Tuula Humphreys ja Leena Salmi Turun yliopisto Kieli- ja käännöstieteiden laitos Ranskan oppiaine Kääntämisen nykyiset ja tulevat haasteet 1. Johdanto Arjessa ympärillämme on paljon tekstejä. Silmäilemme tekstejä heti aamulla heräämisen jälkeen shampoopullon kyljestä tai muropaketin etiketistä; näemme ulkomaalaisen poliitikon suomeksi tekstitetyn haastattelun aamu-tv:n uutisista tai kuulemme sen ulkomaankirjeenvaihtajan selostamana radiosta; työ- tai koulumatkalla selaamme kännykän suomenkielistä valikkoa, kadulla vilkaisemme kansainvälisen yhtiön kosmetiikkamainosta, aseman ohi kulkiessamme kuulemme kuulutuksia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Päivän aikana käymme lukuisilla monikielisillä www-sivustoilla ja käytämme suomeksi käännettyä tekstinkäsittelyohjelmaa, kotimatkalla vilkaisemme kansainvälisen yrityksen kosmetiikkamainosta kadunvarressa, kotona kenties selailemme uuden keittiövälineen käyttöohjetta ja päivän päätteeksi rentoudumme katsoen suomeksi tekstitettyä tvsarjaa. Kaikki nämä lukemamme tai silmäilemämme tekstit ovat käännöksiä. (Vrt. Teva 2004: 23 24) Edellisen perusteella vaikuttaa siltä, että kohtalaisen suuri osuus kaikista kohtaamistamme teksteistä on käännetty jostain toisesta kielestä. Muutamien Suomessa tehtyjen tutkimusten mukaan (Salmi 2010, Vihonen & Salmi 2007, Mäkisalo 2006) käännösten osuus on reilu kolmasosa. Yliopistoopiskelijoiden yhden päivän aikana pitämissä tekstipäiväkirjoissa käännöksiksi mainittiin erityisesti tv-tekstitykset, (kauno)kirjallisuus, pakkausten tuoteselosteet ja erilaiset ohjetekstit (Paloposki 2007). Käännöksiä löytyi myös www-sivuilta, viranomaisteksteistä ja aikakauslehdistä, joista jotkut ovat lähes kokonaan käännettyjä. Suomalaisessa yhteiskunnassa käännöksiä on kaikkialla ympärillämme, koska maamme kaksi virallista kieltä ovat ns. pieniä kieliä verrattuna maailmankieliin, joilla on enemmän puhujia. Mitä on kääntäminen? Yksinkertaistettuna se on prosessi, jonka lopputuloksena yhdellä kielellä kirjoitettu teksti on tuotettu toisella kielellä kirjoitetussa muodossa. Kääntäminen ei kuitenkaan ole kielen kääntämistä, vaan tekstiin sisältyvien merkitysten. Tavoitteena on muuntaa yhdellä kielellä ilmaistut asiat toisenkielisiksi siten, että sama merkitys säilyy. Yleensä puhutaan kääntämisestä, kun kyse on kirjoitetusta tekstistä, ja tulkkauksesta, kun kyse on puheesta. Tosin esimerkiksi elokuvien ja tv-ohjelmien kohdalla, kun siirretään puhuttua tekstiä kirjoitetuksi, puhutaan audiovisuaalisesta kääntämisestä, mutta kuulovammaisille tarkoitettua puheen muuttamista tekstiksi kutsutaan kirjoitustulkkaukseksi. Lisäksi puhutaan lähtö- tai lähdekielestä sekä tulo- tai kohdekielestä. Lähdekieli (ransk. langue de départ tai langue source) on kieli, jolla teksti on alun perin kirjoitettu tai puhuttu; kohdekieli (ransk. langue d arrivée tai langue cible) taas tarkoittaa kieltä, jolle käännetään tai tulkataan. Kaikissa kielissä ei myöskään tehdä eroa suullisen ja kirjallisen kääntämisen välillä: esimerkiksi viron kielessä molemmista käytetty verbi on tõlkida.
2 Kääntäminen ei ole pelkkää sanojen panemista peräkkäin. Ammattimainen kääntäminen on myös vaativampaa kuin mikä tahansa arkipäiväinen kielenkäyttö ja vaatii kielitaidon lisäksi myös käännöstekniikan hallintaa, käännöstaitoa (Tommola 2003: 10). Se vaatii myös käännettävään asiaan tai aihepiiriin perehtymistä. Kääntämiseen kuuluu aina kulttuuriin liittyvien seikkojen huomioon ottaminen. Kääntäminen liittyy aina johonkin tilanteeseen, ja kääntämisessä on läsnä yleensä vähintään kaksi eri kulttuuria. Mitään kieltä ei ole olemassa kulttuurittomassa tyhjiössä. 2. Kääntämisen historiaa Kääntäminen on ikivanhaa toimintaa. Kääntäjät ovat hamasta muinaisuudesta lähtien välittäneet tietoa kielestä ja kulttuurista toiseen. He ovat luoneet kirjoitustapoja, sanastoja ja kirjakieliä. Suullinen kääntäminen eli tulkkaus on ollut olemassa paljon ennen kirjallista kääntämistä. On hyvin todennäköistä, että tulkkausta on harjoitettu yhtä kauan kuin edes jonkinlaisia kieliä on ollut olemassa. Konkreettisia todisteita sekä suullisesta että kirjallisesta kääntämisestä muinaisina aikoina on löytynyt pääasiassa Egyptistä ja Mesopotamiasta. Käännöstoiminnan historiaa voidaan lukea Egyptin faaraoiden hautamonumenttien seiniltä ja Lähi-idässä esiin kaivetuista savitauluista. Tulkkien ammattikunnan historia on todella pitkä. Egyptistä on löydetty merkintöjä tulkeista jo kolmannella vuosituhannella ekr. rakennetuista hautamuistomerkeistä. (Saksa 2004: 17 19) Vanhimmat konkreettiset todisteet kirjallisesta kääntämisestä on löydetty Mesopotamiasta eli Kaksoisvirran maasta, joka sijaitsi nykyisen Irakin alueella. Siellä asuivat sumerilaiset (4000 2000 ekr.), joiden asuinsijoilta on löytynyt mittava määrä kirjallisuutta. Sumerilaisten nuolenpääkirjoituksella täyttämät savitaulut sisältävät alkuperäisen kirjallisuuden ohella myös käännöksiä ja kääntämistä koskevaa aineistoa. Sumerilaisten käännöstoiminnan uskotaan alkaneen 1900-luvulla ekr. (Saksa 2004: 20 22) Monet Antiikin Kreikan ja Rooman teksteistä ovat säilyneet jälkipolville ainoastaan kääntämisen ansiosta. Rooman valtakunnan hajottua Euroopassa vallitsi pitkään sekasorto, mutta Arabiassa Antiikin tekstejä käännettiin arabiaksi 700- ja 800-luvuilla. Bagdadissa toimi ns. Viisauden talo, jonne kerääntyi oppineita. He käänsivät arabiaksi mm. Antiikin tähtitiedettä (Ptolemaios), matematiikkaa (Pythagoras), lääketiedettä (Hippokrates, Galenos) ja filosofiaa (Platon, Aristoteles). (Saksa 2004: 44 47, Delisle ja Woodsworth 1995: 123 127) Kun arabit valloittivat osan nykyistä Espanjaa 700-luvulla, heidän tekemänsä arabiankieliset käännökset kulkeutuivat Eurooppaan mm. Cordobaan ja Toledoon. Monet Antiikin teksteistä säilyivät vain näinä arabiankielisinä käännöksinä. Espanjassa käännettiin niitä 1100- ja 1200- luvuilla Euroopan tuolloiselle yhteiselle sivistyskielelle, latinaksi. Kääntäjiä tuli eri puolilta Eurooppaa, mm. Ranskasta, Saksasta ja Englannista. Kääntäminen tapahtui usein ryhmätyönä ja usein paikallisen välityskielen, kastilian kautta (Saksa 2004: 51 54, Delisle ja Woodsworth 1995: 195 196). Maailman käännetyin kirja on Raamattu. Vanhan testamentin tekstien kääntämisen aloittivat juutalaiset jo kauan ennen ajanlaskumme alkua, ennen kuin Raamattu nykymuodossaan oli edes syntynyt. Kääntäminen oli erityisen ongelmallista, koska kyseessä oli pyhänä ja loukkaamattomana
