.12.2010 Bromarf-Tenhola 0 16 222,19 31.12.2010 Hanko 0 8 488,55 31.12.2013 Bromarf-Tenhola 0 21 699,49 31.12.2013 Hanko 0 5 990,28 29.12.2015 Länsi Uudenmaan 0 7 129,33 Yhtään nostoa ei ole suoritettu vuoden 2015 aikana. aluehallintovirasto. 0 135 799,63 Kalatalousryhmää vaatii, MMM:n kehotuksesta, että kalastusalue lähettää kalatalousryhmälle selvityksen miten korvausvaroja on jaettu vesialueiden omistajien kesken. Selvityksen tulee sisältää taulukko josta varojen jako selviää omistajakohtaisesti. Kalastusalueella on niin kutsutuissa henkilökorteissa, tietoja jokaisesta vedenomistajasta joka viimeisten vuosien aikana on ollut yhteydessä kalastusalueeseen koskien eri kalastuskorvauksia. Vedenomistaja joka haluaa tietojaan tarkistaa, voi sen tehdä ottamalla isännöitsijään yhteyttä. Muuta taloudesta Veritaksen vakuutuksenottajana Bromarf-Tenholan kalastusalueesta tuli osakkeenomistaja Veritaksen ja Aktian fuusion yhteydessä 1.1.2009. Kalastusalue omistaa 25 Aktia osaketta, jotka on siirretty Länsi Uudenmaan kalastusalueelle. VARSINAINEN TOIMINTA Istutukset ja Muu Kalavesien hoito Toimintavuoden 2015 aikana kalastusalue istutti kesän vanhoja saaristosiikoja, 1 857,42 :n edestä. Elokuun 6:na 2 618 kpl. Lindön lahteen, keskipituudeltaan 12,5 cm ja painoltaan 12,8 g sekä 3 020 kpl. Tvärminneen elokuun 13 keskipituudeltaan 11 cm ja painoltaan 10,1 g. Kalat tilattiin Trollbölen kalahautomolta. Kalastusalueen, vedenomistajien ja yhdistyksien istutukset vuonna 2015 Laji, kanta Määrä Ikä Paikka Rahoittaja Meritaimen 2 222 2 v. Hangon kaupunki - - 5 666 1 v. Mökkikylät, yksityiset, pienet yhdistykset Planktonsiika, Koitajoki 4 075 1-s Ovanmalmin järvi Ovanmalmin osakaskunta Saaristosiika, Bengtsår 4 877 - - Lindön lahti, Tvärminne Länsi Uudenmaan kalastusalue vuoden 2015 velvoiteistutukset Laji, kanta Määrä Rahoittaja Meritaimen, Ingarskila 1 338 Visko Teepak Ab - - 1 544 Hangon kaupunki, Suursuon jätevesi - - 772 Forcit Ab, jätevesi - - 1 776 Hangon vedenpuhdistamo 2 vuotiaat kalat istutettiin 24 huhtikuuta Itäiseen Satamaan. ELY-keskus päättää millä tavalla, tuomioistuimen yritykselle/kaupungille velvoitettuja kalastonhoitomaksuja, käytetään. Kalastusalue voi antaa lausunnon kalastonhoitomaksujen käyttösuunnitelmaa uusittaessa ja muutoinkin esittää hyvin perusteltuja muutosehdotuksia.
LÄNSI UUDENMAAN KALASTUSALUE SIVU 4/6 Kalastusalue seuraa Täktomin purolle ja lahdelle suunniteltavia toimenpiteitä. Hylkeet häiritsevät ja tuhoavat kalastusta huomattavassa laajuudessa. Kalastusalue tekee työtä sen eteen että vedenomistajat antaisivat metsästyslupia, jollei muutoin niin kalastusoikeutta vuokraavalle ammattikalastajalle lupa myös hylkeen ampumiseen 200 m:n säteellä pyydyksistään. Kalastuksenvalvonta Kalastusalueella oli vuonna 2015 sopimus pohjoisosien valvomisesta Kurt Westberg:n kanssa ja Tammisaari- Pohjan kalastusalueen/björn Lindholm kanssa kaakkoisosien valvomisesta. Kalastusalueen talkoo-valvojat valvovat alueen muita vesialueita. Kalastusalue on hankkinut talkoovalvojille talkoo-, oikeusturva- ja vastuuvakuutukset. Valvontakustannukset olivat 1 341,04. Useimmilla tarkastetuista henkilöistä oli luvat kunnossa. Joitakin ongelmia esiintyi verkkokalastuksessa. Verkot oli joko huonosti merkitty tai niille ei ollut hankittu vedenomistajan lupaa. Esiintyi myös kalastusta väärillä alueilla Hangon kaupungin pienvenesatamissa. Hangon vedet ovat suosittuja, yksi valvojista kirjasi mistäpäin vapakalastajat olivat kotoisin. Hänen listansa on seuraavan