ISÄT LAPASET PERHEVERKOSTO HANKKEEN PERHEVALMENNUKSESSA Nelli Roponen ja Päivi Tervahartiala Opinnäytetyö, kevät 2008 Diakonia ammattikorkeakoulu, Diak Etelä Helsinki Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
TIIVISTELMÄ Roponen, Nelli & Tervahartiala, Päivi. Isät LAPASET Perheverkosto hankkeen perhevalmennuksessa. Helsinki, kevät 2008, 64 s., 5 liitettä. Diakonia ammattikorkeakoulu, Diak Etelä Helsinki. Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Opinnäytetyömme liittyy LAPASET Perheverkosto hankkeen perhevalmennukseen. LAPASET Perheverkosto hanke kehittää pikkulapsiperheiden palveluja Helsingissä. Palveluja kehittävät yhteistyössä sosiaalivirasto, terveyskeskus, synnytyssairaalat ja kolmannen sektorin toimijat. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on ollut kartoittaa perheiden palveluja ja varhaisen tuen työmuotoja sekä uudistaa perhevalmennus. LAPA SET Perheverkosto hanke järjestää perhevalmennusta vanhemmille neljä kertaa ennen lapsen syntymää ja neljä kertaa lapsen syntymän jälkeen. Tutkimuksemme tarkoituksena on ollut selvittää isien kokemuksia ennen lapsen syntymää olleista valmennuskerroista. Lisäksi tutkimme, miten ennen synnytystä toteutetut perhevalmennuskerrat tukivat isäksi kasvamista, vanhemmuutta ja parisuhdetta. Tutkimus oli kvalitatiivinen. Aineisto kerättiin viiden ryhmähaastattelun avulla perhevalmennukseen osallistuneilta isiltä keväällä ja syksyllä 2007. Tutkimusaineisto analysoitiin teemoittelemalla. Tutkimustulosten mukaan isät olivat pääosin tyytyväisiä perhevalmennukseen. Isät kokivat saaneensa paljon tietoa perhevalmennuksessa, ja tieto toi varmuutta tulevaan vanhemmuuteen. Isäksi tuleminen konkretisoitui perhevalmennuksen myötä ja valmisti siten tulevaan isyyteen. Perhevalmennuksen avulla isät ymmärsivät vanhemmuuden monimuotoisuutta. Erityisen positiivisena isät kokivat perhevalmennuksessa saadun vertaistuen ja sen, että heillä oli mahdollisuus vaikuttaa perhevalmennuskertojen sisältöihin. Perhevalmennus toimi keskustelun herättäjänä sekä auttoi löytämään yhteisen kielen puolison kanssa ja siten tuki parisuhdetta. Isät olisivat kaivanneet enemmän miesnäkökulman esille nostamista ja internetin hyödyntämistä perhevalmennuksessa. Perhevalmennuksen tulisi kiinnittää jatkossa enemmän huomiota vertaistuen hyödyntämiseen, koska sillä näyttäisi olevan suuri merkitys vanhemmuuteen ja isyyteen kasvussa. Perhevalmennuksen kehittämisessä olisi hyvä huomioida entistä enemmän moniammatillisen osaamisen mahdollisuudet, kehittää työntekijöiden ammattitaitoa ja internetin hyödyntämistä. Tutkimustulostemme mukaan isäryhmät voisivat olla tarpeellisia LA PASET Perheverkosto hankkeen perhevalmennuksessa. Lisäksi perhevalmennuksen tulisi ottaa huomioon isien erilaiset tarpeet ja kohdata heidät yksilöinä. Asiasanat: Perhevalmennus, vanhemmuus, parisuhde, isyys, kvalitatiivinen tutkimus
ABSTRACT Nelli Roponen & Päivi Tervahartiala. Fathers in Family Training. 64p., 5 appendices. Language: Finnish. Helsinki, Spring 2008. Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services. Degree: Bachelor of Social Services. This Bachelor s thesis was part of a family network project named LAPASET. The project aimed to develop services available to the families with small children in Helsinki. The services were developed together with social services, healthcare centres, maternity hospitals, and third sector parties. The primary target of the network project was to find out the services and early aid methods available to families with small children, and to renew family training in Helsinki. The family network project offered four professionally instructed training sessions before and after child birth. The aim of this thesis was to discover what the fathers thought about the instructed sessions before the childbirth and how the instructed sessions helped daily living in the relationship and growth to become a father and a parent. The study was qualitative. The data were collected from five group interviews with fathers who took part in family training sessions in fall 2007 and spring 2008. The data were analysed by themes. According to the collected data fathers were mainly satisfied with the training sessions. Fathers felt that they got useful information which helped them to become a parent. Becoming a father concretised during the family training and prepared them to the fatherhood. Through the family training the fathers learned to understand the diversity in being a parent. The fathers found it very helpful to be able to get peer support from others in the same situation and the fact that they could influence the topics covered during the sessions. Family training sessions worked as conversation starters in many families. The sessions helped many parents to understand each other better which strengthened their relationship. The interviewed fathers would have liked to have more manly view points in sessions as well as the use of the Internet for training and information purposes was requested. In future family training sessions should pay more attention to the peer support of the families since it seemed to have a great impact in growing to be a father and a parent. In the process of developing the family training it is important to focus on the multiprofessionality, the know how of the instructors and the use of the Internet in the process. The Data from our study showed that father groups would be useful for peer support in family training. The family training should also consider every father as an individual with individual needs. Key words: Family training, parenthood, relationships, fatherhood, qualitative study
SISÄLLYS 2 LAPASET PERHEVERKOSTO HANKE... 7 2.1 Tausta ja tavoitteet... 7 2.2 Leksand ja Espoon perhevalmennus edelläkävijöinä... 8 2.3 Uusi perhevalmennus osana LAPASET Perheverkosto hanketta... 10 3 PERHEVALMENNUS... 11 3.1 Perhevalmennuksen taustaa... 11 3.2 Perhevalmennuksen tarkoitus ja tavoitteet... 12 3.3 Moniammatillisuus perhevalmennuksessa... 13 3.4 Isät perhevalmennuksessa... 14 4 VANHEMMUUS... 17 4.1 Vanhemmuus ja parisuhde... 17 4.2 Jaettu vanhemmuus... 20 4.3 Vanhemmuus nyky yhteiskunnassa... 21 5 ISYYS... 22 5.1 Isyys muutoksessa... 22 5.2 Isyys ja raskausaika... 25 5.3 Isänä olemisen tapoja... 28 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 31 6.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset... 31 6.2 Tutkimusmenetelmän valinta... 32 6.3 Aineiston keruu... 33 6.3.1 Ryhmähaastattelujen toteutus... 34 6.3.2 Aineiston analysointi... 35 7 TULOKSET... 37 7.1 Isien kokemukset perhevalmennuksesta... 37 7.2 Isäksi kasvaminen... 39 7.3 Parisuhde ja yhteinen vanhemmuus... 41 8 JOHTOPÄÄTÖKSET JA KEHITTÄMISIDEAT... 43
9 POHDINTA... 47 9.1 Tutkimuksen eettiset kysymykset... 47 9.2 Tutkimuksen laatu ja luotettavuus... 49 9.3 Opinnäytetyöprosessin pohdinta... 52 LÄHTEET... 54 Liite 1. Kutsu ryhmähaastatteluun... 59 Liite 2. Esitietolomake... 60 Liite 3. Ryhmähaastattelun teemat ja kysymykset... 61 Liite 4. Esimerkki aineiston analyysistä... 62 Liite 5. Perhevalmennuksen runko... 63
1 JOHDANTO Perheiden arki ja yhteiskunta ovat muuttuneet viimeisten vuosien aikana. Erilaiset ongelmat, kuten vanhempien työpaineet, puuttuvat lähiverkostot, köyhyys, mielenterveysongelmat sekä päihteiden käyttö aiheuttavat monille lapsiperheille huonovointisuutta. Perheiden on vaikeaa löytää juuri itselleen tarpeelliset ja asianmukaiset palvelut suuren tarjonnan joukosta. (Mäkinen 2007, 498.) Myös isyys on noussut vuosituhannen vaihteessa yhä useammin aiheeksi perhettä ja vanhemmuutta koskevassa keskustelussa. Isän läsnäolon tai poissaolon merkitys lapselle ja vanhemmuuden tasaisempi jakautuminen isän ja äidin kesken ovat viime aikoina herättäneet pohdintaa. (Paajanen 2006, 13.) Yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ja isien muuttunut asema perheessä sai meidät kiinnostumaan LAPASET Perheverkosto hankkeesta ja isien asemasta hankkeen perhevalmennuksessa. LAPASET Perheverkosto hanke kehittää pikkulapsiperheiden palveluita Helsingissä. Palveluja kehittävät yhteistyössä sosiaalivirasto, terveyskeskus, synnytyssairaalat ja kolmannen sektorin toimijat. Kehittämistyöllä tuetaan verkostomaista työotetta perheiden palveluissa ja rakennetaan perheverkostoja. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on ollut kartoittaa perheiden palveluja ja varhaisen tuen työmuotoja sekä uudistaa perhevalmennusta. Erityisenä pyrkimyksenä perhevalmennuksen kehittämisessä on ollut edistää isien osallisuutta ja isyyden vahvistumista. (LAPASET Perheverkosto 2007.) LAPASET Perheverkosto hanke järjestää perhevalmennusta vanhemmille neljä kertaa ennen lapsen syntymää ja neljä kertaa lapsen syntymän jälkeen. Tutkimuksemme tarkoituksena on ollut selvittää isien kokemuksia ennen lapsen syntymää olleista valmennuskerroista. Lisäksi tutkimme, miten ennen synnytystä toteutetut perhevalmennuskerrat tukivat isäksi kasvamista, vanhemmuutta ja parisuhdetta. Isät ovat aiempaa enemmän mukana perheensä arjessa, joten isien saama tuki ei ole merkityksetöntä. Tutkimuksemme avulla voidaan saada tietoa isien kokemuksista perhevalmennuksessa ja tutkimustuloksia voidaan mahdollisesti hyödyntää perhevalmennuksen kehittämisessä.
