Sakari Oramo, kapellimestari Nikolai Luganski, piano Sergei Rahmaninov : Pianokonsertto nro 4 g-molli op. 40 I Allegro vivace (alla breve) II Largo III Allegro vivace 25 min VÄLIAIKA 20 min Kaija Saariaho: Laterna Magica, ensi kertaa Suomessa 20 min Carl Nielsen: Sinfonia nro 4 op. 29 "Sammumaton" 38 min I Allegro II Poco allegretto III Poco adagio quasi andante IV Allegro Väliaika noin klo 19.35. Konsertti päättyy noin klo 21.00. Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä (www.yle.fi/rso). Klo 21.00 21.15 Jälkikoirat. Tapani Länsiö vieraineen pureskelee konsertissa kuultua. Konsertti televisioidaan. Ensimmäinen osa (Rahmaninov ja Nielsen) YLE Teeman Kausikorttiohjelmassa su 16.5. klo 20.20, uusinta la 22.5. klo 12.40. Toinen osa lähetetään syksyllä 2010. 1
Sergei Rahmaninov (1873 1943): Pianokonsertto nro 4 g-molli op. 40 (1941) Hänestä huokuu majesteettinen välinpitämättömyys, kuvasi muuan aikalainen Sergei Vasiljevitš Rahmaninovia. Rahmaninovin raskasmielinen, pidättyväinen olemus ja usein suorastaan karu soitto tuntuvat olevan ristiriidassa hänen musiikkinsa suunnattoman emotionaalisen rikkauden kanssa. Vaikutelmaa korostaa Rahmaninovin erikoinen asema omaan sukupolveensa nähden: kun miltei kaikki muut aikakauden säveltäjät hakeutuivat uudenlaisten musiikillisten kielioppien tai mitä eksoottisimpien vaikutteiden pariin, Rahmaninov jäi ylhäisen yksinäisenä edustamaan venäläisen romantiikan viimeistä suurta hehkua. Raskasmielisyyteen antoivat osaltaan aihetta Rahmaninovin elämänvaiheet. Vaikka hän suoritti pianonsoiton ja sävellyksen loppututkintonsa Moskovan konservatoriossa erinomaisin arvosanoin vain kahdenkymmenen vuoden ikäisenä, uran alkua jarrutti ensimmäisen pianokonserton ja sinfonian saama nuiva vastaanotto. Rahmaninov masentui ja menetti työkykynsä useaksi vuodeksi, eikä ilmeisesti olisi saanut sitä takaisin ilman psykiatrin apua. Vaikka sävellysura kivikkoisen alun jälkeen käynnistyi erinomaisesti, sen katkaisi Venäjän vallankumous ja sitä seurannut emigroituminen Yhdysvaltoihin, missä alituinen koti-ikävä lähes tukahdutti hänen luomisvoimansa. Yli kahdenkymmenen maanpakolaisvuotensa aikana Rahmaninov kykeni säveltämään vain kuusi opusta. Hiljaisuus säveltämisen rintamalla ei tarkoittanut perheelliselle, perintötilansa menettäneelle miehelle toimettomuutta. Puolivälissä viittäkymmentä Rahmaninov lämmitti uudelleen nuoruusvuosiensa pianovirtuoosin uran. Tähän mennessä hän oli harvoin esittänyt muuta kuin omaa musiikkiaan; nyt hänen oli uppouduttava uudestaan perusrepertuaariin. Vallankumouksen jälkeiset vuodet kuluivat kiertueilla etupäässä uudessa kotimaassa, missä hän nopeasti nousi Paderewskin vertaiseksi ilmiöksi. Vasta kahdeksan vuoden jälkeen Rahmaninov tarttui uudelleen sävellystyöhön. Kesällä 1925 hän laati ensin kaksi parhaista transkriptioistaan, ja niin kuin Rahmaninovilla usein, miltei mekaaninen nuottikirjoitustyö avasi luomisen lukkoja: tuloksena syntyi neljäs pianokonsertto g-molli. Teoksen ensimmäinen versio valmistui seuraavana vuonna. Kollegalleen Nikolai Medtnerille, jolle konsertto on omistettu, Rahmaninov myönsi kirjoittaneensa liian pitkän teoksen: Se täytyy esittää niin kuin [Wagnerin oopperatetralogia] Ring: useana iltana peräkkäin. Ensiversion kantaesityksen jälkeen Rahmaninov lyhensi konserttoa kahteen otteeseen: nykyään käytettävässä