Suunnitelmalla on haluttu luoda yhtenäinen, viihtyisä kaupunkikorttelin osa. Tavoitteena on rajata Mäkkylän Puistotien ja djutantinkadun kulma sekä Mäkkylän Puistotien katutila aluetta eheyttäväksi ja parantavaksi urbaaniksi katutilaksi. Tätä on korostettu korkealla ja avoimella maantasokerroksella sekä jättämällä djutantikadun puoleinen jalkakäytävä leveäksi ja aukiomaiseksi kävelykaduksi. Rakennusmassoissa on pyritty yhdistämään Mäkkylän Puistotien puoleiset lamellitalot sekä djutantinkadun puoleiset korkeat pistetalot. Rakennusten korkein osuus on pistetalojen puolella, josta rakennukset laskevat portaittain Mäkkylän Puistotien puolelle lamellitalojen rinnalle. Porrasmainen vaihtelu jakaa rakennusmassan luontevasti erilasiin osiin, joka vähentää pitkien julkisivujen muurimaisuutta. Mäkkylän Puistotien ja djutantinkadun kulmaan on määritelty liiketiloja virittämään risteystä sekä merkitsemään paikka, josta djutantinkatu alkaa. Piha on kansipiha, jossa eri toiminnot on eroteltu. Leikki- ja oleskeluale on sijoitettu turvalliseen ja suojaisaan paikkaan ja sen ympärille on suunniteltu istutuksia sekä viljelypalstoja. utoliikenne halliin johdetaan djutantinkadulta siten, ettei se risteä pihatoimintojen kanssa. Pyöräkatos sekä jätehuone on yhdistetty pysäköintihallin viherkaton kanssa. Tontin pohjoiskulmaan sijoitetaan yleinen pysäköintialue. Varjostustutkielmien avulla on ohjattu suunnitelmia siten, ettei naapuritonttien asunnoille tule liikaa varjostusta. Suunnitelmassa on huomioitu ja varauduttu mahdolliseen Mäkkylän Puistotien raitiotielinjaukseen muun muassa siten, ettei tikasauton nostopaikkoja ole sijoitettu tälle puolelle.
KUVI LUEELT
VIII VI1 VI1 VI SEMPIIRROS 1:1000
SUUNNITELM OLEV RKENNUS 08:00 11:00 14:00 17:00 VRJOSTUSTUTKIELMI KESÄKUU
SUUNNITELM OLEV RKENNUS 08:00 11:00 14:00 17:00 VRJOSTUSTUTKIELMI MLISKUU
SUUNNITELM OLEV RKENNUS 11:00 14:00 VRJOSTUSTUTKIELMI JOULUKUU
1 KRS.
P kt VIII s. Oy Espoon Topaasi/ djutantinkatu 8 kt VIII s. Oy Espoon djutantti/ djutantinkatu 8 II djutantinkatu ajo p-halliin ajo pihapaikoille / pelastustie 7200 1700 III djutantinkatu VIII 1.krs +26.1 kansipiha ~+26.0 katos 10 ap ~7.2m VI s. Oy Espoon Rubiini/ djutantinkatu 2 3400 57600 VII Talo 25 1.krs +26.1 VII VI 14200 Talo 12500 5900 16400 8200 45500 12500 1800 16400 VI s. Oy Espoon miraali/ djutantinkatu 3 MÄKKYLÄN PUISTOTIE SEMPIIRUSTUS, 1:500
LUEJULKISIVU J LUELEIKKUS - 1: 500
3 HULEVESILSKELM Läpäisevää pintaa yhteensä 1488 m2: -Kannen ulkopuolinen istutusalue ja nurmi 790 m2 -Kannella oleva istutusalue ja nurmi 559 m2 -Nurmikivi 34 m2 -Viherkatto 315 m2, josta 1/3 105 m2 Läpäisemätöntä pintaa yhteensä: 3827 m2 Viivytystilavuus 1m3/100 m2 läpäisemätöntä pintaa: VIIVYTETTÄVÄ VÄHINTÄÄN 38,27 m3 POHJPIIRUSTUKSET OVT VIITTEELLISIÄ J TRKENTUVT JTKOSUUNNITTELUSS
