Toimintakertomus vuodelta 2018

Samankaltaiset tiedostot
Toimintakertomus vuodelta 2017

Toimintakertomus vuodelta 2016

Toimintakertomus vuodelta 2015

Toimintakertomus vuodelta 2014

Toimintakertomus vuodelta 2013

Toimintakertomus vuodelta 2009

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2011

Johtokunta Anne Uusitalo puheenjohtaja seuran yhteyshenkilö, tiedotus, kokonaisvastuu

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN

Toimintakertomus vuodelta 2006

Toimintakertomus vuodelta 2008

Toimintakertomus vuodelta 2012

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

Toimintakertomus vuodelta 2007

UINTIJAOSTON! TOIMINTAOHJE

EVU 2010 joukkue kaudella INFO

Hallituksen kokous 1/2019

Tervetuloa mukaan toimitsijaksi!

Uusi hallitus on valittu seuran vuosikokouksessa Seuraavassa näette hallituksen kokoonpanon ja joitakin vastuualueita.

Läsnäolijat: Kokoukseen osallistui 11 henkilöä. Osallistujalista liitteenä.

Toimintakäsikirja Yleisurheilujaosto

EVU G2 kaudella

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Laji 2, 50m AP W/G A-C, Loppukilpailut 0 v ja vanhemmat # Nimi Synt Piste FINA Aika Tila Seura Ilm.aika Code

Kantokasken koulu

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

1. Kokouksen avaus Mutku ry:n hallituksen puheenjohtaja Raakel Jaloniemi avasi syyskokouksen klo 16:30 ja toivotti kaikki tervetulleiksi.

SEURAPOSTI 2 / 2014 Seurapostissa tällä kertaa

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

Kilpailu: Kaakon Cup Kilpailun paikkakunta: Kouvola Järjestäjä: Kouvolan Uimarit Kilpailunjohtaja: Marko Ursin Kilpailusihteeri:

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunta - teemaryhmän verkostotapaaminen Liikkujan polku -verkosto

3.Hallinto. 4.Toiminta

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

ti klo 17:30 20:40 ISLO/Tiedepuisto, Joensuu

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi

Harjun Kiekko Ry

Kurikan Invalidit ry Vuosikertomus 2014

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

STAABI Tampereen yliopiston hallintotieteita opiskelevien yhdistys ry

Nuorten ja aikuisten harrasteliikunnan teemaryhmä L iikkujan polku -verkosto

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio

Laji 1, 200m SU T-14, Loppukilpailut 14 v # Nimi Synt Pisteet FINA 50m 100m 150m Aika Tila Seura Ilm.aika Code

SPL TAMPEREEN PIIRI: ALUEELLINEN SEURAVALMENNUS

Jos olet kiinnostunut kilpailusihteerin tehtävistä, ota yhteyttä Marja-Liisa Kotikuuseen

Suomen Snautserikerho ry. Kooste 4/2019. Hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja seuraavin tarkennuksin;

TERVEYSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS Toimikunnan kokoonpano. 2. Toimikunnan toiminta. 3. Tapahtumat VUOSIKERTOMUS 2011 LIITE 2

Tuotteet pitäisi tulla ihan lähiaikoina. Ilmoitamme milloin ja mistä tuotteet ovat noudettavissa maksua vastaan.

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8)

Seuran toimintaopas

Simmiksen vanhempainilta Mäkelänrinteen lukion auditorio

Ilkka Haipus Uimarin polku

Lähtölista Kilpailu: Kaakon Cup 8 Kilpailun paikkakunta: Lappeenranta Järjestäjä: Lappeenrannan Uimarit

Toimintakertomus toimintakausi

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi

Seuran toimintalinjat

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA

MUTKAPOLUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA Auringonpilkkujen ryhmä. Päivänsäteiden ryhmä

