Tulevaisuuden tärkein kasvuala on sivistys

Samankaltaiset tiedostot
Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taideja kulttuurielämästä? Taiteen edistämiskeskuksen alueprofiiliaineiston esittelyä Etelä-Savon näkökulmasta

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta

Pieksämäki VERSO ja MATKALAUKUT :

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi

strategia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0156/153. Tarkistus. Isabella Adinolfi, Rosa D'Amato, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!

Suosittelemme taidetta jokaiselle

Ajankohtaista ministeriöstä

Luovasti erottautuen maailmalle

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM

Selvittäjien raportti. Kalevi Kivistö

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Romanitaiteen näkyvyys Taiteen edistämiskeskuksessa

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)

Taiteen, kulttuurin ja muun harrastustoiminnan (extended education) merkitys koululaisten hyvinvoinnille

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen. Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja, OKM

Kulttuuripolitiikan strategiset tulevaisuuslinjaukset Museoalan keskustelutilaisuudessa Ylijohtaja Riitta Kaivosoja Opetus- ja

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Terveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan tavoitteet

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Kirjasto on. arjen luksusta. Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle.

Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Kansallinen CAP27-valmistelu ja yhteensovitus rakennerahastojen kanssa

Mitä on luova talous? Luovat toimialat ja niiden kehityssuuntia

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA Hallinnonalan rakennerahastopäivät Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Luovan talouden kehittämishaasteet

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt?

Megatrendit ja kulttuurialan muutos Työpajan purku

Osaamisella ja luovuudella hyvinvointia

TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Kulttuurin aluetietoperustan työpaja

SATAKUNNAN KULTTUURIFOORUMI

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma

Kulttuuri sivistyskunnassa - mitä muutoksia tulossa?

Kulttuuripolitiikan yhteys EUn innovaatio ja aluepolitiikkaan

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM KUPO Berden Iina(OKM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

Kuntien näkökulma kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelupalveluihin Kunnat kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden järjestäjänä

Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Sivistyksessä Suomen tulevaisuus. KOULUTUS 2030 Pitkän aikavälin kehittämistarpeet ja tavoitteet Opetusministeri Henna Virkkunen

PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA!

Kulttuuri- ja opetussektorin yhteistyö Lastenkulttuuripoliittinen ohjelmaehdotus ja sitä tukevat hankkeet. Saara Vesikansa 1.10.

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi

Äänestä ehdokasta, joka

Starttipaketti EU biotalousstrategiaan pohjautuvaan työpajaan. Mirva Naatula

Hyvän mielen valtuusto Turkuun

Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa. Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori

Museolain ja kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. Päivi Salonen Kulttuuriympäristöt voimavarana seminaari Oulu 25.1.

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Muutama teema. Heikki Mannila

SATA - Saavutettava lastenkulttuuri ja taiteen perusopetus

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

Suomen Kulttuurirahasto

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista

Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

Toimintalinjan 4 erityistavoitteesta 9.1. esitetään hylättäväksi hankkeet:

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

SUOMALAINEN MUSIIKKI VALTAVA KASVUN MAHDOLLISUUS ... JOS NÄMÄ ONGELMAT RATKAISTAAN

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

Transkriptio:

