I & O loppuseminaari Kommenttipuheenvuoro Kotihoidon johtaja Eila Runsala, LLKY
Tavoitteena oli laatia Etelä-Pohjanmaan ikäihmisten yhteen sovitettu palvelukokonaisuussuunnitelma
Muutosagentin rooli ratkaisevan tärkeä kehittämistyön eteenpäin viemiseksi! - Annelin valinta muutosagentiksi oli luontevaa, hän on tehnyt työtä iäkkäiden parissa jo pitkään - Muutosagentin keskeisin tehtävä on ollut muodostaa toimialueellemme yhteen sovitettu iäkkäiden palvelujen kokonaisuus. Tähän tavoitteeseen ei kuitenkaan kukaan pysty yksin, joten Annelin tehtävänä on ollut: o Koota alueen toimijat yhteen o Edistää ja koordinoida maakunnan IkäSote muutostyötä o Innostaa, motivoida, rohkaista, kannustaa toimijoita palvelujen uudistamiseen; muutostyö tehdään yhdessä, tarvitaan yhteinen tahtotila ja sitoutuminen o Viestiä, tuoda tietoa ja näkökulmia valtakunnallisesta I & O hanketyöstä maakuntaan ja myös päinvastoin. Olla kuulolla mitä, muissa maakunnissa ja kehittämishankkeissa on tapahtunut. o On ollut hyvä, että muutosagentit ovat myös verkostoituneet keskenään esim. hyvien käytäntöjen jakamiseksi valtakunnan tasolla
Työryhmätyöskentely Kiitos muutosagentillemme, joka onnistui hyvin palastelemaan suuren kokonaisuuden pienempiin osiin perustamalla useita työryhmiä eri teemojen ympärille-> tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi edetä kohti tavoitetta - Työryhmissä on ollut laaja edustus kaikilta maakunnan alueilta sekä ja monista keskeisistä verkostoista - Työryhmille asetettiin tavoitteet ja aikataulut, ja voi sanoa, että tekemistä on riittänyt! - Työryhmiin osallistuneet ovat olleet motivoituneita, huolimatta siitä, että kehittämistyö on tehty oman työn ohessa. Muutosagenttimme on myös itse ollut aktiivisesti mukana keskusteluissa ja työryhmissä - Kokoontumiset ovat olleet pääasiassa Seinäjoella, joten huomattava määrä kilometrejä on kertynyt autojen mittareihin. - Kokoontumiset ovat vieneet myös jokaiselta mukana olleelta huomattavasti työaikaa, mutta kehittämistyö on ollut sen arvoista!
Yhteistyö on johtanut uusiin käytänteisiin - Työryhmissä on saatu aikaan konkreettista kehittämistyötä, malleja, jotka sellaisenaan ovat otettavissa käytäntöön - Pyörää ei kuitenkaan aina ole keksitty alusta vaan on ollut myös haku oppia naapureilta - Yhteistyö ryhmien sisällä on toiminut hyvin. Asioista ei ole aina oltu samaa mieltä, keskustelu on ollut vilkasta, mutta aina on päästy hyvään kompromissiratkaisuun
LLKY:ssä jo hyödynnetty/otettu käyttöön - Asiakasohjausyksikkö IkäLuotsin käynnistyminen - Lääkkeiden koneellinen annosjakelupalvelu kotihoitoon ja palveluasumiseen - Tehostetun kotikuntoutuksen ja arkikuntoutuksen mallit, tehostetun kotikuntoutuksen yksikkö käynnistyy vuoden 2019 alussa - Asiakasmaksujen yhtenäistäminen - Palveluiden myöntämisperusteiden yhtenäistäminen - Palveluasumisen laadun kehittäminen, Onni asuu kotona -pohjalta -> asukkaan omannäköinen elämä omassa kodissa - Kehittämistyössä käytössä - Palveluasumisen laatuopas ja omavalvontasuunnitelma - Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje - Omaishoidon sääntökirja - Nurse Buddy toiminnanohjausjärjestelmä - RAI -arviointimenetelmän käyttöönoton laajentaminen
Muuta - Aika on kulunut todella nopeasti, tuntuu että juuri hiljattain aloitimme yhteistyön I & O hankeen puitteissa - Matkan varrella on ollut ilo tutustunut uusiin ihmisiin - Työryhmiin osallistumalla on myös saanut hyvän vertailukohdan, miten ja minkälaisia palveluita ikäihmisille on maakunnan alueella jo järjestetty - Paljon on ollut ajatustenvaihtoa ja ennen kaikkea on ollut yhdessä tekemisen meininkiä
KIITOS ANNELILLE JA RYHMISSÄ MUKANA OLLEILLE HYVÄSTÄ YHTEISTYÖSTÄ! TOIVOTTAVASTI KEHITTÄMISTYÖ EI LOPU TÄHÄN, VAAN VOIMME JATKAA ETEENPÄIN TÄSTÄ, MITÄ NYT OLEMME SAANEET AIKAAN!