Jigotai ry / judojaosto Toimintalinja 2013

Etelä-Savon OHJAAMO asioiden keskustelu Nro #3

Seurakysely toimintavuodelta 2014

LAPPEENRANNAN SOUTAJAT

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

TOIMINTASUUNNITELMA

SAKU-yhteyshenkilöiden tehtävät

Riihimäen Yritystalo, Teklan nh, 3.krs, osoite Eteläinen Asemakatu 2, Riihimäki. Osallistujat Paavo Vuori, puheenjohtaja Hausjärvi

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat)

Uusien harrastajien ilmoittautuminen 2019 cheerleading- ja cheertanssijoukkueet

RAUMAN UIMASEURAN HARRASTEUIMARIT Tiedote syksy 2015

Lähtölista Kilpailu: Finnish Open 2019 Kilpailun paikkakunta: Tampere Järjestäjä: Tampereen Urheilusukeltajat & Tre Uinnin Tuki

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

LAHDEN UIMASEURA R.Y. TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA LAHDEN UIMASEURA RY.

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN UINTI JA UIMAHYPYT

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

Suomen Hammaslääketieteen Opiskelijain Liitto ry:n hallituksen kokous Lauantaina klo Himos

Maskun Palloseura ry. Seurakäsikirja

Kilpailuvaliokunnan kokoonpano vuonna 2018: pj. Sari Kekola sekä valiokunnan kokouksiin sai osallistua kaikki Seinäjoen Uimareiden jäsenet

Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat)

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. PAIKKA Hämeenlinna, Kellariravintola HÄLLÄ, ent Hälläpyörä, Raatihuoneen katu 3

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Takon Soutajat ry Toimintasuunnitelma 2014

PIIRIJOHTOKUNNAN OHJEVIHKO HIIHTOPIIRI SUOMEN HIIHDON KENTÄSSÄ

Liikkujan polku. Matleena Livson

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

Jyväskylän Agility Team ry:n harjoitusryhmät jakso 2/2018

Metsokankaan koulun vanhempaintoimikunta. 1. KOKOUKSEN AVAAMINEN Puheenjohtaja Kaisa Kaitera aloitti kokouksen kello 18:01.

Liite 1. Suomen Ortopediyhdistys r.y. Ortopedföreningen i Finland r.f.

Seurakysely toimintavuodelta 2016

MU:n jalkapallojaoston johtoryhmä

LOPPURAPORTTI VILUKKO hanke Hankkeen toteuttaja: KAAKON LUONTO JA KULTTUURI RY Hankkeen nimi ja nro: VILUKKO, 17353

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT 2017

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen ( ) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

Transkriptio:

Kuvlan Uimarit ry TOIMINTAKERTOMUS_2018 1 /8 Timintakertmus vudelta 2018 Hallitus Marja-Liisa Ktikuusi puheenjhtaja seuran yhteyshenkilö, tiedtus, hallivurt, kknaisvastuu, valmennusasiat, kilpailusihteeri (uls) Suvi Virtanen t. timinnanjhtaja Ilmittautumiset, jäsenrekisteri (Ilmari-Jalmari) varapuheenjhtaja henkilöstöasiat, hallivurt, valmennusasiat, erillistehtävät, vauvauinti Jussi Lein sihteeri sihteeri, kilpailutimikunta, erillistehtävät Pekka Martikainen erillistehtävät kilpailutimikunta, kilpailut, erillistehtävät Jukka Kukkari erillistehtävät kilpailutimikunta, kilpailut, erillistehtävät Susanna Pulkkinen tiedttaja vanhempaintimikunta, erillistehtävät Hallitus Muut luttamustehtävät Andrei Malkw Marjaana Mäkinen Miia Sjöblm Mark Ursin Nina Lein Jussi Kleimla Kirjanpit varainhankinta valmennuspäällikkö rahastnhit (laskujen maksu, seuranta), kilpailusihteeri kilpailusihteeri (sekä mat kisat että uls) mat kilpailut, kilpailutimikunta, timitsijakulutukset varustevastaava arvkisat majitukset Dextella Tilintarkastaja Tilintarkastajana Saija Rautjki ja vara tilintarkastajana Tilintarkastusyhteisö KPMG Kkukset Yhdistyksellä li 1 vusikkus, hallituksella li vuden aikana 8 kkusta. Jäsenmäärä 2018 (suluissa v.2017) Maksaneita jäseniä - vuden 2018 aikana (lpussa) 1086 (1139) jista - Lisenssiuimareita Blue Card 58 (54) jista masters 3 (4) - petus-/ harraste 780 (800) - aikuiset (uinti ja triathln) 14 (20) - vauva- ja naperuinti 114 lasta (45 perhettä) - Räpyläuinnin räpyläuimareita 20(16) - Muita jäseniä 100 Jäsenmaksut 2018 - Aikuiset 40 - aikuiset syksyllä liittyneet 20 - lapset alle 17v. 20 - lapset syksyllä liittyneet 10 - perhejäsenmaksu 60 - kannatusjäsenmaksu 40 - ainaisjäsen 10 x vusijäsenmaksu