Hyväksytty puoluehallituksessa 23.11.2018 Tulevaisuuden tärkein kasvuala on sivistys Keskustan kulttuuritavoitteet 2019 2023 Tulevaisuuden tärkein kasvuala on sivistys Tulevaisuudessa kaiken on oltava kestävällä pohjalla ympäristön, talouden ja hyvinvoinnin. Tavaramäärät ja kulutus eivät voi kasvaa loputtomiin. Keskustan kulttuurilinjaus rakentuu ajatukselle, jonka mukaan tulevaisuuden kasvu syntyy luovuuden ja sivistyksen kasvusta. Taiteella ja kulttuurilla on kyky tukea meitä matkalla muutoksessa kohti kestävää kehitystä. Suomessa on hienoa menestystä taiteen eri saroilla. Kulttuuripalvelut, kuten kirjastot, elokuvat, musiikki, teatteri, taidenäyttelyt ja monet muut ilmaisun muodot tavoittavat lähes jokaisen suomalaisen. Tekijämme tarjoavat unohtumattomia elämyksiä ja luovat kuvaa Suomesta maailmalla. Keskustan kulttuuripolitiikan tärkeimpiä lähtökohtia on taiteen saatavuuden ja saavutettavuuden parantaminen. Jokaisella suomalaisella pitää olla mahdollisuudet harrastaa ja nauttia kulttuurista omiin lähtökohtiin ja asuinpaikkaan katsomatta. Haluamme vahvistaa Suomen monipuolista kulttuuritarjontaa tuomalla taidetta yhä useampien ihmisten saataville. KESKUSTAN KULTTUURILINJAUS Keskustan politiikkalinjaukset 2018 Avaintoimijoita ovat kunnat. Niiden tehtävänä on vahvistaa paikallista elinvoimaa ja kulttuuritarjontaa. Kulttuurin näkökulma pitää huomioida kunnallisessa päätöksenteossa entistä paremmin. Lasten lukutaidosta huolehtiminen, maksuttomat harrastusmahdollisuudet sekä kuntien kulttuuripalveluiden turvaaminen ovat esimerkkejä siitä, jossa lisäpanostuksilla saavutetaan kauaskantoisia tuloksia. Kymmenen toimenpide-ehdotusta kiinnittävät huomion tekijöihin, joissa taiteella kulttuurilla on mahdollisuus toimia yhteiskunnan tasapainottajana ja tarjota uudenlaisen kasvun eväitä. Valtakunnan tasolla haluamme tarjota suomalaiselle taide- ja kulttuurielämälle jatkuvuutta ja epäkohtien korjaamista sekä tukea uusiin avauksiin. Kärkiehdotuksena on kokonaan uuden rahoitusmuodon luominen suomalaiselle kulttuurille. 1 Keskusta tiivistää ja priorisoi politiikkalinjauksistaan eduskuntavaaliohjelmansa tavoitteet. Ne sovitetaan talouden raameihin.

2 Toimenpiteet 10+1 KÄRKITAVOITE + Tase töihin kulttuurille! Suomalainen luovuus tarvitsee kokonaan uutta rahoitusta. Keskusta ehdottaa, että valtio perustaa ja pääomittaa uuden kulttuuria ja luovia aloja tukevan rahaston Olympiarahaston tavoin. TOIMENPIDE-EHDOTUS 1 Varhain kiinni kulttuuriin. Suomalainen suunnitelmallinen kulttuurikasvatusmalli on saanut kansainvälistä tunnustusta. Laadittujen kulttuurikasvatussuunnitelmien toimeenpanoon tarvitaan lisäpanostuksia. Tavoitteena on, että jatkossa jokaisesta koulusta löytyy toimiva ja monipuolinen kulttuurikasvatussuunnitelma. TOIMENPIDE-EHDOTUS 2 Lapsille ja nuorille maksutonta harrastetoimintaa koulupäivän yhteyteen. Kouluun on tuotava lisää harrastetunteja sekä tiloja ja välineitä omatoimiseen harrastamiseen. Tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus maksuttomaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä. TOIMENPIDE-EHDOTUS 3 Kaikki kirjan äärelle. Lukutaidon hajonta on Suomessa liian suurta ja lukutaidon taso heikkenee. Peruskoulun ja kirjastojen ohella on tuettava lasten lukutaidon kehittymistä jo varhaislapsuudessa. Jatketaan johdonmukaista työtä lukutaidon ja lukemisen edistämiseksi kodeissa ja koulussa. TOIMENPIDE-EHDOTUS 4 Kulttuurin aseman vahvistaminen. Taideja kulttuurialan osaaminen kietoutuu jatkossa yhä enemmän yhteiskunnallisen vakauden, uudistumiskyvyn ja hyvinvoinnin kysymyksiin, jotka koskettavat kaikkia sektoreita. Kulttuurin ja luovan talouden edistäminen on nähtävä poikkihallinnollisena kysymyksenä. Kulttuuri- ja taidepolitiikka on asemoitava valtionhallinnossa uudelleen. Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset on huomioitava paremmin yhteiskunnan eri sektoreilla. Tämä voidaan toteuttaa ennakkoluuttomasti esimerkiksi laajentamalla prosenttitaiteen periaatetta. TOIMENPIDE-EHDOTUS 5 Elävä perintö yhdistäjäksi. Suomi on sitoutunut eurooppalaiseen kulttuuriperintöajatteluun, jossa aineeton kulttuuriperintö nähdään yhteiskuntarauhaa ja demokratiaa vahvistavaksi tekijäksi. Aineettoman kulttuuriperinnön suojelu- ja kehittämisresursseja tulee jatkossa merkittävästi lisätä. Työtä on myös suunnattava kieli- ja kulttuurivähemmistöjen hyväksi.

