Julkaisujen tulee olla joltakin yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen painoalueelta, joita ovat:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkaisujen tulee olla joltakin yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen painoalueelta, joita ovat:"

Transkriptio

1 1/5 Hyväksyjät: YO-shp:n tutkimusjohtajat, Kansallisesti yhtenäiset periaatteet tieteellisten julkaisujen käsittelyyn valtion tutkimusrahoitukseen oikeutetuissa terveydenhuollon toimintayksiköissä Yleistä Tieteellisen tutkimuksen yhtenä mittarina käytetään tutkimuksesta julkaistavien tieteellisten artikkeleiden laatua. Kansallisesti on oleellista, että tieteelliset artikkelit (eli julkaisut) arvioidaan samojen kriteereiden perusteella kaikkialla. Osana kansallista yhtenäistämistyötä on määritelty alla olevia periaatteita julkaisujen käsittelyssä lähtökohtana korkeakoulujen julkaisutiedon ohjeistus (OKM 2015). Tutkimusrahoitukseen oikeutetut toimintayksiköt vastaavat itse siitä, että kaikki niiden julkaisut on tallennettu ja että tiedot ovat totuudenmukaisia ja oikein kirjoitettuja. Julkaisun luokittelusta vastaa sen kirjoittaja. Yksikön johtaja hyväksyy vuosittain oman yksikkönsä julkaisulistan. Kirjaaminen ja tarkistus voidaan tehdä keskitetysti tai hajautetusti, esim. yliopiston ston vastatessa bibliografisten tietojen tarkistamisesta ja neuvonnasta. Julkaisut Julkaisujen tulee olla joltakin yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen painoalueelta, joita ovat: 1) Merkittävien kansanterveysongelmien ja sairauksien ehkäisyn, syntymekanismien, diagnostii-kan, hoidon ja kuntoutuksen perustavaa laatua oleva kliininen ja translationaalinen tutkimus Tutkimusalaan sisältyy merkittäviin kansanterveysongelmiin ja sairauksiin liittyvä väestön neuvonta, potilasohjaus, sairauksien ehkäisy, diagnostiikka, hoito ja kuntoutus. Merkittäviin kansanterveysongelmiin kuuluvat esimerkiksi syöpätaudit, sydän- ja verisuonitaudit, muistisairaudet, diabetes ja mielenterveys- ja päihdeongelmat. Tutkimus voi kohdistua myös muihin runsaasti resursseja kuluttaviin ja kliinisesti ja kansanterveydellisesti merkittäviin tautiryhmiin. 2) Yksilöllistetyn lääketieteen käyttöönottoon ja biopankkitoimintaan liittyvä tutkimus Tutkimusalaan sisältyvät yksilöllisten biologisten ominaisuuksien (esim. geneettiset alttiudet, lääkeainemetabolia) mukaan kohdennettu sairauksien ehkäisy ja hoito sekä geenitiedon käyttöön liittyvät eettiset ongelmat.

2 3) Monien erikoisalojen yhteistyötä vaativiin tai harvinaisiin sairauksiin ja terveysongelmiin liittyvä tutkimus Painoalue kattaa harvinaisten sairauksien ja terveysongelmien monitieteellisen yliopistotasoisen terveystutkimuksen. 4) Palvelujärjestelmän integraatioon ja tuloksellisuuteen, palveluiden laatuun ja vaikuttavuuteen, toimintakäytäntöjen muuttamiseen sekä osaamisen johtamiseen kohdistuva tutkimus Tutkimusalaan sisältyy sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteita tukeva palvelujen integraatioon kohdistuva tutkimus, terveyspalvelujen toimivuus potilaan näkökulmasta, hoitoketjujen sujuvuus, hoitokäytäntöjen alueellisen vaihtelun syyt ja seuraukset, hoitopäätöksiä ja terveyspalvelujärjestelmää koskevan päätöksenteon analysointi sekä digitaalisuuden vaikutukset palveluntuotantoon, rakenteisiin ja tuloksellisuuteen. Laajasti käsitettynä painoalue kattaa koko palvelujärjestelmään suuntautuvaa tutkimusta. Tutkimus pyrkii edistämään palveluketjujen saumattomampia kokonaisuuksia sekä toimivampia peruspalveluja. 5) Väestökohorttien kliinis-epidemiologiset seurantatutkimukset Painoalueen tavoitteena on vahvistaa pitkäjänteisen, koko väestön tai tietyn väestönosan terveyden ja hyvinvoinnin tilaan kohdistuvan seurantatutkimuksen edellytyksiä. Tutkimustuloksilla on merkitystä palvelujärjestelmän vaikuttavuuden seurannan tietolähteenä. 6) Terveyden edistämisen, väestön neuvonnan ja terveyserojen kaventamisen vaikuttavuustutkimus Painoalue liittyy kiinteästi perusterveydenhuollon yksiköiden tehtäväkenttään. Tematiikkaan kuuluvat erityisesti väestön ja potilaiden ohjaus, itsehoitoon tähtäävä tutkimus sekä palvelujärjestelmään suuntautuva tutkimus. 7) Potilaan ja asiakkaan oikeuksiin, valinnanvapauteen sekä potilas- ja asiakasturvallisuuteen kohdistuva tutkimus Painoalue mahdollistaa väestön näkökulman sisällyttämisen terveystieteelliseen tutkimukseen. 2/5 Julkaisuilla tulee olla selkeä yhteys yliopistosairaalaan tai muuhun valtion tutkimusrahoitukseen oikeutettuun terveydenhuollon yksikköön. Pääsääntöisesti yhteyden tulee olla todennettavissa julkaisun kirjoittajien affiliaatiotiedoista, mutta erityistapauksissa riittävänä yhteytenä voidaan pitää myös sitä, että yliopistosairaala tai muu valtion tutkimusrahoitukseen oikeutettu terveydenhuollon yksikkö on merkittävällä tavalla myötävaikuttanut julkaisun syntyyn ja joka kuuluu selkeästi johonkin yllä olevista painoalueista. Tutkimusrahoitukseen oikeutetun toimintayksikön sisällä kahden tai useamman yksikön / klinikan yhteisjulkaisu lasketaan mukaan vain yhden kerran. Vuotuinen ilmoitus koskee laskentavuotta edeltävää vuotta eikä aikaisempien vuosien tietoja voida ta takautuvasti.