Pesula+kuiv 3h Jäteh. Talo utohalli 53 ap D Saunaos. LVV 1h D ppp - katos 3h IRT.VR UVV tekn. UVV IRT.VR LVV UVV IRT.VR tekn. tekn. UVV IRT.VR kiinth siiv IRT.VR VSS, IRT.VR Pesula+kuiv LVV UVV LVV Yhteistila Saunaos. VSS, IRT.VR Talo Monikäyttötila 3h 3h KELLRI 1. KRS suntojakauma TLO +avok 61 kpl 3h+avok 13 kpl yht. 74 asuntoa TLO 1h+avok 8 kpl +avok 43 kpl 3h+avok 16 kpl +avok 26 kpl yht. 93 asuntoa TLO ja TLO, yht. 167 asuntoa UTOPIKKLSKELM UTOPIKKNORMIT sunnot: 1 ap / 85 k-m² tai vähintään 0,5 ap / asunto. Liiketilat 1 ap / 80 k-m² Vieraspaikat: 1 ap / 1000 k-m² LSKELM sunnot: 1 ap / 85 k-m² -> 118 ap (määräävä) 0,5 ap / asunto. -> 83 ap Liiketila: 1 ap / 80 k-m² -> 2 ap Vieraspaikat: 1 ap / 1000 k-m² -> 10 ap YHT. 130 ap UTOPIKKJÄRJESTELYT Korttelissa 161 tontilla 4 on tätä tonttia varten olemassa 68 ap Pihalle sijoitetaan 10 vieras-ap Pihakannen alle pysäköintihalliin sijoitetaan 53 ap joista 3 on liikuntaesteisille mitoitettuja paikkoja POLKUPYÖRÄPIKKLSKELM PP-NORMIT sunnot: 1 pp / 30 k-m² tai vähintään 2 pp / asunto. Liiketilat 1 pp / 50 k-m² LSKELM sunnot: 1 pp / 30 k-m² -> 334 pp 2 pp / asunto. -> 334 pp Liiketila: 1 pp / 50 k-m² -> 2 pp YHT. 336 pp Polkupyörät sijoitetaan pihalle, pihakatokseen ja ulkoiluvälinevarastoihin (UVV) suinkerrosala 20 k-m 2 porrashuoneesta (vrt. Puustellinkallion kaava) Monikäyttötila Lisäkerrosala - asumista palvelevat yhteistilat - porrashuoneen 20 k-m 2 ylittävä osa - US 250 mm ylittävä osa Muu ala - autohalli POHJPIIRUSTUKSET OVT VIITTEELLISIÄ J TRKENTUVT JTKOSUUNNITTELUSS KERROSLKVIO 1/2
3h 3h 3h 3h 1h 1h 3h 3h 3h 2.-6. KRS 7. KRS 3h 3h suinkerrosala 20 k-m 2 porrashuoneesta (vrt. Puustellinkallion kaava) Monikäyttötila 1h Lisäkerrosala LJUUSLSKELM, KERROSL - asumista palvelevat yhteistilat - porrashuoneen Pääkäyttötark. 20 k-m Pääkäyttö 2 ylittävä Pääkäyttö osa Lisäkerrosala US 250mm suntojen PRH KRS - US 250 yhteensä mm ylittävä osa asunnot PRH Lisäkerrosala PRH ylittävä lkm. VI 1856 1736 120 97 198 121 34 TLO Muu ala VII 2179 2039 140 99 232 142 40 - autohalli yht 4035 3775 260 196 430 263 74 TLO VII 2734 2594 140 69 265 130 39 D VIII 3231 3071 160 113 302 156 54 yht 5965 5665 300 182 567 286 93 Monikäyttötila 100 6 Kaikki yht. 10100 9440 560 378 997 555 167 LJUUSLSKELM, KOKONISL Kerrosala 12030 Piharak 35 utohalli 1703 Kellari TLO 387 Kellari TLO 542 Kaikki yht. 14697 8. KRS POHJPIIRUSTUKSET OVT VIITTEELLISIÄ J TRKENTUVT JTKOSUUNNITTELUSS KERROSLKVIO 2/2
JULKISIVU LOUNS JULKISIVU LUOTEESEEN
JULKISIVU KOILLISEEN JULKISIVU KKKOON
LEIKKUS - 1: 300
LEIKKUS - 1: 300