LIEDON SÄÄSTÖPANKIN VUOSI
UUSIUTUMISESSA TÄRKEÄÄ ON TEHDÄ SE SOPIVALLA VAUHDILLA VANHOJA TOIMINTAMALLEJA KUNNIOITTAEN JA UUSIA KEHITTÄEN. VISIO: Olemme arvostettu, asiakasläheisyydestään ja osaavasta palvelustaan tunnettu kotitalouksien ja pk-yritysten pankki. Kuulumme toimialueellamme kolmen suurimman vähittäispankkipalvelujen tarjoajan joukkoon. ARVOT: Vakavaraisuus, asiakasläheisyys, luotettavuus ja osaaminen.
1895 Vuosi 2015 on pankin 120. toimintavuosi. Tähän viittaa kirjoitukseni otsikko 1895, joka on pankin perustamisvuosi. 120 vuodessa pankkitoiminta ja koko suomalainen yhteiskunta on käynyt läpi melkoisen muutoksen. Myös viimeisten kolmen vuoden aikana pankkikentässä on tapahtunut melkoista myllerrystä: Vakuutusyhtiö Tapiola ja Lähivakuutus ovat fuusioituneet. Tapiola Pankki on myyty S-pankille. Aktia ilmoitti, ettei enää pysty tarjoamaan keskuspankkipalveluita säästöpankeille uudesta sääntelystä johtuen. Sampo on muuttunut Danske Bankiksi ja karsinut suurimman osan konttoreistaan. Myös Nordea on vähentänyt voimakkaasti konttoriverkostoaan. Osuuspankkiryhmä lunasti Pohjola Pankin pois pörssistä. Lisäksi osa POP-pankeista on palannut OP-ryhmään. Kaikki pankkitoimijat ovat reagoineet tavalla tai toisella toimintaympäristön muutokseen. Säästöpankit reagoivat muutokseen tiivistämällä yhteistyötään ja muodostamalla yhteenliittymän. Yhteenliittymällä on kaksi lakisääteistä tehtävää: pitää huolta koko ryhmän (1) vakavaraisuudesta ja (2) maksuvalmiudesta. Koska näiden asioiden pitää joka tapauksessa olla kunnossa, en koe, että yhteenliittymä mitenkään rajaisi itsenäisen säästöpankin toimintaa. Sen sijaan yhteenliittymä mahdollistaa edullisemman ja pidemmän varainhankinnan rahamarkkinoilla, kuin mihin yksittäisellä säästöpankilla olisi mahdollisuuksia. Säästöpankkiryhmän rating saadaan tämän kevään aikana ja jo tämä mahdollistaa säästöpankkien keskuspankille hyvät toimintaedellytykset pankkien yhtenä jälleenrahoituskanavana. Säästöpankkien Hypopankki aloittaa toimintansa tämän vuoden lopulla, minkä jälkeen säästöpankit ovat saattaneet loppuun kaksi vuotta sitten alkaneen muutoksen. Kaiken aikaa tekemisen tärkeimpänä johtotähtenä on ollut edullisten ja laadukkaiden palveluiden turvaaminen asiakkaillemme. Viime vuonna uudistimme sähköisiä palvelujamme: verkkosivujamme ja verkkopankkiamme. Sivuillemme ja verkkopankkiimme on nyt yhtä helppo tulla niin kännykällä, tabletilla kuin pöytätietokoneellakin. Verkkosivujen kautta voi myös helposti varata tapaamisajan pankkiimme. Kannustan jokaista asiakasta varaamaan tapaamisajan etukäteen joko puhelimitse tai verkkosivujen kautta. Asiakas ei suinkaan ole pakotettu hoitamaan pankkiasioitaan sähköisesti tai puhelimitse, sillä meillä on laaja konttoriverkosto asiakkaidemme käytössä. Käteistä rahaa saa, ja laskujen maksu onnistuu edelleen toimialueemme seitsemällä paikkakunnalla. Toistuvat laskut hoituvat parhaiten suoramaksuna ja kertalaskut pankin maksupalvelun kautta. Pankkikortilla voi maksaa kätevästi kaupassa ja nostaa käteistä otto- automaateilta ja K-kaupoista ostosten lomassa. Perinteiset palvelumme toimivat siis samanaikaisesti hyvin, kun panostamme uusiutumiseen. Entistä suurempi joukko asiakkaita siirtyy käyttämään sähköisiä palveluja. Haluamme pysyä tässä asiakaskäyttäytymisen muutoksessa mukana ja tehdä asiat vielä kilpailijoitammekin paremmin. Asiakkaamme voivat esimerkiksi edelleen soittaa suoraan tutulle toimihenkilölleen. Hänen ollessaan varattuna kääntyy puhelu pankkimme omaan puhelinkeskukseen. Tänä vuonna uudistamme puhelinpalveluamme, minkä jälkeen se toimii yhä paremmin. Jonotusajat lyhenevät ja pystymme entistä useammin ratkaisemaan asiakkaan kysymykset saman tien. Uskomme asiakkaallemme olevan tärkeää, että sujuvien päivittäisten pankkipalvelujen rinnalla osaamme auttaa häntä myös vaativammissa talousasioissa, kuten laina-asioissa tai sijoittamiseen ja säästämiseen liittyvissä kysymyksissä. Panostamme henkilökunnan osaamiseen, jotta kykenisimme ratkaisemaan asiakkaan tarpeet mahdollisimman hyvin. Toimimme näin sekä lasten, nuorten, perheiden ja varttuneiden asiakkaidemme että yritysten ja maatalouden harjoittajien kohdalla. Meillä on runsaasti osaamista ja palveluja yritysten maksuliikenneratkaisuissa, rahoitus- ja sijoitusasioissa. Olemme yritysasiakkaiden lukumäärällä tarkasteltuna kolmanneksi suurin yritysten pankki toimialueellamme. Tarkoituksenamme on kehittää pankkipalvelujamme joka vuosi. Joskus se vaatii myös kipeitä päätöksiä ja vanhasta luopumista. Vuosi oli tässä mielessä haasteellinen. Ilman uusiutumista pankki ei kuitenkaan olisi toiminut näin pitkään ja kehittynyt näin vahvasti. Uusiutumisella pankki on lunastanut asiakkaidensa luottamuksen ja saanut uusia asiakkaita. Uusiutumisessa tärkeää on tehdä se sopivalla vauhdilla vanhoja toimintamalleja kunnioittaen ja uusia kehittäen. Toiselle pienikin muutos on liikaa, toiselle uudet tavat pitäisi heti saada käyttöön. Me uskomme tasapainoiseen kehittämiseen, jossa toiminta koostuu sopivasti uudesta ja vanhasta. Tätä lähdemme toteuttamaan myös juhlavuotenamme. Kiitän asiakkaitamme meitä kohtaan osoitetusta luottamuksesta. Kiitos myös luottamushenkilöillemme ja henkilökunnallemme siitä erinomaisesta työstä, jota olette tehneet pankin hyväksi. Liedossa 6.3.2015 Jussi Hakala toimitusjohtaja 3
SISÄLTÖ VUOSIKERTOMUS Toimitusjohtajalta... 2 Mistä vastuullisuuskonseptissa oikein on kysymys...6 Ulkoasu ja taitto: Zeeland Tekstit: Liedon Säästöpankki Paino: Multiprint Kuvat: Esko Keski-Oja, Shutterstock Säästöpankkiryhmän toiminta vuonna... 8 Hallituksen toimintakertomus tilikaudelta... 10 Talousseminaari...12 Riskienhallinta...19 Hallinto ja henkilöstö... 20 Tunnuslukujen laskentakaavat...23 Tuloslaskelma...24 Tase...24 Luottamushenkilöt...26 Johtoryhmä ja organisaatio...27 Sivujen materiaali on valmistettu FSC-sertifioidusta puusta, joka on peräisin ekologisesti, eettisesti ja sosiaalisesti hyvin hoidetuista metsistä. 4 LIEDON SÄÄSTÖPANKIN VUODET 1895 Säästöpankki perustetaan Lietoon. 1908 Säästöpankki on avoinna joka kuukauden 1. ja 15. päivä.
