Kenttälän yksityistien selvityspyyntö hoitosopimuksesta 294/10.03.01/2014. Teknlk 07.11.2014 102



Samankaltaiset tiedostot
Oikaisuvaatimus teknisen lautakunnan päätöksestä (Kenttälän yksityistien selvityspyyntö hoitosopimuksesta)

Otsikko Sivu 230 Valmisteluasteen asiat Maa-alueen vuokraaminen Oy Levi Ski Resort Ltd:lle

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

7 talousarvioon 5 Anomus käytöstä poistetuista ulkoilureitin

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Tarmo Salosen oikaisuvaatimuksen käsittely/levi Magic Oy:n laskun maksamista koskeva päätös KhallS

Aloite on tuotu kunnanvirastoon ja diarioitu Valtuustoaloite esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Eilavaaran kirje oheismateriaalina.

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Kunnanhallitus

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen.

Eilavaaran kirje oheismateriaalina.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Vuoden 2014 veroprosentit: Verotulojen kehittyminen (milj. )

Controllerin valinta 11 6 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Kenttälän

Kunnanvaltuuston päätöksen "Sovintosopimuksen uudelleen vienti kunnanhallituksen kautta valtuuston käsittelyyn" laillisuusvalvonta

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Hille Kuusisto esitti, että

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Kunnossapitoavustukset 2015

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Otsikko Sivu 46 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden antama

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Vuoden 2015 hoitokuluista laskutettu yhteisöosakkaiden maksuosuus oli ,86, alv 0 %.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Valtuustoaloite yksityisteiden saattamisesta tasa-arvoiseen asemaan

Khall (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh )

Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen ja konserniohjaukseen liittyvä päätöksenteko

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Esitys uusiksi yksityisteiden kunnossapidon ja peruskorjauksen avustusperusteiksi

Tarmo Salosen oikaisuvaatimus Levi Magic Oy:n laskun maksamista koskevaan päätökseen/khalls

1. 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 48

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSIEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUHOKSEN KUNNASSA

(Lisätietoja: Controller, puh )

Pöytäkirja tarkastetaan kunnantalossa torstaina klo ja pidetään siellä yleisesti nähtävänä samana päivänä klo

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/

Yksityisteiden kunnossapidon avustaminen / oikaisuvaatimus / lausunto valituksen johdosta

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

ALOITE ILMAN SOPIMUSTA OLEVIEN YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPIDON PALAUTTAMISESTA TORNION KAUPUNGILLE, MUKAAN LUKIEN TALVIKUNNOSSAPITO

Kunnanvaltuuston päätöksen "Vt. kunnanjohtajan valinta" laillisuusvalvonta. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Yksityistielain vaikutukset kunnan tehtäviin

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

1. 48 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen..

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

siivous- ja ruokapalvelupäällikkö Kesälahtitalon ruokasalin kalusteiden hankinta

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tiejaosto Luomanrannan tiekunnan ja Kehä III liittymän parantaminen

Sisällys. Tiejaosto 2/2017

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

(Valmistelija: yhdyskuntatekniikan insinööri Annukka Takalo) - avustus on kilometriperusteinen

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen päätöstä

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

YKSITYISTEIDEN AVUSTUSTAMISEN PERIAATTEET

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 3/

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Sisällysluettelo. 1 Velusmaan mökkitien toimitus 3

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Otsikko Sivu 1 Kunnanvaltuuston kokoontuminen ja kokouskutsu 4 2 Kunnallisten ilmoitusten tiedottaminen 6 3 Johanna Fofannahin ero kunnanvaltuuston

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Marita Toivasen kysymys koskien Levi Magic nimistä yhtiötä

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

Otsikko Sivu 70 Kokouksen järjestäytyminen ja työjärjestyksen. 5 hyväksyminen/khall Vt. kunnanjohtaja, hallintojohtaja Esa Mäkisen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone(kiinteistöpäällikön työhaastattelut alkaen klo 12:00)

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Otsikko Sivu 115 Levi Magic Oy:n yhtiökokous 3

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Transkriptio:

