Ähtävänjoki YLEISKUVAUS Ähtävänjoki virtaa 61 kilometrin matkan Evijärveltä merelle Pietarsaaren edustalla. Ensimmäiset 9 kilometriä Pedersören rajalle asti luetaan tämän kartoituksen Tervareittiin. Ähtävänjoen lukuisat rajut kosket tarjosivat aikoinaan kovan vastuksen, ensin tervan kuljettajille ja sittemmin tukkien uittajille. Tervakuljetukset loppuivat 1800-luvulla ja uitto 1960-luvun puolivälissä. Ähtävänjokea perattiin yhdeksästä kohdasta juuri ennen uittojen loppumista. Sittemmin joen kaikki suurimmat kosket on valjastettu voimatalouden käyttöön. Ähtävänjoessa on nykyään 7 voimalapatoa ja 20 koskea. Ähtävänjokeen istutettiin rapuja ensimmäisen kerran 1900-luvun alussa. Laajimmillaan pyynti oli 1955-58, jolloin jopa 250 000 rapua jäi vuosittain pyytäjien saaliiksi. Tämän jälkeen rapukanta hiipui nopeasti muun muassa joen perkausten takia. Kattilakosken alla on antoisa kalapaikka, sillä Markus Kattilakoski sai 25.4.2014 Kattilakoskelta ahvenen, joka painoi 1894 grammaa ja jonka pituus oli 51,5 senttiä. Kyseessä on kahdeksanneksi suurin Suomessa pyydetty ahven. Ähtävänjoessa elää eteläisen Suomen runsain jokihelmisimpukka- eli raakkukanta. Raakkuja on kartoitettu Kattilakosken voimalaitoksen alapuolella, mutta todennäköisesti niitä elää myös ylempänä. Joen perkaamisen ja liettymisen takia raakkujen määrä on romahtanut 30 vuodessa noin 50 000:sta ehkä alle kymmenesosaan. Raakku voi elää yli 100-vuotiaaksi, mutta uusia raakkuja ei ole syntynyt Ähtävänjoessa vuosikymmeniin. Voimalaitosten tuomat muutokset ovat tehneet Ähtävänjoen yläosaan sekä kauniita että ankeita paikkoja. Töysänkosken jälkeinen lampi on idyllinen. (Kuva Timo Kinnunen)
KOORDINAATIT Tunnus Paikka Karttapaikalta Ähtävänjoki_1 Evijärvi lat 63 25.956' lon 23 24.482' Ähtävänjoki_2 Joensuuntie lat 63 25.995' lon 23 23.943' Ähtävänjoki_3 Anttikoskentie lat 63 26.194' lon 23 22.071' Ähtävänjoki_4 Timonen lat 63 27.302' lon 23 20.588' Ähtävänjoki_5 Kattilakoski lat 63 28.207' lon 23 18.391' Ähtävänjoki_6 Tie lat 63 28.503' lon 23 18.097' Ähtävänjoki_7 Pedersöde lat 63 28.742' lon 23 18.163' KARTOITUSMELONTA Ähtävänjoen yläjuoksu Kaarenhaaran säännöstelypadolta Kattilakosken voimalapadolle kartoitettiin 7.7.2014. Tervareitin kartoituksen ulkopuolelle rajattu Ähtävänjoen loppuosa melottiin 30.7.-1.8. Kartoittajina oli kymmenen koskihäjyä: Seija Heittola, Timo Kinnunen, Kimmo Koivisto, Jaana Kultti, Marjaana Mattila, Ari Nousiainen, Anssi Orrenmaa, Liina-Maija Raittila, Suoku Siren ja Eija Tuomaala. Kaarenhaaran kalaporras laittoi koskihäjyt koetukselle. (Kuva Timo Kinnunen)
SOVELTUVUUS MELONTAREITIKSI Ähtävänjoen yläjuoksun runsaan 7 kilometrin osuus Kaarenhaaran säännöstelypadolta Kattilakosken voimalapadolle on sellaisenaan valmis melontareitti, jonka varrella on sekä kauniimpia että ikävämpiä näkymiä. Kattilakosken voimalan vaikutus näkyy koko tällä matkalla joen levennyksinä ja koskien katoamisena. Sekä Kaarenhaaran että Kattilakosken pato on melko vaivaton ohittaa kalustoa maitse kantamalla. Kaarenhaarassa kantomatkaa on muutama