KIRJALLINEN KYSYMYS 318/2011 vp Maanomistajien korvaukset maa-alueiden pakkolunastuksissa Eduskunnan puhemiehelle Yhdyskuntarakenteen muutoksen myötä ihmisiä on keskittynyt asumaan entistä tiiviimmin kuntien taajamiin. Kuntaliitokset ovat toteutuessaan nostaneet paineita keskuskaupunkien kaavoitukselle, ja erityisesti useat muuttovoittoiset kunnat ovat joutuneet miettimään keinoja kaupan, teollisuuden ja asumiseen soveltuvien tonttien lisäämiseksi. Voidakseen laajentua monet kaupungit ovat hankkineet tai hankkimassa lisää pinta-alaa rakennuskäyttöön. Maa-alueiden kaavoituksen jälkeen tonteille on suurta kysyntää ja kunnat saavat tonteistaan hyvän korvauksen niin rahallisesti kuin myös niille rakennettujen kiinteistöjen verotusarvon kautta. Myös valtion enemmistöomisteisen kantaverkkoyhtiön Fingridin toimenpiteet voimalinjojen korvauksista ovat herättäneet keskustelua pakkolunastuskorvausten oikeudenmukaisuudesta. Lunastuslaki antaa mahdollisuuden pakkolunastuksille, mutta useissa tapauksissa maanomistajien kuuleminen ja vaikutusvalta on koettu liian pieneksi. Maanomistajat eivät ole tyytyväisiä kuntien ja voimayhtiön tarjoamiin korvauksiin, joissa ei heidän mukaansa huomioida tarpeeksi hyvin maan tuottoarvoa. Maa-alueita lunastettaessa tulisikin maanomistajien toiveet ja tarpeet ottaa parempaan huomioon. Pakkolunastuksessa on ilmennyt tapauksia, joissa ostettaviksi aiottuja maa-alueita on tavoiteltu lunastettaviksi huomattavasti niiden nykyistä käypää arvoa alemmalla hinnalla ja yli puolet vastaavia, samalla alueella tapahtuneita maakauppoja alemmilla hinnoilla. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä maanomistajien paremman kuulemisen turvaamiseksi sekä täyden arvon korvaamiseksi lunastettavista maaalueista? Helsingissä 18 päivänä marraskuuta 2011 Mikko Savola /kesk Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Mikko Savolan /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 318/2011 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä maanomistajien paremman kuulemisen turvaamiseksi sekä täyden arvon korvaamiseksi lunastettavista maaalueista? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Kiinteän omaisuuden lunastaminen tapahtuu kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977, lunastuslaki) mukaisessa järjestyksessä. Lunastustoimituksessa asianosaisille varataan tilaisuus lausua käsityksensä paitsi lunastuksen kohteesta, myös lunastustoimituksessa noudatettavista hinnoitteluperusteista. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että omaisuuden hinnoittelu tulisi perustaa asianosaisten esittämiin vaatimuksiin. Lunastustoimituksessa korvausta koskevat kysymykset tutkitaan ja ratkaistaan viran puolesta. Asianosaiset voivat kuitenkin myös sopia korvauksesta. Lunastustoimikunnan on vahvistettava sopimus, jollei korvausta ole sovittu ilmeisesti pienemmäksi kuin miksi se muutoin olisi määrättävä. Jollei sopimusta vahvisteta, korvaus määrätään lunastuslaissa säädettyjen perusteiden mukaisesti. Perustuslain 15 :n 2 momentin mukaan omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla. Lunastuslain 29 :n mukaan lunastettavan omaisuuden omistajalla on oikeus saada täysi korvaus (lunastuskorvaus) lunastuksen vuoksi aiheutuvista taloudellisista menetyksistä. Lunastuslain 30 :n 1 momentin mukaan lunastettavasta omaisuudesta on määrättävä omaisuuden käyvän hinnan mukainen täysi korvaus (kohteenkorvaus). Mikäli käypä hinta ei vastaa luovuttajan täyttä menetystä, arvioiminen on