2016-2017. Julki. PSHP:n tallentajan opas. Pirjo heikkilä



Samankaltaiset tiedostot
Liite 5 1/ /ev

Tallentajan opas. Julki Pirjo Heikkilä

Tallentajan opas. Julki Pirjo Heikkilä

Julkaisujen tulee olla joltakin yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen painoalueelta, joita ovat:

Oulun yliopisto. Julkaisutietojen tallentaminen Oulun yliopisto tutkii - tietokantaan

KESKITETTY JULKAISUTIETOJEN TALLENTAMINEN

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta

Jure-projekti. KOTA-AMKOTA-seminaari , Helsinki. Opetusneuvos Olli Poropudas

Julkaisufoorumien luokittelu

Ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirja 2014 Sivu 60 / 69

ARTOn / ARTIVAn hyödyntäminen julkaisutiedonkeruussa

Web of Science, Scopus ja Tutka. Matti Rajahonka

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2

Julkaisujen, aktiviteettien ja uutisten tietojen tallennus LaCRISjärjestelmään

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet

Usein kysytyt kysymykset bibliometriikasta

JAMKin henkilöstön julkaisutietojen tallennus JUSTUS-palveluun OKM:n julkaisutiedonkeruuta varten

Ote OKM:n ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirjasta 2012 Sisältö

Julkaisufoorumin ohjausryhmä LIITE 1. Unifi lähetti yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin:

OPETUSMINISTERIÖ. KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset. KOTA-AMKOTA seminaari Helsingin yliopisto

HY LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA DOSENTUURIT

Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa

Julkaisut, esitelmät, patentit ja tieteelliset asiantuntijatehtävät / Publications, Presentations, Patents and Expert Tasks of the staff at TUT

Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa

0 KESKEN Julkaisun tietoja ei siirretä Juuliin tai raportoida OKM-tiedonkeruussa, mutta voidaan siirtää tiettyihin erikseen sovittaviin palveluihin.

Julkaisurekisteri JULKI KÄYTTÄJÄN OPAS. Versio (Päivitetty , ks. Liite 5)

Terveystieteiden. kokoelmat ja palvelut

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari

JULKAISUT VAIKUTTAMISEN VÄLINEENÄ

Rinnakkaistallentaminen ja Tampereen yliopiston julkaisuarkisto. Kati Mäki

Julkaisukäytännöt eri tieteenaloilla Hanna-Mari Puuska & Marita Miettinen (Opm julkaisuja 2008:33)

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi.

Lääkärimäärä kasvaa. Lääkärimäärän kehitys vuosina

Käytännön kokemukset opinnäytteiden julkaisijana

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot

Nelli kaukopalvelutyössä

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA. Julkaisuohjeet. Koonnut Pirkko Pussinen

Mitä on Julkaisuarkisto

Julkaisutietojen kerääminen yliopistoista pilottiprojektin tulokset

Julkaisutiedonkeruu laadun työkaluna. Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminta: kuinka kehittää toiminnan laatua

Bibliometriikka yliopiston tutkimuksen arvioinnissa OKM:n Bibliometriikkaseminaari korkeakouluille

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot

ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN

Tietoa maantieteen julkaisuista

LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN TEKSTIIN KANSANTALOUS 2008 Lähdeviitteiden käyttö kandidaatti- ja pro gradu työssä.

Tutkimus ja opetus sotessa

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen välineenä ammattikorkeakouluissa

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto

JULKAISUILTAPÄIVÄ II ( ) Amanuenssi Heli Niskanen Humanistinen tiedekunta, palvelukeskus

Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisuarkistot ja rinnakkaisjulkaiseminen

Ulkomaisten julkaisu- ja viittaustietokantojen hankinta

Selvitys terveydenhuollon yksiköiden tutkimustyöstä vuosilta

Kansallinen julkaisurekisteri ja kotimaiset viitetiedot. Linnea2-konsortion yleiskokous, Jyrki Ilva

IT-päivät 2010 Tutkimuskoordinaattori Anu Liikanen. Korkeakoulukohtaisia tutkimushallinnon ratkaisuja - SoleCRIS Itä-Suomen yliopistossa

Julkaisujen raportointi tuo rahaa tutkimukseen ja opetukseen

OKM:N BIBLIOMETRIIKKASEMINAARI

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto

Kansallisten viitetietokantojen hyödyntäminen JUREssa

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus

Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia

OPETUSMINISTERIÖN JULKAISUTYYPPILUOKITTELU. Käsikirja 2010

Paneelin 20 näkökulma. Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto

Paneeli 7 biotieteet II

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Tietokanta löytyy kirjaston sähköisistä aineistoista ja NELLI-portaalin kautta.

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous LIITE 1

PIKAOHJE Web of Science tietokantojen käyttöön

Rinnakkaisjulkaiseminen ja. LT, dos Riitta Luoto UKK-instituutti ja THL

PSYKOLOGIAN ARTIKKELI- JA MONOGRAFIAVÄITÖSKIRJOJEN RAKENNE MUISTILISTAA VÄITÖSKIRJOJEN OHJAAJILLE JA OHJATTAVILLE

4.5 Julkaisutyyppiluettelo

Kaikki alkaa TUTKAsta. Artikkelin matka avoimeksi. Marja-Leena Harjuniemi

Jälkidigitaalinen tiede tieteellisen tiedon saatavuuden muutos

Rinnakkaistallennuksen arkea, haasteita ja mahdollisuuksia

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA

Avoin julkaiseminen (Open Access) tarkoittaa tieteellisen tiedon avointa saatavuutta internetissä.

Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä. Asiantuntijakokous, Jyrki Ilva

Hoitoisuusluokituksen tietojärjestelmät

Ohje: Miten haen artikkeleita Aleksista

Kohti tieteenalojen tasa-arvoa

Lausuntolomake Pvm: Standardiehdotus: ISO 2789 käännös

ARTIVA-tilannekatsaus

Open Journal Systems digitoitujen aineistojen tallennusalustana ANTTI-JUSSI NYGÅRD SUUNNITTELIJA, TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNTA

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj

Ote OKM:n ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirjasta 2014

TY Amm. Jatkokoul. Tilannekatsaus JIM Yhteistyö (valtak./alueel.) eri erikoisaloilla Koulutussopimukset Erikoistuvien määrät Auditointi

RINNAKKAISTALLENNUSOHJE

Ammattikorkeakoulujen tiedonkeruu 2012 ja muut ajankohtaiset asiat

Transkriptio:

2016-2017 Julki PSHP:n tallentajan opas Pirjo heikkilä

Pirjo Heikkilä Julkin pääkäyttäjä Tays Tutkimus- ja innovaatiopalvelut etunimi.sukunimi@pshp.fi Raila Melin Kirjastoamanuenssi Tampereen yliopiston kirjasto ARVO etunimi.sukunimi@uta.fi Tärkeät linkit tallennukseen: http://libguides.uta.fi/sairaalaportaali/ Palveluntuottaja on Istekki: Oy (http://www.istekki.fi) 10.5.2016