3 3/5 Julkaisufoorumiluokitus (Jufo-luokitus) Julkaisufoorumi-luokituksen tarkoitus on tunnistaa vertaisarvioidut julkaisusarjat, konferenssit ja kustantajat, sekä osoittaa tiedeyhteisössä laajimmin arvostetut ja vaikuttavat julkaisukanavat. Luokitus soveltuu suurten julkaisumäärien, ei yksittäisten tutkijoiden arviointiin. Tasoluokitus käsittää kaikki tieteenalat ja pyrkii huomioimaan julkaisukulttuurien erilaisuuden. Julkaisukanavien tasoluokista päättävät 23 asiantuntijapaneelin yli 200 jäsentä, jotka on nimitetty yliopistoilta, tutkimuslaitoksilta, tieteellisiltä seuroilta ja tiedeakatemioilta saatujen ehdotusten perusteella. Luokituksen toteutuksesta ja ylläpidosta vastaa Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV). Tasoluokka 1 sisältää tieteellisten tutkimustulosten julkaisemiseen erikoistuneita ulkomaisia ja kotimaisia foorumeita. Vähimmäisvaatimuksia ovat tieteenalan asiantuntijoista koostuva toimituskunta sekä säännöllinen koko käsikirjoitukseen kohdistuva vertaisarviointimenettely. Tasoluokkaan 1 ei hyväksytä paikallisia vertaisarvioituja julkaisukanavia (esim. yliopistojen omat sarjat), jotka toimivat lähinnä organisaation omien tutkijoiden foorumeina (yli puolet kirjoittajista samasta organisaatiosta). Tasoluokka 2 sisältää tieteen- tai tutkimusalan asiantuntijayleisön laajasti tavoittavia ja arvostamia tieteellisiä julkaisukanavia, joissa tutkijat pyrkivät julkaisemaan parhainta tutkimustaan. Tasolle 2 on hyväksytty pääasiassa kansainvälisiä tieteellisiä julkaisukanavia, joiden toimitus-, kirjoittaja- ja lukijakunta edustaa eri kansallisuuksia. Tasolle 2 on ihmistieteissä hyväksytty myös tasokkaimpia suomen- tai ruotsinkielisiä julkaisukanavia, jotka kattavat tieteenalansa suomalaisen yhteiskunnan, kulttuurin tai historian erityispiirteitä käsittelevää tutkimusta mahdollisimman laajasti. Tasoluokka 3 on tason 2 osajoukko. Se sisältää tieteenalansa laaja-alaisimpia kansainvälisiä julkaisukanavia, joiden (esim. viittausindikaattoreilla mitattu) vaikuttavuus tiedeyhteisössä on erittäin suuri. Toimituskunnissa toimivat tieteenalan johtavat tutkijat ja julkaisemista näillä foorumeilla arvostetaan alan kansainvälisessä tutkijayhteisössä erittäin korkealle. Tasoluokka 0 Tasolle 0 sijoitetaan ne julkaisukanavat, jotka eivät täytä jotakin tason 1 kriteereistä. Tasomerkintä 0 ei anna julkaisukanavalle mitään erityistä statusta, vaan se on luokituksen näkökulmasta samanarvoinen kuin Julkaisufoorumiin kuulumaton julkaisukanava. Tasoluokkiin 2 ja 3 ei ole voitu luokitella kaikkia yllämainitut kriteerit täyttäviä julkaisukanavia, vaan paneelien on täytynyt valita määrätyn kiintiön puitteissa korkeampiin tasoluokkiin ne julkaisukanavat, joihin tasokkaimmat julkaisut valikoituvat kilpailun ja vaativan vertaisarvioinnin seurauksena. Tasoluokkaan 2 on sijoitettu n. 10 % tieteellisistä julkaisusarjoista, ja n. 7 % kustantajista. Tasoluokkaan 3 on sijoitettu n. 3 % julkaisusarjoista ja 1 % kustantajista. Arviointipaneelit päivittävät kaikki tasoluokitukset neljän vuoden välein. Ensimmäinen päivitysarviointi suoritettiin 2014, ja seuraavan kerran tasoluokat 2 ja 3 arvioidaan uudelleen vuonna Vuosittain järjestettävissä täydennysarvioinneissa paneelit voivat hyväksyä tasoluokkaan 1 toistaiseksi luokittamattomia tai aiemmin tasolle 0 luokiteltuja tieteellisiä julkaisukanavia. Julkaisufoorumin verkkosivuilla voi tehdä taso-luokituksia koskevia muutosehdotuksia sekä esittää uusia julkaisukanavia lisättäväksi arviointiin. Lisätiedot ja päivitykset:

4 4/5 Julkaisutyyppiluokittelu Julkaisutyyppi kertoo minkä tyyppisestä julkaisusta on kysymys. Alla olevassa taulukossa on esitetty eri julkaisutyypit. Tulevaisuudessa pyritään kansalliseen yhtenäiseen järjestelmään julkaisujen luokittelussa. Julkaisutyyppi Englanninkielinen selite Lehtiartikkelit: ARTIK Alkuperäisartikkeli Original (scientific) article KATS Katsausartikkeli tieteellisessä lehdessä Review article, minireview PÄÄK Pääkirjoitus tieteellisessä lehdessä Editorial in scientific journal KIRJE Kirje tms. tieteellisessä lehdessä Letter/comment/tech. note/book review AMM Ammatillinen artikkeli Profession-oriented article YLEIS Yleistajuinen artikkeli General readership/ popularised article Konferenssiesitykset: KONF ABSK ABSL Artikkeli konferenssijulkaisussa Abstrakti ssa/sarjajulkaisussa Abstrakti lehdessä/kausijulk:ssa Paper in proceedings, extended abstract Abstract in /series/ supplement Abstract in journal/series Opinnäytetyöt: GRA Pro gradu työ Master's thesis LIS Lisensiaattityö Licentiate thesis VKA Artikkeliväitös Doctoral dissertation (articles) VKM Monografiaväitös Doctoral dissertation () Muut saman tekijän/ tekijäryhmän kokonaan kirjoittamat erillisteokset: KIRJA OPK AKIR SELV Kirjoitettu tieteellinen Kirjoitettu oppi Kirjoitettu ammatillinen Kirjoitettu selvitys tms. Authored scientific Authored textbook Authored professionoriented Authored working paper, report, etc.