LIEDON SÄÄSTÖPANKIN YHTEISKUNTAVASTUU 119. 104 toimintavuosi konttoria Työllisti henkilöä 92 vakituisessa työsuhteessa Henkilökunnan keski-ikä: 46 vuotta Pankin tuloksesta maksettiin vuonna yhteisöjen tuloveroa lähes 2,0 miljoonaa euroa. Tuimme alueen yhteisöjä ja yhdistyksiä noin 200 000 eurolla. Lisäksi tuimme paikallisesti toimivia yhteisöjä liki 50 000 eurolla. Säästöpankki on 1. asiakaskokemuksessa Suomessa. Panostimme koulutukseen yhteensä 72 000 euroa ja koulutuspäiviä kertyi vuoden aikana keskimäärin 4 päivää henkilöä kohden. 1915 Miljoonan säästössä olevan markan raja rikki. 5
MISTÄ VASTUULLISUUSKONSEPTISSA OIKEIN ON KYSYMYS? HALOO LIETO ON PUHELINYSTÄVÄTOIMINTAA IKÄIHMISILLE Haloo Lieto on ikäihmisille suunnattu puhelinystäväpalvelu, jota koordinoi Liedon seurakunta yhteistyössä 4H:n, Suomen Punaisen Ristin, eri eläkeläisyhdistysten sekä Liedon kunnan kanssa. Liedon Säästöpankin vastuullisuuskonseptissa puhutteli erityisesti mahdollisuus tehdä porukalla hyvää. Mitä useampi antoi äänensä, sitä suurempi näkyvyys hankkeelle saatiin. Varsinaista ulkopuolista tukea ei muualta haettu. Uskottiin omaan joukkovoimaan, mikä tuottikin tulosta jopa siinä määrin, että äänestyslinjat hetkellisesti tukkeutuivat, kertoo Liedon seurakunnan diakoniatyöntekijä ja työnohjaaja Outi Haijanen. Saatuaan tiedon tuen saamisesta projektissa mukana olleet tahot aloittivat tiedottamisen toiminnastaan paikallislehden, järjestöjen, kunnan ja seurakunnan kautta. Samanaikaisesti etsittiin niitä, jotka tukea ja ystävyyttä puhelimitse kaipasivat. Haloo Liedon toiminnan ansiosta puhelinystävän ovat saaneet muun muassa muutamat omaishoitajat, leskeksi jääneet, yksinasuvat ja liikuntarajoitteiset, kertoo Outi Haijanen. Vuoden loppupuolella hankittiin puhelimet sekä koulutettiin kymmenen puhelinystävää työhönsä, jotka samanaikaisesti pitävät yhteyttä toisiinsa saaden toisiltaan tukea ja iloa vapaaehtoistyöhönsä. Haloo Lieto -toiminta jatkuu ja Haijanen uskoo, että ajan myötä uusi toiminta tulee entistä tutummaksi tuottaen tulevaisuudessa iloa yhä useammalle. 6 LIEDON SÄÄSTÖPANKIN VUODET 1924 Säästäväisyyspäivä (World Savings Day) saa alkunsa Italian Milanossa kansainvälisessä säästöpankkien kongressissa.
Vastuullisuus yhteisöä kohtaan kuuluu säästöpankkien alkuperäiseen toiminta-ajatukseen. Jo säästöpankkilaissa todetaan, että säästöpankit voivat jakaa voittovarojaan säästäväisyyden edistämiseen ja muihin yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Säästöpankit ovat tukeneet paikkakuntiensa toimintaa pitkään, joten asia ei sinänsä ole uusi. Uutta sen sijaan on se, että vuodesta 2012 lähtien kohteiden valintaan ovat päässeet vaikuttamaan säästöpankkien asiakkaat ja toimintapaikkakuntien asukkaat, mikä lisää paikkakuntien yhteisöllisyyttä. Asiakkaiden ja asukkaiden antamat ehdotukset ovat ratkaisevassa asemassa tukipäätöksiä pohdittaessa. Kuka tahansa voi äänestää mitä tahansa kohdetta, sillä se tuottaa todistettavasti tuloksia. Viime kerralla liki 7 000 suomalaista osallistui säästöpankkien järjestämään äänestykseen, joka toteutettiin Facebookissa, tekstiviestein sekä Liedon Säästöpankin konttoreissa äänestyslipukkeiden avulla. Valittavana oli kolme tukiteemaa: lapset ja nuoret, vanhukset sekä asuinympäristö, ja niistä lapset ja nuoret nousivat valtakunnallisesti suosikiksi. Keväällä Liedon Säästöpankki teki päätöksen tukea paikallista hyvinvointia liki 50 000 eurolla. Liedon Säästöpankin toimintapaikkakunnilla annettiin yhteensä 444 ääntä, joista valtaosa kohdistui lapsiin ja nuoriin sekä vanhuksiin. Tuen kohteiksi valittiin Mannerheimin lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin Kaveritoiminta, jolle myönnettiin 25 000 euroa, sekä Haloo Lieto -puhelinystäväpalvelu, jota tuettiin 22 500 eurolla. KAVERITOIMINTAA LAPSILLE JA NUORILLE Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaveritoiminnan tavoitteena on estää lasten ja nuorten yksinäisyydentunnetta. MLL:N Varsinais-Suomen piiri ry:n toiminnanjohtaja Raija Haataja-Nurminen sai tiedon vastuullisuuskonseptista netistä. Minua ilahdutti se, etteivät järjestöt tee työtä yksin, vaan myös yritykset haluavat olla mukana tukemassa työtä, jossa resurssit ovat aina kiven takana, sanoo Haataja-Nurminen. Kaveritoiminta on saanut tukea myös Rahaautomaattiyhdistykseltä, mutta Liedon Säästöpankin avustuksella Kaveritoiminnan ohjaaja voitiin kokopäiväistää elokuusta alkaen aina vuoden 2015 loppuun. Avustuksia saadaan kunnilta ja RAY:lta, mutta lisää kuntia tarvitaan, jotta toiminta voisi jatkua. Kaveritoiminnan tukihenkilöiden koulutusta on laajennettu ja niitä on järjestetty liki kaikilla Liedon Säästöpankin toimintapaikkakunnilla. Uusia tukihenkilöitä on tällä hetkellä 25. Siten yli 30 lapsella ja nuorella on aikuinen kaveri tukenaan. Kuluvana keväänä kavereita saadaan lisää, sillä koulutukseen on jo ilmoittautunut 30 henkilöä. Kaveritoiminta nähdään liitossa niin tärkeäksi, että sen uskotaan leviävän koko maahan. Minusta on hyvä, että kohteet valitaan huolellisesti ja pankin edustajat ovat kiinnostuneita siitä, mihin tuki menee. Tällöin äänestäjät voivat luottaa siihen, että tuki kohdentuu oikein ja annetut varat käytetään vastuullisesti. Tuki oli kauaskantoinen: Kaveritoiminta on tullut näkyväksi ja jatkuvaksi ja näyttää leviävän muuallekin Suomeen, iloitsee Raija Haataja-Nurminen. 1939 10 miljoonan markan raja rikki. 7
SÄÄSTÖPANKKIRYHMÄN TOIMINTA VUONNA Säästöpankkien yhteenliittymä on säästöpankkien ja keskusyhteisönä toimivan Säästöpankkiliiton sekä niiden tytär- ja osakkuusyhteisöjen muodostama finanssiryhmä. Säästöpankit ovat itsenäisiä, alueellisia ja paikallisia pankkeja. Säästöpankkien tuote- ja palveluvalikoimaa täydentävät Säästöpankkiryhmään kuuluvien tuoteyhtiöiden kanssa tuotettavat muut finanssialan palvelut ja tuotteet. Liedon Säästöpankki kuuluu Säästöpankkien yhteenliittymään, johon kuuluvat yhteisöt muodostavat yhteenliittymästä annetussa laissa määritellyn taloudellisen kokonaisuuden, jossa Säästöpankkiliitto osk ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat viime kädessä yhteisvastuullisesti toistensa veloista ja sitoumuksista. Säästöpankkien yhteenliittymän muodostavat yhteenliittymän keskusyhteisönä toimiva Säästöpankkiliitto osk, 25 säästöpankkia, Säästöpankkien Keskuspankki Suomi Oy ja edellä mainittujen konsolidointiryhmiin kuuluvat yritykset. Lisäksi yhteenliittymään kuuluu Sp-Rahastoyhtiö Oy. TOIMINTAYMPÄRISTÖ Vuonna maailmantalouden epävarmuustekijät säilyivät ennallaan, mutta sijoitusmarkkinoille vuosi osoittautui erittäin hyväksi. Kasvunäkymissä eri mantereiden välillä on havaittavissa eriytymistä. Yhdysvalloissa talouskasvu ja työllisyystilanne osoittavat merkittävää parantumista, kun taas Euroopan talouden ongelmaksi on muodostunut hidas talouskasvu ja korkea työttömyys. Euroalueen matala inflaatio ja talouskasvun hidastuminen johtivat Euroopan keskuspankin muuttamaan rahapolitiikkaansa aikaisempaa elvyttävämmäksi, mikä osaltaan laski korkoja Euroopassa. Geopoliittiset jännitteet Euroopan itärajalla ja sitä seuranneet Venäjään kohdistuneet talouspakotteet osaltaan heikensivät odotuksia talouden elpymisestä Euroopassa, ja erityisesti Suomessa. Suomen talouskehitys oli heikkoa ja työttömyysaste nousi vuoden aikana. Euroopan keskuspankki teki päätöksen aloittaa arvopaperien osto-ohjelman, jonka avulla keskuspankki pyrkii kasvattamaan taseensa kokoa ja sitä kautta nostamaan inflaatio-odotuksia euroalueella. Poliittiset jännitteet ovat vaikuttaneet siihen, että keskuspankki on vasta nyt reagoinut deflaation uhkaan mittavampien toimenpiteiden muodossa. Samanaikaisesti euroalueen rakenteelliset ongelmat, työmarkkinoiden joustamattomuus ja julkisen sektorin alijäämä ovat osaltaan hidastaneet euroalueen talouden elpymistä. Myös markkinoiden näkökulmasta EKP on toiminut verrattain hitaasti ja toimenpiteiden laajuus ei ole ollut riittävä. EKP:n mahdollisuudet toteuttaa julkistetut toimenpiteet ovat kyseenalaisia ja perinteisten rahapolitiikan keinojen ollessa tehottomia on olemassa merkittävä riski, että euroalue ajautuu entistä vaikeampaan tilanteeseen. Merkittävä riskitekijä tulevan vuoden osalta on, miten EKP:n ilmoittamat toimenpiteet likviditeetin lisäämiseksi tullaan toteuttamaan ja mitä vaikutuksia tällä on reaalitalouteen. Korkotaso sekä yrityslainojen riskimarginaalit ovat jo hyvin alhaisella tasolla ja korkotason laskulla nykyiseltä tasolta tulee olemaan marginaalinen vaikutus reaalitalouteen. Yhdysvaltain keskuspankki reagoi Euroopan keskuspankkia nopeammin elvyttävän rahapolitiikan osalta ja on onnistunut kääntämään talouden kasvu-uralle mittavien toimenpiteiden myötä. Yhdysvalloissa BKT:n kasvu on ylittänyt odotukset ja työttömyysaste on palannut finanssikriisiä edeltäneelle tasolle. Yhdysvaltojen reaalisen BKT:n odotetaan kasvavan yli kolme prosenttia vuonna 2015. 8 LIEDON SÄÄSTÖPANKIN VUODET 1940 Oma toimitalo valmistuu Kirkkotie 6:een Lietoon. Pankki avoinna joka arkipäivä.
