Valtiovarainministeriö SUOMEN VAKAUSOHJELMAN TARKISTUS

Valtiovarainministeriö SUOMEN VAKAUSOHJELMAN TARKISTUS Marraskuu 2002 1

1 Talouspolitiikan tavoitteet ja lähtökohdat 1.1 Talouspolitiikan tavoitteet Keväällä 1999 alkaneella hallituskaudella talouspolitiikan päätavoite on ollut työllisyyden parantaminen. Tämä tavoite on edellyttänyt talouspolitiikan linjaa, joka edistää vakaata talouskasvua, parantaa hyödyke-, pääoma- ja työmarkkinoiden toimivuutta sekä luo kansainvälisesti kilpailukykyisen toimintaympäristön pääomien sijoittamiselle ja yritystoiminnalle. Työllisyyden laajapohjaisella kohentamisella ja valtiontalouden vahvistamisella on pyritty varautumaan väestön ikääntymisestä aiheutuviin julkisen talouden rahoitus- ja menopaineisiin. Työmarkkinoiden toimivuutta on parannettu uudistamalla verotusta ja sosiaaliturvajärjestelmiä työllisyyttä ja omatoimisuutta kannustavaan suuntaan. Samalla eläkejärjestelmiä on uudistettu siten, että ne kannustaisivat jatkamaan työssä nykyistä pitempään. Vahva julkinen talous on euroalueen oloissa entistä merkittävämpi kansantalouden vakauden ja kasvun perusta. Tämän perustan vahvistamiseksi valtiontalous on pyritty pitämään ylijäämäisenä ja vähentämään siten valtion velkaa. Hallitusohjelmassa asetettiin tavoitteeksi, että valtiontalouteen syntyisi rakenteellinen kansantalouden tilinpidon mukaisesti laskettu rahoitusylijäämä ja valtion velka supistuisi alle 50 prosenttiin bruttokansantuotteesta vaalikauden päättyessä vuonna 2003. Valtion omaisuuden myynnistä saatavat tulot ohjataan ensisijaisesti valtion velan lyhentämiseen ja tutkimusja tuotekehitystoiminnan edistämiseen. Keväällä 2000 hallitus täsmensi periaatepäätöksessään, että valtionvelan kehitystä tulee arvioida ilman yksityistämistulojen vaikutusta. Hallitus tarkensi myös vuoden 2002 talousarvioesityksen yleisperusteluissa valtion ylijäämätavoitteeksi keskimäärin 1½-2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen kuluvan vuosikymmenen aikana. Tällöin valtion velka saataisiin alenemaan riittävästi julkisen talouden kestävyyden takaamiseksi myöhempinäkin vuosina. Valtionvelan osalta hallitus saavutti täsmennetyn tavoitteensa jo vuonna 2001. Ylijäämätavoitteen toteuttaminen on sen sijaan osoittautunut vaikeaksi talouskasvun merkittävän hidastumisen takia. Vuoden 2003 talousarvioesityksen yleisperusteluissa hallitus toteaa, että vuosina 2002-2003 ollaan jäämässä selvästi jälkeen tavoitellusta ylijäämäkehityksestä. Samalla hallitus toteaa, että aiempaa heikompi lähtökohtatilanne varauduttaessa väestön ikääntymisestä aiheutuviin menopaineisiin korostaa tiukan menokurin sekä markkinoiden toimivuutta ja julkista taloutta vahvistavien rakenteellisten toimien merkitystä. Hallitusohjelman mukaan valtion menot pidetään koko vaalikauden ajan reaalisesti enintään vuoden 1999 varsinaisen talousarvion tasolla. Valtiontalouden toteutunut menokehitys on noudattanut pitkälti hallituksen kehyspäätöksiä vuoteen 2002 saakka, jolloin menot kohosivat selvästi alkuperäistä menolinjausta korkeammiksi. Vuoden 2003 talousarvioesityksessä valtion menot vastaavat suunnilleen vuodelle 2003 päätettyä määrärahakehystä. Talousarvioesityksen menotaso vuodelle 2003 ylittää kuitenkin hallitusohjelmaan kirjatun vuoden 1999 varsinaisen talousarvion tason reaalisesti noin miljardilla eurolla. Osa ylityksestä johtuu veronluonteisten sosiaaliturvamaksujen kevennyksistä, joista aiheutuvat tulomenetykset sosiaaliturvarahastoille on korvattu valtion budjetista. Hallitus ilmoitti ohjelmassaan varautuvansa vaalikauden aikana 1,7-1,8 miljardin euron (noin 1½ prosenttia bruttokansantuotteesta) suuruisiin tulovero- ja sosiaalivakuutusmaksuperusteiden kevennyksiin. Samalla verotuksen painopistettä suunniteltiin muutettavan pääomatulojen, kiinteistövarallisuuden ja ympäristöverojen suuntaan. Kokonaisuudessaan ve- 1

rorasitusta on alennettu vuosina 2000-2002 noin 2,8 miljardilla eurolla, josta arviolta 2,4 miljardia euroa kohdistuu työn verotuksen keventämiseen. Vuoden 2003 talousarvioesityksen yleisperusteluissa hallitus korostaa varovaisuutta veropolitiikan linjauksissa, koska verotulojen lisääntyneen suhdanneherkkyyden takia epävarmuus verotulojen kehityksestä on kasvanut. Talousarvioesityksessä ansiotulojen verotusta esitetään kevennettäväksi 315 miljoonalla eurolla. Veronkevennysten suuruutta on vaikea yksiselitteisesti mitata. Keskituloisen palkansaajan veroaste alenee vuodesta 1999 vuoteen 2003 runsaalla 2 prosenttiyksikköllä. Hallitusohjelman mukaisesti vuoden 2003 talousarvioesityksessä verojen painopistettä siirretään energiaverojen suuntaan. Nykyisen hallituksen virkakausi päättyy keväällä 2003. Hallitus sopii ennen toimikautensa päättymistä vuosille 2004-2007 annettavat määrärahakehykset keväällä 2003. Vuoden 2003 eduskuntavaalien ja uuden hallituksen nimittämisen jälkeen ministeriöt varautuvat toiminta- ja taloussuunnitelmien laadinnassa sekä laadintaprosessin suunnittelussa kehysten tarkistusmenettelyyn. 1.2 Talouspolitiikan laajat suuntaviivat Talouspolitiikan laajat suuntaviivat -asiakirja on Euroopan unionin keskeinen talouspolitiikan yhteensovittamista ohjaava väline. Vuoden 2002 asiakirjassa annetaan Suomen finanssipolitiikalle seuraavat suositukset: - On vältettävä merkittävää poikkeamista keskipitkän aikavälin menolinjauksista, joiden mukaan julkiset menot on pidettävä reaalisesti vuoden 1999 tasolla; tätä silmällä pitäen on noudatettava tiukasti talousarvion vuoden 2002 menotavoitetta ja toteutettava tarvittavat menorajoitukset vuoden 2003 budjetissa. - Paikallishallinnon tasolla on parannettava budjettikuria luomalla tiiviimpi valvontamekanismi säädökselle, jossa paikallishallinto velvoitetaan pyrkimään tasapainoiseen rahoitusasemaan keskipitkällä aikavälillä. - On jatkettava määrätietoisesti eläkeuudistusta erityisesti hyväksymällä ja panemalla täytäntöön varhaisessa vaiheessa eläkemalliin suunnitellut muutokset ottamalla huomioon pidentynyt eliniänodote ja pidentämällä eläkkeeseen oikeuttavien ansioiden laskenta-aika koko työuran kattavaksi. Työmarkkinoiden osalta suositellaan toimenpiteitä, joilla suurta rakennetyöttömyyttä saataisiin alennettua ja työvoimapolitiikkaa tehostettua. Työnteon kannattavuuden lisäämiseksi etuusjärjestelmiä tulisi uudistaa ja varsinkin pienituloisten korkeaa marginaaliverotusta olisi alennettava. Edelleen Suomea kehotetaan tehostamaan aktiivisia työmarkkinatoimia ja suuntaamaan niitä uudelleen suurimman pitkäaikaistyöttömyyden riskin omaavien tarpeisiin. Hyödykemarkkinoiden osalta Suomea kehotetaan voimistamaan kilpailua paikallistasolla julkisten palvelujen tarjonnassa lisäämällä yksityisen sektorin osallistumista palvelujen tarjontaan ja tehostamalla yksityisten palvelutarjoajien välistä kilpailua. Lisäksi kehotetaan lyhentämään uuden yhtiön rekisteröimiseen tarvittavaa aikaa, jotta yritysten perustaminen helpottuisi. Edelleen Suomea kehotetaan antamaan Suomen kilpailuvirastolle toimivaltaa EY:n kilpailulainsäädännön suorassa soveltamisessa. Hallituksen talouspolitiikka on sopusoinnussa talouspolitiikan laajat suuntaviivat -asiakirjan suositusten kanssa. Kansainvälisen ja kotimaisen suhdannetilanteen heikkenemisestä huolimatta julkisyhteisöjen ylijäämäsuhde pidetään varsin korkeana, heikoimpanakin vuotena yli 2 prosentin suuruisena suhteessa bruttokansantuotteeseen. Yksityiskohtaisempi kuvaus hallituksen talouspoliittisista toimista julkista taloutta ja rakennepolitiikkaa koskevien suositusten suhteen esitetään vakausohjelman myöhemmissä luvuissa sekä marraskuussa 2002 laaditussa Suomen rakenneuudistusraportissa 1). 1) Suomen toimenpiteet hyödyke- ja pääomamarkkinoiden uudistamiseksi, valtiovarainministeriö, marraskuu 2002. 2

