Biologinen kasvitautien torjunta kasvihuoneissa, tunneleissa ja avomaalla Tomi Pousi, Verdera Oy
Mikä on Verdera? Sai alkunsa Kemiran tutkimusryhmästä (mikrobiologinen kasvitautien torjunta) Kemira GrowHow n Biocontrol -liiketoiminnan yhtiöittämisen tuloksena syntynyt yritys Verdera Oy perustettiin 1.4.2002 Erityisesti puutarhatuotantoon ja metsätalouteen suunnattujen biologisten kasvinsuojeluaineiden ja kasvunedistäjien kehittäminen ja kaupallistaminen Kanadalaisen Lallemand-konsernin omistuksessa vuodesta 2008
Lallemand - a world of yeast, fungi and bacteria ANIMAL NUTRITION BAKING BREWING BIOFUELS DISTILLED SPIRITS FERMENTATION MEDIA HEALTH SOLUTIONS OENOLOGY PHARMA PLANT CARE SAVOURY INGREDIENTS SPECIALTY CULTURES 4000 työntekijää 45 eri maassa, 5 eri mantereella
Verderan biologiset kasvinsuojeluvalmisteet Tuotteet perustuvat huolella valittuihin ja laajasti tutkittuihin luontaisesti esiintyviin mikrobeihin Mikrobiologiset kasvinsuojeluvalmisteet: o o o o o o o o Antavat laajan tehon ja pitkäaikaisen vaikutuksen eri taudinaiheuttajia vastaan Turvallisia tuotteita käyttäjälle, kasvustolle ja ympäristölle Ei haitallisia jäämiä satoon eikä varoaikaa ennen sadonkeruuta Vaarattomia pölyttäjille ja hyötyeliöille Usein myös kasvien kasvua stimuloivia vaikutuksia Soveltuvat luonnonmukaiseen tuotantoon sekä osaksi integroitua kasvinsuojelua Käyttö perustuu pääsääntöisesti ennalta ehkäisyyn o Teho ei ilmene välittömästi, sillä valmisteiden mikrobit tarvitsevat aikaa kasvaakseen ja sopeutuakseen uuteen elinympäristöönsä Myös kasvinsuojelun perusasioiden oltava kunnossa, jotta saavutettaisiin mahdollisimman hyviä taudintorjuntatuloksia
Mihin mikrobiologinen kasvitautien torjunta perustuu? 1. Hyötymikrobit kilpailevat tehokkaasti ravinteista ja elintilasta niin maassa kuin kasvin eri osien pinnoilla 2. Taudinaiheuttajamikrobien parasitismi Streptomyces K61 3. Entsyymiaktiivisuus 4. Kasvien omien puolustusvasteiden aktivoiminen Useita eri vaikutusmekanismeja ei riskiä resistenteistä tautikannoista! Gliocladium catenulatum J1446
Mihin mikrobiologinen kasvitautien torjunta perustuu? Hyötymikrobit kilpailevat tehokkaasti ravinteista ja elintilasta niin maassa kuin kasvin eri osien pinnoilla Streptomyces-sädebakteeri kurkun juurien pinnalla, Streptomyces lisätty kasvualustaan istutuksen jälkeen. Gliocladium-sieni mansikan heteen pinnalla, Gliocladium ruiskutettu kukinnan aikana.