vuoden 1941 lopullisessa versiossa on lähes kaksisataa tahtia vähemmän kuin ensimmäisessä. Säveltäjä itse soitti g-mollikonserton kantaesityksen 18.3.1927 Leopold Stokowskin johtaman Philadelphia-orkesterin kanssa. Kritiikki nuiji uutuuskonserton armotta; kriitikoita ei näyttänyt vaivaavan teoksen pituus, vaan sen tietty hajanaisuus ja tyylillinen heterogeenisuus. Rahmaninovin kaltaiselta säveltäjältä odotettiin vuolasta romanttisuutta, josta oli tullut hänen tavaramerkkinsä ; kun hän tarjosi jotakin aivan muuta, se koettiin ikävystyttäväksi ja omituiseksi. Teoksen lyhytjännitteinen, mosaiikkimaisesti motiiveista rakentuva musiikin kudos on lähempänä pianopreludien hämmentävää levottomuutta kuin toisen ja kolmannen konserton majesteettista melodialaveutta. Eikä neljännen konserton maailma enää ole yksiselitteisen myöhäisromanttinen: sen musiikissa kuuluu, toki rahmaninovilaisen suodattimen läpi, ainakin Stravinskyn ja ranskalaisten uusklassikoiden purevuutta, jos ei peräti Bartókia ja Hindemithiäkin. Ja todistaapa konserton notkeina synkooppeina keikkuva rytmiikka Rahmaninovin vähemmän tunnetusta salarakkaudesta: Tolstoilla ja Tšaikovskilla kasvatettu aristokraatti diggaili newyorkilaisklubeilla Art Tatumia, Duke Ellingtonia ja Paul Whitemanin orkesteria, ja pari vuotta ennen neljännen kon- 2
serton valmistumista hän oli ollut läsnä Gershwinin Rhapsody in Bluen kantaesityksessä. Aiempien konserttojen elämää suurempia teemamelodioita g-mollikonsertto ei tarjoa, mutta sen ääriosat pulppuilevat merkillisen kuumeista energiaa aivan kuin kahdeksan vuoden hiljaisuus olisi pakottanut musiikin äärimmäiseen toimeliaisuuteen. Jo avausosan alussa kuulijalle syntyy tunne kuin hyppäisi mukaan käynnissä olevaan vilkkaaseen väittelyyn, johon toinen teema tarjoaa unelmoivan suvannon. Largo-osan koruton, suggestiivisesti toistuva melodia on vuorattu hämmentävin kromaattisin harmoniakääntein. Finaali on häikäisevän virtuoosinen, mutta modernilla, ironiaa ja yllätysmomentteja tarjoavalla tavalla. Välillä hektinen meno keskeytyy ankarailmeiseen pohdintaan; tunnusomaisena signatuurinaan Rahmaninov sisällytti tähänkin sävellykseen gregoriaanisen Dies irae -melodian. Lotta Emanuelsson Kaija Saariaho (s. 1952): Laterna Magica (2008) Laterna Magica (Taikalyhty) viittaa elokuvaohjaaja Ingmar Bergmanin samannimiseen omaelämänkertaan, johon tartuin monen vuoden jälkeen kirjahyllyjä järjestellessäni syksyllä 2007. Kirjaa aikani lueskeltuani aloitteillaan olevan orkesterikappaleen yhdeksi perusajatukseksi kasvoi musiikillisten aiheiden variointi erilaisissa tempoissa. Vertauskuvana oli laterna magica, ensimmäinen kone jolla tuotettiin liikkuvan kuvan illuusio: kampea yhä nopeammin pyöritettäessä yksittäiset kuvat häviävät ja silmä aistii sen sijaan yhtenäisen liikkeen. Musiikista puhuttaessa erilaiset tempot korostavat eri parametreja. Rytminen jatkuvuus toimii parhaiten melko nopeissa tempoissa, kun taas herkät väritykset vaativat aikaa ja tilaa, jotta korva pystyy hahmottamaan ne. Tempojen kanssa työskennellessäni tärkeäksi osaksi kappaleen identiteettiä tulivat eriluonteiset rytmit: flamencosta inspiroitunut kiihkeä tanssirytmi; puheen antama vaihteleva, epäsymmetrinen rytmi; nopeutuva ostinato joka lopulta menettää rytmisen luonteensa ja muuttuu tekstuuriksi. Vastakohtaiseksi materiaaliksi nousi ilman selkeätä