perustettava omaisuuden tuottoon tai siihen pantuihin kustannuksiin. Käyvällä hinnalla tarkoitetaan sellaista hintaa, jonka kyseistä kohteesta saataisiin vakain myyntiaikein ja asianmukaisesti markkinoituna. Tämän arvioimiseksi on selvitettävä kyseisen maankäyttömuodon hintataso ja sen vaihtelu paikkakunnalla. Hintatason vaihtelun selittävät tekijät (kuten kohteen sijainti, ominaisuudet ja pinta-ala) on pyrittävä selvittämään ja määritettävä arvioitavan kohteen arvo suhteuttamalla kohteen ominaisuudet muihin kohteisiin. Korvausta määrättäessä ei saa ottaa huomioon sellaista arvon muuttumista, joka aiheutuu tarjonnan vaihtelusta tai muusta hintasuhteisiin ohimenevästi vaikuttavasta syystä. Säännöksen tarkoituksena on poistaa arvonmuodostukseen vaikuttavat markkinahäiriöt, mikä edistää maanomistajien yhdenvertaista kohtelua. Täyden korvauksen suuruuden määrittämiseen liittyy tyypillisesti sitä enemmän epävarmuustekijöitä, mitä erityislaatuisemmasta kohteesta on kysymys. Määrittäessä lunastettavan kohteen käypää arvoa, antavat lunastettavan kohteen kaltaisia kohteita koskevat toteutuneet kauppahinnat objektiivisimmin todennettavissa olevan arvon lunastuksen kohteesta. Luonnollisesti tällaiseenkin menetelmään sisältyy erilaisia kauppahinta-aineistosta johtuvia epävarmuustekijöitä, kuten esimerkiksi lunastettavan kohteen ja vertailukauppojen kohteiden ominaisuuksien 2
Ministerin vastaus vastaavuus, kauppojen määrä ja aikajänne sekä kauppojen erityispiirteet. Maanmittauslaitoksen keskushallinto on pyrkinyt kehittämään arviointimenetelmiä ja vähentämään näin niiden käyttöön liittyviä epävarmuustekijöitä. Lunastuskorvauksista päätettäessä tulee lisäksi ottaa huomioon perusoikeusmyönteisen laintulkinnan vaatimus, joka ohjaa lainsoveltajaa etsimään perusoikeuksien turvan kannalta parasta mahdollista tulkintaa. Lunastettavan omaisuuden haltijan ja lunastajan oikeusturva edellyttää, että lunastustoimituksen päätöksen lainmukaisuus voidaan saattaa riippumattoman tuomioistuimen tutkittavaksi. Muutosta lunastustoimikunnan päätökseen haetaan maaoikeutena toimivalta käräjäoikeudelta. Käräjäoikeuden ratkaisuun puolestaan voidaan hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta, jos korkein oikeus myöntää asiassa valitusluvan. Näillä perusteilla valtioneuvostossa ei nähdä tarpeellisena ryhtyä uudistamaan lunastuslain korvaussäännöksiä. Oikeusministeriö seuraa lunastustoimituksissa sovellettavaa korvauskäytäntöä jatkossakin. Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2011 Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 318/2011 rd undertecknat av riksdagsledamot Mikko Savola /cent: Vilka åtgärder avser regeringen vidta för att markägarna ska bli hörda i högre grad samt för att de markområden som löses in ska bli ersatta till sitt fulla värde? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Inlösen av fast egendom sker på det sätt som anges i lagen om inlösen av fast egendom och särskilda rättigheter (603/1977, inlösningslagen). Vid inlösningsförrättningen bereds sakägarna möjlighet att avge utlåtande inte bara om föremålet för inlösen utan också om de prissättningsgrunder som ska iakttas vid inlösningsförrättningen. Detta betyder emellertid inte att prissättningen av egendomen ska basera sig på de krav som sakägarna lägger fram. Vid inlösningsförrättningen ska ersättningsfrågor prövas och avgöras på tjänstens vägnar. Sakägarna kan dock också avtala om ersättning. Inlösningskommissionen ska fastställa avtalet, om