7 2 LAPASET PERHEVERKOSTO HANKE Helsingin sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen yhteinen LAPASET Perheverkosto hanke on osa valtakunnallista Stakesin koordinoimaa ja STM:n rahoittamaa perhepalveluiden kehittämishanketta vuosille 2005 2007. LAPASET Perheverkosto hanke kehittää pikkulapsiperheiden palveluita yhdessä sosiaaliviraston, terveyskeskuksen ja muiden paikallisten toimijoiden (mm. seurakunnat, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Väestöliitto) sekä alueen asukkaiden kanssa. (Loppuraportti 2007, 2.) 2.1 Tausta ja tavoitteet Helsinkiläisten lapsiperheiden palveluverkosto muodostuu monien eri palvelutuottajien tarjoamista palveluista. Hajanaisen palveluverkoston hahmottaminen on hankalaa sekä lapsiperheille että heidän parissaan työskenteleville. Lasten ja perheiden ongelmat ovat yhä monimuotoisempia ja niiden ratkaiseminen edellyttää koko palveluverkoston hyödyntämistä sekä yhteistyötä eri hallinnonalojen toimijoiden kanssa. (Hankesuunnitelma 2006, 5.) Lähtökohtana LAPASET Perheverkosto hankkeelle onkin ollut helsinkiläisten lasten ja lapsiperheiden elinolojen ja hyvinvoinnin edistäminen. Sen tarkoituksena on ollut uudistaa Helsingin peruspalveluverkostoja. Tavoitteen saavuttamiseksi Helsinkiin on alettu kehittää pysyvää perhepalveluverkostoa, joka perustuu Helsingin kahden viraston eli sosiaaliviraston ja terveyskeskuksen, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sekä kolmannen sektorin eri toimijoiden aikaisempaa tiiviimpään kumppanuuteen perheiden vahvuuksien tukemiseksi ja osallistumiseksi sekä vertaistuen hyödyntämiseksi. (Loppuraportti 2007, 2.) LAPASET Perheverkosto hankkeen tavoitteena on uudistaa perhevalmennusta, kartoittaa perheiden palveluja ja varhaisen tuen työmuotoja sekä kehittää sähköistä asiointia. Keskeistä on turvata lapsiperheiden tarpeidenmukaisten palvelujensaaminen. Yhteisiä
8 tavoitteita ovat myös perustyön vahvistaminen, huomion kiinnittäminen ennalta ehkäisevään työhön sekä perustason ja erityistason yhteistyöhön ja pysyvien uudistusten aikaansaaminen. Palveluita kehitetään koko Helsingissä. Kehittäminen on aloitettu 2006 Malmin ja Pukinmäen sekä Pihlajamäen ja Viikin alueilta. Toiminta on laajentunut syksyllä 2007 koko pohjoiseen sekä eteläiseen Helsinkiin. Vuoden 2008 aikana kehittämiseen tulevat mukaan itäinen ja läntinen Helsinki. (LAPASET Perheverkosto hanke 2007; Loppuraportti 2007, 2.) Helsingissä tavoitteena on, että perheet itse, äitiys ja lastenneuvola, perhekeskukset, leikkipuistot, päivähoito, synnytyssairaalat, seurakunta, lapsi ja perhejärjestöt ja muut toimijat työskentelevät tavalla, joka tukee perheiden omia vahvuuksia ja voimavaroja. Tavoitteena on luoda perheiden peruspalvelujen yhteyteen vanhempien vertaistoimintaa ja vertaisryhmiä. Erityisenä pyrkimyksenä on edistää isien osallisuutta ja isyyden vahvistumista. Helsingin kaupunki on sitoutunut yhteistoiminnassa tarjoamaan perheille monitoimijaista perhevalmennusta osana perhepalveluverkostoa. (Loppuraportti 2007, 10.) 2.2 Leksand ja Espoon perhevalmennus edelläkävijöinä Perhekeskuksen ja uudentyyppisen perhevalmennuksen malli on kantautunut Suomeen Ruotsin Leksandin mallista. Ruotsissa Leksandin noin 16 000 asukkaan kunnassa on kehitetty perinteistä neuvolaa täydentämään perhekeskus. Sen tavoitteena on vahvistaa vanhempien keskinäistä suhdetta ja lasten ja vanhempien välistä yhteyttä, parantaa vanhempien ja lasten hyvinvointia sekä lisätä vanhempien vaikutusmahdollisuuksia. Keskeisenä keinona ovat vertaisryhmät, joiden avulla muodostuvat sosiaaliset verkostot tukevat niin aikuisten kuin lasten arjessa selviytymistä ja hyvinvointia. (Lastenneuvola lapsiperheiden tukena 2004, 114.) Leksandin mallissa perhevalmennus toteutuu kahdeksan parin ryhmässä, joka kokoontuu kahdeksan kertaa ennen lapsen syntymää ja kahdeksan kertaa ensimmäisen elinvuoden aikana. Kokoontumisissa on vuorollaan läsnä eri alojen asiantuntijoita. Toimintaa
9 tukevat erilaiset muut ryhmät, muun muassa avoin päiväkoti ja isien omat kokoontumiset. Isien mukaan saamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota. (Lastenneuvola lapsiperheiden tukena 2004, 115.) Leksandin mallin innoittamana Diakonia ammattikorkeakoulu (Diak) ja Espoon kaupunki päättivät yhdessä kehittää lasten ja perheiden peruspalvelua. Kehittämistyö aloitettiin ensimmäistä lastaan odottavien vanhempien perhevalmennuksesta. Lisäksi haluttiin luoda perheiden parissa tehtävään työhön uusia moniammatillisia työ ja toimintatapoja. Espoon ja Diakin perhekeskusprojektien kumppanuushankkeen (2003 2005) päämääräksi asetettiin lapsen ja perheen hyvinvoinnin edistäminen vanhemmuutta vahvistamalla. Hankkeen yhtenä päätavoitteena oli moniammatillisen, laajennetun perhevalmennusmallin luominen ja pilotointi. (Pietilä Hella & Viinikka 2006, 12.) Espoon laajennetun perhevalmennuksen pilottimalli toteutui siten, että valmennuskertoja järjestettiin kuusi kertaa ennen lapsen syntymää ja kuusi kertaa syntymän jälkeen. Myöhemmin Perhekeskusprojektin lähestyttyä loppuaan muodostettiin saatujen kokemusten pohjalta uusi malli, jossa perhevalmennuskertoja toteutettiin viisi kertaa ennen lapsen syntymää ja viisi kertaa syntymän jälkeen. (Kaidesoja & Markkula 2007, 495.) Perhevalmennuksen painopisteet uudessa valmennusohjelmassa olivat vertaistoiminta ja isien tasavertainen huomioiminen. Valmennukseen kuuluivat mm. isäryhmät, jotka tarjosivat siihen osallistuville miehille keskusteluyhteyden toisten isien kanssa sekä peilauspinnan omiin kokemuksiin ja tunteisiin. Työntekijöiden näkökulmasta perhevalmennuksessa painotettiin vastavuoroista oppimista ja moniammatillista verkostoitunutta yhteistoimintaa. (Pietilä Hella & Viinikka 2006, 16 17,49.) Uuteen perhevalmennusohjelmaan osallistuneiden vanhempien mielestä samassa elämäntilanteessa olevien kanssa käydyt keskustelut tuntuivat merkityksellisiltä. Tuleville isille perhevalmennus merkitsi parempaa valmiutta vanhemmuuteen. Hyväksi asiaksi vanhemmat kokivat moniammatillisuuden perhevalmennuksessa. (Pietilä Hella & Viinikka 2006, 20 21, 23.)