Tekninen lautakunta 102 07.11.2014 Tekninen lautakunta 111 28.11.2014 Tekninen lautakunta 6 05.02.2015 Kunnanhallitus 125 13.04.2015 Kenttälän yksityistien selvityspyyntö hoitosopimuksesta 294/10.03.01/2014 Teknlk 07.11.2014 102 Kenttälän yksityistien tiekunnan sihteeri on toimittanut kuntaan 5.2.2014 kirjeen koskien kunnan ja tiekunnan välistä hoitosopimusasiaa: " Tiekunta on päättänyt kokouksessa 12.1.2013 pyytää kunnalta lisäselvitystä 20% omavastuu osuudesta liittyen hoitosopimukseen. Lisäselvitystä ei ole saatu 31.12.2013 mennessä. Koska kunnalla on velvoitteita koulukuljetuksen ja vanhuskuljetuksen osalta tienvarrella pyydämme lisäselvityksen perusteista laskulle minkä kunta on lähettänyt 30.12.2013, summa 638,90. Laskussa esitetty toteuma kunnossapidosta ei ole osittain toteutunut. Odotamme vastausta, että voimme käsitellä asian seuraavassa kokouksessa Sihteeri Toni Kenttälä" Kenttälän yksityistien tiekunnan sihteeri on jäljemmin toimittanut kuntaan 12.8.2014 päivätyn kirjeen asiaan liittyen. Kirjeen sisältö on hyvin pitkälle sama kuin 18.12.2013 päivätyssä kirjeessä. Asiasisältöä on kuitenkin tarkennettu mm. että "...laskussa esitetty toteuma kunnossapidosta ei ole edes osittain toteutunut". Lisäksi perusteina (ilmeisesti laskun maksamatta jättämiseen) on ilmoitettu, että "Mielestämme meille osoitettu 20% omavastuuosuus lasku tienhoidosta on aiheeton, koska kunta osallistuu ja maksaa tällä hetkellä teiden hoidosta joissa ei ole edes ns. velvoitteita. Esim. Alakittilän tiet ja Tunturitie. Ei voi olla kahdenlaisia käytäntöjä, joissa veronmaksajat joutuvat eri-arvoiseen asemaan. Odotamme vastausta, että voimme käsitellä asian seuraavassa kokouksessa Sihteeri Toni Kenttälä"

Em. kirjeet ovat tämän esityksen ja päätöksen liitteenä. Teknisen osaston selvitys asiaan liittyen: Kokouksessaan 12.1.2013 7 tiekunta on hyväksynyt kunnan esittämän hoitosopimuksen tien kunnossapidosta. Päätöspykälään on kirjattu lisäksi, että " Jos tiekunnan on tarpeellista maksaa 20% omavastuu, niin tiekunta vaatii lisäselvitystä asiasta ennen hyväksyntää." Tiekunnan kokouspäätös on tämän esityksen ja päätöksen liitteenä. Em. tiekunnan päätöksessä ei mainita keneltä lisäselvitystä vaaditaan eikä asiaan liittyen ole kunnan suuntaan esitetty selvityspyyntöjä. Tiekunnan omavastuuosuuden perusteet käyvät ilmi tiekunnille 30.11.2012 lähetetystä kirjeestä, siinä mainituista päätöksistä sekä kirjeen liitteenä käsiteltäväksi esitetystä hoitosopimuslomakkeesta. Tiemestarin toimittama kirje on tämän esityksen ja päätöksen liitteenä. Tekninen osasto on toimittanut vuoden 2013 lopussa Kenttälän yksityistien tiekunnalle laskun toteutuneista tien kunnossapitokustannuksista vuodelta 2013. Laskun suuruun oli 638,90. Summa käsitti tiekunnan omavastuuosuuden 20% tien kunnossapidon kokonaiskustannuksista 3.194,50. Laskukopio on tämän esityksen ja päätöksen liitteenä. Em. laskuun liittyen tiemestari on toimittanut tiekunnalle 18.12.2013 päivätyn kirjeen / yhteenvedon tielle kohdistuneista kunnossapitotöistä kustannuksineen vuonna 2013 hintaperusteineen. Kirjeestä ilmenee myös arviot vuotuisista kustannuksista ajalle 2014-2018. Samana päivänä on tiekunnille toimitettu myös kirje, josta käy ilmi kunkin tien urakoitsijan tiedot, urakkaan kuuluvien töiden sisältö ja laatuvaatimukset.tiemestarin toimittamat kirjeet ovat tämän esityksen ja päätöksen liitteenä. Vastaavan tapaan on laskut ja tiedot toimitettu vuonna 2013 muillekin hoitosopimustiekunnille. Kenttälän yksityistien tiekunta on