kymmenen metriä, Kattilakoskella noin 200 metriä. Ähtävänjoen noin 53 kilometrin loppuosaa leimaavat kauniit luonnonmaisemat, 7 voimalapatoa ja 10 koskea. Kokonaisuutena Ähtävänjoki on padoista huolimatta Tervareitin paras ja pisin melontajoki. Ähtävänjoen aloittava Kaarenhaaran pato on melko helppo ohittaa maitse. (Kuva Timo Kinnunen.) YLÄOSAN TARKEMPI KUVAUS MELONTAREITTINÄ Ähtävänjoen melonta alkaa Evijärven pohjoisesta Jokisuunlahdesta. Oikean puoleinen kaivettu uoma on mukavaksi kulttuurimaisemaksi asettunutta kivireunaista asutusmiljöötä. Noin 500 metrin päässä vastaan tulee Kaarenhaaran säännöstelypato, jossa veden korkeus putoaa reilun metrin. Padon oikean puoleiselle rannalle on melko helppo nousta paria isoa kiveä käyttäen. Kalusto on kannettava padon yli ja lyhyttä polkua tielle, jonka kiviseltä rannalta voi laskeutua joelle kohtuullisen helposti. Kaarenhaaran padolle vaihtoehtoinen laskuväylä Ähtävänjoelle kulkee vasemmalla puolelta alkavan noin 1,2 kilometrin pitkä kiemurtelevan uoman kautta, Lippuniemen takaa. Noin 400 metrin melonnan jälkeen vastaan tulee noin metrin laskeva runsaat kymmenen metriä pitkä kalaporras, jota saa omalla vastuulla käyttää myös veneenlaskupaikkana. Kalaportaan
jälkeen uoma jakautuu kahdeksi haaraksi, josta myös kapeampi vasemmanpuoleinen on melottavissa läpi lopun kivisyydestä huolimatta. Leveän suvannon jälkeen seuraa silta, jonka alta alkavassa virtauksessa on ohjattava voimakkaasti oikealla, ettei se ajaudu kiville. Tämä paikka ei ole kovin vaativa, sen sijaan kalaporras todettiin hankalaksi laskupaikaksi varsinkin kajakilla. Lopussa kiihtyvä vauhti ja kalaportaan kupera muoto kääntävät kajakin tai kanootin hyvin helposti sivulle, mikä on hankalaa, koska aivan kalaportaan lopussa odottavat molemmilla sivuilla tolpat ja niiden jälkeiset betonikolot. Oikealla puolella ollut puutolppa on katkennut, mutta sen noin 10 senttiä metriä korkea metallikiinnike on juuri kajakin nokan korkeudella. Kartoitusmelonnassa neljä kajakkimelojaa testasi kalaportaan laskemista. Ensimmäinen kajakki ajautui oikeaan laitaan ja törmäsi matalaan metallitolppaan, pomppasi onnekkaasti irti, mutta sai muistoksi siankärsää muistuttavan nokan. Toinen laskija ajautui vasemmalle puolelle, vältti niukasti tolpan, mutta juuttui kiinni heti sen jälkeiseen betonikoloon. Viisimetrinen kajakki jäi vinottain jumiin kalaportaan loppuun, eikä irronnut ilman rannalta annettua apua. Kolmas laski vältti lopun ansat selvemmin ja neljäs täpärästi. Kaarenhaaran kalaportaan laskeminen olisi huomattavasti helpompaa, mikäli lopussa olevat tolpat voitaisiin poistaa kokonaan. Tällaisenaan paikka on riski sekä kalustolle ja melojalle, ja vaatii ehdottomasti kypärän käyttämistä. Huomattavasti varmempaa on nostaa kajakki Kaarenhaaran padon ohi. Kaarrehaaran padon ohittava kalaporras on loppuosan kuperan muodon takia hankala meloa suoraan. Ensimmäisen kartoittajan kajakki törmäsi oikealta puolelta katkenneen puutolpan lyhyeen teräsjalustaan. (Kuvat Eija Tuomaala ja Timo Kinnunen) Kaarenhaaran padolta on