TOIMENPIDE-EHDOTUS 6 TOIMENPIDE-EHDOTUS 8 3 Kulttuuri osaksi kuntien hyvinvointikertomuksia. Kulttuuripalveluiden tasapuolisen toteutumisen, kehittämisen sekä kulttuurin hyvinvointivaikutusten seurannan parantamiseksi kuntia tulee ohjeistaa ottamaan kulttuuri mukaan hyvinvointikertomuksiinsa. TOIMENPIDE-EHDOTUS 7 Taiteilijan aseman parantaminen. Valtion taiteilija-apurahan kehitys ei ole viime vuosina seurannut yleistä ansiotason kehitystä ja elinkustannusten nousua. Apurahansaajat joutuvat turvautumaan muihin tulonlähteisiin. Apurahan tasokorotuksella mahdollistetaan taiteilijoiden keskittyminen ammattimaiseen työskentelyyn. Työelämävalmiuksia parannettava. Taidealalle valmistuvien työelämävalmiuksia on parannettava. Toimeentuloon ja rahoitukseen liittyvän osaamisen lisäksi tulee tarkastella työskentelyn mahdollistavan infrastruktuurin, materiaalien ja välineiden saatavuutta. Koulutusorganisaatioita tulee tukea innovaatioissa, joilla taiteen tekijöiden siirtymistä työelämään voidaan helpottaa. TOIMENPIDE-EHDOTUS 9 Valtionosuusjärjestelmän uudistus tarkistettuna loppuun. Valtionosuusjärjestelmän uudistukseen jäi tarkistettavaa paitsi riittävän rahoituksen myös eri taiteen alojen tasa-arvon toteutumisen näkökulmasta. Viedään VOS-järjestelmän uudistus tarkistusten jälkeen loppuun ja luovutaan järjestelmän indeksijäädytyksistä. TOIMENPIDE-EHDOTUS 10 Taide ja kulttuuri kestävässä kehityksessä. Tieteelliset faktat ovat herättäneet tietoisuutemme ilmastonmuutoksesta. Faktojen päivittäinen lisääntyminen ei kuitenkaan ole johtanut muutoksiin elintavoissamme. Taiteella ja kulttuurilla on kyky muuttaa asenteitamme ja auttaa yhteiskuntaa uudistumaan. Rahoitetaan tulevalla vaalikaudella innovaatioita, joissa yhdistyvät taide, tiede ja teknologia.

4 Lapset ja nuoret 1. Varhain kiinni kulttuuriin. Suomalainen suunnitelmallinen kulttuurikasvatusmalli on saanut kansainvälistä tunnustusta. Laadittujen kulttuuri-kasvatussuunnitelmien toimeenpanoon tarvitaan lisäpanostuksia. Tavoitteena on, että jatkossa jokaisesta koulusta löytyy toimiva ja monipuolinen kulttuurikasvatussuunnitelma. 2. Lisää harrastetunteja kouluihin. Koululaiset ovat toivoneet kouluviikkoihinsa lisää harrastetunteja sekä tiloja ja välineitä omatoimiseen harrastamiseen. Kuntia on tuettava siinä, että ne voivat lisätä harrastetuntien määrää, monipuolisuutta ja huolehtia niiden maksuttomana säilymisestä Tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus maksuttomaan harrastukseen koulupäivän yhteydessä 3. Kaikki kirjan äärelle. Lukutaidon hajonta on Suomessa liian suurta ja lukutaidon taso heikkenee. Peruskoulun ja kirjastojen ohella on tuettava lasten lukutaidon kehittymistä jo varhaislapsuudessa. Jatketaan johdonmukaista työtä lukutaidon ja lukemisen edistämiseksi kodeissa ja koulussa. Kulttuuripolitiikan kehittäminen 4. Kulttuurin aseman vahvistaminen. Taide- ja kulttuurialan osaaminen kietoutuu jatkossa yhä enemmän yhteiskunnallisen vakauden, uudistumis-kyvyn ja hyvinvoinnin kysymyksiin. Kulttuuri- ja taidepolitiikka on asemoitava valtionhallinnossa uudelleen. Ala on tuotava politiikanteon ytimeen perustamalla sille ministeriöiden yhteinen strategiaryhmä. 5. Elävä perintö yhdistää. Suomi on sitoutunut eurooppalaiseen kulttuuriperintöajatteluun, jossa aineeton kulttuuriperintö nähdään yhteiskuntarauhaa ja demokratiaa vahvistavaksi tekijäksi. Aineettoman kulttuuriperinnön suojelu- ja kehittämisresursseja tulee jatkossa merkittävästi lisätä. Työtä on myös suunnattava kieli- ja kulttuurivähemmistöjen hyväksi. 6. Kulttuuri osaksi kuntien hyvinvointikertomuksia. Kulttuuripalveluiden tasapuolisen toteutumisen, kehittämisen sekä kulttuurin hyvinvointivaikutusten seurannan parantamiseksi kuntia tulee ohjeistaa ottamaan kulttuuri mukaan hyvinvointikertomuksiinsa. Samalla voidaan kehittää myös vaihtoehtoisia hyvinvoinnin mittaamisen tapoja.

