Pylväserottimet
Uudet, varmatoimiset pylväserottimet entistä helpompi asennus Ominaista Uudet rinnakkaiset erotinmallit täydentävät onnistuneesti jo entisestään monipuolista erotintarjontaae: - reilu säästö asennuskustannuksissa - helppo asentaminen lyhentää asennusajan murto-osaan perinteisestä. Mallivalikoima Uudet mallit ovat osoitus BB:n kyvystä palvella sähkölaitoksia ja urakoitsijoita muuttuneissa olosuhteissa. Erotinmallit kattavat tavallisiat asennustavat ja sopivat sellaisinaan toimitettaviksi asennuspaikoille. Kaiolliset mallit ovat kuivakaioilla varustettuja. Nykyiset mallit ja tarvikevalikoima ovat myös edelleen käytettävissänne. Toimitusasu Erottimet toimitetaan ilman ortta. Ohjausakseli on katkaistu. Navat asennetaan akseliin sähkölaitoksissa yleisesti käytetyille vakiovaiheväleille jo tehtaalla. Katkaisupiiskat ja -kaiot ovat navoissa paikoilleen asennettuina. Ohjausvipu, ja 2-pylväsasennuksissa myös akselin tuki, ovat paikoillaan. Mallista riippuen toimitukseen kuuluu kaksi tai kolme toimituspakkausta. 1. Napapakkauksessa navat ovat halutun asennustavan mukaisesti katkaistuun ohjausakseliin valmiiksi koottuina. Pakkauksessa ovat myös suojaeristin ja putkentuet. 2. Ohjausputket ovat omassa pakkauksessaan. 3. sisältyy piiskallisten erottimien lajiin ja toimitetaan erillisenä.
Hahlo Totea kuinka helppoa ja nopeaa asentaminen on Nosta navat orren päälle. Napojen kiinnitysosissa on lovet 80 ja 100 orsille. Yhdellä avaimella kiristettävät ruuvit sopivat moleille orsille. Ruuveja ja muttereita ei tarvitse irroittaa erotinta koottaessa. Kiinnityssanka käännetään orren alta ja toinen kiinnitysruuveista pujotetaan kiinnitysosan päässä olevaan hahloon. Ruuvin kannen alla oleva neliöosa (ns. rekiruuvi) estää ruuvin pyörimisen. Johtoerotin, horisontaaliasennus Muuntajaerotin, vertikaaliasennus kselin jatko on tehty ja koestettu ehdottoman luotettavaksi.
Erotinvalikoima Nimitys Lajimerkki BB-koodi Pakkauksen nimitys Sähkönumero EN-13 -koodi Paino kg Piiskalliset erottimet Muuntajaerotin NPS 24 B 108-J2VS NPS 24 B1-J2/P1-1V 21336378 213365 283614 58 136 01 58 136 03 6410058136011 6410058136035 32 Johtoerotin NPS 24 B 10-J2HS NPS 24 B1-J2/P2-2H 21336327 21336602 283614 58 136 51 58 136 53 6410058136516 6410058136530 35 Johtoerotin NPS 24 B 108-J2HS NPS 24 B1-J2/P1-1H 21336254 21336581 283614 58 136 11 58 136 13 6410058136110 6410058136134 32 Muuntajaerotin NPS 24 B 10-J2VS NPS 24 B1-J2/P2-2V 21336386 21336611 283614 58 136 41 58 136 43 6410058136417 6410058136431 35 Kaiolliset erottimet Johtoerotin (K4) NPS 24 B 108-K4J2 NPS 24 B1-K4J2/P1-1H 21336271 21336262 58 136 21 58 136 23 641005813621 6410058136233 44 Johtoerotin (K4) NPS 24 B 10-K4J2 NPS 24 B1-K4J2/P2-2H 21336343 21336335 58 136 61 58 136 63 6410058136615 641005813663 47 Johtoerotin (K5) NPS 24 B 108-K5J2 NPS 24 B1-K5J2/P1-1H 2133627 2133628 58 136 31 58 136 33 6410058136318 6410058136332 56 Johtoerotin (K5) NPS 24 B 10-K5J2 NPS 24 B1-K5J2/P2-2H 21336360 21336351 58 136 71 58 136 73 6410058136714 6410058136738 5 Laatu säilyy Tehtaalla paikoilleen asennetuilla katkaisupiiskoilla ja -kaioilla varmistetaan niiden luotettava toiminta. Perusnavat ovat rakenteeltaan samoja kaikissa erottimissa. Erottimilla on samat luotettavat suoritusarvot kuin muillakin NPS-erottimilla. Eristimet ovat erityispitkillä pintaväleillä olevia hartsieristimiä. Suojaeristimenä käytäe komposiittieristintä. Lisätarvikkeet Erottimien täydentämiseen sopivat kaikki tavallisiat lisätarvikkeet kuten: - jatkokiskopakkaus NPC 5/3 - kipinävälipakkaus NPC 4/3 - liitos- ja kiinnitystarvikkeet sopivat sellaisinaan kaikkiin malleihin. Varusteet/ ks. esite NPS 1 FI_ Muunneltavuus Erottimet toimitetaan tilatun asennustavan mukaisesti koottuina siten, että vain kaksi osaa tarvitsee kiinnittää yhteen. Muunneltavuus on nopeaa ja helppoa jälkeenpäinkin, esim. muuntajaerotin vaihdettavissa johtoerottimeksi tai päinvastoin.