- Kuvlan Uimarit ry TOIMINTAKERTOMUS_2018 2 /8 Kuvlan Uimareiden vurt kevätkausi 1.1-31.5.2018 vurt liite 2 Urheilupuistn uimahallin llessa suljettuna vusiremntin aikana elkuussa seuralla li Haanjan Haalilla pidemmät harjitusvurt. Seura tarjsi aikuis- ja nurisjäsenille mahdllisuuden käydä Urheilupuistlla uimassa/ saunassa ma, ke, pe iltaisin (jäsenvur). Kesäkausi 1.6-31.7.2018 ja 1.8.31.8.2018 vurt liite 3 Elkuussa seuran jäsenvur ke ja pe Haalilla Syyskausi 1.9-31.12.2018 vurt liite 4 - Seuran jäsenvur Urheilupuistlla ma, ke, pe iltaisin. - Valmennusryhmissä vuden lpussa 56 lisenssiuimaria ja triathlnkisaajia Valmennusryhmät (kilpauintiryhmiä 6 kpl, räpyläuintiryhmiä 2kpl, masters, triathln) lisenssiuimareille li hjattuja valmennuskertja altaalla 16404 (1420) [laskettu uimarikhtaisesti] (muutettuna valmennuskerriksi 1882 [1664] kertaa). - Opetus-, hjaus-, harrasteryhmissä levien lasten määrä n n. 450 Merihevnen, Star, Laser, Trnad Haanjan Haali, Valkeala, Urheilupuist - Kevät 16 krt/ Syksy 15 krt Meritähti Urheilupuist-Kuusankski-Haali-Valkeala; Kevät 16/ Syksy 15 krt Vesikirput Urheilupuist, Kuusankski-Haali, Valkeala/ kevät 16 ja syksy 15 krt Sudenkrent Haali ja Valkeala / kevät 16 ja syksy 15krt - Vauva- naperuinnit; lauantaisin ja sunnuntaisin Valkeala 1 krt/vk; kevät ja syksy - Jetit (Harrasteryhmä) Haali (kevät+syksy) harjituksen 2 kertaa viikssa sekä kevät että syyskaudella - Aikuisten/ Masters ryhmä - Triathlnryhmät/ aikuiset - Räpyläuintiryhmät: Kilparyhmät Fcus ja Speed Alittelijat/ harraste Startti - Maali-hanke ryhmät (maahanmuuttajien ktuttaminen) kevät - Oheisharjituksina: Krdinaati- ja vimaharjitteina li jumppa, kuntsali/- piiri, juksuun käytettiin jäähallin tasanteen rataa sekä kaupungin ylläpitämiä ulkkuntilureittejä Valmentajat - Uimaliitn valmennuskursseilla pätevöityneinä valmentajina timivat Andrei Malkw uinti (valmennuspäällikkö) kevät/syksy Harri Kski uinti kevät/ syksy Jasmin Pienimäki uinti pintvapaa Aki Tumaala uinti kevät/ syksy Marja-Liisa Ktikuusi räpyläuinti kevät/ syksy Jussi Lein räpyläuinti kevät/syksy Nina Lein räpyläuinti kevät/syksy Ville Ktikuusi räpyläuinti kevät/syksy Katja Ktikuusi hjaaja/uimapettaja kevät/syksy Jasmina Ktikuusi hjaaja/uimapettaja kevät/syksy