Suomen tilannetta heikentää vientikysynnän merkittävä hidastuminen ja erityisesti Venäjän pakotteiden tuomat muutokset viennin rakenteeseen. Toimenpiteet rakenteellisten uudistusten osalta ovat edenneet hitaasti ja tämä on johtanut Suomen luottoluokituksen laskuun syksyllä. Työmarkkinoiden kehitys on vuoden aikana ollut muuta euroaluetta heikompi ja nopeaa muutosta työmarkkinoiden elpymiseen ei ole nähtävissä tulevana vuonna. Suomen kannalta merkittäviä tekijöitä ovat tulevan hallituksen toimenpiteet julkisen talouden vakauttamiseksi ja luottamuksen palauttamiseksi. Epävarmuus talouden kehityksestä ei kuitenkaan heijastunut osakemarkkinoille. Osakekurssit nousivat vuoden aikana merkittävästi kaikilla päämarkkinoilla. Keskuspankkien elvyttävä rahapolitiikka ylläpitää likviditeettiä ja korkotaso tulee pysymään alhaisena vielä jatkossa. Tämä osaltaan tulee tukemaan osake- ja yrityslainamarkkinoita myös tulevana vuonna. Näkymät Yhdysvaltojen talouden osalta ovat positiiviset vuoden 2015 osalta. Tällä saattaa olla vaikutuksia vientikysyntään Euroopassa ja yhdessä heikentyvän euron kanssa nämä tekijät edesauttavat Euroopan mahdollisuuksia saada talous kasvu-uralle. SÄÄSTÖPANKKIRYHMÄN UUDISTUMINEN JA MUODOSTAMINEN Säästöpankkiryhmä kertoi elokuussa 2013 julkisuuteen, että Säästöpankit harkitsevat riviensä tiivistämistä ja oman ryhmästatuksensa virallistamista, sillä finanssialan uudistuva sääntely ei tunnista ryhmän verkottunutta liiketoimintamallia viralliseksi ryhmärakenteeksi. Tutkittuaan eri vaihtoehtoja Säästöpankit totesivat, että yhteenliittymälainsäädäntö tarjoaa sopivan mallin ryhmän uudistamiseen. 25 Säästöpankkia teki marraskuussa 2013 päätöksen yhteenliittymään liittymisestä, sen toimintaperiaatteiden ja keskusyhteisön sääntöjen hyväksymisestä sekä yhteenliittymän jäsenyyden edellyttämän muutoksen tekemisestä pankin sääntöihin tai yhtiöjärjestykseen. Yhteenliittymän keskusyhteisö muodostettiin Säästöpankkiliitosta, mitä koskevat päätökset keskusyhteisöstä tehtiin liiton ylimääräisessä kokouksessa tammikuussa. Keskusyhteisön toimilupahakemuksen valmistelu aloitettiin loppuvuodesta 2013 Säästöpankkien päätösten jälkeen. Hakemus jätettiin Finanssivalvonnalle toukokuussa ja Finanssivalvonta myönsi Säästöpankkiliitolle keskusyhteisön toimiluvan 16.10.. Toiminta yhteenliittymänä aloitettiin 31.12.. TUTKITTUAAN ERI VAIHTOEHTOJA SÄÄSTÖPANKIT TOTESIVAT, ETTÄ YHTEENLIITTYMÄLAINSÄÄDÄNTÖ TARJOAA SOPIVAN MALLIN RYHMÄN UUDISTAMISEEN. 1969 10 nykymiljoonan raja rikki. 1970 Uusi toimitalo valmistuu Kirkkotie 3:een, Lietoon. 9
LIEDON SÄÄSTÖPANKIN HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12. Liedon Säästöpankki on itsenäinen säästöpankki, joka on perustettu vuonna 1895. Liedon Säästöpankki kuuluu Säästöpankkien yhteenliittymään ja Säästöpankkiryhmään. Vuosi oli pankin 119. toimintavuosi. Pankilla oli vuoden päättyessä yhdeksän konttoria: kolme Turussa sekä konttorit Liedossa, Kaarinassa, Loimaalla, Naantalissa, Paimiossa ja Raisiossa. Pankin asiakaskunnasta pääosa on yksityisasiakkaita ja pienyrityksiä. Konttoreissa asioinnin lisäksi asiakkaat käyttävät verkkopankkia, palveluautomaatteja ja käteisautomaatteja. Pankilla oli vuoden päättyessä yhdeksän palveluautomaattia sekä yksi palvelupääte. Itsepalvelun osuus asiakkaiden kaikista peruspalvelutapahtumista vuonna oli 95,3 prosenttia (95,6). Vuoden lopussa yli 19 800 pankin asiakkaalla oli verkkopankkisopimus (19 200). PANKIN LIIKETOIMINTA Liedon Säästöpankin liiketoiminnan kasvu ja tuloskehitys jatkuivat odotusten mukaisina tilikauden aikana. Pankki keskittyi toimintasuunnitelmansa mukaisesti kannattavaan kasvuun ja asiakasmäärän sekä markkinaosuuden nostamiseen. Pankin tase kasvoi vuoden aikana 4,2 prosenttia ja oli vuoden päättyessä 849,8 miljoonaa euroa (815,5). Luotonanto sisältäen kiinnitysluottopankkiin välitetyt luotot kasvoi 13,5 miljoonaa euroa, 1,8 prosenttia, ja oli vuoden lopussa 763,7 miljoonaa euroa (750,2). Pankin varainhankinnan määrä kasvoi tilikauden aikana 11,0 miljoonaa euroa, 1,6 prosenttia, ja oli tilikauden lopussa 686,2 miljoonaa euroa (675,2). Varainhankinta sisältää talletusten lisäksi liikkeeseen lasketut joukkovelkakirja- ja debentuurilainat sekä sijoitustodistukset määrältään 99,9 miljoonaa euroa (75,2). Pankki sai vuoden aikana noin 1 800 uutta asiakasta ja asiakasmäärä oli lähes 52 900 (54 000). PANKIN LIIKETOIMINNALLINEN TULOS OLI 9,4 MILJOONAA EUROA (7,0). Liedon Säästöpankki harjoittaa peruspankkitoimintaa ja tarjoaa asiakkailleen monipuolisia pankkipalveluja sekä oman taseensa kautta että välittää yhteistyökumppaneidensa tuotteita. Välitetyt tuotteet käsittävät luotto-, sijoitus- ja vakuutustuotteita. Välitetyt luotot koostuvat Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n kiinnitysluotoista, joiden määrä vuoden lopussa oli 146,0 miljoonaa euroa. Aktia Hypoteekkipankki ei ole katsauskaudella myöntänyt uusia asuntoluottoja, vaan uuslainananto tapahtuu pankkien omista taseista. Pankilla on rajoitettu jälleenrahoitusvelvoite välittämiinsä kiinnitysluottoihin. Jälleenrahoitusvelvoite toteutetaan pitkäaikaisena vakuudettomana seniorluottona Aktia Hypoteekkipankille. Luoton määrä on sidoksissa välitettyjen luottojen määrään. Määrä tarkistetaan kaksi kertaa vuodessa. Sijoitustuotteina pankin tuotevalikoimaan kuuluvat Sp-Rahastoyhtiö Oy:n rahastot ja varainhoito sekä SEB Varainhoito Suomi ja SEB:n rahastot ja indeksilainat. Pankki tarjoaa asiakkailleen myös omaisuudenhoitopalvelua, jossa salkunhoitajana on joko