1/21 Sisällysluettelo 1. Julki-rekisteristä... 2 2. Yleistä tallennuksesta... 2 2.1 Perusperiaatteet... 2 2.2 Tyyppiluokitus... 2 2.3 Tieteenalaluokitus... 3 2.4 Toisesta järjestelmästä Julkiin tuodun julkaisun tallentaminen... 3 2.5 epub-muodot eivät tallennuskelpoisia... 4 2.6 Pitkä otsikko... 4 2.7 Puuttuvat sivunumerot... 5 3. Kirjoittajien henkilökortit päivitetään tarpeen mukaan... 6 3.1 Kirjoittajalla yhteys yhteistyösopimuksen kautta... 6 4. Kirjoittajan yhteys terveydenhuollon yksikköön... 6 5. Monen kirjoittajan julkaisu... 7 6. Monen terveydenhuollon yksikön julkaisu eli yhteisjulkaisu... 7 7. Monen yhteyden kirjoittaja ja hänen tunnistamisensa... 7 7.1 Kirjoittajan tunnistaminen useaan terveydenhuollon yksikköön... 8 8. Study groupit ja konsortiot... 11 9. Kansainväliset yhteisjulkaisut... 12 10. Open access julkaisu ja sen tallentaminen... 13 11. Kirjan, selvityksen ja kirjan lukujen tallentaminen... 13 12. Patentin tallentaminen... 18 13. JUFO-pisteet EVO:jen tilalle... 19 14. Valtion tutkimusrahoituksen (VTR) kirjaaminen... 20 15. H-indeksin hakeminen Web of Science - ja Scopus-tietokannoista... 20 16. Lähteet... 21 17. Liitteet... 21

2/21 1. Julki-rekisteristä Julkaisurekisteri Julki on Itä-Suomen yliopistossa kehitetty tietojärjestelmä, jonka avulla kerätään ja käsitellään yliopistosairaalassa, yliopistosairaalan erityisvastuualueella sekä yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa syntyneiden julkaisujen tietoja. Rekisterin tärkein tehtävä on tuottaa julkaisuluetteloita valtion kilpailutettavan tutkimusrahoituksen myöntämisen tueksi. Itä-Suomen yliopiston tietotekniikkakeskus on toimittanut ohjelman kattavan kuvauksen tietokantarakenteineen. Ohjelman nykyisen palveluntuottajan Istekki Oy:n ohjelmakuvaus ja käyttäjän opas on luettavissa osoitteessa: http://www.pshp.fi/julkaisujenrekisterointi PSHP:n Julki-tallentajan opas toimii perusoppaana aloittelevalle tallentajalle ja erityistapausten tallennuksen muistin tukena sekä tietolähteenä kokeneelle tallentajalle. Oppaan luvut on kirjoitettu omiksi kokonaisuuksikseen, joita selkeästi merkityt liitteet tukevat. Oppaan verkkopainosta päivitetään tarpeen mukaan. 2. Yleistä tallennuksesta 2.1 Perusperiaatteet Vain julkaistut julkaisut ovat tallennuskelpoisia. Julkaisu on julkaistu silloin, kun sillä on vuositieto, numero ja sivunumerot. Jotkut lehdet ilmestyvät vain verkossa, mutta yleisimmin lehdellä on kuitenkin myös painettu versio, jonka tiedot tallennetaan. Tallennus tapahtuu aina julkaisukopiosta, kun sellainen on saatavissa. Mikäli kyseessä on vain verkossa ilmestyvä lehti, tallennus tehdään internettulosteesta, jossa näkyy tulostuspäivä sekä kaikki saatavissa olevat bibliografiset tiedot. Julkiin tallennetaan kaikki ne julkaisut ja artikkelit, jotka ovat ilmestyneet terveystieteellisten alojen lehdissä, sarjoissa, selvityksissä ja kirjoissa. Terveystieteen alojen väitös- ja oppikirjat sekä oppikirjojen luvut tallennetaan myös. JUFO- ja/tai IFarvon ei tarvitse olla lehdellä/kustantajalla tallennushetkellä, koska lehti/kustantaja voi saada arvon myöhemmin. Tallentaja, joka saa ensimmäisenä julkaisun, tallentaa sen ja tunnistaa kaikki tekijät julkaisussa olevan tiedon mukaan. Tallennetun julkaisun kopio lähetetään Tampereen yliopiston ARVO-kirjastoon bibliografisten tietojen tarkistusta varte (liitteet 1 ja 2). Epäselvissä tapauksissa julkaisu lähetetään pääkäyttäjälle tiedekeskukseen. 2.2 Tyyppiluokitus Tyypiltään tietokantaan tallennetaan julkaisut, jotka ovat alkuperäis- ja katsausartikkeleita, ammatillisia artikkeleita, tieteellisten lehtien pääkirjoituksia tai kirjeitä, artikkeli- ja monografiaväitöskirjoja tai oppikirjoja ja oppikirjojen lukuja, muita kirjoja tai selvityksiä. Oppikirjat, selvitykset ja niiden luvut eivät tuota julkaisupisteitä, mutta Jufo-luokituksessa niillä on merkitystä.

3/21 Myönnetyt patentit tallennetaan. Niiden ohessa syntyneet lääke- ja terveystieteen alan tuotteet, menetelmät tai laitteet tullevat mukaan tallennettaviin tuotteisiin. Ajankohta ei ole tätä opasta kirjoitettaessa vielä tiedossa. Julkaisua tallentaessa kannattaa ensin miettiä julkaisun muoto ja sitten luonne. Julkaisumuotoja ovat esimerkiksi lehtiartikkelit kirjat kirjat osat muut Luonteeltaan julkaisu voi olla tieteellisen alkuperäistutkimuksen raportointia, laaja-alaista yhteenvetoa tai kommentointia kirjoitettu nimenomaan oppikirjaksi ammatillinen tai yleistajuinen teksti Julkaisutyypit on luetultu liitteessä 3. 2.3 Tieteenalaluokitus OKM:n tieteenalaluokituksessa on Lääke- ja terveystieteen alueella 16 tieteenalaluokkaa. Tätä luokittelua käytetään myös Julkissa (liite 4). 2.4 Toisesta järjestelmästä Julkiin tuodun julkaisun tallentaminen Importointi eli toisesta järjestelmästä tuominen helpottaa tallennustyötä siten, että Julkiin tarjolle tulleissa julkaisuissa ovat täytettyinä valmiiksi kentät: julkaisun nimi kirjoittajat julkaisuvuosi bibliografiset tiedot Importoitussa julkaisussa näkyy tallennettaessa ja tulosteissa tieto siitä, milloin importointi on tehty: Tallentajan tehtäväksi jää kirjoittajien tunnistaminen tieteenalaluokan, kansainvälisen yhteisjulkaisuluokan (ruksi tai ei ruksia) merkitseminen ja kansainvälisyysluokan valitseminen (KV tai KANS) Paperitulosteet tarvitaan edelleen, yleensä etusivu riittää, jos siitä on mahdollista tarkistaa bibliografiset tiedot ja kirjoittajien affiliaatiot. Tarvittavan tulosteen saa esille helposti, kun kopioi Julkissa tarjolla olevan julkaisun otsikon PubMedin hakukenttään.