10 Perhevalmennusmallin kehittämistyö on jatkunut kumppanuushankkeen jälkeen ja uudenlaista moniammatillista perhevalmennusta on laajennettu koko Espoon kaupungin käyttöön. (Kaidesoja & Markkula 2007, 495.) 2.3 Uusi perhevalmennus osana LAPASET Perheverkosto hanketta LAPASET Perheverkosto hankkeen uusi perhevalmennus tukee vanhempia lapsen hoidossa ja kasvatuksessa. Valmennus tapahtuu ryhmässä ja se on vuorovaikutuksellista ja voimavaralähtöistä. Ryhmät kokoontuvat neljä kertaa ennen synnytystä ja neljä kertaa synnytyksen jälkeen (kuvio1). Valmennuksesta vastaavat terveyskeskuksen ja sosiaaliviraston työntekijät sekä muut lapsiperheiden kanssa työskentelevät, kuten seurakunta, MLL ja väestöliitto. Perhevalmennuksessa vanhemmat saavat tietoa ja voivat keskustella mm. raskauden aikaisista muutoksista, synnytyksestä ja vauvan hoidosta. Teemoina perhevalmennuskerroilla ovat myös lapsivuodeaika, parisuhde, vanhemmuus, vauvaperheen arki sekä tuki ja palveluverkosto (liite 5). Sisältöjä räätälöidään ryhmän toiveiden ja tarpeen mukaan. (LAPASET Perheverkosto hanke 2007.) SYNNYTYS 1.kerta 2.kerta 3.kerta 4.kerta 5.kerta 6.kerta 7.kerta 8.kerta Tutustuminen, mielikuvavauva ja imetys Parisuhde, vanhemmuus vauvan hoito ja vauvatus Sairaalaan tutustuminen Perhekierto Synnytys ja lapsivuodeaika Vauvaperheen arki ja lapsiperheen tukija palveluverkosto esim. vauvan uni/ imetys/ varhainen vuorovaikutus esim. vanhemmuus ja parisuhde / vauvan uni / vauvan itkut esim. Arjen ilot ja jatkosta sopiminen Kuvio 1. Perhevalmennuksen runko
11 Uudistetun perhevalmennuksen myötä perheille tarjotaan yhtenäisempää ja monipuolisempaa perhevalmennusta koko Helsingin alueella. Uudistettu perhevalmennus alkaa jo raskauden puolessa välissä. Toiminnallisuutta on pyritty lisäämään ja erilaisia tietoiskuja ja harjoituksia on erikseen isille ja äideille. Ennen vauvan syntymää järjestetyt valmennuskerrat järjestetään terveysasemilla ja vauvan synnyttyä valmennuskerrat ovat alueen leikkipuistoissa. Viimeisellä ennen synnytystä järjestetyllä perhevalmennuskerralla perheet tutustuvat synnytyssairaalaan. Aiemmin eri puolilla Helsinkiä perhevalmennuksen käytännöt ovat olleet hyvin erilaisia. Uudistetun perhevalmennuksen myötä eri puolilla Helsinkiä asuvat perheet saavat samanlaista perhevalmennusta, sekä valmennus että sisältö ovat samat. Uutta valmennuksessa on myös perheiden mahdollisuus ryhmässä tapahtuvaan fysioterapiaan. (LAPASET Perheverkosto hanke 2007.) 3 PERHEVALMENNUS 3.1 Perhevalmennuksen taustaa Neuvolatoiminta sai alkunsa 1900 luvun alussa yksityisten järjestöjen toimesta. Ranskalaisen mallin mukaan Suomeen perustettiin vuonna 1904 ensimmäinen Maitopisaraasema. Neuvonta asemilla tutkittiin lasten terveydentilaa, jaettiin maitoa ja opastettiin äitejä lastenhoidossa. (Aaltonen, Ojanen, Sivén, Vihunen & Vilén 2002, 22.) Neuvolatoiminnan varsinaisena alkuna pidetään kuitenkin lastenlääkäri Arvo Ylpön vuonna 1922 aloittamaa lasten neuvonta asemaa. Tuolloin huomiota kiinnitettiin myös äitiyshuoltoon. Mannerheimin lastensuojeluliitto perusti ensimmäiset äitiysneuvolat vuonna 1926. Äitiysneuvolatoiminnan kehittyminen laajensi äitiyshuoltoa myös raskaudenaikaiseen terveydenhuoltoon ja neuvontaan. (Kuronen 1994, 15 16.) Neuvolatoiminta tuli osaksi julkista terveydenhuoltojärjestelmää vuonna 1944. Neuvoloiden toimintakenttä alkoi laajentua 1960 luvun loppupuolelta alkaen. (Kuronen 1994, 17, 19.) Neuvolatoiminnassa alettiin huomioida vanhemmuutta, äitiyttä, isyyttä sekä
12 lapsen psyykkistä ja sosiaalista kehitystä. Synnytysvalmennus laajentui 1970 luvulla perhevalmennukseksi. Lapsen syntymää alettiin pitää perhetapahtumana, johon myös isien tulisi voida osallistua. Isien osallistuminen synnytykseen edellytti myös osallistumista synnytysvalmennukseen. (Viljamaa 2003, 37 38.) Käsite perhevalmennus otettiin maassamme käyttöön 1980 luvulla, jolloin haluttiin korostaa syntymää koko perheen tapahtumana. 1990 lukua voidaan luonnehtia perheiden valmentautumisen tukemisen vuosikymmeneksi, koska silloin korostettiin asiakkaiden ja perheiden aktiivista roolia ja heidän tarpeistaan lähtevää toimintaa. (Vehviläinen Julkunen 1999, 169). Tänä päivänä neuvolapalveluita on kehitetty entistä isäystävällisemmiksi ja isiä on saatu innostumaan tarjotuista vanhemmuutta tukevista palveluista. Ensimmäistä lastaan odottavista isistä 80 90 prosenttia osallistuukin perhevalmennukseen. (Säävälä, Keinänen & Vainio 2001, 24.) 3.2 Perhevalmennuksen tarkoitus ja tavoitteet Lapsen odotus on perheen henkilökohtainen ja tärkeä asia. Se on yksi elämän jännittävimmistä ja merkittävimmistä käännekohdista. Jos perheenlisäys on suunniteltu ja toivottu, alkaneesta raskaudesta on mieluisa puhua. (Aaltonen ym. 2002, 74.) Perheen muutostilanteessa nainen ja hänen kumppaninsa tarvitsevat tukea sosiaalisen verkostonsa lisäksi myös viralliselta taholta (Vehviläinen Julkunen 1999, 168). Perhevalmennuksen tarkoituksena on valmentaa äitiä ja isää lapsen odotukseen ja synnytykseen sekä tämän jälkeiseen aikaan (Vehviläinen Julkunen 1999, 169). Perhevalmennuksen tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät edellytykset raskaus, synnytysja lapsivuodeajalle sekä koko perheen fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille. Perhevalmennuksen yhtenä tehtävänä on arkipäiväistää äitiyttä ja isyyttä sekä auttaa vanhempia työstämään tunteitaan ja kokemuksiaan. Perhevalmennus voidaan jakaa kahteen alueeseen: vanhemmuuteen valmentamiseen ja synnytysvalmennukseen. (Eskola & Hytönen 2002, 124.) Suuri osa esikoistaan odottavista vanhemmista osallistuu perhevalmennukseen (Lindholm 2007, 36).