reilu 7 kilometriä Kattilakosken voimalaitoksen padolle. Voimalan vaikutus näkyy paikoin kauniina levennyksinä, paikoin ankeampana ympäristönä. Jo ensimmäisen puolen kilometrin matkalla Ähtävänjoki virtaa noin 50 metriä leveänä väylänä, jota seuraa noin 1,3 kilometriä kapeampi Kivenvirran osuus. Entisen Anttikosken mukaan nimetyn tien ja sillan jälkeen uoma levenee paikoin jopa 100 metriä leveäksi. Ennen Anttikoskentien siltaa näkyy oikealla puolella perunajauhotehdas. Heti sillan jälkeen on oikealla puolella mattolaituri, joka sopii hyvin myös melojien taukopaikaksi.
Moskuanniemen ja Moskuanvirran leveän osuuden aikana kartoitusmelojien nenät alkoivat aistia oikealla puolella olevien jätealtaiden melko vahvaa tuoksua. Antinkosken sillasta 1,2 kilometrin jälkeen Ähtävänjoki jakautuu puolen kilometrin matkalla kahteen haaraan Töysänsaaren ympärille. Vasemman puoleisessa päävirrassa on tällä matkalla kaksi pienempää saarta. Oikeanpuoleinen uoma tarjoaa vihdoin sen, mistä oli lupauksia ja Kurejoen ja Välijoen lopussa: koko Etelä-Pohjanmaalla uhanalaisen virtaavan veden suorannan. Suon hieno aromi peittosi tällä matkalla jopa jätealtaiden lemun, joka palasi nenään jälleen uoman yhtyessä päävirtaan. Pieni luonnonmukainen suouoma tarjoaa virkistävää vaihtelua Kattilakosken voimalapadon leventämän Ähtävänjoen melojalle. Töysänsaaren oikea sivu tarjoaa puolen kilometrin suotaipaleen, jonka hieno tuoksu peittää läheisten jätealtaidenkin aromin. (Kuva Timo Kinnunen) Entisen Töysänkosken jälkeen alkaa kaunis lampimainen ja lumpeinen osuus, joka jatkuu kilometrin entiseen Timosenkoskeen saakka. Heti tämän osuuden alussa näkyy vasemmalla puolella useita isoja kiviröykkiöitä, jotka ovat syntyneet Ähtävänjoen ruoppauksessa. Ruoppauksessa syntyneet kivikasat voisivat olla mielenkiintoisia paikkoja geokätköpurkeille. Paikalle ei kuitenkaan johda tietä, eikä myöskään suvannon jälkeinen puusilta ole ajokunnossa. (Kuva Eija Tuomaala)
Kohta entisen Timosenkosken jälkeen alkaa noin 700 metriä pitkä viivasuora pengerretty Sulkakosken oikaisu-uoma. Sen vasemmalla puolella kaartaa penkereen takana Sulkakosken entinen luonnonuoma. Se alkaa kivisenä ja matalana, eikä ole muutenkaan houkutteleva väylä melojalle. Lohkareet väylän ympärillä hehkuvat punaisena ja kosketuksesta värjäävinä, nähtävästi jäkälän vaikutuksesta. Siten koko Ähtävänjoen yläosan historiasta rikkain tienoo eli tervapolttajien ja tukinuittajien aikoinaan käyttämän Sulkakosken krouvin miljöö jää joen käyttäjältä täysin paitsioon. Ähtävänjoen rakentaminen on tuhonnut Sulkakosken historiallisen miljöön. Entinen joen mutka alkaa penkereen takana jäkälän värjäämien kivien keskeltä. Uusi uoma on viivasuora voimalaitoskanava. Kohta Sulkakosken oikaisu-uoman jälkeen Ähtävänjoki levenee Kattilakosken voimalan patolammeksi, jolla on leveyttä yli 200 metriä. Penkereillä kasvavat pusikot eivät kaunista lampea. Vasemmalla puolella on uimakoppi ja hieman ruohottunut hiekkaranta. Kattilankosken voimala on pusikoita kasvavan levennyksen perällä. (Kuva Timo Kinnunen.)
