Neurotiede Työryhmän osallistujat Heikki Rauvala, Helsingin yliopisto (puheenjohtaja) Asla Pitkänen, Itä-Suomen yliopisto Hilkka Soininen, Itä-Suomen yliopisto Katri Wegelius, Helsingin yliopisto (asiantuntijasihteeri) Johdanto Neurotieteen ala on Suomessa vasta saavuttamassa itsenäisen statuksen yliopistotasolla sekä rahoittajien luokituksissa. Suomen Akatemian luokituksissa neurotiede on esiintynyt omana kategorianaan vasta vuodesta 2010 alkaen. European Brain Council'n (EBC) koordinoima projekti, joka arvioi aivosairauksien aiheuttamia kustannuksia Euroopassa julkaistiin tuoreessa European Neuropsychopharmacology -lehdessä 1. Sen ja European College of Neuropsychopharmacologyn (ECNP) koordinoiman alaprojektin Size and Burden and Cost of Disorders of the Brain 2 tulosten mukaan 38,2 % EU maiden kansalaisista kärsii joka vuosi jostain aivoperäisestä häiriötilasta (mental disorder). EBC:n selvitys käsittää kaikkiaan 19 aivojen häiriöiden pääluokkaa, joiden yhteenlasketut kulut vuonna 2010 Euroopassa (EU-27 + Sveitsi, Islanti, Norja) olivat 798 miljardia euroa. Kulut ovat siis suuremmat kuin syöpätautien ja sydän- ja verisuonitautien yhteenlasketut kulut vuosittain. Kustannusten tarkentuminen on lisännyt tietoa tutkimuksen tarpeesta ja katsaukset osoittavatkin, että lisärahoitusta aivotutkimukseen tarvitaan pikaisesti huomattavasti nykyistä enemmän. Näiden tulosten painoarvo on syytä huomioida myös suomalaisen tiedepolitiikan, rahoitusorganisaatioiden ja yliopistojen tasoilla. Olisi ehdottoman tärkeää saada Euroopan komission kahdeksanteen puiteohjelmaan aivotutkimukselle oma kategoriansa ja varmistaa rahoituksen jatkumo perustutkimuksesta kliiniseen tutkimukseen. Tieteenalan tukemiseksi European Brain Council on ehdottanut vuoden 2014 nimeämistä Aivojen Vuodeksi (European Brain Year; http://europeanbraincouncil.org/ projects/eyob/). A. Tutkimus-, kehitys-, ja innovaatiotoiminnan toimintaympäristön muutosten merkitys tieteenalalle Neurotieteen taso Euroopassa on erinomainen mitattuna tieteellisten julkaisujen määrällä ja siteerauksilla. Myös Suomessa tutkimuksen laatu ja taso on monessa neurotieteen keskittymässä kehittynyt kansainväliselle huipputasolle. Tuloksia julkaistaan usein alan parhaissa lehdissä, mutta suhteellisen alhaisen rahoituksen määrän takia julkaisumäärät eivät yllä esimerkiksi Yhdysvalloissa, Saksassa tai Ranskassa toimivien suurten tutkimusyksiköiden tasolle. Kansainvälinen verkostoituminen on kuitenkin neurotieteen alalla viime vuosikymmenen aikana lisääntynyt merkittävästi ja mahdollistanut isojen aineistojen keräämisen ja tutkimuksen. Suomalaiset neurotieteilijät osallistuvat melko aktiivisesti tutkimuskonsortioihin mm. EUrahoituksella, mutta tutkimus- ja koulutusverkostoihin osallistumista tulisi edelleen lisätä. 1
Tutkimuksen toimintaympäristö ja siihen liittyvä infrastruktuuri (esim. solu- ja kokoaivotason kuvantaminen) on yleisesti ottaen kalliimpaa neurotieteessä kuin monilla muilla aloilla. Infrastruktuurin kehittäminen on luonut edellytyksiä toimintaympäristön kehittymiselle; huippututkijat tulevat huippulaitteistojen luo, ajanmukainen infrastruktuuri houkuttelevuutta esim. FiDiPro tai post doc -hakuihin liittyen. Uusi yliopistolaki ja sen myötä muuttuneet rahoitusjärjestelmät ovat aiheuttaneet tutkimushenkilökunnan työskentelyä vaikeuttavia