HALLINTOVALIOKUNNALLE

1 Eija Mäkinen professori (emerita) Vaasan yliopisto eija.makinen@univaasa.fi Hämeenlinnassa 1.5.2018 HALLINTOVALIOKUNNALLE Pyydettynä lausuntona hallintovaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle (HE 14/2018 vp) maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi esitän seuraavaa. Lähtökohtia Hallituksen esityksellä toteutettaisiin ehdotetun maakuntalain 6 :n 1 momentin 5-8, 10 13, 16 22 ja 25 26 kohdissa sekä maakuntalain 6 :n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen tehtävien sekä eräiden muiden tehtävien siirto valtiolta ja kunnilta maakunnille. Hallituksen aiemmassa esityksessä (HE 15/2017 vp) on periaatteellisella tasolla käsitelty maakunnalle siirrettävät tehtävät ja nyt on kyseessä erityisesti noita tehtäviä koskeva aineellinen lainsäädäntö ja valtion hallinnon uudelleen organisointi. Esityksellä perustetaan Valtion lupa- ja valvontavirasto (jälj. Luova), jolle koottaisiin pääosa lakkautettavaksi ehdotettavien aluehallintovirastojen ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tehtävistä sekä osa lakkautettavaksi ehdotettavien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen tehtävistä. Hallituksen esitys liittyy laajaan uudistukseen, erityisesti eduskunnalle annettuun hallituksen esitykseen maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi sekä Euroopan paikallisen itsehallinnon peruskirjan 12 ja 13 artiklan mukaisen ilmoituksen antamiseksi (HE 15/2017 vp). Näiden hallitusten esitysten eriaikainen käsittelyjärjestys on sikäli ongelmallinen, että maakunnille siirrettäviä tehtäviä käsiteltiin yleisellä tasolla maakuntalakiehdotuksen 6 :ssä (HE 15/2017 vp), ja vasta aineellisesta lainsäädännöstä ilmenee, mitä muutos asiallisesti merkitsee Rajaus Valiokunta pyytää lausunnossa keskittymään teemoihin hallinnon järjestäminen, muutoksenhaku ja yleinen etu. Keskityn seuraavassa vain muutoksenhakuun ja yleiseen etuun valtion ympäristöhallinnossa ja maakuntien ja kuntien maankäytössä, joita koskien olen antanut lausunnon myös perustuslakivaliokunnalle ja ympäristövaliokunnalle. Pyrin kuitenkin näiltäkin osin ottamaan huomioon Valtion lupa- ja valvontaviranomaista (jälj. Luova) koskevan sääntelymallin. Totean kuitenkin, että esitykseen sisältyy myös muita yleisesti periaatteellisia kysymyksiä koskien hallinnon järjestämistä

2 erityisesti Valtion lupa- ja valvontaviranomaisessa ja sen ohjauksessa. Käytettävissäni olevan ajan vuoksi joudun tekemään mainitun rajauksen. Lakiehdotus kaiken kaikkiaan on aivan liian suuri kokonaisuus käsiteltäväksi kerralla ja huolella (1993 sivua ja yli 200 lakia), kun vielä otetaan huomioon sen linkittyminen muihin käsittelyssä oleviin hallituksen esitykseen (mm. HE 16/2018 vp ja 15/2017 vp). Hallinnon järjestäminen ympäristöasioissa Ympäristötehtäviä hoidetaan uudistuksen mukaan Valtion lupa- ja valvontavirastossa, maakunnissa ja kunnissa. Hallituksen tavoitteena on ollut selkeä toimivallanjako, missä pääsääntöisesti on onnistuttu. Lähtökohtaisesta maakunnat vastaavat edistämis- ja kehittämistehtävistä ja valtion viranomainen oikeusharkintaisista lupa- ja valvontatehtävistä. Uudistuksen kokonaisuudessa ympäristöhallinnossa maakunnille on kuitenkin jäämässä myös oikeusharkintaisia asioita eikä