KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2011 vp Kotikuntalain muutoksen toteutuminen Eduskunnan puhemiehelle 1.1.2011 voimaan tullut kotikuntalaki antaa mahdollisuuden laitoshoitoa, asumispalveluja ja perhehoitoa tarvitseville jatkossa valita entistä vapaammin kotikuntansa. Edellä mainitut henkilöt voivat jatkossa valita uudeksi kotikunnakseen sen kunnan, jonka alueella olevassa toimintayksikössä tai asunnossa he tosiasiassa asuvat. Kotikunnan muuttumista koskevissa rajoituksissa todetaan, että henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa mm. hoidosta perhehoidossa tai laitoshoidossa taikka asumisesta asumispalvelujen avulla. Kotikuntalaki on vastoin YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevaa yleissopimusta, ja laki ei määrittele yksiselitteisesti ja tarkkarajaisesti sitä ryhmää, jota perusoikeuden rajoitus koskee. Lakiin kirjatut sanamuodot saattavat jopa laajentaa ryhmää, joka aiemmin kuului muutto-oikeuden rajoituksen piiriin. Laki ei näin ollen näyttäisi täyttävän perustuslain vaatimuksia. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että kotikuntalaki täyttää perustuslain vaatimukset vammaisen henkilön osalta silloin, kun hänellä on tarve vaihtaa kotikuntaa ja onko hallituksella jo jotain tietoa siitä, miten tehty lakimuutos on konkretisoitunut kotikunnan muutoksina? Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2011 Katri Komi /kesk Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Katri Komin /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 62/2011 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että kotikuntalaki täyttää perustuslain vaatimukset vammaisen henkilön osalta silloin, kun hänellä on tarve vaihtaa kotikuntaa ja onko hallituksella jo jotain tietoa siitä, miten tehty lakimuutos on konkretisoitunut kotikunnan muutoksina? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Kotikuntalakiin ja sosiaalihuoltolakiin vuoden 2011 alussa voimaan tulleiden muutosten tavoitteena on turvata kaikille vapaa muutto-, asuinpaikka- ja kotikuntaoikeus sekä muuttaa lainsäädäntöä niin, ettei se ole ristiriidassa perustuslain 9 :n liikkumisvapaaoikeuden kanssa ja vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen kanssa. Uudistus toi henkilölle, jonka kotikunta on sijoittanut asumaan toisen kunnan alueelle esimerkiksi laitoshoitoon tai asumispalveluyksikköön, lakisääteisen oikeuden valita tosiasiallisen kunnan kotikunnakseen. Kotikunnan valinnalle ei tarvitse esittää perusteluja. Valintaoikeuden käyttäminen edellyttää, että hoidon tai asumisen arvioidaan kestävän tai se on kestänyt yli vuoden. Uudistus paransi myös niiden henkilöiden asemaa, jotka haluavat omasta aloitteestaan muuttaa nykyisestä kotikunnastaan toiseen kuntaan mutta eivät ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn takia kykene asumaan siellä itsenäisesti. Nämä henkilöt ovat useimmiten laitoshoidossa tai ympärivuorokautisia palveluja antavassa asumispalveluyksikössä asuvia iäkkäitä henkilöitä, jotka haluavat muuttaa lähelle omaisiaan. Uuden sosiaalihuoltolainsäädännön mukaan tällaiset henkilöt voivat hakea tarvitsemiaan palveluja haluamastaan kunnasta. Palvelutarpeen arviointi tapahtuu hakemuksen saaneessa kunnassa yhteistyössä hakijan ja hänen nykyisen kotikuntansa kanssa. Muuttoa haluava henkilö on palvelun hakijana samassa asemassa kunnassa jo asuvien, vastaavia palveluja tarvitsevien henkilöiden kanssa. Henkilön ei tarvitse esittää muutolle mitään perusteluja. Palvelun varmistuttua ja muuton tapahduttua myös kotikunta muuttuu. Edellä kuvatuissa tapauksissa aiemmalla kotikunnalla on korvausvastuu uuden kunnan myöntämien palvelujen tosiasiallisista kustannuksista. Vammaiset ja iäkkäät henkilöt, jotka asuvat omassa vuokra- tai omistusasunnossaan ja kykenevät itsenäiseen asumiseen avohuollon palvelujen avulla, eivät lähtökohtaisesti kuulu uuden lainsäädännön piiriin. Heidän muuttonsa kunnasta toiseen voi tapahtua omatoimisesti aivan tavallisena muuttona kuten aiemminkin. Uudistuksen tarkoituksena ei ole ollut heikentää minkään ryhmän asemaa, vaan turvata se, että perustuslaissa säädetty yksilön oikeus vapaasti valita oma asuinpaikkansa toteutuisi entistä paremmin erityisesti vanhusten ja vammaisten henkilöiden kohdalla. Kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain muutosesitystä käsitellyt eduskunnan hallintovaliokunta pyysi asiasta lausunnon perustuslakivaliokunnalta. Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, että kotikunnan valintaoikeuden laajentaminen lakiesityksessä ehdotetulla tavalla myötävaikut- 2
Ministerin vastaus taa asuinpaikan valintamahdollisuuden tosiasialliseen parantumiseen ja on siten sopusoinnussa perustuslain 9 :n 1 momentin kanssa, joka koskee oikeutta valita asuinpaikkansa. Perustuslakivaliokunta totesi toisaalta lausunnossaan myös, että nykytila saattaa olla pulmallinen yhdenvertaisuutta koskevan perustuslain 6 :n 2 momentin kannalta, koska erotteluperusteena on vain henkilön hoitomuoto, joka liittyy hänen terveydentilaansa, mikä on mainitussa perustuslain kohdassa kielletty erotteluperuste. Perustuslakivaliokunta katsoi, että asiaa on kuitenkin mahdoton arvioida ilman kattavaa selvitystä. Näin ollen hallintovaliokunta ei ehdottanut lakiehdotusten muuttamista, mutta korosti uudistuksen seurannan tärkeyttä. Eduskunta edellytti hyväksyessään lait kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta, että hallitus 1) seuraa tarkkaan uudistuksen vaikutuksia muun muassa kuntien välisiin kustannuksiin sekä 2) selvittää itsenäisesti asuvien ja avohuollon piirissä olevien henkilöiden kotikunnan määräytymiseen liittyvät eri kysymykset ja ryhtyy tarvittaessa valmistelemaan lainsäädännöllisiä muutoksia. Hallitus on myös ohjelmassaan sitoutunut selvittämään tarpeet uudistaa kotikuntalaki niin, että itsenäisesti asuvien, avohuollon piirissä olevien henkilöiden oikeus valita kotikunta toteutuu. Sosiaali- ja terveysministeriön näkemyksen mukaan kotikuntalakiin ja sosiaalihuoltolakiin tehtyjen muutosten jälkeen nykyinen lainsäädäntö täyttää YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen vaatimukset liikkumisvapauden osalta. Sosiaali- ja terveysministeriöllä ei ole toistaiseksi käytössä valtakunnallista tietoa siitä, kuinka paljon kotikunnan muutoksia on tapahtunut uuden lainsäädännön perusteella. Eduskunnan edellyttämän seurannan tulokset raportoidaan vuoden 2013 aikana, ja niiden perusteella ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin. Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 2011 Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 62/2011 rd undertecknat av riksdagsledamot Katri Komi /cent: Vad tänker regeringen göra för att lagen om hemkommun ska uppfylla kraven i grundlagen beträffande personer med funktionsnedsättning och deras behov av att byta hemkommun och har regeringen redan uppgifter om hur lagändringen i praktiken har påverkat bytena av hemkommun? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Syftet med de ändringar i lagen om hemkommun och socialvårdslagen som trädde i kraft i början av 2011 är att dels ge alla rätt att flytta fritt och fritt välja sin boningsort och hemkommun, dels ändra lagstiftningen så att den inte står i strid med grundlagens 9 om rörelsefrihet och FN:s konvention om rättigheter för personer med funktionsnedsättning. Reformen ger personer som av sin hemkommun har placerats i en annan kommun, exempelvis i institutionsvård eller i boendeserviceenheter, lagstadgad rätt att välja den faktiska kommunen som sin hemkommun. Personen behöver inte motivera valet av hemkommun. Rätten att välja förutsätter att vården eller boendet i den andra kommunen bedöms vara eller har varat över ett år. Reformen förbättrade ställningen också för personer som på eget initiativ vill flytta