Kuvlan Uimarit ry TOIMINTAKERTOMUS_2018 3 /8 Amina Ourradi hjaaja kevät/ syksy Marjaana Mäkinen hjaaja kevät/syksy Diana Ivanva hjaaja kevät/syksy Emma Leppä hjaaja kevät/syksy Rek Ojalainen hjaaja kevät/syksy Riia Ojalainen hjaaja kevät Inka Timperi hjaaja kevät/syksy Mathilda Kalenius hjaaja kevät/syksy Sandra Klaenius hjaaja kevät/syksy Sasha Laihinen hjaaja kevät/syksy Karla Niemelä hjaaja kevät/syksy Elina Oikari hjaaja kevät/syksy Nik Alh hjaaja syksy Heikki Lahtela hjaaja syksy Liisa Lassila hjaaja syksy Nra Laitala hjaaja syksy Manu Ursin hjaaja kevät/syksy Antn Matrsv hjaaja kevät/syksy Aleksandra Niva hjaaja kevät/syksy Nea Lein hjaaja syksy Jenna Sjöblm hjaaja syksy Sim Virtanen hjaaja syksy Suvi Virtanen harrasteryhmä, vauva- ja naper kevät/syksy Elina Ekman vauva- ja naperuinti, hjaaja kevät/syksy Tuija Puustinen vauva- ja naperuinti kevät/syksy Heidi Pasi vauva- ja naperuinti kevät/syksy Tanja Åström vauva- ja naperuinti, hjaaja kevät/syksy Sari Ahmies vauva- ja naperuinti, hjaaja syksy Vastuuvalmentajien apuvalmentajina vat timineet Suvi Virtanen, Riia Ojalainen, Rek Ojalainen, Marjaana Mäkinen, Teija Ktikuusi hierja-/ urheiluhierja Teija Ktikuusi - Valmennuksen ja petus- ja hjausryhmien tukena Valmentajaklubi tehtävänä n. 1krt/ kk käydä valmennuksellisia asiita lävitse ja samalla hjata valmennustimintaa sekä antaa raamit valmennukselle - Alueellinen kilpailuyhteistyö yhdessä Kuvlan Uimarit, Lappeenrannan Uimarit, Uimaseura Aquila - Kaakn Cup kilpailut Starttispimukset - KILPAILUTOIMIKUNTA jatkaa hallituksen ja valmentajaklubin tukena tehtävänä n krdinida mien kisjen timintaa ja varmistaa tumareiden ja timitsijiden riittävä määrä timikunta timii jhtkunnan apuna timikunnassa n aina vähintään hallituksen jäsen - VANHEMPAINTOIMIKUNTA jatkaa hallituksen apuna varainhankinnassa tehtävänä n krdinida varainhankintaa ja ideida uusia tempauksia timikunta timii hallituksen apuna timikunnassa n aina vähintään yksi hallituksen jäsen timikunta yhteistyö Ullmax:n kanssa varustehankinta Harjitus määrät 2018 Ohjattuja harjituksia valmennusryhmillä - allasharjituksia n llut 1882 (1664) kertaa [laskettu valmentajien kerrat]