5 5/5 Julkaisutyyppi Kokoomateokset: TOIM TOPK TAKIR TSELV Toimitettu tieteellinen Toimitettu oppi Toimitettu ammatillinen Toimitettu selvitys Englanninkielinen selite Edited scientific Edited textbook Edited profession-oriented Edited working paper, report, etc. Kokoomateosten osat: LUKU Luku tieteellisessä ssa/ sarjajulkaisussa Chapter in /series LOPK Luku oppissa Chapter in textbook LAKIR Luku ammatill. Kirjassa Chapter in professionoriented Chapter in working paper, LSELV Luku selvityksessä yms. etc. Muut: PAT Tieteellinen patentti Scientific patent AV Audiovisuaalinen tuote Audiovisual product ELEKT Elektroninen tuote Electronic product MUU Muu julkaisu Other publication Vain julkaisut, joilla on ISSN/ISBN-numero, tallennetaan. Sähköisissä julkaisuissa joissa artikkeli ilmestyy lehden sekä sähköisessä että painetussa versiossa (epub ahead julkaisu) julkaisu tallennetaan vain kerran, ja sen vuoden julkaisutietoihin, jolloin lehden painettu versio ilmestyy ja jolloin julkaisu saa täydelliset bibliografiset tiedot (volyymi, numero ja sivut). Julkaisu saa painetun version IF-arvon.

Liite 5 1/5. 7.4.2014/ev

Liite 5 1/5. 7.4.2014/ev Liite 5 1/5 7.4.2014/ev Kansallisesti yhtenäiset periaatteet tieteellisten julkaisujen käsittelyyn valtion tutkimusrahoitukseen oikeutetuissa terveydenhuollon toimintayksiköissä Yleistä Tieteellisen tutkimuksen

Lisätiedot

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Metodifestivaali 2015 19.8.2015 Tampereen yliopisto Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumi-luokitus 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Ajankohtaista julkaisemisessa 23.3.2017 ESITYS 1. Julkaisufoorumi ja tasoluokat 2. Suomenkieliset

Lisätiedot

Julkaisufoorumien luokittelu

Julkaisufoorumien luokittelu Julkaisufoorumien luokittelu Suunnittelija Janne Pölönen, TSV OKM:n bibliometriikkaseminaari Helsingin yliopisto 11.3.2013 Julkaisufoorumi-luokitus Vuonna 2011 valmistunut tieteellisten julkaisukanavien

Lisätiedot

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Rehtori Keijo Hämäläinen (JY) Julkaisufoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 TAUSTA Tieteelliset julkaisut yliopistojen

Lisätiedot

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta Tutkimus, julkaiseminen ja väitöskirja Tampereen yliopistossa Tampereen yliopisto 15.5.2012 Otto Auranen tutkija, Tampereen

Lisätiedot

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) KOTA seminaari 1.9.2015 Åbo Akademi Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumin esittely 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Koordinaattori Otto Auranen, TSV Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi seminaari Helsinki

Lisätiedot

Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana

Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana Rehtori Matti Manninen Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 Tausta Julkaisut

Lisätiedot

Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi

Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi Kansleri Ilkka Niiniluoto Julkaisufoorumi-seminaari Helsinki 2.2.2015 TAVOITTEET Julkaisufoorumi on tiedeyhteisön toteuttama tieteellisen julkaisutoiminnan

Lisätiedot

Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus

Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Puheenjohtaja Ilkka Niiniluoto, TSV Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 TSV

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN RAHOITUKSESTA

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN RAHOITUKSESTA 1 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Hallitusneuvos Anne Koskela Muistio x.x.2013 LUONNOS 23.4.2013 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN RAHOITUKSESTA 1 Johdanto Valtion

Lisätiedot

Kuopion yliopistollisen sairaalan Hakuohje 1 (14) erityisvastuualueen tutkimustoimikunta VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2018

Kuopion yliopistollisen sairaalan Hakuohje 1 (14) erityisvastuualueen tutkimustoimikunta VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2018 n yliopistollisen sairaalan Hakuohje 1 (14) VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2018 Sisältö 1. Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen tavoitteet ja painoalueet... 1 2. Tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoitus haku. Minna Mäkiniemi Tutkimuspalvelupäällikkö VTR Infotilaisuus 14.5.

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoitus haku. Minna Mäkiniemi Tutkimuspalvelupäällikkö VTR Infotilaisuus 14.5. Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoitus - 2015 haku Minna Mäkiniemi Tutkimuspalvelupäällikkö VTR Infotilaisuus 14.5.2014 Paljonko jaetaan? Valtion rahoitus terveyden tutkimukseen n. 31

Lisätiedot

Kuopion yliopistollisen sairaalan Hakuohje 1 (13) erityisvastuualueen tutkimustoimikunta VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2019

Kuopion yliopistollisen sairaalan Hakuohje 1 (13) erityisvastuualueen tutkimustoimikunta VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2019 n yliopistollisen sairaalan Hakuohje 1 (13) VALTION TUTKIMUSRAHOITUKSEN HAKEMINEN VUODELLE 2019 Sisältö 1. Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen tavoitteet ja painoalueet... 1 2. Tutkimusrahoituksen

Lisätiedot

Vuoden 2018 päivitysarviointi ja uusi luokitus

Vuoden 2018 päivitysarviointi ja uusi luokitus Vuoden 2018 päivitysarviointi ja uusi luokitus Suunnittelupäällikkö Janne Pölönen (TSV) Julkaisufoorumin ohjausryhmän sihteeri Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 OHJAUSRYHMÄ 2016-2019 TSV:n

Lisätiedot

Yliopistojen rahoitusmalli

Yliopistojen rahoitusmalli Yliopistojen rahoitusmalli 2017-2020 5.6.2015 Yliopistojen rahoitusmallin tarkistus 2017 alkaen OKM asetti 12.11.2014. työryhmän yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen. Työn määräaika

Lisätiedot

KESKITETTY JULKAISUTIETOJEN TALLENTAMINEN

KESKITETTY JULKAISUTIETOJEN TALLENTAMINEN KESKITETTY JULKAISUTIETOJEN TALLENTAMINEN Artikkelit Konferenssijulkaisut Kirjat 15.5.2014 Marja Leena Harjuniemi Informaatikko / JYK Kirjasto TUTKA 1.4.2013 Huhtikuusta 2014 alkaen kirjasto syöttää julkaisutiedot

Lisätiedot

Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012: tilanne 26.4.

Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012: tilanne 26.4. Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012: tilanne 26.4. Liisa-Maria Voipio-Pulkki Johtaja, dos. Stm/STO/tepa Sidonnaisuudet: PVK:n sivutoiminen asiantuntijalääkäri Näkökohtia sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoituksen hakeminen vuodelle 2015 Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS:n) erityisvastuualueella

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoituksen hakeminen vuodelle 2015 Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS:n) erityisvastuualueella VTR-hakuohjeet 2015 1 (6) Hakuaika päättyy: tutkimusryhmille 30.5.2014 klo 15.45 organisaatioille 22.8.2014 klo 15.45 Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoituksen hakeminen vuodelle 2015

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin:

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: KYSELY YLIOPISTOILLE JULKAISUFOORUMI-LUOKITUKSEN KÄYTÖSTÄ Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: Hyvät tutkimuksesta vastaavat rehtorit, Tieteellisten

Lisätiedot

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj LAATU TIETEESSÄ tiedeyhteisö: yliopistot, tutkimuslaitokset, tieteelliset

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 3/2012

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 3/2012 Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 3/2012 Aika: torstai 13.12.2012 klo 10-13 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 312 Läsnä: Ilkka Niiniluoto, puheenjohtaja Risto Heiskala Mirja Iivonen

Lisätiedot

Kohti tieteenalojen tasa-arvoa

Kohti tieteenalojen tasa-arvoa Kohti tieteenalojen tasa-arvoa Olli Poropudas ja Janne Pölönen Tieteellisten julkaisujen painoarvoa yliopistojen rahoitusmallissa on lisätty. Vuodesta 2015 alkaen julkaisut-rahoitustekijän perusteella

Lisätiedot

Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen

Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Ajankohtaista TSV:n vertaisarviointitunnuksesta

Ajankohtaista TSV:n vertaisarviointitunnuksesta Ajankohtaista TSV:n vertaisarviointitunnuksesta Anna-Sofia Ruth ja Janne Pölönen Julkaisufoorumi Ajankohtaista julkaisemisessa 13.5.2016 Tieteiden talo Tunnus vertaisarvioiduille tiedejulkaisuille TSV:n

Lisätiedot

Web of Science, Scopus ja Tutka. Matti Rajahonka

Web of Science, Scopus ja Tutka. Matti Rajahonka Web of Science, Scopus ja Tutka Matti Rajahonka 15.5.2014 Julkaisutietoja Tutkaan Voiko julkaisutietoja poimia jostain? Ei kannata tehdä kaksinkertaista työtä. Suomalaisten tieteellisten lehtien artikkelit:

Lisätiedot

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoituksen hakeminen vuodelle 2017 Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS:n) erityisvastuualueella

Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoituksen hakeminen vuodelle 2017 Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS:n) erityisvastuualueella VTR-hakuohjeet 2017 1 (6) Hakuaika päättyy: tutkimusryhmille 10.5.2016 klo 15.45 organisaatioille 1.9.2016 klo 15.45 Yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen valtion rahoituksen hakeminen vuodelle 2017

Lisätiedot

Oulun yliopisto. Julkaisutietojen tallentaminen Oulun yliopisto tutkii - tietokantaan

Oulun yliopisto. Julkaisutietojen tallentaminen Oulun yliopisto tutkii - tietokantaan Oulun yliopisto Julkaisutietojen tallentaminen Oulun yliopisto tutkii - tietokantaan 11.04.2014 Ketkä tallentavat julkaisunsa? Oulun yliopisto tutkii -tietokantaan tallennetaan tiedot kaikista Oulun yliopiston

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 8.9.2014 Liite 1

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 8.9.2014 Liite 1 LIITTEEN SISÄLLYSLUETTELO 1. JULKAISUFOORUMI-LUOKITUS YLIOPISTOJEN RAHOITUSMALLISSA 2015 ALKAEN (S. 1-3) 2. YLEISTIETEELLISTEN JULKAISUSARJOJEN LUOKITTELU (S. 4) 3. JULKAISUFOORUMIN TOIMINTASUUNNITELMA

Lisätiedot

Vuoden 2012 julkaisudata Juulissa

Vuoden 2012 julkaisudata Juulissa Vuoden 2012 julkaisudata Juulissa Asiantuntijaseminaari, 26.11.2013 Jyrki Ilva, jyrki.ilva@helsinki.fi Mikä ihmeen Juuli? OKM:n korkeakouluilta keräämille julkaisutiedoille rakennettu selailu- ja hakukäyttöliittymä

Lisätiedot

Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012

Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012 Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012 Liisa-Maria Voipio-Pulkki Johtaja, dos. Stm/STO/tepa Sidonnaisuudet: PVK:n sivutoiminen asiantuntijalääkäri Terveydenhuoltolaki: 61 Yliopistotasoisen terveyden

Lisätiedot

https://e-lomake.fi/lomakkeet/4028/lomake.html?esikatselu=true

https://e-lomake.fi/lomakkeet/4028/lomake.html?esikatselu=true Sivu /5 Valtion tutkimusrahan haku hankekaudelle 06 ---------------------------------------------------------------- --------------------------- T Ä M Ä O N M A L L I -Ä L Ä T Ä Y T Ä!!!!!!! Lomake on

Lisätiedot

Paneelin 20 näkökulma. Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi

Paneelin 20 näkökulma. Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi Paneelin 20 näkökulma Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi Tutkijakollegium/ Sami Pihlström/ JUFO-seminaari 3.2.2015 1 Taustaa Paneeli 20: Filosofia

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirja 2014 Sivu 60 / 69

Ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirja 2014 Sivu 60 / 69 Ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirja 2014 Sivu 60 / 69 Jos henkilö on ollut osan vuodesta palkattomalla virkavapaalla tai palkattomalla lomalla, vähennetään henkilötyövuotta samassa suhteessa. Jos

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Tiedepalvelukeskus / kl

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Tiedepalvelukeskus / kl Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA Tiedepalvelukeskus / kl 31.1.2019 KYS tieteellinen tutkimus 2018 1 Tutkimuksen vuosi 2018 pähkinänkuoressa KYSissä tehdään tieteellistä