från sin nuvarande hemkommun till en annan kommun, men som på grund av ålder, funktionsnedsättning eller någon annan liknande orsak inte kan bo självständigt. Det är vanligen fråga om äldre personer som vårdas på institution eller bor i en boendeserviceenhet med service dygnet runt och som vill flytta närmare sina anhöriga. Enligt den nya socialvårdslagstiftningen kan dessa personer ansöka om den service de behöver i den kommun de väljer. Bedömningen av servicebehovet görs i den kommun som tagit emot ansökan i samarbete med sökanden och dennes nuvarande hemkommun. En person som vill flytta och ansöker om service är i samma ställning som dem som redan bor i kommunen och är i behov av liknande service. Personen behöver inte ange någon orsak till flytten. När personen har fått bekräftat att servicen kommer att ordnas och flytten genomförts ändras också hemkommunen. I de fall som beskrivs ovan är den tidigare hemkommunen skyldig att ersätta de faktiska kostnaderna för den service som den nya kommunen har beviljat. Den nya lagstiftningen omfattar i princip inte personer med funktionsnedsättning och äldre som bor i egen hyres- eller ägarbostad och kan bo självständigt med stöd av tjänster inom öppenvården. Dessa kan själva precis som tidigare på vanligt sätt flytta från en kommun till en annan. Syftet med reformen har inte varit att försvaga ställningen för någon enskild grupp, utan att säkerställa att individens rätt enligt grundlagen att fritt välja bostadsort kan tillgodose bättre än för närvarande, i synnerhet i fråga om åldringar och personer med funktionsnedsättning. Riksdagens förvaltningsutskott, som behandlat förslagen till ändringar av lagen om hemkommun och socialvårdslagen, har begärt utlåtande i frågan från grundlagsutskottet. I utlåtandet konstaterar grundlagsutskottet att en utvidgning av 4
Ministerns svar rätten att välja hemkommun på det sätt som föreslås i lagpropositionen bidrar till att möjligheten att välja bostadsort de facto förbättras och står således i samklang med bestämmelsen i 9 1 mom. i grundlagen om rätten att välja bostadsort. I utlåtandet konstaterar utskottet å andra sidan också att nuläget kan vara problematiskt med avseende på 6 2 mom. i grundlagen som gäller jämlikhet, eftersom den enda särbehandlingsgrunden är vårdformer som har med hälsotillståndet att göra och enligt bestämmelsen i grundlagen är detta en förbjuden särbehandlingsgrund. Grundlagsutskottet anser dock att det utan djupgående utredningar inte är möjligt att ta ställning till frågan. Förvaltningsutskottet har därför föreslagit att lagpropositionen inte ändras, men betonar vikten av att reformen följs upp. I samband med godkännandet av lagarna om ändring av lagen om hemkommun och socialvårdslagen förutsatte riskdagen att regeringen 1) noga bevakar hur reformen påverkar bland annat kostnadsfördelningen mellan kommunerna och 2) utreder alla aspekter kring hemkommunen för personer som bor självständigt och omfattas av öppenvården och i förekommande fall tar itu med att bereda ändringar i lagstiftningen. Också i sitt program har regeringen förbundit sig att klarlägga behoven av att förnya lagen om hemkommun så att personer som bor självständigt och omfattas av öppenvård ska få rätt välja hemkommun. Efter ändringarna i lagen om hemkommun och socialvårdslagen anser social- och hälsovårdsministeriet att nuvarande lagstiftning för rörelsefrihetens del uppfyller kraven i FN:s konvention om rättigheter för personer med funktionsnedsättning. Social- och hälsovårdsministeriet har ännu inte tillgång till några landsomfattande uppgifter om i hur stor omfattning personer har bytt hemkommun med stöd av den nya lagstiftningen. Resultaten av den uppföljning som riksdagen förutsatte kommer att rapporteras under 2013 och utifrån dem vidtas nödvändiga åtgärder. Helsingfors den 23 september 2011 Omsorgsminister Maria Guzenina-Richardson 5