Kuvlan Uimarit ry TOIMINTAKERTOMUS_2018 4 /8 - heisharjittelua n llut 1064 (660) hjaaja kertaa [valmentajien kerrat] Oheisharjitteina mm. jumppa, kuntsali/ -piiri, juksu, hiiht, erilaiset krdinaatiharjitukset (esim. kuminauhat, vetkumit yms.) Kulutus Jäsenet sallistuivat vuden 2018 aikana kulutuksiin: hlöä - Sukeltajaliitn suunnitteluseminaari 12.1.2018 Helsinki 2 hlö - Alueellinen huippu-urheilu strategian käynnistys 2018 aikana 1 hlö - Elinvimainen liikuntakaupunki Kuvla prjekti 2018 1 hlö - Uimaliitn kevätseminaari 5.4 1 hlö - Uimaliitn valmennusseminaari syksy 1 hlö - Perhsuinnin wrkshp 7.4.2018 14 hlöä - Uimaliitn aluefrumit Itä-Sumi 22.5 1 hlö - Sukeltajaliitn kilpailulajien yhdistäminen yhdeksi valikunnaksi 2 hlöä - Sukeltajaliitn suunnitteluseminaari 8.9 1 hlöä - Mehiläinen/ Urheilulääketieteen ilta 4.10 5 hlöä - Vesirallihjaajakulutus 14-15.12 14 hlöä - Mentaaliluent kilpauimareille, valmentajille, vanhemmille 17.11 40 hlöä Uintipetusta kuluille, yrityksille ja muille tahille Leirit Lisenssiuimarimme sallistuivat: - Rllleiri -- - Uimaliitn IKM kevät/ syksy Jenna Pulkkinen - Uimaliitn NSM -- - Testileirit 2018 19-21.1/ 18-20.5/ 31.8-2.9/ 26-28.10/ 16-18.11 - Talvilmaleiri Kuvlassa kilparyhmien uimareille vk 9/2018; valmentajina: uinti Andrei Malkw, Harri Kski - Tartn leiri 12-15.2.2018 - Syyslmaleiri Kuvlassa kilparyhmien uimareille vk 43/2018; Valmentajina: uinti Andrei Malkw, Harri Kski - Sukeltajaliitn räpyläuintileiri 5-6.10 valmentajina Anter Hammar, Terhi Iknen, Laura Lähteenkrva, Jussi Lein, Nina Lein (san leiristä Marja-Liisa Ktikuusi) Kilpailut ja startit Omat kilpailut Kuvlan Uimarit järjesti Vuden 2018 aikana: - Kansalliset Prisma-uinnit 7.4.2018 kilpailuissa 31 lajia 598 starttia, 12 seuraa ja viestit 28 jukkuetta - timitsijamme livat mukana järjestämässä 2018 aikana Kaakn cup 20.1.2018 Kuvla Kaakn Cup 24.3.2018 Lappeenranta Kaakn Cup 21.4.2018 Ktka Kaakn Cup2 10.11.2018 Lappeenranta Kaakn Cup3 16.12.2018 Ktka - Ajankell -uinnit 7.10.2018 kilpailuissa 32 lajia startit 632, 14 seuraa ja viestit 38 jukkuetta - IKM aluemestaruuskilpailut Kuvla 2-4.11.2018