valtion, maakuntien ja kuntien rooli ympäristöhallinnossa kaikilta osin vaikuta tasapainoiselta. Esimerkiksi edistäminen ja valvonta ei kaikissa asioissa ole helposti eroteltavissa toisistaan. Yleisesti voimavarojen kokoamista yhteen valtion lupa- ja valvontaviranomaiseen voidaan pitää myönteisenä asiana, kunhan mallin kipupisteet tunnistetaan. Ympäristöhallinnon osalta voi todeta, että Luovassa on ympäristötoimiala (5 ), joka hoitaa sille erikseen säädettyjä tehtäviä. Luovan ympäristötoimiala voi jakaantua toimintayksiköihin. Virastoa johdetaan yhteisesti (8 ), vain työsuojeluasioissa on otettava huomioon tehtävien hoitamisen riippumattomuus (8 ja 6 :t), ympäristövalvonnassa erillistä riippumatonta yksikkö ei ole. Eri ministeriöt ohjaavat yhteisesti Luovaa (12 ). Minulle jää epäselväksi, mitä kaikkea tuollainen yhteinen ohjaus (Virastolaki 12 ) voi tarkoittaa ja mikä sen merkitys on toimialoille, esimerkiksi ympäristötoimialalle. Mitä esimerkiksi tarkoittaa hallituksen esityksen sivulla 241 mainittu yhteisessä ohjauksessa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeellisten toimintojen yhteen sovittaminen tai aito yhteinen tavoitteellinen toiminta. Tarkoitus ei liene vaikuttaa toimialoilla tehtävään ratkaisutoimintaan eikä muuttaa meillä vallitsevaa tiukan toimivallanjaon periaatetta. En pidä tätä uutta periaatteellista toimintamallia kuitenkaan mitenkään selvänä. Uutena merkittävänä toimintamallina sitä tulisi tarkentaa. Yleisen edun ja laillisuuden valvonta Valtion lupa- ja valvontavirastossa Esimerkkinä ympäristönsuojelulaki Nykytilanteessa aluehallintovirastot ovat valtion lupaviranomaisia ja elinkeino- liikenne -ja ympäristökeskukset puolestaan valvovia viranomaisia. Valvonta tarkoittaa päätöksenteon valvontaa ja luvanmukaisen toiminnan valvontaa, ja se on eriytynyt lupamenettelystä. Koska hallituksen esityksen mukainen malli tarkoittaa valtion lupa- ja valvontaviraston yhdistymistä yhteen valtion virastoon Luovaan, järjestelmän perusteet muuttuvat. Muutosta perustellaan usein mm. sillä, että tämä on kunnissakin toiminut aivan hyvin. Kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset nimittäin myöntävät toimivallassaan olevat luvat ja valvovat näitä lupia (L kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta (64/1986). Myönnettyjen lupien valvonnassa tämä pitää paikkansa, mutta ei kun tarkastellaan muutoksenhakua. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä voi valittaa myös oma kunta (sijaintikunta) kunnan yleisen edun edistäjänä, naapurikunta ja valtion valvontaviranomainen. Kesällä 2017 lausunnolla olleessa lakiehdotuksen mukaisessa mallissa yleisen edun valvonnasta Luovassa olisi huolehtinut erillinen yksikkö, joka olisi sijoittunut ympäristötoimialalle. Tällainen yksikkö olisi osallistunut yleisen edun valvontaan lupavaiheessa ja sillä olisi ollut myös valitusoikeus Valtion lupa- ja valvontaviraston ympäristölakien nojalla antamista päätöksistä. Se olisi luontevasti toiminut myös asiantuntevana tahona, esimerkiksi puolueettomana lausunnonantajana, kun tuomioistuin