teknisiä ongelmia. Yliopistot ovat muuttuneet liiketoimintaympäristöksi, jossa taloushallinto toimii edelleen valtion viraston rakenteella. Tutkimustoimintaa haittaa mm. siirrettävien rahaerien puuttuminen. Kokonaiskustannusmalli on raskas ja monimutkainen hallintomalli, jonka myötä apurahojen myöntömäärät ovat vähentyneet. Apurahojen myöntösummat eivät ole kuitenkaan kasvaneet tutkijan näkökulmasta eikä malli ole vähentänyt rahoituksen pirstaleisuutta. SHOKit (Strategisen osaamisen huippukeskittymät) eivät ole tuoneet neurotieteen alueelle edistystä. Terveyden ja hyvinvoinnin strategisen huippuosaamisen keskittymä, SalWe, jonka alueelle neurotiede luonnollisesti kuuluu, on tällä hetkellä kanavoitu lähinnä laitekehityksen ja ravitsemuksen tukemiseen. Työryhmä korostaa, että SHOKeissa painotetaan liikaa keksintöjä ilman innovaatioita. Kehittämisen varaa olisi siinä, miten kanavoida teollisuus hyödyntämään aivotutkimusta ja päinvastoin. Erityisesti aivosairauksiin suunnattuun lääkekehitykseen tarvittaisiin panostusta, sillä isojen lääketehtaiden fokus on keskushermoston ulkopuolella. Pieniä ja keskisuuria eurooppalaisia (siis ei pelkästään suomalaisia) yrityksiä tulisi tukea lääke- ja potilastutkimusten sekä apulaitteistojen kehittämiseksi yhdessä neurotieteen tutkijoiden kanssa. Voisiko esimerkiksi SHOKeja ja muuta Tekes-rahoitusta kanavoida tähän? B. Tieteenalan kehitys ja kansainvälinen taso Neurotiede on tieteidenvälinen ala, jonka kansainvälistä tasoa on tilastollisesti vaikea arvioida bibliometriikan ja rahoitustilastojen puuttuessa, sillä vuoteen 2010 asti neurotiede on sisällytetty muihin tieteisiin. Jatkossa olisi tärkeää saada koko neurotieteen alan spektri luokituksen alle. Myös psykologian asemaa luokituksessa tulisi tarkemmin arvioida, sillä psykologit ovat usein mukana neurotieteen alan kliinisissä tutkimuksissa ja käyttäytymistestauksissa. Suomessa neurotiede on huomattavan suuri tieteenala ja vahvuusala, jonka kansalliset ja kansainväliset yhteydet ovat kehittyneitä. Suurimmat neurotieteen keskittymät ovat Helsingin yliopistossa (Neurotieteen tutkimuskeskus, Biotieteiden laitos, Biolääketieteen laitos ja Biotekniikan instituutti), Aalto-yliopistossa (Kylmälaboratorio ja Lääketieteellisen tekniikan ja laskennallisen tieteen laitos) ja Itä-Suomen yliopistossa (Kuopion A.I. Virtanen Instituutti ja Lääketieteen laitos). Lisäksi Turussa on useita neurotieteen tutkimusryhmiä Turku Brain & Mind Centerin (ml. PET-keskus) yhteydessä ja Oulussa biofysikaalisen neurotieteen tutkimusryhmä. Yliopistot ovat profiloituneet varsin selkeästi eikä neurotutkimuksessa niiden välillä ole suurta päällekkäisyyttä. Keskittymien välisen yhteistyön kehittäminen edelleen on kuitenkin erittäin 2
tärkeää. Verkostoituminen lisää monitieteisen tiedon omaksumista ja infrastruktuurien hyödyntämistä mm. Biokeskus Suomen kautta. Neurotieteen alalla toimii vuonna 2012 ainoastaan yksi Suomen Akatemian huippuyksikkö: Molekulaarisen ja integratiivisen neurotieteen huippuyksikkö (johtaja Mart Saarma). Akatemiaprofessoreita neurotieteen alalla on vuonna 2012 kolme: Riitta Hari (Aalto-yliopisto), Riitta Salmelin (Aalto-yliopisto) ja Mart Saarma (Helsingin yliopisto) ja FiDiPro-professoreita (Finland Distinguished Professor Programme) laskennallisen neurotieteen alalla Aalto-yliopistossa