13 Vanhemmat pitävät perhevalmennusta yleensä erittäin hyödyllisenä ja tarpeellisena. Äidit ja isät ovat tutkimusten mukaan kokeneet valmennuksen merkittäväksi uudessa elämäntilanteessaan ja vanhemmille on ollut tärkeää, että heidän odotuksensa ja toiveensa otetaan huomioon valmennusta suunniteltaessa. (Viljamaa 2003, 38.) Neuvolatyöntekijät ovat korostaneet perhevalmennuksen merkitystä erityisesti vanhemmuuteen kasvamisessa. Perheille sisällöllisesti tärkeä asia on ollut synnytystapahtuman selvittäminen. Lisäksi perheet ovat pitäneet tärkeänä keskustelua isän osuudesta synnytyksessä ja lapsen hoidossa. (Vehviläinen Julkunen 1999, 171.) Äitiysneuvoloiden toiminnassa pitäisikin varmistaa se, että isiä kohdellaan aidosti tasaveroisina vanhempina äidin kanssa kaikissa odotukseen, synnytykseen ja vanhemmuuteen liittyvissä asioissa. Miehen erilaisen aseman vuoksi osa valmennuksesta olisi suunnattava isille erikseen. Isäryhmien tulisi olla normaali osa perhevalmennusta. Mikäli isien kasvuryhmää ei olisi mahdollista perustaa, olisi kuitenkin tärkeä järjestää synnytyksen jälkeinen isäneuvonta, jolloin isille tarjottaisiin erityinen mahdollisuus puhua kokemuksistaan, tunnoistaan ja kohtaamistaan ongelmista lapsen kanssa. (Huttunen 2001, 212.) 3.3 Moniammatillisuus perhevalmennuksessa Perhevalmennus on neuvolan vakiintunut työmuoto (Kangaspunta & Värri 2007, 483). Perhevalmennusta on toteutettu eri kunnissa ja eri neuvoloissa hyvin vaihtelevilla tavoilla ja sisällöillä. Kunnissa kehotetaan järjestämään perhevalmennuskertoja raskauden aikana, sekä synnytyksen jälkeen, ainakin esikoistaan odottaville perheille. (Lindholm 2007, 36.) Aikaisemmin perhevalmennusta toteuttivat lähinnä äitiys ja lastenneuvotyötä tekevät terveydenhoitajat (Lastenneuvola lapsiperheiden tukena 2004, 32). Nykyään perhevalmennuksen toteuttajiksi suositellaan moniammatillisia tiimejä, jolloin monipuolisen asiantuntijuuden lisäksi valmennukseen osallistujille tulisivat tutuiksi sekä lapsiperheille suunnatut palvelut että erilaiset ammattilaiset ja kolmannen sektorin toimijat (Lindholm 2007, 36). Parhaimmillaan perhevalmennus onkin moniammatillisen ryhmän yhteistyötä. Terveydenhoitajan lisäksi asiantuntijoina voivat olla mm. lääkäri,
14 hammaslääkäri, psykologi, fysioterapeutti ja sosiaalityöntekijä. (Eskola & Hytönen 2002, 124.) Isoherrasen (2005, 20) mukaan moniammatillinen työ tarkoittaa sitä, että useat ammattiryhmät sopeuttavat roolejaan ottaen huomioon toiset ammattiryhmät, joiden kanssa he ovat vuorovaikutuksessa. Samalla he sopeuttavat ja yhdistävät tietojaan ja taitopohjiaan sekä toimijavastuitaan. Aaltonen ym. (2002, 71) määrittelee moniammatillisuuden olevan jaettua asiantuntijuutta, jolloin työntekijät jakavat tietoon, suunnitelmiin ja tavoitteisiin liittyviä voimavaroja saavuttaakseen jotakin, mitä yksittäinen ihminen ei pystyisi toteuttamaan. Neuvolan asiakkaiden tarpeet ovat muuttuneet vuosikymmenien myötä. Suomalaiset ovat valistuneita ja tietävät paljon, ja he myös vaativat neuvolalta ammattitaitoista toimintaa. Neuvolatoiminnan sisällön lähtökohtana ovatkin vanhempien tarpeet ja odotukset. (Aaltonen ym. 2002, 77.) Tänä päivänä neuvolatoiminnan haasteellisuus edellyttää moniammatillista yhteistyötä (Lastenneuvola lapsiperheiden tukena 2004, 3). Myös LAPASET Perheverkosto hankkeen perhevalmennusmallissa on pyritty hyödyntämään moniammatillista yhteistyötä. Perhevalmennuksessa on kokeiltu parityöskentelyä. Parityöskentelyn avulla on mahdollistettu perheiden toiveiden toteuttamista sekä äitiyden ja isyyden vahvistamista. Viidennen valmennuskerran, jolloin vauva on jo syntynyt, vetää terveydenhoitaja yhdessä sosiaaliviraston työntekijän kanssa ja kuudennen perhevalmennuksen järjestää sosiaalivirasto yhdessä alueellisten toimijoiden ja / tai vertaisryhmäohjaajan kanssa. Vertaisryhmäohjaaja voi olla ammattilainen tai koulutettu vapaaehtoinen vertaisryhmäohjaaja. (Hankesuunnitelma 2006, 10.) 3.4 Isät perhevalmennuksessa Jo 1990 luvun alussa on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota isiin äitiysneuvolatyön asiakkaina ja siten pohdittu perhekeskeisiä toimintamuotoja (Vehviläinen Julkunen & Teittinen 1993, 46). Isyys näyttää neuvolassa nousevan esille ennen kaikkea tulevaisuuden teemana, mikä osaltaan kertoo, ettei isyys vielä 2000 vuonnakaan edusta neuvolan
15 vahvaa arkea (Viljamaa 2003, 39). Seuraavassa esitellään aikaisempien tutkimusten valossa sitä, millaista tukea isät ovat saaneet neuvolatyön asiakkaina ja millaisia odotuksia ja kokemuksia heillä on ollut perhevalmennuksesta. Kaila Behmin (1997, 81) tutkimuksessa isät odottivat perhevalmennukselta tietoa synnytyksestä, sen kulusta, totuudenmukaista ja konkreettista tietoa elämästä lapsen kanssa, tietoa lapsen kasvusta, kehityksestä ja konkreettisesta hoidosta. Myös Pietiläisen (1995, 38) tutkimuksessa konkreettisten ohjeiden antamista piti yli puolet isistä hyvin tärkeänä. Samoin Kauhasen (1998, 61) ja Säisän (1996, 86) tutkimusten mukaan isät toivoivat käytännön harjoituksia lasten hoitoon. Kauhasen (1998, 61) tutkimuksen mukaan isät pitivät perhevalmennusta hyvänä ja suotavana, mutta liian teoreettisena. Myös Vallimies Patomäen (1998, 131) ja Säisän (1996, 57) tutkimuksessa isien mielestä valmennus oli liian teoreettinen ja valmennuksessa opittuja asioita oli hankala soveltaa käytäntöön. Kinnaslammen (1998, 80) tutkimuksessa miesten odotukset neuvolapalveluiden sisällöstä olivat etupäässä neuvoja vauvan hoidosta, tietoa raskaudesta, synnytyksestä ja lapsivuodeajasta. Pieni joukko toi esiin miehen näkökulman tärkeyden. Lemmetyisen (1996, 66) tutkimuksen mukaan isät taas esittivät toiveen, että miehille järjestettäisiin oma valmennus, koska miehet jäävät syrjään sekaryhmässä. Miesten pitäminen neuvolassa sivullisina, vieraina sekä heidän näkymättömyytensä terveyspalveluissa tulevat myös Paavilaisen (2003, 133) tutkimuksessa esiin. Lemmetyisen (1996, 61) tutkimuksen mukaan perhevalmennus auttoi isiä valmistautumaan elämänmuutokseen. Vehviläinen Julkusen ja Teittisen (1993, 39) tutkimuksessa perheet kokivat saaneensa rohkaisua omiin kykyihinsä vanhempana. Isät kaipasivat tietoa miten olla tukena äidille. Myös Kinnaslammen (1998, 58) mukaan miehet odottivat neuvoja, miten huolehtia puolisostaan. Synnytys vaikuttaisi erityisesti olevan tapahtuma, johon miehet halusivat opastusta. Vallimies Patomäen (1998, 131) tutkimuksen vastauksissa korostui, että valmennuksessa pitäisi opastaa, miten mies voi auttaa synnyttäjää, keskittyä synnytyksen vaikeimpien vaiheiden läpiviemiseen, harjoitella rentoutumista ja hengitystä.