Mihin mikrobiologinen kasvitautien torjunta perustuu? Entsyymiaktiivisuus Taudinaiheuttajien parasitismi Alternaria basicicola Hyötymikrobi: Gliocladium catenulatum Taudinaiheuttaja: Rhizoctonia solani Fusarium graminearum Prestopin Gliocladium-sienen (vasen) ja Mycostopin Streptomyces-sädebakteerin (oikea) torjuntateho Alternaria ja Fusarium -sieniä vastaan. Prestopin Gliocladium catenulatum J1446 -sieni erittää entsyymejä (mm. β-glukanaasia ja kitinaasia), jotka hajottavat taudinaiheuttajien sienirihmastoa
Mycostop biofungisidi Sisältää suomalaisesta rahkaturpeesta eristettyä Streptomyces K61 sädebakteeria Käytetään siemen- ja maalevintäisten kasvitautien torjuntaan (Fusarium, Alternaria, Pythium ja Phytophthora) Soveltuu useisiin eri olosuhteisiin ph: 5,5-8, lpt: 15-28 C, eri kasvualustamateriaalit Stimuloi kasvien kasvua (auksiinin tuotanto) Täysin veteenliukeneva (ruiskutus, tippukastelu)
Prestop biofungisidi Sisältää suomalaisesta peltomaasta eristettyä Gliocladium catenulatum J1446 -sientä (Clonostachys rosea J1446) Siemen- ja maalevintäisten kasvitautien torjuntaan (esim. Pythium, Phytophthora, Rhizoctonia ja Fusarium) Lehvästötauteja aiheuttavien mikrobien torjuntaan (esim. Botrytis ja Didymella) Hyötymikrobi selviytyy erilaisissa olosuhteissa ph: 5-7,5, lpt: 5-25 C, lehvästö, eri kasvualustamateriaalit Täysin veteenliukeneva (ruiskutus, tippukastelu)
Prestop Mix biofungisidi Sisältää suomalaisesta peltomaasta eristettyä Gliocladium catenulatum J1446 -sientä (Clonostachys rosea J1446) Siemen- ja maalevintäisten kasvitautien torjuntaan (esim. Pythium, Phytophthora, Rhizoctonia ja Fusarium) Harmaahomeen (Botrytis) torjuntaan mansikalla ja vadelmalla, siemenkotamädän (Fusarium, Botrytis) torjuntaan omenalla pölyttäjälevityksen avulla Hyötymikrobi selviytyy erilaisissa olosuhteissa ph: 5-7,5, lpt: 5-25 C, lehvästö, eri kasvualustamateriaalit Ei liukene veteen (ei sovellu ruiskutettavaksi tai tippukasteluun)
Biologinen kasvitautien torjunta kasvihuoneissa
Biologisen ennakkotorjunnan mahdollisuudet kasvihuoneissa Kasvihuoneviljely Taimipoltteen torjunta taimituotannossa ja taimistoilla Juuristotautien torjunta yrteillä ja vihanneksilla Lehvästötautien torjunta: Harmaahome (Botrytis) torjunta vihanneksilla ja yrteillä Mustapistemädän (Didymella/Stagonosporopsis) torjunta kurkulla Soveltuvat valmisteet Mycostop Prestop (Prestop Mix)
Taimipoltteen torjunta kasvihuoneissa Mycostop Siementen peittaus (2-8 g/kg siemeniä), vain peittaamattomille siemenille! Kastele kasvualusta taimettumisen jälkeen Mycostop-vesiseoksella (2-10 g/100 m 2 ) Kasvualustasekoitus ennen kylvöä (1-10 g/m 3 ) Prestop Kastele tai ruiskuta kylvökset Prestopvesiseoksella (5-10 g/m 2 ) Kasvualustasekoitus (200-500 g/m 3 ) Mycostopin torjuntateho siemenlevintäistä Alternariasienen aiheuttamaa taimipoltetta vastaan kukkakaalilla Terve kontrolli Pythium Pythium + Prestop
Mycostop Juuristotautien torjunta kasvihuoneissa Kastele, ruiskuta tai käsittele tippukastelun kautta heti istutuksen jälkeen (5-8 g/1000 kasvia) Toista käsittely 1-2 kuukauden välein Käsittelemätön, rivin 19 alkupuoli Käsittelemätön, rivin 19 keskiosa Käsittelemätön, rivin 19 loppuosa MYCOSTOP, rivin 9 alkupuoli MYCOSTOP, rivin 9 keskiosa MYCOSTOP, rivin 9 loppuosa