Vähän ennen Kattilakosken voimalapatoa on melko helppo nousta oikealle rannalle. Vieressä kulkee hiekkatie, jonka levennyksessä auto mahtuu juuri ja juuri kääntymään. Padon yli sen vasemman puolen alatasanteelle on noin 150 metrin kantomatka. Siitä on hiekkatietä pitkin toinen noin 70 merin kantomatka kallioseinämän kohtaan, josta Ähtävänjoen melonta voi jatkua kohti kilometrin päässä olevaa Evijärven ja Pedersören rajaa. Tervareitin kartoitus päättyy virallisesti siihen. Ely-keskuksen vesistöennusteissa näkyy jatkuva seuranta ja ennuste Ähtävänjoen korkeudelle ja virtaamalle Kattilakoskella (http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/47/q4700450y/wqfi.html) ja Pietarsaaren läheisellä Herrforsilla (http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/47/q4700650y/wqfi.html). Pedersören puolella on Saukonreitiksi nimetty pitkä patikkareitti, joka ylittää Ähtävänjoen kahdessa paikassa. http://www.pedersore.fi/index.php3?use=publisher&id=3776&lang=1 Tervareitin kartoituksen virallinen toimeksianto päättyi lumpeiden tuoksuun Kattilakosken voimalapadolle. (Kuva Eija Tuomaala)
ÄHTÄVÄNJOKI KATTILAKOSKELTA RANNIKOLLE Pedersören ja Pietarsaaren läpi virtaava Ähtävänjoen reilun 50 kilometrin loppuosa on kartoitettu melontareitiksi vuonna 2012 osana 7 sillan projektia. Kattilakoskelta Ähtävän Kungsforseniin ulottuva osa kartoituksesta sisältyy vuonna 2013 julkaistuun 7 sillan saariston melontakarttaan osaan 2 (joet ja järvet). Ähtävänjoella on 10 koskea, muutama lampi ja 7 voimalapatoa, jotka kaikki voi ohittaa vasemmalta puolelta. Kattilakosken jälkeinen Ähtävänjoen reilun 50 kilometrin taival Pedersören ja Pietarsaaren kautta merelle jäi kutkuttamaan kartoittajia. (Kuva Kimmo Koivisto) Koskihäjyjen viiden hengen ryhmä meloi kolmen päivän aikana 60 kilometrin matkan Kattilakosken padolta Pietarsaaren Joutsen-leirintäalueen vieressä olevalle Bothnia Canoen vajalle. Seuraavat havainnot perustuvat tähän melontaan, jonka aikana vesi oli ukkossateen ansiosta tavallista korkeammalla. Ähtävänjoen loppuosa Kattilakoskesta Pietarsaareen on seitsemästä voimalapadosta huolimatta Tervareitin pisin ja antoisin melontajoki, joka on melottavissa läpi melontakauden. Kuivana kautena kosket ovat kivisiä, korkealla vedellä ne tarjoavat sopivaa haastetta retkimelojalle. Kattilankosken padon ohitus vaatii hieman kantamista, mutta laskupaikka jokeen noin 70 metriä padon jälkeen vasemmalta puolelta on melko helppo. Tämän jälkeen joki tarjoaa viiden kilometrin matkalla pieniä saaria ja miellyttävän luonnonmukaisia näkymiä, ensin
