Yhdysuntalautaunta.0.00 Yhdysuntalautaunta.0.00 Kaupunginhallitus.0.00 Kaupungin omistaman pientalotontin myynti Espoon Ymmerstassa //00 YLK Vuoden 00 talousvioon sisältyy aupungin omistaman pientalotontin (tontti --- osoitteessa Ristihaantie, Espoo) myynnistä tavoitteena..000 euron iinteän omaisuuden myyntitulo. Tontti on asemaaavassa osoitettu asuinpientalojen orttelialueesi (AP), jona pinta-ala on 000 m ja tehouusluu e=0.. Kaavan muaan tontille saa raentaa 0 -m (Asema- ja antta liite ). Ristihaantietä ei ole raennettu tontille saaa. Espoon teninen toimi edellyttää, että adun suunnittelu ja raentaminen ulotetaan Kauniaisten rajalle saaa ja että samalla uyhteys Ersintielle avaan. Miäli näin ei toimita, tontin ostaja joutuu raentamaan uluyhteyden Ristihaantieltä tontille itse. Kaupunginvaltuusto on päätösellään.. vahvistanut raen-nustonttien luovuttamiseen liittyvät aupunginhallitusen johtosäännön :n ohdan toittam yleiset perusteet, joiden muaan aupunginhallitusen tulee raennustontteja luovuttaessaan huolehtia siitä, että myyntihinta on aupungille mahdollisimman edullinen äypä hinta seä että raennustontit on myytävä julisesti tapahtuvan ilmoittelun perusteella. Tontti esitetään asetettavasi myyntiin liitteenä olevan myyntiesitteen muaisesti. YTJ: Lautaunta esittää, että KH päättää asettaa myyntiin aupungin omistaman tontin --- (Ristihaantie, Espoo) liitteenä olevan myyntiesitteen muaisesti. Lautaunta päätti ysimielisesti palauttaa asian lisäselvitysiä vten. YLK Tontin myyminen ja tuleva raentaminen aiheuttaa tvetta vioida Ymmerstan alueen uveron liittämistä Kauniaisiin. Yhteystve Kauniaisten esustan aupallisiin palveluihin Ymmerstasta on ilmeinen ja nyyistä pempi yhteys tuisi esustan elinvoimaisuutta ja potentiaalisen asiaasunnan asvua. Yhteys Kauniaisista Ymmerstaan päin myös rautiealueen eteläpuolelta on tpeen, jotta Bredantien autta tapahtuva liienne ei uormita liiaa radan pohjoispuolen uveroa ja yhteydet toimiv myös tilanteessa, jossa liienne Tunnelitien autta syystä tai toisesta on estynyt. Kauniaisten puolella Ersintien ualue on raennettu Espoon rajalle saaa. Espoon puolella Ersintiehen yhtyvää Ristihaantien jetta ei ole
raennettu. Espoo ei ole tehnyt usuunnitelmia Ristihaantien loppuosalle eiä Ersintielle, osa Kauniaisten anta Ersintien autta tapahtuvaan läpiajoliienteeseen Ymmerstasta Kauniaisten esustaan on tähän mennessä ollut ielteinen. Tämä on tullut ilmi Espoolle v. 00 annetussa lausunnossa (KH..00 ) joidenin tonttiliittymien anomusista saada raentaa yhteys Kauniaisten Ersintielle. Kauniainen on uitenin sallinut (KH.. ) yhden Kauniaisiin rajautuvan tontin liittymisen Kauniaisten Ersintiehen. Silloinin edellytysenä on ollut, että tie on aistava, un Ristihaantien yhteys on raennettu. Espoon asemaaavassa Ristihaantie jaaantuu Kauniaisiin päin tullessa Ersintiehen ja Borgintien evyen liienteen yhteyteen. Ajoneuvoyhteys on siis ohjtu asemaaavassa tapahtuvasi Ersintien autta Kauniaisiin, miä myös maastollisista syistä on siihen sopiva (oheismeriaali). Nyt tapahtuvan tontin myynnin seurausena Ymmerstan alueen asemaaava on toteumassa ja sen taia yhteyden raentamista Kauniaisiin on tpeen vioida uudestaan. YTJ: Lautaunta esittää, että KH päättää asettaa myyntiin aupungin omistaman tontin --- (Ristihaantie, Espoo) liitteenä olevan myyntiesitteen muaisesti. Lisäsi lautaunta ehdottaa KH:lle, että se antaa yhdysuntalautaunnalle tehtäväsi selvittää uyhteyden avaamisen mahdollisuudet ja vaiutuset Ymmerstasta Kauniaisten esustaan Ersintien autta. Lautaunta esittää, että KH päättää asettaa myyntiin aupungin omistaman tontin --- (Ristihaantie, Espoo) liitteenä olevan myyntiesitteen muaisesti. Lisäsi lautaunta ehdottaa KH:lle, että yhdysuntoimi ryhtyy toimenpiteisiin yhteistyössä Espoon anssa uyhteyden avaamisesi Ymmerstasta Kauniaisten esustaan Ersintien autta. KH KJ: KH:lle jaetaan tta ja myyntiesite. Muut asiairj ov nähtävänä oousessa. KH päättää asettaa myyntiin aupungin omistaman tontin --- (Risti haantie, Espoo) myyntiesitteen muai sesti. KH päättää antaa yhdysuntoimelle tehtäväsi ryhtyä toimenpiteisiin yhteistyössä Espoon anssa uyhteyden avaamisesi Ymmerstasta Kauniaisten esustaan Ersintien autta. Päätösehdotus hyväsyttiin.