Juuristotautien torjunta kasvihuoneissa Prestop Kastele, ruiskuta tai käsittele tippukastelun kautta heti istutuksen jälkeen (200 250 g/1000 kasvia) Toista käsittely 4-6 viikon välein Merivuoren puutarha (2000) Kasvualustana turvelevy, taimet kivivillapaakussa Luontaisesti esiintyvä Pythium sp. -munasieni Käyttömäärä: Prestop 0,4 % seos, 50 ml/kasvi Käsittelyt 3 vrk ja 6 viikkoa istutuksesta Kemiallinen käsittely: promapokarbi hydrokloridi 0,15 % liuos 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Tautioireisia kasveja (%) 42 38 25 Käsittelemätön Prestop Kemiallinen käsittely
Prestop kasvihuonevihannesten harmaahomeen torjunnassa Prestop Ruiskuta kasvit ja suojaa leikkauspinnat 0,5 % vesiseoksella ennaltaehkäisevästi, käsittelyjen uusinta 3 vk välein Yksittäisiä haavakohtia tai alkavia Botrytis-laikkuja voidaan käsitellä 0,5 % Prestop-vesiseoksella sumupullon avulla Harmaahomeen (Botrytis) torjuntakoe tomaatilla, Alankomaat (2015) Harmaahomeen esiintyvyys (%) tomaattien varsissa, 33 päivää Botrytis-saastutuksen jälkeen 90,00 85,60 d 80,00 70,00 60,00 Käsittelemätön 50,00 40,00 30,00 20,00 10,00 30,60 bc 11,90 a 39,40 bc Prestop 3 kg/ha Prestop 5 kg/ha Signum 1,25 kg/ha 0,00 Prestopin käsittelyajat: -21, 0 ja 21 päivää Botrytis-saastutuksen jälkeen Signum-käsittelyajat: 0, 7 ja 14 Botrytis-saastutuksen jälkeen
Prestop kasvihuonekurkun mustapistemädän torjunnassa Prestop Ruiskuta koko kasvi ennaltaehkäisevästi, erityisesti tyviosa, 0,5 % vesiseoksella, käsittelyjen uusinta 3 vk välein Rungot ja erityisesti lehtienpoistossa muodostuneet haavapinnat ruiskutetaan 0,5 % Prestop-vesiseoksella Kasvihuonekokeita Suomessa (1997) Varpion puutarha: Lajike: Indira Kasvualustana kivivilla Käsittelyt: 1. 6 päivää istutuksen jälkeen 2. 47 päivää istutuksen jälkeen Saarelan puutarha: Lajike: Ventura Kasvualustana turve Käsittelyt: 1. 7 päivää istutuksen jälkeen 2. 30 päivää istutuksen jälkeen 25 20 15 10 5 0 23,4 Saastuneita kasveja (%) 19,6 9,6 7,2 Varpion puutarha Saarelan Puutarha
Biologinen kasvitautien torjunta tunneleissa ja avomaalla
Biologisen ennakkotorjunnan mahdollisuudet tunneleissa ja avomaalla Avomaa- ja tunneliviljely Vihannesten taimituotanto Juuristotautien torjunta mansikalla, vadelmalla, kaalikasveilla, sipulikasveilla Mustapistemädän (Didymella) torjunta avomaankurkulla ja kurpitsakasveilla Harmaahomeen (Botrytis) torjunta mansikalla ja vadelmalla Siemenkotamädän (Fusarium, Botrytis) torjunta omenalla Soveltuvat valmisteet Mycostop Prestop Prestop Mix
Vihannestaimien suojaus ennen istuttamista Mikrobivalmisteita voidaan käyttää vihannesten taimilla ennaltaehkäisevästi ennen istuttamista Käsittelyt tehostavat juuriston kasvua ja suojaavat mahdollisia taudinaiheuttajia vastaan Vaihtoehtoiset valmisteet: Mycostop Prestop Prestop Mix Voimakkaampi juuristo on vastustuskykyisempi tauteja ja stressitekijöitä (kuten alhaisia lämpötiloja) vastaan