kaksi: Josef Rauschecker ja János Kertész. Työryhmän jäsenet eivät usko FiDiPro -rahoitusmuodon erityisemmin hyödyttävän Suomen tieteen kehitystä. Paremmaksi vaihtoehdoksi ehdotettiin houkuttelevan rahoituksen kohdentamista nuorempiin huippututkijoihin, joiden sitouttaminen Suomen tiedeyhteisöön aktivoisi koko tiedekenttää. Neurotieteen tämän hetken hot spot -alueita ovat erityisesti 1) neuroinformatiikka, joka soveltuu ihmisen aivojen perustutkimukseen sekä yksilölliseen sairauksien hoitoon; 2) elävien eläinten aivojen kuvantaminen, jossa pystytään solutason mekanistiseen tutkimiseen ja yhdistämään hienorakennemuutokset käyttäytymiseen; 3) epigenetiikka (paradigmojen muutokset); 4) ravitsemuksen vaikutus aivojen toimintaan; ja 5) biomarkkerit yksilölliseen sairauksien hoitoon. C. Tutkijanura ja tohtorikoulutus Neurotieteen alan tohtorikoulutettavia opiskelee ainakin seuraavissa suomalaisissa tohtoriohjelmissa yhteensä noin 125 rekisteröityä opiskelijaa/vuosi, joista noin 35 % opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella: Finnish Graduate School of Neuroscience (50 opiskelijaa) Doctoral Program in Molecular Medicine (54 opiskelijaa) Helsinki Graduate Program in Biotechnology and Molecular Biology (6-7 opiskelijaa) Graduate School in Pharmaceutical Research (4 opiskelijaa) Turku Doctoral Programme of Biomedical Sciences (2-3 opiskelijaa) Drug Discovery Graduate School (4 opiskelijaa) National Doctoral Programme in Informational and Structural Biology (1-2 opiskelijaa) Biocenter Oulu Doctoral Program (1 opiskelija) Tohtoriohjelmista valmistuneet neurotieteen tohtorit ovat sijoittuneet työmarkkinoille seuraavasti (FGSN-tohtoriohjelmasta väitelleiden työuran seuranta vuosina 1998-2011, väitelleitä yhteensä 71): 70 % on jatkanut post doc -vaiheeseen (näistä puolet ulkomaisiin ja puolet kotimaisiin yliopistoihin), 13 % sairaaloihin, 13 % teollisuuteen, 3 % tutkimuslaitoksiin ja 3 % julkishallintoon. Yleisesti ottaen neurotieteen tohtorien työllisyystilanne on erittäin hyvä. Sekä tutkija- että asiantuntijatohtorien tarve neurotieteen alalla on suuri väestön vanhenemisen ja aivosairauksien yhteiskuntaa kuormittavan taakan takia. Tohtoreiden sijoittumista muihin kuin akateemisiin tutkimustehtäviin edistetään tohtoriohjelmien monipuolisella koulutustarjonnalla. Yhtenä erinomaisena malliesimerkkinä toimii Tohtoreita yrityksiin -hanke, jota rahoittavat mm. 3
Uudenmaan ELY-keskus, Helsingin ja Espoon kaupungit sekä Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto. Hankkeen tavoitteena on tohtorikoulutuksen kehittäminen siten, että se antaa paremmat valmiudet vaativiin asiantuntijatehtäviin myös tutkimussektorin ulkopuolella. Lisäksi parannetaan yritysten ja tohtoriohjelmien (yliopistojen) välistä vuorovaikutusta ja koulutetaan myös yritysten tarpeita ajatellen osaavaa työvoimaa. Tutkijakoulutukiryhmän lausunto tohtorinkoulutuksen kehittämiseksi huolestuttaa työryhmän jäseniä. Huolena on erityisesti tohtorinkoulutuksen laadun heikentyminen, mikäli Suomen Akatemian järjestämä kilpailtu hakumenetelmä puretaan. Vaarana on myös, että tohtorinkoulutukseen varattu rahoitus hukkuu yliopistojen muihin rahoituskohteisiin, jos opetusja kulttuuriministeriön tohtorinkoulutuspaikkoihin varattu rahoitus ohjataan suoraan yliopistoille ilman siihen osoitettua