ainoa hoitosopimusteistä, joka ei kyseistä laskua ole maksanut. Tiemestari on 30.7.2014 keskustellut Kenttälän yksityistien tiekunnan puheenjohtajan sekä sihteerin kanssa mitä tiekunta on tarkoittanut asialla, että vuoden 2013 toteuma tien kunnossapidosta ei olisi osin toteunut. Asiaan liittyen em. viittasivat, että loppukeväästä tiellä oli mm. koulukuljetus juuttunut kiinni suorittamatta jääneen höyläyksen tai lanauksen vuoksi. Kenttäläntien lanaus on suoritettu samassa yhteydessä kevätkesällä 2013 kuin muidenkin kunnan ylläpitämien teiden lanaukset. Kesään 2013 asti Kenttäläntien kunnossapito hoidettiin aikaisempien vuosien tapaan siten, että Destia huolehti tien aurauksen tuntitöinä Kiistalantien aurauksen yhteydessä. Kesähoitotyöt (lanaus / sorastus yms.) kunta tilasi paikallisilta yrittäjiltä tarpeen mukaan. Lanaustöiden ajoitus kevätkesästä ajoittui yleensä valtion sorateiden lanausaikatauluihin. Syksystä 2013 lähtien Kenttäläntien kunnossapidosta on huolehtinut NCC Roads Oy kokonaisurakkahintaan. Hoitosopimuksen mukaan tiekunnalla on velvoitteita mm. tievaurioiden ilmoittamisesta kuntaan ja toimenpiteisiin ryhtymisestä vahinkojen syntymisen estämiseksi. Edellä mainitusta tapauksesta tai sen ennaltaehkäisemisestä ei oltu ilmoitettu kuntaan. Tiemestari on ilmoittanut Kenttälän yksityistiekunnan sihteerille sähköpostilla 30.7.2014 erittelyt koskien kunnan lähettämää kunnossapitolaskua. Samassa viestissä tiemestari on pyytänyt tiekuntaa esittämään kirjalliset perusteet, mikäli tiekunta ei suorita kyseiseen laskuun perustuvaa maksua. Tiemestarin toimittama kopio sähköpostiviestistä on tämän esityksen ja päätöksen liitteenä. Kirjallisiksi perusteiksi tiekunta on ilmeisesti esittänyt Kenttälän yksityistien tiekunnan sihteeri kuntaan toimittaman 12.8.2014 päivätyn kirjeen asiaan liittyen. Kirje on saapunut kuntaan tosin vasta 3.10.2014. Viivästyksen syistä ei ole tietoa. Kenttälän yksyityistien tiekunta ei ole ilmoittanut yksiselitteisesti eikä kirjallisesti mitä sopimukseen sisältyviä kunnossapitotöitä olisi jätetty suorittamatta saatikka yksilöidysti kiistänyt laskuun perustuvien töiden toteutumisen. Tiekunnalla on ilmeisesti vaativammat odotukset tien kunnossapitotöiden laadulle ja -ajoitukselle kuin mitä työn suorituksesta vastaavalla tilaajataholla (kunta). Kunnan laskuttamat kunnossapitotyöt ovat urakoitsijoiden laskuihin perustuvia toteutunuita töitä.

Tiekunnan hyväksymän sopimuksen mukaan mm. - sopimuksen tulkinnasta syntyvät mahdolliset erimielisyydet ratkaisee Kittilän kunnanhallitus. - Sopimus on voimassa kalenterivuoden kerrallaan ja jatkuu, jollei sitä irtisanota vähintään kolme kuukautta ennen kalenterivuoden alkua. Sopimuksen voi kumpikin sopijapuoli yksipuolisesti irtisanoa. Kenttälän yksityistien tiekunnan hyväksymä tiehoitosopimuslomake on tämän esityksen ja päätöksen liitteenä. Tekninen johtaja: Lautakunta päättää esittää tiekunnalle edellä kerrotusti, että tiekunnalle on informoitu riittävästi hoitosopimuksen velvoitteista niin ennen sopimuksen hyväksymistä kuin jälkeen päin eikä tiekunnalla ole selvitykseen perustuen perusteita jättää maksamatta esitettyä kunnossapitolaskua. Lisäksi lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättäisi, että mikäli Kenttälän yksityistien tiekunta ei suorita hyväksymäänsä sopimukseen perustuvaa kunnossapitolaskua vuodelta 2013 marraskuun 2014 loppuun mennessä, kunta irtisanoo tiekunnan hyväksymän sopimuksen siten että sen mukaiset työt tehdään enintään vuoden 2014 loppuun, jonka jälkeen tiekunta huolehtii tien kunnossapidon järjestämisen itse. Sopimuksen mahdollinen irtisanominen ei kuitenkaan vapauta tiekuntaa jo tehtyjen töiden omavastuuosuuden maksamisesta. Päätös: Arttu Papinaho teki liitteen mukaisen esityksen. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi. Raili Fagerholm esitti, että asia palautetaan valmisteluun ja tuodaan selvitys 20 % maksaneista ja kuinka monen tiekunnan ei tarvitse maksaa. Hyväksyttiin. Teknlk 28.11.2014 111 Tekninen johtaja: Uudistan aikaisemman esitykseni (7.11.2014 102) siten korjattuna, että lasku tulee suorittaa joulukuun 2014 loppuun mennessä. Päätös: Merkittiin, että Veikko Siitonen poistui kokouksesta ja tilalle saapui Arttu Papinaho. Arttu Papinaho esitti liitteenä olevan esityksensä. Esitystä ei