Taitelijat ja taidepolitiikka 7. Taiteilijan aseman parantaminen. Valtion taiteilija-apurahan kehitys ei ole viime vuosina seurannut yleistä ansiotason kehitystä ja elinkustannusten nousua. Apurahansaajat joutuvat turvautumaan muihin tulonlähteisiin. Apurahan tasokorotuksella mahdollistetaan taiteilijoiden keskittyminen ammattimaiseen työskentelyyn. 8. Työelämävalmiuksia parannettava. Taidealalle valmistuvien työelämävalmiuksia on parannettava. Toimeentuloon ja rahoitukseen liittyvän osaamisen lisäksi tulee tarkastella työskentelyn mahdollistavan infrastruktuurin, materiaalien ja välineiden saatavuutta. Koulutusorganisaatioita tulee tukea innovaatioissa, joilla taiteen tekijöiden siirtymistä työelämään voidaan helpottaa. 9. Valtionosuusjärjestelmän uudistus tarkistettuna loppuun. Valtionosuusjärjestelmän uudistukseen jäi tarkistettavaa paitsi riittävän rahoituksen myös eri taiteen alojen tasa-arvon toteutumisen näkökulmasta. Viedään VOS-järjestelmän uudistus tarkistusten jälkeen loppuun. Taide ja kestävä kehitys 10. Taide ja kulttuuri kestävässä kehityksessä. Tieteelliset faktat ovat herättäneet tietoisuutemme ilmastonmuutoksesta. Faktojen päivittäinen lisääntyminen ei kuitenkaan ole johtanut muutoksiin elintavoissamme. Taiteella ja kulttuurilla on kyky muuttaa asenteitamme ja auttaa yhteiskuntaa uudistumaan. Rahoitetaan tulevalla vaalikaudella innovaatioita, joissa yhdistyvät taide, tiede ja teknologia. Toimenpide-ehdotuksiin liittyviä lähteitä sisäiseen käyttöön ja faktan tarkistusta varten: OKM-tiedote Olympiarahaston perustamisesta: https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_ publisher/liikkuva Suomalaiselle kulttuurikasvatushankkeelle Europa Nostra palkinto: https://www.hel.fi/ uutiset/fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/ Koululaiskysely: lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivään: kulttuurikasvatushanke-kulttuurivoltille-eun-ja-europa-nostran-paapalkinto https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publis- her/valtakunnallinen-koululaiskysely-li- saa-harrastetunteja-ja-omatoimista-harras- tamista-koulupaivaan 10 faktaa lukemisesta: http://www.lukukeskus.fi/10-faktaa-lukemisesta-2017/#fakta-3 Faron sopimus ja eurooppalainen kulttuuriperintö: http://www.kulttuuriperintovuosi2018.fi/fi/ajankohtaista/ eurooppalainen-sopimus-kulttuuriperin- Taike esittää taiteilija-apurahan korottamista: noen-yhteiskunnallisesta-merkitykses- tae-voimaan-suomessa-1-9 https://taiteilijalehti.fi/taike-esittaa-sa- taa-uutta-taiteilija-apurahaa-ja-apura- han-korottamista Taiteilijoiden työelämävalmiuksien parantamisesta: http://100puheenvuoroataiteesta. taike.fi/taide-muuttuu-taiteilijan-tyoelama-muuttuu/ Kulttuurin valtionosuusjärjestelmän uudistus: https://minedu.fi/kulttuurivos 5