Evijärven ja Pedersören rajajokena, sitten pitkänä rantojensuojelualueena. Lyhyen koukkauksen takana on rannoiltaan pääosin suojeltu Juurijärvi, jonka on myös kaksi mökkiä. Tämän jälkeen vastaan tulee Hjulforsin koski, 5 kilometrin päässä Kattilakosken padolta. Juuri ennen Hjulforsin siltaa on vasemmalla puolella laavu, WC ja kalastuslupien myyntikaappi. Korkealla vedellä silta kannattaa alittaa vasemmalta puolelta ja siirtyä sen jälkeen melko keskelle virtaa. Lopussa on hieman jyrkempi lasku. Noin 100 metriä pitkän Hjulforsin kosken laskulinjaa voi arvioida sillalta päin. Koski on korkealla vedellä I IIluokan tasoa. Hjulforsin jälkeen seuraa muutaman kilometrin matkalla lisää jokeen liittyviä lampia. Vasemmalla puolella on kilometrin pituinen Laaminjärvi kapean kannaksen ja lyhyen uoman takana. Oikealla puolella on hyvin idyllinen, parisataa metriä pitkä Lilla Lame lähes huomaamattoman pikku uoman takana. Kohta sen jälkeen on joen oikealla puolella vielä pienempi umpeen kasvanut Övre lampi. Neljä Ähtävänjokeen liittyvää lampea antaa uusia ulottuvuuksia Ähtävänjoen melojalle. Idyllisin lammista on kolmas, Lilla Lame joen oikealla puolella.
Lampien jälkeen vastaan tulee yksi koko Ähtävänjoen vesistön hienoimmista taukopaikoista. Idyllisen Bockabron puusillan kannella on kaksikin taukopaikkaa. Rannalla on tyylikkäästi muotoiltu kota nuotiopaikkoineen, puuvaja ja käymälä. Bockabron puusillan kiviarkkujen päällä olevilla levennyksillä on hienot taukopaikat. Rannalla on tyylikäs kota nuotiopaikkoineen. Kauniin rantojensuojelualueen jälkeen joessa on melko lähekkäin kolme koskea, Jöuskoski, Koiranreikä ja Storhasa. Nämä kaikki ovat korkealla vedellä melko sujuvia laskettavia, mutta matalalla vedellä hyvin kivisiä. 16 kilometriä Kattilakosken voimalan jälkeen tulee vastaan Björkforsin voimalaitos, joka on melko vaivaton ohittaa vasemmalta puolelta. Kalustoa on kannettava vajaa parisataa metriä, ensin vanhan myllyn kohdalla olevaa nurmikkotasannetta, sitten tasaisesti laskevaa nurmikkopolkua. Björkforsin voimalaitoksen vasemmalta puolelta on helppo kuljettaa ja laskea kajakit takaisin Ähtävänjokeen.