lainen; Jyväskylä, Tampere, Turku, Piikkiö, Halikko, Salo, Forssa, Porvoo, Helsinki, Espoo, Kirkkonummi, Mustio, Karjaa ja Tammisaari. Länsi Uudenmaan kalastusalue osallistui läntisen Uudenmaan rannikon kalastusalueiden kalastuksenvalvonnan kehittämiseen vuosina 2014-2015. Hankkeen puitteissa käytettiin, monena vuotena Paraisilla valvojana toiminutta Bengt Johanssonia, nestorina paikallisille kalastuksenvalvojille. Hän valvoi yhdessä Jarmo Järvisen ja Paavo Pajun kanssa 23.5.2015. Hankkeen puitteissa osa valvojista ovat osallistuneet yksipäiväiseen kurssiin Hangossa marraskuussa 2015. Lisäksi läntisen Uudenmaan rannikkoalueille on laadittu yhteinen valvontasuunnitelma. ELY-keskus myönsi Inkoon kalastusalueelle 7 000 euroa hankeavustusta. Lausunnot Länsi Uudenmaan kalastusalue on vuoden 2015 aikana antanut seuraavat lausunnot: 31.3 yhdessä Uudenmaan neljän muun kalastusalueen kanssa, Varsinais-Suomen ELY-keskukselle antanut yhteisen lausunnon Suomen merialueiden merenhoitosuunnitelmasta. 13.5 Maa- ja metsätalousministeriölle viiden Uudenmaan muun kalastusalueen kanssa antanut yhteisen lausunnon ministeriön ehdotuksesta uudeksi kalastusasetukseksi. Uusi kalastusasetus astui voimaan 1.1.2016. 11.9 Varsinais Suomen ELY-keskukselle antanut lausunnon moottoriliikenteestä Puontpyölinjärvellä. Kalastusalueen mielestä yli 6 hk moottoriliikennettä voidaan kieltää, jos poikkeuslupia myönnetään ammatinharjoittajille tarvittaessa. ELY-keskus päätti jättää rajoitusta käyttöön ottamatta. Yhteistyö, Tiedotus ja Koulutus Hallitus on päättänyt että Länsi Uudenmaan kalastusaluetta toistaiseksi, jollei muutoin päätetä, virallisesti edustaa, ensisijaisesti puheenjohtaja, toissijaisesti varapuheenjohtaja ja kolmassijaisesti isännöitsijä kokouksissa ja muissa. Puheenjohtaja ja isännöitsijä vastaavat kalastusalueen tiedottamisesta. Kalastusalue järjesti yhdessä Bromarvin kalastajakillan kanssa kalastuspäivän Tenholan yläasteen 7. luokalle 29. toukokuuta. Oppilaat tulivat linja-autolla Bromarvin kirkonkylään ja sieltä Valter Lignellin veneellä merelle. Kalastusreissun jälkeen kalastusalue tarjosi oppilaille Jenni Sjöblomin keittämää lohikeittoa. Kalastusalue on avustanut Hangon kalamiesten lapsi- ja nuorisotoimintaa 100 :lla. Paavo Paju valittiin Hangon kalastajakillan varsinaiseksi edustajaksi Nylands Fiskarförbundin hallitukseen vuosikokouksessa maaliskuussa 2014, oltuaan kahtena vuotena läntisen Uudenmaan kalastusalueiden edustajana hallituksessa.
LÄNSI UUDENMAAN KALASTUSALUE SIVU 5/6 Puheenjohtaja on paneutunut hyljeasiaan ja on mukana työryhmässä jonka työn tarkoituksena on vähentää hylkeiden aiheuttamia vahinkoja, m.m. järjestämällä hylkeenmetsästystä järkiperäisesti yhteistyönä vedenomistajien, ammattikalastajien ja metsästäjien kesken. Paju on 11.12.2012 lähtien valittuna Suomenlahden Meritaimentoimikuntaan. Uudenmaan rannikko-kalastusalueilla on yhteinen edustaja, Magnus Lindholm vesiensuojeluyhteistyöryhmässä. Lindholm osallistui 3 kokopäiväiseen seminaariin vuoden aikana. Varahenkilönä toimii Kurt Forsman Inkoon kalastusalueesta. Kalastusalueet jakavat matka- ja kokouskustannuksia. Länsi Uudenmaan kalastusalue on vuonna 2015 myös ollut edustettuna seuraavissa tilaisuuksissa: Kalatalouden Keskusliitto Kommunikationens grunder tammikuussa Åbolands Fiskarförbundin kalastusalue-seminaarit tammikuussa ESKO-ryhmän kalastusfoorumi, kolme kokoontumista talven ja kevään aikana Kalatalouden Keskusliiton valtakunnalliset kalastusaluepäivät helmikuussa ja ruotsinkieliset kalastusaluepäivät syyskuussa Merimetso-seminaarit; helmikuussa Uudessakaupungissa ja