korvamerkintää. Neurotieteen työryhmä kannattaa ehdottomasti kilpaillun rahoitusmenetelmän säilyttämistä Suomen Akatemialla tohtorinkoulutuksen laadun ja jatkuvuuden säilyttämiseksi. Tohtorikoulutuksen muuttuvassa tilanteessa on myös huomioitava se, että kansallisten verkostokoulujentoiminta vaikeutuu oleellisesti. Nämä muutokset ovat olleet myös taustana päätökselle kansallisen neurotieteen tutkijakoulun (Finnish Graduate School of Neuroscience, FGSN) lakkauttamiseksi vuonna 2013. Neurotieteen tohtorinkoulutus korvataan jatkossa paikallisilla tohtoriohjelmilla (ml. Helsingin ja Aalto-yliopiston yhteisellä tohtoriohjelmalla Doctoral Program Brain & Mind). Tohtorikoulutettavien paikat myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja kaikkien neurotieteen tohtoreiden monialainen koulutus on turvattava! D. Liikkuvuus ja verkostot Kansallinen ja kansainvälinen verkostoituminen on neurotieteen alalla viime vuosikymmenen aikana lisääntynyt merkittävästi isojen kansainvälisten tutkimushankkeiden kautta. Tutkimuskonsortioihin ja kansainvälisiin infrastruktuureihin verkostoitumista tulisi kuitenkin kehittää edelleen. Suomessa neurotieteen alalla on kansainvälisten tutkijoiden osuus suuri. Helsingin yliopistossa neurotieteen tutkimusyksiköissä on hyviä kansainvälisiä tutkijatohtoreita jo varsin paljon, mutta muihin yliopistoihin kansainvälisiä post doc -tutkijoita tarvitaan vielä lisää. On opittava markkinoimaan omia vahvuuksia paremmin kansainvälisen houkuttavuuden kasvattamiseksi. Opiskelijoiden ja jatko-opiskelijoiden kiinnostuksen hiipuminen tutkijanuraa kohtaan on vähentänyt intoa post doc -vaiheen suorittamiseen ulkomailla. Tämä on kaikkia luonnontieteen aloja koskeva huolestuttava piirre, koska kokemus ulkomaisista yliopistoista on tutkijan koulutuksessa tärkeää. Eurooppalaisten laboratorioiden houkuttavuus on kuitenkin lisääntynyt suhteessa Yhdysvaltoihin. Tohtoriohjelmien välinen yhteistyö tohtorinkoulutuksen muuttuvassa tilanteessa on entistä tärkeämpää tutkijoiden liikkuvuuden ja verkostoituminen lisäämiseksi. Tohtoriohjelmien kautta tohtorikoulutettavat ovat voineet hakea avustusta tutkimustyötään tukevia kurssimatkoja tai laboratoriovierailuja varten. Tätä toimintaa olisi tuettava jatkossakin, koska Suomen Akatemian ja säätiöiden apurahat on yleensä suunnattu vasta post doc -vaiheen tutkijoille. 4
Tohtoriohjelmien osallistuminen kansainvälisiin koulutusverkostoihin on lisääntynyt. BRIC-maista (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina) erityisesti Venäjä on neurotieteen alalla tärkeä yhteistyökumppani. CIMO Winter School on tuonut jo 15 vuoden ajan lahjakkaita venäläisiä opiskelijoita suomalaisiin yliopistoihin väitöskirjatyöntekijöiksi neurotieteellisiin projekteihin. FGSN-tohtoriohjelma (Kai Kaila, Helsingin yliopisto) koordinoi EU-rahoitteista Tempus-ohjelman projektia Postgraduate training network in biotechnology of neurosciences (BioN), joka kehittää neurotieteellistä yhteistyötä ja tohtorinkoulutusverkostoa venäläisten ja eurooppalaisten yliopistojen välille (6 partneriyliopistoa Venäjällä ja 5 EU-maissa). Helsingin yliopiston ja kiinalaisen Wuhan-yliopiston välinen yhteistyö on myös toiminut jo useiden vuosien ajan erityisesti biotieteellisen alan nuorten tutkijoiden rekrytointikanavana Suomeen. Tällaisia paikallisia opiskelijoiden valintamenetelmiä