Sp-Rahastoyhtiö Oy tai SEB Varainhoito Suomi Oy. Lisäksi pankki tarjoaa asiakkailleen osakevälityspalveluja. Pankin välittämät eläke- ja henkivakuutustuotteet tuottaa säästöpankkien omistama Sp-Henkivakuutusyhtiö, joka tarjoaa pankin asiakkaille nykyaikaisia ja eri tilanteisiin sopivia vakuutussäästämisen tuotteita. Valikoima sisältää muun muassa säästöja eläkevakuutukset, lainaturvan, kapitalisaatiosopimuksen ja varainhoitovakuutuksen. Vuoden lopussa asiakkailla oli pankin välittämiä rahasto- ja vakuutussäästöjä sekä varainhoidossa olevia varoja 144,9 miljoonaa euroa (119,1). Maksujenvälityksessä pankki käyttää Säästöpankkien Keskuspankki Suomi Oy:n maksujenvälitys- ja clearingpalveluja. Palvelujen hoito siirtyi Säästöpankkien Keskuspankille marraskuun alussa Bonum Pankki Oy:ltä ja Aktia Pankki Oyj:ltä, jotka jatkoivat palvelujen hoitoa sanottuun ajankohtaan asti sen mukaisesti kuin oli sovittu. Kiinteistönvälittäjänä toimii säästöpankkien oma kiinteistönvälitysketju, jonka keskusyhtiönä on Sp-Koti Oy. Sp-Koti-ketju toimii franchising-periaatteella, jossa itsenäiset yhtiöt muodostavat pan- 10 LIEDON SÄÄSTÖPANKIN VUODET 1984 Talletukset yli 100 miljoonaa markkaa. 1986 Nykyinen uudisrakennus valmistuu Lietoon.
kin kanssa yhteistyössä toimivan valtakunnallisen välittäjäketjun. Liedon Säästöpankin yhteistyökumppaneina pankin toimialueella toimivat Turun Asuntomyynti Oy ja Välitysliike Turku Oy. Säästöpankit tarjoavat vakuutuksia verkkokaupassa, josta saa tavallisimmat henkilöasiakkaan vahinkovakuutuspalvelut. Vakuutuksenantajana toimii Suomen Vahinkovakuutus. Pankin Kaarinan konttori muutti kesäkuussa uusiin ja ajanmukaisiin toimitiloihin osoitteeseen Lautakunnankatu 10. Samassa yhteydessä pankin Littoisten konttori yhdistettiin Kaarinan konttoriin. TULOS Liedon Säästöpankin liikevoitto oli 9 408 tuhatta euroa (7 007 tuhatta euroa vuonna 2013). Liikevoitto kasvoi edellisestä vuodesta 34,3 prosenttia. Liikevoittoprosentiksi taseen vuosikeskiarvosta muodostui 1,1 prosenttia (0,9). Liiketuloksen hyvä kehitys johtui erityisesti tuottojen 7,1 prosentin kasvusta ja toimintakulujen 8,5 prosentin laskusta. Pankin kulu tuotto-suhde oli 56,9 prosenttia (67,7). Pankin korkokatteeksi muodostui 12 888 tuhatta euroa (12 151). Korkokate kasvoi 737 tuhannella eurolla, 6,1 prosentilla, edelliseen tilikauteen verrattuna. Korkokatetta vahvistivat suojaavista korkojohdannaisista saadut korot, joiden määrä korkokatteessa oli 1 045 tuhatta euroa (1 160). Korkotuottojen määrä oli 18 168 tuhatta euroa (17 567), jossa kasvua edellisvuodesta oli 600 tuhatta euroa, 3,4 prosenttia. Korkotuotoista merkittävimmän osan muodostivat antolainauksen korkotuotot. Korkokulut olivat 5 280 tuhatta euroa (5 416). Korkokulut vähenivät edelliseen tilikauteen verrattuna 137 tuhatta euroa, 2,5 prosenttia. Korkokulut koostuivat pääasiassa yleisön talletuksille maksetuista koroista. Nettopalkkiotuotot olivat 6 849 tuhatta euroa (6 730). Tästä palkkiotuottojen osuus oli 7 958 tuhatta euroa (7 560) ja palkkiokulujen 1 108 tuhatta euroa (831). Palkkiotuottoihin sisältyy välitetyistä tuotteista saatuja palkkioita yhteensä 1 766 tuhatta euroa (1 894), josta välitetyistä kiinnitysluottopankin luotoista saadut palkkiot olivat -5 tuhatta euroa (435) ja muista välitetyistä tuotteista 1 771 tuhatta euroa (1 458). Välitetyistä kiinnitysluotoista saadut palkkiot sisältyvät edellä esitettyihin lukuihin nettomääräisinä. Muista palkkiotuotoista merkittävimpiä olivat palkkiot antolainauksesta 1 640 tuhatta euroa (1 523), palkkiot maksuliikenteestä 3 241 tuhatta euroa (3 017) ja palkkiot omaisuuden hoidosta ja lainopillisista tehtävistä 465 tuhatta euroa (400). Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotoiksi muodostui 27 tuhatta euroa (73). Erään sisältyi tuloksen kautta käypään arvoon kirjattavien rahoitusvarojen myyntivoittoja ja -tappioita 13 tuhatta euroa (18) sekä näiden realisoitumattomia arvostusvoittoja ja -tappioita 14 tuhatta euroa (55). Liedon Säästöpankin keskeiset tuloslaskelmaerät ovat kehittyneet kahteen edelliseen vuoteen verrattuna seuraavasti: Tuhatta euroa 01 12/ 01 12/ 2013 Muutos-% *) 01 12/ 2012 Muutos-% **) Korkokate 12 888 12 151 6,1 13 565-10,4 Nettopalkkiotuotot 6 849 6 730 1,8 5 851 15,0 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot 27 73-63,2 83-12,3 1 374 1 014 318 Suojauslaskennan nettotulos 9-27 -41-32,8 Muut tuotot 2 532 2 377 6,5 1 481 60,6 Tuotot yhteensä 23 679 22 317 6,1 21 257 5,0 Henkilöstökulut -5 368-6 397-16,1-6 251 2,3 Muut hallintokulut -4 985-5 556-10,3-5 372 3,4 Muut kulut -3 130-3 155-0,8-2 255 39,9 Kulut yhteensä -13 483-15 108-10,8-13 878 8,9 Kulu tuotto-suhde 56,94 67,70 65,29 Arvonalentumistappiot luotoista -788-202 -160 26,5 Liikevoitto 9 408 7 007 34,3 7 219-2,9 Tilikauden voitto 5 263 2 340 3 227-27,5 *) Muutos 2013 **) Muutos 2013 2012 1993 Suomen Säästöpankki pilkotaan ja Liedon Säästöpankki aloittaa laajenemisen. 11
TALOUSSEMINAARI MITEN SUOMI UUTEEN NOUSUUN? Liedon Säästöpankin perinteinen Talousseminaari järjestettiin 28.10. Turun Logomossa. Tapahtuman teemana oli kysymys Miten Suomi uuteen nousuun?, joka keräsi paikalle 300 hengen osallistujajoukon. Illan pääpuhujana oli professori, tulevaisuudentutkija Markku Wilenius (kuvassa). Talousseminaarin juonsi MTV3:n uutisankkuri Keijo Leppänen. Skannaa QR-koodi ja katso videot Talousseminaarista. Löydät videot myös osoitteesta: bit.ly/talousseminaari 12 LIEDON SÄÄSTÖPANKIN VUODET 1993 Konttorit Humalistonkadulle Turkuun sekä Loimaalle ja Oripäähän.
Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot olivat 1 374 tuhatta euroa (1 014). Tästä myyntivoitot ja -tappiot olivat 1 818 tuhatta euroa (1 880). Erään sisältyy myös käyvän arvon rahastosta tuloslaskelmaan siirrettyjä arvonalentumistappioita -444 tuhatta euroa (-867). Suojauslaskennan nettotulos oli 9 tuhatta euroa (-27). Erä muodostuu käypää arvoa suojaavien korkojohdannaisten ja suojattavien kohteiden käypien arvojen muutosten erotuksesta. Muut tuotot sisältävät tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista, sijoituskiinteistöjen nettotuotot ja liiketoiminnan muut tuotot, yhteismäärältään 2 532 tuhatta euroa (2 377). Saadut osingot olivat 398 tuhatta euroa (1 168), jossa vähennystä edellisvuoteen oli 770 tuhatta euroa. Sijoituskiinteistöjen nettotuotoksi muodostui 412 tuhatta euroa (291). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 1 722 tuhatta euroa (918) ja niihin sisältyy Säästöpankkien Vakuusrahaston purkuun liittyen 1 694 tuhannen euron tilitys. Henkilöstökulut muodostuvat palkkakuluista sekä eläke- ja muista henkilösivukuluista. Näiden kulujen kokonaismäärä oli 5 368 tuhatta euroa (6 397), mikä oli 1 030 tuhatta euroa ja 16,1 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Henkilöstökulujen vähennys johtui vuoden 2013 lopussa toteutetuista liiketoiminnan sopeuttamistoimenpiteistä. Muut hallintokulut pienenivät 10,3 prosenttia, 4 985 tuhanteen euroon (5 556). Kulujen pienentyminen johtui lähinnä kulusäästötavoitteiden toteutumisesta. Muut kulut, 3 130 tuhatta euroa (3 155), käsittävät poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä sekä liiketoiminnan muut kulut. Suunnitelman mukaisten poistojen määrä oli 448 tuhatta euroa (682). Liiketoiminnan muut kulut kasvoivat 10,4 prosenttia, 2 682 tuhanteen euroon (2 430). Luotoista ja takauksista kirjattujen arvonalentumistappioiden nettomäärä tilikauden tuloksessa oli 788 tuhatta euroa (202), jossa kasvua edellisvuodesta oli 586 tuhatta euroa. Arvonalentumistappioiden bruttomäärä oli 933 tuhatta euroa (236), josta saamisryhmäkohtaisia arvonalennuksia oli 755 tuhatta euroa (0). Arvonalentumisten peruutuksia kirjattiin 12 tuhatta euroa (0) ja palautuksia aikaisemmin toteutuneiksi luottotappioiksi kirjatuista saamisista saatiin 134 tuhatta euroa (34). TASE Pankin tase kasvoi vuoden aikana 4,2 prosenttia ja oli vuoden lopussa 849,8 miljoonaa euroa (815,5). Taseessa olevien luottojen määrä oli 617,7 miljoonaa euroa (575,1). Talletusten määrä oli 586,3 miljoonaa euroa (599,9). Liedon Säästöpankin taseen keskeiset erät ovat kehittyneet kahteen edelliseen vuoteen verrattuna seuraavasti: Tuhatta euroa 31.12.14 31.12.13 Muutos-% **) 31.12.12 Muutos-% ***) Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä 617 805 575 102 7,4 520 347 10,5 Luotot 617 725 575 057 7,4 517 581 11,1 Muut saamiset 79 46 73,9 2 766-98,3 Sijoitukset 220 292 225 120-2,1 204 379 10,1 Saamiset luottolaitoksilta 72 231 70 474 2,5 36 479 93,2 Saamistodistukset 78 713 89 469-12,0 115 691-22,7 Osakkeet ja osuudet 53 698 49 970 7,5 37 499 33,3 Kiinteistöt 15 649 15 207 2,9 14 710 3,4 Johdannaissopimukset 4 090 4 597-11,0 6 143-25,2 Johdannaissopimukset vastaavaa 4 090 4 597-11,0 6 143-25,2 Yleisön talletukset *) 586 299 599 939-2,3 582 317 3,0 Velat luottolaitoksille 42 606 31 533 35,1 20 680 52,5 Liikkeeseen lasketut velkakirjat 99 894 75 248 32,8 30 979 Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat *) 72 608 39 853 82,2 Velat, joilla on huonompi etuoikeus 27 286 35 394-22,9 30 979 14,3 Oma pääoma 68 935 64 229 7,3 61 764 4,0 Tilinpäätössiirtojen kertymä 31 342 29 156 7,5 25 563 14,1 ROA % 0,9 0,8 0,9 ROE % 8,3 7,1 8,2 Omavaraisuusaste 11,1 10,5 10,9 Vakavaraisuussuhde 18,88 % 23,73 % 23,25 % *) Luku ei sisällä suojauksesta johtuvaa käyvän arvon muutosta. **) Muutos 2013 ***) Muutos 2013 2012. 1994 Konttorit Naantaliin ja Hämeenkadulle Turkuun. 1995 Konttori Runosmäkeen. 13
milj. euroa 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 TASEEN KEHITYS 1999 287 1999 2000 850 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 LUOTONANTO Liedon Säästöpankin luotonannon kokonaismäärä tilikauden lopussa oli 763,7 miljoonaa euroa (750,2). Luotonanto sisältää pankin taseessa olevat luotot 617,7 miljoonaa euroa (575,1) sekä pankin välittämät Aktia Hypoteekkipankin kiinnitysluotot, jotka eivät sisälly pankin taseeseen. Välitettyjen kiinnitysluottojen määrä vuoden lopussa oli 146,0 miljoonaa euroa (175,1). Pankin valtion varoista välittämät luotot sisältyvät pankin taseeseen erään Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä. Niiden määrä vuoden lopussa oli 0,3 miljoonaa euroa (0,4). Mukaan luettuna välitetyt kiinnitysluotot luottoja nostettiin ja uudistettiin vuoden aikana yhteensä 194,7 miljoonaa euroa (182,7). Luotonannon nettolisäys oli 13,5 miljoonaa euroa eli 1,8 prosenttia. Koko luotonannon hidastuminen edellisistä vuosista oli seuraus taloudellisen aktiviteetin hidastumisesta. Kotitalouksien asuntoluottojen kasvu oli nopeampaa kuin rahoitusmarkkinoilla keskimäärin 12 kuukauden muutos pankissa oli 3,8 prosenttia, kun muutos koko Suomessa oli 1,7 prosenttia. Muun muassa usean RS-kohteen valmistuminen vuoden aikana pienensi yritysten ja yhteisöjen luototusta 6,7 miljoonalla eurolla, 4,1 prosenttia. Järjestämättömien saamisten määrä säilyi edelleen hyvin maltillisella tasolla ja niiden määrä oli 3,8 miljoonaa euroa (3,6). Järjestämättömien saamisten määrä oli 0,5 prosenttia (0,5) kokonaisluotonannon ja taseen ulkopuolisiin sitoumuksiin sisältyvien takausten yhteismäärästä. Lisäksi lainanhoitojoustolliset saamiset olivat 3,0 miljoonaa euroa. Lainanhoitojoustolliset saamiset ovat saamisia, joiden lainaehtoja on neuvoteltu uudelleen tai asiakkaan rahoitusta on järjestelty heikentyneen maksukyvyn johdosta. TASEEN ULKOPUOLISET SITOUMUKSET Taseen ulkopuolisiin sitoumuksiin kuuluvat asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset ja asiakkaan hyväksi annetut peruuttamattomat sitoumukset. Asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut sitoumukset, 14,3 miljoonaa euroa (14,1), muodostuvat pääasiassa pankki- ja muista takauksista. Muihin takauksiin sisältyvät pankin antamat omavelkaiset takaukset omasta ja muiden säästöpankkien puolesta, Aktia Pankki Oyj:lle liittyen pankkien tekemään maksuliiketilisopimukseen ja Aktia Hypoteekkipankki Oyj:lle liittyen välitetyistä kiinnitysluotoista mahdollisesti aiheutuvien tappioiden korvaamiseen. Asiakkaan hyväksi annetut peruuttamattomat sitoumukset, joiden määrä tilikauden päättyessä oli 24,5 miljoonaa euroa (28,9) koostuvat pääasiassa myönnetyistä nostamattomista luotoista. SIJOITUKSET Pankin sijoitukset kohdistuivat pääosin talletuksiin muissa luottolaitoksissa, saamistodistuksiin, osakkeisiin ja osuuksiin sekä kiinteistöihin, jotka sisältyvät tase-erään Aineelliset hyödykkeet. Pankin talletukset muissa luottolaitoksissa olivat 72,2 miljoonaa euroa (70,5). Sijoitukset saamistodistuksiin muodostuivat rahamarkkina-arvopapereista ja joukkovelkakirjalainoista. Niiden määrä tilikauden päättyessä oli 78,7 miljoonaa euroa (89,5), mikä on 12,0 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Sijoitukset osakkeisiin ja osuuksiin olivat kauden päättyessä 53,7 miljoonaa euroa (50,0). Tästä toiminnalle välttämättömien osakkeiden ja osuuksien osuus oli 20,3 miljoonaa euroa (15,8) ja muiden osakkeiden ja rahasto-osuuksien osuus 33,4 miljoonaa euroa (34,1). Pankilla ei ole hallussaan julkisesti noteerattuja osakkeita, joilla se kävisi aktiivisesti kauppaa. Pankin kiinteistöomaisuuden arvo taseessa oli 15,6 miljoonaa euroa (15,2). Tästä omassa käytössä olevien kiinteistöjen arvo oli 8,2 miljoonaa euroa (7,8) ja sijoituskiinteistöjen arvo 7,4 miljoonaa euroa (7,4). 14 LIEDON SÄÄSTÖPANKIN VUODET 1996 Konttori Raisioon, 20 000 asiakkaan raja ylittyy. 1997 Konttorit Puutorille Turkuun ja Paimioon.