3 kaipaa lausuntoa tehdyn valituksen johdosta. Hallituksen esityksen mukaan jatkovalmistelussa on pohdittu myös järjestelmää, jossa yleistä etua olisivat valvoneet riippumattomat asiamiehet (HE s. 496). Nyt kyseessä oleva lakiehdotus ei sisällä tällaista järjestelyä. Valitusoikeudet ympäristönsuojelulain mukaan Luovan päätöksistä Tämä tarkoittaa ympäristönsuojelulain mukaisissa asioissa sitä, ettei millään valtion viranomaisella ole valitusoikeutta Luovan ympäristönsuojelulain nojalla tekemistä päätöksistä. Muilla tahoilla toki on muutoksenhakuoikeus Luovan päätöksiin (YSL 191 ). Valitusoikeus on muiden valittamaan oikeutettujen (kuten asianosaisten, rekisteröityjen yhdistysten ja säätiöiden, saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen) ohella seuraavilla keskeisillä viranomaisilla - toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät; toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella - asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella Yleistä etua valvova viranomainen voi hallituksen esityksen mukaan olla muun muassa maakunta kalatalousviranomaisena toimiessaan. Yleistä etua valvova viranomainen määräytyy näin tapauskohtaisesti riippuen päätettävään asioihin kiinnittyvistä intresseistä. Luovan sisällä ei ole nyt riippumatonta yksikköä, joka voisi poikkeuksellisissa tilanteissa hakea muutosta Luovan päätöksiin. Luovalla on kuitenkin jatkovalitusoikeus hallinto-oikeuden päätöksestä yleisen ympäristönsuojeluedun valvomiseksi tai muusta perustellusta syystä, jos hallinto-oikeus muuttaa tai kumoaa sen tekemän päätöksen (YSL 191 ). Vastaava jatkovalitusoikeus Luovalla on yleensä myös muussa ympäristölainsäädännössä, kuten esimerkiksi jätelain 138 :ssä yleisen edun valvomisen perusteella. ELY-keskuksen valitusoikeuden tapaista valitusoikeutta ei siis ole, mutta muilta osin oikeustila pysyy entisellään. Jatkovalitusoikeuksia koskee valituslupajärjestelmä, kuten nykyisinkin. Kunnissa ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä sen sijaan voi muiden tahojen ohella valittaa oma (sijainti)kunta, naapuri kunta, johon vaikutukset ulottuvat ja naapurikunnan ympäristönsuojeluviranomainen, joten sääntelymalli ei tältä osin ole rinnasteinen, kun oman kunnan yleisviranomainen voi hakea muutosta, mutta valtion puolella vastaavaa valtion viranomaista ei ole. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä kuitenkin saa valittaa valtion viranomainen eli Luova.(YSL-ehdotus 191 ). Lisäksi on syytä todeta luonnonsuojelulakiin sisältyvä Valtion lupa- ja valvontaviraston mahdollisuus valittaa muun lain nojalla tehdystä päätöksestä tai suunnitelman hyväksymisestä sillä perusteella, että päätös on luonnonsuojelulain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastainen (LSL 63 ). Tämä tärkeä säännös, jolla turvataan myös EU-oikeuden toteutumista, ei soveltuisi jatkossa laisinkaan Luovan tekemiin lukuisiin ympäristöpäätöksiin. Perustelut Valittua mallia perustellaan hallituksen esityksessä (s. 445) yksikön ja asiamiesten tehtävien osittaisilla päällekkäisyyksillä suhteessa ympäristötoimialaan ja tämän katsottiin myös vaativan huomattavasti voimavaroja. Perusteluissa tuodaan lisäksi esille, että viranomaisen valitusoikeus sen omista päätöksistä koetaan periaatteelliselta kannalta hankalaksi kysymykseksi. Hallituksen esityksessä mainittuihin perustuslakinäkökohtiin en ole täysin yhtynyt ja sitä olen käsitellyt perustuslakivaliokunnalle antamassani lausunnossa.