1.3 Suomen vakausohjelman tarkistus vuonna 2002 Euroopan unionin perustamissopimusta täsmentävän vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan julkisen talouden rahoitusaseman tulee olla keskipitkällä aikavälillä tasapainoinen tai ylijäämäinen. Vuoden 2001 vakausohjelman tarkistuksessa hallitus ilmoitti tavoitteekseen 2-2,5 prosentin suuruisen julkistalouden ylijäämäsuhteen vuosina 2002-2004. Valtiontaloudelle asetettuun 1,5 prosentin vähimmäistavoitteeseen ei ohjelmassa ylletty, minkä vuoksi hallitus ilmoitti tarkastelevansa kevään 2002 määrärahakehysneuvotteluissa keinoja valtiontalouden rakenteellisen ylijäämän saavuttamiseksi vuonna 2003. Kehyspäätösten yhteydessä hallitus totesi, että valtiontalouden rakenteellisen ylijäämän saavuttaminen on edelleen hallituksen keskeinen tavoite, jotta valtionvelkaa voitaisiin alentaa ja varautua väestön ikääntymisestä aiheutuviin julkisen talouden rahoituspaineisiin. Tiukan budjettitalouden lisäksi tavoite edellyttää rakenteellisia uudistuksia julkiseen talouteen ja työmarkkinoille. Eläkejärjestelmän uudistus on tässä merkittävässä roolissa. Vaimeana jatkuneesta talouskasvusta ja menojen kasvusta huolimatta julkisyhteisöjen rahoitustasapaino muodostunee tänä ja ensi vuonna edellisessä vakausohjelman tarkistuksessa arvioitua lievästi paremmaksi. Julkisen talouden ylijäämäsuhteen arvioidaan olevan vuonna 2002 noin yhden prosenttiyksikön ja vuonna 2003 noin puoli prosenttiyksikköä vuoden 2001 vakausohjelman tarkistusta suurempi. Ennakoitua suurempi ylijäämä vuonna 2002 johtuu verotulojen aiemmin arvioitua nopeammasta kasvusta. Valtiontalouden arvioidaan nyt pysyvän niukasti ylijäämäisenä näinä vuosina. Vaikka julkisyhteisöjen rahoitusasema muodostunee vuosina 2002 ja 2003 aiemmin ennakoitua paremmaksi, erityisesti osakekurssien laskua seurannut ns. pörssiherkän veropohjan supistuminen heikentää julkisen talouden rahoitusasemaa aiempiin vuosiin verrattuna. Julkisyhteisöjen ylijäämä supistuu vuonna 2002 noin 1 prosenttiyksiköllä edellisestä vuodesta 3,8 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Ylijäämäsuhde heikkenee edelleen vuosina 2003 ja 2004, mutta kohenee sen jälkeen hieman. Vuonna 2006 julkisyhteisöjen ylijäämän suhteessa bruttokansantuotteeseen arvioidaan olevan 2,8 prosenttia. Vakaus- ja kasvusopimuksen velvoitteiden mukaisesti hallitus ryhtyy välttämättömiksi katsomiinsa korjaaviin toimenpiteisiin mikäli vakausohjelman tavoitteiden toteutuminen vaarantuisi merkittävästi. 1.4 Vakausohjelman käsittely Suomessa Vuoden 2002 vakausohjelman tarkistus on laadittu valtion vuoden 2003 talousarvioesityksen antamisen jälkeen. Vakausohjelman tarkistus on heinäkuussa 2001 EU:n neuvostossa hyväksyttyjen käytännesääntöjen mukainen. Asiakirja toimitetaan EU:n toimielimille sovitun määräajan puitteissa (15.10.-1.12.2002) sen jälkeen kun se on käsitelty valtioneuvoston ohjesäännön perusteella valtioneuvoston yleisistunnossa. Vakausohjelman tarkistus annetaan eduskunnalle tiedoksi kuten aikaisemmatkin ohjelmat. Suomessa pidetään keväällä 2003 eduskuntavaalit, joiden jälkeen maalle nimitetään uusi hallitus. Näin ollen vakausohjelma on vuosien 2004-2006 osalta ohjeellinen. 3

2 Talouden tila ja näkymät 2.1 Viimeaikainen kehitys ja lähiajan näkymät Kansainvälisen talouskehityksen odotettua pidempään jatkunut vaimeus on heijastunut selvästi myös Suomen talouteen. Seitsemän vahvan kasvun vuoden jälkeen kokonaistuotanto lisääntyi vuonna 2001 vain 0,7 prosenttia. Viime vuoden vaatimaton kasvu pohjautui tyydyttävään kotimaisen kysynnän sekä palvelutuotannon kasvuun. Nettoviennin kontribuutio oli negatiivinen ensimmäisen kerran sitten vuoden 1989. Vuonnna 2002 talouskasvu yltänee 1½ prosenttiin. Kasvu perustuu pitkälti yksityiseen kulutukseen, ja ulkomaankauppa tukee kasvua vain hieman. Talouskasvun pysyessä hitaana jo toista vuotta peräkkäin työvoiman kysynnän kasvu pysähtyy ja keskimääräinen työttömyysaste nousee tänä vuonna hieman, 9,2 prosenttiin. Työllisten määrä jää vuoden 2001 tasolle ja työllisyysaste laskee hieman, vajaaseen 68 prosenttiin. Kuluttajahintojen nousuvauhti on kuluvana vuonna hidastunut alle euroalueen keskimääräisen tason ja inflaationäkymät ovat maltilliset. Vuonna 2003 kokonaistuotannon kasvun ennustetaan vauhdittuvan 2,8 prosenttiin kansainvälisen kysynnän vähitellen elpyessä. Kasvusta runsas kolmannes aiheutuu viennin piristymisestä ja loput kotimaisesta kysynnästä, erityisesti yksityisestä kulutuksesta. Kotimaiset edellytykset kasvun jatkumiselle ovat kohtuulliset, sillä yritysten kilpailukyky sekä yritysten ja kotitalouksien rahoitustilanne ovat varsin hyvät. Kasvun ennustetusta voimistumisesta huolimatta keskimääräinen työttömyysaste noussee edelleen hivenen ja työllisyysaste alenee lievästi. Hintojen nousun arvioidaan jäävän 2 prosenttiin edellyttäen, että palkkaratkaisut säilyvät maltillisina. Vuoden 2003 talousnäkymät ovat sangen epävarmat. Yhdysvaltain talouskasvun voimistumiseen liittyvät odotukset saattavat jälleen pettää, jolloin kansainvälisen talouden ja samalla Suomen kasvuedellytykset myös heikkenisivät. Kokonaistuotannon kannalta suurimmat epävarmuudet liittyvät informaatio- ja viestintäteknologiamarkkinoiden elpymistahtiin ja metsäteollisuuden tuotteiden kysynnän kehittymiseen maailmalla. Taulukossa 1 esitettävä arvio talouskasvusta ja siihen vaikuttavista tekijöistä on vuoteen 2003 saakka 8.11.2002 julkistetun valtiovarainministeriön suhdanne-ennusteen mukainen. Kansainvälistä kehitystä koskevat arviot ovat komission marraskuussa 2002 julkistaman ennusteen lähtökohtaoletusten mukaiset. 4

1. Talouskasvu ja siihen vaikuttavat tekijät 2001 2002* 2003* 2004** 2005** 2006** BKT:n määrä, %-muutos 0,7 1,6 2,8 2,6 2,5 2,4 BKT käyvin hinnoin, mrd. euroa 136,0 140,5 146,2 151,5 157,6 163,7 BKT:n hinta, %-muutos 3,0 1,6 1,3 1,0 1,5 1,4 Harmonisoitu kuluttajahintaindeksi, %-muutos 2,7 2,1 2,0 1,0 2,0 2,0 Työllisyyden kasvu 1), %-muutos 1,4 0,2-0,1 0,4 0,4 0,3 Työn tuottavuus 2), %-muutos -0,6 1,8 2,9 2,2 2,1 2,1 Työttömyysaste, % 9,1 9,2 9,4 8,9 8,5 7,9 Huoltotase-erät, määrän %-muutos 1. Yksityinen kulutus 1,1 2,5 2,5 2,8 2,6 2,4 2. Julkinen kulutus 2,1 2,4 1,4 0,9 0,9 0,9 3. Pääoman muodostus 2,5-0,6 0,6 1,9 1,9 1,6 4. Varastojen muutos, %-BKT:sta 0,1-0,3 0,1 0,0 0,0 0,0 5. Tavaroiden ja palvelusten vienti -2,2 1,9 4,5 4,2 4,0 4,0 6. Tavaroiden ja palvelusten tuonti 0,1 1,4 3,2 3,6 3,5 3,4 Laskennallinen vaikutus BKT:n kasvuun, %-yksikköä 7. Kotimainen lopputuotekysyntä 1,8 1,6 1,6 1,9 1,8 1,6 8. Varastojen muutos 0,1-0,3 0,1 0,0 0,0 0,0 9. Nettovienti -1,1 0,4 1,0 0,8 0,7 0,8 Oletukset (Komissio) 3 kk EURIBOR-korko 4,2 3,3 2,8 3,2 - - Obligaatiokorko 10 v 5,0 4,8 4,4 4,7 - - USD/EUR valuuttakurssi 0,90 0,94 0,98 1,0 - - EU-15, BKT:n kasvu, % 1,5 1,0 2,1 2,7 - - Maailman tuonnin määrän kasvu pl. EU, % -1,7 3,2 6,8 7,4 - - Raakaöljy, $/barreli 23,6 25,5 24,1 22,5 - - 1) Kansantalouden tilinpidon mukaan 2) Markkinahintaisen BKT:n määrän ja työllisten lukumäärän välisen suhteen %-muutos Lähteet: Tilastokeskus ja Valtiovarainministeriö. 2.2 Keskipitkän aikavälin talouskehitys Keskipitkän aikavälin kokonaistaloudellisessa laskelmassa oletetaan maailmantalouden kasvun ja EU:n talouskehityksen olevan komission marraskuussa 2002 laatiman lyhyen ajan suhdanne-ennusteen mukaisia (taulukko 1). Vuosia 2004-2006 koskevat keskipitkän aikavälin arviot perustuvat kansantalouden pidemmän ajan kasvuedellytyksiä koskeviin selvityksiin. Keskeinen kasvuun vaikuttava tekijä on työikäisen väestön määrän kasvun pysähtyminen, ja se, että työvoiman ikääntyessä keskimääräinen osallistumisaste alenee. Näiden seurauksena työvoiman tarjonta alenee. Työllisten määrä kuitenkin nousee hieman, kun työttömyysasteen arvioidaan alenevan. Tuottavuuden kasvun oletetaan hieman hidastuvan, kun työllisyyden kasvu painottuu matalan tuottavuuden kasvun palvelualoille. Reaaliansioiden oletetaan lisääntyvän tuottavuuden kasvun mukaisesti. Julkisen talouden tulo- ja menoperusteiden oletetaan kehittyvän luvuissa 3 ja 5 kuvatulla tavalla. Laskelmassa oletetaan, että maailmantalouden elpyminen jatkuu, ja EU-alueen talouskasvu palautuu vuosina 2003-2004 lähes 2,5 prosenttiin. Tämä vauhdittaa myös Suomen vientikysynnän kasvua. Viennin määrän arvioidaan kasvavan vuosina 2004-2006 noin 4 prosenttia vuodessa, mikä lisää tuotannollisia investointeja. Kotitalouksien tulot lisääntyvät, kun työttömyys alenee ja reaaliansiot nousevat. Suotuisa tulokehitys ja talouden myönteinen vire tukevat kulutuskysyntää. 5