3 pidetty Jumalan sana. Sen siirtäminen toiselle kielelle koettiin jopa lain rikkomiseksi. Ensimmäiseltä vuosisadalta ekr. peräisin oleva taru kertoo, että taivas pimeni kolmeksi päiväksi, kun pyhiä kirjoituksia alettiin kääntää. (Saksa 2004: 24) Raamatun kääntämisen ongelmista on kiistelty jo yli 2000 vuotta. Kääntäminen on aina haastava tehtävä, sen vaikeampi, mitä kauempana lähde- ja kohdekieli ovat toisistaan. Raamatun osalta kääntämisen vaikeutta lisää vielä se, ettei sen alkukieliä, Vanhan testamentin hepreaa ja Uuden testamentin kreikkaa puhu sellaisenaan enää kukaan. Niinpä Raamattu nykyisin käännetään useimmiten ryhmätyönä. Ryhmään kuuluu eksegetiikan eli Raamatun selitysopin tuntijoita sekä lähde- ja kohdekielten asiantuntijoita, ja käännösten ensimmäisiä versioita luetetaan palauteryhmillä mm. seurakunnissa (Toivanen 1985). Näin vastuu jakautuu tasaisemmin, tulkinnanvaraisuuksia voidaan punnita monipuolisemmin, ja suuren kääntäjäjoukon on helpompi vastata yleisön antamaan palautteeseen, joka toisinaan on ollut rajuakin. Vuonna 2004 Raamattu tai ainakin yksi sen kirjoista oli käännetty 2377 kielelle. (Liljeström 2007) Suomessa Raamatun kääntämisellä on ollut erittäin suuri merkitys, sillä käännöksen mukana syntyi Suomeen kirjakieli ja suomenkielinen kirjallisuus Mikael Agricolan tekemän Uuden testamentin käännöksen myötä. Agricola (n. 1510 1557) oli ensimmäinen suomen kielen kääntäjä sanan varsinaisessa merkityksessä. Ennen Agricolaa Suomessa oli käännetty mitättömän vähän. Suomeksi oli ilmeisesti käännetty vain kirkonmenoissa tarvittuja tekstejä. Nimenomaan käännöstensä kautta Agricolasta tuli se, minä hänet yleisesti tunnetaan: suomen kirjakielen ja suomenkielisen kirjallisuuden isä. Agricolan aikomus oli kääntää koko Raamattu, mutta hänen noustuaan Turun piispaksi ajanpuute ja myös taloudelliset vaikeudet estivät hankkeen viemisen loppuun. Uuden testamentin käännös valmistui vuonna 1548, ja lisäksi Agricola käänsi noin neljänneksen Vanhasta testamentista sekä virsiä ja muuta kirkollista kirjallisuutta. Agricolalla oli lähtötekstinään useita Raamatun käännöksiä. Hänellä oli ainakin kaksi kreikan- ja ruotsinkielistä, yksi latinankielinen ja yksi saksankielinen käännös. Sanakirjoja hänellä ei ollut, vaan sanojen merkityksiä oli etsittävä eri lähteitä vertaillen. Agricola kamppaili monenlaisten kielioppi-, sanasto- ja tyylivaikeuksien kanssa. Hänen teksteissään on kömpelyyksiä ja vierasperäisyyksiä, mutta valtaosa hänen ratkaisuistaan jäi elämään. Hän joutui myös luomaan uusia sanoja, varsinkin abstrakteja termejä kuten hengellinen, inhimillinen tai omatunto. Vielä uusimmassakin suomenkielisessä Raamatun käännöksessä, joka julkaistiin vuonna 1992, rakenteissa ja sanoissa näkyy Agricolan kynänjälki. Mikael Agricolan jälkeen kääntäminen Ruotsi-Suomessa oli pitkään vähäistä. Kääntämistä harjoitettiin lähinnä kirkon piirissä. Lakikieltä kuitenkin kehitettiin ja se vakiintuikin ainakin joksikin aikaa, kun Ruotsin yleiseksi ja pysyväksi tarkoitettu laki suomennettiin ja painettiin vuonna 1743. (Saksa 2004: 65 70) Suomeksi kääntämistä alettiin harjoittaa suuremmassa määrin vasta 1800-luvun puolenvälin jälkeen Venäjän vallan aikana. Tuolloin suomenmieliset fennomaanit ryhtyivät vaatimaan suomalaisuuden edistämistä. Heidän toiveensa oli, että suomenkielisten saatavilla olisi hyödyllistä, tietoja antavaa kirjallisuutta heidän omalla kielellään. He halusivat myös kehittää suomen kieltä ja näin tehdä siitä koulutetun eliitin kielen. Vuonna 1872 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julisti kilpailun saadakseen aikaan täysi-arvoisia, erittäinkin lausekeinonsa puolesta oivallisia suomennoksia
4 etevistä vieraskielisistä kirjateoksista. Tästä aloitteesta lähti liikkeelle laajamittainen suomentaminen. Käännöksistä saivat virikkeitä omat kansalliset kirjailijamme, jotka kehittivät suomen kieltä edelleen. (Saksa: 112 114) Käännösten kieli ei aina kuitenkaan ollut kovin korkeatasoista. Ammattikääntäjiä ei ollut. Usein käännöksiä tekivät vieraiden kielten opettajat, joiden mielestä kääntäminen oli kielten ja kirjallisuuden oppimista. Toisaalta suomenkielen puhtauden vaalijat Elias Lönnrot etunenässä puhdistivat suomea siihen pesiytyneistä käännöslainoista. Kun suomenkielinen kaunokirjallisuus 1800- ja 1900-lukujen taitteessa pääsi todella alkuun, kaunokirjallisten käännösten taso nousi huomattavasti, koska useat kirjailijat, kuten Eino Leino, L. Onerva, Paavo Cajander tai Otto Manninen, jotka omissa kirjoissaan käyttivät suomea elävästi ja uudistavasti, ryhtyivät myös kääntämään. (Saksa 2004: 75 76, 114) 3. Kääntämisen eri lajeja Käännökset voidaan karkeasti jakaa kahteen eri lajiin: 1) painettujen tekstien eli kirjallisuuden ja asiatekstien käännökset sekä 2) lokalisointi ja audiovisuaaliset käännökset. Kaikkia näitä kääntäjän pitää käsitellä eri tavoin. 