kannatettu, joten se raukesi. Hyväksyttiin teknisen johtajan esitys. Arttu Papinaho jätti eriävän mielipiteen, joka on sama kuin hänen esityksensä. Teknlk 05.02.2015 6 Kenttälän yksityistien tiekunnan sihteeri on laatinut ym. teknisen lautakunnan kokouspäätöksestä 28.11.2014 111 oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimus on päivätty 12.12.2014 ja kirjattu kuntaan saapuneeksi 15.12.2014. Oikaisuvaatimuksessa Kenttälän yksityistien tiekunnan sihteeri vaatii "Kenttälän yksityistien tiekunnalle tien kunnossapidosta määrätty maksu (omavastuuosuus) tulee poistaa lakiin perustumattomana sekä kunnan määrittelemien teiden hoitovelvoiteperusteiden vastaisena. Kenttälän yksityistien kunnossapitoa tulee jatkaa kunnan toimesta eikä omavastuuosuutta jatkossa tule määrätä Kenttäläntien osalta. Kunnassa hoitovelvoitteen piirissä olevien teiden kohtelu tulee saattaa yhdenmukaiseksi. Kunnossapidosta ja teiden hoidosta perittävät maksut tulee kunnan yksityisteiden osalta määräytyä tasavertaisesti. " Lisäksi oikaisuvaatimuksessa pyydetään antamaan selvitys siitä, millä perusteella Kenttälän yksityistien tiekunnan on maksettava omavastuuosuutta tien kunnossapidosta. Selvityspyyntöä perusteellaan: "Kittilän kunta on alla olevien perustein määrittänyt teiden hoitovelvoiteperusteet. Kenttälän yksityistien kohdalla kaikki kunnan määrittelemät ja yksityistielain (laki yksityisistä teistä 358/1962) määrittämät edellytykset täyttyvät, jonka vuoksi omavastuuosuutta tien hoidosta ja kunnossapidosta ei tulisi määrätä. Kittilän kunnan määrittelemät teiden hoitovelvoiteperusteet - Tiekunta - Vähintään yksi (1) kilometri - Vähintään 2 kiinteistöä asuttuna Samalla Kittilän kunnan tekninen lautakunta on 28.11.2014 pitämässään kokouksessa käsitellyt 110 kohdalla

kunnanhallituksen antaman päätöksen nojalla selvitystä niistä yksityisteistä, joiden ei tarvitse kyseistä omavastuuosuutta teiden hoidosta suorittaa. Nämä tiet tai niiden hoitovelvoiteperusteet eivät poikkea Kenttälän yksityistien osalta millään tavalla. Oikeastaan Kittilän kunta on eri sopimuksilla hoitanut tienpitoa, vaikka siihen ei olisi ollut velvoitettakaan eikä teiden hoitovelvoiteperusteet ole kaikkien teiden osalta edes täyttyneet. Omavastuuosuutta ei näiden teiden osalta ole määrätty. Yksityistielain nojalla Kunta päättää sen varoista yksityisen tien tienpitoon myönnettävistä avustuksista, avustuksen ehdoista ja käytön valvonnasta samoin kuin yksityisen tien tekemisen tai kunnossapidon ottamisesta kokonaan tai osaksi kunnan suoritettavaksi. Kuntalaisten ja yksityisteiden tiekuntia on kunnan viranomaisen ja päätöksentekoelinten toimesta päätöksenteossa kohdeltava yhdenvertaisesti. Mielivaltainen ja sattumanvarainen omavastuuosuuksien periminen teiden kunnossapidosta ei voi olla kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta hyväksyttävää. Teiden hoidosta ja kunnossapidosta maksettava avustus ei voi perustua sattumanvaraisuuteen tai vuosikymmenien mukaisiin käytäntöihin tai muihin sopimuksiin, jotka asettavat kuntalaiset ja tiekunnat eriarvoiseen asemaan. Kenttälän yksityistien osalta on tiekunnan toimesta pyydetty kunnan viranhaltija Lauri Kurulalta selvitystä omavastuuosuuden perimisen perusteista. Tiekunta ei ole saanut asiassa kirjallista vastausta. Kenttälän yksityistiekunnan mukaan asian käsittely on kesken eikä siihen ole saatu viranhaltijan tai lautakunnan selvitystä. Asian keskeneräisyyden vuoksi laskun perimisestä tulisi pidättäytyä ainakin siihen saakka kunnes asia on ratkaistu. " Kenttälän yksityistien asioiden käsittely on hoitosopimuksiin liittyvien lainvoiman saaneiden kunnan päätösten näkökulmasta selkeää: Kittilän kunta on vuonna 2012 (khall 14.8.2012 210) päättänyt yksityisteiden uudet hoitosopimus- ja avustustie-ehdot vuoden 2013 alusta lähtien. Päätös koski hoitosopimustienä pysymisen ja sopimustieksi pääsemisen sekä muiden teiden kunnossapidon avustamisen ehtoja ja kustannusten jakautumista ja edelleen avustussummaperusteiden muodostumista. Kunnanhallituksen päätös 14.8.2012 210 hoitosopimustie-ehtojen osalta on yksipuolinen ja ehdollinen. Mikäli sopimustienä haluaa pysyä tai tieksi päästä, on tiekunnan kustannukset kunnan suorittamasta tienhoidosta 20%. Muu osa (80%) on kunnan