rytmiä ja pulssia elävä musiikki, jota hallitsevat voimakkaasti aistittavat värikkäät pinnat ja ilmavat tekstuurit. Edelleen samassa kirjassa minua kosketti myös tapa, jolla Bergman erään kappaleen lopussa luonnehtii niitä erilaisia valoja, jotka hänen lempikuvaajansa Sven Nykvist pystyi vangitsemaan kamerallaan. Osa tästä tekstistä löysi paikkansa kappaleessa saksankielisenä teos on Berliinin filharmonikkojen tilaama. Mielessäni suomensin tuon jakson seuraavasti: Kevyt, vaarallinen, unenkaltainen, elävä, kuollut, selkeä, utuinen, polttava, voimakas, paljas, äkkinäinen, tumma, keväinen, putoava, ulkoa virtaava, suora, viisto, lankeava, aistillinen, rajoittava, myrkyllinen, rauhoittava, heleä valo. Valo. *) Pariisissa 22.3.2010, Kaija Saariaho *) Das milde, gefährliche, traumhafte, lebendige, tote, klare, diesige, heisse, heftige, kahle, plötzliche, dunkle, frühlingshafte, einfallende, nach aussen dringende, gerade, schräge, sinnliche, bezwingende, begrenzende, giftige, beruhigende, helle Licht. Das Licht. 3
Carl Nielsen (1865 1931): Sinfonia nro 4, "Sammumaton" (1916) Kun Carl Nielsen alkoi suunnitella neljättä sinfoniaansa joskus vuoden 1914 aikana, hän totesi monille ystävilleen, että sinfonia poikkeaisi selvästi edeltäjistään. Kahden varhaisimman sinfonian vielä osittain Brahmsin jäljillä kulkevan esikoissinfonian (1892) ja neljää luonnetyyppiä kuvailen toisen sinfonian (1902) jälkeen hän oli luonut kolmannessa, Sinfonia espansivassa (1911), ensimmäisen todella suurten mittojen sinfoniansa ja samalla yhden positiivisimmista teoksistaan. Neljännessä hän halusi hakeutua kohti dramaattisempaa ilmaisua, johon hänen oli helppo löytää sytykkeitä ympäriltään. Vaikka ensimmäinen maailmansota ei suoraan koskettanut Tanskaa, se osoitti, minkälaisia hirviömäisiä voimia ihmiskunnassa piili. Toisaalta Nielsen koki myrskyjä myös henkilökohtaisella tasolla, sillä hän ajautui 1910-luvun puolivälissä syvään aviokriisiin, joka erotti hänet ja hänen kuvanveistäjävaimonsa Anne Marien moneksi vuodeksi toisistaan. Neljäs sinfonia Det uudslukkelige (Sammumaton) valmistui 14.1.1916, vain reilut kaksi viikkoa ennen Kööpenhaminassa ollutta kantaesitystä. Sinfonia saavutti loistavan menestyksen, vaikka muutamat kuulijat hämmentyivätkin sen rajuista voimapurkauksista. Vanhemman polven tanskalainen urkuri ja säveltäjä Thomas Laub totesi Nielsenille: Sinun musiikkisi on helvetillistä, enkä minä aio mennä helvettiin! Sittemmin monet ovat Nielsenin neljännen sinfonian tarjoaman matkan kuitenkin halunneet tehdä, ja nykyisin se on yhdessä viidennen (1922) kanssa arvostetuin hänen kuudesta sinfoniastaan. Nielsenin neljännellä sinfonialla samoin kuin kahdella sen edeltäjällä on säveltäjän antama lisänimi, mutta mistään yksityiskohtaisesta ohjelmallisuudesta ei ole kyse. Nielsen selvitti nimen taustaa partituurissa: Säveltäjä on halunnut yhdellä sanalla viitata siihen, mitä vain musiikki kykenee täysin ilmentämään: perustavanlaatuista elämäntahtoa. Musiikki on elämää ja sen tavoin sammumatonta. Tämän peribeethoveniaanista tahtoa ilmentävän ajatuksen ohella otsikkoa voi lähestyä myös sinfonian kokonaismuodon kautta, sillä kyseessä on tauotta soitettava, sammumaton kokonaisuus. Teos jäsentyy perinteisen sinfonian tapaan neljään selvästi toisistaan erottuvaan osaan, joista rakentuu tiivis, lähes eeppisesti hahmottuva