3.1. Painetut tekstit: kirjallisuus ja asiatekstit Painetut tekstit voidaan jakaa edelleen kahteen alalajiin: kirjallisuuteen ja asiateksteihin. Kirjallisuus jakautuu kaunokirjallisiin teksteihin sekä tieto- ja oppikirjoihin. Moni nuori haaveilee ryhtyvänsä kaunokirjallisuuden kääntäjäksi, mutta kaunokirjallisuuden kääntäjinä toimii kääntäjistä vain murto-osa. Suomessa tosin julkaistaan vuosittain suhteellisesti paljon kirjoja. Toisen maailmansodan jälkeen Suomi on vähitellen noussut maailman johtavien kirjantuottajamaiden joukkoon. Esimerkiksi vuonna 2006 Suomessa julkaistiin 2,6 kirjanimikettä asukasta kohden. Asukaslukuun suhteutettu kirjantuotanto on Suomessa Euroopan unionin maiden korkein ja maailman toiseksi korkein heti Islannin jälkeen. On kuitenkin otettava huomioon, että vaikka kirjoja julkaistaan paljon, suurin osa niistä on kotimaisia. Vuonna 2005 Suomessa ilmestyi lähes 14 000 kirjanimikettä, mutta näistä vain 17 % oli käännöskirjallisuutta. Kun vielä lisätään, että kaksi kolmasosaa käännöskirjallisuudesta on tietokirjallisuutta, ei kaunokirjallisuuden osuus ole kovin suuri, ei varsinkaan ranskalaisen kaunokirjallisuuden. Enemmistö kaunokirjallisista käännöksistä on alun perin englanninkielistä kirjallisuutta. (Tilastokeskus 2007) 2000-luvulla Suomessa on ilmestynyt vuosittain 10 24 alun perin ranskankielistä romaania. Jos mukaan lasketaan myös tietokirjat, runot, näytelmät ja sarjakuvat, nimikkeitä on tietenkin enemmän. Esimerkiksi vuonna 2004 julkaistiin 116 alun perin ranskankielistä kirjaa, joista vain 10 oli romaaneja. (Tienari 2009) Tieto- ja oppikirjat vaativat kääntäjiltään aivan erilaista lähestymistapaa kuin kaunokirjallisuus. Tieto- ja oppikirjojen tärkein tehtävä on välittää tietoa. Kaunokirjallisissa teksteissä taas tyylilläkin on merkitystä. Tietenkin myös sisältö on tärkeää, mutta jos kirjailija on käyttänyt tietynlaista tyyliä tai hyvin värikästä kieltä, kääntäjän ei pidä yrittää häivyttää niitä tekstiä selventääkseen. Alkuperäisen kielen kulttuuriin liittyviä ilmiöitä ei aina tarvitse erikseen selittää, vaan ne voidaan jättää tekstiin sellaisenaan tuomaan siihen alkuperäisväriä. Kaikilta kääntäjiltä vaaditaan hyvää
5 kielitajua, mutta aivan erityisen tärkeää tyylitaju on kaunokirjallisuuden kääntäjälle, jolta vaaditaan myös tyylien ja murteiden hallintaa sekä kosolti kirjallista lahjakkuutta. Suomalaista kirjallisuutta saksaksi kääntävä Stefan Moster on ilmaissut asian näin: Kirjallisuuden kääntäjän täytyy tehdä kirjallisuutta sanataidetta. (Fili 2011). Tietokirjoissa käytetyn kielen pitää puolestaan olla selkeää yleiskieltä, jota on helppo lukea ja hahmottaa. Koska tietokirjojen asiasisältö saattaa olla hyvinkin monimutkaista, ei tekstin ymmärtämistä pidä enää vaikeuttaa monimutkaisilla lauserakenteilla. Tärkeintä on, että lukijat ymmärtävät tekstin oikein. Tekstin tyyliseikat eivät ole yhtä tärkeitä, joten esimerkiksi sanojen toistamista ei aina tarvitse välttää. Saman asian ilmaiseminen monella eri tavalla saattaa johtaa siihen, että lukija ymmärtää kyseessä olevan monta eri asiaa, jolloin tieto- tai oppikirja ei enää täytä tehtäväänsä. Eniten kääntäjiä kuitenkin työllistää asiatekstien kääntäminen. Asiateksteillä tarkoitetaan sellaisia kirjoitettuja tekstejä, jotka ovat sisällöltään muuta kuin fiktiivisiä (esimerkiksi romaanit tai runous) ja muussa kuin kirjallisuuden muodossa (esimerkiksi tietokirjallisuus). Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton www-sivuilla annetaan seuraavia esimerkkejä siitä, mitä tekstilajeja asiateksteihin tyypillisesti sisältyy: raportit, vuosikertomukset, käyttöohjeet, lehdistötiedotteet, lehtiartikkelit, esitteet ja todistukset (SKTL 2011). Asiateksteihin liittyy tiiviisti myös erikoisalan käsite. Koska kääntäjän on tunnettava käännettävän tekstin aihepiiriä, useimmat kääntäjät erikoistuvat johonkin tai muutamaan erikoisalaan. Erikoisaloja ovat esimerkiksi erilaiset tekniikan alat kuten tietotekniikka, konetekniikka tai rakentaminen; lääketiede, lääketeollisuus; tiede ja luonnontieteet; yhteiskunta ja lainsäädäntö; kauppa ja talous, pankki- ja vakuutusala; mainonta ja markkinointi tai turismi, kulttuuri ja taiteet. Tietyn erikoisalan tekstit ovat usein tyypillisesti tiettyä tekstilajia (ransk. genre), esimerkiksi kaupan ja talouden tekstit ovat erilaisia yritysten vuosikertomuksia, raportteja tai yhtiöjärjestyksiä. Toisaalta kansainväliseen kaupankäyntiin liittyvät myös erilaiset yritysten väliset sopimukset, jotka kuuluvat myös lain erikoisalan piiriin. Lääketeollisuudessa käännetään esimerkiksi paljon toiseen maahan markkinoille tulevien lääkkeiden tuotetietoja. Lääketieteessä käännettävät tekstit voivat olla vaikkapa potilaskertomuksia tai lääketieteellisten mittauslaitteiden käyttöohjeita. Käyttöohjeet ovat oma tekstilajinsa, joita puolestaan on monella tekniikan erikoisalalla arkipäiväisestä kulutuselektroniikasta asiantuntijoiden laitteisiin. Eräänlaisia käyttöohjeita ovat myös matkaoppaat ja esitteet, joita tarvitaan matkailussa. Taiteisiin ja kulttuuriin liittyviä tekstejä puolestaan ovat museoiden esitteet ja taidenäyttelyjen luettelot. Virallisten asiakirjojen kääntäminen on myös oma erikoisalansa. Asiakirjoista tarvitaan käännöksiä silloin, kun ihmiset siirtyvät maasta toiseen ja heidän pitää todistaa jokin asia, esimerkiksi suorittamansa tutkinto tai saamansa avioero, toisen maan viranomaiselle. Jotta viranomainen voi luottaa siihen, että käännös varmasti vastaa alkuperäistä, käännöksen tekijän pitää olla viranomaisten hyväksymä. Suomessa tällaista kääntäjää kutsutaan nimellä auktorisoitu kääntäjä, ja auktorisoitua kääntämistä säädellään lailla. Laki uudistettiin nykyiseen muotoonsa vuonna 2008. Oikeuden toimia auktorisoituna kääntäjänä voi saada, jos läpäisee erityisen auktorisoidun kääntäjän tutkinnon. Siihen sisältyy ammattitietouden sekä kieli- ja käännöstaidon testausta, ja tutkintoja järjestetään vuosittain. Tutkinnon hyväksyy Opetushallituksen yhteydessä toimiva auktorisoitujen
6 kääntäjien tutkintolautakunta. Oikeutta toimia auktorisoituna kääntäjänä voi anoa myös ylemmän korkeakoulututkinnon perusteella. Tällöin tutkintoon pitää sisältyä vähintään 60 opintopisteen laajuiset käännöstieteen opinnot, joihin sisältyvät vähintään kuuden opintopisteen laajuiset auktorisoidun kääntämisen opinnot. (Opetushallitus 2011) Kääntäjiä toimii siis hyvin monilla aloilla ja monenlaisten tekstien parissa. Hyvä yleisesitys kääntäjän työstä löytyy alan ammattijärjestön, Akavan erityisalojen sekä Käännösalan ammattilaiset KAJ ry:n julkaisemasta lehtisestä Miksi kääntäjiä tarvitaan (2011), joka on saatavilla KAJ:n wwwsivuilla (ks. lähdeluettelo). 