2
HÄMEEN SETLEMENTTI RY Olemme Kanta-Hämeessä toimiva poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton monialajärjestö, jonka tehtävänä on osallisuuden tukeminen, toimintamahdollisuuksien luominen, sekä yhteiskuntaan vaikuttaminen. Tekemisessämme näkyy monikulttuurinen työote, vapaaehtoistoiminta ja kansalaistoiminnan kehittäminen. Hämeen Setlementin toiminnan lähtökohtana on osallisuuden tukeminen, toimintamahdollisuuksien luominen sekä yhteiskuntaan vaikuttaminen. Järjestön työssä näkyy vahvasti monikulttuurinen työote, vapaaehtoistoiminta sekä kansalaistoiminnan kehittäminen. Toimintaa kehitetään ja laajennetaan tarvelähtöisesti sekä uusiin kokeiluihin lähdetään matalalla kynnyksellä. Toimintamme jakautuu kolmeen toimialaan; kansalaistoimintaan, työllistymistä ja kotoutumista edistävään toimintaan sekä kehittämishankkeisiin. Lisäksi järjestö toimii yhteistyökumppanina tai osatoteuttajana muiden organisaatioiden koordinoimissa toiminnoissa ja hankkeissa. Toimipisteemme ovat Forssassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Riihimäellä. Toimintaa toteutetaan aluetyön näkökulmasta tarjoamalla kuntalaisille matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, joissa vuorovaikutuksen ja yhdessä tekemisen kautta vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Toimintaamme ohjaavat arvot: YHTEISÖLLISYYS Perustamme toimintamme yhdessä tekemiseen, osallisuuteen ja tasavertaisuuteen. KOHTAAMINEN Arvostamme ihmisten yksilöllisyyttä ja erilaisuutta. Annamme tilaa ja aikaa ihmisten kohtaamiselle. Kohtaamme ihmiset tasavertaisina. LUOTTAMUS Olemme luottamuksen arvoinen toimija. Edistämme luottamuksellista ilmapiiriä ja avoimuutta. Luotamme ihmisessä ja yhteisössä oleviin voimavaroihin. Kati Liikonen Toiminnanjohtaja 050 512 6087, kati.liikonen@hameensetlementti.fi 3
Ihmisten keskellä, ihmisten kesken 4
ALUETYÖ Hämeen Setlementin toimipisteet tarjoavat tilat, joissa järjestetään toimintoja yhdessä kävijöiden ja muiden toimijoiden kanssa. Näissä toimipisteidemme kohtaamispaikoissa vuorovaikutuksen ja yhdessä tekemisen kautta vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Toiminta suunnitellaan yhdessä kävijöiden kanssa tukemalla ihmisten ja yhteisöjen omien ideoiden pohjalta lähtevää toimintaa. Tapahtumia, ryhmätoimintoja sekä palveluita kehitetään, järjestetään ja toteutetaan tarpeen mukaan. Toimipisteissämme on viranomaispäivystyksiä alueen tarpeet huomioiden. Kaikki toimipisteet tarjoavat myös työtoimintaa, harjoittelupaikkoja opiskelijoille, vapaaehtoistyön toimintoja sekä mahdollisuuden suorittaa osatutkintoja opinnollistamisen kautta. Marianna Roine Kehittämispäällikkö 045 7731 2015, marianna.roine@hameensetlementti.fi JÄRJESTÖYHTEISTYÖ Järjestöyhteistyössä edistetään koko Kanta-Hämeen alueella sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöjen sekä muiden yhdistysten ja seurojen välistä yhteistyötä. Toimintaa kehitetään yhdistysten kesken, yhdessä kuntien, maakunnan ja sotepalvelujen kanssa. Hämeenlinnan seudulla toimintaa on toteutettu vuodesta 20005 (SILTAyhteistyöverkosto, Kumppanuustalo ja Järjestöpäivä oppilaitoksille). Riihimäen ja Forssan seudulla sekä maakunnan tasolla yhteistyötä, verkostoja ja toimintaa toteutetaan kolmevuotisella Meidän Häme -hankkeella (2017 2020). Järjestöyhteistyön päätiedotuskanavana toimii Kanta-Hämeen yhdistyspalvelu meidanhame.fi. Sara Löyttyjärvi Järjestöpäällikkö 050 564 5991, sara.loyttyjarvi@hameensetlementti.fi 5