16 Paavilaisen (2003, 132) tutkimuksessa osa perheistä koki jäävänsä vaille riittäviä valmiuksia tulevaa elämää varten, koska perhevalmennus painottui synnytykseen ja lapsen hoitoon. Synnytyksen todellisuudesta jäi siitä huolimatta melko epäselvä kuva. Saatu tieto ei valottanut normaaliin synnytykseen kuuluvaa monimuotoisuutta ja yksilöllisten erojen laatua. Säisän (1996, 57, 86) mukaan osa isistä sai liian helpon ja myönteisen kuvan synnytyksestä suhteessa käytäntöön ja he kaipasivatkin enemmän informaatiota synnytystapahtumaan liittyvistä asioista. Lemmetyisen (1996, 62) tutkimuksessa isät kokivat, että heidän rooliaan synnytyksessä käsiteltiin liian vähän tai ei ollenkaan. Kinnaslammen (1998, 58, 80) mukaan neuvolassa käyvien miesten ominaispiirteitä olivat ensimmäistä lasta odottavat, paljon tietoa neuvolasta saaneet ja asiaan liittyvää kirjallisuutta paljon lukeneet. Yli puolet tutkimuksen miehistä ilmoitti tarvitsevansa tukea isyyteen siirtymisen aikana. Ensimmäistä lastaan odottaneet miehet ilmoittivat useammin tuen tarvetta kuin toista tai useampaa lasta odottaneet. Myös Säisän (1996, 58) tutkimuksessa käy ilmi, että valmennukseen osallistuminen nähtiin tarpeellisena ensimmäisen vauvan odotuksen yhteydessä, mutta ei enää seuraavien raskauksien kohdalla. Vallimies Patomäen (1998, 131) tutkimuksessa miehet arvioivat, että valmennuksessa toistettiin ennestään tuttuja asioita. Myös Paavilaisen (2003, 132) tutkimuksen mukaan valmennuksessa saatu yleinen tieto oli isille melko tuttua. Säisän (1996, 57 58) mukaan tarpeettomana perhevalmennusta pitivät juuri ne isät, joille esiin tulevat asiat olivat jo ennestään tiedossa. Paavilaisen (2003, 99 100) tutkimuksen mukaan isien mielestä keskusteluja ei käynnistetty ja vähäiset harjoitukset perhevalmennuksessa tuntuivat noloilta tai huvittavilta. Kirjalliset ohjeet jäivät epäselviksi, synnytys ja lapsen hoito tuntuivat suoritukselta, eikä omiin ratkaisuihin kannustettu. Kaila Behmin (1997, 81) tutkimuksessa isät odottivat saavansa henkistä tukea perhevalmennuksesta, mutta he eivät juuri odottaneet tietoa lapsen kasvattamisesta tai parisuhteesta. Kuitenkin Säisän (1996, 86) ja Pietiläisen (1995, 38) tutkimuksissa isät toivoivat keskustelua parisuhteen kehittämisestä ja pitivät tärkeänä tiedon antamista puolisoiden suhdetta koskevista asioista. Mesiäislehto Soukan (2005, 124) mukaan isät odottivat perhevalmennukselta tunteiden ja kokemusten käsittelyä ennen synnytystä ja
17 sen jälkeen. Isät kokivat valmennusryhmien toiminnan puutteellisena johtuen siitä, että niissä ei keskusteltu eikä käytetty kokeneiden isien tietämystä hyväksi. Isät kokivat tarvitsevansa isille suunnattua yhteistä keskustelua synnytyksen jälkeen. Viljamaan (2003, 85) tutkimuksessa isät kaipasivat eniten tietotukea neuvolapalveluilta. Kaikkein eniten Säisän (1996, 86) mukaan tietoa toivottiin lisää synnytyksen jälkeisistä asioista ja lapsen hoidosta. Samoin perheen vanhemmuuteen kasvua toivottiin käsiteltäväksi aikaisempaa enemmän. Isät toivoivat myös henkistä valmennusta ja tukea isyyteen kasvussa.. Pietiläisen (1995, 38) tutkimuksessa yksilöllisyyden huomioon ottaminen tiedon antamisessa korostuu isien vastauksissa. Tutkimustuloksissa esiintyi paljon erilaista tietoa isien kokemuksista perhevalmennuksessa. Isille oli tärkeää tiedonsaanti raskaudesta, synnytyksestä ja lapsivuodeajasta. Tutkimuksista ilmeni, että perhevalmennukset olivat isien mielestä liian teoreettisia ja että he kaipasivat lisää käytännönharjoituksia ja konkreettisia ohjeita vauvan hoidosta. Isät ilmoittivat tarvitsevansa tukea isyyteen siirtymisen aikana ja tietoa siitä, miten olla tukena äidille. Isät kokivat tarvitsevansa myös isille suunnattua yhteistä keskustelua ja muiden isien kokemuksia. Tutkimusten mukaan perhevalmennuksissa on ollut paljon hyvää ja niistä on ollut apua uuteen elämäntilanteeseen sopeutumisessa. Kuitenkin isät ovat ottaneet esille myös useita kehittämisehdotuksia. 4 VANHEMMUUS 4.1 Vanhemmuus ja parisuhde Lapsen syntyessä perheeseen vanhemmuus aloittaa parisuhteessa uuden ajanjakson. Vanhemmuuden tehtävänä on huolehtia lapsen fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta huolenpidosta. Hyvään vanhemmuuteen kuuluu huolenpito lapsen tarpeista sekä rakastava, läheinen ja lämmin vuorovaikutussuhde äidin isän ja lapsen välillä. (Paunonen, 1999, 66.)