4/21 2.5 epub-muodot eivät tallennuskelpoisia Ohjelmaan ei tallenneta in print muodossa, submitted for publication -muodossa tai internetissä ennen varsinaista julkaisua nähtävillä olevia tekstejä eli epub-julkaisuja (liite 5). Valitettavasti pubmed-tietokanta ei aina ole ajan tasalla epubien osalta. 2.6 Pitkä otsikko Jos Julkin otsikkokenttään on tallennettava otsikko, joka ei mahdu kokonaan ko. kenttään, otsikkoa kopioidaan niin pitkälti, kun se mahtuu ja loppuun kirjoitetaan etc.

5/21 2.7 Puuttuvat sivunumerot Esimerkki: Julki-tallennus 201400432 Pubmedissä: Biomed res Int. 2014; 2014:508714. Is Roux-Y binding pancreaticojejunal anastomosis feasible for patients undergoing left pancreatectomy? Results from a prospective randomized trial. Julkaisussa: Hindawi Publishing Corporation BioMed Research International Volume 2014, Article ID 508714, 6 pages http:// dx.doi.org/10.1155/2014/508714 Is Roux-Y Binding Pancreaticojejunal Anastomosis Feasible for Patient Undergoing Left Pancreatectomy? Results from a Prospective Randomized Trial Tallennuksen bibliografiset tiedot

6/21 3. Kirjoittajien henkilökortit päivitetään tarpeen mukaan Tallentaja vastaa oman alueensa henkilökorteista. Ne on päivitettävä tarpeen mukaan. Tallennettaessa on huomioitava, että julkaisun tekijän tiedot vastaavat niitä tietoja, jotka hänellä oli julkaisua kirjoittaessaan. Henkilö voi myös julkaista jonkun muun kuin oman yksikkönsä nimissä tai useammankin yksikön nimissä, jolloin julkaisu tunnistetaan aina julkaisussa olevan tiedon mukaan. Julkaisu voidaan näin ollen tunnistaa eri yksiköille ilman, että henkilökorttia muutetaan. Tunnistaminen tapahtuu tällöin lisäämällä toinen yksikkö Laitokset -välilehdellä. 3.1 Kirjoittajalla yhteys yhteistyösopimuksen kautta Osa tutkijoista voi työskennellä terveydenhuollon yksikössä ns. konsultaatiosopimuksella. (vrt. ennen: tutkija, jonka tutkimuksesta aiheutuvia kuluja korvattiin erikoissairaanhoitolain 47 perusteella). Tutkijalla ei ole varsinaista virkaa tai tointa terveydenhuollon yksikössä, mutta hän tekee tiivistä tutkimusyhteistyötä ko. yksikön kanssa. 4. Kirjoittajan yhteys terveydenhuollon yksikköön Kun tekijän yhteys sairaalaan ja/tai terveydenhuollon yksikköön on mainittu artikkelissa, tallennuksessa edetään seuraavasti: tarkistetaan, onko julkaisu jo tallennettu (kirjoitetaan julkaisun alkukirjaimia otsikkokenttään) jos ei tallennettu, haetaan Pubmedistä (liite 8: Pikalinkit) ja tallennetaan kopioiliitä -toiminnolla jos julkaisu on jo tallennettu, tarkastetaan, että kaikki julkaisussa olevat kirjoittajat on tunnistettu oikein; epäselvät julkaisut lähetetään pääkäyttäjälle jos kirjoittajalla ei ole henkilökortissa yhteyttä terveydenhuollon yksikköön, mutta yhteys on julkaisussa, terveydenhuollon yksikkötieto on lisättävä erikseen tunnistusvaiheessa. Henkilökortti tarkistetaan, ja terveydenhuollon yksikkötieto lisätään tarvittaessa. jos julkaisussa on vain Taysin tekijöitä, se lähetetään ARVO-kirjastoon bibliografisten tietojen tarkistusta varten (Osoite on liitteestä 2.)

7/21 5. Monen kirjoittajan julkaisu Useissa julkaisuissa on kirjoittajina useita tutkijoita. Jos kirjoittajia on 1 5, kaikki kirjoitetaan Julki-tietokantaan. Jos tekijöitä on enemmän kuin viisi, kirjoitetaan ensimmäiset kolme ja sitten "et al" (pienillä kirjaimilla, ilman lainausmerkkejä tai pisteitä). Jos Taysin tai sen erityisvastuualueen tekijät eivät ole kolmen ensimmäisen joukossa, heidän nimensä kirjataan "et al" merkinnän jälkeen ja tunnistetaan. Liite 5: Monen kirjoittajan julkaisu 6. Monen terveydenhuollon yksikön julkaisu eli yhteisjulkaisu Jos julkaisussa on usean terveydenhuollon yksikön kirjoittajia mainittuna, heidät tunnistetaan omiin yksiköihinsä. Tallennettu julkaisu lähetetään kirjastoon bibliografisten tietojen tarkistamista varten. Jos julkaisussa on mukana erityisvastuualueen kirjoittaja tai kirjoittajia, se lähetetään pääkäyttäjälle tiedekeskukseen kopiointia ja arkistointimerkintöjä varten. Liite 6: Yhteisjulkaisut 7. Monen yhteyden kirjoittaja ja hänen tunnistamisensa Pääsääntöisesti julkaisun kirjoittajan katsotaan käyttäneen vain yhden terveydenhuollon yksikön resursseja julkaisun tekemiseen (tutkimusaineiston kokoaminen, analysointi, koostaminen, kirjoitustyö jne). Useita yksiköitä voidaan hyväksyä esimerkiksi silloin, jos kirjoittaja on aloittanut tutkimustyön yhdessä terveydenhuollon yksikössä ja jatkanut sen loppuun toisessa. Kirjoittajan tunnistetaan tällöin kahteen tai useaan terveydenhuollon yksikköön julkaisussa olevien affiliaatiomerkintöjen mukaisesti.