Lisätiedot

Julkaisufoorumi -hanke. Pirjo Markkola / HELA

Julkaisufoorumi -hanke. Pirjo Markkola / HELA Julkaisufoorumi -hanke Pirjo Markkola / HELA 8.12.2010 Julkaisufoorumi-hanke Tavoite: - laatuluokitus kaikkien tieteenalojen ulkomaisille ja kotimaisille julkaisukanaville (tieteelliset lehdet ja kustantamot)

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous 23.8.2012 LIITE 1

Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous 23.8.2012 LIITE 1 Tässä liitteessä on tausta-aineistoa periaatekeskusteluun Julkaisufoorumista ja sen kritiikistä. Liitteessä on kolme osaa: 1. TIETEELLISET JULKAISUT YLIOPISTOJEN RAHOITUSMALLISSA 2013-1016 (s. 1) 2. ALKUPERÄIS-

Lisätiedot

Vertaisarviointitunnus käyttöön

Vertaisarviointitunnus käyttöön Vertaisarviointitunnus käyttöön Julkaisijan aamupäivä 25.9.2014 Janne Pölönen, Anna-Sofia Ruth Tunnus vertaisarvioiduille julkaisuille TSV:n hallitus hyväksyi joulukuussa 2013 tunnuksen rekisteröimisen

Lisätiedot

Yliopistojen tieteellinen ja taiteellinen toiminta sekä yhteiskunnallinen vaikuttavuus vuonna 2011

Yliopistojen tieteellinen ja taiteellinen toiminta sekä yhteiskunnallinen vaikuttavuus vuonna 2011 Yliopistojen tieteellinen ja taiteellinen toiminta sekä yhteiskunnallinen vaikuttavuus vuonna 211 Yhteenveto yliopistoilta kerätyistä julkaisutiedoista Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 213:4

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/2014. Julkaisufoorumin ohjausryhmä. Aika: tiistai klo Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 405

PÖYTÄKIRJA 1/2014. Julkaisufoorumin ohjausryhmä. Aika: tiistai klo Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 405 Julkaisufoorumin ohjausryhmä PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika: tiistai 22.4.2014 klo 10 13 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 405 Paikalla: Puheenjohtaja: Kansleri Ilkka Niiniluoto (Tieteellisten

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ. KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset. KOTA-AMKOTA seminaari Helsingin yliopisto

OPETUSMINISTERIÖ. KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset. KOTA-AMKOTA seminaari Helsingin yliopisto KOTA-AMKOTA julkaisutiedonkeruussa käytettävät luokitukset KOTA-AMKOTA seminaari 13.-14.11.2008 Helsingin yliopisto Erikoistutkija Olli Poropudas OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan

Lisätiedot

JULKAISUILTAPÄIVÄ II ( ) Amanuenssi Heli Niskanen Humanistinen tiedekunta, palvelukeskus

JULKAISUILTAPÄIVÄ II ( ) Amanuenssi Heli Niskanen Humanistinen tiedekunta, palvelukeskus JULKAISUILTAPÄIVÄ II (8.12.2016) Amanuenssi Heli Niskanen Humanistinen tiedekunta, palvelukeskus Tutkasta tulee Converis Nykyinen tutkimustietojärjestelmä TUTKA korvataan uudella järjestelmällä (Converis),

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 2/2013

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 2/2013 Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 2/2013 Aika: tiistai 1.10.2012 klo 10-13 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 405 Läsnä: Ilkka Niiniluoto (Tieteellisten seurain valtuuskunta), puheenjohtaja

Lisätiedot

Julkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot

Julkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot Julkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyviksi!, Helsinki 25.4.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Mihin erillistä julkaisuportaalia tarvitaan? Julkaisuportaali

Lisätiedot

Julkaisufoorumi-projektin tilannekatsaus

Julkaisufoorumi-projektin tilannekatsaus Julkaisufoorumi-projektin tilannekatsaus Koordinaattori Otto Auranen, TSV Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetus- ja kulttuuriministeriön tapaaminen Helsinki 26.5.2011 Tehtävät Laatuluokitus tieteellisille

Lisätiedot

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Julkaisujen avoimuus -työryhmä, 18.9.2014 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Raportti ministeriölle Avoin saatavuus -työryhmän suositukset (marraskuu

Lisätiedot

2016-2017. Julki. PSHP:n tallentajan opas. Pirjo heikkilä

2016-2017. Julki. PSHP:n tallentajan opas. Pirjo heikkilä 2016-2017 Julki PSHP:n tallentajan opas Pirjo heikkilä Pirjo Heikkilä Julkin pääkäyttäjä Tays Tutkimus- ja innovaatiopalvelut etunimi.sukunimi@pshp.fi Raila Melin Kirjastoamanuenssi Tampereen yliopiston

Lisätiedot

Julkaisukäytännöt eri tieteenaloilla Hanna-Mari Puuska & Marita Miettinen (Opm julkaisuja 2008:33)

Julkaisukäytännöt eri tieteenaloilla Hanna-Mari Puuska & Marita Miettinen (Opm julkaisuja 2008:33) Julkaisukäytännöt eri tieteenaloilla Hanna-Mari Puuska & Marita Miettinen (Opm julkaisuja 2008:33) Opm sektoritutkimustapaaminen 04.12.2008 Erkki Kaukonen, TaSTI Tutkimusteemat Tieteenalan julkaisuprofiilin

Lisätiedot

JURE ja julkaisufoorumi. Julkaisuarkistotapaaminen, Jyrki Ilva

JURE ja julkaisufoorumi. Julkaisuarkistotapaaminen, Jyrki Ilva JURE ja julkaisufoorumi Julkaisuarkistotapaaminen, 31.8.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Jure-projekti ja kansallinen julkaisurekisteri OKM:n rahoittama, CSC:n koordinoima Jure-projekti suunnittelee

Lisätiedot

Julkaisut, esitelmät, patentit ja tieteelliset asiantuntijatehtävät / Publications, Presentations, Patents and Expert Tasks of the staff at TUT

Julkaisut, esitelmät, patentit ja tieteelliset asiantuntijatehtävät / Publications, Presentations, Patents and Expert Tasks of the staff at TUT Julkaisut, esitelmät, patentit ja tieteelliset asiantuntijatehtävät / Publications, Presentations, Patents and Expert Tasks of the staff at TUT JULKAISUT/PUBLICATIONS A Vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit

Lisätiedot

Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo

Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo Näissä kalvoissa on periaatteita ja ohjeita, joita Julkaisufoorumin ohjausryhmä on alustavasti luonnostellut JUFO-luokituksen käytölle. Niiden muotoilu ei kuitenkaan ole lopullinen, eikä vielä lopullisesti

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia

Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyväksi -seminaari 25.4.2013 Janne Pölönen ja Johanna Lilja Esityksen sisältö Kysely tiedekustantajille

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja yliopistojen rahoitusmalli

Julkaisufoorumi ja yliopistojen rahoitusmalli Julkaisufoorumi ja yliopistojen rahoitusmalli Tapio Kosunen Opetus- ja kulttuuriministeriö Julkaisufoorumi-seminaari 2.2.2015 Rahoitusmalli ja julkaisut rahoitusmallia on kehitetty jatkuvasti ja ajan myötä

Lisätiedot

Julkaisufoorumi, julkaisurekisterit ja Arto. Arto-päivä, Jyrki Ilva

Julkaisufoorumi, julkaisurekisterit ja Arto. Arto-päivä, Jyrki Ilva Julkaisufoorumi, julkaisurekisterit ja Arto Arto-päivä, 9.5.2012 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Viitetietojen kokoamisen motiivit Tieteellisiä julkaisuja koskevia viitetietoja kootaan kahteen erilaiseen

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 1/2013

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 1/2013 Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 1/2013 Aika: tiistai 16.4.2013 klo 10-13 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 405 Läsnä: Ilkka Niiniluoto (Tieteellisten seurain valtuuskunta), puheenjohtaja

Lisätiedot

Ote OKM:n ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirjasta 2012 Sisältö

Ote OKM:n ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirjasta 2012 Sisältö 1 Ote OKM:n ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirjasta 2012 Sisältö Julkaisutiedonkeruu... 2 Julkaisujen erottelu ryhmittäin (1-6)... 3 Tieteellinen julkaisu, ammatillinen julkaisu ja taiteellinen julkaisu

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JULKAISUTYYPPILUOKITTELU. Käsikirja 2010

OPETUSMINISTERIÖN JULKAISUTYYPPILUOKITTELU. Käsikirja 2010 OPETUSMINISTERIÖN JULKAISUTYYPPILUOKITTELU Sisällysluettelo: JOHDANTO 3 JULKAISUJEN KERUUN MÄÄRITELMÄT 4 Tieteellisen julkaisun määritelmä 4 Taiteellisen ja taideteollisen toiminnan määritelmä 4 Vertaisarviointi

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 14.4.2014 Liite 1

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 14.4.2014 Liite 1 LIITTEEN 1 SISÄLTÖ 1. RAHOITUSMALLITYÖRYHMÄN EHDOTUKSET (s. 1-3) 2. OSITUSTA KOSKEVA OLLI POROPUTAAN KOMMENTTIPAPERI (s. 4-5) 3. KONFERENSSIEN LUOKITTELUA KOSKEVAN KOKOUKSEN MUISTIO (s. 6-10) 4. PANEELIEN

Lisätiedot

KYSin tieteellinen tutkimus 2014

KYSin tieteellinen tutkimus 2014 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA 1(8) Tiedepalvelukeskus / kl 29.1.2015 KYSin tieteellinen tutkimus 2014 Yhteenveto tutkimuksen toiminnan ja talouden mittareista Vuonna

Lisätiedot

Julkaisurekisteri JULKI KÄYTTÄJÄN OPAS. Versio 3.1 10.9.2001 (Päivitetty 23.11.2012, ks. Liite 5)

Julkaisurekisteri JULKI KÄYTTÄJÄN OPAS. Versio 3.1 10.9.2001 (Päivitetty 23.11.2012, ks. Liite 5) 1 Julkaisurekisteri JULKI KÄYTTÄJÄN OPAS Versio 3.1 10.9.2001 (Päivitetty 23.11.2012, ks. Liite 5) 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 4 2. JULKAISUTIETOJEN KÄSITTELYN YLEINEN KULKU 5 2.1 Laitoksen/klinikan

Lisätiedot

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Berliinin julkilausuma 2003. ESF + EUROHORCS: Tiekartta 2008 Julkisuus koskee

Lisätiedot

Tallentajan opas. Julki Pirjo Heikkilä

Tallentajan opas. Julki Pirjo Heikkilä Tallentajan opas Julki 2017 Pirjo Heikkilä Pirjo Heikkilä Julkin pääkäyttäjä Tays Tutkimus- ja innovaatiopalvelut, Tiedekeskus etunimi.sukunimi@pshp.fi Raila Melin Tietopalveluneuvoja Tampereen yliopiston

Lisätiedot

Tallentajan opas. Julki Pirjo Heikkilä

Tallentajan opas. Julki Pirjo Heikkilä Tallentajan opas Julki 2019-2020 Pirjo Heikkilä Pirjo Heikkilä Julkin pääkäyttäjä Tays TKI-keskus etunimi.sukunimi@pshp.fi Raila Melin Tutkimuksen tietopalvelut Tampereen yliopisto ARVO-kirjasto etunimi.sukunimi@tuni.fi

Lisätiedot

Julkaisutietojen kerääminen yliopistoista pilottiprojektin tulokset

Julkaisutietojen kerääminen yliopistoista pilottiprojektin tulokset Julkaisutietojen kerääminen yliopistoista pilottiprojektin tulokset JURE I -työryhmän raportti Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Aineistot... 3 2.1 Yliopistojen aineistot... 3 2.2 Thomson Reutersin Web

Lisätiedot

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta 17.9.2004 Eeva-Liisa Aalto Kotimaisten sarjojen esikoiset Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1834 Acta Societatis Scientiarum Fennicae 1840 Suomi, Tidskrift

Lisätiedot

Julkaisufoorumi-hankkeen ohjausryhmä Pöytäkirja 4/2011

Julkaisufoorumi-hankkeen ohjausryhmä Pöytäkirja 4/2011 Julkaisufoorumi-hankkeen ohjausryhmä Pöytäkirja 4/2011 Aika: tiistai 11.10.2011 klo 9-11 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 401 Läsnä: Ilkka Niiniluoto, puheenjohtaja Jäsenet: Juha Haataja