verovaroin suorittamaa avustusta. Em. kunnanhallituksen päätöksen saatua lainvoiman tekninen lautakunta hyväksyi 1.11.2012 71 kunnanhallituksen päättämiin ehtoihin perustuvan uuden sopimusasiakirjan hoitosopimuksien tekemiseen tiekuntien kanssa. Lautakunnan päätöksen saatua lainvoiman vanhoille sopimustiekunnille toimitettiin 30.11.2012 kirje, joka sisälsi em. kunnanhallituksen päätöksen sisällön ja päätöksen vaikutukset, uuden lainvoimaisen sopimuslomakkeen sekä kehoituksen tiekuntien kokoustamiseen ja päättäämään uudesta esitetystä sopimuksesta. Kenttälän yksityistien tiekunta on kokouksessaan 12.1.2013 7 hyväksynyt kunnan esittämän hoitosopimuksen. Kunnan esittämä hoitosopimus ehtoineen on yksi kokonaisuus. Sopimus perustuu yksinomaan kunnan asettamiin ehtoihin. Tiekunnan osalta sopimus joko hyväksytään tai ei. Em. tiekunnan kokouksen pöytäkirjaote on toimitettu kuntaan 15.1.2013. Kyseisestä pöytäkirjaotteesta käy ilmi sopimuksen hyväksymistä koskevan päätöksen jälkeen omana kappaleenaan "jos tiekunnan on tarpeellista maksaa 20% omavastuu, niin tiekunta vaatii lisäselvityksiä asiasta ennen hyväksyntää". Kyseistä tiekunnan epämääräistä ja osoittamatonta lisäselvityspyyntöä, jota tiekunnan sihteeri on jäljemmin täydentänyt kirjein ja sähköpostein, lautakunta on käsitellyt 7.11.2014 102 sekä 28.11.2014 111 antaen selvityspyyntöön vastauksen. Yhteenveto: Kunnan viimeisin päätös hoitosopimusehdoista on tehty siis elokuussa 2012 ja päätös on saanut lainvoiman syyskuussa 2012. Uudet sopimusehdot ovat olleet voimassa vuoden 2013 alusta lähtien. Kunnahallituksen päätös tarkoitti käytännössä, että mikäli tiekunnan yksityistie ei täytä enää uusia ehtoja tai täyttää ehdot mutta ei hyväksy uutta sopimusta, raukeaa olemassa oleva sopimus. Vanhassa 8.12.1986 päivätyssä Kenttälän yksityistietä koskevassa ja tiekunnan aikanaan allekirjoittamassa hoitosopimuksessa oli mm. irtisanomisesta määrätty, että sopimus on voimassa kalenterivuoden kerrallaan ja jatkuu, jollei sitä irtisanota vähintään 3kk ennen seuraavan kalenterivuoden alkua (syyskuun loppuun mennessä). Sopimuksen voi kumpikin sopijapuoli yksipuolisesti irtisanoa.