Mycostop sipulien Fusarium-torjunnassa Upota istukkaat tai kynnet nopeasti 0,01 % Mycostop-vesiseokseen ennen istutusta ja anna kuivahtaa ennen istutusta (parempi kulkeutuvuus istutuskoneessa). Mycostop voidaan myös ruiskuttaa istutuskoneeseen asennettujen ruiskujen avulla. Ruralia Instituutti (HY) 2012 Astiakoe Koekasvi: kepasipuli Fusarium-sienillä saastunutta maata lohkolta, jossa ollut sipulintuotantoa Mycostop-käsittely: Istukkaiden upotus 0,01 % vesiseokseen 100 80 Tautisia ja kuolleita kasveja (%) 81,3 100 80 100 Suhteellinen sato 83 60 40 32,8 37,5 60 40 33 20 20 0 Terve maa Saastunut maa Saastunut maa + Mycostop upotuskäsittely 0 Terve maa Saastunut maa Saastunut maa + Mycostop upotuskäsittely
Prestop sipulien Fusarium- ja Botrytis-torjunnassa Upota istukkaat tai kynnet nopeasti 0,5 % Prestop-vesiseokseen ja anna kuivahtaa ennen istutusta (parempi kulkeutuvuus istutuskoneessa). Vaihtoehtoisesti ruiskuta rivit Prestopilla istutuksen jälkeen (2-4 kg/ha). Riviruiskutuskäsittely voidaan uusia 3-6 viikon kuluttua istutuksesta. Prestop-käsittely Laitila 2016 Kaupallinen tunneliviljelmä Koekasvi: punasipuli (varhaistuotanto) Luontaista Fusarium-saastuntaa Prestop-käsittely: 200 150 Ruiskutus 0,5 % -vesiseoksella istukkaiden istutuksen jälkeen Punasipulin paino (g/10 kasvia) 137,3 165,5 100 50 Käsittelemätön 0 Käsittelemätön Prestop
Prestop kaalikasvien möhöjuuren torjunnassa Kastele taimet Prestop-vesiseoksella ennen avomaalle istutusta (5-10 g/m 2 kennotaimia). Toista käsittely 3 viikon kuluttua istutuksesta riviruiskutuksena (3-4 kg/ha). Möhöjuuren torjuntakoe (Luke 2016) Koekasvi: parsakaali Luontaisesti todella saastunut lohko Prestop-kastelukäsittely istutuksen yhteydessä + 3 vk istutuksen jälkeen 80 60 Paisumat lahonneet 40 Paisumia pääjuuressa 20 Paisumia sivujuurissa Oireettomat Käsittelemätön Prestop-käsittely 0 Käsittelemätön Prestop
Prestop avomaankurkun ja -kurpitsakasvien mustapistemädän torjunnassa Ruiskuta taimet 0,5 % Prestop-vesiseoksella ennen avomaalle istutusta. Toista ruiskutuskäsittely tarvittaessa 3-4 viikon kuluttua istutuksesta (2-3 kg Prestopia/ha) (Minor Use -käyttölupa) Mustapistemädän torjuntakokeet kasvihuonekurkulla (Kanada, Pacific Agri-Food Research Center, 2001) Koekasvi: kasvihuonekurkku kivivillassa Prestop-käsittely 2 tuntia ennen saastuttamista Mustapistemätä leviää erityisesti kosteissa ja lämpimissä olosuhteissa ja voi aiheuttaa merkittäviä tuhoja sekä kasvustossa että kehittyvissä hedelmissä. 30 25 20 15 10 5 0 Prestop-käsittelyn vaikutus D. bryoniae laikun kokoon (mm) 24,5 a 23,5 a 15,0 b 21,6 a 12,3 b Koe 1 Koe 2 4,5 c Käsittelemätön Decree Prestop
Prestop mansikan ja vadelman juuristotautien torjunnassa Upota avojuuriset taimet 0,5 % Prestop-vesiseokseen ennen istutusta. Paakku- ja kennotaimet voidaan kastella Prestop-vesiseoksella (125 g/1000 tainta) ennen istutusta. Käsittely voidaan toistaa noin 1 kk kuluttua istutuksesta kastelemalla, riviruiskutuksena tai tippukastelun kautta 200-250 g/1000 tainta (mansikka) tai 250-300 g/1000 tainta (vadelma) (Minor Use -käyttölupa). 15 Kuolleiden mansikan taimien osuus (%) Polka-lajikkeella 12,7 30 25 Kuolleiden vadelman pääversojen osuus (%) 27,3 % 10 5 3,0 5,3 1,2 20 15 10 5 15,6 % 0 Avomaa Tunneli 0 Käsittelemätön Prestop Käsittelemätön Prestop