Lisätiedot

Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma. Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta

Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma. Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta Ansioluettelon laatiminen - tutkimuseettinen näkökulma Eero Vuorio, Turun yliopisto ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta Ansioluettelon kehitys Nimikirjalain muutos 1989 -> valtaosa tieteellisistä, opetuksellisista

Lisätiedot

KYSin tieteellinen tutkimus 2016

KYSin tieteellinen tutkimus 2016 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA 1(11) Tiedepalvelukeskus / kl 7.2.2017 (ve2) KYSin tieteellinen tutkimus 2016 1 Yhteenveto Vuonna 2016 KYSin tutkimuksessa merkittäviä tutkimusaloja

Lisätiedot

JAMKin henkilöstön julkaisutietojen tallennus JUSTUS-palveluun OKM:n julkaisutiedonkeruuta varten

JAMKin henkilöstön julkaisutietojen tallennus JUSTUS-palveluun OKM:n julkaisutiedonkeruuta varten JAMKin henkilöstön julkaisutietojen tallennus JUSTUS-palveluun OKM:n julkaisutiedonkeruuta varten Ohje kirjoitettujen julkaisujen (julkaisutyypit A-E, G) ja taidejulkaisujen (F) tallennukseen Päivitetty

Lisätiedot

Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista

Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista Anna Ruth, Janne Pölönen (TSV) Kokemuksia tieteellisestä kirjoittamisesta ja julkaisemisesta -seminaari 5.6.2015 Vastaajien

Lisätiedot

Julkaisujen raportointi tuo rahaa tutkimukseen ja opetukseen

Julkaisujen raportointi tuo rahaa tutkimukseen ja opetukseen https://helda.helsinki.fi Julkaisujen raportointi tuo rahaa tutkimukseen ja opetukseen Holopainen, Mika Antero 2016-10-06 Holopainen, M A 2016, ' Julkaisujen raportointi tuo rahaa tutkimukseen ja opetukseen

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 2.3.2016 LIITE 1

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 2.3.2016 LIITE 1 LIITTEEN 1 SISÄLTÖ 1. JULKAISUFOORUMIN TOIMINTAKERTOMUS 2015 (s. 1-3) 2. JULKAISUFOORUMIN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 (s. 4-8) 3. JULKAISUFOORUMIN ARVIOINTIOHJEET PANEELEILLE (s. 9-15) 1. JULKAISUFOORUMIN

Lisätiedot

Usein kysytyt kysymykset bibliometriikasta

Usein kysytyt kysymykset bibliometriikasta Suomen Akatemia 24.10.2014 Tieteen tila 2014 Usein kysytyt kysymykset bibliometriikasta www.aka.fi/tieteentila 1 Sisällys Aineisto... 3 Miten hyvin Web of Science -pohjainen aineisto kattaa eri alojen

Lisätiedot

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail.

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. Please cite the original version: Tolonen, T. & Marjamaa, M. (2018)

Lisätiedot

Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruun ohjeistus tutkijoille 2015

Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruun ohjeistus tutkijoille 2015 Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruun ohjeistustutkijoille2015 Luonnos 15.9.2014 Sisällys Tiedonkeruun tarkoitus... 2 Julkaisun määritelmä... 2 Julkisuus... 2 Ulkopuolinen julkaisija... 3 Uutuus... 3 Tekijän

Lisätiedot

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: FSD2784 JULKAISUKÄYTÄNNÖT ERI TIETEENALOILLA: PROFESSORIHAASTATTELUT 2007 Tämä dokumentti on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa. Dokumenttia hyödyntävien

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous 23.8.2012 LIITE 3

Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous 23.8.2012 LIITE 3 JULKAISUFOORUMIN SIJOITUSORGANISAATIO JA YLLÄPITO VUODEN 2013 ALUSTA Julkaisufoorumi voi toimia Tieteellisten seurain valtuuskunnassa (TSV) opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) myöntämällä erityisavustuksella

Lisätiedot

TUTKI-julkaisutiedonkeruutyöryhmän toimenpide-ehdotukset

TUTKI-julkaisutiedonkeruutyöryhmän toimenpide-ehdotukset TUTKI-julkaisutiedonkeruutyöryhmän toimenpide-ehdotukset Johdanto RAKETTI-hankkeen tutkimushallinnon osa-aluetta tarkastelevan TUTKI-osahankkeen ohjausryhmä on asettanut yhdeksi tavoitteeksi korkeakoulujen

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 2/2012

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 2/2012 Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 2/2012 Aika: torstai 23.8.2012 klo 10-12 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 401 Läsnä: Ilkka Niiniluoto, puheenjohtaja Risto Heiskala Mirja Iivonen

Lisätiedot

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Jyrki Hakapää johtava tiedeasiantuntija 1 FOR EXELLENCE IN SCIENCE Miksi avoin saatavuus? Avoin saatavuus -termi korostaa strategista pyrkimystä turvata tutkimustulosten

Lisätiedot

Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin

Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi -seminaari 9.11.2011, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Tiedepolitiikan tavoitteet

Lisätiedot

JULKAISUT VAIKUTTAMISEN VÄLINEENÄ

JULKAISUT VAIKUTTAMISEN VÄLINEENÄ JULKAISUT VAIKUTTAMISEN VÄLINEENÄ Artikkelit avoimiksi - teemana rinnakkaistallentaminen Jyväskylän yliopisto 3.2.2011 Pirjo Sutela Teknologian tutkimuskeskus VTT 2 HS 28.12.2010 3 TIETEELLISEN JULKAISEMISEN

Lisätiedot

Ote OKM:n ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirjasta 2013

Ote OKM:n ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirjasta 2013 1 Ote OKM:n ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirjasta 2013 Julkaisutiedonkeruu Sisältö Julkaisutiedonkeruu... 2 Julkaisu... 3 Tieteellinen julkaisu, ammatillinen julkaisu ja taiteellinen julkaisu -määritelmät...