Kuvlan Uimarit ry TOIMINTAKERTOMUS_2018 5 /8 Startit uintikilpailuissa Vuden 2018 kilpailustartteja kertyi lisenssiuimareille /2018 (v.2017) - kansallisissa+ kansainvälisissä kilpailuissa; st/viestit 880/51 (991/38) - Kaakn cup:t 349/0 (351/0) - Rll - uinneissa 20/0 (17/0) - Ikäkausimestaruuskilpailut alkukilpailut (talvi) 186/8 (168/8) - Ikäkausimestaruusuinnit lppukilpailu (talvi) 17/0 (25/0) - Ikäkausimestaruusuinnit (kesä) 29/0 (26/0) - KLL- mestaruus- uinnit ---- (----) - Uimaliitn GP-kilpailut 8/0 24/0 - Nurten mestaruuskilpailut (25m ja 50m) ---- (0/0) - Uinnin mestaruuskilpailut (25m ja 50m) yhd. 21/0 (22/0) - kansainväliset kisat Uimaliitn kutsusta 0/0 (2/0) - Masters Sumen Mestaruuskilpailut 12/0 (23/0) - PM-kilpailut 3/1 (3/0) - Masters PM-kilpailut 0/0 (0/0) - Masters EM-kilpailut ---- (--) - Avvesiuinti ---- (0) Yhteensä 1525/59 (1652/46) Startit räpyläuintikilpailuissa Vuden 2018 kilpailustartteja kertyi räpyläuimareille 2018 (2017) - Sumessa Uimaliitn alaisissa kilpailuissa 160/5 (152/4) Kuvla, Lappeenranta,Tampere - Finnish Open 38/2 (34/2) - Wrld Cup Leipzig Saksa 13-14.4.2018 12/0 (12/0) - MM-kilpailut 14-21.7.2018 Belgrad ------ (3/0) Yhteensä 210/7 (201/6) Edustukset ja palkitsemiset (timihenkilöt/ uimarit/valmentajat) Edustus (timihenkilöt) - Sukeltajaliitn suunnittelukkus 13.1.2018, Helsinki/ Kimm Krja, M-L Ktikuusi - Sukeltajaliitn kevätkkus 7.4.2018 Jyväskylä/ Kimm Krja - Kymenlaaksn Urheiluseurjen yhdistyksen kkus / Jukka Kukkari - Kymenlaaksn liikunta 29.11 Anjalankski/ M-L Ktikuusi - Sukeltajaliitn kilpailulajien yhteinen kkus 6/2018 Teemu Sal ja M-L Ktikuusi - Sukeltajaliitn syksyn suunnittelukkus 8.9.2018 Helsinki/ Kimm Krja ja M-L Ktikuusi - Elinvimainen liikuntakaupunki Kuvla prjekti 2018 / Suvi Virtanen - Alueellinen huippu-urheilustrategia prjektin käynnistys / Marja-Liisa Ktikuusi - Urheilupuistn alueen kaavitussuunnitelman esittely / Suvi Virtanen - Räpyläuintivalikunta 2018 Teemu Sal; puheenjhtaja Marja-Liisa Ktikuusi; varapj, sihteeri, valmennustiimi Ville Ktikuusi; webmaster ja tiedttaminen Palkitsemiset (uimarit/ valmentajat/ seura) - Kuvlan kaupungin palkitsemistilaisuus vuden saavutuksista Jenna Sjöblm, Rita Lakka, Rek Ojalainen, Ville Ktikuusi, Emma Leppä, Inka Timperi - Kymenlaaksn Urheiluseurjen yhdistys Jenna Sjöblm, Ossi Kleimla, Rek Ojalainen, Emma Leppä, Inka Timperi, Jenna pulkkinen