18 Vanhemmuus on laaja ja monitahoinen tehtävä. Vanhemmuuden roolikartassa vanhemmuus esitetään visuaalisena kokonaisuutena, johon on sisällytetty vanhemmuuden viisi pääroolia: huoltajan, rakkaudenantajan, rajojen asettajan, ihmissuhdeosaajan ja elämänopettajan roolit. Eri roolit korostuvat lapsen kehityksen kuluessa. (Helminen & Iso Heiniemi 1999, 18 19.) Vastuun kantaminen lapsen hoidosta ja hyvinvoinnista on vanhemmuuden keskeinen tehtävä, johon äidiksi ja isäksi ryhtyvien tulisi kasvaa (Sevón & Huttunen 2002, 72). Naisen ja miehen välinen suhde on entistä tärkeämpi tekijä vanhemmuuteen kasvettaessa ja sen kautta jäsentyy äitiys ja isyyskokemukset sekä vanhemmuuden luominen. Äitiyteen ja isyyteen kuuluvat omaan sukupuoleen liittyvät ominaisuudet, naisena ja miehenä oleminen. Vanhemmuutta kuitenkin rakennetaan myös äitien ja isien kohtaamisissa. (Korhonen 2002, 45.) Siirtyminen vanhemmuuteen on erityisen muutoksen aikaa myös parisuhteelle ja sen vuoksi elämää joudutaan järjestelemään uudelleen (Rytkönen & Hautsalo 1999, 35). Kumppaneiden perhetaustaan tutustumista pidetään ratkaisevan tärkeänä lähtökohtana parisuhteen vakiinnuttamisessa, koska alkuperäisperheen vuorovaikutusverkoston ja arvomaailman tunteminen auttaa paria ymmärtämään oman perheensä sisäisen dynamiikan ilmiöitä (Paunonen, 1999, 64). Raskaus vaikuttaa puolisoiden väliseen suhteeseen. Naiset odottavat puolison antavan enemmän tukea niin raskausaikana kuin synnytyksen jälkeenkin. Naiselle raskaus on luonnollisesti biologinen tapahtuma ja miehelle enemmän sosiaalinen. Tämä lähtökohtien ero näkyy myös naisen ja miehen kehityksessä ensimmäisen lapsen odotusaikana. (Vehviläinen Julkunen 1999, 165.) Parisuhde ja vanhemmuus ovat kiinteässä vuorovaikutuksessa toinen toisiinsa. Parin tullessa yhteisen lapsensa vanhemmiksi he ovat toisiinsa sellaisessa yhteydessä, jota ei voi eroamalla purkaa. Vanhemmuus sitoo heitä toisiinsa lapsen syntymästä alkaen ja tämä sitoumus jatkuu läpi elämän. Parisuhde toimii vanhemmuuden pohjana. Vanhemmuus syntyy lapsen syntymän myötä ja kehittyy suhteessa lapseen. Lapsen synnyttyä puolisot eivät ole keskenään vain parisuhteessa, vaan heidän on toimittava samanaikai
19 sesti sekä puolisoina että vanhempina niin, että nämä suhteet ovat keskenään vuorovaikutuksessa. (Airikka 2003, 18, 20.) Koko perhedynamiikan toimivuus ja toimimattomuus perheessä rakentuu parisuhteelle. Avoimuus on parisuhteen tärkein kulmakivi. Sen vuoksi kumppaneiden on opeteltava jatkuvasti puhumaan tuntemuksistaan ja kokemuksistaan. (Paunonen 1999, 66.) Puolisoiden väliseen suhteeseen liittyvät kehitystehtävät vaativat tiiviin ja vakiintuneen parisuhteen väljentämistä niin, että siinä on elintilaa lapselle. Elämänmuutoksen keskellä puolisoiden oma keskinäinen suhde on yleensä tärkein turvallisuuden lähde. (Vehviläinen Julkunen 1999, 165.) Vanhemmuuden vaikutus parisuhteen laatuun on usein nähty negatiivisena. Vanhemmuus voi saada aikaan sekä nousuja että laskuja parisuhteessa, mutta näitä muutoksia tapahtuu ilman lapsiakin. Lapsen syntymän jälkeen väsymys, vähäinen aika yhdessä ja taloudellinen tilanne voivat vaikuttaa parisuhteen laatuun. Erimielisyyksiä voivat aiheuttaa myös uusien tehtävien ja roolien jakaminen. (Rytkönen & Hautsalo 1999, 36 37, 61.) Paajasen (2006, 98) mukaan erityisesti ensimmäisen lapsen syntymä on suuri muutos vanhempien elämässä. Pikkulapsiaika voi olla raskasta aikaa valvomisineen ja uuden tulokkaan rytmin ja hoitamisen opetteluineen. Kuitenkin tutkimukseen osallistuneet isät kokivat parisuhteensa vahvistuneen ja parantuneen lapsen syntymän myötä. Parisuhteeseen tyytyväisiä oli peräti neljä viidestä tutkimukseen osallistuneista isistä. Yhteinen lapsi ja kokemukset jaetusta vanhemmuudesta yhdistivät vanhempia. Toisaalta monet kokivat, että parisuhteen hoitamiselle oli vaikeampi löytää aikaa. Kahdenkeskisen ajan määrään tyytyväisiä olikin vain kaksi viidestä vastanneesta. Ensimmäisen lapsen kohdalla vanhemmat kokevat siirtymän vanhemmuuteen. Siirtymävaihetta ei tule nähdä kriisinä, vaan oman elämänpohdinnan ja arvioinnin vaiheena. Siirtymävaiheessa vanhempien käsitykset itsestä ja omasta elämästä muuttuvat ja oma minä rakentuu. Muutoksen vanhemmuuteen on arvioitu kestävän puolestatoista vuodesta kolmeen vuoteen. Onkin syytä olettaa, että ensimmäistä lastaan odottavien vanhempien tuen tarve on suuri. (Viljamaa 2003, 73.)
20 4.2 Jaettu vanhemmuus Vauvaikäisen kehitystä pohtivien psykologisten teorioiden perusolettamuksena on, että äiti on vauvaikäiselle lapselle ensisijainen hoitaja. Naisen ruumiissa alkanut äitiys on biologista siinä mielessä, että jo alkuraskaudesta hänellä on suhde lapseensa ruumiin välityksellä. Näin ollen nainen tuntee ja kantaa pakostakin vastuuta raskauden alusta lähtien. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että vastuu olisi biologista ja jakamatonta. (Sevón & Huttunen 2002, 93.) Viime vuosiin saakka suhdetta äitiin on pidetty lapsen ratkaisevimpana ihmissuhteena. Nykyinen perhetietoisuus kuitenkin korostaa isän, äidin ja lapsen monitahoista suhteiden verkkoa, kolmiosuhdetta. Isän rooli kasvattajan on saanut uutta merkitystä. (Viljamaa 2003, 20.) Puhe jaetusta vanhemmuudesta onkin alkujaan lähtenyt liikkeelle isyystutkimuksista. Jaetun vanhemmuuden lähtökohtina ovat olleet sekä sukupuolten välisen tasa arvon edistäminen perhe elämässä että jakamattoman äidin hoivan kritiikki. (Sevón & Huttunen 2002, 94.) Jaetussa vanhemmuudessa myös isä osallistuu työstään huolimatta aktiivisesti lastenhoitoon. Tällöin perheen rakenne on symmetrinen, koska molemmat vanhemmat tekevät samoja tehtäviä. (Säävälä ym. 2002, 20.) Vanhemmuus ei jakaudu äidin ja isän erillisiin rooleihin, vaan se merkitsee molempien vanhempien tasapuolista osallistumista, vastuun jakoa ja sitoutumista lapsen hoitoon. Vanhemmat pyrkivät myös tasapainoon työn ja perheen välillä. (Huttunen 2001, 95.) Jaetusta vanhemmuudesta on hyötyä vauvalle. Vauva kehittyy suotuisammin, jos hänellä on läheinen ja turvallinen suhde toisen sijasta molempiin vanhempiinsa. Molemmat vanhemmat tuovat oman persoonansa ja vuorovaikutusmallinsa vauvan elämään. Virikkeiden määrä on näin runsaampi ja vauva oppii alusta asti, että eri ihmiset ovat erilaisia ja että eri ihmisten seurassa toimitaan eri tavoilla. Jaettu vanhemmuus on myös turvallisempaa kuin äidin hoivaan pohjautuva vanhemmuus. Jos vauva on täydellisesti riippuvainen yhdestä aikuisesta, on hänen turvallisuutensa tuon yhden ihmisen varassa. (Säävälä ym. 2002, 20 21.)