Taloustilanteen epävarmuuksista ja pitkän aikavälin haasteista huolimatta Suomen kansantalouden kasvuedellytykset ovat keskipitkällä aikavälillä kohtuullisen hyvät. Suomen tuotantorakenne on painottunut korkean teknologisen osaamisen alueille, joissa pitkän aikavälin kasvumahdollisuudet ovat keskimääräistä paremmat. Mikäli seuraavat palkkaratkaisut säilyvät maltillisina, kotimainen kustannuskehityskään ei muodostu talouskasvun esteeksi. Maailmantalouden kasvun kiihtyessä nämä lähtökohdat tarjoavat hyvät mahdollisuudet viennin toipumiselle. Myös kotimarkkinayritysten markkinat laajenevat, kun terveys- ja hoivapalvelujen kysyntä väestön ikääntyessä kasvaa. Kotimaisessa tuotantotoiminnassa uuden teknologian tarjoamia mahdollisuuksia tuottavuuden parantamiseksi ei ole vielä merkittävästi hyödynnetty. Mikäli tässä onnistutaan, edellytykset tuotannon kasvattamiselle ovat hyvät, vaikka suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle työvoiman määrä kääntyy laskuun jo lähivuosina. Jos kansainvälinen talous kehittyy keskipitkällä aikavälillä suotuisasti ja kotimainen kustannuskehitys säilyy maltillisena, laskelman oletusten vallitessa vuosien 2002-2006 keskimääräiseksi talouskasvuksi muodostuu noin 2½ prosenttia vuodessa. Kasvu on nopeampaa kuin parin viime vuoden aikana, mutta selvästi hitaampaa kuin 1990-luvun jälkipuoliskolla. Työllisyysaste pysyy jokseenkin muuttumattomana 68 prosentin tuntumassa vuoteen 2006, ja työttömyysaste alenee noin 8 prosenttiin. Perusvaihtoehdon rinnalla on tarkasteltu myös hitaamman ja nopeamman kasvun vaihtoehtoja. Niitä kuvataan ohjelman luvussa 5.1. 6

3 Julkisen talouden tasapaino ja velka vuosina 2002-2006 3.1 Finanssipolitiikan strategia Työllisyyttä tukevan vakaaseen kasvuun pyrkivän talouspolitiikan linjan mukaisesti hallitus on asettanut keskeiseksi finanssipoliittiseksi tavoitteeksi rakenteellisen ylijäämän luomisen valtiontalouteen. Tavoitteen toteuttamisessa on nojauduttu vuosittain hyväksyttäviin nelivuotisiin määrärahakehyksiin ja niiden pohjalle rakentuviin vuotuisiin talousarvioihin. Vuosia 2003-2006 koskeva valtion määrärahakehys vahvistettiin 14.3.2002. Sen mukaan valtion kokonaismenot reaalisesti hieman supistuisivat vuosina 2004-2006. Määrärahakehyksissä pysyminen edellyttää seuraavalla hallituskaudella merkittävästi hitaampaa valtion menojen kehitystä kuin vuosina 1999-2003, jolloin hallinnonalojen menot kasvoivat nimellisesti noin 4 prosenttia vuosittain. Menojen reaalikasvu oli noin 2 prosenttia vuodessa. Vakausohjelmassa valtion menot ovat talousarvion ja kahden lisätalousarvion mukaiset vuonna 2002. Vuonna 2003 valtion menot perustuvat talousarvioesitykseen ja vuosina 2004-2006 valtion menojen oletetaan noudattavan määrärahakehyksiä. Menoihin on kuitenkin otettu mukaan maaliskuun 2002 jälkeen tehdyt uudet määrärahapäätökset samoin kuin talousnäkymien muuttumisen aiheuttamat määräraha-arvioiden täsmentymiset. Vakausohjelmassa valtion menot kasvavat tämän seurauksena jonkin verran nopeammin kuin kehyspäätöksessä sovittiin. Valtion tulot ovat marraskuun 2002 suhdanne-ennusteen mukaiset vuosina 2002-2003. Sen jälkeen verotulot määräytyvät arvioidun keskipitkän aikavälin kokonaistaloudellisen laskelman pohjalta. Tuloarvioissa on lisäksi otettu huomioon joidenkin veroperusteiden muutoksista johtuva tuotannon ja tuonnin verojen aleneminen vuodesta 2004 lähtien. Vakausohjelmakaudella taloudellisen integraation laajeneminen ja syveneminen sekä verokilpailun voimistuminen lisäävät paineita myös ansio- ja pääomaverotuksessa. Veropaineiden suuruutta ja ajoittumista on kuitenkin erittäin vaikeata täsmällisesti arvioida. Keskipitkän aikavälin laskelmassa yhteisöveron tuoton kasvua on rajoitettu verokilpailun seurauksena, sen sijaan työvoiman verotuksessa tätä vaikutusta ei ole huomioitu (veropaineista tarkemmin luvussa 5.2). Suomen julkisyhteisöihin kuuluvat valtionhallinnon lisäksi kunnista ja kuntayhtymistä koostuva paikallishallinto ja sosiaaliturvarahastot. Vaikka Suomen työeläkejärjestelmä on pääosin yksityisten vakuutuslaitosten hoidossa, se luetaan mm. lakisääteisyytensä vuoksi julkiseen sektoriin kuuluviin sosiaaliturvarahastoihin. Arvio kuntien talouskehityksestä perustuu Kunnallistalouden ja hallinnon neuvottelukunnan näkemykseen ja edellä esitettyyn kokonaistaloudelliseen kehitykseen. Valtion ja kuntien rahoitussuhteissa tapahtuvia muutoksia selostetaan jäljempänä luvussa 7.2. Sosiaaliturvarahastojen talous määräytyy nykyisen lainsäädännön ja sen tiedossa olevien muutosten pohjalta kokonaistaloudellisen kehityksen mukaisesti. 3.2 Julkisen talouden tasapaino ja velka Julkisyhteisöjen ylijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen supistuu selvästi lähivuosina. Vuonna 2002 ylijäämän arvioidaan pienenevän 3,8 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen, joka on lähes puolittunut tasolta, jolla se oli suurimmillaan vuonna 2000. Ylijäämäsuhteen arvioidaan alenevan edelleen 2,1 prosenttiin vuonna 2004, mutta nousevan vakausohjelmakauden lopulla lähes 3 prosenttiin. Valtiontalous kääntyy vakausohjelmakaudella uudelleen alijäämäiseksi oltuaan ylijäämäinen vuodesta 2000 lähtien. Vielä vuosina 2002 ja 2003 valtiolla säilyy niukka tuloenemmyys, mutta verotuottojen pieneneminen kääntää valtiontalouden alijäämäiseksi vuosina 2004 ja 2005 2). Valtion arvioidaan olevan tasapainossa vuonna 2006. 2) Jos työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 18.11.2002 saavuttama tulopoliittista sopimusta vuosille 2003-2004 koskeva neuvottelutulos hyväksytään riittävän kattavana liittotason neuvotteluissa, hallitus sitoutuu verokevennyksiin ja työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin, joiden vaikutus on vuositasolla 100 miljoonaa euroa valtiontalouden tasapainoa heikentävä, mikä on noin 0,07 % suhteessa BKT:een. Vaikutus on v. 2003 tätä pienempi. Menolisäyksistä valtaosa on määräaikaisia siten, että pysyviä menolisäyksiä on 24 miljoonaa euroa eli 0,016 % suhteessa BKT:een. 7