120 VARAUSTEN JA OMAN PÄÄOMAN KEHITYS 1999 milj. euroa 100 80 60 40 20 16,468 0 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 100,277 Tilikauden aikana aktivoitiin taseeseen 94 tuhannella eurolla kiinteistöihin kohdistuvia perusparannusmenoja. Vuoden aikana pankki osti kiinteistöyhteisöjen osakkeita 464 tuhannella eurolla. JOHDANNAISSOPIMUKSET Pankki käyttää johdannaissopimuksia korkoriskiensä suojaamiseen. Tilikauden päättyessä johdannaisten positiivinen käypä arvo taseen vastaavaa-puolella, tase-erässä Johdannaissopimukset, oli yhteensä 4,1 miljoonaa euroa (4,6), josta käypää arvoa suojaavien johdannaisten osuus oli 4,1 miljoonaa euroa (4,6). Pankki suojasi käyvän arvon suojauksella avistaehtoista talletussalkkua. Suojausinstrumenttina olivat koronvaihtosopimukset. Vakavaraisuuslaskennassa johdannaiset sisältyvät luotto- ja vastapuoliriskin vakavaraisuusvaatimukseen. YLEISÖN TALLETUKSET Pankin varainhankinnasta valtaosa muodostui yleisöltä vastaanotetuista talletuksista. Talletusten määrä vuoden lopussa oli 586,3 miljoonaa euroa (599,9). Talletukset vähenivät vuoden aikana 13,6 miljoonaa euroa eli 2,3 prosenttia. Talletusten väheneminen johtui talletusvarojen siirtymisestä lähinnä rahasto- ja vakuutussäästämiseen alhaisen talletuskorkotason vuoksi. Talletukset käyttely- ja säästämistileillä kasvoivat vuoden aikana 21,8 miljoonaa euroa eli 6,1 prosenttia ja niiden määrä vuoden vaihteessa oli 377,7 miljoonaa euroa (355,9). Sijoittamis- ja asuntosäästöpalkkiotilien vähennys oli 35,5 miljoonaa euroa eli 14,5 prosenttia ja niitä oli vuoden vaihteessa 208,6 miljoonaa euroa (244,1). MUUT VELAT Muut velat muodostuvat pääasiassa veloista luottolaitoksille ja liikkeeseen lasketuista velkakirjoista, joita ovat sijoitustodistukset, joukkovelkakirjalainat sekä debentuurit, joilla on huonompi etuoikeus kuin pankin muilla veloilla. Velat luottolaitoksille olivat 42,6 miljoonaa euroa (31,5). Erä sisältää muiden luottolaitosten pankkiin tekemät talletukset sekä pankin muut velat muille luottolaitoksille, jotka olivat 10,0 miljoonaa euroa (7,7). Muita velkoja ovat repomyynnit, joiden määrä vuoden vaihteessa oli 10,0 miljoonaa euroa (7,7). Pankki laski liikkeeseen vuoden aikana sijoitustodistuksia 2,0 miljoonaa euroa ja debentuurilainoja 3,6 miljoonaa euroa, yhteensä 5,6 miljoonaa euroa sekä yhdessä neljän muun säästöpankin kanssa joukkovelkakirjalainan, josta pankin osuus oli 30,7 miljoonaa euroa. Tilikauden päättyessä liikkeeseen laskettujen velkakirjojen määrä pankin taseessa oli yhteensä 99,9 miljoonaa euroa (75,2), josta sijoitustodistuksia oli 2,0 miljoonaa euroa, joukkovelkakirjalainoja 70,6 miljoonaa euroa ja debentuurilainoja 27,3 miljoonaa euroa. Muut vieraan pääoman erät muodostuivat lähinnä lyhytaikaisista maksujenvälityseristä sekä tuottojen ja kulujen jaksotuksiin liittyvistä tilinpäätösvaiheen siirtyvistä eristä. OMA PÄÄOMA JA TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Pankin oma pääoma tilikauden päättyessä oli 68,9 miljoonaa euroa (64,2). Lisäystä edelliseen tilikauteen verrattuna oli 4,7 miljoonaa euroa. Omaan pääomaan sisältyvän käyvän arvon rahaston määrä laskennallisilla veroilla oikaistuna oli 3,8 miljoonaa euroa (4,2). Määrä koostui myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutoksesta 3,8 miljoonaa euroa (4,2). Tilinpäätössiirtojen määrä kauden päättyessä oli 31,3 miljoonaa euroa (29,2) ja ne koostuivat kokonaisuudessaan luottotappiovarauksesta, jota kasvatettiin 2,2 miljoonaa euroa (kasvatettiin 3,6 miljoonaa euroa), jonka jälkeen varauksen määrä tilinpäätöksessä oli 4,9 prosenttia saamisista. Varauksesta 1,4 miljoonaa euroa on siirretty vararahastoon. 1998 30 000 asiakkaan raja ylittyy. 1999 Konttori Kaskenkadulle Turkuun, 35 000 asiakasta. 15
KONSERNITILINPÄÄTÖS Liedon Säästöpankki muodostaa konsernin, johon kuuluvat emopankki ja sen 69,7-prosenttisesti omistama Kiinteistö Oy Liedon Kauppapiha ja 85,7-prosenttisesti omistama Kiinteistö Oy Liedon Liikekeskus. Pankin tytäryhtiöt Kiinteistö Oy Liedon Kauppapiha ja Kiinteistö Oy Liedon Liikekeskus on jätetty konsernitilinpäätöksen ulkopuolelle, koska ne ovat luottolaitoslain 12 luvun 10 :n tarkoittamia pieniä tytäryhtiöitä. Tytäryhtiöiden vaikutus konsernin tulokseen ja omaan pääomaan on vähäinen. KESKINÄINEN VASTUU Yhteenliittymän muodostavat keskusyhteisö, keskusyhteisön konsolidointiryhmään kuuluvat yritykset, jäsenluottolaitokset, jäsenluottolaitosten konsolidointiryhmiin kuuluvat yritykset ja sellaiset luottolaitokset, rahoituslaitokset ja palveluyritykset, joiden äänivallasta edellä mainitut yhteisöt yhdessä omistavat yli puolet. Säästöpankkiliitto osk toimii yhteenliittymän keskusyhteisönä. Keskusyhteisö vastaa jäsenluottolaitostensa veloista ja sitoumuksista yhteenliittymälain mukaisesti. Keskusyhteisö on velvollinen suorittamaan yhteenliittymälain mukaisesti tukitoimena jäsenluottolaitokselle määrän, joka on tarpeen jäsenluottolaitoksen selvitystilan estämiseksi. Keskusyhteisö vastaa jäsenluottolaitoksen niistä veloista, joita ei saada suoritetuksi jäsenluottolaitoksen varoista. Jäsenluottolaitokset ovat velvollisia suorittamaan yhteenliittymälain säädetyin perustein keskusyhteisölle osuutensa määrästä, jonka keskusyhteisö on suorittanut joko toiselle jäsenluottolaitokselle tukitoimena, taikka toisen jäsenluottolaitoksen velkojalle maksuna erääntyneestä velasta, johon velkoja ei ole saanut suoritusta velalliseltaan. Keskusyhteisöllä on velvollisuus yhteenliittymälain mukaisesti valvoa jäsenluottolaitosten toimintaa ja antaa niille niiden maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden turvaamiseksi ohjeita riskien hallinnasta, luotettavasta hallinnosta ja sisäisestä valvonnasta sekä ohjeita yhtenäisten tilinpäätösperusteiden noudattamiseksi yhteenliittymän yhdistellyn tilinpäätöksen laatimisessa. Keskusyhteisöllä on oikeus vahvistaa jäsenluottolaitoksille yleisiä toimintaperiaatteita noudatettavaksi näiden yhteenliittymän kannalta merkittävässä toiminnassa. VAKUUSRAHASTO JA TALLETUSSUOJA Liedon Säästöpankki on kuulunut jäsenenä Säästöpankkien Vakuusrahastoon. Säästöpankkien yhteenliittymän muodostamisen jälkeen sen jäsenpankeilla ei ole tarvetta erilliselle vakuusrahastolle, koska vastaava tuki voidaan antaa