8/21 7.1 Kirjoittajan tunnistaminen useaan terveydenhuollon yksikköön Celiac Disease Specific TG2-Targeted Autoantibodies Inhibit Angiogenesis Ex Vivo and In Vivo in Mice by Interfering with Endothelial Cell Dynamics Katri Kaukisen affiliaatiomerkintä: School of Medicine, University of Tampere and Department of Gastroenterology and Alimentary Tract Surgery, Tampere University Hospital, Tampere, and Department of Medicine, Seinäjoki Central Hospital, Seinäjoki, Finland Tallennus:

1. gastroentelologian vastuualue poistetaan 2. tilalle haetaan Seinäjoen keskussairaala 3. tallennetaan muutos 9/21

10/21 Artikkeli näkyy molempien terveydenhuollon yksiköiden luetteloissa: SEKS01 Seinäjoen keskussairaala 2013 Kalliokoski S, Sulic AM, Korponay-Szabó IR, et al, Martucciello S, Mäki M, Kaukinen K, Lindfors K, Caja S. Celiac Disease-Specific TG2-Targeted Autoantibodies Inhibit Angiogenesis Ex Vivo and In Vivo in Mice by Interfering with Endothelial Cell Dynamics. PLoS ONE 2013:8(6):e65887. GAST Gastroenterologian vastuualue 2013 Kalliokoski S, Sulic AM, Korponay-Szabó IR, et al, Martucciello S, Mäki M, Kaukinen K, Lindfors K, Caja S. Celiac Disease-Specific TG2-Targeted Autoantibodies Inhibit Angiogenesis Ex Vivo and In Vivo in Mice by Interfering with Endothelial Cell Dynamics. PLoS ONE 2013:8(6):e65887.

11/21 8. Study groupit ja konsortiot Monikeskustutkimuksilla (study group) tarkoitetaan suuria tutkimuskokonaisuuksia, jotka toteutetaan useassa terveydenhuollon yksikössä. Ko. tutkimusten kautta syntyvissä julkaisuissa eri ryhmien tutkijat/kirjoittajat ovat aktiivisia tutkimuksen eri vaiheissa eivätkä osallistu varsinaiseen kirjoitustyöhön. Tutkijan osallistuminen ryhmän toimintaan mm. potilasaineistolla ei yksinomaan riitä, vaan tutkijan on oltava mukana varsinaisen julkaisun kirjoittamisessa. Tutkijan nimi ja affiliaatio on oltava siis varsinaisten kirjoittajien luettelossa, joka on miltei poikkeuksetta artikkelin otsikon olla. Kollaboraattorit eivät kelpaa. Study groupin tai konsortion nimi voi olla laajassa tiedeartikkelissa kirjoittajaluettelon sisällä tai sen tilalla. Tällöin kirjoittajiksi hyväksytään jokainen ko. ryhmän jäsen ja PSHP:ssä vastaavasti se kirjoittaja, jonka affiliaatio on PSHP:hen, Taysiin tai Tays- Ervaan on purettu auki julkaisussa. Study group -julkaisun tallennus

12/21 9. Kansainväliset yhteisjulkaisut Kansainvälinen yhteisjulkaisu on julkaisu, jossa vähintään yhden artikkelin tekijän terveydenhuollon yksikön osoite on muualle kuin Suomeen. Tietoa tarvitaan tutkijan tutkimushistorian merkittävyyttä analysoitaessa. Kuva kansainvälisen yhteisjulkaisun merkitsemisestä Julkiin.

13/21 10. Open access julkaisu ja sen tallentaminen Open Access tarkoittaa tieteen avointa saatavuutta. Avoimeen saatavuuteen liittyy sekä tutkimusjulkaisujen että tutkimusten taustalla olevien tutkimusaineistojen avoin saatavuus. Open Access -julkaiseminen tarkoittaa vapaata oikeutta lukea, kopioida, tulostaa ja linkittää tieteellisiä julkaisuja kokotekstimuodossa. Tieteellinen julkaisu on avoimesti saatavilla, kun sekä tiedeyhteisö että suuri yleisö voi lukea sitä ilmaiseksi Internetistä. Open access julkaisujen tallennuksesta on oma ohjeliitteensä (liite 8) 11. Kirjan, selvityksen ja kirjan lukujen tallentaminen Väitöskirjoja on kahta julkaisutyyppiä artikkeli- ja monografiaväitöskirja. Ensimmäinen on ns."nippuväitöskirja", joka perustuu jo tieteellisissä lehdissä julkaistuihin tai julkaistaviksi hyväksyttyihin artikkeleihin (tavallisesti viiteen). Artikkeliväitöskirjan alussa on yhteenveto erillisartikkeleista. Monografia on väitöskirja, joka on kokonaan aiemmin julkaisematon yhtenäinen kokonaisuus, erillisteos. Artikkeliväitöskirjan (VKA) ja monografiaväitöskirjan (VKM) tallennus: Väitöskirjan nimiölehdellä on kirjattuna tiedot julkaisusarjasta: Acta Universitatis Tamperensis 1850 ISBN 978-951-44-9205-1 (nid.) ISSN-L 1455-1616 ISSN 1455-1616

14/21 Lisätietoa tunnuksista: ISBN (= International Standard Book Number) koostuu viidestä osasta: Etuliite, maatunnus tai kieliryhmän tunnus, kustantajatunnus, julkaisutunnus ja tarkistusmerkki. ISSN-L tunnus kokoaa julkaisun eri julkaisumuotojen (esim. painetun ja verkkoversion) tunnukset yhteen. ISSN (= International Standard Serial Number) on jatkuvasti ilmestyvän tekstijulkaisun kansainvälinen tunnus.

15/21 Toimitettu oppikirja (TOPK): Kuten kirjoitettu oppikirja, mutta toimitettu eikä samojen tekijöiden kokonaan kirjoittama. Tallennukset perustiedot: Tallennuksen bibliografiset tiedot:

16/21 Luku oppikirjassa (LOPK): Luku oppilaitos- ja opetuskäyttöön suunnatussa kirjassa. Tallennukset perustiedot: Tallennuksen bibliografiset tiedot: Toimitettu selvitys tms. (TSELV): Toimitettu, joskus tilattu, yleisselvitys, usein vapaasti saatavilla. Kustantaja on yleensä julkinen organisaatio.