Kuntatalous kääntyi alijäämäiseksi vuonna 2001, kun verotulojen kasvu hidastui selvästi edellisen vuoden poikkeuksellisen voimakkaan nousun jälkeen ja menojen kasvu nopeutui. Vuonna 2002 kuntatalouden arvioidaan olevan tasapainossa. Kuntatalous pysyy kuitenkin niukasti alijäämäisenä vuosina 2003-2006. Kuntien valtiolta saamiin käyttötalouden valtionosuuksiin on tehty valtion asettamien uusien velvoitteiden ja arvioidun kustannusnousun mukainen puolitettu indeksikorotus. Tulopohjan epävarmuudet ja lisääntyvät menopaineet pitävät kuntien rahoitustilanteen kireänä lähivuodet, ja kuntakohtaiset erot rahoitusasemassa säilyvät edelleen suurina. Kuntien tasapainovelvoite kuitenkin edellyttää, että kunnat pitävät taloutensa osapuilleen tasapainossa kolmen vuoden suunnittelukaudella. Tasapainovelvoitteen ylläpitämiseksi kuntien tulojen suhdanneherkkyyttä on vähennetty ja kuntatalouden seurantaa ollaan kehittämässä. Lisäksi kuntatasolla etsitään määrätietoisesti tehokkaampia toimintatapoja (ks. luku 7.2). Sosiaaliturvarahastojen rahoitusylijäämä alenee hieman vuosina 2002 ja 2003 sosiaaliturvamaksuissa toteutettujen alennusten vuoksi, mutta sen jälkeen sosiaaliturvamaksujen korottaminen nostaa ylijäämän noin 3 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Sosiaaliturvarahastojen ylijäämä muodostuu työeläkerahastoissa. Muiden sosiaaliturvarahastojen - kansaneläkelaitos ja työttömyysvakuutusrahasto - rahoitus perustuu pääosin jakoperiaatteelle. Nopeasti kasvavien sairausvakuutusmenojen sekä eläkeläisten sairausvakuutusmaksun alentamisen vuoksi valtion budjettirahoitus Kansaneläkelaitokselle kasvaa vuonna 2003. Työttömyysvakuutusmaksujen alennusten vuoksi työttömyysvakuutusrahasto on vuonna 2003 alijäämäinen; alijäämä katetaan rahaston ns. EMU-puskuria purkamalla. Kokonaisuutena muut sosiaaliturvarahastot kuin työeläkelaitokset ovat jotakuinkin tasapainossa vakausohjelmakaudella. Työeläkerahastojen markkina-arvo oli vuoden 2001 lopussa 50 prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon. Sosiaaliturvarahastojen puitteissa koottaviksi sovitut, talous- ja rahaliittoon liittymisen motivoimat puskurirahastot ovat täyttyneet etuajassa. Yksityisen sektorin työeläkejärjestelmän tasausrahastoon kerätyn ylimääräisen ns. EMU-puskurin enimmäismäärä vastaa 2½ prosenttia yksityisen sektorin vuotuisesta palkkasummasta ja työttömyysvakuutusrahaston puskuri 3,6 prosentin työttömyysasteesta koituvia vuotuisia ansiosidonnaisen työttömyysturvan menoja. Sosiaaliturvan rahoituksen näkökulmasta vuodet 2003-2006 ovat varautumisen aikaa, sillä tilanne heikkenee nopeasti tarkastelukauden jälkeen väestön ikääntymisen seurauksena. Ikääntymisestä syntyviä haasteita julkiselle taloudelle ja kansantaloudelle pidemmällä aikavälillä tarkastellaan lähemmin luvussa 6 ja sitä täydentävässä liitteessä. Valtion velka suhteessa bruttokansantuotteeseen alenee hallituskauden aikana vuoden 2003 loppuun mennessä arviolta 15 prosenttiyksiköllä, noin 41½ prosenttiin. Ilman valtion omaisuudesta saatujen myyntitulojen vaikutusta valtion velkasuhde olisi arviolta 46½ prosenttia vuonna 2003. Valtion velka suhteessa bruttokansantuotteeseen alenee 39 prosenttiin vakausohjelmakaudella. Kuntien velkakanta on hienoisessa kasvussa, mutta suhteessa bruttokansantuotteeseen kuntien velassa ei ennakoida tapahtuvan oleellisia muutoksia vuoteen 2006 mennessä. Työeläkerahastojen vähentäessä sijoituksiaan valtion velkapapereihin ja valtion eläkerahastojen kasvaessa julkisen talouden velka suhteessa bruttokansantuotteeseen alenee vakausohjelmakaudella vain vähän. Julkisyhteisöjen bruttovelan arvioidaan laskevan 40 prosentin tuntumaan suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2006, eli vain 3 prosenttiyksikköä vuoden 2001 lopusta. Kansantuotteen kasvu vähentää julkisyhteisöjen velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen yhteensä 8 prosenttiyksiköllä vuosina 2002-2006. Taulukon 3 laskelmassa julkisen talouden ylijäämä näkyy pääasiassa muiden rahoitusvarojen nettomääräisenä kasvuna, sillä ylijäämää syntyy lähes yksinomaan työeläkerahastoissa. 8

2. Julkisyhteisöjen talous suhteessa bruttokansantuotteeseen, % 2001 2002* 2003* 2004** 2005** 2006** Rahoitusjäämä Julkisyhteisöt yhteensä 4,9 3,8 2,7 2,1 2,6 2,8 Valtio 2,0 0,9 0,3-0,5-0,2 0,0 Paikallishallinto -0,4 0,0-0,4-0,3-0,4-0,4 Sosiaaliturvarahastot 3,3 2,9 2,8 3,0 3,1 3,2 Julkisyhteisöjen talous Tulot yhteensä 52,0 51,3 49,9 49,1 49,0 48,9 Menot yhteensä 47,1 47,5 47,1 46,9 46,4 46,1 Rahoitusylijäämä 4,9 3,8 2,7 2,1 2,6 2,8 Nettokorkomenot 0,7 0,4 0,1 0,2 0,0-0,1 Perusjäämä 5,6 4,2 2,9 2,3 2,6 2,7 Tulot Verotulot 32,6 32,4 31,2 30,2 30,0 29,8 Sosiaaliturvamaksut 12,5 12,2 12,0 12,2 12,3 12,5 Muut tulot 6,9 6,8 6,7 6,7 6,7 6,7 Tulot yhteensä 52,0 51,3 49,9 49,1 49,0 48,9 Menot Kollektiiviset kulutusmenot 7,6 7,7 7,7 7,6 7,6 7,6 Yksilölliset kulutusmenot 13,5 13,8 13,9 13,9 13,9 14,0 Sosiaaliset tulonsiirrot 16,6 16,8 16,6 16,6 16,5 16,4 Korkomenot 2,7 2,5 2,4 2,3 2,2 2,1 Tukipalkkiot 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 1,5 Kiinteän pääoman bruttomuodostus 2,6 2,5 2,3 2,2 2,2 2,1 Muut menot 2,7 2,7 2,7 2,7 2,6 2,6 Menot yhteensä 47,1 47,5 47,1 46,9 46,4 46,1 Lähteet: Tilastokeskus ja Valtiovarainministeriö. 3. Julkisyhteisöjen bruttovelka suhteessa bruttokansantuotteeseen 2001 2002* 2003* 2004** 2005** 2006** Bruttovelan taso, % BKT:sta 43,4 42,5 41,9 41,9 41,4 40,7 Bruttovelan muutos, %-yks. -0,6-0,9-0,6 0,0-0,5-0,7 Bruttovelan muutokseen vaikuttavat tekijät, %-yksikköä Perusjäämä -5,6-4,2-2,9-2,3-2,6-2,7 Nettokorkomenot 0,7 0,4 0,1 0,2 0,0-0,1 Bruttokansantuotteen kasvun vaikutus -1,6-1,4-1,7-1,5-1,6-1,6 Virta-varantokorjauserät 5,9 4,3 3,8 3,6 3,8 3,7 - Julkisen sektorin velan sulautus 1) 1,9 0,7 0,3 0,2 0,2 0,2 - Yksityistämistulot 0,0-0,9-0,3-0,3-0,3-0,3 - Muiden rahoitusvarojen nettohankinta 4,0 4,5 3,8 3,7 3,9 3,8 Velan keskim ääräinen korko 5,9 5,8 5,8 5,4 5,5 5,3 1) TEL-rahastojen oletetaan purkavan sijoituksiaan valtion velkapapereihin 1,0 mrd. euroa v. 2002, 0,5 mrd.euroa v. 2003 ja ja 0,3 mrd. euroa vuosina 2004-2006. Lähteet: Tilastokeskus ja Valtiovarainm inisteriö. 9