3.2. Lokalisointi ja av kääntäminen Yksi nopeasti kehittyvä käännöstoiminnan ala on lokalisointi (ransk. localisation) eli kotoistus. Lokalisoinnilla tarkoitetaan sitä, että käännettäessä tekstejä muutetaan niin, että ne soveltuvat uuteen toimintaympäristöön. Kyse voi olla hyvinkin yksinkertaisesta asiasta, esimerkiksi tekstissä mainitut dollarit muutetaan euroiksi suomalaisia lukijoita varten. Useimmiten kuitenkin lokalisoinnista puhuttaessa tarkoitetaan digitaalisen sisällön, kuten tietokoneohjelmien tai internetsivustojen, kääntämistä toiselle kielelle ja mukauttamista toisessa kulttuurissa toimivaksi (Salmi 2008: 56). Näistä käännöksistä ainakin osa voidaan myös luokitella audiovisuaalisiksi käännöksiksi. Lokalisointi keskittyy lähdekielisen aineiston sovittamiseen kohdekielen kulttuuriin ja tapoihin. Lokalisoinnin laajin osa-alue on tietenkin ohjelmistoissa tai www-sivuilla esiintyvän tekstin, esimerkiksi ohjelman ikkunoiden nimien ja komentojen kääntäminen, mutta siihen kuuluu myös esimerkiksi päiväysten, kellonaikojen, nimien ja kuvallisten symbolien sovittaminen kohdealueen käytäntöihin ja sääntöihin. Audiovisuaalinen kääntäminen on nopeasti laajeneva ala. Sitä alettiin tarvita jo silloin, kun äänielokuva keksittiin 1920-luvun lopulla. Se laajeni television myötä 1950-luvulta alkaen ja on kehittynyt edelleen cd-rom- ja dvd-tekniikoiden yleistyttyä. Suomessa ala kasvoi vasta 1980- ja 1990 -luvuilla, jolloin lisääntyneen kysynnän vuoksi perustettiin useita audiovisuaalisia käännöksiä tarjoavia yksityisiä yrityksiä. Jo pitkään toimineita, ja tämän takia myös tunnetuimpia, audiovisuaalisia kääntäjiä ovat televisiokääntäjät ja elokuvakääntäjät. Myöhemmin ovat alalle tulleet dvd-kääntäjät, Cd-romien ja yritysvideoiden kääntäjät, internetsivujen kääntäjät ja pelikääntäjät. Vähemmän tunnettuja audiovisuaalisia kääntäjiä ovat oopperoiden ja teatteriesitysten kääntäjät. (Av-kääntäjät 2011) Audiovisuaalisessa kääntämisessä on kaksi päälajia: tekstitys (ransk. sous-titrage) ja dubbaus (ransk. doublage). Tekstityksessä elokuvan tai tv-ohjelman puhe on käännetty kuvan alalaitaan tekstiksi. Dubbauksessa käännös on puhuttu ja katsoja kuulee sen alkuperäisen puheen sijasta. Tekstityksessä alkuteksti on katsojan kuultavissa, ja koska tekstitykselle ruudulla tai valkokankaalla varattu tila on rajallinen, käännös on usein tiivistelmä puheesta. Dubbauksessa puolestaan voidaan sisällöstä välittää enemmän. Tekstitys on kustannuksiltaan edullisempaa ja yksinkertaisempaa toteuttaa, koska käännettyä tekstiä varten ei tarvita puhujaa ja puheen äänittäjää. Tekstitystä käytetään mm. tästä syystä usein pienillä kielialueilla kuten Pohjoismaissa, missä vain lastenohjelmia dubataan. Esimerkiksi Ranskassa ja Saksassa puolestaan käytetään enemmän dubbausta. (Vertanen 2007: 149 150)
7 Audiovisuaalinen kääntäminen eroaa muista kääntämisen lajeista siinä, että tekstiä käännettäessä on aina pidettävä mielessä myös siihen liittyvä kuva. Televisiokääntäjällä on tilaa kaksi riviä, joille kummallekin mahtuu noin 30 merkkiä. Suomalaisilla elokuvakääntäjillä tila on vielä rajoitetumpi, koska Suomessa näytettävissä elokuvissa tekstitys on useimmiten kahdella kielellä, suomeksi ja ruotsiksi. Niinpä on itsestään selvää, ettei alkuperäisen, näissä tapauksissa useimmiten puhutun tekstin, kaikkia vivahteita voi ilmaista käännöksessä. Taitava audiovisuaalinen kääntäjä kuitenkin pystyy muutamalla sanalla tuomaan esiin viestin ytimen, varsinkin kun kuva tukee viestin perille menoa. 4. Kääntäjä työssä Mistä kääntäjä saa toimeentulonsa? Kääntäjä voi toimia, kuten kuka tahansa ammatinharjoittaja, joko toisen palveluksessa tai itsenäisenä yrittäjänä. Toisen palveluksessa kääntäjiä työskentelee Suomessa esimerkiksi valtion ja kuntien hallinnossa, kuten ministeriöissä tai kaupunkien palveluksessa. Näiden kääntäjien työkielinä ovat erityisesti suomi ja ruotsi, usein myös englanti. He kääntävät erilaisia viranomaistekstejä: mietintöjä, lakitekstejä, tiedotteita yms. Merkittävä asiatekstien kääntäjien työllistäjä on Euroopan unioni. Euroopan unioniin kuuluu 27 valtiota, ja unionissa on tällä hetkellä 23 virallista kieltä, koska alusta lähtien periaatteena on ollut se, että unionin virallisia kieliä ovat kaikkien jäsenvaltioiden kielet. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki unionin lainsäädäntö (esim. perussopimukset, asetukset, direktiivit ja päätökset) julkaistaan kaikilla virallisilla kielillä ja tekstit ovat myös lainvoimaisia kaikilla virallisilla kielillä. Euroopan unionin toimielimet työllistävät yli 4300 kääntäjää, joista suurin osa, noin 1700 kääntäjää, työskentelee Euroopan komissiossa (Euroopan komissio 2011). Euroopan komission käännöstoimen pääosasto onkin maailman suurimpia käännöspalveluita. Esimerkiksi vuonna 2008 siellä käännettiin yli 1 800 000 sivua tekstiä, josta suomen kielelle käännettiin reilusti yli 50 000 sivua. Noin 26 % teksteistä käännätettiin alihankintana ulkopuolisilla käännöstoimistoilla tai freelancekääntäjillä. (Euroopan komissio 2009: 6-8). EU-kääntäjänä toimiakseen ei siis välttämättä tarvitse muuttaa Brysseliin tai Luxemburgiin. Edellä käsiteltiin julkisella sektorilla toimiva kääntäjiä. Myös yksityinen sektori työllistää suuren määrän kääntäjiä. Joissakin kansainvälisissä tai kansainvälistä kauppaa tekevissä yrityksissä on kääntäjiä töissä, tosin nykyään vähenevässä määrin, koska yritykset usein keskittyvät ns. ydinosaamiseensa, esimerkiksi tietyn tuotteen valmistukseen ja markkinointiin, ja ostavat muut siihen liittyvät toiminnot kuten käännökset yrityksen ulkopuolelta käännöstoimistoista. Siksi nimenomaan kääntämiseen erikoistuneet käännöstoimistot ovatkin suuri kääntäjien työllistäjä. Käännöstoimistot tuottavat kieli- ja käännöspalveluita, eli niistä voi esimerkiksi ostaa tekstille käännöksen tai tarkistuttaa vieraalla kielellä laaditun tekstin kieliasun. Kieli- ja käännöspalvelut ovat kasvava ala: tällaisia palveluja tarjoavien yritysten (engl. language service providers) maailmanlaajuisten markkinoiden arvioitiin vuonna 2009 olleen noin 15 miljardia dollaria (Beninatto & Kelly 2009), ja Euroopan unionin jäsenvaltioissa noin 9 miljardia dollaria (Language Technology Centre 2009: 20). Käännöstoimistoja on hyvin monenkokoisia yhden tai kahden hengen toimistoista suuriin yrityksiin, joilla on toimipisteitä useissa eri maissa ja useilla eri mantereilla.
