Biometriikka, SFS/SR 302 Biometriikka puheenjohtaja Guiart Oy suunnittelujohtaja SFS on jäsenenä kansainvälisessä standardisoimisjärjestössä ISOssa (International Organization for Standardization) ja eurooppalaisessa standardisoimisjärjestössä CENissä (European Committee for Standardization)
Biometriikka todennuksessa ja tunnistuksessa -2006 2006- Suomen passi ennen EU-aikaa (1995). "to pass through a port" Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumien johdosta, henkilöllisyyden todennus muuttui biometriikkaa suosivaksi. 2
Biometriikka Biometria on elollisten teknis-tieteellistä mittaamista. Kreikan kielessä bios tarkoittaa elämää ja metron mittaamista. Biometriikka tarkoittaa henkilön fysiologisten tai käyttäytymiseen liittyvien ominaisuuksien teknistä mittaamista. Biometrics tarkoittaa englannin kielessä sekä tieteenalaa että tekniikkaa. 3
Biometriikka henkilön tunnistuksessa EU:ssa on päätetty tehdä henkilön identiteetin varmistus standardien mukaisesti, biometrisellä tunnistuksella. Schengen-maat merkitty sinisellä 4
Biometriikka standardisoinnin kartalla 5
Biometriikka standardisoinnin kartalla 6
Biometriikka henkilön tunnistuksessa Mitattavissa olevia yksilöllisiä henkilön fysiologisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi kasvonpiirteet, sormenjälki ja silmän iiris. Käyttäytymiseen liittyviä piirteitä ovat esimerkiksi kävelytyyli tai tietokoneen hiiren napautus. 16-24 vuotiaista n. 75% (Visa Europe) 7
Biometriikka henkilön tunnistuksessa Henkilön tunnistus voidaan tehdä monella eri menetelmällä: Nimi (jonka ilmoitat) Avain tai kulkulupa (jotain mitä sinulla on) Salasana (jotain mitä tiedät) 1234 Kasvokuva (jotain mitä olet) * Sormenjäljet (jotain mitä olet) * * Sidottu henkilön fyysiseen olemukseen 8
Biometriikka henkilön kuvauksessa ISO/IEC 19794-5:2011 Information technology - Biometric data interchange formats - Part 5: Face image data 9
Biometriikka sormenjälkien kuvauksessa ISO/IEC 19794-4:2011 Information technology -- Biometric data interchange formats -- Part 4: Finger image data määrittelee sormenjälkien biometrisen käytön. 10
Biometriikka pankkitoiminnassa Pankkitoiminnassa siirrytään biometriikan käyttöön lähivuosina. Sormenjäljen lukulaite Uusi korttityyppi tulee käyttöön vuonna 2015. 11
Biometriikka mobiililaitteissa Mobiililaitteisiin tulevien sormenjälkien lukulaitteiden määrä kasvaa vuonna 2014 noin 317 miljoonaan kappaleeseen. Vuoteen 2020 mennessä myynti nelinkertaistuu 1,4 miljardiin kappaleeseen. Kehitteillä standardi ISO/IEC 30125 Biometrics -- Biometrics used with mobile devices. 12
Biometriikka salasanan korvaajana Salasanojen korvaaminen on ajankohtainen asia. FIDO UAF PIN-koodien heikko suoja on tullut monelle käyttäjälle ja pankkiliikkeelle kalliiksi. https://fidoalliance.org/ specifications/download Windows 10 noudattaa FIDO 2.0 -suosituksia. 13
Biometriikka rikostutkimuksessa Kasvokuva on hyvä automaattisessa ja ihmisen tekemässä rajavalvonnassa. Surveillance photo by Vancouver Police Valvontavideoiden henkilöiden tunnistus vaatii monipuolisempaa kuva-aineistoa. 14
Biometriikka rikostutkimuksessa Uudet hankkeet: Tuntomerkkikuvaus kyllä Kasvokuva kyllä Pään eri asennot kyllä Pään 3D mallinnus ei* Arvet ei* Ihomerkit ei* Tatuoinnit ei Kokovartalokuva edestä ei Kokovartalokuva eri suunnilta * ANSI/NIST dokumentaatiossa 15
Biometriikan uudet standardit Suomessa valmistellaan SFS/SR 302 Biometriikka seurantaryhmässä tuntomerkkikuvauksen standardointia. CEN TC 224 WG 18 - Full body photography Scars, Marks and Tattoos seuraavassa vaiheesssa Aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan uusien biometriikan standardien valmistelutyöhön. 16