21 Isän ja vauvan läheisestä suhteesta on hyötyä myös äidille. Se suojelee äitiä liialliselta uupumiselta ja auttaa äitiä jaksamaan. (Säävälä ym. 2002, 23.) Isän mukaan ottaminen vanhemmuuteen jo alusta alkaen auttaisi häntä kiinnittymään lapseensa ja tätä kautta ottamaan myös vastuuta hänestä. Yhteiskunnassamme pitäisikin kantaa entistä enemmän huolta siitä, miten äidit voivat ja jaksavat, sekä siitä millaiset eväät isä saa vanhemmuuteensa. Koska suhteet sukulaisiin ja isovanhempiin ovat nykyään usein etäiset, odottavan ja vauvaikäisen lapsen äidin ainoaksi päivittäiseksi tueksi jää isä. (Sevón & Huttunen 2002, 95.) 4.3 Vanhemmuus nyky yhteiskunnassa Lasten hankkiminen nykyisin suomalaisessa yhteiskunnassa on tietoisesti tehty valinta. Lapset hankitaan entistä iäkkäämpinä, ja lasten lukumäärä on alle kaksi lasta perhettä kohden. (Vehviläinen Julkunen 1999, 157.) Kaikkien synnyttäjien keski ikä vuonna 2006 oli 30 vuotta. Ensisynnyttäjien keski ikä oli tuolloin 28 vuotta. Ensisynnyttäjien keski ikä oli vuonna 2006 korkein Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, missä se oli 29,2 vuotta. (Stakes 2007.) Hyvinvointivaltion on antanut naiselle tasavertaisen mahdollisuuden osallistua yhteiskunnan rakentamiseen ja työelämään. Osa naisista haluaakin keskittyä uraan ja on valinnut lapsettoman elämän. (Kuuskoski 2002, 3.) Vaikka vanhemmuudesta kieltäytymisestä on tullut yksi tapa elää aikuista elämää, niin valtaosa aikuisista haluaa nykyäänkin vanhemmiksi (Sevón & Huttunen 2002, 79). Vanhemmuudelle on työelämän kiihtyneessä rytmissä jäämässä yhä vähemmän aikaa. Myös työsuhteiden määräaikaistumiskehityksellä on ollut vaikutuksensa perheiden elämään tai ylipäänsä perheellistymiseen. (Kivimäki 2003, 186.) Työn ja perheen vaatimusten yhteensovittaminen on yhä vaikeampaa kasvavien vaatimusten ja jatkuvien muutosten vuoksi. Eri elämänalueiden yhteen sovittamisessa on usein kyse monimuotoisesta arjen palapelin rakentamisesta. (Kinnunen & Mauno 2002, 99.)
22 Yhteiskunnan muutokset koskettavat myös perheenjäsenten keskinäistä asemaa ja rooleja. Miesten ja naisten välinen tasa arvoistuminen on tosin näkynyt perheessä hitaammin, kuin yhteiskunnassa. Naisen aseman yleinen muuttuminen on kuitenkin vaikuttanut naisten tehtäviin kotona: suhde lapsiin ja mieheen on vähitellen muuttunut. Perhe, terveys ja koulutuspolitiikka ovat tukeneet naisia ja vapauttaneet heitä aikaisemmin vain naisille kuuluneista kasvatus ja hoitotehtävistä. Tämä naisiin kohdistuva muutos on koskettanut myös miestä ja ylipäätään vanhempia perheessä. Vanhempien asema lastensa kasvattajina ja heidän elämänsä asiantuntijoina on heikentynyt. (Marin 1999, 56.) 5 ISYYS 5.1 Isyys muutoksessa Isänä olemisen ja osallistumisen tavat ovat muuttuneet länsimaissa ja myös Suomessa (Kaila Behm 1997, 20). Historiallisesta näkökulmasta katsoen isyyteen on liittynyt auktoriteetti ja oikeus tehdä päätöksiä lastensa tulevaisuudesta. Isien rooli perheiden ainoina elättäjinä korosti miehistä identiteettiä ja auktoriteettiasemaa. Kun isät työskentelivät kotipiirissä ja opettivat pojilleen oman ammattinsa, heillä oli selkeä rooli kasvattajana. Palkkatyön viedessä isät pois kotoa isän rooli kutistui. (Korhonen 1999, 81.) Myös muut yhteiskunnan muutokset kuten 1950 1960 luvuilla alkanut naisten kasvava kouluttautuminen ja siirtyminen kodin ulkopuolelle palkkatyöhön, on luonut paineita isille osallistua yhä enemmän kodin ja lasten hoitoon (Paajanen 2006, 11). Hyvä isä oli aikaisemmin sellainen, joka vastasi lapsista perheen elättäjänä (Paajanen 2006, 10). Nykyään isyyteen liittyy entistä enemmän läsnäoloa ja huolenpitoa. Isän suhde lapsiin on aiempaa tasavertaisempi ja läheisempi. (Korhonen 1999, 232.) Isyyden onkin nähty olevan tällä hetkellä muutostilassa. Enää ei ole yhtenäistä, selkeää ja itsestään selvää ymmärrystä isyydestä ja suomalaisen hyvän isän ihannetta, jollainen löytyi vielä muutama vuosikymmen sitten. (Huttunen 2001, 9.)
23 Nykyään lapsen aiheuttamia elämänmuutoksia pohditaan ja vanhemmuuden vastuullisuutta mietitään usein jo ennen kuin lapsi saatetaan alulle (Sevòn & Huttunen 2002, 77). Isyys ei enää tule monellekaan miehelle yllätyksenä. Isät ovat kypsempiä kuin ennen ryhtyessään lasten hoitoon, ja he näkevät isyyden tärkeänä osana omaa henkistä kasvuaan ja miehisyyttään. (Kauhanen 1998, 33.) Isältä odotetaan, että hänen pitäisi tulla tasavertaiseksi vanhemmaksi, joka jakaa kotityöt ja vastuun lapsista ja on valmis järjestelemään elämäänsä perheen tarpeiden mukaan. Ajattelua tuetaan julkisin toimin, esimerkiksi isyyslomia suosimalla sekä rohkaisemalla isiä ottamaan osaa perhevalmennukseen sekä käyttämään ns. perhevapaita. (Korhonen 1999, 82.) Nykyään pidetään tärkeänä, että miesten oikeuksia ja mahdollisuuksia toteuttaa isyyttä edistetään kokonaisvaltaisesti eri elämänvaiheissa ja perhetilanteissa (Kivimäki 2003, 195). Isät ovatkin entistä enemmän alkaneet pitää perhevapaita. Vuonna 1990 noin 40 % lapsen saaneista miehistä piti isyysvapaata ja vuonna 2004 osuus oli jo noin 70 %. (Paajanen 2006, 11.) Sen sijaan vanhempainlomaa tai kotihoidon tukea isät eivät ole ryhtyneet juurikaan käyttämään. Isät jäävät myös äitejä harvemmin kotiin, kun lapsi sairastuu. Vaikka miehet hoitavat nykyisin enemmän lapsia ja tekevät enemmän kotitöitä kuin aiempien sukupolvien miehet näyttää päävastuu tutkimusten mukaan jäävän naisille. (Inkeroinen 2001, 48; Vuori 2003, 52.) Miehillä on jo kauan ollut oikeus tiettyihin vanhempainvapaisiin, mutta kulttuurinen hyväksyntä, naisten ja miesten palkkaerot, puolisoiden työelämään sitoutumisen mallit ja käytännöt perheen työnjaosta sekä työpaikoilla vallitsevat mallit ja käytännöt perhevapaiden pitämisestä ovat vaikuttaneet siihen, miten vanhemmat ovat sovittaneet yhteen työn ja perheen. (Kivimäki 2003, 196.) Työpaikkakulttuurien ja käytäntöjen ajatellaankin olevan avainasemassa siinä, kuinka laajasti isät käyttävät vanhempainlomaoikeuksiaan (Kivimäki 2003, 195). Tärkeänä syynä miesten vähäiseen perhevapaiden käyttöön pidetään sitä, että esimiehet ja työtoverit eivät ole hyväksyneet miehen vanhempainlomaa. Isät pelkäävät perhevapaiden vaikuttavan kielteisesti urakehitykseen, ja he pitävät omaa työtään vaikeammin korvattavana kuin naisten työtä. (Isätoimikunnan mietintö, 1999.)