8 Kääntäjä voi tehdä töitä myös itsenäisenä ammatinharjoittajana, freelancerina. Käännöstoimistot teettävät osan asiakkaille myymistään käännöksistä alihankintana tällaisilla freelance-kääntäjillä, mutta freelance-kääntäjä voi myydä käännöstyön asiakkaalle myös suoraan. Melko uusi ilmiö lokalisoinnissa ja joillakin muillakin kääntämisen aloilla erityisesti internetin välityksellä on ei-ammattimaisten kääntäjien esiintulo; tätä ilmiötä käsitellään tarkemmin Yves Gambier n artikkelissa (2012). 5. Kääntäjän työvälineistä Miten kääntämistä sitten käytännössä tehdään? Sellainen käsitys on vanhentunut, että kääntäjä istuisi kammiossaan ja suoltaisi tekstiä kynällä paperille silloin tällöin sanakirjaa vilkaisten. Kääntäjän tärkein työväline on tietokone. Sen avulla kääntäjä paitsi kirjoittaa tekstinsä, tekee myös tiedonhakua käännettävän tekstin aihepiiristä internet-sivuilta, etsii tietoa lähde- ja kohdekielen sanoista yksi- ja monikielisistä sanakirjoista, sanastoista tai tekstikorpuksista, joita hänellä on joko internetissä tai cd-rom-levyllä, tai etsii käännettävälle tekstille jo käännettyjä vastineita käännösmuistiohjelman avulla, ja tarkistuttaa lopuksi käännöksensä oikolukuohjelmalla. Kääntämisen yhteydessä puhutaankin tietokoneavusteisesta kääntämisestä (engl. computer-assisted tai computer-aided translation). Sillä tarkoitetaan edellä mainittujen apuvälineiden ja tietokoneohjelmien käyttöä apuna kääntämisessä. Käännösmuistiohjelmat ovat olennainen osa asiatekstien kääntämistä. Käännösmuistilla tarkoitetaan tietokoneelle tallennettua tekstitietokantaa, joka sisältää aiemmin tehtyjä käännöksiä lähdeteksteineen. Tekstit on tallennettu siten, että jokainen lähdekielinen tekstikatkelma eli segmentti on yhteydessä vastaavaan kohdekieliseen segmenttiin (yksi segmentti on useimmiten pisteeseen päättyvä virke). Kun kääntäjä etenee käännettävässä tekstissä, käännösmuistiohjelma etsii samalla, löytyykö muistista samoja tai lähes samoja virkkeitä kuin käännettävässä tekstissä on. Jos niitä löytyy, ohjelma tuo ruudulle muistista löytyvän kohdekielisen segmentin. Kääntäjä voi sitten hyväksyä sen sellaisenaan, jos lähdekielinen teksti oli sama kuin muistissa, tai muokata sitä haluamallaan tavalla, jos lähdekielisessä tekstissä ja muistista löytyvässä tekstissä on eroja. Käännösmuistin käyttäminen voi nopeuttaa kääntäjän työtä huomattavasti silloin, kun käännettävänä on uusi versio aikaisemmasta tekstistä tai kun tekstissä itsessään on toistoa. Esimerkkejä tällaisesta ovat vaikkapa tietokoneohjelman käyttöohje, kun ohjelmasta tulee markkinoille uusi versio, jossa vain muutama toiminto on muuttunut, tai EU-säädös, jossa samat ilmaukset toistuvat. Toinen tietokoneavusteisen kääntämisen muoto on konekääntäminen. Tämän tekstin lukijat ovat varmaankin joskus kokeilleet internetistä löytyviä ilmaisia konekäännösohjelmia kuten Google Translatoria. Konekääntämistä on kehitetty jo 1940-luvulta alkaen, mutta toistaiseksi tietokone ei ole vielä korvannut ihmiskääntäjää. Konekääntäminen kuitenkin toimii melko hyvin joillakin aloilla ja joidenkin kielten välillä. Kun kielet ovat rakenteeltaan samankaltaisia, kuten vaikkapa romaaniset kielet ranska, italia ja espanja, konekääntäminen onnistuu paremmin kuin silloin kun kielet ovat hyvin erilaisia, kuten ranska ja suomi. Suurilla kielialueilla konekääntämisen kehittämiseen on panostettu enemmän kuin pienillä kielialueilla: esimerkiksi ranska-englanti -käännöskoneelle on maailmassa huomattavasti suuremmat markkinat kuin ranska-suomi -käännöskoneelle. Tästä syystä
9 myös Internetin konekääntimet onnistuvat paremmin kääntämään tekstiä ranskasta englanniksi kuin ranskasta suomeksi. Jälkimmäisessä tapauksessa siitä on usein enemmän hupia kuin hyötyä, etenkin molempia kieliä osaavalle. Huonokin konekäännös voi kuitenkin auttaa lukijaa ymmärtämään esimerkiksi tekstin aihepiirin silloin, kun lukija ei osaa kieltä, jolla teksti on alun perin kirjoitettu. Konekääntäminen onnistuu myös silloin, kun käännettävänä olevat tekstit käsittelevät jotakin suppeaa aihepiiriä ja niissä käytetty sanavarasto ja kielelliset ilmaukset ovat rajallisia. Tällaisista teksteistä esimerkkejä ovat säätiedotukset ja laitteiden varaosaluettelot. Uusimmissa ohjelmissa yhdistetään käännösmuisti- ja konekäännösteknologiaa: jos käännettävänä olevalle segmentille ei löydy käännösmuistista vastineita, ohjelmaan sisältyvä konekäännössovellus tekee käännöksen ja tarjoaa sitä ohjelmaa käyttävälle kääntäjälle. Kääntäjä voi tämän jälkeen muokata ehdotusta haluamallaan tavalla, ja se tallentuu lopuksi ohjelman käännösmuistiin. Joissakin käännösmuistiohjelmissa hyödynnetään myös www-sivuilla sijaitsevia käännösmuisteja. 6. Kääntäjien koulutus Monet maallikot kuvittelevat, että kääntäjäksi ryhtymiseen riittää, kunhan osaa kohtuullisen hyvin kahta kieltä. Jos vieraita sanoja tulee vastaan, niin ainahan voi käyttää sanakirjoja apuna. Näin yksinkertaista kääntäminen ei kuitenkaan ole. Kääntäjän tarvitsemia taitoja käsitellään tarkemmin Yves Gambier n artikkelissa (2012, luku 6: Compétences du traducteur). Suomessa kääntäjiä koulutetaan yliopistoissa. Tämä ei kuitenkaan ole tilanne kaikkialla, vaan eri maissa koulutus on järjestetty eri asteilla, useimmiten kuitenkin joko ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Suomessakin koulutus aloitettiin ensin opistotasoisissa kieli-instituuteissa, joista ensimmäiset perustettiin 1966 Turkuun ja Tampereelle, myöhemmin Savonlinnaan ja Kouvolaan. Vuonna 1981 kieli-instituutit liitettiin yliopistoihin, Savonlinna Joensuun yliopistoon ja Kouvola Helsingin yliopistoon. Nykyään Savonlinnan koulutusyksikkö on siirretty myös fyysisesti Joensuuhun ja Kouvolan yksikkö Helsinkiin. Tampereen ja Turun yliopistojen kääntäjänkoulutusyksiköt on myös hyväksytty eurooppalaiseen European Master s in Translation (EMT) -verkostoon (ks. myös Gambier 2012: luku 6). Turun yliopistossa kääntämistä opiskellaan kielten oppiaineissa kääntämisen ja tulkkauksen linjoilla; Turussa voi opiskella englannin, espanjan, italian, ranskan ja saksan kääntämistä. Ranskan oppiaineessa linjavalinta kääntämisen ja kielen linjojen välillä tehdään jo pääsykokeessa. Ensimmäinen opiskeluvuosi eli perusopinnot ovat ranskan molemmille linjoille yhteiset, mutta sen jälkeen aletaan erikoistua valitun linjan opintoihin. Humanistisilla aloilla suomalaiset yliopistotutkinnot sisältävät yhden pääaineen opinnot ja useamman sivuaineen opinnot. Kaikilla jonkin kielen kääntämistä pääaineenaan opiskelevilla on yhtenä sivuaineenaan suomen kieli: kuten alussa mainittiin, kääntämisessä on aina mukana (vähintään) kaksi kieltä. Suomen lisäksi opiskelija voi valita sivuaineet oman kiinnostuksensa ja osaamisensa mukaan. Joihinkin aineisiin, kuten muihin kieliin, pitää hakea opiskeluoikeutta tätä varten järjestetään sivuaineiden pääsykokeita syyslukukauden alussa toisissa aineissa on vapaa sivuaineen opiskeluoikeus eli riittää, kun ilmoittautuu aineen kursseille. Koska sivuaineiden osuus kandidaatin tutkinnosta on yli puolet, sivuainevaihtoehtoja on syytä olla mietittynä jo yliopistoon