jäsenpankille yhteenliittymän keskusyhteisön kautta. Vakuusrahaston valtuuskunta päätti tämän vuoksi 16.10., että rahasto puretaan kokonaan ja rahaston varat palautetaan jäsenpankeille. Rahaston toiminta päättyy, kun rahaston valtuuskunta hyväksyy purkamista koskeva lopputilityksen keväällä 2015. Liedon Säästöpankin osuus palautettavista varoista on noin 2,3 miljoonaa euroa. Luottolaitostoiminnasta annetun lain mukaan talletuspankin on kuuluttava talletussuojarahastoon. Talletussuoja korvaa tallettajien varat, jos ne eivät ole käytettävissä luottolaitoksen jouduttua pysyviin maksuvaikeuksiin. Korvaus on enimmillään 100 000 euroa yhtä luottolaitosta kohden. Samaan talletuspankkien yhteenliittymään kuuluvia talletuspankkeja pidetään talletussuojan osalta yhtenä luottolaitoksena. Tämä tarkoittaa, että yhdessä tai useammassa yhteenliittymään kuuluvassa talletuspankissa olevat varat korvataan yhteensä 100 000 euron enimmäismäärään asti. Säästöpankkiryhmään kuuluvien säästöpankkien muodostama Säästöpankkien yhteenliittymä on tässä tarkoitettu talletuspankkien yhteenliittymä. Pankin kannatusmaksu rahastolle oli 298 000 euroa. Liedon Säästöpankki kuuluu myös sijoittajien korvausrahastoon, jonka suojan piiriin kuuluvat kaikki ei-ammattimaiset sijoittajat. SIJOITTAJIEN TURVA Sijoittajien korvausrahaston tarkoituksena on sen jäseninä olevien sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten korvausrahaston suojan piiriin kuuluvien sijoittajien saamisten turvaaminen. Korvausrahaston varoista korvataan sijoituspalveluyrityksen hallussa tai hallinnoitavana sijoituspalvelun tarjoamisen yhteydessä olevat suojan piiriin kuuluvien sijoittajien saamiset. Samalle sijoittajalle maksettavan korvauksen määrä on yhdeksän kymmenesosaa sijoittajan samalta sijoituspalveluyritykseltä olevan saamisen määrästä, kuitenkin enintään 20 000 euroa. Sijoittajien korvausrahastoa koskevan lainsäädännön mukaan Säästöpankkiryhmään kuuluvia pankkeja pidetään korvaussuojan osalta yhtenä pankkina. VAKAVARAISUUDEN HALLINTA Liedon Säästöpankki on määritellyt vakavaraisuuden hallintaprosessin, jonka tavoitteena on pankin riskinkantokyvyn riittävyyden turvaaminen suhteessa toiminnan kaikkiin olennaisiin riskeihin. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi pankki tunnistaa ja arvioi toimintaansa liittyvät riskit kattavasti ja mitoittaa riskinkantokykynsä vastaamaan pankin riskien yhteismäärää. Vakavaraisuutensa turvaamiseksi pankki asettaa riskiperusteiset pääomatavoitteet ja laatii pääomasuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Vakavaraisuuden hallintaproses- 16 LIEDON SÄÄSTÖPANKIN VUODET 2000 40 000 asiakasta. 2002 Eurot käyttöön, sijoituspalveluyksikkö perustetaan Kauppatorin konttorin yhteyteen.
sin tavoitteena on myös ylläpitää ja kehittää laadukasta riskienhallintaa. Pankki toimii strategiansa mukaisesti vähittäispankkitoiminnassa. Toimimalla vain tällä liiketoiminta-alueella pankki kykenee pitämään toimintaansa sisältyvät riskit hallittavina ja toiminnan laatuun nähden pieninä. Säästöpankin vakavaraisuuden hallinnasta vastaa pankin hallitus, joka myös määrittelee toimintaan liittyvät riskirajat. Pankin hallitus käy vuosittain läpi pankin vakavaraisuuden hallintaan liittyvät riskit, pääomasuunnitelman sekä riskeille asetetut rajat. Vakavaraisuuden hallintaprosessissaan pankki laatii muun muassa tulos-, kasvu- ja vakavaraisuusennusteet. Ennusteiden perusteella pankki kartoittaa tarvittavat toimenpiteet, joilla liiketoimintastrategian mukainen vakavaraisuustaso kyetään ylläpitämään. OMAT VARAT JA VAKAVARAISUUS Euroopan Unionin uusi varavaraisuusasetus ja -direktiivi annettiin 27.6.2013. Uusi sääntely astui voimaan 1.1. ja pohjautuu Baselin pankkivalvontakomitean vuonna 2010 antamiin suosituksiin, eli niin sanottuun Basel III -kehikkoon. Uusi vakavaraisuusasetus on suoraan jäsenmaita sitovaa lainsäädäntöä, ja sen voimaantulon myötä suuri osa Finanssivalvonnan vakavaraisuuslaskentaa käsittelevistä standardeista kumottiin. Euroopan Pankkiviranomainen (EBA) antaa asetusta tarkentavia standardeja, jotka ovat asetuksen lailla sitovia. Uuden sääntelyn mukainen Basel III -vakavaraisuusraportointi alkoi 31.3. tilanteesta. Sen myötä pankkien pääomavaatimukset tiukentuvat sekä pääomainstrumenteille asetettavien ehtojen että lisäpääomapuskureiden kautta. Likviditeetille asetetaan uusia vaatimuksia ja velkaantuneisuuden seurantaan otetaan käyttöön uusi tunnusluku, vähimmäisomavaraisuusaste. Säästöpankin vakavaraisuuden odotetaan tulevaisuudessakin täyttävän vaaditun 8 prosentin vähimmäistason. Vähimmäisvakavaraisuusvaatimuksen lisäksi 1.1.2015 otetaan käyttöön kiinteä lisäpääomavaatimus 2,5 prosenttia sekä muuttuva lisäpääomavaatimus, jonka viranomaiset voivat tarvittaessa asettaa 0 2,5 prosentin tasolle. Säästöpankki soveltaa vakavaraisuuslaskennassa luottoriskin laskentaan standardimenetelmää ja operatiivisen riskin osalta perusmenetelmää. Liedon Säästöpankki julkistaa vakavaraisuuslaskennan kannalta olennaiset tiedot vuosittain osana toimintakertomustaan. Puolivuosittain tehtävässä osavuosikatsauksessa julkistetaan keskeiset vakavaraisuustiedot. Säästöpankkiryhmä julkistaa niin sanotun Pilari III:n mukaiset vakavaraisuustiedot tilinpäätöksessään. Säästöpankkiryhmän tilinpäätös on luettavissa osoitteessa www.saastopankki.fi. Liedon Säästöpankin omat varat (TC) yhteensä olivat 91,6 miljoonaa euroa (116,3), kun omien varojen vähimmäisvaatimus oli 38,8 miljoonaa euroa (39,2). Ensisijainen pääoma (T1) oli 81,2 miljoonaa euroa, josta ydinpääoman (CET1) osuus oli 81,2 miljoonaa euroa (79,8). Toissijainen pääoma (T2) oli 10,4 miljoonaa euroa. Säästöpankin vakavaraisuutta koskevat tiedot sisältyvät säästöpankkien yhteenliittymän konsolidoituun tilinpäätökseen. Yhteenliittymälain 21 ja 21 a :ssä tarkoitettuja poikkeuslupia ei sovelleta Säästöpankkiin. Liedon Säästöpankin vakavaraisuussuhde säilyi edelleen hyvällä tasolla ja oli vuoden lopussa 18,88 prosenttia (23,73). Vuoteen 2013 verrattuna vakavaraisuussuhdeluku laski 4,85 prosenttiyksikköä, mikä johtui lähinnä toissijaisiin omiin varoihin luettavien debentuurilainojen käsittelyn muutoksesta uusien vakavaraisuussäännösten perusteella. Ensisijaisten omien varojen suhde riskipainotettuihin eriin sen sijaan kasvoi ja oli 16,74 prosenttia (16,28). 30 VAKAVARAISUUDEN KEHITYS 1999 25 Vakavaraisuussuhdeluku 20 15 10 5 0 1999 13,67 13,67 18,88 16,74 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 Vakavaraisuus-% Ensisijaisten omien varojen osuus-% 2003 Puutorin konttori muuttaa Kauppatorin laidalle Turkuun. 2003 GSM-saldopalvelu otetaan käyttöön. 17