17/21 Esimerkissä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvitys: http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/b79b33f7-e767-4a74-ab5d-40e9b60a1fe8 Tallennukset perustiedot: Tallennuksen bibliografiset tiedot:

18/21 Luku selvityksessä tms. (LSELV): Luku yleisselvityksessä, usein vapaasti saatavilla, kustantaja yleensä julkinen organisaatio. Tallennukset perustiedot: Tallennuksen bibliografiset tiedot:

19/21 12. Patentin tallentaminen Patenttijulkaisusta (Patent Specification) kopioidaan keksinnön nimi julkaisun nimeksi. Keksijä tai keksijät tallennetaan julkaisun tekijöiksi. Julki lisää automaattisesti sanan keksijä, keksijät, inventor tai inventors tekijäluettelon loppuun patentin kielestä riippuen. Hakija/omistaja: Tähän kirjoitetaan patenttijulkaisusta hakijayrityksen tai -yhteisön nimi. Keksijät voivat myös itse olla hakijoita, esim. PSHP:n tutkijat. Huom. Patentti tallennetaan Julkiin vasta, kun se on hyväksytty. Tällöin hakija on jo myös patentin omistaja. Patenttihakemuksia ei tallenneta. Maa, jossa myönnetty: Maan nimi kirjoitetaan sen omalla kielellä tai englanniksi siten kuin se esiintyy patenttijulkaisussa. Julki lisää automaattisesti sanan patentti, patent maan nimen jälkeen.. Patentin numero: Patenttijulkaisusta. Myöntämispäivämäärä: Patenttijulkaisusta 13. JUFO-pisteet EVO:jen tilalle Tutkijoiden tieteellistä julkaisutoimintaa on helppo mitata määrällisesti. Laadun ja vaikuttavuuden mittaaminen vaatii monipuolisten bibliometristen indikaattoreiden kehittämistä ja hyödyntämistä. Käytössä olevia bibliometrisiä indikaattoreita ovat esimerkiksi Impact Factor -luku, Hirsch-indeksi, SJR (Scientic Journal Ranking), SNIP (Sourse normalized impact per paper), Terkko-factori ja JUFO (Julkaisufoorumiluokitus). Julkaisufoorumiluokitus toimii indikaattorina tieteellisten julkaisukanavien laadun arvioinnissa. Julkaisufoorumissa on kolme tasoluokkaa. Luokkiin 2 ja 3 kuuluvat korkeatasoisimmat ja vaikuttavimmat kansainväliset julkaisukanavat. Luokkaan 1 kuuluu valtaosa tieteellisistä kansainvälisistä ja kansallisista julkaisukanavista, joilla on toimituskunta ja vertaisarviointikäytäntö. Julkaisut, jotka eivät täytä tason 1 kriteereitä, jäävät tasolle 0. Lisätietoa sivulla: http://www.pshp.fi/julkaisujenrekisterointi

20/21 14. Valtion tutkimusrahoituksen (VTR) kirjaaminen Väitöskirjan tekijän affiliaatio on kirjattuna kirjan nimiölehden yläreunaan ja artikkelin kirjoittajan pääsääntöisesti heti otsikon alle. Jos affiliaatio viittaa vain yliopistoon tai muuhun tutkimuslaitokseen, on tarkistettava tekijän maininta tutkimuksen rahoituksesta esim. Kiitokset kohdasta. Valtion tutkimusrahoituksen (VTR) ollessa kyseessä kirjataan artikkelin/julkaisun Kiitokset kohtaan: Suomenkielisen artikkelin/julkaisun ollessa kyseessä kirjataan artikkelin/julkaisun Kiitokset-kohtaan: Tämä tutkimus on rahoitettu (osittain) Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen kilpailutettavalla valtion tutkimusrahoituksella, hankenumero. Englanninkielisen artikkelin/julkaisun ollessa kyseessä kirjataan Acknowledgements-kohtaan. This study was financially supported (partly) by the Competitive State Research Financing of the Expert Responsibility area of Tampere University Hospital, Grant number xxxx. Esimerkki This study was financially supported by the Competitive State Reasearch Financing of the Expert Responsibility area of Tampere University Hospital, 9T010. 15. H-indeksin hakeminen Web of Science - ja Scopustietokannoista Hirsch- eli h-indeksi on vuonna 2005 käyttöönotettu bibliometrinen mittari, jolla voi mitata ja vertailla tutkijoiden vaikuttavuutta. Jos tutkijan julkaisut laitetaan viittausmäärien mukaiseen järjestykseen eniten siteerattu artikkeli ensimmäiseksi, h- indeksi on tutkijan sen julkaisun järjestysnumero, jonka kohdalla siteerausmäärä on mahdollisimman lähellä järjestysnumeroa. Mitä suurempi h-indeksi on, sitä enemmän tutkijalla on paljon viittauksia saaneita julkaisuja. H-indeksissä korostuu tutkijan koko uran merkitys. H-indeksin voi hakea sekä ISI:n Web of Science että Scopus -tietokannoista. Liite 9: Pikalinkit

21/21 16. Lähteet Julkaisurekisteri Julki, käyttäjän opas on osoitteessa http://www.pshp.fi/julkaisujenrekisterointi Tampereen yliopistokirjaston sairaalaportaali on osoitteessa http://libguides.uta.fi/sairaalaportaali/ Dokumentti "Kansallisesti yhtenäiset periaatteet tieteellisten julkaisujen käsittelyyn valtion tutkimusrahoitukseen oikeutetuissa terveydenhuollon toimintayksiköissä (hyväksytty yo-sairaaloiden tutkimusjohtajien kokouksessa 6.11.2015, päiväys 3.12.2015) http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/ 17. Liitteet Liite 1: Liite 2: Liite 3: Liite 4: Liite 5: Liite 6: Liite 7: Liite 8: Liite 9: Kirjoittajan/tekijän tunnistaminen -kaavio Tallentajat ja TaY:n ARVO-kirjaston yhteystiedot Julkiin tallennettavien julkaisujen tyypit Tieteenalaluokitus epub-julkaisut Monen kirjoittajan julkaisu Yhteisjulkaisut Open Access julkaisut Pikalinkit Muistiinpanoille tilaa:

Kirjoittajan tunnistaminen LIITE 1 Julkaisu tallennettavana Kirjoittajalla A affiliaatio Tays-Ervan terveydenhuollon yksikköön julkaisu Kirjoittajalla B ei affiliaatiota Tays-Ervan terveydenhuollon yksikköön julkaisu Julkaisu tallennetaan ja kirjoittaja A tunnistetaan julkaisu Julkaisu lähetetään Tertio-kirjastoon (kts. kiite 2)

LIITE 2 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tiedejulkaisujen tallentajat ja Tampereen yliopiston ARVO-kirjaston yhteystiedot: Tallentajat: http://www.pshp.fi/julkaisujentallentajat Bibliografiset tarkastukset Raila Melin Puhelin: 040 1904238 Terveystieteiden osastokirjasto (TERTIO) ARVO Lääkärinkatu 1 33014 Tampereen yliopisto