4 Lakiehdotuksen perusteluissa vielä todetaan, että kyseessä on uusi malli, jossa eri suuntiin vievät yleiset edut huomioidaan jo lupamenettelyssä. Yleisen edun valvontaan liittyvät seikat välittyisivät päätöksentekoon viranomaisen sisäisellä menettelyllä ja muiden viranomaisten kanta asiaan selvitetään lausuntomenettelyn keinoin. Tässä ei kuitenkaan ole mitään uutta, sillä jo nyt nämä intressit on otettava huomioon lupapäätöksiä tehtäessä. Siitä, että yleiset intressit on otettava huomioon ja lakia on noudatettava, ei kuitenkaan voi tehdä johtopäätöstä, että lain noudattamista ei tarvitse valvoa. Muutoksen vaikutuksista hallituksen esityksessä todetaan muun muassa, että ELY-keskuksen valitusoikeuden poistuminen voi käytännössä johtaa ympäristöjärjestöjen valitusten kasvuun. Johtopäätös Yleisen edun valvonnassa on kysymys siitä, että päätöksenteossa otetaan asianmukaisesti huomioon asiaan kuuluvat erilaiset yleiset intressit. Yleisten etujen ristikkäisyys tekee päätöksenteosta monesti haasteellista ja kysymys voi olla merkittävistä ja kauaskantoisista ympäristöön vaikuttavista päätöksistä. Asiantuntemuksen kokoaminen tukee lähtökohtaisesti hyvää ensiasteen päätöksentekoa. Riippumattoman asiantuntevan valvovan yksikön olemassaolo on kuitenkin tärkeää tuomioistuimille, mikä hyvin ilmenee korkeimman hallinto-oikeuden hallituksen lakiluonnoksesta antamasta lausunnosta, jossa erillistä yksikköä pidetään välttämättömänä. Myös päätöksenteosta riippumattoman viranomaisen muutoksenhakuoikeus on tärkeä asia. Pidän lakiluonnoksessa aiemmin ollutta erillistä yksikköä tai asiamiesjärjestelmää tarpeellisena. Mikäli tällaista rakennetta, jossa on yksikkö tai asiamiesjärjestelmä ei haluta ottaa käyttöön, on tutkittava muita mahdollisuuksia. Esimerkiksi ympäristöministeriöllä on jo lähtökohtaisesti asiantuntemusta ympäristöhallinnon eri aloilla. Tulisi selvittää voitaisiinko ympäristölakeihin määritellä selkeä valvontatehtävä ympäristöministeriölle, jolloin sille kuuluisi myös valitusoikeus Luovan päätöksistä. Kun tähän yhdistettäisiin Luovan sisäinen lausuntomenettely ja tarpeellinen yhteistyö ministeriön kanssa, malli saattaisi toimia näinkin. Tätä voi erityisesti perustella myös EU-oikeuden ja kansainvälisten velvoitteiden turvaamisella. Tämä edellyttäisi myös luonnonsuojelulain 63 :ään otettavaksi selvästi myös ministeriön oikeus valittaa luonnonsuojelulain vastaisista päätöksistä. Vertailukohtaa tälle mallille voi hakea myös työsuojeluviranomaisten toimivallan sääntelystä, jossa mallissa korostetaan työsuojelun riippumattomuutta ja toimivaltainen viranomainen on ministeriö, kun kysymys on Luovan oman henkilöstön asioista. (Ks. HE s. 158). Kaavoituksen ja rakentamisen valvonta Muutoksen suhde nykytilaan Lakiehdotuksessa ELY-keskusten kuntien alueidenkäytön edistämistehtävä siirretään maakunnille, mutta millekään viranomaiselle ei siirretä alueidenkäytön valvontatehtävää. Tämä sanotaan hallituksen esityksessä näin: Sen sijaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kuntien kaavoitus- ja rakennustoimea koskevaa valvontatehtävää ei ehdoteta siirrettäväksi maakuntien tehtäväksi. (s. 415) Sitä ei siirretä muillekaan viranomaisille.