Björkforsin voimalan jälkeen on oikealla puolella taukopaikka uimarantoineen. Asuttua kulttuurimaisemaa seuraa kohta koko Ähtävänjoen hienoin melontamaisema, muutaman saaren värittämä ja pienten Oxhålsforsien piristämä jokisokkelo. Sen jatkeena on Finnholmin voimalalaitoksen hieno suvanto, joka muistuttaa enemmän suolampea kuin voimala-allasta. Oikean uoman varrella on pieni laavu. Suurin osa Ähtävänjoesta tarjoaa hyvin luonnonmukaisia näkymiä. Ehkä kaikkein hienoin paikka on Oxhålsforsien saarien sokkelo juuri ennen Finnholmin voimalaitosta. Finnholmin voimalan ohitusta vasemmalta puolelta on pyritty helpottamaan tukkirännillä sekä nousu- että laskupaikassa. Nousupaikan tukkipari nousee kuitenkin liian jyrkästi, että siitä olisi apua. Myös laskupaikan tukkipari johti melko jyrkästi suoraan jokeen, joka oli kuitenkin tukkien päässä kuitenkin hyvin matala. Lyhyen kulttuurimaiseman ja pari kilometriä pitkän luonnonrannan jälkeen edessä on Hattarin voimalaitospato. Vasemman puolen tukkirännit ovat tällä kertaa loivempia, joten niistä saa hyvää apua sekä rannalle nousemisessa että jokeen takaisin laskeutumisessa. Sopivan loivat tukkirännit auttavat Hattarin voimalaitospadon ohittamista. (Kuva Eija Tuomaala)
Hattarin voimalasta 3,5 kilometrin jälkeen melojan on ohitettava Värnumin voimalapato. Tämä Ähtävänjoen neljäs voimalaitos tarjoaa eniten silmänruokaa, sillä voimalan ylväät rakennukset näyttävän olevan peräisin kolmelta eri aikakaudelta. Ähtävänjoen melojan mieltä voisi piristää huomattavasti, mikäli hän osaisi nauttia hyvin erinäköisten voimaloiden ulkonäöstä, teknisistä ratkaisuista ja historiasta. Värnumin voimalan ohitus vasemmalta puolelta on melko helppoa. Jokeen laskeutumista helpottaa jälleen tukkiränni. Värnumin voimalaitos on Ähtävänjoen seitsemästä voimalasta mahdollisesti mielenkiintoisin. (Kuva Eija Tuomaala) Värnumin voimalaitoksen jälkeen on 10 kilometrin matkalla Ähtävänjoen 5 ehkä merkittävintä koskea. Korkealla vedellä ne tarjoavat retkimelojalle sopivaa haastetta ja piristettä. Matalalla vedellä ne lienevät hankalan kivisiä. Tämän jakson ensimmäinen koski on vajaan 3 kilometriä Värnumin voimalan jälkeen alkava kiemurteleva Pölsforsen. Se on Ähtävänjoen koskista pisin, ehkä noin 300 metrin mittainen. Seuraava koski on Ähtävän keskustassa entisen myllyn vierestä alkava Kungsforsen. Lyhyt koski alkaa pienellä pudotuksella, joka kannattaa korkealla vedellä laskea vasemman puoleisen aukon keskilinjan vasemmalta puolelta ja kaartaa sen jälkeen vasemmalle. Matalalla vedellä koskessa saattaa näkyä keskellä vanhoja betonipilareita. Seuraavat kosket ovat korkealla vedellä mukavat Maansforsen ja sitä seuraava kaksiosainen Fors-Gers forsen. Jälkimmäisestä koskesta reilun kilometrin päässä ovat oikealla rannalla Solhagan lomamökit. Niistä reilun kilometrin päässä on Ähtävänjoen koskista viimeisin ja vaativin, Bärklarsforsen. Neliportainen koski on melko lyhyt ja lienee matalalla vedellä liian kivinen. Korkealla vedellä sen laskeminen vaatii alusta lähtien reitin valintaa mahdollisimman vasemmalta ja senkin jälkeen voimakkaita ohjausliikkeitä vasemmalle. Meloja ajautuu helposti keskellä oleville kiville, joiden väliin on sinänsä melko vaaratonta ohjautua. Kaksi ensimmäistä laskijaa ajautui kiville, kolmas kellahti kivien jälkeen veteen, mutta kaksi viimeistä laskijaa selvisivät kosken läpi.