LIITE 3 Julkaisurekisteri Julkiin tallennettavien julkaisujen tyypit Lehtiartikkelit: Julkaisutyyppi Englanninkielinen selite ARTIK Alkuperäisartikkeli Original scientific article KATS Katsausartikkeli tieteellisessä Review, minireview lehdessä PÄÄK Pääkirjoitus tieteellisessä Editorial in scientific journal lehdessä KIRJE Kirje, tms. tieteellisessä lehdessä Letter/comment/tech. note/book review AMM Ammatillinen artikkeli Professional article YLEIS Yleistajuinen artikkeli General purpose/popularized article Konferenssijulkaisut: KONF Opinnäytetyöt: Artikkeli konferenssijulkaisussa Paper in proceefings, extended abstract VKA Artikkeliväitöskirja Doctoral dissertation (articles) VKM Monografiaväitöskirja Doctoral dissertation (monograph) Erillisteokset (kirjoitetut kirjat ja selvitykset) KIRJA Kirjoitettu tieteellinen kirja Authored scientific monograph OPK Kirjoitettu oppikirja Authored prescribed textbook AKIR Kirjoitettu ammatillinen kirja Authored prosession-oriented monograph SELV Kirjoitettu selvitys tms. Authored working paper, report, etc. Kokoomateokset (toimitetut kirjat ja selvitykset): TOIM Toimitettu tieteellinen kirja Edited scientific monoraph TOPK Toimitettu oppikirja Edited prescribed textbook

LIITE 3 TAKIR Toimitettu ammatillinen kirja Edited profession-oriented monograph TSELV Toimitettu selvitys tms. Edited working paper, report, etc. Kokoomateosten osat (kirjojen ja selvitysten luvut) LUKU Luku tieteellisessä kirjassa tai Chapter in monograph/series sarjassa LOPK Luku oppikirjassa Chapter in prescribed textbook LAKIR Luku ammatillisessa kirjassa Chapter in professionoriented monograph LSELV Luku selvityksessä tms. Chapter in working paper etc. Muut: PAT Tieteellinen patentti Scientific patent KEKS Keksintöilmoitus Invention report AV ELEKT Audiovisuaalinen tuote (sisäiseen käyttöön) Elektroninen tuote (sisäiseen käyttöön) Audiovisual product Electronic product Alkuperäisartikkeli (ARTIK): Uutta tietoa tai tulkintaa sisältävä tieteelliseen tutkimukseen perustuva artikkeli. Tieteellisen tutkimuksen luonne on riippuvainen tieteenalasta: esimerkiksi lääketiede ja luonnontieteet tekevät usein empiirisiä kokeita numeroilla mitattavilla menetelmillä. Tieteellisen alkuperäisartikkelin ei tarvitse olla empiiristä tutkimusta, vaan se voi olla myös teoreettista tai käsitteellistä kehittelyä tai tulkintaa. Olennaista on, että alkuperäisartikkeli julkistaa uutta tieteellistä tietoa eikä siis ole vain katsaus olemassa olevaan kirjallisuuteen. Useimmiten tieteelliset alkuperäisartikkelit julkaistaan kansainvälisessä lehdessä, jolla on niin sanottu referee-käytäntö eli asiantuntijat arvioivat käsikirjoitukset nimettöminä ennen julkaisupäätöstä. Näin tehdään myös kotimaisissa arvostetuissa lehdissä, esimerkiksi Duodecimissä. Kotimaisissa arvostetuissa lehdissä on usein sekä alkuperäisartikkeleita että ammattikäytäntöön liittyviä artikkeleita, kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä taas alkuperäisartikkelien ohella pääkirjoituksia, kirjeitä ja ammattikäytäntöön liittyviä artikkeleita. Luokitus määritellään siis artikkelikohtaisesti eikä lehtikohtaisesti. Tähän luokkaan kuuluvat myös tapausselostukset (case reports, short communications).

LIITE 3 Katsausartikkeli tieteellisessä lehdessä (KATS): Katsaus- eli review-artikkeli, jossa tehdään laaja-alainen yhteenveto olemassa olevasta tiedosta kyseisellä la tutkimusalueella. Yhteenveto perustuu usein suureen määrään olemassa olevaa kirjallisuutta aiheesta. Katsausartikkelit julkaistaan yleensä katsauslehdissä (Annual Review of... tai Advances in... tai Yearbook of... tai Current Opinion in... ja niin edelleen) tai muissa tieteellisissä aikakauslehdissä tai sarjajulkaisuissa alkuperäisartikkelien joukossa. Katsaus ei siis sisällä kokeellisten tai kliinisten tutkimusten tai kyselyjen ja haastattelujen tai teoreettisten pohdintojen tuottamaa uutta tietoa tai tulkintaa, vaan katsauksen olemassa olevaan tilanteeseen. Artikkelin katsausluonne ei välttämättä käy ilmi sen nimestä. Tähän luokkaan kuuluu myös minireview. Pääkirjoitus tieteellisessä lehdessä (PÄÄK): Editorial, ledare. Tähän luokkaan tulevat vain sellaisten lehtien pääkirjoitukset, jotka julkaisevat tieteellisiä alkuperäisartikkeleita. Kirje tai muu sellainen tieteellisessä lehdessä (KIRJE): Letter to the Editor, Comment, Technical Note, Book Review. Tieteellisen lehden yleisönosastoon lähetetty kirje, usein mielipiteen ilmaisu tai kommentti. Näissä voi olla myös jokunen kirjallisuusviite lopussa. Tähän luokkaan tulevat myös kirja-arvostelut. Artikkelin nimestä ei asia käy välttämättä ilmi, mutta lehdissä on usein omat osastot tämän tyypin julkaisuille. Ammatillinen artikkeli (AMM): Ei välttämättä tieteellinen, vaan ammattikäytäntöön liittyvä ja tietylle ammattikunnalle tarkoitettu. Nämä julkaistaan usein ammattikäytäntöön liittyvissä lehdissä, jotka eivät valitse artikkeleitaan tieteellisin perustein, esim. TEHY-lehti. Lehdissä julkaistut hoitosuositukset tulevat myös tähän luokkaan, esim. Duodecimin Käypä hoito - suositukset. Yleistajuinen artikkeli (YLEIS): Yleistajuistettu, popularisoitu, maallikolle, potilaille tai suurelle yleisölle tarkoitettu artikkeli esimerkiksi sanoma- tai aikakauslehdessä. Artikkeli konferenssijulkaisussa (KONF): Vertaisarvioitu artikkeli, joka on julkaistu painetussa tai muuten julkisesti saatavilla olevassa konferenssijulkaisussa. Tieteellisessä kongressissa tms. pidetty esitelmä kokonaisuudessaan, ei pelkästään abstrakti. Artikkeliväitöskirja (VKA): "Nippuväitöskirja", joka perustuu jo tieteellisissä lehdissä julkaistuihin tai julkaistaviksi hyväksyttyihin artikkeleihin. Uutta on tavallisesti vain yhteenveto. Erillisartikkelit tallennetaan kukin erikseen oman tyyppinsä mukaisesti. Monografiaväitöskirja (VKM): Väitöskirja, joka on kokonaan aiemmin julkaisematon yhtenäinen kokonaisuus, erillisteos.