5 ELY-keskusten valvontatehtävää rajoitettiin jo aiemmin 1.5. 2017 voimaan tulleella maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999, MRL) muutoksella (230/2017) siten, että ELY-keskusten tehtävänä on valvoa vain valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittäviä asioita (MRL 18 ). Näin ELY-keskusten laajempi velvollisuus valvoa yleisesti säännösten noudattamista kaikessa alueidenkäytössä kaventui merkittävällä tavalla. Samalla sen valitusoikeus rajautui vastaavasto. Järjestelmämuutos, jolla vahvistetaan kunnallista itsehallintoa, mutta horjutetaan tasapainoa Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) sai aikaan ison muutoksen: Kuntakaavojen (asemakaavojen ja yleiskaavojen, pois lukien kuntien yhteiset yleiskaavat) alistamisvelvoite valtion viranomaiselle poistettiin ja tilalle tuli valtion viranomaisen (alueellinen ympäristökeskus) valitusoikeus näistä kaavoista. Tätä valta-asetelman muutosta kompensoimaan tuli myös osallistumisoikeuksia korostava sääntelytapa. Muutoksella vahvistettiin kunnallista itsehallintoa. Valitusoikeuksista tuli vain tarvittava perälauta laillisuuden oikeusvaltiolliseksi takeeksi ja sitä onkin käytetty peräti harvoin ja erittäin hyvällä menestyksellä, toisin sanoen laillisuuden turvaamiseen. Kunnallista itsehallintoa vahvistava kehitys jatkui. Vuonna 2016 poistettiin velvoite alistaa maakuntakaavat ja kuntien yhteiset yleiskaavat ympäristöministeriön vahvistettavaksi (MRL 28/2016, ks. HE 114/2015 vp). Tässä yhteydessä ympäristöministeriölle ei määritelty nimenomaisesti valitusoikeuttakaan. ELY-keskuksilla on voimassa olevan lain mukaan oikeus valittaa toimialallaan, mikä turvaa laillisuuden ja yleisten intressien huomioon ottamisen tarvittaessa. Tässä uudistuksessa ELY-keskukset lakkaavat, eikä niiden rajoitettuakaan laillisuusvalvontatehtävää kaavoista ja rakentamisen poikkeusluvissa siirretä millekään valtion viranomaiselle. Olen pitänyt tätä oikeusvaltiollisesta näkökulmasta huolestuttavana, vaikka kannatankin kunnallisen itsehallinnon vahvaa asemaa. Laillisuuden turvaamiseen tarvitaan kuitenkin perälauta. Tässä uudistuksessa oikeusvaltiolliset näkökohdat ovat jääneet vähiin. Muutoksen merkitys Kuntien ja maakuntien kannalta muutos tarkoittaa sitä, ettei niillä enää ole viranomaisneuvotteluissa valtion viranomaista, joka ELY-keskuksen tapaan sovittaa yhteen erisuuntaisia valtion yleisiä intressejä ja oikeudelliseen osaamiseensa ja oikeuskäytännön tuntemukseensa perustuen arvioi tehtävän suunnitelman oikeudellisia rajoja. Lakiehdotuksen mukaisessa mallissa neuvotteluissa ovat mukana sektoriviranomaiset, jotka tarvittaessa ja resursseiltaan ehtiessään edustavat kukin omaa intressiään. Vaikka erinäiset selvitykset osoittavatkin, että ELY-keskuksen ja kuntien neuvotteluissa aina välillä on ollut ristiriitoja, epäilen vahvasti, ettei uusi tilanne, jossa intressejä koordinoiva viranomainen puuttuu, ole hyväksi kunnille eikä kunnalliselle itsehallinnolle. Tyytyväisiä muutokseen eivät ole olleet sektoriviranomaisetkaan, joista useat ovat vastustaneet muutosta, joka lisää niiden vastuuta. Käsiteltäessä aiempaa ELY-keskuksen tehtäviä rajoittavaa muutosta (HE 251/2016 vp) sitä vastustivat KHO ja useat hallinto-oikeudet, Museovirasto, Liikennevirasto. Jatkumoa, nyt kyseessä olevaa muutosta vastustivat edelleen mm. Museovirasto, Maanmittauslaitos ja useat maakuntien liitot). Valtion toimesta tapahtuva laillisuusvalvonta ei muutoksen jälkeen ole mukana kaavoituksen ja muun maankäytön ja rakentamisen lupamenettelyn prosesseissa edes asiantuntemuksen tai informaatio-ohjauksen muodossa. Maakunnille kuuluu kuntien kaavoituksen edistämistehtävä. On epäselvää, onko tuo tehtävä oikeudellinen asiantuntijatehtävä laisinkaan eikä maakunnillekaan ole tarjolla tuollaista asiantuntijuutta. Tämän voi nähdä oikeusvaltiollisten periaatteiden alasajona. Mikä taho jatkossa tarjoaa kunnille oikeudellista asiantuntija-apua? Jos luottamus päätöksenteon laillisuuteen ohenee, on mahdollista, että kansalaisjärjestöt ja kuntalaiset valittavat yhä enemmän kuntien ja maakuntien päätöksistä.