3.3 Julkisen talouden rakenteellinen tasapaino Julkisyhteisöjen suhdannevaihteluista korjattu rakenteellinen tasapaino on vakausohjelmakaudella jokseenkin sama kuin varsinainen ennakoitu tasapaino (taulukko 4) 3). Suhdannekomponentti, joka arvioidaan käyttämällä suhdannetilanteen mittana tuotannon määrän poikkeamaa trendituotannosta, on vakausohjelmakaudella nollan tuntumassa. Vaikka tuotanto kasvoi hitaasti vuonna 2001 ja kasvun odotetaan pysyvän vaimeana myös 2002, on tuotannon taso laskelman mukaan vain palautunut tuotannon trenditasolle, sillä kasvun hidastumista edelsi usean vuoden keskimääräistä nopeamman kasvun kausi. Tuotannon kasvun vakiintuminen 2 ½ prosentin tuntumaan vuosina 2003-2006 merkitsee laskelmassa sitä, että tuotannon kasvu pysyy potentiaalisen tuotannon kasvun uralla. Kun tuotannon taso oli vuonna 2001 vielä selvästi trenditason yläpuolella, rakenteellinen tasapaino näyttäisi heikkenevän vuonna 2002 vähemmän kuin varsinainen tasapaino. Tuotannon trendipoikkeama on karkea apuväline suhdanteiden vaikutusten mittaamisessa. Suomessa on erityinen ongelma se, että tämä mittaustapa ei pysty ottamaan huomioon varallisuusarvojen noususta aiheutunutta tilapäistä veropohjan kasvua. Pörssikurssien noususta johtunut poikkeuksellinen verotulojen kohoaminen näkyy laskelmassa siten rakenteellisen tasapainon kohenemisena. Tilapäisten tulonlisäysten takia Suomen rakenteellinen tasapaino tulee yliarvioiduksi erityisesti vuosina 1999 ja 2000, sekä jossain määrin myös vuonna 2001 veronkannon viipeiden takia. Vakausohjelmakaudella rakenteellisen tasapainon arvio ei sisällä tätä harhaa. 4. Suhdanteiden vaikutus julkisen talouden tasapainoon 2001 2002* 2003* 2004** 2005** 2006** 1. BKT, määrän %-muutos 0,7 1,6 2,8 2,6 2,5 2,4 2. Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä, % BKT:sta 4,9 3,8 2,7 2,1 2,6 2,8 3. Korkomenot, % BKT:sta 2,7 2,5 2,4 2,3 2,2 2,1 4. BKT:n trendi, %-muutos 3,2 3,0 2,9 2,8 2,7 2,7 5. BKT:n trendipoikkeama, % BKT:sta 2,1 0,5 0,3 0,2-0,1-0,1 6. Rahoitusjäämän suhdannekomponentti, % BKT:sta 1,3 0,3 0,2 0,1 0,0-0,1 7. Rakenteellinen ylijäämä, % BKT:sta ( 2-6 ) 3,7 3,5 2,5 2,0 2,6 2,9 8. Rakenteellinen perusjäämä, % BKT:sta ( 2-6 + 3 ) 6,4 6,0 4,9 4,4 4,8 5,0 Lähteet: Tilastokeskus ja Valtiovarainministeriö. 3) Arvio perustuu komission käyttämällä HP-menetelmällä laskettuun potentiaalisen tuotannon uraan. Laskelmat on tehty myös EU-komission uutta tuotantofunktiolähestymistapaa käyttäen. Nämä laskelmat eivät olennaisesti poikkea HP-filtterin avulla lasketuista, mutta niihin sisältyy Suomen osalta vielä joitakin ongelmia. Laskelmat ovat osoittaneet erityisesti rakenteellisen työttömyyden arvioinnissa käytetyn ns. Nairu-mallin jatkokehittämisen olevan välttämätöntä. 10

4 Herkkyystarkastelu ja vertailu edellisen vuoden ohjelmaan 4.1 Talouskehityksen riskit ja niiden vaikutus julkiseen talouteen Vakausohjelmassa ennakoituun talouskehitykseen liittyy huomattavia riskejä jo lyhyellä aikavälillä. Kansainvälisen talouden kasvu voi jäädä ennakoitua hitaammaksi, sillä epävarmuus maailmantalouden elpymisestä on huomattava. Kotimaiseen talouskehitykseen epävarmuutta lisää informaatio- ja viestintäalojen merkittävä asema Suomen taloudessa. Näiden alojen tuotteiden kysynnän kehitys on erityisen vaikeasti ennakoitavissa. Alan kasvumahdollisuudet voivat parantua selvästi, mutta huomattavasti heikomman kehityksen mahdollisuus ei ole myöskään poissuljettu. Suomen talouskehitys voi näin ollen poiketa vakausohjelmassa ennakoidusta kehityksestä molempiin suuntiin tämän yksittäisen toimialan suhdanteista riippuen. Keskipitkällä aikavälillä kasvunäkymien riski liittyy työllisyyden ja tuottavuuden kehitykseen. Vakausohjelman peruslaskelmassa esitetty arvio julkisen talouden kehityksestä perustuu oletukselle, että väestön ikääntyminen ja kasvun painottuminen matalan tuottavuuden palvelualoille hidastavat talouden keskipitkän aikavälin tuottavuutta ja kasvua verrattuna 1990-luvun lopun kehitykseen. Kasvu voi muodostua tätä heikommaksi, jos esim. eläkeuudistuksella ei kyetä hidastamaan väestön ikääntymisestä aiheutuvaa työpanoksen vähenemistä siinä määrin kuin peruslaskelmassa on ennakoitu ja jos talouden tuottavuuden kasvu hidastuu ennakoitua enemmän. Toisaalta kasvu voi olla peruslaskelmassa arvioitua nopeampaa, jos tuottavuutta ja työllisyysastetta kyetään nostamaan. Tässä erityisesti palvelualojen tuottavuuden kohottaminen on avainasemassa. Palvelusektorin tuottavuuden kohentamisessa haasteena ei ole niinkään uuden teknologian kehittäminen vaan sen omaksuminen ja soveltaminen. Työllisyysastetta voidaan puolestaan nostaa parantamalla työmarkkinoiden toimivuutta, vero- ja sosiaaliturvajärjestelmän kannustavuutta ja koulutusjärjestelmän tehokkuutta. 11 Oheisesta kuviossa on esitetty peruslaskelmaa hitaamman ja nopeamman kasvun vaikutukset julkisen talouden rahoitustasapainoon ja velkaan. Laskelmat on tehty olettamalla mekaanisesti, että tuotannon kasvu poikkeaa 1 prosenttiyksikön molempiin suuntiin peruslaskelmaan nähden. Hitaan kasvun vaihtoehdossa tuotannon kasvu pysyttelisi vuosina 2003-2006 keskimäärin 1,5 prosentin suuruisena ja työttömyysaste kohoaisi yli 10 prosentin. Julkinen talous pysyisi ylijäämäisenä koko tarkasteluperiodin ajan, mutta valtiontalous olisi alijäämäinen. Valtion velkasuhde kääntyisi nousuun, mikä heikentäisi pitkän aikavälin näkymiä väestön ikääntyessä. Peruslaskelmaa suotuisammassa vaihtoehtolaskelmassa talouskasvu muodostuisi keskimäärin 3,5 prosentin suuruiseksi ja työttömyysaste alenisi 6 prosenttiin. Tässä vaihtoehdossa julkisen talouden ylijäämä kasvaisi 5 prosentin tuntumaan suhteessa bruttokansantuotteeseen (kuvio 1). Julkisen talouden näkymien herkkyyttä korkokehityksen vaihteluille arvioitiin laskelmalla, jossa korkotason oletetaan vuoden 2003 alusta lähtien poikkeavan yhdellä prosenttiyksiköllä sekä ylös- että alaspäin peruslaskelmasta. Korkean koron vaihtoehdossa kokonaistuotanto ja julkisen talouden tasapainon kannalta tärkeä työllisyys poikkeavat peruslaskelmasta vain vähän ja vastaavasti julkisen talouden tasapaino olisi vain nimellisesti heikompi kuin peruslaskelmassa. Oletettua matalamman koron vaihtoehdossa julkistalouden kehitys olisi niin ikään vain hieman peruslaskelmaa parempi. Prosenttiyksikön suuruisen koron muutoksen vaikutukset julkisen talouden tasapainoon ovat selvästi vähäisemmät kuin vastaavan suuruisen talouskasvun poikkeama peruslaskelmasta. Laskelman perusteella julkisyhteisöjen talous pysyisi siis ylijäämäisenä, vaikka talouskasvu olisikin jonkin verran tässä peruslaskelmassa arvioitua hitaampaa. Ennakoitua korkeampi korkotaso ei myöskään kääntäisi julkisyhteisöjä alijäämäiseksi.

Kuvio 1. Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä, julkinen velka, bruttokansantuotteen kasvu ja työttömyysaste eri vaihtoehdoissa % 8 7 6 5 4 3 2 1 0 JULKISYHTEISÖJEN RAHOITUSJÄÄMÄ suhteessa bruttokansantuotteeseen Perusura Hidas kasvu Nopea kasvu 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 % 60 50 40 30 JULKINEN VELKA suhteessa bruttokansantuotteeseen Perusura Nopea kasvu Hidas kasvu 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 150 140 130 120 110 100 Mrd euroa BRUTTOKANSANTUOTE 1995-hinnoin Perusura Nopea kasvu Hidas kasvu 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 TYÖTTÖMYYSASTE % 12 Hidas kasvu 10 Perusura 8 6 Nopea kasvu 4 2 0 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 Lähteet: Tilastokeskus ja Valtiovarainministeriö 4.2 Vertailu edellisen vuoden ohjelmaan Talouskasvu hidastui vuonna 2001 lähes edellisessä vakausohjelman tarkistuksessa ennustetulla tavalla (taulukko 5). Vakausohjelman tarkistuksessa marraskuussa 2001 bruttokansantuotteen määrän kasvuksi ennustettiin 0,6 prosenttia, kun kansantalouden tilinpidon ennakkotiedot osoittavat 0,7 prosentin kasvua. Myös työmarkkinoiden kehitys oli lähes ennustetun mukaista. Vastaavasti julkisen talouden ylijäämä oli likipitäen sama kuin ennustettiin: julkisyhteisöjen ylijäämä oli 4,9 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, kun edellisessä vakausohjelman tarkistuksessa ylijäämäksi arvioitiin 4,7 prosenttia. Näkemys vuoden 2002 talouskehityksestä ei ole myöskään muuttunut edellisestä vakausohjelman tarkistuksesta. Julkisyhteisöjen ylijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen näyttäisi muodostuvan sen sijaan runsaan prosenttiyksikön aiemmin arvioitua suuremmaksi. Valtion rahoitusylijäämän suhde bruttokansantuotteeseen on noin puoli prosenttiyksikköä 12 vuosi sitten ennakoitua suurempi. Myös sosiaaliturvarahastojen ylijäämä on hieman syksyllä 2001 ennustettua suurempi. Kuntatalouskin näyttää muodostuvan tasapainoiseksi aiemmin ennakoidun alijäämäisyyden sijasta. Ennustettua suurempi ylijäämä vuonna 2002 johtuu verotulojen ja sosiaaliturvamaksujen arvioitua nopeammasta kasvusta. Erityisesti yhteisöverojen tuotto aleni vähemmän kuin vuosi sitten ennakoitiin. Julkisyhteisöjen menot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat sen sijaan kehittyneet ennustetusti. Myöskään vuoden 2003 kasvuennuste ei ole muuttunut syksystä 2001. Sen sijaan keskipitkän aikavälin kehitys nähdään aiemmin arvioitua heikommaksi. Talouskasvun odotetaan nyt olevan hieman hitaampaa vuonna 2004 verrattuna vuoden 2001 vakausohjelman tarkistukseen. Tämän taustalla on sekä kansainvälisen talouden hidas elpyminen että aiempaa varovaisempi arvio keskipitkän aikavälin kasvumahdollisuuksista. Vuosien 2005-2006 kasvu vastaa likimain keskipitkän aikavälin trendikasvua.