Melko voimakas ja kivinen Bärklarsforsen asettaa retkimelojan ohjaustaidot koetukselle. (Kuva Eija Tuomaala) Bärklarsforsenia seuraa mukava taukopaikka uimahyppytorneineen. Kaksi kilometriä Bärklarsforsenin jälkeen edessä on Ähtävänjoen kaksi viimeistä voimalapatoa, ensin kahden kilometrin päässä Långforsenin pato ja siitä ja siitä 3,5 kilometrin päässä Kållforsenin pato. Niiden väli on Kolpin kylän tiheästi asuttua kulttuurimaisemaa huoliteltuine rantoineen. Bussipysäkin merkki näyttää parhaan nousupaikan ennen Kållforsenin patoa. (Kuva Eija Tuomaala)
Långforsenin padon ohitus onnistuu vasemmalta puolelta melko mukavasti puurappusia pitkin. Lähtö on rautatankojen yhteen sitomilta kiviltä. Kohta voimalan jälkeen alitetaan silta, jonka alla on molemmilla puolilla rappusten päässä oleva laituri. Käyttäjiä löytynee. Sillan jälkeen on oikealla puolella yleinen uimaranta. Kållforsenin padon vasemmalle rannalle on melko helppo nousta suoraan bussipysäkin kohdalta. Laskeutumispaikka on ahdas ja jyrkkä rinne välittömästä padon jälkeen. Lopun kiviportaat auttavat laskeutumisessa. Melkein heti Kållforsenin jälkeen meloja saa valita Ähtävänjoen pisimmän saaren, 900 metriä pitkän Storholmenin ohituksen joko vasemmalta tai oikealta puolelta. Lähes kilometrin mittaisen Storholmenin saaren vasen puoli tarjoaa ahtaammat, mutta idyllisemmät näkymät. (Kuva Eija Tuomaala) Lähes koko Ähtävänjokea reunustaneiden miellyttävien maisemien jälkeen vasta joen loppuosa on yksitotisempaa melomista pusikoiden keskellä. Pitkiä suoria väyliä piristävät oikealla puolella oleva hyvä tauko- ja uimapaikka reilun kilometrin jälkeen Storholmenista sekä Purmonjokeen yhtyminen Ähtävänjokeen taukopaikasta 2 kilometrin päässä. Tästä 3,5 kilometrin melonnan jälkeen Ähtävänjoki alkaa avartua entiseksi merenlahdeksi, joka on nykyään makean veden altaaksi padottu Luodonjärvi. Vasemmalla puolella on kohta sileä kallioranta, joka on hyvä paikka tauon pitämiseen. Seuraava sopiva taukopaikka vaatii pientä koukkausta Bertlotin takana olevan Prästgrundenin kalliorannalle.
Prästgrunden eli Papinkallio on hieno taukopaikka, joka vaatii noin puolen kilometrin lisälenkin Joutsenen tai Strandcampingin leirintäalueelle melottaessa. (Kuva Eija Tuomaala) Melontaretken voi päättää esimerkiksi Strandcampingin tai Joutsenen leirintäalueelle, jotka ovat kumpikin Luodonjärven sulkujen sisäpuolella. Molempiin on noin 7 kilometrin matka jokimaisen osuuden päättymisen jälkeen. Ähtävänjoki on kokonaisuutena yksi entisen Vaasan läänin parhaista melontajoista, kiitos hienojen maisemien ja sopivien koskihaasteiden. Miinusta ovat lukuisat voimalaohitukset, joita voidaan kuitenkin edelleen helpottaa. Ähtävänjoelle on mahdollista laatia ohjeistus, jonka avulla meloja voi harkita, mihin asti hän haluaa melontaansa jatkaa. Joka tapauksessa Lappajärven pohjoisosasta Pietarsaaren keskustaan ulottuu jo nyt lähes valmis noin 100 kilometrin väylä, joka tarjoaa melontakauden aikana useamman päivän melko varman melontareitin. Halutessa matka jatkuu vielä saariston suojassa kohti avomerta. Tervareitistä saadaan Etelä-Pohjanmaalta puuttunut useamman päivän mittainen yhtenäinen koko melontakauden ajan toimiva mielenkiintoinen ja moni-ilmeinen melontareitti.