10 hakiessa. Sivuaineina kannattaa opiskella niitä aloja, joihin haluaa kääntäjäksi valmistuttuaan erikoistua. 7. Tulkkauksesta Tulkkaus on suullista kääntämistä, ja kuten edellä on mainittu, se on paljon vanhempaa toimintaa kuin kirjallinen kääntäminen. Tulkkausviestintä voidaan jaotella useilla eri tavoilla. On olemassa kaksi eri tulkkauslajia: asioimistulkkaus (ransk. interprétation de communauté) ja konferenssitulkkaus (ransk. interprétation de conférence). On myös kaksi eri tulkkausmenetelmää: konsekutiivitulkkaus (ransk. interprétation consécutive) ja simultaanitulkkaus (ransk. interprétation simultanée). Lisäksi voimme jaotella tulkkausviestinnän myös viestintätyypin (monologi / dialogi) tai viestintäetäisyyden (lähitulkkaus / etätulkkaus) mukaan. (Hietanen 2004: 285 290) Seuraavaksi käsitellään näitä termejä tarkemmin. 7.1. Asioimistulkkaus Asioimistulkkaus on viranomaisen tai yksityisen tahon ja maahanmuuttajan, pakolaisen tai muun ulkomaalaisen keskustelun eli dialogin tulkkausta. Tulkkausta tarvitaan laajasti kaikissa arkipäivän tilanteissa kuten lääkärikäynneillä, vanhempainilloissa, sosiaalitoimistossa, poliisilaitoksella, oikeudenkäynneissä, jne. (Leinonen 2004:297 299) Menetelmältään asioimistulkkaus on useimmiten konsekutiivitulkkausta eli peräkkäistulkkausta. Konsekutiivitulkkauksessa puhuja ja tulkki puhuvat vuorotellen. Ensin puhuja esittää oman puhejaksonsa ja sitten tulkki tulkkaa sen. Asioimistulkin on siis hallittava kahta kieltä niin hyvin, että pystyy tulkkamaan molempiin kieliin päin. Tulkattavat ajatuskokonaisuudet vaihtelevat muutamasta sanasta kokonaiseen 4 10 minuutin puheenvuoroon. Tulkin suoritus on pääasiassa kuuntelemisen ja mieleen painamisen varassa, joten hyvä muisti on tulkille elintärkeä. Pitkien tai muuten hankalien jaksojen tarkka tulkkaus edellyttää lisäksi muistiinpanojen tekemistä. Konsekutiivitulkit käyttävät järjestelmällistä muistiinpanotekniikkaa, jonka he ovat harjoitelleet juuri tätä viestintämuotoa varten. Asioimistulkkaus voi olla joko lähitulkkausta tai etätulkkausta. Lähitulkkauksessa tulkki ja viestintäosapuolet ovat samassa tilassa, kun taas etätulkkauksessa tulkki ei ole henkilökohtaisesti paikalla vaan tulkkaa puhelimen tai verkon kautta. Puhelimen kautta tulkkaaminen on tulkin kannalta vaikeaa, koska ymmärtämisen kannalta tärkeä näköyhteys puuttuu. Se on kuitenkin edullinen ja nopea tulkkausmuoto ja siksi lisääntymässä. Nykyisin verkkoyhteydet alkavat olla melko luotettavia, joten tulkkaus voidaan hoitaa niiden avulla niin, että näköyhteys tulkin ja puhujien välillä säilyy. Eniten Suomessa tarvitaan asioimistulkkeja niin sanotuissa maahanmuuttajakielissä kuten arabia tai kurdi. Tarvetta on myös venäjää ja ranskaa taitaville asioimistulkeille. Pätevistä asioimistulkeista on Suomessa pulaa. Joidenkin harvinaisten kielten ollessa kyseessä ammattitaitoista tulkkia ei aina ole mahdollista löytää. Asioimistulkkien koulutusta ollaan tehostamassa. Tähän asti koulutuksesta ovat vastanneet lähinnä aikuiskoulutuskeskukset, mutta nykyisin sitä on myös ammattikorkeakouluissa. Asioimistulkkausta ei siis opeteta yliopistotasolla.
11 7.2. Konferenssitulkkaus Konferenssitulkkauksella tarkoitetaan konferenssiviestinnän tulkkausta, jolloin tulkki on mukana kansainvälisissä kokouksissa tai poliittisissa tapahtumissa. Tulkkauksen kohteena voivat siis olla konferenssiesitelmät, esitelmäkeskustelut, paneelikeskustelut, lehdistötilaisuudet, jne. Konferenssitulkkaus on ensisijaisesti monologien tulkkausta simultaanimenetelmällä eli samanaikaistulkkauksena. Siinä puhuja ja tulkki puhuvat samanaikaisesti. Simultaanitulkkauksessa tulkit istuvat erillisissä tulkkikopeissa, kuulevat puhujan sanoman kuulokkeiden kautta ja samanaikaisesti välittävät sen eteenpäin toisella kielellä mikrofonin kautta kokousosanottajien kuulokkeisiin. Simultaanitulkkaus voi tapahtua myös ilman teknisiä apuvälineitä. Tällöin on kyse niin sanotusta kuiskaustulkkauksesta. Tulkki seisoo tai istuu kuiskausetäisyydellä kuulijoihinsa. Hän kuuntelee puhetta ja kuiskaa sitä samanaikaisesti kuulijoilleen. Tämä rajoittaa tulkkauksen varassa olevien kuulijoiden määrän korkeintaan kolmeen. Konferenssitulkkaus voi olla myös konsekutiivista ja siihen voi sisältyä dialogeja. Esimerkiksi esitelmän jälkeiset kyselytilaisuudet ovat selkeästi dialogeja, jotka tulkataan konsekutiivisesti. Konferenssitulkkauksessa päämääränä on yleensä tiedon välittäminen puhujalta yleisölle. Sen tarkoituksena on kasvattaa tietomäärää ja ymmärrystä. Tuloksena ei välttämättä ole suora toiminta niin kuin asioimistulkkauksessa. Konferenssitulkkaus on yhteistyötä. Pienin ja kiintein yhteistyökuvio on tulkkipari. Jokaista kokouskieltä varten on vähintään kaksi tulkkia, jotka istuvat samassa tulkkikopissa. Toisen tulkatessa toinen on lepovuorossa. Lepovuorossakaan oleva tulkki ei kuitenkaan saa nukahtaa, vaan hänenkin pitää tarkkaavaisesti kuunnella puhetta ja tarpeen vaatiessa auttaa tulkkipariaan. Tavallisesti yhden tulkin puheenvuoro kestää noin 20 minuuttia, jonka jälkeen osia vaihdetaan. Tulkilta vaaditaan suurelta osin samoja edellytyksiä kuin kääntäjältäkin: erinomaista kielitaitoa ja tyylitajua, kulttuurin tuntemusta ja tiedonhakutaitoa, samoin kuin hyvää yleissivistystä ja