Julkisen talouden ylijäämän ennustetaan muodostuvan vuonna 2003 jonkin verran paremmaksi kuin edellisessä vakausohjelman tarkistuksessa arvioitiin. Parempi tasapaino johtuu ennen kaikkea vuoden 2002 ylijäämän korjautumisesta aiemmin ennustettua suuremmaksi, mikä nostaa tulojen lähtötasoa vuodelle 2003. Vuonna 2004 julkisyhteisöjen ylijäämän arvioidaan jäävän pienemmäksi kuin aiemmin arvioitiin. Ero aiheutuu pääasiassa aiemmin arvioitua nopeammasta menojen kasvusta, mutta myös verotulot ovat jonkin verran pienemmät. Julkisyhteisöjen bruttovelka suhteessa bruttokansantuotteeseen alenee hieman hitaammin kuin edellisessä vakausohjelman tarkistuksessa ennakoitiin. 5. Erot edelliseen vakausohjelmaan verrattuna 2001 2002* 2003* 2004** 2005** 2006** BKT:n kasvu VO-2001, % 0,6 1,6 2,7 3,0 - - VO-2002, % 0,7 1,6 2,8 2,6 2,5 2,4 Ero, %-yksikköä 0,1 0,0 0,1-0,4 - - Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä VO-2001, % BKT:sta 4,7 2,6 2,1 2,6 - - VO-2002, % BKT:sta 4,9 3,8 2,7 2,1 2,6 2,8 Ero, %-yksikköä 0,2 1,2 0,6-0,5 - - Julkisyhteisöjen bruttovelka VO-2001, % BKT:sta 42,7 42,9 43,0 41,8 - - VO-2002, % BKT:sta 43,4 42,5 41,9 41,9 41,4 40,7 Ero, %-yksikköä 0,7-0,4-1,1 0,1 - - VO-2001 Vakausohjelman päivitys, marraskuu 2001 VO-2002 Vakausohjelman päivitys, marraskuu 2002 Lähteet: Tilastokeskus ja Valtiovarainministeriö. 13

5 Julkisen talouden tulot ja menot 5.1 Hallituksen linja Hallituksen keskeisenä finanssipolitiikan tavoitteena on ollut vahvistaa julkista taloutta tulossa olevan väestön ikääntymisen varalta. Menojen kasvua rajoittamalla ja työllisyyttä tukevan veropolitiikan avulla on pyritty alentamaan valtion velkaa ja vahvistamaan julkisten palvelujen rahoituspohjaa. Samalla talouden kasvumahdollisuuksia on tuettu suuntaamalla voimavaroja koulutukseen. Erityisenä painopisteenä on ollut myös syrjäytymisen ehkäisy ja köyhyyden vähentäminen. Talouden kasvumahdollisuuksia pitkällä aikavälillä on myös parannettu luomalla kannusteita sille, että vanhuuseläkkeelle siirryttäisiin aiempaa myöhemmin. 5.2 Julkisyhteisöjen tulot ja verotus Julkisyhteisöjen tulojen osuus bruttokansantuotteesta alenee vakausohjelmakaudella vuoden 2001 52 prosentista 49 prosenttiin vuonna 2006. Verotulojen arvioidaan kasvavan nimellistä bruttokansantuotetta hitaammin koko vakausohjelmakauden. Keskimääräinen veroaste, eli verojen ja sosiaaliturvamaksujen osuus bruttokansantuotteesta alenee erityisesti vuosina 2003 ja 2004, kun yhteisöveron ja tuotannon ja tuonnin verojen kertymät pienenevät tuntuvasti. Oletettu veropohjan rapautuminen hidastaa verotulojen kasvua myös vuosina 2005 ja 2006. Tulo- ja varallisuusverot kasvavat vuonna 2002 runsaat 2 prosenttia. Verotuloja lisää osaksi yksittäisten verotilitysten siirtyminen vuodelta 2001. Tuloveroasteikkojen alentaminen ja verovähennysten korottaminen puolestaan vähentävät verotuloja arviolta 0,7 mrd. euroa (0,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen). Valtio saa edellisvuotta suuremman osuuden yhteisöverotuotosta, sillä kuntien osuutta yhteisöveron tuotosta alennettiin vuoden 2002 alusta. Vastaavasti valtio luopui arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä. Nämä kaksi muutosta ovat yhteisvaikutukseltaan neutraaleja kuntatalouden kannalta. Tuotannon ja tuonnin verot kasvavat edelleen hieman yksityistä kulutusta hitaammin. Kokonaisuudessaan verotulojen arvioidaan lisääntyvän 2,6 prosenttia vuonna 2002. 14 Sosiaaliturvarahastojen maksutulo ei kasva vuonna 2002 juuri lainkaan maksuperusteiden alentamisen takia. Sekä työnantajien että vakuutettujen työttömyysvakuutusmaksua alennettiin 0,3 prosenttiyksiköllä, eläkeläisten sairausvakuutusmaksua alennettiin 0,8 prosenttiyksiköllä, työnantajien kansaneläkevakuutusmaksua noin 0,5 prosenttiyksiköllä ja vakuutettujen työeläkevakuutusmaksua 0,1 prosenttiyksiköllä. Yksityisen sektorin työnantajien työeläkevakuutusmaksu nousi 0,1 ja kuntien eläkevakuutusmaksu 0,4 prosenttiyksikköä. Maksuperusteiden alentamisen vuoksi sosiaaliturvamaksut suhteessa bruttokansantuotteeseen hieman alenevat vuonna 2002. Verotulot kasvavat vuonna 2003 vain hieman. Tulo- ja varallisuusveron tuotto pienenee edellisestä vuodesta yhteisöverokertymän alentuessa tuntuvasti. Tuotannon ja tuonnin verot kasvavat myös veropohjaa hitaammin. Tuloverojen kevennykset vähentävät verotuloja vain vähän. Vuoden 2003 talousarvioesityksessä valtion kaikkia marginaaliveroprosentteja alennetaan 0,3 prosenttiyksiköllä ja veroasteikon tulorajoja nostetaan 1 prosentilla. Lisäksi sekä tulonhankkimisvähennystä että kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä korotetaan. Yhteensä veronkevennykset vastaavat vuositasolla noin 0,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen 4). Työtulojen verotuksen kevennyksen vastapainoksi talousarvioesityksessä korotetaan energia- ja ympäristöveroa. Nestemäisten polttoaineiden, sähkön, kivihiilen, maakaasun ja turpeen verotusta korotetaan noin 5 prosentilla. Rahoitustilanteen korjaamiseksi myös useat kunnat suunnittelevat nostavansa kunnallisveroa ja kiinteistöveroa vuonna 2003. Kuntien keskimääräisen tuloveroprosentin arvioidaan nousevan ¼ prosenttiyksiköllä. 4) Jos työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 18.11.2002 saavuttama tulopoliittista sopimusta vuosille 2003-2004 koskeva neuvottelutulos hyväksytään riittävän kattavana liittotason neuvotteluissa, hallitus sitoutuu keventämään verotusta siten, että marginaaliveroasteikot alenisivat 0,5 prosenttiyksiköllä, tulonhankkimisvähennyksen enimmäismäärä nousisi ja palkansaajien työttömyysvakuutusmaksu alenisi 0,4 prosentista 0,2 prosenttiin.