24 Isyydessä on viime vuosina nähty vallitsevan kahta erilaista kehityssuuntaa: ohenevaa ja vahvistuvaa isyyttä (Paajanen 2006, 11). Ohenevassa isyydessä isän ja lapsen välillä on hyvin ohut juridinen suhde, jonka ei tarvitse kasvaa psykologiseksi isyydeksi. Ohenevalla isyydellä on ominaista eläminen lapsesta erillään ja kykenemättömyys täyteen isyyteen, muun muassa vastuun kantamiseen. (Mesiäislehto Soukka 2005, 19.) Vahvistuvalla isyydellä tarkoitetaan puolestaan ajattelutapaa, jossa pidetään tärkeänä miehen laaja alaista sitoutumista isyyteensä, niin että se näkyy hänen arvovalinnoissaan, arkitoiminnassaan ja ajankäytössään. Nykyisin valtaosa tuoreista isistä onkin osallistuvia isiä, jotka osallistuvat äidin rinnalla aikaisempaa enemmän kotitöihin, lasten hoitoon ja kasvatukseen. Osallistuvat isät ovat sitoutuneita ja ottavat vastuun monenlaisissa lapseen liittyvissä asioissa. (Huttunen 2001, 151, 163, 169.) Yhä useampi nuori isä on mukana synnytyksessä ja haluaa alun alkaen osallistua myös lapsen varhaishoitoon. Isät luovat uutta, perinteisestä poikkeavaa isyyttä, jota he eivät ole yleensä oppineet omalta isältään. (Huttunen 1999, 191.) Viljamaan (2003, 23) mukaan Suomessa nimenomaan kouluttautuneet miehet ovat omaksuneet osallistuvan isän roolin. Mesiäislehto Soukan (2005, 134) tutkimukseen osallistuneet miehet arvostivat rajoja ja rakkautta lapsen kasvatuksessa. Isät pitivät tärkeänä vanhempien kunnioitusta ja yhteisten kasvatusperiaatteiden luomista vaimon kanssa. Tutkimuksessa isyys ilmeni vastuullisuuden ja pitkäjänteisyyden lisääntymisenä. Paajasen (2006, 66 67) tutkimuksessa miehet kokivat olevansa moderneja lastaan hoitavia isiä, mutta myös perheen elättäjän rooli oli heille tärkeä. Moni isä halusi olla myös lempeä auktoriteetti lapselleen. Isät halusivat opettaa lapsilleen hyvinä pitämiään arvoja, ja he kokivat tehtäväkseen kasvattaa pojista miehiä. Kyselyaineiston mukaan äidit olivat kuitenkin useammin pääroolissa lapsen hoitamisessa kuin isät. Isyys on tullut kulttuurisesti joustavammaksi ja monipuolisemmaksi kuin ennen, vaikka ristiriidat vanhan ja uuden välillä ovat läsnä sekä perheiden arkielämän että kulttuurinkin tasolla. Isyys on muuttunut osallistuvampaan suuntaan, mutta samalla isyys on osalla isistä ohentunut. (Kolehmainen 2004, 91; Mesiäislehto Soukka 2005, 19.) Ohenevan isyyden merkkeinä on nähty avioerojen lisääntyminen ja lasten pääsääntöinen jääminen
25 äidille (Envall 2005, 124). Miesten aikuistumisen ongelmat ja työlle omistautuminen ovat myös syitä ohenevaan isyyteen (Paajanen 2006, 11). Tämän päivän miehet etsivät ja luovat uutta isyyttä. Tähän tarvitaan sekä miesten yhteistä keskustelua että asian jakamista myös naisten, äitien kanssa. (Tamminen 2001, 6.) Miehet ovatkin näyttäneet joutuvan hämmennyksiin, kun heidän on oltava yhtä aikaa sekä moderneja joustavia miehiä että vahvoja isähahmoja (Paajanen 2006, 11). Tutkimusten kautta muodostuvien isäkuvien ristiriitaisuus tukee ajatusta isyyden monimuotoutumisesta. Isyyttä toteutetaan nykyään yhä laveammin, eikä kaikkia isänä olemisen muotoja edes tarkalleen tiedetä. (Huttunen 2001, 12.) 5.2 Isyys ja raskausaika Raskausaika on tärkeää aikaa äidiksi ja isäksi kasvulle (Lastenneuvola lapsiperheiden tukena 2004, 83). Isälle tieto vauvan tulosta on ilon ja sekavien tunteiden aikaa. Miehelle raskaus on alussa epämääräinen asia, hän näkee naisessa tapahtuvat muutokset ja odottavan äidin tunteita voi olla vaikea tulkita. Isä voi myös tuntea itsensä ulkopuoliseksi, äidin keskityttyä syntyvään lapseen. (Aaltonen ym. 2003, 74.) Monen isän mielestä raskausaika on kuitenkin puolisoita yhdistävää ja lähentävää aikaa (Paajanen 2006, 29). Aiemmin odotusaika miellettiin vain raskaana olevaa äitiä koskevaksi tilaksi. Viime vuosina on kuitenkin huomattu, että raskausaika on myös miehelle kriittinen kausi, jonka aikana kasvetaan ja sopeudutaan lapsen tuloon liittyviin elämänmuutoksiin. Odotusaika merkitsee tuleville vanhemmille mahdollisuutta kasvaa uuteen rooliin ja useimmat isät valmistautuvatkin siihen muuttamalla käyttäytymistään jo lapsentekovaiheessa. He vähentävät vapaa ajan menojaan ja alkavat olla aiempaa enemmän kotona. (Säävälä ym. 2001, 12, 14 15.) Erityisesti esikoinen on isyyden herättäjä, muovaaja ja kasvattaja. Lapsuudenkodin ihmissuhteet ja kokemus omasta isästä ovat perusta, jolle isyys rakentuu. Odotusaikana moni isä pohtiikin omaa lapsuuttaan ja siinä vallinnutta isän mallia (Viljamaa 2003, 23.)
26 Tutkimusten mukaan tulevilla isillä on usein erilaisia tuntemuksia kumppanin raskauden aikana. Yleisimpiä tällaisia oireita ovat väsymys, unettomuus, päänsärky, ärtyneisyys, levottomuus, hermostuneisuus, vatsavaivat, selkäsärky, painon nousu ja pahoinvointi. Odottavan isän oireita voidaan pitää psykosomaattisina muutoksina, jotka johtuvat tulossa olevasta vauvasta sekä kumppanin muuttuneesta käyttäytymisestä ja olemuksesta. (Säävälä ym. 2002, 13.) Isän raskausoireet voivat olla myös sanatonta puhetta niistä huolista, jotka häntä painavat (Säävälä ym. 2001, 13). Mesiäislehto Soukan (2005, 120) tutkimuksen mukaan miehet kokivat vaimon raskauden yksilöllisesti ja vaihtelevasti. Jos perheen lisäys alkoi harkitusti ja toivotusti, tämä merkitsi isille elämän kohokohtaa ja onnellisuutta. Toisaalta jos raskaus oli pitkään toivottu, isät kiinnittivät enemmän huomiota sikiön terveydentilaan ja olivat huolissaan. Ensimmäisen raskauden aikana mies huomioi vaimon raskautta enemmän kuin toisen tai kolmannen raskauden aikana. Paavilaisen (2003, 79, 81) mukaan ensimmäistä lastaan odottavia isiä pelotti vapauden väheneminen ja vastuun lisääntyminen. Arkielämän muuttumisen kuvitteleminen oli ensimmäistä lasta odottaville isille vaikeaa, ja lapsen tuoma muutos yövalvomisineen ja vaipanvaihtoineen saattoi pelottaa. Ensikertalaiset isät luottivat kuitenkin omaan selviytymiseensä ja luontaisiin kykyihinsä huolehtia lapsesta. He uskoivat myös osaavansa hakea tietoa ja apua. Raskauden aikana isät alkoivat muodostaa kuvaa siitä, millaisia isiä heistä tulisi, pohtimalla kasvatusperiaatteitaan ja lapsen tarpeita. Kaila Behmin (1997, 61 62) tutkimuksessa isiä askarruttivat taloudelliset asiat sekä kasvatuksesta ja synnytyksestä selviytyminen. Isiä kiinnosti lapsen kasvun ja kehityksen lisäksi lapsuusmuistot sekä toiset lapsiperheet. Isät etsivät tietoa muistelemalla omia aikaisempia kokemuksiaan lapsista sekä muistelemalla omaa lapsuuttaan ja omaa isäänsä. Lisäksi isät hakivat tietoa tiedotusvälineistä, kirjallisuudesta ja äitiyshuollosta. Paavilaisen (2003, 78) mukaan joidenkin ensimmäistä lastaan odottavien miesten isäksi tulemisen tunne alkoi heti raskauden alussa, kun taas jotkut uskoivat tulevansa isiksi vasta lapsen synnyttyä. Kaila Behmin (1997, 57, 58) tutkimuksessa ilmeneekin, että miehen on vaikea ymmärtää ja hahmottaa lasta todeksi odotusaikana, koska hänellä ei ole fyysistä yhteyttä tulevaan lapseen kuten puolisolla. Esikoisen työstämistä todeksi