Kunnan v.2012 tekemät päätökset hoitosopimusehdoista, jotka pitävät sisällään niin hoitosopimustienä pysymisen kuin tieksi pääsemisen ehdot, täyttävät vanhan sopimuksen ehdot irtisanomisajasta. Vanhoihin hoitosopimuksiin perustuva kunnan tienhoitovelvoite on siis lakannut vuoden 2013 alusta ellei teiden hoitoon ole liittynyt mitään muita kuntaa sitovia päätöksiä tai sopimuksia. Kenttälän yksityistien tiekunta on kokouksessaan 12.1.2013 7 hyväksynyt kunnan esittämän uuden sopimuksen. Tiekunnan kokouspäätös on saanut lainvoiman, koska siitä ei tieosakkaat ole valittaneet. Tiekunnan vastuuhenkilöt eivät kuitenkaan ole toimittaneet kuntaan allekirjoitettua hoitosopimusta. Kenttälän yksityistien tiekunnan hoitosopimuksesta tehdyn selvityspyynnön ja edelleen asiasta annettuun päätökseen liittyvän tiekunnan oikaisuvaatimuksen perusteet ja vaatimukset olisi tiekunnan tullut alunperin esittää oikaisuvaatimuksena kunnanhallituksen päätökseen uusista hoitosopimusehdoista 14.8.2012 210. Nyt asiaan liittyvät vaatimukset perusteineen on esitetty em. kunnanhallituksen päätöksen lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen ja tiekunnan saatua tienhoidon omavastuuosuudesta laskun vuodelta 2013. Koska tiekunta ei ole toimittanut kuntaan allekirjoitettua uutta tienhoitosopimusta, eikä ole suorittanut kunnan laskua hoitosopimukseen perustuvasta omavastuuosuudesta, eikä kunta ole tehnyt muita itseään sitovia päätöksiä Kenttälän yksityistien osalta, ei kunnalla käytännössä ole velvollisuutta tekemättömään uuteen tai vuoden 2013 alusta rauenneeseen vanhaan hoitosopimukseen perustuen hoitaa Kenttälän yksityistietä. Kunnan hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta päättää harkinnanvaraisista yksityistieavustuksista kunnossapitoon ja rakentamiseen kunnanhallituksen hyväksymien avustusperusteiden mukaisesti. Yksityisteihin liittyvät hoitosopimukset ovat yksityisteiden kunnossapidon avustamista. Huolimatta lautakunnan päätöksen 28.11.2014 111 mukaisesta vastauksesta tiekunnan selvityspyyntöön, on Kenttälän yksityistien tiekunta päätöstä koskevassa oikaisuvaatimuksessaan edelleen vailla selvitystä siitä, millä perusteella tiekunnan on maksettava omavastuuosuutta tien kunnossapidosta.

Oikaisuvaatimuksessaan tiekunta esittää uusina perusteluinaan näkemyksilleen omavastuuosuuden maksamatta jättämiselle mm. "Kenttälän yksityistien kohdalla kaikki kunnan määrittelemät ja yksityistielain (laki yksityisistä teistä 358/1962) määrittämät edellytykset täyttyvät, jonka vuoksi omavastuuosuutta tien hoidosta ja kunnossapidosta ei tulisi määrätä." Lukuunottamatta yksityistielain 3 mom.3 ei yksityistielaissa ole määrätty edellytyksiä yksityisille teille tai tiekunnille, joiden täyttyessä kunta on velvollinen hoitamaan teitä. Yksityistielain 95 mukaan kunta päättää sen varoista yksityisen tien tienpitoon myönnettävistä avustuksista, avustuksen ehdoista ja käytön valvonnasta samoin kuin yksityisen tien tekemisen tai kunnossapidon ottamisesta kokonaan tai osaksi kunnan suoritettavaksi. Tarkoittaen, että kunnan rooli yksityisteiden tukemisessa on täysin vapaaehtoista - ei lakiin perustuva velvoite. Kittilän kunta on vuonna 2012 (khall 14.8.2012 210) päättänyt yksityisteiden uudet hoitosopimustienä pysymisen ja -tieksi pääsemisen ehdot ja avustustie-ehdot. Päätös on saanut lainvoiman syksyllä 2012. Kenttälän yksityistien tiekunta on tulkinnut virheellisesti, että kunta olisi päättänyt yksityisteiden hoitovelvoiteperusteet ja, että hoitovelvoite olisi jollain tavalla voimassa oleviin lakeihin perustuva. Loppuvuodesta 2012 ja vuoden 2013 alusta lähtien Kenttälän yksityistie on täyttänyt kunnan päättämät hoitosopimustienä pysymisen ns. hallinnolliset ehdot (tiellä tiekunta, tiepituus 1km, 2 pysyvästi asuttua kiinteistöä jne). Mikäli näin ei olisi ollut, ei tiekunnalle olisi alunperin (30.11.2012) tarjottu uutta sopimusta käsiteltäväksi. Yhtenä sopimustie-ehtona kuitenkin on, että tiekunnan omavastuu tienhoidon kustannuksista on 20%. Tätä ehtoa Kenttälän yksityistien tiekunta ei ole täyttänyt täyttänyt vuoden 2013 kustannusten osalta. Tekninen lautakunta päätöksenään 28.11.2014 111 esitti tiekunnalle, että tiekunnalle on informoitu riittävästi hoitosopimuksen velvoitteista niin ennen sopimuksen hyväksymistä kuin jälkeen päin eikä tiekunnalla ole selvitykseen perustuen perusteita jättää maksamatta esitettyä kunnossapitolaskua. Lautakunnan esityksen perustelut kävivät ilmi kokouksen 7.11.2014 102 esittelyteksistä. Lisäksi lautakunnan päätöksessä oli erillinen esitys kunnanhallitukselle asian käsittelyn jatkotoimenpiteistä. Mikäli