MAJOITUSTA JA MUITA PALVELUJA Pedersören puolella on laavuja seuraavissa paikoissa: Bockabron, Dickenas, Jeusskosk (neljän hengen tupa) ja Oxhålsforsarna. Ala-Ähtävällä (Ytteresse) ovat aivan Ähtävänjoen rannalla Punsarintien päässä monipuoliset Solhagan lomamökit: www.solhaga.fi/fi/mokki.htm Pedersöressä vaikuttaa melontayrittäjä Mattias Kanckos, jonka yritys ESS-Nature, 050 593 9536, info@essnature.com pystyy kuljettamaan 12 kahden hengen avokanoottia ja tarjoamaan melontaa Pietarsaareen saakka. Useimmiten häneltä ostetut melotukset alkavat Kattilakosken voimalalta, mutta tarvittaessa Evijärveltä ja jopa Lappajärveltä saakka. LUKEMISTA Peter Holmbladin ja Mikael Herrgårdin Luolamiehistä talonpojiksi (2013) kuvaa Timosen suurta keskiaikaista asuinpaikka sivulla 60. Max Svedlundin Tervakeisari (2005) kuvaa useita fiktiivisiä tapahtumia myös Ähtävänjoen varrelta 1700-luvun lopun kahdesta tervankuljetusmatkasta. Sulkakosken krouvissa yöpyminen kuvataan sivuilla 63-88. Siellä ilotyttö vapauttaa poikuudesta päähenkilön, joka maistaa ensi kerran krouvissa myös viinaa. Toisella matkalla Sulkakoski ja majatalo mainitaan sivulla 121. Sivuilla 70-71 on kuvaus veden hengestä, mikä selittää muun muassa meanderoimisen Madekoskessa ja Koivukoskessa. Sen kautta on muodostunut seitsemän järveä, muun muassa Valkeajärvi, Långvattne, Lamasjön, Kiiskijärvi ja Hjuljärvi. Koko jokitaipaleen hankalin koski, Timosenkoski kuvataan sivulla 122. Sivuilla 124-25 on kuvaus tervaveneen ajautumisesta Timosenkosken jääkuoren alle. Sivuilla 126-30 kuvataan veneen pelastuminen. Sivulla 130 lasketaan Kattilakoski. Sivulla 131 kuvataan kivinen Hjulfors. Järviseutu loppuu, kun sivulla 131 saavutaan Lappforsin kylän Koivukoskeen, Heidin taloryhmän kohdalla. Vene saapuu Finnholmenin putoukselle sivulla 131. Sivulla 141 tervavene oli ohittanut Långforssenin ja kellui Kållforsenin mahtavissa koskissa. Joki, kylä ajanvirta (1996), 319 sivua, on kirja Evijärven Jokikylästä. Siinä kuvataan sivuilla 205-06 Ähtävänjokea tervareittinä. Lenni Kattilakosken Perunalampun valossa (2003), 262 sivua, esittää useita muistoja ja tarinoita lähinnä Kattilakosken tienoilta. Myös monet sittemmin peratut ja valjastetut kosket kuvataan. Tutut tiet ja muistojen polut (2003) on kirja kolmesta Evijärven Alapään kolmesta kylästä. Maunu Sulkakoski kertoo Sulkakosken krouvista sivuilla 29-31. Ähtävänjoen ravustuksesta on tietoja sivuilla 117-18.
Eeva-Kaarina Aaltonen ja Reino Lammin toimittamassa Veden ja ajan virrassa (2005) on artikkeli Ähtävänjoen jokihelmisimpukasta, kirjoittajana Esko Mäenpää ja Jukka Pakkala. Ähtävänjoen Hjulforsin laavun penkille nostetut järvihelmisimpukat laskettiin kartoitusmelonnalla tauolla takaisin Ähtävänjokeen.