Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen
Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden asenteita STTK:n edunvalvonnan keskeisimpien tavoitteiden osalta Kyselytutkimuksen otos kerättiin aikavälillä 13.1.2019-20.2.2019 Otos kerättiin monikanavaisesti sähköisellä kyselyllä ja puhelinhaastatteluin Kyselykutsu lähti yhteensä 970:lle eduskuntavaaliehdokkaalle, kyselyn käynnistämiseen mennessä ehdokkaita oli asetettu 1152. Kyselyyn vastasi yhteensä 406 ehdokasta, vastausprosentiksi muodostui 42 % (35 % asetetuista 1152 ehdokkaasta) Sähköpostikyselyn kautta vastasi 322 ehdokasta, puhelinhaastatteluja tehtiin 84 kpl 25.2.2019 Luottamuksellinen 2
Sosiaaliturvan uudistaminen palvelulähtöiseen suuntaan Kaikki vastaajat STTK on esittänyt, että sosiaaliturvaa uudistetaan vaiheittain nykyistä yksilö- ja palvelulähtöisempää, kannustavampaa ja työllisyyttä lisäävää järjestelmää kohti, sillä palveluiden nähdään olevan tällä hetkellä hajanaisia ja vaillisesti resursoituja. Palvelulähtöisyyttä voitaisiin parantaa esimerkiksi lisäämällä henkilökohtaisia kohtaamisia ja työnhakijan mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mihin palveluihin hänet ohjataan. Lisäksi työllisyys- sekä sosiaali- ja terveyspalvelut tulee integroida työllistymisen nopeuttamiseksi, ja samalla ehkäistään työttömyyden pitkittymistä ja syrjäytymistä. Miten tärkeänä pidät sosiaaliturvajärjestelmän uudistamista palvelulähtöiseen suuntaan? Erittäin tärkeää Jokseenkin tärkeää Ei kovin tärkeää Ei lainkaan tärkeää 1% En osaa sanoa 0% 10% 20% 30% 40% Kaikki vastaajat (n=406) 25.2.2019 Luottamuksellinen 3
Sosiaaliturvan uudistaminen palvelulähtöiseen suuntaan Puolueittain Miten tärkeänä pidät sosiaaliturvajärjestelmän uudistamista palvelulähtöiseen suuntaan? Kaikki vastaajat (n=406) Keskusta 36% 57% 7% Kokoomus 28% 62% SDP 6 28% PS 21% 60% 1 Sininen 36% 9% Vihreät 37% 6 Vas 68% 20% RKP 8% KD 4 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin tärkeää Jokseenkin tärkeää Ei kovin tärkeää Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa 25.2.2019 Luottamuksellinen 4
Sosiaaliturvan uudistaminen palvelulähtöiseen suuntaan Iän ja sukupuolen mukaan Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on muodostunut kymmenistä eri etuuksista. Järjestelmää on kuvattu pirstaleiseksi ja monimutkaiseksi. Miten tärkeänä pidät sosiaaliturvajärjestelmän uudistamista palvelulähtöiseen suuntaan? Kaikki vastaajat (n=406) Sukupuoli Mies 3 5 6% Nainen 5 39% Ikä 18-35 vuotta 51% 36-50 vuotta 49% 51-65 vuotta 40% 48% 8% Yli 65 vuotta 30% 10% 10% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin tärkeää Jokseenkin tärkeää Ei kovin tärkeää Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa 25.2.2019 Luottamuksellinen 5
Sosiaaliturvan uudistaminen palvelulähtöiseen suuntaan Vaalipiirin mukaan Miten tärkeänä pidät sosiaaliturvajärjestelmän uudistamista palvelulähtöiseen suuntaan? Kaikki vastaajat Helsingin vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri 41% 37% 51% Varsinais-Suomen vaalipiiri Satakunnan vaalipiiri 40% Hämeen vaalipiiri 60% 3 Pirkanmaan vaalipiiri Kaakkois-Suomen vaalipiiri Savo-Karjalan vaalipiiri 49% 4 41% 3 Vaasan vaalipiiri 5 Keski-Suomen vaalipiiri 37% Oulun vaalipiiri 32% 68% Lapin vaalipiiri 5 9% 6% 9% 7% 9% 1 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin tärkeää Jokseenkin tärkeää Ei kovin tärkeää Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa 25.2.2019 Luottamuksellinen 6
Sosiaaliturva Kaikki vastaajat Miten suhtaudut seuraaviin väittämiin? (Täysin samaa mieltä, jokseenkin samaa mieltä, jokseenkin eri mieltä, täysin eri mieltä, en osaa sanoa) Etuusjärjestelmää tulee selkeyttää 7 2 Henkilökohtaiseen kohtaamiseen tulee panostaa 56% 39% TE- ja sote-palvelut tulee integroida vahvemmin työllistymisen tehostamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi 49% 6% Työvoimapalveluihin tulisi kohdistaa lisää resursseja 10% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa 25.2.2019 Luottamuksellinen 7
Lisätietoja selvityksestä antaa: Ellinoora Kemppi ellinoora.kemppi@aularesearch.fi 050-4122752 Kiitos! 25.2.2019 Luottamuksellinen 8