LIITE 3 Kirjoitettu kirja (KIRJA): Monografia, erillisteos, jonka on kokonaan kirjoittanut (ei toimittanut) sama tekijä tai tekijäryhmä. Kirjalla on yksi tai useampi tekijä, jotka/jotka on/ovat vastuussa koko kirjasta. Sillä on ISBNnumero ja kustantaja. Kirjoitettu oppikirja (OPK): Oppilaitos- ja opetuskäyttöön kirjoitettu erillisteos. Kirjoista ei välttämättä käy ilmi, mikä on alun perin tarkoitettu oppikirjaksi, mutta joskus sellainen kirjoitetaan varta varten. Tähän luokkaan kuuluminen ei siis riipu siitä, onko kirja hyväksytty jossakin tutkintovaatimuksiin vai ei. Kirjoitettu ammatillinen kirja (AKIR): Ammattiyhteisölle kirjoitettu kirja, käytännön työhön soveltava ja sitä tukeva erillisteos. Kirjoitettu selvitys tms. (SELV): Muut kuin tieteelliset kirjat; yleistajuinen kirja, working paper, occasional paper, esi-, väli- tai loppuraportti, erillisinä julkaistut hoitosuositukset, muu selvitys, kaunokirjallinen teos, jne. Se on tilattu yleisselvitys, usein vapaasti saatavilla. Kustantaja on yleensä julkinen organisaatio. Selvitys saattaa perustua esimerkiksi jo olemassa oleviin tilastolukuihin tai muihin tietoihin ilman uutta tieteellistä pohdintaa. Toimitettu tieteellinen kirja (TOIM): Tieteellinen kirja, jota sama henkilö tai ryhmä ei ole kirjoittanut kokonaan, vaan on koonnut sen useimmiten monelta kirjoittajalta ja tehnyt toimitustyön. Toimitettu oppikirja (TOPK): Kuten kirjoitettu oppikirja, mutta toimitettu eikä samojen tekijöiden kokonaan kirjoittama. Toimitettu ammatillinen kirja (TAKIR): Toimitettu ammatillinen käsi- tai opaskirja. Toimitettu selvitys tms. (TSELV): Toimitettu, joskus tilattu, yleisselvitys, usein vapaasti saatavilla. Kustantaja on yleensä julkinen organisaatio. Luku tieteellisessä kirjassa/kirjasarjassa (LUKU): Tekijä tai tekijäryhmä on kirjoittanut luvun (jakson, artikkelin) jonkun toisen toimittamaan tieteelliseen kirjaan. Sama henkilö tai ryhmä voi sekä toimittaa koko kirjan että kirjoittaa siihen yhden tai useamman luvun. Koostuu pääosin julkaisemattomasta materiaalista. Kirjan toimituskunta tai vastaava on vertaisarvioinut artikkelin. Kirjalla on ISBN-numero. Kirjan on julkaissut tieteellinen julkaisija. Luku oppikirjassa (LOPK): Luku oppilaitos- ja opetuskäyttöön suunnatussa kirjassa.

LIITE 3 Luku ammatillisessa kirjassa (LAKIR): Luku ammattiyhteisölle kirjoitetussa kirjassa, käytännön työhön sovellettavaa tietoa. Luku selvityksessä tms. (LSELV): Luku yleisselvityksessä, usein vapaasti saatavilla, kustantaja yleensä julkinen organisaatio. Tieteellinen patentti (PAT): Patentti on yhteiskunnan keksijälle myöntämä yksinoikeus keksinnön ammattimaiseen hyödyntämiseen. Patentista on oltava tiedossa sen keksijä(t), omistaja(t) ja myöntämispäivämäärä. Audiovisuaalinen tuote (AV): Filmi, elokuva, radio- tai TV-ohjelma. Elektroninen tuote (ELEKT): Elektroninen tuote on eri asia kuin julkaisu elektronisessa muodossa. Elektroninen tuote on esimerkiksi tietokoneohjelma tai multimediatuote. Huom! Pro gradu töitä ei tallenneta Julkiin

LIITE 4 Julkin uusi tieteenalaluokitus vuodesta 2016 3. Lääke- ja terveystieteet (OKM:n luokituksesta) Luokan Luokan nimi Luokan sisältö koodi 311,1 Biolääketieteet Anatomia ja morfologia, ihmisen genetiikka. immunologia, fysiologia, sytologia, patologia 311,2 Neurotieteet 312,1 Sisätaudit Andrologia, sydän ja verenkiertojärjestelmä, ääreisverenkierron sairaudet, hematologia, hengityselimet, iho- ja sukupuolitautioppi, allergiat, reumatologia, endokrinologia ja aineenvaihdunta, gastroenterologia ja hepatologia, urologia ja nefrologia, geriatria ja gerontologia, yleislääketiede ja sisätautioppi 312,2 Syöpätaudit Onkologia 312,3 Naisten- ja lastentaudit Synnytysoppi ja gynekologia, lastentautioppi 312,4 Neurologia ja psykiatria Kliininen neurologia, psykiatria 312,5 Korva-, nenä- ja kurkkutaudit, silmätaudit 312,6 Kirurgia, anestesiologia, tehohoito, radiologia Kirurgia, akuutti- ja ensihoito, anestesiologia, ortopedia, radiologia, isotooppilääketiede ja lääketieteellinen kuvantaminen, elinsiirrot 313 Hammaslääketieteet Suukirurgia ja -lääketiede 314,1 Terveystiede Sairaanhoito, ravitsemustiede, ruokavalio-oppi, infektiotaudit, epidemiologia, päihdyttävien aineiden väärinkäyttö, lääketieteen etiikka 314,2 Kansanterveystiede, Kansanterveys ja ympäristöterveys, työterveys ympäristö ja työterveys 315 Liikuntatiede 316 Hoitotiede Terveydenhuolto-oppi ja palvelut (myös sairaalahallinto ja terveydenhuollon rahoitus), terveyspolitiikka ja -palvelut 317 Farmasia Toksikologia, lääkeainekemia, farmakologia 318 Lääketieteen bioteknologia 319 Oikeuslääketiede ja muut lääketieteet Terveyden biotieteet; solujen, kudosten ja elinten manipulointiin liittyvät teknologiat; DNA:n ja proteiinien toiminnan tunnistaminen, vaikutukset hyvinvointiin/sairastavuuteen; biomateriaalit, lääketieteen biotekniikkaan liittyvä etiikka

LIITE 5 Epub julkaisujen tallentaminen ESIMERKKI 1: 1.) Ennen julkaisua näkyy PubMedissä näin: E-pub-tekstin nimi ja kirjoittajat: E-pub tekstin alatunnisteessa: 2.) Julkaistuna näkyy PubMedissä näin: BJU Int. 2009 Apr;103(8):1132-5. Epub 2008 Nov 25. Urethral in situ biocompatibility of new drug-eluting biodegradable stents: an experimental study in the rabbit. Kotsar A, Isotalo T, Uurto I, Mikkonen J, Martikainen P, Talja M, Kellomäki M, Salenius JP, Tammela TL. Jälkimmäinen artikkeli on jo julkaistu ja sillä on bibliografiset tiedot. Epäselvissä tapauksissa on tarkistettava sekä kustantajan sivulta että Pubmedistä.