Sosiaaliturvamaksukertymä kasvaa jotakuinkin palkkasumman vauhtia vuonna 2003, sillä maksuperusteisiin ei ole odotettavissa merkittäviä muutoksia. Työeläkemaksujen oletetaan nousevan hieman, mutta työttömyysvakuutusmaksuja oletetaan edelleen alennettavan. Työttömyysvakuutusmaksun alennus rahoitetaan suhdannepuskuria purkamalla. Eläkkeensaajien ylimääräisen sairausvakuutusmaksun poistamisesta sovittiin talousarvioesityksen yhteydessä. Alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden verotuottojen oletetaan alenevan vuonna 2004, kun Suomen siirtymäaika alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden vapaalle tuonnille toisesta EU:n jäsenvaltiosta päättyy. Verotuottojen arvioidaan tämän seurauksena vähenevän noin 1,2 miljardilla eurolla vuoteen 2006 mennessä, eli vajaalla prosentilla suhteessa bruttokansantuotteeseen. Keskimääräistä verotulojen kasvua hidastaa yleisemminkin taloudellisen integraation laajenemiseen ja syvenemiseen liittyvä kansainvälisen verokilpailun kiristyminen, mikä rapauttaa veropohjaa vähitellen. Vajausohjelmakaudella tämän on arvioitu näkyvän erityisesti yritysten Suomeen maksamien verojen pienenemisenä. Hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti palkkaverotusta on kevennetty vuosina 2000-2003 vuosittain yhteensä määrällä, joka vastaa noin 2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Hallituskaudella vero- ja sosiaalimaksuperusteiden keventäminen on alentanut palkansaajan keskimääräistä verokiilaa eli tuloverojen, työntekijän ja työnantajan maksamien sosiaaliturvamaksujen ja arvonlisäveron osuutta työvoimakustannuksista. Pienituloisilla verokiila on alentunut arviolta 2,7 prosenttiyksiköllä vajaaseen 53 prosenttiin vuodesta 1999 ja suurituloisilla 2,1 prosenttiyksiköllä noin 63 prosenttiin. Toteutetuista veronkevennyksistä ja verorakenteen muutoksista huolimatta verokiila on pysynyt työllistymisen näkökulmasta tarkasteltuna huomattavan korkeana. Työn verotusta olisikin kyettävä edelleen alentamaan. Yleisten työllisyysnäkökohtien ohella kansainvälinen verokilpailu asettaa paineita erityisesti osaavan ja korkeasti koulutetun työvoiman verotuksen keventämiseksi. Vakausohjelmassa oletetaan kuitenkin, että vuosina 2004-2006 tuloveroasteikkoihin tehdään ainoastaan inflaatiotarkistukset. Vuosina 2003-2006 työeläkemaksujen oletettiin hieman nousevan vuosittain, jotta kyettäisiin varautumaan eläkemenojen kasvuun lähivuosina. Osana eläkeuudistusta työmarkkinajärjestöt sopivat työeläkkeiden rahastointiasteen nostamisesta vuoteen 2013 saakka. 5.3 Julkisyhteisöjen menot Julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta on pienentynyt lähes yhtäjaksoisesti 1990- luvun alkupuolelta lähtien. Tiukka budjettikuri ja talouden nopea kasvu ovat alentaneet menojen osuutta bruttokansantuotteesta noin 15 prosenttiyksiköllä 1990-luvun alun huipusta. Vakausohjelmakaudella menoasteen aleneminen lähes pysähtyy. Julkiset menot kasvavat bruttokansantuotetta nopeammin vuonna 2002. Valtion menojen arvioidaan lisääntyvän nopeammin kuin edellisinä vuosina mm. sosiaalisten tulonsiirtojen ja kunnallistalouden rahoituksen kasvun vuoksi. Menojen lisäyksestä kuitenkin lähes puolet johtuu tilinpitokäytännön muutoksesta, joka liittyy valtion ja kuntien rahoitussuhteiden muutokseen (sitä on kuvattu tarkemmin vuoden 2001 vakausohjelman tarkistuksessa). Valtion budjettitalouden menot ylittävät vuonna 2003 hallitusohjelmassa asetetun menokaton eli vuoden 1999 varsinaisen talousarvion tason reaalisesti vajaalla 1 miljardilla eurolla. Vertailussa on otettu huomioon budjetin kirjaustekniikan muutokset, veroperusteiden muutosten aiheuttamat julkisen talouden sisäiset tulonsiirrot (valtion tulonsiirrot Kansaneläkelaitokselle) sekä menot, joita vastaan EU:lta on saatu tuloja. Myös kuntien menojen kasvu jatkuu nopeana vuonna 2002. Erityisesti lisääntyvät kulutusmenot. Sosiaaliturvarahastojen maksamat etuudet ja avustukset kasvavat 5 prosenttia. Työeläkemenoja lisää eläkeindeksin tuntuva nousu. Lisäksi osa-aikaeläkkeiden ja sairausvakuutuskorvausten kasvu on nopeaa. Vuonna 2003 julkisyhteisöjen menot kasvavat runsaat 3 prosenttia. Valtion menot kasvavat yli 15

4 prosenttia. Erityisesti kasvavat tulonsiirrot, lähinnä eläkemenot sekä tulonsiirrot kunnille ja muille sosiaaliturvarahastoille. Valtion kulutuksen reaalikasvu jäänee vähäiseksi, ja korkomenot vähenevät edelleen. Valtion talousarvioesityksen mukaisesti menot ovat suunnilleen yhdenmukaisia vuodelle 2003 päätettyjen määrärahakehysten kanssa. Kuntien menojen osuus bruttokansantuotteesta alenee vuonna 2003, kun kuntien oletetaan karsivan investointejaan tiukan taloustilanteen takia. Kuntien hyvinvointipalvelujen kohentaminen näkyy sekä kuntien kulutuksen että kuntien valtionosuuksien kasvuna. Sosiaaliturvarahastojen menot kasvavat sen sijaan edellisvuotta hitaammin vuonna 2003. Tähän vaikuttaa eläkkeiden edellisvuotta pienempi indeksikorotus. Toisaalta työttömyyden kääntyminen nousuun lisää työttömyyskorvauksia. Myös sairausvakuutuskorvaukset lisääntyvät edelleen nopeasti. Julkisyhteisöjen menojen osuus bruttokansantuotteesta alenee vuosina 2004-2006. Vakausohjelman keskeinen oletus on, että valtion menot eivät ylitä keväällä 2002 sovittuja määrärahakehyksiä, joihin on sisällytetty kevään 2002 jälkeen tehtyjen päätösten vaikutukset. Kehyksen toteutuminen edellyttää kurinalaista menopolitiikkaa, jossa uudet menokohteet rahoitetaan nykyisiä menoja karsimalla tai toimintoja tehostamalla ja uudelleen organisoimalla. Määrärahakehysten mukaisesti valtion menotaso jää reaalisesti vuoden 2003 tasolle. Kuntien menojen osuus bruttokansantuotteesta arvioidaan pysyvän jotakuinkin muuttumattomana. Lähivuosina kuntien menopaineet ovat tuntuvia, joskin kunnallistalouden rahoitusnäkymien yleinen heikkeneminen hillitsee menojen kasvua. Kunnat ovat myös käynnistäneet hankkeita, jotka tähtäävät palvelutuotannon tehostamiseen ja kustannusrakenteen keventämiseen. Myös kuntaliitoshankkeita on käynnissä. Julkisten menojen rakenne muuttuu vakausohjelmakaudella vain vähän. Lisääntyneet panostukset terveydenhoitoon ja sosiaalipalveluihin näkyvät julkisen kulutuksen bruttokansantuoteosuuden hienoisena kasvuna. Sosiaalisten tulonsiirtojen osuus kokonaisuutena jonkin verran alenee, sillä työllisyyden paraneminen vähentää vakausohjelman jälkipuoliskolla työttömyysmenoja. Tämä kompensoi eläkkeensaajien määrän kasvusta syntyvän vanhuuseläkemenojen kasvun. Investointimenot lisääntyvät hieman bruttokansantuotetta hitaammin. Tukipalkkioiden osuus nimellisestä bruttokansantuotteesta pysyy 1,5 prosentissa koko vakausohjelmakauden. 16

6 Julkisen talouden kestävyys 6.1 Kestävyyden vahvistamiseen tähtäävät toimenpiteet Suomen julkisen talouden pitkän aikavälin näkymiä varjostaa väestön ikääntymiseen liittyvien kustannusten nousu ja työvoiman vähenemisestä aiheutuva tulopohjan kapeneminen. Ikääntyminen näkyy talouskehityksessä jo varsin pian, sillä eläkemenojen kasvu nopeutuu ja työvoiman määrä alkaa vähetä noin 5 vuoden kuluttua, kun sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat tulevat eläkeikään. Väestön ikääntymisestä aiheutuviin julkisen talouden rahoitus- ja menopaineisiin on varauduttu - vahvistamalla valtiontaloutta tiukalla menopolitiikalla, - rahastoimalla varoja tuleviin eläkkeisiin ja - vahvistamalla talouden kasvuedellytyksiä. Valtiontalouden rakenteellisilla ylijäämillä ja velan vähentämisellä on luotu tilaa sille, että väestön ikääntymisestä aiheutuva menojen kasvu ja tulopohjan heikkeneminen eivät kääntäisi valtion velkaantumisastetta uudelleen nousuun. Ansiosidonnaisten eläkkeiden rahastoinnilla on voitu olennaisesti hidastaa eläkemaksujen nousupainetta tulevaisuudessa. Työllisyyden kohenemiseen on tähdätty uudistamalla verotusta ja sosiaaliturvajärjestelmiä työllisyyttä ja omatoimisuutta kannustavaan suuntaan. Talouskasvun vahvistamiseen on pyritty investoimalla osaamiseen sekä tukemalla yrittäjyyttä ja innovatiivisuutta. Julkisen palvelutuotannon tehostaminen ja laadullinen kehittäminen palvelevat samoja päämääriä. Julkisen talouden kestävyyden vahvistamiseen tähtää myös eläkeuudistus, josta työmarkkinajärjestöt pääsivät lopulliseen yksimielisyyteen syyskuussa 2002. Huomattava osa laajasta eläkepaketista sovittiin jo marraskuussa 2001. Hallitus valmisteli työmarkkinajärjestöjen sopimuksen pohjalta lakiesitykset yksityisen sektorin työeläkejärjestelmän uudistamiseksi erittäin nopealla aikataululla ja ne annettiin eduskunnalle jo lokakuussa 2002. Eduskunnan on tarkoitus vahvistaa lait kuluvan vaalikauden loppuun (kevät 2003) mennessä. Neuvottelut julkisen sektorin eläkejärjestelmien uudistamiseksi ovat vielä kesken. Tavoitteena on päästä sopimukseen vuodenvaihteen tienoilla. Sopimus tullee noudattelemaan yksityisellä sektorilla tehtyjä linjauksia. Nämä lakiesitykset on tarkoitus antaa uudelle eduskunnalle vaalien jälkeen heti keväällä 2003. Uudistusten tärkeimmät elementit ovat seuraavat: Varhaiseläkkeistä (yksilöllinen varhaiseläke ja työttömyyseläke) luovutaan ja tilalle tulee joustava vanhuuseläke, jolle voi jäädä joustavasti ikävälillä 62-68 vuotta. Iän 63 vuotta täyttämisen jälkeen myönnetään vain vanhuus- tai osa-aikaeläkkeitä. Ns. työttömyysputken alaikäraja nousee kahdella vuodella nykyisestä 55 vuodesta 57 vuoteen ja samalla yläikäraja nousee nykyisestä 60 vuodesta 65 vuoteen. Työttömyysputken yläikärajan nostolla korvataan osittain työttömyyseläkkeiden poistuminen. Osa-aikaeläkkeen ikäraja nousee nykyisestä 56 vuodesta 58 vuoteen. Eläkekatosta (60 prosenttia suhteessa ansioihin) luovutaan. Eläkettä karttuu ikävälillä 53-62 vuotta 1,9 prosenttia vuodessa ja ikävälillä 63-67 vuotta 4,5 prosenttia vuodessa normaalin 1,5 prosentin sijasta. Pitkän työuran tekevien eläkkeet muodostuvat näin ollen selvästi korkeammiksi kuin nykyjärjestelmässä. Eläkepalkan laskennassa siirrytään nykyisestä 10 viimeisen vuoden säännöstä ns. keskipalkkatekniikkaan, joka ottaa huomioon koko työhistorian ansiot. Indeksi, jolla ansiot korotetaan eläkkeellesiirtymisajankohdan tasoon, muutetaan nykyisestä puoliväli-indeksistä (50/ 50) indeksiksi, jossa palkkojen paino on 80 prosenttia ja hintojen paino on 20 prosenttia. 17