musiikillinen kertomus. Kyseessä on voitonsinfonia, mutta helpolla voittoa ei saavuteta. Neljännestä sinfoniasta puhuttiin sen syntyaikoina usein sotasinfoniana. Vasten ajan myllerryksiä tällainen oli ymmärrettävää mutta myös siksi, että Nielsen operoi teoksessa rajuilla musiikillisilla vastakohtaisuuksilla. Sellaiset tulevat esiin jo heti ensiosassa, kun musiikki leimahtaa täyteen roihuun ilman mitään valmistelevia eleitä. Tapahtumat laantuvat purkauksenomaisesta alusta klarinettien rinnakkaistersseillä alkavaan tasapainottavaan sivuteemaan, joka saa sinfonian myöhemmissä vaiheissa tärkeän roolin. Rajuihin kärjistyksiin yltyvästä kehittelystä liu utaan tiivistettyyn kertaukseen ja edelleen lämminhenkisen pastoraaliseen, pääosin puhaltimille kirjoitettuun Poco allegretto osaan. Olemukseltaan se tavallaan jatkaa jo ensiosan sivuteeman esittelemää ilmaisutyyppiä. Kolmas osa tuo elegisen intensiivisessä, pitkälinjaisessa laulavuudessaan uuden elementin teokseen. Osan lopulla musiikki puristuu hehkuvaan nousuun, josta jousten viuhuvat juoksutukset vievät energiseen finaaliin. Siinä vastavoimat tiivistyvät kahden patarumpalin kuuluisaan kaksintaisteluun. Osan lopulla ensiosan sivuteema alkaa vähitellen työntyä esiin kudoksesta ja vie sinfonian riemuitsevaan päätökseen. Kimmo Korhonen 4
Sakari Oramo Sakari Oramon kausi Radion sinfoniaorkesterin (RSO) ylikapellimestarina alkoi elokuussa 2003. Viulistina uransa aloittanut Oramo toimi vuodesta 1991 RSO:n vuorottelevana konserttimestarina. Orkesterinjohdon diplomin hän suoritti Jorma Panulan kapellimestariluokalla. Tammikuussa 1993 Oramo johti lyhyellä varoitusajalla RSO:n sinfoniakonsertin, joka oli todellinen menestys: hänet kiinnitettiin orkesterin kapellimestariksi syksystä 1994 alkaen. Sakari Oramo päätti kymmenvuotisen kautensa Birminghamin sinfoniaorkesterin (CBSO) musiikillisena johtajana keväällä 2008, mutta jatkaa edelleen orkesterin päävierailijana. Syksyllä 2008 hän aloitti Tukholman filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina. Oramo on myös Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin päävierailija ja Kokkolan oopperan kapellimestari. Sakari Oramo on johtanut mm. Berliinin, New Yorkin, Los Angelesin, Chicagon ja Oslon filharmonikkoja, Concertgebouw n, Pariisin, Clevelandin ja Minnesotan orkestereita sekä Pohjois-Saksan radion ja Frankfurtin radion sinfoniaorkestereita. Lähitulevaisuudessa Oramo vierailee mm. Bostonin sinfoniaorkesterin, Göteborgin sinfonikkojen, Dresdenin Staatskapellen ja Pariisin orkesterin kapellimestarina. Huhtikuussa 2010 hän tekee Euroopan-kiertueen Euroopan kamariorkesterin kanssa. Oramo ja RSO ovat vierailleet mm. Wienissä ja Prahassa, Saksassa ja Sveitsissä, Kanariansaarten, Edinburghin ja Bergenin musiikkijuhlilla sekä Proms-festivaalilla Lontoossa. Japaniin Oramo ja RSO ovat tehneet kaksi menestyksekästä kiertuetta lokakuussa 2005 ja helmikuussa 2007. RSO:n kanssa Oramo on levyttänyt Ondinelle mm. Hakolaa, Klamia, Mielckiä, Pingoud ta ja Kaipaista sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytys Magnus Lindbergin teoksista samoin kuin Warner Classicsin julkaisema Bartók-levytys ovat saaneet näyttävää kansainvälistä huomiota. Nordgrenin 3. ja 5. sinfoniasta julkaistu levytys (Ondine) on saanut ranskalaisen Académie Charles Cros n palkinnon. Lindberg-levytys palkittiin