LIITE 5 ESIMERKKI 2: Ennen julkaisua näkyy PubMedissä näin (ei bibliografisia tietoja): 1: Am J Epidemiol. 2009 Jun 10. [Epub ahead of print] Links A Systematic Evaluation of Factors Associated With Nocturia--The Population-based FINNO Study. Tikkinen KA, Auvinen A, Johnson TM 2nd, Weiss JP, Keränen T, Tiitinen A, Polo O, Partinen M, Tammela TL

LIITE 6 Monen kirjoittajan julkaisut ESIMERKKI 1: J Clin Invest. 2008 July 1; 118(7): 2620 2628. Variations in the G6PC2/ABCB11 genomic region are associated with fasting glucose levels Wei-Min Chen, 1,2 Michael R. Erdos, 3 Anne U. Jackson, 4 Richa Saxena, 5 Serena Sanna, 4,6 Kristi D. Silver, 7 Nicholas J. Timpson, 8 Torben Hansen, 9 Marco Orrù, 6 Maria Grazia Piras, 6 Lori L. Bonnycastle, 3 Cristen J. Willer, 4 Valeriya Lyssenko, 10 Haiqing Shen, 7 Johanna Kuusisto, 11 Shah Ebrahim, 12 Natascia Sestu, 13 William L. Duren, 4 Maria Cristina Spada, 6 Heather M. Stringham, 4 Laura J. Scott, 4 Nazario Olla, 6 Amy J. Swift, 3 Samer Najjar, 13 Braxton D. Mitchell, 7 Debbie A. Lawlor, 8 George Davey Smith, 8 Yoav Ben-Shlomo, 14 Gitte Andersen, 9 Knut Borch-Johnsen, 9,15,16 Torben Jørgensen, 15 Jouko Saramies, 17 Timo T. Valle, 18 Thomas A. Buchanan, 19,20 Alan R. Shuldiner, 7 Edward Lakatta, 13 Richard N. Bergman, 20 Manuela Uda, 6 Jaakko Tuomilehto, 18,21 Oluf Pedersen, 9,16 Antonio Cao, 6 Leif Groop, 10 Karen L. Mohlke, 22 Markku Laakso, 11 David Schlessinger, 13 Francis S. Collins, 3 David Altshuler, 5 Gonçalo R. Abecasis, 4 Michael Boehnke, 4 Angelo Scuteri, 23,24 and Richard M. Watanabe 20,25 Luettelon alku ja loppu poistettu esimerkistä. 18 Diabetes Unit, Department of Health Promotion and Chronic Disease Prevention, National Public Health Institute, and Department of Public Health, University of Helsinki, Helsinki, Finland. 19 Department of Medicine, Division of Endocrinology, and 20 Department of Physiology and Biophysics, Keck School of Medicine, University of Southern California, Los Angeles, California, USA. 21 South Ostrobothnia Central Hospital, Seinäjoki, Finland.

LIITE 6 Tallennus: Tuomilehto J tunnistetaan Seinäjoen keskussairaalaan. Ei-tulosteta -ruksia ei välttämättä tarvitse laittaa, koska julkaisuluetteloita ei enää paineta PSHP:n vuosikertomuksen osana ESIMERKKI 2 Diabetologia. 2008 May;51(5):773-80 Serum α- and γ-tocopherol concentrations and risk of advanced beta cell autoimmunity in children with HLA-conferred susceptibility to type 1 diabetes mellitus L. Uusitalo 1, 2, J. Nevalainen 1, 2, S. Niinistö 3, G. Alfthan 4, J. Sundvall 4, T. Korhonen 2, M. G. Kenward 5, H. Oja 1, R. Veijola 6, O. Simell 7, 8, J. Ilonen 9, 10, M. Knip 8, 11, 12 1, 2, 13 and S. M. Virtanen Luettelon alku poistettu esimerkistä 2 11 Department of Pediatrics, Tampere University Hospital, Tampere, Finland 12 Tampere University Hospital Research Unit, Tampere, Finland

LIITE 6

LIITE 7 Terveydenhuollon yksiköiden yhteisjulkaisu Suomen lääkärilehti 15-16/2009 vsk 64

LIITE 7 Kirjoittajien tunnistaminen eri terveydenhuollon yksiköihin (kohdat 1-4) Kirjoittajien tunnistaminen eri terveydenhuollon yksiköihin (kohdat 5-7)

Julkaisun kaikkien tunnistettujen kirjoittajien terveydenhuollon yksikkötiedot näkyvissä. LIITE 7

LIITE 8 Open Access julkaisun tallentaminen ESIMERKKI PLoS Med. 2011 Nov;8(11):e1001116. Epub 2011 Nov 1. Physical activity attenuates the influence of FTO variants on obesity risk: a meta-analysis of 218,166 adults and 19,268 children. Kilpeläinen TO, Qi L, Brage S, Sharp SJ, Sonestedt E, Demerath E, Ahmad T, Mora S, Kaakinen M, Sandholt CH, Holzapfel C, Autenrieth CS,

LIITE 9 Julkaisujen etsimistä ja tallennusta helpottavia linkkejä Tampereen yliopiston Tertio-kirjaston sivulla Tertio-kirjaston sivusto on osoitteessa: http://www.uta.fi/kirjasto/tertio/index.html. Sairaalaportaalin linkki on http://www.uta.fi/kirjasto/tertio/sairaalaportaali.html Tertion pikalinkit Julkaisujen perushaku PubMed - haku, Medic (kotimaiset) Lehtien ja artikkeleiden etsintä E-käsikirjasto Nellissä Tutkijan julkaisujen ja sairaalan julkaisujen etsintä Hirsch-indeksin hakeminen Tutkijan julkaisujen ja tutkijan H-indeksin etsintä Ohje H-indeksin hakemiseen (pdf) Web of Science, Scopus H-indeksin laskeminen Web of Science - ja Scopus-tietokannoissa Scopus, Web of Science H-indeksin hakeminen Scopustietokannasta Julkaisujen Impact Factor arvojen hakeminen Tietoa Open Access julkaisuista Impact factors (JCR) Open Access JUFO-luokitus Yleistä Lehdet ja sarjat Kirjakustantajat Juuli-julkaisutietoportaali Juuli