Ansioeläkkeiden tarkistuksissa siirrytään käyttämään nykyisen kahden indeksin sijasta yhtä indeksiä, jossa palkkojen paino on 20 prosenttia ja hintojen paino 80 prosenttia. Kansaneläkkeet (peruseläketurva) tarkistetaan vuosittain kuluttajahintaindeksillä. Elinajan pitenemisestä aiheutuva eläkekustannusten lisäys eliminoidaan ottamalla käyttöön mekanismi, joka sopeuttaa eläketurvan elinajan odotteen muutoksiin. Suurten ikäluokkien aiheuttaman eläkemaksun nousun tasoittamiseksi eläkkeiden rahastointia lisätään vuodesta 2003 lähtien määräajaksi. Lisärahastoinnin tavoitteena on kasvattaa eläkerahastoja suhteessa palkkasummaan 7,5 prosenttia (perusuraan nähden) vuoteen 2013 mennessä. Eläkeuudistuksen ohella julkisen talouden kestävyyttä vahvistaa myös työttömyysturvan kokonaisuudistus, josta työmarkkinajärjestöt sopivat marraskuussa 2001. Hallitus antoi tätä koskevat lakiesitykset eduskunnalle elokuussa 2002. Sekä eläke- että työttömyysturvaa koskevat muutokset tulevat pääosin voimaan vuoden 2005 alusta. Osa uudistuksista ajoittuu kuitenkin jo vuodelle 2003, jolloin mm. osa-aikaeläkkeen ikäraja nousee kahdella vuodella ja ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa aletaan maksaa korotettuna 130 päivän työttömyysjaksolta henkilölle, jolla on vähintään 20 vuoden työhistoria 5 ). Tällä korvataan aiempi ns. erorahajärjestelmä. Eläke- ja työttömyysturvan uudistukset parantavat selkeästi taloudellisia kannusteita jatkaa työelämässä nykyistä pitempään ja vahvistavat julkisen talouden rahoituksen kestävyyttä pitkällä aikavälillä mm. vähentämällä merkittävästi työeläkemaksuihin kohdistuvaa nousupainetta pitkällä aikavälillä (tarkemmin kohdassa 6.2). 5) Jos työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 18.11.2002 saavuttama tulopoliittista sopimusta vuosille 2003-2004 koskeva neuvottelutulos hyväksytään riittävän kattavana liittotason neuvotteluissa, hallitus sitoutuu pidentämään ansio-osan enimmäiskestoa 150 päivään. Eläke- ja työttömyysturvan uudistamisesta huolimatta julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyden turvaaminen edellyttää sitä, että tällä vuosikymmenellä pidetään valtiontaloudessa riittävän suurta ylijäämää velkaantuneisuuden vähentämiseksi ja rahoitustilan luomiseksi väestön ikääntymisestä aiheutuvalle menojen kasvulle. Pitkän aikavälin kestävyyden turvaaminen edellyttää myös työllisyysasteen nostamista. Hallituksen työvoimapoliittisena tavoitteena on ollut työllisyysasteen nostaminen lähelle 70 prosenttia hallituskauden aikana. Keskimääräinen työllisyysaste on vuodesta 1999 kohonnut noin 1,5 prosenttiyksiköllä ja on ennusteen mukaan 67,6 prosenttia vuonna 2003. Työllisyysaste on useita vuosia jatkuneesta hyvästä talouskehityksestä ja työmarkkinoiden toimivuutta parantaneista uudistuksista huolimatta edelleen matalampi kuin ennen 1990-luvun alun lamaa. Työllisyysasteen nousun pysähtyminen vuonna 2001 johtuu osittain kasvun hidastumisesta, mutta myös siitä, että eläkeuudistukset ja muut rakenteelliset toimenpiteet vaikuttavat täysimääräisesti vasta viiveellä. Jatkossa väestön ikärakenteen muutos hidastaa työllisyysasteen paranemista ja keskeisenä haasteena on edelleen sekä ikääntyneiden että nuorten (15-24-vuotiaiden) työllisyysasteen nostaminen. Hallitus jatkaa työllisyysasteen nostamista edistäviä toimia vuonna 2003. Suomessa työttömyys kohdistuu enemmän kuin muissa EU-maissa vähän koulutettuihin. Rakenteellisen työttömyyden helpottamiseksi hallitus suuntaa toimenpiteitä työvoiman osaamisen parantamiseen. Työvoimakoulutuksena järjestetään työttömille aiempaa enemmän pitkäkestoista ammatilliseen tutkintoon johtavaa koulutusta aloilla, joilla on puutetta työvoimasta. Työssä oleville työntekijöille suunnataan lisäksi aiempaa enemmän työvoimaviranomaisten ja työnantajien yhteishankintoina järjestettävää koulutusta, jolla tuetaan ikääntyvien ja vähän koulutettujen työllisyyttä. Koulutusta lisätään myös vaikeasti työllistyvien tukityöllistämisessä ja koulutuksen hakeutumiseen suunnataan ohjausta. Hallitus helpottaa rakenteellista työttömyyttä myös laajentamalla työmarkkinatuen käyttöä aktiivisena työllistämistukena. Vuonna 2003 käynnistetään kolmivuotinen kokeilu, jossa yhdistelmätuen kohderyhmää laajennetaan aiempaa lyhyemmän aikaa työttömyyden takia työmarkkinatukea saaneisiin henkilöihin. 18

Osana hallituksen toimia eläkkeelle siirtymisen myöhentämiseksi vuonna 2000 ja sen jälkeen työttömiksi jääneet 55-59-vuotiaat pyritään aktiivisesti työllistämään normaaleille työmarkkinoille, tarvittaessa koulutusta ja kuntoutusta lisäämällä. Pitkäaikaistyöttömyyden torjumiseksi ja eläkeputken varhaiseläkeluonteen muuttamiseksi työhallinto suuntaa näihin työttömiin aktiiviseen työllistämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Työvoimahallinnon palveluja parannetaan kehittämällä palveluverkostoa. Palveluprosessia kehitetään siten, että huomattava osa työpaikka-, koulutus- ja työttömyysturvaneuvontaan liittyvistä tehtävistä voidaan jatkossa antaa myös sähköisinä tai telepalveluina. 6.2 Kestävyyslaskelmat Talouspolitiikan pitkän aikavälin haasteet liittyvät väestön ikääntymiseen sekä tästä aiheutuvaan työvoiman vähenemiseen ja julkisten menojen kasvuun. Väestön ikärakenteen muutos on Suomessa EU-maiden nopein vuoteen 2020 mennessä. Vanhushuoltosuhde - yli 65-vuotiaat suhteessa työikäiseen (20-64- vuotiaat) väestöön - nousee 25 prosentista vuonna 2000 39 prosenttiin vuonna 2020. Suomi on kuitenkin varautunut haasteisiin rahastoimalla merkittävän osan tulevista eläkemenoista, vähentämällä julkista velkaantuneisuutta sekä uudistamalla sosiaaliturvajärjestelmiä ja verotusta tavalla, joka kannustaa työn tekemiseen. Työeläkkeiden osittaisen rahastoinnin ja valtiontalouden vahvistamisen ansiosta julkisen sektorin rahoitusvarallisuus on jo tällä hetkellä julkista bruttovelkaa suurempi. Työeläkelaitosten sijoitusten markkina-arvo oli vuoden 2001 lopussa 51 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, nykyisillä rahastointisäännöksillä sen odotetaan nousevan runsaaseen 80 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Vuoden 2002 syyskuussa sovittu laaja eläkeuudistus vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä selvästi. Uudistuksen arvioidaan alentavan eläkemenoja suhteessa bruttokansantuotteeseen noin 1½ prosenttiyksiköllä pitkällä aikavälillä ns. peruslaskelmaan 6) verrattuna (kuvio 2). Julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyden arvioidaan paranevan suurelta osin sitä kautta, että eläkeuudistuksen myönteisten kannustinvaikutusten vuoksi työllisyyden odotetaan kehittyvän selvästi paremmin kuin aiemmin arvioitiin. Työllisyysasteen odotetaan kohoavan nykyisestä 67½ prosentista 73 prosenttiin vuonna 2050, eli noin 4 prosenttiyksikköä korkeammalle tasolle kuin aiemmassa peruslaskelmassa oli oletettu. 6) EU:n talouspoliittisen komitean väestön ikääntymistä selvittävässä työryhmässä laaditut arviot vuonna 2000. Kuvio 2. Eläkemenot prosenttia bruttokansantuotteesta 18 15 12 Ennen eläkeuudistusta Eläkeuudistuksen jälkeen 9 6 3 0 2000 2010 2020 2030 2040 2050 Lähde: Eläketurvakeskus, valtiovarainministeriö 19