tarvittaisiin myös mm. Intiaan, jotta Suomeen voitaisiin helpommin rekrytoida lahjakkaita nuoria neurotieteen tutkijoita. Kansallisen verkostoitumisen kannalta on Suomen Aivotutkimusseuran toiminta ollut tärkeässä asemassa. Se toimii myös siltana eri tohtoriohjelmissa opiskelevien neurotieteen tohtorikoulutettavien välillä Euroopan laajuisesti (FENS:n kautta). E. Tutkimuksen infrastruktuurit Monitieteellisten kampusten kehittäminen on huomattavasti parantanut neurotieteellisten metodologioiden ja laitteistojen saatavuutta eri yliopistoissa ja niiden välillä. Neurotieteen osuutta kansallisissa infrastruktuurirakenteissa pitää edelleen vahvistaa siten, että kehitetään toisiaan täydentäviä, yliopistojen profiloitumista tukevia ja interaktioihin kannustavia neurotieteellisiä infrastruktuureja. Keskitetyt infrastruktuurihaut sekä kansallisella että yliopistojen tasolla ovat tärkeitä suurten laitteistojen hankinnan ja tutkimuksen kehittymisen kannalta. Biokeskus Suomella on erittäin suuri merkitys suomalaisen tutkimuksen infrastruktuurirakenteelle ja teknologisten platformien asiantuntemuksen ylläpitämiselle ja kehittämiselle. Biokeskus Suomen kautta ovat neurotieteen tutkijoiden käytössä mm. MRI- ja PET-keskukset sekä malliorganismeihin erikoistuneet yksiköt. Muita tärkeitä neurotieteen infrastruktuureja ovat mm Kylmälaboratorion aivokuvantamisyksikkö ja Euroopan aivopankit (BrainNet Europe, ml. Kuopio). F. Muut mahdolliset tieteenalan kannalta tärkeät kysymykset Euroopan komission 7. puiteohjelman yhteyteen on perustettu Euroopan tutkimusalueen ERA:n (European Research Area) joint programming, jonka ensimmäiseksi teemaksi on ehdotettu neurodegeneratiivisia sairauksia. Tämä kansallisten rahoitusorganisaatioiden ylläpitämä rahoitusmuoto on kuitenkin kokonaisuudessaan vähäinen ja erillistä aivotutkimukseen suunnattua EU-rahoitusta tarvitaan kuten ECNP/EBC -katsauksissa 1,2 todetaan. Alan rahoitustarvetta on korostettava sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Työryhmä ehdottaa perustettavaksi Suomen Akatemian ja Tekesin alaiseksi elimeksi neurotieteen neuvottelukuntaa/ohjelmaa, jota kautta Suomen neurotieteen tutkijat voisivat yhteisellä äänellä vaikuttaa Euroopan komission tulevien puiteohjelmien rakenteisiin ja muihin tärkeisiin tiedepoliittisiin asioihin. On tärkeää saada esitettyä EU:n työelimille suomalaisen neurotieteen vahvuudet ja erityistarpeet. 5
Monitieteiselle neurotutkimukselle tarvittaisiin myös uusia rahoitusinstrumenttimalleja mm. tutkijalähtöisten innovaatioiden kehittämiseen. Tekesin ja Suomen Akatemian rahoitusmallien hybridi voisi tukea strategisia uusia avauksia ja tutkijan ja yritysten yhteistyön kehittämistä. Tärkeää olisi kuitenkin kehittää rahoitusmalleja niin, että yhteistyökumppanina voisi olla esimerkiksi eurooppalainen lääke- tai laitefirma. ECNP/EBC Report 2011: 1) Cost of disorders of the brain in Europe 2010. On behalf of the CDBE2010 study group: Gustavsson A, Svensson M, Jacobi F, Allgulander C, Alonso J, et al. EurNeuropsychopharmacol. 2011 Oct;21(10):718-779.http://www.europeanbraincouncil.org/projects/CDBE/2010/ 2) The size and burden of mental disorders and other disorders of the brain in Europe 2010. Wittchen HU, Jacobi F, Rehm J, Gustavsson A, Svensson M, et al. EurNeuropsychopharmacol. 2011 Sep;21(9):655-79. 6