Vakavaraisuuslaskennan pääerät, tuhatta euroa Omat varat 2013* Ydinpääoma ennen lakisääteisiä oikaisuja 94 009 83 310 Ydinpääomaan tehtävät lakisääteiset oikaisut -12 816-3 555 Ydinpääoma (CET1) yhteensä 81 193 79 755 Ensisijainen lisäpääoma ennen lakisääteisiä oikaisuja Ensisijaiseen lisäpääomaan tehtävät lakisääteiset oikaisut Ensisijainen lisäpääoma (AT1) Ensisijainen pääoma (T1 = CET1 + AT1) 81 193 79 755 Toissijainen pääoma ennen lakisääteisiä oikaisuja 11 650 39 638 Toissijaiseen pääomaan tehtävät lakisääteiset oikaisut -1 241-3 138 Toissijainen pääoma (T2) yhteensä 10 409 36 500 Omat varat yhteensä (TC = T1 + T2) 91 602 116 254 Riskipainotetut erät yhteensä 485 138 489 995 josta luotto- ja vastapuoliriskin osuus 438 979 449 163 josta vastuun arvonoikaisuriski (CVA) 4 606 josta markkinariskin osuus (valuuttakurssiriski) josta operatiivisen riskin osuus 41 553 40 832 Ydinpääoma (CET1) suhteessa riskipainotettuihin eriin (%) 16,74 % 16,28 % Ensisijainen pääoma (T1) suhteessa riskipainotettuihin eriin (%) 16,74 % 16,28 % Omat varat yhteensä (TC) suhteessa riskipainotettuihin eriin (%) 18,88 % 23,73 % *) 2013 luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia, vaan ne on esitetty 31.12.2013 voimassa olleiden lakien, asetusten ja Finanssivalvonnan määräysten ja ohjeiden mukaisina 18 LIEDON SÄÄSTÖPANKIN VUODET 2004 Asiakkaita yli 47 000. 2006 Pankin vakavaraisuus nousee 22,7 prosenttiin.
RISKIENHALLINTA RISKIENHALLINNAN PERIAATTEET JA ORGANISOINTI Riskienhallinnalla tarkoitetaan liiketoiminnasta aiheutuvien sekä siihen olennaisesti liittyvien riskien tunnistamista, arviointia, mittaamista, rajoittamista ja seurantaa. Riskienhallinnalla pyritään vähentämään ennakoimattomien tappioiden todennäköisyyttä tai uhkaa valvottavan maineelle ja siten varmistamaan ryhmästrategian toteuttamista. Riskien- ja vakavaraisuudenhallinta on osa sisäistä valvontaa. Riskienhallinnan tavoitteena on turvata pankin riskinkantokyky ja varmistaa toiminnan jatkuvuus. Riskinkantokyky muodostuu toiminnan laajuuteen ja vaativuuteen suhteutetusta riittävästä ja tehokkaasta riskienhallinnasta sekä kannattavaan liiketoimintaan perustuvasta riittävästä maksuvalmiudesta ja vakavaraisuudesta. Riskien- ja vakavaraisuudenhallinta luo edellytykset riskien tunnistamiselle, arvioinnille, mittaamiselle ja riskien rajaamiselle pankin kannalta turvalliselle tasolle. Eri riskialueiden ja liiketoimintojen edellyttämät pääomatarpeet määritetään luotettavasti ja riippumattomasti sekä pääoma kohdennetaan suunnitelmallisesti nykyisen ja suunnitellun riskinoton mukaan sekä pankin maksuvalmiuden hallinnan kannalta oikein. Riskienhallinta on osa pankin sisäistä valvontaa ja keskeinen osa pankin operatiivista toimintaa. Pankin riskienhallintastrategia perustuu hallituksen pankille vahvistamaan visioon ja liiketoimintastrategiaan, riskienhallintaohjeisiin, valtuusjärjestelmään sekä keskeisimmistä liiketoiminnan osa-alueista tuotettavaan riski- ja poikkeamaraportointiin. Pankki kohdistaa strategiansa mukaisesti liiketoimintansa vähittäispankkitoiminnan vähäriskiseen osaan. Pankilla ei ole taloudelliseen kantokykyynsä nähden ylisuuria asiakas- tai sijoitusriskikeskittymiä eikä pankki niitä strategiansa mukaisesti myöskään ota. Pankki pitää vakavaraisuutensa turvallisella tasolla. Pankin vakavaraisuutta ja riskienkantokykyä vahvistetaan kannattavalla liiketoiminnalla. Luotto- ja muiden riskien muodostaman tappiouhan pankki huomioi tilinpäätöksessään riittävillä arvonalentumiskirjauksilla ja muilla tappiokirjauksilla. Hallitukselle annetaan säännöllisesti tietoa pankin eri riskeistä ja niiden tasoista. Hallitus myös hyväksyy valtuudet ja puitteet riskinotolle määrittelemällä sallitut riskirajat luotto- ja markkinariskeille. Valtuuksien puitteissa vastuu päivittäisestä riskienseurannasta ja valvonnasta kuuluu toimivalle johdolle. Toimiva johto hyödyntää seurannassaan järjestelmien tuottamia sekä itse laadittuja raportteja eri riskien osa-alueilta. Riskien raportointiin ja seurantaan tarkoitetut järjestelmät sekä käytännöt täyttävät riskienhallinnalle asetetut edellytykset ottaen huomioon pankin toiminnan luonteen ja laajuuden. Riskialueiden yksityiskohtaiset kuvaukset on esitelty Liedon Säästöpankin vuoden toimintakertomuksessa, joka on julkaistu sähköisesti osoitteessa www.saastopankki.fi/liedonsp. Riskialueita ovat luottoriskit, likviditeettiriski, korkoriski, johdannaissopimukset, markkinariski, kiinteistöriski, operatiivinen riski ja liiketoimintariski. SISÄINEN TARKASTUS Hallitus on asettanut pankille sisäisen tarkastuksen ja vahvistanut sisäiselle tarkastukselle tarkastussuunnitelman sekä raportointiperiaatteet. Sisäisen tarkastuksen tehtävänä on pankin toimintaorganisaation sisäisen valvonnan laajuuden ja riittävyyden arviointi sekä riskienhallintajärjestelmien toimivuuden valvonta ja arviointi. Sisäinen tarkastus raportoi havainnoistaan toimitusjohtajalle. Pankin hallitus käsittelee sisäisen tarkastuksen laatimat tarkastusyhteenvedot vuosittain. Pankin sisäinen tarkastus on ulkoistettu. SISÄINEN VALVONTA Pankin sisäisen valvonnan tarkoituksena on varmistaa, että pankissa eri tasoille asetetut päämäärät ja tavoitteet saavutetaan sovittuja ja asetettuja sisäisen valvonnan ohjeita noudattaen. Sisäinen valvonta on pankin sisältä käsin tapahtuvaa hallintoelinten ja organisaation itsensä hoitamaa tarkkailua ja kohdistuu ensisijassa toiminnan tilaan, laatuun ja tuloksiin. Sisäistä valvontaa suorittavat pankin hallitus, toimitusjohtaja, muut johtoryhmän jäsenet, esimiehet ja toimihenkilöt sekä Risk Controller, jonka suorittama sisäinen valvonta ja raportointi ovat lähtökohtana sisäisen tarkastuksen arviolle pankin sisäisen valvonnan laajuudesta ja riittävyydestä. Toimihenkilöillä on velvollisuus ilmoittaa poikkeamista ja laittomuuksista ylemmälle organisaatiolle. 2007 Konttori Kaarinaan. 50 000 asiakasta. 19