Kenttälän yksityistien tiekunta ei suorita hyväksymäänsä sopimukseen perustuvaa kunnossapitolaskua vuodelta 2013 joulukuun 2014 loppuun mennessä, kunta irtisanoo tiekunnan hyväksymän sopimuksen siten, että sen mukaiset työt tehdään enintään vuoden 2014 loppuun, jonka jälkeen tiekunta huolehtii tien kunnossapidon järjestämisen itse. Sopimuksen mahdollinen irtisanominen ei kuitenkaan vapauta tiekuntaa jo tehtyjen töiden omavastuuosuuden maksamisesta. Lautakunnan vastaus pyydettyyn selvitykseen ei ole kuntalain tai hallintolain mukainen lopullinen päätös, josta olisi tullut antaa oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen. Tiekunnalle on toimitettu päätöksen tiedoksiannon yhteydessä virheellisesti oikaisuvaatimusohjeet. Asian jatkokäsittelyä koskeva lautakunnan esitys kunnanhallitukselle on asian valmistelua. Kuntalain 91 mukaan päätöksestä, joka koskee vain valmistelua, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta. Tekninen johtaja: Lautakunta päättää jättää tutkittavaksi ottamatta Kenttälän yksityistien tiekunnan 12.12.2014 päivätyn oikaisuvaatimuksen. Perustelut: Lautakunnan päätös 28.11.2014 11 oli vastaus pyydettyyn selvitykseen, ei asian ratkaisemista koskeva kuntalain tai hallintolain mukainen lopullinen päätös, josta olisi oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen. Lisäksi päätöksestä ilmenevä lautakunnan esitys jatkotoimista kunnanhallitukselle on asian jatkokäsittelyä koskeva valmistelu asiassa päätäntävaltaa käyttävälle toimielimelle. Kuntalain 91 mukaan päätöksestä, joka koskee vain valmistelua, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta. Päätös: Raili Fagerholm Arttu Papinahon kannattamana esitti, oikaisuvaatimus otetaan lautakunnassa käsittelyyn. Kun oli tehty käsittelyn pohjana olevasta teknisen johtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka kannattavat teknisen johtajan esitystä, äänestävät "jaa" ja ne, jotka ovat Raili Fagerholmin esityksen kannalla, äänestävät "ei". Suoritetussa äänestyksessä "jaa" -ääniä annettiin 5 (Lepola, Pääkkölä, Kuusela, Ovaskainen, Similä) ja "ei" -ääniä annettiin 3 (Papinaho, Vierelä, Fagerholm).

Äänin 5-3 teknisen johtajan esitys tuli lautakunnan päätökseksi. Arttu Papinaho jätti eriävän mielipiteen, koska yhdenvertaisuuslakia ei ole noudatettu. Khall Kunnan kirjanpidon mukaan Kenttälän yksityistien tiekunta ei ole 31.3.2015 mennessä suorittanut kunnan laskuttamia tienhoidon oma vas tuu mak su ja vuosilta 2013 ja 2014 yhteensä 1.328,90 (vuosi 2013 638,90, vuosi 2014 690 ). Vuoden 2013 oma vas tuu maksun eräpäivä oli 31.1.2014 ja vuoden 2014 30.1.2015. 31.3.2015 mennessä Kenttäläntien kunnossapitotyöt ovat mak saneet vuoden 2015 osalta 932, josta tiekunnan omavastuuosuus 20% on 186,40. Huhtikuun 2015 loppuun mennessä summa on 1.242,67, josta tiekunnan omavastuuosuus 20% on 248,53. Vt. kj: Teknisen lautakunnan päätösten sekä kunnanhallitukselle osoit tamien esitysten 7.11.2014 102 sekä 28.11.2014 111 perusteella kun nan hal li tus päättää, että kunta lopettaa Kenttäläntien kun nos sapi don 1.5.2015 lukien. Kunnan kunnossapidon lopettaminen ei kuiten kaan vapauta tiekuntaa jo tehtyjen töiden omavastuuosuuksien mak sa mi ses ta. Mikäli tiekunta maksaa erääntyneet tienhoidon omavastuuosuutensa se kä toimittaa kuntaan allekirjoitetun tienhoitosopimuksen, kunta voi jat kaa tien kunnossapitoa. Muussa tapauksessa Kenttälän yk si tyistien tulee hoitaa tien kunnossapito itse ja halutessaan hakea kunnos sa pi toon kunnan avustusta. Perustelut: Kenttälän yksityistien tiekunta on jättänyt maksamatta sopimukseen pe rus tu vat kunnan laskuttamat ja erääntyneet vuosien 2013 ja 2014 oma vas tuu osuu det. Lisäksi Kenttälän yksityistien tiekunta ei ole toimit ta nut kuntaan allekirjoitettua kokouksessaan 12.1.2013 7 hyväk sy mään sä tienhoitosopimusta. Kittilän kunta ei ole tehnyt muita itseään sitovia päätöksiä Kenttälän yk si tyis tien hoidon osalta eikä kunnalla siten ole velvollisuutta hoitaa Kent tä län yksityistietä. Vanha tienhoitosopimus vuodelta 1986 katsotaan rauenneeksi vuoden 2013 alusta lukien kunnanhallituksen uutta hoi to so pi mus tie käytän töä ja hoitosopimustie-ehtoja koskevan päätöksen (Khall