KOHTAAMISPAIKKATOIMINTA Kohtaamispaikkatoimintaan kuuluu kävijöiden neuvonta ja ohjaus. Tarjoamme Kumppanuustalolla matalan kynnyksen neuvonta- ja ohjaustyötä selkosuomella erilaisiin elämäntilanteisiin. Toiminta on ruohonjuuritason kotouttavaa työtä ja apua annetaan kotoutumiseen liittyvissä kysymyksissä kuten suomen kielen opiskelussa, asumiseen liittyvissä asioissa, sähköisten palveluiden käyttämisessä, lomakkeiden täyttämisessä ja ulkomaalaisasioiden hoitamisessa. Neuvontaa ja ohjausta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä mm. sosiaalitoimen, oppilaitosten ja muiden yhdistysten kanssa. Kohtaamispaikan neuvonta- ja ohjauspiste päivystää ma to klo 10 15 ja pe 10 14. Pitkäkestoisempiin ohjauksiin voi varata tapaamisajan. Eeva-Stiina Blomqvist Kohtaamispaikan ohjaaja 050 326 9146, eeva-stiina.blomqvist@hameensetlementti.fi HÄMEEN SETLEMENTIN KIELIKERHOT ovat avoimia ja maksuttomia. Osa ryhmistä on suunnattu vain naisille. Ryhmissä opetellaan suomen kielen alkeita helposti, yhdessä vapaaehtoisten avustuksella. Setle Chat Club -suomen kielen keskustelukerhon idea on rohkaista osallistujia ilmaisemaan itseään suomen kielellä sekä tutustua yhdessä suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Ryhmä sopii myös vasta-alkajille! Kielikerhojen lukujärjestys löytyy nettisivuiltamme Tapahtumatosiosta. Jenni Tokpanou Suomen kielen opetustoiminnan ohjaaja 050 374 2433, jenni.tokpanou@hameensetlementti.fi PAAVO-KURSSI Paavo-kurssi on kotoutumista tukeva kurssi pakolaisille, jotka ovat kotoutumiskoulutuksen ulkopuolella. Kurssin tarkoituksena on edistää suomen kielen taitoja ja antaa tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta. Kurssi toteutetaan Hämeenlinnan kaupungin ja Hämeen Setlementin yhteistoimintana. Eevaleena Taala Paavo-kurssin ohjaaja 050 525 9183 eevaleena.taala@hameenlinna.fi 6
KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA Kuntouttavassa työtoiminnassa asiakkaan tavoitteena on saada kokonaisvaltaista tukea työ- ja toimintakyvyn edistämiseen ja arjen hallintaan. Vahvistetaan asiakaan työelämävalmiuksia, työssä tai opinnoissa selviytymistä ja luodaan edellytyksiä työllistymiselle, koulutuksen tai työllistymistä edistäviin palveluihin. Hämeenlinnan kaupungin ostopalveluna toteutettu sosiaalipalvelu on tarkoitettu pitkään työttömänä olleille henkilöille. Työtoimintaa ja sosiaalista kuntoutusta räätälöidään asiakkaalle joustavasti. Hämeen Setlementissä on mahdollisuus suorittaa osatutkintoja useammalta eri alalta. Tässä valmennuksen taustalla toimii Valo-valmennusmalli. Jokaisen henkilön kanssa kartoitetaan ja tunnistetaan jo kertynyt osaaminen ja jatketaan osaamisen tunnustamiseen oppilaitosyhteistyön kautta. Marianna Roine Kehittämispäällikkö 045 7731 2015, marianna.roine@hameensetlementti.fi 7
NUORTEN TYÖPAJA Duunamo on nuorten omia voimavaroja ja osaamista hyödyntävää työpajatoimintaa Hämeenlinnassa. Kohderyhmänä on kuntouttavassa työtoiminnassa sekä työkokeilussa olevat alle 30-vuotiaat nuoret. Duunaamoon ohjaudutaan sosiaalipalveluiden, Ohjaamon sekä yhteistyöverkoston kautta. Käytännössä työpajatoiminta koostuu vaihtelevasta ja laajasta työtehtävätarjonnasta Hämeen Setlementin eri toimipisteissä. Vastuualueet ja tehtävät on rakennettu tukemaan nuoren omia tavoitteita. Ne liittyvät usein arjen hallinnan sekä opiskelu- ja työelämävalmiuksien vahvistamiseen. Työpajassa on mahdollisuus myös suorittaa osatutkintoja opinnollistamisen kautta, yhteistyössä laajan oppilaitosyhteistyöverkoston kanssa sekä Valo-valmennusta hyödyntäen. Johanna Roosendaal Työhönvalmentaja 050 406 0606, johanna.roosendaal@hameensetlementti.fi 8