6 Muutosehdotukset Selkeät toimivallat myös valvontaan. Maankäyttö- ja rakennuslaissa on nyt määritelty monia sektoriviranomaisia, joita tulisi kuulla prosessin aikana, mutta sääntely ei tältä osin ole suinkaan selvää eikä mikään viranomainen koordinoi kuultavia tahoja. Jos kunta tai maakunta ei kuule toimivaltaista viranomaista eikä tiedota sille asian käsittelystä, vaikka näin olisi tullut tehdä, päätökset voidaan poistaa tai purkaa menettelyvirheen perusteella ylimääräisellä muutoksenhaulla vielä sen jälkeen, kun ne ovat jo tulleet voimaan (Hallintolainkäyttölaki 586/1996, 59 ja 63 ), mitä ei oikeusvarmuuden vuoksi voida pitää hyvänä suuntauksena. Myös kunnallisen ja maakunnallisen itsehallinnon vuoksi olisi tärkeää, että valvovat valtion viranomaiset määritellään selkeästi. Ehdotan Luovan tehtäväksi alueidenkäytön valvontaa Valtion lupa- ja valvontaviranomaiselle Luovalle ei lakiehdotuksen mukaan kuulu alueidenkäytön yleinen laillisuusvalvonta eikä alueidenkäyttöön kuuluvien erilaisten intressien valvominen kokonaisuudessaan, ei yleisten eikä yksityisten. Luovalla on kuitenkin erikseen mainittuja tehtäviä maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL 127 ja 192 ), luonnonsuojelulaissa, rakennusperinnön suojelua koskevassa laissa ja ympäristönsuojelulaissa ja nuo seikat ovat usein esillä alueidenkäytön päätöksenteossa (Ks. Mäkinen, Eija: Oikeusvaltiolliset vaatimukset alueidenkäytön viranomaisrooleille s. 10-14). Luova on monialainen valtion viranomainen, sille kuuluu joitakin alueidenkäyttöön läheisesti liittyviä toimialoja, mutta ei alueidenkäyttöä. Tätä valintaa ei ole perusteltu ja tämä on hämmentävää, koska virasto turvaa perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista ja valvoo yleistä etua hoitamalla lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä (Laki valtion lupa- ja valvontavirastosta 1 ). Hallituksen esityksessä viraston keskeistä tehtävää kuvataan seuraavasti (s. 498). Virasto on laillisuusvalvontaa merkittävästi kokoava toimija, puolueeton oikeusvaltion ylläpitäjä. Viraston tehtävissä on usein perusoikeusliityntä: tehtävät kytkeytyvät esimerkiksi perustuslain 6 :ssä säädettyyn yhdenvertaisuuden turvaamiseen tai vaikkapa 20 :ssä säädettyyn vastuuseen ympäristöstä. Virastolle kuuluu myös yleisen edun valvontaan kuuluvia tehtäviä. Alueidenkäytön yleiseksi laillisuusvalvontaa suorittavaksi viranomaiseksi tulisi nimetä Luova. Tämä on perusteltua myös kunnallisen ja maakunnallisen itsehallinnon kannalta. Menettely myös tukisi kunnallista ja maakunnallista itsehallinto, kun toimivallat olisivat selvät kaikessa alueidenkäytön päätöksenteossa. Neuvottelevana viranomaisena Luova voisi koordinoida valtion