14.8.2012 210) saatua lainvoiman sekä Kenttälän yksityistien tiekun nan hyväksyttyä kokouksessaan 12.1.2013 7 em. kun nan hal lituk sen päätökseen perustuvan tienhoitosopimuksen. Kunnanhallituksen päätös 14.8.2012 210 hoitosopimustie-ehtojen osal ta on yksipuolinen ja ehdollinen. Mikäli sopimustienä haluaa pysyä tai tieksi päästä, on tiekunnan kustannukset kunnan suo rit ta masta tienhoidosta 20%. Muu osa (80%) on kunnan verovaroin suo rit tamaa avustusta. Päätös: Kunnanhallituksen jäsen Tarmo Salonen esitti jäsen Milja Nikan kannat ta ma na seuraavaa: "Kunnanhallitus päättää, että kunnan kaikkia yksityisteitä koskevat hoi to so pi muk set ja teiden kunnossapitosopimukset otetaan uu destaan tarkastelun kohteeksi. Ei voi olla oikein, että yksityisteiden hoitokustannuksien jaossa on niin kirjava käytäntö kuin nyt on tilanne. Kunta jatkaa Kenttäläntien kunnossapitoa kunnes on selvitetty miten jat kos sa turvataan se, että kaikkia yksityisteitä kohdellaan yh den vertai suus pe ri aa tet ta noudattaen." Jäsen Eino Holck esitti jäsen Paula Nevalaisen kannattamana, että asia palautetaan tekniselle lautakunnalle ja selvitetään lautakunnan jä sen Raili Fagerholmin jääviys. Puheenjohtaja Timo Kurula totesi, että on tehty kaksi kannatettua, vt. kunnanjohtajan esityksestä poikkeavaa esitystä, joten asia on ratkais ta va äänestämällä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen, jonka kun nan hal litus hyväksyi: Ensimmäisessä äänestyksessä ovat vastakkain Tarmo Salosen esitys ja Eino Holckin esitys. Toisessa äänestyksessä ovat vastakkain vt. kunnanjohtajan esitys ja en sim mäi ses sä äänestyksessä voittanut esitys. Ensimmäisen äänestyksen osalta puheenjohtaja teki seuraavan äänes tys esi tyk sen, jonka kunnanhallitus hyväksyi: Ne, jotka ovat Eino Holckin esityksen kannalla, äänestävät jaa. Jos ei voittaa, on Tarmo Salosen esitys tullut kunnanhallituksen pää tök sek si. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin seitsemän (7)

jaa-ään tä ja kaksi (2) ei-ääntä. Jaa-ääniä antoivat Eino Holck, Merja Korva, Timo Kurula, Hille Kuusis to, Reijo Kyrö, Aki Maunula ja Paula Nevalainen. Ei-ääniä an toi vat Milja Nikka ja Tarmo Salonen. Puheenjohtaja totesi Eino Holckin esityksen tulleen tässä vaiheessa kun nan hal li tuk sen päätökseksi. Toisen äänestyksen osalta puheenjohtaja teki seuraavan ää nes tysesi tyk sen, jonka kunnanhallitus hyväksyi: Ne, jotka ovat vt. kunnanjohtajan esityksen kannalla, äänestävät jaa. Jos "ei voittaa, on Eino Holckin esitys tullut kunnanhallituksen päätök sek si. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin yksi (1) jaa-ääni, kuu si (6) ei-ääntä ja kaksi (2) äänesti tyhjää. Jaa-äänen antoi Hille Kuusisto. Ei-ääniä antoivat Eino Holck, Merja Kor va, Timo Kurula, Reijo Kyrö, Aki Maunula ja Paula Nevalainen. Tyh jää äänestivät Milja Nikka ja Tarmo Salonen. Puheenjohtaja totesi Eino Holckin esityksen tulleen kun nan hal li tuksen päätökseksi. Tarmo Salonen ja Milja Nikka ilmoittivat jättävänsä päätökseen eriävän mielipiteen.