inte den överenskomna ersättningen är uppenbart lägre än den som annars borde bestämmas. Om avtalet inte fastställs, ska ersättningen bestämmas i enlighet med de grunder som anges i inlösningslagen. Enligt 15 2 mom. i grundlagen bestäms det genom lag om expropriation av egendom för allmänt behov mot full ersättning. Enligt 29 i inlösningslagen är ägare av egendom som ska inlösas berättigad att få full ersättning (inlösningsersättning) för ekonomiska förluster till följd av inlösen. Enligt 30 1 mom. i inlösningslagen ska det för egendom som inlöses bestämmas full ersättning enligt egendomens gängse pris (ersättning för föremål). Motsvarar gängse pris inte överlåtarens hela förlust, ska uppskattningen grundas på egendomens avkastning eller de därpå nedlagda kostnaderna. Med gängse pris avses ett sådant pris som kunde fås för föremålet om det rådde en fast avsikt att sälja och föremålet marknadsfördes på ett ändamålsenligt sätt. För att uppskatta det behövs det en utredning av prisnivån på den aktuella formen av markanvändning och hur prisnivån varierar på orten. Strävan bör vara att utreda de faktorer som förklarar variationerna i prisnivån (såsom läge, egenskaper och areal) och bestämma värdet på det föremål som bedöms genom att sätta dess egenskaper i proportion till andra föremål. När ersättningen bestäms får sådana värdeändringar inte beaktas som förorsakas av växlingar i utbudet eller av andra omständigheter som har en tillfällig effekt på prisförhållandena. Syftet med bestämmelsen är att eliminera marknadsstörningar som inverkar på värdebildningen, vilket främjar en jämlik behandling av markägarna. När storleken på full ersättning bestäms blir osäkerhetsfaktorerna vanligen fler ju mer speciellt föremålet är. När det gängse värdet på föremålet för inlösen bestäms, ger de faktiska försäljningspriserna för liknande föremål det värde på föremålet för inlösen som kan bevisas mest objektivt. Självfallet finns det också i en sådan metod olika osäkerhetsfaktorer som beror på materialet i samband med försäljningspriset, såsom överensstämmelse i fråga om egenskaperna mellan föremålet för inlösen och de köp som an- 4
Ministerns svar vänds som jämförelse, antalet köp och under vilken tidsperiod de skett samt köpens särdrag. Centralförvaltningen vid Lantmäteriverket har försökt utveckla värderingsmetoderna och minska de osäkerhetsfaktorer som hänför sig till användningen av dem. När det fattas beslut om inlösningsersättningarna bör hänsyn också tas till kravet på en lagtolkning som ställer sig postitivt till de grundläggande fri- och rättigheterna. Detta krav styr lagtillämparen att söka bästa möjliga tolkning med tanke på tryggandet av dessa rättigheter. För att säkerställa rättssäkerheten för innehavaren av den egendom som inlöses och för inlösaren måste lagligheten i det beslut som fattats vid en inlösningsförrättning kunna föras till en oberoende domstol för prövning. Ändring i ett beslut som fattats vid en inlösningsförrättning kan sökas hos en tingsrätt som är jorddomstol. Ändring i tingsrättens avgörande åter får sökas hos högsta domstolen genom besvär, om högsta domstolen beviljar besvärstillstånd i ärendet. På dessa grunder ser man i statsrådet inget behov av att vidta åtgärder för att reformera bestämmelserna om ersättning i inlösningslagen. Justitieministeriet kommer att följa ersättningspraxis vid inlösningsförrättningar också i fortsättningen. Helsingfors den 9 december 2011 Justitieminister Anna-Maja Henriksson 5