Kuvlan Uimarit ry TOIMINTAKERTOMUS_2018 6 /8 Valmennusryhmiin kutsutut Uimaliitn maajukkueet - Rlljukkue --- - Ikäkausimaajukkue Jenna Pulkkinen (kevät/syksy) Triathln - Nurten maajukkue Rek Ojalainen Räpyläuinti maajukkue - Ville Ktikuusi, Emma Leppä Räpyläuinti nurten maajukkue - Inka Timperi, Eetu Sal Urheilu Akatemia ja liikuntalukat - Urheiluakatemia: Rek Ojalainen, Jenna Sjöblm, Emma Leppä, Ossi Kleimla, Inka Timperi, Manu Ursin - Liikuntalukat: Nra Laitala, Nra Kukkari, Milja Mäkinen, Ltta Hermnen, Rist Martikainen, Lilja Pulkkinen Huminsitukset Muuta Varainhankinta - WC- ja taluspaperit kevät 2018 - Prisma-uintien arpajaiset huhtikuu 2018 - Kuvla pulimaratn 12.5.2018 - Kirpputri 18.8.2018 - Liikenteenhjaus ja pysäköinnin valvnta Kalevan kierrs18.8.2018 - Opetus-/hjaus/harrastusryhmien kauden alituskahvitus + uimapuku- /tarvikemyynti + Seura-asujen tilaus ja svitus 26.8.2018 - Kaakn Cup1 kahvitus 2018 - Pesuainemyynti (vapaaehtinen) syys-lkakuu - Ajan-Kell uinnit (kahvitus/arvat/makkarat yms.) 7.10.2018 - IKM aluekilpailut (kahvitus, arvat, makkarat, käsihjelmat 2-4.11.2018 - Julumyyjäiset 8.12.2018 - Opetus-/hjaus/harrastusryhmien kauden lpetuskahvitus + uimapuku- /tarvikemyynti 16.12.2018 - Kuvlan Uimarit uimahatut ja pipt vuden 2018 aikana - Ullmax tutteiden tapahtumamyynti vuden 2018 aikana - Uimavarustemyynti vuden 2018 aikana - yhteistyö Lääkäriasema Mehiläisen kanssa Räpyläuimareilla varainkeruuta - sukat ja kakkutukun tutteet Timintatuki ja apurahat - Kuvlan kaupunki myönsi seuralle timintarahaa - Opetus- ja kulttuuriministeriön apuraha Räpyläuinnin lajinkehittämiseen Muuta - Pikkujulut 17.12.2018 Kiertpalkinnn saivat Ida Peltla Vuden 2018 Tulkas Car Repnen Vuden 2018 Tulkas Knsta Kukknen Rll-Pöllö Ltta Hermnen Trpeedvene Ossi Kleimla Pysti

Kuvlan Uimarit ry TOIMINTAKERTOMUS_2018 7 /8-2018 Jenna Pulkkinen Lrun kiertpalkint Senni Tikka ahkera harjittelija/tsemppari Repsen perhe Hallituksen nimeämä Susanna Pulkkinen Uimaripatsas Mark Ursin Seura-leijna Uimaliitt muisti uimarikunniakirjilla Knsta Kukksta seuran uimareille tilattiin lisää seura-asuja verryttelytakit ja -husut,t-paita ja huppari (Silen Oy) Yhteenvet - nettisivut www.kuvlanuimarit.sprttisaitti.cm - Facebkissa Kuvlan Uimarit yhteisö - Instagram sivut - seuratiedtteet tiedttaja Susanna Pulkkinen Kuvlan Uimarit ry:n timinta kasvaa edelleen, jäsenmäärä kasvi 2018 kurssien, ryhmien kautta, lisenssiuimarien määrä n nusussa ja timinta yleisesti n vakaata ja tasapainssa. Seuran timinnassa n kuluneen vuden aikana panstettu taludellisen timintakyvyn parantamiseen. 2018 2017 2016 2015 2014 2013 201 2 201 1 201 0 Jäsenmäärä 1086 1139 980 950 784 598 421 336 328 Lisenssiuimareita kilpauimareit 58 54 55 53 45+3 45 32 33 34 a petus, 780 800 740 640 404 342 292 194 148 harraste vauvanaper 114 lasta 45 45 lasta 49perh aikuistet 14 20 30 36 (uinti, triathln) räpyläuimarit 20 12 10 10 2 4 4 2 3 (lisenssi) muut jäsenet 100 Startteja uinnin startit 1525+59 1652+46 1785+55 1944+32 1594+38 985 640 630 773 räpyläuinnin 210+7 201+6 145 + 3 100+2 80+1 16 7 15 18 startit Ohjattuja harjituksia 16404 (1882) 14200 (1664) 14408 (1372) 13360 (1208) 9852 (1104) 8000 (968) 6267 (791) 5420 (700) 5390 (650) Tämä n edellyttänyt ja edeltää jatkssakin timinnan tehstamista kaikilla sa-alueilla; valmennuksessa, kulutuksessa, varainhankinnassa, taluden vakavaraisuuden ylläpitämisessä ja hallitustyöskentelyssä. Ilmittautumisjärjestelmä Ilmari ja Jäsenrekisteri Jalmari n käytössä - järjestelmän kautta hidetaan kaikki ryhmiin ilmittautumiset ja ryhmien laskutukset, jka n tunut taluden hallintaan selkeyttä ja laskujen seurannan krdiniduksi. Seuran vakuutukset päivitetään kerran vudessa ja niiden kattavuus varmistetaan. Jtta saavutettu tas pystytään säilyttämään n tukea suunnattava entistä vimakkaammin petukseen ja valmennukseen, uusien valmentajien, hjaajien kuluttamiseen, nykyisten valmentajien saamisen kasvattamiseen sekä uusien uimarin alkujen kehittämiseen ja harjitusvälineiden hankintaan sekä uusien timintamallien lumiseen. Viime vusien aikana n panstettu seuratiminnan kehittämiseen ja seuratimijiden, valmentajien, hjaajien kuluttamiseen.