Prestop mansikan ja vadelman juuristotautien torjunnassa Mansikan juuristotautien torjuntakokeet (Viro, EMÜ 2017) Mansikan lajikekenttä, jossa useita eri lajikkeita ja taimikokoja Frigo-taimet upotettiin 0,5 % Prestop vesiseokseen ennen istuttamista 250 200 +14,7 % Sato 2017 (g/kasvi) +8,6 % +3,4 % +9,0 % 150 100 50 0 Vibrant (A) Faith (A+) Sonata (A+) Flair (A++) Sonata (A) edessä käsittelemättömiä, takana Prestop-upotuskäsiteltyjä kasveja Käsittelemätön Prestop
kg-sato suhdelukuina Prestop mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunnassa Prestop -ruiskutuskäsittely kukinnan aikana: Kauppakelpoinen sato Jonsok -lajikkeella (Vihti, Kotkaniemi, 2002) 3 käsittelyä: kukinnan alkuvaiheessa, keskivaiheilla ja lopussa Kasvuston ruiskutus 0,5 % vesiseoksella (100 g/20 litraa) Käyttömäärä 1200 l/ha 0,5 % vesiseosta (6 kg/ha) 140 120 100 80 100 113 136 118 Kohdennettu kasvuston täsmäruiskutus tunneleissa ja kasvihuoneissa pienempi ruiskutemäärä mahdollista Ruiskutuskäsittelyn avulla on mahdollista vähentää harmaahomeen tautipainetta kasvihuoneessa ja tunnelissa 60 40 20 0 Käsitt. Prestop- Prestop- Prestop Prestop- Switch- Switch Switch- Switch- Switch
Prestop Mix mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunnassa Mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunnassa valmistetta levitetään kuivana jauheena mehiläisten ja kimalaisten avulla koko kukinnan ajan Mehiläiset ja kimalaiset saavat mikrobijauhetta karvoitukseensa kulkiessaan levityslaitteen kautta ja levittävät torjuntasienen marjojen kukkiin Torjuntamikrobi asuttaa kukan ja homeen tunkeutuminen kukkapohjukseen estyy Menetelmä on täysin vaaraton pölyttäjille eikä se vaikuta hunajan laatuun Pesien tarve: Avomaalla 2 mehiläispesää/ha tai 2-3 kimalaispesää (kolmoispesiä)/ha Tunneleissa 1-2 kimalaispesää/1000 m 2 Soveltuu osaksi integroitua torjuntaa Menetelmä kuuluu ympäristökorvauksen piiriin
Prestop Mix mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunnassa Valmiste levitetään mansikalle ja vadelmalle kukinta-aikana mehiläisten tai kimalaisten avulla. Pölyttäjät kuljettavat Prestop Mixin mansikan ja vadelman kukkiin karvoituksessaan. Prestop Mix -jauhetta lisätään mehiläis- tai kimalaispesän suuaukolle asennettuun levittimeen ohuena kerroksena koko kukinnan ajan. Harmaahomeisten marjojen osuus (%) eri satovaiheissa (tulokset kahdelta eri vadelmatilalta) 14 12 10 8 6 4 2 0 8,2 7,0 3,7 3,4 11,9 1 2 3 Käsittelemätön Keruukerta Prestop Mix 6,2 Harmaahomeisten marjojen osuus (%) eri satovaiheissa (tulokset kolmelta eri mansikkatilalta) 25 20 15 10 5 0 9,0 6,0 3,0 1,5 1,5 1,5 1,5 0,5 22,0 4,3 7,5 7,5 Alkusato Pääsato Loppusato Käsittelemätön Prestop Mix Kemiallinen Integroitu torjunta
Prestop Mix omenan siemenkotamädän torjunnassa Valmiste levitetään omenalle kukinta-aikana mehiläisten tai kimalaisten avulla. Pölyttäjät kuljettavat Prestop Mixin omenan kukkiin karvoituksessaan. Prestop Mix -jauhetta lisätään mehiläis- tai kimalaispesän suuaukolle asennettuun levittimeen ohuena kerroksena koko kukinnan ajan (Minor Use -käyttölupa). 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 31 10 26 2 40 % 30 % 59 72 20 % 10 % 0 % Käsittelemätön Prestop Mix 1. Luokka Siemenkotamätä Muut vioitukset Fusarium avenaceum Prestop Mix mehiläisten avulla levitettynä vähensi siemenkotamätää ja muita varastotauteja Rubinolalajikkeella. Havainnot tehtiin 4 kk varastoinnin jälkeen.
Kiitos mielenkiinnosta!