Lisätiedot

4.5 Julkaisutyyppiluettelo

4.5 Julkaisutyyppiluettelo Ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirja 2012 53 4.5 Julkaisutyyppiluettelo A Vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä (Journal article-refereed,

Lisätiedot

Ote OKM:n ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirjasta 2014

Ote OKM:n ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirjasta 2014 1 Ote OKM:n ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirjasta 2014 Julkaisutiedonkeruu Sisältö Julkaisutiedonkeruu... 2 Julkaisu... 3 Tieteellinen julkaisu, ammatillinen julkaisu, taiteellinen julkaisu ja

Lisätiedot

Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruut

Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruut Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruut Hanna-Mari Puuska Korkeakoulujen IT-päivät, Rovaniemi 30.10.2012 hanna-mari.puuska@csc.fi http://raketti.csc.fi/tutki RAKETTI-TUTKI Korkeakoulujen tutkimusta ja tutkimushallintoa

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (6) SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta 9.4.2015

HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (6) SAIRAANHOITOPIIRI Terveyden tutkimuksen tutkimustoimikunta 9.4.2015 HELSINGIN JA UUDENMAAN OHJE 1 (6) VUODEN 2016 YLIOPISTOTASOISEN TERVEYDEN TUTKIMUKSEN HANKEHAKEMUKSEN TEKEMINEN HYKS:N ERITYISVASTUUALUEEN TUTKIMUSTOIMIKUNNALLE 1 Valtion rahoitusjärjestelmä yliopistotasoisessa

Lisätiedot

3.2.2 Julkaisutiedonkeruu: Käsitteet ja määrittelyt 2017

3.2.2 Julkaisutiedonkeruu: Käsitteet ja määrittelyt 2017 2.2 Julkaisutiedonkeruu: Käsitteet ja määrittelyt 2017 Search Käsikirjan status Tiedonkeruun käsikirja 2017 lukittu. 2.2.1 Julkaisu 2.2.2 Tieteellisen julkaisun määritelmä 2.2.3 Ammatillisen julkaisun

Lisätiedot

Bibliometriikka yliopiston tutkimuksen arvioinnissa OKM:n Bibliometriikkaseminaari korkeakouluille

Bibliometriikka yliopiston tutkimuksen arvioinnissa OKM:n Bibliometriikkaseminaari korkeakouluille Bibliometriikka yliopiston tutkimuksen arvioinnissa OKM:n Bibliometriikkaseminaari korkeakouluille 11.3.2013 Leena Huiku Tampereen teknillinen yliopisto TUT RAE 2010-2011 5 paneelia, 23 laitosta, 1127

Lisätiedot

Ostetaan avoimeksi? Avoimen aineiston hankinnan kriteerit. Irene Ylönen Informaatikko Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto

Ostetaan avoimeksi? Avoimen aineiston hankinnan kriteerit. Irene Ylönen Informaatikko Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto Ostetaan avoimeksi? Avoimen aineiston hankinnan kriteerit Irene Ylönen Informaatikko Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto JYU. Since 1863. 6.6.2018 1 Jyväskylän yliopiston avoimen tieteen periaatteet

Lisätiedot

ARTIVA-pilotointi. KVP asiantuntijaseminaari Lassi Lager

ARTIVA-pilotointi. KVP asiantuntijaseminaari Lassi Lager ARTIVA-pilotointi KVP asiantuntijaseminaari 12.9.2013 Lassi Lager ARTIVA-hanke OKM:n rahoittama Kansalliskirjaston kehittämishanke, jonka tarkoitus on edistää kotimaisissa julkaisukanavissa julkaistujen

Lisätiedot

Paneeli 7 biotieteet II

Paneeli 7 biotieteet II Paneeli 7 biotieteet II Tieteenalat: Web of Science luokat: ANDROLOGY (SCI) BIOCHEMICAL RESEARCH METHODS (SCI) BIOCHEMISTRY & MOLECULAR BIOLOGY (SCI) CELL BIOLOGY (SCI) DEVELOPMENTAL BIOLOGY (SCI) GENETICS

Lisätiedot

Juuli - julkaisutietoportaali. Asiantuntijaseminaari, Helsinki 12.9.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi)

Juuli - julkaisutietoportaali. Asiantuntijaseminaari, Helsinki 12.9.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Juuli - julkaisutietoportaali Asiantuntijaseminaari, Helsinki 12.9.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Julkaisuportaalista Juuliksi Kansallisen julkaisuportaalin kehitystyö alkoi syksyllä 2012 Rahoitus

Lisätiedot

Kohti parempia foorumeita

Kohti parempia foorumeita PUHEENVUORO Kohti parempia foorumeita Julkaisufoorumi ja viestinnän tutkimuksen kotimainen julkaisutoiminta 211 214 Heikki Hellman Tieteellinen julkaisutoiminta Suomessa on kansainvälistynyt kovaa vauhtia

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä LIITE 1

Julkaisufoorumin ohjausryhmä LIITE 1 SISÄLLYS 1. Lehtien ja sarjojen luokitus vuoden 2014 päivitysarvioinnissa 2. Vaihtoehtoisia ratkaisumalleja jos tason 2 kiintiötä ei laajenneta 3. Kirjakustantajien luokitus vuoden 2014 päivitysarvioinnissa

Lisätiedot

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Johtajaylilääkäri Turkka Tunturi 26.4.2012 1 VSSHP:n strategia vuosille 2007-2015 Vahva yliopistollinen yhteistyö Vahvistetaan tutkimustoiminnan edellytyksiä Vaikutetaan

Lisätiedot

Suomenkieliset kanavat ja julkaisut Julkaisufoorumissa

Suomenkieliset kanavat ja julkaisut Julkaisufoorumissa Pölönen: Suomenkieliset kanavat ja julkaisut Julkaisufoorumissa PUHEENVUORO Suomenkieliset kanavat ja julkaisut Julkaisufoorumissa Janne Pölönen Tämän katsauksen tarkoitus on kuvata suomenkielisen julkaisutoiminnan

Lisätiedot

Kansallinen julkaisutyyppiluokittelu. Opetusministeriön julkaisutyyppiluokittelu National classification for publications on page 3.

Kansallinen julkaisutyyppiluokittelu. Opetusministeriön julkaisutyyppiluokittelu National classification for publications on page 3. 1 / 5 Kansallinen julkaisutyyppiluokittelu Opetusministeriön julkaisutyyppiluokittelu 2010 National classification for publications on page 3. Julkaisutyyppi A Vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit

Lisätiedot

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari 2.12.2013 TIETEELLINEN TIETO tiedeyhteisön synty 1660-luvulla tieteellinen tieto on julkista tieteen itseäänkorjaavuus

Lisätiedot