Kuvlan Uimarit ry TOIMINTAKERTOMUS_2018 8 /8 Valmennuksen pulella n panstettu valmennuksen ammattimaistamiseen sekä laatuun, näillä timin n pyritty tukemaan valmentajien jaksamista. Tulevaisuudessa yritetään löytää yhteinen näkemys, kehittämismalli lähialueiden seurjen kanssa (Kuvlan Uimarit, Lappeenrannan Uimarit, Ktkan Uimaseura Aquila, Lahden Uimaseura). Samin hallitustyöskentelyä n tuettu ja kehitetty, siihen tullaan panstamaan jatkssakin. Vanhempien seuratimintaan mukaan tula n pyritty helpttamaan, samalla kannustamaan heitä yhteistyöhön ja pastettu vanhempia nuren urheilijan tueksi. Vanhempaintimikunta, kilpailutimikunta ja valmentajaklubi timivat hallituksen tukena krdinimassa ja hjaamassa seuran timintaa. Jkaisessa ryhmässä n mukana vähintään yksi hallituksen jäsen. Hallituksen jäsenet vat aktiivisesti kehittämässä alueen urheilutimintaa erilaisten prjektien kautta mm. Elinvimainen liikuntakaupunki Kuvla ja Alueellinen huippu-urheilun strategian kehittäminen. Nuret uimarimme kilpailevat mestaruuksista kansallisissa kisissa (kansalliset kilpailut ja SMtasn kilpailut). Kansainvälisellä taslla n kkemuksia haettu ja niitä saatukin. Räpyläuinnissa n parina viimeisimpänä vunna saavutettu lupaavia tulksia aikuisten ikään kasvaneiden räpyläuimareidemme kautta. Räpyläuimarien määrä n kasvanut viime vusien aikana räpyläuintikerhn ja kahden räpyläuintiryhmän kautta, vuden 2018 lpussa seurassa 14 kilpailulisenssin haltijaa ja ryhmissä levien uimarien määrä kasvaa kaiken aikaa. Kuvlan Uimarit n saanut kiitsta uintiurheilun kasvattajaseurana, seura n tunut vimakkaasti uinnin muiden nurisurheilun lajien jukkn malla vaikutusalueellaan vauvaja naperuintien, veteenttutteluryhmien, uimakulujen, harrasteryhmien, aikuisten tekniikkaryhmien ja kilparyhmien (uinti ja räpyläuinti) kautta. Seuran talus n pysynyt vakaana, humiiden valmennuksen ammattimaistamiseen tehdyt panstukset sekä muut timinnan kasvavat kulut. Hallitus n pyrkinyt pitämään ryhmien maksut khtuullisina, jtta uintiharrastus pysyy alueellisesti vahvana. Kiits vuden 2018 menestyksestä kuuluu meille kaikille: uimareille, valmentajille, yhdistyksemme jäsenille, vanhemmille, ystäville, tukijille ja sidsryhmille (yritykset, yhteisöt, säätiöt, kunnat). Kuvlan Uimari ry:n hallitus