yleisiä intressejä, helpottaa prosesseja. Ristiriitatilanteissa, poikkeuksellisesti, kun lailliset rajat ylitetään se joutuisi hakemaan muutosta hallinto-oikeudessa. Vai valvontatehtävä ministeriölle? Mikäli Luovan toimivaltaan ei liitetä alueidenkäytön valvontatehtävää eikä sille anneta oikeutta hakea muutosta kuntien ja maakuntien päätöksistä, tulisi valvontatehtävä palauttaa ympäristöministeriön tehtäviin. Tällöin ministeriön tehtäväksi tulisi alueidenkäytön suunnittelun ja rakennustoimen yleinen kehittäminen, ohjaus ja valvonta sekä tietenkin myös valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden turvaaminen. Pidän Luovalle annettavaa valvontatehtävää ensisijaisena. Oikeusvaltiollisista lähtökohdista on nähdäkseni välttämätöntä, että valtiolla on selvästi määritelty viranomainen, jolla on vastuu niin yhteiskunnallisesti tärkeän osa-alueen kuin alueidenkäytön laillisuuden valvonnasta ja siinä yhteydessä erityisesti valtakunnallisten tavoitteiden toteuttamisesta ja turvaamisesta ja EU-oikeuden sekä kansainvälisten velvoitteiden huomioon ottamisesta.

7 Esittämäni muutos on tehtävissä tämän uudistuksen yhteydessä helposti, kirjoittamalla maankäyttöja rakennuslain 18 :ään Valtion lupa- ja viranomaisen tehtävät. Nämä tehtävät pitäisi kiinnittää alueidenkäytön laillisuuteen, jolloin Luova valvoisi alueidenkäytön yleisten intressien toteutumista kokonaisvaltaisesti ilman katvealueita. Vastaavasti muutos tulisi tehdä myös ympäristöministeriön tehtäviä koskeviin säännöksiin. Näin tehtynä muutos on toteutettavissa nopeasti eikä se viivästyttäisi reformin voimaan tuloa. Vaikutusten arviointi puuttuu Lakiehdotuksen tarkoittamaa muutosta ei tulisi tehdä näin ison lakipaketin yhteydessä ilman kunnollista vaikutusten arviointia, joka tulee aloittaa jo 1.5.2017 toteutuneesta uudistuksesta. Vasta tuon uudistuksen vaikutusten selvittämisen jälkeen on nähdäkseni mahdollista toteuttaa valvontaa koskevia periaatteellisempia uudistuksia. Työ voidaan liittää myös maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen yhteyteen. Oma selvitykseni Oikeusvaltiolliset vaatimukset alueidenkäytön viranomaisrooleille, jossa tarkastelin luonnoksella olleen lakiehdotuksen vaikutuksia alueidenkäytön osalta on ladattavissa seuraavasta osoitteesta. http://tietokayttoon.fi/julkaisu?pubid=25101 Muuta Lopuksi kiinnitän vielä huomion maankäyttö- ja rakennuslakiehdotuksen 198 :ään, joka koskee päätösten antamista tiedoksi julkipanon jälkeen. sen 1 momentin 3 kohdan mukaan julkipanon jälkeen annetaan hallinto-oikeuden ja kunnan viranomaisen päätös lupa-asiassa. Tässä yhteydessä ei mainita maakuntaa, vaikka rakennusvalvonnan tehtäviä voidaan siirtää maakunnan ratkaistavaksi.