marraskuussa Turussa. ESKO-ryhmän/Etelä Suomen Merikalastajainliiton infotilaisuus Metsähallituksen selvityksestä koskien Kansallispuistoa maaliskuussa. Nylands Fiskarförbund ja Uudenmaan kalatalousyhteisöjen liitto vuosikokoukset maaliskuussa Rannikon ELY-keskuksen infopäivät syyskuussa ja marraskuussa Turussa (Tukholma) Maa- ja metsätalousministeriön koulutuspäivät uudesta kalastuslaista ja asetuksesta joulukuussa Tampereella Isännöitsijä on sekä Nylands Fiskarförbund r.f:n hallituksessa Porvoon-Sipoon ja Itäisen Uudenmaan kalastusalueiden edustajana, Uudenmaan Kalatalousyhteisöjen liiton r.y. hallituksen jäsen rannikkokalastusalueiden edustajana että Kalatalouden Keskusliiton r.y. hallituksessa edustaen edellä mainittuja järjestöjä. KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA Hangon kalastusalueen käyttö-ja hoitosuunnitelma vahvistettiin vuosikokouksessa huhtikuussa 2007. Tärkein tavoite on monipuolinen kalastus ja vesialueiden käyttö. Bromarf-Tenholan kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma vahvistettiin vuosikokouksessa 11.4.2006. Tämänkin suunnitelman tärkein tavoite on monipuolinen kalastus ja vesialueiden käyttö. Länsi Uudenmaan kalastusalueella ei ole valtuuksia ylimenokauden aikana 2016-2018 hyväksyä käyttö- ja hoitosuunnitelmaa. Tehtävä kuuluu uudelle kalatalousalueelle jonka toiminta alkaa vuonna 2019. TULEVA TOIMINTAVUOSI Tärkeitä tehtäviä tulevina vuosina ovat kalavesienhoito, kalastuksenvalvonnan kehittäminen, yleinen edunvalvonta ja tiedottaminen. Erityisen tärkeää on että kalastusalueen edustajat vuonna 2016 osallistuvat ELY-keskuksen yhteistyöryhmän työhön, laatia ehdotus kalatalousalueiden rajoiksi. VOIMASSA OLEVAT KALASTUSSÄÄNNÖKSET, Lain ja asetuksen säädökset sekä viranomaispäätökset Uusi kalastuslaki ja asetus ovat tuoneet säännöksiä pyyntimitoista, kalalajien rauhoituksista, verkkokalastuksen sekä onginnan ja pilkinnän rajoittamisesta sekä saaliskiintiöistä. Kooste uusista säännöksistä on luettavissa esimerkiksi osoitteessa: http://www.ahven.net/pyyntimitat Kalastusalueen päättämät kalastusrajoitukset ovat voimassa 31.12.2020 asti. Poikkeuksena kalastusasetuksessa säädetyt kalojen pyyntimitat. Hangon kaupungin päätökset Hangon kaupungin tekninen lautakunta on 20.10.2010, 134 päättänyt seuraavasti: Kaikki kalastus on kielletty satama-alueella, paitsi onkiminen muualla kuin venepaikoilla. Onkiminenkaan ei saa häiritä
LÄNSI UUDENMAAN KALASTUSALUE SIVU 6/6 venesataman käyttöä. KALASTUSALUEEN PÄÄTÖKSET Rauhoituspiirit Hangon kalastusalueen vuosikokous 2002 päätti Tvärminnen eläintieteellisen aseman aloitteesta perustaa rauhoituspiirit (LoF 43 ) kahteen paikkaan Tvärminnen kylässä: Krogarviken-Kvarnskär sekä Landbjörkskär ja Sjöbjörkskär välinen salmi. Päätös uusittiin vuonna 2011. Kaikenlainen kalastus on kielletty. Poikkeuksena tieteellisessä tarkoituksessa tapahtuva kalastus. Verkkokalastuksen säätely Aiemmalla Bromarv-Tenholan kalastusalueella ei saa kalastaa verkoilla joiden solmuväli on alle 45 mm. Poikkeuksena syöttikalan, silakan, kilohailin ja kuoreen kalastus. Suositus - alamitta Bromarv-Tenholan kalastusalue on päättänyt siian (25 cm) ja hauen (42 cm) pyyntimittaussuosituksesta. KALASTUSALUEEN YHTEYSTIEDOT Postiosoite: Tallbackantie 69 A, 07900 Loviisa Isännöitsijä: Gabi Lindholm, puh: (050) 404 2738, s-posti: gabi.lindholm@kolumbus.fi Puheenjohtaja: Paavo Paju, puh: (050) 5262 767, s-posti: peepaju@gmail.com Varapuheenjohtaja: Karl-Johan Lindqvist, puh. (0400) 580 710 Kotisivut: osoitteessa: www.ahven.net Hangossa 7.3.2016 Hallitus