K K : K 0 : :0 :0 : : Ersvägen Kirotie Ersintie Yhtiöntie Borgsvägen Bolagsvägen Helenanuja Borgintie Yhtiöntie a Pp.tie ma Lastenoti Bnhem Metodistiiro Metodistyran pv a a a a a Pp.tie a a a a a a a a allas tera ssi / tera ssi vs. a.. la.yht la.yht a. ll a. a a 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Kevyen liienteen yhteys ERSNTE KRKKOTE YHTÖNTE KAUPPALANTE BORGNTE KAUNANEN ESPOO Kuyhteys
KAUNASTEN KATJPUNK GMNKULLA STAD MYYTAVANA PENTALoToNTT Mvvie: Myytave tonfti: Kaavoitustilanne; Kaunialsten aupuni, Kauniaistentie 0, 000 Kauniainen. Alueella on voimassa.. vahvistettu asemaaava (A Kaavameereyset: Espoon Ymmerstassa. aupunginosan orttelissa 0 sijaitseva tonfti--. Tontin osoite on Ristihaantie '. EsDoo. Tontti on asemaaavassa osoitettu asuinpientalojen orttelialueesi (AP), jolle saa raentaa enintdan asierrosisia asuinraennusia. Tontin tehouusluu e=0,. Tontin pinta-ala on iinteistdreisteriotteen muaan l OOOS m'. Kunnallisteniia: Ristihaantien ua ei oie raennettu tontille asti. Kadun raentamista osev tiedustelut: Espoon aupuni / teninen esus. Tontin liittdmistd vesi- ja viemeriverostoon osev tiedustelut: Helsingin seudun ympistdpalvelut (HSY). Myynnin ehdot: Ta.jous: Kauppahinta masetaan oonaisuudessaan auppairjan alleirjoittamisen yhteydessd. Tonttiauppa tulee tehde viimei$gan uuauden uluttua aupungin auppaa osevan padidsen lainvoimaisuudesta. l\leli auppaa ei tehdd tnd aiana, sotaan vaus peruuntuneesi ja aupuni voi valittdmdsti luovuttaa tontin toiselle. Tontin ostotjous on tehtave irjallisesti. Tjousen tulee sisaltad ysiselitteisesti maeritetty euromderdinen oonaisauppahinta. Kauniaisten aupunginhalljtuselle osoitettu ostotjous on jdtettdvii viimeistaen perjantaina x.x.00 ello.00 Kauniaisten aupungin irjaamoon, Kauniaistentie 0, 000 Kauniainen. Kuoreen tulee tehde merintd "Tjous Ymmerstan tontisla', Kaupuni pidettee itselleen ojeuden hyvaisya tai hyhte tehdyt tjouset. Tiedusielut: LTTEE: Kauniaisten aupungin maanayttdysio iinteistdinsinri Tja Pirinen puh.0 0 tja.pirinen@auniainen.fi Ote antasta :000 Ote asemaaavasta sed asemaaavamddrevset Johtotta
Y z l o- fo }.F za LU< F -- <a zz --r <