kiinnostusta uusiin asioihin. Mutta tulkilta vaaditaan muutakin. Hyvä muisti tuli jo mainittua; selkeä puhetapa ja artikulaatio ovat itsestään selviä. Tulkin ammatti edellyttää myös hyvää keskittymiskykyä ja hermojen hallintaa. Tulkkaus on niin vaativaa työtä, että aina ei voi onnistua sataprosenttisesti; tällöin hyvä itsetunto on oiva apu. Tulkin taidoista tärkein on suullinen viestintätaito. Viestintätaito sisältää monenlaisia asioita. Se on tilannetajua, kuuntelemisen taitoa, analysointitaitoa, asiasisältöjen oivaltamista, toisen ihmisen ja hänen mielipiteidensä kunnioittamista, puhumisen taitoa. Tällaisia ominaisuuksia vaaditaan hyvältä tulkilta. Usein sanotaan, että tulkiksi synnytään, ei opita. Tietenkin luontainen soveltuvuus on tärkeää, mutta koulutuksella keskinkertaisiakin ominaisuuksia voidaan kehittää paremmiksi. Yhtä totta on kuitenkin myös se, että kaikista ammattikääntäjistä ei koskaan voi tulla ammattitulkkeja. 7.3. Viittomakielen tulkkaus, kirjoitustulkkaus ja kuvailutulkkaus Suomessa alettiin 1900-luvun loppupuolella järjestelmällisesti kehittää vammaisille tarkoitettuja tulkkauspalveluja. Tunnetuin näistä on viittomakielen tulkkaus. Viittomakielen tulkit työskentelevät tilaisuuksissa, joihin osallistuu kuulovammaisia. He tulkkaavat puhutusta kielestä viittomakieleen ja
12 viittomakielestä puhuttuun kieleen. Kyseessä on siis simultaanitulkkaus. Puhetta tulkataan viittomakielen avulla myös eri kielille, sillä vaikka monet eleet ja viittomat ovat yleisesti tunnettavissa maasta ja kulttuurista riippumatta, ei ole olemassa yhtä universaalia viittomakieltä, jota kaikki ymmärtäisivät. (Suomen viittomakielen tulkit 2011) Viittomakielen tulkkaus on siis tarkoitettu kuulovammaisille. Siitä on olemassa myös toinen muoto, taktiiliviittominen eli kädestä käteen viittominen, jota käyttävät kuurosokeat. Taktiiliviittomisessa kuurosokean kädet ovat viittojan käsien päällä ja hän seuraa viittomista tuntoaistin avulla. Kaksi muuta vammaisille tarkoitettua tulkkauspalvelua ovat kirjoitustulkkaus ja kuvailutulkkaus. Kirjoitustulkkauksessa tulkki välittää puhujan suullisen viestin kirjoitettuun muotoon. Kirjoitustulkkaus on yhden kielen sisäistä tulkkausta. Pyrkimyksenä on puheen saattaminen kirjoitettuun muotoon mahdollisimman täydellisesti joko tietokoneella tai käsin kirjoittaen. Kirjoitustulkatessaan tulkki muokkaa kuulemaansa luettavassa muodossa helpommin ymmärrettäväksi. Hän ei kuitenkaan puutu puheen sisältöön tai sävyyn. Kirjoitustulkkaus on simultaanitulkkausta, tulkki siis kirjoittaa kuulemaansa yhtä aikaa puhujan puhuessa. Usein puhenopeus ylittää kirjoitusnopeuden, joten puhetta pitää tiivistää. Tämän takia kirjoitustulkkauksessa käytetään usein lyhenteitä tai erityisesti tätä varten kehitettyä ohjelmaa. Kirjoitustulkkausta käyttävät pääasiassa vaikeasti huonokuuloiset sekä kuuroutuneet. (Suomen kirjoitustulkit ry. 2011) Kuvailutulkkaus puolestaan on tarkoitettu näkövammaisille. Sillä tarkoitetaan jonkin tapahtuman tai asian visuaalisen puolen kuvailua. Se voi siis olla teatterissa tai elokuvissa näyttelijän ilmeiden ja eleiden kuvailua. Asiantunteva kuvailutulkki tietää, milloin olla hiljaa, jotta itse teatteriesityksen tai elokuvan seuraaminen ei häiriintyisi. Kuvailutulkkausta voidaan käyttää esimerkiksi myös taidenäyttelyiden esittelyissä. (Näkövammaisten kulttuuripalvelu 2011) Kuten asioimistulkkien, myös vammaisten avuksi tarkoitettujen tulkkien koulutuksesta vastaavat ammattikorkeakoulut. 8. Lopuksi Mikä on kääntämisen ja tulkkauksen merkitys yhteiskunnassa? Yhteiskunta ei toimisi samalla tavalla kuin nyt, jos kääntäminen poistettaisiin tai jos sitä ei olisi. Kääntäminen antaa tietoa muista kulttuureista ja tapahtumista muissa maissa. Se mahdollistaa kaupankäynnin muuallekin kuin oman kielialueen tai oman maan rajojen sisällä. Kääntämisellä välitetään tietoa monilta eri tieteen ja tekniikan aloilta. Kääntäminen edistää myös saavutettavuutta, niin erilaisten vähemmistöjen kuin maahanmuuttajien ja pakolaisten kohdalla. Lisäksi kääntämisellä ja tulkkauksella on tärkeä osa kansainvälisten konfliktien ratkaisemisessa. (Eureval 2010: 5 7.) Jos kääntämistä ei olisi, olisimme melko sulkeutunut yhteiskunta, koska tietomme ulkomaisista tapahtumista ja kulttuureista olisivat varmaankin varsin vähäiset. Ainoastaan kielitaitoiset voisivat esimerkiksi seurata vieraskielisiä TVohjelmia tai elokuvia, tai niitä ei välttämättä edes esitettäisi televisiossa. Kääntäjät ovat vaikuttaneet yhteiskuntaan ja sen kehittymiseen kautta aikojen. L activité de la traduction est indissociable de la notion de progrès, kirjoittaa Jean-François Joly Delislen ja
13 Woodsworthin (1995: 14) kirjan esipuheessa. Kääntäjät ovat kehittäneet kirjoitusmenetelmiä, aakkostoja, kirjakieliä ja kansallista kirjallisuutta. He ovat laatineet sanakirjoja. Kääntäjät ovat toimineet tiedon, kulttuuristen arvojen ja uskontojen välittäjinä. Kääntäjillä ja tulkeilla on ollut tärkeä merkitys diplomaatteina ja konfliktien välittäjinä, ja tässä työssä tulkit toimivat edelleen erilaisissa kriisinhallintaoperaatioissa. Kansainvälistyminen on lisännyt merkittävästi kääntämisen tarvetta. Euroopan unioni mahdollistaa henkilöiden, tavaroiden, palvelujen ja pääoman vapaan liikkuvuuden, ja niinpä yritysten markkinaalueena onkin oman maan sijasta yleensä koko Eurooppa ja ihmiset voivat melko helposti lähteä opiskelemaan tai työhön toiseen maahan. Tämä kaikki on lisännyt kääntäjien ja tulkkien arvostusta ja kysyntää. Toisaalta kääntämisestä on samalla tullut arkipäiväisempää: kun yhä useampi osaa jotakin vierasta kieltä hyvin, syntyy vaikutelma, että vieraan kielen taitaja osaa saman tien myös kääntää ja tulkata. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kääntäminen on oma asiantuntija-ammattinsa. Ehkä tästä syystä kääntämiseen tarvittavaa ammattitaitoa usein vähätellään. Kääntäjän ammattinimike ei myöskään ole suojattu, eli kuka tahansa voi kutsua itseään kääntäjäksi eikä valekääntäjänä toimimisesta voi jäädä kiinni ainoastaan auktorisoituna kääntäjänä toimiminen on luvanvaraista. Kääntäminen on kiehtova ala, joka pitää sisällään hyvin monenlaista viestintää. Alan koulutus antaa valmiuksia moniin kielellistä ja kulttuurienvälistä viestintää vaativiin tehtäviin. Käännösala on murroksessa. Kääntäjän työkalujen ja tietotekniikan kehityksen myötä alalle on syntynyt uusia ammattinimikkeitä kuten lokalisoija (vrt. Gambier 2012, osio 1.2.1). Käännöstoimistoissa työskentelee kääntäjien lisäksi myös käännöskoordinaattoreita ja projektipäälliköitä, joiden tehtävänä on toimia linkkinä käännöksen tarvitsijan (asiakkaan) ja käännöksen tekijän (kääntäjän) välillä. (Ks. myös Miksi kääntäjiä tarvitaan? 2011: 3 5.) Kääntäjän ja tulkin työnkuva muuttuu, nimikkeet ja alan arvostus vaihtelevat eri aikoina, mutta toimintoina ja prosesseina kääntämistä ja tulkkausta tarvitaan niin kauan kuin ihmiset puhuvat ja kirjoittavat eri kieliä. KIRJALLISUUSLUETTELO Av-kääntäjät 2011. Av-kääntäjien www-sivusto. Saatavissa osoitteessa http://www.av-kaantajat.fi Beninatto, Renato & Kelly, Nataly 2009. Ranking of Top 30 Language Services Companies. Saatavissa osoitteessa http://www.commonsenseadvisory.com/090513_qt_2009_top_30_lsps.aspx Delisle, J. & Woodsworth, J. 1995. Les traducteurs dans l histoire. Ottawa: Presses de l Université d Ottawa. Eureval 2010. Contribution de la traduction à la société multilingue dans l Union européenne. Euroopan komission käännöstoimen pääosaston julkaisuja 2/2010. Saatavissa osoitteessa http://ec.europa.eu/dgs/translation/publications/studies/index_en.htm Euroopan komissio 2009. Kääntäminen monikielisessä yhteisössä. Esite, saatavissa osoitteessa http://bookshop.europa.eu/fi/kaeaentaeminen-monikielisessae-yhteisoessae-pbhc3008600/ Euroopan komissio 2011. Interpreting and Translating for Europe. Esite, saatavissa englannin-, ranskan- ja saksankielisinä versioina osoitteessa http://ec.europa.eu/dgs/translation/publications/brochures/index_en.htm
14 Fili 2011. Aloittelevan kääntäjän opas. Valtionpalkittu kääntäjä Stefan Moster. Saatavissa osoitteessa http://www.finlit.fi/fili/fi/kaantajat/opas/moster.html Gambier, Yves 2012. Traduction: des métiers différents, un processus commun. Ranskan oppiaineen pääsykoemateriaali 2012, saatavissa osoitteessa http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/ranska/opiskelijavalinta/ Hietanen, Kaarina 2004. Tulkkausviestintä ammattina. Teoksessa Oittinen & Mäkinen (toim.), s. 277 293. Language Technology Center 2009. Study on the size of the language industry in the EU. Euroopan komission käännöstoimen pääosaston julkaisuja 1/2009. Saatavissa osoitteessa http://ec.europa.eu/dgs/translation/publications/brochures/index_en.htm Leinonen, Satu 2004. Asioimistulkkaus paljon muutakin kuin asioimisen tulkkausta. Teoksessa Oittinen & Mäkinen (toim.), s. 294 304. Liljeström, Marketta 2007. Väitöskirjatutkimus: Minä katkaisen käsivartesi Raamatun kääntämisen haasteista. Saatavissa osoitteessa http://www.teologia.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=197&itemid=59 Miksi kääntäjiä tarvitaan? 2011. Akavan erityisalojen ammattijulkaisu 5/2011. Helsinki: Akavan erityisalat ry ja Käännösalan asiantuntijat KAJ ry. Saatavissa osoitteessa http://www.kaj.fi/materiaalipankki Mäkisalo, Jukka 2006. Kuinka paljon käännöksiä luetaan? Lukupäiväkirjan esitutkimus. Virittäjä 2, 250 259. Näkövammaisten kulttuuripalvelu 2011. Saatavissa osoitteessa http://www.kulttuuripalvelu.fi/?id=9 Oittinen, Riitta & Mäkinen, Pirjo (toim.) 2004. Alussa oli käännös. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy. Opetushallitus 2011. Auktorisoidut kääntäjät. Saatavissa osoitteessa http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/auktorisoidut_kaantajat Paloposki, Outi 2007. Käännökset ympärillämme. Tutkittua tietoa tarvitaan. Kääntäjä 4, 3. Saksa, Silja 2004. Baabelin perilliset, kääntäjien ja kääntämisen historiaa. Jyväskylä: Atena Kustannus Oy. Salmi, Leena 2008. Lokalisoinnin käsitteestä. Teoksessa: Katajamäki, H., Koskela, M. & Isohella, S. (toim.): Lukija- ja käyttäjälähtöinen viestintä. Viestinnän tutkimuksen päivät 2007. Vaasan yliopiston julkaisuja. Selvityksiä ja raportteja 152, s. 55 63. Saatavissa osoitteessa http://www.uwasa.fi/julkaisusarjat/luettelo/?julkaisu=557 Salmi, Leena 2010. Translations around us the amount of translated text in everyday life. Teoksessa Hekkanen, R., Penttilä, E & Siponkoski, N. (toim.): MikaEL Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposiumin verkkojulkaisu 4. Saatavissa osoitteessa http://www.sktl.fi/toiminta/seminaarit/mikaelverkkojulkaisu/arkisto-archive/vol-4-2010/ SKTL 2011. Asiatekstit. Artikkeli Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton www-sivustolla, saatavissa osoitteessa http://www.sktl.fi/kaantaminen_ja_tulkkaus/asiatekstit/ Suomen kirjoitustulkit ry. 2011. Saatavissa osoitteessa http://www.suomenkirjoitustulkit.net Suomen viittomakielen tulkit 2011. Saatavissa osoitteessa http://www.tulkit.net/viittomakielen-tulkitsuomessa Teva, Tarja 2004. Kääntäjä yhteiskunnan ytimessä. Teoksessa Oittinen & Mäkinen (toim.), s. 23 34. Tienari, Taina 2009. Échanges littéraires franco-finlandais, pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto, ranskan kielen kääntäminen ja tulkkaus. Tilastokeskus 2007. Kirja Suomessa: pitkän linjan menestystarina. Saatavissa osoitteessa http://www.stat.fi/tup/suomi90/huhtikuu.html Toivanen, A. 1985. Ajankohtainen raamatunsuomennos. Helsinki: Kirjaneliö.
15 Tommola, Jorma 2003. Muoto ja merkitys kääntämisessä ja tulkkauksessa. Teoksessa Tommola, J. (toim.): Kieli ja kulttuuri kääntäjän työvälineinä. Turku: Turun yliopisto, Englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus, s. 9 24. Vertanen, Esko 2007. Ruututeksti tiedon ja tunteiden tulkkina. Teoksessa: Oittinen, R. & Tuominen, T. (toim.): Olennaisen äärellä. Johdatus audiovisuaaliseen kääntämiseen. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy, s. 149 170. Vihonen, Inkaliisa & Salmi, Leena 2007. Arjen käännöstekstien jäljillä. Käännökset ympärillämme -hankkeen jatkoa. Teoksessa Jantunen, J. H., Kumpulainen, M. & Luokkakallio, T. (toim.): MikaEL Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposiumin verkkojulkaisu 1. Saatavissa osoitteessa http://www.sktl.fi/toiminta/seminaarit/mikael-verkkojulkaisu/arkisto-archive/vol-1-2007/