Tekniset tiedot Lajikoestukset IEC (184) Katkaisukaiot Lajikoestukset IEC 265-1 (183) Lajimerkki NPS 24B 10 8 Tekniset arvot K5-kaio laji NPK 5/3 K4-kaio laji Eristin - pintaväli - lankamatka - taivutuslujuus Nimellisjännite Nimellisvirta Nimellistaajuus Terminen kestovirta 1s Terminen kestovirta 3s Dynaaminen kestovirta Sulkemiskyky (Huom! Myös K4-kaiolliset erottimet) Katkaisukyky, koestukset IEC 265-1 (183) - kuormankatkaisu cos ϕ > 0,7 15 24 - kaapelin ja avojohdon varausvirran katkaisu Mekaaninen kestoisuus Jäänmurtokyky Ympäristön lämpötila kn Hz k k k k C Epoksi 740 272 2 24 630 50/60 16,5 40 5 1) / 7C 40/100CO 32/100CO 25/100CO 15/20CO 2000 CO 5-50...+40 Katkaisukyky - kuormanerottaminen - silmukan avaaminen - tyhjäkäyvän kaapelin erottaminen - maasulkuvirran katkaisu Sulkemiskyky Mekaaninen ikä Sallittu ympäristön lämpötila Sopivuus pylväserottimiin Nimellistaajuus Paino I 1 I 2a I 4a/b I 6a I ma TC Hz kg 24 630 / 10 CO 400 / 100 CO 400 / 10 CO 1) 10 / 20 CO 1) 50 / 10 CO 8 k / 50 C 2) 2000 CO -50...+60 C NPS24_ NPS24B_ 50 / 60 3 x 5,1 1) Koesarjan sisältämä määrä, vähäisen kulumisen ansiosta todellinen lukumäärä on korkeampi 2) Riippumaton ohjaustavasta ja -nopeudesta CO = sulkemis-erottamiskoesarja O = erottamiskoesarja C = sulkemiskoesarja 24 250 / 100 CO 250 / 10 CO 1) 10 / 20 CO 1) ks. piiskall.erott. 2000 CO -50...+60 C NPS24-, NPK41/3 NPS24B-, NPK4/3 OJUP-, NPK42/3 NPC-; NPK43/3 50 / 60 3 x 4,3 Syöksyjännitekestoisuus - avausvälillä - napojen välillä ja maata vasten Vaihtojännitekestoisuus 50 Hz 1 min sateessa - avausväli - napojen välillä ja maata vasten Minimivaiheväli Minimiavausväli 1,2/50 µs 145 5 75 55 260 200 1) Moottoriohjaimella varustettuna, ohjaimessa nopea välitys
BB Transmit Oy:n laatujärjestelmät: Jakelumuuntajat Suurmuuntajat Keskijännitekojeet ja -kojeistot Sähköasemat ISO 001 S001 SERTIFIOITU YRITYS BB Transmit Oy:n ympäristöjärjestelmä: BB Transmit Oy Kotimaan myynti PL 613, 65101 Vaasa Puhelin 010 22 4000 Telekopio 010 22 4341 www.abb.fi PE 1 FI 2000-06