TUKI- JA OHJAUSPISTETOIMINTA Tuki- ja ohjauspiste -toimintamalli on kehitetty Hämeen Setlementin koordinoimassa kolmannen ja julkisen sektorin yhteistyöhankkeessa. Tuki- ja ohjauspistetoiminta koostuu perusterveydenhuollossa sijaitsevista Tuki- ja ohjauspisteistä sekä terveystietotuvista, jotka sijaitsevat alueidensa ns. olohuoneissa. Tuki- ja ohjauspisteet sekä terveystietotuvat ovat kaikille avoimia matalan kynnyksen pisteitä, joissa tarjotaan ajankohtaista tietoa alueen järjestöistä ja heidän tarjoamastaan vertaistuesta. Eija Lähde suunnittelija 050 400 9092 eija.lahde@hameensetlementti.fi Tuki- ja ohjauspisteet tarjoavat mahdollisuuden tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Pisteellä päivystävät vapaaehtoiset yhdessä Hämeen Setlementin työntekijän kanssa järjestölähtöistä matalan kynnyksen terveyden edistämisen tietoa yhdistysten ja järjestöjen esitteiden ja oppaiden kautta kaksi kertaa kuukaudessa järjestölähtöisiä teemahetkiä tietoa alueen sote -järjestöjen toiminnasta sekä niiden tarjoamasta tuesta opastusta sähköisten terveyspalvelujen käytössä opastuksen terveysaseman sisällä oikeaan paikkaan (Pääterveysasema) Jukolan terveysaseman tuki- ja ohjauspiste Avoinna maanantaisin klo 9 12 Eeronkuja 6 Pääterveysaseman tuki- ja ohjauspiste Avoinna tiistaisin klo 9 12 ja torstaisin klo 12 15 Viipurintie 1 3 9
Terveystietotuvat tarjoavat: järjestölähtöistä matalan kynnyksen terveyden edistämisen tietoa yhdistysten ja järjestöjen esitteiden ja oppaiden kautta kerran kuussa järjestölähtöisen teemahetken OmaMittaus-pisteen (vaaka, verenpainemittari, asiakastietokone ym.) liikuntavälineitä lainattavaksi (ei asukastuvilla, Ukkosessa ja Luotsilla) valikoimat vaihtelevat pisteittäin Hätilän toimipiste Viipurintie 35-37, Hätilä Itäinen Lähiökeskus Kanervatie 1, Katuma Läntinen Kumppanuustalo Eeronkuja 5, Jukola Kumppanuustalo Kirjastokatu 1, Keskusta Ojoisten asukastupa Kettumäentie 1, Ojoinen Idänpään asukastupa Harakkamäki 2 b, Idänpää Samaria Markkulantie 3, Myllymäki Luotsi Parolantie 34, Kauriala Ukkonen Hallituskatu 4, Keskusta 10
MIESTENTOIMINTA Miestentoiminta on miehille suunnattua, avointa ja ilmaista toimintaa. Miehet suunnittelevat ja toteuttavat toiminnan yhdessä ohjaajien kanssa. Toiminnan arjessa korostuu vertaistuen merkitys ja ohjaajilta saa apua arjen haasteisiin. Miestentilassa on tarjolla arkipäivisin kahvia, teetä, päivän lehti, tietokoneiden käyttömahdollisuus, tulostusmahdollisuus sekä seuraa. Miestentila Ukkonen Hallituskatu 4 13100 Hämeenlinna ma ti 9 16, ke 9 19, to 9 16, pe 9 15 Jaana Kujanpää Miestentoiminnan ohjaaja 050 400 1245, jaana.kujanpaa@hameensetlementti.fi TYÖPOLKU TyöPolku on Hämeenlinnassa, Lahdessa, Forssassa ja Janakkalassa toimiva työllisyyspalvelu, jota hallinnoi Hämeen Setlementti. TyöPolku toimii TE-toimiston työllisyyspoliittisella avustuksella sekä kuntien rahoituksella. TyöPolku tarjoaa asiakkailleen yksilöllistä tukea kohti työelämää työkokeilujen, työhönvalmennuksen ja koulutushakujen avulla. Palvelut on kohdennettu TE-toimiston maahanmuuttajataustaisille asiakkaille. etsii työ- ja työkokeilupaikkoja valmentaa asiakkaita työnhakuun ja itsensä markkinointiin mahdollistaa tutustumisen eri aloilla tehtävään työhön tarjoaa työnantajille väylän löytää potentiaalisia työntekijöitä Maija Hiltunen Projektipäällikkö 050 463 3432, maija.hiltunen@hameensetlementti.fi 11