BBC Music Magazinen palkinnolla maaliskuussa 2006. RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytys Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards -palkinnon 2008. Tuoreimman tunnustuksen myönsi New York Times, joka valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi 2008. Sakari Oramo sai Birminghamin yliopiston kunniatohtorin arvon kesällä 2004. Kesällä 2008 hänet palkittiin arvostetulla Elgar-mitalilla ansioistaan Edward Elgarin musiikin tulkitsijana. Vuonna 2009 Brittiläisen imperiumin ritarikunta myönsi Oramolle OBE-arvon musiikin parissa tehdystä työstä. Nikolai Luganski Nigolai Luganski on voittanut kansainväliset Tšaikovski-, Bach- ja Rahmaninov-kilpailut. Hänen yhteistyöorkestereihinsa lukeutuvat mm. Pariisin orkesteri, Orchestre National de France, Concertgebouw-orkesteri, Birminghamin sinfoniaorkesteri, Los Angelesin filharmoninen orkesteri ja Philadelphian orkesteri. Hänen ohjelmassaan ovat löytäneet paikkansa mm. Rahmaninov, Brahms, Schumann, Prokofjev, Ravel, Chopin, Tšaikovski ja Liszt. Esiintymisareenoina toimivat keskeiset konserttitalot kuten Théâtre des Champs-Elysées, Barbican Centre ja Queen Elizabeth Hall, Concertgebouw, Lincoln Center ja Suntory Hall Tokiossa. Kuluvalla kaudella Luganski esittää Rahmaninovin pianokonserton nro 2 Birminghamissa Sakari Oramon ja Lontoossa Jukka-Pekka Sarasteen johdolla. Pariisissa ohjelmassa on Schu- 5
RADION SINFONIAORKESTERi mannin pianokonsertto Marek Janowskin johdolla. Lisäksi Luganski esiintyy Pariisin orkesterin kanssa Eivind Gullberg-Jensenin johdolla. Hänet on myös kutsuttu esittämään Rahmaninovin konsertot kapellimestareina Mikhail Pletnev ja Andris Nelsons. Yhdysvalloissa Luganski soittaa muun muassa Philadelphian orkesterin ja Los Angelesin filharmonian solistina sekä Carnegie Hallissa Pietarin orkesterin kanssa. Luganski levyttää säännöllisesti Warner Classics Int. -levymerkille. Levytysten saamiin tunnustuksiin lukeutuvat mm. Diapason d or -palkinto Chopinin ja Rahmaninovin kappaleita sisältävälle levylle. Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka syksyllä 2007 juhli 80. vuottaan. Orkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo aloitti kautensa syksyllä 2003. Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin ja sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. Yhteensä RSO on kantaesittänyt yli 550 teosta. Kaudella 2009 2010 on ohjelmassa kuusi kantaesitystä sekä useita Suomen ensiesityksiä. Yli sadan levytyksen joukossa on mm. historiallinen helmi Sibeliuksen ainoasta taltioidusta kapellimestariesiintymisestä. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Lindbergin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytykset ovat saaneet useita palkintoja, joista tuorein, MIDEM Classical Awards -palkinto myönnettiin 2008 RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytykselle Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG). New York Times valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi 2008. RSO levyttää myös mm. Ondinelle. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa ja on soittanut ulkomailla lähes 300 konserttia. Japanissa orkesteri on vieraillut neljä kertaa. Kaudella 2009 2010 RSO esiintyy mm. Pietarissa, Länsi-Afrikan Beninissä ja Tukholmassa. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (yle. fi/rso). 6