VAPAAEHTOISTOIMINTA Vapaaehtoistoiminta lähtee jokaisen vapaaehtoisen omasta osaamisesta ja voimavaroista. Keskeistä yhdistyksen toteuttamassa vapaaehtoistoiminnassa on yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys sekä eri-ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten osallistumismahdollisuuksien lisääminen ja tukeminen. Toiminnan kautta on mahdollista tutustua uusiin ihmisiin, kehittää omia taitojaan ja saada uusia kokemuksia merkityksellisen tekemisen parissa. Vapaaehtoisena saat: Perus- ja lisäkoulutuksia vapaaehtoisena toimimiseen Vertaistukea Työntekijän tukea Vaikuttaa ja kehittää toimintaa Toivomme vapaaehtoiselta: Setlementin arvoihin ja sääntöihin sitoutumista Luotettavuutta Vaitiolovelvollisuuteen sitoutumista Positiivista asennetta Omien voimavarojen tunnistamista Vapaaehtoistoimintamme muodot: Tukihenkilötoiminta OmaKamu-toiminta Miestoiminta Ryhmätoiminta Senioritoiminta Tuki- ja ohjauspisteet Tapahtumat Kerro ideasi, katsotaan voimmeko toteuttaa sen yhdessä! 12
p -toiminta OmaKamu-toiminnassa koulutetut aikuiset vapaaehtoiset toimivat tukihenkilöinä eli Kamuina, lapsille ja nuorille. Kamu on lapselle pitkäaikainen rinnallakulkija, luotettava aikuinen, joka voi omalla esimerkillään ja läsnäolollaan tukea lapsen kasvua ja kehitystä. Kamu ja lapsi tapaavat säännöllisesti yhteisten harrastusten tai muun toiminnan merkeissä. Perhe/huoltaja(t) voi hakea Kamua lapselleen esimerkiksi, kun lapsella ei ole riittävästi aikuissuhteita elämässään. OmaKamu-toimintaa Hämeenlinnassa koordinoi Hämeen Setlementti. Kamuna vapaaehtoinen saa ainutlaatuisen tilaisuuden seurata lapsen kasvutarinaa. Kamun tukeen lapsi voi luottaa arjen haasteidenkin keskellä. Kamuksi hakeutuvilta vapaaehtoisilta tarkistetaan rikostaustaote lain (laki lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä 148/2014) mukaisesti. HAE KAMUA LAPSELLESI Onko lapsesi yksinäinen tai kaipaako hän vaihtelua arkeensa? Ovatko omat voimavarasi vanhempana vähissä ja lapsesi kaipaisi lisää luotettavia aikuisia arkeensa? Lapset kaipaavat ympärilleen turvallisia aikuisia, joilla on aikaa ja voimia olla läsnä ja harrastaa heidän kanssaan. Monissa perheissä syntyy kuitenkin tilanteita, joissa lapsella ei syystä tai toisesta ole tarpeeksi kiinteää suhdetta toiseen vanhempaansa. Esimerkiksi avioero, vakava sairastuminen tai vanhemman menehtyminen voivat erottaa lapsen vanhemmastaan. Lisäksi lapsen muut läheiset ihmiset saattavat asua kaukana, eikä heillä ole mahdollisuutta osallistua lapsen arkeen. Aikuinen tukihenkilö eli Kamu voi olla lapsen tärkeä apu. Kamut ovat vapaaehtoisia aikuisia, jotka antavat säännöllisesti omaa aikaansa lapsellesi muutaman kerran kuukaudessa. Kamut voivat auttaa lastasi tutustumaan kodin ulkopuoliseen elämään, erilaisiin harrastuksiin ja uusiin ystäviin. Kamun tuki ja uudet ihmissuhteet voivat auttaa lastasi löytämään uusia kiinnostuksen kohteita sekä huomaamaan omat vahvuutensa ja lahjakkuutensa. OmaKamu-toiminta on maksutonta ja sopii perheille, joissa lapsi kaipaa enemmän aikuisia elämäänsä. Hämeen Setlementti kouluttaa jokaisen Kamun OmaKamu-toimintamallin mukaisesti. Koulutukseen hyväksytään haastattelun kautta vain sellaiset henkilöt, joilla on hyvät edellytykset tukihenkilönä toimimiseen. Jokaisesta Kamusta tehdään myös rikostaustaselvitys. OmaKamu ry antaa vapaaehtoisille aikuisille työnohjauksellista tukea ja ohjausta sekä valvoo vapaaehtoisten toimintaa. Jenna Luoto Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 050 344 5995, jenna.luoto@hameensetlementti.fi 13
Tukihenkilötoiminta Tukihenkilötoiminnassa koulutetut vapaaehtoiset tukihenkilöt toimivat luotettavana aikuisena. Tapaamiset tuettavien kanssa muodostuvat tuettavan kiinnostusten kohteiden pohjalta yhteisen tekemisen ja keskustelujen ympärille. Tukihenkilönä et tarvitse erityisiä taitoja tai tietoja, vaan toimintaa toteutetaan vapaaehtoisen omista lähtökohdista ja omien resurssien mukaan. Tukihenkilöt saavat toimintaan tullessaan ilmaisen koulutuksen, joka antaa hyvät eväät tukihenkilönä toimimiseen. Koulutukseen kuuluu kaksi erillistä osaa; vapaaehtoistoiminnan sekä tukihenkilötoiminnan perusteet. Mikäli tuettava on alaikäinen, tukihenkilönä toimivalta vapaaehtoiselta tarkistetaan rikostaustaote lain (laki lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä 148/2014) mukaisesti. Tukihenkilöä sitoo vaitiolovelvollisuus. Toimintaan haetaan uusia vapaaehtoisia ympäri vuoden. Tervetuloa mukaan! Miika Peltonen Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 050 513 3352, miika.peltonen@hameensetlementti.fi 14
Senioritoiminta Hämeen Setlementti tarjoaa senioreille niin yksittäisiä vapaaehtoistoiminnan tehtäviä kuin ryhmätoimintoja. Ryhmät ovat avoimia sekä maksuttomia ja niitä ohjaavat vapaaehtoiset vertaisohjaajat. Osaan ryhmistä on ilmoittautuminen, josta mainitaan erikseen kyseisen ryhmän esittelyssä. Muutokset ovat mahdollisia. Senioritoiminnan ryhmät: Taidesuttarit Seniorisinkut Kuvat kamerasta -ryhmä Näytelmäkerho Ilopillerit Senioriklovnit Seuraa ajankohtaisimpia senioritoiminnan tietoja Senioritoiminnan infotaulu (Kumppanuustalon 1 krs.) Hämeen Sanomien menoinfo Facebookista Senioriklovnit, Seniorisinkut -ryhmä, Luontoseniorit -ryhmä (ylläpitäjä hyväksyy ryhmäläiset) Laura Kujala Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 050 305 9002, laura.kujala@hameensetlementti.fi Ryhmätoiminta Hämeen Setlementti tarjoaa erilaisia ryhmätoimintoja ympäri kaupunkia. Ryhmät ovat avoimia sekä maksuttomia ja niitä ohjaavat vapaaehtoiset. Osaan ryhmistä on ilmoittautuminen, josta mainitaan erikseen kyseisen ryhmän esittelyssä. Ryhmiä kehitetään jatkuvasti, tarkista ajantasainen tieto nettisivuiltamme www.hameensetlementti.fi/tapahtumat tai vapaaehtoistoiminnan koordinaattorilta. Laura Kujala Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 050 305 9002, laura.kujala@hameensetlementti.fi 15
www.hameensetlementti.fi Blogi: hameensetlementti.blogspot.com Facebook: Hämeen Setlementti ry Instagram: @hameensetlementti Kumppanuustalo Kirjastokatu 1 13100 Hämeenlinna Hätilän toimipiste Viipurintie 35-37 13210 Hämeenlinna Miestentila Ukkonen Hallituskatu 4 13100 Hämeenlinna Itäinen Lähiökeskus Kanervatie 1 13250 Hämeenlinna Läntinen Kumppanuustalo Eeronkuja 5 13500 Hämeenlinna Fellmannia Kirkkokatu 27 15140 Lahti Virastokeskus Kartanonkatu 10 A, 3. krs 30100 Forssa Peltosaaren olohuone Linnunradankatu 9 11130 Riihimäki 16